TYÖYMPÄRISTÖ: Työhyvinvoinnilla tuottavuus nousuun – vielä ehtii mukaan Työkaari-hankkeeseen

Tuottavuuteen ja työhyvinvointiin pureutuva työnantajien ja henkilöstöryhmien yhteinen Työkaari kantaa – tuottavaa työhyvinvointia -kehittämishanke on lähtenyt 38 työpaikalla vauhdikkaasti liikkeelle, kertoo Teollisuusliiton työympäristöpäällikkö Juha Pesola. Nopea yritys ehtii vielä ilmoittautua hankkeeseen mukaan.

– Tuottavuutta on yleensä kehitetty erillisenä asiana. Me lähdemme siitä, että tuottavuutta pystytään kehittämään työhyvinvoinnin kautta, hankkeen johtoryhmään kuuluva Teollisuusliiton työympäristöpäällikkö Juha Pesola sanoo.

Viime syksynä käynnistynyt Työkaari kantaa – tuottavaa työhyvinvointia -hanke etenee kolmessa vaiheessa. Alussa ohjausryhmän jäsenet kävivät kummihenkilöinä työpaikoilla esittelemässä hankkeen. Parhaillaan on menossa analyysivaihe, jossa selvitetään, millaiset asiat työpaikoilla ovat tuottavuuden ja työhyvinvoinnin esteinä. Työpaikkojen kehittämiskohteita suunnitellaan tarkemmin kevään aikana pidettävässä starttityöpajoissa.

– Hankkeesta on sovittu työehtosopimuksessa. Tavoite on, että työnantaja ja henkilöstö tekevät yhdessä asioita. Ay-liikkeen perustavoite on päästä vaikuttamaan työpaikan asioihin. Hanke tarjoaa siihen mahdollisuuden. Se on väline, jolla on mahdollista saada monia juttuja eteenpäin.

Hanketta koordinoivat työmarkkinajärjestöt Teknologiateollisuus, Teollisuusliitto, Ammattiliitto Pro ja Ylemmät toimihenkilöt YTN, joiden edustajat ovat käyneet tutustumassa yritysten tilanteeseen ympäri Suomen. Tapaamisissa on selvitetty, millaisia odotuksia ja suunnitelmia yrityksillä on.

– Kun löydetään ne asiat, aloitetaan kehittäminen.

Pesolan mukaan parasta hankkeessa on se, että koko tuotannon ketju, henkilöstö- että työnantajaliitot ovat siinä mukana.

– Kaikki tekevät yhdessä työtä, ja tavoitteet ovat yhteiset. Siinä mielessä tämä on edistyksellinen hanke. Tämä ei ole pelkästään työnantajan juttu. Puolet tästä on ay-liikkeen vastuulla, ja yhdessä yritetään asiaa edistää.

PARI TYÖPAIKKAA PÄÄSEE VIELÄ MUKAAN

Työkaari kantaa – tuottavaa hyvinvointia -hanke on arvioitu myös kansainvälisesti tärkeäksi.

– Se saa Euroopan sosiaalirahaston (ESR) merkittävää tukea. Se auttaa, että pystymme toteuttamaan ideoita suunnitelmallisesti ja hankkimaan myös ulkoista asiantuntija-apua silloin kun tarvitaan.

Mukana olevista yrityksistä viisi on isoja ja muut ovat pieniä tai keskisuuria. Kun hankkeesta on saatu tuloksia, niitä hyödynnetään laajemminkin.

– Loppuvaiheissa on tarkoitus ottaa mukaan kymmenkunta mikroyritystä, jotka ovat alle kymmenen työntekijän suuruisia. Järjestämme tilaisuuden ja kerromme niille saavutetuista tuloksista. Mikroyritysten osallistuminen olisi muuten vaikeaa. Niissä on vähän porukkaa ja tuotannolliset kiireet säätelevät osallistumista.

Pesolan mukaan yksi tai kaksi yritystä on vielä mahdollista ottaa hankkeeseen mukaan.

– Jos on nopea ja innokas, niin vielä pääsisi mukaan yritys, jossa on alle 150 työntekijää ja täyttää pienen tai keskisuuren yrityksen tunnusmerkit. Ei muuta kuin meihin yhteyttä, niin hoidamme asiaa eteenpäin.

YRITYKSET ODOTTAVAT KONKREETTISIA TULOKSIA

– Yritysten tavoitteena on saada aitoja, mitattavia tuloksia. Yritykset ovat sitoutuneet aidosti kehittämiseen, mikä tarkoittaa käytännössä monia arkisia asioita: osaamista, resursseja, hyvää ja tavoitteellista johtamista, kertoo Työkaari kantaa – tuottavaa työhyvinvointia -hankkeen projektipäällikkö Paula Varpomaa Teknologiateollisuus ry:stä.

Hanketta koordinoivat työmarkkinajärjestöt ovat lähettäneet alkuvuodesta ”kummeja” yrityksiin ympäri Suomen. Tapaamisissa on selvitetty tarkemmin, millaisia odotuksia ja suunnitelmia yrityksillä on. Selvää on, että yritysten tarpeet vaihtelevat. Jossakin yrityksessä halutaan kehittää työnantajaimagoa ja ikäjohtamista, toisessa taas vaikkapa esimiestyötä ja Leanin mukaista töiden organisointia.

– Yrityksille on teetetty alkuanalyysi, joilla selvitetään yritysten lähtötilannetta ja kehittämiskohteita. Kevään aikana järjestettävissä starttityöpajoissa käydään tulokset läpi, ja yritys valitsee kaikkein tärkeimmän kehittämiskohteensa, Varpomaa kertoo.

– Fiilis on oikein hyvä. Yrityksissä odotetaan parannusta niin työhyvinvointiin kuin tuottavuuteenkin. Olen vakuuttunut, että tuloksia syntyy, kuten hankkeen edellisessäkin vaiheessa, Varpomaa sanoo.

TEKSTI JARI ISOKORPI
KUVA KITI HAILA

TYÖYMPÄRISTÖ: Työkaari kantaa -hankkeen tulokset puhuvat puolestaan

Työhyvinvointi paranee kaikkien yhteistyöllä, ei hokkuspokkus-konsultoinnilla. Teknologiateollisuuden Työkaari kantaa -hankkeen ensimmäisen vaiheen tulokset on kerätty yhteen julkaisuun.

Niin sähköisesti kuin paperisenakin löytyvä julkaisu Työhyvinvoinnin tekoja teknologiateollisuuden työpaikoilla on yhteenveto siitä, mitä kaikkea saavutettiin ammattiliittojen ja työnantajaliiton kaksi vuotta pyörineessä, syksyllä 2018 loppuneessa hankkeessa.

Työhyvinvointihankkeen perusta oli se, että siihen mukaan lähteneissä yrityksissä selvitettiin ensin yhdessä kehittämiskohteet. Sen jälkeen johto ja henkilöstö etenivät suunnitelmallisesti kohti päämäärää hankkeen antamien työkalujen, mutta myös yritysten välisen alueellisen verkoston tuella.

