Valtuuston yleiskeskustelu: Yhteisvoimin kohti neuvottelukierrosta

Teollisuusliiton valtuuston kevätkokouksen yleiskeskustelussa korostettiin, että tuleva työmarkkinakierros on tärkeä koko sopimusjärjestelmän tulevaisuuden kannalta.

13.8.2021

Tuleva työmarkkinakierros hallitsi Teollisuusliiton valtuuston keskustelua. Teknologiateollisuus ry:n ja Metsäteollisuus ry:n irtiotot työehtosopimusneuvotteluista luovat epävarmuuksia.

Useat valtuutetut korostivat, että kyse on yleissitovien työehtosopimusten ja koko työehtosopimusjärjestelmän tulevaisuudesta. Puheenvuoroissa luotiin henkeä yhteiselle rintamalle, jolla epävarmuudet voitetaan.

Yleiskeskustelussa puitiin lisäksi muun muassa teollisuuden hyvää tilauskantaa, osaavan työvoiman saatavuutta sekä ilmastonmuutoksen vaikutuksia.

Kesäkuussa etäkokouksena aloitettu Teollisuusliiton valtuuston kevätkokous vietiin loppuun 12.–13. elokuuta Vantaalla.

TOIVOTTAVASTI JÄRKI VOITTAA

Tänä päivänä Suomessa on sekä työvoimapulaa, että työttömyyttä. Puutuotesektorin Nina Päivärinta (kuva yllä) Lahdesta katsoo, että enemmän on tehtävissä, jotta osaavat kädet ja avoimet työpaikat kohtaisivat.

– Pelkällä lisätyöntekijöiden tuomisella ei tätä kohtaanto-ongelmaa ratkaista, Päivärinta sanoo.

Hän toivoo, että esimerkiksi oppisopimuskoulutusta kehitettäisiin ja lisättäisiin, jotta osaavia tekijöitä riittäisi tulevaisuudessakin.

Mekaanisessa metsäteollisuudessa tulevat yrityskohtaiset neuvottelut ovat Päivärinnan sanoin kohtalon hetki. Neuvotteluihin ei voi lähteä liian valmistautuneena.

– Tähän tarvitaan mukaan koko SAK-perhe.

Teknologiasektorin Jouni Lämpsä Kajaanista muistuttaa, että tulevissa neuvotteluissa on kyse koko sopimisjärjestelmästä.

– Onko Teknologiateollisuus rakentamassa pommia, joka räjäyttää yhteisesti sovitut periaatteet, Lämpsä kysyy.

Yhteisesti tärkeä asia on hoidettavissa yhtenäisenä joukkueena.

Hän korostaa, ettei passiivisuuteen ole nyt varaa.

– Toivon aktiivista otetta kaikilta. Yhteisesti tärkeä asia on hoidettavissa yhtenäisenä joukkueena, Lämpsä sanoo.

Yleissitovuuden murentuminen olisi melkoinen isku sadoille yrityksille, joilla ei itsellään ole osaamista työehtojen neuvottelussa, toteaa teknologiasektorilta tuleva liiton hallituksen jäsen Arto Liikanen Muuramesta.

– Jos ei tule yleissitovaa sopimusta, se on suurin mullistus koskaan, Liikanen sanoo.

Hän muistuttaa, että joukkovoima on Teollisuusliiton puolella, jos tiukka paikka tulee.

– Toivotaan, että sopimisen kulttuuri toimii ja järki voittaa, Liikanen sanoo.

PERIKSI EI SAA ANTAA

Teknologiasektorin Jouni Jussinniemi Pyhäkummusta syyttää Teknologiateollisuus ry:tä vastuuttomasta ja tempoilevasta toiminnasta korona-ajan keskellä.

– Heitetään noppaa ja katsotaan, mitä tapahtuu, Jussinniemi sanoo.

Työnantajien pyrkimyksiä lopettaa palkkojen yleiskorotukset Jussinniemi ei sulata. Hän muistuttaa, että työntekijöiden iso massa tekee yhtiön tuloksen, josta jokainen ansaitsee osansa. Yleiskorotuksista ja muista sopimalla saavutetuista eduista ei saa lipsua.

– On selvää, että periksi ei saa antaa ja on taisteltava. Siihen tarvitaan kaikkia teollisuusliittolaisia, Jussinniemi sanoo.

Teknologiasektorilta tuleva hallituksen jäsen Hanna-Kaisa Rokkanen Hämeenlinnasta muistuttaa, että viime kädessä työmarkkinaneuvotteluissa on tuttu juoni.

– Tulonjakoa tämä on. Kyse on siitä, mikä osuus voitosta jaetaan osakkeenomistajille ja mikä työntekijöille, Rokkanen sanoo.

Hän ihmettelee työnantajan ajoitusta, sillä työmarkkinoita ajetaan epävakaiseen tilaan aikana, jolloin tilauskirjat ovat useissa yrityksissä täynnä.

Petri Partanen
Petri Partanen

Teknologiasektorin Petri Partanen Kokkolasta kuvailee yleissitovien työehtosopimusten kriisiä seuraavaksi askeleeksi rappukäytävässä.

– Ottakaamme seuraava askel huolellisesti, ettemme kaatuisi. Nyt ei oteta yhtään askelta taaksepäin, Partanen sanoo.

Hän myös muistuttaa, että globaalissa näkymässä on yksi kysymys yli muiden.

– Ilmastonmuutos tulee vaikuttamaan seuraavien vuosien aikana enemmän kuin mikään muu asia, Partanen sanoo ja lisää, että vähäpäästöisen tuotannon miljardi-investoinneista ei kannata jäädä paitsi.

