REPORTAASI: Laivoja 155 vuoden kokemuksella – Telakka pysyy keskellä Helsinkiä

Yli 150 vuoden kokemus telakkatöistä takaa, että Helsingin telakan rautakourille riittää tulevaisuudessakin töitä.

HELSINKI SHIPYARD OY

PERUSTETTU Tällä nimellä 2019, alun perin 1865
KOTIPAIKKA Helsinki
OMISTAJA Algador Holdings Ltd.
TUOTANTO Arktiset erikoisalukset: jäänmurtajat ja risteilijät
HENKILÖSTÖ 480, omia tuotannon työntekijöitä 215
LIIKEVAIHTO 4,4 miljoonaa (2019), mutta ollut esimerkiksi 289 miljoonaa (2017)

Kuljetusmies Victoria Kurnosova seuraa korkealta katon rajasta, miten laiva valmistuu pala palalta.

Helsinki Shipyard Oy:n Helsingin Hietalahden telakan yli 280 metriä pitkä allashalli avautuu upeasti katonrajasta. Siltanosturin ohjaamossa työskentelee sinioranssiin työhaalariin pukeutunut kuljetusmies Victoria Kurnosova. Hän tuli telakalle vuonna 2016 suoraan koulusta, kun veli kertoi, että työtä olisi tarjolla.

– Luulin, että tulen tänne siivoushommiin, mutta päädyin veljeni työpariksi kuljetusmieheksi. Kuljetan lohkoja, siirrän tavaroita trukilla, olen nosturikuski ja myös telakan ensimmäinen naispuolinen nosturin alamies. Toistaiseksi olen ajanut sisällä näitä siltanostureita, mutta keväällä saan koulutuksen myös ulkonostureihin, Kurnosova kertoo.

Häntä kiinnostaa työssä kokonaisuuden ymmärtäminen: miten laiva rakennetaan vaiheittain merille valmiiksi alukseksi. Nosturinsa ohjaamosta hän näkee, miten laiva kasvaa päivä päivältä.

”Toistaiseksi olen ajanut sisällä näitä siltanostureita, mutta keväällä saan koulutuksen myös ulkonostureihin”, Victoria Kurnosova kertoo.

OMA TIIMI TÄRKEIN

Laivanrakennus on imaissut Kurnosovan niin, ettei hän muita aloja enää suunnittele. Sen sijaan laivanrakennuksen opinnot, kuten laivojen sisustaminen, voivat olla hänellä vielä edessä. Vaikka laivat innostavat, ihmiset ja työilmapiiri merkitsevät Kurnosovalle eniten.

– On hienoa, että täällä on paljon ihmisiä eripuolilta maailmaa ja mukava päästä tutustumaan heihin.

Oma tiimi on kaikki kaikessa.

– Tykkään tosi paljon kymmenen hengen nostoporukastamme. Se on minulle kuin perhe.

Kuljetusmies Victoria Kurnosova on Helsingin telakan ensimmäinen naispuolinen nosturin alamies.

MONIPUOLISTA TYÖTÄ

Alhaalla allashallissa putkiasentaja Esko Pesonen huhkii laivan konetilan varustelussa sijaitsevassa työpisteessä.

Työn alla on ensimmäinen kolmesta noin sadan metrin pituisesta arktisesta tutkimusristeilijästä. Vaikka työvaiheet ovat pitkälti samanlaisia eri laivoissa, on niiden eri alueilla asioita, jotka pitää sisäistää ennen töiden aloittamista.

– Kun menen laivassa uudelle alueelle, kuluu aina muutama päivä, ennen kuin olen hommassa sisällä. Piirustukset pitää käydä läpi ja funtsia, miten työ etenee. Sitten se lähtee rullaamaan.

Putkiasentaja Esko Pesosella on liki kolmen vuosikymmenen kokemus telakkatöistä. Kun Helsingissä työt ovat vähentyneet, hän on käynyt matkatöissä Turussa.

Pesonen on viihtynyt työssään, vaikka olosuhteet ovatkin välillä kovat. Melu, savu ja kaasut ovat montussa melkoiset. Monipuolinen työ ja vapaus tehdä omaan tahtiin ovat Pesoselle tärkeitä.

Kun omalla työpaikalla on viime aikoina ollut hieman hiljaisempaa, Pesonen on ollut pariin otteeseen komennuksella Turun telakalla auttamassa kolmen risteilijän rakentamisessa. Nyt töitä piisaa onneksi tutussa ympäristössä.

– Mukavampaahan se on käydä kotoa käsin töissä. Turun keikalla tehtiin 12 tunnin päiviä. Tässä iässä niin pitkät päivät jo tuntuvat.

Nuoria Pesonen toivoo työssään rinnalleen.

– Työnantaja saisi palkata lisää nuoria. Oma väki käy koko ajan vähäisemmäksi, kun porukkaa jää paljon eläkkeelle.

ULKOISTAMINEN ARVELUTTAA

Polttokoneen käyttäjä Kari Notko muistelee koneensa äärellä kaiholla aikoja ennen vuotta 2003, jolloin telakalla tehtiin lohkot itse pitkästä tavarasta.

– Mittaustyö oli meillä huipussaan juuri silloin, kun johtajat päättivät siirtää lohkojen tekemisen Turkuun. Kun teimme lohkot itse, ne olivat kerralla kunnossa ja ne laitettiin suoraan kiinni. Kun tekeminen on siirretty nyt Liettuan Klaipedaan, homma on mennyt jälleen taaksepäin.

Polttokoneen käyttäjä Kari Notko valmistaa laivoihin pieniä osia kuten polvioita ja korvia.

Notko on telakalla yksi harvoista, joka jatkaa oman käsityön perinnettä. Hän valmistaa jo ikääntyneellä polttokoneellaan laivaan tarvittavia pieniä osia, kuten polvioita, korvia ja nimilappuja. Polttokoneella osat valmistetaan enintään 3 kertaa 6 metrin teräslevystä.

Liki neljänkymmenen vuoden työurallaan Notko on koonnut laivoja monessa eri työvaiheessa. Hitsaustyötkin sujuvat.

– Piirustuksiakin osaan lukea, ainakin jollain tasolla, Notko sanoo vaatimattomasti.

LAKOLLA KIKYT POIS

Matkalla Notkon polttokoneen ääreltä seuraavaan työpisteeseen ohitetaan halli, jonka nimi merkitsee paljon jokaiselle telakkatyöläiselle: Vallankumoushalli.

– Kun ammattiosasto ilmoittaa, että kokoonnumme Vallankumoushallissa, kaikki tietävät, että kyse on tästä hallista, Helsinki Shipyardin pääluottamusmies ja toisen polven luottamusmies Ilpo Haaja sanoo.

Kokoontumisiin liittyi takavuosina eriväristen lappujen jakaminen. Tummanpunainen tarkoitti valmistautumista 2–3 päivän lakkoon ja vaaleampi punainen lyhyempää työnseisausta.

– Kerran kävi niin, että tummanpunaiset laput jaettiin. Luultiin, että lakko tulee, ja kaikilla oli koko telakalla siviilit päällä. Mutta ei lakkoa tullutkaan, koska kokous päätti niin, Haaja muistelee vuosia, jolloin Hietalahden telakka oli lakkoilussa Suomen ykkönen.

Telakalla koittaa pääluottamusmies Ilpo Haajan mukaan uusi päivä, kun töitä riittää jälleen useammaksi vuodeksi.

Viime vuosina Vallankumoushalliin on kokoonnuttu harvoin. Aihetta ei ole ollut. Pienen syyn takia ei lakkoasetta kaiveta esiin.

Kikyn saaminen pois oli riittävän iso syy lakkoon. Lakko myös kannatti: kiky-tunteja ei tullut, muihinkaan heikennyksiin ei jouduttu, eivätkä työntekijät antaneet tässä asiassa mistään periksi. Työnantaja on toki erimieltä lakon merkityksestä. Ammattiosasto sai lakosta 5 000 euron sakot.

– Lakkoa pitää käyttää harkiten ja vain silloin, kun on todella aihetta. Jos turhaan lakkoilee, lakkoase happanee, Haaja sanoo.

MATKATÖISTÄ PALUU HIETALAHTEEN

Vallankumoushallissa työskentelee putkihitsaaja Pauli Kokko. Hän on telakan paluumuuttaja. Kokko tuli Helsingin telakalle ensimmäisen kerran levyseppähitsaajakurssille 1970- ja 1980-lukujen taitteessa ja uudestaan vuonna 2012.

Päätös hitsarinuralle oli aikanaan helppo.

– Kun lukuhaluja ei ollut ja asuin lähellä, hain tänne Wärtsilän telakan kurssille. Sillä tiellä ollaan.

Putkihitsaaja Pauli Kokko tuli telakalle töihin 1980-luvun alussa Wärtsilän levyseppähitsaajakurssin kautta.

Välissä Kokko ehti kiertää hitsaustöissä Suomen eri telakoilla sekä Norjassa ja Venäjällä.

– Pääkaupunkiseudulla syntyneelle tämä on hyvä pitkäaikainen työpaikka, vaikka välillä onkin ollut vaakalaudalla, miten tämä jatkuu. Reissuhommat eivät enää kiinnosta, vaan kiinteä työpaikka on hyvä asia.

Hitsarina Kokkoa harmittaa alihankkijoilta tulleet maalatut lohkot, joiden kokoonpano tehdään telakalla. Lohkojen varusteluvaiheessa työntekijät altistuvat maalinkärylle ja hiontapölylle.

Telakan uudelta omistajalta Kokko odottaa jatkuvuutta.

– Olisipa uusi omistaja niin vakavarainen, että toiminta olisi vakaalla pohjalla.

JOKAISTA KYSYTÄÄN LIITTOON

Vanhan polven työntekijöille ammattiosastoon kuuluminen on itsestäänselvyys. Nyt monet nuoret eivät ole koskaan kuuluneet liittoon, ja heidän mukaan saaminen on vaikeampaa kuin ennen.

– Jokaista, joka tänne tulee, jututetaan niin kauan, että saisimme hänet liittymään liittoon. Aivan kaikkia emme kuinkaan onnistu saamaan jäseniksi, Haaja harmittelee.

Pääluottamusmies Haajan huoliin kuuluu myös tuhansien teollisuuden työpaikojen väheneminen pääkaupunkiseudulla ja erityisesti Helsingissä.

– Kaikista meistä ei ole lukijoiksi ja siistiin toimistotyöhön. Käsityön osaajille pitäisi riittää töitä.

Telakalla rakennetaan parhaillaan ensimmäistä kolmesta arktisesta tutkimusristeilijästä.

Telakkatyö on edelleen käsityötä, vaikka työmenetelmät ja työolot ovatkin muuttuneet paljon niiden 40 vuoden aikana, kun Haaja on telakalla työskennellyt. Aikanaan työt tehtiin pelkästään ulkona, nyt pääasiassa sisällä.

Iso osa telakan omista työpaikoista häviää eläköitymisten vuoksi. Eläkkeelle jäävien tilalle työnantaja on haluton palkkaamaan uusia Suomessa pysyvästi asuvia laivanrakentajia muutamia poikkeuksia lukuun ottamatta.

– Helsingin telakka on haluttu työpaikka suomalaisten alihankkijatyöläisten keskuudessa. Heitä on nykyisin vähän. Reilulla pelillä toimivat suomalaiset alihankkijayritykset eivät valitettavasti pärjää ulkomailta tulevien palkkoja polkevien alihankkijoiden kanssa.

KOVAA TYÖTÄ KESKELLÄ PORVARIALUETTA

Ennen vain harva pääsi terveenä eläkkeelle.

– 1980-luvulla kukaan ei päässyt vanhuuseläkkeelle, vaan kaikki joutuivat sairaseläkkeelle. Yksi suurimmista syistä tähän oli työn tekeminen kylmää rautaa vasten kovina pakkastalvina, Haaja sanoo.

Toinen edelleen ajankohtainen ongelma on ilmanlaatu.

– Työterveyslaitos on selvittänyt, että täällä on monta tuhatta kemiallista yhdistettä, joista ei ole mitään tietoa, miten ne vaikuttavat ihmisiin.

Kulumaviat ovat kolmas työterveyden rasite.

– Tämä on kovaa työtä. 60-vuotiaasta näkee, että hommia on painettu. Toisilla fysiikka kestää ja toisilla ei, Haaja sanoo.

Katettu allashalli on parantanut sekä työskentelyolosuhteita että taannut telakan jatkuvuuden.

Telakan naapurissa on porvarillinen Eira, jossa on paljon asuntoja. Halli eristää työn äänet niin, ettei telakka aiheuta meluhaittaa ympäristölleen.

Seudun asukkaat ovat telakasta ylpeitä, ja sitä on käytetty myös kannusteena opiskeluun.

– Porvareilla oli tapana sanoa lapsilleen, että ellei opiskelu kiinnosta, joudut vielä telakalle töihin, Haaja muistelee keskustelujaan eiralaisten kanssa.

NUORIA KAIVATAAN

Ikärakenne on telakan ongelma. Toisaalta ovat 1980-luvulla töihin tulleet vanhat rautakourat ja toisaalta viime vuosina töihin tulleet nuoret. 30–40-vuotiaita on liian vähän.

– Tarvitsemme nuoria koko ajan lisää, sillä työn oppiminen vaatii työskentelyä vanhemman työntekijän rinnalla useita vuosia, Haaja sanoo.

Työpaikkojen väheneminen on näkynyt rajusti telakalla. Vuonna 2004 henkilöstöä oli kaikkiaan noin neljätuhatta. Nyt toimihenkilöitä on noin 180 ja omia tuotannon työntekijöitä 215. Omien työntekijöiden määrä on lähes puolittunut vuoden jatkuneiden lomautusten vuoksi.