Julkaisussa on runsaasti käytännön esimerkkejä, mitä yhteistyöllä on saatu aikaan. Outokummun Metallissa saatiin sairauspoissaolot puolittumaan. MSK Cabinsilla tuotannolliset laatuvirheet vähenivät. Tukimet Oy:ssä koko henkilöstö on osallistunut tuotannon kehittämiseen tähtäviin koulutuksiin, joissa on saanut esittää parannusehdotuksia – ja yrityksen liikevaihto ja tulos ovat kasvaneet.

Hankkeessa oli kiinteästi mukana lähes sata Teknologiateollisuus ry:n jäsenyritystä, ja yli tuhat johdon ja henkilöstön edustajaa osallistui parin vuoden aikana koulutustilaisuuksiin. Kaikkiaan Työkaaren koulutuksiin ja tilaisuuksiin osallistui satoja yrityksiä eri puolilta maata.

HYVÄ ESIMIESTYÖ NOSTAA TUOTTAVUUTTA

Hankkeen tulokset kertovat, että esimiestyö ja johtaminen paranivat yli 40 prosentissa hankkeessa mukana olleista yrityksistä. Lähes 60 prosenttia yrityksistä kertoi työaikajärjestelyjen vastaavan nyt entistä paremmin henkilöstön ja yritysten tarpeita. Samoin lähes 60 prosenttia yrityksistä raportoi, että ne osaavat räätälöidä entistä paremmin tehtäviä henkilöstön työkyvyn mukaan. Myös henkilöstön osaamisessa tapahtui selkeä parannus.

Julkaisussa ruoditaan erityisesti johtamisen vaikutusta työhyvinvointiin ja yritysten tuottavuuteen. FT Ossi Auran tutkimustulokset osoittavat, että johtamisen kehittäminen tuottaa merkittäviä tuloksia yrityksille. Aura toteaa: ”Analysoimme 225 teollisuusyritystä, joiden keskimääräinen liikevaihto oli 91 miljoonaa euroa. Tulosten mukaan johtamiseen panostaminen kasvatti käyttökatetta huomattavasti. Eniten ja vähiten panostaneiden yritysten ero käyttökatteessa oli peräti 6,8 miljoonaa. Laadukas esimiestyö nosti henkilöstön tuottavuutta lineaarisesti.”

Teollisuusliiton, Ammattiliitto Pron, YTN:n ja Teknologiateollisuuden hankeyhteistyö on jo jatkunut näiden hyvien tulosten ansiosta. Työkaaren kakkosvaihe on pyörähtänyt käyntiin tämän vuoden alussa, ja nimeksi on muuttunut Työkaari kantaa – tuottavaa työhyvinvointia. Työhyvinvoinnin ohella hankkeessa panostetaan aiempaa vahvemmin tuottavuuteen ja työelämän murrokseen.

TEKSTI SUVI SAJANIEMI

TYÖYMPÄRISTÖ: ”Gepardi” ei estä edunvalvontaa työpaikalla – jotkut työnantajat tulkitsevat turhan tiukasti

EU on säätänyt tietosuoja-asetuksen, joka tunnetaan lyhenteellä GDPR. Asetus tarkentaa tapoja, joilla ihmisistä saa kerätä ja käsitellä tietoa. Jotkut työnantajat ovat tulkinneet uutta asetusta turhan tiukasti ja kieltäytyneet antamasta työsuojeluvaltuutetuille ja luottamusmiehille tietoja, joita tehtävän hoitaminen vaatii. GDPR ei ole este tarpeellisen tiedon antamiselle henkilöstön edunvalvojille.

GDPR:n taustalla on ajatus siitä, että ihmisellä tulee olla mahdollisuus suojella yksityisyyttään sekä hallita sitä, missä kaikkialla itseä koskevaa tietoa on ja kuka siihen pääsee käsiksi. Käytännössä tiedon keräämiselle ja rekisterin pitämiselle edellytetään perusteltu syy, kohteen suostumus tai sopimus (esimerkiksi työsopimuksen solmiminen) sekä selkeät toimintatavat sen suhteen, kuka tietoja pääsee näkemään ja käsittelemään.

Kuten tähänkin asti, tiedon keräämisen ja käsittelemisen sekä työntekijöiden yksityisyyden pelisäännöt tulevat tietosuojalaista (entinen henkilötietolaki) sekä laista yksityisyyden suojasta työelämässä. GDPR:n myötä lakiin yksityisyyden suojasta työelämässä on tehty joitain tarkennuksia, mutta mittavia muutoksia asetus ei työpaikkojen elämään aiheuta.

Työpaikalla pitää tehdä tietosuojaseloste jokaisesta rekisteristä, johon työntekijöiden tietoja kerätään. Seloste kuvaa, miksi tietoa on tarpeellista ja perusteltua kerätä ja kenellä on oikeus nähdä ja käsitellä tietoja. Tietosuojaselosteeseen on siis merkittävä, että luottamusmies ja työsuojeluvaltuutettu saavat rekisterin tietoja, jos tehtävän hoitaminen sitä edellyttää. Joidenkin tietojen saamisesta on jopa sovittu työehtosopimuksissa, eikä GDPR kumoa tes-kirjauksia.

Kuten tähänkin asti, luottamusmiehellä ja työsuojeluvaltuutetulla on ehdoton vaitiolovelvollisuus edustamiensa työntekijöiden henkilötietojen suhteen. Mitä arkaluontoisemmasta asiasta on kyse, sitä suurempaa tarkkuutta on noudatettava, jotta tietoa ei kulkeudu ulkopuolisille. Käsitystä siitä, mitä on pidettävä arkaluonteisena tietona, voi hakea GDPR:n ja tietosuojalain lisäksi esimerkiksi yhdenvertaisuuslaissa listatuista syrjintäperusteista. Näin esimerkiksi henkilön terveydentila, mielipiteet, uskonto, perhesuhteet, ammattiliiton jäsenyys, seksuaalinen suuntautuminen tai vastaava on arkaluonteista tietoa, jota on erityisesti varjeltava. Näitä tietoja työnantaja ei myöskään saa kerätä rekistereihinsä ilman erityisen painavaa syytä.

GDPR on vahvistanut myös rekisterinpitäjän velvollisuutta tiedottaa keräämästään tiedosta. Informoinnin tulee olla jatkuvaa ja aktiivista toimintaa, jotta tiedonkeruun kohteet voivat aidosti tietää, mitä tietoa itsestä kertyy ja kuka sitä käsittelee.

TEKSTI SAILA RUUTH
Kirjoittaja on Teollisuusliiton työympäristöyksikön sosiaali- ja työympäristöasiantuntija.

KUVITUS PENTTI OTSAMO

Lue lisää: www.tietosuoja.fi/GDPR

KUVAREPORTAASI: Novitalla kehrätään elämyksiä – katso kuinka suomalaisten suosikkilangat syntyvät

Kouvolassa on ensi syksyn lankamallisto työn alla. Täytyykö osata itse neuloa voidakseen työskennellä Novitalla? ”Ei ole pakko!”

Tästä se lähtee. Raakavillapaaleja.
Pääluottamusmies Elisa Simola esittelee raakavillatopseja, joista villalanka valmistetaan.

