Jyväskylän verkostotapaaminen osaajia etsimässä: ”Nykynuorille kerrottava teknologia-alan merkityksellisestä työstä”

Teollisuuteen kone- ja metallialalle tarvitaan lähivuosina tuhansia uusia ammattilaisia, mutta mistä ja miten he löytyvät? Tähän kysymykseen etsittiin vastauksia Teollisuusliiton Vaasan ja Keski-Suomen alueen verkostoseminaarissa.

Valtran, Valmetin, Moventasin ja Wärtsilän sekä niiden alihankintayritysten pääluottamusmiesten ja työsuojeluvaltuutettujen verkostotapaamisilla on Vaasan ja Keski-Suomen alueella pitkä perinne. Tällä kertaa seminaariin kutsuttiin myös työnantajien ja ammatillisen opetuksen asiantuntijoita, sillä tapaamisen teemana oli osaamisen kehittäminen ja työvoiman saatavuuden turvaaminen.

– Meillä on kaikilla yhteinen huoli: miten saadaan uusia osaajia työpaikoille ja teollisuus pysymään ja pyörimään täällä, Teollisuusliiton aluepäällikkö Jukka Seppälä alusti aihetta marraskuun ensimmäisenä päivänä Jyväskylässä.

Työvoimapula on Seppälän mukaan näkynyt joissain ammattiryhmissä jo joitakin vuosia, ja tulevaisuudessa moni nykyhetken osaaja eläköityy.

– Vuoteen 2021 mennessä teknologia-alalle tarvitaan 53 000 uutta osaajaa ja heistä 40 prosenttia ammatillisen koulutuksen puolelta, arvioi Kari Hyytiä, Teollisuusliiton ammatillisen koulutuksen asiantuntija.

TULOSSA PALAUTEKYSELY TYÖPAIKOILLE

Seminaarin aloitti opetushallituksesta yli-insinööri Jaana Villikka-Storm, joka kertoi ammatillisen koulutuksen uudistuksesta. Se tuli voimaan tammikuussa 2018.

– Uudistusta on sanottu vuosikymmenen suurimmaksi muutokseksi. Vielä ollaan matkalla, mutta tähtäin on korkealla ja sinne päin ollaan menossa.

Opetushallituksen yli-insinööri Jaana Villikka-Storm.

Tutkinnon perusteissa ei luetella, mitä pitää opettaa, vaan mitä opiskelijan pitää osata, kun on tutkinnon suorittanut. Opetusta viedään entistä enemmän käytännön työhön, ja tutkinto suoritetaan osaamisen näytöillä työtehtävissä ja mieluiten aidoissa työelämän tilanteissa.

– Tutkinnon osat pyrkivät olemaan työelämän työkokonaisuuksia tai työprosesseja. Toistaiseksi vaikuttaa kuitenkin, että näyttöjä annetaan edelleen enemmän oppilaitoksissa kuin työpaikoilla.

Uudistuksen myötä oppisopimusten määrä näyttäisi olevan nousussa. Valmistuville opiskelijoille tehdyssä palautekyselyssä uudistuksesta on tullut enimmäkseen hyvää palautetta.

– Asteikolla yhdestä viiteen koulutuksen kokonaisarvosanojen keskiarvo on kaikilla opiskelijoilla ollut 4,1 ja kone- ja tuotantotekniikan opiskelijoilla 3,9.

Ensi kesänä valmistuu palautejärjestelmä, jossa myös työpaikat pääsevät arvioimaan uutta koulutusmallia.

ERIKOISTUMINEN TAPAHTUU YRITYKSESSÄ

Koulutusuudistus pyrkii aiempaa laaja-alaisempiin tutkintoihin, joten esimerkiksi kone- ja metallialan perustutkinto on muuttunut kone- ja tuotantotekniikan perustutkinnoksi. Wärtsilä Filnlandin henkilöstöjohtaja Kai Kamila toivotti laaja-alaiset tutkinnot tervetulleiksi.

Wärtsilän henkilöstöjohtaja Kai Kamila.

– Erikoistuminen tapahtuu sitten meillä yrityksessä, Kamila totesi puheenvuorossaan, jossa hän kertoi Wärtsilän keinoista varmistaa tulevaisuuden työvoima ja sen osaaminen.

– Olemme sijoittaneet Vaasaan 200 miljoonaa uuteen Smart Technology Hubiin, joka valmistuu vuonna 2022 ja jossa työskennellään moderneilla työkaluilla ja tavoilla. Sinne on tulossa myös Smart Partner Campus, jossa kohtaavat ihmiset eri puolilta, esimerkiksi yrityksistä, oppilaitoksista ja start-upeista, ja he voivat yhdessä innovoida ja kehittää uusia ratkaisuja.

Tavoitteena on päästä yksilöoppimisesta yhteisöoppimiseen ja eroon hierarkioista ja kontrollista.

– Tarvitsemme vastuullisia yksilöitä ja tiimejä, jotka osaavat ajatella kokonaisuutta, esimerkiksi laivamoottorin rakentamista alusta loppuun yhdellä tiimillä, johon erikoisosaajat liittyvät tarpeen mukaan.

WÄRTSILÄ KYSYI NUORILTA

Tulevaisuuden yritykset tarvitsevat Kai Kamilan mukaan itseohjautuvia moniosaajia. Mutta miten tällaisia kykyjä saadaan?

– Kehitettävää riittää varmasti vielä työelämän ja ammatillisen koulutuksen yhteistyössä. Wärtsilässä olemme esimerkiksi tehneet kuusiportaisen tavoiteohjelman siitä, mitä tehdään minkäkin oppilaitoksen kanssa, sillä kaikkien kanssa ei ole järkevä tehdä samoja asioita.

Kamilan mukaan koulutuksen rahoitus on varmistettava ja koulutukseen liittyvää byrokratiaa olisi syytä vähentää. Lisäksi kouluissa ja työpaikoilla tarvitaan ymmärrystä oppijoiden erilaisuudesta ja siitä, millaista tukea kukin tarvitsee – olipa kyse sitten nuoresta tai aikuisesta opiskelijasta.

Wärtsilässä on kysytty suoraan nuorilta, mikä saisi heidät viihtymään työssä. Vastauksissa korostuvat hyvä yhteishenki ja luotettava esimies, selkeät ohjeet, viihtyisä työympäristö, vapaa- ja työajan yhteensovittaminen sekä etätyö-, kehitys- ja urakiertomahdollisuudet. Tärkeiksi nuoret kokivat myös omat ja tiimin onnistumiset ja sen, että onnistumisesta palkitaan.

NÄIN VALTRA LÖYSI UUTTA VÄKEÄ

Kone- ja metallialan yritykset ovat kehittäneet ammattioppilaitosten kanssa koulutusratkaisuja, joista seminaarissa kuultiin useita käytännön esimerkkejä. Työvoimapulasta on kärsinyt muun muassa Valtra, joka valmistaa traktoreita ja maatalouskoneita Suolahdella Äänekoskella, puolen tunnin ajomatkan päässä kaupunkikeskustasta.

– Kävimme osaajapulassa aika syvällä, ja olemme viime vuonna palkanneet 70 ja tänä vuonna 90 uutta metallimiestä, henkilöstöjohtaja Jari Suuronen kertoi.

Uusia työntekijöitä yritys ei halunnut hamuta alueen muilta yrityksiltä tai omilta alinhakkijoiltaan, joten se palkkasi vuokratyöfirman etsimään koulutettavaksi minkä tahansa alan ihmisiä, jotka olisivat kiinnostuneet metallialasta. Lisäksi muodostettiin vuoden mittainen, Valtralle räätälöity maatalouskoneasentajan ammattitutkinto. Valtra on myös kehittänyt yhdessä Poken eli Pohjoisen Keski-Suomen ammattiopiston kanssa niin sanotun Valtra-polun kone- ja tuotantoteniikan kolmivuotisen perustutkinnon opiskelijoille. Ohjelmaan kuuluu paljon työssäoppimista tehtaalla.

– Sivupolkuna syntyi muutakin yhteistyötä koulujen kanssa. Kutsumme esimerkiksi lähialueen opettajia ja opoja päiväksi meille töihin eli kulkemaan päivän tuotannon esimiehen kanssa. Siten he näkevät mitä tämä työ on ja osaavat kertoa siitä oppilaille.

Valtran henkilöstöjohtaja Jari Suuronen.

PALKKA KUULUU MYÖS OPISKELIJALLE

Valtra-polku ja -ammattitutkinto eivät syntyneet tyhjästä.

– Alkusysäys tuli toimitusjohtajalta, joka näki työvoimatarpeen ja järjesti rahoituksen. Tarvittiin myös avainhenkilö, meillä Liimataisen Erkki, joka määrätietoisesti otti koulutusasiat hoitaakseen. Hän on ”rehtori”, joka pitää yhteyttä oppilaitokseen ja langat käsissään, Jari Suuronen esitteli.

Jos uudet koulutukset alkaisivat nyt, Suuronen kiinnittäisi enemmän huomiota työpaikkaohjaajien koulutukseen. Henkilöstö otti hänen mielestään kuitenkin uudet tulijat hyvin vastaan, valtralaisiksi valtralaisten joukkoon. Myös se on määritelty tarkkaan, mistä tulee opiskelijalle rahaa ja mistä ei.

– Palkkaa ja bonuksia saa, kun ammattitaito ja kyky työskennellä itsenäisesti kasvaa, Suuronen kertoi ja kehui pääluottamusmiestä, joka uusien koulutuspolkujen kehittämismatkalla on säännöllisesti pitänyt palkka-asioita esillä.

– Emme halua menettää hyviä osaajia. Siksikin on tärkeä pitää huolta motivaatiosta myös taloudellisesti.

MYÖS TYTTÖJÄ TARVITAAN

Monissa seminaarin puheenvuoroissa pohdittiin metallialan vetovoimatekijöiden puutetta ja lisäämiskeinoja. Alasta elää vanhentuneita ennakkoluuloja likaisesta työstä pimeissä ja pölyisissä tehdassaleissa, vaikka todellisuus on jo toisenlainen.

– Nykynuorille on tärkeä kertoa, että teknologia-alalla tehdään merkityksellistä työtä, joka voi muuttaa maailmaa. Ja että alalla tarvitaan myös tyttöjä, Kari Hyytiä korosti.

Teollisuusliiton ammatillisen koulutuksen asiantuntija Kari Hyytiä.

Liiton tehtäväksi ammatillisen koulutuksen kehittämisessä Hyytiä näkee erityisesti tuen tarjoamisen, koulutuksen seurannan ja yhteistyön niin oppilaitosten, yritysten kuin opetushallituksen kanssa.

– Tarvittaessa tukea saa sekä liiton alue- että keskustoimistoista.

 

Hyvät ideat jakoon

Kari Taivassalo (vas.) ja Pasi Mäkinen.

Millaisia ajatuksia seminaari herätti, pääluottamusmies Kari Taivassalo Jyvässeudun Komaksesta ja Componentan liiketoimintajohtaja Pasi Mäkinen?

– Että osaajapula on tunnistettu ja sitä on mietitty työpaikoilla, mutta täydellistä ratkaisua siihen ei kuitenkaan ole löydetty. Työssäohjaamisessa on myös oltava koko ajan hereillä ja mietittävä alanvaihtajien kouluttamista, jos peruskoulusta ei enää hakeuduta alalle riittävästi. Myös verkostoitumisen, tiedonvaihdon ja yhteistyön merkitys korostui.

Jari Suuronen (vas.) ja Ville Kivimäki.

Saitteko seminaarista ajatuksia kotiinviemisiksi, Valtran pääluottamusmies Ville Kivimäki ja henkilöstöjohtaja Jari Suuronen?

– Oli hyödyllistä kuulla, kuinka muut yritykset ovat pyrkineet turvaamaan osaavan työvoiman saannin. Ratkaisu ei ole rosvoaminen toimitusketjuista, kun työvoimaa ei saa suoraan markkinoilta. Ikäluokat pienenevät, joten on keksittävä uusia ideoita ja pystyttävä etsimään rohkeasti alan ulkopuolelta työvoimaa kouluttamalla työpaikoilla. Siihen tarvitaan työpaikkaohjaajien toimintaedellytysten tehostamista.

 

TEKSTI TUIJA MANNERI
KUVAT HANNA-KAISA HÄMÄLÄINEN

REPORTAASI: Honkarakenteella höylätään hirttä joka nurkalle – ”Mehän hirsirakentamisen uudet keksinnöt ollaan tehty”

”Höylään ja liimaan ja puristan vain.” Vanhasta iskelmästä mukailtu lause kuvaa hyvin, miten Honkarakenteella Karstulassa tehdään liimahirsistä nykyaikaisia rakennuksia. Perinteisestä petäjästä kohoaa vaikka kirkko kylään tai sairaala kaupunkiin, ulkomaillekin. Pakkolomista huolimatta tehtaalla kukoistaa hirsinen huumori.

