Avainsana: työmarkkinat

VIERAILIJA: Harri Järvinen: Perustuslaki suojelee myös työvoimaa

Työnantajan nykyinen kyltymätön halu ahdistaa työntekijät entistä alistetumpaan asemaan työmarkkinoilla näyttää olevan vahva valtavirta. Vai mitä mieltä pitäisi olla siitä, että valtakunnallisista työehtosopimuksista halutaan eroon, paikallista sopimista halutaan lisätä kertomatta varsinaista tavoitetta, palkka-avoimuutta kammoksutaan ja tietenkin työttömyysturvaa halutaan kaiken kukkuraksi heikentää. Vain muutamia esimerkkejä mainitakseni.

Kyllä tulee ikävä entisaikojen hetemäkejä, pekkasia, kahreja, somertoja, laatusia ja kumppaneita, jotka varmasti olivat porvareita, mutta ymmärsivät, miten Suomen ja suomalaisten hyvinvointi niin työnantajille kuin työntekijöille ja koko yhteiskunnalle syntyy. Yhdessä sopien.

Nykyään näyttää siltä, että työnantajalinnakkeissa tietynlaisella ideologialla, jopa puoluepolitiikalla, on suurempi merkitys kuin työmarkkinapolitiikalla, sen osaamisella. Selitykseksi ei riitä, että ajat ovat muuttuneet. Ei kai aikojen muuttuminen voi tarkoittaa sitä, että ennen suhteellisen tasa-arvoiset kumppanit olisivat jatkossa kuin kahden kerroksen väkeä: työnantajan valta kasvaisi ja työntekijän asema heikkenisi.

Kaiken työnantajamyllytyksen lopputulemana voi olla työehtosopimusten yleissitovuuden romuttuminen, mikä tarkoittaisi entisestään työntekijöiden aseman heikentymistä ja yritysten välisen epäterveen kilpailun lisääntymistä. Työnantajat ovat usein perustellusti olleet huolissaan epäterveestä kilpailusta, mutta miksi yleissitovuuden mahdollista poistumista ei nähdä sellaisena? Vai onko tavoitteena saada todellinen yliote työntekijöistä – maksoi mitä maksoi?

Työnantajat ovat huolissaan epäterveestä kilpailusta, mutta miksi yleissitovuuden poistumista ei nähdä sellaisena?

Työehtosopimusten yleissitovuudella on monia hyviä puolia. Se turvaa työnteon vähimmäisehdot, se ei mahdollista työsuhde-ehtojen polkemista kilpailuvalttina, se tekee työmarkkinoista ennakoitavammat, se säästää yrityksiä hallinnolliselta taakalta ja niin edelleen. Eikö tämä kaikki ole juuri sitä, mitä työnantajat ovat aina ainakin julkisesti halunneet. Miksi siis yrittää luopua yleissitovuudesta, kun se mahdollistaa kaiken edellä mainitun hyvän.

Kuten SAK:n puheenjohtaja Jarkko Eloranta on todennut, yleissitovuuden purkaminen ja paikallisen sopimisen hallitsematon lisääminen eivät ole ratkaisuja Suomen talouden ongelmiin. Ei vaikka amerikkalaisessa todellisuudessa pitkään elänyt Nobel-palkinnonkin pokannut Bengt Holmström muuta väittäisi.

Kansainvälisiin vertailuihin kannattaa yleensäkin suhtautua vähintään varoen, ellei sitten peräti epäillen. Jokainen valtio, jokainen yhteiskunta on rakentunut oman historiansa ja kulttuurinsa yhteisesti päätettyjen ja sovittujen asioiden summana. Maailmalta haettujen yksittäisten toimien toimivuutta Suomessa ei takaa mikään. Vaikka Ruotsissa tehtäisiin noin ja USA:ssa näin, se ei välttämättä toimi Suomessa.

Nykyhallituksen – kuten tulevienkin – pitäisi muistaa, että työlainsäädännön lähtökohta on työmarkkinoiden heikomman osapuolen, työntekijöiden, suojeleminen. Ymmärrystä tähän voisi hakea nykyään niin suositusta, kaiken mahdollistavasta perustuslaista, jossa muun muassa todetaan: julkisen vallan on huolehdittava työvoiman suojelusta.

HARRI JÄRVINEN
Kirjoittaja on SAK:n yhteyspäällikkö.

26.5.2021

Riku Aalto: Tämä tauti ei saa levitä

”Suomen pitää olla vakaa ja täällä pitää harjoittaa ennustettavaa talous- ja työmarkkinapolitikkaa”, on fraasi, jota Suomessa on toistettu vuodesta toiseen. Ajatuksessa sinällään ei ole ollut mitään vikaa. On ollut myös työntekijöiden etu, että tiedetään, miten asiat pääsääntöisesti ovat ja mihin suuntaan ne liikkuvat.

Turvallisuus on ehkä sana, joka kuvaa tätä parhaiten. On luotettu siihen, että työntekijöiden asiat hoidetaan niin, että työpaikalla voidaan keskittyä työn tekemiseen riitelyn sijaan.

Mutta nyt puhaltavat muutoksen tuulet. Työnantajat, Metsäteollisuus ja Teknologiateollisuus etunenässä, ovat laittamassa kortit mieleiseensä järjestykseen. He näyttävät ajatelleet niin, että työntekijät tyytyvät heidän uuteen asentoonsa.

Edellä mainitut järjestöt kertoivat ilmoitusluonteisesti, miten asioita tulevaisuudessa hoidetaan. Siis ikään kuin niin, että työntekijäpuoli ja ammattiliitot olisivat tahdottomia perässä kulkijoita, jotka tekevät juuri niin kuin isännät haluavat. Lakeija toinen toistaan tukien kertoo, että ei työntekijöillä mitään hätää ole. Hyvät työnantajat parantavat työntekijöiden etuja, nostavat palkkoja ja antavat kaikkea kivaa.

Kun työntekijäliitot kertovat, mikä työehtosopimuksen merkitys on työntekijöille ja samalla myös yrityksille, niin jo nousee palatseista huuto. Työehtosopimuksista ja niiden merkityksestä ei ilmeisesti saisi puhua mitään, kun se sotii isäntien arvomaailmaa vastaan.

