KOKIJA: Miia Latva-Kurikka: ”Minäkin voin toimia lapsiperheen tukena” – tukiperhetoiminnasta apua ja hyvää mieltä

Sinkku motoristi Miia Latva-Kurikka on huomannut, että vapaaehtoinen tukiperhetoiminta antaa hyvää mieltä tukihenkilölle, avartaa lapsen maailmankuvaa ja auttaa tämän vanhempia jaksamaan.

Kurikan Panttilassa asuva Miia Latva-Kurikka ei varmaan ole tyypillinen tukiperhetoimintaan osallistuva vapaaehtoinen. Nuorena kokiksi opiskellut Latva-Kurikka työskentelee nykyään vuorotyössä metallialan yrityksessä. Hän toimii viimeistelijänä Tibnor Oy:n Seinäjoen palvelukeskuksessa hioen ja sinkopuhaltaen metallikappaleita. 42-vuotias vilkas nainen asuu yksin ja hänen rakas harrastuksensa on moottoripyöräily.

Ensin alkuun Latva-Kurikka istui ystävänsä moottoripyörän kyydissä, mutta ensimmäisen kesän jälkeen ystävykset jo jakoivat ajovuorot. Jouluna 2002 Latva-Kurikka osti ensimmäisen moottoripyöränsä, Honda Shadow’n, jolla hän ajoi viisi vuotta. Hondan jälkeen ostamallaan Harley-Davidsonilla hän on ajanut nyt jo 11 kesää.

ÄITIYDEN MAKUA TUKIPERHETOIMINNASTA

Nuorempana Latva-Kurikka haaveili äidiksi tulemisesta. Se haave jäi toteuttamatta, koska sopivaa puolisoa lasten isäksi ei löytynyt kotikulmilta Etelä-Pohjanmaalta eikä myöskään Etelä-Suomesta, jossa hän välillä asui ja työskenteli.

Tukiperhetoiminnan kautta Latva-Kurikka pystyy kanavoimaan huolenpitoviettiään, seuraamaan ja tukemaan pienen ihmisen kehittymistä ja samalla antamaan lapsen äidille mahdollisuuden viettää vapaa-aikaa.

– Toimimalla tukiperheenä pystyn auttamaan tukiverkkoa tai huilaustaukoa tarvitsevaa vanhempaa. Samalla saan hieman itsekkäästi nauttia kerran kuussa perhe-elämän arjesta tutuksi tulleen lapsen kanssa sekä seurata ja tukea hänen kehittymistään, Latva-Kurikka myhäilee.

Tukiperhetoiminta on lapsiperheille tarkoitettua ehkäisevää lastensuojelutyötä, jossa tuetaan lapsiperheitä, joissa vanhempien voimavarat ovat vähissä tai joilta puuttuvat luonnolliset tukiverkot. Vapaaehtoinen tukiperhe ottaa lapsen tai lapset luokseen esimerkiksi kerran kuukaudessa ja kokee heidän kanssaan aivan tavallista lapsiperhearkea antaen samalla vanhemmille aikaa hengähtää.

”Toimimalla tukiperheenä pystyn auttamaan tukiverkkoa tarvitsevaa vanhempaa. Samalla saan nauttia perhe-elämän arjesta tutuksi tulleen lapsen kanssa”, Miia Latva-Kurikka sanoo.

TUKIPERHEEKSI PUOLIVAHINGOSSA

Miia Latva-Kurikan tukiperheura lähti liikkeelle vähän vahingossa. Hän näki Facebookissa Kurikan kaupungin sosiaalitoimen ilmoituksen tukiperheille järjestettävästä koulutuksesta ja otti saman tien sosiaalitoimessa työskentelevältä tuttavaltaan selvää, voisiko sinkku toimia tukiperheenä. Ilmeni, että kyllä voi.

