Noin viidennes yleissitovista työehtosopimuksista sisältää maininnan korvaavasta työstä. Mutta kikkaillaanko työpaikoilla korvaavuudella, kun varsinkin isoissa yrityksissä vahinkohistoria ja sairauspäivien määrä vaikuttavat usein vakuutusmaksuihin?
11.10.2021
Teollisuusliiton sosiaali- ja työympäristöasiantuntija Marjut Lumijärvi painottaa, että ”käsitehässäkästä” pitäisi päästä eroon. Korvaavan työn käsite määritellään liiton näkemyksen mukaan nimenomaan työehtosopimuksessa.
– Muu on muuta, eikä mikään työ ole nimeltään korvaava työ. Työkyvyn väliaikaisen tai pysyvän alenemisen tilanteissa työtä voidaan muokata ja keventää. Tämä tapahtuu toivottavasti vielä työterveyshuollon ohjeistuksen mukaan: jätetään vaikka raskaat, käsin tehtävät nostot pois, kunnes selkä on kunnossa tai leikkaukseen on päästy. Omaa työtä siis muokataan, ”tuunataan”, työympäristöyksikön asiantuntija kuvailee.
Marjut Lumijärvi
Työehtosopimusten tarkoittama korvaava työ taas on käytössä tilanteissa, joissa työntekijällä on tilapäinen työkyvyttömyys omaan, työsopimuksen mukaiseen työhönsä, mutta kuitenkin työkykyisyyttä tehdä jotain muuta, esimerkiksi opiskella. Lumijärvi alleviivaa, että sairausvakuutuslain mukaan työntekijä on oikeutettu sairauspäivärahaan ja sairauslomaan, kun hän on omaan työhönsä tai siihen läheisesti verrattavaan työhön työkyvytön.
– Työkyvyttömyys suhteutetaan siihen työhön, jota työntekijä tekee. Lääkärin tulee aina verrata työntekijän työkykyä johonkin työhön, eikä ”korvaava työ” ole sellaista työtä, Lumijärvi muistuttaa.
Tapaturmavakuutuskeskus on tehnyt niin sanotun ilmiöselvityksen korvaavan työn käytöstä työtapaturmatilanteissa. Lumijärvi kertoo, että sysäyksen tähän antoi muun muassa Teollisuusliiton jäsenten viesti siitä, että korvaavan työn käyttämisellä siistittäisiin sairaus- ja varsinkin tapaturmatilastoja.
– Ilmiöselvitys ei tue tätä käsitystä, mutta ei se myöskään oikein vastaa liittomme asiantuntijoiden kokemuksia. Emme koskaan pääse kiinni väärinkäyttötapauksiin, jos jäsenet ja luottamushenkilöt eivät ilmoita niistä. Ei riitä, että meille kerrotaan painostuksen kokemuksista. Asia pitää kirjata ja tarvittaessa riitauttaa työpaikalla. Tarvitsemme siis todistusaineistoa, Lumijärvi kertoo.
TUNNETAANKO TYÖ?
Hyvin monet työehtosopimukset ovat ottaneet korvaavan työn pykälissään mallia teknologiateollisuuden työehtosopimuksesta, jossa korvaavuus määriteltiin jo vuonna 2007. Nykyisellään teknon tes sanoo näin: ”Korvaavan työn pitää olla tarkoituksenmukaista (…) työnantajan päätöksen osoittaa työntekijälle korvaavaa työtä on perustuttava lääketieteellisesti perusteltuun kannanottoon.”
– Tämä on se iso kysymys. Miten varmistetaan, että lääkärin tekemä analyysi on luotettava, jos hän ei tunne työpaikan olosuhteita ja työn sisältöjä?
Teollisuusliiton työympäristöpäällikkö Vesa Kotaviita on huolissaan siitä, että työterveyshuollot eivät todellisuudessa tunne riittävästi jotain tiettyä työtehtävää.
– Harvoin edes työpaikkaselvitykset antavat riittävän yksityiskohtaista tietoa työn kuormittavuudesta tai eri altisteista. Korvaavan työn mallin on lähdettävä aina työntekijän työtehtävän ja terveydentilan yksilöllisestä huomioinnista.
Vesa Kotaviita
– Korvaava työ palvelee tarkoitustaan silloin, kun konsernissa tai yrityksessä on tehty tarkka sopimus siitä, missä tapauksissa korvaavaa työtä voidaan käyttää. Hyvään tunnusmerkistöön kuuluu se, että työntekijää ei millään lailla painosteta ja että hänen omaa arviotaan työkyvystä kunnioitetaan. Kolmikantaisessa neuvottelussa, jossa ovat työntekijä itse ja työnantajan ja työterveyshuollon edustajat, on tarkkaan harkittava, mihin toisiin tehtäviin työntekijä pystyy.
– Lääkärin on kunnioitettava lausunnossaan Hippokrateen valaa. On myös estettävä se, että sairauslomaan johtanut vamma, oire tai sairaus pahenisi korvaavasta työstä.
Kotaviidan mielestä korvaavaa työtä voidaan käyttää tietenkin myös eettisesti oikein, ja silloin se on työntekijälle mielekästä työehtosopimuksen hengen tai sopimuksen mukaisesti. Samalla yleensä varmistetaan täyden palkan maksamisen jatkuminen, mikä on työntekijän etu.
– Oikein toimiva korvaavan työn malli on mahdollista rakentaa luottamuksen ja yhteistyön hengessä. Käytäntöjen on oltava myös yhdenmukaiset kaikille työntekijöille.
Vakuutusmaksut vahinkoja myöten
”Laki antaa raamit, mutta vakuutusyhtiöt pystyvät itse hinnoittelemaan työnantajalta keräämänsä vakuutusmaksut”, kertoo Tapaturmavakuutuskeskuksen aktuaarijohtaja Ville Lilja.
Suomessa työnantajien on lain mukaan pakko ottaa työntekijöilleen työtapaturmavakuutus. Siitä korvataan sekä töissä että työmatkalla sattuneet tapaturmat samoin kuin ammattitaudit. Vuoteen 1999 vakuutusten hinnoittelu oli tarkasti säännelty. Vakuutusyhtiöiden oli noudatettava sosiaali- ja terveysministeriön vahvistamia, alan yhteisiä maksuperusteita. 2000-luvulla hinnoittelua vapautettiin. Vuonna 2016 voimaan astuneessa työtapaturma- ja ammattitautilaissa säädetään enää hinnoittelun yleisistä periaatteista.
– Kilpailurajoitteet on käytännössä poistettu, Lilja kertoo.
Tapaturmavakuutuskeskuksen eli TVK:n toimitusjohtaja Janne Reini on tosin todennut, että markkina keskittyy edelleen. ”Nyt jo yli 90 % maksutulosta on neljän suurimman hallinnassa.”
AMMATIT LUOVAT RAAMIT
”Tapaturmavakuutuskeskuksen on ylläpidettävä tapaturma- ja ammattitautiriskiä kuvaavaa riskiluokitusta.” Näin sanoo työtapaturma- ja ammattitautilaki. Riskiltään samankaltaiset ammattiryhmät niputetaan samaan luokkaan. Vakuutusyhtiöt luokittelevat riskinsä itse, mutta lähtökohtana voi pitää TVK:n luokitusta. Ammatti on näin keskeinen peruste vakuutusmaksuille.
Isojen yritysten, eli lakitermein ”erikoismaksuperusteisen vakuutuksenottajan”, on saatava vakuutusyhtiöstä oma vahinkohistoriansa. Tämä taas pitää lain mukaan ottaa huomioon yrityksen vakuutusmaksuja määrättäessä. ”Muussa tapauksessa vakuutuksenottajan vakuutusmaksun tulee perustua vakuutusyhtiön soveltamaan riskiluokitukseen (taulustomaksuperusteinen vakuutuksenottaja).” Vakuutusmaksujen osuus palkkoina maksetuista euroista on vähitellen laskenut. Se vastaa Liljan mukaan nyt keskimäärin 0,7 prosenttia työntekijöiden palkkasummasta.
Me kannustamme siihen, että kaikki työtapaturmat ilmoitetaan. Tässä on kysymys työntekijän oikeusturvasta.
Aktuaarijohtaja arvioi, että yrityksen tapaturmista ja ammattitaudeista johtuvien sairauspäivien luku voi hyvinkin nostaa tai laskea vakuutusmaksuja. Hän ei kuitenkaan voi arvioida, voisiko tämä kannustaa yrityksiä ”piilottamaan” työntekijöiden sairauslomia teettämällä korvaavaa työtä epäasianmukaisin perustein.
– En ole tietoinen, että tällaista tehtäisiin, Lilja toteaa.
BONUKSIA?
Joissain yrityksissä maksetaan tapaturmattomuudesta bonuksia. Lilja arvioi, että tämä voi toisaalta kohentaa ennalta ehkäisevän työsuojelun tasoa, toisaalta tämä voi johtaa tapaturmien peittelyyn. Tapaturmavakuutuskeskuksen oma linja on hyvin selvä.
– Me kannustamme siihen, että kaikki työtapaturmat ilmoitetaan. Tässä on kysymys työntekijän oikeusturvasta. Jos haitta ilmeneekin vasta myöhemmin, voi olla vaikea todistaa, että se johtuu nimenomaan työtapaturmasta.
Lilja haluaa vielä korostaa, että Suomessa työtapaturmien ja ammattitautien korvaaminen toimii yleensä varsin mallikkaasti. Asiantuntija pahoittelee sitä, että kärkkäimmin julkisuuteen nostetaan kiistanalaiset vahingonkorvaustapaukset. Viimeisimmän eli vuoden 2020 tilaston mukaan kuitenkin yli 100 000 työntekijää sai korvauksia, todennäköisimmin ilman mitään sen kummempia koukeroita.
Vakuutusten ytimessä on vielä työntekijän etu, sillä maksetut korvaukset eivät riipu työntekijän oman työnantajan vakuutusmaksujen suuruudesta. Työntekijä on oikeutettu korvauksiin siinäkin tilanteessa, että työnantaja on laiminlyönyt vakuuttamisvelvollisuutensa.
– Työtapaturmavakuutus on osa suomalaista sosiaaliturvaa, Lilja tiivistää.
Leikkimielinen kina piristää päivää ja keventää ilmapiiriä, sanovat Hannu Järvinen ja Tapio Takku.
8.10.2021
TAPIO TAKKU (vasemmalla)
Laminointikoneen hoitaja Työsuojeluvaltuutettu Valken Työntekijät ao. 502 puheenjohtaja Amcor Flexibles Finland Oy, Valkeakoski
HANNU JÄRVINEN
Trukinkuljettaja Pääluottamusmies Amcor Flexibles Finland Oy, Valkeakoski
HANNU: Tulin tänne töihin trukkikuskiksi 15 vuotta sitten. Soittivat ja kysyivät töihin, kun olivat kuulleet, että olen ammattimies. Olin saanut neljä kuukautta aiemmin potkut UPM:n Viialan vaneritehtaalta, jossa olin töissä yli 19 vuotta ja pitkään ay-hommissa. Olin osaston puheenjohtaja, luottamusmies, varapääluottamusmies ja lopulta tehtaan viimeinen pääluottamusmies. Vähän meinasin tänne tullessani, etten enää ryhdy ay-hommiin. Toisin kävi.
TAPIO: Olen ollut täällä vakituisena vuodesta 1993 ja ay-hommissa ainakin 20 vuotta. Olimme kaivanneet uutta luottamusmiestä ja kuulleet Hannun taustasta. Ajattelimme, että siinä olisi meille hyvä tyyppi. Kun hänet vakinaistettiin neljän vuoden jälkeen, hän sitten onneksi suostui.
HANNU: Aikansa ruikuttivat ja rupesin pääluottamusmieheksi. Äijät niin kovin pyysivät. Tuon tänne uusia tuulia, koska olen näiden valkeakoskelaisten joukossa ainoita, joilla on kokemusta jostakin muualtakin. Täällä työpaikat menevät suvussa ja ihmiset ajattelevat, että maailma pyörii Tervasaaren paperitehtaan piipun ympärillä. Olin jo vaneritehdasaikoina usean työnantajan palveluksessa, kun omistajat vaihtuivat moneen kertaan.
TAPIO: Kun Hannu rupesi pääluottamusmieheksi, meidän yhteistyömme tiivistyi. Yhdessä hoidetaan kaikki neuvottelut. Se on hyvä, koska neuvottelut ovat usein vaikeita. Hannu on jämerä ja luotan häneen.
TOISELLA VAUHTIA, TOINEN JARRUTTELEE
HANNU: Vaikka olenkin pääluottamusmies, olen saanut johdolta viestiä, että sähköpostini ovat aggressiivisia. Käytän paljon isoja kirjaimia ja huutomerkkejä. Tapio siistii melkeinpä joka päivä minun viestejäni. Tapion kanssa menee mukavasti. Ammattiosaston puheenjohtajana hän on minun “esimieheni”. Tapio jarruttelee, kun taas minä olen vauhdikas. Minulla on aatteen paloa ja kokemusta.
TAPIO: Hannun kokemuksesta oli apua, kun meidät myytiin. Amerikkalainen Bemis myi yrityksen australialaiselle Amcorille muutama vuosi sitten. Amcor on keskusjohtoinen ja byrokraattinen. Meillä on tuotteet, joita muut eivät osaa tehdä. Olemme askeleen muita edellä.
Hannu Järvinen
HANNU: Olen monta kertaa sanonut työkavereille, että te saatte olla iloisia, kun ette tiedä, millaista on elää jatkuvien yrityskauppojen ja yt-neuvottelujen kanssa. Aloitin Schaumanilla ja jäin monen vaiheen kautta työttömäksi UPM:ltä, vaikka olin koko ajan samalla vaneritehtaalla. Täälläkin on nyt eletty kolmet yt:t ja kahdet niistä olivat todella raskaat.
TAPIO: Työpaikalla on välillä vaikeita asioita hoidettavana. Nytkin on erimielisyyttä työnantajan kanssa esimerkiksi palkkausjärjestelmästä. Korona on lisännyt meidän tilauksiamme, ja mielestämme tänne tarvittaisiin lisää väkeä, työnantajan mielestä näin on hyvä. Ilman huumoria tästä luottamustyöstä ei tulisi mitään. Meillä on Hannun kanssa koko ajan sopiva kina menossa milloin mistäkin. Esimerkiksi siitä kinataan, että Hannu kannattaa Porin Ässiä. Minä en kannata mitään jääkiekkojoukkuetta. Ammattiosaston kokouksessakin nämä muut jaksavat puhua jääkiekosta vaikka kuinka.
HANNU: Täälläpäin kannatetaan yleensä Tapparaa tai Ilvestä. Minä haluan aina olla heikomman puolella. Se on periaate. Siksi Ässät.
KAVERILLE VOI HEITTÄÄ HUULTA MISTÄ VAAN
TAPIO: Kinaa meillä on koko ajan jostakin, mutta riitaa ei saada aikaan oikein mistään. En muista, että koskaan olisi otettu yhteen.
HANNU: Nämä leikilliset kinat ovat tarpeen, koska niiden avulla saadaan purettua hankalien asioiden tuomaa stressiä. Koko ajan voidaan kinata esimerkiksi meidän kotipaikkakunnista. Meillä Akaan Viialassa on sentään juna-asema, ja junalla pääsee helposti vaikka Tampereelle. Nämä koskilaiset eivät sellaisesta tiedä mitään.