HEIKENNYKSIÄ SAVUVERHON SUOJASSA

Viime maaliskuussa Teknologiateollisuus teki esityksen Teollisuusliitolle: ”Jos luovutte yleiskorotuksesta ja työnantaja voi ohittaa luottamusmiehen paikallisessa sopimisessa kaikilta osin, voimme harkita sitä, että jatkamme sopimusten tekemistä Teollisuusliiton kanssa.” Toki vielä niin, että jokaisen työntekijän pitää päästä osallistumaan luottamusmiehen valintaan riippumatta siitä, onko hän järjestäytynyt vai ei.

Kun kysyimme Teknon edustajilta, voiko sellainen yritys, joka ei ole Teknon jäsen, osallistua Teknon hallituksen tai työvaliokunnan valintaan, vastaus oli jyrkkä ei. Mutta työntekijöiden osalta pitäisi siis herrojen ja rouvien mielestä soveltaa eri sääntöjä!

Teknologiateollisuuden keskiviikkoinen ulostulo Iltalehdessä vielä vahvisti aiemmin ilmoitetun. Teknologiateollisuus sanoo samaan aikaan, ettei se ole heikentämässä mitään, ja heti perään, että työnantajat haluavat maksaa palkankorotuksia vain osalle henkilöstöä. Ja tämä siis ilman sopimista.

Voi kysyä, eikö se ole heikentämistä, jos palkankorotukset ohjataan työnantajan yksipuolisella päätöksellä vain mieluisille työntekijöille. Työnantajien tavoite on selvä. Paikallinen sopiminen on heidän mielestään sitä, että työnantaja määrää tulevaisuudessa, miten asiat työpaikalla ovat. Kauniit puheet sopimisesta voidaan siis unohtaa.

Työnantajien tavoite on selvä. Paikallinen sopiminen on heidän mielestään sitä, että työnantaja määrää tulevaisuudessa, miten asiat työpaikalla ovat.

Olemme sopimuskierros toisensa jälkeen olleet liittoina yhtä mieltä siitä, että palkkauksen tulisi olla oikeudenmukaista ja kannustavaa. Ammattitaidon ja työssä suoriutumisen tulisi olla ohjaavana tekijänä palkanmuodostuksessa. Tämä tarkoittaa, että työpaikoilla on palkkaus- ja palkitsemisjärjestelmät, joilla näitä asioita tuetaan.

Oikein rakennettu palkkausjärjestelmä toimii työkaluna työnantajalle tuotannon ohjauksessa ja palkitsee työntekijöitä työsuorituksesta. Työnantajaliiton puheiden mukaan näyttää siltä, että kannustava ja oikeudenmukainen palkkaus toteutuu, kun yleiskorotukset poistetaan ja liittojen neuvottelema palkankorotus jaetaan epätasaisesti työntekijöiden kesken kerran vuodessa – panostamatta sen enempää yrityskohtaisiin palkkaus- ja palkitsemisjärjestelmiin.

Tämä vaikuttaa ratkaisulta, jossa laiskuus ja osaamattomuus korostuu.

KAIKKI EIVÄT HAASTA RIITAA

Kaksi keskeistä työnantajajärjestöä on siis päättänyt laittaa työmarkkinat sekaisin. Mainitsin vain osan niistä vaatimuksista, joita meille esitetään. Valitettavasti vaatimukset eivät ole vaikutuksettomia myöskään muuhun työmarkkinakenttään.

Teollisuusliitolla on vajaat kaksikymmentä neuvottelukumppania, joista valtaosa haluaa edelleen neuvotella vakiintuneen käytännön mukaisesti. Toki jokaisella on omat tavoitteensa sopimuksen kehittämiseksi. Ja niin on tietysti meilläkin.

Neuvottelusuhteet edellä mainittuihin työnantajajärjestöihin ovat hyvät. Toivotaan, että tauti ei tartu ja saamme edelleen yhdessä tuloksia aikaan.

RIKU AALTO
Teollisuusliiton puheenjohtaja

KUVA KITI HAILA

21.5.2021

Työmarkkinoiden joustavuutta on vähätelty

Keskustelu paikallisesta sopimisesta on jakautunut kahteen leiriin. Työntekijöiden näkökulmasta kysymys on neuvottelemisesta ja sopimisesta, joka tapahtuu paikallisesti, mutta tasavertaisessa asemassa työnantajan kanssa työehtosopimusten pohjalta. Työmarkkinoiden jäykkyydestä ääntä korottaneiden työnantajien tavoitteena sitä vastoin on sopimuskenttää hajauttamalla kasvattaa työnjohto-oikeutta ja valtaa suhteessa työntekijöihin. Se tarkoittaisi sanelun lisääntymistä ja aidon neuvottelemisen ja sopimisen vähentymistä työpaikoilla.

Työnantajien suosimien joustovaatimusten perustelu on työmarkkinoiden jäykkyys. Sen aiheuttajiksi ne asettavat keskitetyn sopimisen ja yleissitovat työehtosopimukset, mutta väittämän todenperäisyys on kyseenalainen. Teollisuuden palkansaajat TP:n teettämän tuoreen selvityksen mukaan Suomen työmarkkinat nimittäin ovat joustavat. Yleissitovuus ei niitä erityisemmin jäykistä.

TP:n arvio suomalaisten työmarkkinoiden joustavuudesta ei ole ensimmäinen laatuaan. Julkisuudessa nämä näkemykset ovat kuitenkin saaneet niukemmin sijaa kuin hokemat jäykkyydestä. Vähemmälle huomiolle on jäänyt se seikka, että sopimusjärjestelmä on perusteiltaan kunnossa. Se muodostaa kantavan alustan tulevaisuuden työmarkkinoiden rakentamiselle. Järjestelmää voidaan varmasti kehittää, mutta sen romuttaminen olisi epäviisas liike.

Työmarkkinoiden ja sopimustoiminnan kehittämisessä ovat tuottavuus ja työllisyys työnantajia ja työntekijöitä yhdistäviä tavoitteita. TP:n selvityksessä ei löydetty näyttöä sille, että paikallisella sopimisella olisi ollut myönteinen vaikutus niistä kumpaiseenkaan. Olettamus siitä, että paikallinen sopiminen edistäisi tuottavuutta ja työllisyyttä ei siis näyttäisi pitävän paikkaansa.

