Jokaisella on oikeus määräaikaisiin palkallisiin lomiin, sanotaan YK:n ihmisoikeuksien julistuksen 24. artiklassa. Siihen on pätkätyöläisten Suomessa vielä matkaa. Ohjeistuksia rentouttavaan lomaan kirjoitetaan kosolti. Vaan löytyykö luonnosta se kaikkein paras elpymisen paikka?
Työympäristöasiantuntijat, psykologit ja työterveyshuollon palkolliset ovat kirjoittaneet monenlaisia ohjeistuksia elpymistä tukevaan lomailuun. Niiden ytimessä on yleensä aika samantapaisia asioita.
Pidä lomaa vähintään 2–3 viikkoa yhteen menoon. Tee lista asioista, jotka sinun on hoidettava lomalta palattuasi. Ja unohda se loman ajaksi. Sulje työsähköposti ja -kännykkä, ja jos mahdollista, älä vilkuile niitä edes salaa loman aikana. Aivotkin tarvitsevat rentoutuksensa.
Älä suorita lomaasi. Tosin pieni matka vaikka heti loman alussa – mieluiten kotimaassa näinä korona- ja ilmastonmuutoksen aikoina – voi olla hyvä keino irrottautumiseen työstä. Matkaakaan varten ei kannata tehdä minuuttiaikataulua, kuten ei millekään muullekaan asialle lomalla.
Lomalla pitää tehdä niin erilaisia asioita työhön nähden kuin vain voi. Ja sellaisia, joista itse pitää. Vaikkapa kerrankin nähdä ystäviä ihan ajan kanssa. Alkoholijuomien liiallinen käyttö ja tissuttelu olisi tervettä unohtaa. Alkoholittomissa juomissa on valikoimaa.
Jos lomalla tulee työasioihin liittyvä valtaisa oivallus mieleen, kannattaa se kirjoittaa muistiin. Ja sitten unohtaa, aivan samalla lailla kuin se töihin jätetty toinenkin lista.
Lomalta kannattaisi palata puolivälissä viikkoa. Näin palaaminen työhön ei stressaisi liikaa.
Ja ympäri vuoden, myös lomalla, kannattaa nukkua riittävästi. Mikään ei voita unta mielen puhtaanapitolaitoksena. Kunnon unet selvittelevät vaikeita asioita, virkistävät, elvyttävät, ratkovat ongelmia ja pitävät yllä luovuutta.
LUONTO PITÄÄ STRESSIN LOITOLLA
Yhä enemmän kertyy tutkimustietoa siitä, että luonto elvyttää sekä ihmisen kehon että mielen. Jo lyhyen ulkoilun luonnossa tiedetään laskevan sydämen sykettä ja verenpainetta. Luonto vahvistaa vastustuskykyä. Luonnossa liikkuminen lievittää stressiä ja parantaa mielialaa kunnon kohentamisen ohella.
Yksi aivan tuoreimmista alan tutkimuksista on Tytti Pasasen tohtorinväitöskirja Tampereen yliopistoon. Kokeellisesti toteutettu tutkimus osoitti, että luontoympäristöjen läheisyys voi vähentää stressiä ja kannustaa liikkumaan. Nämä tekijät puolestaan ovat yhteydessä pidempiaikaiseen hyvinvointiin. Mitä suurempi oli tarve vähentää stressiä, sitä suurempana oli koettu elpyminen ja hyvinvointi luonnossa oleskelun jälkeen, kun taas toive olla yksin oli yhteydessä matalampaan elpymiseen ja hyvinvointiin.
Kävely on tutkimuksen mukaan puolestaan aivan riittävän tarkka ohjelma sille, että luontoliikunta saa stressin hellittämään. Neljän–kuuden kilometrin kävely luonnossa lisäsi elpymistä ja positiivista mielialaa yhtä lailla riippumatta siitä, tekivätkö osallistujat elpymis- tai muita psykologisia harjoitteita kävelyn aikana vai eivät.
Kokonaisuudessaan Pasasen tutkimuksen tulokset täydentävät ja tukevat näyttöä siitä, että hyvin monenlaiset luontoaltistukset kohottavat mielialaa, lisäävät elpymistä ja pitävät yllä niin fyysistä kuin psyykkistä terveyttä. Lähiluontoa ei kannattaisi hävittää, etenkään kaupungeissa.
SAIRASTUMINEN EI SAA ESTÄÄ LOMAILUA
Työntekijällä on oikeus vuosilomaa täydentäviin lisävapaapäiviin sairaudesta, tapaturmasta tai lääkinnällisestä kuntoutuksesta johtuvan poissaolon ajalta. Jos työntekijälle ei työkyvyttömyydestä johtuen kerry vähintään neljää viikkoa vuosilomaa, sitä täydennetään lisävapaapäivillä, joista on säädetty vuosilomalain 7 a §:ssä. Lisävapaapäivät eivät ole varsinaista vuosilomaa, mutta käyttäytyvät monelta osin samalla tavalla.
Vuosilomalakiin tehtiin loman turvaava muutos viime vuonna, jotta Suomessakin noudatettaisiin EU:n tuomioistuimen oikeuskäytäntöä.
Rikkaruohomyrkky glyfosaatti on erityistä sairastumisen vaaraa aiheuttava kemikaali, jonka käyttö vaatii tarkastuksia työterveyshuollossa. Uraauurtavat suomalaistutkimukset paljastavat, että glyfosaatti vaikuttaa myös eläimiin ja jää pitkäksi aikaa maaperään.
Biologi ja tutkija Marjo Helanderin johtama ryhmä Turun yliopistossa sai vuonna 2017 Suomen Akatemialta rahoituksen neljän vuoden kokeellisiin tutkimuksiin. Haluttiin selvittää, miten glyfosaatti vaikuttaa ei-kohde-organismeihin. Arkikielellä siis etsittiin vaikutuksia muihin kuin rikkakasveihin.
Viiriäisille syötettiin rehun mukana glyfosaattijäämiä, jotka alittavat kirkkaasti EU:n viranomaisten sallitut pitoisuudet rehussa. Verrokkiviiriäisten ryhmät saivat luomurehua. Samoin tutkittiin maaperään jäävän glyfosaatin vaikutuksia viljelykasvien siementen itävyyteen ja kasvuun.
– Viiriäisnaaraiden sulkien kehitys hidastui ja niiden munista kehittyi hieman vähemmän poikasia. Kun eläimet 12 kuukauden ikäisinä lahdattiin, löytyi niiden maksasta, munuaisista ja lihaksista glyfosaattia. Suurin osa glyfosaatista poistui ulosteiden mukana.
– Pelloista taas havaittiin, että pienetkin glyfosaattimäärät vähensivät siementen itävyyttä ja hidastivat taimien kasvua.
MERKITTÄVÄÄ, MYÖS IHMISELLE
Helanderin mukaan koskaan aiemmin ei ole julkaistu vertaisarvioitua tutkimusta, jossa selkärankaisille olisi tehty muutamaa päivää tai viikkoa pidempää tutkimusta glyfosaatin vaikutuksista. Viiriäinen ei ole vain ”mallilintu” eli siipikarjatuotannon kanoihin vertautuva tuotantoeläin. Viiriäinen on myös selkärankainen, kuten olemme me ihmisetkin.
Helander allekirjoittaa aiemmin julkaistun lausuntonsa siitä, että tutkimusten puute on ”hämmästyttävää”. Julkisuuteen yhdysvaltalaisten oikeusistuinten kautta paljastuneet asiakirjat osoittavat, että valmistava yritys on estänyt monella tavalla akateemista glyfosaattitutkimusta omaksi kaupalliseksi hyödykseen. Tällä on ollut Helanderin mielestä vaikutusta tutkimusten vähäisyyteen. Tarvetta olisi.
– Glyfosaatti on maailman eniten käytetty torjunta-aine. 90 prosenttia maailman geenimuunnelluista kasveista on muutettu sietämään glyfosaattia. Suomessa ainetta käytetään lähinnä suorakylvössä, mitä harjoitetaan 13–15 prosentilla maan pelloista. Rikkakasvit hävitetään ennen kylvöä ja toinen satsi laitetaan sadonkorjuun jälkeen. Suomessa ainetta käytetään myös vesakontorjunnassa, taimitarhoilla, puistoissa ja ulkoilualueilla.
Tutkija kertoo, että aiemmin oletettiin, ettei glyfosaatti voisi vaikuttaa muihin kuin kasveihin. Eläimiltä nimittäin puuttuu biokemiallinen kierto, eli niin sanottu sikimaattikierto, johon glyfosaatti vaikuttaa. Sen sijaan sikimaattikierto löytyy bakteereilta – ja niitä on kaikessa ja kaikkialla.
– Esimerkiksi meidän suolistomme on täynnä mikrobeja, ja niiden soluja on siellä enemmän kuin ihmisen omia soluja. Tämänkin takia glyfosaatin vaikutusten tutkiminen selkärankaisilla on mielenkiintoista ja tärkeää.
Glyfosaatin vaikutukset hyönteisiin ja niiden mikrobeihin on tutkimuksissa jo havaittu. Mehiläisten suoliston bakteereissa glyfosaatti vaikuttaa niin, että vastustuskyky heikkenee ja lento häiriintyy. Suomeenkin levinneen “pörriäiskadon” yhtenä mahdollisena taustatekijänä on Helanderin mukaan glyfosaatti.
TILANNE HYVÄ SUOMESSA
Tutkija luottaa lujasti ammatikseen glyfosaattia käyttävien taitoihin ja tietoihin maa- ja metsätaloudessa. Glyfosaatin ohjeistuksen mukaista käyttöä noudatetaan. Tavallisia kuluttajia Helander sen sijaan kehottaa lopettamaan kaiken Roundupin tapaisten glyfosaattivalmisteiden käytön. Rikkaruohot pitää puutarhassa jaksaa torjua käsin tai maata muokkaamalla tai kattamalla. Tai sitten pitää antaa niiden kasvaa, ovat usein kauniitakin, Helander naurahtaa.
