Nyt on päivitysten aika. Työpaikan kehittämistyössä pitää ongelmat nostaa aidosti esiin ja käydä asiat perusteellisesti läpi.
Suunnitelmat ja ohjelmat toimivat parhaimmillaan tuotannon luonnollisena kehittäjänä parantaen myös työilmapiiriä. Tämän ansiosta työntekijät voivat paremmin ja yrityksen tulos nousee.
Tuotannon ja työhyvinvoinnin kehittyminen on mahdollista, mikäli suunnitelmat ja ohjelmat tehdään aidossa yhteistyössä henkilöstöryhmien kanssa. Suunnitelmia laadittaessa pitää ongelmat nostaa rehellisesti esiin ja käydä kaikki työpaikan asiat perusteellisesti läpi.
Ennen päivitysten aloittamista on hyvä kerrata sekä tuotannon että henkilöstön rakenne. Tämä antaa hyvän pohjan suunnittelutyön aloittamiselle. Hyvään suunnittelutyöhön vaaditaan aina myös työpaikan vaarojen selvitys ja työterveyshuollon työpaikkaselvitys.
Kaiken päivitystyön iskulauseeksi kannattaa ottaa: Ei mennä tällä kertaa vanhalla suunnitelmalla!
PÄIVITETTÄVIÄ OHJELMIA
Työsuojelun toimintaohjelma
Tämä on käsikirja työpaikan työsuojelutoiminnalle, pohjana vaarojen selvitys ja arviointi. Toimintaohjelma pitää sisällään muiden muassa kuvauksen työpaikasta, työpaikan kehittämistarpeet sekä työsuojeluvastuut.
Lisätietoja: www.tyosuojelu.fi tai työympäristöyksikön päivystysnumero 020 690 449
Työterveyshuollon toimintasuunnitelma
Työterveyshuollon toimintasuunnitelma perustuu työpaikkaselvitykseen. Yrityksellä on velvollisuus teettää ohjelma työpaikalle. Suunnitelma voi olla osana työsuojelun toimintaohjelmaa. Suunnitelma pitää sisällään muiden muassa työpaikan työolot.
Lisätietoja: www.ttl.fi tai työympäristöyksikön päivystysnumerosta 020 690 449
Tasa-arvosuunnitelma
Työnantajan pitää huolehtia, että yrityksessä on tasa-arvosuunnitelma, mikäli yrityksessä työskentelee vähintään 30 henkilöä. Suunnitelma pitää sisällään esimerkiksi selvityksen miesten ja naisten palkkaeroista ja toimet sukupuoleen perustuvan syrjinnän ehkäisemiseksi.
Lisätietoja www.tasa-arvo.fi tai työympäristöyksikön päivystysnumerosta 020 690 449
Yhdenvertaisuusohjelma
Työnantajan pitää huolehtia, että yrityksessä on yhdenvertaisuusohjelma, mikäli yrityksessä työskentelee vähintään 30 henkilöä. Suunnitelman pitää sisältää toimet siitä, miten estetään syrjintä työhönotossa, koulutuksen suunnitellussa, koulutukseen pääsyssä tai työtehtäviä jaettaessa.
Lisätietoja www.yhdenvertaisuus.fi tai työympäristöyksikön päivystysnumerosta 020 690 449
Henkilöstö- ja koulutussuunnitelma
Yrityksissä, joissa työskentelee vähintään 20 henkilöä, pitää tehdä henkilöstö- ja koulutussuunnitelma. Suunnitelmassa pitää mainita toimet, joilla kehitetään ja pidetään yllä työntekijöiden ammatillista osaamista. Suunnitelmaan pitää kuulua myös tiedot henkilöstön rakenteesta.
Lisätietoa www.tem.fi tai 020 690 447
Listauksessa on mainittu vain pääkohdat selvitettävistä ja esiin nostettavista asioista.
Näiden lisäksi on hyvä käydä läpi työpaikan päihdeohjelma.
Ohjelmien ja suunnitelmien päivitystä aloitettaessa onkin tärkeää kerrata niiden sisältö ja tavoite.
Venator ilmoitti viime viikolla yllättäen, että vuosikymmeniä huipputulosta tehnyt Porin pigmenttitehdas suljetaan vuoteen 2021 mennessä. Tehtaan henkilöstö, 450 ihmistä, menettää työpaikkansa. Pääluottamusmies Ari Dahlberg sanoo, että amerikkalainen omistaja söi sanansa.
Alun perin valtion Vuorikemia-nimellä perustama, sittemmin kansainväliseen omistukseen siirtynyt tehdas on valmistanut kemikaaleja 61 vuotta. Viime vuonna sattuneeseen tulipaloon asti henkilöstö on kokenut sen erittäin kannattavaksi ja turvalliseksi työpaikaksi.
Viime keskiviikkona konserni ilmoitti tehtaan sulkemisesta, koska omistajan mielestä sen uudistaminen toissatalven palon jälkeen tulisi liian kalliiksi.
Matkan varrella menestystuotetta titaanioksidia valmistanut tehdas on kokenut ison joukon omistajavaihdoksia. Valtionyhtiö siirtyi ensiksi osaksi Kemiraa ja vuonna 2008 osaksi saksalaista Sachtleben Chemietä, jonka puolestaan amerikkalainen kemianjätti Huntsman-konserni vuonna 2013 hankki itselleen. Viime vuonna Huntsman perusti Venator-yhtiön, johon Porin tehdas liitettiin.
Vuoden 2017 alussa tehtaalla riehui tulipalo, joka aiheutti huolta henkilökunnassa.
– Se palo oli järkytys työntekijöille. Toiveet heräsivät, kun omistaja ilmoitti, että tehdas rakennetaan uuteen uskoon, koska tämä on koko firman lippulaiva. Kaikki uskoivat. Omistaja söi sanansa, tehtaan pääluottamusmies Ari Dahlberg kertoo.
– Omistaja on jo tienannut tehtaalla kaksi miljardia euroa rahaa. Ei sillä ole huolta.
MENESTYSTUOTE ULOS SUOMESTA
Porin pigmenttitehtaan poistumisen myötä Suomesta katoaa menestyksekäs tuote. Dahlbergin mukaan ennen paloa tehtaalla oli vain kaksi tappiollista vuotta sen yli puolivuosisataisen historian aikana.
– Tehdas oli tuottava. Me vedimme kymmenen vuotta saksalaisia perässä. Porin tehtaalla tehtiin konsernin kate. Ennen Huntsmanin ostoa vuonna 2011 teimme 50 miljoonaa euroa puhdasta voittoa ja vuonna 2012 sata miljoonaa euroa puhdasta voittoa.
Dahlbergin mukaan tehtaan palo ehkä oli sen kohtalon ratkaissut tapahtuma tai sitten ei.
– Isojen päälliköiden ajatuksista ei tiedä, ostivatko he hyvin toimivan firman voittojen takia vai siksi, että he saivat hyvät tuotteet. Se ei ole paljastunut ja tuskin koskaan paljastuu. Maailmanluokan tuotemerkit he saivat kaupassa.
Silloisen Huntsmanin pigmenttitehtaalla Porissa syttynyttä tulipaloa sammutettiin pitkin päivää 30. tammikuuta 2017. KUVA LEHTIKUVA / PETRI HAKOSALO
PORILAISTA OSAAMISTA HIDASTA KORVATA
Porin tehtaan alasajo alkoi välittömästi.
– Meille ilmoitettiin, että kuluvalla viikolla ruvetaan purkamaan laitteita ja siirtämään niitä muille tehtaille. Vaihtoehtoina ovat Italian, Espanjan, Englannin ja Yhdysvaltojen tehtaat sekä Saksan kaksi tehdasta.
– Kannattava tuotanto poistuu Suomesta. Kilpailijoille omistajat eivät halua sitä myydä, koska se voisi aiheuttaa heille ongelmia. Se on aika julmaa.
Porin tehdas jatkaa yhä 20 prosentin tuotannolla.
– Se on sellaista, jonka pohja valmistetaan Italiassa tai Saksassa ja syötetään meillä tuotantoon ja ajetaan sellaiseksi tuotteeksi kuin asiakas haluaa. Meillä tehdään se loppusilaus, mitä he eivät muualla pysty tekemään.
Sitä, missä aikataulussa ja järjestyksessä väkeä vähennetään, ei kukaan tehtaalla tiedä.
– Kauhu on päällä kaikilla, joka henkilöstöryhmällä. Se on ensimmäinen kerta minun 26 vuoden työhistoriani aikana, kun kaikki tehtaalla asemasta riippumatta pitävät yhtä.
Dahlberg arvioi, vaikka hän ei pystykään olemaan siitä varma, että 450 työntekijästä yli sata henkeä jää noin kolmeksi vuodeksi.
– Pitkä aika se todennäköisesti on, koska ne eivät ulkomailla pysty tekemään sitä laatua, mitä me teemme.
KARMEA JÄRKYTYS
Porin pigmenttitehtaalle luonteenomaista ovat olleet pitkät, jopa sukupolvesta toiseen jatkuvat työsuhteet.
– Itse olen ollut 26 vuotta töissä, isäni oli 42 vuotta ja velipoika 37 vuotta kyseisessä laitoksessa, mainitsee Dahlberg.
Lopetusilmoitus tuli hänen mukaansa yllätyksenä myös tehtaan johdolle.
– He tiesivät siitä keskiviikkoaamuna kymmeneltä, luottamusmiehet kello 12.30, kello 13 se tiedotettiin henkilökunnalle ja kello 15 pidettiin kaupungintalolla lehdistötilaisuus.
Tieto lopetuksesta oli tehtaalla Dahlbergin mukaan ”karmea järkytys”.
– Jos vastaan sydämestä, miltä tuntuu, niin sanon samalla tavalla kuin silloin keskiviikkona Ylen haastattelussa, että vituttaa kuin pientä oravaa. Sitä tunnetta eivät mitkään sanat riitä kuvaamaan.
– Tämä merkitsee valtavasti Porin kaupungille. Veroäyri nousee huomattavasti ja asuntojen hinnat laskevat, kun ei ole enää ostajia. Tämä on koko talousalueen ihmisille järjettömän rankka homma.
– Meillä on töissä paljon nuoria, joilla on valtavat velat. He ovat laskeneet hyvän työnantajan varaan, joka ollut maailman huippu alallansa. Nyt heille tulee isku suoraan leukaan. Porista löytyy työtä osalle, mutta muut joutuvat lähtemään uudella koulutuksella jonnekin muualle. Näin siinä käy.