Latva-Kurikka kävi tukiperheille suunnatun koulutuksen keväällä 2017. Parin kuukauden kuluttua kaupungin sosiaalitoimesta kysyttiin, haluaisiko hän tukea nuorta yksinhuoltajaäitiä hoitamalla reilun vuoden ikäistä tyttöä yhtenä viikonloppuna kuukaudessa.

”Puhumaan opittuaan Aaava on kutsunut minuakin luontevasti äidiksi.”

Latva-Kurikka, pikkuinen Aava ja tämän äiti Jonna Haapamäki tapasivat ensimmäisen kerran syyskuussa 2017. Välitön ja iloinen Aava ei yhtään ujostellut, ja naistenkin välille syntyi nopeasti luottamus. Jo parin viikon ja parin tapaamiskerran jälkeen Aava vietti ensimmäisen yönsä Latva-Kurikan kotona. Syömiset, vaipanvaihdot ja nukkumiset sujuivat alusta lähtien ilman ongelmia, ja Aava on aina jäänyt mielellään ”tukiäitinsä” luokse.

– Aloitimme ensin lyhyillä yhden yön vierailuilla pari kertaa kuukaudessa, mutta pian Aava vietti jo kokonaisisia viikonloppuja luonani ja oli täällä kuin kotonaan. Puhumaan opittuaan hän on kutsunut minuakin luontevasti äidiksi, Latva-Kurikka naurahtaa.

VARUSTEITA TUTUILTA JA TUNTEMATTOMILTA

Sinkkunaisen kotia ei tietenkään ollut varustettu pientä lasta silmällä pitäen, mutta Latva-Kurikka sai nopeasti leluja ja lastenhoitoon tarkoitettuja varusteita tutuilta ja Facebookin kautta myös tuntemattomilta.

– Olin todella otettu aivan vieraidenkin ihmisten anteliaisuudesta. Otan mielelläni vastaan Aavalle sopivia varusteita myös vastaisuudessa, sillä minun asunnossani on hyvin tilaa leikkivälineille, hän toteaa.

Nyt Aavalla on omat rakkaat lelunsa Latva-Kurikan kodissa, ja monesti kotoa tuotu unilelu jää koko viikonlopuksi reppuun. Tukikodissa tuntuu turvalliselta nukkua sinne kuuluvien lelujen kanssa.

Latva-Kurikan mielestä vierailut tukiperheessä avartavat lapsen maailmaa. Erilaiset tavat ja tavarat ovat tärkeä osa tuota prosessia. Samalla tukiperheen omat lelut ja käytännöt muodostavat lapselle tutun ja turvallisen ympäristön.

”Vaikka sosiaalitoimi ja virallinen tukiperhesuhde jossain vaiheessa jäisivät pois tästä suhteesta, ystävyys varmasti säilyy”, Miia Latva-Kurikka uskoo.

TAVALLISTA ARKEA

Miia Latva-Kurikan ja Aavan suhde on syventynyt pian puolitoista vuotta kestäneen tukiperhesuhteen aikana. Latva-Kurikasta on tullut myös Aavan äidille luotettava ystävä, joka kuuntelee nuorta naista mielellään myös muissa kuin Aavan hoitoon liittyvissä asioissa. Eikä suhde suinkaan ole yksipuolinen, vaan myös Latva-Kurikka tuntee saavansa paljon niin Aavalta kuin Aavan äidiltä.

– Vaikka sosiaalitoimi ja virallinen tukiperhesuhde jossain vaiheessa jäisivät pois tästä suhteesta, ystävyys varmasti säilyy – ja toivottavasti Aava jatkaa minun luonani vierailemista aivan samalla tavalla, Latva-Kurikka sanoo.

Jonna Haapamäki arvostaa tyttärensä Aavan ja Miia Latva-Kurikan välistä suhdetta eikä ole esimerkiksi mustasukkainen lapsen kiintymisestä tukiperheäitiin.

”Vielä Aava ei ole ollut harrikan kyydissä, mutta kunhan hän vähän kasvaa, kyllä hänestä vielä motskarityttö tulee.”