Lue lisää valtuuston päätöksistä

TEKSTI ANTTI HYVÄRINEN
KUVAT KITI HAILA

Jari Nilosaari: Asiantuntijat hakusessa

Kesälomat on pian pidetty ja hiljaiselo päättyy. Loman aikana seurasin julkista keskustelua niin politiikan, koronaepidemian kuin työmarkkinoidenkin osalta. Usein ihmettelin eri ”asiantuntijoiden” kommentteja sekä lausuntoja milloin mihinkin asiaan. Etenkin ihmettelin sitä, että samoilta henkilöiltä kyseltiin kaikkiin noihin kolmeen aihepiiriin kommentteja. Ja mikä ihmeellisintä, näitä lausuntoja sitten leviteltiin mediassa asiantuntijalausuntoina ja todisteina siitä, kuinka huonosti koronaepidemiaa on hoidettu, kuinka väärää politiikkaa nykyinen valtioneuvosto tekee tai kuinka työmarkkinoita sekä paikallista sopimista tehdään täysin väärin.

Kuinka moni näistä lausuntojen antajista tietää, mitä työehtosopimuksissa on sovittu ja mitä näiden pykälien takana on sekä mitä niillä on tarkoitettu sovittavaksi? Osa lausuntojen antajista ei tiedä, mitä lain mukaan voi sopia, jos työehtosopimusta ei ole. Silti nämä lausuntojen antajat ja media levittävät tietoja, jotka eivät pidä paikkaansa. Työehtosopimukset eivät estä sopimista, vaan mahdollistavat sen noudattaen sopimisjärjestystä ja sopimisen tapoja, jotka on sovittu yhteisesti yrityksiä edustavien järjestöjen kanssa.

Jos työehtosopimukset poistuvat, kapenevat sopimisen mahdollisuudet etenkin työaikojen ja osin muiden sopimismahdollisuuksien, kuten vuosilomien, osalta. Niin sanotut ”asiantuntijat” kuitenkin väittävät, että työehtosopimusten poistuminen helpottaa paikallista sopimista ja vain taivas on rajana sopimisille. Näin ei kuitenkaan ole, koska tällöin sopimista rajoittavat pakottavat lait sekä alojen yleinen taso tai pitkäaikaiset käytännöt. Tämä voi olla myös työnantajille todellinen yllätys, joka vaikeuttaa yritysten liiketoimintaa ja kilpailukykyä.

Työehtosopimukset eivät estä sopimista, vaan mahdollistavat sen.

Asiantuntijoita työmarkkinoilla ovat ne, jotka ovat sopimukset tehneet ja soveltavat niitä. Eivät ne, jotka ovat niitä silloin tällöin lukeneet tai kuulleet niistä. Jotkut väittävät, että työntekijäliitot eivät tiedä paikallisista sopimuksista eivätkä paikallisesta sopimisesta mitään. Puhutaan vain liiton ”herroista” tai ”rouvista” tai liiton norsunluutornista. Kuinka monet näistä niin sanotuista ”asiantuntijoista” edes tietävät, ketkä ovat työntekijäliiton osalta neuvottelijoina neuvottelukunnissa, johtokunnissa tai liiton hallituksessa. Väitän, että monikaan ei tule ajatelleeksi sitä, että näissä paikoissa istuvat ne todelliset asiantuntijat, jotka myös soveltavat sopimuksia käytäntöön ja tekevät paikallisia sopimuksia. Neuvotteluissa ovat mukana myös liittojen henkilökunnan parhaat asiantuntijat, jotka tietävät, mitä on sovittu ja mitä sopimuksilla on tarkoitettu.

Miksi meiltä ei sitten useinkaan kysytä lausuntoja työmarkkina-asioihin? Siinäpä kysymys, jota on hyvä miettiä. Halutaanko, että äänemme ei kuulu? Onko kyseessä tahto heikentää työntekijöiden asemaa työpaikoilla? Syynä voi olla myös ideologinen toive, että liittojen toimintaa pitää rajoittaa.

Toivonkin, että todellisia asiantuntijoita kuullaan ja oikeaa tietoa paikallisista sopimisesta välitetään niin tiedotusvälineissä kuin myös työpaikoilla.

JARI NILOSAARI
Teollisuusliiton 2. varapuheenjohtaja

KUVA KITI HAILA

10.8.2021

VIERAILIJA: Harri Järvinen: Perustuslaki suojelee myös työvoimaa

Työnantajan nykyinen kyltymätön halu ahdistaa työntekijät entistä alistetumpaan asemaan työmarkkinoilla näyttää olevan vahva valtavirta. Vai mitä mieltä pitäisi olla siitä, että valtakunnallisista työehtosopimuksista halutaan eroon, paikallista sopimista halutaan lisätä kertomatta varsinaista tavoitetta, palkka-avoimuutta kammoksutaan ja tietenkin työttömyysturvaa halutaan kaiken kukkuraksi heikentää. Vain muutamia esimerkkejä mainitakseni.

Kyllä tulee ikävä entisaikojen hetemäkejä, pekkasia, kahreja, somertoja, laatusia ja kumppaneita, jotka varmasti olivat porvareita, mutta ymmärsivät, miten Suomen ja suomalaisten hyvinvointi niin työnantajille kuin työntekijöille ja koko yhteiskunnalle syntyy. Yhdessä sopien.

Nykyään näyttää siltä, että työnantajalinnakkeissa tietynlaisella ideologialla, jopa puoluepolitiikalla, on suurempi merkitys kuin työmarkkinapolitiikalla, sen osaamisella. Selitykseksi ei riitä, että ajat ovat muuttuneet. Ei kai aikojen muuttuminen voi tarkoittaa sitä, että ennen suhteellisen tasa-arvoiset kumppanit olisivat jatkossa kuin kahden kerroksen väkeä: työnantajan valta kasvaisi ja työntekijän asema heikkenisi.

