Kategoria: Työssä

REPORTAASI: Printscorpio – Aitoon ihme, tekstiilejä painava yritys

Printscorpio Aitoossa on jäänyt Pohjoismaiden ainoaksi näin monipuoliseksi tekstiilipainoksi. Yritys ei ole perustamisestaan vuonna 1984 lähtien koskaan lomauttanut tai irtisanonut ketään. Pieni ja tiivis työporukka painaa hyvissä tunnelmissa tekstiiliä asiakkaalle kuin asiakkaalle. Tiloja vain saisi olla enemmän, lämpöjä vähemmän.

KUVA YLLÄ: Printscorpio tarvitsee moniosaajia, sillä yritys käyttää painotöissään monia eri tekniikoita. Laakapainolla ovat töitä tekemässä tekstiilipainaja Outi Lyytikäinen ja Sami Varvas.

PRINTSCORPIO OY

PERUSTETTU 1984
OMISTAJAT Tommi Helminen, Jarkko Helminen ja Outi Helminen-Järvinen puolisoineen
KOTIPAIKKA Aitoo, Pälkäne
TUOTANTO Avainlipputuotteina lippuja, viirejä, mainostekstiilejä, sisustustuotteita ja vaatteita
HENKILÖSTÖ 21, joista tuotannon työntekijöitä 17
LIIKEVAIHTO 2,3 miljoonaa euroa (2019)

Tekstiilityöntekijä, työsuojeluvaltuutettu Sami Varvas on juuri laittanut kankaan kiinni laakapainokoneen mattoon.

– Sen jälkeen laatta kohdistetaan siihen kankaaseen, laitetaan väriä ja sitten lähdetään painamaan, Varvas selittää 5-asemaisen laakapainokoneen työprosessia.

Tämän jälkeen Varvas ajaa märän, painetun kankaan uunin läpi, joka kuivaa kankaan.

Nykyisen Printscorpio Oy:n omistajat ovat kolme Helmisen sisarusta puolisoineen. Varvas tuli aikoinaan sisarusten isän Helmipainoon kesätöihin. Työhistoriaa piisaa 24 vuotta, ja Varvas kuuluu parinkymmenen hengen työporukan lukuisiin moniosaajiin.

Työsuojeluvaltuutettu, tekstiilityöntekijä Sami Varvas arvostaa yrityksen ottamaa linjausta ympäristövastuusta. Hän itse ravustaa ja kalastaa, ja vesien pitäisi pysyä puhtaina kantojen säilymiseksi.

– Olen työskennellyt alan yrityksissä pienestä pitäen, ensimmäiseksi nurmikkoja leikkaamassa kesätöissä. Minulla on autonasentajan koulutus. Koulusta päästyäni kävin armeijan ja sen jälkeen menin töihin tuohon viereen Paradoxille kymmeneksi vuodeksi. Se oli saman alan firma, mutta sitten kun tänne tuli uusi painokone, siirryin tänne.

– Olen painokoneella, värikeittiössä, pesulassa, varastossa. Ja kaikenlaista joutuu korjaamaan. Sillä mennään, Varvas virnistää.

– Viimeksi asensin höyryttimeen uudet vastukset, Varvas toteaa paljastaen samalla sen, että korjaushommat ovat sittenkin niitä kaikkein mieluisimpia – sillä autonasentajan taustalla.

PUHUMINEN HELPPOA, TILAT VAIKEAT

– Meistä jokainen kommunikoi koko ajan omistajien kanssa. Hehän tekevät tuotannossa töitä meidän joukossamme.

Järjestyksen pitäminen on työsuojeluvaltuutetun mielestä kuitenkin ”mennyt tiukille”.

– Digiaika on nyt in, uusia tulostimia tulee, mutta halli ei voi laajentua. Meillä on kangasvarastoja tuolla pellon toisella puolella. Toivoisin tänne lisää tilaa. Näin järjestys olisi helpompi säilyttää eikä tarvitsisi mennä ihan ympäri kylää…

Lämpö on myös haaste, sillä niin painokoneet, värejä kiinnittävä painehöyrystin kuin kankaat lopuksi kuivaava ja levittävä raami tuottavat lämpöä. Esimerkiksi höyristin hönkää ympäriinsä 170 asteen kuumuuksia. Lämpötilojen alentamiseen on kuitenkin jo yritetty löytää ratkaisuja, Varvas kertoo.

TYÖ MIELEKÄSTÄ

Tekstiilityöntekijä, kaaviontekijä Katri Tuuri on tekemässä samalla laakakoneella asiakkaalle lyhyitä, viiden metrin värimallituksia.

– Sitten kun asiakas on hyväksynyt mallit, päästään tuotantoon.

Tuuri on Printscorpiolla mainiosti viihtyvä moniosaaja hänkin. Ammattitaitonsa Tuuri on hankkinut työn ohessa, peruskoulupohjalta.

– Tänä vuonna tulee yrityksessä 25 vuotta täyteen. Minä tykkään olla täällä, työ on mielekästä ja saan tehdä monenlaista. Välillä olen valottamassa. Toisinaan tehdään kaaviot ihan leikkaamalla, piirros alle ja siitä leikataan. Välillä laitan painokoneeseen reunanauhoja, välillä olen väriä laittamassa… Piirtämö ja ompelimo ovat ainoat paikat, joissa en ole luvannut olla!

Tekstiilityöntekijä Katri Tuuri kehuu tehtäviensä monipuolisuutta ja kertoo viihtyneensä yrityksen leivissä jo 25 vuotta.

Ergonomiassa lienee vielä petrattavaa, jalkojen alla on sementtilattia.

– Kun näin kauan on ollut, tuleehan niitä kulumia. Polvissa on kulumia. Lattia on kova. Ja toisinaan joutuu polvilleen koneen päälle roskia ottamaan.

Tuuri tykkää paitsi työstään, myös työporukoista.

– Meillä on hyvä ilmapiiri, tullaan hyvin toimeen kaikkien kanssa.

TYÖNANTAJA KUUNTELEE, KONEETKIN KELPAAVAT

– Tämä on polyesteriä. Tästä saa leggingsejä, jumppavaatteita tai mitä nyt halutaankaan, vaikka uikkareita.

Tekstiilityöntekijä, tekstiilimuotoilija (AMK) Leena Hämäläinen tekee töitä ”prässillä”. Kone siirtää paperilla olevat kuviot lämmön ja paineen avulla kankaaseen. Yrityksen leivissä Hämäläinen on ollut kahdeksan vuotta.

– Meillä on mukavaa porukkaa, ja minä tykkään tehdä töitä käsilläni. Mutta kyllä minä taidan pitää koneistakin. Koulussa oli paljon sellaista näpertelyä. Sekin oli ihan jees, mutta kun tehdään isommassa mittakaavassa, on järkevää käyttää koneita.

Leena Hämäläinen ja Katri Sandberg Printscorpion prässikoneella.

Hämäläinen arvostaa kovasti sitä, että työnantaja kuuntelee työntekijöiden toiveita.

– Minulla on vuoroviikkolapsi. Tosi joustavasti saan tehdä lyhyempää päivää, kun lapsi on minulla, ja vastaavasti sitten pidempää päivää muilla viikoilla. Ja todella hyvin saa yleensä sovittua, jos on jokin oma meno.

– Siihenkin vastattiin heti, kun toivoin, että saisin vähän monipuolisempia hommia. Minulle tämä sopii. Ja uskon, että tämän takia ymmärrän myös muita työntekijöitä. Ymmärrän, missä ja miksi se kangas oikein viipyy… ja voin ehkä tehdäkin asialle jotakin.

Jos nyt vielä pitäisi yrityksessä jotain petrata, tarjoaa Hämäläinen ratkaisuksi eräänlaisten tuumaustaukojen pitämistä.

– Oman väen kanssa voisi miettiä ja keskustella, miten saataisiin oma tuotantoprosessi jouhevammaksi. Meidän kilpailuvalttimme on se, että teemme monenlaista. Mutta se taas aiheuttaa solmukohtia, joihin tulee yht´äkkiä paljon tavaraa. Kun voitaisiin jakaa töitä, saataisiin tavara ehkä joustavammin eteenpäin, Hämäläinen tuumailee.

”VÄÄRÄ” TYÖ, MAINIO TYÖPORUKKA

Pesulan puolelta löytyy toinen mies, joka on hänkin viihtynyt 24 vuotta ihan ”väärissä” hommissa.

– Olin penskana leipomossa töissä. Siitä kai sitten tuli ajatus, että ryhdyn leipuriksi. Koulut kävin, mutta kun en leipurin hommia heti saanut niin tulin tänne, kertoo tekstiilityöntekijä Janne Kostiainen.

– En tykkäisi olla isossa firmassa töissä. Varmaan tämä työporukka saa viihtymään. Me ollaan kaikki vähän omaa sakkia, Kostiainen kuvaa mielissään.

Vuosien varrella on Kostiaisen mielestä menty niin työergonomian kuin ympäristönkin kannalta eteenpäin. Esimerkiksi kaasulla toimiva raami laitetaan kaikissa mahdollisissa väleissä kiinni.

– Kyllä siitä huolehtii jo kuumuudenkin takia…

”Me ollaan kaikki vähän omaa sakkia”, sanoo tekstiilityöntekijä Janne Kostiainen.

Pesulan paikkaa on muutettu kolme kertaa, mutta aina on saatu kevennyksiä prosessiin. Kostiainen ottaa esimerkiksi linkoukseen liittyvän työvaiheen.

– Aiemmin pesusta tulleet tekstiilit vedettiin käsin aisan yli linkoon. Ja käsin lingosta pois. Nyt meille tuli avaaja. Se säästää aika paljon kroppaa, Kostiainen iloitsee.

– Onhan työ jälkensä jättänyt. Mutta aika paljon riippuu siitä, missä kunnossa pitää itsensä. Olen huomannut, että ei riitä, että käyttää koiran pihalla, Kostiainen naurahtaa.

Mies kertoo lenkkeilyn ohella ottaneensa harrastuksekseen nyt myös melonnan.

Kostiainen kehuu muiden työntekijöiden tapaan yrityksen ilmapiiriä. Myös työnantaja vie pisteet kotiin.

– Aina voi mennä puhumaan, ihan suoraan voi mennä asiansa sanomaan.

LIPPUJA, VIIREJÄ, STANDAAREJA….

Mira Weck-Heinosella, ompelija-artenomilla on ompelimossa työn alla vähän erikoisempi ja harvinaisempi tekstiili, joka valmistuu melkein 10 vuoden ompelukokemuksella.

– Teen kaksipuoleista, kaksikielistä jättistandaaria. Laitan etu- ja takapuolen kankaat ja välikankaan neuloilla kiinni. Sitten menen ompelemaan kankaat toisiinsa kiinni ja käännän työn kääntöaukosta, Weck-Heinonen kertoo.

Ompelija-artenomi Mira Weck-Heinoselle työ on mieluisaa, kunhan siihen on riittävästi aikaa.

– Täällä luotetaan työntekijöihin, ei ole kellokortteja, hyvä on työnantaja. Ja minulla on mukavat työkaverit, luottelee ompelija työpaikkansa hyviä puolia.

Jo useampaan kertaan mainitun kuumuuden ohella Weck-Heinonen mainitsee työn rasittavista puolista kiireen, joka aiheuttaa stressiä.

– Saman päivän lähtöjä voi tulla tosi myöhään. Mutta kyllä me tiimityötäkin tehdään, jaetaan tarvittaessa töitä ja autetaan, Weck-Heino huomauttaa.

Ompelijana työskentelee myös yrityksen pääluottamusmies Mirja Tuominen. Printscorpiolla on työvuosia takana yhdeksän. Omasta työstään Tuominen sanoo, että lippujen ompelua on kaikkein eniten. Varastotkin on pidettävä riittävässä vahvuudessa.

– On löydyttävä lippuja ja maakuntaviirejä. Sokoksen ja Prisman lippuja pitää löytyä aina, ja eri kokoja.

Aikoinaan kaavanpiirtäjä-leikkaajaksi ylioppilastutkinnon jälkeen valmistunut ompelija toteaa vielä, että samaa sarjaa voi joutua työstämään useamman päivän putkeen. Se käy niskaan ja hartioihin. Sormet ovat taas kovilla silloin, kun sisäsomisteisiin ommellaan silikonivahvisteita. Näpeillä on pidettävä kangas ja silikoni tarkkaan tasoissa, vaikka kangas venyy, silikoni ei.

Pääluottamusmies, ompelija Mirja Tuominen toteaa, että useampi päivä samaa ompelutyötä peräkkäin pistää hartiat ja niskan koville.

LIITTO VASTAA, MUTTA TES EI AUKENE

Printscorpiolla tuotannosta työskentelevistä ja omistajasukuun kuulumattomista kaikki ovat kahta lukuun ottamatta Teollisuusliiton jäseniä.

Tuominen sanoo, että hänestä tuntuu kyllä erittäin helpolta soittaa liittoon ja kysyä neuvoa. Mutta työehtosopimuskirjan tekstien muoto ei hänelle oikein kelpaa.

– Tessin sanamuodot ovat aika ihmeellisiä. Ei niistä saa selvää. TEAMin aikaan tessissä oli erotettu väreillä, missä käsiteltävä asiaa vaihtuu. Nyt on vain aakkosellinen hakemisto, Tuominen kritisoi.

Pääluottamusmies vahvistaa tiedot siitä, että yrityksessä ei ole koskaan lomautettu tai irtisanottu ketään. Koronan takia on kuitenkin jouduttu käymään yt-neuvottelut. Niissä sovittiin lähinnä siitä, että syksyllä katsotaan uudelleen, onko tarvis lomautuksiin.