Ilman huumoria tästä ei tulisi mitään.
TAPIO: Hannulle täällä Valkeakoskella ihmettelyn paikka ovat liikennevalot. Eikä Hannu maalaisena osaa asioida meidän Lidlissä, vaan kävelee päin lasiseiniä.
HANNU: Huulenheitto on tarpeen, ja Tapiolle voi heittää mitä vaan. Ei se ole koskaan suuttunut. Muulloin työpaikalla pitää vähän miettiä, kenelle sanoo, ettei suututa ketään.
HANNU: Olen kolmatta kautta Akaan kaupunginhallituksessa. Tapio on nyt ensimmäistä kautta Valkeakosken valtuustossa ja hallituksessa. Siinäkin meillä on yhteinen juttu. Opetan Tapiolle, mitä Koskissa olisi järkevää tehdä, vaikka ei täällä aurinko paista niin useasti kuin Akaassa. Olin myös ehdolla eduskuntaan. Keksin silloin vaalilauseen ”aito oikea työmies” – koska ehdolla oli paljon sellaisia lukeneita ihmisiä.
TAPIO: Siitä me sitten keksittiin, että hän on Ahkera-Hannu. Muitakin lempinimiä Hannulle riittää.
Tapio Takku
SUUR-SÄÄKSMÄKI PERUSTETTU KAHVIPÖYDÄSSÄ
HANNU: Olen täällä köyhä siirtotyöläinen. Muovitehdas ei maksa isoja palkkoja, mutta vuorotyöntekijät saavat hyvät lisät. Tapio tekee vaativaa vuorotyötä, minä en. Pitkien vuorojen päätteeksi heille tulee pitkä vapaa. Kun Tapio menee yövuorosta kotiin vapaille, minä tietysti soitan hänelle, ettei nyt liian pitkään nuku. Tapion viiden päivän vapaat ovat pienipalkkaisen trukkimiehen talviloma.
TAPIO: Joskus käydään porukalla Työväen Musiikkijuhlilla tai ammattiosaston tapahtumissa, kuten laivaristeilyillä Tallinnassa. Vapaalla emme ole muuten tekemisissä. Kerran olen käynyt Hannun kotona.
HANNU: Ja yksi ideoinnin aihe meillä on perustaa Suur-Sääksmäki. Melkein kaikki Suomessa on Sääksmäkeä. Tämä on juuri sopiva kahvipöydän jutunaihe.
”Perehdyttämisen parhaita puolia on se, että uusi työntekijä kysyy ja kyseenalaistaa”, kuvaa Nesteen Porvoon jalostamon käytäntöjä työsuojeluvaltuutettu Mirka Paaso. Entä miten kävi seisakin ja koronan?
24.9.2021
Neste Oyj:n Porvoon jalostamolla on tuotannossa noin 750 työntekijää. Prosessit ovat tavattoman monimutkaisia, ja koko alueella on jatkuva suuronnettomuusvaara.
– Omien työntekijöiden perehdytys lähtee kaikille yhteisestä verkkoperehdytyksestä, aivan globaalisti yhteisestä. Siinä käydään läpi yhtiön yleiset periaatteet, johtamisen ja turvallisuuden pääsäännöt, yhtiön arvot. Kyllä siinä voi viikko tai pari mennä, työsuojeluvaltuutettu Mirka Paaso kertoo.
Kaikkien Kilpilahden jalostamoalueelle tulevien ulkopuolisten työntekijöiden on käytävä lyhyt kulkulupakoulutus.
– Kaikki koulutukset varmennetaan tietyillä kysymyspattereilla. Niistä on päästävä läpi, Paaso huomauttaa.
PEREHDYTYS KESTÄÄ, MOTIVOITUNUT PÄRJÄÄ
Perehdytyksen perusjakso hoidetaan kirjallisen suunnitelman mukaan, osio osiolta ja rasti rastilta edeten. Mukana on myös verkkokursseja ja luokkahuoneopetusta.
– Riippuu ihan tehtävästä, kuinka kauan perehdytys kestää. Voi olla kaksi viikkoa tai kaksi kuukautta. Minusta tuntuu, että minullakin riittää jatkuvasti uutta opittavaa, vaikka olen ollut täällä 25 vuotta, Paaso naurahtaa.
Puolen vuoden jälkeen tulokas joutuu tenttimään oppimansa myös näyttötehtävillä. Paasosta uusi työntekijä kyllä pärjää, jos motivaatio on kohdillaan.
Jos esimerkiksi kännykkä ei kiinnosta enempää kuin työ, minä väitän, että jokainen kyllä selviytyy tentistä. Ja uusikin tilaisuus annetaan, valtuutettu muistuttaa.
”Työyhteisö pitää huolen omistaan”, Paaso kuvaa. Jatkuvasti rätisevästä radiopuhelinliikenteestä paljastuu, jos untuvikko on tekemässä jotain kummallista. Hätiin ehditään ja tulokas opastetaan oikeille – ja turvallisille – tavoille. Paason mukaan uusille työntekijöille ei satukaan sen useammin tapaturmia kuin vanhoille.
Yhtiö maksaa työehtosopimuksen mukaista korvausta tuotannon työnopastajille.
– Tekijä opettaa tekijää, eli perehdyttäjät ovat ihan tavallisia tuotannon työntekijöitä, Paaso kertoo.
– Minusta meillä on ollut todella päteviä uusia työntekijöitä. Perehdyttämisen parhaita puolia on se, että uusi työntekijä kysyy ja kyseenalaistaa. Tähän todellakin kannustetaan. Parhaimmillaan perehdyttäminen on molemminpuolista oppimista. Varsinkin kaikki turvallisuuteen liittyvät huomiot otetaan aivan saletisti vastaan, Paaso varmentaa.
MITEN KÄVI SEISAKISSA?
Huoltoseisakki merkitsi viime keväänä lähes 6 000 ulkopuolisen työntekijän turvallisuusperehdytystä. He edustivat Paason arvion mukaan 35:ttä eri kansallisuutta. Kulkulupakoulutusta on kahdeksalla eri kielellä.
Jos yhteistä kieltä ei ole, voidaan paikalle hankkia tulkki. Mutta koko ajan tulkki ei voi jalostamolla olla. Urakoitsijoiden hankintasopimukseen kuuluukin vaatimus työporukan vähintään yhden työnjohtajan englannin kielen taidosta. Heidän tehtäviinsä on haettava myös erillinen työlupa turvallisuuden takaamiseksi.
Kaikille työntekijöille tehtiin koronatesti joka viikko sen jälkeen, kun heidät oli testattu maan rajalla. Koronakokeita tehtiin yhteensä 60 000. Pari pientä tartuntarypästä paljastui. Niistäkin koitui suurimpana hankaluutena vain kahden viikon karanteenit, ei mitään suurta sairastavuutta.
Lietevaunuja ja muita maatalouskoneita valmistavalla Agronicilla ollaan ylpeitä omasta osaamisesta. Laadukas työnjälki perustuu vankkaan ammattitaitoon.
23.9.2021
AGRONIC OY
PERUSTETTU 1993 KOTIPAIKKA Haapavesi TUOTANTO Lietevaunuja, tuorerehukoneita, paalaimia ja muita maatalouskoneita ja -laitteita HENKILÖSTÖ Noin 50, josta tuotannossa 30. OMISTUS Pääomistajat Urpo Kuronen ja Erkki Kivelä LIIKEVAIHTO 6,8 milj. euroa (2020)
– Työtä kehitetään koko ajan ja asioista puhutaan suoraan, kuvailevat pääluottamusmies Kimmo Kärkkäinen ja varapääluottamusmies Ensio Karkulahti työpaikkansa henkeä.
Matti Rytky valmistaa Agronicin Teollisuustien hitsaamossa Haapavedellä valtaisaa Multibaler XL -lokasuojaa.
Kun lokasuoja on valmis, se pultataan isoon paalaimeen. Paalaimet ovat Agronicin tärkeimpiä tuotteita lietevaunujen ohella. Lietevaunu on yrityksen yksi kärkituote ja myös avainlipputuote.
Vihreäksi maalatut valmiit suuret lietevaunut lähtevät Haapavedeltä rekkakuljetuksella Pohjois-Pohjanmaalta maatiloille kotimaahan tai ulkomaille.
Vaunut valmistetaan omassa tehtaassa, koska juuri työntekijöiden ammattitaito takaa korkean laadun. Kun kone on särmätty, hitsattu, koottu ja maalattu omassa tehtaassa, laatuun voi luottaa.
Toimitusjohtaja Mauri Autio, pääluottamusmies Kimmo Kärkkäinen ja varapääluottamusmies Ensio Karkulahti.
VAKAA TYÖPAIKKA TUO TURVAA
Matti Rytky, mikä työssä on parasta?
– Se, kun tekee työnsä eikä mieti liikoja, naurahtaa Rytky.
Hän on ollut Agronicillä töissä 17 vuotta ja viihtynyt. Työ on kiinnostavaa. Hyvä hitsaaja on hänen mukaansa rauhallinen ja vakaakätinen.
– Tykkään siitä, että on työpaikka, joka on varma. En ole joutunut pakkolomille, vaan saan rauhassa tehdä töitä, hän sanoo.
Matti Rytky valmistaa lokasuojaa.
Juho Ollanketo istuu elokuisena maanantaina tehtaan kahvihuoneessa tauolla. Hän kertoo olevansa firmassa neljättä kertaa ensimmäistä päivää. Tuttu työpaikka, mutta taas uusi alku.
– Olen ollut täällä yhteensä kuusi vuotta töissä, mutta välillä on tehnyt mieli lähteä muualle kokeilemaan, millaista työ muualla on. Viimeksi vietin puoli vuotta reissuhommissa, mutta tulin takaisin.
MIELENKIINTO PYSYY YLLÄ
Agronicilla työvoiman vaihtuvuus on vähäistä. Pitkiä työsuhteita on paljon.
Hitsaaja ja nykyinen pääluottamusmies Kärkkäinen soitti yritykseen vajaat yhdeksän vuotta sitten ja kysyi töitä. Hänen silloisessa työpaikassaan alkoivat jälleen kerran lomautukset, eikä se tuntunut mukavalta.
Työpaikka luvattiin, ja naapurikunnassa Nivalassa asuva Kärkkäinen aloitti työt tammikuun alussa vuonna 2013.
Uudessa työpaikassa oppimista on ollut paljon, vaikka mies oli ennättänyt tehdä metallityötä toisessa tehtaassa jo pitkään. Agronicilla laitteet ovat teknisempiä kuin edellisessä työpaikassa, ja siinä on riittänyt omaksuttavaa.
– Piirustusten lukemisen taito on täällä tärkeää, ja siinäkin on ollut paljon opettelemista. Mielenkiinto pysyy yllä myös siksi, että täällä kehitetään koko ajan uutta, kertoo Kärkkäinen.
70 PROSENTTIA KUULUU LIITTOON
Kärkkäinen haluaa olla mukana kehittämässä työtä ja huolehtimassa yhteisistä asioista myös pääluottamusmiehen roolissa.
Tehtävä lankesi hänelle vuonna 2016 ja se on tuntunut tärkeältä. Työpaikan järjestäytymisaste on noin 70 prosenttia. Työntekijät luottavat ammattiliittoon ja pitävät siihen kuulumista itsestäänselvyytenä. Jäseneksi ei tarvitse houkutella.
– Pääluottamusmiehenä opin paljon uutta koko ajan. Paikallinen sopiminen kouluttaa neuvottelemaan.
Kärkkäinen sanoo, että jokainen sovittava asia vaatii paljon keskusteluja, jotta lopputulos hyödyttää kaikkia. Isoja ongelmia täällä ei silti ole.
– Luottamusmies pitää työpaikalla olla, hän tietää.
Hydrauliikan kimpussa kokoonpanija Ali Haaraniemi.
HAAPAVEDELTÄ MAAILMALLE
Agronicilla on Haapavedellä Pohjois-Pohjanmaalla kaksi tehdashallia. Ne sijaitsevat lähekkäin teollisuusalueella.
Toisessa hallissa keskitytään osavalmistukseen, hitsaamiseen ja kokoonpanoon. Toisessa hitsataan, tehdään kokoonpanoa ja maalausta. Täältä lietevaunut, paalaimet ja muut isot valmiit laitteet matkaavat rekalla maatalouden tarpeisiin.
Työ on sesonkiluonteista – syksyllä valmistaudutaan tulevaan kauteen. Työtahti kiihtyy joulun maissa, ja se helpottaa juhannuksen aikaan.
”Tykkään siitä, että on työpaikka, joka on varma. En ole joutunut pakkolomille, vaan saan rauhassa tehdä töitä”, sanoo hitsaaja Matti Rytky.
Agronic valmistaa jonkin verran myös komponentteja muille yrityksille sekä tilaustöitä.
Osa laitteista jää Suomeen, suurin osa menee vientiin.
Tärkein vientimaa on Hollanti, jossa on iso jälleenmyyjä. Lisäksi pohjoispohjalaisia laatukoneita viedään Puolaan, Norjaan, Ruotsiin, Kanadaan ja Venäjälle. Suomessa laitteita jälleenmyy Hankkija.
Agronicin valmistaman koneen normaali elinkaari on noin 25–30 vuotta.
LIETEVAUNU AVAINLIPPUTUOTE
Agronicin väki on tällä hetkellä hyvin tyytyväinen uuteen lietevaunuun, joka tuli markkinoille vuonna 2020. Malli on uusi eikä kilpailijoilla ole vastaavaa.
Lietevaunu on suunniteltu ja valmistettu lähes kokonaan Haapavedellä. Lietevaunu onkin avainlipputuote, mikä tuo iloa varsinkin henkisesti.
Toimitusjohtaja Mauri Autio, pääluottamusmies Kärkkäinen ja varapääluottamusmies Karkulahti esittelevät tyytyväisenä pihassa seisovaa sinivalkoisella lipulla koristettua kirkkaanvihreää lietevaunua.
– Tämä me osataan, he sanovat.
Mauri Autio, Ensio Karkulahti ja Kimmo Kärkkäinen sanovat, että Agronicilla osataan tehdä lietevaunuja.
Agronic on patentoinut kaksi omaa innovaatiotaan, rapuohjauksen ja pakko-ohjauksen. Rapuohjausjärjestelmällä ja pakko-ohjautuvuudella vaunu voidaan ohjata kulkemaan eri jälkiä traktorin kanssa. Maan tallautuminen ja koneen kiinnijuuttumisen riski pienenevät.
Uusi lietevaunu on hyvin pitkälti automatisoitu kosketusnäyttöineen.
– Lietevaunun säiliörakenne on jäykkä ja sen painopiste mukautuu. Kone on vakaa, se on käyttäjälle helppo.
– Riittää, että kuljettaja painaa nappia, Autio sanoo.
TOIMITUSJOHTAJAKIN ALOITTI HITSAAJANA
Varapääluottamusmiehen naama leviää hymyyn, kun hän kertoo, että kesäisin maakuntaa kiertäessä kuulee korvaa hiveleviä kommentteja. Reklamaatiota ei juuri näistä tuotteista tule.
– Se on tärkeää, koska reklamaatio maksaa, toteaa toimitusjohtaja Autio.