Suurella osalla telakan osaajista on vuosikymmenten kokemus, jota jaetaan mielellään nuoremmille.

Yhteys työnantajaan on tällä hetkellä huomattavasti parempi kuin 1980- ja 1990-luvuilla, koska politiikan merkitys työelämässä on vähentynyt ainakin paikallisesti. Mutta ei kokonaan.

– Kyllä työmiehen täytyy edelleen ymmärtää, kuka heidän asioitaan ajaa. Muuten tulee kiky-sopimuksia, aikeita eläkeputken poistamiseksi ja muita huononnusehdotuksia, Haaja näkee.

SAARIKANGAS SAI UOTILAN EDUSKUNTAAN

Vuoden 2019 toukokuussa toimitusjohtajana aloittanut Carl-Gustaf Rotkirch on kokenut ja tuttu mies telakalla, sillä hän työskenteli telakalla jo viime vuosituhannella. Mutta yksi mies nousee hänenkin ylitseen.

Martin Saarikangas piti tämän telakan puolia ihan toisella tavalla kuin monet muut toimitusjohtajat. Hänen aikanaan kyllä tappelimme työnantajan kanssa paljon, mutta ajat olivat silloin erilaiset kuin nyt, Haaja sanoo.

Oma tarinansa on se, jonka mukaan telakan pääluottamusmiestä ja levyseppähitsaajaa Kari Uotilaa tuettiin Saarikankaan myötävaikutuksella kymmenillä tuhansilla markoilla eduskuntaan vuonna 1995.

– Kerrotaan Saarikankaan sanoneen, että kyllä me tarvitsemme eduskuntaan yhden ukon puolustamaan telakkaa, Haaja naurahtaa.

HIETALAHTI MUITA PAREMPI

Haajan puheesta henkii syvä ylpeys telakasta ja ennen kaikkea sen työntekijöiden kokemuksesta, osaamisesta ja hyvästä yhteishengestä. Ne ovat taanneet työn laadun, joka on tuonut aina uusia tilauksia Hietalahteen.

– Täällä on opittu vuosikymmenten aikana tekemään laadukkaita laivoja: jäänmurron Rolls-Royceja ja risteilijöiden Cadillaceja.

Haaja luonnehtii telakkansa työmoraalia Suomen parhaimmaksi. Moraali ja sen puute koskee erityisesti työnantajan toimia joissakin asioissa.

– Rauman telakan mallia pelkään: oma työnvoima pannaan pihalle, ja työt teetetään lähetetyllä työvoimalla. Kukaan heistä ei tunnusta alipalkkaustaan, koska työntekijät ovat niin peloteltuja. Tällaisen lähetetyn työvoiman takana on jopa järjestäytynyt rikollisuus.

Lähetetyn työvoiman ongelma ei vielä tällä hetkellä koske laajasti Helsingin telakkaa, jossa heitä on noin 80. Työn määrä nousee uusien laivatilausten myötä, ja niin myös työllisten määrä kasvaa lähikuukausina.

155 VUOTTA LAIVANRAKENNUSTA

Ensimmäinen Hietalahden telakka perustettiin vuonna 1865. Useiden välivaiheiden jälkeen siitä tuli osa Wärtsilää vuonna 1938. Sotien jälkeen telakka tuli kuuluisaksi sotakorvauslaivojen valmistajana.

Vuonna 1977 telakalta valmistui maailman ensimmäinen kaasuturbiinia käyttänyt matkustajaristeilijä GTS Finnjet, joka nosti suomalaisen laivanrakentamisosaamisen maailmanmaineeseen. Hyvästä nosteesta huolimatta telakka ajautui konkurssiin vuonna 1989, mutta jatkoi Masa Yardsina. Sittemmin telakka siirtyi norjalaisille Kvaernerille ja Akerille sekä korealaiselle STX:lle.

Vuonna 2010 STX ja Venäjän valtion omistama United Shipbuilding Corporation (USC) perustivat yhteisyrityksen ja nimesivät Hietalahden telakan Arctech Helsinki Shipyardiksi, joka kuvasi hyvin telakan silloin alkanutta erikoistumista arktisiin aluksiin, kuten jäänmurtajiin. Arctech siirtyi sittemmin kokonaan USC:n omistukseen.

USC myi Arctechin toukokuussa 2019 venäläisomisteiselle Algador Holdings Ltd:lle, joka nimesi telakan Helsinki Shipyardiksi. Brittiläinen risteilyvarustamo Swan Hellenic, jota telakan omistajat hallitsevat, on tilannut telakalta kolme arktista risteilijää.

Tilatut alukset ovat reilut sata metriä pitkiä eli noin kolmasosan jättiristeilijöistä. Niiden varustelu tulee olemaan luksusluokkaa ja matkat sen hintaisia, eli alkaen 30 000 euroa. Ensimmäisen aluksen on määrä valmistua elokuussa 2021.

”Tykkään tosi paljon kymmenen hengen nostoporukastamme. Se on minulle kuin perhe”, kuljetusmies Victoria Kurnosova sanoo.

TEKSTI JUKKA NORTIO
KUVAT JANI LAUKKANEN

TYÖKAVERIT: Tarmo Tyni ja Ari Majava: ”Huumoria tarvitaan”

Työpaikka on pilalla, jos sieltä puuttuu pieni herjanheitto. Yli 30 vuotta samassa työssä on opettanut tuntemaan toisen huumorintajun, sanovat Taivalkosken Telatek Worksin levyseppähitsaajat ja luottamusmiehet Tarmo Tyni ja Ari Majava.

TARMO TYNI

Levyseppähitsaaja
Pääluottamusmies

ARI MAJAVA

Levyseppähitsaaja
Varapääluottamusmies, ao. 129:n puheenjohtaja

Telatek Works Oy, Taivalkoski

TARMO TYNI: Me väännämme vitsiä vähän joka asiasta täällä töissä. Se on hyvä homma. Pahimpia herjoja en kerro, mutta jotakin voi arvata jo siitä, että Arin sukunimi on Majava. Siitä keksii vaikka mitä.

ARI MAJAVA: Huumoria tarvitaan. Se on työpaikalla äärimmäisen tärkeä asia. Ottaako toinen nokkiinsa heitoista? Sellaista ei tule edes ajateltua.

TARMO: Olemme olleet täällä töissä niin pitkään, että meille on kehittynyt omanlainen keskinäinen huulenheitto. Joskus huomaa, että muut eivät välttämättä ymmärrä meidän huumoriamme. Kun joku uusi tulee tänne töihin, hän saattaa katsella ja kuunnella näitä juttuja hetken ihmeissään.

ARI: Kun on pitkään tehnyt työtä yhdessä tietää, että kyllä tuo nämä heitot sulattaa. Joku voi miettiä, että onko tuollainen heittely ihan normaalia, mutta me tiedämme, että kyllä tuo toinen sietää melkein mitä vaan. Jos se jostakin pahastuu, se on vähän aikaa hiljaa.

TARMO: Työpaikka on pilalla, jos sieltä puuttuu pieni herjanheitto.

ON VUOSI 85, KAUAN ON AIKAA SIIS…

ARI: Tulin tänne töihin ensimmäisen kerran toukokuussa 1985. Muistan, kun katselin tyhjää tehdashallia. Silloin elettiin Rautaruukin aikaa ja täällä alettiin tehdä junanvaunuja.

TARMO: Tulin ensimmäisen kerran tänne töihin vuonna 1985, kun olin päässyt armeijasta. Kävin lyhyen työrupeaman Savossa 1988. En viihtynyt siellä, eikä palkka ollut hyvä. Esikoisemme oli puolivuotias. Kävelimme puolison kanssa nukuttamassa vaunuissa nukkuvaa poikaa ja puoliso kysyi, miltä täällä mahtaa tuntua kymmenen vuoden kuluttua. Sanoin, että sitä me emme tule näkemään. Palasimme Taivalkoskelle melkein saman tien, vuonna 1989.

Kyllä tuo nämä heitot sulattaa.

TARMOLTA SAA HYVÄT NEUVOT

ARI: On tärkeää, että on työkaveri, jolta voi kysyä neuvoa. Tuotannon homma on sellaista, että välillä meinaa mennä sormi suuhun. Tarmolta voi aina kysyä – ja joskus saattaa saada jopa asiallisen vastauksen.

TARMO: Tällä konepajalla on valmistettu vuodesta 1998 yli 200 ruoripotkuria. Se on aikamoinen määrä.

PORONKELLONTAKOJAT OSAAVAT

ARI: Työ on muuttunut vuosien varrella entistä likaisemmaksi ja raskaammaksi. Kun tulimme tänne töihin, valmistimme junanvaunujen runkoja. Materiaalit olivat ohuita nykyisiin verrattuna. Yksi ruoripotkuri painaa 95 000 kiloa. Kun siihen upotetaan moottori, se painaa 200 000 kiloa.

TARMO: Oli onni, että Rautaruukin vuorineuvos Helge Haavisto piti Taivalkosken puolta. Hän sanoi, että myös Koillismaalla tarvitaan työtä. Niin tänne tuli vuonna 1985 tämä tehdas, vaikka jotkut irvileuat etelässä sanoivat, etteivät ne poronkellontakojat osaa junanvaunuja hitsata. Toisin on.

ARI: Täällä on jatkuva pula työntekijöistä. Koillismaalla ei enää kouluteta metallimiehiä, ennen täällä oli ammattikoulu. Väki on muutenkin vähentynyt. Tehtaan konepajapäällikkö on rippikoulukaverini.

TARMO: Metallityö ei nuoria kiinnosta. Olenkin sanonut työnantajalle, että kyllä se euro vaan on hyvä konsultti.

Eipä täällä olisi jaksanut kulkea 31 vuoden ajan, jos tämän ottaisi kovin vakavasti.

TÄRKEÄÄ OSATA VETÄÄ RAJANSA

TARMO: Kun me tulimme yli 30 vuotta sitten työelämään, oli itsestäänselvyys kuulua ammattiliittoon. Nyt se ei enää ole. Koetan kertoa nuoremmille, miten iso apu ja tuki liitosta on. Pääluottamusmies katsoo, että hommat menevät asiallisesti. Työnantajan kanssa on pientä vääntöä aina silloin tällöin. Kenenkään kanssa ei tarvitse olla aina samaa mieltä.

ARI: Olen varaluottamusmies ja ollut myös pääluottamusmiehenä. Se oli melko kuormittavaa, koska pidin työpuhelinta aina auki ja puhuin vapaa-aikanakin työpaikan ongelmista ja kuuntelin muita. Tarmo on opettanut väen siihen, että työasiat hoidetaan työaikana. Se on hyvä homma.

TARMO: Kun lähden työpaikan pihasta kello 14, suljen puhelimen ja ajattelen ihan muuta. Minulla on kaksi nuorempaa veljeä ja hekin ovat täällä töissä.

ARI: Vapaalla emme juuri tapaa toisiamme, koska asumme eri puolilla pitäjää. Taivalkoski on aika laaja kylä. Lähettelemme esimerkiksi WhatsAppissa videoita ja muuta kivaa toisillemme. Tarmo harrastaa metsästystä, minulta ovat ne hommat jääneet.

TARMO: Muutin kotikonnuilleni Koston kylään järven rannalle. Työmatkaa on 40 kilometriä. Viihdyn syrjäkylällä hyvin, tykkään, kun saa olla rauhassa.

ARI: Taivalkoski on hiljentynyt vuosien varrella. 30 vuotta sitten täällä oli monta baaria ja ravintolaa. Tansseja pidettiin joka viikonloppu ja porukkaa riitti. Nyt väki on vähentynyt eikä täällä ole juuri mitään tapahtumia.

TARMO: Työpaikka on kuitenkin mukava. Eipä täällä olisi jaksanut kulkea 31 vuoden ajan, jos tämän ottaisi kovin vakavasti.

TEKSTI TERHI FRIMAN
KUVAT VESA RANTA

SARJA JATKUU

Kertokaa meille hyvästä työkaveruudestanne, saatamme tehdä teistä jutun: tekija@teollisuusliitto.fi

REPORTAASI: Ylöjärven ylpeys Avant Tecno vie pienkuormaajia maailmalle

Noin 180 tuotannon työntekijää valmistaa vihreitä pienkuormaajia Avant Tecnon tehtaalla Ylöjärvellä. Yritys syntyi maatalouskoneita valmistaneen Ylö-Tehtaiden raunioille vuonna 1991. Aktiivisen tuotekehityksen ansiosta asiakaskunta on laajentunut ja kysyntää riittää. Avant Tecno vie kuormaajia yli 50 maahan, ja tuotantoon on palkattu viime vuonnakin toistakymmentä uutta työntekijää.

KUVA YLLÄ: Kalle Lintula on työskennellyt pian kaksi vuotta tiiminvetäjänä viimeistelyssä. Asentaja Henry Kouri kuuluu hänen tiimiinsä.

4.1.2021

AVANT TECNO OY

PERUSTETTU 1991
KOTIPAIKKA Ylöjärvi
OMISTAJA Risto Käkelä perheineen
TUOTANTO Pienkuormaajat maatalouteen, kiinteistönhoitoon ja viherrakentamiseen
HENKILÖSTÖ Suomessa 230 työntekijää, joista tuotannossa noin 180
LIIKEVAIHTO yli 142 miljoonaa (2020)

Avant Tecnon Ylöjärven tehtaalla valmistuu 125 pienkuormaajaa viikossa.

Viisitoista vihreää pienkuormaajaa odottaa loppusilausta Avant Tecnon tehtaalla Ylöjärvellä.

– Viimeistely on nyt vähän tukkeutunut. Meillä on ollut joitakin poissaoloja. Eilen oli kolme kaveria ylitöissä, jotta saatiin sumaa purettua, sanoo tiiminvetäjä Kalle Lintula.