Kaiken työnantajamyllytyksen lopputulemana voi olla työehtosopimusten yleissitovuuden romuttuminen, mikä tarkoittaisi entisestään työntekijöiden aseman heikentymistä ja yritysten välisen epäterveen kilpailun lisääntymistä. Työnantajat ovat usein perustellusti olleet huolissaan epäterveestä kilpailusta, mutta miksi yleissitovuuden mahdollista poistumista ei nähdä sellaisena? Vai onko tavoitteena saada todellinen yliote työntekijöistä – maksoi mitä maksoi?

Työnantajat ovat huolissaan epäterveestä kilpailusta, mutta miksi yleissitovuuden poistumista ei nähdä sellaisena?

Työehtosopimusten yleissitovuudella on monia hyviä puolia. Se turvaa työnteon vähimmäisehdot, se ei mahdollista työsuhde-ehtojen polkemista kilpailuvalttina, se tekee työmarkkinoista ennakoitavammat, se säästää yrityksiä hallinnolliselta taakalta ja niin edelleen. Eikö tämä kaikki ole juuri sitä, mitä työnantajat ovat aina ainakin julkisesti halunneet. Miksi siis yrittää luopua yleissitovuudesta, kun se mahdollistaa kaiken edellä mainitun hyvän.

Kuten SAK:n puheenjohtaja Jarkko Eloranta on todennut, yleissitovuuden purkaminen ja paikallisen sopimisen hallitsematon lisääminen eivät ole ratkaisuja Suomen talouden ongelmiin. Ei vaikka amerikkalaisessa todellisuudessa pitkään elänyt Nobel-palkinnonkin pokannut Bengt Holmström muuta väittäisi.

Kansainvälisiin vertailuihin kannattaa yleensäkin suhtautua vähintään varoen, ellei sitten peräti epäillen. Jokainen valtio, jokainen yhteiskunta on rakentunut oman historiansa ja kulttuurinsa yhteisesti päätettyjen ja sovittujen asioiden summana. Maailmalta haettujen yksittäisten toimien toimivuutta Suomessa ei takaa mikään. Vaikka Ruotsissa tehtäisiin noin ja USA:ssa näin, se ei välttämättä toimi Suomessa.

Nykyhallituksen – kuten tulevienkin – pitäisi muistaa, että työlainsäädännön lähtökohta on työmarkkinoiden heikomman osapuolen, työntekijöiden, suojeleminen. Ymmärrystä tähän voisi hakea nykyään niin suositusta, kaiken mahdollistavasta perustuslaista, jossa muun muassa todetaan: julkisen vallan on huolehdittava työvoiman suojelusta.

HARRI JÄRVINEN
Kirjoittaja on SAK:n yhteyspäällikkö.

26.5.2021

Riku Aalto: Tämä tauti ei saa levitä

”Suomen pitää olla vakaa ja täällä pitää harjoittaa ennustettavaa talous- ja työmarkkinapolitikkaa”, on fraasi, jota Suomessa on toistettu vuodesta toiseen. Ajatuksessa sinällään ei ole ollut mitään vikaa. On ollut myös työntekijöiden etu, että tiedetään, miten asiat pääsääntöisesti ovat ja mihin suuntaan ne liikkuvat.

Turvallisuus on ehkä sana, joka kuvaa tätä parhaiten. On luotettu siihen, että työntekijöiden asiat hoidetaan niin, että työpaikalla voidaan keskittyä työn tekemiseen riitelyn sijaan.

Mutta nyt puhaltavat muutoksen tuulet. Työnantajat, Metsäteollisuus ja Teknologiateollisuus etunenässä, ovat laittamassa kortit mieleiseensä järjestykseen. He näyttävät ajatelleet niin, että työntekijät tyytyvät heidän uuteen asentoonsa.

Edellä mainitut järjestöt kertoivat ilmoitusluonteisesti, miten asioita tulevaisuudessa hoidetaan. Siis ikään kuin niin, että työntekijäpuoli ja ammattiliitot olisivat tahdottomia perässä kulkijoita, jotka tekevät juuri niin kuin isännät haluavat. Lakeija toinen toistaan tukien kertoo, että ei työntekijöillä mitään hätää ole. Hyvät työnantajat parantavat työntekijöiden etuja, nostavat palkkoja ja antavat kaikkea kivaa.

Kun työntekijäliitot kertovat, mikä työehtosopimuksen merkitys on työntekijöille ja samalla myös yrityksille, niin jo nousee palatseista huuto. Työehtosopimuksista ja niiden merkityksestä ei ilmeisesti saisi puhua mitään, kun se sotii isäntien arvomaailmaa vastaan.

HEIKENNYKSIÄ SAVUVERHON SUOJASSA

Viime maaliskuussa Teknologiateollisuus teki esityksen Teollisuusliitolle: ”Jos luovutte yleiskorotuksesta ja työnantaja voi ohittaa luottamusmiehen paikallisessa sopimisessa kaikilta osin, voimme harkita sitä, että jatkamme sopimusten tekemistä Teollisuusliiton kanssa.” Toki vielä niin, että jokaisen työntekijän pitää päästä osallistumaan luottamusmiehen valintaan riippumatta siitä, onko hän järjestäytynyt vai ei.

Kun kysyimme Teknon edustajilta, voiko sellainen yritys, joka ei ole Teknon jäsen, osallistua Teknon hallituksen tai työvaliokunnan valintaan, vastaus oli jyrkkä ei. Mutta työntekijöiden osalta pitäisi siis herrojen ja rouvien mielestä soveltaa eri sääntöjä!