Suomessa glyfosaattia ei saa käyttää viljojen pakkotuleennuttamiseen toisin kuin muualla maailmassa yleisesti tehdään.
– Suomalaisesta viljasta tehtyä leipää tai pienpanimoiden oluita pitäisi mainostaa sillä, että niissä ei ole glyfosaattia. Se olisi hieno suomalaisen ruoan myyntivaltti.
OHJEISTUSTA SUOJAUTUMISEEN GLYFOSAATILTA
Työterveyslaitos on julkaissut ohjeistuksen ja opetusvideon suojautumiseen. Laitos toteaa, että glyfosaatilla on epäilty olevan syöpävaarallisia vaikutuksia, mutta pitää näitä kiistanalaisina. WHO:n kansainvälisen syöväntutkimuslaitoksen eli IARC:n mukaan glyfosaatti on todennäköisesti syöpää aiheuttava aine.
Glyfosaatille altistuminen tapahtuu ihon kautta, hengitysteitse ja käsistä suuhun. Altistumista on helpointa arvioida tutkimalla sen määrää virtsanäytteestä, laitos ohjeistaa. Saman laitoksen erityisasiantuntija Susanna Mäki muistuttaa yleisellä tasolla siitä, että suojainten valinta tulee tehdä työpaikan riskinarvioinnin mukaisesti.
Kemikaalien tiedot on Mäen mukaan tarkistettava niiden käyttöturvallisuustiedotteista, varsinkin suojautumisen kannalta tärkeät vaara- ja turvalausekkeet. Myös töihin tulevat kesätyöntekijät tulee perehdyttää ja heille tulee antaa tietoa kemikaalien haitoista ja suojainten käytöstä, asiantuntija muistuttaa.
”Oleellista on hevosenlukutaito”, sanoo siilinjärveläisen Siilin Ratsastuskeskuksen hevostenhoitaja Kai Majander.
KAI MAJANDER
IKÄ 38 vuotta KOTIPAIKKAKUNTA Siilinjärvi AMMATTI Hevostenhoitaja, tallimestari TYÖPAIKKA Siilin Ratsastuskeskus Oy AMMATTIOSASTO Hevosalan ao. 880
Aloitin oppisopimuksella hevosenhoitajakoulun nykyisessä työpaikassani 2004. Sitä ennen olin toiminut työharjoittelussa monessa muussakin yrityksessä hevosalalla. Minulla on ollut hevosia ja olen harrastanut esteratsastusta. Vuonna 2011 suoritin tallimestarin erityisammattitutkinnon. Työn ohella olen opiskellut kengittäjäksi. Siilin Ratsastuskeskuksella olen myös tallin osaomistaja.
Jamppa ja Kai ovat ystäviä.Ison Hilla-tamman ja pienen Tutti-ruunan kanssa päiväkävelyllä.
Siilin ratsastuskeskuksen aamutallissa meitä on kaksi hevostenhoitajaa ja 54 hevosta. Kolmas hoitaja tulee päivällä. Töihin tullessamme tarkistamme, onko hevosilla lääkityksiä ja hoidamme ne saamiemme ohjeiden mukaisesti. Sen jälkeen jaamme aamuheinät ja sitten alkaa hevosten ulosvienti. Kahvitauon jälkeen siivoamme koppeja. Puolelta päivin tulee päiväheinien ja ruokien jako. Sen jälkeen hevoset vaihdetaan. Osa tulee sisälle ja osa menee ulos. Jatkamme siivousta ja kuivitusta. Turvetta lisätään koppeihin. Lakaisemme lattioita.
Fysiikka pysyy kunnossa. Kahvitaukoa lukuun ottamatta olemme jalkojen päällä koko ajan. Kesällä, kun hevosia vie laitumelle, päivän kävelymatka lisääntyy kymmeniin kilometreihin. Toki paikat välillä paukkuvat. Olkapäätä on leikattu. Tämä on raskas työ. Siivoaminen on mekaanista tekemistä ja joka päivä samaa. Mutta rakastan sitä, että saan toimia eläinten kanssa! Tallityöntekijöiden kesken meillä yhteistyö pelaa.
”Työhön kuuluu hevosten terveyden tarkkailu ja myös lääkitys. Jos on kylmä tai sataa, hevonen pitää loimittaa.”
Kun saat kontaktin hevoseen, hevonen ymmärtää sinua ja sinä ymmärrät hevosta, ja saat ison hevosen tekemään mitä pyydät pienillä eleillä. Kun viet sen laitumelle ja vihellät, niin se tulee hirnuen vastaan. Se on semmoinen tunne, mitä missään muualla ei saa. Hevonen tulee sinulle ystäväksi. Sille pystyy kertomaan kaikki ilot ja murheet, on mennyt töissä hyvin tai elämässä huonosti. Kun tuntuu, että kaikki ottaa pattiin ja kuiskaat sen hevoselle, se kuuntelee ja hörisee.
Hyvä hevosmies osaa luontaisesti toimia hevosen kanssa turvallisesti, oppii nopeasti tuntemaan yksilöt ja kommunikoimaan hevosten kanssa. Tärkeintä on se, että hän saa hevosen luottamuksen itseensä omalla toiminnallaan. Hevosen luoton voi menettää esimerkiksi lyömällä. Sen takaisin saaminen on vaikeaa.
”Normaali hevonen syö kolmisen litraa kauraa päivässä. Vettä se juo 40 litraa ja kesällä jopa 60 litraa. Heinää se syö päivässä noin 16 kiloa.”Kuivikkeena turve.
Viime vuonna oli oltu jo kymmenen vuotta peräkkäin tuntiratsastajien SM-kilpailussa Suomen paras ratsastuskoulu. Ei hevonen menesty kilpailussa, jos on kotitallilla huonot oltavat. Eivätkä ne myöskään menesty, jos kengitys on huonoa. Siitä me olemme kuuluisia, että jos on pienikin vika, heti rupeamme tutkimaan syytä ja soitamme eläinlääkärille. Se on viisautta.
Tottuminen kuumaan tai kylmään, työn raskaus, vaatetus ja henkilökohtaiset ominaisuudet vaikuttavat lämpöolojen kokemiseen. Kun tekee työtä poikkeuksellisen kuumassa tai kylmässä, työ kuormittaa enemmän, tapaturmavaara kasvaa ja oireilu ja terveydelliset haitat lisääntyvät.
Kuumassa aineenvaihdunnan kiihtymisestä seuraa kehossa nestehukkaa. Ihminen voi hikoilla jopa litran tunnissa. Tämä voi järkyttää suola- ja nestetasapainoa, jos emme muista juoda riittävästi hikoilun korvaamiseksi.
Runsas hikoilu voi ärsyttää ihoa ja altistaa ihosairauksille. Hormonitoiminta muuttuu kuumassa, mikä voi aiheuttaa turvotusta alaraajoissa. Kehon suolatasapainon muuttuminen aiheuttaa kramppeja ja kouristuksia. Ulkona työskennellessä iho altistuu uv-säteilylle ja palovammoille.
MITEN VÄHENTÄÄ RISKEJÄ?
Elimistön tottuminen lämpötilan muutoksiin vie noin viikon. Lämpimässä ja kuumassa työskennellessä on juotava runsaasti. Juoman on hyvä sisältää suoloja ja energiaa, lyhytaikaisissa altistuksissa riittää vesi.
Lainsäädännössä ei ole suoraan raja-arvoja työskentelylämpötiloille. Työnantajan on työturvallisuuslain mukaan selvitettävä, onko työskentelyssä sellaista vaaraa, joka aiheuttaa haittaa työntekijän terveydelle.
SUOSITUKSIA TYÖSKENTELYLÄMPÖTILOILLE
TYÖN RASKAUS Kevyt istumatyö 21–25 °C Muu kevyt työ 19–23 °C Keskiraskas työ 17–21 °C Raskas työ 12–17 °C
Jos työpaikan ilman lämpötila teknisistä toimista huolimatta helteen vuoksi ylittää 28 °C, työnantajan on rajoitettava sitä aikaa, jonka työntekijät työskentelevät tällaisessa työilmassa. Yhden työskentelyjakson pituus saa olla enintään 50 minuuttia tunnissa, jos työntekijä tekee pakkotahtista kevyttä tai keskiraskasta työtä ja lämpötila on 29–33 °C.
Jos lämpötila tällaisessa työssä on yli 33 °C, työskentelyjakso saa olla enintään 45 minuuttia tunnissa. Työntekijän olisi siis voitava tehdä työtä viileämmässä työtilassa 10–15 minuuttia jokaista tuntia kohden.
Yritykset toimivat usein vuokratuissa tiloissa. Tilojen kunto ja rakenteet vaikuttavat turvallisuuteen, mutta työnantaja ei voi sälyttää työsuojeluvastuutaan kiinteistön omistajalle.
Työnantaja on aina vastuussa työntekijöidensä työsuojelusta. Työnantaja vastaa siitä, että työpaikka on turvallinen eikä työntekijöille aiheudu hengen tai terveyden menettämisen vaaraa. Tätä vastuuta ei voi siirtää kiinteistön omistajalle.
Jos esimerkiksi kiinteistön ilmanvaihto on puutteellinen ja aiheuttaa altistumista henkilöstölle, pitää työnantajan käydä neuvottelut vuokraisännän kanssa. Neuvotteluissa on selvitettävä, miten asiaan saadaan korjaus viipymättä. Nykyisin myös vakuutusyhtiöt arvioivat työpaikan riskejä, ja olosuhteilla on vaikutusta työnantajan vakuutusmaksuihin. Viranomainen eli aluehallinnon työsuojelun vastuualue voi viime kädessä velvoittaa korjauksiin, mikäli tiloissa on puutteita.