Herää kysymys, onko viimeaikainen keskustelu yleissitovista työehtosopimuksista ja paikallisesta sopimisesta käyty puutteellisen tiedon tai vinojen olettamusten varassa. Ehkäpä tilanne onkin se, että sokeiden pisteiden taustalla oleviin kysymyksiin paneutuminen voisi tuoda tarkennetun näkökulman ja uutta ymmärrystä sopimustoiminnan järjestämiseen työmarkkinoilla. Se kenties tarkoittaisi uusien selvitysten tekemistä, mutta niille saattaa olla tarve. Yhteisen tilannekuvan puuttuminen on tyypillinen syy sille, miksi useampia osapuolia koskettavat asiat eivät etene, vaikka keskusteluyhteys on olemassa.

TP:n selvityksen mukaan työnantajien valta kasvaa paikallisessa sopimisessa lyhyellä aikavälillä kuten yleisesti on ajateltu. Työnantajien kasvaneen vallan kuitenkin arvioidaan nostavan ajan kuluessa painetta etsiä ratkaisuja tilanteen tasoittamiseksi, esimerkiksi työntekijöiden tulkintaetuoikeudella tai yhteistoiminnan laajentamisella. Tällaisten rakenteellisten ratkaisujen taustalla vallan asetelmia muovaisi myös työntekijöiden uudelleen organisoituminen etujensa ajamiseksi ja asemansa parantamiseksi. Kysymys on voimasta ja vastavoimasta, joiden mittelöä voi kuvata heilurin liikkeen tavoin etenevänä kehityksenä.

Työmarkkinoiden heilurin liikkeiden laajuus on valloilleen päästämisen sijaan parasta pitää suppeana. Vakaus ja ennustettavuus ovat menestystekijöitä. Niiden taustalla kaiken perustana on luottamus. Siinä ovat syyt sille, miksi Suomi on pärjännyt 2000-luvun muutoksissa verrattain hyvin. Tätä pääomaa ei pidä hukata.


PETTERI RAITO
Päätoimittaja

18.3.2021

”Paikallinen sopiminen toimii” – Teknologiateollisuudessa sopimusten piirissä yli puolet työntekijöistä

Teollisuusliiton luottamusmiesten tekemien paikallisten sopimusten piirissä on tänä vuonna reilu puolet teknologiateollisuuden työntekijöistä.

KUVA YLLÄ: Valmet Automotive, Uusikaupunki, helmikuu 2017. KUVA VESA-MATTI VÄÄRÄ

9.2.2021

Paikallisen sopimisen piirissä on noin 53 prosenttia työntekijöistä ja 37 prosenttia työpaikoista. Työntekijöiden suurempaa osuutta selittää se, että paikallisia sopimuksia on tehty monissa suurissa yrityksissä.

Tiedot selviävät Teollisuusliiton teknologiasektorilla tammikuun lopussa tehdystä kyselystä, johon vastasi 606 pääluottamusmiestä. Palkkakyselystä voi lukea lisää Teollisuusliiton tiedotteesta.

Teollisuusliitto ja Teknologiateollisuus sopivat reilu vuosi sitten, että sopimuskauden toisen vuoden palkkaratkaisusta neuvotellaan paikallisesti. Jos paikalliseen sopimukseen ei päästä, palkkoja korotetaan niin sanotun perälaudan mukaisesti 1,4 prosentin yleiskorotuksella ja 0,6 prosentin paikallisella erällä.

SOPIMISTA, EI SANELUA

– Voi todeta, että paikallinen sopiminen toimii työpaikoilla, koska sopimuksia on tehty noin laajasti, Teollisuusliiton teknologiasektorin johtaja Jyrki Virtanen sanoo.

Paikallisen sopimisen malli on ollut teknologiateollisuuden työehtosopimuksissa jo pitkään.

– Ei voi odottaa, että kaikki haluavat tehdä paikallisen palkkaratkaisun. Moni yritys viestii, että odottaa ratkaisujen tulevan liitoilta, Virtanen kertoo.

Jyrki Virtanen

Teknologiateollisuuden työehtosopimuksen piirissä on monipuolista tuotantoa, kuten teräs-, auto- ja elektroniikkateollisuutta, joten kattavan työehtosopimuksen edellytyksenä on joustojen mahdollistaminen.

– Keskitietä pyritään neuvottelemaan, että saataisiin paikallinen sopiminen pysymään sellaisissa raameissa, että se on järkevää, eikä mene saneluksi tai kiristykseksi, Virtanen sanoo. 

KOHTI YHTEISTÄ PÄÄMÄÄRÄÄ

Paikallinen sopiminen on usein esimerkiksi liittojen sopiman palkankorotuksen ajankohdan siirtämistä.

Virtanen korostaa, että paikallinen sopiminen koskee paljon muutakin kuin palkkoja. Usein paikallisesti sovitaan lähellä työarkea olevista asioista, kuten työaikajärjestelyistä.

Työpaikalla käytävä avoin keskustelu on sopimisen kulttuuriin kulmakivi.

– Paikallinen sopiminen on yksi työkalu yhteisen päämäärän saavuttamiseksi, Virtanen toteaa.

SOPIMINEN VAATII OSAAMISTA

Teollisuusliiton puheenjohtaja Riku Aalto katsoo, että isossa työmarkkinakuvassa paikallinen sopiminen kehittyy, kun sekä työnantajien että työntekijöiden edustajien osaamiseen panostetaan muun muassa koulutuksia järjestämällä.

– Sitä on tehty vuosikymmeniä ja se on jokapäiväistä hommaa, Aalto toteaa.

Riku Aalto

Aalto muistuttaa, että paikallisen sopimisen tarpeet vaihtelevat sekä teollisuudenaloittain että työpaikoittain. Vaihtelu on suurta.

– Yritykset ovat erilaisissa tilanteissa. Yksi malli ei sovi kaikille. On työpaikkoja, joissa pärjätään, vaikka ei neuvotella paikallisesti.

POSITIIVISET NÄKYMÄT

Työnantajia edustavassa Teknologiateollisuus ry:ssä viimeisimpiä palkantarkistusneuvotteluja on kuvattu sopimisen ”happotestiksi” ja korostettu paikallisen sopimisen merkitystä kilpailukyvylle.

Teknologiateollisuus ry tiedotti 4.2.2021, että ”Suomalaisessa teknologiateollisuudessa on tapahtunut selkeä käänne parempaan. Tilaukset kääntyivät viime vuoden lopulla selvään kasvuun, tilauskanta vahvistui ja myös tarjouspyyntöjen määrä hypähti ylöspäin.”

Aalto tulkitsee, että onnistuneella paikallisella sopimisella on osansa positiivisissa näkymissä.