– Näillä näkymin tarvista ei ole. Nyt on ihan älyttömästi töitä. Ei pelota firman tulevaisuus tällä hetkellä.

Ompelijamodisti Tiia Lempinen sanoo pitävänsä työstään Printscorpiolla. Yrityksessä hän aloitti vakinaisena kaksi vuotta sitten, useamman kesätyöjakson jälkeen.

KAIKKEA KAIKILLE, TOIMII

– Painetut tekstiilit ovat aika laaja sortimentti. Se on ollut meidän haittamme, mutta myös pelastuksemme. Kaikkien liiketoimintaperiaatteiden vastaisesti me teemme kaikille kaikkea, toimitusjohtaja Tommi Helminen kertoo.

Asiakaslähtöisyys on kantanut hedelmää. Printscorpio on Helmisen ja myyntijohtaja Ari Järvisen mukaan tällä hetkellä Pohjoismaiden monipuolisin tekstiilipaino: Kukaan muu ei tee digi-, laaka- ja rotaatiopainatuksia metritavaralle lähes kaikille tekstiilikuiduille ja niille tarpeellisia jälkikäsittelyjä.

Printscorpio on ottanut johtotähdekseen ympäristö- ja yhteiskunnallisen vastuullisuuden. Yrityksen käyttämä sähkö tulee vain uusiutuvasta energiasta. Katolla on 228 aurinkopaneelia.

– Paneeleita ei asennettu kehumisen vuoksi. Paneelit antavat neljänneksen koko vuonna käyttämästämme sähköstä, jopa ylikin. Laskimme, että sijoitus maksaa itsensä takaisin 8,5 vuodessa, Helminen toteaa.

Osoituksena ympäristövastuusta yrityksen katolla on 228 aurinkopaneelia. Ajan kuluessa ne ovat myös kustannustehokas tapa tuottaa sähköä.

Avainlipputuotteet, kierrätysmateriaalien käyttö, sublimaatiopainon paperien kierrättäminen edelleen suojapapereiksi autokorjaamoille, yhteistyö Kokemäenjoen vesiensuojeluyhdistyksen kanssa vielä olemassa olevien ongelmien ratkaisemiseksi…

– Meidän vastuullisuutemme on tekoja, ei sanoja, Järvinen kehaisee.

Keinokuitukankaat tulevat lähinnä Saksasta ja Italiasta, ja niiden vastuullisuus on Helmisen mielestä helpommin todennettavissa.

– Puuvillapuoli on ongelmallisempi. Niiden tuotantoketjut ovat pitkiä. Puuvilla tulee Kiinasta ja Pakistanista, Helminen kertoo.

Kummatkin johtajat ovat vakuuttuneita, että Printscorpion valitsema linja on juuri se, jonka ansiosta yritys on edelleen toiminnassa, vaikka suomalaisen tekstiiliteollisuuden kulta-ajat ovat kaukana, kaukana takanapäin.

– Isojen sarjojen tekeminen ei edes kiinnosta, mutta yksittäisiä, pieniä eriä ei kannata teettää kauhean kaukana, Järvinen sanoo.

– Ja jotkut asiakkaat jopa vaativat, että tuotteet tehdään kotimaassa, Helminen jatkaa.

Järvinen painottaa, että laadukkaasta, kierrätetystä polyesteristä tehty salkolippu kestää vuoden jatkuvaa käyttöä ulkoilmassa, kun Kiinasta halvalla ostettu lippu pitää vaihtaa samassa ajassa kolmasti. Järvinen muistuttaa vielä, että kunnon lippu on paitsi euroissa edullisin, paras myös ympäristön kannalta.

– VTT on tehnyt laskelman siitä, että jos tuote kestää viiden vuoden sijasta viisi vuotta ja neljä kuukautta, on sen painatuksen hiilijalanjälki jo kompensoitu.

– Ja millaista mainosta on yritykselle, jos sen salossa liehuu repaleinen lippu?

Yrityksen pesulassa käsitellään tekstiilejä painamisen jälkeen. Lippupyykin linkousta hoitamassa viimeistämötyöntekijä Katri Sandberg.

TEKSTI SUVI SAJANIEMI
KUVAT JYRKI LUUKKONEN

Lovalilla odottavat tunnelmat –”Toivottavasti kaikki palaa ennalleen”

Loviisalaisyritys Loval on valmistanut lämpöeristeitä yli 60 vuotta. Koronapandemia näkyy tilauksien tyrehtymisenä, mutta tunnelin päässä näkyy myös valonpilkahduksia.

13.10.2020

LOVAL OY

PERUSTETTU 1960

KOTIPAIKKA Loviisa

TUOTANTO Lämmitys- ja tyhjiöjuottoratkaisut

HENKILÖSTÖ Noin 230, tuotannossa 190

LIIKEVAIHTO 34,2 miljoonaa (2020)

Talousviisaat ja yritysjohtajat ovat päivittäin lähettäneet terveisiä kotisohville ja työpaikkojen kahvipöytiin, että talouden näkymät syksylle ovat ”sumeat”, ellei peräti synkät.

Loviisalaisyritys Lovalilla vallitsee kuitenkin leppoisa tunnelma, mitä nyt käsidesipullot ja turvaväleistä muistuttavat laput kielivät ”uudesta normaalista.”

Lovalin työntekijät ovat vuosikymmeniä valmistaneet lämpöeristeitä niin maalämpöpumppuihin ympäri Pohjoismaita kuin keskieurooppalaisten ravintoloiden kahvinkeittimiin.

Loval on vientiyritys, jonka tuotteista maailmalle lähtee noin 80 prosenttia. Suurimmat asiakkaat ovat Ruotsissa, Keski-Euroopassa ja Britanniassa.

”Vaikeinta tässä tilanteessa on kun ei tiedä mitä nyt tylee tapahtumaan ja milloin tilauksia alkaa taas tulla”.  Eetu Kiiveri ja Enver Tonka edustavat tuotannon työntekijöitä Lovalilla.

Ongelmana tällä hetkellä on se, että tilanne on aika kaksijakoinen, kertovat pääluottamusmies Enver Tonka ja varaluottamusmies Eetu Kiiveri.

Esimerkiksi lämpöpumppujen varalämmittimet myyvät hyvin, kun taas ravintola- ja kahvilakäyttöön tarkoitetut nestelämmittimet eivät.

– Korona iski kovaa keväällä, mutta nyt vaikuttaa siltä, että tunnelin päässä näkyisi valoa, Tonka kertoo.

– Kaikki riippuu nyt tietenkin siitä, minkälainen tilanne on Euroopassa myöhemmin syksyllä. Ja sitähän me emme voi tietää, Kiiveri sanoo.

Lähettämössa työskentelveä Seija Eerola.

UUSI HALLI KRUUNASI KORONAKEVÄÄN

Loval on 1990-luvulta lähtien ollut ruotsalaiskonserni NIBE Industrierin omistuksessa, ja omistajat ovat viime vuosina tehneet miljoonainvestointeja tehtaaseen. Viimeisin esimerkki on uusi tehdashalli.

Rakennustyöt aloitettiin puolitoista vuotta sitten, ja halli vihittiin virallisesti käyttöön toukokuussa keskellä koronakevättä.

Viime vuosina on myös rekrytoitu paljon uusia työntekijöitä, joten omistajilla on uskoa yritykseen, Kiiveri toteaa.

Uudelta puolelta löytyy muun muassa lähettämö ja laaduntarkistus sekä tuotantosoluja.

Mari Arola työskentelee

Seija Eerola työskentelee lähettämössä. Maanantaisin on melko rauhallista, loppuviikosta saakin sitten paiskia kunnolla hommia, viisitoista vuotta Lovalilla ollut Eerola kertoo.

– Toivottavasti kaikki palaisi ennalleen, Eerola toivoo.

Vanhalla puolella yhden tuotantosolun etumiehenä toimii Ralf Söderholm.

– Päivät eivät ole koskaan samanlaisia, kun on kyse pienistä sarjoista. Me saatamme valmistaa jopa kymmentä eri sarjaa päivässä, ja me teemme paljon käsin. Esimerkiksi öljylämmittimiä Wärtsilälle ja Valmetille. Voi helposti mennä viisikin vuotta, ettei tule nähtyä samaa tuotetta, Söderholm kertoo.

Ralf Söderholmilla on takanaan 43 vuotta Lovalilla. Työporukasta löytyy työkavereita jotka ovat olleet pitempäänkin talossa , Söderholm muistuttaa.

Ilmassa leijuu kuitenkin epätietoisuus tulevaisuudesta ja koronalaman syvyydestä ja kestosta. Koko henkilöstö oli viikon verran lomautettuna heinäkuussa keskellä rauhallisinta lomakautta.

– Saa nyt nähdä, iskeekö tässä toinen lomautusviikko vielä päälle, Söderholm sanoo.

– Siitä on kuitenkin oltava iloinen, että täällä tehtaalla kukaan ei ole sairastunut, Tonka sanoo.

PITKÄT URAT

Porukka on yleensä viihtynyt pitkään Lovalilla. Ralf Söderholm on työskennellyt elämänsä toisessa työpaikassa 43 vuotta.

– Minulla on porukassa kaksi työkaveria, jotka ovat olleet täällä pidempään kuin minä. Onhan työ muuttunut paljon. Alkuaikoina valmistimme oikeastaan vain vastuksia, kun taas nykyään vähän kaikkea, Söderholm kertoo.

Myrskyläläisellä Wilhelm Enbergillä on takanaan vuosi Lovalilla huoltohommissa. Aikaisemmin Nesteen jalostamolla Porvoossa työskennellyt Enberg kehuu työnsä monipuolisuutta.

–Pidän siitä, että täällä on enemmän haasteita. Aikaisemmassa työssäni lähinnä seurattiin monitorilta, että missä lamppu palaa ja käveltiin kartan kanssa paikalle ja korjattiin. Täällä pitää itse vähän etsiä, miettiä ja tunnustella, muun muassa sähköasennuksia tekevä Enberg sanoo.

Myrskyläläinen Wilhelm Enberg viihtyy huoltohommissa.

Tehtaalla tulee vastaan työntekijöitä erivärisissä Loval-t-paidoissa. Sininen paita etumiehille, vihreä perehdyttäjille, musta työntekijöille. Uudet työntekijät taas tunnistaa keltaisista paidoista.

– Värikkoodaus on oikein fikusua koska silloin näkee kenen puoleen kääntyä jos tarvetta tulee. Eikä tarvitse kuluttaa omia vaatteita töissä, niin kuin meillä aikaisemmin tehtiin, Kiiveri sanoo.

– Mielestäni myös luottamusvaltuutetut voisi erottautua jotenkin. Täällä tuotannossa on kuitenkin aika paljon uusia työntekijöitä, Kiiveri jatkaa.

MUUTOKSEN TUULET PUHALTAVAT?

Luottamusmiesduo Tonka ja Kiiveri ovat yhtä mieltä siitä, että keskusteluilmapiiri ja välit työnantajan kanssa ovat firmassa hyvällä tolalla.

– Ei meillä minun aikanani ole ollut mitään suurempia ongelmia, ja aina on voitu keskustellen edistää työntekijöiden asiaa. Tiedonkulussa olisi jonkin verran petrattavaa, Kiiveri sanoo.

Maalämpöpumpun osia.

Yrityksen toimitusjohtaja on jäämässä eläkkeelle marraskuussa.

– Kyllähän siinä kieltämättä on haasteellinen tilanne, kun ylin johto ja luottamusmiesorganisaatio vaihtuu yhdellä kertaa, mutta uskon, että kaikki tulee menemään hyvin, sanoo Kiiveri, joka työtehtävien vaihtumisen takia ei voi jatkaa luottamusmiehenä.

– Niin on käynyt aikaisemminkin, kymmenisen vuotta sitten. Silloinkin olimme kaikki uusia, joten en olisi huolissani, Kiiveri sanoo.

TEKSTI JOHANNES WARIS
KUVAT PATRIK LINDSTRÖM

TYÖYMPÄRISTÖ: Yhteisiltä työpaikoilta puuttuu yhteinen vastuu

”1 700 toimenpideohjetta tai kehotusta, onhan se nyt järkyttävän iso määrä.” Näin kuvaa yhteisten työpaikkojen tarkastushankkeen lukuja Teollisuusliiton työympäristöpäällikkö Vesa Kotaviita. Yhteistä vastuuta on kohennettava.

KUVA YLLÄ: Kuva Kaitaan metrotyömaalta, jonka lukuisista, vakavista työsuojeluongelmista Metalliliiton Ahjo-lehti teki artikkelin jo vuonna 2017. Vielä 10 kuukautta louhintatöiden aloittamisen jälkeen edes yli puolen kilometrin pituisessa tunnelissa ei ollut hätäpoistumistietä tai suojakonttia tulipalon tai onnettomuuden varalta lain vaatimuksista huolimatta. Työnjohtaja arvioi, että ilman henkilökohtaista mittaria liikkuvat työntekijät kyllä ”nenäänsä tuntevat”, jos tunnelissa leijailee häkää räjäytyksen jälkeen. Häkä on hajuton ja väritön kaasu. KUVA PEKKA ELOMAA

Työsuojeluhallinto toteutti vuosina 2016–2019 valtakunnallisen tutkimus-, valvonta- ja viestintähankkeen. Siinä tehtiin lähes 1 000 työsuojelutarkastusta ”erityisen työn teettämisen tilanteissa”. Nämä mainitaan työturvallisuuslain 6. luvussa, ja käytännössä niillä tarkoitetaan yhteisiä työpaikkoja. Yhteisillä työpaikoilla on lakitermein ”pääasiallista määräysvaltaa käyttävä” työnantaja ja sitten muita toimijoita. Heitä on monenlaisia: ulkoistetun firman siivoustyöntekijöistä kunnossapitourakoitsijoihin ja toiminimellä keikkaa tekeviin yksinyrittäjiin.