Työnantajan vastuut perustuvat yleiseen huolehtimisvelvollisuuteen työntekijöistä. Tarkemmin asia on määritelty työturvallisuuslain pykälissä 8–12 työpaikan olosuhteiden sekä vaarojen ja riskien arvioinnin osalta. Työympäristön tilaa ja kuntoa on seurattava jatkuvasti niin, että tilat ovat työskentelyn kannalta turvallisia.
Kiinteistönomistaja vastaa kiinteistön kunnossapidosta ja hoidosta eli seinistä ja tontista kokonaisuudessaan. Mikäli vuokralaisen kanssa sovitaan esimerkiksi piha-alueiden hoidosta, on se syytä kirjata ja arvottaa vuokrasopimukseen. Vuokralaisen toivomuksesta tehtävien muutostöiden aikatauluista ja kustannuksista on sovittava erikseen. On sovittava, tuleeko vuokralaiselle kustannuksia ja jos tulee, maksetaanko niitä esimerkiksi annuiteetti-periaatteella. (Annuiteetilla tarkoitetaan etukäteen sovitussa ajassa, tasaerin suoritettavaa takaisinmaksua.) Yleensä kiinteistönomistaja vastaa rakennukseen liittyvien kiinteiden laitteiden huollosta ja korjauksesta.
Kaikista käytännön asioista on syytä sopia tarkasti ja kirjallisesti vuokrasopimuksessa. On sovittava, kuka valvoo ja huolehtii. Samoin on sovittava, miten kustannukset jaetaan kiinteistön omistajan ja vuokralaisen kesken.
VUOKRASOPIMUKSESSA SOVITTAVIA, KIINTEISTÖN KÄYTTÖÄ KOSKEVIA ASIOITA:
Käyttöajat, siivous, piha-alueiden hoito, autopaikkojen käyttö
Yhteiskäyttötilojen, esimerkiksi ruokalan ja kokous- ja pukeutumistilojen varausmenettelyt, käyttöajat, siivoaminen
Sähköt, atk- ja puhelinverkot ja pääsy rakennuksen talojakamoon, sähköt, atk- ja puhelinverkot, langattoman verkon toteutus, turvallisuusselvitysten mahdollinen tarve
Menettelytavat avaimissa ja mahdollisissa kulkukorteissa
Vuokranantajan hyväksyntä vuokralaisen kalusteille ja laitteille
Menettely- ja ilmoitustavat remonteista ja korjauksista, näiden aikatauluista ja vuokralaisen toimintaan mahdollisesti aiheutuvista häiriöistä, toimintatavat häiriötilanteissa
Kiinteistön päivittäiset tarkastukset ja liikkuminen kiinteistössä, lämmitysjärjestelmä, vedenjakelu, kulkureitit, hätäpoistumistiet
KORONAN AIKAAN:
Erityistä huomiota kiinteistöjen ilmanvaihdon toimivuuteen ja huoltoon
Kiinteistöjen tehostettu ja tavallista huolellisempi siivoaminen
Koronaan liittyvien asioiden läpikäyminen kiinteistön omistajan ja vuokralaisen kesken ja menettelytavoista sopiminen
Tuotannon mahdollisen vaikeutumisen ja siitä johtuvien tulonmenetysten takia keskustelujen aloittaminen vuokrajärjestelyistä
Joulu 2018 jäi Loimaalla ikkunatehtaan työntekijöiden mieleen. Konkurssi toi heille kaikille lopputilin. Nyt työt jatkuvat, mutta tekijöiden joukko on kutistunut.
KUVA YLLÄ: Konkurssiin ajautuneen Domus Yhtiöiden ikkunanvalmistus jatkuu Fenestran toimesta. Kuvassa vasemmalta oikealle: Juha Jokinen, Hannu Lammela, Juha Vuolle sekä Hannu Riikonen.
Kahvitauolle kerääntynyt Fenestran porukka muistelee vuoden 2018 joulukuuta ja sen 19. päivää.
– Konkurssipesän selvittäjä tuli ja luki meille lopputilin. Keräsi työntekijät ja toimihenkilöt kaikki ruokalaan. Äijällä oli puku päällä, osasi kyllä hommansa. Puhui selkeästi ja kuuluvalla äänellä. Että näin ja näin tämä menee, ei jäänyt mitään arpomista. Oli selvästi tehnyt sitä ennenkin.
Eipä ollut mieluisa kokemus. Mutta meillä oli uskoa siihen, että toiminta jatkuu.
Työntekijöiden työvelvoite oli kaksi viikkoa. Tammikuun toisena päivänä hallista sammutettiin valot.
Viimeisinä viikkoina huollettiin koneita, ja työntekijöiden taka-ajatuksena oli, että ne toimisivat seisokin jälkeen mahdollisimman hyvin, jos ne vielä samassa hallissa käynnistetään.
Kahvitauolla Hannu Lammela, Juha Vuolle, Jari Lehto, Juha Jokinen sekä Hannu Riikonen.
TÄYDET TILAUSKIRJAT EIVÄT PELASTANEET
Konkurssin taustalla oli erikoinen kuvio: rahoitusvaikeuksista kärsinyt Domus oli myyty itävaltalaiselle liikemiehelle, mutta uusi omistaja ei pääomittanut yritystä eikä ylipäätään vaikuttanut kiinnostuneelta sen kohtalosta.
– Meitä johdettiin silloin Bahamalta ja lakimiesten välityksellä, kuvaa pääluottamusmies Hannu Lammela.
Pääluottamusmies Hannu Lammela.
Tilauksia yrityksellä kyllä oli runsaastikin, mutta kassa pysyi lähes tyhjänä. Turhauttavaa oli, että kaikkia tilattuja töitä ei voinut tehdä valmiiksi, koska raaka-aineet yksinkertaisesti loppuivat.
– Ei ollut laseja, alumiinia, tiivisteitä, maalia. Puutavara ja jopa saranat olivat lopussa, muistelee Lammela.
– Eikä lisää saanut, kun meillä alkoi olla tavarantoimittajille niin pitkät piikit, että he eivät enää uskoneet meidän maksukykyyn.
Puolivalmiita ikkunoita ja ovia jäikin konkurssipäivän koittaessa suuret määrät lojumaan halliin.
PIENEMPI PORUKKA, PIENEMMÄT ANSIOT
Konkurssi ei ollutkaan lopullinen loppu, ja koneet käynnistettiin jälleen pääsiäisenä 2019. Yrityksen nimenä oli nyt Fenestra. Työntekijämäärä oli tosin alle puolet entisestä ja kahdesta vuorosta siirryttiin yhteen, mutta Fenestran ”uusi” joukko koostuu kokonaan vanhoista domuslaisista.
Niillekin työntekijöille, jotka pääsivät jatkamaan, konkurssi kävi kalliiksi, vaikka työtehtävät ja puusepänteollisuuden työehtosopimuksen mukaiset palkkaluokat pysyivät pääosin samoina.
Yksi kunnossapitoa ja huoltoa tehnyt henkilö otettiin vanhana työntekijänä liikkeenluovutuksen kautta. Muut tulivat uusina.
– Eli ikälisät ja bonukset menivät, meidän ei tarvitse kinkkurahoista enää haaveilla, hymähtää pääluottamusmies Lammela.
Ne Domuksen työntekijät, jotka eivät jatkaneet Fenestralla, ovat Lammelan tietojen mukaan työllistyneet melko hyvin, enimmäkseen Loimaan seudun muihin teollisuusyrityksiin.
– Vilakone, Pemamek, Lännen Engineering, Dinolift… Näihin ainakin on menty. Ei siitä joukosta kai kauhean moni enää ole työttömänä.
Hannu Lammela.
TALLINNASTA JOHDETAAN
Virolaisomistuksessa oleva teollisuusyritys on Suomessa pieni harvinaisuus. Mitä se merkitsee työntekijöille?
– Paperit ja päätökset kiertävät Tallinnan kautta, ja onhan työskentelytavoissa ja suomalaisessa työlainsäädännössä ollut omistajille paljon uutta, kertoo Lammela.
– Vaikka että mikä on lomautus ja kuinka se tehdään. Ei Virossa ketään lomauteta. Sanotaan vain, että nyt ei töitä ole, mene kotiin ja tule keväällä kysymään, jos silloin olisi.
Virossa on Fenestran toinen tehdas. Työnjakona on, että siellä tehdään ikkunoita laajemmille Euroopan markkinoille, kun Loimaan tehdas puolestaan panostaa kotimaahan ja Ruotsiin, missä konkurssiin menneellä Domuksella oli vahva asema.
Tehtaan käytävillä omistajan kotimaa näkyy työntekijöiden t-paidoissa, joiden selässä lukee: Esmaklassilised akknad ja teenindus eli ”Ensiluokkaiset ikkunat ja palvelu”.
IKKUNOITA 40 VUOTTA JA TOISESSA POLVESSA
Yksi työntekijöistä, joka uskoi tehtaan uuteen alkuun, oli Asseri Saikkonen. Hän tuli taloon ensi kertaa vuonna 2012.
– En löytänyt uusia töitä konkurssin jälkeen, mutta luotin, että vielä tämä tästä lähtee. Ja maaliskuussa puhelin soi, että tulisinko takaisin. Ihan samoja töitä teen nyt kuin ennenkin, Saikkonen kertoo.
Asseri Saikkonen.
Luottoa oli myös Jari Lehdolla, jolla on takanaan 40 vuoden ura ikkunoiden tekemistä. Hän toteaa joittenkin asioitten pysyneen työssä samana, mutta toiset tietotekniikka on mullistanut.
Ennen minäkin saranoitin karmeja mekaanisella koneella, nykyään tuotantolinjan alkupäätä ohjaa täysin tietokone.
Lehdolle tehtaan elpyminen oli kolminkertaisesti hyvä uutinen.
Jari Lehto.
– Minulla on molemmat lapset täällä töissä, tytär ja poika. Hekin ehtivät olla Domuksen aikana ja kokea konkurssin.