ELISA SIMOLA, pääluottamusmies
”Tämä on hyvä työyhteisö, pääluottamusmiehenä on helppo toimia, ja tiedän, että työntekijät ovat tämänkin firman voimavara. Työnantajan kanssa olemme rauhallisin mielin ilman hässäkkää saaneet sovittua asioista. Työ on osittain kausiluonteista, ja tarvitsemme ruuhka-aikoina lisää väkeä töihin. Puskaradio on hyvä ja tietysti vuokrafirmojen kautta olemme löytäneet ihmisiä. Moni on myös jäänyt meille töihin. Tämä on erityistä taitoa vaativaa työtä, eikä asioita opi viikossa eikä kahdessakaan. Työ vaatii näppäryyttä, kärsivällisyyttä ja on melko kuormittavaa liikuntaelimille, etenkin käsille. Vapaa-ajalla käyn vesijumpassa, avantouinnissa, sulkapalloa pelaamassa, ja moottoriurheilu on myös yksi suosikki. Lomilla tykkään matkustella ja matkustelisin enemmänkin – ehkä joskus tulevaisuudessa sitten. Harrastan neulomista, kudon sukkia lapsenlapsille. Turkoosi ”seiskaveljes” on lempilanka!”

Värjäri Jari Hälikkä värjäämössä valmistelee raakavillatopseja värjäystä varten.

JARI HÄLIKKÄ, värjäri
”Olen töissä värjäämössä. Juuri nyt pakkailen näitä villatopseja metalliraamiin. Tästä ne sitten menevät värjäykseen. Olen ollut töissä täällä 15 vuotta. Meitä on kolme vakkaria ja parasta töissä onkin tämä värjäys ja erityisesti värjäämön porukka. Asun Kuusankoskella. En tosiaankaan harrasta neulomista! Pelaan sulkapalloa ja sählyä. Sulkapallo on tärkeintä.”

Elisa Simola kierrekoneella.

Kehrääjä Kirsi Tuviala kehruukoneella.

KIRSI TUVIALA, kehrääjä
”Olen kehrääjä jo toisessa polvessa, äitini oli Novitalla 30 vuotta tässä samassa työssä. Työyhteisö on se, joka merkitsee. Tulin tänne töihin 1992 ja 26 vuotta on tullut täyteen! En missään nimessä voisi kuvitella muuttavani suurkaupunkiin. Asun Kuusankoskella ja työmatka kestää 10 minuuttia omalla autolla. Vuorotyö on sopinut minulle ja perheelle, vaikka aloitammekin kello kuusi aamulla. Se tarkoittaa myös, että pääsen ajoissa kotiin, jo kahdelta iltapäivällä. Minä harrastan neulomista, kyllä. Virkkaan erityisesti isoäidinneliöitä, joista sitten koostan vaikkapa sängynpeittoja.”

Valmiit lankavyyhdet rentoutetaan höyrykoneessa.

Tehtaanjohtaja Ville Vilko tutkii raakavillalankarullaa. ”Nyt haistellaan jo vuoden 2020 trendejä.”
Seitsemän Veljestä -villalankasarjan valmiita vyyhtejä.

Keräkoneenkäyttäja Ritva Korhonen pakkaa valmiita lankakerävyyhtejä.

RITVA KORHONEN, keräkoneen käyttäjä
”Olen ollut Novitalla töissä 25 vuotta. Tykkään työnteosta! Asun Elimäellä, mutta työmatka taittuu mukavasti omalla autolla. Olen aamuihminen ja pidän aamuvuoroista. Tosin ei iltavuoroissakaan mitään vikaa ole. Yleensä on viikko aamua ja viikko iltaa. Kotioloissa harrastan kävelyä. Parhaat kävelyreitit löytyvät ihan kodin läheltä, hiljaisista maalaismaisemista. Hiljaisuus onkin hyvää vastapainoa melko äänekkäille koneille täällä työpaikalla.”

Laadunvalvoja Minna Mäki esittelee uusia muumilankoja.
Laadunvalvoja Elina Seppäläinen esittelee valmistamaansa koeneulosta.
Verkkokauppatyöntekijä Henna Vesalainen.

”Olen kotoisin Kuusankoskelta ja kyllä, minä neulon!”
HENNA VESALAINEN
, verkkokauppatyöntekijä

NOVITA OY

PERUSTETTU 1928
KOTIPAIKKA Koria, Kouvola
TUOTANTO Noin miljoona kiloa käsityölankaa eli 10 miljoonaa lankakerää vuodessa. Suomalaista villaa käytetään 30 000 kiloa. Pohjoismaiden suurin käsityölankojen valmistaja.
HENKILÖSTÖ 50, joista työntekijöitä noin 40
LIIKEVAIHTO 23,1 milj. euroa (2017)

 

KUVAT JA TEKSTI PETRI PUROMIES

UPM ulkoistaa taas metsureita – Luottamusmies: ”Metsäala tarvitsisi ryhtiliikettä, ei kestävyyden purkamista”

Metsäyhtiö UPM tiedotti tammikuun lopussa, että yhtiön franchising-ketjuun liittyy neljä uutta metsänhoitoyritystä: KT Metsä Oy Tampereella, Arvohonka Oy Viitasaarella, Metsäpalvelu Kärkkäinen Oy Jyväskylässä ja Esa Kuronen Oy Mikkelissä. UPM Silvesta Oy:n näillä alueilla toimivat 15 metsuria siirtyvät ketjun uusien yritysten palvelukseen, ja voimassa olevat alihankintasopimukset siirtyvät yrittäjille.

Franchising-yrittäjäketju käynnistyi vuosi sitten Etelä-Suomen alueella ”tavoitteena tehostaa metsänhoitopalveluiden myyntiä ja toteutusta Suomessa”, kuten UPM asian muotoilee.

UPM Silvestan luottamusmiesten puhemiehenä asiassa toimiva pohjoisen alueen luottamusmies Lasse Vertanen vaatii, että UPM:n tulee kantaa vastuunsa työvoimastaan.

– Metsäala tarvitsisi sosiaalisen kestävyyden ryhtiliikettä, ei sosiaalisen kestävyyden purkamista.

KYSE SUOMEN METSIENHOIDON TULEVAISUUDESTA

Vertasen mielestä pohjimmiltaan kyse on työntekijöitten ulkoistamisesta pienille yrityksille ja siitä, että UPM pyrkii eroon suorittavan tason työvoimasta.

– Ulkoistettuaan UPM ei enää näe pitkäaikaisia sitoutuneita työntekijöitään ”ihmisinä”, vaan ”resurssina”. UPM:n tiedotteessa puhutaan ”kehittämisestä”. Mutta mitä alan yritystoiminnan kehittämistä se on, että pitkäaikaiset työntekijät työnnetään pieniin muutaman miehen taseettomiin firmoihin, Vertanen kysyy.

– Miten tuon kokoisissa muutaman henkilön pikku yrityksissä on voimavaroja henkilöstön koulutukseen, ammattitaidon kehittämiseen ja ylipäätään henkilöstöstä huolehtimiseen edes työnantajan yleisen huolehtimisvelvoitteen mukaisesti?

Vertasen mukaan kyse on paljon suuremmasta asiasta kuin 15 metsurin ulkoistamisesta.

– Tässä on kyse Suomen metsienhoidon ja -käytön kestävyydestä työntekijöiden ja yhteiskunnan näkökulmasta. Metsäfirmojen ja Metsähallituksen toimintatavan muutoksesta on pohjimmiltaan kyse. Kukaan ei oikeasti halua kantaa vastuuta metsäalan työvoiman sosiaalisista olosuhteista. Yrittäjäriskistä puhumattakaan, mieluummin rakennetaan riskittömiä voitonkeruujärjestelmiä.