– On helppo yhtyä satoja uusia ihmisiä tänä vuonna palkanneen Valmet Automotiven henkilöstöjohtajan sanoihin: vaikka aina jokin voisi sujua paremmin, tässä paikallisen sopimisen järjestelmässämme ei ole suuria ongelmia, Aalto toteaa Teollisuusliiton tiedotteessa.

TEKSTI ANTTI HYVÄRINEN

VIERAILIJA: Lasse Laatunen: Sopimisen ja työrauhan Suomea puolustettava

Työmarkkinasopimisella on pitkä historia. Kirjapainoalalla tehtiin ensimmäinen työehtosopimus jo vuonna 1900. SAK ja työnantajien STK perustettiin vuonna 1907. Yhteiset juoksuhaudat synnyttivät kesken talvisodan SAK:n ja STK:n tammikuun kihlauksen vuonna 1940. Valtakunnallista työehtosopimusjärjestelmää alettiin kehittää tasavertaisuuden pohjalta. Tuloksia ei tarvitse hävetä.

Nyt työmarkkinat ovat murroksessa. Monet työnantajapomot ihan vakavasti uskovat ammattiyhdistysliikkeen haihtuvan tuhkana tuuleen pelkkänä ilmoitusasiana. Sen jälkeen työrauha tipahtaisi taivaasta ilmaiseksi. Näinhän se ei mene.

Maailma on muuttunut ja tarvitaan paikallista sopimista, sanotaan. Markkinat ovat kyllä muuttuneet. Suomen historia ei ole kuitenkaan muuttunut. Yhteiset taustat ja ponnistukset ovat työmarkkinajärjestelmän kivijalka. Ihminen ei ole muuttunut. Neuvottelupsykologia on sama. Turvan tarve työsuhteessa on säilynyt. Työntekijä ei ole yrityksen vihollinen, vaikka hän käyttäisi perustuslain takaamaa järjestäytymisoikeuttaan. Yhteistyön perusta on toisen osapuolen kunnioittaminen.

Monille yrittäjille ja työnantajille paikallinen sopiminen näyttää olevan sama kuin työnjohto-oikeus. Tällainen onnela on kangastus. Paikallisen sopimisen rakentaminen harhakuvien varaan on huteralla pohjalla. Jos paikalliseen sopimiseen halutaan liittää työrauha, sopijapuolena on silloin oltava työntekijöiden rekisteröity yhdistys. Tällaisia ovat ammattiosastot ja työntekijäliitot. Juuri näitä tahoja metsäteollisuus ja yrittäjät pyrkivät karkuun. Pidän itse hyvänä muun muassa teknologiateollisuudessa ja kemianteollisuudessa harjoitettua työehtosopimusten väljentämistä. Työntekijöillä on vähimmäisturva ja työnantajilla työrauha.

Vellova tilanne ei selkiydy, ellei työnantajapiireissä tehdä uudelleenarviota.

EK:n natiseminen liitoksissaan alkoi vuonna 2011. Silloisen raamisopimuksen jälkimainingeissa toimitusjohtaja Mikko Pukkinen ja työmarkkinajohtaja Jukka Ahtela saivat potkut. Keskitettyjen ratkaisujen lopettamisesta EK päätti vuonna 2015. Vuoden 2016 kilpailukykysopimus (kiky) oli EK:lle tuskallinen. Metsäteollisuus erosi EK:sta. Kiky ei ollut helppo ammattiyhdistysliikkeellekään.

Sipilän hallituksen aikana EK:n usko porvarihallitukseen oli vahva. Kolmikanta kelpasi EK:lle vain valikoidusti. Rinteen/Marinin hallitusten aikana kolmikantatoimeksiannot ovat saaneet EK:lta happaman vastaanoton. Viimeinen myrsky vesilasissa oli EK:n uloskävely STM:n tasa-arvoryhmästä marraskuussa 2020. Työnantajien uusi asemointi työmarkkinapolitiikassa on vuosien jatkumo.

Heikentämällä ammattiyhdistysliikkeen asemaa sopijapuolena heikennetään myös sen valtaa. Työnantajien oman vaikutusvallan heikentymisen uskotaan korvautuvan porvarihallituksilla. Rinteen/Marinin hallitus oli työnantajille takaisku. Olen puolueista riippumattoman työmarkkinajärjestelmän kannattaja. Jokaisella saa olla oma poliittinen vakaumuksensa, mutta työmarkkinapolitiikalla ja politiikalla on eri tehtävät.

Työmarkkinajärjestöillä on paljon yhteistä varjeltavaa, esimerkiksi työeläkejärjestelmä. Sen rahoittaminen vaatii hyvän työllisyyden. Työllisyyttä tukemaan on saatava joustavat työehtosopimukset ja pitävä työrauha. Työntekijöillä on oltava kohtuullinen vähimmäisturva. Työmarkkinapolitiikan paras väline kiristyvässä kilpailussa on paikallista sopimista mahdollistava valtakunnallinen sopimusjärjestelmä.

Ammattiyhdistysliike ei ole toistaiseksi provosoitunut työnantajien irtiotoista. Vellova tilanne ei selkiydy, ellei työnantajapiireissä tehdä uudelleenarviota. Nykypolitiikka ei hyödytä ketään, kaikkein vähiten työnantajia itseään. Metsäteollisuus ja SY tuskin kantojaan muuttavat, mutta muiden suhteen on vielä toivoa.

LASSE LAATUNEN
Kirjoittaja on työskennellyt muun muassa Elinkeinoelämän keskusliiton EK:n työmarkkinajohtajana ja lakiasiainjohtajana ja edustanut työnantajia kolmikantaneuvotteluissa neljällä vuosikymmenellä.

Riku Aalto: Työmarkkinat politisoituvat

Viimeaikaiset tapahtumat niin työmarkkinoilla kuin politiikassakin haastavat ammattiyhdistysliikettäkin miettimään omia toimiaan ja tekemistään yhteiskunnallisissa asioissa.

15.12.2020

Työnantajapuoli näyttää siirtävän panoksiaan enemmän poliittiseen vaikuttamistyöhön kuin varsinaiseen työmarkkina-asioiden hoitamiseen ammattiliittojen kanssa. Työnantajapuoli tekee sen myös hyvin taitavasti.

Työnantajien edunvalvonta politisoituu. Entistä vähemmän on niitä, jotka uskovat sopimusyhteiskunnan kykyyn tuottaa tasapainoisia ratkaisuja, joissa huomioidaan niin työnantajien kuin myös työntekijöiden tarpeet mahdollisimman hyvin.