Tuotekehitys on Agronicilla jatkuvaa. Päätoimisia suunnittelijoita on yrityksessä neljä. Koko ajan luodaan uutta, jotta oltaisiin kehityksen kärjessä.
– Ensi vuonna markkinoille tulee uusia paalaimia, Autio kertoo.
Hän aloitti työuransa täällä vuosia sitten valmistuttuaan hitsaajaksi ammattikoulusta, joka on kivenheiton päässä tehtaasta.
Muutaman vuoden kuluttua miehen tie vei Kuopioon insinööriopintoihin. Opiskeluaikana Autio oli kesätöissä ja harjoittelijana Agronicilla, jonne hän palasi valmistuttuaan ensin työnjohtajaksi ja nelisen vuotta sitten toimitusjohtajaksi.
– On siitä paljon hyötyä, että tiedän, mitä ne pojat täällä tekevät, hän sanoo. Nykyisin hän hitsaa lähinnä omiksi tarpeiksi, mutta taito on tallella.
Markku Pirnes kasaustehtävissä.
REILU POHJALAINEN MEININKI
Agronicilla viihdytään ja siihen on syynsä. Kärkkäinen ja Karkulahti kertovat, että työpaikan ilmapiiri on hyvä. Suorapuheisuus on työporukan kesken kunniassa.
Asioista osataan puhua reilusti, kun sen aika on. Ongelmia on ja saakin olla. Niitä ei pelätä.
Karkulahti kiittelee sitä, että työporukka tuntee toinen toisensa. Siitä on työssä hyötyä, se lisää luottamusta ja helpottaa työpäiviä, kun ei tarvitse arvailla.
– Iällä ei ole töissä niinkään merkitystä. Joku voi olla nuori, mutta työntekijänä iäkkäämpää kokeneempi jossakin tietyssä asiassa. Täällä osataan auttaa työkaveria ja kysyä apua, kun tarve on, varapääluottamusmies Karkulahti sanoo.
Positiivista palautetta voitaisiin heidän mielestään oppia antamaan nykyistä enemmän. On miettimisen paikka, miksi hyvän asian ilmaiseminen on hankalampaa kuin huonon.
Agronicilla työtä on kevennetty mutta yhä se on raskasta, kertoo Erkki Ollanketo.
Työnantajalta tulee kiitoksia esimerkiksi silloin, kun asiakkailta on saatu hehkutusta hyvästä laadusta ja palvelusta. Se on kakkukahvittelun paikka. Kesäisin pidetään grillijuhlat, ja kaikkien työntekijöiden tärkeät syntymäpäivät muistetaan.
Työporukalla on tapana myös tehdä yhteistä kimppalottoa. Lotto on vetämässä jatkuvasti.
– Onni, ettei kukaan ole voittanut, miljonääreinä eivät enää jatkaisi töitä, huokaa toimitusjohtaja Autio.
Hänen mukaansa töissä on hyvä porukka, työlleen omistautuneita ammattimiehiä.
Agronic kärsii tällä hetkellä työvoimapulasta aivan kuten moni muukin yritys alalla. Korona ei ole haitannut firman tahtia muutoin, mutta raaka-aineiden saannissa oli välillä hitautta.
Elokuun loppua elettäessä avoinna on työnjohtajan pesti ja muutama tuotannon työpaikka. Osaavaa metallialan porukkaa on vaikea löytää, eikä alalle kouluteta riittävästi. Työntekijöitä ei tahdo löytyä ulkomailtakaan.
ERGONOMIAA KEHITTÄMÄÄN
Kokoonpanijat Tero Kumpumäki ja Aatu Ristimaa korjaavat lietevaunua. Vaunu oli vaurioitunut kaatuessaan ja se tuotiin asiakkaalta tehtaalle kunnostettavaksi.
Miehet arvelevat, että vaunun korjaaminen vie ainakin puolitoista viikkoa – usein kunnostushommissa löytyy yllätyksiä.
Yksi Agronicin valtti onkin se, että yritys tarjoaa asiakkailleen täsmällisen käyttäjäkoulutuksen lisäksi huollon, korjaamisen ja myös varaosien toimituksen.
Tero Kumpumäki ja Aatu Ristimaa korjaavat lietevaunua.
Naisia tehdashalleissa ei tällä hetkellä näy. Työ on fyysisesti hyvin raskasta ja siksi tämä on miesten maailmaa.
Raskasta työtä helpottamaan on hankittu nostimia vähän joka työvaiheeseen – aika, jolloin hitsaajat nostivat painavia osia, on historiaa. Työpisteisiin on hankittu seisomismattoja. Työ käy voimille, vaikka se keveneekin koko ajan.
Pääluottamusmies Kärkkäinen toivoo, että tehtaalle hankittaisiin työtä helpottavia pyörityskoneita. Ergonomiaan voisi hänen mielestään kiinnittää enemmän huomiota. Selkä on usein lujilla.
– Konekantaa voisi uusia nopeaan tahtiin, että pysytään kehityksen kärjessä. Aina riittää jotakin parannettavaa.
”Kun tulee Murikkaan, pääsee oman tehtävänsä tasalle”, sanoo rehtori Juha Vasara Teollisuusliiton Murikka-opiston työsuojelukursseista. Ja ruokakin on loistavaa.
15.9.2021
– Mihin rooliin onkaan nyt valittu, työsuojeluvaltuutetuksi, varaksi tai asiamieheksi, Murikassa pääsee oman tehtävänsä tasalle. Oppii, mitkä ovat omat vastuut, velvoitteet ja oikeudet, Juha Vasara kuvailee.
– Kurssien iso osa-alue on lainsäädännön tunteminen. Käsityksen saaminen siitä yksin olisi hankalaa, Vasara toteaa oppimäärien ydinsisällöistä.
Äärimmäisen tärkeänä Vasara pitää Murikan kursseilla syntyviä vertaistuen verkostoja.
– Kurssilta löytää samassa asemassa olevia. Yleensä jo kurssin aikana perustetaan WhatsApp-ryhmä ja vaihdetaan yhteystiedot. Jälkeenpäin verkoston kautta saa sitten muilta apua, neuvoa ja tukea. Kuulee, mitä muualla on saatu aikaan.
Verkosto on erityisen merkitsevä heille, jotka joutuvat hoitamaan työsuojelutehtäväänsä ”aika yksin ja tyhjästä lähtien”. Joissain yrityksissä tehdään työsuojelun eteen järjestelmällistä työtä ja asiat ovat ”hyvinkin hoidossa”. Joissain on toisin.
– Tämä asia toistuu kurssilaisten kertomuksissa. Työntekijät kokevat, ettei heitä kuunnella. He tuntevat työnsä kaikkein parhaiten, mutta heidän kokemuksilleen ja ehdotuksillaan ei aina anneta arvoa, Vasara toteaa.
LÄHIOPETUS PYSYY
– Liitto on lähtenyt siitä, että lähiopetuksesta pidetään kiinni. Monien jäsentenkin toiveena on päästä koulutukseen paikan päälle.
Vasara arvioi, että ehkä muutaman tunnin osuuksia voidaan jatkossakin vetää netin kautta verkko-opetuksena, mutta päiväkausien nettiopetus uuvuttaa nokkelimmankin. Ja sekin on jo nähty, että nettiyhteydet eivät todellakaan aina toimi ryhmätöiden teon vaikeutumisesta puhumattakaan. Eikä vertaisoppimista Vasaran mielestä synny verkossa samalla tavalla.
Koulutus koukuttaa, sen Teollisuusliiton iskulauseen opiston rehtori allekirjoittaa. Murikka miljöönä koukuttaa vielä vahvemmin. Suurremontin jälkeen Murikka on kylpyläosastoineen loistavassa kunnossa ja viime kesänä lisättiin lukemattomien liikuntamahdollisuuksien listaan myös esimerkiksi kajakkien lainaus Näsijärven laineita halkomaan, samoin beachvolley-kentät.
– Murikan paikat ovat nyt viimeisen päälle. Kerran täällä käytyään moni jäsen tulee tänne uudestaan ja uudestaan. Ja kurssipalautteessa tuodaan aina esiin Murikan erinomainen ruoka!
KUVA JYRKI LUUKKONEN
Työpaikkaohjaaja hakusessa
”Työpaikkaohjaaja? Mikä se on? Jos työssäoppija vastaa näin, silloin on ammattikoululaisia vastaanottavan firman prosesseissa jokin isompi vika.” Teollisuusliiton ammatillisen koulutuksen asiantuntija Kari Hyytiä toivoo teollisuusyritysten kantavan paremmin vastuunsa uusien ammattilaisten ja myös heidän työsuojelukoulutuksensa hoidosta.
Kari Hyytiä ehättää painottamaan, että hän haluaa katsella asioita kyllä myönteisyyden kautta. Hyvin hoidettuna ammatillisten oppilaitosten ja yritysten yhteistyö tuo nopeasti työelämään sellaista työvoimaa, jota yritykset kulloinkin tarvitsevat.
Kari Hyytiä
Hyytiä pitääkin järkevänä sitä, että tutkintoja pystytään suorittamaan palasina. Näin tie työuran alkuun tai jatkoon voi avautua nopeastikin. Mutta asiantuntijan mielestä yritykset eivät ole lunastaneet lupauksiaan siitä, että työssäoppiminen tulee sujumaan ammatillisen koulutuksen myllerrysten jälkeen.
– Suomen Yrittäjät huusi kurkku suorana, että kyllä me hoidamme. Mutta jos yrityksessä ei kenelläkään ei ole aikaa perehdyttää työssäoppijaa, ja jos ei ole nimettyä työpaikkaohjaajaa, niin silloin eivät verstaan asiat ole kunnossa.
Hyytiä puhuu tässä myös niiden omien kokemustensa pohjalta, jotka kertyivät yhdessä työnantajien kanssa toteutetussa Tuottavuutta yhdessä -hankkeessa. Jos prosesseja ei ole yrityksessä organisoitu kunnolla, syntyy ylimääräistä, turhaa työtä, sattuu virheitä ja töitä kasaantuu yksille ja samoille harteille, eikä kenellekään jää aikaa perehdyttämiseen ja ohjaamiseen.
Asiantuntijaa harmittaa se, että yritykset ovat vuosikausia puhuneet työvoimapulasta. Tekoja asian korjaamiseksi ei ole näkynyt.
– Monessako firmassa osaavan henkilöstön saamisen on nostettu strategiseksi tavoitteeksi? Sitä minä jään kaipaamaan, Hyytiä toteaa.
PERUSTA KUNNOSSA, HAASTEITA ON
– Jo tutkinnon perusteissa pitää riittävä työturvallisuuden taso ottaa huomioon, Hyytiä toteaa.
Toisen asteen koulutus on muuttunut ilmaiseksi. Liiton asiantuntija luottaa varsinkin nyt siihen, että ammatillisissa oppilaitoksissa huolehditaan perustaidoista ja riittävistä suojavarusteista.
Haasteita kuitenkin riittää. Opettajan pitäisi huolehtia samaan aikaan niin kympin oppilaista, ehkä vajavaisen suomen kielen taidon omaavista ulkomaalaistaustaisista oppilaista kuin heistäkin, joita ammattiala ei oikein kunnolla kiinnostakaan.
– Ammatilliset oppilaitokset eivät ole vieläkään toipuneet aiemmista resurssileikkauksista. Olen huolissani siitä, saako jokainen riittävän laadukasta opetusta. Ketään ei saa myöskään jättää yksin. Nykyisin ei ole enää luokkaa, mutta niin oppilaitoksessa kuin työpaikalla oppilaat on otettava mukaan ja osaksi työyhteisöä. Kuten eräs eläkkeellä oleva mutta edelleen aktiivinen ammattikoulun opettaja sanoi: Ei ammattikoulujen pidä syyttää, että ne saavat huonoa ainesta opiskelemaan. Meidän tehtävämme on tehdä kaikista yhteiskuntakelpoisia, Hyytiä kuvaa koululaitoksen kasvatustehtävää nuorten ammattikoululaisten parissa.
Kyllä teoriaa pystyy opettamaan, mutta miten opettaa käytännön työtehtäviä, jos opettaja ei ole läsnä?
Koronapandemian tuoma etäopetus on sitten vielä ongelma erikseen.
– Olen kuullut opettajienkin tuskailevan asiaa. Kyllä teoriaa pystyy opettamaan, mutta miten opettaa käytännön työtehtäviä, jos opettaja ei ole läsnä? Hyytiä kysyy.
Hyvä yhteistyö oppilaitosten ja yritysten välillä on tae myös turvalliselle työnteolle.
– Jos oppilaitos on saanut annettua oppilaalle tietyt perusvalmiudet, ja jos yrityksessä on perehdytys ja ohjaus järjestetty kunnolla, työturvallisuusriskit ovat pienemmät.
– Yritykset ottavat mielellään töihin 35-vuotiaita ammattilaisia, joilla on 50 vuoden työkokemus. Mutta yritysten on itsekin huolehdittava alansa vetovoimasta ja uusien työntekijöiden kouluttamisesta, Hyytiä vielä painottaa.
Miten oppilas voi olla ulkopuolinen ”asiakas”?
Työturvallisuuskeskuksen Petri Pakkanen hämmästyi kuullessaan erään oppilaitoksen rehtorin kutsuvan oppilaitaan ”asiakkaiksi”. Turvallisuuskumppani-hankkeessa ammattiin opiskelevat värvätään täysillä mukaan löytämään myönteiset asenteet turvallisuuteen.
– Työpaikoilta tuli viestiä, että ammattiin valmistuvilla nuorilla ei ole riittävää turvallisuusosaamista eivätkä asenteet kohdillaan, kertoo Työturvallisuuskeskuksen asiantuntija Petri PakkanenTurvallisuuskumppani-yhteistyöstä.
Hanke pyörähti käyntiin vuonna 2014 yhteistyössä Kemianteollisuus ry:n kanssa alan ammattikouluissa ja ammattikorkeakouluissa. Pakkanen kertoo, että tarvetta turvallisuuskulttuurin kehittämiseen oppilaitoksessa kuvasi myös taannoinen prosessiteollisuuden opettajien tilaisuus. Vain alle kymmenelle 80 opettajasta oli tuttua läheltä piti -tilanteiden tai turvallisuushavaintojen kirjaaminen, Pakkanen toteaa.
– Kaikki toimialat ovat nyt mukana yhteistyössä, eikä meidän tarvitse itse juurikaan ottaa yhteyttä oppilaitoksiin.
Hankkeessa on mukana eri työnantaja- ja ammattiliittojen edustajia, ja johtoryhmässä istuu myös kaksi Teollisuusliiton toimitsijaa. Oppilaitoksille hanke ei maksa mitään.
TYÖKALUPAKISSA MONTA VÄLINETTÄ
– Ennakkokysely oppilaille suhtautumisesta turvallisuuteen, turvallisuuden aamupäivätilaisuus oppilaitoksessa, itsearviointimalli, seuranta ja jatkuva parantaminen…
Oppilaitoksissa järjestetyissä tilaisuuksissa on selvinnyt, että oppilaat eivät aina tiedä, että turvallisuuteen kuuluvat myös hyvä ergonomia ja liiallisen kuormituksen estäminen työhyvinvointiin panostamalla ja esimerkiksi oikeat työasennot heti alusta alkaen. Pakkanen toteaa, että jopa työtapaturmista on voitu ajatella, ettei niitä voi torjua ja että ne ikään kuin vääjäämättä ”kuuluvat” työhön.