Tehtaassa valmistuu 125 pienkuormaajaa viikossa. Lintula tiimeineen asentaa niihin tilatut lisävarusteet, tekee viimeisen koeajon ja laittaa tarrat koneiden kylkiin.

– Tämä vähäpäästöinen malli, 860i Stage V, on uusinta uutta. Kyseinen kone toimitetaan Yhdysvaltoihin, Lintula kertoo ja liimaa mustapohjaiset tarrat paikoilleen.

Kuormaajista yli 80 prosenttia menee vientiin. Yhtiöllä on omat myyntikonttorit Isossa-Britanniassa, Saksassa ja Yhdysvalloissa. Kaikkiaan Avanteja viedään yli 50 maahan.

Avant Tecno Oy syntyi maatalouskoneita valmistaneen Ylö-Tehtaiden raunioille vuonna 1991, kun diplomi-insinööri Risto Käkelä osti osan entisestä työpaikastaan.

Nykyään Avantin pienkuormaajat ovat kysyttyjä paitsi maataloudessa myös kiinteistönhoidossa ja viherrakentamisessa.

– Jatkuva tuotekehitys on yksi yrityksen menestystekijöistä, sanoo pääluottamusmies Jari Kairajärvi.

Työsuojeluvaltuutettu Tero Kaukonen (vas.) ja pääluottamusmies Jari Kairajärvi arvostavat sitä,
että työnantaja maksaa hyvin tehdystä työstä tuntuvan bonuksen.

Avantin pienkuormaaja on avainlipputuote. Se tehdään levytavarasta valmiiksi kuormaajaksi asti Ylöjärvellä.

– Kun valmistus on omissa käsissä, pystymme vastaamaan nopeasti tuotannon ja tuotekehityksen tarpeisiin, Kairajärvi sanoo.

Hän työskentelee tiiminvetäjänä keskusvarastossa. Pääluottamusmies hänestä tuli vuonna 2017, kun edeltäjä ilmoitti, ettei ole enää käytettävissä.

Järjestäytymisaste Avant Tecnolla on korkea. Jopa 90 prosenttia tuotannon työntekijöistä kuuluu Teollisuusliittoon. Yksi heistä on tiiminvetäjä Lintula.

– Olin vähän aikaa pois liitosta. Minun kohdallani on aika iso merkitys sillä, miten pääluottamusmies hoitaa hommat. Jari vakuutti minut, ja siksi liityin takaisin liittoon.

TYÖNTEKIJÄYSTÄVÄLLISET VUOROT

Kolme laserleikkuria leikkaa teräslevystä kappaleita suuressa tehdashallissa. Kahden leikkurin välissä laseroperaattori Markus Hanhikangas kerää valmiita leikkeitä kasalle.

– Puramme käsin pienet osat, joita robotti ei saa poimittua, Hanhikangas kertoo.

Hanhikangas käyttää laserleikkureita kahdessa vuorossa. Kesälomien jälkeen hänen työvuoronsa menivät uusiksi. Nykyään hän on iltavuorossa vain joka kolmas viikko.

– Tämä on nyt paljon mukavampaa. Tein aika monta vuotta töitä niin, että joka toinen viikko oli iltaa. Kun olen iltavuorossa, en näe lapsia käytännössä ollenkaan.

Avant Tecnolla on paljon osastokohtaisia työaikajärjestelyjä, Kairajärvi kertoo.

– Menemme pitkälti työntekijöiden ja tuotannon tarpeet yhteensovittaen. Esimerkiksi yksi laseroperaattoreista tekee vallan yövuoroa, Kairajärvi sanoo.

Laseroperaattori Markus Hanhikangas hoitaa täysautomaattista laserleikkauslinjaa.

Ylöjärveläinen Hanhikangas tuli Avant Tecnolle suoraan ammattikoulusta 20 vuotta sitten. Välillä hän oli vuoden Sandvikilla, mutta palasi, kun työt siellä loppuivat.

– En ole miettinyt työpaikan vaihtamista. Täällä saa tehdä töitä monipuolisesti. Vuosien varrella olen ollut hitsaajana, robottihitsaajana ja koneistajana.

Kello on yli yksitoista. Hanhikangas mielii ruokatunnille.

– Meillä ei ole työmaaruokalaa. Aika usein minulla on eväät, mutta nyt menen autolla syömään läheiseen palvaamoon, hän kertoo.

– Omasta ruokalasta on keskusteltu työntekijöiden kesken jo pitkään, mutta toistaiseksi sitä ei ole saatu maaliin, Kairajärvi lisää.

Ruokatunnin jälkeen Hanhikangas selvittää järjestelmän tuen kanssa, miksi hän ei saa tehtyä laserleikkureille uusia ajoja.

– Ohjelmassa on jotakin häikkää. Ajoja on kuitenkin sen verran paljon valmiina, ettei se haittaa tuotantoa, hän sanoo.

“IKÄVÄ ASIAKASKONTAKTEJA”

Tuotanto on pitkälle automatisoitu. Tehtaalla on särmäysautomaatti ja kymmenen hitsausrobottia, mutta hitsaajiakin tarvitaan yhä. Yksi heistä on Matti Rannikko Ikaalisista.

– Olin tätä ennen viisi vuotta töissä kaupassa. Kun aukiolomuutokset tulivat, työtunnit ja vapaat vähenivät. Olin joka päivä töissä muutaman tunnin, hän kertoo.

Eräänä torstaina tammikuussa 2018 Rannikon mitta tuli täyteen. Hän istui töiden jälkeen autoonsa ja soitti Avant Tecnon tuotantojohtajalle Saku Vastamäelle.

– Kysyin, että olisiko hommia. Olin ollut täällä työharjoittelussa, kun opiskelin erikoismetalliartesaaniksi.

Rannikko täytti avoimen hakemuksen Avant Tecnon nettisivuilla, kävi haastattelussa ja sai muutaman päivän kuluttua Vastamäeltä puhelun. Työt alkoivat maaliskuussa.

– Yllätyin siitä, kuinka paljon köykäisempää työ on kuin kaupassa. Painavia kappaleita ei tarvitse nostella käsin, ja ainakin pyritään siihen, että työskentelyasennot ovat hyviä.

Hitsaaja Matti Rannikko (vas.) opettaa työharjoittelija Leevi Rinteelle korkean v-railon täyttöä.

Tehdastyö on Rannikon mukaan välillä yksitoikkoista. Esimerkiksi hän hitsaa joka viikko kolme päivää vakaajan koteloita. Hän löytää työstään silti paljon positiivista.

– Palkka on hyvä, ja työilmapiiri on sellainen, että viihdyn. Työnantaja on iso ja vakaa, ja jos työkyvyn kanssa tulee jotain ongelmia, niin talon sisältä löytyy joku toinen työ.

Vaihtelua Rannikon päiviin tuovat työharjoittelijoiden opettaminen ja tammikuussa alkavat osaston luottamusmiehen tehtävät.

– Kaupan puolelta jäi vähän ikävä asiakaskontakteja, hän perustelee luottamusmieheksi ryhtymistään.

TYÖHARJOITTELU POIKI OPPISOPIMUSPAIKAN

Viisi vuotta sitten Avant Tecno osti naapuritontilta tuulilasivalmistaja Pilkingtonin hylkäämät hallit. Nyt sillä on kolmostien kupeessa seitsemän hehtaaria lämmintä tilaa.

– Tehtaiden väliin rakennettiin yhdystunneli, Kairajärvi kertoo.

Uudella puolella sijaitsee maalaamo, jossa metalliosat saavat Avantille tunnusomaisen vihreän värin. Sen jälkeen on 120 metriä pitkä halli, jossa on useita tuotantolinjoja.

Opiskelija Juuso Koivisto työskentelee hallin toisessa päässä osakokoonpanossa. Hän kasaa osia, joista asentajat puolestaan kokoavat Avantin hyttejä.

– Katson vähän, mitä osia kulloinkin tarvitaan, ja kasaan niitä sen mukaan valmiiksi laatikoihin. Nyt tarvitsisi tehdä B-pilareita, vilkkuja ja kojetauluja, Koivisto toteaa.

”Minua on ohjeistettu tosi hyvin, ja olen saanut apua aina, kun olen kysynyt”, sanoo oppisopimuksella koneenasentajaksi opiskeleva Juuso Koivisto.

Komponentit tulevat Ylöjärvelle eri puolilta maailmaa, Kairajärvi kertoo. Koronavirus vaikeutti keväällä sähkökomponenttien ja ajomoottorien saantia Italiasta ja Tšekistä.

– Jollain ihmeen kaupalla tehtaat saivat toimitettua meille tavaraa. Pystyimme pitämään tuotannon käynnissä muutamilla pekkaspäivillä, eikä ketään tarvinnut lomauttaa.

Koivisto kasaa vilkun käden käänteessä. Hän opiskelee Avantilla oppisopimuksella.

– Tulin tänne työharjoitteluun. Se vaihtui kahdeksan viikon jälkeen oppisopimukseen. Se oli tosi hyvä ratkaisu. Kun saan työstä rahaakin, tuo se lisää motivaatiota.

Koivisto valmistuu Tampereen seudun ammattiopisto Tredusta ensi keväänä. Hänelle on luvassa töitä Avantilla siihen saakka, kun hän menee armeijaan.

”MENOISTA HELPPO NEUVOTELLA”

Koiviston kanssa lyhyellä kolmivaiheisella linjalla työskentelee asentaja Marita Rajakoski-Tuomela. Hän nostaa ovet paikoilleen Avantin uusimpaan ohjaamomalliin.

– Näitä GT-ohjaamoja menee isoihin koneisiin. Niissä on hyvä äänieristys. Pojat sanovat, että ohjaamo on niin hiljainen, ettei sinne edes kuule, onko kone käynnissä.

Ohjaamon raakileet tulevat linjalle suoraan maalaamosta. Kierteiden avaamisen ja puhdistuksen jälkeen Rajakoski-Tuomela aloittaa ohjaamon kasaamisen.

– Normaalisti meitä on linjalla kolme, mutta näitä hyttejä on nyt mennyt sen verran vähän, että työkaveri lähti kasaamaan moottoreita.

”Jos teen ohjaamon yksin ja siihen tulee kaikki herkut, niin siinä menee koko päivä”, kertoo asentaja Marita Rajakoski-Tuomela.

Rajakoski-Tuomela on ollut Avant Tecnolla 13 vuotta.

– Palkka on hyvä, ja työnantajan kanssa on helppo neuvotella ihan kaikista henkilökohtaisista menoista, mitä nyt voi tulla.

Hän kiittelee myös työnantajan tarjoamaa liikunta- ja kulttuurietua. Läsnäolopäivistä riippuen Avant Tecnon työntekijät saavat sitä 200–400 euron edestä vuodessa.

– Tärvään sen heti Nokian Jumppikselle. Maksan sillä jo monta kuukausimaksua. Se on tosi hyvä, että työnantaja kannustaa pitämään omasta kunnosta huolta.

Rajakoski-Tuomela kytkee sähköt testilaitteeseen ja varmistaa, että ohjaamon sisä- ja työvalot palavat, lämmitin toimii, pyyhkijät pelaavat ja radio pauhaa.

– Penkin painoanturissa on jotain häikkää. Katson nyt ensin, ovatko kaikki johdot varmasti kiinni.

Vika löytyy irtonaisesta liittimestä. Kun painoanturikin toimii, Rajakoski-Tuomela siirtää valmiin ohjaamon käytävän toiselle puolelle.

TUOTANTOMÄÄRÄT KASVUSSA

Kuormaajille on kysyntää. Tuotantojohtaja Vastamäen mukaan tavoitteena on nostaa tuotantomäärä 150:een viikossa.

– Lokakuun viimeisellä viikolla teimme tuotantoennätyksen. Silloin valmistui yli 130 konetta, kertoo pääluottamusmies Kairajärvi.

Avant Tecno onkin palkannut tuotantoon vuonna 2020 viitisentoista käsiparia lisää, ja loppuvuodesta yritys haki vielä levyseppähitsaajia.

– Työntekijän tärkein ominaisuus on joustavuus. Meillä viimeistelyssä on hyvä porukka. Kaikki toimivat yhteen, kehuu tiiminvetäjä Lintula.

Syytä onkin, sillä jos viimeistely sakkaa, jää pian koko tehtaan väeltä bonukset saamatta.

– Jos viikossa tulee valmiiksi 125 konetta, napsahtaa jokaiselle työntekijälle kuusi euroa bonusta tunnille, Kairajärvi kertoo.

Siinä kannattaa jo vähän huhkiakin.

 

“TYÖSUOJELU HYVÄLLÄ MALLILLA”

Avant Tecnolla otettiin syyskuussa käyttöön sisälogistiikan liikennesäännöt. Työsuojeluvaltuutettu Tero Kaukonen ja pääluottamusmies Jari Kairajärvi näyttävät mallia suojatien käytöstä.

Avant Tecnon tehtaalla Ylöjärvellä otettiin syyskuussa käyttöön sisälogistiikan liikennesäännöt, kertoo työsuojeluvaltuutettu, asentaja Tero Kaukonen.

– Säännöt oli pakko luoda, sillä väkimäärä ja pinta-ala ovat kasvaneet, eikä liikenne tule vähenemään. Menee oma aikansa, että ne iskostuvat työntekijöiden selkärankaan.

Työtekijät liikkuvat halleissa jalan, potkulaudoilla, polkupyörillä, trukeilla ja tietysti myös oman talon tuotteilla eli pienkuormaajilla.

– Työsuojelu on täällä todella hyvällä mallilla. Työnantaja on antanut aika hyvin resursseja, ja täällä on aina tartuttu heti toimeen, jos jotain epäkohtia on löytynyt.