”Politiikka pois ay-liikkeestä” on ollut mantra, jota ovat hokeneet niin työnantajat kuin myös palkansaajat vuosien mittaan. Näyttääkin siltä, että työnantajapuoli asemoi itsensä entistä enemmän poliittiseksi toimijaksi ja vaikuttajaksi. Tähän kun vielä lisätään Suomen Yrittäjien ja Keskuskauppakamarin voimakas yhteiskunnallinen rooli, niin minusta asia näyttää siltä, että erilaiset työnantajajärjestöt tms. käyvät kilpailua siitä, kenellä on parhaimmat vaikuttamismahdollisuudet poliittisiin toimijoihin.

Miten ammattiyhdistysliikkeen pitäisi reagoida asiaan vai pitäisikö reagoida mitenkään? On hyvä huomata, että liittojen jäsenmäärät ovat vuosien aikana pääsääntöisesti pienentyneet. Entistä suurempi joukko työntekijöistä ilmoittaa, että heitä eivät kiinnosta työehtosopimukset ja niistä saatavat edut.

Eivät kiinnosta luottamushenkilöt, lomakorvaukset eikä sairausajan palkat, muutamia mainitakseni. Lieneekö niin, että niiden menetyksen huomaa vasta sitten, jos niitä ei enää ole.

Jos työntekijöitä ei tulevaisuudessa enää kiinnosta kollektiivinen sopiminen, voittaako vai häviääkö yksittäinen työntekijä jotain, tämä on varmaan avainkysymys. Siihen ei ole yksiselitteistä vastausta. Se lienee selvää, että työnantajajärjestöjen muuttuminen entistä poliittisemmiksi vaikuttaa samalla tavalla myös työntekijäjärjestöihin.

Voi myös pohtia, miten työmarkkinoiden silloin käy. Onko meillä säällisiä työpaikkoja ja millä ehdoilla töitä tehdään? Ja toisaalta, missä työrauha myydään? Se on itselleni tullut selväksi, että ainakaan Metsäteollisuus ei ole pohtinut edellä mainittuja asioita juurikaan.

Toimintaympäristömme on osittain muuttunut. Teollisuusliitto toimii muuttuneessa ympäristössä samoilla periaatteilla kuin aikaisemminkin. Tavoitteemme on neuvotella jäsenillemme mahdollisimman hyvät työehtosopimukset myös tulevaisuudessa.

RIKU AALTO
Teollisuusliiton puheenjohtaja

KUVA KITI HAILA

Turja Lehtonen: Työmarkkinavenettä keikutetaan  

Torstaina 1.10.2020 tehtiin työmarkkinahistoriaa. Metsäteollisuus ry ilmoitti irtautuvansa työehtosopimusjärjestelmästä. Työmarkkinakenttää pidempään seuranneille tämä tuskin tuli suurena yllätyksenä. Ilmoituksen ajankohtaa voidaan toki kummastella.

Viimeinen työehtosopimuskierroksemme Metsäteollisuus ry:n kanssa oli erittäin vaikea. Se piti sisällään yli neljän viikon lakon ja viikon työsulun. Lopulta saimme pitkien vääntöjen jälkeen sovun aikaan valtakunnansovittelijan toimistolla. Neuvotteluja varjosti vakava uhka siitä, että työnantajat eivät tee työehtosopimusta lainkaan. Olimme siis osanneet odottaa tätä ilmoitusta. Se, että osasimme odottaa ei tarkoita, että uutinen olisi miellyttävä – ei todellakaan.

Metsäteollisuus ry:n ilmoitus koskee mekaanisen metsäteollisuuden ja bioteollisuuden sopimusaloja, ja luonnollisesti myös Teollisuusliittoa, joka on ollut yhtenä sopijaosapuolena mukana työehtosopimuksia neuvottelemassa.

Vaikka näiden sopimusalojen työehdoista neuvotellaan tulevaisuudessa työpaikoilla paikallisesti, ei syytä paniikkiin ole.

On muistettava, että mekaanisen metsäteollisuuden työehtosopimus on voimassa vuoden 2021 ja bioteollisuuden työehtosopimus vuoden 2022 helmikuun loppuun asti. Tämä antaa meille aikaa rakentaa selkeä suunnitelma sekä tiekartta siihen, miten elää ja toimia uudessa tilanteessa. Syntynyt tilanne vaatii perusteellisen selvityksen tekemistä siitä, mitä kaikkea tämä tarkoittaa. Pitää muistaa, että moni paikallinen ratkaisu edellyttää nykyisen lainsäädännön mukaan valtakunnallista työehtosopimusta.  Olen aika vakuuttunut, että Metsäteollisuus ei ole aivan kaikkia eteen tulevia asioita ehtinyt miettiä päätöstä sorvatessaan.

Otamme haasteen vastaan. Me analysoimme, laadimme toimintamallin ja toimimme uudessa tilanteessa. Uusi asetelma nostaa järjestäytymisen merkityksen arvoon arvaamattomaan.  Näin siksi, että alalta poistuu yleissitova työehtosopimus. Tämän jälkeen ainoa turva on järjestäytyminen ammattiliittoon ja luottamusmiehen valitseminen. Tulevaisuudessa kaikki eivät saa automaattisesti kaikkea, minkä liitot ovat keskenään sopineet. Työntekijäliittojen on otettava uusi tilanne mahdollisuutena ja hyödynnettävä se.

Vanhan loppu on uuden alku. Tulevaisuus näyttää tällä hetkellä sumuiselta, mutta selvää on, että me tulemme ammattiliittona edelleen olemaan neuvotteluosapuoli ja tekemään perustyötämme jäsenistön hyvinvoinnin eteen. Meiltä löytyy varmasti myös tarvittava osaaminen neuvotella uudessa tilanteessa. Samaa toivon hartaasti löytyvän myös työnantajilta, suurista tehtaista pienempiinkin yksiköihin.

TURJA LEHTONEN
Teollisuusliiton 1. varapuheenjohtaja

KUVA KITI HAILA

Työttömyys on järjestelmän häiriö

Työttömyydestä ja työttömistä käyty keskustelu on toistunut vinoutuneena läpi vuosikymmenten. Hallitsevana teemana on ollut työttömien syyllistäminen työttömyydestään ja käsitys, että ihmiset muuttuvat työttömyyden seurauksena kelvottomiksi. Alakynteen ovat jääneet näkemykset, joiden mukaan työttömyys johtuu yritysten ja julkisen sektorin organisaatioiden kohtaamien ongelmien aiheuttamista henkilöstön vähentämisen tarpeista, ja joiden mukaan työttömät ovat elämässään eteenpäin pyrkiviä työhaluisia aktiivisia ihmisiä.