Hankkeen tutkimusraportti Yhteiset työpaikat 2016–2019 on nyt julkaistu. Tarkastusten perusteella jouduttiin antamaan noin 1 600 toimintaohjetta ja reippaat 100 kehotusta. Kehotus on jo järeämpi toimenpide kielien akuutista vaarasta työntekijöiden hengelle ja terveydelle. Vaarallinen olosuhde on kehotuksen jälkeen korjattava määräajassa, erikseen nimetyin vastuuhenkilöin, ja työsuojelutarkastajan on valvottava korjausten tekemistä.

Hanke paljasti, että suurimpiin riskeihin johtavat yhteisillä työpaikoilla nämä puutteet: yhteisiä vaaroja ei tunnisteta, riskinarviointeja ei pidetä tilanteiden muuttuessa ajan tasalla eikä vaaroista tiedoteta kaikille riittävästi. Teollisuuden yhteisillä työpaikoilla oli erityisen paljon puutteita riskien kartoittamisessa ja arvioinnissa. Työvälineiden kunnossa ja turvalaitteissa oli teollisuuden ohella puutteita erityisesti kaivoksilla ja louhinnassa.

KUN TIETO EI KULJE….

– Tämä on klassinen esimerkki. Kunnossapitoyrityksen työntekijät nostavat ritilätason ritilän pois paikoiltaan. Sitten he lähtevät kahville. Paikalle saapuu prosessinhoitaja ja putoaa aukosta viisi metriä lattialle.

Näin Teollisuusliiton työympäristöpäällikkö Vesa Kotaviita kuvaa tyyppiesimerkkiä siitä, miten yhteisen työpaikan yhteiset vaarat jäävät tunnistamatta ja kertomatta kaikille työpaikalle työskenteleville. Työtehtävän riskien arviointi vaikutuksineen jää siis tekemättä.

”On kaikkien etu, että työpaikan riskejä ja työympäristön rakennetta tarkastellaan säännöllisesti yhdessä ja että niistä myös viestitään kaikille”, Teollisuusliiton työympäristöpäällikkö Vesa Kotaviita sanoo. KUVA KITI HAILA

Kotaviita toteaa, että on totta, että yhteisen työpaikan riskien kartoitus jakaantuu monelle toimijalle, samaten vastuu jakaantuu vääjäämättä. Mutta hän yllyttää yhteisen työpaikan kaikkia toimijoita nykyistä tiiviimpään yhteistyöhön. Yhteisen työsuojelutoimikunnan perustaminen olisi yksi oiva ratkaisu.

– On kaikkien etu, että työpaikan riskejä ja työympäristön rakennetta tarkastellaan säännöllisesti yhdessä ja että niistä myös viestitään kaikille.

Kotaviidan mukaan jo suurempien urakoiden keskinäisiin sopimuksiin pitäisi saada sitovat velvoitteet siitä, miten työsuojelu ja yhteinen työturvallisuustyö hoidetaan. Miten riskit arvioidaan, miten perehdytetään, mitä suojavarusteitaan käytetään ja miten tiedotetaan.

VALTUUTETULLA VALTAA MUIHINKIN

– Pääasiallista valtaa käyttävän työnantajan työsuojeluvaltuutettu edustaa aina myös kaikkien muiden työpaikalla toimivien yritysten työntekijöitä. Automaattisesti. Siis myös vuokrafirmojen ja urakoitsijoiden ja kaikkien muidenkin eri toimijoiden henkilöitä.

Tätä automatiikkaa Kotaviita korostaa, mutta on huolissaan, että tätä ei kaikilla yhteisillä työpaikoilla tiedetä. Hän epäilee, että kaikki valtuutetutkaan ja työnantajat eivät ole asiasta vielä tietoisia.

Työympäristöpäällikkö kehottaakin valtuutettuja olemaan aktiivisia ja käyttämään tätä oikeuttaan myös muiden kuin oman eli työn tilaajafirman työntekijöiden suojelemiseksi. Sitä uudistettuun työsuojelun valvontalakiin ei saatu työnantajien vastustuksen takia, että valtuutetulla olisi oikeus pysäyttää myös toisten toimijoiden työt. Tämä kysymys jäi hyllylle työnantajan vastuun eli yleisen huolehtimisvelvoitteen vuoksi.

On tehtävä selväksi, että tässä yrityksessä työturvallisuus on asia, jonka kaikki hoitavat sovitusti ja kunnolla.

Valtuutetut voivat olla joka tapauksessa oma-aloitteisia. Neuvottelemalla ja keskustelemalla toisten firmojen työnjohto voidaan saada puuttumaan riskialttiiseen työntekoon. Kun tilaajafirmassa on jämpti ja asiallinen linja turvallisuuteen, siihen on helppo vedota.

– On tehtävä selväksi, että tässä yrityksessä työturvallisuus on asia, jonka kaikki hoitavat sovitusti ja kunnolla. Tästä poikkeamista ei hyväksytä, keneltäkään.

TÖITÄ TURVALLISUUDEN KUSTANNUKSELLA

Vaikka vastuu on yhteinen, pääasiallinen vastuu on sittenkin tilaajafirmalla. Paljon olisi parannettavaa.

– Raportin löydökset eivät tulleet yllätyksenä meille, jotka työskentelemme työturvallisuuden parissa. Vaikka työtapaturmiin voivat johtaa myös inhimilliset virheet, löytyy tapaturmatutkimuksissa juurisyistä myös silkkaa välinpitämättömyyttä. On puutteita perehdytyksessä, osaamisen varmistamisessa tai henkilökohtaisissa suojavälineissä. On ihan silkkaa tuottavuuden maksimointia turvallisuuden kustannuksella. Turvallisuuden johtaminen voi olla surkealla tasolla, Kotaviita murehtii.

– Toki on myös työpaikkoja, joissa turvallisuuskulttuuri on hyvä ja turvallisuutta kehitetään päivittäin, työympäristöpäällikkö huomauttaa.

Työn tilaajan pitäisi huolehtia siitä, että töitä teetetään osaavilla ihmisillä.

– Tilaajan on varmistettava, että alihankintafirma myös osaa tehdä työn turvallisesti huomioiden kaikki työn vaaratekijät.

RESURSSIT VAJAVAISET

Kotaviita ei halua syyllistää työsuojeluhallinnon varsinaisen kenttätyön tekijöitä eli työsuojelutarkastajia. Heidän työtaakkansa on 2000-luvun alusta lähtien myllertyneen työmaailman takia moninkertaistunut. On tullut uusia valvonnan kohteita ja työelämä on muuttunut monimuotoisemmaksi.

– Laitteiden ja koneiden turvallisuuden huolehtimisen ohella nyt pitäisi tarkastaa työntekijöiden psykososiaalinen kuormitus, pitäisi ehkäistä harmaata taloutta ja varjella ulkomaalaisia työntekijöitä, Kotaviita luettelee vain muutamia niistä asioista, joita tarkastajien pitäisi vahtia.

Resurssipuutteen korjaaminen olisi siis tarpeen. Mutta on viime vuosien kehityksestä Kotaviidan mielestä hyvääkin. Työturvallisuuskortti on nykyisin laajasti käytetty ”turvallisuustuote”. Kortti näkyy välillisesti tapaturmatilastoissa.

– Kortteja on suoritettu jo reilusti yli miljoona. Korttihan luotiin vuonna 2003 siksi, että havaittiin, miten paljon yhteisten työpaikkojen työtapaturmat olivat alkaneet lisääntyä. Kortin suorittamisella perehdytään yhteisen työpaikan pelisääntöihin. Koulutus on ajanut asiansa, sillä vakavammat työtapaturmat ovat vähentyneet yhteisillä työpaikoilla.

On aloitettava keskustelu rangaistusten ja sanktioiden koventamisesta ja korvausten nostamisesta.

Työympäristöpäällikkö iloitsee myös siitä, että yhteisillä työpaikoilla – usein sähköisesti etukäteen tai portilla toteutettu – perehdytys voi olla jo rutiinia. Tai edellytys sille, että yritykseen saa tulla urakkaansa tai töitään hoitamaan.

– Käydään läpi keskeiset vaaratekijät, käydään läpi kulkutiet ja hätäpoistumistiet, hälytyksen antaminen, kemialliset vaarat…

Tuoreen valvontaportin toimenpideohjeiden ja kehotusten huolestuttava määrä pistää päällikön miettimään myös rangaistuspuolta. Työntekijän saama korvaus esimerkiksi työtapaturmassa pysyvästi vammautuneesta kädestä on Kotaviidan mielestä ”surkea”. Puhumattakaan siitä tilanteesta, että työntekijä joutuu etsiytymään kuntoutukseen ja opettelemaan vaikka kävelyn uudelleen tai täysin uuden ammatin vakavan työtapaturman jälkeen.

– On aloitettava keskustelu laiminlyönneistä ja velvollisuuksista laistamisesta samoin kuin rangaistusten ja sanktioiden koventamisesta ja korvausten nostamisesta. Ehkä se herättäisi ymmärtämään, että ollaan isojen asioiden äärellä, kun puhutaan ihmisen hengestä ja terveydestä.

TEKSTI SUVI SAJANIEMI
KUVAT PEKKA ELOMAA JA KITI HAILA

LUE LISÄÄ:

Yhteiset työpaikat 2016–2019. Valtakunnallinen tutkimus-, valvontaja viestintähanke. Loppuraportti. Työsuojeluhallinto 2020. (PDF)

TYÖYMPÄRISTÖ: Tasa-arvoinen kohtelu luo reiluutta työelämään

Kaikkien yhdenvertaisen kohtelun on lähdettävä jo työpaikkailmoituksesta.

KUVA YLLÄ: Hitsausluokkien kaltaisia, tehtävään vaadittavia pätevyyksiä saa sisällyttää työpaikkailmoituksiin, mutta vaatimusten on aina aidosti liityttävä tehtävästä suoriutumiseen.

Työpaikkailmoitus kertoo vaatimukset, joilla työtehtävästä suoriutuu. Lähinnä tämä tarkoittaa koulutus- ja työkokemusta, mutta ilmoitus voi antaa tietoa myös erityisvaatimuksista, esimerkiksi infoajokortista, hitsausluokista tai tiettyjen tietokoneohjelmien tai kielien osaamisesta.

Ilmoituksen pitää olla oikeassa suhteessa todellisiin ja merkityksellisiin vaatimuksiin. Työpaikkaa ei saa ilmoittaa pelkästään naisen tai miehen haettavaksi, ellei työn erityisyys vaadi hakijalta tiettyä sukupuolta, fyysisiä ominaisuuksia tai vastaavaa. Tällainen työ voi olla esimerkiksi sairaan tai vammaisen henkilökohtaisena avustajana toimiminen.

Terveysvaatimuksissa on oltava erittäin tarkkana. Mikäli työtehtävä ei aidosti vaadi työntekijältä tiettyä terveydentilaa tai -tasoa, niiden vaatiminen muuttuu syrjinnäksi. Työpaikkailmoitus voi kuitenkin kertoa sen, että työn suorittaminen vaatii tiettyä terveydellistä tilaa. Tällaisia työtehtäviä on muun muassa pelastustoimen, ilmailualan ja merenkulun ammateissa.

TYÖNANTAJALLA VASTUU SUUNNITELMISTA

Työpaikan tasa-arvoista ja syrjintää kitkevää toimintaa ohjaavat työpaikan tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelmat. Vastuu suunnitelmien laadinnasta on työnantajalla, yhteistoiminnassa työntekijöiden edustajien kanssa. Nämä suunnitelmat velvoittavat aktiiviseen toimintaan reilun työpaikan synnyttämiseksi ja ylläpitämiseksi, ja niitä on päivitettävä määräajoin. Tapahtumat, muutokset ja määräajat kannattaa kirjata suunnitelmiin – näin kaiken toteuttamistakin on helpompi seurata.

Reilun työpaikan ylläpitäminen on kaikkien vastuulla. Jokaisen työntekijän pitää ilmoittaa epäkohdista ja tehdä näin oma osuutensa työpaikan hyvinvoinnin eteen. Tämä vaatii avointa ja luottamuksellista ilmapiiriä. Usein itse uhrilta puuttuu tieto omista oikeuksista. Hänen voimavaransa voivat olla heikentyneet tai puuttuva kielitaito voi olla esteenä sille, että syrjinnän tai epäoikeudenmukaisen kohtelun uhri jaksaisi viedä asiaansa eteenpäin.

Työpaikan luottamushenkilöt kehittävät ja valvovat yhdessä tehtyjen suunnitelmien ja pelisääntöjen noudattamista. Tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta koskevissa asioissa he ovat riippuvaisia muista työntekijöistä, joiden on annettava todenperäisiä tietoja ja kerrottava kokemuksiaan esimerkiksi työsuhteen ehdoista, palkoista, sairauspoissaoloista ja häirinnästä. Luottamushenkilöt voivat pyydettäessä ja luvan asianosaiselta saatuaan antaa tietoa viranomaiselle, työterveyshuollolle ja ammattiliitolle.