Liitto takana: Venatorin pääluottamusmies Ari Dahlberg kävi tuoreeltaan tehtaan lopettamisuutisen jälkeen neuvottelemassa tilanteesta Teollisuusliiton toimitsijoiden kanssa Helsingissä 14. syyskuuta. KUVA KITI HAILA
USKO PAREMPAAN
Tehtaan myynnit ja ulkomaalaisomistus eivät Dahlbergin mielestä ole koituneet kansalliseksi tai työntekijöiden onneksi.
– Ei missään nimessä. Valtio hölmöyttään myi Kemiran pienissä paloissa pois. Siitä olisi saanut kymmenkertaisen hinnan järkeistämällä.
– Kemiran aikaan meillä oli hyvät palkat. Nyt kun on oltu ulkomaisessa omistuksessa, palkkoja on syöty.
– Uskon silti, että jotain hyvää vielä tapahtuu. Meillä on hyvä laitos, hyvällä paikalla. Jotain uutta pitää keksiä, mitä tuolla pystyy hyödyntämään, jotta saadaan taas työpaikkoja ja veronmaksajia.
– Näillä mennään ja uskotaan parempaan. Tämä sattuu moneen, tiedän sen. Itseenikin sattuu. On kova paikka!
TEKSTI JARI ISOKORPI KUVAT KITI HAILA JA LEHTIKUVA / PETRI HAKOSALO
Raskasta. Monipuolista käsityötä, jossa näkee kättensä jäljen. Ehdottoman siistiä. Työtä, joka synnyttää ystävyyttä ja pitkäaikaisia ihmissuhteita. Työtä, joka antaa hyvän mielen. Tuota kaikkea on pesulatyö.
Aurinkopesula eli SOL Yrityspesula työllistää viitisentoista työntekijää vaihtelevissa tehtävissä. Yksi merkitsee pesulaan tulleen pyykin, toinen tullaa eli tarkistaa, että vaatteiden taskuihin tai muualle ei ole jäänyt ylimääräisiä esineitä, kolmas käyttää pesukonetta, kuivausrumpua ja mankelia, neljäs silittää ja prässää paitoja, viides käyttää verhoprässiä, kuudes pakkaa pesulapuhtaat tuotteet takaisin asiakkaalle lähetettäviksi.
”Tulin pesulaan töihin oppiakseni suomen kielen”, pesulatyöntekijä Svetlana Vainer kertoo. KUVA PEKKA ELOMAA
Svetlana Vainer tuli Suomeen 16 vuotta sitten. Hän oli ammatiltaan käsipalloilija. Hän on pelannut myös Suomessa käsipalloa.
– Viihdyin hyvin Suomessa ja sain paljon uusia ystäviä ja päätin jäädä Suomeen. Menin pesulaan töihin, että voin olla tekemisissä ihmisten kanssa, ja opin suomen kielen nopeammin.
Vainer työskenteli SOLin Espoon Lippulaivan pesulassa, niistä kahdeksan vuotta myymälänhoitajana. Hänen nykyinen työpaikkansa on Helsingin Konalassa sijaitseva Aurinkopesula. Hän pitää työstään. Haastattelua tehtäessä Vainer merkitsi tekstiilejä, jotta ne pesusta tultuaan ohjautuvat oikealle omistajalle.
– Työ on monipuolista. On kiva, että töissä voimme asiakkaan puolesta hoitaa tekstiilien pesun, että he voivat kotona keskittyä muuhun tekemiseen.
Heli Reimets pussittaa kuivattuja tekstiilejä. KUVA PEKKA ELOMAA
PALJON ARKILIIKUNTAA
Kuusi vuotta pesulassa työskennellyt Toomas Sjöman kuvaa pyykinpesijän arkea:
– Päivä alkaa 6.30. Se sisältää työkavereiden kanssa keskustelua ja pyykin pesua. Se on tietyllä tapaa liukuhihnatyötä, päivästä toiseen aika samanlaista.
– Laitan käsin tekstiilit koneeseen, ja valitsen pyykin mukaan pesuohjelman. Välissä täytän muita koneita tai teen tahran käsittelyä ja muuta esivalmistelua. Pesun jälkeen siirrän pyykit kuivausrumpuun, missä ne kuivataan tai valmistellaan jälkiviimeistelyä varten. Viimeistely voi olla mankeli, jonka kautta ajetaan pöytäliinat ja liinavaatteet. Prässille viedään verhoja ja liinavaatteita, mitkä eivät mankelista mene läpi.
Toomas Sjöman lämpötauolla. Kun lämpötila ylittää 28 astetta, työntekijöillä on 15 minuutin lämpötauko kerran tunnissa. KUVA PEKKA ELOMAA
– Kauluspaidat viedään omalle viimeistelypisteelle. Työtakkien viimeistelyprässäys on vielä oma työpisteensä, jossa käsitellään esimerkiksi laboratoriotakkeja, jotka ovat 100-prosenttista puuvillaa.
– Tämä on fyysistä työtä, seitsemän ja puoli tuntia jaloilla. Se voi tuntua kehossa. Itse tehostan arkiliikuntaani. Vaikka askelia kertyy 10 000–15 000 askelta päivässä, käytän 2,5 kilon nilkkapainoja mukana. En tiedä onko tapa suositeltava, mutta uskoisin tällä olevan kehoa vahvistavia hyötyjä.
Sjömanin mukaan toisteinen työ voi joistakin tuntua yksitoikkoiselta, mutta hän kertoo pitävänsä työstä, jossa sama rutiini toistuu päivästä toiseen.
MAHDOLLISUUS OPPIA UUTTA
Kuluvana syksynä lokakuussa Sjömanin työ muuttuu miellyttävällä tavalla.
– Ilmoitin halukkuudestani sitoutua yritykseen, ja he löysivät minulle sopivan työn. Huolto-organisaatiossa oli tarvetta.
Tähän asti SOLin pesulapalveluiden 63 myymälän huoltoa on pyöritetty kahden miehen voimin, ja huolloissa on jouduttu käyttämään ulkopuolista työvoimaa.
– Se on kallista. Kun yrityksessä nähtiin, että minussa on potentiaalia, niin he uskoivat, että minusta olisi huoltomieheksi. Olen kahden vuoden ajan ollut oppimassa työtä käytännön kautta kahden huoltopäällikön Keijo Pakarisen ja Kimmo Suutarin opeissa.
Katrin Mühling silittää paitoja paitaprässillä. KUVA PEKKA ELOMAA
– Firmalle ratkaisu on tietysti hyvä. Se saa siitä rahallista säästöä. Sen ei tarvitse enää turvautua ulkopuoliseen apuun. Toiminta-aluekin laajenee, kun pystymme Suur-Helsingin lisäksi hoitamaan Tamperetta, jossa meillä on neljä myymälää. Taloudellisesti se on fiksu ratkaisu, ja merkki siitä, että yrityksessä halutaan panostaa omaan työntekijään.
– Se tietysti herättää solidaarisuutta työnantajaa kohtaan, kun se palkitsee tarjoamalla tuonkaltaista mahdollisuutta, sanoo Sjöman.
Avoimuuden eteen on hänen mukaansa työpaikalla tehty paljon töitä.
– Lisäksi työntekijöiden aloitteesta kerran viikossa pidetään palaveri, jossa yhdessä ideoidaan ja kehitetään toimintaa. Niiden ansiosta olemme muuttaneet prosessiamme kustannustehokkaammaksi.
Mirkka Soininen tutkii pestävien vaatteiden taskut ennen pesua. KUVA PEKKA ELOMAA
TYÖNTEKIJÖITÄ KAIKKIALLA SUOMESSA
SOL Pesulapalveluiden pyykki pestään myymälöissä, joita on eri puolilla Suomea. Työntekijöitä yrityksellä on 208. Osa myymälöistä on yhden hengen työpaikkoja. Myymälä ottaa vastaan asiakkaan pyykin ja pesee sen.
– Se mitä myymälässä ei pystytä hoitamaan pestään Aurinkopesulassa. Se on SOLin ainoa laitospesula, kertoo pääluottamusmies Tuula Talstila.
”Pesulatyö on mielenkiintoista ja monipuolista”, kuvailee pääluottamusmies Tuula Talstila. KUVA PEKKA ELOMAA
Myymälöissä käytetään ruuhkahuippuja tasaamaan tilapäistyövoimaa.
– Ekstraajia tarvitaan. Monesti he ovat opiskelijoita. He tykkäävät tehdä meidän myymälöissämme työtä, koska he pystyvät sillä tavoin sovittamaan opiskelun ja työn. Usein myymälät ovat auki yhdeksään asti illalla.
Kaikki myymälänhoitajat ja lähes kaikki Aurinkopesulan työntekijät ovat vakituisia. Osa jatkaa pesulassa eläkeikään saakka. Myös vaihtuvuutta esiintyy. Ulkomaalaistaustaisia työntekijöitä on Talstilan mukaan pesulaan helpompi saada kuin kotimaisia työntekijöitä ja heitä on työvoimassa runsaasti.
– Kotimaiset nuoret eivät tahdo viihtyä näin raskaassa työssä.
Kaikki eivät kestä fyysisesti vaativaa pesulatyötä eläkeikään asti.
– Jotta jaksaisi kunnosta on pidettävä huolta ja oltava positiivinen. Tarvitaan hyvä työporukka ympärille. Meillä työpaikalla on tosi mukavaa ja hyvä yhteishenki.
PALKKAUKSESSA PARANNETTAVAA
Talstila on moniosaaja, joka on viihtynyt pesulatyössä 34 vuotta. Hänen mukaansa myönteistä työpaikalla on tehtävien kierto, ja sen mukanaan tuoma monipuolisuus.
– Ei minusta olisi tekemään koko päivää istumatyötä. Tykkään, että saan olla liikkeessä.
Raskas, toisteinen työ, joka automaation kehityksestä huolimatta suurimmaksi osaksi on käsityötä, on ikääntyessä kuluttavaa.
– Kyllä kulumia tulee ja kehossa tuntuu!
Anna-Kaisa Paananen hoitaa verhoprässiä. KUVA PEKKA ELOMAA
Luottamusmiehen tehtävässä Talstilan alueena on koko Suomi. Luottamusmiespäivinä maanantaisin ja tiistaisin hän kiertää myymälöitä, joista pohjoisin sijaitsee Rovaniemellä.