70 VUOTTA IKKUNOITA JA OVIA
Ikkunoita ja ovia valmistaneen Domus Yhtiöt Oy:n konkurssi joulukuussa 2018 sulki Loimaan ja Korian tehtaat. Korialla tuotanto päättyi pysyvästi mutta jatkui Loimaalla jo huhtikuussa 2019. Nyt yrityksen nimi on Fenestra Suomi, ja se on virolaisomistuksessa. Tuotantotyöntekijöitä Loimaalla on enää noin 40, ennen konkurssia määrä oli noin 95.
Domus oli ollut oman pääoman niukkuuden takia vaikeuksissa jo jonkin aikaa, kun sen osti maaliskuussa 2018 itävaltalainen yksityissijoittaja. Uusi omistaja ei kuitenkaan tehnyt investointeja eikä ollut valmis sijoittamaan uutta pääomaa yrityksen pelastamiseksi. Mutta vain parissa kuukaudessa konkurssipesälle löydettiin Virosta ostajat, joilla oli halu jatkaa toimintaa.
Puuikkunoiden valmistuksella on Loimaalla pitkät perinteet. Toiminnan aloitti Metsämaan Puutyötehdas vuonna 1948, ja 1957 tuotantolaitos siirrettiin rautatien varteen, koska yritys teki paljon idänkauppaa. Tuotannon huippuvuosina 1990-luvun puolivälistä 2000-luvun alkuun tehtaalla oli jopa 300 työntekijää.
Moni luulee alusvaatteiden valmistuksen jo Suomesta loppuneen. Tam-Silk Kangasalla on kuitenkin luottanut suomalaiseen työhön yli sata vuotta.
KUVA YLLÄ: Perinteisessä pyöröneulekoneessa on 10–12 lankarullaa, kertoo kutoja Johanna Porvali.
TAM-SILK OY
KOTIPAIKKA Kangasala PERUSTETTU 1909 nimellä Kotiteollisuustrikootehdas OMISTAJAT 60 % Tuomo Saarni ja puoliso Sonja Ahtiainen, lisäksi neljä muuta omistajaa. TUOTANTO Valmistaa alusvaatteita, tärkein asiakasryhmä naiset. Klassikkotuotteita mm. laamapaidat ja punttihousut. Tuotteet valmistetaan alusta loppuun Kangasalan tehtaalla, samassa rakennuksessa myös tehtaanmyymälä. Viennin osuus alle prosentti, vientimaita mm. Japani ja Ranska. HENKILÖSTÖ 24, joista työntekijöitä 22
LIIKEVAIHTO 1,1 milj. euroa (2018)
KUVA MUISTOJA FINLAYSONILTA -NÄYTTELY, TYÖVÄENMUSEO WERSTAS
NAISVALTAINEN TAMPERE LOI ASIAKASKUNNAN
Tam-Silk toimii nykyään Kangasalla, mutta sen historian katsotaan alkaneen Tampereella vuodesta 1909, jolloin Ossian Hongen perusti Hämeenpuistoon yrityksen nimeltä Kotiteollisuustrikootehdas. Vuonna 1925 nimeksi tuli Tampereen Silkkikutomo. 1960-luvun alussa tehdas joutui väistymään Tampereen keskustasta asuinrakentamisen tieltä ja muutti Kangasalle. Tuolloin yrityksen nimi lyhennettiin nykyiseen muotoonsa.
Tampere oli työläiskaupunki, jossa oli paljon teollisuutta. Myös tekstiiliteollisuutta, jonka työntekijät olivat käytännössä kaikki naisia. Niinpä naistenvaatteille oli tarvetta, ja niistä tuli yhä merkittävämpi osa Tam-Silkin tuotantoa. Kangasalle muutettuaan yritys alkoi keskittyä varsinkin naisten alusvaatteitten valmistukseen.
Enimmillään yritys työllisti lähes sata työntekijää. 1970-luvulla huipussaan ollut määrä alkoi kutistua vuosien saatossa ilman irtisanomisia, luonnollisen poistuman kautta. Yritys alkoi menettää asemiaan markkinoilla muille vaatevalmistajille, ja joidenkin vanhojen menestystuotteiden, kuten laamapaitojen, kysyntä hiipui. 1990-luvun lamalla oli oma vaikutuksensa.
Tuotantotyöntekijöiden määrä väheni 2010-luvulla jo alle 20:een, mutta viime vuosina yritys on taas palkannut lisää väkeä. Vuonna 2017 Tam-Silk osti konkurssiin menneen Nokian Neulomon ja jatkoi sen tuotemerkin käyttöä. Pyrkimyksestä toiminnan laajentamiseen ja uusiin aluevaltauksiin kertoo myös vuonna 2019 lanseerattu uusi miesten alushousujen tuotemerkki Kalsarit.
Tuotanto Tam-Silkillä on edelleen hyvin käsityövaltaista. Yläkerrassa tuotteet leikataan, ommellaan ja pakataan.
– Nuo koneet olivat täällä jo silloin, kun minä tulin taloon. Kai ne kuusikymmentäluvulta ovat, arvelee laitosmies Antti Lehtinen.
Saksalaiset pyöröneulokoneet herättävät olemuksellaan kunnioitusta. Harvassa teollisuusyrityksessä on koneita, jotka ovat palvelleet seitsemällä vuosikymmenellä. Mutta lyhyt ei ole Lehtisenkään työhistoria, sillä hän aloitti Tam-Silkillä kesäkuussa 1974.
– Varastotöitä, talonmiehen hommia, koneitten huoltamista, verkkokauppatavaran viemistä postiin… Kaikkea mahdollista olen tehnyt, mitä vastaan tulee.
Laitosmies, työsuojeluvaltuutettu Antti Lehtinen.
Kesken tehdaskierroksen Lehtisen luokse kävelee myymälässä ja toimistossa työskentelevä Piia Hatunen, jolla on kysyttävää.
– Pihalla on auto ja siellä on meille joku öljypönikkä. Tiedätkö sinä, mikä se on?
– On tilattu öljyä juu. Tulee tuohon, vastaa Lehtinen ja osoittaa Mayer & Cil -pyöröneulekonetta.
Öljynjanoinen kone on uudempaa sukupolvea, vuodelta 2003, ja sillä tehdään neuloksia päällysvaatteisiin. Vanhimpia koneita taas käytetään alusvaatekankaan valmistamiseen.
”MUSEOKONE” TEKEE PUNTTIPÖKSYKANGASTA
Huoltomieheltä vaaditaan Tam-Silkillä luovuutta, sillä monia varaosia ei vanhoihin pyöröneulekoneisiin enää ole saatavissa.
– Antti on hyvä käyttämään mielikuvitusta, jos koneesta menee jotain rikki, kutoja Johanna Porvali kehaisee Lehtistä.
Porvali on hänkin Tam-Silkin konkareita, tullut töihin vuonna 1982. Hän opastaa koneiden käyttöön nyt neuloja Outi Nevalaista, joka aloitti Kangasalla vasta pari viikkoa sitten. Tekstiiliala on Nevalaiselle kyllä tuttu; hänen edellinen työpaikkansa oli Orneule Orivedellä, ja sitä ennen hän työskenteli trikootuotteita ja sukkahousuja valmistavassa Nansossa.
– Ovathan nämä tämmöisiä museokoneita, en ole ennen näillä tehnyt. Mutta toimintaperiaate on kuitenkin sama kuin uudemmissa koneissa, sanoo Nevalainen.
Porvali kertoo, kuinka menetellään, jos pyöröneulekoneesta katkeaa lanka.
– Pitää nostaa kangas neuloille, tarkistaa silmäpaot ja vaihtaa vialliset neulat, jos niitä on. Katkeilu on kyllä harvinaisempaa kuin takavuosikymmeninä, nykyään langat ovat parempilaatuisia.
Yksi kone tekee parhaillaan kangasta lahjehousuihin, toinen laamapaitaan. Lahjehousut eli punttipöksyt ovat Tam-Silkin klassikkotuote. Sellaisiin myös Johanna Porvali puettiin pikkutyttönä. Tosin Aamulehteen asiasta päätyi hieman erilainen versio, joka on Tam-Silkissä huvittanut työkavereita.
– Täällä oli toimittaja käymässä, ja niistä housuista tuli puhetta. Lehdessä luki sitten, että minä kulkisin samoissa 1960-luvun punttipöksyissä vieläkin, Porvali naureskelee.
Outi Nevalaisella on vankka tekstiilialan kokemus, mutta näin vanhat koneet ovat hänelle uusi tuttavuus. Johanna Porvali neuvoo vieressä.
KETAPPI TUTUKSI ENSIMMÄISENÄ TYÖPÄIVÄNÄ
Kun pyöröneulekoneet ovat saaneet kankaan kudottua, pakka viedään yläkertaan. Siellä kangas leikataan perinteiseen tyyliin, pahvimalleja apuna käyttäen. Seuraava vaihe on kankaan saumaus.
Ompelukoneitten takana istuu salissa noin tusina työntekijöitä, kaikki naisia. Vierekkäisillä koneilla ovat trikoosaumaajat Sirkka Kuivaniemi ja Tatubanu Puhakka. Kuivaniemi on työskennellyt Tam-Silkillä reilut 30 vuotta, Puhakka noin kolme tuntia.
– Tulin tänään kahdeksaksi, kun on ensimmäinen päivä, sanottiin että voit tulla vähän myöhemmin. Normaalisti täällä aloitetaan kuudelta, selvittää bambupaidan olkasaumausta tekevä Puhakka.
Haastatteluhetkellä ensimmäistä päivää töissä ollut trikoosaumaaja Tatubanu Puhakka kiinnitti viime vuonna huomiota Tam-Silkin mainosten saamaan julkisuuteen.