AVI VALVOO YHDENVERTAISUUSLAKIA

Aluehallintoviraston työsuojelun vastuualue valvoo yhdenvertaisuuslakia työelämässä. Työsuojeluviranomainen sai vuoden 2019 aikana 500 työsyrjintään liittyvää yhteydenottoa ja 180 valvontapyyntöä, joista 110 johti tarkastuksen tekemiseen. Noin joka kolmannessa tapauksessa työnantaja oli toiminut vastoin syrjintäkieltoa.

Valvontapyynnöistä noin 30 prosenttia koski terveyttä. Tyypillisesti työsopimus purettiin koeaikana tai sitten määräaikaista sopimusta ei jatkettu terveydellisistä syistä. Myös toistaiseksi voimassa oleva työsuhde saatettiin päättää, vaikka syy verhottiin joksikin muuksi kuin työntekijän terveydentilasta johtuvaksi.

Tasa-arvovaltuutettu valvoo naisten ja miesten tasa-arvosta annettua lakia. Tasa-arvon edistämisen ohella lain tavoitteena on parantaa naisten asemaa erityisesti työelämässä.

Työsuojeluviranomaisen tehtävä on siis valvoa yhdenvertaisuuden toteutumista ja tasa-arvovaltuutetun puolestaan tasa-arvolain noudattamista. Nämä asiat kietoutuvat tiiviisti yhteen, eikä lakeja kannata liikaa pohtia. Tärkeintä on aloittaa ratkaisun etsintä ongelmiin ja välttää niiden pitkittyminen ja tulehtuminen. Teollisuusliiton työympäristöyksikkö tukee, neuvoo, opastaa ja kouluttaa tasa-arvo- ja yhdenvertaisuusasioissa. Annamme tukea, kun työpaikka etsii menetelmiä ja keinoja ongelmien ratkaisuun.

TEKSTI SARI KOLA
KUVA ROBERT JANSSON

Pääluottamusmies Vanhala bussikoritehtaan lakkauttamisesta: Scania käyttää koronaa naamiona

”Scania naamioi bussikoritehtaan lakkauttamisen koronan piikkiin”, pääluottamusmies Tommi Vanhala kiteyttää.

24.9.2020

Scania ilmoitti 21. syyskuuta lakkauttavansa bussikorituotannon Lahden Jokimaalla sijaitsevan SOE Busproduction Finland Oy:n tehtaalla. Työntekijöiden rinnalla esimerkiksi talousalueen päättäjiä ravistaneen ilmoituksen teki erikoiseksi se, että vain viikko aikaisemmin Scania oli ilmoittanut käynnistävänsä yt-neuvottelut 185 työntekijän irtisanomisesta.

– Emme päässeet neuvottelemaan irtisanomisista työnantajan kanssa lainkaan. Sen sijaan saimme neuvottelujen kannalta tyhjäkäyntiviikon perjantaina kutsun yt-neuvotteluihin seuraavaksi maanantaiksi. Menimme palaveriin alkuperäisen ilmoituksen pohjalta valmistautuneina. Kokouksessa tapasimme Ruotsista paikan päälle tulleen toimitusjohtajan Marcelo Gallaon. Hän ilmoitti tuotannon lakkauttamisesta.

– Kysyessäni kävi ilmi, että lakkauttaminen oli ollut linjattuna jo ennen ensimmäistä yt-ilmoitusta. En ymmärrä alkuunkaan tällaista toimintaa, että luottamusmiehille valehdellaan päin naamaa. Miksi ei ollut selkärankaa kertoa heti alkuun, miten asia on, Vanhala puuskahtaa.

JOUKKOLIIKENNETTÄ TARVITAAN VARMASTI

Täydellisenä yllätyksenä Scanian päätös ei Vanhalalle tai työntekijöille tullut. Yrityksen aikaisempi ratkaisu siirtää turistibussituotanto Kiinaan ja jättää Jokimaan tehtaalle siihen nähden kevyempää tulosta tekevä kaupunkibussituotanto nostatti jo kysymyksiä tulevaisuudesta. Viimeistään päätös tuotantotahdin alentamisesta ja yt-ilmoitus mittavasta henkilöstön irtisanomisesta herättivät huolen siitä, että tuotannon alasajo taitaa olla jo käynnissä.

Vanhalan mukaan koronapandemia tuli Scanialle kuin ”manulle illallinen”.

– Yritys naamioi tuotannon lakkauttamisen koronan aiheuttaman kaupunkibussien kysynnän laskun piikkiin. Ei ole markkinoita eikä ole kannattavaa. No, korona kyllä hiljensi kaupankäynnin, mutta kysymyksessä on väliaikainen tilanne. Jossain vaiheessa ihmiset rupeavat liikkumaan ja joukkoliikennettä tarvitaan ihan varmasti.

– Minusta tässä pitäisi käyttää malttia, eikä heti ruveta painamaan paniikkinappulaa. Olemme tehneet vuodesta 2014 lähtien yritysmielessä plusmerkkisen tuloksen. Ehkä se on kuitenkin Scanian isossa kuvassa niin, että sijoittajien pussiin ei ole saatu riittävästi miljoonia, ja tuotantomme siirretään Puolaan. Tiedä sitten, päätyykö Scanian tuotanto jossain vaiheessa kokonaan Kiinaan.

TUNTEET LIIKKUVAT LAIDASTA LAITAAN

Vanhalan mukaan työntekijöiden tunnelmat ovat liikkuneet tuotannon lakkauttamisilmoituksen jälkeen laidasta laitaan.

– Ei tiedä itkeäkö vai nauraako. Välillä tulee viha ja suru yhtä lailla ja kaipuu, mutta huumoriakin on löytynyt, ja juttelemme muistakin asioista kuin tuotannon loppumisesta. Ihmiset pystyvät käsittelemään asiaa niin, että muuten elämä jatkuu ja mietitään niitä kaikkia vaihtoehtoja.

– Osalle tämä on taloudellisesti todella kova paikka. Osalla on päällimmäisenä mielessä se, että tulevaisuudessa tätä työyhteisöä, jossa monilla on kymmeniä hyviä ystäviä, ei enää ole. Yksittäiset ystävyyssuhteet saattavat kestää lopun elämän, mutta koko porukkana se yhteisöllisyys karisee pikkuhiljaa, kun ihmiset lähtevät omiin suuntiinsa.

”Neuvotteluiden suurimpana tavoitteena on se, että ihmiset saavat lähtiessään sellaiset eväät reppuun, että pärjäävät työmarkkinoilla ja pääsevät elämässä eteenpäin”, pääluottamusmies Tommi Vanhala sanoo. Vanhalan kuvat syyskuulta 2019.

YT-NEUVOTTELUISTA HAETAAN TUKI TYÖNTEKIJÖILLE

– Onneksi henkilöstö vetää aika hyvin yhtä köyttä, Vanhala summaa tunnelmat 5. lokakuuta alkavia yt-neuvotteluja ajatellen.

– Neuvotteluiden suurimpana tavoitteena on se, että ihmiset saavat lähtiessään sellaiset eväät reppuun, että pärjäävät työmarkkinoilla ja pääsevät elämässä eteenpäin. Oikeastaan mistään muusta me emme neuvottelekaan.

– Meillä on paljon pitkän työuran tehneitä ihmisiä, jotka ovat samassa tilanteessa kuin minäkin. Ammattia, johon ammattikoulusta valmistuttiin, ei ole juuri tehty. On tultu tänne ja tehty bussitehtaan töitä. Se jännittää, vaikka ollaan ammattitaitoisia ja päteviä ihmisiä, että ei ole virallista paperia osaamisesta.

– Kuka työnantaja uskaltaa ottaa riskin huomatakseen myöhemmin, että sai hyvän työntekijän. Se on kuitenkin aika iso kynnys.

Vaikka osa työntekijöistä on jo ruvennut aktiivisesti etsimään uusia mahdollisuuksia, on työnhaku Vanhalan mukaan suurelle osalle työntekijöistä uusi asia.

– Töitä on haettu viimeksi joskus ennen internetiä sanomalehti-ilmoitusten perusteella. Moni asia on muuttunut sen jälkeen. CV:stäkin saattaa ensimmäisenä mieleen tulla rättisitikka. Myös tätä yritämme edistää yt-neuvotteluissa, että ihmiset saavat mahdollisimman hyvää koulutusta työnhakua ajatellen.

ALASAJO TYÖPISTE KERRALLAAN

Bussikoritehtaan henkilöstön määrä on 342. Siitä pyöreät 80 työskentelee Vanhalan mukaan tuotekehityksessä joko toimihenkilöinä tai tuntityöläisinä.

– Tuotannon alasajo tulee työnantajan antaman tämänhetkisen tiedon mukaan tapahtumaan portaittain. Tyhjentyminen alkaa marraskuun lopulla työpiste kerrallaan sitä mukaa kun viimeinen auto siirtyy tuotantolinjalla eteenpäin. Se on mennyt prosessin läpi ensi tammikuun lopulla. Tuotannon työntekijöiden työt päättyvät helmikuun alussa.

– Tämä on meille annettu yleiskuva. Yksityiskohdat selviävät yt-prosessissa kuten se, missä vaiheessa ihmiset saavat irtisanomislappuja, miten irtisanomisajat menevät ja miten Jokimaalle jääväksi ilmoitetun tuotekehityksen kanssa menetellään.

– Saa nähdä minkälaiset fiilikset ovat joulukuun alussa, kun asiat ovat jo konkretisoituneet. Silloin katsotaan ja arvioidaan tilannetta eri näkökulmasta, Vanhala toteaa.

TEKSTI PETTERI RAITO
KUVAT ANNIKA RAUHALA

REPORTAASI: Koboltin jalostus työllistää Kokkolassa

Koboltin jalostaja Freeport Cobalt on merkittävä työllistäjä Kokkolassa. Tuotannossa tekee työtään yli sata teollisuusliittolaista.

KUVA YLLÄ: Prosessityöntekijä Jukka-Petri Harju katselee Freeport Cobaltia pitkällä perspektiivillä. Työura yrityksessä alkoi jo 25 vuotta sitten edellisen omistajan leivissä.

23.9.2020

FREEPORT COBALT OY

PERUSTETTU Aloitti nykymuodossaan 2013. Jakautui viime vuonna yrityskaupan seurauksena kahteen yhtiöön; Freeport Cobalt Oy:hyn ja Umicore Finland Oy:hyn.
KOTIPAIKKA Kokkola
TUOTANTO Kobolttijalosteita: hienopulvereita ja kemikaaleja
HENKILÖSTÖ 191, joista tuotannossa 109
LIIKEVAIHTO Vuoden 2020 arvio noin 200 milj. euroa

Sähköasentaja Tino Kiviniemi on ollut Freeportilla töissä pari vuotta. Sitä ennen 24-vuotias Kiviniemi pyörähti yrityksessä myös kesätöissä.

Kokkolan suurteollisuusalueella toimiva koboltin jalostaja Freeport Cobalt Oy lukeutuu edelleen toimialansa isoihin yrityksiin. Ei kovinkaan kauan sitten yhtiö oli vielä jopa suurin teollinen toimija koko maailman koboltinjalostuksen tuotantoketjussa.

Kiinalaisten mukaantulo myös koboltinjalostukseen on pienentänyt yrityksen markkinaosuutta aikaisemmasta. Osansa oli myös toki myös siinä, että yhtiöstä iso siivu siirtyi viime vuoden lopussa yrityskaupan myötä Umicore-nimiselle yhtiölle. Freeportin omistuspohja on Yhdysvalloissa, Umicoren Belgiassa. Ladattaviin akkuihin suuntautuva niin sanottu Precursor-osa yrityksestä on nyt Umicorella. Niissä akuissa käytetään tyypillisesti ainesosina koboltin lisäksi nikkeliä ja mangaania.

– Oli työkavereita, jotka olivat tehneet työtä yhdessä 25 vuotta ja kulkeneet työmatkat samalla autolla. Yhtäkkiä toinen menikin Umicoren puolelle, ja toinen jäi tänne. Se oli työntekijöille tavallaan suurin shokki, että kuka menee mihinkin ja kuka jää tänne. Hyvää oli kuitenkin se, että tieto kunkin tulevasta työpaikasta tuli kiitettävän nopeasti yrityskaupan jälkeen, Freeport Cobaltin tuotantotyöntekijöiden pääluottamusmies Juha Hassel sanoo.

Freeport Cobaltilla suojautuminen kannattaa ottaa tosissaan, sillä kobolttipöly voi mahdollisesti aiheuttaa syöpää. Pääluottamusmies Juha Hassel työskentelee myös tuotannossa – ja aina suojaimet päällä.

Yritysten jakautumisen seurauksena työpaikkojen menetyksiä ei Hasselin mukaan tullut. Ennen yrityskauppaa Freeportilla työskenteli kaikkiaan noin 450 ihmistä. Kaupan myötä yrityksessä tekee työtään nyt reilut 190 henkeä, joista 109 tuotannon puolella. Loput työntekijät siirtyivät Umicorelle. Yrityskauppa synnytti pikemminkin uusia työpaikkoja niin Umicorelle kuin Freeportille. Jälkimmäiselle reilut 15.

– Uusia paikkoja tuli muun muassa kunnossapitoon, instrumentti- ja sähkömiehille, Hassel kertoo.

Koboltti on yksi tärkeä ainesosa muun muassa litiumoksidiakuissa, joita käytetään esimerkiksi matkapuhelimissa, kannettavissa tietokoneissa ja sähköautoissa. Freeport Cobaltin yksi merkittävimmistä asiakasryhmistä onkin akkuteollisuudessa. Sinne lähtevä koboltti on pulverimaisessa muodossa ja koostumukseltaan joko kobolttisulfaattia tai kobolttioksidia.