Teknologiateollisuuden keskiviikkoinen ulostulo Iltalehdessä vielä vahvisti aiemmin ilmoitetun. Teknologiateollisuus sanoo samaan aikaan, ettei se ole heikentämässä mitään, ja heti perään, että työnantajat haluavat maksaa palkankorotuksia vain osalle henkilöstöä. Ja tämä siis ilman sopimista.

Voi kysyä, eikö se ole heikentämistä, jos palkankorotukset ohjataan työnantajan yksipuolisella päätöksellä vain mieluisille työntekijöille. Työnantajien tavoite on selvä. Paikallinen sopiminen on heidän mielestään sitä, että työnantaja määrää tulevaisuudessa, miten asiat työpaikalla ovat. Kauniit puheet sopimisesta voidaan siis unohtaa.

Työnantajien tavoite on selvä. Paikallinen sopiminen on heidän mielestään sitä, että työnantaja määrää tulevaisuudessa, miten asiat työpaikalla ovat.

Olemme sopimuskierros toisensa jälkeen olleet liittoina yhtä mieltä siitä, että palkkauksen tulisi olla oikeudenmukaista ja kannustavaa. Ammattitaidon ja työssä suoriutumisen tulisi olla ohjaavana tekijänä palkanmuodostuksessa. Tämä tarkoittaa, että työpaikoilla on palkkaus- ja palkitsemisjärjestelmät, joilla näitä asioita tuetaan.

Oikein rakennettu palkkausjärjestelmä toimii työkaluna työnantajalle tuotannon ohjauksessa ja palkitsee työntekijöitä työsuorituksesta. Työnantajaliiton puheiden mukaan näyttää siltä, että kannustava ja oikeudenmukainen palkkaus toteutuu, kun yleiskorotukset poistetaan ja liittojen neuvottelema palkankorotus jaetaan epätasaisesti työntekijöiden kesken kerran vuodessa – panostamatta sen enempää yrityskohtaisiin palkkaus- ja palkitsemisjärjestelmiin.

Tämä vaikuttaa ratkaisulta, jossa laiskuus ja osaamattomuus korostuu.

KAIKKI EIVÄT HAASTA RIITAA

Kaksi keskeistä työnantajajärjestöä on siis päättänyt laittaa työmarkkinat sekaisin. Mainitsin vain osan niistä vaatimuksista, joita meille esitetään. Valitettavasti vaatimukset eivät ole vaikutuksettomia myöskään muuhun työmarkkinakenttään.

Teollisuusliitolla on vajaat kaksikymmentä neuvottelukumppania, joista valtaosa haluaa edelleen neuvotella vakiintuneen käytännön mukaisesti. Toki jokaisella on omat tavoitteensa sopimuksen kehittämiseksi. Ja niin on tietysti meilläkin.

Neuvottelusuhteet edellä mainittuihin työnantajajärjestöihin ovat hyvät. Toivotaan, että tauti ei tartu ja saamme edelleen yhdessä tuloksia aikaan.

RIKU AALTO
Teollisuusliiton puheenjohtaja

KUVA KITI HAILA

21.5.2021

Työmarkkinoiden joustavuutta on vähätelty

Keskustelu paikallisesta sopimisesta on jakautunut kahteen leiriin. Työntekijöiden näkökulmasta kysymys on neuvottelemisesta ja sopimisesta, joka tapahtuu paikallisesti, mutta tasavertaisessa asemassa työnantajan kanssa työehtosopimusten pohjalta. Työmarkkinoiden jäykkyydestä ääntä korottaneiden työnantajien tavoitteena sitä vastoin on sopimuskenttää hajauttamalla kasvattaa työnjohto-oikeutta ja valtaa suhteessa työntekijöihin. Se tarkoittaisi sanelun lisääntymistä ja aidon neuvottelemisen ja sopimisen vähentymistä työpaikoilla.

Työnantajien suosimien joustovaatimusten perustelu on työmarkkinoiden jäykkyys. Sen aiheuttajiksi ne asettavat keskitetyn sopimisen ja yleissitovat työehtosopimukset, mutta väittämän todenperäisyys on kyseenalainen. Teollisuuden palkansaajat TP:n teettämän tuoreen selvityksen mukaan Suomen työmarkkinat nimittäin ovat joustavat. Yleissitovuus ei niitä erityisemmin jäykistä.

TP:n arvio suomalaisten työmarkkinoiden joustavuudesta ei ole ensimmäinen laatuaan. Julkisuudessa nämä näkemykset ovat kuitenkin saaneet niukemmin sijaa kuin hokemat jäykkyydestä. Vähemmälle huomiolle on jäänyt se seikka, että sopimusjärjestelmä on perusteiltaan kunnossa. Se muodostaa kantavan alustan tulevaisuuden työmarkkinoiden rakentamiselle. Järjestelmää voidaan varmasti kehittää, mutta sen romuttaminen olisi epäviisas liike.

Työmarkkinoiden ja sopimustoiminnan kehittämisessä ovat tuottavuus ja työllisyys työnantajia ja työntekijöitä yhdistäviä tavoitteita. TP:n selvityksessä ei löydetty näyttöä sille, että paikallisella sopimisella olisi ollut myönteinen vaikutus niistä kumpaiseenkaan. Olettamus siitä, että paikallinen sopiminen edistäisi tuottavuutta ja työllisyyttä ei siis näyttäisi pitävän paikkaansa.