Tämän vinoutuneen keskustelun yksi merkkipaalu oli 1990-luvun alkupuolen lama, jolloin työttömyysaste ylitti 18 prosenttia, ja enimmillään työttömänä oli puoli miljoonaa ihmistä. Väite, jonka mukaan töitä löytyy, jos niitä vain viitsii hakea, toistui taajaan. Näin siitä huolimatta, että avoimia työpaikkoja oli murto-osa työttömien määrään nähden. Toisaalta ymmärrystä syntyi myös sille, että irtisanominen voi kohdata melkein kenet tahansa. Korkeasti koulutetut ja johtavissa asemissa olevatkaan eivät olleet työttömyydeltä suojassa.

Perusongelmana työttömyyden hahmottamisessa on vaikeus erottaa yksilö ja toimintaympäristö toisistaan. Tarvittavan rajanvedon sijaan toimintaympäristön ongelmat sysätään yksilöiden vastuulle, minkä jälkeen heitä moititaan siitä, että eivät pysty tilannettaan korjaamaan ongelmallisessa toimintaympäristössä. Se on virhe, jossa järjestelmän ominaisuudet siirretään yksilön ominaisuuksiksi. Samalla se on epäreilu asetelma, joka vaikeuttaa ihmisten pärjäämistä.

Rankimpia asioita, joita työttömät kuvailevat kohtaavansa, on sosiaalisen erottelun ja siihen liittyvän mitätöinnin kokemus. Se kuluttaa voimavaroja keneltä tahansa, ja on yksilön ja yhteiskunnan kannalta huono tilanne. Ratkaisu ongelmaan ei ole työttömien patistaminen, vaan toimintaympäristön muuttaminen niin, että ihmiset voivat löytää paikkansa.

Työttömyys on pysyvä ilmiö työmarkkinoilla ja yhteiskunnassa. Sen takia työttömyys on nähtävä normaalina tilanteena, joka ei leimaa ihmistä. Yhtä lailla työnhaku on nähtävä arvokkaana toimintana silloinkin, kun se ei johda tulokseen, jolloin toimintaympäristöstä saatava tuki ja kannustus auttavat eteenpäin.

Tuki ja kannustus on moniosainen kokonaisuus. Se koostuu ensinnäkin yhteiskunnan rakenteista, jossa työttömille keskeisimmät osat ovat työmarkkinat, työttömyysturva ja niihin liittyvät ohjausjärjestelmät sekä viranomaisten tarjoamat palvelut ja toimintatavat niiden toteuttamiseksi. Toinen tärkeä taso muodostuu ihmisten sosiaalisista verkostoista.

Näissä kaikissa paras lähtökohta on kohdella työttömiä samalla tavalla kuin töissä oleviakin. Arvostavasti ihmisinä, jotka haluavat tienata omat rahansa, viettää itsenäistä elämää, elättää itsensä ja perheensä ja hoitaa asiansa vastuullisesti. Muillakin tavoilla orientoituvia toimijoita tietysti on, mutta kysymyksessä on marginaalinen ryhmä, jonka kautta kokonaisuutta ei pidä ohjata.


PETTERI RAITO
Päätoimittaja

Riku Aalto: Koronakriisistä selviydytään yhdessä

”Koronakriisin kielteiset vaikutukset tulevat olemaan mittavat. Siitä ei päästä mihinkään, mutta ei tämä totaalinen stoppi ole. Me selviydymme tästä yhdessä”, Teollisuusliiton puheenjohtaja Riku Aalto sanoo.

Teollisuusliiton puheenjohtaja Riku Aalto pitää työmarkkinajärjestöjen koronaepidemian takia 18. päivä maaliskuuta solmimaa työmarkkinoiden kriisipakettia erinomaisena suorituksena. Etenkin sitä taustaa vasten, että vasta vähän aikaa sitten osapuolet olivat työehtosopimusneuvotteluissa konfliktiasetelmassa.

– Kriisipaketin nopea valmistuminen kertoo siitä, että yhteiskunnallisesti vastuullisessa asemassa olevat ihmiset kantavat vastuunsa silloin, kun tarve on. Ongelmatilannetta lähestytään käytännönläheisesti muut asiat syrjään sysäten ja katsotaan, mitä on syytä tehdä.

Koronakriisin keskellä on tarpeen havaita myös myönteiset asiat. Vain osassa yrityksiä puhutaan lomautuksista. Toisaalta esimerkiksi terveydenhoidon ja siivoustyön arvo on löydetty uudestaan.

Aallon mukaan kriisipaketin nopea valmistuminen rakensi työmarkkinajärjestelmään vakautta ja uskottavuutta.

– Vakaudelle on aina olemassa tarve, mutta vallitsevassa tilanteessa se on tavallistakin tärkeämpää. Emme tiedä, miten nyt tehdyt yritysten asemaa tukevat ja kansalaisten työttömyys- ja sosiaaliturvaa parantavat toimenpiteet vaikuttavat. On hyvä varautua siihen, että työmarkkinaosapuolten toimenpiteitä tarvitaan vielä lisää. Mitä ne sitten ovat tai koska ne ovat esillä? Sitä ei vielä pysty sanomaan.

TIEDON JA TUEN TARVE

Teollisuusliitto on työmarkkinoiden kriisipakettiin nojaten tehnyt sopimusaloilleen lukuisan joukon määräaikaisia soveltavia erillissopimuksia. Niiden tarkoitus on tukea ja selventää toimintaa työpaikoilla poikkeuksellisessa tilanteessa.

– Samalla on hyvä pitää mielessä, että kaikkiin asioihin ei ole vielä vastauksia, ja jotkin kysymykset saattavat olla sellaisia, että niihin haetaan aikanaan oikeuden kautta ratkaisut. Kriisin kenties hankalin piirre on sen aiheuttama epävarmuus. Siihen meidän on nyt tottuminen.

Koronakriisi on asettanut Teollisuusliiton ja ennen muuta Teollisuuden työttömyyskassan kovan paineen alle. Palvelujen kysyntä on noussut nopeasti ja voimakkaasti.