Suurteollisuusaluetta halkovien junanraiteiden päässä siintävästä Ykspihlajan satamasta lähtee meriteitse maailmalle 20 000 kilon painoisia kobolttijalostekontteja. Yhden kontin sisältö riittää yrityksen kehitys- ja hallintojohtajan Thomas Slotten mukaan kaikkiaan neljän miljoonan kännykän akun tarpeisiin.

– Yhdessä älypuhelimen litiumoksidiakussa on kobolttia noin viisi grammaa, Slotte kertoo.

Freeport Cobaltin kehitys- ja hallintojohtaja Thomas Slotte.

MERKITTÄVÄ TYÖLLISTÄJÄ

Slotten mukaan Freeport Cobaltilla toivotaan kumpaisenkin yrityksen menestymistä.

– Massan suuruus tekee meistä kannattavan.

Ennen tuoreinta yrityskauppaakin koboltin jalostuksen omistajuudet Kokkolassa ovat vaihtuneet. Pääluottamusmies Hassel kertaa lyhyesti historian: Ensimmäinen jalostuksen aloittanut yritys oli Outokumpu Oy, jonka kobolttituotanto Kokkolassa alkoi vuonna 1968. Vuonna 1993 yritys siirtyi amerikkalaisomisteiselle OM Group Inc:lle, ja vuonna 2013toiselle amerikkalaisyhtiölle – eli nykyiselle omistajalle – Freeport-McMoRan Inc:lle.

Yritys on aina ollut merkittävä työllistäjä – oli omistajana toiminut kuka tahansa.

Paitsi akkuteollisuuteen, lähtee jalostettua kobolttia eri muodoissaan Kokkolasta myös kovametalli- ja pigmentti- sekä katalyyttiteollisuuteen.

Pitkän pätkän yrityksen vaiheista on nähnyt Jukka-Petri Harju, joka on tienannut elantonsa suurteollisuusalueen koboltin jalostuksessa jo 25 vuotta kahden eri työnantajan leivissä. Työnkuvaan mahtuu sekä prosessinhoitoa että huoltotyötä. Harjun työosastolla koboltti jalostetaan maailmalle lähteviksi lopputuotteiksi.

Yksi työn varjopuolista Freeportilla on se, että työ on pölyistä. Prosessityöntekijä Jukka-Petri Harju suojautuneena.

– Työ on oikein OK, ainakin päivävuorossa. Ja ilman tuurauksia se on päivävuoroa aina, Harju sanoo.

Harju kertoo kevään korona-ajoista Freeportissa Harjun työosaston porukka jaettiin kolmeen osaan, joista kussakin tehtiin työtä muista osista erillään.

– Yhdessä työporukassa oli 4–6 kaveria. Hyvin oltiin koronan varalta varauduttu.

Yksi työn varjopuolista Freeportilla on se, että työ on pölyistä. Suojautuminen terveydelle haitallisen ja mahdollisesti jopa syöpää aiheuttavan kobolttipölyn varalle on kuitenkin hoidettu yrityksessä kiitettävästi.

Tästä osoituksena on hankittu moottoroituja suojainmaskeja, joiden hinnaksi Hassel kertoo toistatuhatta euroa kappaleelta. Noita suojaimia tulee lähitulevaisuudessa jokaisen työntekijän käyttöön. Tähän asti on menty osin ei-moottoroiduin suojaimin, joiden suojausluokka on kuitenkin ollut kaikkein korkein, eli P3.

– Hyviä ovat nekin suojaimet, Harju kertoo.

Silmäsuihkun on pakko olla saatavilla heti, jos kobolttikemikaaleja joutuu silmään.

MELUISTA, PÖLYISTÄ JA LÄMMINTÄ

Freeportilla tehdään myös jatkuvia pölymittauksia, ja työntekijöiden terveyttä seurataan. Pölytasoa mitataan tuotantotilojen ilmasta, ja työntekijöiden virtsoja seulotaan kobolttipitoisuuksien mittaamiseksi. Melulta ja lämmöltäkään ei työssä voi välttyä. Meluntorjunnassa auttavat kuulosuojaimet.

– Lämpö saattoi nousta tuotantohallissa yli neljäänkymmeneen asteeseen, mutta nyt kun saatiin ilmanvaihto, halli jäähtyy aivan eri lailla, Harju jatkaa.

Globaalin teollisuuden, jonka tuotteiden kauppaa käydään ympäri maailmaa, tunnistaa yleensä sitä, että työntekijät eivät aina tiedä, mihin lopputuotteet päätyvät. Yhtä vähän pystyy – tai tahtoo – Freeportin asiakaskunnasta kertomaan myöskään kehitys- ja hallintojohtaja Slotte. Iso osa asiakkaista on joka tapauksessa akkuteollisuudesta.

Teemu Lagrenilla (taustalla) ja Frank Hagströmillä riittää työtä varmistaa valvomossa, että tuotantoprosessi pelaa kuten pitää.

– Suoraan akkuja tarvitseville loppuasiakkaille meiltä ei mene mitään. Meidän kobolttimme lähtee akkujen katodimateriaalia tarvitsevalle teollisuudelle, josta se menee seuraavaan vaiheeseen, eli katodin ja anodin yhdistäville valmistajille.

Akkuteollisuutta on Japanissa, Kiinassa ja Koreassa. Euroopassakin sitä on, ei tosin vielä isommassa mittakaavassa. Suurille mobiililaitevalmistajille Kokkolassa jalostettua kobolttia päätyy mitä todennäköisemmin, sillä amerikkalainen Apple mainitsee Kokkolan yksikön yhteiskuntavastuuraportissaan.

Jos tieto ei herkkien asiakkuussuhteiden johdosta aina välttämättä välity ulkopuolisille, kulkee se pääluottamusmies Hasselin mukaan sen sijaan kiitettävästi työnantajan ja työntekijöiden välillä asiasta kuin asiasta.

Kobolttipölyn kulkeutumista valvomoon pyritään estämään kenkäsuojaimien ja tarramattojen avulla.

TYÖVOIMAA LÖYTYY

Hassel kertoo, että nuoret eivät välttämättä tiedä kemian prosessiteollisuudesta kovinkaan paljon. Heitä saattaa kiinnostaa enemmän esimerkiksi peliala ja siihen liittyvä koodaustyö. Työntekijöitä on kyllä Freeportillekin silti tulossa.

– Hiljattain avoinna oli 15 työpaikkaa. Kyllä me saimme valita tulijat, Slotte sanoo.

Tunnettuutta myös nuorten parissa on lisätty henkilöstöpäällikkö Katriina Rekilän mukaan tekemällä muiden suurteollisuusalueen yritysten kanssa tiivistä yhteistyötä niin Kokkolan seudun kuin Oulun ammatti- ja ammattikorkeakoulujen sekä yliopistojen kanssa.

Henkilöstöpäällikkö Katriina Rekilä esittelee hiljan saatuja moottoroituja pölysuodattimia, jotka tulevat nyt jokaisen tuotantotyöntekijän käyttöön.

Freeport Cobaltin kemikaalipuolen kymmenkunnan ajolinjan kaikki työntekijät työskentelevät prosessinhoitajan ammattinimikkeellä.

– Ajolinjoja vaihdetaan jatkuvasti ja sitten mennään alakertaan pakkaamaan. Kaikki osaavat kaiken, ja työnkierto lisää työn mielekkyyttä, Hassel kertoo.

Yksi Freeportin nuorimmista työntekijöistä on 27-vuotias Matias Ström. Vuoden mittaisella oppisopimuksella työskennelleelle Strömille tuli hiljattain vuoden jatkopesti. Freeportille Ström tuli Keski-Pohjanmaan aikuiskoulutuskeskuksesta.

Matias Ström on Freeport Cobaltin nuorimpia työntekijöitä. Vuoden oppisopimusjakso on vaihtunut vuoden määräaikaisuuteen.

– Miten oma työtilanne kehittyy jatkossa, sitä en tiedä vielä, Ström kertoo.

– Oikein paljon tykkään paikasta, ja olen viihtynyt täällä. Tällä hetkellä pakkaan, mutta muuten työtä vaihdellaan, ja jokainen tekee kaikenkaisia hommia.

Ström toivoisi olevansa töissä Freeportilla myös tulevaisuudessa.

– Sitä vastaan ei minulla olisi mitään, Ström sanoo ja jatkaa kobolttisulfaatin pakkaamista tuhannen kilon vetoisiin säkkeihin.

Freeport Cobalt valmistaa kobolttijalosteita eli hienopulvereita ja kemikaaleja.

 

ALANVAIHTAJIA

Osa Freeport Cobaltilla työskentelevistä ihmisistä on aiemmin työskennellyt tyystin eri alan töissä. Hyvästä esimerkistä käy sekä yrityksen tuotantotyöntekijöiden pääluottamusmies Juha Hassel että työsuojeluvaltuutettu Risto Willman.

– Opiskelin ammattikoulussa autonasentajaksi. Niitä hommia en tehnyt kuitenkaan päivääkään, vaan toimin lihanleikkaajana useamman vuoden. Viimeksi Snellmanilla Pietarsaaressa kymmenkunta vuotta. Sitten rupesin miettimään, onko minun pakko seisoa nauhan vieressä lopun elämääni, Willman kertoo.

Työsuojeluvaltuutettu Risto Willman (vas.) ja pääluottamusmies Juha Hassel tulivat aikanaan Freeport Cobaltille täysin eri alan töistä.

Liukuhihnan äärellä tapahtunut lihanleikkaajan työ vaihtui työvoimapoliittiseen koulutukseen ja prosessinhoitajan ammattitutkintoon.

– Freeportille tulin vuoden 1999 lopussa työharjoitteluun. Välillä kävin puolentoista vuoden lenkillä hienokemikaaleja valmistavalla KemFinellä, ja takaisin Freeportille menin 2004. Sillä tiellä ollaan edelleen, Willman kertoo.

Hasselin taustalta taas löytyy reilut 24 vuotta jatkuneet ravintolan ovimiehen ja sairaalan suljetulla osastolla tapahtuneet mielenterveyshoitajan työt. Koboltin jalostuksen Hassel aloitti koulutuksen kautta vuonna 2005 silloisella OMG Chemicalsilla.

”Opiskelin ammattikoulussa autonasentajaksi. Niitä hommia en tehnyt kuitenkaan päivääkään”, työsuojeluvaltuutettu Risto Willman kertoo.

TEKSTI JARI HAKALA
KUVAT JOHANNES TERVO

Peruskoulussa ja töissä – Työelämäpainotteinen perusopetus vie yläkoululaisia jo työpaikoille

Työelämäpainotteinen yläkouluopetus Vantaalla kerää kiitosta niin oppilailta, vanhemmilta, aineenopettajilta kuin työnantajilta. Vantaan 8.–9.-luokkalaiset ovat voineet osallistua useilla työelämäviikoilla rikastettuun opetukseen kaksi täyttä lukuvuotta.

KUVA YLLÄ: Oppilaanohjaaja Mari Nilsenin Teppo-oppilaat keväthetkessä toukokuun lopussa. Marin ympärillä Riku, Erik, Sajjad, Veeti, Henna, Anri, Matleena, Rosa, Iina, Sofia, Roosa, Esther, Ah, Laura, Frida, Emma, Babette, Markus ja Acacia.

“Reipas ja ystävällinen työssäoppija. Hän on nopea oppimaan ja hänellä on jo hyvin osaamista alan tehtävistä, jopa enemmän kuin monilla ammattikoulusta harjoitteluun tulevilla.”

Näin kommentoi autokorjaamoyrittäjä kyselyssä, jonka Vantaan opetustoimi teki työelämäpainotteisesta yläkouluopetuksesta keväällä tänä vuonna.

Vantaalla jo kolmisensataa oppilasta on osallistunut uudenlaiseen Teppo-opetustapaan. Teppo-mallin ja joustavan perusopetuksen Jopo-mallin ero on siinä, että Jopo on luokkamuotoista opetusta, eikä Jopo ole uutta toimintaa. Vantaalla on 14 Teppo-koulua ja 5 muuta yläkoulua, joissa on joustavan perusopetuksen Jopo-luokka.

Opetuksen järjestämistavat vaihtelevat kouluittain, mutta päälinjaus on, että Jopo-luokkalainen työskentelee työpaikalla kahtena päivänä viikossa ja on kolmena päivänä koulussa. Teppo-oppilas on työpaikalla viikon tai kaksi kerrallaan, yhteensä 5–7 viikkoa lukuvuoden aikana.

Työelämäpainotteinen yläkouluopetus on kiinnostanut kovasti muitakin kuntia, ja malliin on käyty tutustumassa, kertoo Vantaan opetustoimen asiantuntija Kirsi Viitaila.

Työelämäpainotteinen opetus laajenee muuallekin Suomeen.

– Kokeiluja on meneillään ainakin Helsingissä ja Kuopiossa. Turussa kokeiluja on tehty aikuisten maahanmuuttajien perusopetuksessa.

PALJON ON NIITÄ, JOITA TEKEMINEN KIINNOSTAA

Vantaalaisen Lehtikuusen koulun Teppo-oppilaanohjaaja Mari Nilsen kuvaa työelämäpainotteista perusopetusta menestykseksi.

– Palaute on ollut huippuhyvää. Meillä on paljon innokkaita tekijäpoikia ja tekijätyttöjä. Työelämäpainotteinen opiskelu on monelle sopiva tapa käydä peruskoulua.

Työnantajan näkökulmasta tämän kautta saa ilmaiseksi koulutettua kesä- ja kausityöntekijöitä.