MISTÄ SAADAAN OSAAVAT TYÖNTEKIJÄT?

Suomessa on jo nyt Vertasen mukaan noin miljoona hehtaaria myöhässä olevia, taimikonhoitoa tarvitsevia metsiä ja toinen miljoona hehtaaria myöhässä olevia nuorten metsien harvennushakkuita.

– Mistähän osaava ja ammattitaitoinen työvoima saadaan tulevaisuudessa, kun historiansa parasta tulosta tekevä UPM toimii lyhytnäköisyydessään näin? Tästä pitäisi käydä yhteiskunnallista keskustelua, hän vaatii.

Vertanen näkee, että tulevaisuudessa metsäala on altavastaajana monissa kysymyksissä. Hänestä suurten metsäalan toimijoiden pitäisi luoda omalla toiminnallaan pohjaa sille, että metsäalalla toteutuu taloudellisen, ekologisen ja sosiaalisen kestävyyden tasapaino.

– On turhaa maalailla kuvia metsien hiilivaraston rakentamisesta, jos hiilivarastoa rakentavasta työvoimasta ei huolehdita, Vertanen sanoo.

TEKSTI ASKO-MATTI KOSKELAINEN
KUVA JOHANNES TERVO

TYÖYMPÄRISTÖ: Osittaista varhennettua vanhuuseläkettä kannattaa harkita huolella

Vuodesta 2017 lähtien 61 vuotta täyttäneet ovat voineet hakea osittaista varhennettua vanhuuseläkettä (OVE). Eläkkeestä voi ottaa varhennettuna maksuun 25 tai 50 prosenttia.

Uusi OVE on korvannut entisen osa-aikaeläkkeen, johon liittyivät tiukat ansainta- ja työaikarajoitukset. OVE:ssa ei vastaavia rajoituksia ole.

Ikävien yllätysten välttämiseksi OVE:a ei kuitenkaan kannata ottaa maksuun harkitsemattomasti. Kertyneen eläkkeen määrä, varhentamisen aiheuttama leikkaus eläkkeen määrään sekä eläkkeen vaikutus verotukseen on viisasta selvittää huolella.

Varhennusvähennyksen vaikutus on pysyvä. Se ei kumoudu siinäkään vaiheessa, kun työntekijä jää täydelle vanhuuseläkkeelle. On harkittava tarkkaan, kestääkö eläkeaikainen talous varhennusvähennyksen, sillä OVE:n voi peruuttaa vain kahden kuukauden ajan sen nostamisesta.

Varhennettua eläkettä voi kasvattaa 25 prosentista 50 prosenttiin, mutta 50 prosentin varhennettua ei voi myöhemmin pienentää 25 prosenttiin.

ENTÄ TYÖAJANLYHENNYS?

Varhennetun eläkkeen rinnalla voi jatkaa täyspäiväistä työskentelyä, työaikaa voi lyhentää tai työskentelyn voi lopettaa kokonaan. OVE:a voi nostaa myös työttömyyspäivärahan rinnalla.

Kevyin tapa lyhentää työaikaa on sopia työnantajan kanssa esimerkiksi siitä, että pitää silloin tällöin ja työtilanteen salliessa palkattomia vapaapäiviä. Näin työsuhteelle ei tarvitse tehdä mitään OVE:n takia.

Työnantajan on yritettävä antaa mahdollisuus myös vakituiseen osa-aikaisuuteen. Silloin kannattaa tehdä kirjallinen sopimus työaikamuodosta, palkasta ja varhennetun vaikutuksista työajanlyhennyskorvausten ja -vapaiden kaltaisiin työsuhteen muihin ehtoihin.

HUOMIOI VÄHENNYS!

Eläkettä ei voi varhentaa ilmaiseksi. Maksuun otettua eläkettä leikataan 0,4 % jokaista varhennettua kuukautta kohden. Jos henkilö joka täytti vuonna 2018 61 vuotta (vuonna 1958 syntynyt, jonka alin eläkeikä vuonna 2018 on 64 vuotta), ottaa 1 200 euron suuruisesta eläkkeestään maksuun 25 % (300 euroa), eläkettä leikataan kolmen vuoden eli 36 kuukauden ajalta yhteensä 14,4 %. Näin ollen 300 euron varhennetusta eläkkeestä maksuun tulee 256,80 euroa.

TARKISTA TYÖELÄKEOTTEESI

Eläkevakuutusyhtiöt lähettävät työeläkeotteen joka kolmas vuosi. Otteeseen on listattu työansiot edellisen vuoden loppuun asti ja kertynyt työeläke. Jos otteesta puuttuu työsuhteita tai jos palkkatiedoissa on virheitä, kannattaa heti tehdä selvityspyyntö työeläkeyhtiölle. Työeläkeyhtiöt eivät näet selvitä kuutta vuotta vanhempia tietoja. Vanhempia työsuhdetietoja saa korjautettua vain, jos itsellä on näyttö sekä työsuhteen olemassaolosta (työtodistus) että ansioista (palkkalaskelmat). Työeläkeotteen voi tarkistaa myös verkossa: www.tyoelake.fi

TEKSTI SAILA RUUTH
Kirjoittaja on Teollisuusliiton työympäristöyksikön sosiaali- ja työympäristöasiantuntija.

KUVITUS PENTTI OTSAMO

TAIDONNÄYTE: Ursuit-pelastautumispuku: Tämä päällä ei palele

Ursuitin pelastautumispukuja käyttävät vesillä liikkujat, niin harrastajat kuin ammattikalastajat, puolustusvoimat, rajavartiolaitos, tulli ja poliisi. Puvut tehdään vesitiiviistä kankaasta käsityönä Turun tehtaalla. Tekijä kävi tutustumassa, miten AWS-pelastautumispuku valmistuu vaihe vaiheelta. Ursuitin pääluottamusmies Tarja Lehtinen testasi valmiin puvun hyisessä Littoistenjärvessä.

 

NÄIN SEN TEIMME

1. MARJA HALLIKAINEN päivittää pukujen kaavat.
”Pukuja tehdään sekä peruspukuina että mittatilauksena. Päivitän tietokonetyönä malleja ja parannan niitä. On tärkeää, että puku on toimiva ja turvallinen.”

2. MARITA JÄRVINEN tekee puvun leikkuuasetelman.
”Siirtelen tietokoneen ruudulla puvun kaavan palasia ja teen niistä leikkuuasetelman. Tallennan asetelman ja lähetän sen leikkuukoneelle. Työssä tarvitaan tietokoneen käyttötaitoa ja kaavojen tuntemusta. Pitää huomioida langansuunta ja hallita palasten järkevä sijoittelu. Tarvitaan näkemystä, jotta kankaan hukkaprosentti jää mahdollisimman pieneksi. Esimerkiksi parhaillaan ruudussa olevassa asetelmassa yli 80 prosenttia on käytetty hyödyksi. Se on aika hyvä luku. Materiaalia ei pidä tuhlata turhaan. Vaatetusalan koulutus on asetelman teossa hyödyksi.”

