REPORTAASI: Vihreiden alueiden taitajat

Vihervarikko Oy huolehtii, että viheralueet ovat kunnossa ja ympäristö siistinä. Työntekijät antavat kiitosta tehtävien vapaudesta ja työporukan rempseästä hengestä.

23.7.2021

KUVA YLLÄ: Puistotyöntekijä Pekka Pyötsiä torjuu rikkaruohoja höyryävän kuumalla vedellä Helsingin Lauttasaaressa.

VIHERVARIKKO OY

PERUSTETTU 1999
KOTIPAIKKA Tuusula
TOIMIALA Viheralueiden hoitopalvelut
HENKILÖSTÖ 30
LIIKEVAIHTO 1,7 milj. euroa (2020)

Puistotyöntekijä Pekka Pyötsiä starttaa auton lavalla kyydissä olevan dieselmoottorin käyntiin. Aluillaan on puiden juurille kasvaneiden rikkaruohojen höyrytys, jossa ei käytetä torjunta-aineita.

– Pannu kuumentaa pelkkää vettä, Pyötsiä kertoo.

Rikkaruohot lakoavat, kun hän suihkuttaa höyryävän veden puiden juurelle Helsingin Lauttasaaressa sijaitsevassa puistossa. Höyrytys tehdään pari kertaa kesässä.

Neljättä kesää Vihervarikko Oy:llä työskentelevä Pyötsiä kertoo, että työnkuvaan kuuluu höyrytyksen lisäksi muun muassa kitkentää, ruohonleikkausta ja raivausta.

Säät vaikuttavat työnkulkuun. Toukokuun lopussa pääkaupunkiseudulla puhaltanut myräkkä esimerkiksi tarkoitti seuraavan päivän kuluvan raivaustöissä.

Aiemmin Pyötsiä on työskennellyt vihersisustajana, eli sisätilojen kasvit olivat hänen alaansa. Nykyinen kausityö ulkoilmassa sopii hänelle mainiosti.

– On tämä aivan erilaista ja vapaampaa.

Toivottavasti olen täällä töissä eläkkeelle saakka.

Julkisilla paikoilla ihmiset tulevat satunnaisesti juttelemaan työntekijöiden kanssa, mutta myös eläinten kanssa on ajoittain kohtaamisia.

– Piti siirtyä, kun viisi–kuusi valkoposkihanhea alkoi tulla päälle, Pyötsiä muistelee taannoista tapausta.

Varisten kanssa ollaan puolestaan tekemisissä, kun roskia on jäänyt lintujen nokkien ulottuviin.

Vuodesta 1991 ammattiliittoon kuulunut Pyötsiä kertoo jäävänsä eläkkeelle parin–kolmen vuoden kuluttua. Hän on suunnitellut menevänsä työuran loppuun nykymallilla.

– Toivottavasti olen täällä töissä eläkkeelle saakka.

Aiemmin vihersisustajana sisätiloissa työskennellyt Pekka Pyötsiä pitää ulkoilmasta ja puistotyön vapaudesta.
Aiemmin vihersisustajana sisätiloissa työskennellyt Pekka Pyötsiä pitää ulkoilmasta ja puistotyön vapaudesta.

KESÄ ON KIIREISINTÄ AIKAA

Vihervarikko Oy on vuosituhannen vaihteessa aloittanut viheralueiden hoitoon erikoistunut yritys. Työnjohtaja Jussi Nyman kertoo, että toiminta alkoi viherrakennuskohteiden takuuhoidosta ja on laajentunut kuntien ja kiinteistöjen viheralueiden hoitoon.

– Usein olemme aliurakoitsijana viherhommissa, Nyman toteaa.

Urakoihin kuuluvat usein roskisten tyhjennys, ruohonleikkuu, kukkien istutus, kitkentä, pensaiden ja puiden hoito ja rikkakasvien torjunta. Myös leikkikenttien välineiden huolto, syksyn lehtien poisto, luistinratojen kunnossapito sekä hiekoitushiekan poisto keväällä saattavat kuulua urakoihin.

Uudellamaalla sekä Lahden alueella toimiva yritys työllistää vuodessa noin 30 henkeä. Valtaosa työntekijöistä on keväästä syksyyn mukana olevia kausityöntekijöitä. Vakituiset työntekijät hoitavat työt talvikaudella, jolloin he myös pitävät lomiaan.

– Talvella pari–kolme henkeä on kerralla töissä, Nyman kertoo.

Kausityöntekijöissä on kaiken ikäisiä. Osa käy kausitöissä opiskelujen välillä ja osa on lähellä eläkeikää. Nyman laskee, että pisimpään mukana olleet kausityöntekijät ovat nyt kuudetta sesonkia töissä.

Kesäkuu on kiivainta aikaa Vihervarikon vuodenkierrossa.

– Kaikki kasvaa ja voikukat ovat korkeita, Nyman toteaa.

Kesäkukat vaativat varsinkin alkuvaiheessa kolmekin kastelukertaa viikossa. Nyman muistelee, että juhannusaattonakin on käyty kasteluhommissa, jotta kukat eivät kuolisi.

Leikkipuistojen laitteiden tarkastukset ja huollot kuuluvat Jussi Nymanin työnkuvaan.
Leikkipuistojen laitteiden tarkastukset ja huollot kuuluvat Jussi Nymanin työnkuvaan.

LEIKKIKENTÄT KUNTOON RUTIINILLA

Leikkikenttien välineiden tarkastukset ja huolto kuuluvat Nymanin työnkuvaan. Hän laskee, että hoidossa on nyt nelisenkymmentä kenttää.

Peruskorjauksen tarpeessa olevia leikkikenttiä on paljon, joten kunnossapitotyötä riittää. Nyman laskee, että lähes joka leikkikenttävierailulla löytyy jotain korjattavaa.

– Jos laite on rikki, pitää sulkea purkamalla tai aitaamalla. Lippusiima ympärillä ei riitä.

Usein leikkikentän laitteeseen tilataan varaosa, jonka Nyman käy myöhemmin asentamassa paikoilleen.

Leikkikenttien huoltajan työ on vastuullista, sillä monen kiikkujan ja liukumäen laskijan turvallisuus on kyseessä.

– Niin paljon on tehnyt tätä, että oppii katsomaan, mitkä osat kuluvat ja aiheuttavat vaaraa, Nyman kertoo.

KORONA TUONUT LISÄÄ ROSKAA

Puistotyöntekijä Jaana Holm avaa roska-astian kyljen ja ottaa säkin lava-auton kyytiin Espoossa Espoonlahdessa sijaitsevalla bussipysäkillä.

– Take away -roska on lisääntynyt räjähdysmäisesti, Holm kertoo korona-ajan ilmiöstä.

Jo muutaman noutolounaan pakkaukset saattavat tukkia jäteastian. Roskiin liittyvä työmäärä kasvoi Vihervarikolla viime syksynä jopa 40 prosenttia tavalliseen verrattuna.

Julkisen liikenteen maskisuositukset ja -pakot ovat näkyneet pysäkeillä.

– Maskit ovat pitkin puskia, Holm hymähtää.

Ihmiset eivät usein uskalla heittää kevyttä maskia syvälle roskikseen. Astiat näyttävät siksi täydemmiltä kuin ovat, ja tuuli sekä linnut levittelevät roskiksen suulle jääneitä maskeja ympäristöön. Holm vinkkaa, että omilla nyöreillään rullalle sidottu maski on helpompi heittää roskiksen perukoille.

Kahvinjuojille Holm viestittää, että kertakäyttömukit olisi hyvä laittaa roskikseen tyhjänä ja kokoon rutisteltuna. Se helpottaa tyhjentäjän työtä, eivätkä astiat täyty ennen aikojaan.

Jaana Holm kertoo, että roskikset täyttyvät entistä nopeammin korona-aikana.
Jaana Holm kertoo, että roskikset täyttyvät entistä nopeammin korona-aikana.

Työntekijät kantavat roskasäkit irti vartalostaan, sillä sisällöstä ei voi olla varma. Holm toteaa, että alueen huumeenkäyttäjät ovat usein kohteliaita, eli piikit on laitettu takaisin tuppeen ennen roskiin heittoa. Vähemmän kohteliaat kulkijat puolestaan tuikkaavat roskapönttöjä palamaan.

Holm kiittää lämpimästi alueen useita vapaaehtoisia roskanpoimijoita.

– Ilman heitä ympäristö olisi paljon ikävämmän näköinen.

Roskapussien rahtauksessa syntyy ajoittain Holmin sanoin mielenkiintoisia työasentoja. Kroppa on kuitenkin kestänyt työn rasitusta.

– Siinä ne jäsenet vahvistuvat. Ei tarvitse käydä salilla työpäivän jälkeen.

KAUNIS LUONTO LÄHELLÄ

Työpäivät vaihtelevat, sillä eteen tulee monenlaista tehtävää. Joskus haetaan merenrannasta polkupyöränraatoja ja joskus noudossa on eläimenraato.

Holm kertoo, että kerran on tullut ilmoitus kuolleesta joutsenesta. Etsintä tuotti tulosta, mutta haaskaeläimet olivat ehtineet ensin, sillä ilmoitukset tulevat tehtävälistalle pienellä viiveellä.

– Lihaklöntti ja sulkia oli jäljellä, Holm kertoo.

Työnjohtaja Jussi Nyman ja puistotyöntekijä Jaana Holm tarkastelevat bussipysäkin roska-astian kuntoa Espoonlahdessa Espoossa.
Työnjohtaja Jussi Nyman ja puistotyöntekijä Jaana Holm tarkastelevat bussipysäkin roska-astian kuntoa Espoonlahdessa Espoossa.

Kolmatta kesää Vihervarikolla työskentelevä Holm teki aiemmin töitä kierrätyskeskuksella, mutta puutarhakoulutuksen kautta hän siirtyi nykyisiin töihin.

– Tykkään olla kesän töissä, aivan mahtavaa. Luonto on lähellä ja saa ajella kauniissa paikoissa.

Holm kehuu työyhteisön henkeä ja toimivaa kommunikaatiota. Tieto vaihtaa omistajaa viestisovelluksen avulla ja juttu luistaa kollegoita kohdattaessa.

– Työporukka on rempseää ja rentoa.

VAIHTELEVA JA ITSENÄINEN TYÖ

Puistotyöntekijä Deenesh Ramsahye aloitti työpäivänsä kukkien kastelulla ja jatkoi Helsingin Lehtisaareen leikkaamaan ruohoa siimaleikkurilla.

– Päivässä on viidestä kuuteen erilaista tehtävää, Ramsahye kertoo.

Tehtävien vaihtelu ja työnkuvan vapaus miellyttävät.

– Harvassa työssä saa toimia näin itsenäisesti.

Puistotyöntekijä Deenesh Ramsahye leikkaa nurmea siimaleikkurilla Helsingin Lehtisaaressa.
Puistotyöntekijä Deenesh Ramsahye leikkaa nurmea siimaleikkurilla Helsingin Lehtisaaressa.

Neljättä kesää Vihervarikolla työskentelevä Ramsahye on aiemmin tehnyt Isossa-Britanniassa parinkymmenen vuoden rupeaman toimistotöissä.

– Tarvitsin vaihtelua.

Hänen oli tarkoitus muuttaa suomalaisen puolison ja perheen kanssa takaisin Isoon-Britanniaan, mutta brittien ero EU:sta mutkisti paluuta.

– Minun oli helpompi jäädä Suomeen, Ramsahye kertoo.

Nyt hän opiskelee logistiikkaa Metropolia-ammattikorkeakoulussa ja toiveissa on avata uutta työuraa opintojen viitoittamalla tiellä.

LIITON JÄSENYYS ON ÄSSÄ HIHASSA

Teollisuusliiton jäsenyys on Ramsahyelle selkeä valinta. Hän uskoo kollektiiviseen neuvotteluvoimaan ja turvaan.

– Jäsenyys on kuin ässä hihassa.

Britanniassa varttunut Ramsahye on nähnyt sikäläisen ammattiyhdistysliikkeen heikentymisen 1980-luvulla Margaret Thatcherin pääministerikaudella.

Aiempaan kotimaahansa verraten Ramsahye puhuu lämpimästi suomalaisesta ammattiyhdistysliikkeestä, jonka vahva asema on ollut hänelle positiivinen yllätys.

Tähän mennessä hän on tarvinnut liiton palveluja veroasioiden selvittämisessä, ja kokemukset ovat olleet myönteisiä.

Deenesh Ramsahye teki 20 vuotta toimistotöitä Isossa-Britanniassa ennen Suomeen tuloa. Nykyisin hän opiskelee logistiikkaa.
Deenesh Ramsahye teki 20 vuotta toimistotöitä Isossa-Britanniassa ennen Suomeen tuloa. Nykyisin hän opiskelee logistiikkaa.

KAUSITÖISTÄ VAKINAISEKSI

Jussi Nyman on työskennellyt Vihervarikolla vuodesta 2004. Yhden kesän kausityön jälkeen hänet vakinaistettiin.

Nyman on suorittanut ympäristönhoitajan koulutuksen. Hän pohtii, että koulutus helpotti alan töihin pääsyä, mutta sisällöt eivät suoraan palvelleet työtehtäviä.

– Koulu oli ihan jotain muuta, Nyman sanoo ja kertoo opiskelleensa muun muassa ulkoilureittien ja vesistöjen kunnostusta.

Noin vuosi sitten hän suoritti viheraluemestarin erityisammattitutkinnon, josta on hyötyä, sillä jotkut urakoitsijat vaativat työnjohtajalta tiettyä pätevyyttä.

Nyman on toiminut kaksi kautta myös työpaikan luottamusmiehenä. Virallisen luottamustoimen hän on sittemmin jättänyt, eikä pienellä työpaikalle ole valittu luottamushenkilöitä.

Nyman on kuitenkin edelleen työpaikalla se, jolta kysytään luottamusmiehen tontille kuuluvia asioita muun muassa sopimuksiin ja muihin käytäntöihin liittyen.

TYÖSUOJELUA KAHDELLA TASOLLA

Työntekijöiden perehdytyksessä ja työsuojelussa on usein kaksi tasoa.

Pääurakoitsijalla saattaa olla oma monistenippunsa tai verkkoperehdytyksensä, jonka työntekijät käyvät läpi. Lähempänä Vihervarikon työarkea on koneisiin, työkaluihin ja turvallisuusohjeisiin tutustuminen.

Työtapaturmat ovat olleet Nymanin mukaan harvinaisia. Tarkimpana pitää olla ruohonleikkurien, siimaleikkurien ja raivaussahojen kanssa.

– Onneksi harvoin tapahtuu mitään. Yleisimmät ovat liukastumisia ja kaatumisia, Nyman sanoo.

Ruohonleikkurin sinkoamat kivet eivät lähtökohtaisesti ole vaara leikkurin käyttäjälle, mutta esimerkiksi bussin ikkuna on saattanut kokea kovia.

Nyman kertoo, että pääurakoitsijalta tulevat työsuojelumääräykset eivät aina suoraan sovi viheralueilla tehtävään työhön.

– Jossain piti oikeasti kitkeä kypärä päässä, Nyman naurahtaa.

Työnjohtaja Jussi Nyman.
”Aina on riski, että monta urakkaa loppuu yhtä aikaa, mutta onneksi työn määrä on pysynyt melko vakiona”, sanoo työnjohtaja Jussi Nyman.

Pöriseviä koneita ja some-päivityksiä

Jussi Nyman kertoo, että puistotyöntekijät saavat kuulla monenlaisia tarinoita ohikulkijoilta. Osa antaa palautetta itse töistä, mutta moni hakee vain juttuseuraa.

– Muiltakin elämänalueilta avaudutaan kuin viherhommista, Nyman toteaa.

Hän muistelee, että taannoin Lauttasaaren poppelien kaadosta syntyi keskustelua. Tiedotus ei ilmeisesti ollut tavoittanut alueen ihmisiä, joten kaatotyöt tulivat osin yllätyksenä.

– Siitä tuli haloo.

Kun käyttää pöriseviä koneita, niin ei saa kavereita.

Sosiaalisen median aikakaudella epäsuorat kanssakäymiset ovat lisääntyneet. Nyman muistelee tapausta, jossa hän oli ruohonleikkurin kanssa jumissa. Ohikulkija lähestyi tilannetta, jolloin ensin saattoi ajatella, että hän on tulossa auttamaan. Kulkija kuitenkin nappasi tilanteesta kuvan ja poistui.