Herää kysymys, onko viimeaikainen keskustelu yleissitovista työehtosopimuksista ja paikallisesta sopimisesta käyty puutteellisen tiedon tai vinojen olettamusten varassa. Ehkäpä tilanne onkin se, että sokeiden pisteiden taustalla oleviin kysymyksiin paneutuminen voisi tuoda tarkennetun näkökulman ja uutta ymmärrystä sopimustoiminnan järjestämiseen työmarkkinoilla. Se kenties tarkoittaisi uusien selvitysten tekemistä, mutta niille saattaa olla tarve. Yhteisen tilannekuvan puuttuminen on tyypillinen syy sille, miksi useampia osapuolia koskettavat asiat eivät etene, vaikka keskusteluyhteys on olemassa.

TP:n selvityksen mukaan työnantajien valta kasvaa paikallisessa sopimisessa lyhyellä aikavälillä kuten yleisesti on ajateltu. Työnantajien kasvaneen vallan kuitenkin arvioidaan nostavan ajan kuluessa painetta etsiä ratkaisuja tilanteen tasoittamiseksi, esimerkiksi työntekijöiden tulkintaetuoikeudella tai yhteistoiminnan laajentamisella. Tällaisten rakenteellisten ratkaisujen taustalla vallan asetelmia muovaisi myös työntekijöiden uudelleen organisoituminen etujensa ajamiseksi ja asemansa parantamiseksi. Kysymys on voimasta ja vastavoimasta, joiden mittelöä voi kuvata heilurin liikkeen tavoin etenevänä kehityksenä.

Työmarkkinoiden heilurin liikkeiden laajuus on valloilleen päästämisen sijaan parasta pitää suppeana. Vakaus ja ennustettavuus ovat menestystekijöitä. Niiden taustalla kaiken perustana on luottamus. Siinä ovat syyt sille, miksi Suomi on pärjännyt 2000-luvun muutoksissa verrattain hyvin. Tätä pääomaa ei pidä hukata.


PETTERI RAITO
Päätoimittaja

18.3.2021

”Paikallinen sopiminen toimii” – Teknologiateollisuudessa sopimusten piirissä yli puolet työntekijöistä

Teollisuusliiton luottamusmiesten tekemien paikallisten sopimusten piirissä on tänä vuonna reilu puolet teknologiateollisuuden työntekijöistä.

KUVA YLLÄ: Valmet Automotive, Uusikaupunki, helmikuu 2017. KUVA VESA-MATTI VÄÄRÄ

9.2.2021

Paikallisen sopimisen piirissä on noin 53 prosenttia työntekijöistä ja 37 prosenttia työpaikoista. Työntekijöiden suurempaa osuutta selittää se, että paikallisia sopimuksia on tehty monissa suurissa yrityksissä.

Tiedot selviävät Teollisuusliiton teknologiasektorilla tammikuun lopussa tehdystä kyselystä, johon vastasi 606 pääluottamusmiestä. Palkkakyselystä voi lukea lisää Teollisuusliiton tiedotteesta.

Teollisuusliitto ja Teknologiateollisuus sopivat reilu vuosi sitten, että sopimuskauden toisen vuoden palkkaratkaisusta neuvotellaan paikallisesti. Jos paikalliseen sopimukseen ei päästä, palkkoja korotetaan niin sanotun perälaudan mukaisesti 1,4 prosentin yleiskorotuksella ja 0,6 prosentin paikallisella erällä.

SOPIMISTA, EI SANELUA

– Voi todeta, että paikallinen sopiminen toimii työpaikoilla, koska sopimuksia on tehty noin laajasti, Teollisuusliiton teknologiasektorin johtaja Jyrki Virtanen sanoo.

Paikallisen sopimisen malli on ollut teknologiateollisuuden työehtosopimuksissa jo pitkään.

– Ei voi odottaa, että kaikki haluavat tehdä paikallisen palkkaratkaisun. Moni yritys viestii, että odottaa ratkaisujen tulevan liitoilta, Virtanen kertoo.

Jyrki Virtanen

Teknologiateollisuuden työehtosopimuksen piirissä on monipuolista tuotantoa, kuten teräs-, auto- ja elektroniikkateollisuutta, joten kattavan työehtosopimuksen edellytyksenä on joustojen mahdollistaminen.

– Keskitietä pyritään neuvottelemaan, että saataisiin paikallinen sopiminen pysymään sellaisissa raameissa, että se on järkevää, eikä mene saneluksi tai kiristykseksi, Virtanen sanoo. 

KOHTI YHTEISTÄ PÄÄMÄÄRÄÄ

Paikallinen sopiminen on usein esimerkiksi liittojen sopiman palkankorotuksen ajankohdan siirtämistä.

Virtanen korostaa, että paikallinen sopiminen koskee paljon muutakin kuin palkkoja. Usein paikallisesti sovitaan lähellä työarkea olevista asioista, kuten työaikajärjestelyistä.

Työpaikalla käytävä avoin keskustelu on sopimisen kulttuuriin kulmakivi.

– Paikallinen sopiminen on yksi työkalu yhteisen päämäärän saavuttamiseksi, Virtanen toteaa.

SOPIMINEN VAATII OSAAMISTA

Teollisuusliiton puheenjohtaja Riku Aalto katsoo, että isossa työmarkkinakuvassa paikallinen sopiminen kehittyy, kun sekä työnantajien että työntekijöiden edustajien osaamiseen panostetaan muun muassa koulutuksia järjestämällä.

– Sitä on tehty vuosikymmeniä ja se on jokapäiväistä hommaa, Aalto toteaa.

Riku Aalto

Aalto muistuttaa, että paikallisen sopimisen tarpeet vaihtelevat sekä teollisuudenaloittain että työpaikoittain. Vaihtelu on suurta.

– Yritykset ovat erilaisissa tilanteissa. Yksi malli ei sovi kaikille. On työpaikkoja, joissa pärjätään, vaikka ei neuvotella paikallisesti.