Hän on tehnyt tekstiili- ja vaatetusalan perustutkinnon, minkä jälkeen oli lapsen kanssa kotona. Tam-Silkille Puhakka – jonka etunimi on kazakin kieltä – tuli oman aktiivisuutensa seurauksena.
– Laitoin viestiä, kun tämä paikka oli ollut minulla mielessä jo jonkin aikaa, ja sain sitten kutsun työkokeeseen. Tiesin Tam-Silkistä jo sitä kautta, että olin käynyt yrityskurssin, ja siellä käytiin läpi tekstiilialan suomalaisia yrityksiä.
Puhakka kertoo myös, että hänen myönteistä mielikuvaansa Tam-Silkistä kotimaisena työllistäjänä vahvisti viime kesän mainoskohu. [ks. oheinen juttu: Kuitti suuryrityksille: ”Siirtäkää tekin tuotanto Suomeen”] Jossain kohtaa tulevaisuudessa hänen suunnitelmiinsa saattaa kuulua oman yrityksen perustaminen, mutta tässä vaiheessa hän haluaa kerätä lisäkokemusta tekstiilialalta. Ja ensimmäisten kolmen tunnin aikana hän oli jo oppinut yhden uuden asian: ketapin käytön.
– Kone imaisee langan sisälle ja katkaisee sen, sitä ketappi tarkoittaa. Tätä ominaisuutta ei ole ollut niissä koneissa, joilla ennen olen ommellut, kertoo Puhakka.
Trikoosaumaajat Tatubanu Puhakka ja Sirkka Kuivaniemi.
ALIMPIIN PALKKALUOKKIIN KOROTUS
Sirkka Kuivaniemellä on saumattavana villasilkkinen naistenpaita. Hänellä on eläkkeelle matkaa enää yhdeksän kuukautta, mutta työ on ollut mieluisaa.
– Varmaan olen tykännyt, kun olen näin kauan pysynyt. Ihan mukavaa on ollut, arvioi Kuivaniemi kolmea vuosikymmentään.
Hän oli ennen vuosituhannen vaihdetta myös Tam-Silkin pääluottamusmiehenä, mutta hänen lopetettuaan tehtävään ei löytynyt ketään jatkajaa.
– Aika hyvin on kuitenkin pärjätty ilmankin. Tosin Loimaan kassaan taitaa meillä kuulua aika moni, olisiko ehkä 30 prosenttia.
”Varmaan olen tykännyt, kun olen näin kauan pysynyt. Ihan mukavaa on ollut”, sanoo yli 30 vuotta Tam-Silkillä työskennellyt trikoosaumaaja Sirkka Kuivaniemi.
Yrityksen hallituksen päätöksellä pienimmätkin palkat Tam-Silkissä on nostettu yli 10 euron. Alin palkkaluokka Tam-Silkin noudattamassa tekstiili- ja muotiteollisuuden työehtosopimuksessa on ollut vain 9,15 euroa tunnissa. Korotuksen tarkoituksena oli ehkäistä alanvaihtoa, sillä osaavat työntekijät ovat usein lähteneet tekstiilialalta muualle parempien ansioiden perässä.
Entisen pääluottamusmiehen tavoin myös Antti Lehtinen on sitä mieltä, että ongelmia työnantajan suuntaan ei ole. Hän toimii moninaisten töittensä lisäksi työsuojeluvaltuutettuna, ja työoloihin tehtiin hiljattain iso investointi, kun tehtaalla uusittiin ilmastointi ja valaistus.
– Minun aikanani ei ole ollut yhtään vakavaa tapaturmaa. Laastareilla on selvitty, kun neuloista tulee aina joskus haavoja. Pölyä on jonkin verran, ja jos useampi kone on päällä, niin se tuottaa melua. Ei kuitenkaan niin paljon, että olisi pakko kuulosuojaimia käyttää.
Positiivisen puolelle laskettavana asiana Lehtinen mainitsee senkin, että välillä alle 20:n laskenut työntekijämäärä on nyt lähtenyt kasvuun.
MYYMÄLÄSSÄ TUNNETAAN ASIAKKAIDEN TOIVEET
Langasta kankaaksi, kankaasta leikkauksen ja ompelun kautta pakattavaksi. Yläkerrassa sijaitsevalla pakkauspöydällä tuotantotyöntekijä Roosa Saarela laittaa pussiin miesten mustia alushousuja, jotka ovat melko uusi tulokas Tam-Silkin tuotevalikoimassa. Sisustusartesaaniksi opiskellut, 19-vuotias Saarela on talon nuorin työntekijä, mutta sai saman tien vakituisen työsopimuksen.
– Aloitin täällä tammikuussa. Olen tosi hyvin viihtynyt. Työkaverit on varmaan se yksittäinen paras puoli, mutta yleisviihtyvyyskin on täällä hyvä, hän sanoo.
Tuotantotyöntekijä Roosa Saarela on 19-vuotiaana nuorin työntekijä Tam-Silkin kirjoissa.
Pakkaamisen jälkeen tuotteet tuodaan takaisin alakertaan. Osa jatkaa matkaa postimyyntiin, mutta osa tuodaan tehtaanmyymälään. Siellä asiakkaita palvelevat Piia Hatunen ja Sanna Helenius-Vilkkilä.
– Näin talvella myydään eniten villasilkkiä, kesällä sitten menee bambuvaatteita, he kertovat.
Tyypillisin Tam-Silkin asiakas on yhä yli 50-vuotias tai eläkeikäinen nainen. Viime vuosina nuoriakin on tosin alkanut käydä myymälässä enemmän.
– Ne nuoremmat ovat usein tiedostavia asiakkaita, jotka kysyvät meiltä tuotantosertifikaateista. Heillä eettisyys ja ekologisuus vaikuttavat ostovalintoihin.
Kirsi Nisumaa ompelee laamapaidan helmaa.
KUITTI SUURYRITYKSILLE: ”SIIRTÄKÄÄ TEKIN TUOTANTO SUOMEEN”
Tam-Silk sai viime kesänä maanlaajuista julkisuutta, kun se kiilasi Finlaysonin ja Ikean mainostaistelun väliin. Finlayson oli aloittanut julkaisemalla Helsingin Sanomien etusivulla mainoksen, jossa korostettiin Finlaysonin käyttävän vastuullisesti tuotettua puuvillaa. Niin käytämme mekin, ilmoitti Ikea pian vastamainoksessaan somessa.
Kesken jättifirmojen nokittelun Tam-Silk julkaisi oman mainoksensa, paikallisuutta korostaen Kangasalan Sanomien etusivulla: ”Ikea ja Finlayson, siirtäkää tuotanto Suomeen, niin jatketaan keskusteluja”. Mainos huomattiin laajasti, ja tuloksena oli suuri määrä myönteistä julkisuutta Tam-Silkille. Myyntiluvut lähtivät hurjaan nousuun.
– Vaimon kanssa istuttiin iltaa ja siinä se ajatus syntyi, että voitaisiin tehdä mainos ja vähän promovoida suomalaista kotiteollisuutta, kertoo Tuomo Saarni, Tam-Silkin pääomistaja ja hallituksen puheenjohtaja.
– Ja haluttiin myös muistuttaa suomalaista kuluttajaa, että on paljon yrityksiä, jotka pysyvät hengissä kotimaisella kysynnällä.
Tam-Silkillä kotimaista on kaikki paitsi langat, sillä puuvilla ei Suomessa kasva. Langoilla on Ökötex- ja GOTS-sertifikaatit, ja ne kehrätään Saksassa ja Italiassa. Lankojen raaka-aineet tulevat eri puolilta maailmaa, kuten Australiasta ja Etelä-Amerikasta.
Entä ne puheet, joiden mukaan teollisuus ei kannata Suomessa?
– Olen tuosta väitteestä aika lailla eri mieltä. Suomessa pystyy valmistamaan, kun valmistaa riittävän tehokkaasti. Brändin täytyy olla sellainen, että asiakas kokee saavansa rahalleen vastinetta, vastaa Saarni.
Saarni tuli hallituksen puheenjohtajaksi vuonna 2018. Hän tunnustaa, että ei sitä ennen edes tiennyt Suomessa edelleen tehtävän vaatteita, ainakaan alusvaatteita. Aktiivisen markkinoinnin avulla Tam-Silk pyrkiikin nyt oikaisemaan tätä monen suomalaisen harhaluuloa.
– Tilanne on nyt menossa hiukan parempaan päin, kun kotimaisuudesta on ollut paljon puhetta. Se, että työllistämme Suomessa ja pidämme henkilökunnasta huolta, on meille myös käyntikortti asiakkaiden suuntaan, sanoo Saarni.
Tam-Silkin tehtaanmyymälä.
SOME-KOHU PESULAPUSTA
Tam-Silk lanseerasi viime vuonna miehille uuden Kalsarit-alusvaatemerkin, jonka räväkkä markkinointi on saanut julkisuutta. Viime vuoden syksyllä some-kohua aiheutti merkin kalsareitten pesuohje. Ne eivät yleensä herätä suuria intohimoja, mutta Kalsarit-alushousujen pesulapussa ohjeena oli: ”Jätä lattialle lojumaan.”
Sosiaalisessa mediassa jotkut tulkitsivat lappua niin, että naisen odotettiin pesevän miehen lattialle jättämät kalsarit. Yritys kiisti tämän tulkinnan, ja kertoi suurimman osan palautteesta olleen positiivista; humoristinen pesuohje oli ollut tietoinen riski. Kalsarikeskustelu poiki otsikoita myös perinteiseen mediaan.
KORONA VÄHENTÄNYT ASIAKKAITA
Koronavirus ei mullistanut arkea Tam-Silkillä. Töissä käydään normaaliin tapaan eikä lomautuksista tai yt-neuvotteluista ole ollut puhetta. Hygieniapuoleen on toki kiinnitetty huomiota.
– Käsidesiä on myymälässä ja ruokahuoneessa. Seinälle on laitettu ohjeistuksia siitä, miten toimitaan. Mutta esimerkiksi työpisteitten sijoittelussa ei ole tehty muutoksia, kertoo työsuojeluvaltuutettu Antti Lehtinen.