– Nykyään jengi kuvaa kännykällä ja laittaa someen, Nyman päivittelee.

Myös töiden laatu määrittää paljon kohtaamisten luonnetta. Kesäkukkien nyppijän työtä tullaan ihastelemaan helpommin kuin konevoiman käyttöä.

– Kun käyttää pöriseviä koneita, niin ei saa kavereita, Nyman toteaa.

TEKSTI ANTTI HYVÄRINEN
KUVAT PEKKA ELOMAA

TYÖYMPÄRISTÖ: Laki on niin kuin se unohdetaan

Yli 30 hengen työpaikoilla on tehtävä tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelmat. Niin sanoo Suomen laki. Tätä ei aina noudateta, paljastui luottamushenkilökyselyssä. Naisjäsenille tehdyssä kyselyssä nousi kärkevimmin esiin eriarvoinen palkkaus.

13.7.2021

Teollisuusliiton sähköiseen kyselyyn vastasivat 977 työpaikan pääluottamusmiehet ja työsuojeluvaltuutetut. Kysely kartoitti, kuinka usein lakisääteisiä tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelmia tehdään liiton sopimusaloilla.

Vastaajista melkein 30 prosenttia totesi, ettei suunnitelmia ole tehty tai että heillä ei ole tietoa asiasta. Yli puolet eli 59 prosenttia kertoi, että on tehty, mutta osalla ei ole tietoa suunnitelmien sisällöstä. Suunnitelmat pitäisi tehdä yhteistyössä työnantajan ja työntekijöiden välillä, mutta vain 18 prosenttia luottamushenkilöistä oli osallistunut niiden laatimiseen. Työpaikkojen enemmistössä tilanne on se, että suunnitelmat eivät ole vapaasti työntekijöiden luettavissa – vaikka pitäisi – tai asian laidasta ei luottamushenkilöllä ole tietoa.

Selvä enemmistö eli 63 prosenttia luottamushenkilöistä ei ole saanut mitään koulutusta suunnitelmien laadintaan ja toteuttamiseen. Tässä, kuten monessa muussakin asiassa suurten, yli 500 hengen työpaikkojen asiat olivat paremmalla tolalla. Luottamushenkilöt olivat saaneet muita useammin koulutusta.

Suunnitelmat eivät ole kuitenkaan päämäärä sinänsä. Ne pitäisi toteuttaa. Noin 70 prosenttia vastaajista kertoi, että suunnitelmia ei ole toteutettu työpaikalla tai he eivät osaa sanoa, onko vai ei.

”AKTIIVISESTI EDISTETTÄVÄ”

Työntekijälle tasa-arvo- ja yhdenvertaisuuslakien perimmäisenä tavoitteena on saada työympäristö terveelliseksi ja ehkäistä kaikkinainen syrjintä ja epäasiallinen kohtelu töissä.

– Lait lähtevät siitä, että työnantajan on aktiivisesti edistettävä yhdenvertaista kohtelua ja naisten- ja miesten välistä tasa-arvoa. Tasa-arvo ja yhdenvertaisuussuunnitelmissa pitää tarkasti pohtia koko työntekijän työkaari työhönottotilanteesta työsuhteen päättymiseen, samoin pelisäännöt ja toimet, joilla puututaan syrjivään ja epäasialliseen kohteluun. Suunnitelmien tulee olla tärkeä osa uuden työntekijän perehdytystä, sanoo Sari Kola Teollisuusliiton työympäristöyksiköstä.

Kolan vastuulla sosiaali- ja työympäristöasiantuntijana ovat liitossa myös tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden kysymykset. Hän pitää epäkohtana, ettei yhdenvertaisuuslaki vaadi päivittämään suunnitelmaa. Tasa-arvosuunnitelma on laissa määrätty laadittavaksi joka toinen vuosi.

– Ehkä suunnitelma on joskus tehty, ja sitten se hautautuu intranetin syöveriin, Kola kuvailee tyypillistä tilannetta.

– Meidät yllätti, että edes luottamusmiesorganisaatiossa ei ole riittävästi tietoa eikä osaamista tasa-arvosta ja yhdenvertaisuudesta. Jos ei tiedä, ei myöskään hoksaa. Silloin ei pysty tekemään havaintoja ongelmista ja näkemään asioita yhdenvertaisuussilmälasien läpi.

Mutta apu on lähellä! Liitto tarjoaa kolmen päivän Yhdenvertainen työelämä -kurssin kaksi kertaa vuodessa, toisen Murikassa, toisen Hakaniemessä Helsingissä.

– Suosittelen lämpimästi kurssin käymistä. Olemme nähneet, että kurssin käyneillä on eväät nostaa nämä asiat keskusteluun, Kola yllyttää.

EURO EI VAIN KASVA EUROKSI

Naisille suunnattuun sähköiseen kyselyyn vastattiin sangen vilkkaasti, ja vastauksia saatiin 4 671 naisjäseneltä. Heissä oli tasaisesti naisia eri ikäluokista ja eri kokoisilta työpaikoilta. Tämän Arvon mekin ansaitsemme -kyselyn tuloksia hyödynnetään naisten aseman parantamisessa.

Kyselyyn vastanneista 60 prosenttia kertoi kokeneensa työpaikalla sukupuolesta johtuvaa syrjintää tai epäasiallista kohtelua. Kaikkein eniten naiset kokevat eriarvoista kohtelua palkkauksessa, työtehtävien jaossa ja ammattitaidon arvostuksessa. Naisten vastauksista ilmeni, että heidän kaikkia vastuualueitaan tai työkuormaansa ei huomioida. Palkka-avoimuutta ei ole eikä palkka vastaa osaamista.

– Ei oikeastaan hämmästyttänyt, että palkkaus nousi jälleen ykköseksi, sanoo järjestötoimitsija Kirsti Anttila Teollisuusliiton järjestöyksiköstä.

Jälleen-sanalla Anttila viittaa aiempaan, vuonna 2018 tehtyyn kyselyyn naisjäsenille. On totta, että naiset tekevät alempien vaativuusryhmien töitä useammin kuin miehet. Mutta tämä ei ole koko totuus, varsinkaan jos muistetaan, että nuoremmilla naisilla on yhä useammin työhönsä myös ammattitutkinto.

Palkka-avoimuus on työnantajalle punainen vaate, sillä silloinhan perusteettomista palkkaeroista jäisi kiinni.

– Sekä työpaikkojen tasa-arvokampanjoissa että tämän kyselyn avovastauksissa tulee esiin, että työkuormaa ei oteta huomioon. Naisten monitaitoisuutta ei myöskään hyödynnetä, Anttila toteaa.

Kyselyn mukaan syinä ovat esimerkiksi miespuolisten työnjohtajien asenteet tai jako naisten ja miesten töihin. Naiset eivät saa loikata miesten puolelle ennen kaikkea siksi, että silloin he saisivat parempaa palkkaa, vaikka osaamista olisi.

– Naiset opiskelevat ja kehittävät taitojaan erittäin ahkerasti. Vuosien saatossa olen kursseilla ja seminaareissa kuullut, miten naistyöntekijä on kouluttautunut, jopa työnantajan kustannuksella, johonkin tiettyyn tehtävään. Mutta sitten kun hän hakee tuollaista tehtävää, ohi ajaakin joku vähäisemmän kokemuksen tai koulutuksen omaava mies, Anttila kuvailee tilannetta.

VAADI OIKEUKSIASI!

Anttila rohkaisee jokaikistä eriarvoisuuden kohdannutta naisjäsentä vaatimaan työnantajalta selitystä eriarvoisen palkan perusteista. Tämän oikeuden turvaa laki, jossa vielä painotetaan, että mitään kostotoimia ei näiden oikeuksien käyttämisestä saa tulla.

– Palkka-avoimuus on työnantajalle punainen vaate, sillä silloinhan perusteettomista palkkaeroista jäisi kiinni, erot tulisivat päivänvaloon, Anttila vielä mainitsee työnantajapuolen otteen tasa-arvon toteuttamiseen. EK lähti pois asiaa valmistelleesta työryhmästä viime vuonna.

”Huono johtaminen” on Anttilasta iso tekijä naisten syrjittyyn asemaan, joka ilmenee esimerkiksi palkka-eroina. Tämä ei hyödytä myöskään työnantajaa.

– Minun lempiaiheeni on vaatia kunnon kehityskeskusteluja myös naisille. He pääsisivät kertomaan osaamisestaan. Ja jos naisten sallitaan kehittävän ammattitaitoaan, hyötyy siitä myös työnantaja.

Anttila korostaa sitä, että Teollisuusliitolla on paljon koulutusta tarjolla luottamusmiehille.

– Miten luottamusmiehet voisivat saada valmiuksia tehtävänsä hoitamiseen, jolleivat he kouluttaudu? Lait tasa-arvosta ja yhdenvertaisuudesta ovat aivan yhtä tärkeitä tuntea kuin muutkin luottamusmiehelle merkitykselliset lait, Anttila alleviivaa.

JOS TESSIÄ EI OLISI?

– Siinä, missä hyvinvointivaltio on naisten turva, yleissitova työehtosopimus on tasavertaisen palkkauksen ehto.

Niin tiivistää kyselyistä välittyvän viestin Teollisuusliiton tutkimuspäällikkö Anu-Hanna Anttila. Hän arvioi, että ilman tessejä arkikielessä ”pärstäkertoimeksi” kutsuttu asia tulisi kasvattamaan palkkaeroja. Samaten tekisivät tutkimuskielellä ”sukupuolimuuttujaksi” nimitetyt asiat.

– Jo aiemmilta vuosikymmeniltä on tutkimustietoa palkkauksen rakenteista. Miesten hekot (henkilökohtainen palkanosuus) ovat olleet systemaattisesti korkeampia kuin naisten, Anttila huomauttaa.

Naisiin vaikuttavat miehiä enemmän myös perhevastuut. Anttilaa huolettaa tässä yhteydessä etenkin uusi työaikalaki, joka sallii pidemmät työviikot ja -päivät.

– Työnantajapuolella on kova hinku työajan joustamiseen. Mutta vastuu perheestä ei muutu, koulut ovat auki samaan aikaan kuin ennenkin, samoin päiväkodit, Anttila toteaa perheen sujuvaa arkea rikkovista ”joustoista”.

Tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelmista tutkimuspäällikkö toteaa, että ne pitää myös toteuttaa.

– Näitä asioita ei voi seurata ja kehittää, ellei niitä jalkauteta käytännöiksi työpaikoilla, Anttila muotoilee.

AKKAIN JUTTUJA?

Juha Pakarinen on joensuulaisen Thermo Fisher Scientific Oy:n yli 400 tuotantotyöntekijän pääluottamusmies ja liiton työympäristö- ja tasa-arvojaoston jäsen.

– Raskaammalla puolella on aika paljon niitä kaksilahkeisia, jotka pitävät tasa-arvoa akkain juttuina. Mutta tasa-arvoa ei pidä nähdä miesten ja naisten vastakkainasetteluna, se on paljon muutakin, Pakarinen toteaa korostaen sitä, että kaikkia on kohdeltava yhdenvertaisesti riippumatta kansallisuudesta tai mistään muustakaan henkilöön liittyvästä asiasta.

Miten tasa-arvotaistelija edistää itse kaikkien yhdenvertaista kohtelua?

– On väännettävä paljon rautalankaa. Ja keskusteltava, keskusteltava ja keskusteltava. Joskus on tosin nostettava kädet pystyyn. Tämä ihminen on elänyt pimmeessä koko ikänsä, työskennellyt siinä syrjäisessä autokorjaamossa, jossa on nakukalenterit tapettina. Joskus on vain luovutettava.

Toivon, että painetun työehtosopimuksen viimeisille, tyhjille sivuille tulisi muistutus tasa-arvo- ja yhdenvertaisuuslaeista henkilöstömäärään peilaten.

– Onko naisten varpaat halvemmat kuin miesten?

Niin Pakarinen kertoo joskus aloittavansa keskustelun. Hölmistyneeseen ”Kuinka niin?” -vastaukseen voi sitten jatkaa, että jos ei ole niin sitten pitää naisillakin olla turvakengät. Jos ei olisi, kaatuisivat naisen työt sitten miehen niskaan, kun nainen on sairauslomalla.

Ja sitten voidaan päästä puhumaan jo itse tasa-arvolaista ja yrityksen tasa-arvosuunnitelmasta. Jos nainen saisi samasta työstä enemmän palkkaa, niin milläs siihen pääsee kiinni?

– Tasa-arvolailla, Pakarinen valistaa.

Palkkakartoitus ja tarkka seuranta siitä, miten vapautuviin työpaikkoihin haetaan ja sijoitutaan, siinä on Pakarisen tarjoamia esimerkkejä käytännön työkaluiksi tasa-arvon toteuttamiseen.

– Me näemme palkkojen muutokset. Helposti miehillä nousee tappiin. Mutta suunnitelman takia voimme kysyä: Miksi? Perusteettomia palkanlisiä ei saa olla, Pakarinen kertoo.

TYÖTÄ MAAILMALLA – JA SUOMESSA

Pakarinen on käynyt kahdessa Afrikan maassa, Ghanassa ja Malawissa, pitämässä tasa-arvokoulutuksia yhteistyössä SASK:in kanssa. Hän sanoo olevansa ”tavattoman ylpeä” saavutuksistaan Malawissa. Siellä vailla mitään suojavarusteita ja alati vaanivan seksuaalisen väkivallan uhan alla työskennelleet naiskaivostyöntekijät saivat oloihinsa erittäin huomattavat parannukset koulutuksen jälkeen. Heidät muun muassa siirrettiin tekemään vain päivävuoroa, mikä vähensi seksuaalista väkivaltaa tuntuvasti.

Pakarinen kertoo, että häntä on soimattu: ”Miks sie sinne lähdet, kun Suomessakin on epäkohtia?”

Jälleen on väännettävä rautalankaa:

– Jos me saamme Malawin kaltaisissa maissa paikallisten työntekijöiden asiat kuntoon, ei heillä ole tarvetta lähteä muualle töitä etsimään.

– Ja kaikilla on joku ukki tai ukin ukki, joka on käynyt esimerkiksi Amerikoissa. Siitä ei vaan haluta puhua. Mutta miksiköhän hän lähti? Ihan samalla tavalla työn ja paremman elämän perään, Pakarinen painottaa kuvaillessaan Suomeen töihin nyt tulevien ulkomaalaisten työntekijöiden todellisuutta.

Pakarinen puhuu voimakkaasti liiton antaman tasa-arvokoulutuksen puolesta, erityisesti Murikka-opiston puolesta.

– Murikassa ajatukset ovat poissa arkiasioista. Eikä siellä ole työkaveri seuraamassa ja kuuntelemassa. Uskaltaa vapaasti olla samaa ja jopa eri mieltä tasa-arvoasioista.

– Toivon myös, että painetun työehtosopimuksen viimeisille, tyhjille sivuille tulisi muistutus tasa-arvo- ja yhdenvertaisuuslaeista henkilöstömäärään peilaten. Niissä enimmäkseen pienissä työpaikoissa, jossa isäntä määrää, tämä helpottaisi luottamusmiesten työtä. Isäntä ei silloin pysty kumoamaan vaatimuksia, sillä niiden takana on laki.

TEKSTI SUVI SAJANIEMI

SOPEUTUJAT: Vastoinkäymiset on tehty voitettaviksi

Ainoja ja Reinoja Lieksassa valmistanut PK Kappi Oy teki konkurssin keväällä 2019. Siitä käynnistyi suomalaisen jalkinevalmistuksen vimmainen henkiinjäämiskamppailu. Nyt Suomi Kenkä hakee uutta nousua kansainvälisiltä markkinoilta.

23.6.2021

KUVA YLLÄ: Jo Aino-Reino-tehtaalla ompelijana työskennelleestä Satu Turusesta tuli Suomi Kengän ensimmäinen työntekijä. Nyt kenkiä valmistuu entisessä Rauhalan koulussa, missä Turunenkin opiskeli. Toimitusjohtaja Kare Tikka reissaa Helsingistä Lieksaan viikoittain.

Lieksan jalkinetehtaan konkurssia seuranneet tapahtumat ovat kuin jännitystarina. Hermopeliä konkurssipesän kohtalosta, pisteliäitä kommentteja suomalaisen jalkinevalmistuksen mahdottomuudesta, koronapandemiaa, materiaalipulaa ja pettäneitä aikatauluja.