– Koska työtoverit ovat kaukana, minun pitää olla aktiivinen. Käyn kysymässä kuulumisia. Kerron ihmisille, että kun tulee ongelma, niin ottakaa rohkeasti yhteyttä. Työnantaja suhtautuu luottamusmiestyöhön myönteisesti. Aika vähän meillä on riitatilanteita.
Talstilan mukaan työnantaja suhtautuu positiivisesti henkilöstön kehittämiseen, koulutukseen, työhyvinvointiin, työturvallisuuteen ja myös mahdollisuuksiin päästä uralle eteenpäin.
Yksi asia kaipaisi korjausta.
– Palkat herättävät eniten tyytymättömyyttä. Meillä ne ovat alle kahden tuhannen euron luokkaa kuukaudessa. Pesuloiden palkkaus on pieni työn raskauteen ja työmäärään nähden.
IHMISSUHTEET OSA TYÖTÄ
SOL Pesulapalveluiden myymälöissä pesulatyö on erilaista kuin isoissa laitospesuloissa.
– Se on yksinäistä työtä. Asiakas tuo pyykkiä. Se pestään, tehdään tahranpoisto ja viimeistellään täällä. Yksi ihminen hoitaa koko työn, Pesulapalvelut Kampin myymälänhoitaja Suvi Vaara kertoo.
Vaara ja hänen työtoverinsa pyörittävät myymälää kahdessa vuorossa. Vaaran mukaan työssä mukavaa on olla kosketuksessa ihmisiin.
– Ihmiset ovat aina ihmisiä. Toisilla on paha päivä ja he purkavat sitä meihin, osalla on hyvä päivä ja me pääsemme siitäkin osallisiksi. Se on piristävää. On myös asiakkaita, jotka ovat käyneet myymälässä pitkän aikaa ja on syntynyt keskinäinen ystävyys- ja luottamussuhde.
Vaara pitää työstään.
– Se on itsenäistä. Siihen sisältyy ongelmanratkaisua ja käsillä tekemistä. Ne viehättävät minua.
Yksinään työskentely ei hänen mielestään ole haitta.
– Apu on puhelimen päässä. Jos tarvitsen esimiestä, voin aina soittaa. Toisaalta on ihan mukavaa, että kukaan ei ole katselemassa, mitä tekee ja milloin tekee. Meillä on jokaisella työssä oma rytmi.
Vaihtelua Vaaran työhön tuo toimiminen työpaikan työsuojeluvaltuutettuna. Hänen mukaansa nykyisin työsuojelussa korostuvat erityisesti ihmisten välisiin suhteisiin liittyvät asiat.
– Ongelma voi olla esimerkiksi, että ihmisten vaihtuessa henkilökemiat eivät kohtaa. Työpaikkamme työsuojelusta haastavaa tekee se, että työskentelemme eri puolilla Suomea. Kun pitää matkustaa pohjoisempaan, tulee pitkä päivä. Mutta aina on ihana käydä tapaamassa ihmisiä.
Vaara tuli pesulaan töihin yhdeksän vuotta sitten kesätyön kautta.
– Opiskelin tekstiili- ja vaatetustekniikkaa Tampereella. Piti saada kesätöitä. Jäin kesätytöstä tänne vähän pidemmäksi aikaa. Työ vastaa odotuksia. Ei minulla työstä koskaan ole ollut mitään ruusunkuvia silmissä. Meillä työkaverit ovat mukavia ja kaikki auttavat toisiaan.
KUVA PEKKA ELOMAA
SOL PESULAPALVELUT OY
PERUSTETTU 2001, yrityksen juuret ulottuvat 1800-luvun puoliväliin KOTIPAIKKA Helsinki OMISTAJA Solemo-konserni, jossa omistajina on Jorosten perhe TOIMIALA Pesulapalvelut HENKILÖSTÖ 196 (2017) LIIKEVAIHTO 11,2 miljoonaa euroa (vuonna 2017)
Pesulassa pestään tekstiilejä pehmoleluista morsiuspukuihin. KUVA PEKKA ELOMAA
Monenlaisia työsuhteita
– Haasteena pesula-alalla on työvoiman saanti. Pestävää riittää, mutta ihmisiä tekemään työtä haastaviin olosuhteisiin on vaikea saada, kertoo Teollisuusliiton sopimusasiantuntija Markku Aaltovirta.
Markku Aaltovirta.
Työ pesuloissa on rankkaa ja työtahti kiivas, koska pesuerät pitää saada nopeasti valmiiksi.
Työvoiman saannin kannalta kriittinen tekijä on Aaltovirran mukaan alan palkkaus.
– Palkka ja sen riittävyys ovat isoja haasteita. Me liittoina sovimme minimipalkasta ja minimiehdoista, mutta palkat ovat pieniä, eikä työ ole kevyemmästä päästä.
Alalla työskentelee 2 500–3 000 työntekijää. Maanlaajuiset ketjut Lindström, Comforta ja SOL ovat alan suurimmat työpaikat. Lisäksi yksityisiä pesuloita ja kunnallisia pesuloita on iso liuta. Niitä voi samassa kaupungissa olla useitakin.
Pesula-alalla käytetään kaiken tyyppisiä työaikamuotoja.
– Jos kokonaisuutta katsoo, valtaosa työskentelee epätyypillisissä sopimuksissa, muun muassa kutsusopimuksissa ja minimituntimäärällä toimivissa sopimuksissa. Nollasopimuksiakin löytyy. Meillä on monessa isossa pesulassa se tilanne, että epätyypillisiä on enemmän kuin vakituista väkeä.
Juha Lavonen hankki kesätöissä SOL Pesulapalveluilla rahaa yliopisto-opintoja varten. KUVA PEKKA ELOMAA
Ekstraajat auttavat tasaamaan ruuhkahuippuja. Mutta vakituisille työntekijöille niiden käyttö aiheuttaa haasteita työn kuormitukseen.
Aaltovirran mukaan on olemassa ryhmä, joka ei halua työtä muulla kuin nollatuntisopimuksella tai minimituntimäärällä.
– Opiskelijat kuuluvat tähän ryhmään. He haluavat tehdä työtä silloin, kun heillä on opiskelun lomassa aikaa. Usein he tekevät iltoja opiskelupäivän päätteeksi.
Nykyisin ilman ekstraajia ei moni pesula pyörisi lainkaan.
– Monessa paikassa vakituinen väki on jo vähemmistönä. Kun sesonki vaihtuu ja työkuorma vähenee, niin ekstraaja on helpompi saada pois työpaikalta. Vakioväelle jää perustyönteko, jolla pesula pystytään pitämään toiminnassa.
Vakituiset työntekijät ovat Aaltovirran mukaan varsin hyvin järjestäytyneitä. Pienissä pesuloissa ja ekstraajakunnassa järjestäytymisessä on parantamisen varaa.
Vakituisten kohdalla vaihtuvuus ei ole erityisen suurta.
– Joka sen alan on valinnut, niin tietää mitä se työ tarkoittaa, ja siinä mielessä mitään yllätyksiä ei tule.
Lisääntyvä automaatio vähentää vähitellen pesula-alan työpaikkoja, mutta käsityötä edelleen on runsaasti.
– Jokainen suurempi kone vie muutaman käsiparin pois. Se on normaalia kehitystä, kun tekniikka menee eteenpäin.
”Ennen meille tuli virheitä, puuttui osia, kaikilla oli hirveä kiirus. Tässä muutosprojektissa kaikki olivat mukana alusta alkaen.” Pääluottamusmies Mathias Pukkila MSK Cabinsiltä kertoi eilisessä Työkaari kantaa -seminaarissa, miksi työntekijöiden osallistaminen kannattaa, myös rahallisesti.
Helsingissä kokoontuneen teknologia-alan Työkaari kantaa -hankkeen seminaarissa paljastui, että ammattiliittojen ja työnantajien yhteinen ponnistus työhyvinvoinnin eteen on melko ainutlaatuinen.
– Tällainen yhteistyö on eurooppalaisittain poikkeuksellista, totesi Teollisuusliiton työympäristöpäällikkö Juha Pesola (sivun yläreunan kuvassa vasemmalla).
Seminaarissa Teknologiateollisuuden työmarkkinajohtaja Minna Helle puolestaan kuvasi, että työhyvinvoinnin tärkeys on muuttunut sitten 1990-luvun lopun. Silloin konkarit saivat neuvotella palkoista ja muista työehdoista, ja niitä pidettiin neuvonpitojen ”kovana” ytimenä.
– Huomaan, nyt pehmeät asiat ovat tosi kovia asioita, Helle määritteli.
AVAIMENA OSALLISTAMINEN
Seminaarissa kuultiin paljon faktaa siitä, miten käyttökatteisiin kahahtaa lisää euroja, kun työntekijät osallistetaan työpaikkansa kehittämiseen.
Yksi kiintoisimmista yritysesimerkeistä oli MSK Cabins Oy, suuri turvakorien sopimusvalmistaja Ylihärmästä. Pari–kolme vuotta sitten yrityksen taloustilanne oli luisumassa sellaiseksi, että muutokseen ja uudistukseen oli pakko ryhtyä.
Pukkila kuvaili, että ensin luottamusmiehille ”myytiin hyvin” muutostarve. Sitten luottamushenkilöt ryhtyivät ”tulkkaamaan” tuotannon väelle, mitä yrityksen johdolla oli mielessä. MSK Cabinsin pääluottamusmies Mathias Pukkila (sivun yläreunan kuvassa oikealla) kuvaili, että kahvitunneilla luottamusmiehet puhuivat jatkuvasti yritystaloudesta ja tuottavuudesta.
– Mutta ei se helppoa ollut. Kaksi vuotta me vaan kuljettiin ja puhuttiin työsuojeluvaltuutetun kanssa. Layout, palkkaus, ihan kaikki meni uusiksi, Pukkila totesi.
Pääluottamusmies totesi, ettei ollut helppoa muuttaa sellaisen työntekijän asenteita, joka oli 20–30 vuotta painanut urakkaa. Mutta taika olikin siinä, että nyt tässä muutoksessa osallistettiin kaikki.
– Työntekijöiden suurin panos oli suunnitella muutoksen yksityiskohdat, totesi MSK Cabinsin työsuojelupäällikkö Teemu Suokko.
Pukkila luetteli muutoksen ydinasioita. Vihivaunut tulivat sivusiirtovaunujen tilalle, joista oli ollut oli hankalaa ja raskasta köykkiä osia. Keventimet otettiin nostureiden tilalle. Ergonomiaa kohennettiin nostopöydillä. Tehtaan tämän alueen layout muutettiin kokonaan. Suorasta urakasta siirryttiin tiimittäisiin tulospalkkioihin.