Melu ja ilmanlaatu ovat Kaukosen mukaan ikuisuuskysymyksiä. Niitä on koetettu saada kuriin muun muassa työkaluvalinnoilla ja kohdepoistoilla.

Viimeksi tehtaassa on parannettu hitsaamon ilmanvaihtoa vaihtamalla käsihitsauksen kohdepoistoletkut työpistekohtaisiin huuviin.

– Niiden ansiosta hitsaaja voi työskennellä keskeytyksettä, koska huuva kerää hitsaushuurun koko työskentelyalueelta.

Uusissa huuvissa on myös nykyaikainen led-valaistus, Kaukonen kertoo.

– Hyvä valaistus parantaa työn laatua. Ratkaisu oli hitsaamon työntekijöiden mieleen ja se on lisännyt myös työn mielekkyyttä.

 

HUOLLOT HOITUVAT SUKKELAAN

”Tässä työssä on haastetta ja vapautta”, sanoo huoltoasentaja Erkki Lahtinen.

Tuliterien kuormaajien lisäksi Avant Tecnon tehtaalla näkee käytettyjä koneita, sillä tehtaan tiloissa toimii myös huolto.

– Pääkaupunkiseudultakin asiakkaat käyttävät koneitaan täällä huollossa, koska he tietävät, että täältä saa nopean palvelun, kertoo huoltoasentaja Erkki Lahtinen.

Sukkelan palvelun tae on se, että tehtaalla varaosat ovat paremmin asentajien ulottuvilla kuin sopimushuoltajilla.

Lahtinen tuli taloon jo Avant Tecnon edeltäjän, Ylö-Tehtaiden, aikaan. Hyvä työilmapiiri, mukavat esimiehet ja työn vaihtelevuus ovat pitäneet hänet samalla tontilla 39 vuotta.

– Tässä työssä on haastetta ja vapautta. Jos homma luistaa, pomo ei puutu asioihin, ja päivät ovat aina erilaisia. Yhteistä on vain se, että kädet ovat sananmukaisesti paskassa, Lahtinen nauraa.

Se onkin Lahtisen työn ainoa varjopuoli. Karjatiloilla käytettävät laitteet kun tulevat huoltoon usein suoraan navetasta.

– Päivääkään en ole ollut työttömänä. Vuosina 2008–09 oli lomautuksia, mutta ne oli niin hienosti järjestetty, että joka tili tuli, mutta se oli vaan tavallista pienempi.

Liittoon Lahtinen on kuulunut pian 40 vuotta.

– Se on vähän kuin vakuutusmaksu. Se turva on olemassa, jos jotain sattuu – sillä erotuksella, että Teollisuusliitossa on saatavana muitakin palveluita.

 

TEKSTI MEERI YLÄ-TUUHONEN
KUVAT EMMI KALLIO

KÄYTÄNTÖ: Onkilahden Metallilla paikallinen sopiminen on arkinen juttu

”Viimeksi sovittiin korona-asioista tuossa käytävällä aamulla 5 yli 7”, kertoo Onkilahden Metallin pääluottamusmies Riku Penttilä. Tuotantopäällikkö Henry Penttilä korostaa, että paikallinen sopiminen on helppoa, kun työehtosopimus antaa lujan pohjan.

KUVA YLLÄ: Kun pääluottamusmies Riku Penttilä ja tuotantopäällikkö Henry Penttilä ovat paikalla, on luotu edellytykset paikalliselle sopimiselle.

5.12.2020

ONKILAHDEN METALLI OY

PERUSTETTU 1984
KOTIPAIKKA Mustasaari
TUOTANTO Nesteiden siirtoon ja varastointiin liittyvät yksiköt energiateollisuudelle
HENKILÖSTÖ Noin 30, joista tuotannon työntekijöitä 24
LIIKEVAIHTO Noin 3 milj. euroa

Vaasan kupeessa Mustasaaressa toimiva konepaja tekee pääasiallisesti alihankkijana töitä Wärtsilälle ja Danfossille eli energiateollisuudelle.

– Kun uusi työntekijä tulee meille, kuluu ainakin puoli vuotta tai vuosi, ennen kuin hän pystyy toimimaan itsenäisesti, tuotantopäällikkö Henry Penttilä kuvaa pajan töiden vaativuutta.

Työntekijöiden ja työnantajien välinen kommunikaatio ja sopiminen on sitäkin mutkattomampaa, arjessa hoituvaa. Vakaa perusta pitää kuitenkin olla.

– Meillä työnantaja kehottaa kaikkia työntekijöitä liittymään liittoon, tuotantopäällikkö Penttilä alleviivaa.

– Kun on työehtosopimus pohjalla, joka on yhdessä neuvoteltu ja johon kumpikin osapuoli on sitoutunut, sopiminen on helppoa. Ja jos kaikki työnantajat pitävät kiinni tessistä, yritysten välinen tarjouskilpailu on reilua. Jos ei yritys noudata työehtosopimusta, silloinhan se lähtee pimeille markkinoille, ja työntekijää poljetaan.

Pääluottamusmiehen on helppo olla samaa mieltä toisen pohjalaasen, kaukaisen sukulaisensa Henry Penttilän kanssa.

– Lähtee sopimisesta pohja alta pois, jos työehtosopimuksia ryhdytään purkamaan, pääluottamusmies Riku Penttilä tiivistää.

”Jos hallin puolella jollakulla on kehitysidea, vapaasti voi käydä juttelemassa jonkun johtajan kanssa”, pääluottamusmies Riku Penttilä kuvailee.

PÄIVITTÄIN JUTUSTELLAAN KÄYTÄVÄLLÄ

Törmätään aamusella hallin käytävällä, jutellaan ja sovitaan asiat siltä seisomalta. Näin se tavanomaisesti tässä firmassa menee. Tyyppiesimerkki on Tekijän vierailupäivä.

– Niin, mistäs me tänä aamuna oikein puhuttiin tuossa käytävällä kello 5 yli 7? Korona-asioistahan me sovittiin. Ei kokoonnuta porukalla mihinkään, pysytellään vähän erillään.

Riku Penttilä toteaa, että sovituista asioista hän pystyy sitten kertomaan yksinkertaisesti työn lomassa muille työntekijöille.

Asioitten sujumisen takeena lienee se, että Henry Penttilä kertoo olleensa 30 vuotta eri työnantajilla töissä, siis työntekijän asemassa. Hän ehti olla myös Onkilahden Metallin pääluottamusmiehenä ennen kuin vuonna 2012 siirtyi yhdeksi konepajan omistajaksi.

Meidän työntekijöiden ja työnantajan ajatusmaailmat ovat aika samat.

– Meitä oli minä ja kolme muuta vanhaa työntekijää, jotka ostimme firman vanhan omistajan kuoltua. Koska me olemme kaikki työntekijöistä nousseita, tunnemme kyllä molemman puolen ajatusmaailman. Ja piilopaikat, Henry Penttilä toteaa ja kertoo värikkäästi omasta nuoruuden kokemuksestaan. Hän jäi – melkein – kiinni tupluureista, kun hän heräsi ja havaitsi toimitusjohtajan kävelevän kätköpaikkana toimineen koneen toiselta puolelta ohi.

– Meidän työntekijöiden ja työnantajan ajatusmaailmat ovat aika samat, Riku Penttilä komppaa tuotantopäällikköä.

– Harvassa työpaikassa työntekijät voivat niin viisastelevaisesti puhua kuin minulle puhutaan. Mutta myös minä puhun vapaamuotoisesti, sivistyssanoja ei käytetä. Huumorilla mennään, Henry Penttilä vielä täsmentää konepajan ilmapiiriä.

– Enkä siitä ole tykännyt koskaan, että joku kitajaa ja kitajaa, mutta sitten kun on vapaa sana, sitten ollaan ihan hiljaa. Tyytyväinen työntekijä on kehityksen vihollinen.

VAIKEAT ASIAT KÄSITELLÄÄN PÖYDÄN ÄÄRESSÄ

Kumpikin Penttilä on täsmälleen samaa mieltä siitä, mitkä ovat ne useimmin puidut asiat.

– Tauot. Ja niiden venyminen.

– Ja kännykän käyttö, joutuu Henry Penttilä lisäämään.

– Ymmärrän sen, että joutuu soittamaan jonkin pakollisen puhelun. Mutta sitä en ymmärrä, että täytyy seurata uutisia puolen tunnin välein ja sitten kommentoidakin niistä.

Kännykän seuraaminen voi täyttää jo riippuvuuden määritelmät. Henry Penttilä kertoo, että hän on ottanut johtamistyylikseen sen, että vakavat keskustelut käydään työntekijän kanssa kahden kesken. Kännykän käytöstäkin huomautukset annetaan kahden kesken, ei julkisesti.

Vain yhden kerran on jouduttu virallisesti istumaan pyöreän pöydän ympärille ongelmatilannetta ratkomaan ja paperit tekemään. Paikalla oli kaksi työntekijää, pääluottamusmies, tuotantopäällikkö ja ulkopuolisena tukena vielä liiton aluetoimitsija.

– Kaikki tehtiin mitä tehtävissä oli, kun nämä kaksi henkilöä eivät tulleet toimeen keskenään. Heille annettiin omaa tilaa tehdä töitä, kaukana toisistaan. Tilanne näytti rauhoittuvan, mutta sitten toinen heistä teki sen henkilökohtaisen ratkaisun, että irtisanoutui, Riku Penttilä kertoo.

”Meillä työnantaja kehottaa kaikkia työntekijöitä liittymään liittoon”, tuotantopäällikkö Henry Penttilä kertoo.

Taulukoiden alimpia palkkoja ei miesten mukaan firmassa tunneta. Riku Penttilä kuvaa, että yleiskorotukset on jaettu ”aika tasapuolisesti”.

– Itse neuvottelemalla voi sitten saada lisää, Riku Penttilä toteaa.

– Juu, suht koht tasaista on, mutta pärstäkertoimen mukaan mennään, virnuilee Henry Penttilä eikä taida tarkoittaa muuta kuin ammattitaitoa ja kokemusta.

KEHITYSIDEAT HUOMIOIDAAN JOS VOIDAAN

– Jos hallin puolella jollakulla on kehitysidea, hyvin vapaasti voi käydä siitä juttelemassa jonkun johtajan kanssa, Riku Penttilä vakuuttaa.

Pelivaraa ei tosin paljoa ole. Tämä konepaja on muiden suuryhtiöiden alihankintafirmojen tavoin jatkuvan tarkkailun ja auditoinnin alla. Ihan aina ei määräyksiä ymmärretä. Esimerkkinä Henry Penttilä kertoo autonvanteista, jotka käskettiin poistaa hallista. Tarinan kerrontatyyliä voisi kaiketi kuvailla nauravaksi irvailuksi.

– Kai ne luuli, että me voitaisiin vahingossa hitsata vanne komponentiksi johonkin lohkoon…

Korona ei ole firmaa sinänsä kurittanut. Päinvastoin. Intiassa kerrotaan tehtaiden toimivan nyt 40 prosentin teholla, ja töitä on palannut paljon Vaasan seudun eri yrityksiin.

Kovin on tessin mukahan täällä menty.

Puhe kiertyy vielä kerran työehtosopimuksiin. Jos niitä ei olisi, Henry Penttilän ennuste on tämä.

– Sillä tullahan polkemahan työntekijöiden oikeudet. Porukka on puoli seitsemältä tuossa pihalla ja sitten työnantaja päättää, kuka pääsee tänään töihin.

Riku Penttilällekään ei sopimukseton yhteiskunta, ”Ameriikan malli”, millään kelpaa. Nykyjärjestys käytäväkeskusteluineen on hyvä.

– Kovin on tessin mukahan täällä menty.

TEKSTI SUVI SAJANIEMI
KUVAT JOHANNES TERVO

REPORTAASI: Aste palasi suomalaisomistukseen – ”Me olemme täällä kuin yhtä isoa perhettä”

Forssalainen ammattikylmälaitteita valmistava Aste Finland palasi entisille suomalaisomistajilleen viime kesänä. Belgialaiskonserni oli ostanut kasvuyrityksen kolme vuotta aikaisemmin, mutta päätyi myymään sen takaisin liikevaihdon romahdettua. Työntekijät huokaisivat helpotuksesta, vaikka koronapandemian kuristusote varjostaakin uutta alkua.

KUVA YLLÄ: Tiiminvetäjä Tomi Eloranta liimaa lediprofiilin kiinnityslistaa. Hänen mielestään kylmälaitteiden valmistus ei ole ”rakettitiedettä”, joten tiiminjäseniä voidaan vaihdella keskenään aaltoilevan työtilanteen mukaan. Taustalla pääluottamusmies Riku Saloinen.

4.12.2020

ASTE FINLAND OY

PERUSTETTU 2010
KOTIPAIKKA Forssa
TUOTANTO Räätälöitäviä ammattikylmälaitteita
HENKILÖSTÖ 38, joista tuotannossa 24
LIIKEVAIHTO 8,4 miljoonaa euroa (2019)

Kaikki näytti hyvältä keväällä 2017. Puolentoista vuoden neuvottelujen jälkeen Aste Finland Oy:n osake-enemmistö myytiin belgialaiselle kylmälaitevalmistajalle DRU Internationalille. DRU oli osa belgialaista Groep Heylen -investointikonsernia. Vientivetoinen forssalaisyritys iloitsi saatuaan leveämmät hartiat, mikä tarjosi paremmat mahdollisuudet sen havittelemaan nopeaan kasvuun.

Asteen johto pysyi entiseen tapaan suomalaiskäsissä. Kaupan syntyessä yritys tahkosi hyvää tulosta yltäen sinäkin vuonna 10 miljoonan liikevaihtoon. Parin vuoden kuluessa yhteistyösuhde alkoi kuitenkin rakoilla. Suomalaisen henkilöstön käsityksen mukaan yrityskulttuurien eroavaisuudet jäykistivät tuotantoa ja vahingoittivat pitkäjänteisellä työllä rakennettuja asiakassuhteita.