Kun ompelija Satu Turusen viimeinen työpäivä jalkinetehtaalla oli konkurssin jälkeen päättynyt, hän pohti muuttoa pois Lieksasta. Rivitaloasuntokin oli jo myynnissä. Sitten kilahti puhelin. PK Kapin toinen yrittäjä Arto Huhtinen soitti. Hän kysyi, josko saisi antaa Turusen numeron Kare Tikalle.

Tikalla oli hoidettavanaan jo yksi jalkineyhtiö, Feelmax. Feelmax valmistutti jalkineita Aasiassa. Tuotteissa oli paljon laatuongelmia. Tikka oli vakuuttunut, että tuotanto kannattaa siirtää Lieksaan osaavampien ompelijoiden ja pohjanpaistajien käsiin. Mielessä muhi myös kokonaan uuden jalkinemalliston luominen.

– Kare soitti kysyen, josko voisin tulla arvioimaan, mistä konkurssipesän koneista kannattaa tehdä tarjous. Juhannuksen kynnyksellä Kare soitti, että tarjous oli mennyt läpi, Turunen muistelee.

Mari Virtanen (vas.) matkaa Lieksaan Vihdistä auttamaan tilausten hoitamisessa. Tilauksia käsitellään entisessä kemian luokassa samoissa tiloissa ompelijoiden kanssa. Tilaukset, paisto, ompelu, töiden järjestely, postitukset – moniosaaja Satu Turunen on Kare Tikan oikea käsi.

BRÄNDIIN EI VARAA

Konkurssipesän tuotantovälineet siirtyivät Tikan perustamalle Suomi Kenkä Oy:lle. Sen sijaan Aino- ja Reino-brändien hinta karkasi käsistä. Brändi myytiin Finlaysonille. Finlaysonin toimitusjohtaja vakuutti medioiden haastatteluissa, ettei jalkineiden valmistus ole Suomessa kannattavaa. Ainojen ja Reinojen valmistuksen yhtiö siirsi Italiaan.

– Suomalaisen brändin valmistuksen siirtyminen ulkomaille oli tyrmistys. Ei ole sen koomin täällä ihmiset panneet enää Ainoja ja Reinoja jalkaansa, Turunen puuskahtaa.

TYÖSOPIMUS SYYSKUUSSA

Syyskuussa 2019 Turusesta tuli Suomi Kengän ensimmäinen työntekijä. Ompelija oli ehtinyt hankkia myös pintakäsittelijän pätevyyden. Tositoimiin maalarina ja lattia-asentajana hän pääsi tuota pikaa ryhtyessään kunnostamaan Suomi Kengälle uusia tiloja Lieksaan.

Samaan aikaan Tikka painiskeli Suomi Kengän tuotantokoneiden kanssa. Kävi ilmi, ettei vanhan kaluston tekniikka riittänyt uuden kenkämalliston tekemiseen. Oli investoitava uuteen.

– Lokakuussa 2019 olimme tilanneet jalkineiden materiaaleja Aasiasta. Valmistuksen oli määrä käynnistyä tammi–helmikuussa 2020. Ei saatu materiaaleja, saatiin koronapandemia, Tikka päivittelee.

Tuotanto kannatti siirtää Lieksaan osaavampien ompelijoiden ja pohjanpaistajien käsiin.

Kun tekstiilituotanto Kiinassa viimein käynnistyi, ”joka ikinen tilkkutehdas aloitti hengitysmaskimateriaalin valmistamisen”. Materiaalitarpeissa käännyttiin hetkeksi eurooppalaisten toimittajien puoleen.

Ensimmäiset Suomi Kengät valmistuivat Lieksassa toukokuussa 2020. Samaan aikaan koronan vuoksi jälleenmyyjät peruivat tilauksiaan.

PELASTAVA VERKKOKAUPPA

Materiaalitoimitukset Kiinasta takkuilevat edelleen. Konteissa tuotiin maskeja Kiinasta Eurooppaan. Nyt kontit lepäävät Euroopassa, tavarat liikkuvat kangerrellen. Merikuljetusten hinnat ovat kallistuneet rajusti.

– Pari vuotta sitten kontti Kiinasta maksoi 800–1 000 taalaa, nyt 6 000–7 000 taalaa, Tikka kauhistelee.

Logistiikan hätäratkaisuna on käytetty Siperiaa halkovia junaraiteita. Kerran junalasti jäi tulematta, kun mutavyöry rikkoi radan.

Suomi Kenkien pohjien valmistuksessa päkiän ja kannan alle pannaan kovempaa rouhetta, muualle pehmeämpää. Näin pohjasta saadaan jalalle mahdollisimman joustava. Suomi Kenkä panostaa jalkineiden terveysvaikutuksiin, jatkossa voimakkaammin lasten jalkineisiin.

Vastoinkäymisistä huolimatta 11 työntekijää tekee töitä Suomi Kengässä luottavaisin mielin. Koronan vuoksi saatu 100 000 euron tuki käytettiin verkkokaupan kehittämiseen. Juuri verkkokauppa on pitänyt talouden plussalla. Verkko on myyntikanavista tärkein, jälleenmyyjiä ovat muun muassa Kesko, Halonen ja Kärkkäinen.

Pankakoskelle entiseen K-markettiin kunnostetut tilat kävivät pian pieniksi. Jalkinetehdas muutti viime vuodenvaihteessa tyhjäksi jääneen Rauhalan koulun tiloihin. Nyt tilaa on reippaat 1 200 neliötä. Seuraava haaste on tuotannon pullonkaula – jalkineita valmistuu nyt 30 000 parin vuosivauhdilla. Kysyntää olisi selkeästi isommalle määrälle. Kasvua Suomi Kenkä aikoo hakea kansainvälisiltä markkinoilta.

Järkytyksen paikka

Suomalaiskotien aiemmin kylmillä lattioilla ehdittiin tepsutella Aino- ja Reino-tossuilla lähes 90 vuoden ajan. Alkujaan tossuja valmisti Suomen Kumitehdas Oy, sittemmin Nokian Jalkineet Oy.

Vuonna 2004 Ainojen ja Reinojen valmistus siirtyi PK Kappi Oy:lle, joka ryhtyi valmistamaan jalkineita Lieksassa. Tossukauppa kävi hyvin, huippuvuosi oli 2010. Lieksassa kotijalkineiksikin tituleerattuja tossuja ehdittiin valmistaa noin 2,6 miljoonan parin verran.

Maaliskuussa 2019 tehtaan ovesta sisään kävelivät asianajotoimiston lakimiehet; PK Kappi oli ajautunut konkurssiin. Tehtaan kaikki 17 työntekijää irtisanottiin.

Konkurssi koski suomalaisten sieluun. Some räjähti ja media tehtaili otsikoita. Suomalaiset terapoivat menetystä jakamalla Aino- ja Reino-tarinoitaan. Loppuhuipennuksena tehtaan verkkokauppa kaatui, kun väki rynnisti ostamaan vielä yhdet Ainot ja Reinot.

Lieksan tehtaalla yli 10 vuotta työskennellyt Satu Turunen kuvaili tuntojaan eräässä haastattelussa ”järkytyksen paikaksi”. Lakitoimiston juristi kommentoi asiaa toiveikkaasti toteamalla, että jatkaja etsitään ripeästi niin, että uusi yrittäjä pääsee hyppäämään liikkuvaan junaan. Vaan eivätpä asiat sitten menneetkään niin kuin Strömsössä.

TEKSTI SIRKKA-LIISA AALTONEN
KUVAT JARNO ARTIKA

TYÖYMPÄRISTÖ: Miksi meillä on kesäloma?

”Neljäsosa suomalaista kärsii merkittävästä työstressistä. Loman tarve ei ole vähentynyt, vaikka fyysisesti raskaat työt ovat vähentyneet”, toteaa vanhempi tutkija Sampsa Puttonen Työterveyslaitokselta.

23.6.2021

Stressiä aiheuttavat nyt digitalisoituminen ja automaatio.

– Työ vaatii jatkuvaa oppimista ja sitoutumista. Työ ja koko meidän elämämme on intensiivisempää, eikä työn kuormittavuus ole hirveästi muuttunut, mikä on aika yllättävääkin, Puttonen toteaa.

LYHYTKIN LOMA VOI ELVYTTÄÄ

– Lyhytkin loma, kun se on hyvin suunniteltu, voi antaa kokemuksen palautumisesta. Pidemmällä lomalla fysiikka toipuu kuitenkin paremmin. Saadaan uni–valverytmi terveemmäksi, elimistön kuormitus kevenee ja voimavarat uudistuvat.

Pätkätyöläisillä ei ole useinkaan mahdollisuutta pitää lomaa lainkaan.

– Töitä tehdään aina, kun saadaan. Pelätään ongelmia omaan talouteen, jos ei oteta seuraavaa työtä vastaan.

Sampsa Puttonen
Sampsa Puttonen

Pätkätyöläisten epävarmuus toimeentulosta ja mahdottomuus suunnitella elämäänsä eteenpäin muodostuvat yhdessä lomattomuuden kanssa koko elämänhallinnan ongelmaksi, johon yksilö ei terveellisten elämäntapojen vahtimisella useinkaan jaksa vaikuttaa. Nämä ovat julkisesta keskustelusta ”katveeseen” jääviä aiheita.

– Sellaiset asiat, joista puhutaan, niillä on taipumus tulla korjatuiksi, Puttonen alleviivaa.

Tutkijana hän tunnistaa, että perinteisissä työsuhteissa olevien toimihenkilöiden ja asiantuntijoiden ongelmia, joista saadaan julkiselta sektorilta tilastotietoja, on helpompi tutkia kuin vaikka nollatuntisopparilaisten ongelmia.

– Heikommassa työmarkkina-asemassa olevien, eikä vain jo valmiiksi varsin hyvinvoivien, ihmisten tutkiminen ja ongelmien korjausesitykset toisivat laajemmat vaikutukset työuriin, Puttonen kritisoi itseään ja suomalaista tiedeyhteisöä.

Kun kesähelteellä ollaankin töissä

– Toimimme hellestrategiassa ennakoiden, kuvaa autotehtaan työsuojeluvaltuutettu Jouni Wallin.

Normaali työskentelylämpötila Valmet Automotiven Uudenkaupungin tehtaalla on 20–22 astetta, Pahimman hellekauden aikaan sisälämpötila voi olla 28, joissain tiloissa jopa yli 33 astetta.

Kun säätiedotus ennustaa helteitä, aloitetaan kiinteistöstä.

– Ilmanvaihto laitetaan maksimiin, millä on huomattava vaikutus pieniin, suljettuihin tiloihin.

Viime kesänä koko tehtaalle hankittiin digitaaliset lämpö- ja kosteusmittarit. Wallin iloitsee, että nyt ei tarvitse enää arvailla tietoja analogisista mittareista. Toimenpiteiden vaikutusta voi vielä seurata rekisteröidystä datasta.

– Osastoilla on viilennettyjä koppeja, ja viime kesänä pihalle hankittiin lisäksi isompia kylmäkontteja taukojen pitämistä varten. Hellepäivien iltoina ja öinä avataan isoimmat ovet. Osastoille on ostettu ja vuokrattu läjäpäin tuulettimia ja siirrettäviä ilmastointilaitteita, joita työntekijät kohdentavat parhaiksi katsomiinsa paikkoihin, Wallin kertoo.

Täällä mennään turvallisuus edellä, ja koko ajan pyrimme olemaan kehityksen kärjessä.

Urheilujuomatablettien tarjoaminen veteen sekoitettaviksi on tehnyt nesteytyksestä mieluisampaa.

– Nuoret eivät aina tiedosta helteen riskejä. He haluavat näyttää. Mutta ei se niin mene, että käydään ensin McDonald’sin kautta ja sitten tullaan tänne pärjäämään 12 tuntia, Wallin viittaa terveellisten elämäntapojen painoarvoon.

Kukin pääsee vuorollaan helletauolle, ja esimiehillä on Wallinista suuri vastuu. On tunnettava alaisensa ja heidän yksilölliset tarpeensa. Valtuutettu on kuitenkin tyytyväinen tehtaan nykyisiin käytäntöihin.

– Täällä mennään turvallisuus edellä, ja koko ajan pyrimme olemaan kehityksen kärjessä, Wallin toteaa.

TEKSTI SUVI SAJANIEMI
KUVA ISTOCK

REPORTAASI: Kalusteita elämän keskelle

Askon sohvatehtaan työntekijät valmistavat sohvia, nojatuoleja ja sänkyjä ennätyksellisen kysynnän tahtiin. Korona-aikana ihmisillä on ollut aikaa oman kodin sisustamiseen.

23.6.2021

KUVA YLLÄ: Verhoilija Sirpa Leppäniemen käsittelyssä nojatuoli saa kangaspäällisen. Hän on työskennellyt verhoilualalla 35 vuotta.

INSOFA OY

PERUSTETTU 1918. Tunnetaan myös aputoiminimellä Askon sohvatehdas.
KOTIPAIKKA Lahti
TUOTANTO Olohuoneen istumakalusteet sekä sängyt
HENKILÖSTÖ 73, josta tuotannossa 66
LIIKEVAIHTO 8,5 milj. euroa (2020)

Ompelukoneet naksuttavat, paineilmanaulaimet poksahtelevat ja liimaruiskut suhisevat Lahdessa Askon sohvatehtaalla, jossa valmistuu päivittäin 100–150 sohvaa ja nojatuolia.

Suorakaiteen muotoisen tehdashallin pinta-ala on hieman suurempi kuin kahden täysimittaisen jalkapallokentän. Olohuoneen istumakalusteiden lisäksi tehtaalla valmistetaan erilaisia sänkyjä.

Yrityksen nimi on Insofa Oy, mutta monet tuntevat sen perinteisellä aputoiminimellä Askon sohvatehdas. Tehtaalla valmistuu noin puolet Askon myymälöissä kaupatuista sohvista.

Sohvatehtaan pinta-ala on noin 15 000 neliömetriä, eli hieman enemmän kuin kahden jalkapallokentän ala yhteensä.
Sohvatehtaan pinta-ala on noin 15 000 neliömetriä, eli hieman enemmän kuin kahden jalkapallokentän ala yhteensä.

POIKKEUSAIKANA KOVA KYSYNTÄ

Tehtaalla on korona-aikana valmistettu sohvia täydellä kapasiteetilla. Pandemian alussa myynti sakkasi, mutta kesästä 2020 tahti on ollut ennätyksellistä.

Poikkeusaika on pitänyt ihmiset kotona sisustuksen keskellä. Monella on ollut aikaa miettiä, mitä hankkia omaan kotiinsa.

– Haipakkaa saa mennä, mutta positiivisella fiiliksellä. Tällaisena aikana on hyvä, että on töitä, sanoo pääluottamusmies Saija Suonio.

Suonio on työskennellyt Insofalla kahteen otteeseen. Ensimmäisen työskentelyajan jälkeen hän opiskeli lähihoitajaksi ja teki töitä kotihoidossa yli kolme vuotta. Paluu sohvatehtaalle tuli ajankohtaiseksi, sillä kotihoidossa työ oli todella kiireistä.

– Ei ollut järkeä, kun perhettä ei nähnyt moneen päivään, Suonio kertoo.

Verhoilijana työskentelevä Suonio on työskennellyt sohvatehtaalla paluun jälkeen kolme vuotta. Aiemmin hän on tehnyt töitä myös liimauksessa ja leikkaamossa.

Pääluottamusmies Saija Suonio kertoo, että sohvaa verhoillessa saattaa tulla kuvitelleeksi, millaiseen kotiin tuote on menossa.
Pääluottamusmies Saija Suonio kertoo, että sohvaa verhoillessa saattaa tulla kuvitelleeksi, millaiseen kotiin tuote on menossa.

KYLVETTY HUUMORI KUKKII

Suonio aloitti vuoden alussa pääluottamusmiehenä.

– Keltanokka olen vielä. Pikkuhiljaa opin lisää.

Uuteen luottamustehtävään liittyvät opinnot ovat olleet koronan takia etäopiskelua. Suonio jakaa kiitosta edeltäjälleen, jolta on saanut tarpeen tullen apua.