POSITIIVISET NÄKYMÄT

Työnantajia edustavassa Teknologiateollisuus ry:ssä viimeisimpiä palkantarkistusneuvotteluja on kuvattu sopimisen ”happotestiksi” ja korostettu paikallisen sopimisen merkitystä kilpailukyvylle.

Teknologiateollisuus ry tiedotti 4.2.2021, että ”Suomalaisessa teknologiateollisuudessa on tapahtunut selkeä käänne parempaan. Tilaukset kääntyivät viime vuoden lopulla selvään kasvuun, tilauskanta vahvistui ja myös tarjouspyyntöjen määrä hypähti ylöspäin.”

Aalto tulkitsee, että onnistuneella paikallisella sopimisella on osansa positiivisissa näkymissä.

– On helppo yhtyä satoja uusia ihmisiä tänä vuonna palkanneen Valmet Automotiven henkilöstöjohtajan sanoihin: vaikka aina jokin voisi sujua paremmin, tässä paikallisen sopimisen järjestelmässämme ei ole suuria ongelmia, Aalto toteaa Teollisuusliiton tiedotteessa.

TEKSTI ANTTI HYVÄRINEN

VIERAILIJA: Lasse Laatunen: Sopimisen ja työrauhan Suomea puolustettava

Työmarkkinasopimisella on pitkä historia. Kirjapainoalalla tehtiin ensimmäinen työehtosopimus jo vuonna 1900. SAK ja työnantajien STK perustettiin vuonna 1907. Yhteiset juoksuhaudat synnyttivät kesken talvisodan SAK:n ja STK:n tammikuun kihlauksen vuonna 1940. Valtakunnallista työehtosopimusjärjestelmää alettiin kehittää tasavertaisuuden pohjalta. Tuloksia ei tarvitse hävetä.

Nyt työmarkkinat ovat murroksessa. Monet työnantajapomot ihan vakavasti uskovat ammattiyhdistysliikkeen haihtuvan tuhkana tuuleen pelkkänä ilmoitusasiana. Sen jälkeen työrauha tipahtaisi taivaasta ilmaiseksi. Näinhän se ei mene.

Maailma on muuttunut ja tarvitaan paikallista sopimista, sanotaan. Markkinat ovat kyllä muuttuneet. Suomen historia ei ole kuitenkaan muuttunut. Yhteiset taustat ja ponnistukset ovat työmarkkinajärjestelmän kivijalka. Ihminen ei ole muuttunut. Neuvottelupsykologia on sama. Turvan tarve työsuhteessa on säilynyt. Työntekijä ei ole yrityksen vihollinen, vaikka hän käyttäisi perustuslain takaamaa järjestäytymisoikeuttaan. Yhteistyön perusta on toisen osapuolen kunnioittaminen.

Monille yrittäjille ja työnantajille paikallinen sopiminen näyttää olevan sama kuin työnjohto-oikeus. Tällainen onnela on kangastus. Paikallisen sopimisen rakentaminen harhakuvien varaan on huteralla pohjalla. Jos paikalliseen sopimiseen halutaan liittää työrauha, sopijapuolena on silloin oltava työntekijöiden rekisteröity yhdistys. Tällaisia ovat ammattiosastot ja työntekijäliitot. Juuri näitä tahoja metsäteollisuus ja yrittäjät pyrkivät karkuun. Pidän itse hyvänä muun muassa teknologiateollisuudessa ja kemianteollisuudessa harjoitettua työehtosopimusten väljentämistä. Työntekijöillä on vähimmäisturva ja työnantajilla työrauha.

Vellova tilanne ei selkiydy, ellei työnantajapiireissä tehdä uudelleenarviota.

EK:n natiseminen liitoksissaan alkoi vuonna 2011. Silloisen raamisopimuksen jälkimainingeissa toimitusjohtaja Mikko Pukkinen ja työmarkkinajohtaja Jukka Ahtela saivat potkut. Keskitettyjen ratkaisujen lopettamisesta EK päätti vuonna 2015. Vuoden 2016 kilpailukykysopimus (kiky) oli EK:lle tuskallinen. Metsäteollisuus erosi EK:sta. Kiky ei ollut helppo ammattiyhdistysliikkeellekään.

Sipilän hallituksen aikana EK:n usko porvarihallitukseen oli vahva. Kolmikanta kelpasi EK:lle vain valikoidusti. Rinteen/Marinin hallitusten aikana kolmikantatoimeksiannot ovat saaneet EK:lta happaman vastaanoton. Viimeinen myrsky vesilasissa oli EK:n uloskävely STM:n tasa-arvoryhmästä marraskuussa 2020. Työnantajien uusi asemointi työmarkkinapolitiikassa on vuosien jatkumo.

Heikentämällä ammattiyhdistysliikkeen asemaa sopijapuolena heikennetään myös sen valtaa. Työnantajien oman vaikutusvallan heikentymisen uskotaan korvautuvan porvarihallituksilla. Rinteen/Marinin hallitus oli työnantajille takaisku. Olen puolueista riippumattoman työmarkkinajärjestelmän kannattaja. Jokaisella saa olla oma poliittinen vakaumuksensa, mutta työmarkkinapolitiikalla ja politiikalla on eri tehtävät.

Työmarkkinajärjestöillä on paljon yhteistä varjeltavaa, esimerkiksi työeläkejärjestelmä. Sen rahoittaminen vaatii hyvän työllisyyden. Työllisyyttä tukemaan on saatava joustavat työehtosopimukset ja pitävä työrauha. Työntekijöillä on oltava kohtuullinen vähimmäisturva. Työmarkkinapolitiikan paras väline kiristyvässä kilpailussa on paikallista sopimista mahdollistava valtakunnallinen sopimusjärjestelmä.