Turvallisuustyön ytimessä on aina opiskelijoiden, opettajien ja paikallisten työnantajien yhteistyö. Oma tuttu opettaja tai muu asiantuntija jää Pakkasen mukaan tilaisuuksissa yleensä aina hopeatilalle. Nuoret kuuntelevat hyvin hereillä ollen mahdollisen tulevan työnantajansa kertomuksia siitä, miten turvallisuudesta työpaikalla huolehditaan. Tilaisuuteen yritetään aina saada niitä työnantajia, jotka näyttävät omilla hyvillä käytännöillään, miten turvallisuudesta huolehditaan viimeisen päälle eikä sinne päin.
Nuoret tarvitsevat myös heidät yksilöinä huomioivaa, läsnäolevaa opetusta ja ohjausta ja oppimista tukevia sosiaalisia tilanteita.
Nuorten esittämistä kehittämisideoista parhaimpiin kuuluu Pakkasen mielestä se, että myös opiskelijoiden edustaja pitää ottaa oppilaitoksen työsuojelutoimikunnan jäseneksi. Ovathan opiskelijat Pakkasen mielestä oppilaitoksen työyhteisön tasavertaisia jäseniä. Eihän oppilas voi olla ulkopuolinen ”asiakas”.
Asiantuntija kertoo, että lähes poikkeuksetta ensimmäisen hanketilaisuuden jälkeen oppilaitokseen halutaan lisää tapahtumia. Tänä syksynä myös opettajille järjestetään omia tilaisuuksia.
– Opettajien turvallisuusosaaminen, heidän ammattitaitonsa ja osaamisen tasonsa ovat ratkaisevan tärkeitä.
MITEN TIETOA KAIKILLE?
Turvallisuuskulttuurin juurruttaminen nuoriin vaihtelee Pakkasen mukaan oppilaitosten välillä todella paljon, suojavarusteista alkaen. Joissain opiskelijat itse haalivat itselleen jotakin, toisissa opiskelijoille tarjotaan kaikki kaasumittareita myöten.
Asiantuntijaa huolettaa turvallisuusosaamisen tulevaisuus ammattioppilaitoksissa. Rahoitusmallia on muutettu. Oppilaitos saa rahaa silloin, kun se on onnistunut työntämään valmistuvan oppilaan nopeasti putkesta ulos huonommallakin taitotasolla.
– Olen myös hirveän huolissani siitä, että Suomi marssii liiankin sokeasti kohti digiopetusta. Tämä ei tiedä hyvää. Nuoret tarvitsevat myös heidät yksilöinä huomioivaa, läsnäolevaa opetusta ja ohjausta ja oppimista tukevia sosiaalisia tilanteita, Pakkanen painottaa.
Pakkasen mielestä nuori ammattikoulun ekaluokkalainen ei todellakaan ole aina kypsä vastaamaan kaikesta opiskelustaan itse. Pakkanen muistuttaa, että oppimista tukevat parhaiten esimerkit, kokemukset ja tunteet, joita luovat juuri sosiaaliset tilanteet muiden nuorten kanssa ja läsnäoleva opetus.
– Toinen iso kysymys on se, kuka työpaikalla oppiessa ja työuran alussa huolehtii nuoren perehdytyksestä, kun resurssit on viety niin pieniksi. Kuka opastaa, opettaa, tukee ja perehdyttää?
”Me valvomme työsuojeluvaltuutettujen, varavaltuutettujen ja asiamiesten etuja ja toimintaedellytyksiä. Miten he pystyisivät puolestaan valvomaan työntekijöiden turvallisuutta ja terveyttä, jos työehtosopimusten yleissitovuus murtuisi?” kysyy työympäristöpäällikkö Vesa Kotaviita.
27.8.2021
KUVA YLLÄ: Työympäristöpäällikkö Vesa Kotaviita painottaa, että työn suunnittelu yhdessä työntekijöiden kanssa lisäisi niin turvallisuutta kuin tuottavuutta.
– Varmaan toimitusjohtaja Virtanen sitten sanoisi, että työsuojeluvaltuutetun vapautus on tunti kalenteriviikossa jopa keskisuuressa tai suuressa yrityksessä, Kotaviita sanoo viitaten siihen, mitä laissa sanotaan.
Työstä vapautukset ovat työehtosopimuksessa, niin ovat myös valtuutetun saamat korvaukset puhumattakaan yleisemmistä sosiaalisista kysymyksistä.
– Toisaalta työsuojelun valvontalaissa on määritelty työsuojeluvaltuutetun yhteistoimintatehtävät ja oikeudet. Me pidämme niistä kiinni, vakuuttaa Kotaviita.
MIKSI RIKKOA HYVÄ?
Työympäristöpäällikköä harmittavat tavattomasti Minna Helteen ja muiden työnantajapuolen johtajien puheet siitä, että liitot eivät pysty uudistumaan ja ovat kankeita.
– Meillä on esimerkiksi aivan ainutlaatuinen tuote, työympäristöpäivät. Istumme yhteiseen pöytään työntekijöiden, työnantajan ja liiton edustajien kanssa. Viemme omilla resursseillamme ilmaiseksi työympäristötietoutta ja taitoa ja tahtoa yleensä alle 50 hengen yrityksiin, joilla on usein eniten kehitettävää työturvallisuudessa ja -terveydessä. Päivistä on saatu hyvää palautetta, asioita on saatu yrityksissä kuntoon ja toimintaa kehitetty yhdessä, Kotaviita kertoo esimerkkinä Teollisuusliiton toiminnasta työnantajien kanssa.
– Liiton sopimusaloilla on edelleen paljon pakkotahtisuutta, toistotyötä, työtapaturmia, ammattitauteja ja altisteita. Työn suunnittelu yhteisesti työntekijöiden kanssa on aivan keskeinen asia, jos työ halutaan muuttaa sekä turvallisemmaksi ja sujuvammaksi että tuottavammaksi, Kotaviita sanoo.
KEMIASSA SOPIMINEN ARVOSSAAN
Teollisuusliiton kemian sektorilla solmitaan yleissitovat työehtosopimukset kolmen liiton, Kemianteollisuus ry:n, Autoalan Keskusliiton ja Autonrengasliiton, kanssa. Sektorijohtaja Toni Laiho iloitsee siitä, että neuvottelukumppanit arvostavat edelleen yhteistä sopimista, ja samalla myös työsuojeluvaltuutettujen työtä.
Useimmissa sektorin työehtosopimuksissa työsuojeluvaltuutetulla on yhdenvertaiset vapautukset työstä ja korvaukset pääluottamusmiehen kanssa. Valtuutettu neuvottelee työpaikalla omien aiheidensa asiat pääluottamusmies tukenaan, ja toisinpäin. He ovat parhaimmillaan vahva työpari, Laiho kuvaa.
Ja kun valtuutetun annetaan kehittyä työssään, tulee hänestä usein myös kouluttaja.
– Valtuutetulta oppi tarttuu ehkä paremminkin kuin maksettua konsulttia kuunnellessa, Laiho arvioi.
Kemianteollisuuden työpaikoilla on jo pitkään satsattu – tuloksia tuottaen – turvallisuuteen monien yhteisten hankkeiden muodossa. Osaltaan yhteistyötä on hiottu ja syvennetty sen ansiosta, että sopimusaloilla toteutetaan jatkuvan neuvottelun periaatetta ja pidetään yhteisiä seminaareja, kursseja ja koulutuksia. Viimeksi teemana on ollut paikallinen sopiminen.
– Sen sijaan, että oltaisi huudeltu tuolla Hesarin sivuilla, ollaan yhdessä tehty, Laiho korostaa.
– Yhteisillä onnistumisilla ja saavutuksilla on taipumus heijastua kaikkeen muuhunkin tekemiseen. Rakentuu yhteistyötä ja luottamusta.
Sopimusalojensa työturvallisuushuolista Laiho nostaa esiin sen, että kaikesta hyvästä kehityksestä huolimatta hitaasti sairastuttavien kemikaalien vaaraa ei vieläkään ymmärretä riittävästi.
– Akuissa käytetyn koboltin tapaisia syöpävaarallisia aineita on kokonainen nippu. Niiden tutkimista pitää jatkaa. Ja viranomaisten pitää edelleen valvoa etenkin alalle uusina tulevien yritysten toimintaa, Laiho vaatii.
Muuten käsissämme voi olla joskus vuosien päästä asbestin kaltaisen ”hyvän”, mutta tappavan aineen vaikutusten jälkihoito.
Jos työnantajat purkavat työehtosopimukset, he purkavat samalla myös työrauhan.
20.8.2021
– Jos tehdään vain paikallisia sopimuksia, niin lakkoa on oikeus käyttää joka työpaikalla. Työnantajat saisivat miettiä tätä puolta, sanoo Antti Koskela.
Ekonomistina toimihenkilöiden keskusjärjestössä STTK:ssa työskentelevä Koskela näkee, että lakkojen todennäköisyys kasvaa merkittävästi, mikäli työnantajat alkavat isolla joukolla irtautua yleissitovista työehtosopimuksista. Tutkimustieto eri maista näyttää Koskelan mukaan, että lakkokortin käyttäminen voi monesti olla työntekijöille kannattava valinta.
– Lakko tai lakon uhka on työntekijöille viime kädessä ainoa keino vaikuttaa funktionaaliseen tulonjakoon, eli palkkatulojen ja yritystoiminnan voittojen väliseen suhteeseen. Jos tätä keinoa ei ole olemassa, niin palkat jäävät junnaamaan eivätkä nouse tuottavuuden kasvun mukana.
PALKKOJENPOLKUKILPA TEKEE HALLAA TUOTTAVUUDELLE
Työehtosopimusten yleissitovuus on merkinnyt yrityksille sitä, että niiden välisessä kilpailussa vähimmäisvaatimukset ovat kaikille samat. Palkoilla on voinut kilpailla, mutta vain ylittämällä työehtosopimuksen vähimmäistason. Ilman yleissitovuutta palkkakilpa myös toiseen suuntaan on mahdollista.
– Tilanne, jossa yritykset ryhtyvät kilpailemaan siitä, kuka maksaa huonoimmat palkat ja tarjoaa huonoimmat työehdot, vie tuottavuutta alaspäin, sanoo Tapio Bergholm.
– Tuottavuuden rakenteellisen kehityksen kannalta ei ole järkevää keskittyä pitämään pystyssä yrityksiä, jotka eivät sopeudu markkinoihin eivätkä pysty maksamaan samoja palkkoja kuin muut.
Filosofian tohtori ja Itä-Suomen yliopiston dosentti Bergholm on tutkinut Suomen työmarkkinahistoriaa laajasti. Hän arvioi, että yleissitovuuden hylkiminen on työnantajilta osa pitemmän aikavälin suunnitelmaa: tavoitteena ei ole nopea yleinen palkkatason lasku vaan ammattiliittojen perusrakenteen murskaaminen.
– Useinhan palkkausjärjestelmän muutoksissa työnantaja heittää rahaa yli pöydän, että saisi tahtonsa läpi, ei silloin heti pyritä heikennyksiin. Tämä on ideologinen hanke, ja taustalla on se, että tiettyjen suuryritysten johtajien mielestä on jo nöyryyttävää sanoa päivää työntekijöitten edustajille. He haluavat luottamusmiehet pois pöydästä ja täyden päätösvallan itselleen.
Jos työnantajat yksipuolisesti romuttavat yleissitovuuden, työntekijöiden järjestäytymisen tärkeys korostuu.
– Järjestäytymisprosentti kertoo kyvyn lakkoon ja kyvyn painostaa työnantajaa palkankorotuksiin, tiivistää Koskela.
– Kyse on siitä, voivatko työntekijät vielä tulevaisuudessa osallistua oman elämänsä hallintaan, muotoilee Bergholm.
LAKKOJEN ISO MÄÄRÄ SUOMESSA ON MYYTTI
Julkisessa keskustelussa oikeistopoliitikot ja työnantajien edustajat toistavat usein väitettä, jonka mukaan Suomessa lakkoillaan paljon. Toistaiseksi väite ei ole pitänyt paikkaansa. Tavallisimmin vertailukohteena on Ruotsi.
– Suomi on ollut lakkojen määrässä eurooppalaista keskitasoa, mutta meillä on lakkoja enemmän kuin Ruotsissa. Työnantajat kuitenkin esittävät asian niin kuin Ruotsi olisi tyypillinen eurooppalainen maa. Sitä se ei ole, siellä lakkoja on selvästi keskiarvoa vähemmän, Koskela kertoo.
Ruotsin vähäistä lakkoilua selittää Koskelan mukaan se, että työnantajat noudattavat työehtosopimuksia, vaikkei maassa olekaan lakiin perustuvaa yleissitovuutta.
– Ruotsi on konsensusyhteiskunta. Noin 90 prosenttia ruotsalaisesta työvoimasta on työehtosopimuksen piirissä.
Bergholm tulkitsee, että kansainvälisesti katsottuna suomalaiset työnantajat ovat ajastaan jäljessä ”vallankaappausyrityksensä” kanssa.
– Muualla maailmassa tehtiin tällaisia temppuja 1980-luvulla, sanoo Bergholm.
Oikeuskäytäntö määrittää sallitut työtaistelutoimet
Työehtosopimuksella tavoitellaan työrauhaa, johon sitoutuvat sopimuksen molemmat osapuolet. Voimassa olevaa työehtosopimusta vastaan ei saa suunnata työtaistelutoimenpiteitä.
– Laki velvoittaa työnantajien ja työntekijöiden yhdistyksiä sekä yksittäisiä työnantajia. Yksittäistä työntekijää työrauhavelvollisuus ei koske, sanoo varatuomari Harri Hietala, joka on toiminut pitkään työnantajajärjestöissä ja ollut yhteistoiminta-asiamiehenä vuosina 2014–20.
Työrauhavelvoite on voimassa niin kauan kuin työehtosopimuskin. Kun työehtosopimus päättyy, siirrytään sopimuksettomaan tilaan, jolloin myös työsuhteen ehtoihin liittyvät työtaistelutoimet ovat sallittuja.
Työtaistelutoimenpiteen käsite on työehtosopimuslaissa, mutta laki ei kuvaile sen sisältöä.
– Se, mikä Suomessa katsotaan työtaistelutoimenpiteeksi, perustuukin oikeuskäytäntöön, Hietala kertoo.
TYÖSULKU ON TYÖNANTAJIEN VASTINE LAKOLLE
Työtaisteluoikeus on vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan Suomessa laaja. Sitä voi pitää työelämän perusoikeutena, jota turvataan myös monissa kansainvälisissä sopimuksissa.
– Silloinkin kun työehtosopimus on voimassa, sallittuina on pidetty työtaisteluita, jotka on järjestetty poliittisiin päätöksiin vaikuttamiseksi tai toisten työntekijöiden laillisen työtaistelun tukemiseksi.
Työntekijöiden järjestämä lakko on selvästi yleisin työtaistelutoimenpide. Työnantajilla on kuitenkin työtaistelutoimenpiteenä ja painostuskeinona käytettävissään työsulku.