3. SAARA KANTONEN käyttää leikkuukonetta.
”Laitan kankaan leikkuupöydälle ja panen koneen käyntiin. Leikkuri osaa leikata asetelman mukaiset puvun kappaleet. Automaattileikkurin  käyttö on helpompaa kuin miltä se näyttää. Ei tarvitse kuin kohdistaa kone niin, että leikkuu osuu kankaaseen, jolloin kaikki kappaleet tulevat kokonaisina. Olen ollut talossa yhdeksän kuukautta ja tehnyt tätä työtä neljä kuukautta. Kävin vaatetusalan koulutuksen. Tiesin etukäteen Ursuitista työpaikkana, koska firma oli tuttu isän sukellusharrastuksesta.”

4. NINA STÅHLBERG ompelee puvun.
”Yksi ompelija ompelee koko puvun, prässää kiinni siihen kiinni tarvittavat merkit ja prässää vahvikkeet. Ompelussa käytetään siksakkia ja paksuja lankoja. Tämä on normaalia ompelutyötä vaativampaa. Ylimääräisiä pistoja ei saa tulla mihinkään. Jos kangas jää kaksin kerroin, pala joudutaan uusimaan, koska siihen jää neulan jäljet, jotka vuotavat. Kun kuivapukua tehdään, nuppineuloja ei voi käyttää. Tämä on monipuolista työtä. Ompelija saa tehdä puvun alusta loppuun asti itse. Malleja on yli 200 erilaista. On haasteellista oppia ompelemaan ne kaikki vuosien saatossa. Olen 33 vuotta ommellut ja toimin myös ompelutiimin vetäjänä.”

5. TARJA LEHTINEN teippaa kuivataskun vetoketjun.
”Teippaan vetoketjun niin, että siitä tulee vettä pitävä. Työ tehdään teippikoneella, jossa on kuuma suutin. Se aiheuttaa palovamman, jos siihen koskee. Teippaus on yhtä tarkkaa työtä kuin ompelu. Virheelliset palat palautetaan.”

6. MAGNUS TÖRNQVIST kiinnittää komponentit ja lisää pukuun myös olkaimet ja mahdolliset saappaat.
”Hiha- ja kaulamansetit esiliimataan ja laitetaan komponenttikoneella pukuun kiinni. Niiden saumat tiivistetään polyuretaaniliimalla. Mansettien kiinnittäminen ei aloittelijalta yleensä ensimmäisellä kerralla onnistu. Vaatii noin vuoden harjoittelun, että sen osaa tehdä kunnolla. Itse olen tehnyt kuusi vuotta ja vieläkin tulee tilanteita, että aina ei suju yhtä hyvin. Jos mansettia kiinnittäessä kaulusta venyttää liian paljon, tulee ryppyjä. Yleensä sitä on kuitenkin pakko hieman venyttää. Komponenttikoneella ajetaan kaksi kierrosta. Ensimmäisellä kierroksella mansetti saadaan paikoilleen ja toisella kierroksella se saadaan pysymään. Jokaisella kaulusten laittajalla on oma tyylinsä. 90 prosentin varmuudella voi sanoa, kuka meistä on tekijä. Työn tunnistaa kädenjäljestä.”

7. MIKAEL HOVI testaa puvun.
”Tarkistan, että puku on tiivis eikä vuoda saumoista. Se tapahtuu niin, että puvun sisälle puhalletaan paineistettua ilmaa ja puvun pinta valellaan saippuavedellä.Jos saippuavesi kuplii, niin puvussa on vuoto.”

8. MUHAMAD MUHAMAD eli ”Muhis” testaa visuaalisesti.
”Olen tehnyt tätä työtä nelisen vuotta. Tarkistan, että puvussa kaikki on oikein, ja puku on sen mukainen, minkä asiakas on tilannut. Pakkaan puvun kassiin ja lisään mukaan aputarvikkeet: käsineet, irtohupun, pipon, käyttö­ohjeet ja vetoketjuvahan. Puku on valmis lähetettäväksi asiakkaalle.”

Pelastautumispuvun valmistamiseen menee arviolta kaksi viikkoa. Valmista pukua esittelemässä Muhamad Muhamad (vas.), Nina Ståhlberg, Tarja Lehtinen ja Marita Järvinen.

 

NÄIN SITÄ KÄYTETÄÄN

Pelastautumispukuja valmistavan Ursuitin pääluottamusmies Tarja Lehtinen vietti tunnin kelluen Littoistenjärven hyisessä vedessä. ”Fiilis oli mahtava. Ei mulla kylmä ollut tosiaankaan. Vain sormet vähän kohmettuivat.”

Olosuhteet perjantaina 7. joulukuuta olivat ihanteelliset pelastautumispuvun testaamineen. Järvellä kävi voimakas tuuli ja hyytävä viima. Veden pinnalla oli jäähilettä. Lämpöasteita vedessä oli kaksi ja ilmassa saman verran. AWS-pelastautumispuku on suomalaisen työn taidonnäyte, jota on kuvattu vesillä liikkujan henkivakuutukseksi. Itse asiassa se on vakuutusta tehokkaampi. Henkivakuutus ei pelasta henkeä, mutta puku suojelee hukkumiselta ja menehtymiseltä hypotermiaan.

Tarja Lehtinen testasi puvun, jonka valmistamisessa hän on ollut mukana. ”Vesitiiviin puvun sisälle jää ilmaa, jota kaula-aukosta on mahdollista päästää pois. Puku nostaa ihmisen pintaan. Veteen on helppo mennä, mutta sieltä ei ole aivan yhtä helppo tulla ylös, kun puku kääntää sinut automaattisesti selälleen. Uiminen on hankalaa, mutta selällään pystyy kellumaan tosi hyvin.”

Kuvauksissa Lehtistä ei paleltanut. ”Ihan hyvä, mutta kädet neopreenihansikkaissa kohmettuivat. Muuten siellä oli lämmin. Vedessä tarkenee, kun on tietynlaiset aluspuvut. Talvella ei voi pelkällä t-paidalla lähteä, mutta kesä on eri asia.”

Hansikkaat on tehty neopreenista, joka päästää hieman kosteutta läpi.
Rannemansetti estää veden pääsyn puvun sisälle.
Kuivataskun kautta vesi ei pääse puvun sisään, jos muistaa pitää vetoketjun kiinni.
Vetoketju on teipattu vesitiiviiksi sisäpuolelta.
Ursuit Oy:n pääluottamusmies Tarja Lehtinen kokeilemassa pelastautumispukua Littoistenjärvellä Liedon Järvelässä. KUVA VESA-MATTI VÄÄRÄ

 

URSUIT OY

KOTIPAIKKA Turku
PERUSTETTU 1964, vuonna 2016 siirtyi osaksi belgialaista SIOEN-konsernia
TUOTANTO Sukellus- ja pelastuskuivapukuja. Noin 80 prosenttia vientiin.
HENKILÖKUNTA Noin 70
LIIKEVAIHTO Noin 10,2 milj. euroa (2017)

 

TEKSTI JARI ISOKORPI
KUVAT VESA-MATTI VÄÄRÄ

TYÖYMPÄRISTÖ: Rajankäyntiä kylmyydestä – pitäisikö työehtosopimuksessa olla pakkasraja?

Pitäisikö Teollisuusliiton neuvottelemissa työehtosopimuksissa olla selkeä raja pakkaselle, minkä jälkeen ulkona ei tarvitsisi työskennellä?