Ammattiyhdistysliike ei ole toistaiseksi provosoitunut työnantajien irtiotoista. Vellova tilanne ei selkiydy, ellei työnantajapiireissä tehdä uudelleenarviota. Nykypolitiikka ei hyödytä ketään, kaikkein vähiten työnantajia itseään. Metsäteollisuus ja SY tuskin kantojaan muuttavat, mutta muiden suhteen on vielä toivoa.

LASSE LAATUNEN
Kirjoittaja on työskennellyt muun muassa Elinkeinoelämän keskusliiton EK:n työmarkkinajohtajana ja lakiasiainjohtajana ja edustanut työnantajia kolmikantaneuvotteluissa neljällä vuosikymmenellä.

Riku Aalto: Työmarkkinat politisoituvat

Viimeaikaiset tapahtumat niin työmarkkinoilla kuin politiikassakin haastavat ammattiyhdistysliikettäkin miettimään omia toimiaan ja tekemistään yhteiskunnallisissa asioissa.

15.12.2020

Työnantajapuoli näyttää siirtävän panoksiaan enemmän poliittiseen vaikuttamistyöhön kuin varsinaiseen työmarkkina-asioiden hoitamiseen ammattiliittojen kanssa. Työnantajapuoli tekee sen myös hyvin taitavasti.

Työnantajien edunvalvonta politisoituu. Entistä vähemmän on niitä, jotka uskovat sopimusyhteiskunnan kykyyn tuottaa tasapainoisia ratkaisuja, joissa huomioidaan niin työnantajien kuin myös työntekijöiden tarpeet mahdollisimman hyvin.

”Politiikka pois ay-liikkeestä” on ollut mantra, jota ovat hokeneet niin työnantajat kuin myös palkansaajat vuosien mittaan. Näyttääkin siltä, että työnantajapuoli asemoi itsensä entistä enemmän poliittiseksi toimijaksi ja vaikuttajaksi. Tähän kun vielä lisätään Suomen Yrittäjien ja Keskuskauppakamarin voimakas yhteiskunnallinen rooli, niin minusta asia näyttää siltä, että erilaiset työnantajajärjestöt tms. käyvät kilpailua siitä, kenellä on parhaimmat vaikuttamismahdollisuudet poliittisiin toimijoihin.

Miten ammattiyhdistysliikkeen pitäisi reagoida asiaan vai pitäisikö reagoida mitenkään? On hyvä huomata, että liittojen jäsenmäärät ovat vuosien aikana pääsääntöisesti pienentyneet. Entistä suurempi joukko työntekijöistä ilmoittaa, että heitä eivät kiinnosta työehtosopimukset ja niistä saatavat edut.

Eivät kiinnosta luottamushenkilöt, lomakorvaukset eikä sairausajan palkat, muutamia mainitakseni. Lieneekö niin, että niiden menetyksen huomaa vasta sitten, jos niitä ei enää ole.

Jos työntekijöitä ei tulevaisuudessa enää kiinnosta kollektiivinen sopiminen, voittaako vai häviääkö yksittäinen työntekijä jotain, tämä on varmaan avainkysymys. Siihen ei ole yksiselitteistä vastausta. Se lienee selvää, että työnantajajärjestöjen muuttuminen entistä poliittisemmiksi vaikuttaa samalla tavalla myös työntekijäjärjestöihin.

Voi myös pohtia, miten työmarkkinoiden silloin käy. Onko meillä säällisiä työpaikkoja ja millä ehdoilla töitä tehdään? Ja toisaalta, missä työrauha myydään? Se on itselleni tullut selväksi, että ainakaan Metsäteollisuus ei ole pohtinut edellä mainittuja asioita juurikaan.

Toimintaympäristömme on osittain muuttunut. Teollisuusliitto toimii muuttuneessa ympäristössä samoilla periaatteilla kuin aikaisemminkin. Tavoitteemme on neuvotella jäsenillemme mahdollisimman hyvät työehtosopimukset myös tulevaisuudessa.

RIKU AALTO
Teollisuusliiton puheenjohtaja

KUVA KITI HAILA

Turja Lehtonen: Työmarkkinavenettä keikutetaan  

Torstaina 1.10.2020 tehtiin työmarkkinahistoriaa. Metsäteollisuus ry ilmoitti irtautuvansa työehtosopimusjärjestelmästä. Työmarkkinakenttää pidempään seuranneille tämä tuskin tuli suurena yllätyksenä. Ilmoituksen ajankohtaa voidaan toki kummastella.

Viimeinen työehtosopimuskierroksemme Metsäteollisuus ry:n kanssa oli erittäin vaikea. Se piti sisällään yli neljän viikon lakon ja viikon työsulun. Lopulta saimme pitkien vääntöjen jälkeen sovun aikaan valtakunnansovittelijan toimistolla. Neuvotteluja varjosti vakava uhka siitä, että työnantajat eivät tee työehtosopimusta lainkaan. Olimme siis osanneet odottaa tätä ilmoitusta. Se, että osasimme odottaa ei tarkoita, että uutinen olisi miellyttävä – ei todellakaan.

Metsäteollisuus ry:n ilmoitus koskee mekaanisen metsäteollisuuden ja bioteollisuuden sopimusaloja, ja luonnollisesti myös Teollisuusliittoa, joka on ollut yhtenä sopijaosapuolena mukana työehtosopimuksia neuvottelemassa.

Vaikka näiden sopimusalojen työehdoista neuvotellaan tulevaisuudessa työpaikoilla paikallisesti, ei syytä paniikkiin ole.