Yrityksen johtamiseen liittyvät näkemyserot ja keväällä Eurooppaan rantautunut koronapandemia johtivat liikevaihdon romahtamiseen. Vielä vuonna 2018 Aste teki ennätysliikevaihdon, 12 miljoonaa euroa. Viime vuonna se oli supistunut jo reiluun 8 miljoonaan. Tänä vuonna ylletään hädin tuskin 6,5 miljoonaan euroon.

Asteen työntekijät toteavat, että uudet omistajat eivät puuttuneet tuotannon toimintaan. Jotain havaittiin kuitenkin olevan vialla, kun belgialaisten vierailut lisääntyivät tehtaalla viime vuonna. Huoli kasvoi entisestään suomalaisten avainhenkilöiden alkaessa irtisanoutua tehtävistään yksi toisensa jälkeen viime syksystä lähtien.

– Päätöksentekoa vietiin yhä enemmän ulos tehtaalta. Kun brändäyksen yhteydessä kiinnitimme tuotetarroja kaappien kylkiin, niiden sisältö piti tarkistuttaa Belgiassa asti, ihmettelee yli viisi vuotta tehtaalla työskennellyt juottaja ja tiiminvetäjä Tomi Eloranta.

Tiiminvetäjä Jyrki Vuorema työskenteli aiemmin Helkama Forsten tehtaalla. Hän laittaa eristeallasta koneikon pohjaan ja runkoon kiinni. ”Jos havaitsemme helpomman tavan tehdä työvaihe, emme tarvitse muutoksen tekemiseen esimiehen lupaa.”

Samoissa tehtävissä ja yhtä pitkään Asteella työskennellyt Jyrki Vuorema kertoo työntekijöiden pelänneen kaupanteosta lähtien sitä, että yrityksen tuotanto viedään ulkomaille. Vuorema sanoo nähneensä vuosien varrella monen forssalaisfirman alasajon.

– Ajateltiin, että ne ostavat tuotteet, työkalut ja osaamisen ja vievät ne mukanaan. Mutta niin ei onneksi käynyt, Vuorema sanoo.

Kun työntekijät kuulivat entisten suomalaisomistajien ostaneen yrityksen heinäkuussa takaisin belgialaisten pari vuotta sitten perustamalta Creative Cooling Group -konsernilta, vaihetyöntekijä ja työsuojeluvaltuutettu Maija Hakala kertoo henkilöstön tunteneen valtavaa helpotusta.

Tutut esimiehet ja johtohenkilöt palasivat ruoriin. Vaikka tuotanto on supistunut koronan takia rajusti ja lomautukset ovat päällä, usko tulevaisuuteen on palannut.

– Mehän olemme täällä kuin yhtä isoa perhettä, Hakala kuvaa tehtaalla vallitsevaa hyvää tiimihenkeä ja toimivaa keskusteluyhteyttä johtoon päin.

Vaihetyöntekijän ja työsuojeluvaltuutetun Maija Hakalan tehtävin kuuluu putsata ja varustella kaapit. Hän pesee lasiosat sekä kiinnittää hintalaput ja tarrat tuotteiden kylkiin.

HELKAMA FORSTEN RAUNIOILLA

Aste Finland Oy perustettiin vuonna 2010. Kylmälaitevalmistaja Helkama Forste oli lopettanut toimintansa Forssassa kaksi vuotta aiemmin siirtäen tuotantonsa Unkariin ja Venäjälle. Paikkakunnalla oli jäänyt 150 ihmistä työttömiksi. Myöhemmin myös yhtiö itse ajautui konkurssiin. Yhtiössä työskennelleet kuusi toimihenkilöä perustivat uuden ammattikylmälaitteita valmistavan yrityksen Helkama Forsten raunioille.

Asteen silloinen ja myös nykyinen toimitusjohtaja Jussi Salonen toimi aiemmin Helkama Forsten tuotekehitysjohtajana vastuualueinaan Suomen, Norjan, Venäjän ja Unkarin yksiköt. Hänen mielestään päätös siirtää tuotanto ei vaikuttanut järkevältä.

– Kokoonpanotyön hinta Suomessa ei ole mikään peruste siirtää tuotantoa muuhun maahan. Jos niin menetellään, sillä koetetaan peitellä todellista syytä.

Salonen muistuttaa, että tuhannen euron kylmälaitteen valmistukseen käytetään kokoonpanotyötä vain kaksi ja puoli tuntia. Hän joutui vertailemaan työnsä puolesta Helkama Forsten peruslaitteen valmistusaikaa ja kustannuksia eri yksiköissä. Muissa maissa ei päästy lähellekään suomalaista kustannustehokkuutta.

– Meille on ollut jo toistakymmentä vuotta selvää, että henkilöstökulujen takia Suomi on hyvä paikka valmistaa, Salonen tiivistää.

Kylmälaitevalmistuksessa juottaminen on vaativin työvaihe. Topi Michelsson juottaa höyrystimen kiinni kompressoriin.

Asteen perustajat uskoivat kylmälaitevalmistuksen olevan Suomessa kannattavaa bisnestä. He lähtivät pienin askelin täyttämään Helkama Forsten jättämää aukkoa. Yrityksen asiakaslähtöinen tapa toimia ja valmistaa toiveiden mukaisesti räätälöityjä tuotteita herätti heti kiinnostusta.

– Pidimme tiiviisti yhteyttä asiakkaisiimme. He pääsivät vaikuttamaan jopa laitteiden muotoiluun. Halusimme tehdä tuotteet juuri heidän tarpeisiinsa ja tiloihinsa sopiviksi, Salonen kertoo.

– Meillä piti olla ne vakiolaitteet kuten muillakin, mutta halusimme luoda uusia asennuspaikkoja kylmälaitteille. Niitä voitiin sijoittaa vaikka kauppojen aulaan tai tiskeille. Mitä pienempi ja haasteellisempi tila, niin sen kilpailukykyisempiä me olimme.

Asteen tehtaalla tuotantoa ohjataan notkean lean-ajattelun pohjalta. Tuotanto on jaettu pienempiin linjakokonaisuuksiin, jolloin jokaisella linjalla on oma kylmäteknisiä yksiköitä tuottava osuutensa. Mutta niihin on jätetty myös räätälöinnille tilaa.

– Tuotantotiloista ei löydy pitkiä rullaratoja. Emmehän voi olla varmoja, millaisia laitteita huomenna valmistetaan. Meillä on siellä hyvin ohjautuva solutuotanto.

KORONA TYHJENSI TILAUSKIRJAT

Asteen toimiva johto oli tyrmistynyt, kun heidän luomansa menestyskonsepti ei kelvannut uusille omistajille. Belgialaisten tapa toimia oli jäykkä ja byrokraattinen. Suomalaiset olivat solmineet vuosien jalkatyön avulla luottamuksellisia asiakassuhteita Keski-Eurooppaan ja Skandinaviaan. Nyt belgialaiset ottivat ne hoitaakseen omalla tavallaan, johon eivät läheiset kontaktit kuuluneet.

– Olimme alusta lähtien tehneet yhteistyötä panimoiden kanssa. He taas markkinoivat suoraan liikeketjuille ja kahviloihin. He hinnoittelivat tuotteensa asiakkaiden arvon mukaan, mikä ajattelu oli meille täysin vierasta, Asteen kehitystyössä alusta asti mukana ollut, nykyinen Sisu Coolers Oy:n toimitusjohtaja Saku Pelto-Knuutila muistelee.

Sisu Coolers Oy:n toimitusjohtaja Saku Pelto-Knuutila työskenteli aiemmin Helkama Forsten työnjohtajana ja laatupäällikkönä. Hän irtisanoutui belgialaisomisteisesta yhtiöstä tammikuussa.

– Johtaminen oli hierarkkista. Jokainen pakotettiin omaan lokeroonsa ja toimenkuvaansa. Lopulta emme saaneet edes puhua yrityksen sisäisistä asioista keskenämme. Me olimme tottuneet mataliin organisaatiotasoihin, jolloin yhteistyökin sujui kitkattomasti, selittää Asteen tuotantopäällikkö Anne Järvinen.

Asteen asiakkaat reagoivat tylyyn kohteluun vetäytymällä. Yrityksen suomalaisia avainhenkilöitä irtisanoutui vahvojen näkemyserojen vuoksi. Koronapandemia iski vuodenvaihteen jälkeen Suomeen koko voimallaan. Asteen tilauskirjat tyhjenivät äkkiä. Koko vuodeksi tilauksensa jo tehneet asiakkaat päättivät jäädyttää ne. Myrkkyä kylmälaitevalmistajalle olivat myös ravintoloiden sulkeminen ja yleisötapahtumien peruminen.

Liikevaihdon romahdettua belgialaiset kypsyivät myymään yrityksen takaisin entisille omistajilleen, jotka olivat ehtineet jo perustaa uuden yrityksen. Tämän firman lopulliseksi nimeksi vahvistui Sisu Coolers Oy. Se omistaa nyt sataprosenttisesti Aste Finlandin osakkeet. Coolersin toimialaan kuuluvat kylmälaitteiden huolto ja varastointipalvelut.

”Me olemme tottuneet mataliin organisaatiotasoihin, jolloin yhteistyökin sujuu kitkattomasti”, Asteen tuotantopäällikkö Anne Järvinen sanoo.

LOMAUTUKSIA JA PULAA KOMPONENTEISTA

Pääluottamusmies Riku Saloinen kertoo, että tehtaalta oli syyskuussa lomautettuina 15 työntekijää. Pelättävissä on, että mikäli korona jatkuu, saattavat vuodenvaihteessa tulla vastaan ensimmäiset irtisanomiset. Tavallisesti lomautuksiin joudutaan Asteella turvautumaan loppuvuodesta.

– Tämä on hyvin kausiluonteista työtä. Kylmälaitteiden sesonki käynnistyy vuodenvaihteessa. Joka kevät palkataan ehkä parikymmentä sesonkityöntekijää, joista usein on voitu myös pari vakinaistaa. Nyt sellaiseen ei ole ollut mitään mahdollisuutta.

Asteen tuotannossa pyritään keskittymään ydinosaamiseen ja loppukokoonpanoon. Kaikki kylmätekniikka kokoonpannaan itse, mutta samalla nojaudutaan vahvaan alihankintaverkostoon. Tehtaalle ostetaan valmiita osakokoonpanoja ja kylmälaitteiden runkoja. Ohutlevykomponentit toimitetaan valmiiksi pinnoitettuina ja maalattuina.

”Tämä on hyvin kausiluonteista työtä. Kylmälaitteiden sesonki käynnistyy vuodenvaihteessa”, pääluottamusmies Riku Saloinen kertoo.

Tehtaan neljä tuotantolinjaa on jaettu tuoteryhmien mukaan. Osakoonnissa kaappeihin kasataan lauhduttimet, höyrystimet ja ohjausyksikkökellot. Avolinjalla valmistetaan katot, takaseinät, verhopellit ja hyllyt. Kun koneikko on valmis, kaappi viedään juotettavaksi. Sähkölaitteet testataan ja katsotaan myös, etteivät asennetut kylmäaineet vuoda.

Pääkasauksessa kaappiin laitetaan kiinni lasikyljet, katot ja takaseinät. Koneikkoon kiinnitetään kaikki osakoonnissa valmistetut osat. Sen jälkeen tuote menee varusteluun. Koronapandemia on aiheuttanut ongelmia ja viiveitä tuotannossakin. Danfoss toimittaa tehtaalle eurooppalaisia kompressoreita, joihin tulee elektroniikka Kiinasta.

– Kun Kiinan rajat menivät kiinni, emme saaneet sieltä komponentteja. Piti turvautua vaihtoehtoisiin ratkaisuihin, tiiminvetäjä Eloranta sanoo.

 

EKOLOGISEMPIA KYLMÄLAITTEITA

Aste Finland Oy:n toimitusjohtaja Jussi Salonen kertoo kylmälaitebisneksessä olevan Euroopan unionin tasolla 650 miljoonan euron markkinat. Yritys tavoittelee kolmen vuoden aikana 15 miljoonan euron liikevaihtoa. Forssassa tehtävistä kylmälaitteista menee kaksi kolmasosaa vientiin.

EU-lainsäädäntöön on tulossa maaliskuussa 2021 muutoksia, jotka pakottavat kylmälaitevalmistajat tekemään entistä ekologisempia kylmälaitteita. Salonen pitää tervettä kilpailua ruokkivia ja energiansäästöön kannustavia muutoksia tervetulleina.

Asteen kilpailijat ovat ulkomaisia yrityksiä. Yrityksen isoimmilla asiakkailla, kuten tunnetuilla panimoilla, on valtavia ostopotentiaaleja. Heineken ostaa vuosittain noin 100 000 kylmälaitetta. Jos toimittaja haluaa olla tällaisen kysynnän vallitessa uskottava, sillä on oltava muskeleita. Siihen pk-yritys kykenee useimmiten vain verkostoitumisen kautta.

– Mikäli meillä on hyvä verkosto ja alihankintaketju, jotka kykenevät esiintymään ja laatimaan tarjouksia yhdessä, se parantaa merkittävästi jokaisen verkostoon osallisen kilpailukykyä, Salonen maalailee.

Mikael Ahonen asentaa led-valoja noutokaappiin, joka on korona-ajan hittituote kaupassa asiointia vältteleville tuoretuotteiden ostajille.

Aste kiittelee Forssan kaupunkia hyvästä yhteistyöstä, joka on luonut edellytykset tuotannon kasvattamiselle. Yrityksen valmistus on kaupungin vuokratiloissa, joita kaupunki on yhdessä yrityksen kanssa laajentanut jo kahdesti. Laajennuksilla on lisätty hallitilaa yhteensä 3 000 neliötä.