Insofalla työporukka on ottanut korona-ajan vaatimukset hyvin vastaan. Ruokataukoja on rytmitetty uusiksi ja ylimääräisiä kohtaamisia on muutenkin vähennetty.

– Yritetään pitää toisistamme huolta, Suonio sanoo.

Ihmiset osaavat kylvää hyvää ympärilleen.

Työyhteisön henkeä hän pitää kaikkiaan hyvänä. Isossa porukassa kaikki eivät aina tule toimeen, mutta pääosin huumori kukkii ja fiilis on kohdillaan.

– Ihmiset osaavat kylvää hyvää ympärilleen, Suonio sanoo.

Tehtaalla on henkilöstöä kaikkiaan 73, joista 66 on tuotannon työntekijöitä. Naisia on töissä 40 ja miehiä 33. Töissä on sekä kohta eläkkeelle jääviä että nuoria. Keski-ikä on noin 46 vuotta.

Suonio laskee, että naisia on enemmän töissä alkutuotannossa ja ompelussa. Miehiä taas on enemmän kokoonpanossa ja viimeistelytöissä.

Sohvatehtaalla järjestäytymisaste on Suonion mukaan yli 90 prosentin luokkaa.

OSISTA VALMIIKSI KALUSTEIKSI

Sohvan synty tehtaalla alkaa pehmusteiden, kankaiden sekä runko-osien vastaanotosta.

Alkutuotannossa osa kankaista käsitellään verhoilusuoja-aineella. Tämän jälkeen kankaat leikataan muotoonsa. Robotit hoitavat pääosan leikkuutöistä.

Seuraavaksi kankaat kuljetetaan ompelun esivaiheisiin, joissa niihin kiinnitetään muun muassa vetoketjut. Kokoonpano-ompelussa kangaspaloista tehdään valmiita runkopäällisiä ja tyynyjen päällisiä. Tyynyt täytetään koneellisesti.

Viimeistelytuotannon puolella sohvien puuosat ja runkomekanismit kasataan valmiiksi rungoiksi. Tämän jälkeen runkoihin liimataan pehmusteet.

Seuraavaksi kalustoverhoilija vetää runkopäällisen paikalleen ja niittaa sen kiinni. Tämän jälkeen istuinpehmusteet laitetaan paikoilleen ja valitaan oikeat jalat sohvan mukaan. Kalustoverhoilija myös varmistaa tuotteen laadun ja laittaa nimellään varustetun mestarimerkin tuotteeseen.

Valmis sohva pakataan ja lähetetään asiakkaalle.

OMPELUA MUSIIKIN TAHTIIN

Mirva Wellingin työpisteessä ompelukone tikkaa ja vastamelukuulokkeissa soi tanssimusiikki. Korona-aikana ei pääse tansseihin, joten hieman pitää jammailla työpisteessä.

Welling on työskennellyt Insofalla ompelijana vuodesta 2015. Ensin hän työskenteli työnvuokrausfirman kautta, mutta tuli sittemmin vakinaistetuksi.

Hän työskenteli ennen Insofaa noin 30 vuotta vaateompelijana edellisen työpaikan konkurssiin saakka.

– Ompelu tulee selkärangasta, kun sitä on tehnyt yli 40 vuotta, Welling toteaa.

Ompelija Mirva Wellingin vastamelukuulokkeet peittävät tehtaan äänet ja soittavat tanssimusiikkia.

Työstettävät materiaalit ovat suurin erottava tekijä vaatteiden ja sohvakankaiden ompelussa.

– Onhan se ihan valtava ero. Vaatteet ovat kevyitä, ja sohvanompelu raskasta, Welling sanoo.

Nykyisissä töissä tahti on usein kova, sillä päivässä urakkatahdilla valmistuu 10–12 sohvaa. Hän kertoo, että kädet ja muut jäsenet ovat kuitenkin kestäneet yllättävän hyvin pitkän työuran.

TAITO HÄVIÄÄ, JOS EI KOULUTETA

Sohvamalliston vaihtuvuus on Wellingille virkistävä tekijä.

– Kun tulee uusi malli, niin joutuu aina skarppaamaan.

Muutaman toiston jälkeen uusi malli on jo ulkomuistissa ja siihen on helppo palata myöhemmin.

Kehitettävää hän näkee alan palkkauksessa ja muissa työehdoissa.

– Työehtosopimukset eivät ole tasa-arvoisia ammattialoittain. Niitä pitäisi kehittää, Welling sanoo.

Ompelu tulee selkärangasta, kun sitä on tehnyt yli 40 vuotta.

Ompeluintoa hänellä riittää satunnaisesti myös vapaa-ajalle.

– Kun tekee itselle puseron tai hameen, niin tulee vaihtelua sohvan ompelulle.

1970-luvulla teollisuusompelijan koulutuksen hankkinut Welling on huolissaan suomalaisen ompelutaidon säilymisestä, sillä nykyisin koulutusta on vähän.

– Taito häviää, jos ei kouluteta.

VAIHTELU VOI MYÖS KULUTTAA

Sohvien ja sänkyjen valmistuksessa työskentelevä päällystäjä Ferenc Juhász kertoo, että monipuoliset tehtävät tuovat vaihtelua ja mielekkyyttä työhön.

– Työhön kuuluu tehtäviä verhoilusta liimaukseen. Kokovaltaisesti tulee tehtyä, Juhász sanoo.

Kolme vuotta vakituisesti sohvatehtaalla työskennellyt Juhász oli aiemmin useita kesiä tehtaalla töissä.

Ferenc Juhász työskentelee päällystäjänä, mutta tekee useita työtehtäviä.

Moniosaaminen voi olla myös kuluttavaa, sillä tehtävästä toiseen vaihtaminen vie energiaa. Optimi olisi, jos saisi tehdä samaa työtä ainakin pari päivää putkeen.

– Jos osaa paljon eri asioita, niin heitellään helposti paikasta toiseen, Juhász sanoo.

Puuartesaanin ja verhoilijan koulutukset suorittanut Juhász pohtii, että liikunnallinen elämä on auttanut jaksamaan töissä ja pitänyt jäsenet ehjinä.

TYÖASIAT JÄÄVÄT TEHTAALLE

Sirpa Leppäniemi on työskennellyt verhoilualalla 35 vuotta. Askon sohvatehtaalla hän on verhoillut nyt kolmisen vuotta. Käytännössä työ on sohvien ja tuolien verhoilukankaiden niittaamista kiinni runkoon.

– Tykkään verhoiluhommasta. Jonkun verran olen ollut ompelupuolellakin, Leppäniemi kertoo.

Aiemmin hän on ollut verhoilualan yrittäjänä 17 vuoden ajan.

– Yrittäjänä on se oma vapaus. Pystyy, saa ja joutuu tekemään monipuolisesti, Leppäniemi pohtii.

Kannattaa pitää fyysisestä kunnosta huolta.

Palkkatyössä on vastaavasti omat hyvät puolensa. Tehtaalta kotiin lähtiessä voi yleensä jättää työasiat työpaikalle.

– Eihän sellaista työtä ole kenelläkään, että aina olisi ihanaa. Pääpiirteittäin olen tykännyt, Leppäniemi toteaa.

Työpisteessä tärkeitä apuvälineitä ovat nostopöytä sekä verhoilupukki, johon nojatuolin saa kätevästi pyöriteltäväksi. Selällä nostamista täytyy välttää huonekaluja käsiteltäessä.

– Kannattaa pitää fyysisestä kunnosta huolta. Venyttelen työpäivän päätteeksi ja käyn salilla, Leppäniemi kertaa työssä jaksamisen keinoja.

TYÖTURVALLISUUS KEHITTYY

Työsuojeluvaltuutettu Jere Kujala työskentelee Insofalla puuseppänä kollegan opintovapaan sijaisena. Kuusi vuotta tehtaalla töissä ollut Kujala on aiemmin työskennellyt muun muassa runkokasauksessa.

Hän kertoo, että työvälineet ovat kehittyneet parempaan suuntaan. Esimerkiksi paineilmalla toimivat runkonaulaimet ovat keventyneet.

– Uudemmat eivät lyö niin paljoa käsille, Kujala sanoo.

Hän kertoo, että työasentoihin on kiinnitetty huomiota. Työterveyshuollosta käy asiantuntijoita neuvomassa parempia työskentelyasentoja.

– Vähän kun korjaa asentoa, niin kummasti helpottaa.

Työsuojeluvaltuutettu Jere Kujala työskentelee puuseppänä. Hän valmistaa testikappaleet uusista mallistoon tulossa olevista sohvista.

Myös tehtaalla käytetyt aineet ovat seurannassa. Suunnitelmissa on esimerkiksi luopua viimeisestä liuotinpohjaisesta liimasta ja ottaa tilalle vesiohenteinen vaihtoehto.

– Täytyy ottaa huomioon pitkäaikaiset vaikutukset. Aina parempi, kun vaihdetaan turvallisempiin aineisiin, Kujala toteaa.

Korona-aikana monien työntekijöiden sosiaaliset piirit ovat pienentyneet oman perheen ja työpaikan sisälle. Hän arvelee, että työstä on tullut sosiaalisesti tärkeämpää, joten kitkaa on vältetty.

– Ilmapiiri on jotenkin parantunut, Kujala arvioi.

Tilauskalusteita monenlaisiin koteihin

Askon sohvatehtaalla valmistetaan sohvat asiakkaan valitsemista kankaista. Ferenc Juhász pohtii, että tilauksesta tekeminen on mielekkäämpää kuin tuotteiden valmistaminen varastoon kauppoja odottamaan.

– Se motivoi ainakin itseäni, Juhász kertoo.

Erikoiset materiaalit ja väritykset ovat panneet Mirva Wellingin miettimään, millaiseen kotiin persoonalliset sohvat ovat mahdollisesti menossa.

– Ihmiset osaavat tilata aika räväköitäkin kankaita, niin ehkä kotikin on räväkkä, Welling sanoo.

Myös oman sohvan ompeleminen ennen eläkkeelle jäämistä on käynyt mielessä.

– Yksi lempivärini on kaunis turkoosi. Siitä olen haaveillut, mutta aika näyttää, Welling pohtii.

Ihmiset osaavat tilata aika räväköitäkin kankaita, niin ehkä kotikin on räväkkä.

Sirpa Leppäniemi pitää suomalaisia melko varovaisina sisustajina. Hillityt harmaat ja beiget ovat kestosuosikkeja. Valtavirrasta poikkeavat tilaukset ovat väripilkkuja myös tekijälle.

– Jos on karkinpinkin värinen sohva, tulee mieleen, että se menee naistalouteen tai lastenhuoneeseen, Leppäniemi naurahtaa.

Saija Suonio kertoo, että sohvaa verhoillessa saattaa kuvitella, minne tuote on menossa.

– Välillä tulee mietittyä, millaiseen paikkaan tuote menee ja minkälainen ihminen siinä istuu, Suonio sanoo.

Sängyt mukaan mallistoon

Askon sohvatehtaan historia alkaa vuodesta 1918, jolloin Asko Avonius perusti Lahteen puusepäntehtaan.

Tehtaan nykyinen kiinteistö Lahdessa on valmistunut vuonna 1968. Tehdaspäällikkö Jyrki Vuorio kertoo, että tehdasmaiseen työskentelytapaan siirryttiin 1970-luvun kuluessa.

1990-luvulla Askon liiketoiminta hajaantui, kun esimerkiksi julkikalusteyksikkö myytiin pois. 2000-luvun puolella Indoor Group Oy osti Askon oikeudet, sohvatehtaan ja myymälät. Suomessa ja Baltiassa toimiva Indoor omistaa myös myymäläketju Sotkan.

INVESTOINTEJA TUOTANTOON

Tehtaan jatkuvasti elävässä mallistossa ovat kaikenlaiset olohuoneen istumakalusteet.

– Parin–kolmen viikon välein tulee uusi tuote, Vuorio kertoo.

Myös pitkäaikaisia suosikkeja löytyy valikoimasta.

– Harlekiini-lepotuoli täyttää 30 vuotta tänä vuonna. Se on edelleen suosituin tuote mallistossa.

Harlekiini-nojatuolin rungon linjat miellyttävät sisustajia. 30 vuotta mallistossa ollut tuoli on edelleen suosituin tuote.

Nykyisin sohvatehtaalla valmistetaan myös sänkyjä. Koetuotanto alkoi vuonna 2018, ja seuraavasta vuodesta alkaen Lahdessa on tehty sänkyjä kaikkiin Askon myymälöihin. Tehtaalla myös investoidaan sänkytuotantoon.

– Ensin hankittiin patjanvalmistukseen pakkauskone, kesän aikana tulee sijaispatjojen päällystyskoneet, ja syksyllä automatiikkaa patjanvalmistukseen, Vuorio kertoo.

Vuodelle 2022 on suunniteltu investointeja myös sohvatuotannon puolelle. Vuorion arvion mukaan sohvien tuotanto säilyy jatkossakin käsityöpainotteisena, sillä automaatio taipuu huonosti moniin sohvatuotannon vaatimuksiin.

VASTUULLISET TEOT ESIIN

Insofa aloitti keväällä Lahden kaupungin ilmastokumppanina.

Mukaan lähteneet yritykset asettavat itselleen kehityskohteita. Sohvatehtaalla kohteina ovat jätelajittelun parantaminen, loisteputkivalaisimien uusiminen led-valoihin ja liuotinpohjaisesta liimasta luopuminen.

Vuorio kertoo, että ilmastokumppanuus liittyy Indoor Groupissa menossa olevaan vastuullisuusprojektiin. Ilmastoasioiden lisäksi läpi käydään kaikki toiminta mukaan lukien työturvallisuus.

– Sekä ympäristö- että muita asioita tehdään koko ajan, mutta emme ole toistaiseksi tuoneet niitä esiin, Vuorio sanoo ja viittaa esimerkiksi materiaalien korkeaan kotimaisuusasteeseen.

TEKSTI ANTTI HYVÄRINEN
KUVAT LAURI ROTKO

TAIDONNÄYTE: Näin syntyy Julia-kannu, josta kaadetaan kahvia presidentinlinnassa

Kultakeskuksen työntekijöiden valmistamista hopeisista Julia-kannuista kaadetaan kahvia esimerkiksi presidentinlinnassa ja Suomen suurlähetystöissä.

27.5.2021

Kultakeskus on Pohjoismaiden ja Baltian johtava jalometallialan yritys. Sen hopeinen, rokokootyylinen Julia-kahvikannu on yrityksen suosituin kannumalli. Julialla ei ole omaa suunnittelijaa, vaan se syntyi tiimityön tuloksena. Kannu on ollut Kultakeskuksen tuotannossa vuodesta 1990 lähtien. Kahvikalustoon kuuluu myös kermakko ja sokerikko.

Julia-kannu poikkesi edeltäjistään siinä, että sen runko pystyttiin tekemään yhdestä kappaleesta. Enää ei tarvinnut juottaa yhteen kahta erillistä osaa. Tämän mahdollisti teollisen tuotannon kehittyminen. Näin saatiin alennettua myös tuotantokustannuksia ja tuotteen hintaa. Vaikka valmistusprosessissa käytetään monenlaisia koneita, vaatii kannun työstäminen vielä nykyäänkin vankkaa käsityöosaamista.

Monet Kultakeskuksen työntekijät ovat viihtyneet talossa kymmeniä vuosia. He tuntevat ammattiylpeyttä siitä, että ovat kultakeskuslaisia. Kultakeskus on osa Suomen historiaa. Yritys perustettiin Hämeenlinnaan pian Suomen itsenäistymisen jälkeen.

1980–1990-luvun vaihteessa tehtaalle hankittiin teollisuusrobotteja. Niistä ei ollut kuitenkaan moniosaajiksi. Robottien ohjelmoinnissa oli iso työ, ja niitä käyttäessä olisi pitänyt tehdä pitkiä sarjoja samaa tuotetta. Nyt robotteja on jäljellä enää yksi, joka hioo veitsien päitä.

NÄIN SEN TEIMME

Kultakeskuksen valmistamia hopeisia kahvikalustoja käyttää yksityisten ihmisten lisäksi Suomen valtio presidentinlinnassa, suurlähetystöissä ja muissa edustustiloissaan. Hopeisen Julia-kahvikannun hinta liikkuu 3 000–3 500 euron tuntumassa. Kultakeskuksen tuotteita on annettu myös lahjaksi valtiovieraille.