– Työsulku tarkoittaa, että työehtosopimusta neuvottelevaan ammattiliittoon kuuluvilta työntekijöiltä estetään töihin tulo ja keskeytetään heidän palkanmaksunsa. Lähihistorian merkittävin työsulku järjestettiin paperiteollisuudessa vuonna 2005, ja se kesti noin kuusi viikkoa, sanoo Hietala.
Myös elintarviketeollisuudessa vuonna 2010, hiihtokeskuksissa vuonna 2017 ja mekaanisessa metsäteollisuudessa joulukuussa 2019 työnantajat julistivat työsulun.
Erilaiset työehtosopimukset
YLEISSITOVA TYÖEHTOSOPIMUS on kyseessä, jos sopimusalan työntekijöistä noin 50 prosenttia työskentelee työnantajaliittoon kuuluvissa yrityksissä. Päätösvalta siitä, katsotaanko työehtosopimus yleissitovaksi, on sosiaali- ja terveysministeriön alaisella yleissitovuuslautakunnalla. Yleissitovaa sopimusta täytyy noudattaa kaikkien alan työnantajien, myös liittoon kuulumattomien. NORMAALISITOVA TYÖEHTOSOPIMUS velvoittaa vain yritystä, joka kuuluu sen solmineeseen työnantajaliittoon.
KUVA YLLÄ: Varatyösuojeluvaltuutettu Eila Ilmén-Punkari ja pääluottamusmies Timo Viitanen.
FISKARS FINLAND OY AB IITTALAN LASI
PERUSTETTU 1881 nimellä Iittalan lasitehdas KOTIPAIKKA Iittala TUOTANTO Lasituotteet, esimerkiksi keittiöön ja sisustukseen. Pohjoismaiden suurin käyttölasia tuottava yksikkö. HENKILÖSTÖ Noin 190, josta tuotannossa noin 170. LIIKEVAIHTO 1,1 mrd. euroa (Fiskars Oyj Abp, 2020)
Lasinpuhaltajamestari Heikki Ollitervon työpisteellä on 47 astetta lämmintä. Ollitervo kertoo, että töitä tehdään 8 tunnin vuoroissa, nonstop-mallina. Töitä tehdään aina 45 minuuttia, mitä seuraa vartin tauko.
Tämä on yksi paikallisista työaikasopimuksista, joita pääluottamusmies Timo Viitanen on ollut solmimassa. Myös tehtaan kannalta keskeytymätön työ on paras toimintatapa. Muottien lämpö pysyy, ja prosessi jatkuu.
– Ei tähän ole ikinä valmis, koko ajan oppii uutta ja pääsee tekemään myös taide-esineitä, Ollitervo kertoo.
Ollitervo tuli Iittalaan aikanaan metsäkoneenkuljettajaksi. Vuokraemäntä kuitenkin vinkkasi, että lasinpuhaltajia tarvittaisiin. Siitä alkoi ura, jota on kestänyt 27 vuotta. Lasinpuhaltajien mestareiden mestarina hän pitää jo eläkkeelle jäänyttä Heikki Punkaria, mutta mestarin jäljillä ovat Tero Välimaa ja Arto Vilkki. Heistä tekee taitavia juuri se, että he ovat kiinnostuneita siitä, mitä tekevät. Nyt myös Ollitervon poika on aloittanut työt samassa tiimissä. Siitä isä on ylpeä ja iloinen.
Lasinpuhaltajamestari Heikki Ollitervo pitää erityisesti puhaltamisesta puumuotteihin, jolloin muotti on märkä, syntyy savua ja lasin pinnasta tulee elävä.
ENEMMÄN KUIN TAVALLINEN TEHDAS
Erityisesti suupuhalluksessa rakentuu vahva linkki tekijän ja tuotteen välille. Tehtaalla on taiteilijoita ja puhallusmestareita, jotka tunnetaan nimeltä kautta Suomen.
– Hieno asia, tehtaanjohtaja Heikki Väänänen arvioi.
Väänänen on ollut tehtaan johdossa kolme vuotta, sitä ennen globaaleissa kehitystehtävissä Nokialla ja Fiskarsilla. Niissä asioita on katsottu enemmän operaatiot kuin työehtosopimus edellä.
– Oma katsanto asiaan perustuu siihen taustaan, asioita ei tulkita enää 2020-luvulla tes-kourassa, mutta koko ajan keskustellaan johdon ja henkilöstön edustajien kanssa. On jatkuvaa tiedon vaihtoa, jaetaan näkemyksiä. Reiluja päätöksiä puolin ja toisin, molempien pitää ymmärtää toisiaan.
Selkeimmin yhteydenpito näkyy välittömänä, mutta tavoitteellisena yhteistyönä pääluottamusmiehen kanssa. Kulmakivinä ovat palaverit parin viikon välein.
Pääluottamusmies Viitanen kertoo, että yhdessä käydään läpi työ- ja tilaustilannetta, investointeja ja henkilöstöasioita.
– Kaikki koetetaan käydä läpi, Viitanen sanoo.
– Pääluottamusmies tuo esiin, mitä ääniä hän kuulee kentältä. Itse tuon hyvin avoimesti esiin sen, mitä johdossa keskustellaan. En usko hedelmälliseen lopputulokseen, jos minulla on eri tiedot kuin muilla työntekijöillä. Kaikkihan eivät ole aina samaa mieltä, se ei ole edes kovin eteenpäin vievää. On tärkeää, että on kulttuuri, joka sallii keskustelun, Väänänen toteaa.
Viitaselle keskusteluista on ollut hyötyä. Se, että myös henkilöstö saadaan mukaan keskusteluun, on seuraava askel. Hyviä juttuja, aamupalavereja ja kokoontumisia henkilöstöryhmittäin aloitettiin jo ennen koronaa.
Pääluottamusmies on työntekijöiden kanssa samalla puolella, mutta myös tehtaan puolella.
– Ei kukaan halua, että tehdas loppuu täältä. Näin vanhassa tehtaassa vanhojen toimintatapojen nykyaikaistaminen ja yhteisen edun saavuttaminen sitä kautta on iso askel. Luottamuksen luominen on olennaista, ilman sitä ei tule mitään.
”Olen ylpeä, että saan tehdä tällaisia esineitä ja opetella taidetta. Tykkään fyysisestä työstä”, hioja ja laadunvalvoja Susanna Ilmanen sanoo.
Viitanen on yhdeksättä vuotta tehtaan pääluottamusmiehenä. Hän arvioi, että yhteistoiminta on ollut aikamoista opettelua puolin ja toisin. Kun hän aloitti, kokonaisuuteen kuului myös Nuutajärven lasitehdas. Työntekijöitä oli 230, nyt 160.
– Kyllä siinä on aika paljon kompromisseja tehty. Tuotannon arvo on aika lailla sama kuin silloin kahdella tehtaalla ja tuotantomäärällä. Yhteistoiminta punnitaan, kun tulee vaikeita hetkiä.
Vuoden 2016 isojen irtisanomisten jälkeen on ollut rauhallisempaa. Tehtaalla on ollut asioita, joihin pääluottamusmiehen on pitänyt puuttua, kuten työaikaan ja palkkaukseen. Siinä syntyneitä solmuja on purettu ja rakennettu uutta liitonkin tuella.
– On ollut palavereja, joissa on Teollisuusliiton tuella purettu auki asioita, jotta puolin ja toisin ymmärrettäisiin realiteetit. Siinä päästiin todella hyvään alkuun ja näin, että siitä on ollut iso apu.
Tehtaanjohtajan vaihtuessa rakentaminen jäi ehkä kesken. Toisaalta pöytä putsattiin ja aloitettiin uudelleen. Viitanen katsoo, että eteenpäin on menty isoin harppauksin.
– Kasvutarinaksi tätä voisi sanoa. Nyt rakennetaan ennakoivaa yhteistyötä. Ensin keskustellaan ja sitten tehdään päätöksiä ja saadaan niitä julki.
Hän pitää tärkeänä, että tehtaan ja varsinkin yrityksen johto kuuntelisi työntekijöitä, eikä vain toisin päin. Yleensä asiat ovat pieniä. Ison näkemysero on siinä, miksi töitä tehdään. Työntekijät käyvät töissä palkan takia. Siksi moni myös lähtee.
– Palkalla pitäisi tulla toimeen ja pystyä kilpailemaan, Viitanen toteaa.
Väänänen kommentoi, että työntekijöitä on myös kuunneltu ja monia muutoksia tehty. Hänen mukaansa kemianteollisuuden sisäisessä vertailussa palkat ovat koulutustasoon suhteutettuna kilpailukykyisiä.
– Vaihtuvuutta on aina, onhan meillä lähes 200 ihmistä töissä. Olemme analysoineet lähtijöitä parin vuoden aikana ja kun loogiset tapaukset, eläköitymiset ja äitiyslomat poistetaan, vaihtuvuus ei ole kovin suurta. Mutta toki alanvaihtajia aina löytyy, onhan työ fyysisesti hyvin vaativaa.
KOKO AJAN KATSE JA SUUNTA ETEENPÄIN
Koko ajan tehdään uutta ja investoidaan. Uudet sosiaalitilat, 300 neliön laajennus, tuo työviihtyvyyttä. Jäähdytysjärjestelmää rakennetaan parhaillaan. Pienenä yksityiskohtana on tehdassalin käytävän varressa ilmoitustaulu. Joku on jättänyt idean siitä, että kahvinkeittoon tarvittavan energian voisi ottaa aurinkopaneeleilla. Hyviä aloitteita otetaan myös käyttöön ja niistä palkitaan.
– Ei tarvitse olla miljoonan euron idea. Jotkut voivat olla arjen työhön tai joskus tuotantoon liittyviä asioita, Viitanen sanoo.
Hioja, laadunvalvoja Susanna Ilmanen on vuoden alusta alkaen tehnyt töitä hiojana. Hiomo on ollut miesten valtakuntaa, nyt hän on siellä ainoa nainen.
– Minua on ainakin kehuttu, hän nauraa.
– Tosi kiva on ollut oppia uutta.
Hän asettaa Mari-linnun puisiin jigeihin, joilla se pysyy paikallaan. Valo osoittaa katkaisukohdan, ylimääräinen lasi sahataan pois. Seuraavaksi hän hioo, viimeistelee ja pakkaa tuotteen. Työssä kädet ovat välillä märät ja hiekkaiset. Aiemmin hän on tehnyt töitä 12 vuotta tehtaan konepäässä laadunvalvojana ja pakkaamassa.
– Ihan kuin olisi tullut uuteen työpaikkaan, kun vaihtoi hommaa. Se innostaa. Olen ylpeä, että saan tehdä tällaisia esineitä ja opetella taidetta. Tykkään fyysisestä työstä. En haluaisi tehdä muuta, vaikka tämä on todella raskasta ja kroppa on kovilla.
”Kotiin kun pääsen, olen vähän aikaa jalat suorana sohvalla tai pihalla, että pysähdyn”, kertoo laadunvalvoja Minna Ahlsten.
TUHAT TOISTOA VUORON AIKANA
Laadunvalvoja Minna Ahlsten pakkaa Kastehelmi-laseja laatikoihin ällistyttävällä vauhdilla. Laseja tulee hihnalta vajaat tuhat tunnissa. Kädessä on rasitusvamma, mikä on pistänyt opettelemaan pakkaamista kättä säästäen. Silti hän ihmettelee päässeensä melko vähällä 22 työvuoden jälkeen. Vuorotyö ja tuhansia toistoja vuoron aikana on kova tahti, lämmintä on hellepäivänä 34 astetta.
– Kotiin kun pääsen, olen vähän aikaa jalat suorana sohvalla tai pihalla, että pysähdyn.
Ahlsten tietää jälkikäsittelyssä liki kaikesta kaiken. Hän on ollut pakkaamassa, mattauksessa, liimauspisteessä ja puhalluspään liinoilla, välillä hiomossakin.
– Olen ollut vähän kaikkialla. On pyritty työn kiertoon. Silloin menevät pitkät 12 tunnin vuorot nopeammin. Työ on kuitenkin pakkotahtista. Vaikka työpisteeltä voi poistua, säätämään vaikka robottiin juuttunutta tarralappua, pakattavat lasit kasaantuvat.
Ahlsten on kuitenkin pitänyt tärkeänä pitää tauot ja hyödyntää uutta sosiaalitilaa.
Pääluottamusmies toteaa, että paikallisesti sovittu työaikamalli 12 tunnin vuoroista on ollut iso juttu, joihin ihmiset ovat tyytyväisiä. Aloitteet työaikamalliin ovat tulleet työntekijäpuolelta, mutta hyötyä on myös tehtaalle.
– Vuorosysteemi tarkoittaa rankempia työpäiviä, mutta enemmän vapaa-aikaa ja palautumista työputken välillä. On muutenkin pystytty sopimaan esimerkiksi lasten sairauteen liittyen paikallisia sopimuksia. Siinä on otettu isoja harppauksia.
Myös tehtaanjohtaja Väänänen nostaa 12 tunnin vuoromallin hyvänä esimerkkinä yhteistyöstä. Iittalan vuoromalli on kiinnostanut esimerkkinä myös muita yrityksiä kemianteollisuudessa.
VISSY PAIKKAA HIKEÄ SELÄSSÄ
Eila Ilmén-Punkarin käsissä on leipälapion mallinen räätälöity työväline. Siihen hän koukkaa toisella puisella apuvälineellä pari jalallista Kastehelmi-viinilasia. Niistä jokainen tarkastetaan. Ilmén-Punkari on tehnyt töitä pitkään työsuojeluvaltuutettuna ja neuvoo nyt varalla seuraajaansa.
– Olen saanut aikaan vissyt. Kun ihmisiä alkoi pyörtyä lattialle, saatiin työnantaja järjestämään kaikille juotavaa, hän nauraa.
Parannuksia on tehty myös työpöytiin. Sähköiset pöydät nousevat eri pituisille ihmisille sopivaksi. Ja uusista sosiaalitiloista sanottiin, että ”nyt se Eilan toive toteutuu”.
– Riskinarviolla sain paljon aikaan.
Viitanen kertoo, että esimerkiksi työaikamuutokset eivät ole olleet helppoja prosesseja. Aikaa saattaa hyvinkin mennä vuosi, että saa tietyn asian läpi. Asioita on yleensä otettu kokeilun kautta käyttöön. Hän toteaa, että yleensä molemmat osapuolet voittavat ja sellaista sopimisen pitäisi ollakin.
– Työtilanne on todella hyvä. Kai jotain tehdään oikeinkin. Nyt haetaan lisää puhaltajia. Ei vain korvaamaan eläköityviä, vaan että väkimäärää nostettaisiin pitkästä aikaa.
Viitasen näkökulmasta yleissitovien työehtosopimusten merkitys korostuu. Myös työntekijöiden keskuudessa mietitään, mitä ylipäätään tulee tapahtumaan.
– Nyt on helpompi saada ihmisiä liittymään liittoon. Järjestäytymisen merkitys näkyy, kun sitä aletaan uhata. Aivan kaikki eivät ymmärrä, miten isoista asioista puhutaan. Työehtosopimuksilla on sovittu sairausloma-ajan palkat, isyys- ja äitiysvapaat, lomarahat ja kaikki. Järjestäytyminen on ainoa keino. Ei kukaan pysty yksinään neuvottelemaan, kun ei joukkovoimallakaan pysty.