– Liiton puolella tämä on näkynyt luottamushenkilöiden ja jäsenten tiedon tarpeen kasvuna. Toisaalta olemme peruuttaneet kaikki omat tapahtumat ja Murikka-opiston koulutukset kesäkuun loppuun asti. Myös ammattiosastot siirtävät kokouksiaan ja ovat peruneet tilaisuuksiaan.

Kriisistä selviydytään yhdessä tekemällä ja yhdessä huolehtimalla. Tietyllä tavalla se kiire loppuu, kun huomaa kuinka tärkeitä ihmisiä itse kullakin ympärillänsä on.

– Työttömyyskassan palvelutilanne on erittäin vaativa. Siksi on tärkeää, että työttömyysturvajärjestelmä saadaan nyt toimimaan joustavasti niin, että maksatukset saadaan nopeasti ihmisten tileille. Työttömyyskassan talous on hyvässä kunnossa ja työttömyyskassajärjestelmän rahoitus on kestävällä pohjalla. Sen suhteen ei ole huolta.

Aallon mukaan niin kutsuttujen Emu-puskureiden käyttäminen on vallitsevassa tilanteessa järkevää.

– Emu-puskurit perustettiin ja niihin ryhdyttiin kokoamaan varoja ammattiyhdistysliikkeen vaatimuksesta. Se oli aikanaan viisas päätös, jonka seurauksena meillä on Työllisyysrahaston ja eläkejärjestelmän sisällä taloudelliset puskurit olemassa. Niiden varojen käyttämisen aika on nyt.

ETEENPÄIN YHDESSÄ TOIMIMALLA

Koronakriisin vaikutuksia on Aallon mukaan mahdotonta vielä arvioida. Pelkästään yritysten tuotanto- ja hankintaketjut ovat vaikeasti hahmotettava kokonaisuus.

– Se kuitenkin on jo ollut nähtävissä, että tilannekuva ei ole yhteneväinen. Useilla isoilla työpaikoilla on neuvoteltu tai neuvotellaan lomautuksista. Sitten on niitä yrityksiä, jotka vielä viikko sitten ilmoittivat, että tilaukset ovat nousseet. Hankaluus on siinä, että kukaan ei voi sanoa mitään varmaa. Jos tilauskirja on tänään täynnä, voi se huomenna olla tyhjä, tai sitten ei.

– Tilanne on ennen kokematon ja todella vaikea, mutta tämän epidemian jälkeenkin tehdään töitä, ihmisille maksetaan palkkaa ja uusia yrityksiä syntyy.

– Suomalainen yhteiskunta pystyy selviytymään tästä yhdessä tekemällä ja yhdessä huolehtimalla. Se on avain meille jokaiselle omaan jaksamiseen. Se on nyt tärkein asia, Aalto sanoo.

TEKSTI PETTERI RAITO
KUVA KITI HAILA

NÄKIJÄ: Sixten Korkman: ”Tämä kriisi on aivan omaa kokoluokkaansa”

Koronavirus muuttui muutamassa viikossa ulkomaan pikku-uutisesta suureksi uutiseksi liikkumisen rajoittamisesta ja lomautuksista Suomessa. ”Nyt on ison tuki- ja elvytyspaketin paikka, jonka mittaluokan on oltava sellainen, että päättäjiä ja meitä kaikkia heikottaa”, sanoo taloustieteilijä Sixten Korkman.

SIXTEN KORKMAN Valtiotieteen tohtori. Toiminut mm. valtiovarainministeriön kansantalousosaston päällikkönä, Elinkeinoelämän tutkimuslaitoksen ETLA:n ja Elinkeinoelämän valtuuskunnan toimitusjohtajana ja työelämäprofessorina Aalto yliopistossa. Julkaissut viisi kirjaa, viimeisimpänä Globalisaatio koetuksella vuonna 2017.

Ensin asia, jonka soisi olevan itsestäänselvyys poikkeusoloissa.

– Ensimmäinen tehtävä on huolehtia terveydenhuollon resursseista ja toimivuudesta. Se on vaativa tehtävä. Tarvitaan merkittävästi lisärahoitusta sairaaloille, ja on löydettävä riittävästi hoitohenkilökuntaa sitä mukaa kun potilaiden määrä alkaa todella kasvaa.

Korkmanin mielestä talouden kannalta ensi askel on etenkin pienten ja keskisuurten yritysten maksukyvyn turvaaminen. Tältä osin hallitus on jo tehnyt päätöksiä.

Iso ongelma saattaa kuitenkin syntyä siitä, että yritykset ajautuvat melko nopeasti konkurssiin, vaikka niille myönnettäisiinkin tilapäistä lainarahoitusta.

– Kun tuotanto on markkinoiden puuttuessa romahtanut ja tappiot kasvavat koko ajan, ei lainarahasta ole juuri apua. Siksi yrityksille, etenkin pk-yrityksille, on nyt myönnettävä laajasti suoraa tukea riihikuivan rahan muodossa ilman takaisinmaksuvelvoitteita. Tämä vaatii ennennäkemättömiä päätöksiä, Korkman sanoo.

– Vaihtoehtoisesti voidaan yrityksiä vahvistaa valtion tekemillä osakesijoituksilla. On myös syytä toivoa ja uskoa, että monet vuokrakiinteistöjen omistajat ovat valmiita vuokratason alentamiseen.

 

Tässä vaiheessa vaikuttaa siltä, että tämä kriisi on aivan omaa kokoluokkaansa. Se kertoo modernin talouden haavoittuvuudesta.

Näiden lisäksi Korkman haluaa nähdä merkittävän paketin, ”useita miljardeja euroja”, kunnille talouden paikkaamiseksi ja kotitalouksien kysynnän ylläpitämiseen.

– Nyt on paikka isolle tuki- ja elvytyspaketille, jonka mittaluokan on oltava sellainen, että päättäjiä ja meitä kaikkia heikottaa. Hätä ei lue lakia. Velat kasvavat joka tapauksessa talouden romahtamisen myötä. On ryhdyttävä laskukierrettä rajoittaviin toimiin, vaikka nuo toimet osaltaan myös jonkin verran lisäävät julkista velkaa, Korkman sanoo.

Hän painottaa, että Suomi ei suinkaan ole yksin.