KUVA YLLÄ: Liimahirsien on päästävä läpi VTT:n asettamista vähimmäisvaatimuksista. Saumat pitävät, vakuuttaa laadunvalvoja Hannu Liimatainen 37 vuoden honkakokemuksella.

HONKARAKENNE OYJ

PERUSTETTU 1958
KOTIPAIKKA Karstula
PERUSTAJAT Veljekset Viljo, Nestori, Arvo, Eino ja Reino Saarelainen
OMISTAJAT Saarelaisten suku, AKR Invest ja pienemmät sijoittajat
TUOTANTO Hirsitalot, -mökit ja puutalot, tuotannosta 40 % vientiin
HENKILÖSTÖ Noin 140, joista tuotannon työntekijöitä 68
LIIKEVAIHTO 48,9 milj. euroa (2018)

 

Nurkaton talo?

– Kyllä pyöreänkin hirsitalon pystyisi tekemään! Mutta nurkattomuudella tarkoitamme taloa, jossa ei ole ulkonevia ristinurkkia. Kaavamääräykset eivät salli perinteistä pitkää hirsinurkkaa omakotitaloihin Suomessa.

Näin kertoo Honkarakenteen tuotantojohtaja Jari Fröberg. Tuotantojohtajan kanssa hirsirakentamisen saloja ovat toimiston kahvihuoneessa selittämässä pääluottamusmies, lautatavaratyöntekijä Juha Sekki ja työsuojeluvaltuutettu, sormijatkaja Jukka Huhtanen.

Kirvesmies Sekki on ollut tehtaalla töissä 22 vuotta ja kirvesmies, teollisuuspuuseppä Huhtanen 31 vuotta. Kolmikko pääsee piankin sopuun siitä, että vasta neljättä vuotta hirsituotantoa johtava Fröberg vielä oppii asiat, kunhan tuotannon väki jaksaa opettaa…

LIIMAHIRSI ON PÄÄTUOTE

Honkarakenteen päätuote on liimahirsi. Perinteisistä pyöröhirsistä tehtyjä rakennuspaketteja on tuotannosta enää 4–5 prosenttia. Vientiin menee nyt tuotannosta 40 prosenttia, kun kotimaan kysyntä on kasvattanut nousukauden myötä osuuttaan.

– Liimahirressä ei ole eroa pyöröhirteen, se on vain useammasta puusta tehty ja muoto on erilainen, Huhtanen toteaa.

Karstulan tehtaalle tulee ympäri Suomen sijaitsevilta sahoilta standardien mukaista puutavaraa. Tehtaalla ei enää itse tehdä kuivausta, vaan sahatavara pätkitään, liitetään yhteen sormijatkamalla ja liimaamalla, työstetään hirsiksi ja kootaan rakennuspaketeiksi.

Pääluottamusmies Juha Sekki, Juha Valkeinen, työsuojeluvaltuutettu Jukka Huhtanen ja Ismo Piispanen.

Pyöröhirsi ”elää” ja halkeilee kuivumisen vaatiman pitkän ajan takia. Liimahirsi täyttää paljon helpommin nykyaikaiset rakennusmääräykset lämmöntasauksen vähimmäisvaatimuksista alkaen.

– Olemme olleet Hongalla kehityksen kärjessä, mehän ne hirsirakentamisen uudet keksinnöt ollaan tehty, Huhtanen vakuuttaa.

Esimerkiksi nousee painumaton hirsi. Sellainen syntyy, kun välilamelli liimataan hirteen pystyyn.

– Tällainen hirsi estää pystysuuntaisen liikkeen. Silloin voidaan tehdä rakenteita kiinni toisiinsa, esimerkiksi monimutkaisia kattorakennelmia, Fröberg toteaa.

Painumattoman hirren ansiosta rakennukseen voi tehdä vaikka lasisen seinän tai liittää siihen kivimateriaaleja.

HIRSI RATKOO SISÄILMAPULMIA

– Melkein kaikki koulut ovat homeessa. Jotakinhan niiden tilalle pitäisi rakentaa, Huhtanen lohkaisee julkisen rakennuskannan alennustilasta.

– Puu on hengittävä materiaali. Hirsirakennuksen sisäilma on terveellinen, Sekki komppaa.

Miksiköhän betonia on Suomessa pidetty vuosikymmenet ”ainoana” oikeana materiaalina julkisiin rakennuksiin? Huhtanen ja Sekki asuvat 1920-luvulla rakennetuissa hirsitaloissa, tosin jälkikäteen lautaverhoilluissa ja paremmin lämpöeristetyissä.

– Historia puhuu puolestaan. Puista rakennusta voi aina korjata, vaihtaa rakenteita uusiin tai rakentaa lisää, Huhtanen huomauttaa.

– En pysty itse vastaamaan, mutta kysyn vaan: Miltä näyttää 150-vuotias betonista tehty talo? Onko se korjattavissa?

Nykyaikainen hirsirakennus täyttää rakennus- ja kaavamääräykset. Tehtaalta on viety ulkomaille esimerkiksi hirret kirkkoon ja sairaalaan.

– Kotimaahan on alettu ostaa vasta viime vuosina päiväkoteja, hoivakoteja ja kouluja. Mutta Hongalle nämä eivät ole uusia asioita, Fröberg painottaa.

Rakoilevien hirsirakennusten hiirijalanjälki saattoi aikoinaan olla iso. Hiilijalanjälkikin on nykyaikaisessa hirsirakennuksessa sen sijaan vähäinen.

– Hirsisen talon valmistaminen vie paljon vähemmän energiaa kuin betonisen. Kaikki meidän puutavaramme tulee suomalaisista, PEFC-sertifioiduista metsistä. Kotimaisuusasteemme on korkea. Hirsitalo kannattaa ennemmin myydä kuin siirtää. Mutta tulevaisuudessa tulee ehkä tärkeäksi sekin, että hirsitalo on aina kierrätettävissä. Sen voi purkaa ja pystyttää uudestaan, Fröberg toteaa.

TYÖNTEKO, ASENNEKYSYMYS

Tehdaskierroksella löytyy ensimmäisenä työnsä äärestä höyläri ja höylätavaran vastaanottaja Juha Valkeinen.

– Juuri äsken olin tuossa höylällä ja vapautin nipun.

– Kun tuolta vannesahalta tulee puu, sen pinnan joutuu kääntämään alassuin. Tasaisen pinnan on tultava ylöspäin. Kappaleet eivät ole painavia, mutta koko ajan on toistuvia liikkeitä.

”Mukava on tehdä töitä, kun on hyvä ilmapiiri”, höyläri ja höylätavaran vastaanottaja Juha Valkeinen sanoo.

Valkeinen esittelee melkein kyynärpäihin ulottuvat rannetukensa.

– On se ihme juttu, mutta uskottava on: näiden takia ei ole kyynärpääkipuja!

Höyläri kehottaakin kaikkia, joita kyynärpää alkaa vaivata työssä missä tahansa, marssimaan apteekkiin, mittaamaan ranteensa ja hankkimaan itselle sopivat rannetuet.

– Kyllä meillä on asiat kunnossa. Mukava on tehdä töitä, kun on hyvä ilmapiiri, Valkeinen kehuu työpaikkaansa.

Metsurina aiemmin työskennellyt mies on viihtynyt Hongalla kohta 20 vuotta.

– Työ on aina työtä, mutta sehän on asennekysymys. Kaikki työ tuntuu minulle käyvän. Tärkeintä on se, että saa tehdä töitä.

Honkarakenteen työntekijöiden keski-ikä on Valkeisen kuvauksen mukaan 50 vuoden ”paremmalla” puolella. Mistä ottaa uusia osaajia? Pakkolomat pyörivät tänäkin vuonna suhdannevaihtelujen mukaan. Töiden vähissä ollessa olisi nimenomaan aikaa opettaa jatkajia, mutta lomautuksiin Valkeinen ei pysty vaikuttamaan. Opettaminen olisi kyllä mieluisa tehtävä.

– Kesällä meillä oli täällä 14–15-vuotiaita nuoria TET-harjoittelussa. Heille keksittiin hommaa. Lapsiahan he vasta olivat, mutta mahdottoman mukavia ja päteviä, ja hyvin oppivat. Meillä oli oikein hauskaa, molemmin puolin. Iloisia olivat kahdesta viikostaan täällä.

OKSALLA JA OKSALLA ON EROA

Runko-osaston automaattikoneen ääressä on tänään laaduttajana hirsityöntekijä Erkki Peltoaho.

– Katkotaan mökin hirret oikeisiin mittoihin, kun tulevat tähän höylältä. On kiinteitä oksia ja laho-oksia. Määrätynkokoiset lahot oksat otetaan pois. Lamellihirressä, jos on isoja sarvioksia, ne pyritään ottamaan pois.

Joka toinen päivä Peltoaho vuorottelee optimoijana.

– Optimoinnissa pääsee järkeilemäänkin, miten hukka olisi mahdollisimman pieni, 20 vuotta Hongalla työskennellyt Peltoaho naurahtaa.

Automaatio on keventänyt työtä, mutta melua on, pölykin kiusaa.

– Karkea pöly lähtee imureilla aika hyvin, mutta se perunajauho jää. Välillä hienojakoisin pöly laskeutuu tänne kuin lumi maahan.

Runkohallissa osaston luottamusmies Erkki Peltoaho.

KUULOLLA

Hirsityöntekijä Erkki Peltoaho käyttää työssään kommunikointikuulosuojaimia. Niiden avulla pystyy keskustelemaan oman työskentelyhallin työkavereiden kanssa, tarpeen mukaan muuallekin. Suojaimista voi näet valita eri puhekanavia.

Työsuojeluvaltuutettu Jukka Huhtanen sanoo, että luurit eivät sujuvoita vain työntekoa.

– Ne ovat tehneet työstä sosiaalisempaa. Varsinkin iltavuorossa tulee pohdittua kaikenlaista. Mutta yhtä mysteeriä me ei vielä olla ratkaistu. Ja se on naisen logiikka!

 

Työ on kuitenkin edelleen mielekästä ja mieluisaa.

– Joka aamu on mukava lähteä töihin. Tälläkin osastolla on hyvä ilmapiiri. Huumorin kautta mennään, vaikka useinkin on vähän töitä, Peltoaho kuvailee.

Osastonsa luottamusmiehenä toimivalla Peltoaholla on tämä toive työnantajalle: pääluottamusmiesten, osastojen luottamusmiesten ja työnantajan väliset säännölliset tapaamiset pitäisi palauttaa. Tämä olisi omiaan elvyttämään myös aloitetoiminnan.

– Muistavatkohan kaikki edes enää, että aloitepalkkio on olemassa? Jäävätkö työntekijöiden ideat vaan jonnekin matkan varrelle?

IMUREITA KAIVATAAN

Työsuojeluvaltuutettu Huhtanen tuntee hyvin työsuojelun kipukohdat.

– Työntekijäpuolelta on kyllä ehdotettu, että saataisiin tehokkaammat imurit. Esimerkiksi lautahallin Hundeggerin (puuntyöstökoneen) isompiin imureihin ei sähkönsyöttö riittäisi. Tarvittaisiin investointeja, ja siksi asia on jäissä.

Huhtasen oma ammattinimike tehtaalla on sormijatkaja. Puutavaraa jatketaan 9 ja 12,5 metrin pituisiksi laudoiksi ”sormet sormien lomahan” -jyrsinnällä, minkä jälkeen laudat liimataan ja puristetaan. Velmu mies kysyy tietysti, onko sormijatkajan ammattia olemassakaan, mutta töitä hän joka tapauksessa tekee aihion valmistushallissa. Ja siellä melua on yli 85 desibeliä.

– Kuulosuojaimet eivät tahdo riittää. Sitä paitsi, lain mukaanhan pitäisi aina lähteä ensin teknisistä ratkaisuista, joilla poistetaan se melu. Jyrsinyksiköiden eristys, siitä on visioitu ehdotus, Huhtanen huomauttaa.

– Minä kehotan työntekijöitä olemaan vielä aktiivisempia vaatimuksissaan. Ei saa luovuttaa, vaikka ensimmäisellä kerralla ehdotus tai idea ei menisikään läpi. Kyllä se junttaamalla menee, Huhtanen naurahtaa.

– Työpisteiden kierrätys, sitä minä peräänkuulutan ja yritän murtaa muuria, Huhtanen huokaa.

Valtuutettu sanoo olleensa itse monessa eri työtehtävässä tehtaalla ja kehottaa vanhempaakin kaartia vain luottamaan itseensä. Ihminen oppii uutta ihan missä iässä tahansa.

”Joka ikinen kerta olen saanut uusia kokemuksia ja uutta virtaa!” Jukka Huhtanen on tehnyt montaa eri työtä tehtaalla. Hän yllyttää kaikkia muitakin töiden kierrättämiseen.

Työpisteiden kierrättämisessä on Sekin mukaan tämäkin hyvä puoli:

– Toisen tekemistä oppii arvostamaan. Itsestä voi joskus tuntua, että minä teen enemmän kuin nuo toiset tai että tuon toisen homma on niin helppoa. Mutta kun tekee sen työn itse, ei se niin helppoa olekaan!