Kirsi Viitaila vahvistaa, että negatiivisia kommentteja ei ole juuri tullut kyselyissä esiin. Jokunen kommentti on voinut olla työelämämuotoisen opetuksen rankkuudesta, mutta oppilaiden palautteen keskiarvo on kouluarvosanana yli yhdeksässä.

Nilsen on taustaltaan ammatillinen opettaja ja nyt tyytyväinen työelämäpainotteisen opon työhönsä ja mahdollisuuteen toimia konsultoivana oppilaanohjaajana uusille kouluille. Vantaalla työelämäpainotteisia Teppo-opoja on kaikkiaan 14, kullakin koululla omansa.

Nilsen on todistanut työelämäjaksoja, jotka nostavat oppilaan uskoa itseen, aikatauluttamistaitoja ja oma-aloitteisuutta. Joidenkin niin sanottujen hulivilioppilaiden täydelliset työelämäjaksot ovat erityisesti lämmittäneet hänen mieltään. Työelämäpainotteinen opetus on tuonut uskoa ja toivoa oppilaiden lisäksi myös vanhemmille ja aineenopettajille.

Maahanmuuttajataustaisille oppilaille työelämäpainotteinen opetus on ollut erityisen merkityksellistä. Työelämäjaksoilla he pääsevät kunnolla sisälle suomalaiseen yhteiskuntaan.

– Teppo-malli sopii ihan kaikille oppilaille. Kysyntä työelämäpainotteiseen opetukseen on suurta. Paikat täyttyvät nopeasti, Viitaila sanoo.

”Emme ole taipuneet siihen väitteeseen, ettei noin nuoria voi ottaa töihin. Jos työnantaja epäilee, onko järkeä ottaa 8-luokkalaista, niin sanoisin, että monella teppoilijalla on kevätpuolella kokemusta jo 3–4 työelämäjaksosta”, oppilaanohjaaja Mari Nilsen kertoo.

VANTAAN TYÖELÄMÄPAINOTTEINEN YLÄKOULUOPISKELU ON MENESTYS

Työelämäpainotteisen opinto-ohjaajan tehtäviin kuuluu työssäoppimisjaksojen suunnittelu, toteutus ja kehittäminen, jaksojen opinnollistaminen ja arviointi yhteistyössä aineenopettajien kanssa sekä oppimissuunnitelmien laatiminen. Yksilö- ja ryhmäohjauksissa erityisenä näkökulmana on jatko-opinnot sekä työelämätaidot. Sidosryhmäyhteistyötä opo tekee huoltajien, toisen asteen ja työelämän edustajien kanssa.

Vantaalaiset yläkoululaiset ovat olleet työelämäjaksoilla esimerkiksi autokorjaamoissa, puutarhoissa, kaupoissa, leipomoissa, ravintoloissa, mallitoimistoissa ja päiväkodeissa. Työpaikkoja on järjestynyt ympäri pääkaupunkiseutua.

– Emme ole taipuneet siihen väitteeseen, ettei noin nuoria voi ottaa töihin. Jos työnantaja epäilee, onko järkeä ottaa 8-luokkalaista, niin sanoisin, että monella teppoilijalla on kevätpuolella kokemusta jo 3–4 työelämäjaksosta.

Nilsen on huomannut, että hänen oppilaillaan olisi paljon kiinnostusta esimerkiksi tekstiili- ja muotialalle, media-alalle ja puusepänteollisuuteen. Työssäoppimispaikkoja esimerkiksi näille aloille kaivataan lisää.

Nilsen aloittaa työnsä uuden yrityksen kanssa lähettämällä esitteen ja videon työelämäpainotteisesta opetuksesta.

– Paasaan iloisena enkä lähde pois, ennen kuin he lupautuvat ottamaan oppilaan.

Myöhemmin nuori itse kysyy harjoittelupaikkaa yrityksestä.

VUOROIN TYÖSSÄOPPIMISJAKSOILLA, VUOROIN KOULUJAKSOILLA

Viime lukuvuonna Vantaalla pilotoitiin yhteistyötä ammattioppilaitos Varian kanssa. Viitisenkymmentä yläkoululaista pääsi tutustumaan viikoksi ammatillisiin opintoihin. Varia järjestää myös muita lyhyempiä tutustumismahdollisuuksia kaikille perusopetuksen ysiluokkalaisille, mutta Teppo- ja Jopo-oppilaiden Varia-viikot eroavat niistä laajuudessaan.

Oppilaiden ohjaamisessa Variaan tutustumisviikolle pyritään varmistamaan, että oppilas on todella kiinnostunut alasta ja sitoutunut tutustumisviikkoon. Tavoitteena ammattioppilaitosyhteistyössä on, että nuorelle varmistuu, mihin hän hakee yhdeksännen luokan jälkeen ja että keskeyttämiset vähenisivät. Tulevana lukuvuonna toimintaa pyritään laajentamaan lukioihin.

Kun pääsee viikoksi mukaan opetukseen, päätöksen yhteishaun oppilaitoksesta tekee silloin toivottavasti nuori itse eikä äiti, isä tai kaveri, Nilsen ja Viitaila kertovat.

NUORI SAA LOISTAA TÄSSÄ OPISKELUMUODOSSA

Korona-aika on kaventanut nuorten työllistymismahdollisuuksia.

– Nuorille kaikki työkokemukset ovat äärimmäisen tärkeitä, Viitaila sanoo.

Viitailan kokoamissa kyselyvastauksissa työelämäpainotteisesta opetuksesta eräs oppilas vastaa näin: ”Rehellisesti ilman Jopo-luokkaa en tiiä missä olisin mun arvosanojen kanssa. Jopo-luokka antaa paljon mahdollisuuksia ja tutustuminen työelämään avaa monia ovia.”

”Tää homma on antanut ihan superpaljon mun elämään! Oon oppinut paljon ja saanu sellasia avaimia, mitä ”normaalilla” koulunkäynnillä ei saisi”, sanoo toinen.

Vanhemmat ovat kommentoineet näin: ”Arvosanat parantuneet, ei lintsaamista.”

”On hienoa, että tässä opiskelumuodossa nuorelle annetaan mahdollisuus loistaa.”

TEPPO JA JOPO

  • Työelämäpainotteinen perusopetus (Teppo) poikkeaa perinteisestä joustavasta perusopetuksesta (Jopo) siten, että opetuksen ja ohjauksen järjestäminen ei ole sidottu luokkamuotoiseen malliin.
  • Joustavassa työelämäpainotteisessa perusopetuksessa vuorottelevat työssäoppimisjaksot työpaikoilla ja opetusjaksot koululla. Vantaalla tarjotaan 8.–9.-luokkalaisille oppilaille työelämäpainotteista opetusta joko joustavan perusopetuksen luokassa (Jopo) tai joustavan ei-luokkamuotoisen perusopetuksen kautta (Teppo).
  • Teppo-mallissa yläkoululaisella on 5–7 viikkoa työssäoppimisjaksoja lukuvuodessa. Oppilailla on oma Teppo-oppilaanohjaaja. Koulujaksoilla oppilaat opiskelevat tavallisen luokkansa kanssa.
  • Jopo-mallissa on oma 10–13 oppilaan Jopo-luokka ja -opettaja. Työssäoppimisjaksoja on noin puolet kouluvuodesta, esimerkiksi 3 päivää viikossa koulussa ja 2 päivää viikossa työpaikoilla. Jopo ei ole uutta toimintaa.

TEKSTI PIA KOIVISTO
KUVAT PEKKA ELOMAA

Tukea Lajupekin työntekijöille – ”Olemme jo vuosia joutuneet katsomaan, kuinka sopimuksia jätetään noudattamatta”

Hyvinkään teollisuustyöntekijöiden ammattiosasto järjesti elokuun viimeisenä päivänä Veikkarin teollisuusalueella tukitilaisuuden Lajupekin työntekijöille. Lajupekilaisten lisäksi paikalle saapui teollisuusliittolaisia useilta Hyvinkään alueen muilta työpaikoilta.

KUVA YLLÄ: Pääluottamusmies Petri Kärjen mukaan työntekijöiden tavoitteena on saada asiat Lajupekissa kuntoon.

1.9.2020

Lajupek Oy on Hyvinkäällä toimiva hienomekaniikan sopimusvalmistaja. Yrityksessä on 35 työntekijää. He ovat tyytymättömiä yrityksessä pitkään vallinneeseen huonoon tilanteeseen.

– Olemme jo vuosien ajan joutuneet katsomaan sitä, kuinka sopimuksia jätetään noudattamatta ja tieto ei kulje. Tämän vuoden aikana on palkkoja jäänyt maksamatta tai niitä on maksettu virheellisesti. Ongelmien korjaaminen on ollut vaikeaa, koska kaikesta pitää asioida toimitusjohtajan kanssa, mutta neuvotteluvälit eivät ole olleet kunnossa, pääluottamusmies Petri Kärki tiivistää.

Työsuojeluvaltuutettu Pasi Katila (oik.) keskustelee Hyvinkään teollisuustyöntekijöiden järjestämistoimitsija Jari Pekkarisen kanssa. Taustalla on osaston puheenjohtaja Mikael Kölhi.

VETOOMUS TYÖNANTAJALLE

Koettujen ongelmien takia työntekijät kirjoittivat työnantajalle yhteisen vetoomuksen. Siinä esitettiin rakentavasti asialliseen, ammattiylpeään ja yhteistyötä korostavaan sävyyn ongelmien ratkaisemista neuvotellen ja sopien.

Työnantajalta odotettiin vetoomukseen vastausta elokuun viimeiseen päivään mennessä. Tukitilaisuus oli ajoitettu juuri tähän yhteyteen, mutta toivottua viestiä ei työnantajalta tilaisuuteen saatu.

– Työnantaja ei reagoinut esityksiimme. Neuvotteluista ei ole puhettakaan. Saneleminen jatkuu. Olemme yhtä kypsiä kuin nuo makkarat tuossa grillissä, Kärki kommentoi pettyneenä tukitilaisuuden osallistujille.

”Palkat pitää maksaa oikein ja ajallaan ja tiedon pitää kulkea”, työsuojeluvaltuutettu Pasi Katila vaatii.

Kärki ja työsuojeluvaltuutettu Pasi Katila käyvät asetelmaa hetken läpi Lajupekin työntekijöiden kanssa. Sen jälkeen Kärki kertoo, että työntekijät ovat päättäneet palata töihin vasta seuraavaan aamuvuoroon.

– Toivoin, että tällaiseen ei tarvitse ryhtyä. Odotimme, että saisimme keskusteluyhteyden aikaiseksi. Vetoomuksemme oli asiallinen. Työntekijät ovat sen takana, mutta se ei johtanut eteenpäin.

– Sen takia päätimme siirtyä astetta kovempiin toimenpiteisiin. Tavoitteemme on edelleen, että saamme neuvotteluyhteyden aikaiseksi ja asiat sovittua, Kärki linjaa.

– Meillä ei ollut eikä edelleenkään ole muuta vaihtoehtoa kuin ruveta ottamaan kantaa asiaan. Palkat pitää maksaa oikein ja ajallaan ja tiedon pitää kulkea, Katila vaatii.

ENSIMMÄINEN EDISTYSASKEL

Lajupekin työntekijät palasivat töihin syyskuun ensimmäisenä päivänä aamuvuoroon. Pääluottamusmies Kärjen mukaan nopeasti edenneillä toimenpiteillä oli vaikutusta työnantajaan.

– Keskusteluyhteys työnantajan kanssa löytyi. Pientä edistymistä on tapahtunut. Esimerkiksi tiedottamista käytiin jo jonkin verran yhdessä läpi.

– Toivon, että menemme jatkossakin eteenpäin ja saavutamme haluamamme tilanteen yrityksessä. Se tilanne on sellainen, että yritys menestyy, sopimuksia noudatetaan, yhteistoiminta sujuu osapuolten kesken ja tieto kulkee, Kärki sanoo.

Lajupekin työntekijät kuuntelevat tilannekatsausta.

SOPIMUKSIA NOUDATETTAVA

Tukitilaisuuteen osallistunut hissivalmistaja Koneen pääluottamusmies Kari Purmonen on harmistunut Lajupekin työntekijöiden puolesta.

– Vastustan tuollaista toimintaa, mitä Lajupekin johto on harjoittanut. Se ei ole kenenkään etu, että sopimuksia ei noudateta. Jos vaikka palkoissa ei noudateta sopimuksia, niin sehän vääristää kilpailuakin. Toisaalta kyllä ihmisten pitää voida luottaa siihen, että palkanmaksu toimii. Eikä tämä ole koronasta kiinni, vaan kysymyksessä on pidempään jatkunut ongelma.

Kari Purmosen mukaan tukitilaisuus on toimiva tapa nostaa epäkohtia esiin.

– Tukitilaisuus on hyvä tapa nostaa asioita esiin. Toivottavasti tapaus saisi parhaan mahdollisen lopputuloksen, että asiat hoidettaisiin kuntoon sopimusten tasolle, Purmonen sanoo.

Samaa toivoo Lajupekilla aikaisemmin työskennellyt Sini Salminen, joka nykyään ansaitsee elantoaan Konecranesilla vuokratyöntekijänä.

– Töiden tekemisen rinnalla toimin Lajupekilla työsuojeluvaltuutettuna. Tiivistetysti voi sanoa, että hankalaa se työnantajan kanssa toimiminen oli. Pidän entisten työkavereiden puolta, Salminen toteaa.

Sini Salminen pitää entisten työkavereiden puolta.

TEKSTI PETTERI RAITO
KUVAT KITI HAILA

TYÖKAVERIT: Vesa Liikanen ja André Viio: ”Kasvu hissiasentajaksi vie kymmenen vuotta”

Koneen hissiasentajaksi valmistutaan yhtiön oman hissikoulun kautta – mutta oikeasti työn oppii vasta tekemällä, sanovat hissiasentajat Vesa Liikanen ja André Viio.