1. TUOTANTOTYÖNTEKIJÄ JANNE PYKÄLISTÖ syöttää hopeaa sulatusuuniin, josta se tulee levyinä ulos. Puhdas hopea olisi liian pehmeää työstettäväksi, joten siihen sekoitetaan myös muita metalleja, kuten kuparia. Hopeinen kahvikannu valmistetaan 83-prosenttisesta työhopeasta. Hopea on painavaa, kuten monet muutkin jalometallit.

Yksi levy painaa runsaat neljä kiloa. Kultakeskus hankkii puhtaan hopearaaka-aineen Norjasta.

2. VALSSAAJA HARRI LEPPÄNEN työntää hopealevyn pyörivien valssirullien läpi. Kolmen vuosikymmenen kokemuksella sormet tunnistavat jo tarkkaan, milloin hopealevy alkaa olla oikean paksuinen ja sitä voi alkaa mitata.

Kahvikannun runkoa tehtäessä levy kulkee valssin läpi 25–30 kertaa. Kannun osien paksuus, kuten kaikkien muidenkin esineiden paksuus, vaihtelee jonkin verran, joten työ vaatii tarkkuutta.

3. VALSSATTU HOPEALEVY menee kupari- tai teräslevyn päällä kolmeksi tunniksi pitkään hehkutusuuniin, missä se lämpiää ja pehmenee viidentoista metrin matkalla ennen kuin se menee taas takaisin Leppäselle valssattavaksi.

Seuraavaksi levy matkaa aihioleikkaukseen, missä kone leikkaa suorakaiteen muotoisesta levystä pyöreän.

4. SEURAAVAKSI VUOROSSA ON SYVÄVETO, joka käsittää kolme eri työvaihetta. Työpöydällä on kolme eri vetotyökalusarjaa. Laatikossa on paksu vihko, jossa on tarkat ohjeistukset erilaisten esineiden vetämiseen ja muotoiluun. Työtä varten tarvitaan erilaisia työkaluja ja vetämisessä käytettäviä vetoaihioita. Sen jälkeen kannu lähtee painosorvaukseen. Sitä seuraa puristaminen, jolloin kannu alkaa löytää muotoaan.

Puristaminen sisältää myös monta eri työvaihetta. Ammattilaiset puhuvat pursottamisesta, mikä tarkoittaa kannun rungon levittämistä. Tämä vaihe vie kaksi päivää. Pursotusten välissä kannu viedään hehkutettavaksi.

Lopuksi hopeakannu saa prässikoneella kukkaornamentin kaulukseensa.

5. HOPEASEPPÄ MATTI MÄKELÄ pitelee kädessään hopeakannun nuuttia eli nokkaa, joka valmistetaan kahdesta osasta. Ennen kuin kannu on valmis, on edessä lukemattomia yksityiskohtaisia työvaiheita. Runkoon tehdään reikä nokkaa varten, ja kansi kiinnitetään kannuun saranalla. Sepän työtilasta näkee, että hänellä on monenlaista työtä meneillään kunniamerkkien kokoamisesta ja hopeaesineiden leimaamisesta tohtorinmiekkojen embleemilaattojen kiinnitykseen.

Mäkelä valmistui Lahden kultaseppäkoulusta vuonna 1984 ja on ehtinyt työskennellä alalla pian neljän vuosikymmenen ajan. Seinällä työntekoa seuraa valokuvassa muotoilija Tapio Wirkkala piippu sauhuten. Hän katsoo, tuleeko siitä työstä mitään, toteaa Mäkelä. Wirkkala suunnitteli Kultakeskukselle 1950–1980-luvuilla satoja malleja kynttilänjaloista ruokailuvälineisiin ja designesineisiin.

6. MÄKELÄ LEIMAA kahvikannun jalan kolmella eri punsselilla eli pakotusleimasimella. Leijonan kuva kertoo, että kannu on Kultakeskuksen valmistama, ja luku 830 ilmaisee esineen hopeapitoisuuden. Valmistusvuosi 2021 merkitään vuosileimalla U9. Nykyinen vuosileimojen merkintäjärjestelmä otettiin Suomessa käyttöön vuonna 1810. Yleensä leimat laitetaan esineeseen sitten kun se on saatu valmiiksi, mutta toisinaan, kuten kannun valmistuksessa, se on kätevämpi laittaa irralliseen jalkaan.

7. JUOTTAMISTA helpottaa nykyään se, että hopeakannun osat voidaan laserhitsata kiinni runkoon ennen juottovaihetta. Ennen vanhaan osat jouduttiin sitomaan yhteen paperilla päällystetyllä rautalangalla, jotta ne pysyivät kiinni juottamisen aikana, muistelee Mäkelä. Liitoskohdat sivellään ja suojataan ennen juottamista juoksutteella, että ne eivät hapetu.

Lopuksi Mäkelä laittaa kannun juotoskohtiin tikulla sulana juoksevaa hopeaa. Kannun pintakäsittely tapahtuu nykyään Virossa, missä se hopeoidaan ja kiillotetaan.

KULTAKESKUS OY

KOTIPAIKKA Hämeenlinna
PERUSTETTU Suomessa 1918. Laajentunut yrityskauppojen myötä, kun yritys osti 2018 ruotsalaisen, vuonna 1666 perustetun Sporrong-konsernin koko osakekannan.
TUOTANTO Yksi tuotantolaitos Suomessa ja kaksi Virossa. Liiketoimintaa lisäksi Ruotsissa, Norjassa, Latviassa ja Liettuassa. Valmistaa hopeaesineitä, kuten ruokailuvälineitä ja designtuotteita, sekä timantti-, kulta- ja hopeakoruja, kunniamerkkejä, mitaleita ja pokaaleja. Tuo maahan laadukkaita sveitsiläisiä kelloja sekä nuorison suosimia brändikelloja.
HENKILÖKUNTA Suomessa noin 50, koko konsernissa noin 200.
LIIKEVAIHTO Noin 15 milj. euroa (2019).

TEKSTI RIITTA SAARINEN
KUVAT JANI LAUKKANEN

REPORTAASI: Nauhaa ja nyöriä

Virtain Killinkosken partaalle kohosi runsas sata vuotta sitten Suomen ensimmäinen nauhatehdas, jonka monet muistavat Inka-olkaimista. Vielä 40 vuotta sitten Inka Oy työllisti yli 200 nauhanvalmistajaa. Useamman yrityssaneerauksen jälkeen heitä on jäljellä 26, mutta hyvässä työporukassa on ilo sinnitellä eteenpäin.

20.5.2021

KUVA YLLÄ: Pääluottamusmies Heli Virolainen on nauhanvalmistaja toisessa polvessa. Hänen äitinsä Anja Luoma työskentelee myös Inkan punomossa.

INKA OY

PERUSTETTU 1898
KOTIPAIKKA Virrat
OMISTAJAT Kuusi yksityishenkilöä, joista neljä työskentelee yrityksen johdossa ja yksi omistaa osuutensa sijoitusyhtiön kautta
TUOTANTO Kudotut ja punotut nauha- ja nyörituotteet
HENKILÖSTÖ 35, joista tuotannon työntekijöitä 26
LIIKEVAIHTO 3,8 milj. euroa (2020)

Punomakoneet säksättävät Inkan nauhatehtaalla Virtain Killinkoskella, kun nauhanvalmistaja Heli Virolainen siistii puolaamiaan lankapuolia.

– Katson, että kaikki langat ovat samalla kierrolla. Sitten leikkaan hännän pois, ettei se mene punomakoneen pohjan alle ja kiristä lankaa. Se näkyy virheenä nauhassa.

Virolainen on työskennellyt maamme vanhimmalla nauhatehtaalla neljä vuotta. Hän siirtyi Inkalle apulaismyymäläpäällikön tehtävistä, kun Killinkosken kauppa suljettiin.

– En minä täällä varmaan muuten olisikaan, mutta nämä ihmiset. Olen tuntenut heidät syntymästäni asti ja tulen joka ikisen kanssa toimeen. Täällä on hyvä työporukka.

Esimies tuo Virolaiselle uuden työohjeen. Sen mukaan Virolainen puolaa seuraavaksi kuudelletoista 110-milliselle puolalle valkoista polyesterilankaa kaihdinnarua varten.

Nauhanvalmistaja Terttu Vähämaa tarkistaa työntömitalla, että vyötärönauhan leveys täsmää.
Nauhanvalmistaja Terttu Vähämaa tarkistaa työntömitalla, että vyötärönauhan leveys täsmää.

Inka Oy valmistaa kuminauhojen lisäksi venyviä ja venymättömiä naruja ja nyörejä esimerkiksi kengännauhoja, vaatteita ja talutushihnoja varten.

Lisäksi tehdas tuottaa nauhoja ja remmejä muun muassa hydrauliikkateollisuuteen, moottoreihin, potilasnostimiin ja kertasidontaan.

Virolainen aloitti pääluottamusmiehenä tammikuussa. Maaliskuussa hän jo otti palkankorotukset puheeksi, mutta ehdotus ei ottanut tuulta alleen.

– Tekstiili- ja muotialan palkkataso on matala, ja työtä on liikaa työntekijää kohti. Uusia työntekijöitäkin olisi helpompi löytää, jos palkka olisi parempi, Virolainen perustelee.

Esimerkiksi viime keväänä kuminauhakoneita haettiin varastosta asti. Parhaimmillaan niitä kävi kolmessa vuorossa yli sata.

– Joka vuorossa yksi ihminen käytti niitä kaikkia. Pahimpaan ruuhkaan saimme pari lisäkättä. Nyt ne koneet seisovat, kun moni asiakas ostaa kuminauhat ulkomailta halvemmalla, kun niitä sieltä taas saa.

VAKITUINEN TYÖ LÄHELTÄ

Alkuvuodesta Inka palkkasi kaksi uutta työntekijää. Työkuorma tosin ei vähentynyt, sillä samaan aikaan kaksi työntekijää irtisanoutui.

Sanna Hakala aloitti Inkalla helmikuussa nähtyään Facebookissa ilmoituksen avoimista työpaikoista.

– Soitin siltä istumalta. Seuraavan viikon maanantaina tulin haastatteluun ja keskiviikkona minulle soitettiin, että tuletko töihin, Hakala kertaa.

Viime vuonna hän kulki Killinkoskelta puolen vuoden ajan töissä Atrian tehtaalla Nurmossa. Matkaa kertyi 85 kilometriä suuntaansa.

– Olisin päässyt Atrialle nytkin helmikuussa, mutta valitsin Inkan, kun tämä on kuitenkin vakituinen työ ja lähellä kotia. Olen viihtynyt täällä tosi hyvin.

Kaikkea oppii, kun saa hyvän perehdytyksen, sanoo helmikuussa nauhanvalmistajana Inkalla aloittanut Sanna Hakala.
Kaikkea oppii, kun saa hyvän perehdytyksen, sanoo helmikuussa nauhanvalmistajana Inkalla aloittanut Sanna Hakala.

Hakala tekee tukkikutomossa kahta vuoroa. Täällä langat eivät ole puolilla, vaan tukeilla. Maallikon silmään ne näyttävät isoilta ompelukoneen puolilta.

– Täällä on kolmekymmentä konetta, mutta niistä noin puolet käy kerralla. Kiertelen koneita ja katselen, onko joltain koneelta kudelanka loppunut.

Näin on päässyt käymään kutomakoneella, joka valmistaa mustaa, 51 milliä leveää kuminauhaa. Työohjeen mukaan sitä pitäisi tehdä 4 000 metriä.

Hakala nousee siniselle keittiöjakkaralle. Hän pyörittää hetken kudelankaa sormissaan ja pujottaa sen sitten näppärästi paikoilleen. Kolmannella kerralla kone suostuu yhteistyöhön ja alkaa taas suoltaa mustaa kuminauhaa isoon pahvilaatikkoon.

– Lanka katkesi kaksi kertaa. Joskus kudelankoja joutuu pujottamaan useitakin kertoja, ennen kuin kone taas käy, Hakala selittää.

Kudelangan loppuminen aiheutti kuminauhaan syherön. Sen Hakala kertoo vetävänsä pahvilaatikon reunalle, jotta työkaverit viimeistelyssä huomaavat leikata sen pois.

“JOUSTAVUUS ON ISO ASIA”

Viimeistelyssä on käynnissä artikkelin vaihto. Nauhanvalmistaja Annika Liminka nitoo valkoisen resorinauhan kiinni mustaan. Apuna hänellä on työpari Terttu Vähämaa.

– Se oli helppo vaihto. Joskus pitää tehdä isompia säätöjä. Nyt lisäsimme vain nopeutta ja vettä, koska uuden artikkelin liima oli laimeampaa kuin edellisen, Vähämaa kertoo.

Kone kuljettaa nauhan isosta pahvilaatikosta ensin liimaa sisältävään lokeroon. Sitten nauha pyörii kahden lämpötilaltaan noin 300-asteisen rummun ympäri.

– Rummuilla nauha kuivuu ja silittyy. Tästä se menee kiekotukseen, Liminka kertoo.

Hän aloitti työt Inkalla Vähämaan opastuksessa pääsiäisen jälkeen. Sitä ennen hän ehti olla viisi vuotta kotona kahden lapsen kanssa.

Viimeistelyssä Terttu Vähämaa (vas.) perehdyttää Annika Liminkaa uusiin tehtäviin. Täällä on ehdottomasti parhaat työkaverit, Vähämaa sanoo.
Viimeistelyssä Terttu Vähämaa (vas.) perehdyttää Annika Liminkaa uusiin tehtäviin. Täällä on ehdottomasti parhaat työkaverit, Vähämaa sanoo.

Tehdastyö, päivävuoro ja virtolaisittain lyhyt, 12 kilometrin työmatka ovat kaikki plussaa. Erityisesti Liminka kiittelee työnantajan joustavuutta.

– Saan tulla, kun tykkään, kunhan kahdeksan tuntia päivässä tulee täyteen. Se on kyllä iso asia. Tänäänkin, kun lapset heräsivät aikaisin, olin jo puoli kahdeksalta töissä.

Jo ensimmäisellä työviikollaan Liminka käytti koneita viimeistelyssä yksin.

– Opin tekemällä. Olen saanut Tertulta todella hyvää opastusta. Toki on paljon vielä sellaistakin, mitä emme ole käyneet läpi, Liminka sanoo.

Vähämaa puolestaan on otettu siitä, että saa siirtää osaamistaan nuoremmalle.

– Annika on kätevä ja suhtautuu työhön sillä lailla kuin pitääkin. Sanoin jo pomolle, että koittakaa pitää tästä tytöstä kiinni, Vähämaa sanoo.

Toistaiseksi ainoa miinus uudessa työpaikassa on palkka, Liminka sanoo.

– Se on aika huono, mutta teen mieluummin työtä huonolla palkalla kuin olen kotona tekemättä mitään.

Värjäyskoneella nauhanvalmistajat voivat värjätä nauhat asiakkaan toiveiden mukaisesti. Koneen höyryt ja käryt tosin kiusaavat työntekijöitä.
Värjäyskoneella nauhanvalmistajat voivat värjätä nauhat asiakkaan toiveiden mukaisesti. Koneen höyryt ja käryt tosin kiusaavat työntekijöitä.

LOUNAAKSI KOULURUOKAA

Musta resorinauha vilistää viimeistelyssä mallikkaasti. Vähämaa selvittää viereiseltä koneelta tulevaa mustaa kuminauhaa, johon on juuri lisätty palonestoaine.

– Tämä menee palomiesten kypäriin. Ei tätä nauhaa millään aineella saa sellaiseksi, ettei se palaisi, mutta nyt se ei syty ihan niin herkästi.

Viimeistelyssä on mahdollista käsitellä nauhat myös infrapunasuojauksella. Tällöin nauha ei heijasta valoa takaisin ja antaa siten turvaa sotilaille.

Vähämaa ja Liminka käyttävät kolmattakin konetta. Se viimeistelee tällä kertaa valkoista vyötärönauhaa.

– Sitä pitäisi ensi viikolla lähteä 26 000 metriä, Vähämaa sanoo.

Erilaiset nauhat ja nyörit ja kaikki niihin liittyvät työvaiheet ovat tulleet hänelle tutuiksi 40 työvuoden aikana.

– Tulin tänne lokakuussa 1980. Täällä oli silloin yli 200 työntekijää. Punomot ja kutomot kävivät kolmessa vuorossa, ja oma ruokalakin meillä oli, Vähämaa muistelee.