Tehtaanmyymälä on yhä auki, mutta asiakkaiden määrä on epidemian seurauksena vähentynyt.
Uusien työsuojeluvaltuutettujen starttikurssi Vantaalla keräsi osallistujia eri puolilta Uuttamaata. Viime vuoden lopulla työsuojeluvaaleissa valitut uudet työsuojeluvaltuutetut ja -asiamiehet aloittivat luottamustehtävässään vuodenvaihteessa. Heillä on nyt tarve opiskella ja saada tietoa.
UUSIEN TYÖSUOJELUVALTUUTETTUJEN STARTTIKURSSI 25.1. VANTAA
”Työturvallisuudesta huolehtiminen kuuluu lain mukaan työnantajalle. Mutta työsuojeluosaaminen on osa teidän ammattitaitoanne, ja jos työsuojelua hoidetaan hyvällä yhteistyöllä, muukin vuorovaikutus työpaikalla paranee, sanoo kurssia vetävä työympäristöasiantuntija Jenni Uljas.
Seuraavaksi osanottajat kerääntyvät pienryhmiin ja miettivät, mitkä ovat heidän työpaikoillaan kolme keskeistä työsuojeluongelmaa.
MAALITEHTAALLA PERUSASIAT KUNNOSSA
Lucas Lindeqvist aloitti Sherwin Williamsin maalitehtaalla vuonna 2016 pakkaajana, sittemmin hän työskenteli myös patapesijänä ja valmistajana. Nykyään ammattina on trukinkuljettaja, ja lisäksi hän hoitaa työsuojeluvaltuutetun pestiä.
– Ajattelin syksyllä, että olisi mielekästä, jos tuotannon tehtävien lisäksi työhöni kuuluisi jotain muutakin. Työsuojeluvaaleja ei tällä kertaa pidetty, olin ainoa ehdokas, sanoo Lindeqvist.
Starttikurssille hän päätti lähteä löydettyään sitä koskevan tiedon Teollisuusliiton sivuilta.
– Halusin nimenomaan liiton järjestämään koulutukseen, en ollut näissä aikaisemmin käynyt. Tämä oli hyvä ja informatiivinen paketti. Todennäköisesti osallistun seuraavaksi peruskurssille, hän miettii.
Sherwin Williams on maailman suurin maalifirma ja amerikkalaisomistuksessa. Vantaalla työntekijöitä on runsaat sata. Kemikaalien käyttö on tietenkin maalitehtaassa työnteon ytimessä, mutta työsuojelu on järjestetty sen verran hyvin, että mitään kriisejä Lindeqvist ei ole joutunut kohtaamaan.
– Tilanne on hallussa, ja tästä on mukava jatkaa eteenpäin. Työsuojeluvaltuutettuna aion ylläpitää ja kehittää sitä hyvää kulttuuria, joka meillä jo on olemassa.
OMA KIINNOSTUS ANTAA MOTIVAATIOTA
– Olen aina ollut työsuojeluasioista kiinnostunut. Ja työkaverit tulevat helposti puhumaan minulle. Siksi oli luontevaa lähteä ehdolle työsuojeluvaaleihin, kertoo varaosamyyjä Mariia Heinonen.
Työkaverit Herttoniemen K-Caarassa Helsingissä luottivatkin Heinoseen ja äänestivät hänet ensimmäiseksi varatyösuojeluvaltuutetuksi. Starttikurssia hän piti hyvänä kokonaisuutena.
– Kurssilla sai neuvoja siihen, mistä löytyy lisätietoa, kuten hyödyllisiä nettiosoitteita ja linkkejä.
Heinosen luontainen kiinnostus työhyvinvointiin näkyy muun muassa siinä, että hän katselee työpaikkaansa ”työsuojelulasien” läpi ja miettii aina mahdollisia parannuskohteita.
– Jos on rikkinäisiä työkaluja, niin laitetaan ne kuntoon heti. Tai jos ovessa on saranan ruuvit löysällä, niin kiristän ne itse enkä jätä huoltomiehelle.
Aiemmin hän työskenteli K-Caarassa sähkömekaanikkona, mutta alkoi kärsiä astmasta. Työtehtävien vaihto kuitenkin helpotti.
– Nyt kun en ole enää hallin puolella, ei ole ollut oireita.
Kuten ammattitautiepäilyissä usein, työn ja oireiden yhteyttä ei voinut aukottomasti todistaa, vaikka todisteet siihen suuntaan vahvasti viittasivat. Joka tapauksessa omakohtainen kokemus lisäsi Heinosen mielenkiintoa työsuojeluun entisestään. Hän aikookin mennä Murikka-opistoon autoalan työsuojelukurssille.
– Siellä keskitytään juuri autoalalle tyypillisiin asioihin, eli käydään läpi esimerkiksi näitä kemiallisia haittatekijöitä ja niiden vaikutuksia.
TYÖSUOJELUASIAMIEHELLE SOPIVA MENTALITEETTI
Tuore työsuojeluasiamies Petri Huoponen huomasi yrityksensä intranetistä, että Teollisuusliitto järjestää työsuojeluvaltuutettujen starttikurssin.
– Meidän työsuojelupäällikkö oli laittanut tiedon sinne, kun hän oli bongannut jostain, että liitolla on tällainen. Ilmoittauduin mukaan, kertoo Huoponen.
Hän työskentelee operaattorina piikiekkoja ja antureita valmistavassa Murata Electronicsissa Vantaalla. Iso yritys ottaa työsuojeluasiat vakavasti.
– Meillä on eri tuotantoalueilla kullakin oma työsuojeluvaltuutettunsa. Kiekkopuolella, toimihenkilöillä, chippien valmistuksessa ja komponentti- sekä elementtipuolella. Arki- ja viikonloppuvuorossa on myös erikseen työsuojeluvaltuutetut, Huoponen luettelee.
Elektroniikkafirman suurimmat työsuojelun haasteet liittyvät ergonomiaan.
– Seisaaltaan tehdään aika paljon töitä. Esimerkiksi rasitusvammoja ja haavaumia voi tulla. Meluakin meillä on jonkin verran.
Työsuojeluasiamieheksi Huoponen päätyi työkaverinsa ehdotuksesta.
– Ilmeisesti minä tulen ihmisten kanssa aika hyvin toimeen ja olen mentaliteetiltani auttavainen, ja siksi kollega katsoi, että voisin soveltua hommaan.
Starttikurssi oli Huoposen mielestä opettavainen ja teki selväksi, että työsuojelun tehtäväkenttä on valtavan laaja.
– Se on minulla vielä vähän haussa, mitä kaikkea työsuojeluasiamiehen rooliin kuuluu suhteessa työsuojeluvaltuutetun tehtäviin. Mutta lisäkoulutusta tarvitaan vielä, se Murikan peruskurssi varmaan olisi hyvä, hän suunnittelee.
MIKÄ STARTTIKURSSI?
Yhden päivän kursseja eri puolilla Suomea
Kohderyhmänä vuodenvaihteessa valitut uudet työsuojeluvaltuutetut ja -asiamiehet
Kurssin sisältöä muun muassa:
– mitä työsuojelu on – työsuojelun perusteet, työsuojeluyhteistyö, valtuutetun ja varavaltuutetun tehtävät – työpaikan ja liiton työsuojeluorganisaatio, koulutusmahdollisuudet – tutustutaan oman alueen muihin työsuojelutoimijoihin
Seuraavat askeleet työsuojelun peruskurssi ja jatkokurssi Murikka-opistossa Tampereella
Kuomiokoskella on valmistettu putkivarsisaappaita 30 vuotta. Tutun Kuoma-jalkineen valmistuksessa tarvitaan jopa 75 työvaihetta.
KUOMIOKOSKI OY
KOTIPAIKKA Kuomiokoski PERUSTETTU 1928 OMISTAJAT Puttosen suku TUOTANTO Kengät ja lastenvaatteet. Tunnetuin tuote Kuoma-putkivarsisaapas. HENKILÖSTÖ Noin 100. LIIKEVAIHTO 17,4 miljoonaa (2019)
Kenkien pohjitus eli kenkien pohjan valu. Kuvassa Reima Hämäläinen.Pinkopohjan ompelua.Jalkinetyöntekijä, malliompelija Tuija Leskinen ompelee Kuoman Alicea, johon tulee neulosreunus.
Olen taustaltani vaateompelija ja minulla on Kuomalla yhdestoista vuosi menossa. Parasta työssä on vaihtelu. Työ sisältää ompelua, korjausta ja liimausta. Päivät ovat erilaisia.
TUIJA LESKINEN
Meistaus eli pohjallisten leikkuu palkkimeistillä.Jallu Partanen, Sergei Livandovski, Tero Ollikainen ja Jouni Heikkinen.
KUOMAN VALMISTUKSEN VAIHEITA
SUUNNITTELU Suunnittelijat tekevät kengälle kaavat ja mallit ja valitsevat sopivan kuosin ja värimaailman. Kenkien päällismateriaali ja niiden leikkuu sekä kankaan kutominen ja värjäys teetetään suomalaisilla alihankkijoilla.
OMPELU Kengän eri osat ommellaan yhteen. Kun kengän päällinen on ommeltu kohdilleen, ommellaan siihen pinkopohja, johon pohjamassa kiinnittyy. Lisäksi osassa kenkiä kantapään tukikappale lämmitetään ja muotoillaan materiaalin vielä ollessa lämmin.
POHJITUS Pinkopohjan ompelun jälkeen kenkä siirtyy pohjitukseen. Ensimmäisenä kenkään asetetaan lesti tuomaan sille oikean muodon. Tämän jälkeen kenkä lesteineen kiinnitetään polyuretaani-suoravalukoneeseen, jossa kenkä saa pohjansa.