Nyt haetaan lisää puhaltajia. Ei vain korvaamaan eläköityviä.
Neuvottelemisen ja sopimisen kulttuurissa Iittalan tehtaalla ollaan hyvällä tiellä.
– On menty niin paljon eteenpäin, että voin olla ihan tyytyväinen, Viitanen sanoo.
Myös tehtaanjohtaja Väänänen toteaa, ettei ole kokenut kolmen vuoden aikana työehtosopimuksia esteeksi. Jos ne eivät anna aina vastauksia kaikkeen, ne kuitenkin luovat raameja.
Iittalan lasitehtaalla on pitkä historia, mihin mahtuu myös tulisia sieluja.
– On henkilöitä, jotka ovat olleet melkein 50 vuotta töissä tehtaalla. Minulla tulee elokuussa kolme vuotta, se ei ole mikään aika. Mutta olemme kolmen vuoden aikana saaneet systemaattisesti parannettua yhteistyötä kaikilla tasoilla.
Väänäsellä on halu pistää projekteja eteenpäin, on ergonomiaprojekteja ja teollisuuden melunhallintaa. Tulokset näkyvät työhyvinvointimittareissa, lukemat ovat nousseet.
– Omassa dna:ssani on, että kehitetään koko ajan, mikä ottaa toki aikaa.
– Tehtaanjohtajan rooli on välillä kuluttava. Rakastan tekemistä ja tehdasta samalla lailla kuin henkilöstön edustajatkin. Haluan tehtaan ja sen tuotannon henkilöstön parasta. Ehkä meidän lääkkeemme ovat vain välillä erilaisia.
LASINPUHALLUS ON TAIDETTA JA TEOLLISUUTTA
Lasinpuhallus on teollista työtä ja samalla kuin kiehtova näytelmä metrin korkeudella, metallisella estradilla. Tässä esimerkkinä lasinen Aalto-vaasi.
Sydämenä hohkaa uuni. Seitsemän hengen tiimi eli postipoika, puhaltajat, kantajat ja tuuraaja toimivat yhteen. Postipoika ottaa pisaran lasia, eli postin pitkän tangon päähän. Siihen puhalletaan vähän ilmaa ja otetaan taas vähän lisää lasia, syntyy tuplaposti.
Puhaltaja ottaa lisää lasia, istuu penkille ja muotoilee oranssina hehkuvaa lasiaihiota kuupalla. Näin tehdään lasin jako sopivaksi. Aihio alkaa olla lähellä Aalto-vaasin muotoa ja se puhalletaan muottiin. Seuraavaksi se siirretään hollariin hetkeksi pyörimään ilmassa ja jäähtymään.
Kantaja ottaa vaasista pitkillä pihdeillä kiinni. Vielä polkimen painallus, pieni vesisuihku juureen lämpöshokiksi, nuijan kopautus – ja vaasi irtoaa. Kantaja kuljettaa sen 500-asteisena jäähdytysuuniin.
Kuudessa tunnissa lasi vähitellen jäähtyy, jännitteet poistuvat ja värit syvenevät. Sitten liinatarkastaja tarkistaa lasin. Hiomossa kantit hiotaan valmiiksi ja tuote pakataan matkalle kohti kuluttajaa.
VIISI VAIHETTA
Iittalan lasitehtaan prosessi voidaan yksinkertaistaa viiteen osaan:
1) Kuivista raaka-aineista sekoitetaan raaka-aineseos. 2) Seosta sulatetaan uuneissa 1 450 asteen lämmössä vuorokauden ajan. 3) Lasille annetaan sen muoto. Koneellisesti se syntyy tipasta lasia teräksiseen muottiin. Lasitippaa painetaan toisella kappaleella tai muottia pyöritetään, jolloin keskipakoisvoima saa lasin haluttuun muotoon. Vaihtoehtona on vaativa, kuuma ja monivaiheinen suupuhallus. 4) Hidas jäähdytysprosessi, jolla lasi saadaan kestäväksi. 5) Jälkikäsittely, jossa jokainen lasi saa vähintään visuaalisen tarkistuksen.
TEKSTI SINI SILVÀN
KUVAT VESA-MATTI VÄÄRÄ
Pääluottamusmies Vuokko Piippolainen. KUVA: JOHANNES TERVO
Hyvä yhteispeli veitsenterällä
UPM-Kymmenen Alholman sahalla työsuojelussa ja yhteistoiminnassa on saatu paljon aikaan. Työstä on tullut mukavampaa ja turvallisempaa. Neuvottelukulttuuri on toiminut hyvin. Metsäteollisuus ry:n päätös irtisanoutua työehtosopimuksista pistää miettimään, miten jatkossa käy.
UPM-KYMMENE OYJ ALHOLMAN SAHA
PERUSTETTU 1896 KOTIPAIKKA Pietarsaari TUOTANTO Mänty- ja kuusisahatavaraa. Sahalinjan kapasiteetti 275 000 kuutiota vuodessa. HENKILÖSTÖ Noin 100, josta tuotannossa 90 LIIKEVAIHTO 1 816 milj. euroa (UPM-Kymmene Oyj 2020)
– Kun olen tullut tänne töihin vuonna 1988, työntekijöitä on ollut 240. Sama määrä sahataan, mutta paljon pienemmällä porukalla, työsuojeluvaltuutettu Sami Kettula kertoo. On satsattu uuteen ja laitteet ovat kehittyneet.
Kaikkiaan Alholmassa työskentelee noin 100 ihmistä, kahdessa vuorossa. Töitä tehdään tukkilajittelussa, sahalinjalla, tuorelajittelussa, rimoituskoneella, kuivaamossa, tasaamossa ja lähettämössä.
Pääluottamusmies Vuokko Piippolainen on aloittanut vuonna 1987. Silloin työvaatteiden selässä luki vielä Schauman. Työvaatteet piti pestä ja silittää itse.
– Oltiin ”tumma puku” päällä ja lenkkareilla mentiin. Sitten työnantaja alkoi herätä ja maksoi turvakengistä puolet, Kettula sanoo.
Kettula on ollut työsuojeluvaltuutettuna jo 20 vuoden ajan.
– Työsuojelupäällikön kanssa yhteistyötä funtsitaan paljon ja kehitetään erityisesti työturvallisuusasioita.
Asioita voidaan viedä eteenpäin työsuojelutoimikunnassa ja yhteistoimintakokouksissa.
UPM-Timberin Alholman sahan kehitysryhmä kokoontuu neljä kertaa vuodessa. Siinä asioita katsotaan ulkomaantoimituksia, myyntiorganisaatiota ja palkkahallintoa myöten. Kehitysryhmässä on nähty, että sahalla on onnistuttu erinomaisesti, sillä sairauslomaprosentti on vain 2,3 eli yhtä hyvä kuin toimihenkilöillä.
Uutta on nyt kuukausittain kokoontuva pienempi yhteistyöfoorumi, jossa kokoontuvat luottamusmiehet, sahanjohtaja ja henkilöstöpäällikkö. Foorumi on luotu uutta tilannetta varten, kun Metsäteollisuus ry irtisanoi vanhat työehtosopimuskäytännöt.
– Foorumissa puidaan paikallisia asioita. Sinne on myös aika helppo viedä asioita, joita työporukkakin osaa kysyä, Piippolainen sanoo. Uudessa tilanteessa on silti tuulista.
TYÖTURVALLISUUDESSA NÄKYY SUURI MUUTOS
Yhteispeli on tuottanut sahalla vuosien mittaan tuloksia erityisesti työsuojelussa. Vannerullia ei enää tarvitse nostaa hartiavoimin, on tullut nostoapuvälineitä.
– Telineet ovat käytössä joka paikassa. Tänä päivänä en ole nähnyt, että kukaan olisi tikkailla kiikkunut. Työturvallisuuslaki ohjaa tätä toimintaa, Kettula sanoo.
Kettula on myös päässyt työturvallisuuskorttikurssille ja sen jälkeen kouluttamaan omia työntekijöitä.
– Se on ollut kaikille mielekästä, on tullut ihan positiivista palautetta. Vain yksi kaveri on minun kurssillani nukahtanut, ja olen seitsemän pitänyt, hän vitsailee.
Esimerkiksi tasaamo, jossa tehdään valmiit määrämittaiset ja -laatuiset paketit, on nyt sataprosenttisesti tehtäväkierrossa. Kaikki työntekijät myös pitävät siitä, joka päivä oppii uutta ja työt vaihtuvat. Kierto on sekä työnantajalle että tekijöille eduksi, kun ergonomisetkin asiat pysyvät tasapainossa.
Olimme ensimmäinen saha, johon hankittiin huomiovaatetusta.
Aiemmin tuotanto jakautui miesten ja naisten töihin. Ei jakaudu enää.
– Itse olen tukkilajittelussa, ainoana naisena kahden miehen kanssa. Sinne tulee 60 rekkaa päivässä, Piippolainen kertoo.
Voimakas röntgen viimeistelee lajittelun tukkien oksaisuuden ja koon mukaan, ja tietokone analysoi puut kartiosuhteen mukaan. Lajittelu on pitkälle automatisoitua, mutta silti tarvitaan ihmisiä. Röntgenin käyttö tarkoittaa samalla sitä, että työntekijöillä on säteilymittarit ja he ovat saaneet säteilysuojelukoulutuksen.
Paljon on muuttunut siitä, kun raamisahalla keksillä vedettiin ja lajiteltiin tukkeja. Nyt koko prosessia ohjaa tietokone. Yksi työntekijä saattaa ohjata ja valvoa laajaa aluetta, on kymmeniä kameroita ja monitoreja.
– Olimme myös ensimmäinen saha, johon hankittiin huomiovaatetusta, Kettula kertoo.
Ensimmäinen nimitys vaatteille oli ”pellepuku”. Vastustusta tulee aina, kun tulee uutta, mihin ei ole totuttu. Tänä päivänä kaikilla on huomiovaatteet, kypärää myöten.
Myös työtiloista on tullut lämpöisiä ja valoisia pelkkien peltiseinien sijaan. Sosiaalitilat ovat hyvät, on kahvinkeittimet ja juoma-automaatitkin. Työssäoloon on satsattu.
SATA PROSENTTIA KUULUU LIITTOON
Tähän mennessä kehitys on ollut myönteistä. Nyt ollaan kuitenkin täysin uuden edessä, neuvottelemassa jatkosta ilman yleissitovaa valtakunnallista työehtosopimusta. Alholmassa koetaan, että Teollisuusliitto on tärkeä saada pysymään mukana neuvottelutukena.
Alholmassa on yhdessä ihmetelty, miksi tällaiseen muutoksen mennään. Tuntuma on, että nyt rikotaan yhteistoiminnan kulkua.
– Tähän asti jollakin lailla on arvostettu työntekijää, ihan pikkuriikkisen. Ainakin meidän silmissä arvostus laski aika lailla, Kettula sanoo.
– Työntekijäpuolella on kuitenkin hyvä tilanne, sata prosenttia työntekijöistä kuuluu liittoon ja meillä on suhteellisen hyvä henki, Piippolainen sanoo.
Pääluottamusmies ja työsuojeluvaltuutettu Juha Linna. KUVA: JOHANNES TERVO
Puheyhteys toimii joka päivä
Pohjanmaan Rakennuspellin pääluottamusmies ja työsuojeluvaltuutettu Juha Linna kertoo, että asiat toimivat. Työnantajan kanssa keskustellaan hyvissä väleissä, puheyhteys on joka päivä.
POHJANMAAN RAKENNUSPELTI OY
PERUSTETTU 1987 KOTIPAIKKA Seinäjoki TUOTANTO Julkisivut, ohutlevytuotteet ja peltikattojen asennukset. Esimerkkeinä toteutuksista Seinäjoen ja Kirkkonummen kuparikirjastot, julkisivuista Tampereen Koskikeskus. HENKILÖSTÖ Noin 45, josta tuotannossa ja asennustöissä noin 25. LIIKEVAIHTO 9,2 milj. euroa (2020)
– Työntekijöiden keskuudessakin on hyvä henki. On aina voinut sanoa, että on mukavaa tulla töihin. Töissä ollaan oltu saman luontoisia. On tekijämeininki sekä firmassa että asennuksissa. Kaikki tietävät, että töissä on aina välillä kiire. Se kuuluu työn luonteeseenkin, seinäjokelaisen Pohjanmaan Rakennuspelti Oy:n pääluottamusmies ja työsuojeluvaltuutettu Juha Linna kertoo.
Yhteyden pitää tiiviinä sekin, että Linna toimii myös tuotantovastaavan roolissa firman asioissa.
– Tulee kiirusjuttujakin, joihin on pyrittävä reagoimaan. Töissä kun ollaan, niin töitä tehdään. Ei olla kuluttamassa aikaa, mutta osataan rentoutua kahvi- ja ruokatunnilla, kyllä juttu lentää.
Linnalla on oma motto ”joka päivä oppii jotain uutta”, työ opettaa tekijäänsä. Erityisesti on panostettu työturvallisuuteen, mikä on iskostunut työntekijöihin. Ei tehdä mitään tyhmää tai vaarallista sen enempää asennuksilla kuin tuotannossakaan.
TYÖNTEKIJÄT PÄÄTTÄVÄT VENYMISENSÄ RAJAT
– Myös perusreklamaatiotakin käsitellään ja kerrotaan avoimesti johtajapuolelta myös firman tilanteesta. Missä mennään, miten pitää oikeasti saada jotain valmiiksi ja milloin. Keskustellaan porukan kanssa venymisistä. Jokaisella työntekijälläkin on päätösvalta siinä, ei ketään voi ylitöihin pakottaa. Keskustellaan projektiluontoisesti, kun jotain pitää saada nopeasti aikaan, kuka pystyy jelppimään.
Linna on ollut luottamusmiehenä vuodesta 2007. Yrityksessä on tehty myös paikallisesti sopimuksia. Yksi niistä on tuntipankkijärjestelmä, joka on luotu yhteistyössä työnantajan kanssa. Työn luonteeseen kuuluu, että kesällä pitää venyä. Silloin tuntipankkijärjestelmään kertyy aikaa tunti tunnista -periaatteen mukaan.
– Ylityöt maksetaan kuitenkin kuten pitää.
On erittäin tärkeä, että kun pyritään venymään, työkorvaukset tulevat kuitenkin niin sanotusti kirjan mukaan.
Hiljaisempina aikoina on tuntipankkitunteja pystytty pitämään. Näin on säästytty siltä, että osa työntekijöistä olisi lomautettu.
– On erittäin tärkeä, että kun pyritään venymään, työkorvaukset tulevat kuitenkin niin sanotusti kirjan mukaan. Tästä on työnantajan kanssa oltu samaa mieltä.
Linna pitää erittäin tärkeänä, että työehtosopimukset toimivat perälautoina asioille puolin ja toisin sekä työntekijäpuolelle että työnantajapuolelle. Yleissitovat työehtosopimukset ovat kaikkea muuta kuin turhia, muuten asiat menevät hankalaksi. Kun on raamit, myös paikallinen sopiminen on paljon helpompaa.
– Ehkä olemme siinä mielessä onnellisessa asemassa, että meillä on yllättävän hyvin kaikki. Menee asiat tavallaan oppikirjamaisesti, yhteistyössä sovitusti.
Työntekijät ovat 90-prosenttisesti Teollisuusliitossa, mikä antaa Linnalle hyvät mahdollisuudet toimia.