Ruokalaa ei ole ollut enää vuosiin. Vähämaa nauttii lounaaksi kouluruokaa, jonka konttorin väki noutaa kaikille annoksen tilanneille Killinkosken koululta.

– Hiljaistakin aikaa on ollut. Välillä teimme kolmepäiväistä viikkoa, ja velkasaneerauskin on koettu monta kertaa, mutta sitkeästi on menty eteenpäin.

Edes työnantajan taloudelliset haasteet eivät ole saaneet Vähämaata harkitsemaan työpaikan vaihtoa.

– Tämä on ollut tosi hyvä työpaikka. Pomo ei ole koko ajan niskan takana, ja aina olen saanut vapaata, kun sille on ollut tarvetta. Minulla ei ole pahaa sanottavaa mistään.

Eläkepäivät kutsuvat alavutelaista Vähämaata syksyllä.

– Vähän haikealta tuntuu jäädä pois, hän tuumaa.

“ALA EI KIINNOSTA NUORIA”

Vähämaa ei suinkaan ole ainoa lähellä eläkeikää oleva nauhanvalmistaja Inkan tehtaalla. Yli puolet työntekijöistä on työskennellyt Inkalla jo yli 30 vuotta.

– Tänne pitäisi saada nuoria hommiin, mutta ala ei kiinnosta heitä, harmittelee työsuojeluvaltuutettu Tommi Hannukka.

Hän itse tuli Inkalle töihin heti ammattikoulun jälkeen vuonna 1984.

– Kouluttauduin oppisopimuksella laitosmieheksi. Se kesti kaikkiaan viisi vuotta. Olin vanhempien laitosmiesten opissa eri osastoilla. Sen parempaa koulutusta ei voi saada.

“Kaikki päivät ovat erilaisia, ja se tuo virtaa tekemiseen”, sanoo työsuojeluvaltuutettu Tommi Hannukka.
“Kaikki päivät ovat erilaisia, ja se tuo virtaa tekemiseen”, sanoo työsuojeluvaltuutettu Tommi Hannukka.

Nykyään Hannukka toimii tuotesuunnittelijana ja laitosmiehenä kutomossa. Hän vastaa omassa vuorossaan koneiden käyntikunnosta, artikkeleiden vaihdoista ja käynnistyksistä.

– Olen kiinnostunut tekniikasta. Työni on haastava ja monipuolinen. Koen joka päivä onnistumisen tunteita. Kaikki päivät ovat erilaisia, ja se tuo virtaa tekemiseen.

Suurin osa kutomon koneista on peräisin 1980-luvun lopulta. Ne ovat käyneet kolmessa vuorossa yli 30 vuotta ilman mitään suurempia vikoja, Hannukka kertoo.

Varaosia niihin ei tosin tahdo enää saada, Hannukka harmittelee. Ennen niitä tehtiin tehtaan omassa pajassa, mutta sitä ei enää ole.

– Työsuojeluasiat meillä on hyvällä mallilla. Ainoastaan värikoneelta tulevaan höyryyn ja käryyn pitäisi saada pikainen ratkaisu.

Toukokuussa Inkan tehtaalle on määrä tulla painokone. Se edellyttää ilmastoinnin päivittämistä. Hannukka toivoo, että samalla poistuvat myös värikoneen pulmat.

Inkan tuotteista 65 prosenttia päätyy kotimaan markkinoille ja loput vientiin, lähinnä Baltiaan ja Skandinaviaan.
Inkan tuotteista 65 prosenttia päätyy kotimaan markkinoille ja loput vientiin, lähinnä Baltiaan ja Skandinaviaan.

Suomen ensimmäinen nauhatehdas

Suomalainen nauhateollisuus sai alkunsa, kun oululainen vuori-insinööri P.G. Holm perusti maamme ensimmäisen nauhatehtaan Virtain Killinkoskelle vuonna 1898.

P.G. Holm Oy osti helsinkiläisen kilpailijansa Ab Helsingfors Sidenväfveri Oy:n vuonna 1933 ja siitä tuli Suomen nauhateollisuuden valtias 1950-luvun lopulle saakka.

Sotavuosina Killinkosken nauhatehdas tuotti lähes yksinomaan sotatarvikkeita, kuten kaasunaamarinauhaa, telttaremmejä ja konekivääreiden patruunanauhaa.

Olkainkuminauha on yhä yksi tehtaan tuotteista, vaikka maankuuluja Inka-olkaimia ei Killinkoskella enää tehdäkään. Henkseleiden lisäksi tehdas valmisti 1940-luvulla muun muassa kanttinauhaa, sukkanauhoja, hattunauhaa ja silkkinauhaa.

Inka Oy syntyi, kun Kutomo & Punomo osti P.G. Holm Oy:n vuonna 1967. Tehdas alkoi 1960-luvulla valmistaa myös teollisuuden käyttöön tarkoitettuja raskaita nauhoja.

Inkan nykyinen tehdasrakennus valmistui vuonna 1980. Vanhassa nauhatehtaassa toimii nykyään muun muassa tehdasmyymälä, nauhamuseo ja kirpputori.

Lähde: Inka Oy

Vanhan nauhatehtaan suunnitteli Suomen tuotteliain kirkkoarkkitehti Josef Stenbäck. Sen vanhimmat osat ovat valmistuneet vuonna 1908, ja rakennus on suojelukohde.
Vanhan nauhatehtaan suunnitteli Suomen tuotteliain kirkkoarkkitehti Josef Stenbäck. Sen vanhimmat osat ovat valmistuneet vuonna 1908, ja rakennus on suojelukohde.

Loppu lomautuksille

Syksyisin Inkan tehtaalla Virtain Killinkoskella on ollut tapana aloittaa yt-neuvottelut. Yrityksen johto perustelee niitä taloudellisilla ja tuotannollisilla syillä.

– Näin on ollut jo vuosia. Veikkaan, että syyskuussa tulee taas yt-kutsu. Se on ärsyttävää, sanoo pääluottamusmies Heli Virolainen.

Viime vuonna lomautukset jäivät väliin koronakiireiden vuoksi.

– Meillä oli silloin vielä tilauksia päällä suojavarusteiden, essujen ja maskien nauhoista, eikä meitä voitu lomauttaa. Työnantajan näkökulmasta homma meni pipariksi, mutta meille se sopi, sanoo työsuojeluvaltuutettu Tommi Hannukka.

Perinteisesti nauhanvalmistajat on lomautettu marras–joulukuussa viideksi tai kuudeksi viikoksi. Lomautus osuu ikävästi samaan aikaan, jolloin työntekijöille maksetaan palvelusvuosilisät.

– Oikeasti ei ole ollut hiljaista. Meistä lomautukset haiskahtavat siltä, että palvelusvuosilisät halutaan maksattaa työntekijöillä, Hannukka toteaa.

Meistä lomautukset haiskahtavat siltä, että palvelusvuosilisät halutaan maksattaa työntekijöillä.

Virolaisen tavoitteena on saada kumottua seuraava tarpeeton lomautus.

– Minä kyllä kyseenalaistan jatkossa lomautuksen perusteet moneen kertaan ja pystyn luottamaan, että työntekijät ovat minun tukenani, Virolainen sanoo.

Jos yt-kutsu tulee, syyniin joutuu myös lomautuskäytäntö. Tähän asti lomautus on toteutettu siten, että työntekijät ovat olleet neljä päivää viikossa töissä ja perjantaisin lomautettuna.

– Toimitusajoista on silti pitänyt pitää kiinni. Olemme tehneet neljässä päivässä viiden päivän työt. Itseämme saamme syyttää. Olemme joustaneet liikaa.

Ansiosidonnainen päivärahakin jää nauhanvalmistajilta yleensä saamatta, sillä omavastuuaika on viisi päivää.

– Kun meidän karenssipäivämme tulevat täyteen, siihen se lomautus sitten loppuukin.

Jos lomautuksen tarve on todellinen, sen pitää kestää vähintään viikko, Virolainen sanoo.

TEKSTI MEERI YLÄ-TUUHONEN
KUVAT JYRKI LUUKKONEN

TYÖYMPÄRISTÖ: Onko meillä varaa käyttää nanoja?

Monet tutkijat väittävät, että meillä ei ole varaa olla käyttämättä nanopartikkeleita kaikkeen ja kaikkialla. Työsuojeluvaltuutettu Jarkko Kurvinen kääntää hokeman toisinpäin. Koska pitkäaikaisvaikutuksia ei tunneta, meillä ei ole varaa käyttää nanoja.

11.5.2021

KUVA YLLÄ: Akatemiatutkija Anna Lähde kuvattiin Itä-Suomen yliopiston nanolaboratoriossa Kuopiossa Tekijän numeroon 3/2018.

Tikkurila Oyj:n maalitehtaan työsuojeluvaltuutettu Jarkko Kurvinen alleviivaa, että Vantaan tehtaalla noudatetaan tunnollisesti nykytietämyksen mukaisia turvatoimia nanomateriaaleja käsiteltäessä.

– Käyttämämme titaanidioksidin partikkelikoko vaihtelee, joten sitä ei suoraan ilmoiteta nanomateriaaliksi. Mutta käytännössä osassa meidän kuiva-aineistamme, kuten titaanidioksidi, sinkkioksidi, mikrokuituinen selluloosa ja talkki, on nanoluokan partikkeleita.

Kurvinen naurahtaa, että työntekijät kutsuvat tehtaalla käytettyjä 3M ABEKPP3 -maskeja filttereiden muodon ja sijainnin takia kärpäsen silmiksi.

– Silloin kun pölyjen lisäksi on vielä liuottimia ja höyryjä, mennään kireämpiin suojauksiin ja käytetään kasvot peittävää visiirimaskia, jossa on akkukäyttöiset P3-filtterit.

Suojavaatetuksetkin ovat viranomaisten ja yrityksen ohjeiden mukaisia, mutta Kurvista huolettaa ennen kaikkea tietämättömyys pitkäaikaisista vaikutuksista ihmisiin ja ympäristöön.

Nanomateriaalit ovat kemiallisia aineita tai materiaaleja, joiden hiukkaskoko on 1–100 nanometriä ainakin yhdessä suunnassa. Nanometri on millimetrin miljoonasosa.

ASBESTI, DDT… JA NANOT?

– Asbesti ja DDT olivat mainioita aineita niihin tarkoituksiin, mihin niitä käytettiin, Kurvinen muistuttaa.

Asbestin keuhkoja tuhoava vaikutus tiedettiin Englannissa jo 1890-luvulla, mutta teollisuuden kaupallisten etujen ja tiedon pimittämisen vuoksi asbestia ei ole vieläkään saatu kiellettyä kaikkialla maailmassa. Kurvinen miettii, miksi tuotantolaitoksissa sallitaan jo nanomateriaalien laajamittainen käyttö akateemisia tutkijoita vähäisemmin varustein.

– Tutkijat varautuvat pahimpaan omissa laboratorioissaan pukeutuen avaruuspukuihin. Mutta laajamittainen kaupallinen käyttö sallitaan heppoisin perustein, vaikka tutkimuksia pitkäaikaisista vaikutuksista ei ole.

Laajamittainen kaupallinen käyttö sallitaan heppoisin perustein, vaikka tutkimuksia pitkäaikaisista vaikutuksista ei ole.

Missä ovat ne kaikki tutkimukset, joita kaavailtiin julkaistaviksi EU:n suuressa nanosuunnitelmassa turvallisuudesta, Nanosafety in Europe 2015–2025? Tätä Kurvinen ihmettelee. Hän on kuitenkin hyvin perehtynyt niihin tutkimuksiin, joista tietoja on tihkunut, esimerkkinä sinkkioksidista.

– Sinkkioksidin nanokokoiset hiukkaset ketjuuntuvat muodostaen ryppäitä. Kun niitä kertyy keuhkoihin riittävä määrä, sanoohan jo järkikin, että ne muodostavat suonitukosriskin.

TUTKIMUSTULOKSET BISNESTÄ MYÖTEN

Suomalaiset yliopistot on pakotettu hakemaan rahoitusta yrityksiltä. Kurvinen sanoo, että tieteen riippumattomuuden vaarantuminen ja yliopistotutkimuksen kaupallistuminen on hänestä suorastaan pelottavaa. Bisnes vaatii itselleen mieluisia tuloksia, ja rahoituksen myötä tutkijoilla voi olla paineita itsesensuuriin.

– Minusta terveystutkimuksia pitäisi tehdä aivan yhtä suurella painoarvolla kuin kehitellään nanohiukkasten kaupallista käyttöä. Tutkimuksen pitäisi olla yrityksistä riippumatonta. Koeryhmiä pitäisi seurata pitkäaikaisesti, ei vain tehdä kokeita rotilla.

– Tässä palaamme taas asbestiin ja DDT:hen. Niitä ei olisi koskaan pitänyt käyttää missään. Mitkä ovat toimenpiteet, jos pitkäaikaiset tutkimukset paljastavat nanojen terveysriskit? Työterveyslaitoksen webinaarissa taas kerran joku englannin kielellä esiintynyt tutkija hehkutti, ettei meillä ei ole varaa olla käyttämättä nanoja. Minä sanon päinvastoin niin, että meillä ei ole varaa käyttää nanoja niin kauan kuin pitkäaikaistutkimukset puuttuvat.

Kaloilla aivoissa, missä meillä ihmisillä?

Itä-Suomen yliopiston tutkimus osoitti, että kultananopartikkelit kulkeutuvat ravintoketjussa ylöspäin ja kerääntyvät kaloilla aivoihin ja maksaan.

Julkaistujen tutkimusten perusteella on arvioitavissa, että kaupallisten tuotteiden kehittämiseen sijoitetaan huomattavasti enemmän rahaa kuin nanohiukkasten riskien selvittämiseen. Itä-Suomen yliopistossa on tehty kuitenkin aivan uudenlaisella tekniikalla tutkimusta siitä, mitä kultananohiukkasille tapahtuu vedessä.

Tutkimus paljasti, että partikkelit siirtyivät vedestä leviin, levistä pieniin vesikirppuihin ja kirpuista kaloihin. Nimenomaan pioneeritekniikan ansiosta tutkijatohtori Fazel Abdolahpur Monikhin johtaman, hyvin kansainvälisen tutkimusryhmän tulokset julkaistiin  Nature Communications -tiedelehdessä.

Yliopiston tiedote  puhuu tutkimustuloksista hälyttävin ilmaisuin: ”Käyttämämme kuluttajatuotteet, kuten ruoka, kosmetiikka ja vaatteet, saattavat tietämättämme olla pullollaan nanomateriaaleja. Pienen kokonsa takia nanomateriaalien käytön sääntely on hankalaa. Ilmiö on huolestuttava, sillä nanomateriaaleja on hankala mitata, ne päätyvät ravintoketjuumme ja, mikä huolestuttavinta, ne läpäisevät soluja ja kertyvät elimiin.”

”EMME TIEDÄ”

– Ei ollut yllätys, että nanopartikkelit kertyvät maksaan. Maksa on elimistön puhdistuslaitos. Näimme myös, että nanopartikkelit kertyvät aivoihin. Sitä emme kuitenkaan tiedä, pystyvätkö hiukkaset ylittämään myös veri–aivo-esteen.

Monikh sanoo, että siitä ei ole tarkkaa tietoa, aiheuttavatko elimistöön kertyvät nanohiukkaset kaloille haittaa. Hän ei pysty myöskään arvioimaan, mitä tutkimustulokset voisivat merkitä ihmiselle.

Kaikki muovi, myös isot muoviesineet, jauhautuvat luontoon hylkäämisen jälkeen lopulta nanokokoon.

Juuri tämä kalatutkimus ei paljasta totuutta muiden nanopartikkeleiden käyttäytymisestä. Kaikki nanopartikkelit ovat paitsi erilaisia verrattuna tavanomaisessa hiukkaskoossaan esiintyvään ”emomateriaaliin”, erilaisia myös toisiinsa verrattuina. Kaikki riippuu siitä, millainen nanohiukkasen muoto on ja millä muulla materiaalilla se on mahdollisesti päällystetty. Ympäristön ja terveyden riskien kannalta oleellista on kuitenkin tämä Monikhin tutkimuksessa tehty havainto.

– Ympäristö ja nanohiukkaset vaikuttavat toisiinsa, tutkija painottaa.