– Turha kävely väheni olemattomiin, kiirus loppui, Pukkila kuvaa muutostyön lopputulemia.
Työsuojelupäällikkö totesi, että muutostöiden jälkeen samalla tuotantopanoksella saatiin 50 prosenttia enemmän tuotosta. Rahassa tämä tarkoitti täsmälleen laskettuna 117 227 euron tuottoa vuodessa yritykselle.
Suokko muistutti, että yksi tai kaksi tykypäivää vuodessa ei poista niitä kaikkia pahoja seuraamuksia, joita huonosti organisoitu työpaikka tuottaa. Syntyy sairauslomia, tapaturmia, ristiriitoja ja turhaa työtä. Mutta kun työntekijät osallistetaan, ensimmäiseksi kohenee tuottavuus, myöhemmin panostukset näkyvät myös terveyshyötyinä.
Mitä tapahtui, kun työntekijät otettiin mukaan oman työnsä suunnitteluun?
– Kun kehitysinsinööri tuli ja muutti töitä, työntekijöiden energia meni siihen, että haukuttiin lopputulosta. Tässä muutosprojektissa kaikki olivat mukana alusta alkaen. Vaikka kaikki ei tapahdu hetkessä, enää ei aikaa laitetaan moittimiseen, vaan sen pohtimiseen, miten asioita kehitetään, Pukkila summasi.
LÄPIMENOAIKA PUOLITTUI
Vaasassa toimiva Veo Oy toimittaa laitteistoja muiden muassa voimalaitoksiin. Tässäkin yrityksessä työhyvinvointiin panostaminen on esimerkiksi puolittanut erään laitteiston valmistuksen läpimenoajan.
Asentaja ja koordinaattori Karoliina Alapiha on tehtaan varapääluottamusmies ja työsuojelun toinen varavaltuutettu.
– Yhteydenpidon ja kommunikoinnin parantuminen ovat päällimmäisinä mielessä, Alapiha vastaa Tekijän kysymykseen siitä, miten työhyvinvoinnin satsaukset ovat hänelle arjen työssä näkyneet.
Asentaja Karoliina Alapihan (vas.) toiveissa on vielä nostaa työntekijöiden arvostusta ja kunnioitusta Veo Oy:llä. Yrityksen Työkaari-hankkeen tähän astisista tuloksista oli kertomassa myös henkilöstöpäällikkö Jenna Jungerstam. KUVA KITI HAILA
Nyt Veolla kokoontuu joka kuukausi ryhmä, jossa istuvat Teollisuusliiton luottamusmiehet ja tehtaan johdon ja henkilöstöhallinnon edustajat.
– Se on meille tullut ihan uutena, ja se on parantanut yhteistyötä. Siellä sitten pohditaan päivänpolttavia asioita, Alapiha toteaa.
– Työntekijöiden kuuntelemisessa on vielä parantamisen varaa. Asentajat kuitenkin tietävät parhaiten, miten työ kannattaa tehdä.
Näin kuvailee Alapiha sitä osa-aluetta, missä yrityksen pitäisi vielä parantaa suoritustaan. Viimeisimmässä henkilöstökyselyssä paljastui sama asia, vaikkakin vähän eri termein.
– Työntekijöiden kunnioitus ja arvostus, sehän tuli henkilöstökyselyssäkin esiin. Nehän luovat sitä työhyvinvointia ja antavat paljon pitkällä aikavälillä. Tyytyväinen työntekijä on tuottavampi työntekijä, kerii Alapiha auki asian tärkeyttä yritystaloudenkin kannalta.
– Viimeisen kolmen vuoden aikana sairauspoissaolot ovat puolittuneet, kertoi talouspäällikkö Soile Rissanen siitä, mitä kaikkea etua, myös taloudellisesti, Työkaari-kantaa hanke on Outokummun Metalli Oy:ssä tuonut.
Metsänkorjuulaitteistoihin keskittyvässä yrityksessä on otettu muun muassa vuorotyön ja ikääntymisen mukanaan tuomat terveysvaarat huomioon. Rissanen kuvaa, että jokainen työntekijä on yksilönä vastuussa itsestään. Mutta vinkit, tietoiskut ja esimerkiksi FirstBeat-mittaukset antavat ohjeistusta ja tukea terveydestä huolehtimiseen.
Monet tutkimukset osoittavat, että esimiehillä on ratkaisevan tärkeä rooli siinä, miten luottamuksellinen ilmapiiri työpaikalle syntyy. Oma terveys on hyvin henkilökohtainen asia, eikö siitä puhuminen ole helppoa muussa kuin luottamuksen ilmapiirissä.
– Meillä on hyvät ja luottamukselliset välit esimiehiin, totesi työsuojeluvaltuutettu Ville Hirvonen seminaariyleisölle.
Työsuojeluvaltuutettu Ville Hirvonen oli kertomassa Outokummun Metalli Oy:n kokemuksista Työkaari-hankkeessa. KUVA KITI HAILA
VAKUUTTAISIKO RAHA?
Työhyvinvointi tuo rahaa yritykselle, se oli eilisen seminaaripäivän toistuva teema. Vankimmat tilastotiedot tämän väitteen tueksi toi seminaariin Ossi Aura Consulting Oy:n Ossi Aura. Hänellä oli tarkkaan laskettu analyysi yhteensä 225 teollisuusyrityksestä, joiden keskimääräinen liikevaihto oli 91 miljoonaa euroa. Auran laskelmien mukaan tällaisissa yrityksissä työhyvinvointiin panostaminen toi miljoonia lisää käyttökatteeseen. Huonoimpien ja parhaimpien firmojen ero käyttökatteessa oli 6,8 miljoonaa.
Kaikkein tärkeintä asiassa on se, että työhyvinvointi nousee strategisen liikkeenjohdon ytimeen. Esimiestyö, ja nimenomaan koettu esimiestyö on sekin ratkaisevassa asemassa. Aura heijasti seinälle diakuvan, jossa esimiestyön laadukkuus nosti täysin lineaarisesti henkilöstön tuottavuutta.
Hyvä esimies kannustaa ja osallistaa, tukee motivaatiota ja sitoutumista luoden tämän ohella vielä avointa ja hyvää ilmapiiriä. Aura painotti sitä, että tässä on kyseessä nimenomaan alaisten kokemus esimiehen työn tasosta.
– Mittari ei ole esimerkiksi esimieskoulutuksessa istutut tunnit, vaikka sillä voi olla siirtovaikutuksia.
Projektin jatko, teknologia-alan pk-yrityksille suunnattu Työkaari kantaa – tuottavaa työhyvinvointia -hanke toteutetaan vuosina 2019-2020. Mukaan voi hakeutua jo nyt: www.tyokaari.fi/osallistu
Marimekko kertoi elokuun alun pörssitiedotteessaan loistavasta liiketuloksestaan. Kaksi päivää aiemmin ilmoitetuista Marimekon kangaspainon henkilöstöä koskettavista yt-neuvotteluista ei tiedotteessa mainittu sanallakaan.
Marimekon erinomainen tulos vuoden toisella neljänneksellä oli huomiota herättävä talousuutinen elokuun alussa. Yrityksen liikevaihto kasvoi edellisvuoden vastaavaan ajanjaksoon verrattuna 24 prosenttia, ja alkuvuoden liikevoitto nousi 4,8 miljoonaan euroon, kun se vuotta aiemmin oli 1,8 miljoonaa euroa.
Kaksi päivää ennen liiketuloksen julkistusta Marimekon Herttoniemen kangaspainon luottamushenkilöille ilmoitettiin yt-neuvotteluista, joissa 30 prosenttia painon työntekijöistä uhkasi irtisanominen tuotannollisista ja taloudellisista syistä.
Alun perin yt-neuvottelut koskivat yhdeksän henkilön työpanosta. Neuvottelujen lopputulos oli se, että kuusi henkilöä, joista viisi työntekijää ja yksi ylempi toimihenkilö saivat lopputilin.
Painon pääluottamusmies Mika Jokela sanoo olevansa pettynyt, että henkilöstölle kipeä asia haluttiin yrityksen tiedotuksessa piilottaa maton alle.
– Tästä meidän yt-neuvottelustamme ei puhuttu sanallakaan missään mitään, ei pörssitiedotteessa, eikä muualla.
– Tulee tunne, että julkisuudelta salailtiin todellista juttua. Mielestäni olisi pitänyt reiluuden nimissä mainita, että meillä painossa on tällainen tilanne.
Hänen mukaansa henkilökunta oli valikoivaan tiedotukseen tyrmistynyt ja pettynyt.
YT KOSKETTI KAIKKIA
Yt-neuvottelut alkoivat Herttoniemen kangaspainossa 13. elokuuta. Ne koskivat koko henkilökuntaa, jota on 30. Ennakkoilmoituksen mukaan vähennystarve koski yhdeksän henkilön työpanosta.
– Työnantaja ilmoitti yt-neuvottelukutsussa, että irtisanomiset, lomautukset ja osa-aikaistamiset olivat vaihtoehtoina, Jokela kertoo.
Työnantaja päätyi irtisanomiseen, mutta henkilöstövaikutus lieveni kuuteen henkilöön alussa ilmoitetusta yhdeksästä.
Perusteeksi väen vähentämiselle työnantaja esitti uuden entistä tehokkaamman konekannan.
– Konekannan uusiminen on johtanut kapasiteetin kasvuun. Koko kapasiteetti ei ole käytössä, koska pakkakankaan myynti on Suomessa laskenut. Se oli työnantajan mukaan perimmäinen syy vähennykseen.
Jokelan mukaan työntekijät ovat lopputulokseen pettyneitä.
– Marimekko tekee hyvää tulosta, ja siitä huolimatta turvaudutaan irtisanomisiin. Olisin nähnyt mahdollisuutena, että asiaa olisi hoidettu lomautuksilla. Mutta työnantaja ei nähnyt samalla tavalla.
– Harmillista tässä on se, että tämän alan ammattilaisia ei varmasti Suomessa pystytä työllistämään, koska meillä ei ole tämän mittaluokan kangaspainoja. He joutuvat hakeutumaan uusille urille.
Varsinaisesti yt-lakia ei Marimekko Jokelan mukaan rikkonut. Kun yt koskee alle kymmentä henkilöä, siitä ei ole pakko tiedottaa.