Vihervarikko Oy huolehtii, että viheralueet ovat kunnossa ja ympäristö siistinä. Työntekijät antavat kiitosta tehtävien vapaudesta ja työporukan rempseästä hengestä.
23.7.2021
KUVA YLLÄ: Puistotyöntekijä Pekka Pyötsiä torjuu rikkaruohoja höyryävän kuumalla vedellä Helsingin Lauttasaaressa.
VIHERVARIKKO OY
PERUSTETTU 1999 KOTIPAIKKA Tuusula TOIMIALA Viheralueiden hoitopalvelut HENKILÖSTÖ 30 LIIKEVAIHTO 1,7 milj. euroa (2020)
Puistotyöntekijä Pekka Pyötsiä starttaa auton lavalla kyydissä olevan dieselmoottorin käyntiin. Aluillaan on puiden juurille kasvaneiden rikkaruohojen höyrytys, jossa ei käytetä torjunta-aineita.
– Pannu kuumentaa pelkkää vettä, Pyötsiä kertoo.
Rikkaruohot lakoavat, kun hän suihkuttaa höyryävän veden puiden juurelle Helsingin Lauttasaaressa sijaitsevassa puistossa. Höyrytys tehdään pari kertaa kesässä.
Neljättä kesää Vihervarikko Oy:llä työskentelevä Pyötsiä kertoo, että työnkuvaan kuuluu höyrytyksen lisäksi muun muassa kitkentää, ruohonleikkausta ja raivausta.
Säät vaikuttavat työnkulkuun. Toukokuun lopussa pääkaupunkiseudulla puhaltanut myräkkä esimerkiksi tarkoitti seuraavan päivän kuluvan raivaustöissä.
Aiemmin Pyötsiä on työskennellyt vihersisustajana, eli sisätilojen kasvit olivat hänen alaansa. Nykyinen kausityö ulkoilmassa sopii hänelle mainiosti.
– On tämä aivan erilaista ja vapaampaa.
Toivottavasti olen täällä töissä eläkkeelle saakka.
Julkisilla paikoilla ihmiset tulevat satunnaisesti juttelemaan työntekijöiden kanssa, mutta myös eläinten kanssa on ajoittain kohtaamisia.
– Piti siirtyä, kun viisi–kuusi valkoposkihanhea alkoi tulla päälle, Pyötsiä muistelee taannoista tapausta.
Varisten kanssa ollaan puolestaan tekemisissä, kun roskia on jäänyt lintujen nokkien ulottuviin.
Vuodesta 1991 ammattiliittoon kuulunut Pyötsiä kertoo jäävänsä eläkkeelle parin–kolmen vuoden kuluttua. Hän on suunnitellut menevänsä työuran loppuun nykymallilla.
– Toivottavasti olen täällä töissä eläkkeelle saakka.
Aiemmin vihersisustajana sisätiloissa työskennellyt Pekka Pyötsiä pitää ulkoilmasta ja puistotyön vapaudesta.
KESÄ ON KIIREISINTÄ AIKAA
Vihervarikko Oy on vuosituhannen vaihteessa aloittanut viheralueiden hoitoon erikoistunut yritys. Työnjohtaja Jussi Nyman kertoo, että toiminta alkoi viherrakennuskohteiden takuuhoidosta ja on laajentunut kuntien ja kiinteistöjen viheralueiden hoitoon.
– Usein olemme aliurakoitsijana viherhommissa, Nyman toteaa.
Urakoihin kuuluvat usein roskisten tyhjennys, ruohonleikkuu, kukkien istutus, kitkentä, pensaiden ja puiden hoito ja rikkakasvien torjunta. Myös leikkikenttien välineiden huolto, syksyn lehtien poisto, luistinratojen kunnossapito sekä hiekoitushiekan poisto keväällä saattavat kuulua urakoihin.
Uudellamaalla sekä Lahden alueella toimiva yritys työllistää vuodessa noin 30 henkeä. Valtaosa työntekijöistä on keväästä syksyyn mukana olevia kausityöntekijöitä. Vakituiset työntekijät hoitavat työt talvikaudella, jolloin he myös pitävät lomiaan.
– Talvella pari–kolme henkeä on kerralla töissä, Nyman kertoo.
Kausityöntekijöissä on kaiken ikäisiä. Osa käy kausitöissä opiskelujen välillä ja osa on lähellä eläkeikää. Nyman laskee, että pisimpään mukana olleet kausityöntekijät ovat nyt kuudetta sesonkia töissä.
Kesäkuu on kiivainta aikaa Vihervarikon vuodenkierrossa.
– Kaikki kasvaa ja voikukat ovat korkeita, Nyman toteaa.
Kesäkukat vaativat varsinkin alkuvaiheessa kolmekin kastelukertaa viikossa. Nyman muistelee, että juhannusaattonakin on käyty kasteluhommissa, jotta kukat eivät kuolisi.
Leikkipuistojen laitteiden tarkastukset ja huollot kuuluvat Jussi Nymanin työnkuvaan.
LEIKKIKENTÄT KUNTOON RUTIINILLA
Leikkikenttien välineiden tarkastukset ja huolto kuuluvat Nymanin työnkuvaan. Hän laskee, että hoidossa on nyt nelisenkymmentä kenttää.
Peruskorjauksen tarpeessa olevia leikkikenttiä on paljon, joten kunnossapitotyötä riittää. Nyman laskee, että lähes joka leikkikenttävierailulla löytyy jotain korjattavaa.
– Jos laite on rikki, pitää sulkea purkamalla tai aitaamalla. Lippusiima ympärillä ei riitä.
Usein leikkikentän laitteeseen tilataan varaosa, jonka Nyman käy myöhemmin asentamassa paikoilleen.
Leikkikenttien huoltajan työ on vastuullista, sillä monen kiikkujan ja liukumäen laskijan turvallisuus on kyseessä.
– Niin paljon on tehnyt tätä, että oppii katsomaan, mitkä osat kuluvat ja aiheuttavat vaaraa, Nyman kertoo.
KORONA TUONUT LISÄÄ ROSKAA
Puistotyöntekijä Jaana Holm avaa roska-astian kyljen ja ottaa säkin lava-auton kyytiin Espoossa Espoonlahdessa sijaitsevalla bussipysäkillä.
– Take away -roska on lisääntynyt räjähdysmäisesti, Holm kertoo korona-ajan ilmiöstä.
Jo muutaman noutolounaan pakkaukset saattavat tukkia jäteastian. Roskiin liittyvä työmäärä kasvoi Vihervarikolla viime syksynä jopa 40 prosenttia tavalliseen verrattuna.
Julkisen liikenteen maskisuositukset ja -pakot ovat näkyneet pysäkeillä.
– Maskit ovat pitkin puskia, Holm hymähtää.
Ihmiset eivät usein uskalla heittää kevyttä maskia syvälle roskikseen. Astiat näyttävät siksi täydemmiltä kuin ovat, ja tuuli sekä linnut levittelevät roskiksen suulle jääneitä maskeja ympäristöön. Holm vinkkaa, että omilla nyöreillään rullalle sidottu maski on helpompi heittää roskiksen perukoille.
Kahvinjuojille Holm viestittää, että kertakäyttömukit olisi hyvä laittaa roskikseen tyhjänä ja kokoon rutisteltuna. Se helpottaa tyhjentäjän työtä, eivätkä astiat täyty ennen aikojaan.
Jaana Holm kertoo, että roskikset täyttyvät entistä nopeammin korona-aikana.
Työntekijät kantavat roskasäkit irti vartalostaan, sillä sisällöstä ei voi olla varma. Holm toteaa, että alueen huumeenkäyttäjät ovat usein kohteliaita, eli piikit on laitettu takaisin tuppeen ennen roskiin heittoa. Vähemmän kohteliaat kulkijat puolestaan tuikkaavat roskapönttöjä palamaan.
Holm kiittää lämpimästi alueen useita vapaaehtoisia roskanpoimijoita.
– Ilman heitä ympäristö olisi paljon ikävämmän näköinen.
Roskapussien rahtauksessa syntyy ajoittain Holmin sanoin mielenkiintoisia työasentoja. Kroppa on kuitenkin kestänyt työn rasitusta.
– Siinä ne jäsenet vahvistuvat. Ei tarvitse käydä salilla työpäivän jälkeen.
KAUNIS LUONTO LÄHELLÄ
Työpäivät vaihtelevat, sillä eteen tulee monenlaista tehtävää. Joskus haetaan merenrannasta polkupyöränraatoja ja joskus noudossa on eläimenraato.
Holm kertoo, että kerran on tullut ilmoitus kuolleesta joutsenesta. Etsintä tuotti tulosta, mutta haaskaeläimet olivat ehtineet ensin, sillä ilmoitukset tulevat tehtävälistalle pienellä viiveellä.
– Lihaklöntti ja sulkia oli jäljellä, Holm kertoo.
Työnjohtaja Jussi Nyman ja puistotyöntekijä Jaana Holm tarkastelevat bussipysäkin roska-astian kuntoa Espoonlahdessa Espoossa.
Kolmatta kesää Vihervarikolla työskentelevä Holm teki aiemmin töitä kierrätyskeskuksella, mutta puutarhakoulutuksen kautta hän siirtyi nykyisiin töihin.
– Tykkään olla kesän töissä, aivan mahtavaa. Luonto on lähellä ja saa ajella kauniissa paikoissa.
Holm kehuu työyhteisön henkeä ja toimivaa kommunikaatiota. Tieto vaihtaa omistajaa viestisovelluksen avulla ja juttu luistaa kollegoita kohdattaessa.
– Työporukka on rempseää ja rentoa.
VAIHTELEVA JA ITSENÄINEN TYÖ
Puistotyöntekijä Deenesh Ramsahye aloitti työpäivänsä kukkien kastelulla ja jatkoi Helsingin Lehtisaareen leikkaamaan ruohoa siimaleikkurilla.
– Päivässä on viidestä kuuteen erilaista tehtävää, Ramsahye kertoo.
Tehtävien vaihtelu ja työnkuvan vapaus miellyttävät.
– Harvassa työssä saa toimia näin itsenäisesti.
Puistotyöntekijä Deenesh Ramsahye leikkaa nurmea siimaleikkurilla Helsingin Lehtisaaressa.
Neljättä kesää Vihervarikolla työskentelevä Ramsahye on aiemmin tehnyt Isossa-Britanniassa parinkymmenen vuoden rupeaman toimistotöissä.
– Tarvitsin vaihtelua.
Hänen oli tarkoitus muuttaa suomalaisen puolison ja perheen kanssa takaisin Isoon-Britanniaan, mutta brittien ero EU:sta mutkisti paluuta.
– Minun oli helpompi jäädä Suomeen, Ramsahye kertoo.
Nyt hän opiskelee logistiikkaa Metropolia-ammattikorkeakoulussa ja toiveissa on avata uutta työuraa opintojen viitoittamalla tiellä.
LIITON JÄSENYYS ON ÄSSÄ HIHASSA
Teollisuusliiton jäsenyys on Ramsahyelle selkeä valinta. Hän uskoo kollektiiviseen neuvotteluvoimaan ja turvaan.
– Jäsenyys on kuin ässä hihassa.
Britanniassa varttunut Ramsahye on nähnyt sikäläisen ammattiyhdistysliikkeen heikentymisen 1980-luvulla Margaret Thatcherin pääministerikaudella.
Aiempaan kotimaahansa verraten Ramsahye puhuu lämpimästi suomalaisesta ammattiyhdistysliikkeestä, jonka vahva asema on ollut hänelle positiivinen yllätys.
Tähän mennessä hän on tarvinnut liiton palveluja veroasioiden selvittämisessä, ja kokemukset ovat olleet myönteisiä.
Deenesh Ramsahye teki 20 vuotta toimistotöitä Isossa-Britanniassa ennen Suomeen tuloa. Nykyisin hän opiskelee logistiikkaa.
KAUSITÖISTÄ VAKINAISEKSI
Jussi Nyman on työskennellyt Vihervarikolla vuodesta 2004. Yhden kesän kausityön jälkeen hänet vakinaistettiin.
Nyman on suorittanut ympäristönhoitajan koulutuksen. Hän pohtii, että koulutus helpotti alan töihin pääsyä, mutta sisällöt eivät suoraan palvelleet työtehtäviä.
– Koulu oli ihan jotain muuta, Nyman sanoo ja kertoo opiskelleensa muun muassa ulkoilureittien ja vesistöjen kunnostusta.
Noin vuosi sitten hän suoritti viheraluemestarin erityisammattitutkinnon, josta on hyötyä, sillä jotkut urakoitsijat vaativat työnjohtajalta tiettyä pätevyyttä.
Nyman on toiminut kaksi kautta myös työpaikan luottamusmiehenä. Virallisen luottamustoimen hän on sittemmin jättänyt, eikä pienellä työpaikalle ole valittu luottamushenkilöitä.
Nyman on kuitenkin edelleen työpaikalla se, jolta kysytään luottamusmiehen tontille kuuluvia asioita muun muassa sopimuksiin ja muihin käytäntöihin liittyen.
TYÖSUOJELUA KAHDELLA TASOLLA
Työntekijöiden perehdytyksessä ja työsuojelussa on usein kaksi tasoa.
Pääurakoitsijalla saattaa olla oma monistenippunsa tai verkkoperehdytyksensä, jonka työntekijät käyvät läpi. Lähempänä Vihervarikon työarkea on koneisiin, työkaluihin ja turvallisuusohjeisiin tutustuminen.
Työtapaturmat ovat olleet Nymanin mukaan harvinaisia. Tarkimpana pitää olla ruohonleikkurien, siimaleikkurien ja raivaussahojen kanssa.
– Onneksi harvoin tapahtuu mitään. Yleisimmät ovat liukastumisia ja kaatumisia, Nyman sanoo.
Ruohonleikkurin sinkoamat kivet eivät lähtökohtaisesti ole vaara leikkurin käyttäjälle, mutta esimerkiksi bussin ikkuna on saattanut kokea kovia.
Nyman kertoo, että pääurakoitsijalta tulevat työsuojelumääräykset eivät aina suoraan sovi viheralueilla tehtävään työhön.
– Jossain piti oikeasti kitkeä kypärä päässä, Nyman naurahtaa.
”Aina on riski, että monta urakkaa loppuu yhtä aikaa, mutta onneksi työn määrä on pysynyt melko vakiona”, sanoo työnjohtaja Jussi Nyman.
Pöriseviä koneita ja some-päivityksiä
Jussi Nyman kertoo, että puistotyöntekijät saavat kuulla monenlaisia tarinoita ohikulkijoilta. Osa antaa palautetta itse töistä, mutta moni hakee vain juttuseuraa.
– Muiltakin elämänalueilta avaudutaan kuin viherhommista, Nyman toteaa.
Hän muistelee, että taannoin Lauttasaaren poppelien kaadosta syntyi keskustelua. Tiedotus ei ilmeisesti ollut tavoittanut alueen ihmisiä, joten kaatotyöt tulivat osin yllätyksenä.
– Siitä tuli haloo.
Kun käyttää pöriseviä koneita, niin ei saa kavereita.