Vuosien varrella Asteen tuoteperheeseen on tullut yhä raskaampia ja vaikeammin käsiteltäviä yksiköitä. Tuotantoon onkin voitava tulevaisuudessa rakentaa puoliautomaattinen kokoonpanolinja.

– Isoimmat laitteet alkavat olla kohta jo auton kokoisia. Tällä uudella linjalla kaappeja voitaisiin varustella samalla tavalla kuin autonrunkoa.

Koronapandemia oli kova isku koko elinkeinoelämälle, mutta synnytti se myös innovaatioita. Kun kylmälaitevalmistajan loppuasiakkaat alkoivat koronan takia karsastaa kaupassa käyntiä, nettiostosten määrä lähti jyrkkään nousuun.

Nettikauppa loi tilaa myös noutokaapeille, joihin asennettuihin kylmätiloihin on mahdollista laittaa valmiiksi ja asiakkaan haettavaksi ruokatavaraostokset. Vähittäiskauppaketjut ja muut tuoretuotteita myyvät tahot tarttuivat innokkaasti uuteen palvelumuotoon.

– Noutokaappien kysyntä lähti räjähdysmäiseen nousuun. Vahvan tilauskannan vuoksi teemme niitä nyt niin paljon kuin vain rahkeet kestävät.

Patrik Korkkinen työskentelee varastossa.

 

TEKSTI MARKKU TASALA
KUVAT JYRKI LUUKKONEN

Pääluottamusmiehet eivät ymmärrä Nesteen ratkaisuja – ”Rajut toimenpiteet olisi voitu välttää”

”Miksi järjestää massiiviset yt-neuvottelut viiden vuoden välein, kun siinä välilläkin voisi toimia yhdessä ja ratkaista asioita”, pääluottamusmiehet Sami Ryynänen ja Kimmo Aho kysyvät. He kritisoivat Nestettä yhteistoiminnan sivuuttamisesta kehitystyön välineenä.

1.12.2020

Öljy-yhtiö Neste ilmoitti maanantaina 30.11. yhteistoimintaneuvottelujen jälkeiset tylyt päätöksensä. Naantalin jalostamon jalostustoiminta päättyy ensi maaliskuun loppuun mennessä. Naantalin ja Porvoon Kilpilahden jalostamolta lakkautetaan yhteensä 370 työtehtävää.

– Olen aivan yhtä tyrmistynyt kuin työntekijätkin päätöksen kuultuaan. Jokainen meistä kuitenkin jaksoi vielä toivoa, että Neste pitäisi Naantalin tulevaisuuden suunnitelmissaan mukana, Naantalin jalostamon pääluottamusmies Kimmo Aho sanoo.

– Kun tietää yhtiön taloudellisen tilanteen, olisi Naantalin tuotannollisen roolin kehittäminen ollut mahdollinen vaihtoehto. Yhtiö ei kuitenkaan sitä halunnut. Se teki ratkaisunsa kummallisen kiireisenä. Näyttää siltä, että alasajo halutaan runnoa läpi koronakriisin aikana ja siihen vedoten.

Kimmo Ahon mukaan Nesteen pitää mahdollistaa Naantalin jalostamon alueella uusi yritystoiminta. Se edellyttää jalostamon purkamista ja maaperän puhdistamista. KUVA VESA-MATTI VÄÄRÄ

Porvoon Kilpilahden jalostamolle Nesteen päätös merkitsee 140 työtehtävän vähentymistä. Vielä ei kuitenkaan tiedetä mikä on työntekijöiden, toimihenkilöiden ja ylempien toimihenkilöiden osuus. Eikä laajemmin sitä, minkä verran yhtiön kaavailemia uusia työtehtäviä osoitetaan Porvooseen ja Naantaliin.

– Selvyyden sijaan elämme epävarmuudessa. Me emme vielä tiedä, kuinka kenellekin käy. Työnantaja aikoo käynnistää erilliset keskustelut kaikkien työntekijöiden kanssa, joissa käynee ilmi jatkuvatko työt tai onko uusia tehtäviä tarjolla.

– Keskustelut kestävät tammikuun loppuun asti, jolloin tiedossa pitäisi olla se, keillä työt loppuvat. Olen huolissani siitä, että onko yhtiö nyt luonut tilanteen, jossa oma henkilöstö kilpailee toistensa kanssa vähentyvistä työpaikoista, Porvoon jalostamon pääluottamusmies Sami Ryynänen sanoo.

”NAANTALIA EI OLLUT PAKKO SULKEA”

Neste perustelee päätöstään fossiilisten öljytuotteiden kysynnän vähentymisellä ja uusiutuvan energian kulutuksen odotetulla kasvulla. Yhtiö heiluttelee mediatiedotteessaan myös koronakorttia perinteisten öljytuotteiden kysynnän laskun vauhdittajana ja arvioi, että kysyntä ei palaa korona-aikaa edeltävälle tasolle. Päätöksen laajempi perustelu yhtiön mukaan on kilpailukyvyn parantaminen.

– Maailma muuttuu, mutta fossiiliset polttoaineet eivät ole mihinkään katoamassa, vaikka uusiutuvat energianlähteet niitä korvaavatkin, mikä on sinänsä hyvää kehitystä. Naantalin näkökulmasta muutos olisi kuitenkin voitu viedä läpi pitkäjänteisemmin ja pitää meidät kehittämistyössä mukana. Naantalia ei siis olisi ollut pakko sulkea. Sen olisi voinut kehittää bio- tai hybridijalostamoksi.

Siltä tuntuu, että jokaista kiveä ei ole käännetty ja tutkittu.

– Toinen minua mietityttävä asia on se, että Naantali on Suomen ainoa bitumia valmistava laitos. Bitumia tarvitaan asfaltin tekemisessä. Jos tämä sitten ei ole huoltovarmuusasia, niin tässä taitaa kuitenkin käydä niin, että teiden päällystäminen tulee tuontibitumia käytettäessä nykyistä kalliimmaksi, Aho sanoo.

– Siltä tuntuu, että jokaista kiveä ei ole käännetty ja tutkittu. Voi olla, että yhtiössä nyt liikkeelle sysättyjen muutosten vaikutukset ovat yritysjohdollekin hämärän peitossa, Ryynänen sanoo.

ROOLEJA VAI IHMISIÄ?

Naantalin terminaali- ja satamatoiminnot jatkuvat edelleen. Se työllistää 45 ihmistä. Yhtiö aikoo kehittää öljytuotteiden operatiivista toimintamallia ja myöhemmässä vaiheessa uusiutuvien ja kierrätysraaka-aineiden prosessointia Porvoossa. Tässä kehikossa Neste on toistaiseksi puhunut luottamusmiesten mukaan vain rooleista ja niiden muuttumisesta.

– Minä en edusta ensimmäistäkään roolia, vaan ihmisiä. Jos työntekijöitä ei yhtiön puolelta nähdä ihmisinä, niin sen tulevaisuus ei hyvältä näytä, Aho toteaa.

Sami Ryynäsen mukaan Neste loi päätöksillään yritykseen epävarmuuden ajan. KUVA PEKKA ELOMAA

– Nesteen pitää ottaa uusi ote yhteistoimintaan henkilöstön kanssa. Moni nyt esillä olleista asioista olisi ratkaistu ajat sitten, jos niitä olisi käsitelty jatkuvan neuvottelun periaatteella henkilöstön kanssa sen sijaan, että viiden vuoden välein järjestetään massiiviset yt-neuvottelut, jotka päättyvät rajuihin ratkaisuihin.

– Yhteistoiminta on keino saada väki mukaan muutokseen, joka tulee jatkumaan vuoteen 2022 asti ja varmasti sen jälkeenkin. Henkilöstön edustajien ottaminen mukaan esimerkiksi jalostamon johtoryhmätyöskentelyyn olisi siinä tarpeellinen alku, Ryynänen sanoo.

MUUTOSTURVA EI AUTA KAIKKIA

Neste ilmoitti tarjoavansa henkilöstöllensä ensisijaisesti uusia työtehtäviä, joihin tarjotaan koulutusta. Paikkakunnan vaihtoa tuetaan muuttoavustuksella. Työtä vaille jääville Neste tarjoaa eläkesopimuksia ja kohdennettuja tukipaketteja. Niihin sisältyy starttiraha koulutusta ja yrittäjyyttä varten. Yhtiö kertoi toteuttavansa muutosturvaohjelman, jolla tuetaan irtisanottujen ihmisten uudelleen työllistymistä.

– Muutosturva on tyhjää parempi. Kaikkia ihmisiä nämä keinot eivät kuitenkaan auta. Esimerkiksi siksi, että muuttaminen ei ole mahdollista, Aho sanoo.

– Muutosturvan välineillä varmaankin voidaan auttaa ihmisiä, jos yhtiö panostaa niihin tosissaan, eikä vain sen takia, että se näyttää hyvältä ulospäin. Olen hieman skeptinen, mutta toivottavasti väärässä. Silti on epäselvää, missä mitassa esimerkiksi eläkeratkaisuja pystytään käyttämään.

– Viestini muutosturvasta on sama kuin koko yhtiöstäkin. Olennaista on yhteistoiminta, joka pitäisi pystyä hoitamaan niin, että rankkoihin ratkaisuihin ja muutosturvan elementtien käyttämiseen ei tarvitsisi ryhtyä, Ryynänen tiivistää.

TEKSTI PETTERI RAITO

TYÖYMPÄRISTÖ: Tutkijoiden suositus vuorotyöstä: Työntekijöille oikeus vaikuttaa vuoroihinsa

Enintään 9 tunnin yövuoroja, joita teetetään korkeintaan 3 peräkkäin. Hyvät vaikutusmahdollisuudet kaikkiin työvuoroihin. Odottavan äidin viikkolistaan enintään yksi yövuoro. Siinä pohjoismaisen tutkimuksen viimeisimmät suositukset vuorotyön haittojen vähentämiseksi.

KUVA YLLÄ: Lehdenjakaja Timo Virtanen jakoi lehtiä Salon Kruusilassa keskiviikkoyönä tammikuussa 2019.

13.11.2020

Pohjoismaisen tutkimushankkeen Työajat, terveys, hyvinvointi ja työelämään osallistuminen (WOW) viimeisimmät tulokset ja suositukset julkaistiin tänään Työterveyslaitoksen verkko-tiedotustilaisuudessa. Tutkijat ovat käyttäneet laajoja rekisteriaineistoja, joiden kautta on saatu uudenlaista tietoa vuorotyöstä. Hankkeesta on julkaistu yli 100 tieteellistä artikkelia.

Tanskalainen syöpätutkija Johnni Hansen muistuttaa siitä, että yötyön riskit liittyvät ihmisen vuorokausirytmiin, niin sanottuun sirkadiaaniseen rytmiin. Sitä tahdistaa päivänvalon määrä. Rytmi menee helposti sekaisin, kun yövuorossa ollaan hereillä ”väärään” vuorokaudenaikaan.

Jo aiemmin tiedettiin, että yövuorot lisäävät naisilla rintasyöpään sairastumisen riskiä. Nyt myös kansainvälinen syöväntutkimuslaitos luokittelee yötyötä sisältävän vuorotyön todennäköisesti syöpävaaralliseksi, Hansen toteaa. Tämä saattaa rintasyövän ohella lisätä riskiä myös eturauhas- ja paksusuolen syöpään.

Työterveyslaitoksen professori Mikko Härmä vielä huomauttaa, että myös yövuorojen määrällä on vaikutusta riskiin. On merkittävää, tehdäänkö yövuoroja esimerkiksi kolme viikoittain vai kolme kuukausittain.

Vähäiset mahdollisuudet vaikuttaa työvuoroihin liitetään siihen, miten kokonaisvaltaisen hyvin tai huonosti työntekijä tuntee voivansa ja miten hyvin hän pystyy sovittamaan muun elämän ja työn yhteen. Suuret oikeudet vaikuttaa työaikoihin lisäävät hyvinvointia ja tuntemuksia koko elämän hallinnasta.

VUOROTYÖTÄ VOIDAAN HELPOTTAA

Tutkijat suosittelevat nyt lyhyempiä yövuorojaksoja ja pidempiä palautumisaikoja työvuorojen välille.

Peräkkäisten yövuorojen lukumäärä tulisi olla vähäinen, mieluiten korkeintaan 3 yötä peräkkäin. Lyhyitä vuorovälejä, eli alle 11 tunnin palautumisaikaa vuorojen välillä, tulisi välttää. Nopeat vuoronkierrot, eli esimerkiksi juuri enintään kaksi tai kolme yövuoroa peräjälkeen, ovat suositeltavampia kuin hitaat, eli neljän tai sitä useamman yövuoron teettäminen peräkkäin.

Raskaana olevien naisten yötyötä pitää selvästi rajoittaa.

– Keskenmenoriskin vähentämiseksi raskaana olevien naisten ei pitäisi olla enempää kuin yksi yövuoro viikossa, toteaa professori Anne Helene Garde Tanskan työterveyslaitoksesta.

Hyvät vaikutusmahdollisuudet vähensivät niin mielenterveys- kuin tuki- ja liikuntaelinoireitakin.

Työvuorot vaikuttavat myös tapaturmiin.

Tanskalainen tutkimus osoittaa, että tapaturmariski kohoaa vain ilta- tai yövuoroja sisältävän työviikon jälkeen verrattuna päivävuoroja sisältäneeseen viikkoon. Norjalaisen tutkimuksen mukaan lyhyiden vuorovälien (alle 11 tuntia työvuorojen välillä) määrä on yhteydessä työtapaturmiin ja läheltä-piti-tilanteisiin työvuoron aikana.