On muistettava, että mekaanisen metsäteollisuuden työehtosopimus on voimassa vuoden 2021 ja bioteollisuuden työehtosopimus vuoden 2022 helmikuun loppuun asti. Tämä antaa meille aikaa rakentaa selkeä suunnitelma sekä tiekartta siihen, miten elää ja toimia uudessa tilanteessa. Syntynyt tilanne vaatii perusteellisen selvityksen tekemistä siitä, mitä kaikkea tämä tarkoittaa. Pitää muistaa, että moni paikallinen ratkaisu edellyttää nykyisen lainsäädännön mukaan valtakunnallista työehtosopimusta.  Olen aika vakuuttunut, että Metsäteollisuus ei ole aivan kaikkia eteen tulevia asioita ehtinyt miettiä päätöstä sorvatessaan.

Otamme haasteen vastaan. Me analysoimme, laadimme toimintamallin ja toimimme uudessa tilanteessa. Uusi asetelma nostaa järjestäytymisen merkityksen arvoon arvaamattomaan.  Näin siksi, että alalta poistuu yleissitova työehtosopimus. Tämän jälkeen ainoa turva on järjestäytyminen ammattiliittoon ja luottamusmiehen valitseminen. Tulevaisuudessa kaikki eivät saa automaattisesti kaikkea, minkä liitot ovat keskenään sopineet. Työntekijäliittojen on otettava uusi tilanne mahdollisuutena ja hyödynnettävä se.

Vanhan loppu on uuden alku. Tulevaisuus näyttää tällä hetkellä sumuiselta, mutta selvää on, että me tulemme ammattiliittona edelleen olemaan neuvotteluosapuoli ja tekemään perustyötämme jäsenistön hyvinvoinnin eteen. Meiltä löytyy varmasti myös tarvittava osaaminen neuvotella uudessa tilanteessa. Samaa toivon hartaasti löytyvän myös työnantajilta, suurista tehtaista pienempiinkin yksiköihin.

TURJA LEHTONEN
Teollisuusliiton 1. varapuheenjohtaja

KUVA KITI HAILA

Työttömyys on järjestelmän häiriö

Työttömyydestä ja työttömistä käyty keskustelu on toistunut vinoutuneena läpi vuosikymmenten. Hallitsevana teemana on ollut työttömien syyllistäminen työttömyydestään ja käsitys, että ihmiset muuttuvat työttömyyden seurauksena kelvottomiksi. Alakynteen ovat jääneet näkemykset, joiden mukaan työttömyys johtuu yritysten ja julkisen sektorin organisaatioiden kohtaamien ongelmien aiheuttamista henkilöstön vähentämisen tarpeista, ja joiden mukaan työttömät ovat elämässään eteenpäin pyrkiviä työhaluisia aktiivisia ihmisiä.

Tämän vinoutuneen keskustelun yksi merkkipaalu oli 1990-luvun alkupuolen lama, jolloin työttömyysaste ylitti 18 prosenttia, ja enimmillään työttömänä oli puoli miljoonaa ihmistä. Väite, jonka mukaan töitä löytyy, jos niitä vain viitsii hakea, toistui taajaan. Näin siitä huolimatta, että avoimia työpaikkoja oli murto-osa työttömien määrään nähden. Toisaalta ymmärrystä syntyi myös sille, että irtisanominen voi kohdata melkein kenet tahansa. Korkeasti koulutetut ja johtavissa asemissa olevatkaan eivät olleet työttömyydeltä suojassa.

Perusongelmana työttömyyden hahmottamisessa on vaikeus erottaa yksilö ja toimintaympäristö toisistaan. Tarvittavan rajanvedon sijaan toimintaympäristön ongelmat sysätään yksilöiden vastuulle, minkä jälkeen heitä moititaan siitä, että eivät pysty tilannettaan korjaamaan ongelmallisessa toimintaympäristössä. Se on virhe, jossa järjestelmän ominaisuudet siirretään yksilön ominaisuuksiksi. Samalla se on epäreilu asetelma, joka vaikeuttaa ihmisten pärjäämistä.

Rankimpia asioita, joita työttömät kuvailevat kohtaavansa, on sosiaalisen erottelun ja siihen liittyvän mitätöinnin kokemus. Se kuluttaa voimavaroja keneltä tahansa, ja on yksilön ja yhteiskunnan kannalta huono tilanne. Ratkaisu ongelmaan ei ole työttömien patistaminen, vaan toimintaympäristön muuttaminen niin, että ihmiset voivat löytää paikkansa.

Työttömyys on pysyvä ilmiö työmarkkinoilla ja yhteiskunnassa. Sen takia työttömyys on nähtävä normaalina tilanteena, joka ei leimaa ihmistä. Yhtä lailla työnhaku on nähtävä arvokkaana toimintana silloinkin, kun se ei johda tulokseen, jolloin toimintaympäristöstä saatava tuki ja kannustus auttavat eteenpäin.

Tuki ja kannustus on moniosainen kokonaisuus. Se koostuu ensinnäkin yhteiskunnan rakenteista, jossa työttömille keskeisimmät osat ovat työmarkkinat, työttömyysturva ja niihin liittyvät ohjausjärjestelmät sekä viranomaisten tarjoamat palvelut ja toimintatavat niiden toteuttamiseksi. Toinen tärkeä taso muodostuu ihmisten sosiaalisista verkostoista.

Näissä kaikissa paras lähtökohta on kohdella työttömiä samalla tavalla kuin töissä oleviakin. Arvostavasti ihmisinä, jotka haluavat tienata omat rahansa, viettää itsenäistä elämää, elättää itsensä ja perheensä ja hoitaa asiansa vastuullisesti. Muillakin tavoilla orientoituvia toimijoita tietysti on, mutta kysymyksessä on marginaalinen ryhmä, jonka kautta kokonaisuutta ei pidä ohjata.


PETTERI RAITO
Päätoimittaja