Marimekon Herttoniemen painotalossa 22.8.2018 kuvassa vasemmalta Jukka Berglund, Jarmo Rauma ja Jukka Huhta. KUVA KITI HAILA
EI SUOMI NÄIN NOUSE
Jokela mainitsee, ettei hän osannut odottaa tässä tilanteessa näin rajuja toimia.
– Meillä on ollut aika tasaista viimeiset pari vuotta. Ei ole tapahtunut mitään suurempia: tuotantomäärät ovat olleet aika samoissa. Ei ole ollut nousuja eikä laskuja. Painamaan on pystytty yli miljoona metriä vuodessa joka tapauksessa.
– Se on ihan merkittävä metrimäärä. Toki kapasiteetti on suurempaan määrään, koska meillä on rotaatiopainokone, joka on aika nopea.
– Ei me ihan odotettu tällaista. Suomi vasta elpyy, kuten maailmakin, edellisestä laskusta. Ennen kuin vaikutukset täällä näkyvät, vie hetken aikaa.
– Jotenkin tulee sellainen tunne, ettei Suomi nousuun näin mene.
KANGASPAINAMISEN VIIMEINEN LINNAKE
Herttoniemen painossa tehdään tekstiileihin kuviopainantaa.
– Koko Marimekon henkilökunnasta me olemme noin kymmenesosa, mutta merkittävä tuloksen kannalta.
Jokela on huolisissaan kangaspainamisen ammattitaidon tulevaisuudesta Suomessa.
– Tämän alan osaajat ovat Suomessa hyvin vähissä. Ennen kuin Nanso ajettiin Suomesta alas, sillä oli toinen iso kangaspaino Suomessa. Finlayson on jo aikoja sitten poistunut kuvasta. Olemme viimeinen linnake.
– Me olemme ylpeitä siitä, että olemme tämän alan huipputaitajia. Kun väki vähenee täältä, niin osaajat lipuvat muille aloille.
Sitä Jokela ei usko, että Marimekko siirtäisi painamisen ulos Suomesta.
– Sitä on painotettu, että suomalaisuus on meille imagokysymys. Tämä on suomalainen yritys ollut aina, ja varmasti merkitsee aika paljon myös kuluttajalle, että meillä on tuotantoa Suomessa.
Metsurin työn parhaita puolia on saada olla ulkona luonnon helmassa. Parasta kuitenkin lienee se, että voi päättää itse, miten ja milloin työnsä tekee, toteaa Eteläisen metsäalueen pääluottamusmies Peter Olander.
Ajettuaan vähän yli kuusi kilometriä mutkaista soratietä, joka näyttää kapenevan jokaisen mutkan jälkeen, metsurit Peter Olander ja Kenneth Rehnberg pysäköivät auton tien sivuun. Päivän työrupeama odottaa tällä kertaa Porvoon Vanhakylässä.
Metsässä on hiljaista. Ennen kuin sahat vedetään käyntiin, vastaan saattaa kävellä hirvi tai villisika.
– Meidän pitäisi raivata tämä alue, tai palsta, ja jätimme sahamme yöksi tuonne jonnekin. Kun kuljemme joen vartta, löydämme ne helposti, selittää Rehnberg näyttäen, kuinka pitkälle he ovat jo ehtineet sillä noin yhdeksän hehtaarin alueella, jolla he työskentelevät tällä hetkellä.
Metsuri Kenneth Rehnberg näyttää kartalta millainen, noin yhdeksän hehtaarin työn alla oleva alue on.
Metsässä on hiljaista, ja lähimpään asutukseen on niin paljon matkaa, että siellä tulee vastaan korkeintaan eläimiä. Olander sanoo, että he ovat nähneet vuosien mittaan aamuisin sekä hirviä että villisikoja, ennen kuin ovat nykäisseet moottorisahan käyntiin.
– Susiin tai karhuihin emme ole vielä törmänneet, mutta metsästysseurue kuuluu todella nähneen karhun tässä lähistöllä. Huomattavasti enemmän harmia on maa-ampiaisista. Tänä vuonna ne ovat jostain syystä olleet erityisen kesyjä, ja jos sattuu astumaan maa-ampiaisten pesään, jää äkkiä kakkoseksi, sanoo Olander saapuessamme tiheän metsän laitaan.
Kun saavumme aukiolle, jonka metsurit ovat raivanneet edellisenä päivänä, raivaussahat löytyvät hetkessä.
Kun tankki on täytetty, raivaustyö voi alkaa.
– Sahat painavat reilut 10 kg, joten jätämme ne metsään yön ajaksi. Ei ole mitään järkeä kantaa niitä edestakaisin tällaisessa metsämaastossa. Eikä niitä kukaan lähde täältä poiskaan viemään”, sanoo Rehnberg.
– Mehän ei meinata löytää niitä aina itsekään, Olander naurahtaa.
Raivaussaha on yksi metsureiden tärkeimmistä työvälineistä, kertoo Peter Olander.
METSÄN HOITOA HANGOSTA PYHTÄÄLLE
Hiljaisuus katkeaa äkisti, kun Olander ja Rehnberg käynnistävät sahansa ja aloittavat työnsä. He etenevät määrätietoisesti ja kaatavat nopeaan tahtiin pieniä puita raivaten tilaa suurempien puiden ympärille. Raivauksen jälkeen paikalle saapuvat suuret metsäkoneet.
– Otamme pois puut, joiden halkaisija on alle kahdeksan senttiä. Ne ovat niin pieniä, että eivät kelpaa myyntiin. Puhdistamme metsänpohjan metsäkoneita varten. Jos niiden puiden, joihin metsäkone tarttuu, lähellä on pieniä puita, ketju saattaa irrota. Siksi on tärkeää tehdä raivaus ennen varsinaista hakkuuta, selittää Olander.
Peter Olanderin edetessä määrätietoisesti, pieniä puita kaatuu noepasti ja varmasti.
– Lopputulos on näin myös kauniimpi, sillä muuten pienet puut katkeilevat ja niitä jää metsään pystyyn tai maahan sikin sokin. Tämä on samalla vähän metsänhoitoa, jatkaa Rehnberg.
Metsureiden työnantajana toimiva Eteläinen metsäalue on metsänhoitoyhdistys, joka tarjoaa jäsenilleen eli alueen metsänomistajille ensisijaisesti erilaisia metsänhoitopalveluita. Yhdistyksen toiminta-alue ulottuu idästä Pyhtäältä Hankoon lännessä. Vaikka alue on 230 km leveä, se ei kuitenkaan tarkoita, että metsurit joutuisivat reissaamaan ympäri Uuttamaata.
– Koko alueen metsänhoidosta vastaa yhdeksän metsuria, ja alue on jaettu siten, että kukin työntekijä työskentelee omalla asuinseudullaan. Työmatkat ovat silloin vain noin 20-30 kilometrin mittaisia, kertoo Olander.
Kaikki puut, joiden halkaisija on alle kahdeksan senttiä raivataan pois.
ITSENÄISTÄ TYÖTÄ
Sekä Peter Olander että Kenneth Rehnberg nauttivat työskentelystä luonnossa. Kumpikaan heistä ei voisi kuvitella tekevänsä toimistotyötä. Molemmat ovat myös työskennelleet pitkään alalla, mikä kertoo omaa kieltään siitä, miten hyvin ne viihtyvät metsässä.
– Kyllä niin voi sanoa. Muuten on jotakin mennyt tosissaan vikaan, toteaa Olander, joka on työskennellyt alueella vuodesta 1985.
– Parasta tässä työssä on vapaus – että voi tehdä omalla tavallaan ja omaan tahtiin. Kukaan ei ole vahtimassa, mitä teet, hän jatkaa.
Rehnberg, joka on ollut Eteläisellä metsäalueella yli 40 vuotta, säestää.
– Tässä saa kaupan päälle vielä hyvän yleiskunnon, hän naurahtaa.
Kenneth Rehnberg viihtyy metsässä, eikä hän voisi kuvitella olevansa toimistotöissä.
Metsurit saavat tulla ja mennä miten haluavat, kunhan vain työt tulevat tehdyiksi, ja sitä on osattu arvostaa erityisesti näin epätavallisen kuumana kesänä.
– Kuumimpina päivinä mennään töihin aamuyöllä ja palataan kotiin siinä yhdentoista paikkeilla. Työn vapaus pääsee silloin oikein oikeuksiinsa, sanoo Olander.
Kummallakaan ei ole oikeastaan mitään näitä tosi aikaisia aamuja vastaan.
– On vain kerta kaikkiaan lähdettävä töihin aamulla, kun on vielä vähän vilpoisempaa. Metsässä ei pysty olemaan enää iltapäivisin, sanoo Rehnberg.
Työvaatteet ja suojavarusteet eivät helpota tilannetta kesähelteellä.
– Kun ulkona on kuuma, siinä lämpiävät sekä vaatteet että kypärä aika nopeasti, mutta käytämme suojavarusteita, kun teemme työtä. Suojavarusteet ovat yksinkertaisesti osa työntekoa. Niitä vain pitää käyttää, sanoo Rehnberg.
– Kun on kyse turvallisuudesta, vaihtoehtoja ei ole. Jos jotain tapahtuu, on aika kehnoa yrittää selittää, mistä on saanut reiän päähänsä, jos ei ole käyttänyt kypärää, Olander puuttuu puheeseen.
Vaikka metsään on lähdetty ani varhain kuumimpien hetkien välttämiseksi, lämpö on ottanut osansa.
– Juomisen kanssa tulee hankaluutta, kun ei oikein saa kuljetettua tarpeeksi juomavettä metsään. Ei ole myöskään oikein sopivaa paikkaa, missä pitää pulloa, kun liikkuu eteenpäin raivaussahan kanssa. Toisinaan on ollut vähän päänsärkyä iltapäivisin, sanoo Olander.
Epätavallisen lämpimän kesän aikana on ollut haasteellista pitää nestetasapaino kunnossa.
Turvallisuus on erittäin tärkeää, eikä Olander koe työtään vaaralliseksi.
– Meidän työssämme ei tapahdu juurikaan onnettomuuksia. Niitä sattuu ennemminkin harrastelijasahureille.
Hän myöntää kuitenkin, että epämiellyttäviäkin tilanteita syntyy. Myrsky jättää joskus jälkeensä tuulenkaatoja isoillekin alueille, ja niiden raivaaminen voi olla todella vaarallista.
– Kun puita on ristiin rastiin päällekkäin, niihin syntyy valtavia jännitteitä. Silloin pitää todella harkita, miten toimia ja mistä aloittaa sahaaminen. Se voi olla toisinaan vähän pelottavaakin.