Härmä puolestaan toteaa, että suomalaisen tutkimuksen mukaan tapaturmariski on kohonnut myös 12 tuntia tai sitä pitemmissä työvuoroissa sosiaali- ja terveydenhuollossa.

Suomen Työterveyslaitos on laatinut apuneuvon vuorotyön hyvään suunnitteluun. Härmä muistuttaa tästä niin sanotusti liikennevalomallista, joka mittaa työaikojen kuormittavuutta ja antaa suositukset. (Liikennevalot löytyvät tästä linkistä.)

OIKEUS VAIKUTTAA TUKEE MIELENTERVEYTTÄ

– Hyvät vaikutusmahdollisuudet vähensivät niin mielenterveys- kuin tuki- ja liikuntaelinoireitakin, sanoo dosentti Constanze Leineweber Tukholman yliopistosta.

Koko ajan huonot mahdollisuudet vaikuttaa työaikoihin ennustavat ruotsalaistutkimuksen mukaan hankaluuksia työn ja muun elämän yhteensovittamiseen naisilla, mutta eivät miehillä. Myös tapaturmia sattuu enemmän, jos vaikutusmahdollisuudet ovat vähäiset.

Oikeus vaikuttaa omiin työaikoihinsa lisää työaikojen joustavuutta. Joustavuus voi liittyä työpäivän pituuteen tai työjaksojen aloitus- ja lopetusajankohtiin. Taukojen, vapaapäivien ja lomien ajankohdat voi valita itsenäisemmin. Yksityisasioiden hoito työasioiden lomassa helpottuu.

Työn ja muun elämän yhteensovittaminen helpottuu erityisesti naisilla.

– Vaikutusmahdollisuudet työaikoihin ovat hyvä tapa parantaa työoloja olettaen, että useimmissa ammateissa vaikutusmahdollisuuksia voidaan lisätä ainakin jossakin määrin. Hyötyä on erityisesti naisille, ikääntyville työntekijöille sekä työntekijöille, joilla on alentunut työkyky, Leineweber alleviivaa.

TEKSTI SUVI SAJANIEMI
KUVA PEKKA ELOMAA

TYÖYMPÄRISTÖ: Liukkaus tulee – oletko valmis?

Suomessa sattui viime vuonna 23 620 työmatkatapaturmaa. Näistä liukastumisia oli yli 15 000. Yli 30 päivän sairauspoissaoloja aiheutui noin 2 000 tapaturmasta.

Illat pimenevät nyt aikaisin ja töihin lähdettäessä on hämärää. Lämpötilat laskevat öisin pakkasen puolelle, ja kulkuväylät voivat muuttua yllättävän liukkaiksi.

Työmatkan turvallisuuteen kannattaa kiinnittää huomiota työpaikalla työsuojelun yhteistoiminnassa. Työsuojelun toimintaohjelmaan voi lisätä kappaleen työmatkoista.

Kiinteistön piha-alueiden huoltoon kannattaa kiinnittää erityistä huomiota, sillä usein tapaturman syy löytyy pimeistä ja liukkaista pihoista.

Työmatkaliikkujan kannattaa huolehtia omasta näkyvyydestä ja asianmukaisista jalkineista. Aina ei tarvitse olla jäätä tai lunta. Liukkauteen riittää vesi yhdistettynä maalattuihin viivoihin, kaivon kanteen tai lehtiin maassa.

Työsuojelun toimintasuunnitelmaan kannattaisi lisätä nyt Kaadu oikein -kurssi tai pitopohjaisten kenkien ja heijastinliivien hankkiminen henkilöstölle. Joissain yrityksissä korvataan nastarenkaat polkupyöräileville työntekijöille.

Kustannuksien kompensoinnista voi kysyä myös vakuutusyhtiöiltä. Työmatkatapaturmien vähentämisestä koituisi niille iso taloudellinen etu.

TEKSTI JUHA SUTINEN
KUVA LIIKENNETURVA

LUE MYÖS: BLOGI: Suvi Sajaniemi: ”Käteni, halko”
Lue Tekijän toimittajan kertomus siitä, miten hän liukastui työmatkalla, mursi ranteensa ja mitä tapaturmasta paraneminen vaati.

TYÖYMPÄRISTÖ: Korvaava työ – totta ja tarua

Saako työnantaja määrätä sairauslomalla olevan ja omaan työhönsä työkyvyttömäksi todetun tekemään jotain muuta työtä? Voiko työntekijä välttyä ”putoamasta” Kelan sairauspäivärahalle pitkän sairausloman aikana? Näitä kysytään usein liiton työympäristö- ja sosiaaliturva-asioiden neuvontapuhelimessa.

Teollisuusliitto, SAK ja EK sopivat muutama vuosi sitten, että puhumme käsitteestä ”korvaava työ” vain silloin, kun tarkoitetaan työehtosopimuksessa määriteltyä korvaavaa työtä. Lääkärin pitää näet suhteuttaa työntekijän työkyvyttömyys aina siihen työhön, jota työntekijä tekee. ”Korvaava työ” -nimistä työtä ei ole. Yhteisen palaverin ansiosta saimme Työterveyslaitoksen ja monet työterveyshuollon ylilääkärit tukemaan näkemystä, mutta nyt näyttää siltä, että näkemyksestä lipsutaan.

Teollisuusliiton 35 työehtosopimuksesta 16 on sellaisia, joissa on jokin määräys korvaavasta työstä. Liiton tulkinnan mukaan vain sellaisissa työpaikoissa, joissa on työehtosopimuksen mukainen järjestelmä korvaavasta työstä, voidaan tällaista työtä teettää. Lainsäädäntö ei vieläkään tunne koko käsitettä.

Mikä on ”järjestelmä”? Järjestelmällä tarkoitetaan sellaisia työpaikan yhteistoiminnassa käsiteltyjä toimintatapoja ja kirjauksia, joista käy ilmi missä tilanteissa voidaan teettää korvaavaa työtä, millainen lääketieteellinen kannanotto tarvitaan, millä ehdoilla ja palkalla työtä tehdään, ja mitä juuri sen työpaikan korvaavat työt voisivat olla. Toimintamallin laatimisessa pitäisi hyödyntää työterveyshuollon ja työsuojeluvaltuutettujen osaamista.

KORVAAVA ON TILAPÄISTÄ

Työntekijän kannalta samaa on aina se, että järjestelyt ovat tilapäisiä eikä ansionmenetystä saa syntyä. Työntekijän on aina saatava työterveyslääkärin arvio työkyvystä. Tarvittaessa hänellä pitää olla mahdollisuus keskeyttää korvaava työ ja siirtyä sairauslomalle.

Joissain työpaikoissa yritetään kiertää korvaavan työn määräyksiä kutsumalla työtä muokatuksi tai kevennetyksi työksi.

Muokattu työ on aina omaa, helpotettua työtä. Nostoja voidaan esimerkiksi tilapäisesti poistaa tai työtä muokata muutoin työterveyshuollon ohjeen mukaisesti. Usein työn muutokset jäävät pysyviksi. Korvaava työ on sen sijaan aina muuta kuin omaa työtä.

Viimeistään koronapandemiassa on ymmärrettävä, että tarttuvan taudin kantajaa tai flunssaoireista työntekijää ei pidä määrätä korvaavaan työhön. Useimmiten korvaavaa työtä käytetään työtapaturmatilanteissa. Tämä ei saa kuitenkaan vaarantaa työntekijän toipumista eikä pahentaa sairautta tai vammaa.

ONKO VÄHENTYMINEN TOTTA?

Teollisuuden työtapaturmat, jotka johtavat alle viikon poissaoloon, näyttävät vähentyneen. Onko työturvallisuus parantunut näin paljon? Epäilemme yhdeksi syyksi sitä, että korvaavalla työllä peitellään työtapaturmien aiheuttamaa työkyvyttömyyttä. Työpaikoiltakin ollaan näistä asioista toisinaan liittoon yhteydessä. Työtapaturma siis tilastoidaan ja ilmoitetaan vakuutusyhtiölle, ja se tutkitaankin työpaikalla ohjeen mukaan.

Mutta kun käytetään korvaavaa työtä, siitä ei synny työkyvyttömyyttä. Näin saadaan tilastot siistimmiksi. Onko näin?

Tapaturmavakuutuskeskus teki keväällä niin sanotun ilmiöselvityksen asiasta. Mielestämme selvitettävänä oli kuitenkin väärä ilmiö eli se, ilmoittavatko työnantajat tapaturmiaan vakuutusyhtiölle. Kyllä ilmoittavat, kymmenen päivän sisään, mutta tapaturmat näyttävät nykyisin tuottavan vähemmän työkyvyttömyyttä (sairauspäiviä) kuin aikaisemmin. Vastaavanlaista vähenemistä ei ole nähtävissä niissä tapaturmissa, jotka aiheuttavat yli 30 päivän työkyvyttömyyden. Noin 80 prosenttia työtapaturmista on kuitenkin nimenomaan niitä, jotka aiheuttavat enintään 30 päivän työkyvyttömyyden.

Kuulemme liitossa yleensä vain tilanteista, jotka ovat menneet jotenkin mönkään tai joissa on toimittu väärin. Harvoin kukaan soittaa ja kertoo saaneensa avun korvaavasta työstä, vaikka se voi olla hyvä ratkaisu esimerkiksi seuraavissa tilanteissa: Työntekijä ei pysty tekemään omaa työtään edes osapäiväisesti, eikä hänelle voida myöntää osasairauspäivärahaa. Työntekijä ei pysty tekemään omaa työtään, mutta työeläkeyhtiö ei myönnä hänelle kuntoutustukea. Kelan sairauspäiväraha jää niin pieneksi, ettei se kata työntekijän elinkustannuksia.

Omaa työtä tilapäisesti korvaava työ on ihan oikeaa työtä.

TEKSTI MARJUT LUMIJÄRVI
KUVA  MAURITIUS IMAGES/ LEHTIKUVA

REPORTAASI: Printscorpio – Aitoon ihme, tekstiilejä painava yritys

Printscorpio Aitoossa on jäänyt Pohjoismaiden ainoaksi näin monipuoliseksi tekstiilipainoksi. Yritys ei ole perustamisestaan vuonna 1984 lähtien koskaan lomauttanut tai irtisanonut ketään. Pieni ja tiivis työporukka painaa hyvissä tunnelmissa tekstiiliä asiakkaalle kuin asiakkaalle. Tiloja vain saisi olla enemmän, lämpöjä vähemmän.

KUVA YLLÄ: Printscorpio tarvitsee moniosaajia, sillä yritys käyttää painotöissään monia eri tekniikoita. Laakapainolla ovat töitä tekemässä tekstiilipainaja Outi Lyytikäinen ja Sami Varvas.

PRINTSCORPIO OY

PERUSTETTU 1984
OMISTAJAT Tommi Helminen, Jarkko Helminen ja Outi Helminen-Järvinen puolisoineen
KOTIPAIKKA Aitoo, Pälkäne
TUOTANTO Avainlipputuotteina lippuja, viirejä, mainostekstiilejä, sisustustuotteita ja vaatteita
HENKILÖSTÖ 21, joista tuotannon työntekijöitä 17
LIIKEVAIHTO 2,3 miljoonaa euroa (2019)

Tekstiilityöntekijä, työsuojeluvaltuutettu Sami Varvas on juuri laittanut kankaan kiinni laakapainokoneen mattoon.

– Sen jälkeen laatta kohdistetaan siihen kankaaseen, laitetaan väriä ja sitten lähdetään painamaan, Varvas selittää 5-asemaisen laakapainokoneen työprosessia.

Tämän jälkeen Varvas ajaa märän, painetun kankaan uunin läpi, joka kuivaa kankaan.

Nykyisen Printscorpio Oy:n omistajat ovat kolme Helmisen sisarusta puolisoineen. Varvas tuli aikoinaan sisarusten isän Helmipainoon kesätöihin. Työhistoriaa piisaa 24 vuotta, ja Varvas kuuluu parinkymmenen hengen työporukan lukuisiin moniosaajiin.

Työsuojeluvaltuutettu, tekstiilityöntekijä Sami Varvas arvostaa yrityksen ottamaa linjausta ympäristövastuusta. Hän itse ravustaa ja kalastaa, ja vesien pitäisi pysyä puhtaina kantojen säilymiseksi.

– Olen työskennellyt alan yrityksissä pienestä pitäen, ensimmäiseksi nurmikkoja leikkaamassa kesätöissä. Minulla on autonasentajan koulutus. Koulusta päästyäni kävin armeijan ja sen jälkeen menin töihin tuohon viereen Paradoxille kymmeneksi vuodeksi. Se oli saman alan firma, mutta sitten kun tänne tuli uusi painokone, siirryin tänne.

– Olen painokoneella, värikeittiössä, pesulassa, varastossa. Ja kaikenlaista joutuu korjaamaan. Sillä mennään, Varvas virnistää.

– Viimeksi asensin höyryttimeen uudet vastukset, Varvas toteaa paljastaen samalla sen, että korjaushommat ovat sittenkin niitä kaikkein mieluisimpia – sillä autonasentajan taustalla.

PUHUMINEN HELPPOA, TILAT VAIKEAT

– Meistä jokainen kommunikoi koko ajan omistajien kanssa. Hehän tekevät tuotannossa töitä meidän joukossamme.

Järjestyksen pitäminen on työsuojeluvaltuutetun mielestä kuitenkin ”mennyt tiukille”.

– Digiaika on nyt in, uusia tulostimia tulee, mutta halli ei voi laajentua. Meillä on kangasvarastoja tuolla pellon toisella puolella. Toivoisin tänne lisää tilaa. Näin järjestys olisi helpompi säilyttää eikä tarvitsisi mennä ihan ympäri kylää…

Lämpö on myös haaste, sillä niin painokoneet, värejä kiinnittävä painehöyrystin kuin kankaat lopuksi kuivaava ja levittävä raami tuottavat lämpöä. Esimerkiksi höyristin hönkää ympäriinsä 170 asteen kuumuuksia. Lämpötilojen alentamiseen on kuitenkin jo yritetty löytää ratkaisuja, Varvas kertoo.