Valtuutettu painottaa, että henkinen työsuojelu on tässäkin tehtaassa isossa roolissa.

– Yhteiskunta luo aina vain isompia paineita, ja jatkuvat lomautukset luovat epävarmuutta tulevaisuudesta. Tämä aiheuttaa väsymystä. Ihmisillä on puhumisen tarvetta. Me kierretään ja jutellaan Juhan kanssa, teemme paljon ennaltaehkäisevää työtä, Huhtanen kertoo.

Tällä valtuutettu tarkoittaa epävirallisia jutteluhetkiänsä tehtaalla pääluottamusmies Sekin kanssa. Lähdettiinpä turisemaan aluksi vaikka metsästyksestä, hetken päästä voi juttukaveri alkaa kertoa varsinaisista huolistaan. Nämä hetket ovat tuntihinnaltaan äärettömän halpoja, tuumaavat luottamusmiehet. Kun ihminen pääsee keventämään sydäntään, voidaan sillä ehkä ehkäistä pitkä ja kallis sairausloma.

KIUSANA VAIN AIKAISET AAMUT

– Laitan hirsiä nippuun ja tarkistan, että ne ovat oikein, kuvaa pakkaamon hirsityöntekijä Heikki Liimatainen työnsä ydintehtäviä.

On melkoinen tovi siitä, kun mies tuli Hongalle. Vain kaksi parin vuoden jaksoa Liimatainen on ollut muualla.

– Kun ajattelee, että näillä korkeuksilla saa vakinaisen työn 40 vuodeksi, onhan se nyt kumminkin. Hyvä ja luotettava on työnantaja.

”Syrjäsilmällä on tullut seurattua, kuka rakentaa korkeimman puukerrostalon. Eiköhän ne norjalaiset vielä johda”, Heikki Liimatainen tietää.

Päivävuoroonsa eli kuudeksi aamulla tehtaalle tullut pakkaamotyöntekijä keksii lopulta yhden huonon puolen työstään.

– Ne aikaiset aamut, niihin en ole oppinut ikinä, Liimatainen tunnustaa.

Pakkaamon työntekijä sanoo pitävänsä hirttä vähän liiankin itsestään selvänä materiaalina Suomessa.

– Mutta kun asiaa rupeaa fundeeraamaan, onhan se tosi tärkeä asia. Syrjäsilmällä on tullut seurattua, kuka rakentaa korkeimman puukerrostalon. Eiköhän ne norjalaiset vielä johda.

Liimatainen tietää oikein. Norjassa on valmistunut 18-kerroksinen puukerrostalo, Suomessa on kohottu vasta 14 kerrokseen.

ENSIN KEITETÄÄN, SITTEN PAISTETAAN

– Täällä pitää olla laadunvalvoja. VTT valvoo, että liimattu lamellihirsi kestää, kertoo laadunvalvoja Hannu Lindeman.

Aihionvalmistuksen kyljessä olevan delaminaatiolaitoksen valtias Lindeman ensin ”keittää” ja sitten ”paistaa” liimatuista hirsistä siivutetut koekappaleet.

Laadunvalvoja Hannu Lindeman tarkistaa liimatuista hirsistä siivutetut koekappaleet.

– Punnitsen kappaleen. Sen jälkeen kappaletta uitetaan alipaineisessa vedessä puoli tuntia, sitten ylipaineisessa vedessä kaksi tuntia.

– Lasken vedet pois ja sitten laitan uuniin 16 tunniksi. Tunnin sisällä siitä, kun kappale on kuivattu, on mitattava sauma-aukeamat.

Mittauksen Lindeman tekee käsin rakotulkilla, ja kaikkien liimasaumausten tulee täyttää VTT:n standardit. Kantavien rakenteiden kestävyys testataan taivuttamalla palkkia taivutuskoneessa.

– Yli 24 newtonin on mennyt tämäkin, aika huipputulos, kuvaa Lindeman tämänkertaista koetulostaan.

Hongalla 37 vuotta työtä tehnyt mies ei löydä tehtävistään tai mistään muustakaan huonoja puolia.

– Ei ole ollut vaikeaa tulla töihin. Meillä on hyvä porukka, tukea tulee joka puolelta.

”Ihmisillä on puhumisen tarvetta. Me kierretään ja jututetaan väkeä tehtaalla. Teemme paljon ennaltaehkäisevää työtä Sekin Juhan kanssa”, työsuojeluvaltuutettu Jukka Huhtanen (oik.) kertoo.

TEKSTI SUVI SAJANIEMI
KUVAT HANNA-KAISA HÄMÄLÄINEN

REPORTAASI: Eura Print on pitkien työsuhteiden painotalo – ”Isoissa firmoissa voi olla pienempi kynnys lomauttaa”

”Perheyrityksessä on positiivista se, että työntekijöistä pidetään kiinni”, sanoo Eura Printissä leikkaajana työskentelevä Kimmo Rantanen.

EURA PRINT OY

PERUSTETTU 1970
KOTIPAIKKA Eura
PERUSTAJA Pertti Suominen
OMISTAJAT Sakke Suominen ja Sanna Suominen
TUOTANTO Mainospainotuotteet ja näkyvyysmateriaalit
HENKILÖSTÖ Noin 25–30, josta tuotannossa noin 15–20
LIIKEVAIHTO 4,2 milj. euroa (2018)

Eurassa 30 henkilöä työllistävä Eura Print on perheyritys toisessa sukupolvessa. Nykyisten omistajien Sakke Suomisen ja Sanna Suomisen isän Pertti Suomisen perustama painotalo täyttää ensi vuonna 50 vuotta. Sukupolvenvaihdos tapahtui 2000-luvun puolivälissä. Kuva vuodelta 2011. KUVA MIKAEL SOININEN

Eurassa 30 henkilöä työllistävä Eura Print on perheyritys toisessa sukupolvessa. Nykyisten omistajien Sakke Suomisen ja Sanna Suomisen isän Pertti Suomisen perustama painotalo täyttää ensi vuonna 50 vuotta.

Painoalan arkea ovat isot teknologiset murrokset, työpaikkojen väheneminen ja yritysfuusiot. Alan uutisia seurataan Eurassa Kimmo Rantasen mukaan huolestuneina, vaikka omalla työpaikalla kehitys on ollut rauhallista ja pitkäjänteistä.

– Me olemme saaneet tehdä töitä. Isoissa firmoissa voi olla pienempi kynnys lomauttaa tai yhdistyä toisen yrityksen kanssa. Täällä on ollut vähän pidempi linja. Jos on joskus hiljaisempi hetki, niin mietitään, ettei se välttämättä ole hiljaista vähän ajan päästä. Katsotaan eteenpäin hieman pitemmälle.

– Työntekijälle on tärkeää, että palkka tulee kuin manulle illallinen. Meillä se on tullut. Työpaikka on ollut luotettava.

Rantasen ura alkoi arkinleikkaajana euralaisella Kauttuan paperitehtaalla. Oman yksikön lakkauttamisen jälkeen 13 vuotta sitten hänelle tarjottiin työtä Eura Printistä, pienehköstä työpaikasta, jossa työntekijöiden vaihtuvuus on Rantasen mukaan ollut todella vähäistä.

– Pitkäaikaisia työntekijöitä on paljon. Pois on lähdetty lähinnä eläköitymisen vuoksi. Aika harvoin on menty muihin hommiin. Kaipa se siitä kertoo, että ihmiset ovat viihtyneet. Työyhteisö on tiivis. Kaikki ihmiset ovat lähellä. Eivät ole johtajat jossain ulkomailla tai muualla. Täällä pääsee henkilökohtaiseen kosketukseen aika nopeasti.

LÄPI PÄIVÄSSÄ MIHIN ENNEN KULUI VIIKKO

–Koko ajan ovat koneet pyörineet. Meillä on hyvä työllisyys, kertoo painaja Antti Hämäläinen.

Hän lähti 30 vuotta sitten Viitasaarelta maailmalle. Ensimmäiset 14 vuotta vierähtivät euralaisessa syväpainossa pakkauksia valmistavassa firmassa ja 16 vuotta työpaikka on ollut Eura Print.

Hämäläinen luonnehtii työtään vaihtelevaksi.

– Teemme suhteellisen pieniä pätkiä. Koneella voi tehdä pitempiäkin ajoja, mutta pääsääntöisesti ne ovat lyhyitä. Työn vaihtoja ja kuntoon laittoja on paljon.

Viimeinen suuri tekninen uudistus Hämäläisen työssä tapahtui vuonna 2008, kun työpaikan lähes koko tuotantokoneisto painokoneita myöten uusittiin. Se helpotti työtä, vaikka jo sitä ennen koneet olivat nykyaikaisia.

Antti Hämäläinen säätää painokonetta. Eura Printissä koneet ja tekniikka uusittiin viimeksi vuonna 2008.

Siitä kun Hämäläinen 1980-luvulla aloitti painamisen, työssä on tapahtunut iso muutos. Nykyisin eri työvaiheet sujuvat automaation avustamina nappia painamalla.

– Työ on keventynyt ja toiminnoista on tullut helpompia. Koneen pesu ja levyn vaihto sujuvat paljon ripeämmin. Päivässä menee läpi semmoisia työmääriä, mihin ennen tarvittiin viikko. Koneen kuntoon laitto on nopeaa. Siihen kuluu muutama minuutti, ja taas mennään täysillä.

– Vaikka työ on helpottunut, työstressi ei ole vähentynyt. Painoala on aina ollut kellon kanssa kilpailua. Työn pitäisi melkein jo olla valmis silloin, kun se aloitetaan. Aikataulut ovat tiukat.

Hämäläinen on tyytyväinen, että saa tehdä säännöllistä kaksivuorotyötä. Hän arvostaa työpaikan tuttavallista ilmapiiriä.

– Tämä on pieni paikka. Tunnemme kaikki toisemme aika hyvin johtajia myöten. Tällaisia työpaikat nykyisin ovat Suomessa, perheyrityksiä. Isot ovat vähentyneet.

SUKUPOLVI VAIHTUU, HOMMA TOIMII

– On hienoa, että työpaikan on saanut pitää. Tällä alalla moni on menettänyt työnsä, sanoo painaja Niina Kaukkila.

Hän tuli töihin suoraan painoalan koulusta kahdeksan vuotta sitten. Hän opiskeli alaa Rauman ammattiopistossa ja suoritti harjoittelujaksot Eura Printissä.

– En silloin vielä painanut. Tein monenlaisia sitomotöitä. Kun koulu oli loppumaisillaan, jäin töihin suoraan harjoittelusta, kun tarvittiin yksi painaja lisää.

Kaukkila on ehtinyt Euraprintissä nähdä työskentelyä kahden sukupolven aikana.

– On ollut hienoa seurata, että sekä Pertin että Sakken aikana homma on toiminut, vaikka polvi on vaihtunut. Aina tulee pieniä muutoksia, mutta ne kuuluvat elämään.

Painaja Niina Kaukkila vaihtaa levyä painokoneeseen. ”Vähän pelottaa, saako tällä alalla olla eläkeikään asti”, Kaukkila sanoo.

Uutiset painoalan työpaikkojen vähenemisestä ovat aiheuttaneet sen, että nuori ammattilainen joutuu miettimään tulevaisuuttaan.

– Vähän pelottaa, saako tällä alalla olla eläkeikään asti. Toiset firmat pistävät ovia kiinni ja työpaikat katoavat. Tuntuu, että kaikki menee digiin.

– Huolestuttaa itsenikin puolesta, joutuuko tässä vielä joku päivä opiskelemaan jotain muuta.

Euran Kauttualla asuva Kaukkila on vahvoin sitein kiinnittynyt kotipaikkakuntaan.

– Pois muuttaminen on joskus käynyt mielessä. Mutta kun on lapsi, työ ja asunto, niin ne pitävät paikallaan. Olisi iso askel, jos asunnon myisi pois, ja lähtisi. Täällä on lähipiiri, kaikki.

KOVA ALA

– On meidän etumme, että pystymme reagoimaan aika nopeasti, kun taloon tulee tilauksia. Ei sitä välttämättä tiedä, mitä huomenna tehdään. Vaihtelu lisää työn mielenkiintoa, leikkaaja Kimmo Rantanen kertoo.

Työtekijät tekevät säännöllistä kaksivuorotyötä viitenä päivänä viikossa. Aamuvuoro tulee töihin aamukuudelta ja poistuu yhdeltä, josta iltavuoro jatkaa iltakahdeksaan.

– Meillä on lyhennetty työaikaa. Töitä tehdään seitsemän tuntia, tuntipalkka saadaan kahdeksasta. Tehokkuutta haetaan sillä tavalla. Meillä on normaali työehtosopimus talon omilla viilauksilla. Se on ollut molemmin puolin toimiva.

”Isoissa firmoissa voi olla pienempi kynnys lomauttaa tai yhdistyä toisen yrityksen kanssa. Täällä on ollut vähän pidempi linja”, leikkaaja Kimmo Rantanen sanoo.