METSÄNHOITO JA KVARTAALITALOUS SOPIVAT HUONOSTI YHTEEN
Raivaaminen on yksi metsureitten yleisimmistä tehtävistä, mutta ei suinkaan ainoa. Keväällä tehdään esimerkiksi istutustöitä, mutta on olemassa myös joitakin erityistehtäviä, jotka ovat hieman epätavallisia, mutta arvostettuja.
– Meillä on säännöllisesti metsänhoidollisia tehtäviä esimerkiksi Kilpilahden teollisuusalueella ja Loviisan ydinvoimalan alueella. Vähän ylimääräistä ja arjen askareista poikkeavaa, mutta omalla tavallaan ihan hauskaa, sanoo Olander.
Metsien raivaamisella näyttää olevan kiistatta keskeisin merkitys metsänhoidossa.
– Valitettavasti monet metsän omistajat ovat siinä kuitenkin huolimattomia. Metsän kasvussa on huikea ero, kun metsää hoidetaan. Ongelma on siinä, että jos raivaat metsäsi tänään, et saa siitä rahojasi takaisin huomenna. Sinun pitäisi odottaa vielä 15 vuotta. Silloin saat kuitenkin suuremman voiton, kun olet huolehtinut raivauksesta vuosien mittaan, sanoo Olander.
Kuinka hyvin metsänomistajat huolehtivat yleensä omistuksistaan?
– Osa hoitaa metsänsä täydellisesti, mutta toiset tuntuvat unohtavan hoitamisen tyystin. Se on tietenkin kustannuskysymys, toteaa Olander.
Erityisalojen työpaikat ovat usein pieniä, ja joukossa on myös paljon monikansallisia työpaikkoja, kertoo työympäristöasiantuntija Jouni Salonen. Kielimuuri ei saa estää kunnon perehdytystä.
Jouni Salosen vastuulla Teollisuusliiton työympäristöyksikössä ovat ennen kaikkea työtapaturmat ja ammattitaudit ja niiden vahingonkorvausasiat. Mutta liiton pyörähdettyä käyntiin tämän vuoden alussa Salonen toimii myös erityisalojen sektorin työympäristöasiantuntijana. Kaikkiaan Teollisuusliitossa on neljä sektoria.
– Olen aloittanut oman perehdyttämiseni. Olen ollut jo esimerkiksi varhaisjakelussa jakajana, käynyt kukkapuutarhalla, kirjapainoissa ja karjatiloilla. Tavoitteenani on tutustua tämän vuoden aikana kattavasti erityisalojen työpaikkoihin, Salonen kertoo.
Salonen pyrkii näkemään ensimmäiseksi nimenomaan hyvin hoidettuja, turvallisia työpaikkoja, jotta tietoa erityisalojen hyvistä käytännöistä pystyy sitten jakamaan eteenpäin. Tieto tulee tarpeeseen, sillä se on Saloselle jo valjennut, että sektorin sopimusaloilla kenttä on tavattoman pirstaleinen.
– Erityisalojen työpaikat ovat keskenään hyvin erilaisia. Esimerkiksi matalapalkka-alojen työpaikkoja löytyy runsaasti, samoin monikansallisia työpaikkoja kuin myös niitä, joissa järjestäytymisaste on alhainen.
– Kielimuurin takia perehdytys on iso ongelma. Miten taataan, että jokainen työntekijä perehdytetään niin, ettei hän joudu itse vaaraan tai että hän ei ole vaaraksi muille? Tämä on varmasti haaste työnantajallekin. Laki kuitenkin sanoo, että jokainen työntekijä on perehdytettävä ja vielä niin, että se tapahtuu työntekijälle ymmärrettävällä tavalla. Työnantajalla on perehdyttämis- ja valvontavelvollisuus.
Jouni Salonen. KUVA KITI HAILA
Salonen ei ota kantaa siihen, pitääkö paikalle hankkia perehdytystä varten tulkki. Laki kuitenkin määrää, että perehdytyksen on tapahduttava niin, että työntekijä todella ymmärtää asian.
Pitäisikö ammattiliittojen palkata lisää henkilöitä, joilla olisi muutakin kielitaitoa kuin suomi tai ruotsi?
– Totta kai, rekrytoinnissa tulisi aina huomioida se, miten suuri merkitys kielitaidolla on kyseisessä työtehtävässä. Tällä hetkellä liitossa on englannin, venäjän ja espanjan taitajia.
Erityisalat ovat niin erilaisia keskenään, että Salosen mukaan on tähän mennessä ollut todella vaikeaa havaita mitään yhtenäisiä ongelmia – kenttäähän riittää muodista huoltoon ja kunnossapitoon, talotehtaista turkistarhoihin ja sikaloista varhaisjakeluun.
– Mutta yleisesti voin sanoa, että pienillä työpaikoilla henkilökohtaisista suojaimista on tullut kyselyjä, Salonen kertoo.
Työympäristöasiantuntija painottaa taas lain selkeää tekstiä. Henkilökohtaisten suojainten hankinta perustuu riskinarviointiin. Jos riskinarvioinnissa todetaan, että vaaraa ei pystytä kokonaan poistamaan, on työnantajan hankittava asianmukaiset suojaimet.
– Ei tässä pitäisi olla mitään epäselvyyttä, Salonen painottaa.
– Oli pulma millainen tahansa, miltä sopimusalalta tai sektorilta tahansa, aina voi soittaa meidän työympäristö- ja sosiaaliturva-asioiden neuvontapuhelimeemme.
Sivun yläreunan kuva: Huiskulan puutarha Turussa on esimerkki turvallisesta työpaikasta. Tulppaaneja keräämässä etualalla Saga Suni ja Olena Ivanashko.
Väestöltään 260 miljoonaisessa Indonesiassa suuri työntekijämäärä on kustannustehokkaampi kuin kalliit koneet ja laitteet. Valmetin huoltokeskuksessa Bekasissa on toisin. Kilpailukyky syntyy suomalaisesta, korkeasta teknologiasta ja paikallisten, koulutettujen osaajien yhteistyöstä.
Desi Supiyanti ja Candra Waluyojati kertovat työstään ja elämästään. VIDEO STOORISOPPI
Huolto-operaattori Desi Supiyanti, 23, ja työnjohtaja Candra Waluyojati, 36, ovat kumpikin opiskelleet kemiantekniikkaa. Nyt he työskentelevät teknologiayhtiö Valmetin huoltokeskuksessa valmistaen paperikoneiden teloihin pinnoitteita.
– Tiimimme vastaa siitä, että valmistamme tänne huoltoon tulleisiin teloihin sopivan kumi-, polyuretaani- tai komposiittipinnoitteen. Pinnoitteen valinta riippuu telan käyttötarkoituksesta, ja siinä pitää huomioida useita asioita, kuten karheus ja kovuus sekä ennen kaikkea kestävyys, Supiyanti kertoo.
Enimmillään 12-metriset ja läpimitaltaan kaksimetriset telat tuodaan huoltoon eri puolilta Indonesian saarivaltiota. Esimerkiksi matka Sumatran saarelta huoltokeskukseen saattaa kestää kaksikin viikkoa, vaikka matkaa on alle 800 kilometriä.
Kuluneen tai vioittuneen telapinnan hionta alkaa läpikotaisella mittauksella ja jatkuu hionnalla, jossa hyödynnetään viimeisintä 3D-teknologiaa.
– Pinnoitteen asennusvaihe on kriittinen. Se tapahtuu suljetussa tilassa, sillä jos pinnoitteeseen tarttuu vaikkapa hyttynen, se menee uusiksi, Waluyojati korostaa.
Desi Supiyanti ja Candra Waluyojati pitävät työtään telapinnoitusyksikössä monipuolisena ja haasteellisena. KUVA STOORISOPPI
ALUSSA OLIVAT SUO, KUOKKA JA JUSSI
Mutta palataanpa alkuun. Valmet on toimittanut paperi- ja selluteollisuuden koneita ja laitteita jättivaltio Indonesiaan vuodesta 1991. Tähän asti niitä on huollettu Thaimaasta käsin, mutta viime syyskuussa Valmet avasi huoltokeskuksen Bekasiin, joka sijaitsee maan pääkaupungin Jakartan kupeessa.
– Indonesia on Valmetille iso markkina Aasian ja Tyynenmeren alueella. Se on Kiinan ja Japanin jälkeen suurin paperin ja sellun valmistaja, perustelee johtaja Miikka Kettunen investointipäätöstä.
– Mitä paremmin pystymme täällä kasvavilla markkinoilla palvelemaan asiakkaitamme ja kasvattamaan markkinaosuuttamme, sitä enemmän tulee myös tilauksia ja työtä Suomeen, johtaja Pekka Kivioja jatkaa.
Kivioja on ollut mukana projektissa alusta alkaen ja nähnyt monenlaisia toimintakulttuurien eroja.
– Jos nyt lähdetään siitä, että perustuksia alettiin kaivaa kuokalla, ei edes lapiolla, hän muistelee 6 000 neliöisen rakennusprojektin alkuvaiheita.
Jos indonesialaiset rakennusmenetelmät ja -standardit aiheuttivat ihmetystä suomalaisissa, niin suurimmat yllätykset ilmenivät aikataulun hallinnassa.
– Jos aikataulu on tehty Suomessa, se ei pidä Indonesiassa, Kettunen toteaa.
Sen lisäksi, että byrokratia vie enemmän aikaa kuin Suomessa, niin kaikki rakentaminen tehdään paikan päällä.
– Täällä rakennusfirmoille iso miesmäärä on kätevämpi kuin kallis kone. En nähnyt koko projektin aikana edes yhtään naulapyssyä, Kivioja kuvailee.
Miikka Kettusen ja Pekka Kiviojan lisäksi Valmetilla Indonesiassa työskentelee muutama suomalainen myyntitehtävissä. KUVA STOORISOPPI
OPPI KÄYTÄNNÖN TÖITÄ TEKEMÄLLÄ
– Töihin huoltokeskukseen haimme vastavalmistuneita teknikkoja ja insinöörejä, jotka pystyvät kommunikoimaan työssään englannin kielellä, ja joilla on oma-aloitteisuutta, Kettunen kertoo.
Yksi rekrytointikanava oli messutapahtuma Bandungissa, joka on maan merkittävimpiä koulutuskaupunkeja. Valmetin esittelytiskille jätettiin viitisen sataa hakemusta, minkä lisäksi työvoimaa haettiin työpaikkailmoituksilla.