Itä-Suomen yliopiston tutkimuksessa nanohiukkasten koko esimerkiksi muuttui ravintoketjua pitkin kulkiessaan. On myös jo aiemmin tiedetty, että nanopartikkelit voivat ikään kuin napata mukaansa ympäristöön joutuneita, myrkyllisiä aineita ja siirtää niitä ravintoketjussa eteenpäin.

Kaikkien huolestunein Monikh onkin muovin jauhautumisesta nanokoon roskiksi jouduttuaan ympäristöön.

SUURIN OSA MUOVISTA SAASTEEKSI

– Tarkoituksella tuotettuja nanomateriaaleja me pystymme hallitsemaan. Reach-lainsäädäntöä noudattaen pystymme tuottamaan turvallisia tuotteita kuluttajillekin, tutkija sanoo uskovansa.

Muovit ovat eri asia. Monikh muistuttaa, että vain 30 prosenttia muovista kierrätetään.

Mihin joutuu loppu muoveista?

– Kaikki muovi, myös isot muoviesineet, jauhautuvat luontoon hylkäämisen jälkeen lopulta nanokokoon. Ja muovihiukkaset ovat hyvin tahmeita. Kerran johonkin toiseen organismiin tarrauduttuaan voi olla, etteivät ne päästä koskaan irti.

– Toiset elävät organismit syövät muovihiukkasia ja ne saattavat siirtyä eteenpäin ravintoketjussa ja ehkä myös jälkeläisiin, Monikh toteaa.

Ensimmäiseksi ja nopeimmin pitäisi tutkijan mukaan kieltää kaikkien, hänestä täysin tarpeettomien, kertakäyttömuovien käyttö.

– Miksi kurkku pitää kääriä muoviin, tutkija ihmettelee esimerkinomaisesti.

– Minusta roskiksi päätyvät nanoluokan muovit ovat se pelottavin asia, Monikh kuvailee.

TEKSTI SUVI SAJANIEMI
KUVA HANNA-KAISA HÄMÄLÄINEN

REPORTAASI: Murata valmistaa elintärkeitä antureita

Murata valmistaa Vantaalla antureita, joita käytetään esimerkiksi autoissa ja sydämentahdistimissa. Työntekijät arvostavat vaihtelevia tehtäviä sekä mahdollisuutta opiskella ja edetä uralla.

23.4.2021

KUVA YLLÄ: Aluevastaava Sanna Nieto Pinzon pukee suojavarusteita, jotka tarvitaan Muratan tuotannon puhdastiloissa.

MURATA ELECTRONICS OY

PERUSTETTU 1991 nimellä VTI Technologies. Osa Murata-konsernia vuodesta 2012.
KOTIPAIKKA Vantaa
TUOTANTO Anturit, joita käytetään autoteollisuudessa, terveysteknologiassa ja teollisuuden sovelluksissa.
HENKILÖSTÖ 1 100, josta tuotannossa lähes 800.
LIIKEVAIHTO yli 169 milj. euroa (3/2020 päättyneellä tilikaudella)

Valmis anturi on kotelo, joka sisältää anturielementit ja älymikropiirit.
Valmis anturi on kotelo, joka sisältää anturielementit ja älymikropiirit.

Murata Electronics Oy suunnittelee, kehittää ja valmistaa Suomessa patentoituun teknologiaan perustuvia antureita, joilla mitataan muun muassa kiihtyvyyttä, kallistusta, tärinää ja painetta.

– Antureita on käytännössä kaikkialla, missä on liikettä, toteaa pääluottamusmies Jarkko Leppänen.

– Ja jos ei vielä ole, on se potentiaalinen käyttökohde, lisää työsuojeluvaltuutettu Niko Kuusisto.

Anturien synnyttämän tiedon pohjalta erilaiset laitteet ja järjestelmät voivat säädellä toimintaansa.

Muratan antureita käytetään esimerkiksi henkilöautoissa, rekoissa, leikkuupuimureissa, metsätyökoneissa, matkustajalentokoneissa, silloissa, tunneleissa, sairaalasängyissä ja sydämentahdistimissa.

Yhtiö on maailman johtava autoteollisuuden kiihtyvyys- ja kaltevuusantureiden valmistaja. Antureiden avulla auto esimerkiksi korjaa kuljettajan ajovirheitä ja helpottaa mäkilähtöä.

Vantaalla Martinlaakson teollisuusalueella toimiva Murata on myös johtava sydämentahdistimien liikeantureiden toimittaja. Terveydenhuollossa esimerkiksi sänkyyn asennetut anturit voivat tunnistaa, onko potilas paikalla.

– Käyttökohteet ovat niin vaativia, että meillä valmistettujen tuotteiden pitää olla erittäin laadukkaita ja toimintavarmoja, Leppänen toteaa.

Pääluottamusmies Jarkko Leppänen
Pääluottamusmies Jarkko Leppänen kertoo, että sekä Muratalla että ammattiosastossa on menossa sukupolvenvaihdos.

TYÖNTEKIJÄT ERI TAUSTOISTA

Muratalla on henkilöstöä noin 1 100, joista noin 70 prosenttia työskentelee tuotannossa. Työntekijöiden keski-ikä on vähän yli 30 vuotta. Ikähaitari on 18-vuotiaista eläköityviin.

– Työ ei vaadi tiettyä ammattikoulutusta. Meiltä löytyy alanvaihtajia ja koulusta suoraan tulevia, Kuusisto sanoo.

Taantumavuosien 2008 ja 2009 jälkeen yhtiön tuotanto kasvoi nopealla tahdilla. Kuusisto aloitti Muratan tuotannossa operaattorin töissä heti armeijan jälkeen vuonna 2011.

– Tulin pahimmassa sumassa. Omalla linjalla oli viisi ihmistä ja kokenein oli puoli vuotta ollut talossa, Kuusisto muistelee.

Perehdytyksessä oli kiivaan kasvun aikaan puutteita, joten työntekijöiden vaihtuvuus oli suurta.

– Kouluttaminen piti opetella uudestaan, Kuusisto kertoo.

Sittemmin kouluttamiseen on panostettu enemmän ja työntekijöiden vaihtuvuus on vähentynyt.

Vaihtuvuutta on pyritty hillitsemään myös lisäämällä työtehtävien kiertoa ja talon sisäisiä etenemismahdollisuuksia. Muratalle on myös avattu opintopolku, jossa työnantaja tukee työn ohessa suoritettavaa ammatti- ja ammattikorkeakoulutusta.

– Opintopolku on omiaan parantamaan uramahdollisuuksia, Leppänen toteaa.

Muratan tuotanto tapahtuu puhdastiloissa, joissa pienetkin epäpuhtaudet olisivat ongelma.
Muratan tuotanto tapahtuu puhdastiloissa, joissa pienetkin epäpuhtaudet olisivat ongelma.

TUOTANTO PUHDASTILOISSA

Muratan tuotannossa tehdään töitä puhdastiloissa, suojavarusteet päällä. Mikrometrien kokoluokassa liikkuvien tuotteiden rinnalla hius on valtava roska.

– Pölyhiukkanenkin on ongelma, Kuusisto toteaa.

Puhdastiloissa työskentely jakaa mielipiteitä työntekijöiden joukossa, mutta lähtökohtaisesti puhtaissa tiloissa työskentely on vetovoimatekijä rekrytoinnissa.

Anturielementtien valmistuksen lähtökohtana ovat parin kämmenen kokoiset ohuet piikiekot. Kiekkoja käsitellään lukuisissa erilaisissa työvaiheissa, joissa koneet prosessoivat kiekkoja kemikaalien ja kaasujen avulla. Kun halutut mikrometriset muodot on saavutettu, kiekot yhdistetään.

Kootusta kiekosta rajataan yksittäiset anturielementit, minkä jälkeen elementit kulkevat jälleen lukuisien työvaiheiden läpi.

Seuraavaksi anturielementit koteloidaan ja yhdistetään älymikropiireihin. Tämän jälkeen anturit viimeistellään ja testataan. Lopuksi valmiit anturit pakataan ja lähetetään maailmalle lentokoneen kyydissä.

Valmis anturi voi olla sormenpään kokoinen ja sen sisällä voi olla yksi tai useampia anturielementtejä. Elementtien sisällä on puolestaan millimetrin tuhannesosissa mitattavia rakenteita, kuten jousia.

Tuotantoprosessi piikiekosta valmiiksi anturiksi voi kestää esimerkiksi kuukauden ja sisältää sata työvaihetta omine koneineen.

TEHTÄVIEN KIERTO TUO MIELEKKYYTTÄ

Max Blomqvist on työskennellyt Muratan tuotannossa operaattorina vuodesta 2019.

Työhön kuuluu muun muassa tuotteiden siirtämistä koneiden käsiteltäväksi, prosessin tarkkailua ja laadunvarmistusta.

Tehtävät kiertävät päivittäin, jolloin yhtenä päivänä esimerkiksi siirretään tuotteita pinsettien avulla.

– Seuraavana päivänä sormet ovat hellänä, mutta katseletkin silloin mikroskoopin läpi, Blomqvist antaa esimerkin.

Operaattori Max Blomqvist
Operaattori Max Blomqvist toimii ammattiosaston puheenjohtajana. Korona-aikana osaston toimintaa on pyritty virkistämään etäyhteyksien avulla.

Aiemmin hän on työskennellyt muun muassa myyntineuvottelijana, timanttiporaajana ja sähkömiehenä.

Muratalla Blomqvist laskee työn hyvien ja huonojen puolien menevän suurin piirtein tasan.

– Aiemmissa työpaikoissa on ollut enemmän ketutusta kuin onnistumisen riemua, Blomqvist vertailee.

Blomqvist toimii Länsi-Vantaan Metallityöväen ammattiosasto 255:n puheenjohtajana. Työolojen parantamishalu veti mukaan toimintaan.

– Olen huomannut, että asioihin voi vaikuttaa, jos on mukana ay-toiminnassa, Blomqvist sanoo.

Anturielementit valmistetaan piikiekoista, jollaista työntekijä käsittelee tässä pinseteillä.
Anturielementit valmistetaan piikiekoista, jollaista työntekijä käsittelee tässä pinseteillä.

HYVÄ NEUVOTTELUYHTEYS

Työehtosopimuksen tulkinta ja paikallinen sopiminen ovat sujuneet Muratalla hyvin, arvioi pääluottamusmies Leppänen.

– Meillä on kohtuullisen hyvä neuvotteluyhteys. Mikäli havaitaan poikkeamia, ne korjataan, hän kertoo.

Leppänen korostaa, että toimiva edunvalvonta on yleensä yhdessä tekemistä, ei kaupankäyntiä.

Järjestäytymisaste on takavuosina vaihdellut työpaikalla. Tällä hetkellä järjestäytyneitä on noin 35 prosenttia työntekijöistä.

Työntekijöiden vaihtuvuuden vähentyessä myös järjestäytyminen on ollut kasvamaan päin. Pääluottamusmiehen mukaan sekä työpaikalla että ammattiosastossa on ollut menossa sukupolvenvaihdos.

Vuonna 2018 Muratalla aloittanut Leppänen on työskennellyt aiemmin muun muassa paperitehtaalla, kirjapainossa sekä rakennusalalla.

Aiemmallakin työurallaan luottamustehtävissä toiminut Leppänen valittiin pääluottamusmieheksi tämän vuoden alusta alkaen. Muratalla hän on toiminut myös työsuojeluasiamiehenä ja työsuojeluvaravaltuutettuna.

– Joka päivä on ollut opettavainen ja joka päivä ollut kiva tulla töihin, Leppänen sanoo.

KEMIKAALIEN JA ASENTOJEN KANSSA TARKKANA

Muratalla työstettävät tuotteet ovat mittakaavaltaan pieniä, mutta monet työsuojelulliset seikat ovat samoja kuin perinteisemmässä teollisuudessa.

– Suurimmat työllistäjät työsuojelun kehittämisen kannalta ovat kemikaalit sekä ergonomiset työskentelyasennot, työsuojeluvaltuutettu Kuusisto toteaa.

Hän on toiminut aiemmin myös luottamusmiehenä.

– Yhteistyö on sujunut hyvin työnantajan kanssa. Ollaan kohtuullisen avoimia kehitystyölle, Kuusisto kertoo.

Hän pohtii, että työsuojelussa palkitsevinta on, kun saadaan ennalta estettyä tapaturma tai konflikti. Ihmisten välisissä suhteissa ja käytöksessä olevien ongelmien selvittely puolestaan on tehtävän kuormittava puoli.

työsuojeluvaltuutettu Niko Kuusisto
”Kymmenen vuotta olen ollut täällä töissä ja edelleen opin uutta”, kertoo työsuojeluvaltuutettu Niko Kuusisto.

Kuusisto sanoo, että työyhteisö on ollut tärkein seikka, mikä on pitänyt saman työnantajan leivissä. Myös tehtävän vaihtelevuus on plussaa.

– Kymmenen vuotta olen ollut täällä töissä ja edelleen opin uutta, Kuusisto sanoo.

Koronapandemia näkyi viime vuonna Muratan tuotteiden kysynnän laskuna. Lomautuksia on ollut, mutta osa ilmoitetuista lomautuksista jätettiin toteuttamatta vuoden lopulla virkistyneen kysynnän ansiosta.

Koronatartunnoilta on Muratalla pääosin säästytty. Yksittäinen tapaus on tullut tietoon, mutta virus ei päässyt leviämään laajemmin henkilöstöön.

– Maskipakko tuli loppusyksystä ja suositus monta kuukautta aiemmin, Kuusisto kertoo.

OPINTOPOLKU TYÖN OHESSA

Sanna Nieto Pinzon on työskennellyt Muratalla aluevastaavana vuodesta 2018.

– Työpäivän tehtäviin kuuluu seurata oman tiimin toimintaa sekä tuotteiden läpikulkua linjastolla, tarttua ongelmatilanteisiin ja kehittää toimintaa, Nieto Pinzon kertoo.

Aluevastaavana hän toimii esimiehen oikeana kätenä sekä operaattoreiden tukena päivittäisessä työssä. Myös tiedonvälitys on osa työnkuvaa.

– Suoritan satunnaisesti prosessia työntekijöiden kanssa, mutta pääosin työni on päätetyöskentelyä.

Aluevastaava Sanna Nieto Pinzon
Aluevastaava Sanna Nieto Pinzon suorittaa töiden ohessa tietoliikennetekniikan ammattiopintoja.

Ennen Muratalle tuloa hän työskenteli kymmenen vuotta ravintola-alalla muun muassa vuoropäällikkönä.

Nykypestistä Nieto Pinzon sai vinkin Muratalla töissä olleelta ystävältään. Alanvaihto ei ole kaduttanut, sillä työtehtävät ovat vastuullisia ja sosiaalisia. Myös työyhteisö miellyttää.

Hän tarttui Muratan tarjoamaan opintopolkuun vuoden 2019 lopulla. Työn ohessa suoritetut tietoliikennetekniikan ammattiopinnot valmistuvat näillä näkymin kuluvan vuoden aikana.

– Sähköalan opinnot tukevat nykyistä työtehtävääni monipuolisesti, Nieto Pinzon sanoo.

Työn ja opiskelun yhdistäminen on sujunut kevyesti. Opiskelun kannustimena on urakehityksen mahdollisuuden lisäksi Muratan tarjoama rahallinen palkkio valmistuville.

Nieto Pinzon kertoo, että pidemmän ajan suunnitelmissa ovat ammattikorkeakouluopinnot.

TYÖPORUKKA TUKEE TOISIAAN

Kenneth Kourula työskentelee Muratalla huolto-operaattorina. Työtehtäviin kuuluu muun muassa kaasupesurien puhdistukset, huollot, mittaukset ja kalibroinnit.

– Teen myös kehitystyötä kaasupesureiden puolelle. Vahingossa olen ominut sitä itselle, Kourula naurahtaa.

Hän on työskennellyt Muratalla vuodesta 2011 lähtien, eli Kourula lukeutuu Muratan kokeneeseen kaartiin. Myös hän sai vinkin avoimista töistä Muratan leivissä olleelta ystävältä.

Huolto-operaattori Kenneth Kourula
Huolto-operaattori Kenneth Kourula on pyrkinyt antamaan panoksensa edunvalvontaan ja työsuojeluun, vaikka ei olekaan toiminut virallisissa luottamustehtävissä.