Teollisuusliiton jäsenet työskentelevät hyvin erilaisissa olosuhteissa. Kesäisin halleissa tai työkoneiden hyteissä lämpötila voi nousta pahimmillaan yli 50 asteen. Talvisin lämpötila voi laskea ulkona alle 40 pakkasasteen. Pitäisikö Teollisuusliiton neuvottelemissa työehtosopimuksissa olla selkeä raja, jonka jälkeen ei tarvitse työskennellä ulkona? Nyt varsinaisia rajoja ei sopimuksista löydy.

Metsä- ja metsäkonealalla sekä pelti-ja teollisuuseristysalalla katsotaan työskentelyolosuhteet paikallisesti, minkä jälkeen sovitaan työnteon rajoituksista. Mikäli olosuhteet estävät työskentelyn, ovat työntekijät oikeutettuja ansiosidonnaiseen työttömyysturvaan.

Jos muilla aloilla työskentely estyy esimerkiksi pakkasen takia, maksaa työnantaja palkan työtuntijärjestelmän mukaisesti.

Miksi emme ole vaatineet selkeää pakkasrajaa sopimuksiin?

Lähtökohta on työntekijän terveyden suojaaminen kaikissa olosuhteissa. Arvioitaessa lämpötilan aiheuttamaa vaaraa työtekijälle pitää huomioida lämpötila, ilman kosteus ja tuuli. Näiden yhteisvaikutuksesta saadaan vasta todellinen vaikutus ihmiseen. Tämän vuoksi työehtosopimuksiin ei voi asettaa yhtä ainoata rajaa.

Ensimmäiseksi suojautumisessa on aina lähdettävä teknisistä ratkaisuista. Tällainen voi olla esimerkiksi lämpöteltta, kun raskasta kalustoa tai muita koneita korjataan tien päällä tai muualla ulkona. Toinen esimerkki on lämpökoppi teleyhteyksiä korjattaessa.

Teollisuushalleihin syntyy vetoa, kun isoja ovia aukaistaan. Yksinkertaisia ratkaisuja vedon vähentämiseen ovat ilmaverhojen asentaminen ja tuulikaapin rakentaminen.

Kylmässä työskentelystä on aina tehtävä vaarojen selvitys ja arviointi. Tämän jälkeen poistetaan vaaraa teknisin ratkaisuin. Vasta viimeisenä keinona ovat henkilökohtaiset suojaimet.

Työterveyshuollon tehtävänä on arvioida mahdollisten terveystarkastusten tarve henkilöille, jotka altistuvat kylmälle.

TEKSTI JUHA SUTINEN, Teollisuusliiton työympäristöyksikön työympäristöasiantuntija
KUVA ANNIKA RAUHALA
TAULUKOT TYÖTERVEYSLAITOS

REPORTAASI: Laitilan Pilkingtonilla tuulilasien valmistus on puhdasta käsityötä

Tuulilasin valmistus on tarkkaa työtä. Vuosikymmenten varrella kertynyt osaaminen ja pienten sarjojen käsityöläisyys takaavat Pilkington Automotive Laitilan tehtaan työt.

Kaksi sinisiin takkeihin ja valkoisiin hiusverkkoihin pukeutunutta työntekijää siirtää tarkoin suljetussa puhdastilassa vakain ottein liki kuuden neliön suuruista tuulilasia. Imukupeilla varustettu robottivarsi auttaa sataviisikymmentäkiloisen lasin liikuttelussa. Marjut Koskinen ja Sanna Stenroos vastaavat tuulilasien laminoinnista Pilkington Automotiven Laitilan tehtaalla.

Marjut Koskinen (vas.) ja Sanna Stenroos. KUVA VESA-MATTI VÄÄRÄ

Tuulilasivalmistuksen laminointivaiheessa muotoonsa taivutetut lasit irrotetaan ensin toisistaan. Lasien välissä on hyvin hienojakoista pölyä, joka on ulomman ja sisemmän lasin välissä lasin taivutusvaiheen aikana.

Koskinen ja Stenroos harjaavat kumpikin omalta puoleltaan ensin ulomman lasin sisäpinnan ja sitten sisemmän lasin ulkopinnan hyvin hienolla lattiaharjaa muistuttavalla työvälineellä. Liikkeet ovat harjaantuneita ja varmoja. Tässä työssä tarkkuus on tärkeämpää kuin nopeus.

Kun pöly on putsattu, ulomman lasin sisäpinnalle asetetaan pvb-muovikalvo (polyvinyylibutyraali) eli laminaatti. Sitten sisempi lasi lasketaan kalvon päälle.

LAMINAATTI KAHDEN LASIN VÄLIIN

Laminaatti puristuu lasien väliin autoklaavi-nimisessä paineastiassa, jossa on 10 barin paine ja 130 asteen lämpötila. Ennen autoklaavi-käsittelyä lasi on samea, lähes läpinäkymätön. Kuumuus ja paine muuttavat pvb-kalvon kirkkaaksi.

Raakalasin paksuudet vaihtelevat 2,1 ja 4,0 millimetrin välillä, ja pvb-kalvo on 0,76 milliä paksu. Valmiiden tuulilasien paksuudet ovat 4,96 millistä ja 8,76 milliin. Raakalasi tulee kahdelta saksalaisvalmistajalta. Lasia on useita eri värejä, mutta muuten se on teknisesti samanlaista.

Hämmästyttävintä on, että suurin osa vuosittain valmistuvasta 145 000 tuulilasista tehdään ainakin osittain käsin. Tuotantoprosessista vain lasinleikkuu ja silkkipainatus ovat pääosin automatisoituja. Lasien taivutus, laminointi, autoklaaviin valmistelu, autoklaavin käyttö sekä viimeistely, laadunvarmistus ja pakkaus ovat käsityötä.

KUVA VESA-MATTI VÄÄRÄ

KUUMASSA UUNISSA LASI TAIPUU

Lasityöntekijä Lauri Rantala taivuttaa uunin ääressä suurta tuulilasia, joka hetkeä myöhemmin siirtyy laminointiin.

Uuni on reilun metrin korkeudella maasta, ja sen alapuolella roikkuu vaijereiden päässä kilon painoisia rautapaloja. Painoilla ohjataan uunin sisällä olevan muotin aisoja, jotka painavat lasia oikeaan muotoon. Lasin taivutus on jatkuvaa ohjailua koko sen ajan, kun lasi on uunissa.

Kauanko yhden lasin taivuttaminen 600–650-asteisessa uunissa kestää?

– Puolesta tunnista viiteenkymmeneen minuuttiin menee tällaisessa vaativammassa lasissa. Helpoimpiin kuluu kolmesta viiteentoista minuuttiin, Rantala sanoo.

Lauri Rantala varmistaa, että tuulilasi taipuu yli 600-asteisessa uunissa haluttuun muotoon. KUVA VESA-MATTI VÄÄRÄ

Rantalalla on apunaan pitkiä rautatankoja. Hän työntää sellaisen uunin seinässä olevan reiän läpi, painaa tangon päällä lasia ja taivuttaa lasin haluttuun muotoon. Jokainen tuulilasi on yksilöllinen käsityön tulos, vaikka ne tehdään tarkasti samojen mittojen mukaan.