Painoalan kehitystä seurataan Rantasen mukaan Eurassa tarkasti.

– Tämä on valitettavasti ollut kova ala. Tiputuskilpailu on ollut raju viime aikoina. Mitä olemme lehdistä saaneet lukea, niin kirjapainoja on vähentynyt aika paljon Suomesta ja tilalle on tullut digimaailmaa. Koko ajan maailmantilanne muuttuu. Firman johdon pitää olla hereillä. Investoinnit auttavat pysymään ajan hermolla. Kyllä niitä asioita työntekijäkin miettii, ja huoli on yhtä kova kuin työnantajalla.

KEHITYKSESSÄ KAKSI PUOLTA

Reijo Kulola on graafisen alan moniosaaja, jolla on alalta yli 40 vuoden työkokemus, mutta vielä kahdeksan vuotta jäljellä eläkeikään.

– Stiftaan eli teen nidontaa. Teen muitakin töitä, mitä täällä on. Välillä käyn leikkaamassa. Työtilanteen mukaan siirryn paikasta toiseen.

Kulola aloitti uransa oppisopimuksella Kehityksen kirjapainossa 17-vuotiaana. Eura Printissä hän on työskennellyt vuodesta 1997 lähtien.

– Se tässä on huono puoli, että mielelläni antaisin nuorille mahdollisuuden. Olen mielestäni ihan tarpeeksi tehnyt. Nykyajan nuoret eivät välttämättä samanlaista tilaisuutta saa.

Pitkällä työurallaan Reijo Kulola on kokenut monet painoalan murrokset ja töitä on ollut kädet täynnä.

Kulola on pitkällä urallaan omakohtaisesti kokenut alan valtaisan muutoksen.

– Kun aloitin, Kehityksen painossa oli töissä paljon ihmisiä. Siellä tehtiin kuumaladontaa. Valettiin kankia ja ladottiin käsin. Sitten tuli paperitaitto. Siitä siirryttiin filmeihin ja painolevyihin, jotka tehtiin kopioraameissa. Sen jälkeen tuli digitalisaatio. Teknologia on mennyt hirveästi eteenpäin.

Hänen mielestään kehitys on kaksipiippuinen asia.

– Tässä ajassa on paljon hyvää ja hyvää oli menneessäkin ajassa. Jokaisella asialla on puolensa. Mutta töitä on riittänyt yli 40 vuotta ja kotona ovat asiat hyvin. Se riittää!

”Tykkään työstäni ja työajoistani, kaksivuorotyöstä,” sanoo taittokoneen hoitaja Sini Vahteristo. Työvuoro on seitsemän tuntia, mutta palkka maksetaan kahdeksasta tunnista.

 

”Painoalan murros on mahdollisuus”

Eura Printin toimitusjohtaja Sakke Suominen kertoo näkevänsä painoalalla enemmän mahdollisuuksia kuin uhkia. Hän sanoo puhuvansa kuitenkin vain edustamansa organisaation puolesta, ei alan yhdenkään muun toimijan puolesta.

Suomisen mukaan perheyritys pärjää parhaiten tekemällä asioita omalla tavallaan – ei matkimalla muita.

– Ainoa asia, mihin voimme vaikuttaa, on oma tekeminen; tekemällä asiat suunnitellulla tavalla oikein. Tämä vaatii jatkuvaa kehitystyötä kaikilla osa-alueilla. Markkinaan ja siihen liittyviin realiteetteihin emme voi juurikaan vaikuttaa.

Pienehkö yritys menestyy Suomisen mukaan erikoistumalla mahdollisimman pitkälle.

– Se ei tapahdu tekemällä bulkkia ja hakemalla isoa volyymia, vaan tavoittelemalla mahdollisimman korkeaa tuotekohtaista jalostusarvoa.

Yrityksen vahvuuksiin kuuluu Suomisen mukaan yhteistyö muiden painoalan toimijoiden samoin kuin eri toimialalla toimivien kumppaneiden kanssa.

– Yhdessä pystymme rakentamaan isompia logistisia kokonaisuuksia loppuasiakkaalle.

– Kun erinäköisiä asioita fuusioiden myötä vapautuu kilpailutukseen, se tarjoaa meille ison mahdollisuuden rakentaa uusia asiakassuhteita.

Euraprintin omistaja ja toimitusjohtaja Sakke Suominen.

Suominen uskoo, että muutokset jatkuvat niin printtimediassa kuin mediassa ylipäätään samoin kuin muillakin aloilla.

– Maailma ei toistaiseksi ole ollut valmis vielä yhtenäkään päivänä. Sen kun muistaa, on kivempi kehitellä asioita eteenpäin.

Uhkakuvien näkeminen suurempina kuin mahdollisuuksien on Suomisesta yksi tapa lähestyä liiketoimintaa.

– Mutta se kuulostaa aika haastavalta, ehkä jossain määrin vaikealta ja raskaaltakin.

Viettääkö 50-vuotisjuhliinsa valmistautuva Eura Print aikanaan vielä perheyrityksenä 100-vuotisjuhlaa?

– Tietysti toivon niin. Mutta 50 vuotta alkaa perheyrityksen kvartaaliksi olla pitkä aika hahmotella asioita konkreettisesti. Visioida pitää aina.

Jälkikäsittelijä Toni Laurila ja Sini Vahteristo vaihtavat telaa taittokoneeseen. Pienessä firmassa työ ja osaaminen on monipuolista.

TEKSTI JARI ISOKORPI
KUVAT PEKKA ELOMAA

KUVAREPORTAASI: Kesätyöläinen Garcian ihan tavallinen aamupäivä

”Olen pikahuollossa. Joillain on kiire autonsa kanssa. Korjaamme, ja sitten asiakas lähtee tyytyväisenä”, sanoo automekaanikko Juan Jose Garcia. Millainen oli kesäduunarin tavallinen aamupäivä Vaasan Rinta-Joupilla?

JUAN JOSE GARCIA

IKÄ 27 vuotta
KOTIPAIKKAKUNTA Vaasa
AMMATTI Automekaanikko
TYÖPAIKKA Rinta-Joupin Autoliike Oy, Vaasa
AMMATTIOSASTO Vaasan autokorjaamotyöväen ao. 172

KELLO 8.15. Rinta-Joupin pikahuollossa Vaasassa Automekaanikko Juan Jose Garcian juttelee pääluottamusmies Jari Mattilan kanssa.

 

”Täällä Vaasan Rinta-Joupilla on kivat työkaverit. Jos on auto, jota et tunne hyvin, aina autetaan. Ketään ei jätetä yksin. Valmistuin keväällä automekaanikoksi, kahdessa vuodessa. Olin nopeampi kuin muut. Heiltä meni kolme vuotta. Autot ovat mielenkiintoisia, tykkään mekaniikasta ja ruuvaamisesta.”

 

KELLO 8.22. Aamun ensimmäinen auto, johon vaihdetaan polttoainemittarin anturi.
KELLO 8.39.
KELLO 8.53. Päivän toinen auto on Jarmo Meltorannan tyttären auto, jonka jarrut pitävät outoa kitinää.
KELLO 8.59. Aamun ensimmäiseen autoon, siihen johon vaihdetaan polttoainemittarin anturi, pitää vaihtaa myös uusi tiiviste.
KELLO 9.03. Ahdasta hommaa.
KELLO 9.12. Homma valmis ja penkki takaisin paikalleen.
KELLO 9.13. Vielä testaus, jotta auton mittaristokin näyttää oikein.
KELLO 9.19. Aamun ensimmäinen auto takaisin pihalle ja kävellen työmaalle.
KELLO 9.20. Aamun ensimmäisen auton tiedot tietokoneeseen.

 

”Olin täällä jo viime kesänä töissä ja työharjoittelussa. Tykkäsivät. Nyt minulla on varmuudella töitä elokuun loppuun. Haluaisin jäädä. Asiakkaiden tapaaminen on minusta mukavaa. Kaikkein hauskinta tänä kesänä ovat olleet yhteiset jutut työkavereiden kanssa vapaa-ajalla. Kalastuskilpailussa meidän joukkue tuli toiseksi seitsemästä veneestä.”

 

KELLO 9.21. Jutuissa työnjohtaja Johan Norrgårdin kanssa.
KELLO 9.27. Kahvitunnilla kahvijonossa Samuli Kujalan (oik.) ja kesätyöntekijä Leevi Talson kanssa.
KELLO 9.30. Kahvitunnilla työkavereiden kanssa.
KELLO 9.58. Työn alle päivän toinen auto, jonka jarrut kitisevät.
KELLO 10.07. Jarruhuoltoa.
KELLO 10.10.
KELLO 10.23. Jarruhuoltajan työkalut.
KELLO 10.23.
KELLO 10.32. Päivän toinen auto tuli valmiiksi.

 

”Kävin Suomessa ensimmäistä kertaa lomalla nuorena. Tosi hieno maa, kaikki metsät, joet ja meret! Päätin, että jonain päivänä tämä on minun kotini, ainakin yritän. Kun olin ihan lapsi, iskällä oli autokorjaamo. Opin automekaanikoksi oppisopimuksella yrityksessä Espanjassa. Muutin Suomeen kaksi vuotta sitten. Kunhan kasvan ammatissa, haluan perustaa oman korjaamon, olla oma pomoni.”

 

KELLO 10.44. Päivän kolmas auto on ruotsinlomalaisen häjympi tapaus. Auton vesipumppu on hajonnut ja samalla remmi katkennut. Mahdollisesti autosta on palanut jopa kannentiiviste.
KELLO 10.48.
KELLO 10.55. Auton paperitöitä ei sovi unohtaa.
KELLO 11.11. Päivän neljäs auto on myyntirivistä pieni auto, jonka pakoputki rämisee.
KELLO 11.12.
KELLO 11.19. Käsien pesu ja ruokatunnille.
KELLO 11.23. Ruokatunti lie päivän toiseksi paras tunti, joten spagettia lautaselle.
KELLO 11.24. Ääntä kohti!

KUVAT JOHANNES TERVO
TEKSTI SUVI SAJANIEMI

TYÖYMPÄRISTÖ: Heti lääkäriin, jos työpaikalla sattuu!

Vuosittain tapahtuu noin 130 000 työtapaturma- ja ammattitautilain mukaan korvattavaa vahinkoa: työssä, työpaikan alueella, työpaikan välittömässä läheisyydessä, työmatkalla tai etätöissä. Tärkeintä on käydä heti lääkärissä.

KUVA YLLÄ: Hitsaaja Tiina Porkolan vakava työtapaturma vuonna 2013 Normetillä Iisalmessa hoidettiin hyvin. Nykyisin FMG Oy:ssä hitsaava Porkola toteaa olevansa suuressa kiitollisuudenvelassa kollegoilleen. He antoivat ensiavun ja soittivat ambulanssin, kun tellingeiltä teräspönkän päälle pudonneen Porkolan polvilumpio halkesi.

Poliisin ja vakuutusyhtiön edustajat kävivät tutkimassa turmaa, ja myöhemmin korvausasiat pyörivät pääosin hyvin. Kahdeksan kuukauden sairausloman ja lyhennettyä päivää ja viikkoa sisältäneen kuukauden työkokeilun jälkeen Porkola palasi kokopäiväiseen työhön. Tuolloin hän sai käydä myös työnantajan järjestämässä avokuntoutusryhmässä. Työhön palattuaan Porkola ei ole ollut päivääkään sairauslomalla jalan takia.

Ongelma korvausasioissa oli se, että jos papereista puuttui vähäinenkin lausunto, yksinhuoltaja Porkolan palkanmaksua saatettiin viivyttää kaksikin kuukautta. ”Minusta vakavaraisen työnantajan ja vakuutusyhtiön olisi pitänyt taata minun tulojeni katkeamattomuus. He olisivat sitten jälkeenpäin voineet sopia asian.”

TYÖ POIKKI, ILMOITUS ESIMIEHELLE JA LÄÄKÄRIIN

Osaa työpaikalla sattuneista vahingoista ei korvata, ja korvaaminen tai korvaamisen epääminen perustuu lakiin.

Tärkeintä on lähteä heti lääkäriin, jos satuttaa itsensä työhön liittyvissä olosuhteissa tai työmatkalla. Työ on lopetettava, vaikka sattuisi vain vähän. Lääkärin vastaanotolle voi hakeutua minne vaan, käytännössä kannattaa mennä lähimmälle. Jos työpaikalla on käytössä esimerkiksi etäpalvelu terveydenhuoltoon, tämänkin antama arvio riittää. Tärkeäintä on saada tilanteesta merkintä nimenomaan terveydenhuollon asiakirjoihin.

Ennen lääkäriin säntäämistä kannattaa tietysti kertoa asiasta työnantajalle tai työnantajan edustajalle. Jos vaikka yövuorossa ei sellaista olekaan, on kerrottava työtoverille. Hyvä olisi saada kirjaus myös työpaikan järjestelmään eli tehtyä tapaturmailmoitus.