Sosiaalisen median aikakaudella epäsuorat kanssakäymiset ovat lisääntyneet. Nyman muistelee tapausta, jossa hän oli ruohonleikkurin kanssa jumissa. Ohikulkija lähestyi tilannetta, jolloin ensin saattoi ajatella, että hän on tulossa auttamaan. Kulkija kuitenkin nappasi tilanteesta kuvan ja poistui.
– Nykyään jengi kuvaa kännykällä ja laittaa someen, Nyman päivittelee.
Myös töiden laatu määrittää paljon kohtaamisten luonnetta. Kesäkukkien nyppijän työtä tullaan ihastelemaan helpommin kuin konevoiman käyttöä.
– Kun käyttää pöriseviä koneita, niin ei saa kavereita, Nyman toteaa.
Yli 30 hengen työpaikoilla on tehtävä tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelmat. Niin sanoo Suomen laki. Tätä ei aina noudateta, paljastui luottamushenkilökyselyssä. Naisjäsenille tehdyssä kyselyssä nousi kärkevimmin esiin eriarvoinen palkkaus.
13.7.2021
Teollisuusliiton sähköiseen kyselyyn vastasivat 977 työpaikan pääluottamusmiehet ja työsuojeluvaltuutetut. Kysely kartoitti, kuinka usein lakisääteisiä tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelmia tehdään liiton sopimusaloilla.
Vastaajista melkein 30 prosenttia totesi, ettei suunnitelmia ole tehty tai että heillä ei ole tietoa asiasta. Yli puolet eli 59 prosenttia kertoi, että on tehty, mutta osalla ei ole tietoa suunnitelmien sisällöstä. Suunnitelmat pitäisi tehdä yhteistyössä työnantajan ja työntekijöiden välillä, mutta vain 18 prosenttia luottamushenkilöistä oli osallistunut niiden laatimiseen. Työpaikkojen enemmistössä tilanne on se, että suunnitelmat eivät ole vapaasti työntekijöiden luettavissa – vaikka pitäisi – tai asian laidasta ei luottamushenkilöllä ole tietoa.
Selvä enemmistö eli 63 prosenttia luottamushenkilöistä ei ole saanut mitään koulutusta suunnitelmien laadintaan ja toteuttamiseen. Tässä, kuten monessa muussakin asiassa suurten, yli 500 hengen työpaikkojen asiat olivat paremmalla tolalla. Luottamushenkilöt olivat saaneet muita useammin koulutusta.
Suunnitelmat eivät ole kuitenkaan päämäärä sinänsä. Ne pitäisi toteuttaa. Noin 70 prosenttia vastaajista kertoi, että suunnitelmia ei ole toteutettu työpaikalla tai he eivät osaa sanoa, onko vai ei.
”AKTIIVISESTI EDISTETTÄVÄ”
Työntekijälle tasa-arvo- ja yhdenvertaisuuslakien perimmäisenä tavoitteena on saada työympäristö terveelliseksi ja ehkäistä kaikkinainen syrjintä ja epäasiallinen kohtelu töissä.
– Lait lähtevät siitä, että työnantajan on aktiivisesti edistettävä yhdenvertaista kohtelua ja naisten- ja miesten välistä tasa-arvoa. Tasa-arvo ja yhdenvertaisuussuunnitelmissa pitää tarkasti pohtia koko työntekijän työkaari työhönottotilanteesta työsuhteen päättymiseen, samoin pelisäännöt ja toimet, joilla puututaan syrjivään ja epäasialliseen kohteluun. Suunnitelmien tulee olla tärkeä osa uuden työntekijän perehdytystä, sanoo Sari Kola Teollisuusliiton työympäristöyksiköstä.
Kolan vastuulla sosiaali- ja työympäristöasiantuntijana ovat liitossa myös tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden kysymykset. Hän pitää epäkohtana, ettei yhdenvertaisuuslaki vaadi päivittämään suunnitelmaa. Tasa-arvosuunnitelma on laissa määrätty laadittavaksi joka toinen vuosi.
– Ehkä suunnitelma on joskus tehty, ja sitten se hautautuu intranetin syöveriin, Kola kuvailee tyypillistä tilannetta.
– Meidät yllätti, että edes luottamusmiesorganisaatiossa ei ole riittävästi tietoa eikä osaamista tasa-arvosta ja yhdenvertaisuudesta. Jos ei tiedä, ei myöskään hoksaa. Silloin ei pysty tekemään havaintoja ongelmista ja näkemään asioita yhdenvertaisuussilmälasien läpi.
Mutta apu on lähellä! Liitto tarjoaa kolmen päivän Yhdenvertainen työelämä -kurssin kaksi kertaa vuodessa, toisen Murikassa, toisen Hakaniemessä Helsingissä.
– Suosittelen lämpimästi kurssin käymistä. Olemme nähneet, että kurssin käyneillä on eväät nostaa nämä asiat keskusteluun, Kola yllyttää.
EURO EI VAIN KASVA EUROKSI
Naisille suunnattuun sähköiseen kyselyyn vastattiin sangen vilkkaasti, ja vastauksia saatiin 4 671 naisjäseneltä. Heissä oli tasaisesti naisia eri ikäluokista ja eri kokoisilta työpaikoilta. Tämän Arvon mekin ansaitsemme -kyselyn tuloksia hyödynnetään naisten aseman parantamisessa.
Kyselyyn vastanneista 60 prosenttia kertoi kokeneensa työpaikalla sukupuolesta johtuvaa syrjintää tai epäasiallista kohtelua. Kaikkein eniten naiset kokevat eriarvoista kohtelua palkkauksessa, työtehtävien jaossa ja ammattitaidon arvostuksessa. Naisten vastauksista ilmeni, että heidän kaikkia vastuualueitaan tai työkuormaansa ei huomioida. Palkka-avoimuutta ei ole eikä palkka vastaa osaamista.
– Ei oikeastaan hämmästyttänyt, että palkkaus nousi jälleen ykköseksi, sanoo järjestötoimitsija Kirsti Anttila Teollisuusliiton järjestöyksiköstä.
Jälleen-sanalla Anttila viittaa aiempaan, vuonna 2018 tehtyyn kyselyyn naisjäsenille. On totta, että naiset tekevät alempien vaativuusryhmien töitä useammin kuin miehet. Mutta tämä ei ole koko totuus, varsinkaan jos muistetaan, että nuoremmilla naisilla on yhä useammin työhönsä myös ammattitutkinto.
Palkka-avoimuus on työnantajalle punainen vaate, sillä silloinhan perusteettomista palkkaeroista jäisi kiinni.
– Sekä työpaikkojen tasa-arvokampanjoissa että tämän kyselyn avovastauksissa tulee esiin, että työkuormaa ei oteta huomioon. Naisten monitaitoisuutta ei myöskään hyödynnetä, Anttila toteaa.
Kyselyn mukaan syinä ovat esimerkiksi miespuolisten työnjohtajien asenteet tai jako naisten ja miesten töihin. Naiset eivät saa loikata miesten puolelle ennen kaikkea siksi, että silloin he saisivat parempaa palkkaa, vaikka osaamista olisi.
– Naiset opiskelevat ja kehittävät taitojaan erittäin ahkerasti. Vuosien saatossa olen kursseilla ja seminaareissa kuullut, miten naistyöntekijä on kouluttautunut, jopa työnantajan kustannuksella, johonkin tiettyyn tehtävään. Mutta sitten kun hän hakee tuollaista tehtävää, ohi ajaakin joku vähäisemmän kokemuksen tai koulutuksen omaava mies, Anttila kuvailee tilannetta.
VAADI OIKEUKSIASI!
Anttila rohkaisee jokaikistä eriarvoisuuden kohdannutta naisjäsentä vaatimaan työnantajalta selitystä eriarvoisen palkan perusteista. Tämän oikeuden turvaa laki, jossa vielä painotetaan, että mitään kostotoimia ei näiden oikeuksien käyttämisestä saa tulla.
– Palkka-avoimuus on työnantajalle punainen vaate, sillä silloinhan perusteettomista palkkaeroista jäisi kiinni, erot tulisivat päivänvaloon, Anttila vielä mainitsee työnantajapuolen otteen tasa-arvon toteuttamiseen. EK lähti pois asiaa valmistelleesta työryhmästä viime vuonna.
”Huono johtaminen” on Anttilasta iso tekijä naisten syrjittyyn asemaan, joka ilmenee esimerkiksi palkka-eroina. Tämä ei hyödytä myöskään työnantajaa.
– Minun lempiaiheeni on vaatia kunnon kehityskeskusteluja myös naisille. He pääsisivät kertomaan osaamisestaan. Ja jos naisten sallitaan kehittävän ammattitaitoaan, hyötyy siitä myös työnantaja.
Anttila korostaa sitä, että Teollisuusliitolla on paljon koulutusta tarjolla luottamusmiehille.
– Miten luottamusmiehet voisivat saada valmiuksia tehtävänsä hoitamiseen, jolleivat he kouluttaudu? Lait tasa-arvosta ja yhdenvertaisuudesta ovat aivan yhtä tärkeitä tuntea kuin muutkin luottamusmiehelle merkitykselliset lait, Anttila alleviivaa.
JOS TESSIÄ EI OLISI?
– Siinä, missä hyvinvointivaltio on naisten turva, yleissitova työehtosopimus on tasavertaisen palkkauksen ehto.
Niin tiivistää kyselyistä välittyvän viestin Teollisuusliiton tutkimuspäällikkö Anu-Hanna Anttila. Hän arvioi, että ilman tessejä arkikielessä ”pärstäkertoimeksi” kutsuttu asia tulisi kasvattamaan palkkaeroja. Samaten tekisivät tutkimuskielellä ”sukupuolimuuttujaksi” nimitetyt asiat.
– Jo aiemmilta vuosikymmeniltä on tutkimustietoa palkkauksen rakenteista. Miesten hekot (henkilökohtainen palkanosuus) ovat olleet systemaattisesti korkeampia kuin naisten, Anttila huomauttaa.
Naisiin vaikuttavat miehiä enemmän myös perhevastuut. Anttilaa huolettaa tässä yhteydessä etenkin uusi työaikalaki, joka sallii pidemmät työviikot ja -päivät.
– Työnantajapuolella on kova hinku työajan joustamiseen. Mutta vastuu perheestä ei muutu, koulut ovat auki samaan aikaan kuin ennenkin, samoin päiväkodit, Anttila toteaa perheen sujuvaa arkea rikkovista ”joustoista”.
Tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelmista tutkimuspäällikkö toteaa, että ne pitää myös toteuttaa.
– Näitä asioita ei voi seurata ja kehittää, ellei niitä jalkauteta käytännöiksi työpaikoilla, Anttila muotoilee.
AKKAIN JUTTUJA?
Juha Pakarinen on joensuulaisen Thermo Fisher Scientific Oy:n yli 400 tuotantotyöntekijän pääluottamusmies ja liiton työympäristö- ja tasa-arvojaoston jäsen.
– Raskaammalla puolella on aika paljon niitä kaksilahkeisia, jotka pitävät tasa-arvoa akkain juttuina. Mutta tasa-arvoa ei pidä nähdä miesten ja naisten vastakkainasetteluna, se on paljon muutakin, Pakarinen toteaa korostaen sitä, että kaikkia on kohdeltava yhdenvertaisesti riippumatta kansallisuudesta tai mistään muustakaan henkilöön liittyvästä asiasta.
Miten tasa-arvotaistelija edistää itse kaikkien yhdenvertaista kohtelua?
– On väännettävä paljon rautalankaa. Ja keskusteltava, keskusteltava ja keskusteltava. Joskus on tosin nostettava kädet pystyyn. Tämä ihminen on elänyt pimmeessä koko ikänsä, työskennellyt siinä syrjäisessä autokorjaamossa, jossa on nakukalenterit tapettina. Joskus on vain luovutettava.
Toivon, että painetun työehtosopimuksen viimeisille, tyhjille sivuille tulisi muistutus tasa-arvo- ja yhdenvertaisuuslaeista henkilöstömäärään peilaten.
– Onko naisten varpaat halvemmat kuin miesten?
Niin Pakarinen kertoo joskus aloittavansa keskustelun. Hölmistyneeseen ”Kuinka niin?” -vastaukseen voi sitten jatkaa, että jos ei ole niin sitten pitää naisillakin olla turvakengät. Jos ei olisi, kaatuisivat naisen työt sitten miehen niskaan, kun nainen on sairauslomalla.
Ja sitten voidaan päästä puhumaan jo itse tasa-arvolaista ja yrityksen tasa-arvosuunnitelmasta. Jos nainen saisi samasta työstä enemmän palkkaa, niin milläs siihen pääsee kiinni?
– Tasa-arvolailla, Pakarinen valistaa.
Palkkakartoitus ja tarkka seuranta siitä, miten vapautuviin työpaikkoihin haetaan ja sijoitutaan, siinä on Pakarisen tarjoamia esimerkkejä käytännön työkaluiksi tasa-arvon toteuttamiseen.
– Me näemme palkkojen muutokset. Helposti miehillä nousee tappiin. Mutta suunnitelman takia voimme kysyä: Miksi? Perusteettomia palkanlisiä ei saa olla, Pakarinen kertoo.
TYÖTÄ MAAILMALLA – JA SUOMESSA
Pakarinen on käynyt kahdessa Afrikan maassa, Ghanassa ja Malawissa, pitämässä tasa-arvokoulutuksia yhteistyössä SASK:in kanssa. Hän sanoo olevansa ”tavattoman ylpeä” saavutuksistaan Malawissa. Siellä vailla mitään suojavarusteita ja alati vaanivan seksuaalisen väkivallan uhan alla työskennelleet naiskaivostyöntekijät saivat oloihinsa erittäin huomattavat parannukset koulutuksen jälkeen. Heidät muun muassa siirrettiin tekemään vain päivävuoroa, mikä vähensi seksuaalista väkivaltaa tuntuvasti.
Pakarinen kertoo, että häntä on soimattu: ”Miks sie sinne lähdet, kun Suomessakin on epäkohtia?”
Jälleen on väännettävä rautalankaa:
– Jos me saamme Malawin kaltaisissa maissa paikallisten työntekijöiden asiat kuntoon, ei heillä ole tarvetta lähteä muualle töitä etsimään.
– Ja kaikilla on joku ukki tai ukin ukki, joka on käynyt esimerkiksi Amerikoissa. Siitä ei vaan haluta puhua. Mutta miksiköhän hän lähti? Ihan samalla tavalla työn ja paremman elämän perään, Pakarinen painottaa kuvaillessaan Suomeen töihin nyt tulevien ulkomaalaisten työntekijöiden todellisuutta.
Pakarinen puhuu voimakkaasti liiton antaman tasa-arvokoulutuksen puolesta, erityisesti Murikka-opiston puolesta.
– Murikassa ajatukset ovat poissa arkiasioista. Eikä siellä ole työkaveri seuraamassa ja kuuntelemassa. Uskaltaa vapaasti olla samaa ja jopa eri mieltä tasa-arvoasioista.
– Toivon myös, että painetun työehtosopimuksen viimeisille, tyhjille sivuille tulisi muistutus tasa-arvo- ja yhdenvertaisuuslaeista henkilöstömäärään peilaten. Niissä enimmäkseen pienissä työpaikoissa, jossa isäntä määrää, tämä helpottaisi luottamusmiesten työtä. Isäntä ei silloin pysty kumoamaan vaatimuksia, sillä niiden takana on laki.