VESA LIIKANEN

Hissiasentaja, luottamusmies

ANDRÉ VIIO

Hissiasentaja

Kone Hissit Oy

VESA LIIKANEN: Tutustuimme Andrén kanssa, kun Ilmarisen pääkonttorille Ruoholahteen uusittiin neljän hissin ryhmä kesällä 2017. Hän osallistui siihen apumiehenä. André oli mukana puoli vuotta, kunnes pääsi opiskelemaan Koneen hissikouluun.

ANDRÉ VIIO: Olen kotoisin Tampereelta, ja entiseltä ammatiltani keittiömestari. Toimin ravintola-alalla yli 15 vuotta. Kun tuli lapsia, ajattelin, että pitäisi tehdä jotain muuta. Vaimo ehdotti, että rupeaisin opiskelemaan sähköalaa. Löysin iltakoulun. Kävin päivisin töissä ja olin illat koulussa. Huomasin 2017 kesällä, että Koneella oli tarjolla apumiehen paikka ja siinä vaatimuksena sähkötausta. Pääsin Vesan mukaan. Syksyllä alkoi tuntua, että tätä voisi tehdä ammatikseen. Hain Koneen hissikouluun. Opiskelu kesti kaksi vuotta. Valmistuin marraskuussa 2019.

”PITÄISI PÄÄSTÄ HISSIÄ TEKEMÄÄN”

VESA: Andrén opiskeluaikana olimme firman pikkujoulussa. Hän sanoi, että pitäisi päästä tekemään kokonaisia hissejä ja tuli mukaan. Olin vieressä opastamassa. Katajanokalla André teki ensimmäisen oman hissinsä. En ollut virallisesti mentori. Olen ollut firmassa 22 vuotta. Osaan auttaa, että saadaan hommia eteenpäin. Ainakin yritän.

ANDRÉ: Opiskelun alussa istuimme koulun penkillä puoli vuotta, ja kävimme viikon–parin mittaisilla harjoituskierroksilla viisi toimintoa läpi: huolto, modernisointi, uudistuotanto, porraspuoli ja ovipuoli. Opiskelimme teoriassa, mitä hissit, ovet ja portaat ovat ja miten ne toimivat. Sitten aloitimme harjoittelun, missä olimme asentajan mukana tekemässä hissejä. Sen jälkeen tuotannon puolella piti tehdä kolme hissiä yksin. Lopuksi pääsin tekemään näyttötyötä.

Kun André oli apumiehenä, hän vaikutti olevan ihan kelpo ainesta: oli rauhallinen ja oppi virheistä.

VESA: Olen itsekin käynyt Koneen koulun. Kun André oli apumiehenä, hän vaikutti olevan ihan kelpo ainesta: oli rauhallinen ja oppi virheistä. Suosittelin häntä kouluun.

ANDRÉ: Vesa on minulle tietyn tyyppinen tukipilari. Opiskeluaikana ja sen jälkeenkin hänelle on pystynyt soittamaan ja pyytämään tukea.

”JOS KIROILEN, KIROILEN ITSELLENI”

ANDRÉ: Päällepäin Vesa on juro, vähän pelottavankin näköinen, moottoripyörällä kulkeva, molemmat kädet tatuointeja täynnä. On se semmoinen, että jos hän kadulla tulisi vastaan, enkä tuntisi, voisin vaihtaa tien toiselle puolen.

VESA: Heh, heh…

ANDRÉ: Mutta aika hyvin me sitten tultiin juttuun. Nykyisinkin teemme hissejä yhdessä. Aika nopeasti ulkokuori antoi kertoa, että kyseessä on luotettava, osaava henkilö. Vittuilun määrä on vakio, eikä se siitä ole muuttunut mihinkään. Se tapahtuu hyvässä hengessä. Työ on raskasta, ja jotta siinä kestää, pitää olla vähän puupää itsekin.

Työ vaatii kädentaitoja sekä vuorovaikutustaitoja.

VESA: Joo… Sanon koulukundeille, jotka tulevat, että jos kiroilen, en minä heille kiroile. Kiroilen itselleni. Olen tehnyt jonkin hölmön virheen, joka pitää korjata. Kun kimpassa asennetaan, vaatii kymmenen vuotta, että sinua pystyy sanomaan hissiasentajaksi. Sitten sitä työtä vähän alkaa ymmärtää isossa kuvassa.

ANDRÉ: Allekirjoitan tuon täysin. Me olemme noviiseja vielä pitkän aikaa. Mutta on hyvä, että meillä löytyy vanhempia, keille voi soittaa ja pyytää neuvoa.

”VUOROVAIKUTUSTAITO TARPEEN”

VESA: Kun tehdään vähän isompia hissejä, siinä André on nähnyt mitä homma voi olla rankimmillaan. Joutuu osaamaan kaikkea: hitsausta, sähköhommia ja hissiasennusta. Välillä maalataan ja välillä tehdään jalkalistoja.

ANDRÉ: Viimeisin projekti on ollut silmiä avaava. Ei sitä yksinään pystyisi tekemään. Kaikki osat ja tavarat ovat niin painavia, että meiltä kahdeltakin loppuvat voimat kesken. Työ on monipuolista ja vaatii erilaisia kädentaitoja ja siihen päälle vielä vuorovaikutustaitoja.

VESA: Taloissa joutuu asukkaiden tai firman ihmisten kanssa tulemaan toimeen. Ei voi ajatella, että on paikan kuningas. Siellä joutuu sanomaan rouville ja herroille huomenta ja vähän väistelemään asukkaiden tieltä.

”MOLEMMILLA OMA TAPANSA NOLLATA”

Meillä voi mennä pari tuntiakin, että kumpikaan ei sano mitään. Rokki soi yleensä aika kovaa.

VESA: Ennen koronaa harrastin kahvakuulaa, uintia ja kävin lenkkeilemässä. Moottoripyöräilen ja käyn vähän viihteellä. Kun treenaa fysiikkaa, on duunissa helpompaa.

ANDRÉ: Harrastan korealaista kamppailulajia taekwondoa, pyöräilen ja vaellan. Fyysisestä kunnosta on pidettävä huolta, että jaksaa työskennellä.

VESA: En tiedä oikein pääkaupunkiseudulta hissiasentajia, jotka olisivat läheisiä kavereita keskenään. Tietenkin me saatamme kaupungilla nähdä jossakin baarissa tai bileissä, mutta muuten aika vähäistä on yhteydenpito vapaa-ajalla.

ANDRÉ: Vaikka vierekkäin asuttaisiin, tuskin oltaisiin raskaan työpäivän jälkeen yhdessä. Tulee sen verran paljon katsottua toista. Molemmilla on oma tapansa nollata päivä. Me tulemme hyvin toimeen ja pystymme työskentelemään yhdessä.

”PITÄÄ LUKEA IHMISTÄ”

VESA: Ei minulla ole yhtään kollegaa, jonka kanssa en tule toimeen. Kaikkien kanssa on hauskaa ja toisten kanssa vielä hauskempaa. Hissimies on hissimies ja jutut sen mukaisia. Nuoremmat asentajat oppivat sen pikkuhiljaa. Asentajan työ on raakaa peliä ja huumori on mustaa.

ANDRÉ: Mustaa huumoria en ole sisäistänyt vielä ihan samalla kaliiperilla kuin Vesa. Aina joskus minulta irtoaa vitsi, mutta olen enemmän hiljaa. Meillä voi mennä pari tuntiakin, että kumpikaan ei sano mitään. Rokki soi yleensä aika kovaa. Kuulosuojaimet ovat päässä.

VESA: Kun opastaa nuoria, siinä menee aina muutama päivä tai viikko, ennen kuin tajuaa, mitä kenellekin kannattaa puhua. En minä kaikille ole samanlainen. Jos huomaan, että on uskovaisesta perheestä, en heitä pervoläppiäni silloin, vaan yritän olla normaali. Pitää lukea ihmisiä.

Kaikkien työkavereiden kanssa on hauskaa ja toisten kanssa vielä hauskempaa.

TEKSTI JARI ISOKORPI
KUVA PEKKA ELOMAA

SARJA JATKUU

Kertokaa meille hyvästä työkaveruudestanne, saatamme tehdä teistä jutun: tekija@teollisuusliitto.fi

Tiiviillä yhteistyöllä työelämään – ”Tutkinto on hankittava tekemällä”

Riveria-ammattioppilaitos Joensuussa kouluttaa uusia ammattilaisia lujassa liitossa työpaikkojen kanssa. Koneasentajaksi opiskelevan Jetro Frimanin kädenjälki näkyy jo maailmalla John Deeren metsäkoneissa.

KUVA YLLÄ: Koneasentajaksi valmistuva joensuulainen Jetro Friman (vas.) on tyytyväinen John Deerellä saamaansa ohjaukseen. Yksi metsäkoneyhtiön koulutetuista työpaikkaohjaajista on Riina Kukkonen (oik).

JOHN DEERE FORESTRY OY

KOTIPAIKKA Tampere, metsäkonetehdas Joensuussa
PERUSTETTU Vuonna 2000. Joensuun tehdas perustettu vuonna 1972 nimellä Rauma-Repola, myöhemmin Lokomo Forest ja Timberjack.
OMISTAJA Yhdysvaltalainen Deere & Company
TUOTANTO Metsä- ja maatalouskoneet
HENKILÖSTÖ Noin 800, joista Joensuun tehtaan työntekijöitä noin 360
LIIKEVAIHTO 553,5 milj. euroa (2019)

RIVERIA-AMMATTIOPPILAITOS

KOULUTUSYKSIKÖT Joensuu, Kitee, Outokumpu, Lieksa, Nurmes ja Valtimo
OPISKELIJOITA Noin 16 000
TYÖNTEKIJÖITÄ Noin 740
TYÖELÄMÄN OPPIMISPAIKKOJA 11 600
TOIMIALAT Teknologia sekä palvelut ja hyvinvointi
PERUS-, AMMATTI- JA ERIKOISTUTKINTOJA 160

KUVA JOHN DEERE

Ei kummoinenkaan opiskelija, kuvailee joensuulainen Jetro Friman, 21, itseään ja motivaation puutetta peruskoulun vuosina. Vielä armeijaan lähtiessään Friman tuumaili, että jospa jonkin työpaikan ovet avautuisivat ilman sen kummempia opintoja. Vuosi armeijassa oli hyvä kokemus, tervetullut potku persuksille.

– Armeijassa tajusin, että tutkinto on hankittava. Ei niinkään lukemalla, vaan tekemällä. Käytännön tekemisessä tiesin olevani aika nopeakin oppija, Friman kertoo. Metallin hän valitsi alakseen pitkälti kaveripiirin suosituksesta.

Ammatillisten opintojen henkilökohtainen opintopolku tarkoittaa sitä, että jokaiselle opiskelijalle laaditaan yksilöllinen etenemissuunnitelma. Polkua rakennettaessa huomioidaan monipuolisesti aiempi kokemus ja osaaminen, joka on voinut karttua, vaikka harrastuksen kautta. Jetro Frimanin opintopolusta suunniteltiin kolmivuotinen.

Parhaassa tapauksessa mestarikin voi oppia kisälliltä, tietää Deeren Joensuun-tehtaan loppukokoonpanon esimies Marko Pakarinen. Jetro Frimania hän kehuu ripeäksi oppijaksi.

Nyt nuorukaisella on takana kaksi vuotta Riverian kone- ja tuotantotekniikan perustutkinnon opintoja. Opintojen ensimmäinen vuosi kului pääosin luokkaopinnoissa.

– Nyt toisena opiskeluvuonna olen päässyt oikeisiin töihin. Ensimmäisellä koulutusjaksolla olin Waratahilla, joka valmistaa harvesteripäitä Deeren metsäkoneisiin. Sitten pääsinkin oppimaan Deerelle.

Toukokuun lopulla päättyneen Deere-jakson jälkeen kesällä oli taas aika tarttua lukuhommiin. Yleisaineita Friman opiskelee mielellään verkko-opintoina.

– Ruotsia, englantia, matikkaa, fysiikkaa, kemiaa, yhteiskuntaoppia – kyllä ne aineet saan järjestymään, motivaatio on nyt toista kuin yläkoulussa.

VÄHEMMÄLLÄ ENEMMÄN

Riverian rehtori Esa Karvinen kuvaa toisen asteen koulutusreformia tarpeelliseksi, mutta myös historiallisen suureksi ja rajuksi muutokseksi. Reformiin liittyi iso rahoitusuudistus, jonka Karvinen tulkitsi valtiovallan selkeäksi viestiksi – ”vähemmällä on saatava aikaan enemmän”.

Enää ei ole olemassa kolmivuotista ammattikoulua, ei lukukausia eikä käsitteenä perinteistä työssäoppimistakaan.

– Sen sijaan meillä on toimintavuosi, koulutuksiin jatkuva haku, yksilöllisesti laaditut opintopolut, opetusta ja valmistuneita ympäri vuoden. Työpaikalla tapahtuvaan oppimiseen tarjolla on koulutussopimus ja oppisopimus. Lähtökohtana on, että jokainen opiskelee jossain vaiheessa koulutussopimuksella.

Reformin myötä työpaikalla tapahtuva oppiminen onkin lisääntynyt.

– Tänä keväänä teimme opiskelijoille kyselyn siitä, miten opiskelijat itse kokevat oppivansa parhaiten. Suurin osa vastaajista kertoi oppivansa parhaiten nimenomaan työpaikalla. Toiseksi eniten mainintoja sai lähiopetus, vasta sen jälkeen etäopetus, Karvinen kertoo.