Lääkäriin voi hakeutua ilman työnantajan vakuutustodistusta. Jos sellaisen ehtii saamaan mukaansa, menee lasku käynnistä heti oikealle vakuutusyhtiölle. Mutta kun sanot taikasanan ”työtapaturma”, ei sinulta laskuteta ensimmäistä käyntiä. Käynti korvataan, vaikka myöhemmin osoittautuisikin, ettei vahinko täytä työtapaturman määritelmää.

KERRO HETI JA KERRO KAIKKI

Tapaturmasta on kerrottava lääkärille heti ensimmäisellä käynnillä. Korvausjärjestelmä ei pidä uskottavana, että tapaturma olisi sattunut töissä alkukuusta, jos siitä kertoo lääkärin vastaanotolla vasta loppukuusta. Järjestelmä ei pidä myöskään uskottavana, jos työtapaturmasta kirjoitetaan ilmoitus vasta kuukausia tapahtuman jälkeen. Vamman hoitamisessa ja työkyvyttömyyden alkamisessa voi olla viive, mutta alkuvaiheen kuvauksen on löydyttävä jostakin. Varminta on siis mennä lääkäriin heti!

Lääkärille pitää kertoa työtapaturmasta. Yleensä työtapaturmassa saadut vammat ovat sellaisia, että ne voidaan todeta ilman tarkempia tutkimuksia. Ei siis heti kannata vaatia magneettikuvaan pääsemistä.

Työnantajan pitää ilmoittaa tapaturmavakuutusyhtiölleen sattuneesta työtapaturmasta kymmenen päivän sisällä. On hyvä, jos vahingoittunut pääsee itsekin osallistumaan tämän vahinkoilmoituksen tekemiseen. Vaikka tilanne ei osoittautuisikaan työtapaturmaksi, on se läheltä piti -tilanne, ja se on tutkittava ja tilastoitava työpaikalla. Niistä on tarkoitus oppia. Vakuutuslaitos aloittaa tapahtuman selvittelyn kuitenkin heti, kun se saa esimerkiksi hoitopaikan lausunnon.

SUURIN OSA TAPAUKSISTA HOITUU MUTKITTA

Lakisääteisestä työtapaturma- ja ammattitautivakuuttamisesta huolehtivat yksityiset vakuutusyhtiöt. Työnantajan on vakuutettava työntekijänsä. Vakuutusmaksu määräytyy muun muassa toimialaluokituksen (alan tapaturmariskin) ja työpaikan oman työturvallisuuden ja tapaturmakehityksen mukaan. Tapauksista korvataan vuosittain noin 90 prosenttia aikataulussa ja riidatta.

Tapaturmasta maksettava työkyvyttömyyden korvaus on sairausajan palkan suuruinen. Tarpeen vaatiessa myös kuntoutusta korvataan. Tapaturmakorvauksen maksaminen ei poista työnantajan velvollisuutta maksaa sairausajan palkkaa.

  1. Hakeudu lääkäriin, kun loukkaat itsesi työhön liittyvissä olosuhteissa.
  2. Ilmoita tapaturmasta työnantajalle
  3. Jos korvauspäätös ei vastaa odotuksiasi, siitä voi valittaa. Teollisuusliiton työympäristöyksikkö voi neuvoa asiassa.

TEKSTI MARJUT LUMIJÄRVI
KUVA MISKA PUUMALA

Lataa tästä Teollisuusliiton opas Vakava työtapaturma ja ammattitauti

AMMATTILAINEN: Eerik Nieminen: ”Työ on paras opettaja”

”Näitä töitä ei kirjasta lukemalla opi, vaan työ on paras opettaja”, sanoo Ähtärin eläinpuistossa korjaus-, huolto- ja rakennustöitä tekevä rakennusammattimies Eerik Nieminen.

EERIK NIEMINEN

Rakennusammattimies
Ähtärin Energia ja Vesi Oy

”Kun tulin Ähtärin eläinpuistoon ensimmäisen kerran töihin yli 20 vuotta sitten, oli se alueena aika samanlainen kuin nykyään. Puisto on laajentunut jonkin verran kotieläinpihan ja Pandalan myötä, mutta eniten se on kehittynyt ja kasvanut sisältäpäin.

Työnantajani oli aikaisemmin liki 19 vuoden ajan Ähtärin eläinpuisto ja nyt se on Ähtärin Energia ja Vesi. Muutos tapahtui, kun eläinpuisto ulkoisti huoltotoimintansa, jolloin siirryin vanhana työntekijänä uudelle työnantajalle. Samalla eläinpuiston ja leirintäalueen rinnalle huoltotöiden piiriin tuli puiston vieressä sijaitseva hotelli Mesikämmen.

Työ on korjaamista, huoltamista ja uuden rakentamista. Se edellyttää älyttömän paljon innovatiivisuutta. Kun työnjohdosta sanotaan, mitä pitäisi ruveta tekemään, niin itselle pitää syntyä nopeasti näkemys siitä, miten se toteutetaan. Näitä töitä ei kirjasta lukemalla opi, vaan työ on paras opettaja. Tähtään aina siihen, että asiat saa tehtyä yhdellä kerralla valmiiksi.

Päivät ja vuodenajat ovat erilaisia. Se näkyy erityisesti päivystysvuoroilla, jolloin olemme jatkuvassa hälytysvalmiudessa. Kesällä on niin kiireistä, että kalalle ei kerkeä. Jos lähtisi, niin puhelin soisi varmasti. Se on hektinen juttu. Kun töitä on, niitä pitää tehdä ja reagoida nopeasti oli kello mitä hyvänsä. Talvella sitten kompensoidaan, kun on vähemmän tehtävää.”

”Ennen työskentelin enimmäkseen yksin, mutta uuden työnantajan myötä sain työparin. Se on nopeuttanut ja helpottanut tekemistä valtavasti. Ja on siinä sekin, että kun on kaksi tekemässä, niin tulee erilaisia näkemyksiä. Asioita on hyvä nähdä vähän toiseltakin kantilta. Työnjaon toteutamme vahvuuksiamme hyödyntäen. Minä olen vanhan liiton rakentaja. Tykkään tehdä käsilläni ja pistää asiat joko omaan muistiin tai paperille. Työkaveri hallitsee sähkö-, putki- ja tietotekniikan.

Työt ovat mielenkiintoisia, vaihtelevia ja palkitsevia. Saa käyttää luovuuttaan, osaamistaan ja olla oma herransa vaihtelevan työn parissa. Kukaan ei tule vahtaamaan, mitä teet ja touhuat. Siinä se selitys on, että on jaksanut pitkään olla samassa työpaikassa. Osansa on tietysti myös sillä, että edellinen ja nykyinen työnantaja ovat molemmat olleet varmoja palkanmaksajia ja joustavia.

Eläinpuiston tulevaisuutta ajatellen Pandala on yksi merkittävimmistä investoinneista sen koko historiassa. Aika näyttää onko se hyvä vai huono ratkaisu, mutta kaikkemme sen eteen kannattaa nyt tehdä. Koskaan ei uudistuta ja kehitytä, jos ei oteta riskejä. Aina pitää tulla jotain uutta. Paikoilleen ei voi jäädä.

Viimeisin oivallus on kuivalle maalle rakennettu ravintolalaiva. Kun näin siitä ensimmäiset kuvat, sanoin heti, että tuo on niin mielenkiintoinen projekti, että se pitää ilman muuta toteuttaa. Laivan runko hankittiin valmiina, mutta muuten rakensimme sen paikan päällä ravintolakäyttöön valmiiksi. Siitä saatiin vierailijoille yksi paikka lisää, jossa he voivat ruokailla ja pitää taukoa.”

TEKSTI PETTERI RAITO
KUVAT TIINA ANTTILA

REPORTAASI: Sahan uusi elämä – Suomen Levy käynnisti metallilevyleikkaamon Visuveden vanhassa sahahallissa

Neljä naista ja kuusi miestä opettelevat kuitulaserleikkausta ja särmäystä entisessä sahahallissa Ruoveden Visuvedellä. Suomen Levyn uuden tehtaan tuotanto käynnistyi kesäkuussa, vaikka kaikkia laitteita ei ollut vielä edes asennettu. Ensi vuonna tehtaan on määrä työllistää vähintään 20 työntekijää kahdessa vuorossa.

KUVA YLLÄ: Timo Tulijoki maalaa mielellään Suomen Levyn tehtaalla. ”Olen tottunut tekemään vapaa-ajalla rakennushommia ja metallitöitäkin teen omiin tarpeisiin”, Tulijoki kertoo.

SUOMEN LEVY OY

PERUSTETTU 2019
KOTIPAIKKA Ruovesi
OMISTAJAT Evemet Oy, JAK-Metalli Oy, Kosmes Oy, Suomenselän Jauhemaalaus Oy ja Visu Kaluste Oy
TUOTANTO Alumiini- ja teräslevyjen särmäys ja laserleikkaus
HENKILÖSTÖ Vähintään 10 (tavoite 11/2019)
LIIKEVAIHTOTAVOITE 2,5–3,0 miljoonaa (tavoite 2020)

Rekrykoulutettavat Markku Mäkirinta (oik.) ja Aki Kangasmäki kokoavat hyllyjä ohutlevyjä ja leikkeitä varten Suomen Levyn tehtaassa Ruovedellä. Taustalla vasemmalta Marika Holkko, Sanni Ylimys, Timo Tulijoki ja Mika Niininen.

Kesäkuun alkupuolella Visuvesi Oy:n vanhassa saharakennuksessa Ruovedellä on vielä varsin autiota. Vajaan 4 000 neliön tehdashalliin on toistaiseksi asennettu vasta yksi upouusi kuitulaser.

– Teen istuinpeltejä satulatuoleihin. Ne menevät Kosmeksen tarpeisiin, kertoo laserleikkaaja Toni Tuoriniemi.

Parkanolainen Kosmes Oy ja neljä muuta Ylä-Pirkanmaalla toimivaa metallialan yritystä perustivat tammikuussa Ruoveden Visuvedelle uuden tehtaan, Suomen Levy Oy:n.

– Harvoin sitä pääsee alusta asti näkemään, mitä uuden yrityksen perustaminen vaatii. Kaikki on uutta. Kasasin jopa tätä kuitulaseria Bystronicin kavereiden apuna.

Uusi tehdas keskittyy alumiini- ja teräslevyjen särmäykseen ja laserleikkaamiseen. Se tekee tuotteita ensisijaisesti omistajayritysten tarpeisiin.

”Harvoin sitä pääsee alusta asti näkemään, mitä uuden yrityksen perustaminen vaatii”, laserleikkurilla työskentelevä Toni Tuoriniemi sanoo,

Tuoriniemi aloitti työt Visuvedellä toukokuussa. Hän muutti töiden perässä Petäjävedeltä Ruoveden naapurikuntaan Virroille.

– Määräaikainen sopimukseni Linjalaserilla Keuruulla loppui. Sitten hoksasin, että täällä on tällainen paikka. Hain ja pääsin, kertoo Teollisuusliittoon kuuluva Tuoriniemi.

Tuoriniemestä on kaavailtu kuitulaserin pääkäyttäjää. Ensimmäisen puoli vuotta hän työskentelee Visuvedellä vuokratyöfirman kautta. Suomen Levyn palkkalistoille hänen on määrä siirtyä lokakuussa.

– Yrityksen johto ja työkaverit tuntuvat mukavilta. Olen tyytyväinen ratkaisuuni. Toivottavasti saisin tästä pysyvän työpaikan, Tuoriniemi sanoo.

Erkki Palanne (vas.), Toni Tuoriniemi ja kouluttaja Jussi Mäkipere tutkivat kuitulaserilla leikattua energiakouran terää.

VIISIKYMPPINENKIN KELPAA

Suomen Levy sai rekrytoitua uuteen tehtaaseensa vain kolme metallialan ammattilaista. Heistä kaksi työskentelee toiminimiyrittäjinä. Loput työntekijät on koulutettava itse.

Huhtikuussa alkaneessa rekrykoulutuksessa on kymmenen opiskelijaa. Heistä koulutetaan parhaillaan metalliosien valmistuksen moniosaajia.

– Ihmettelen, että ylipäätään pääsin koulutukseen. Yli viisikymppisen on vaikea päästä enää mihinkään, sanoo virtolainen Markku Mäkirinta.

Hän kasaa neljän muun miehen kanssa hyllyjä ohutlevyjen säilytystä varten. Mäkirinta on työskennellyt aikaisemmin muovialan yrityksissä Virroilla ja Uudenkaupungin autotehtaalla. Viimeiset kaksi vuotta hän oli vailla töitä.

– Työttömäksi ei ainakaan kannata jäädä, jos vain pystyy jotain tekemään. Se on sellainen suo, ettei siitä hyvä heilu, Mäkirinta toteaa.

”Voin sanoa omasta kokemuksesta, että liittoon kannattaa liittyä”, sanoo rekrykoulutettava Markku Mäkirinta. Hän on kuulunut Teollisuusliittoon ja sen edeltäjiin vuodesta 1985.