VIIMEISTELY Pohjituksen jälkeen kenkä viimeistellään: kengän laitaan jääneet ylimääräiset massat leikataan pois, kenkä imuroidaan pölystä puhtaaksi, sen laatu tarkistetaan, pohjalliset laitetaan kengän sisälle ja tuotelaput ja -tarrat kiinnitetään kenkään.
PAKKAUS Viimeistelty kenkä pakataan rasiaan ja kenkä kuljetetaan Kuomiokoskelta Mäntyharjun pakkaamoon. Varastossa kenkä säilötään oikeaan paikkaan, kunnes se pakataan asiakkaan toiveiden mukaisesti valmiiksi lähtöön.
Katja Kalliokunnas ja Anne Koivuniemi.
KUOMAN TIE SUOMALAISTEN JALKOIHIN
1928 Nahka- ja jalkinealan yrityksen perustanut Juho Puttonen hankkii myllytilan Kuomiokoskelta ja aloittaa kenkien osien valmistuksen.
1930-LUKU Toiminta kasvaa. Tuotteisiin mukaan esim. kevyitä tohveleita ja pohjallisia.
1940-LUKU Kysyntä hidastuu sodan vuoksi ja tuotteiden tekeminen pysähtyy kokonaan. Sodan päätyttyä tuotanto käynnistyi uudelleen.
1950-LUKU Vuonna 1954 perustetaan sisaryritys Mäntyharjun Kenkätehdas Oy. Kenkätuotanto Mäntyharjulla käynnistyy.
1960-LUKU Kenkien osien tuotanto laajenee niin Mäntyharjun kenkätehtaan kuin muiden Suomen kenkätehtaiden tarpeisiin. Parhaimmillaan Kuomiokoskella töissä jopa 200 henkilöä. Vuonna 1969 Juho Puttonen väistyy Kuoman johdosta, toimitusjohtajaksi Juhon poika Erkki Puttonen.
1970–80-LUVUT Vuonna 1975 toimitusjohtajaksi Erkin veli Antti Puttonen. Bisnes pyörii ja tekemistä riittää. Kenkien osia viedään kenkätehtaille ympäri Suomen.
1990-LUKU Vuonna 1989 julkaistu Putkivarsisaapas nousee laman keskeltä Kuoman pelastajaksi ja tärkeimmäksi tuotteeksi. Mäntyharjun kenkätehdas joudutaan kuitenkin sulkemaan. 1990-luvun puolivälissä kenkien vienti ulkomaille alkaa jälleen, kun talvisaappaiden kysyntä lisääntyy. Mallisto laajenee.
2000-LUKU Vuonna 2008 laajentaminen Mäntyharjuun, jossa toimii kenkävarasto ja lähettämö.
2010-LUKU Vuonna 2019 tuotevalikoiman laajentaminen lasten ulkoiluvaatteisiin.
Kuomiokosken alkuperäinen tehdasrakennus tunnettiin ennen jalkinetuotantoa Matilan myllynä.
Tulin Kuomalle töihin vuonna 2000. Työ on siitä muuttunut aika paljon. Silloin viimeistelyssä oli viisi–kuusi naista ja muutama purseen leikkaaja. Siitä on tilauskanta noussut ja väkeä on tullut lisää. Eteenpäin on menty. Mallit ovat nykyisin aikaisempaa monimutkaisempia. Syntymämaastani Latviasta tultuani työskentelin lyhyen aikaa Mäntyharjulla ennen Kuomalle tuloa. Olen viihtynyt Kuomalla hyvin. Sitä toivon, että saisin lähteä täältä eläkkeelle.
INETA AHTIAINEN
Ineta Ahtiainen leikkaa pursetta. Hän on työskennellyt Kuomiokoskella 20 vuotta.
”Vehkeet kehittyvät ihan älytöntä vauhtia. Miehet kehittyvät perässä. Silloin kun 2004 aloitin, en osannut kuvitellakaan, että koneella voi tehdä näin paljon”, sanoo hämeenlinnalaisen Metsäkonepalvelun metsäkoneenkuljettaja Henri Lehtonen.
KUVA YLLÄ: Esa Sorila on ajanut hakkuukoneita 1990-luvun alkupuoleta lähtien. Koneissa on tuona aikana tapahtunut valtava tekninen kehitys.
METSÄKONEPALVELU OY
KOTIPAIKKA Hämeenlinna PERUSTETTU 1970 TYTÄRYRITYKSET Kone-Yijälä Oy (Jämsä), Mkp Dumberg Ab (Eksjö) OMISTAJAT Yksityishenkilöt ja sijoittajat TOIMIALA Puunkorjuu HENKILÖSTÖ 160, josta työntekijöitä 146 ja toimihenkilöitä 14 LIIKEVAIHTO 32 miljoonaa euroa
Henri Lehtonen ajaa monitoimikonetta ja toimii nuorelle kuljettajalle Eero Rastilalle työnopastajana. Vaikka koneet jatkuvasti parantuvat, helppoa metsäkonetyö ei ole, vaan vaatii kuljettajilta jatkuvaa uuden oppimista.
– Pitää osata vähän kaikkea. Vaikeammaksi menee koko ajan. Työhön tulee uusia piirteitä. Jos vertaa siihen, kun aloitin, puoliakaan silloin ei tarvinnut pelata tietotekniikan kanssa. Toleranssit olivat isompia. Tukin mitat olivat vähän sinnepäin. Ei se ollut niin tarkkaa. Kaikki tämmöinen kiristyy. Paperityöt lisääntyvät.
– Ala on mennyt niin hienoksi. Kaikki on tietokoneella. Kaikesta pitää raportoida. Kaikkea mitataan. Se on nykypäivää, kuten joka alalla.
Henri Lehtonen (oikealla) ajaa monitoimikonetta ja toimii nuorelle kuljettajalle Eero Rastilalle työnopastajana.
Metsäkoneala on lähtökohdiltaan vaativa. Lehtonen aikanaan kävi Kurussa kolmevuotisen koulutuksen metsätaloudessa ja metsäkoneen kuljetuksessa, mutta vasta käytäntö hioi taidot.
– Oppimiseen meni itselläni viisi–kuusi vuotta ainakin. Ekan vuoden jälkeen tuntui, että osaan, mutta ei silloin mitään osaa. Kahden vuoden jälkeen tulee vauhtia. Kolmen vuoden jälkeen tulevat ongelmat. Sitten vähitellen homma alkaa toimia. Aikaa se oikeasti vie. Tuntuu, että osaa, mutta silti tekee virheitä. On tärkeä kynnys, että virheistä pääsee yli.
UUDET KONEET MUKAVIA
Lehtosen mukaan viime vuosina metsäkoneet ovat kehittyneet työntekijäystävällisiksi.
– Viimeisen kymmenen vuoden aikana on tullut paljon uudistuksia. On pyörivä hytti. Hytissä on lämmin ja nosturit mukavia. Ennen koneet hajosivat. Piti korjata. Kun meni kotiin, oli kädet kyynärpäitä myöten mustana. Enää ei ole. Ennen eivät kestäneet miehet, eivätkä koneet. Koneista on tullut toimintavarmempia ja huomattavasti tehokkaampia. Syöttönopeudet ovat tuplaantuneet.
Metsäkonemiesten ansiot Metsäkonepalvelussa ovat Lehtosen mukaan parantuneet, mutta eivät kasvaneiden tehojen tahdissa.
– Onhan se niinkin, että jos urakalla teet, sitä enemmän saat, mitä enemmän teet. Mutta kyllä ansiosta vähän nipistetään, jos kone on tehokkaampi. Ei se sitä ole, että saat vanhalla urakalla vetää tehokkaalla koneella. Mutta kyllä koneen tehokkuus näkyy ansioissa. On ala paljon kehittynyt.
Parhaaksi viime aikojen keksinnöksi metsäkoneissa Lehtonen nimeää tasaavan ohjaamon.
– Kun kone kallistuu, mies pysyy suorassa. Kun vanhan koneen ajoi kannon ylle, olit aina vinossa. Minulle tuli ensimmäinen tasaava ohjaamo vuonna 2011.
KOKENEEN KULJETTAJAN OPISSA
Eero Rastila, 19, aloitti vuonna 2016 opinnot Jämsänkosken metsäkonekoulussa, ja työura käynnistyi vuosi sitten Metsäkonepalvelussa, jossa nuori kuljettaja opiskelee ammatin hienouksia Henri Lehtosen ohjauksessa. Tapaamme työparin marraskuun alussa vuoronvaihdon aikaan kello 14 lähellä Tammelan Lautaporrasta sijaitsevassa leimikossa. Lehtonen on tehnyt aamuvuoron ja Rastila jää iltaan.
– Homma alkoi aika nollasta. Ensimmäisenä kuukautena tulin tunnin tai pari aikaisemmin iltavuoroon, ja seurasin selän takaa Lehtosen toimintaa. Kuuntelin neuvoja, miten kannattaa eri kohteita käsitellä. Sitten vaihdoimme paikkoja. Henkka istui tunnin verran takana ja katsoi, miten menee ja ohjasi eteenpäin.
– Sitten hän lähti kotiin, ja minä jatkoin työvuoroa. Jos oli sanomista, että jonkin asian voisi tehdä toisella tapaa, hän kertoi siitä heti suoraan. On huonoa, jos oppii väärälle työtavalle. Siitä poisoppiminen on vaikeaa, Rastila kertoo.
VÄLILLÄ JOUTUU MIETTIMÄÄN
Rastila työskentelee metsässä yksin, mutta hänellä voi tarvittaessa ongelmien ilmaantuessa soittaa Lehtoselle.
– Koulusta sain hyvän pohjan työhön. Mutta työpaikalla olen saanut isot opit tietokoneeseen. Myös tekemisestä olen oppinut paljon. Työkaveri on osannut neuvoa, mistä kannattaa lähteä harventamaan ja miten suunnitella ajouraa.