TYÖ MIELEKÄSTÄ

Tekstiilityöntekijä, kaaviontekijä Katri Tuuri on tekemässä samalla laakakoneella asiakkaalle lyhyitä, viiden metrin värimallituksia.

– Sitten kun asiakas on hyväksynyt mallit, päästään tuotantoon.

Tuuri on Printscorpiolla mainiosti viihtyvä moniosaaja hänkin. Ammattitaitonsa Tuuri on hankkinut työn ohessa, peruskoulupohjalta.

– Tänä vuonna tulee yrityksessä 25 vuotta täyteen. Minä tykkään olla täällä, työ on mielekästä ja saan tehdä monenlaista. Välillä olen valottamassa. Toisinaan tehdään kaaviot ihan leikkaamalla, piirros alle ja siitä leikataan. Välillä laitan painokoneeseen reunanauhoja, välillä olen väriä laittamassa… Piirtämö ja ompelimo ovat ainoat paikat, joissa en ole luvannut olla!

Tekstiilityöntekijä Katri Tuuri kehuu tehtäviensä monipuolisuutta ja kertoo viihtyneensä yrityksen leivissä jo 25 vuotta.

Ergonomiassa lienee vielä petrattavaa, jalkojen alla on sementtilattia.

– Kun näin kauan on ollut, tuleehan niitä kulumia. Polvissa on kulumia. Lattia on kova. Ja toisinaan joutuu polvilleen koneen päälle roskia ottamaan.

Tuuri tykkää paitsi työstään, myös työporukoista.

– Meillä on hyvä ilmapiiri, tullaan hyvin toimeen kaikkien kanssa.

TYÖNANTAJA KUUNTELEE, KONEETKIN KELPAAVAT

– Tämä on polyesteriä. Tästä saa leggingsejä, jumppavaatteita tai mitä nyt halutaankaan, vaikka uikkareita.

Tekstiilityöntekijä, tekstiilimuotoilija (AMK) Leena Hämäläinen tekee töitä ”prässillä”. Kone siirtää paperilla olevat kuviot lämmön ja paineen avulla kankaaseen. Yrityksen leivissä Hämäläinen on ollut kahdeksan vuotta.

– Meillä on mukavaa porukkaa, ja minä tykkään tehdä töitä käsilläni. Mutta kyllä minä taidan pitää koneistakin. Koulussa oli paljon sellaista näpertelyä. Sekin oli ihan jees, mutta kun tehdään isommassa mittakaavassa, on järkevää käyttää koneita.

Leena Hämäläinen ja Katri Sandberg Printscorpion prässikoneella.

Hämäläinen arvostaa kovasti sitä, että työnantaja kuuntelee työntekijöiden toiveita.

– Minulla on vuoroviikkolapsi. Tosi joustavasti saan tehdä lyhyempää päivää, kun lapsi on minulla, ja vastaavasti sitten pidempää päivää muilla viikoilla. Ja todella hyvin saa yleensä sovittua, jos on jokin oma meno.

– Siihenkin vastattiin heti, kun toivoin, että saisin vähän monipuolisempia hommia. Minulle tämä sopii. Ja uskon, että tämän takia ymmärrän myös muita työntekijöitä. Ymmärrän, missä ja miksi se kangas oikein viipyy… ja voin ehkä tehdäkin asialle jotakin.

Jos nyt vielä pitäisi yrityksessä jotain petrata, tarjoaa Hämäläinen ratkaisuksi eräänlaisten tuumaustaukojen pitämistä.

– Oman väen kanssa voisi miettiä ja keskustella, miten saataisiin oma tuotantoprosessi jouhevammaksi. Meidän kilpailuvalttimme on se, että teemme monenlaista. Mutta se taas aiheuttaa solmukohtia, joihin tulee yht´äkkiä paljon tavaraa. Kun voitaisiin jakaa töitä, saataisiin tavara ehkä joustavammin eteenpäin, Hämäläinen tuumailee.

”VÄÄRÄ” TYÖ, MAINIO TYÖPORUKKA

Pesulan puolelta löytyy toinen mies, joka on hänkin viihtynyt 24 vuotta ihan ”väärissä” hommissa.

– Olin penskana leipomossa töissä. Siitä kai sitten tuli ajatus, että ryhdyn leipuriksi. Koulut kävin, mutta kun en leipurin hommia heti saanut niin tulin tänne, kertoo tekstiilityöntekijä Janne Kostiainen.

– En tykkäisi olla isossa firmassa töissä. Varmaan tämä työporukka saa viihtymään. Me ollaan kaikki vähän omaa sakkia, Kostiainen kuvaa mielissään.

Vuosien varrella on Kostiaisen mielestä menty niin työergonomian kuin ympäristönkin kannalta eteenpäin. Esimerkiksi kaasulla toimiva raami laitetaan kaikissa mahdollisissa väleissä kiinni.

– Kyllä siitä huolehtii jo kuumuudenkin takia…

”Me ollaan kaikki vähän omaa sakkia”, sanoo tekstiilityöntekijä Janne Kostiainen.

Pesulan paikkaa on muutettu kolme kertaa, mutta aina on saatu kevennyksiä prosessiin. Kostiainen ottaa esimerkiksi linkoukseen liittyvän työvaiheen.

– Aiemmin pesusta tulleet tekstiilit vedettiin käsin aisan yli linkoon. Ja käsin lingosta pois. Nyt meille tuli avaaja. Se säästää aika paljon kroppaa, Kostiainen iloitsee.

– Onhan työ jälkensä jättänyt. Mutta aika paljon riippuu siitä, missä kunnossa pitää itsensä. Olen huomannut, että ei riitä, että käyttää koiran pihalla, Kostiainen naurahtaa.

Mies kertoo lenkkeilyn ohella ottaneensa harrastuksekseen nyt myös melonnan.

Kostiainen kehuu muiden työntekijöiden tapaan yrityksen ilmapiiriä. Myös työnantaja vie pisteet kotiin.

– Aina voi mennä puhumaan, ihan suoraan voi mennä asiansa sanomaan.

LIPPUJA, VIIREJÄ, STANDAAREJA….

Mira Weck-Heinosella, ompelija-artenomilla on ompelimossa työn alla vähän erikoisempi ja harvinaisempi tekstiili, joka valmistuu melkein 10 vuoden ompelukokemuksella.

– Teen kaksipuoleista, kaksikielistä jättistandaaria. Laitan etu- ja takapuolen kankaat ja välikankaan neuloilla kiinni. Sitten menen ompelemaan kankaat toisiinsa kiinni ja käännän työn kääntöaukosta, Weck-Heinonen kertoo.

Ompelija-artenomi Mira Weck-Heinoselle työ on mieluisaa, kunhan siihen on riittävästi aikaa.

– Täällä luotetaan työntekijöihin, ei ole kellokortteja, hyvä on työnantaja. Ja minulla on mukavat työkaverit, luottelee ompelija työpaikkansa hyviä puolia.

Jo useampaan kertaan mainitun kuumuuden ohella Weck-Heinonen mainitsee työn rasittavista puolista kiireen, joka aiheuttaa stressiä.

– Saman päivän lähtöjä voi tulla tosi myöhään. Mutta kyllä me tiimityötäkin tehdään, jaetaan tarvittaessa töitä ja autetaan, Weck-Heino huomauttaa.

Ompelijana työskentelee myös yrityksen pääluottamusmies Mirja Tuominen. Printscorpiolla on työvuosia takana yhdeksän. Omasta työstään Tuominen sanoo, että lippujen ompelua on kaikkein eniten. Varastotkin on pidettävä riittävässä vahvuudessa.

– On löydyttävä lippuja ja maakuntaviirejä. Sokoksen ja Prisman lippuja pitää löytyä aina, ja eri kokoja.

Aikoinaan kaavanpiirtäjä-leikkaajaksi ylioppilastutkinnon jälkeen valmistunut ompelija toteaa vielä, että samaa sarjaa voi joutua työstämään useamman päivän putkeen. Se käy niskaan ja hartioihin. Sormet ovat taas kovilla silloin, kun sisäsomisteisiin ommellaan silikonivahvisteita. Näpeillä on pidettävä kangas ja silikoni tarkkaan tasoissa, vaikka kangas venyy, silikoni ei.

Pääluottamusmies, ompelija Mirja Tuominen toteaa, että useampi päivä samaa ompelutyötä peräkkäin pistää hartiat ja niskan koville.

LIITTO VASTAA, MUTTA TES EI AUKENE

Printscorpiolla tuotannosta työskentelevistä ja omistajasukuun kuulumattomista kaikki ovat kahta lukuun ottamatta Teollisuusliiton jäseniä.

Tuominen sanoo, että hänestä tuntuu kyllä erittäin helpolta soittaa liittoon ja kysyä neuvoa. Mutta työehtosopimuskirjan tekstien muoto ei hänelle oikein kelpaa.

– Tessin sanamuodot ovat aika ihmeellisiä. Ei niistä saa selvää. TEAMin aikaan tessissä oli erotettu väreillä, missä käsiteltävä asiaa vaihtuu. Nyt on vain aakkosellinen hakemisto, Tuominen kritisoi.

Pääluottamusmies vahvistaa tiedot siitä, että yrityksessä ei ole koskaan lomautettu tai irtisanottu ketään. Koronan takia on kuitenkin jouduttu käymään yt-neuvottelut. Niissä sovittiin lähinnä siitä, että syksyllä katsotaan uudelleen, onko tarvis lomautuksiin.

– Näillä näkymin tarvista ei ole. Nyt on ihan älyttömästi töitä. Ei pelota firman tulevaisuus tällä hetkellä.

Ompelijamodisti Tiia Lempinen sanoo pitävänsä työstään Printscorpiolla. Yrityksessä hän aloitti vakinaisena kaksi vuotta sitten, useamman kesätyöjakson jälkeen.

KAIKKEA KAIKILLE, TOIMII

– Painetut tekstiilit ovat aika laaja sortimentti. Se on ollut meidän haittamme, mutta myös pelastuksemme. Kaikkien liiketoimintaperiaatteiden vastaisesti me teemme kaikille kaikkea, toimitusjohtaja Tommi Helminen kertoo.

Asiakaslähtöisyys on kantanut hedelmää. Printscorpio on Helmisen ja myyntijohtaja Ari Järvisen mukaan tällä hetkellä Pohjoismaiden monipuolisin tekstiilipaino: Kukaan muu ei tee digi-, laaka- ja rotaatiopainatuksia metritavaralle lähes kaikille tekstiilikuiduille ja niille tarpeellisia jälkikäsittelyjä.

Printscorpio on ottanut johtotähdekseen ympäristö- ja yhteiskunnallisen vastuullisuuden. Yrityksen käyttämä sähkö tulee vain uusiutuvasta energiasta. Katolla on 228 aurinkopaneelia.

– Paneeleita ei asennettu kehumisen vuoksi. Paneelit antavat neljänneksen koko vuonna käyttämästämme sähköstä, jopa ylikin. Laskimme, että sijoitus maksaa itsensä takaisin 8,5 vuodessa, Helminen toteaa.

Osoituksena ympäristövastuusta yrityksen katolla on 228 aurinkopaneelia. Ajan kuluessa ne ovat myös kustannustehokas tapa tuottaa sähköä.

Avainlipputuotteet, kierrätysmateriaalien käyttö, sublimaatiopainon paperien kierrättäminen edelleen suojapapereiksi autokorjaamoille, yhteistyö Kokemäenjoen vesiensuojeluyhdistyksen kanssa vielä olemassa olevien ongelmien ratkaisemiseksi…

– Meidän vastuullisuutemme on tekoja, ei sanoja, Järvinen kehaisee.

Keinokuitukankaat tulevat lähinnä Saksasta ja Italiasta, ja niiden vastuullisuus on Helmisen mielestä helpommin todennettavissa.

– Puuvillapuoli on ongelmallisempi. Niiden tuotantoketjut ovat pitkiä. Puuvilla tulee Kiinasta ja Pakistanista, Helminen kertoo.

Kummatkin johtajat ovat vakuuttuneita, että Printscorpion valitsema linja on juuri se, jonka ansiosta yritys on edelleen toiminnassa, vaikka suomalaisen tekstiiliteollisuuden kulta-ajat ovat kaukana, kaukana takanapäin.

– Isojen sarjojen tekeminen ei edes kiinnosta, mutta yksittäisiä, pieniä eriä ei kannata teettää kauhean kaukana, Järvinen sanoo.

– Ja jotkut asiakkaat jopa vaativat, että tuotteet tehdään kotimaassa, Helminen jatkaa.

Järvinen painottaa, että laadukkaasta, kierrätetystä polyesteristä tehty salkolippu kestää vuoden jatkuvaa käyttöä ulkoilmassa, kun Kiinasta halvalla ostettu lippu pitää vaihtaa samassa ajassa kolmasti. Järvinen muistuttaa vielä, että kunnon lippu on paitsi euroissa edullisin, paras myös ympäristön kannalta.

– VTT on tehnyt laskelman siitä, että jos tuote kestää viiden vuoden sijasta viisi vuotta ja neljä kuukautta, on sen painatuksen hiilijalanjälki jo kompensoitu.

– Ja millaista mainosta on yritykselle, jos sen salossa liehuu repaleinen lippu?

Yrityksen pesulassa käsitellään tekstiilejä painamisen jälkeen. Lippupyykin linkousta hoitamassa viimeistämötyöntekijä Katri Sandberg.

TEKSTI SUVI SAJANIEMI
KUVAT JYRKI LUUKKONEN