Koulutus kestää viisi kuukautta. Sen aikana koulutettavat oppivat kuitulaserleikkausta ja särmäystä. Lisäksi he suorittavat työturvallisuus-, hätäensiapu-, tulityö- ja trukkikortit.

– Jos koulutuksen lisäksi saa vielä työpaikan, niin sehän on äärettömän hyvä juttu. Ei tällaisia tilaisuuksia täälläpäin juuri tule.

Alun perin Suomen Levyn johto tavoitteli rekrykoulutukseen 12–14 hengen ryhmää, sillä yrityksen on määrä työllistää ensi keväänä 20–30 työntekijää.

PALUU VANHAAN SAHAHALLIIN

Alavutelainen Timo Tulijoki seisoo tukevasti saksilavalla ja maalaa betonipilaria vaaleanharmaalla maalilla.

– Olin joskus vuosien saatossa miettinyt metallialaa, koska alalla tuntuu olevan hyvin töitä ja edellisellä työpaikalla näytti jo vuosia siltä, että työt siellä loppuvat.

Tulijoki työskenteli Pohjoismaisessa ilmakuvakeskuksessa liki 16 vuotta kuvankäsittelyn, kuvanvalmistuksen ja kehystämisen parissa, kunnes yritys meni keväällä nurin.

Koulutus uudelle alalle alkoi runsaan kuukauden teoriajaksolla.

– Metallilaatujen läpikäyminen jäi tärkeimpänä mieleen. Sain heti huomata, että metallilaadut sekä kaikki niiden merkinnät ja lyhenteet pitää tässä työssä tuntea, Tulijoki kertoo.

”Oli mielenkiintoista tulla katsomaan vanhaa työpaikkaa ja tätä ympäristöä”, samassa hallissa aiemmin 2000-luvun alussa Visuvesi Oyllä työskennellyt Timo Tulijoki kertoo.

Edellisen kerran Tulijoki teki töitä tässä samaisessa tehdashallissa vuonna 2003. Silloin työnantajana oli Visuvesi Oy. Sahan lisäksi hän työskenteli paketoinnissa ja kuivaamossa.

– Oli ihan mielenkiintoista tulla katsomaan vanhaa työpaikkaa ja tätä ympäristöä. Halli oli ollut vuosia tyhjillään ja se oli huonommassa kunnossa kuin olin ajatellut.

Visuvesi Oy ajautui konkurssiin vuonna 2011, ja sahalta ja vaneritehtaalta jäi työttömäksi noin 170 ihmistä.

Sittemmin alueelle on syntynyt uutta teollisuutta. Visuvesi Oy:n entisissä tiloissa toimivat muun muassa Suomen Jauhemaalaus sekä laboratorio- ja koulukalusteita valmistava Visu Kaluste Oy. Ne ovat molemmat Suomen Levyn omistajia.

Tulijoen edellinen työrupeama Visuvedellä kesti viisi vuotta. Hän toivoo, että Suomen Levy tarjoaa hänelle töitä eläkepäiviin saakka.

”TYÖ TEKIJÄÄNSÄ OPETTAA”

Kun Timo Tulijoki on saanut betonipilarin yläosan maalattua, Marika Holkko irrottaa varovasti pilarin keltaisen alaosan suojana olleen teipin.

– Homma on vielä alkutekijöissään, mutta odotan, että saisin täältä vakituisen työn ja pysyisin leivän syrjässä kiinni, sanoo suuratalouskokiksi aikanaan valmistunut Holkko.

Vanhaa sahahallia on siistitty tammikuusta alkaen. Suomen Levy osti hallin Pirkanmaan Bioterminaali Ltd Oy:ltä, ja siellä oli edellisen toimijan jäljiltä valtava kasa haketta.

Saha toimi aikanaan kolmessa kerroksessa. Uuden tehtaan tilat saivat avaruutta, kun kaksi ylintä kerrosta purettiin pois.

– Kun tänne saadaan lisää koneita, tämä on aivan eri maailma, Holkko sanoo.

”Rekrykoulutuksessa meillä on hyvä ryhmä. Se on rikkaus, että olemme kaikki eri-ikäisiä”, Marika Holkko sanoo.

Yksi särmäyspuristin odottaa jo asennusta hallin pitkällä sivulla, ja toisen hankinta on suunnitteilla. Tavoitteena on, että tehdas kävisi ensi vuonna kahdessa vuorossa.

Ruovesiläinen Holkko hakeutui Suomen Levyn rekrykoulutukseen, koska hän kyllästyi pitkiin työmatkoihinsa. Viime vuodet hän jakoi postia Peräseinäjoella.

– Työmatkaa kertyi 107 kilometriä sivu. Halusin löytää töitä lähempää kotia. Minulla on pienet lapset, ja ainahan se on mukavampaa olla heidän kanssaan kuin tien päällä.

Holkko suunnitteli alanvaihtoa ja haki jo Tampereelle opiskelemaan varastotyöntekijäksi, mutta koulutus ei koskaan alkanut. Metalliala ei käynyt hänellä aikaisemmin mielessäkään.

– Tulin alalle ihan pystymetsästä, mutta kyllä työ tekijäänsä opettaa, Holkko sanoo.

TYÖAJAT RATKAISIVAT

Tehdashallin sivuoven pielessä Sanni Ylimys tarkastelee hiljattain maalaamaansa vaaleanharmaata seinää.

– Tästä kohtaa oli rälläköity pois paaluja. Joku oli maalannut paalujen päät tummalla harmaalla. Peitin ne oikealla maalilla, ja nyt läntit eivät enää erotu, Ylimys toteaa tyytyväisenä.

Ruovedellä asuva Ylimys on yksi rekrykoulutuksessa olevasta neljästä naisesta.

– Minua kiinnostivat säännölliset työajat. Pieniä lapsia ja epäsäännöllistä työaikaa kaupan kassalla on hankala yhdistää, ja kaupat kun nykyään ovat aina auki, Ylimys huokaa.

Vaakakupissa painoi myös lupaus aikaisempaa paremmasta palkasta. Lisäksi Suomen Levyn tehtaalla on luvassa enemmän työtunteja kuin mitä Ylimyksellä kaupassa oli.

– Aloitin kaupalla aikanaan kesätyöntekijänä ja jäin, vaikka se ei koskaan tuntunut omalta alalta.

Sanni Ylimys (vas.) on ehtinyt jo opetella kuitulaserin käyttöä. Hän tarkastelee valmiita leikkeitä opiskelijatoverinsa Marika Holkon kanssa.

Ylimys on koulutukseltaan hortonomi ja viittä vaille valmis sisustusremontoija.

– Maalaustaidosta on ollut täällä hyötyä. Olen opettanut muitakin, Ylimys nauraa.

Alun perin hän oli ajatellut jatkavansa opintoja rakennusalalla.

– Työpaikan löytäminen olisikin sitten ollut toinen juttu, kun en halua reissata enkä muuttaa.

Kun Suomen Levy keväällä haki ensisijaisesti työttömiä ja työttömyysuhanalaisia rekrykoulutukseen, päätti Ylimys lähipiirinsä kannustamana tarttua tilaisuuteen.

– Täällä on ollut ihan kivaa. En ole katunut, mutta tuskin olisin hakeutunut metallialalle, jos tätä koulutusta ei olisi ollut tässä lähellä.

TOIVEISSA TYÖ KOTIKYLÄSTÄ

Visuvedeltä on noin vartin ajomatka sekä Ruovedelle että Virroille. Aki Kangasmäki on asunut Visuvedellä koko ikänsä. Vanhassa sahahallissa hänet valtaa nostalginen tunne.

– Olin täällä joskus työharjoittelussa. Nyt on hienoa nähdä, mitä sahan tilalle tulee, Kangasmäki tuumaa.

Pirkanmaan perukoilla sijaitseva Ruovesi kuuluu muuttotappiokuntiin. Kunnassa on asukkaita enää alle 4 400. Vielä 30 vuotta sitten ruovesiläisiä oli yli 6 200.

Vaikka väki onkin Ruovedellä vähentynyt viime vuosina, löytyy Visuvedeltä yhä kauppa, koulu, ryhmäperhepäiväkoti sekä kunnan vuokra-asuntoja.

”Opiskelin ensin metsäkoneenkuljettajaksi ja vuoden verran tein niitä hommia, kunnes tajusin, että se on liian yksinäistä työtä minulle”, Aki Kangasmäki sanoo.

Kangasmäki haki Suomen Levyn rekrykoulutukseen, koska hän haluaisi työpaikan juuri kotikylästään. Hänellä ei ole autoa, joten työssäkäynti muualla on haastavaa.

– Kouluaikaan olin kiinnostunut metallialasta, mutta opiskelin metsäkoneenkuljettajaksi. Vuoden verran tein niitä hommia, kunnes tajusin, että se on liian yksinäistä työtä minulle.

Viimeisen kymmenen vuoden aikana Kangasmäki on etsinyt omaa alaansa ja ollut useissa työharjoitteluissa ja -kokeiluissa.

– Aika pitkään olen hakenut paikkaani, mutta nyt kun sain tämän mahdollisuuden ja pääsin tähän koulutukseen, niin olisi todella mukavaa, jos tästä tulisi se oma juttu.

”PAREMPAA KUIN PUHELINMYYNTI”

Suomen Levyn rekrykoulutuksen kuopus on 23-vuotias Eetu Morri. Hän on myös ainoa, joka muutti koulutuksen vuoksi Ylä-Pirkanmaalle.

– Sain Jaska-enolta vinkin, että täällä olisi hommia, joissa saisi olla tekemisissä tietokoneiden kanssa. Minulla on niistä kokemusta harrastepuolelta, ja se veti minua tänne.

Morri muutti keväällä Urjalasta Virroille. Seutu on hänelle entuudestaan tuttua.

– Lähestulkoon koko suku on kotoisin Virroilta. Mietin silti pitkään, kannattako tänne lähteä. Toistaiseksi olen ihan positiivisella mielellä, Morri toteaa.

Eetu Morri muutti rekrykoulutuksen vuoksi Urjalasta Virroille ja odottaa nyt innolla saunailtoja virtolaisten serkkujensa kanssa.

Peruskoulun jälkeen Morri aikoi metsäkoneenkuljettajaksi, mutta opinnot tyssäsivät allergiaan ja hän kouluttautui kokiksi. Viimeksi hän työskenteli puhelinmyyjänä Fortumilla.

– Kyllä tämä nyt on parempaa kuin puhelinmyynti. Etenkin kun pääsen käyttämään kuitulaseria, niin viihdyn.

Allergia tuppaa kiusaamaan Morria aika ajoin myös Suomen Levyn tehtaalla.

– En ollut varautunut siihen, että koulutuksessa joutuu välillä vähän maalaamaan ja siivoamaan. On kuitenkin hienoa päästä rakentamaa hallia alusta asti, Morri sanoo.

Morrilla ei ole olemassa varasuunnitelmaa, jos ura metallialalla ei urkene.

– Olen aikalailla sen varassa, että saisin tästä työpaikan, kun valmistun kurssilta syyskuussa.

”HALUAN TEHDÄ TÖITÄ”

Erkki Palanne kurvaa oranssilla trukilla kuitulaserin viereen. Hän on aikeissa vaihtaa leikkurille menevän materiaalin.

– Leikkurilla on nyt kaksimillistä kylmävalssattua terästä. Siirrän sen pois ja tuon tilalle 12 millimetriä paksua hardoxia eli kulutusterästä, Palanne selittää.

Ei aikaakaan, kun kuitulaser jo työstää hardoxista energiakouran teriä ja terätukia Jämsässä ja Mänttä-Vilppulassa toimivalle JAK-Metallille. Se on yksi Suomen Levyn omistajista.

– Punainen tähtäin näyttää sen kohdan, missä laserpää leikkaa. Energiakouran teriä on tilattu kaksisataa, mutta viisisataakin saa kuulemma tehdä.

Palanteen mielestä kuitulaserin käyttäminen on helppoa.

– Ei tämä mitään rakettitiedettä ole. Olen lukenut 14-vuotiaasta rakennekuvia. Opin ohjelman käytön melkein yhdellä katsomisella.

”Haluan tehdä töitä. Tällä alalla ei pitäisi tulla näkemään työttömän papereita”, Erkki Palanne (keskellä) sanoo. Laserleikkurilla Toni Tuoriniemi, taustalla kouluttaja Jussi Mäkipere.

Virroilla asuva Palanne on koulutukseltaan ajoneuvoasentaja. Hän on työskennellyt muun muassa rakennuksilla ja korjannut rekkojen perävaunuja Jykillä. Uutta työpaikkaa hän etsi marraskuusta asti.

– Olin miettinyt metallialaa aikaisemminkin. Yhdessä vaiheessa harkitsin jo hakevani oppisopimuspaikkaakin metallialalta.

Kun seitsemäntuntinen koulutuspäivä päättyy kolmelta, ei Palanteella oli kiirettä kotiin. Kuitulaser työstää vielä tovin päivän viimeisiä leikkeitä.