Yksin pimeässä metsässä eteen tulevia ongelmia joutuu ratkomaan itse.
– Välillä olen pysähtynyt miettimään ja käynyt ulkona katsomassa, mikä on edessä oleva tilanne, ja miten on järkevintä edetä. Sitten on vain tehtävä ratkaisu ja mentävä eteenpäin. Sen jälkeen voi katsoa selän taa, miltä työjälki näyttää ongelmatilanteen jälkeen. Joskus tulee mieleen, että tämän voisi tehdä toisella tapaa tai että tuo oli onnistunut ratkaisu, jota voi käyttää tulevaisuudessa hyväksi.
Vuoronvaihto kello 14 lähellä Tammelan Lautaporrasta sijaitsevassa leimikossa. Henri Lehtonen on tehnyt aamuvuoron ja Eero Rastila jää iltaan.
Lehtonen ei ole ainoa, joka neuvoo Rastilaa.
– Myös ajokonemies antaa palautetta. Tämä on tiimityötä.
Rastilan mukaan metsäkoneala on haastava.
– Nuorien kuljettajien ei pidä kuitenkaan pelätä lähteä mukaan, vaan tulla rohkeasti ketjuun. Uusille kuljettajille on aina tarvetta, ja kyllä heitä opetetaan lisää.
Hän on tyytyväinen työskentelyyn metsäkonefirmassa, jossa resurssit ovat kunnossa.
– Täällä tosi asiallisesti pidetään työntekijöistä huolta. Saa kertoa, jos on jotain murheita. Kysytään myös, että miten menee. Työpaikka on oikein loistava.
MIEHET AJAVAT TULITERILLÄ KONEILLA
Metsäkonepalvelu on Suomen suurin metsäkoneyritys, jolla on noin 140 työntekijää ja 90 konetta Suomessa, ja 20 konetta ja 30 työntekijää Ruotsin puolella.
Ajokoneen kuljettaja Mika Tapio tekee aamuvuoroa metsätien varressa Rengon ja Hattulan rajalla.
– Aamulla töihin, puut kyytiin ja pinolle. Tehdään pienet huollot, syödään eväät ja lähdetään kotiin. Kuormia vuoron aikana kertyy noin 200–300 kuutiota avohakkuulta tai harvennukselta noin puolitoista sataa kuutiota, Tapio kertoo.
Ajokoneen ohjaamo on nykyisin viihtyisä työpaikka. Ohjaimissa ajokoneen kuljettaja ja varaluottamusmies Mika Tapio.
Metsäkonepalvelussa koneet uusitaan tiheästi.
– Konekanta pidetään uutena, ettei tarvitse tehdä remonttia. Ei ole mitään järkeä, että ne seisovat heikon kuntonsa takia. Se ei tuota mitään. Nykyinen ajokone on minulla ollut 2,5 vuotta, ja se on alkuvuodesta menossa vaihtoon. Se on hintansa haukkunut ja menee eteenpäin. Sillä on ajettu alle 8,5 tuhatta kilometriä ja alle kymmenen tuhannen se vaihdetaan.
METSÄN HARVENNUSTA PIENILLÄ KONEILLA
Luottamusmies Esa Sorilalla on 23. vuosi Metsäkonepalvelun hakkuukoneenkuljettajana menossa. Hänet tapasimme Janakkalassa hakkuutyömaalta.
– Tein nuorena metsätöitä mottipalkalla. Sitten ajoin ajokonetta muutamia vuosia. 1980-luvun loppupuolella opettelin ajamaan itse rakennettua hakkuukonetta. Olen itseoppinut, hän kertoo pitkästä urastaan.
”Kiireaikoina ammattimiehistä on pulaa. Mutta notkahduksia tulee aina. Metsäkonealan kausiluonteisuudesta pitäisi päästä eroon”, sanoo Metsäkonepalvelun luottamusmies Esa Sorila.
Työn ohella Sorila toimii työnopastajana nuorille kuljettajille.
– Meillä on opastajia ja perehdyttäjiä koulutettiin ensimmäisen kerran vuonna 2010. Koko ajan on ollut harjoittelijoita ainakin jollakin koneella. Noin vuosi sitten alettiin kouluttaa ajokoneen kuljettajista hakkuukoneen kuljettajia. Se projekti pyöri hyvin. Sieltä tuli motolle muutama taitava kuski.
Eniten Sorila kertoo pitävänsä harvennushakkuusta.
– Avohakkuuseen on järeämmät koneet. Harvennushakkuussa käytetään pääsääntöisesti keskikokoisia tai pienempiä. Kaikkiin kohteisiin löytyy omat koneet. Meiltä onnistuu kaikki.
– Myös jatkuvan kasvatuksen hakkuita tehdään. Ne ovat jonkin verran lisääntyneet, mutta eivät ne vielä työhön ole vaikuttaneet millään lailla.
Kun ajokoneenkuljettaja Mika Tapio ajaa puita metsästä, syntyy vuoron aikana tien varteen pitkä pino.
”IHAN TYÖNANTAJIEN KÄRKIKASTIA”
Luottamusmies Sorilan mukaan Metsäkonepalvelussa on neuvoteltu paikallisesti koko hänen työuransa ajan.
– Meillä mennään niin täysin tessin mukaisesti, että mitään palkkaerimielisyyksiä ei tule. Asiat sovitaan. Paikallista sopimista meillä on aika paljon.
– Palkkauksessa meillä on tuntipalkka, kannustepalkka ja urakkapalkka kuljettajilla käytössä. Se on sellainen jatkumo, että alalle tulija ensin tekee tuntipalkalla. Kehittyessään hän alkaa saada tuntipalkan päälle kannustetta. Sitten kun ammattitaitoa on riittävästi, kannattaa harkita urakkapalkkaa.
– Porukka on sen kokenut positiivisesti. Jokaiseen eri palkkamuotoon on tekijänsä. Ihmiset ovat erilaisia.
Luottamusmies Sorilalla ja varaluottamusmies Mika Tapiolla on sellainen työnjako, että Sorila hoitaa enemmän motokuskien ja Tapio ajokoneenkuljettajien asioita.
Tapio antaa tunnustusta työpaikan neuvottelukulttuurille.
– Ei voi moittia. Olen ollut reilu kuusi vuotta, eikä ikinä ole ollut mitään vääntöä. Tämä kuuluu ihan työnantajien kärkikastiin.
”Ei kasvu vielä tähän pääty”
”Metsäteollisuus tarvitsee puita, ja joku niitä tekee. Metsäkonealalla pitää koittaa olla hieman taitavampi kuin muut ja pärjätä sillä”, toimitusjohtaja Timo Tolppa sanoo.
Metsäkonepalvelun toimitusjohtaja Timo Tolpan mukaan Äänekosken tehtaan ja sellun hypetyksen jälkeen metsäkonealalla podettiin viime vuonna krapulanpoikasta.
– Mutta voin 40 vuoden kokemuksella sanoa, että se menee ohi.
Tolpan mielestä pitää erottaa ajankohtainen tilanne ja pitkän ajan trendi.
– Viime vuoden lopulla markkinoilla oli ylimääräistä puuta ja vähän kaikkea liikaa. Työllistäminen oli meilläkin tosi hankalaa. Muutamalta pakkolomaltakaan ei vältytty. Mutta jos katsoo megatrendejä, sellun kysyntä kasvaa. Se on yksi tekijä, mikä kannattelee metsäteollisuutta. Kun puhutaan ilmastonäkökulmasta, mikään ei ole parempaa kuin rakentaa puutaloja.
– Suomen metsäteollisuus on pystynyt uudistumaan ja investoimaan sellaiseen, millä näyttää olevan maailmanlaajuista kysyntää ja kysynnän trendit ylöspäin. Metsäteollisuus tarvitsee puita, ja joku niitä tekee. Metsäkonealalla pitää koittaa olla hieman taitavampi kuin muut ja pärjätä sillä.
”Pakko tunnustaa, että kyllä iso teollisuus osaa meitä tiukalla pitää.”
Metsäkonepalvelun kotikenttää ovat Kanta-Häme ja Päijät-Häme. Sillä on tytäryhtiö Ruotsissa. Viime elokuussa se kasvoi merkittävästi ostamalla Kone-Yijälä Oy:n Jämsästä. Mukana kaupassa tuli 45 henkilöä ja 25 konetta.
– Keski-Suomessa me olemme voimakkaassa kasvussa. Koko ajan meillä on kasvusuunnitelmia. Ei tämä ole äärilaita. Jos kasvuhakuiselta yritykseltä kysyy, että milloin se kasvu loppuu, niin ei se meidän kohdallamme tähän vielä pääty.
Alansa isoimman, kymmenien miljoonien liikevaihdolla toimivan metsäkoneyrityksen toimitusjohtaja Tolppa myöntää, että kokoero vaikuttaa, kun vastaan hintaneuvotteluissa asettuu miljardisummia pyörittävä metsäkonserni.
– Ei auta muu kuin vastata laadukkaalla palvelulla. Silloin kun hinta ei tyydytä, joutuu urakoista kieltäytymään. Kaikilla hinnoilla ei pysty tekemään. Mutta pakko tunnustaa, että kyllä iso teollisuus osaa meitä tiukalla pitää.
Metsäkonepalvelu on yksi metsäkonealan uranuurtajista. Sen perustajiin kuulunut nykyisen toimitusjohtajan Timo Tolpan isä Tauno Tolppa oli 1950-luvulta lähtien kehittämässä koneita ensin Työtehoseurassa ja sitten Tapion konetoimistossa, joka yhtiöitettiin Metsäpalvelu Oy:ksi. Rahoittajapankkien ajettua toiminnan alas vuonna 1970 perustettu Metsäkonepalvelu hankki ensimmäiset koneensa Metsäpalvelun konkurssipesästä. Tolpan lisäksi perustamassa oli useita henkilöitä, muun muassa työpäälliköitä ja metsäkoneenkuljettajia.