Kun Rantala tuli kuusi vuotta sitten töihin, hänellä oli työparinaan talossa kolme kuukautta ollut tekijä. Yhdessä he kehittivät tekemistä ja ideoivat uusia toimintatapoja.

– Jokaisella lasintaivuttajalla on oma tyylinsä tehdä erityyppisiä laseja. Vuosien varrella hioutuu kantapään kautta itselle sopivin tekotyyli. Tätä työtä ei opeteta missään koulussa, eikä kovin nopeasti opita.

KUVA VESA-MATTI VÄÄRÄ

UNIIKKILASEJA KLASSIKKOAUTOIHIN

Pilkington tuottaa Laitilassa laminoituja tuulilaseja pääasiassa linja-autoihin ja työkoneisiin kuten suuriin traktoreihin, puimureihin ja maansiirtokoneisiin. Tehtaan erikoisuus on yli 25 vuotta vanhoihin museoautoihin tehtävät tuulilasit. Niiden osuus on vajaa kymmenesosa tehtaan noin 150 000 tuulilasin vuosituotannosta.

Tuotantotilojen käytävien varrella näkee lasimuotteja, joiden koodit kuten ASM, THI, AUD tai POR kertovat, että laseja tehdään erikoisautoihin kuten Aston Martin, Triumph ja Porsche.

Tehdassalin perällä on viileä varastohalli, jonka oransseilla hyllyillä on satoja päällisin puolin samannäköisiä rautakehikoita. Ne kaikki ovat klassikkoautojen tuulilasien muotteja. Muotteja on hyllyillä noin 1 400.

Tuulilasien parissa 21 vuotta työskennellyt työkaluvaraston hoitaja Tuure Urhonen seisoo hyllyjen välissä sininen mappi kädessään.

– Klassikkoautojen muottien siirto Englannista meille pari vuotta sitten on työllistänyt minua kovasti, Urhonen sanoo.

”On autoja, joiden tuulilasien muotit löytyvät vain meiltä. Hyllyt loppuvat kesken, laatikoitakin on vielä purkamatta”, kertoo työkaluvaraston hoitaja Tuure Urhonen. KUVA VESA-MATTI VÄÄRÄ

Vanhimmat autot, joihin laseja tehdään, ovat 1950-luvulta. Monet autot, joihin laseja tehdään, ovat todellisia harvinaisuuksia.

– On autoja, joita on maailmassa vain muutamia kymmeniä, ja on myös täysin itse tehtyjä autoja, joiden tuulilasien muotit löytyvät vain meiltä.

Urhosella on käytännön ongelma.

– Hyllyt loppuvat kesken. Koko ajan tulee uusia muotteja, ja Englannin laatikoitakin on vielä pari–kolmekymmentä purkamatta.

KUVA VESA-MATTI VÄÄRÄ

RUUVI KIRISTYY

Pääluottamusmies Ilkka Suvannolla on takanaan jo 30 vuotta lasivalmistuksen parissa. Hän on nähnyt yrityksen ja toimialan monet mutkat ja hallitsee käytännössä useimmat tehtaan työvaiheet.

– Paljon on tapahtunut. Kun aloitin pääluottamusmiehenä vuonna 2008, oli vielä kuusi tehdasta ja nyt on kaksi. Ylöjärvi, Lahti ja Forssa lopetettiin ja Nivala myytiin.

Vuonna 1974 alun perin Norlamexin nimellä perustetulla tehtaalla menee tällä hetkellä hyvin.

– Muutamaan vuoteen ei ole ollut lomautuksia eikä yt-neuvotteluja. Koko ajan haemme uusia työntekijöitä.

Pääluottamusmies Ilkka Suvannon mukaan Laitilan tehtaalla menee hyvin. ”Muutamaan vuoteen ei ole ollut lomautuksia eikä yt-neuvotteluja. Koko ajan haemme uusia työntekijöitä.” KUVA VESA-MATTI VÄÄRÄ

Vaikka tuotanto kasvaa ja taloudellisesti menee hyvin, mikään ei tunnu riittävän.

– Koko ajan vaaditaan lisää. Euroopan konttorissa seurataan mittareita ja tavoitteita kiristetään. Koneiden käyttöastetta halutaan paremmaksi ja ihmisistä enemmän irti, vaikka jo nyt tehdään kolmea vuoroa. Pehmeitä arvoja mainostetaan, mutta tehtaan tasolla niillä ei ole mitään merkitystä, Suvanto harmittelee.

– Täällä ei juuri huomioida, että ihmisille tulee ikää, eikä kaikki voi toimia samalla teholla koko ajan. Onneksi muutamia osasairaseläkkeitä on saatu voimaan ja pari ihmistä on päässyt osittaiselle varhaiseläkkeelle. Ne edistävät joustavaa eläkkeelle siirtymistä.

Suvannon pulmatilanteiden ratkomista helpottaa se, että hänellä on työparinaan Tampereen tehtaan luottamusmies, jonka kanssa Suvanto asioi päivittäin.

– Yhdessä kun pähkitään ongelmia, tulee aina parempia päätöksiä.

Työsuojelun osalta Laitilan tehdas on esimerkillinen. Ruokalan valotaulusta vierailijakin voi lukea, että Tekijän vierailuhetkellä tapaturmattomia päiviä on ollut 418. Turvallisuus on jokaisen työntekijän selkäytimessä.

– Lasi on arvaamaton materiaali. Kun sitä kunnioittaa, ollaan turvallisuudessa jo pitkällä.

30 vuotta lasin parissa antaa Suvannolle perspektiiviä kertoa, mikä on muuttunut tehtaan seinien sisällä eniten.

– Turvallisuusajattelu on muuttunut täysin. Aikanaan tultiin sandaaleissa, verkkareissa ja näppylähanskat käsissä. Ei ollut minkäänlaisia suojia, jotka tänä päivänä ovat itsestään selviä.

HYVÄ PALKKA JA KIVAT TYÖKAVERIT

Senioritehtävässä toimiva Paula Huppunen työskentelee Doris-linjalla, jossa lasit viimeistellään liukuhinnalla.

– Teemme tällä liukuhihnalla töitä niin, että jokaisella on yksi työvaihe. Aiemmin tätä tehtiin niin, että työntekijä haki lasin, ja viimeisteli sen itse alusta loppuun.

Huppunen toimii senioritehtävässä, koska hallitsee monet työtehtävät ja on tottunut ratkaisemaan ongelmatilanteita.

– Siirryn paikkaamaan aina sinne, missä tarvitaan. Joka päivä tulee poikkeustilanteita, jolloin pitää päättää, miten toimitaan. Vuosien varrella olen oppinut sen, miten ongelmia ratkotaan ja minne mistäkin asiasta pitää ilmoittaa. Tämä ei todellakaan ole mitään bulkkituotantoa, Huppunen sanoo.

Jokainen työpäivä on erilainen ja ratkottavia ongelmia tulee usein vastaan. Se tekee Paula Huppusen mukaan työstä mielenkiintoista. KUVA VESA-MATTI VÄÄRÄ

Hyvä ilmapiiri ja hyvät työkaverit pitävät Pilkingtonilla pari vuosikymmentä työtä tehneen Huppusen töissä. Vaikka muitakin töitä olisi tarjolla, ei työpaikan vaihto ole tullut mieleen.