– Haluan tehdä töitä. Tällä alalla ei pitäisi tulla näkemään työttömän papereita. Aina haetaan leikkaajia, särmääjiä ja koneistajia.

TEKSTI MEERI YLÄ-TUUHONEN
KUVAT JYRKI LUUKKONEN

Helprintillä palkat myöhässä – Pääluottamusmies: ”Porukka odottelee, miten syksyllä käy”

Mikkelin Helprintillä marssittiin kesäkuun alussa ulos palkkarästien takia. Nyt kuun lopussa osa työntekijöistä odottelee edelleen palkkojaan, kertoo painotalon pääluottamusmies Miika Orava.

Mikkeliläinen painotalo Helprint Oy painii talousvaikeuksien kanssa. Kesäkuun alussa yrityksen aamuvuoron työntekijöitä marssi ulos mielenilmauksena palkkarästien takia. Työntekijöiden mukaan ulosmarssin taustalla vaikuttivat myös huono henkilöstöpolitiikka ja sopimusrikkeet.

Kesäkuun lopussa osa Helprintin työntekijöistä odotteli yhä palkkojaan.

– Edelleenkin on vielä muutamilla palkat saamatta viime kuusta. Palkkoja on maksettu lisää, mutta kaikki eivät ole vieläkään saaneet toukokuun palkkoja, vahvistaa Helprintin pääluottamusmies Miika Orava.

KYMMENIÄ LOMAUTETTU, SYKSYÄ JÄNNITETÄÄN

Helprintin kirjoilla on noin sata työntekijää, mutta osa on tällä hetkellä lomautettuna.

– Aiemmin meillä on ollut kesäisin kiirettä, ja töitä on tehty kolmessa vuorossa kolmella koneella. Nyt lomautettuna on muutamia kymmeniä, ja töitä tehdään kahdessa vuorossa parilla koneella, Orava kertoo.

Helprint painaa mainoksia ja kuvastoja Suomen lisäksi paljon myös vientiin, esimerkiksi Ruotsiin, Keski-Eurooppaan ja Venäjälle. Parhaimmillaan painosmäärät on laskettu jopa miljoonissa. Tulevien töiden suhteen tilanne on Oravan mukaan epävarma.

– Porukka on odottavalla kannalla, kaikki odottelevat syksyä ja miten tilausten käy. Yrityksen pääseminen velkasaneeraukseenkin ratkeaa syksyllä.

”PORUKALTA ON MOTIVAATIO MENNYT”

Painotalon hankala tilanne vaikuttaa pääluottamusmiehen mukaan luonnollisesti myös työntekijöiden mielialaan.

– Porukalta on motivaatio mennyt, on vaikeata aikaa. Tilanne on sellainen, että väki saattaa karata muualle töihin, ja osa on jo lähtenytkin, Orava kertoo.

Orava näkee Helprintin vaikeuksissa laajempia yhteyksiä koko painoalan yleismaailmalliseen tilanteeseen.

– Painoalalla on ollut veristä kilpailua jo pitkään. Hintoja poljetaan, ja silti paperin hinta nousee jatkuvasti. Viimeisen muutaman vuoden aikana koko Euroopassa on kaatunut paljon painoja. Pudotuspeli on edelleen käynnissä.

– Hintataso on edelleen huono. Asiakkaat eivät halua maksaa laadusta, vaan tärkeintä on, että painetaan halvalla. Tällä hetkellä alalla pärjäävät vain isot painotalot, jotka pystyvät investoimaan ja kilpailemaan volyymilla, sekä toisaalta johonkin tiettyyn asiaan erikoistuneet pienpainot. Saa nähdä, nouseeko tämä ala ylipäätään enää, Orava pohtii.

TEKSTI ASKO-MATTI KOSKELAINEN

REPORTAASI: Pyhäsalmen kaivoksen pitkät jäähyväiset – ”Varmaan moni miettii, mitä rupeaisi tekemään, kun on ikänsä ollut täällä”

Ehtyvä Pyhäsalmen kaivos piti ajaa alas jo vuosia sitten, mutta suomalaisen kaivosteollisuuden tehokkuuden ja metallien korkeiden maailmanmarkkinahintojen ansiosta louhiminen Euroopan syvimmässä kaivoksessa kannattaa yhä.

PYHÄSALMI MINE OY

PERUSTETTU 1962 nimellä Outokumpu Oy
KOTIPAIKKA Pyhäjärvi
OMISTAJA Kanadalainen First Quantum Minerals Ltd.
TUOTANTO Kuparirikaste, sinkkirikaste ja pyriitti. Vuosittain louhittu ja rikastettu noin 1,4 miljoonaa tonnia malmia.
HENKILÖSTÖ Työntekijöitä noin 130 ja toimihenkilöitä noin 40. Lisäksi urakoitsijoita noin 50.
LIIKEVAIHTO 129,1 milj. euroa (2017)

Siitä piti tulla kaivo, mutta tuli kaivos. Yli 60 vuotta sitten vuonna 1958 kaivoa kotipihalleen kaivanut Erkki Ruotanen löysi malmikiven, jonka ansiosta nelisen vuotta myöhemmin Outokumpu avasi pienen pohjoispohjalaisen Pyhäjärven kunnan elämän mullistaneen malmikaivoksen.

Syvemmälle maan alle kuin Pyhäjärvellä ei Euroopassa juuri pääse.

– Se on tarkalleen 1 447 metriä syvä maanpinnasta. Ei tämä Euroopan isoin ole, mutta se on syvin. Ruotsalaiset ovat menossa kohta ohitse. Me rakennettiin se jo melkein 20 vuotta sitten noin syväksi. Mutta muut ovat ottamassa pikkuhiljaa kiinni, kertoo kaivoksen johtaja Kimmo Luukkonen.

Aikanaan Suomen suurin kaivos Pyhäsalmi piti sulkea jo vuosia sitten.

– Maan alta tuotanto näyttää loppuvan. Se on tiedetty kauan. Vuoden 1998 keväällä 21 vuotta sitten tehtiin investointiesitys, jonka mukaan tuotanto riittää maaliskuuhun 2012. Sen jälkeen arvio nousi vuoteen 2015. Sitten se oli 2017, 2018 ja nyt se on 2019. Se on pikkuhiljaa siirtynyt eteenpäin. Kaivostoiminta on projektiluontoista hommaa. Täällä se on kestänyt pitempään kuin vielä jokin aika sitten oletettiin.

KUVA HANNU VALLAS / LEHTIKUVA

Kaivoksessa työskentelee 189 omaa työntekijää. Viisikymmentä on urakoitsijan leivissä. Kuluvan vuoden tammikuussa aloitettiin yt-neuvottelut tuotannon lopettamisesta.

– Silloin elettiin sellaista aikataulua, että työt saattaisivat päättyä elokuun lopussa. Kun malmin hinta sitten nousi helmikuun aikana, niin päätettiin, että toimitaan vuoden loppuun. Yt-neuvottelut ovat vähän jäähyllä. Niitä ei hirveän aktiivisesti käydä.

Haasteen aiheuttaa se, että lopun lähestyessä työvoima alkaa hakeutua muualle.

– Viime vuonna lähti aika paljon porukkaa ja alkuvuonna lähti lisää. Pitää olla ylpeä siitä, että väki saa muualtakin töitä. Ollaan oltu yllättävän kiinnostava työnantaja. Kun paikkoja on vapautunut, olemme saaneet väkeä tilalle. Asiantuntijatehtävät ovat kuitenkin vaikeasti korvattavissa, kun ei ole tarjota pitkää työsuhdetta.

PANOSTAJALLA TULEVAISUUS EDESSÄ

Matka kaivoksen pohjalle hissillä kestää kaksi minuuttia. Pääluottamusmies ja työsuojeluvaltuutettu Jouni Jussinniemi ohjaa autoa, kun mutkaista kaivoskuilua pitkin kurvailemme työmaata kohden. Tie vie pohjalta maan pinnalle asti, mutta Jussinniemi pysäköi. Kävelemme kuilua taskulamppujen valossa. Syvällä maan alla on lämmintä, kosteaa ja pilkkopimeää. Kohtaamme kaivosmies Jenna Mannisen, 25, joka tekee kaivoksen seinällä panostusta räjäytystä varten.

– Teen louhoksessa myös pitkäreikäporaamista sekä varusteluhommia: laitan paikoilleen tuuletustorvia ja ilmalinjoja. Tuen kalliota vaijeripulttauskoneella, kertoo kaivosalan perustutkinnon ja ammattitutkinnon suorittanut Manninen.

Hänen mukaansa panostamisessa ja kaivostyössä ylipäätään on tärkeää turvallisuus sekä asialliset suojavarusteet.

– Pitää ajatella ennen kuin hommaan ryhtyy, onko se turvallista. Silloin kun räjähtää, emme itse ole kaivoksessa, vaan maan pinnalla. Koko yö tuuletetaan paikkoja, ja aamulla tulee savutarkastaja ja varmistaa, ettei ilmassa ole myrkyllisiä aineita. Vasta sitten hän antaa luvan tulla kaivokseen. Ensitöiksi räjäytyspaikalta poistetaan kivet. Sitten seinää tärytetään ruskakoneella, jolla lohkareet irtoavat.

Jenna Manninen sai panostuksen valmiiksi. Kiuruvedellä syntynyt Manninen aloitti panostajan apulaisena isänsä maanrakennusfirmassa ja nyt hän tekee panostuksia kaivoksessa. KUVA VESA RANTA

Vuonna 2015 kaivokseen harjoittelijaksi tulleelle Manniselle ensivaikutelma oli samalla kertaa jännittävä ja kiehtova.

– Se oli erilaista kuin mihin olin tottunut. Oli pimeää. Kun tulimme hissillä alas ja lähdimme autolla ylöspäin, se oli jotenkin niin hienoa, kun oli vaaleita läikkiä katossa ja seinillä, ja auton lasiin tuli vesipisaroita. Olin lumoissani ja ajattelin, että haluan tänne.

Mannisen mielestä olisi hienoa, jos naisia kaivosalalla olisi enemmän.

– Sen verran miehinen ala on, että tänne saisi naisellisuuttakin tuoda. Kun on sopivasti huumorintajua, täällä pärjää. Ympäristö ja ihmiset ovat mukavia. Kaivostyö on varmasti vaarallisempaa kuin kaupan kassalla oleminen. Mutta en minä sitä osaa ajatella niin. Ei tänne uskaltaisi tulla, jos miettisi koko ajan, että voi kiviä tulla.

Mannista tulevaisuus ei pelota, vaikka työpaikan vaihto on jossakin vaiheessa edessä.

– Mahdollisesti haen töihin johonkin toiseen kaivokseen. Ei ole mitään sellaista – ei omaa taloa eikä muuta – joka pitäisi minua paikkakunnalla. On helpompaa lähteä.

INTOHIMONA TURVALLINEN KAIVOS

Luukkosen ja Jussinniemen mukaan valtionyhtiöt loivat kaivosten turvallisuudelle Suomessa vahvan pohjan.

– Puhutaan mitä hyvänsä, aika edistyksellisiä me jo Outokummun aikana olimme, sanoo Luukkonen.

Turvallisuus jopa tehostui Pyhäsalmen siirtyessä 2000-luvun alussa ulkomaalaisomistukseen. Vuonna 2001 kaivoksen osti Inmet Mining Corporation ja vuonna 2013 kanadalainen First Quantum Minerals.

– Ulkomaalaisomistuksen myötä turvallisuusasioita ruvettiin dokumentoimaan. Se oli iso askel eteenpäin. Tuli lisää järjestelmällisyyttä, kertoo Jussinniemi.

Tärkeä osa turvallisuustyötä oli riskien tunnistaminen ja niihin puuttuminen. Haasteiksi koettiin muun muassa räjähdysaineiden käyttö, kallion tukeminen ja korkean paikan putoamiset.

– Aika paljon rahaa on saatu käyttää turvallisuustoimintaan. Siitä ei ole ollut kiinni, että tekeminen olisi estynyt rahanpuutteen takia.

Pääluottamusmies-työsuojeluvaltuutettu Jouni Jussinniemen taustalla on panostettua kaivoksen seinää. Räjähdyksen aikaan kaivokseksessa ei ole ketään. Räjähdyksen jälkitöistä on huolehtimassa ammattitaitoista henkilökuntaa. KUVA VESA RANTA

Kaivokseen on palkattu useita henkilöitä, joiden päätyö on huolehtia turvallisuudesta.

– Meillä oli vuodesta 2011 lähtien tosi hyvä pätkä: olimme melkein kolme vuotta ilman tapaturmia. Mutta 2016 oli musta vuosi, mainitsee Luukkonen.

– Sinä vuonna oli paljon nilkan nyrjähdyksiä ja liukastumisia. Kompuroitiin oikein urakalla, täsmentää Jussinniemi.

Vakavin vuoden 2016 tapaturma oli koneen päältä putoaminen. Yhtään kuolonuhria ei Pyhäsalmen kaivos ole kuluvalla vuosituhannella vaatinut. Viimeisin menehtymiseen johtanut tapaturma sattui vuonna 1995, kun henkilö putosi kalliossa olevaan reikään.