Huolto-operaattorit ovat hyvin koulutettuja Indonesian mittakaavassa, mutta pitää muistaa, että koulutustaso ei ole niin korkea kuin Suomessa.
– Kun Suomessa puhutaan ammatillisen koulutuksen saaneista operaattoreista, he ovat ammattitaitoisia ja pystyvät itsenäiseen työskentelyyn. Täällä operaattori osaa painaa nappia, kun pitää painaa nappia, Kivioja kuvailee.
Valintojen jälkeen alkoi koulutusrumba. Valmet koulutti työntekijät tehtäviinsä muissa huoltokeskuksissaan, muun muassa Thaimaassa ja Ruotsissa.
Huoltokeskus työllistää tätä nykyä noin 65 työntekijää, joista huolto-operaattoreita on vajaat 30. Yhteensä Valmet työllistää satakunta työntekijää eri puolilla Indonesiaa.
VALMET TARJOAA KUNNON TYÖSUHTEEN
Indonesiassa palkkaus perustuu alueellisesti säädettyihin vähimmäispalkkoihin. Teollisuustyöntekijöiden lähtöpalkka on yleensä vähimmäispalkka ja valtaosalla se myös jää siihen.
Maan palkkaveturi on Jakarta, jossa vähimmäispalkka on 215 euroa kuukaudessa. Bekasi kuuluu Länsi-Jaavaan, jossa se on vain 90 euroa, mutta Jakartan läheisyys nostaa markkinapalkkoja siellä.
Valmetin huoltokeskuksessa lähdetään siitä, että säädetty vähimmäispalkka ei ole riittävä.
– Lähtöpalkka on noin 235 euroa kuukaudessa, jonka jälkeen se nousee kokemuksen ja tehtävien mukaan, Supiyanti sanoo.
Lakisääteisten työnantajavelvoitteiden, kuten sairausvakuutuksen ja sosiaaliturvan lisäksi Valmet tarjoaa luontoisetuna maksuttoman lounaan ja bussikuljetuksen.
Työntekijät eivät ole perustaneet ammattiyhdistystä, ainakaan vielä, mutta asiasta Supiyantilta ja Waluyojatilta kysyttäessä he olivat kuitenkin tietoisia, mikä ammattiyhdistys on.
TEKSTI TANJA HARJUNIEMI KUVAT JA VIDEO STOORISOPPI
Jotkut työnantajat yrittävät herkästi olla maksamatta sairausajan palkkaa tietyillä diagnoosikoodeilla. Mikään diagnoosikoodi ei itsessään ota kantaa palkanmaksuvelvollisuuteen. Kyse on aina tilanne- ja työehtosopimuskohtaisesta arvioinnista.
Työsopimuslaki takaa sairauden ja tapaturman perusteella oikeuden sairausajan palkkaan sairastumispäivältä sekä yhdeksältä seuraavalta päivältä. Tämä aika on niin sanottu Kelan omavastuuaika eli näiltä päiviltä Kela ei maksa sairauspäivärahaa.
Työehtosopimuksissa sovitaan työaikalakia pidemmästä sairausajan palkanmaksuvelvollisuudesta. Peruslähtökohta palkanmaksun epäämisessä on se, että palkka voidaan olla maksamatta vain, jos työntekijä on aiheuttanut työkyvyttömyytensä tahallisesti, rikollisella toiminnallaan, törkeällä huolimattomuudellaan tai kevytmielisellä elämällään.
TYÖUUPUMUS ON HÄLYTYSMERKKI
Erimielisyydet sairausajan palkanmaksun suhteen liittyvät usein tilanteisiin, joissa työnantaja vetoaa siihen, että sairauslomatodistukseen merkitty diagnoosikoodi on niin sanottu oirekoodi eikä varsinainen sairauskoodi. Yksi tällaisista diagnooseista on työuupumus, Z73.0.
Työuupumus itsessään ei ole sairaus eikä yksin sen perusteella tulisikaan kirjoittaa sairauslomaa. Sen sijaan työuupumukseen liittyy usein esimerkiksi unettomuutta, ahdistuneisuutta tai keskittymis- ja muistivaikeuksia. Nämä voivat vaatia lääketieteellisiä hoitoa ja aiheuttaa työkyvyttömyyttä. Niiden perusteella sairausajan palkka on maksettava.
Vaikka työuupumus yksinään ei olekaan peruste sairausajan palkanmaksulle, on se vakava hälytysmerkki työnantajalle. Työnantajalla on lain mukainen vastuu työn terveellisyydestä ja turvallisuudesta sekä työkuormituksen hallinnasta. Työnantajan on ryhdyttävä korjaamaan esimerkiksi työolosuhteita ja -järjestelyjä, työpaikan ilmapiiriä tai johtamista, mikäli yksikin työntekijä oireilee niin vakavasti, että saa työuupumusdiagnoosin.
Työntekijöiden on myös hyvä muistaa, että heillä on oikeus pyytää työterveyshuollosta selvitystä työkuormituksestaan, mikäli työtilanne tai työpaikan olosuhteet aiheuttavat sairausloman tarvetta. Työterveyshuollon tehtäviin kuuluu työnantajan tukeminen kuormituksen tasaamisessa ja muussa työhyvinvoinnin edistämisessä.
TYÖTERVEYSLÄÄKÄRI ARVIOI TYÖKYVYN
Lähtökohta työkyvyn ja työkyvyttömyyden toteamisessa on se, että työterveyslääkäri vertaa työntekijän terveydentilaa ja toimintakykyä työn vaatimuksiin. Lääkäri arvioi, onko työntekijä juuri omaan työhönsä työkykyinen vai työkyvytön. Mikä tahansa sairaus ei tee työkyvyttömäksi kaikkiin töihin. Esimerkiksi astma voi tehdä työkyvyttömäksi pölyisiin töihin, mutta ei tee työkyvyttömäksi toimistotöihin.
Useissa työehtosopimuksissa erikseen todetaan, että mikäli työnantaja ei hyväksy työntekijän esittämää lääkärintodistusta, hän voi kustannuksellaan osoittaa työntekijän toiselle lääkärille. Kohtuullista työnantajalta on joka tapauksessa se, että sairausajan palkanmaksuvelvollisuus kiistetään välittömästi lääkärintodistuksen toimittamisen jälkeen sen sijaan, että palkka vain jätetään mitään sanomatta maksamatta. Näin työntekijä voi heti kääntyä luottamusmiehen, työsuojeluvaltuutetun tai liiton sosiaali- ja työympäristöpäivystyksen puoleen.
Tuotantotilojen laajennus, uusia työntekijöitä ja miljoonaluokan investointeja. Luksusluokan purjeveneiden valmistus Pietarsaaressa on myötätuulessa, ja tilauksia on jonossa aina ensi kesään asti.
Vuodesta 1966 alkaen Nautor on valmistanut suuria ja nopeita luksuspurjeveneitä, mutta yritys on myös joutunut selviytymään useista myrskyistä vuosien saatossa. Finanssikriisin jälkeen yritys ja koko ala kamppaili vastatuulessa, kun kysyntä ehtyi ja lisäksi Nautorissa jouduttiin turvautumaan lomautuksiin. Nyt tilanne on aivan toisenlainen.
– Tiedämme varmasti, että töitä on aina ensi kesään asti. Tilanne on siis harvinaisen hyvä, pääluottamusmies Stefan Sjölund kertoo tyytyväisenä.
Tuotanto käy täysillä kierroksilla ja seinät tulevat vastaan. Aiemmin tänä vuonna yrityksen koko verstastoiminta muutti Kruunupyystä Pietarsaareen kokoamistilan kustannuksella. Ensi kesänä on tarkoitus, että myös pienempien mallien tuotanto ja Kolpissa toimivat 80 työntekijää muuttavat saman katon alle. Se vaatii investointeja ja suuria lisärakennustöitä, jotka ovat jo alkaneet.
Logistiikka ja arki helpottuivat sen jälkeen, kun tuotanto ja työntekijät muuttivat Kruunupyystä Pietarsaaren. Osaston sisäänkäynnillä löytyy kuitenkin muistutus juurista. Oveen ripustetussa lapussa lukee Krombi, eli Kruunupyy paikallisella murteella, kertoo pääluottamusmies Stefan Sjölund. KUVA JOHANNES TERVO
– Ajatuksena on, että tällä tavoin voimme säästää kuljetuskustannuksissa ja helpottaa eri osastojen välistä yhteydenpitoa. Muuton jälkeen puheluita tarvitaan vähemmän ja edestakaiset ajot Kolpin ja Pietarsaaren välillä vähenevät. Tämä puoli parani jo nyt, kun Kruunupyyn tuotanto muutti tänne, Sjölund sanoo.
Hyvä työtilanne on tuonut mukanaan myös uusia työntekijöitä. Pelkästään tänä vuonna yritys on palkannut tuotantoon kymmenkunta työntekijää. Yksi yrityksen uusimmista työntekijöistä on puuseppä Nemes Zoltán, joka aloitti kesätyöt verstaassa reilu kuukausi sitten.
– Ammatiltani olen oikeastaan viulunrakentaja, joten teen täällä siihen verrattuna melko erilaista työtä. Ainoa yhtäläisyys on oikeastaan se, että kummassakin työssä käsitellään puuta. Työ on kuitenkin täällä erittäin mielenkiintoista, ja toivon, että saan jatkaa kesän jälkeen.
Vaihteleva työ. Puuseppä Nemes Zoltán rakentaa muun muassa hyllyjä, laatikoita, luukkuja, pöytiä ja lattioita erilaisiin venemalleihin. KUVA JOHANNES TERVO
Samalla kun Zoltán mittaa ja sahaa tammivanerista paloja, joista myöhemmin tulee laivaan hylly, hän kertoo hyvällä ruotsin kielellä, että hän ei ole pelkästään uusi tässä työpaikassa tai tällä alalla, vaan hän on myös uusi koko maassa, sillä hän muutti Suomeen Unkarista vuosi sitten. Hän on tyytyväinen saadessaan tehdä töitä yrityksessä.
– Jos haluat tehdä puutöitä käsityönä, tämä on luullakseni paras työpaikka Suomessa. Viihdyn täällä todella hyvin.