Riverian rehtori Esa Karvinen kannustaa yrityksiä kehittämään työnantajamielikuvaansa ja kilpailemaan kyvykkäästä työvoimasta.

Oppimisen painopisteen siirtyminen työpaikoille herätti reformin alkuvaiheessa huolta, jopa närääkin. Omakohtainen kokemus siitä on myös Deeren loppukokoonpanon esimiehenä työskentelevällä Marko Pakarisella.

– Oma tytär oli reformin tullessa ammattikoulussa. Tilannetta kun sivusta seurasin, niin mietitytti, että heitetäänkö nämä opiskelijat nyt firmojen armoille.

Vaan eihän siinä sitten niin käynytkään, tietää Pakarinen, joka sittemmin on itsekin ottanut Deerellä vastuuta opiskelijoiden työpaikkaohjaamisesta. Työpaikkaohjaajan koulutuksen on saanut kaikkiaan reilut 20 deereläistä. Riverian antamaan koulutukseen on ollut paljon intoa ja halukkuutta.

– Nuoria pitää ohjata ja kannustaa, antaa opiskelijoille riittävät tiedot ja taidot. Meillä ihmisiltä on tullut oppilaitosyhteistyöstä vain positiivista palautetta, Pakarinen kertoo.

Jetro Frimanille (vas.) yksi työelämäjakson huippuhetkistä oli se, kun hän ensimmäisen kerran kokosi ohjaamohytin alusta loppuun. Kuvassa myös työpaikkaohjaaja Riina Kukkonen.

Myös Jetro Frimanilla on käytännön työkokemuksesta silkkaa hyvää sanottavaa. Työkaverit ovat ottaneet tulokkaan hienosti vastaan. Hän on deereläinen deereläisten joukossa, osa tiimiä ja mukana tuotannon viikko- ja kuukausipalavereissakin. Ja mikä tärkeintä, työelämätaitoja opettelevalla on ollut mahdollisuus kysyä ja saada vastauksia.

– Otin varman päälle ja kysyin usein neuvoa. Ajattelin, että on viisasta opetella asiat perusteellisesti heti alussa, ja jatko on sitten helpompaa.

Koulutusjaksonsa aikana Friman on työskennellyt Deerellä kolmella eri työpisteellä kooten polttoainetankkeja ja ohjaamohyttejä. Yksi työelämäjakson huippuhetki nuorukaiselle oli se, kun hän ensimmäisen kerran kokosi ohjaamohytin alusta loppuun.

VIESTINTÄÄ JA VUOROPUHELUA

Riverian rehtori myöntää, että osassa yrityksistä työpaikalla tapahtuvaan kouluttamiseen suhtaudutaan yhä nihkeästi. Ollaan sitä mieltä, ettei kouluttaminen ole yrityksen hommaa. Hankalalta voi tuntua ajatus siitäkin, että nokkela koulutettava ottaa opin ja meneekin kilpailijalle töihin.

– Vastuu koulutuksesta on Riverialla, ei työpaikalla. Meidän pitää osata rakentaa koulutus työpaikalla niin, että yritykset kokevat asian tarpeelliseksi ja heidän omaa toimintaansa hyödyttäväksi.

Arki yrityksissä on kiireistä, siksikin Karvinen painottaa hyvän kommunikaation merkitystä ja koulutussopimusten selkeätä sapluunaa. Yhteys ohjaavaan opettajaan pidetään tiiviinä.

– Jos ongelmia tai puutteita ilmenee, meidän on syytä ihan ensimmäiseksi katsoa peiliin. Olemmeko viestineet asioista selkeästi, rakensimmeko yhteisymmärrystä riittävästi, miten voimme parantaa toimintaamme? Selvä se, että mitä paremmin kouluttaminen on suunniteltu, sitä parempi on myös lopputulos.

Viestinnän merkitystä korostava Karvinen myöntää senkin, että koulutuspaletin uudelleenrakentamisessa oppilaitoksen omalta henkilöstöltä vaaditaan myös poisoppimisen taitoja.

– Työelämä pyörii kesälläkin, emme mekään voi entiseen tapaan ajatella, että lukuvuosi päättyy kevääseen ja sitten lähdetään lomalle. Oma haasteensa on siinäkin, että opettajat hallitsevat kaikki talon koulutustuotteet ja tutkinnot – mitä kaikkea Riverialla on yrityksille tarjota ja ihan koko maakunnan alueella.

Oppilaitoksen avautuminen ja asiakaslähtöinen toimintatapa luontuvat eri tavalla henkilökunnalle. Osa opettajista kokee mieluisana yhteydenotot yrityksiin, osalle jalkautuminen kentälle voi tuntua isolta siirtymältä oman mukavuusalueen ulkopuolelle. Opittavaa on siis opettajillakin.

”Tajusin, että tutkinto on hankittava. Ei niinkään lukemalla, vaan tekemällä”, sanoo koneasentajaopiskelija Jetro Friman.

 

VAHVASTI VOITON PUOLELLA

Vuonna 2003 Joensuussa jännitettiin, keskittääkö John Deere Forestry Oy metsäkonetuotantonsa Ruotsin Filipstadiin vai Joensuuhun. Joensuu voitti – asenteen mitalla.

Kun Deere valitsi Joensuun, osasiko kukaan uneksiakaan siitä hyvästä, jota päätös Joensuuhun ja koko maakuntaan nyt säteilee. Lokomo Forestista ja Timberjackista John Deere Forestry Oy:ksi kasvanut yritys on maailman suurin metsäkoneiden valmistaja. Deere valmistaa kaikki puutavaralajimenetelmän metsäkoneensa Joensuussa. Sitten vuodesta 1972 yhtiö kertoo valmistaneensa yli 32 000 metsäkonetta. Tehtaan valmistuskapasiteetti on kahdeksan konetta päivässä.

Deere työllistää Suomessa lähes 800 ihmistä. Heistä Joensuun tuotantolaitoksella töitä tekee noin 500 henkilöä. Yhtiön pääkonttori ja suunnitteluosasto on Tampereella.

2010-luvulla Deere on investoinut Joensuun tuotantoonsa noin 50 miljoonaa euroa. Tuorein iso investointi tehtaan kokoonpano- ja koeajotiloihin sekä komponenttivalmistuksen lisäkapasiteettiin käynnistyi viime vuonna. Kaikkiaan noin 15 miljoonaa euroa maksavien uudistusten on määrä valmistua vuonna 2021.

 

ARVIOINNIN AIKA

Koulutussopimuksen mukaan oppilaan arvioinnin tekevät yhdessä opettaja ja työelämän edustaja. Jetro Frimanin tapauksessa arviointilomake odotti toukokuun lopulla täyttämistä Marko Pakarisen työpöydällä.

– Arvioidaan työtaito, vuorovaikutussuhteet, työajankäyttö, tilaa on myös vapaamuotoisille kommenteille. Ja täytyy Jetrosta todeta, että niin on teräväpäinen kaveri, että nopeasti on hommat oppinut.

Noin 17-vuotisen kokemuksensa perusteella Pakarinen arvioi, että yhdeksän kymmenestä opiskelijasta on ”timanttista laatua”. Moni oppija on opiskelujaksonsa perusteella saanut jalan tukevasti oven väliin ja jossain vaiheessa työllistynyt Deerelle.

”Nuoria pitää ohjata ja kannustaa, antaa opiskelijoille riittävät tiedot ja taidot. Meillä ihmisiltä on tullut oppilaitosyhteistyöstä vain positiivista palautetta”, sanoo John Deeren loppukokoonpanon esimies Marko Pakarinen.

– Menestyminen on opiskelijasta itsestään kiinni. On joskus käynyt niinkin, että kun kaverin koulutusjakso kuun viimeisenä päivänä päättyi, niin seuraavan kuun ensimmäisenä päivänä hänet oli jo pestattu tehtaalle töihin.

Yhdessä käytännön asiassa Pakarisella on selkeä ohje kaikille, jotka mielivät astua tehtaan ovesta sisälle: Ikinä milloinkaan ei pidä opiskelijan äidin tai isän ryhtyä kyselemään ja soittelemaan koulutussopimuspaikan perään. Luuriin pitää osata tarttua ihan itse.

JATKUVAA KEHITTÄMISTÄ

Riveria on panostanut yritysten palvelemiseen nimeämällä oman yritysasiamiehen sekä teknologiasektorille että palvelu- ja hyvinvointisektorille. Joensuun Deeren-tehtaan tuotantopäällikkö Ari Toivanen kehuu oitis sitä, miten yritysasiamiehen tulo on ollut selvä parannus yhteistyön kehittämiseen.

– On selkeä etu, että asiat lähtevät hoitumaan yhden ihmisen kautta.

Ja totta vie paljon niitä, yhteisiä hoituvia asioita onkin. Jo 17 vuotta Deerellä työskennellyt Toivanen kiteyttää ammattikouluyhteistyön merkityksen yhteen sanaan – elintärkeää.

– Yhteistyön juuret ovat todella syvällä. On ollut työssäoppijoita, oppisopimusopiskelijoita, joustavan oppisopimuksen opiskelijoita, rekrykoulutuksia, kursseja.

John Deeren tuotantopäällikkö Ari Toivanen kehuu Riverian yritysasiamieskäytäntöä. Asiat oppilaitoksen ja yrityksen välillä hoituvat yhden ihmisen kautta.

Kuluvan vuoden keväällä Riveria teki Deerelle jälleen työntekijöiden osaamiskartoitusta. Riveria tutkii tilanteen ja tekee ehdotuksia siitä, miten osaamista juuri nyt kannattaa lähteä vahvistamaan.

– Oppilaitoksen tehtävä on tuottaa opetuspalveluita. Meidän jokapäiväinen tehtävämme on valmistaa metsäkoneita, Toivanen linjaa työnjakoa.

Kartoituksen jälkeen osaamista lähdettäneen jälleen täydentämään muun muassa korttikoulutuksin. Erikseen Toivanen mainitsee Riverian ansiot luokkahitsauskoulutuksessa.

– Riverialla on hyvää konekapasiteettia, hitsausrobotteja, käsihitsauspisteitä ja levytyökoneita.

Työelämän oppimispaikkojen, kumppanuussopimusten ja yhden luukun periaatteella yrityksiä palvelevan yritysasiamiehen lisäksi Riveria kehittää työelämäopettaja-mallia. Siinä mallissa opettajan työhuone siirtyy koululta yrityksen tiloihin. Yksi työelämäopettaja työskentelee jo nyt Pohjois-Karjalan Osuuskaupassa.

 

”EI ENÄÄ HARJAN VARRESSA HARJAANTUMISTA”

John Deeren pääluottamusmies Kauko Keränen nostaa keskusteluun työpaikkaohjauksesta maksettavan korvauksen sekä koulutusjaksojen suunnitelmallisuuden kehittämisen.

Takavuosiin verrattuna oppimiskulttuurissa on loikattu aimo harppaus eteenpäin. Tätä mieltä on Deeren Joensuun-tehtaan pääluottamusmies Kauko Keränen arvioidessaan nuorten opiskelijoiden mahdollisuuksia saada paras mahdollinen hyöty ja oppi irti työpaikkajaksoilla.

– Oppiminen ei enää ole harjan varressa harjaantumista, kuten joskus takavuosina. Aikanaan ehdin kantaa paljonkin huolta siitä, että oppimisjakso työpaikalla saattoi olla perin yksipuolinen kokemus. Kenenpä motivaatio ei olisi koetuksella, jos kuukausi toisensa perään putsailet tehtaan lattiaa.

Keräsen mielestä työntekijät suhtautuvat varsin positiivisesti opiskelijoiden ohjaamiseen. Negatiivista palautetta ei kuulu. Suhtautumista ohjaamiseen tukee myös nykyinen palkkausmalli – urakkatyössä ohjaaminen saatettiin ajoin kokea hidasteeksi.

On kaikkien etu, että opiskelija kokee työpaikkajakson mielekkäänä mahdollisuutena kehittyä.

Maailma ei kuitenkaan pääluottamusmiehenkään mielestä ole vielä tykkänään valmis, aina on varaa parantaa. Ensinnäkin hän näkisi hyvänä sen, että työntekijälle maksettaisiin työpaikkaohjauksesta jonkinlainen korvaus. Lisää jämäkkyyttä hän toivoo myös työpaikalla tapahtuvien koulutusjaksojen suunnitelmallisuuteen.

– Koulutussuunnitelmia voitaisiin tehdä vielä nykyistäkin tarkemmin niin, että opiskelija tietää jo taloon tullessaan, mitä erilaisia oppimisen mahdollisuuksia ja vaiheita jaksoon kulloinkin kuuluu. On kaikkien etu, että opiskelija kokee työpaikkajakson mielekkäänä mahdollisuutena kehittyä. Niinhän se kumminkin on, että oppiminen on yhä vahvemmin painottunut luokkaopetuksesta työpaikalla oppimiseen.

Keränen on työskennellyt Deerellä noin 30 vuotta, ja siitä ajasta pääluottamusmiehenä noin kahdeksan vuotta. Pitkällä kokemuksella Keränen tietää senkin, että tämän päivän opiskelijoilla on hyvät valmiudet koulutussopimusjaksolle tullessaan. On kuitenkin yksi kestoaihe, josta nuoria on ojennettava.

– Se on se kännykän räplääminen. Perehdyttämisvaiheessa asiasta pitää painavasti muistuttaa.

 

TEKSTI SIRKKA-LIISA AALTONEN
KUVAT JARNO ARTIKA