– Kokeneet ihmiset ja heidän ammattitaitonsa pitävät tämän firman pystyssä. He muistavat asiat pitkältä ajalta, tuntevat tuotteet ja sen, mitä asiakkaat ovat vaatineet.

Miksi nuorten kannattaisi tulla töihin?

– Palkka on hyvin kilpailukykyinen, eikä työ ole tylsää tehdastyötä, Huppunen sanoo.

KUVA VESA-MATTI VÄÄRÄ

TUULILASIVALMISTUS KESKITTYI PARIIN TEHTAASEEN

Lasia on valmistettu Suomessa vuodesta 1681, jolloin Gustav Johan Jung perusti lasitehtaan Uuteenkaupunkiin, 20 kilometrin päähän Laitilasta. Vain neljä vuotta toimineessa tehtaassa valmistettiin pulloja, kristalli­esineitä ja ikkunalasia.

Autolasivalmistus on keskittynyt Suomessa muutamaan suurempaan tehtaaseen: Pilkington Automotive Finlandin Tampereen ja Laitilan tehtaille ja Finn Lamexille Laitilaan sekä pienempiin kuten Kuttilan Autolasiin. Pilkingtonin tehtaista Tampere on erikoistunut karkaistuun lasiin ja Laitila laminoituihin laseihin.

Pilkington tuli Suomeen vuonna 1975 ostamalla lasiyritys Laminon ja 1970-luvun aikana joukon pienempiä lasialan yrityksiä. Lahden Lasitehtaan pääomistajaksi se nousi vuonna 1988. Vuonna 2002 ostoslistalla oli Nivalassa toiminut Keskipohjan Lasi ja vuonna 2008 aloitettiin ikkunalasituotanto Forssassa.

Tämän jälkeen tuotantoa on ajettu alas: Lahden Lasitehdas suljettiin kesällä 2012, Forssan tehtaan toiminta päättyi joulukuussa 2012, Nivalan eristyslasitehdas myytiin elokuussa 2014 Best Glass Oy:lle ja samana vuonna suljettiin Ylöjärven tehdas.

Pilkington Automotive Finland liittyi vuonna 2006 osaksi japanilaista NSG-konsernia, jonka palveluksessa on 27 000 työntekijää.

PILKINGTON AUTOMOTIVE FINLAND OY

HENKILÖSTÖ 270 Laitilassa ja 250 Tampereella, joista tuotannossa 453 henkeä
LIIKEVAIHTO 114 miljoonaa euroa (2017)
TUOTANTO Laitilassa 145 000 laminoitua tuulilasia vuodessa linja- ja matkailuautoihin sekä työkoneisiin kuten puimureihin traktoreihin ja harvestereihin. Yli 90 % vientiin, pääasiassa Eurooppaan ja Turkkiin. Erikoisuutena museoautojen tuulilasit.

TEKSTI JUKKA NORTIO
KUVAT VESA-MATTI VÄÄRÄ

KUVAREPORTAASI: Joulukoristeita tehdään vielä Suomessakin – Weisteellä joulu alkoi jo juhannuksena

K. A. Weisteellä uuden joulukoristemalliston suunnittelu alkaa heti uudenvuoden jälkeen, ja kiiresesonki juhannuksesta. Helsingin Pukinmäessä sijaitseva koristetehdas työllistää alalla, jonka luulisi olevan nimettömien aasialaisten tehtailijoiden temmellyskenttää.

Jaana Turunen on ollut Weisteellä töissä 20 vuotta. Hän säätää taitavasti pitkää köynnöstä valmistavaa leikkuria. Ohut foliorulla kietoutuu vauhdilla koneen sisään ja tulee ulos kauniina sähikäistä muistuttavana joulukuusenkoristeena. ”Itsekseen saa tehdä ja olla myös vastuussa siitä, että tulee ajoissa valmista. Itse on myös vastuussa työn jäljestä. Työnjohtaja jakaa työmääräykset, ja useimmiten tiedän loppuviikon tekemiseni etukäteen. Harvat hiljaiset ajat ovat sitten erilaisia, silloin valmistamme esimerkiksi koemalleja.”

Käthe Levoniuksesta näkyvät suuren koneen keskeltä kädet, päälaki ja hieman nenänpäätä, kun hän säätää keskittyneesti leikkureiden teriä. ”Olen ollut Weiste Oy:llä töissä vuodesta 1988. Ensin olin Veikkolan tehtaalla ja nyt Pukinmäessä. Olen tehnyt kaikenlaista, hyvin monipuolisesti. Koristeet muuttuvat joka vuosi, ja se on kiva kun tulee uutta ja vaihtelua työhön. Vapaa-ajallani hoidan pientä puutarhapalstaa. Kasvatan siellä tomaatteja, salaattia, herneitä, perunoitakin…”

Arja Klubb on tehnyt joulukoristeita 35 vuotta. ”Punosta kun mittaa niin ei käy joulu mielessäkään! Olen tehnyt töitä jokaisella koneella. Paitsi kuusia en ole tehnyt, isompia kyllä käsin, mutta en koneella.” Työn osaaminen vaatii hiljaisen tiedon omaksumista, koska jokainen kone on yksilö ja foliomateriaalin käsittely kysyy herkkyyttä, kärsivällisyyttä ja hyvää keskittymiskykyä. Osaaminen tulee pitkän ajan kokemuksella. Hektinen nykyaika näkyy työntekijöille lyhyinä tilausaikoina ja kiireellistyneinä tuotantojaksoina. ”Olen ollut pääluottamusmiehenä vuodesta 2005, ei siihen kauheasti tunkua ole ollut. Lomilta kun tullaan kesällä, heti alkavat kiireet.” Työn vastapainoksi hän viihtyy kotosalla, jossa rakas koiralauma pitää emäntänsä virkeänä. ”Tosin puoliso niitä useimmiten ulkoiluttaa!”

Maricris Ojala solmii taitavasti pientä kuusenkoristetta pallosta, nauharuusukkeesta ja ohuesta tekokarvakaistaleesta. Moniosaaminen ja yhtiön konekannan tunteminen on weisteläisiä yhdistävä piirre. ”Teen toki muutakin, tämä on vain yksi vaihe kokonaisuudessa, koko linjaston olen käynyt läpi. Esimerkiksi nyt kesällä ajoin punosta ja sen jälkeen siirryin tähän käsityöpisteelle. Olen ollut täällä 17 vuotta ja vapaalla harrastan kotona olemista. Talvella käymme perheen kanssa laskettelemassa, kesällä ulkoilen. Joulukuusen koristeiden tekeminen on työtäni, siksi se on erityistä!”

K. A. WEISTE OY

KOTIPAIKKA Helsinki
PERUSTETTU Vuonna 1924. Kansakoulunopettaja Kalle Aimo Weiste aloitti koristeiden valmistuksen kotonaan, josta tuotanto siirtyi Kluuvikadun työhuoneen kautta Pukinmäelle 1926. Toimitusjohtaja neljännessä sukupolvessa Johanna Weiste.
TUOTANTO Punoksia, havua, palloja, kelloja, filigraaneja, lametta, latvatähtiä, kransseja ja pieniä kuusia.
LIIKEVAIHTO 5,9 miljoonaa euroa (2016)
HENKILÖSTÖ 20, joista 10 työntekijää

KUVAT JA TEKSTI PETRI PUROMIES