Rasmus Dahlvik nikkaroi veneen sisustusta. KUVA JOHANNES TERVOVeneiden kaikki sisustukset ja huonekalut tehdään mittatilaus- ja käsityönä. Viilulevyt ommellaan yhteen, jotta saadaan veneisiin yhtenäisiä saumattomia pintoja. Sebastian Byström neuloo viiluja yhteen. KUVA JOHANNES TERVO
TAKANA KOKONAINEN ARMADA
Vuosikymmenten aikana veistämön työntekijät ovat suunnitelleet, rakentaneet ja laskeneet vesille yli 2 000 Swan-venettä, josta on olemassa yli 100 erilaista mallia. Useimmat ovat yhä purjehduskunnossa.
– Olemme maailman johtavia toimijoita korkealuokkaisten purjeveneiden tuotannossa. Nautor-tuotemerkki on ollut olemassa jo 52 vuotta, Sjölund sanoo ylpeänä.
Suurista tuotantomääristä huolimatta Swan-veneet tai ainakaan niiden suurimmat mallit eivät ole mikään tavallinen näky Suomen saaristovesillä. Suurin osa tuotannosta menee vientiin, ja asiakkaita on kaikkialla maailmassa.
– Suurin osa menee Keski- ja Etelä-Euroopassa oleville asiakkaille, mutta meillä on asiakkaita myös kauempana, esimerkiksi Yhdysvalloissa. Mutta eihän vene läheskään aina mene sinne, missä omistaja asuu, vaan se voi sijaita missä tahansa ja toisen lipun alla, Sjölund sanoo.
Useimmiten asiakas tai purjeveneen kapteeni tulee miehistöineen hakemaan veneen itse.
– Niin se menee. Mutta useimmiten myös joku Nautorilta lähtee mukaan toimituspurjehdukselle. Pienempiä laivoja toimitetaan joskus myös rahtialuksilla tai kuorma-autoilla. Kuljetus on melko helppoa, kun köli ja peräsin kootaan paikalleen vasta, kun vene on perillä, Sjölund selventää.
Sjölund on itse ollut mukana toimitusmatkalla Englannin Southamptoniin, ja hän kertookin, että vesillä on pystyttävä ajattelemaan luovasti, koska veneet eivät ole täysin valmiita, kun ne lasketaan vesille.
– Vesillä täytyy käyttää hieman luovuutta, koska siellä on ratkaistavana paljon ongelmia, joista on selviydyttävä, vaikka kaikkia mahdollisia työkaluja ei ole mukana. Purjehdustaito ei kuitenkaan ole tarpeen tässä työpaikassa. Itselläni ei ole minkäänlaista venettä, hän sanoo ja nauraa päälle.
Nautorin ensimmäinen ikinä valmistama purjevene on valkoinen 11-metrinen Swan 36 vuodelta 1966. Tarantella-niminen purjevene on nykyään työntekijöiden käytössä. Veneiden muotoilu ja koko ovat muuttuneet paljon vuosien mittaan. KUVA JOHANNES TERVO
SUURISTA VENEISTÄ TODELLISIIN JÄTTIALUKSIIN
Kaikkien aikojen ensimmäinen Swan-vene Tarantella – vuonna 1966 valmistettu Swan 36 – ostettiin takaisin yritykseen vuoden 2003 lopulla. Nautorin 50-vuotisjuhlien yhteydessä Swan 50 -sarjan ensimmäinen vene laskettiin vesille, ja samalla myös Tarantella sai olla mukana. Tämä 36 jalkaa (10,9 metriä) pitkä vene on kunnostettu ja on nyt tuotantosalin nurkassa. Sen vieressä tai pikemminkin sen yläpuolella on valmis nykyaikainen Swan 78 (23,8 metriä). Sekä muotoilun että koon kehitystä ei voi olla huomaamatta. Sen tietää myös mallipuuseppä Per-Ole Brännbacka, jolla on 44 vuoden kokemus yrityksessä.
– 1970-luvun lopussa tuli 76 jalkaa (23,1 metriä) pitkä vene, joka oli mielestämme iso. Mutta sehän on pieni nykymittapuun mukaan. 1980-luvun puolivälissä rakensimme 102 jalkaa (n. 31,1 metriä) pitkän veneen, ja se alkoi jo olla oikeasti aika suuri.
Lähinnä uusien mallien kehittämisen parissa työskentelevä Brännbacka sanoo, että myös itse työ ja työskentelymenetelmät ovat muuttuneet paljon vuosikymmenten saatossa.
Nautorilla laatu on kaikki kaikessa. Per-Ole Brännbacka esiasentaa luukkua tarkistaakseen, että kaikki varmasti istuu täydellisesti. Vasta tarkistukseen jälkeen, luukku jatkaa pintakäsittelyyn. KUVA JOHANNES TERVO
– Kun 1970-luvulla kehitettiin uusi malli, piirsimme koko veneen luonnollisessa koossa profiili- ja vesirajoineen vanerilevyille lattialla, mutta nyt kaikki tulee valmiiksi tulostettuna. Ennen kehitystyö oli erittäin työlästä, ja uuden mallin kehittäminen vaati kolmen–neljän viikon uurastusta polvilla, hän muistelee.
Tuotannon kehittäminen on poikkeuksetta panostuksen kohteena, kun yritys yrittää selviytyä kovassa kilpailussa.
– Runko vaatii melko paljon kehitystä, ja ne ovat lisäksi muuttuneet melko paljon aikojen saatossa. Myös elektroniikka on mennyt eteenpäin erittäin nopeasti, ja jokaisen rakentamamme veneen täytyy sisältää uusinta markkinoilla saatavilla olevaa tekniikkaa. Joskus meidän täytyy odottaa, että jokin uusi tuote tulee markkinoille, jotta veneessä todellakin on uusin mahdollinen varustus, kun se lasketaan vesille, Sjölund sanoo.
Pääluottamusmies Stefan Sjölund Swan -115 veneen alla. KUVA JOHANNES TERVO
Tällä hetkellä yrityksellä on tuotannossa yhdeksän mallia. Veneiden pituus vaihtelee 50 jalasta eli 15,2 metristä 125 jalkaan eli 38,1 metriin. Se, miten pitkiä tuotantoajat ovat ja kuinka monta purjevenettä vuositasolla ehditään rakentaa, riippuu täysin mallista.
– Ehkä kymmenkunta pientä venettä ja enintään kaksi suurta vuodessa. 50 jalkaa pitkien veneiden tuotantoaika on noin neljä kuukautta, mutta suurimpien mallien rakentaminen kestää noin vuoden tai pitempään, Sjölund kertoo.
Entä millainen on hintalappu? Voidaan sanoa, ettei täällä valmisteta mitään jokamiehen jollia.
– Pienimmät veneet lähtevät noin miljoonasta eurosta, ja kaikkein suurimpien veneiden hintaa en edes osaa kertoa, sillä en tiedä sitä. Mutta voisin arvata, että 78 jalkaa pitkät mallit maksavat noin seitsemän-kahdeksan miljoonaa euroa. Se on kuitenkin selvää, että mitä isompi vene on kyseessä, sitä enemmän volyymia, materiaalia ja työtä tarvitaan, Sjölund sanoo.
Jokainen isompi Swan on ainutlaatuinen. Tällaisen Swan 115-veneen tuotantoaika on noin vuosi. Sisustuksen takana piilee paljon sähkötyötä, joiden tekemiseen kuluu noin 3 500 työtuntia, kertoo luottamusmies ja sähköasentaja Sjölund. KUVA JOHANNES TERVOYksityiskohtien huomiointi antaa leimansa kaikelle, mitä veistämössä tehdään. KUVA JOHANNES TERVO
KÄSITYÖTÄ JA AMMATTIYLPEYTTÄ
78 jalkaa pitkän veneen kannella Brännbacka asentaa parhaillaan luukkua tilapäisesti paikalleen. Siten voidaan varmistaa, että kaikki sopii täydellisesti, ennen kuin luukku siirretään maalausvaiheeseen. Tämä on vain yksi esimerkki siitä, miten tarkkuus ja yksityiskohtien huomiointi antaa leimansa kaikelle, mitä veistämössä tehdään.
Pintakäsittelyosastolla Calle Myrskog lakkaa tänään laivoihin tulevia lattioita. Työnkuvaus ja hänen työssään käsittelemänsä komponentit ovat yhtä monipuolisia kuin venemallitkin.
– Teen pintakäsittelyn oikeastaan kaikelle muulle kuin kannelle, eli periaatteessa kaikenlaisille kalusteille, joita tulee veneisiin sisään ja kannelle, mutta lisäksi petsaan ja värjään myös, joten työ on mukavan vaihtelevaa.
Calle Myrskog lakkaa laivan lattioita. Yleensä osat saavat kolme lakkakerrosta, ja ne hiotaan lakkauskertojen välillä. KUVA JOHANNES TERVO
Pintakäsittelyssä ei sovi myöskään kiirehtiä.
– Lattiat on jo petsattu, joten nyt lisäämme lakkakerroksen. Tavallisesti levitämme kolme lakkakerrosta ja hiomme pinnan jokaisen lakkauskerran jälkeen. Viimeiseksi kiillotamme pinnan, Nautorissa 18 vuoden ajan työskennellyt Myrskog kertoo.
Verstasosastolla Kristian Eklund rakentaa kaappia, joka on ensimmäisiä uuteen veneeseen asennettavia kalusteita. Hänen mielestään työ on vaihtelevaa, ja hänelle korkeat laatuvaatimukset sopivat hyvin.
– Ennen kuin aloitin täällä, olin töissä rakennuksella. Laatuvaatimukset ovat kyllä kovat useimpiin töihin verrattuna. Kaiken on oltava huippulaatua. Mutta minä olen koulutukseltani artesaani, joten korkealuokkainen käsityö sopii minulle täydellisesti.
Kristian Eklund nauttii eniten uusien mallien rakentamisesta. Kaikki ei ole valmiiksi ajateltua, ja pääsee itse etsimään parhaita ratkaisuja, hän sanoo.KUVA JOHANNES TERVONautorilla pitkään työskennelleet Sixten Granvik ja Elisabet Hyytinen viihtyvät vaihtelevan työn ja hyvien työkavereiden takia. KUVA JOHANNES TERVO
OY NAUTOR AB
PERUSTETTU 1966. KOTIPAIKKA Pietarsaari TUOTANTO Valmistaa luksuspurjeveneitä, joiden pituus vaihtelee 50 jalasta (15 metristä) 125 jalkaan (38 metriin) TOIMINTA-ALUE Koko maailma, lähinnä Etelä- ja Keski-Eurooppa LIIKEVAIHTO 38,7 miljoonaa euroa (2016) HENKILÖKUNTA 180 tuotantotyöntekijää Pietarsaaressa (100) ja Kolpissa (80)