– Samankaltaisiin toimiin ryhdytään kaikissa maissa, mikä on hyvä. Euroopan keskuspankki ja muut keskuspankit tekevät kaikkensa finanssimarkkinoiden toimivuuden turvaamiseksi. Muiden ongelmien lisäksi ei kaivata eskaloivaa finanssikriisiä Euroopassa tai laajemmin. Aineksia siihen on, sillä riskipitoista velkaa on ympäri maailmaa tuhansia miljardeja.

Oma murheensa on Italian valtion velka, joka on nopeassa kasvussa jo valmiiksi korkealta tasoltaan. Italia on tällä hetkellä käytännössä seisahtanut koronaepidemian takia.

Korkman ennustaa, että EU ja etenkin euroalueen toimintakyky joutuvat tänä vuonna ehkä kovemmalle koetukselle kuin koskaan aiemmin. Se onkin edellisen vuosikymmenen tapahtumien valossa aikamoinen koettelemus.

PALUU KONSENSUKSEEN?

Korkman kiittelee työmarkkinakeskusjärjestöjen valmiutta nopealla aikataululla sopia kriisipaketista, jonka on tarkoitus pelastaa yritystoiminnan edellytykset, työllisyys ja viime kädessä ihmisten toimeentulo.

– Päätökset lomautusilmoitusajan lyhentämiseksi ja työeläkemaksujen lykkäämiseksi olivat hyödyllisiä. Nekin ovat vain pieni osa tarvittavista toimista, mutta muistuttavat siitä, että Suomessa on tehty paluuta konsensukseen.

Melko tuoreessa muistissa on vuoden 2008 pörssiromahdus ja finanssikriisi seurauksineen. Seuraako koronaviruksen laukaisemasta lamasta vielä kovempaa kyytiä?

– Tässä vaiheessa vaikuttaa siltä, että tämä kriisi on aivan omaa kokoluokkaansa. Se kertoo modernin talouden haavoittuvuudesta. Kriisin syvyyden vuoksi nyt tarvitaan paljon mittavampi talouden tuki- ja elvytyspaketti kuin koskaan aiemmin. Nyt pitää sallia raju julkisen velkaantumisen kasvu.

– Hyvä asia on, että velkaa saa nyt markkinoilta erittäin matalalla korolla. Siksi velkarasitus jää kohtuulliseksi. Suomen valtion luottokelpoisuuden uskon säilyvän hyvänä nopeasta velkaantumisesta huolimatta – jo senkin takia, että on niin monta muuta maata, jotka ovat tältä osin Suomea selvästi heikommassa asemassa.

Maapallo on kutistunut ja keskinäinen riippuvuutemme voimistunut, halusimme tai emme.

Korkman kuitenkin uskoo, että tämän jälkeen on tehtävä sarja toimenpiteitä koskien julkisen talouden kestävyyttä. Toimenpiteitä, jotka ”tulevat olemaan vaikea paikka myös ay-liikkeelle”. Näiden aika ei tosin ole nyt.

– Meillähän oli jo ennen kriisiä ongelmana väestön ikääntymisen aiheuttama julkisen talouden kestävyysongelma, joka nyt vaikeutuu, kun valtion velka kasvaa uudelle tasolle. On pystyttävä käyttämään uutta teknologiaa paremmin hyväksi julkisen palvelutuotannon tehostamiseksi. On priorisoitava ja leikattava niitä menoja, jotka ovat vähemmän olennaisia. Poliitikoille tämä ei ole  helppoa.

Mitä nämä menot sitten ovat, sen saa aika näyttää. Korkman mainitsee yritystuet, jotka eivät ohjaudu tutkimukseen ja tuotekehittelyyn sekä korkeakouluopiskelijoiden tuet. Merkittäviä summia, mutta tuskin sentään ratkaisevassa asemassa?

– Ehkä enemmänkin on kyse siitä, ettei hyvinvointivaltiota tulisi nykyisestä merkittävästi kasvattaa. On löydettävä toimia työllisyysasteen nostamiseksi, mikä vaatii työperäisen maahanmuuton hyväksymistä, työvälitykseen panostamista ja myös työnteon kannusteiden vahvistamista.

SUOMI TULEE SELVIYTYMÄÄN

Koronavirus inhimillisenä tragediana on samalla muistutus modernin talouden haavoittuvuudesta, mutta myös siitä, kuinka tärkeää on, että julkinen valta täyttää tehtävänsä.

– Suomi tulee selviytymään tästäkin kriisistä siedettävästi, näin uskon, koska meillä julkinen valta toimii tehokkaasti. Se turvaa terveydenhuollon toiminnan. Hyvinvointivaltio turvaa ihmisten toimeentulon. Hallituksen talouspolitiikka auttaa lamakierteen katkaisemisessa.

Tämä on muistutus modernin talouden haavoittuvuudesta, mutta myös siitä, kuinka tärkeää on, että julkinen valta täyttää tehtävänsä.

– Elinkeinoelämän edustajat puhuvat joskus siihen sävyyn, että poliitikoista ja julkisesta vallasta on vain haittaa. Eivät puhu sellaisia nyt, sillä koko yhteiskunta on nyt riippuvainen poliittisten päättäjien ja julkisten instituutioiden kyvystä vastata haasteisiin.

Korkman uskoo, että alihankintaketjujen haavoittuvuus johtaa siihen, että yritykset jatkossa tuovat joitain toimintoja lähemmäksi kotimaata tai ainakin hakevat suurempaa hajautusta alihankinnoissa.

– Ei pidä olla liian riippuvainen yhdestä toimittajasta, oli tämä sitten Kiinassa tai muualla.

GLOBALISAATION LOPPU?

Koronakriisin puhjettua on myös esitetty ajatuksia, että virus ja sen seuraukset kääntäisivät globalisaatiokehityksen kulun. Korkman on täysin eri linjoilla.

– On harhakuvitelma, että globalisaatio olisi tulossa tiensä päähän. Tarvitaan päinvastoin vahvempaa yhteistyötä maailman terveysjärjestön WHO:n puitteissa epidemioiden nopeammaksi tunnistamiseksi, niiden leviämisen rajoittamiseksi ja rokotteiden kehittämiseksi.

– Maapallo on kutistunut ja keskinäinen riippuvuutemme voimistunut, halusimme tai emme. Maailman suuria ongelmia voidaan lieventää tai torjua vain paremman kansainvälisen yhteistyön avulla, oli sitten kyse pandemioista, ilmaston lämpenemisestä, talouden vakaudesta tai veronkierrosta ja rahanpesusta.

TEKSTI JOHANNES WARIS
KUVAT PATRIK LINDSTRÖM