Miesten mukaan putoamiselta kaivoksessa suojaudutaan oikeanlaisilla varusteilla. Jos putoaa ja on varustautunut valjailla ja köysillä, jää riippumaan köyden varaan.

TEHOKKUUS MAAILMAN HUIPPUA

Luukkosen mukaan maailman mittakaavassa Pyhäsalmen kaivos on pieni, mutta se on yksi tehokkaimmista.

– 1980-luvulta vuosituhannen vaihteeseen työn tuottavuus nousi lähes viisinkertaiseksi. Se oli 20 vuoden jaksossa raju parannus. Tuottavuus ei ollut heikko alun perinkään. Se ei vain ollut siihen aikaan riittävä, kun viime vuosituhannella metallien hinnat jatkuvasti laskivat viimeistään 1950-luvulta lähtien. Outokumpu luopui kaivostoiminnasta, kun se koki, ettei sillä ole tulevaisuutta.

Pyhäsalmen kaivos tunnetaan sen turvallisuudesta ja toimivuudesta. Yhteydenpito kaivoksessa työntekijöiden kesken on osa turvallisuutta. KUVA VESA RANTA

– Aasian tilanne muutti tilanteen toiseksi. Tuli paljon kysyntää metalleille, ja metallien hinnat nousivat. Liiketoiminnan kuva on kokonaan muuttunut vuoden 2005 jälkeen.

Yksi kaivoksen tehokkuutta selittävä tekijä on ollut suomalainen huipputeknologia.

– Outotec, Tamrock ja Metso ovat ainakin jossain vaiheessa ovat olleet luomassa prototyyppejä. Outokummun aikaan lähes kaikki uudet prototyypit tulivat ensimmäiseksi tänne. Me olemme olleet testi- ja kehitysympäristö kotimaiselle teknologialle.

MITÄ SULKEMISEN JÄLKEEN?

Kaivoksen jäähyväiset kestävät pitkään senkin jälkeen, kun louhinta loppuu. Jälkihoitoon kuluu vuosia.

– Kaivosyhtiön velvollisuus on saattaa ympäristö turvalliseksi. Me saamme velvoitteemme hoidettua. Se on yhteisö, joka saa suurimman iskun. Veikkaan, että ihmiset vähenevät. Pyhäjärvellä on 5 700 asukasta ja 1 800 työpaikkaa. Niistä menetetään 400. Se on iso määrä. Suhteessa se vastaisi Helsingin seudulla 100 000 työpaikan menetystä, pohtii Luukkonen.

Pyhäjärvellä on jo kaavailut käynnissä, mitä toimintaa Pyhäsalmen kaivoksen kuilut ja tunnelit voisivat tarjota kaivostoiminnan päättymisen jälkeen. KUVA VESA RANTA

Kaivosyhtiö on tehnyt Pyhäjärven kaupungin kanssa yhteistyötä, jotta kaivokselle saataisiin uutta käyttöä. Iso hanke on pumppuvoimala ja energiavarasto. Kaivokseen on syntynyt pienimuotoista kasvihuonetoimintaa. Sinne puuhataan hyönteiskasvattamoa. Siellä tehdään tieteellistä tutkimusta, kaivoslaitetestausta ja myös kaivospelastusalan koulutusta on suunnitteilla. Haastatteluja tehtäessä kaivoksella filmattiin Pohjoismaiden budjetilta suurinta tv-draamasarjaa The White Wall, jossa avustajina toimivat paikalliset ihmiset.

RIKASTAMON MIEHET OPISKELEVAT

– Rehellisesti sanottuna pahalta näyttää. Kun kaivos loppuu, ei täältä töitä löydy, sanoo kaivoksen rikastamon prosessinhoitaja Timo Karsikas, 29.

Kun Karsikas kahdeksan vuotta sitten aloitti kaivoksessa, hän tiesi jo silloin, että rikastettava malmi jossakin vaiheessa ehtyy.

Rikastamon prosessinhoitaja Timo Karsikas opiskelee työn ohella kemian tekniikan insinööriksi. KUVA VESA RANTA

– Viime aikoina sitä on ruvennut miettimään, mitä se tarkoittaa. Viime vuonna aloitimme opiskelun Kokkolan ammattikorkeakoulussa Centriassa. Meitä on kymmenkunta rikastamolta. Valmistumme kemian tekniikan insinööreiksi. Siitä varmasti on jotakin apua tulevaisuudessa.

Kaivoksessa korjausmiehenä toimivan Jarmo Matinniemen mukaan ihmiset eivät kaivoksen loppumisesta juuri puhu, mutta ”varmasti asia painaa mieltä”.

– Varmaan moni miettii, mitä rupeaisi tekemään, kun on ikänsä ollut täällä. Tulee iso aukko. Tämä paikkakunta on pyörinyt kaivoksen ympärillä.

– Kaivos on iso työnantaja. Yhtäkkiä ei vastaavaa tule. Tilalle pitää perustaa aika monta pikkupuljua. Kun saataisiin edes jotain!

Jarmo Matinniemi korjaa kaivoskoneita ja muuta kalustoa syvällä kaivoksessa. Kun kaivos lopetetaan, varaventtiilinä hänellä on oma huoltokorjaamo. KUVA VESA RANTA

 

Ilmasto ei pelastu ilman kaivosta

”Kaivosteollisuutta tarvitaan, kun halutaan jarruttaa ilmastonmuutosta.”

– Ilmasto pelastetaan erilaisten teknologisten ratkaisujen kautta ja kas kummaa – metalleja tarvitaan monessa paikkaa. Mitä tahansa uutta tehdään, siellä metallit ovat avainasemassa, sanoo Pyhäsalmen kaivoksen pääluottamusmies Jouni Jussinniemi.

– Jos ajatellaan vaikka savukaasupesureita tehtaisiin tai hiukkassuodattimia, niin niiden rungot ja rakenteet ovat pääosin erilaisia teräksiä tai terässeoksia. Samoin jos halutaan, että tulevaisuudessa autokanta uudistuu, sähköautoissa tarvitaan huomattava määrä kuparia autojen sähkömoottoreihin ja muita metalleja, millä saadaan autot rakennettua. Jotta sähköautot yleistyvät vuosikymmenten päästä, valtava määrä metallia pitää olla tarjolla, Jussinniemi pohtii.

Hän muistuttaa, että metallit ovat tärkeä osa ihmisten jokapäiväistä elämää.

– Ensin on aina kaivos. Malmi kaivetaan, rikastetaan, jalostetaan ja jatkojalostetaan: lusikoiksi, haarukoiksi, autoiksi, tietokoneiksi, pöydänjaloiksi, erilaisten rakennusten julkisivuiksi, tukirakenteiksi. Metalleja on meillä kaikkialla.

– Kun maailma kehittyy ja elintaso nousee, niin terästä ja muita metalleja käytetään koko ajan enemmän. Pelkästään kierrätys ei ratkaise ongelmaa, vaan metalleja on edelleen tuotettava niin paljon kuin ihmiset maailmalla niitä tarvitsevat.

”Kaivos jättää aina jälkensä luontoon. Pitää kuitenkin toimia mahdollisimman fiksusti”, sanoo pääluottamusmies Jouni Jussinniemi. KUVA VESA RANTA

Vaikka Pyhäsalmen kaivos vähitellen ajetaan alas, näkee Jussinniemi suomalaisella kaivosalalla jatkuvuuden.

– Mielestäni metalleja kannattaa tuottaa itse. On tekopyhää väittää, että Suomessa kaivosteollisuus olisi kovin vastuutonta. Jos katsotaan kolmansia maita ja niissä toimivia kaivosyhtiöitä, jotka eivät ole länsimaisia, niin niiden ympäristöasiat, työturvallisuusasiat ja työehdot ovat maailmasta, joka Suomesta katosi vuosikymmeniä sitten.

– Emme voi ajatella niin, ettei tuoteta mineraaleja ja metalleja Pohjoismaissa tai Suomessa, vaan jalostetaan ne esimerkiksi Afrikassa.

Hänen mielestään on tärkeää, että kaivosala toimii ympäristön ja yhteiskunnan ehdoilla.

– Ei ole tarkoitus, että tahallaan tehdään vahinkoa. Kaivostoiminta jättää aina jonkinmoisen jäljen tai käyntikortin siihen, missä kaivos on ollut. Mutta näin on ollut ja oleva tässä asiassa. Se vain täytyy tehdä mahdollisimman fiksusti.

– Kaivosalalla on töitä vielä monelle käsiparille Suomessa, Jussinniemi ennustaa.

TEKSTI JARI ISOKORPI
KUVAT VESA RANTA

Valmet satsaa Rautpohjaan – Pääluottamusmies: ”Oli korkea aika tehdä asioille jotain”

Valmet Technologies uudistaa Rautpohjan tehdasta noin viiden miljoonan euron investointipaketilla. Se vahvistaa uskoa tulevaisuuteen ja pohjustaa myönteistä työilmapiiriä, pääluottamusmies Tuomo Leinonen sanoo.

Valmet Technologiesin käynnissä oleva satsaus Rautpohjaan eli SaRa on jatkoa viime vuonna toteutetulle koelaitosinvestoinnille. SaRa pitää sisällään uuden pitkäjyrsimen hankinnan perälaatikkovalmistukseen, sorvin modifioinnin, tasapainotuskoneen modernisoinnin, piippujen suodatinlaitteiston uusinnan, tehtaan ilmanvaihdon ja valaistuksen uusimisen, aurinkopaneelien asentamisen kakkoshallin katolle sekä tauko- ja toimistotilojen remontteja.

SaRan tarkoituksena on kartonki- ja paperitehtaat -liiketoimintayksikön johtajan Petri Paukkusen mukaan vahvistaa yrityksen asemaa kansainvälisessä kilpailussa, parantaa työturvallisuutta ja työssä viihtymistä sekä ympäristötehokkuutta.

– Puhtaan maailman, vastuullisen kuluttamisen, kaupungistumisen ja digitalisaation megatrendit luovat markkinoita ja mahdollisuuksia tuotteillemme. Esimerkiksi muovin korvaaminen kierrätettävillä materiaaleilla, verkkokaupan nousu ja kehittyvien maiden kasvavat markkinat lisäävät ympäristön kannalta kestävien pakkausmateriaalien kysyntää.

– Se luo kysyntää koneillemme, joilla pakkauksia valmistetaan ja palveluillemme, joilla tuotantoa ylläpidetään. Toisaalta myös paperin valmistamiselle on jatkuva tarve. Tiivistetysti parannamme investoinneilla tuotteidemme laatua ja mahdollistamme koneiden tehokkaamman valmistamisen asiakkaillemme eri puolilla maailmaa. Samalla voimme kehittää Rautpohjassa työympäristöä yhteistyössä henkilöstön kanssa, Paukkunen kommentoi.

Kuvassa vasemmalta kartonki- ja paperitehtaat -liiketoimintayksikön johtaja Petri Paukkunen, verstaspäällikkö Saana Viikman-Helin, toimitusoperaatioiden johtaja Kari Ranta, valimon johtaja Hannu Nikula ja pääluottamusmies Tuomo Leinonen.

INVESTOINNIT VAHVISTAVAT LUOTTAMUSTA

Rautpohjan tehtaan työntekijöiden pääluottamusmies Tuomo Leinonen on tyytyväinen, että investoinnit on laitettu liikkeelle.

– Meillä on puhuttu 20 vuotta, että konehallissa on riittämätön ilmastointi ja huono ilma, että lämpötilojen vaihtelut ovat hankalia ja valaistus on puutteellinen. Oli korkea aika tehdä asialle jotain. Se sopii hyvin yhteen senkin kanssa, että meillä on menossa työsuojelun teemavuosi.

– Toinen puoli asiassa on se, että jokainen täällä miettii ja tekee päätelmänsä tulevaisuudesta sen perusteella, mitä yrityksessä tapahtuu. Kun investointeja toteutetaan, vahvistaa se tulevaisuuden uskoa ja pohjustaa myönteistä työilmapiiriä. Mahdollisiin hiljaisiinkin aikoihin on helpompi lähteä, kun tuotantokyky on kunnossa. Tilanne olisi aivan toisenlainen, jos satsauksia ei tehtäisi, Leinonen vertailee.

Töitä riittää Rautpohjassa Leinosen arvion mukaan olemassa olevan tilauskannan perusteella vuodeksi eteenpäin. Hän toivoo, että investointeja jatketaan myös tulevaisuudessa.

– Esimerkiksi manuaalisesta konekannasta pitäisi siirtyä kohti uutta nykyaikaista laitteistoa. Meidän kannattaa jatkaa tätä uudistusten toteuttamisen mallia, jossa työntekijöiden edustajat pidetään matkassa mukana ja koko henkilöstölle tiedotetaan asioista esimerkiksi yhteisiä tilaisuuksia järjestämällä, Leinonen sanoo.

TEKSTI JA KUVAT PETTERI RAITO