Huolto-operaattorin pitää tuntea satoja laitteita, joten tietojen ja taitojen karttuminen ei tapahdu hetkessä. Ennen nykyistä tehtävää hän työskenteli operaattorina, kouluttajana ja ohjausvastaavana.

– On mahdollisuuksia edetä uralla. Se on pitänyt mielenkiinnon yllä tosi hyvin, Kourula sanoo ja kertoo, että seuraavaksi suunnitelmissa on saada teknikon titteli.

Työssä viihtymisestä pisteitä saavat myös kollegat.

– Osataan auttaa ja tukea toisiamme, Kourula sanoo.

LAATUA TÄRKEISIIN TUOTTEISIIN

Mira Junttila työskentelee Muratalla kouluttajana. Tehtävän ytimessä ovat työntekijöiden osaamisen ylläpito sekä laadun varmistaminen.

Osaamista pidetään yllä auditoinneilla, joihin kuuluu sähköinen tentti sekä katsaus työpisteelle, jossa operaattori näyttää miten tekee työn ja kouluttaja kysyy tarkentavia kysymyksiä.

– Tekee itselleen palveluksen, kun puuttuu ongelmakohtiin. Ei tarvitse palata niihin virheen muodossa, Junttila toteaa.

Laatua varmistetaan muun muassa työpisteitä parantamalla sekä ohjeita kehittämällä ja sanamuotoja selkeyttämällä.

– Pienellä asialla voidaan vaikuttaa monen ihmisen työhön, Junttila sanoo.

Kouluttaja Mira Junttila
Kouluttaja Mira Junttilan mukaan työn mielekkyyttä lisää tieto siitä, että anturit auttavat parantamaan ihmisten turvallisuutta ja terveyttä.

Merkonomikoulutuksen suorittanut Junttila on työskennellyt aiemmin kaupassa ja pankissa.

– Asiakaspalvelutaustasta on hyötyä täälläkin.

Hän aloitti Muratalla 2016 operaattorina kiekkovalmistuksessa. Vuoroperehdyttäjän tehtävien kautta hän siirtyi päätoimiseksi kouluttajaksi ja on viihtynyt hyvin.

– Työ pitää mielen virittyneenä. Yksikään päivä ei ole ollut samanlainen, Junttila sanoo.

Kehitystyöstä massatuotantoon

Japanilaiseen Murata-konserniin kuuluvan Murata Electronicsin historia alkaa vuodesta 1991, jolloin mittalaiteyritys Vaisala Oyj:stä irrotettiin tuotekehitysyksikkö VTI Technologies -yhtiöksi.

Alkuun toiminta oli pääosin autoalan anturien tuotekehitystä, mutta sittemmin skaala on laajentunut.

2000-luvun puolella toiminta laajeni anturien massatuotantoon vuonna 1998 valmistuneen tehtaan ansiosta. Tuotanto on kasvanut myös vuosina 2005 ja 2019 valmistuneiden tehdaslaajennusten myötä.

Nykyisin Murata valmistaa Vantaan tehtaalla yli 75 miljoonaa anturielementtiä vuodessa.

Japanilainen elektroniikkakomponenttien valmistaja Murata Manufacturing osti yrityksen vuonna 2012, jolloin nimi muuttui Murata Electronics Oy:ksi.

Murata-konsernilla on maailmanlaajuisesti henkilöstöä 74 000 ja liikevaihto oli 12,4 miljardia euroa vuonna 2019.

Työntekijä siirtää piikiekkoja prosessivaiheesta toiseen Muratan elementtivalmistuksessa. Takana kuljetetaan kemikaaleja.
Työntekijä siirtää piikiekkoja prosessivaiheesta toiseen Muratan elementtivalmistuksessa. Takana kuljetetaan kemikaaleja.

Autonominen ajaminen keihäänkärkenä

– Pitkän tähtäimen visio on, että mahdollistetaan turvallinen autonominen ajaminen, kertoo Murata Electronicsin toimitusjohtaja Tomy Runne.

Autonominen ajaminen tarkoittaa teknologian avulla itsekseen liikkuvia ja ympäristöön reagoivia ajoneuvoja. Autonomiset ajoneuvot tarvitsevat tarkkoja liikkeeseen liittyviä mittaustietoja, joita Muratan anturit tuottavat.

Hän arvioi, että autonomiset ajoneuvot tulevat kuluttajien käyttöön kymmenen vuoden kuluessa. Kehitystyö on siis kiivaassa vaiheessa, ja uutta tutkimustietoa saadaan jatkuvasti.

– Meillä on tärkeä rooli jälleen kerran, kun uusia applikaatioita ollaan kehittämässä, Runne kertoo yhteistyöstä asiakkaiden kanssa.

Hän muistuttaa, että Murata tekee kehitystyötä jatkuvasti myös terveysteknologioissa ja teollisuuden sovelluksissa. Samalla tavoitteena on säilyttää kärkipaikka autojen anturiteknologioissa.

– Autonominen ajaminen on keihäänkärki, Runne toteaa.

TEKSTI ANTTI HYVÄRINEN
KUVAT ANNIKA RAUHALA ja MURATA

KORONAKRIISI: Teollisuudessa selvitty pelättyä paremmin

Koronakriisin aikaa on eletty jo yli vuosi. Teollisuusliiton sektorijohtajat kertovat, miten kriisi on vaikuttanut eri sopimusaloilla.

16.4.2021

TEKNOLOGIASEKTORIN JYRKI VIRTANEN: ”MAAILMA EI PYSÄHTYNYT”

Jyrki Virtanen

– Talouden rattaat pyörivät. Työntekijätehtävissä olevat käyvät tavanomaisesti töissä. Ei maailma pysähtynyt, vaikka koronan keskellä eletäänkin. Ja jotain on tehty oikeinkin. Ajatellaan nyt vaikka sitä, että Uudenkaupungin autotehdas palkkaa taas 1 000 uutta työntekijää, Jyrki Virtanen kuvailee.

Virtanen sanoo, että vuosi sitten tehdyt ennusteet lomautuksista ja irtisanomisista osoittautuivat pääosin oikeiksi. Mutta loppusyksyllä tapahtui käänne.

– Sektorin työtilanne on nyt yllättävänkin hyvä. Yrityksistä kuuluu sellaisia uutisia, että tilauksia on erittäinkin runsaasti.

Virtanen painottaa, että hyvä tilanne ei tietenkään kata kaikkia yrityksiä. Mutta sektorilla ovat koronasta hyötyneet erityisesti ne yritykset, jotka valmistavat tuotteita kotimarkkinoille ja koteihin.

– Koteja laitetaan kuntoon. Tehdään remonttia, kun ei matkusteta, Virtanen toteaa ja nostaa esimerkiksi mökkikaupoista ja kodinkorjausbuumista hyötyneen, kiukaita myyvän Harvian.

Teknologiasektorille saapuvat koronakysymykset käsittelevät nyt ennen kaikkea sitä, miten saadaan selvyys karanteeniohjeisiin ja miten sovelletaan maskinkäyttömääräyksiä.

Vuosi sitten liittojen välillä sovittiin mahdollisuudesta käydä lomautusneuvotteluja nopeutetulla aikataululla. Virtasen mielestä tuolloin työpaikoilla käytiin joskus neuvotteluja ”varastoon”, vaikka varsinaista perustetta ei lomautuksille ollutkaan. Väliaikaiset muutokset nopeutetuista neuvotteluista olivat voimassa vuoden 2020 loppuun. Nyt tarvetta poikkeusmenettelylle ei enää ole.

 

KEMIAN SEKTORIN TONI LAIHO: ”PUOLET YRITYKSISTÄ ARVIOI LIIKEVAIHDON LASKEVAN”

Toni Laiho

Koronapandemia jakoi kemianteollisuuden yritykset jo alkuvaiheissaan kolmeen ryhmään; menestyjiin, toimintaa jotakuinkin ennallaan jatkaviin ja vaikeuksia kohdanneisiin. Toni Laihon mukaan jaottelu on vuoden jatkuneen koronajakson jälkeen ennallaan.

– Kaksi kolmasosaa yrityksistä arvioi tilanteensa tällä hetkellä hyväksi tai normaaliksi. Kolmasosa arvioi tilanteensa huonoksi.

– Yleiskuvaa voidaan muodostaa myös siitä näkökulmasta, että noin puolet yrityksistä arvioi liikevaihtonsa laskevan. Sitten on joukko yrityksiä, jotka arvioivat liikevaihtonsa pysyvän ennallaan ja pienempi joukko yrityksiä, joilla tilauskannat ja tuotannon määrätkin ovat kasvussa, Laiho tiivistää.

Koronapandemia on aiheuttanut yrityksissä runsaasti erilaisia sopeuttamistoimenpiteitä. Laihon mukaan yhteistoiminta on sujunut pääsääntöisesti hyvin.

– Yrityksissä on tehty fiksuja ratkaisuja esimerkiksi työntekijöiden vuoro- ja kulkujärjestelmissä. Myös lomautuksia on osattu käyttää asiallisesti. Olemme pitäneet jatkuvasti yhteyttä työnantajia edustavaan Kemianteollisuuteen ja antaneet esimerkiksi yhteisiä suosituksia, joista voi mainita maskien käyttämisen työpaikoilla.

– Kun kokonaisuutta tarkastelee, niin onhan siellä joitain ylilyöntejäkin, mutta ei tavallista enempää. Niitä tapahtuu puolin ja toisin normaaliaikoinakin.

Laiho nostaa rokotekattavuuden ja rokotusten aikataulun keskeiseksi tekijäksi yritysten pärjäämisessä tästä eteenpäin.

– Mitä vikkelämmin työntekijät pystytään rokottamaan koronaa vastaan, sitä nopeammin yritykset voivat siirtyä kohti normaalia toimintaa. Yritysten arvion mukaan kuluvan vuoden loppu olisi rokotekattavuuden saavuttamisen kannalta selvästi huonompi vaihtoehto kuin ensi heinäkuu.

– Ei tästä yritysten ja työllisyyden kannalta katsottuna kuitenkaan pelkillä rokotuksilla selviydytä. Pandemia on voitettu vasta, kun sen kielteiset globaalit vaikutukset yrityksille ovat päättyneet. Uusille yritystuille on tarve olemassa, Laiho toteaa.

 

PUUTUOTESEKTORIN JYRKI ALAPARTANEN: ”HYVIN SELVITTY SUHTEESSA ENNUSTEISIIN”

Jyrki Alapartanen

Puutuotesektori on selviytynyt koronakriisistä kohtuullisen hyvin, kertoo Jyrki Alapartanen. Pandemia ei ole iskenyt Suomen talouteen niin kovalla voimalla kuin moneen muuhun Euroopan maahan tai maailmanlaajuisestikin.

– Tästä on selvitty yllättävänkin hyvin suhteessa ennusteisiin ja pelkoihin. Jos jostakin pitää olla tässä kriisissä tyytyväinen, niin työllisyydestä, se on pysynyt kohtuullisen hyvänä, Alapartanen sanoo.

– Mitään isoa konkurssiaaltoa ei ole tullut tai ole näkyvillä. Tietysti niissä yrityksissä, jotka ovat selvinneet tämän vuoden huonosti, saattaa olla vaikeuksia jatkossakin.

Teknologiasektorin tapaan myös puutuotesektorin puusepänteollisuuden sopimusalalla työllisyyttä on kannatellut kotimainen rakentaminen ja remontointi. Kun pandemia on pakottanut suomalaiset kotioloihin, katse on kääntynyt kotinurkkien kunnostukseen: keittiökalusteet, ikkunat ja ovet myyvät hyvin.

Mekaanisen metsäteollisuuden sopimusalalla yritykset ovat purkaneet vuodenvaihteen lomautuksia ja tilauskannat vahvistuvat edelleen. Sahojen tuotantoa vauhdittavat kuluneen talven suotuisat kelit, minkä ansiosta metsistä on saatu kerättyä hyvin raaka-ainetta. Yhdysvaltojen talouden elpyminen ja rakennusbuumi ovat luoneet puun kysyntää Suomeen asti, varsinkin kun Kanadan metsäpalot ovat vähentäneet puun saatavuutta naapurimaasta.

– Näyttää siltä, että toimialan kilpailukyky on ihan kohdallaan, Alapartanen summaa.

– Uskoisin, että kesään mennään täysillä, ja työllisyys kohentuu edelleen. Tulevaisuus riippuu osittain siitä, miten taloutta elvytetään EU:ssa ja maailmalla. Aina kun kansakunnilla menee hyvin, se näkyy herkästi meidän sektorilla.

Puutuotealan yritysten koronaturvallisuudessa on onnistuttu Alapartasen mukaan hyvin.

– Yritykset ovat ottaneet tämän tosissaan, ja työntekijät tehtaissa ovat ymmärtäneet varotoimien tärkeyden. Vain yksittäisissä tapauksissa yritykset ovat joutuneet hetkeksi ajamaan toimintaa alas koronaryppäiden vuoksi.

 

ERITYISALOJEN SEKTORIN MARKO ROSQVIST: ”MAHDOLLISTA SELVITÄ ILMAN PYSYVIÄ VAURIOITA”

Marko Rosqvist

Teollisuusliiton erityisalojen sektorilla on 16 sopimusalaa, joita koronapandemia on kohdellut hyvinkin eri tavoin.

– Ehkä kaikkein kovimmin korona löi media- ja painoalaa, arvioi Marko Rosqvist.

Koronavuoden aikana muun muassa messumateriaaleja ei ole ollut painettavaksi ja sanomalehdet ovat ohentuneet.

Myös tekstiilihuoltoalalla on ollut vaikeaa, sillä hotelli- ja laivapyykin tulo on tyrehtynyt. Vain sairaalapyykkiä pesevät yksiköt ovat toimineet normaalisti.

– Korona aiheutti lomautusaallon, joka jatkuu edelleen, Rosqvist kertoo tekstiilihuoltoalasta.

Tekstiili- ja muotialalla korona alussa kasvatti kasvomaskien ja suojavaatteiden kysyntää, mikä piristi alaa. Sittemmin ulkomainen tuotanto on kiihtynyt ja kotimaisten tuotteiden kysyntä hiipunut.

Myöskään julkiset huoltovarmuushankinnat eivät ole tukeneet tältä osin kotimaista tekstiili- ja muotialaa.

– Mielestäni se on häpeällistä, Rosqvist toteaa.

Taimitarha-alalla sekä viher- ja ympäristörakentamisalalla koronan vaikutukset ovat olleet vähäisiä.

Metsäalalla metsurien työt ovat jatkuneet pääosin entiseen tapaan, mutta metsäkonealalla korona notkautti teollisuuspuun korjuutahtia jopa kolmanneksen.

Jakelussa pienpakettien kasvanut määrä on korvannut muun jaettavan vähenemistä.

Tulevaisuuteen katsottaessa rokotusten nopea eteneminen on kaikkien toiveena.

– Jos saadaan pikaisessa aikataulussa korona aisoihin, näkisin, ettei mitään erityisiä pysyviä vaurioita ole syntynyt, Rosqvist arvioi.

Korona ei ole laajasti levinnyt erityisalojen sektorin työpaikoilla. Yritykset ovat pääsääntöisesti pieniä ja monet työt tehdään ulkona tai väljissä tiloissa. Myös asiakaskontaktit ovat monilla aloilla vähäisiä.

Sektorin työpaikkojen merkittävin koronarypäs koettiin loppuvuonna Partaharjun puutarhalla Pieksämäellä, jossa noin puolella 200 työntekijästä todettiin tartunta.

Rosqvistin mukaan yhteistoimintaneuvotteluja on käyty työpaikoilla rakentavassa hengessä. Hyvästä työvoimasta on haluttu pitää kiinni vaikeinakin aikoina.

– Lähtökohtaisesti on pyritty selviämään lomautuksilla, Rosqvist sanoo.

Hänen mukaansa poikkeusaikana molempia osapuolia hyödyttävä tai tyydyttävä paikallinen sopiminen on ollut vähäistä. Yrityksissä on tehty joitain käytäntöihin ja etätyöhön liittyviä paikallisia sopimuksia. Joitain ylilyöntejä on tapahtunut, mutta pääosin on toimittu asiallisesti.

TEKSTI ANTTI HYVÄRINEN, ASKO-MATTI KOSKELAINEN, PETTERI RAITO JA SUVI SAJANIEMI
KUVAT KITI HAILA