Tukiperhevierailun ei tarvitse olla lapselle ainaista elämysretkeä tai sirkushuvia. Tavoitteena on, että lapsi löytää tukiperheestä pitkäaikaisen, turvallisen ympäristön ja oppii näkemään myös toisenlaista arkea kuin kotonaan.

Viikonloppuisin, kun Aava tulee kylään, perjantai-iltapäivät käytetään leikkimiseen ja lukemiseen ja joskus katsotaan lasten elokuvia. Illan päättää sauna- tai kylpytuokio. Lauantaisin käydään monesti leikkitreffeillä Latva-Kurikan ystävien luona tai hänen isänsä kotona, jossa on tilaa temmeltää. Joskus sinne tulevat myös samaan aikaan myös sisarusten lapset.

– Vierailuviikonloppuinaan Aava sulautuu luontevasti minun elämääni. Esimerkiksi viime kesänä kävimme harrikkakerhon järjestämässä perherallissa Pitkämön leirintäalueella. Ensin alkuun Aava vähän arasteli, mutta touhusi jo pian innoissaan toisten mukana, Latva-Kurikka kertoo.

– Vielä Aava ei ole ollut harrikan kyydissä, mutta kunhan hän vähän kasvaa, kyllä hänestä vielä motskarityttö tulee, Latva-Kurikka jatkaa nauraen.

HALU AUTTAA LAPSIA JA NUORIA

Tukiperhetoiminta on Latva-Kurikalle luonteva tapa toteuttaa haluaan auttaa lapsia ja nuoria. Tuo halu kumpuaa varmaan hänen omasta nuoruudestaan, sillä hänen nuoruutensa ei ollut aivan mutkaton. Kesken nuoruusvuosien hänelle kävi kuten monelle meistä: kiltistä tytöstä kuoriutui kiukkuinen teini, joka halusi tehdä kaiken toisin.

Aikanaan Latva-Kurikka rauhoittui ja järkiintyi. Nuoruuden kapinavaiheesta lähtien hänellä on kuitenkin ollut tunne, että hän haluaisi olla avuksi nuorille, joita kasvaminen ja kypsyminen hämmentää.

Aavan lisäksi Latva-Kurikan luona kävi vuoden verran myös monilapsisen perheen teini-ikäinen veljeskaksikko. Vuorotyö ja kaksi tukiperheviikonloppua kuukaudessa kävivät raskaaksi ja lopulta Latva-Kurikan oli myönnettävä itselleen, etteivät hänen voimavaransa riittäneet kolmen lapsen tukiperhetoimintaan.

– Päätös ei ollut helppo, mutta yhtälö ei vain enää toiminut, Latva-Kurikka huokaisee.

AVAISITKO SINÄ KOTISI LAPSELLE?

Tukiperheille on kovasti tarvetta eri puolilla Suomea. Latva-Kurikka toivookin, että hänen esimerkkinsä herättäisi Tekijän lukijat miettimään, olisiko heillä mahdollisuus avata kotinsa ovet vieraan perheen lapsille. Auttamishaluiset, terveellä järjellä varustetut ihmiset, jotka mielellään viettävät aikaansa lasten ja nuorten kanssa, ovat varmasti tervetulleita tukiperhetoimintaan.

– Monet eri järjestöt kouluttavat ja välittävät tukiperheitä. Minun kokemukseni mukaan sosiaalitoimi on kuitenkin ehkä luontevin tukiperheen välittäjä, sillä monesti tukiperheitä tarvitsevat perheet kuuluvat muutenkin sosiaalitoimen palvelujen piiriin, Latva-Kurikka miettii.

Hän kehottaakin tukiperhetoimintaan mukaan haluavia ottamaan yhteyttä oman kotipaikkansa sosiaalitoimeen ja tiedustelemaan kotikunnan tukiperhetarvetta.

”Aloitimme ensin yhden yön vierailuilla, mutta pian Aava vietti jo kokonaisisia viikonloppuja luonani ja oli täällä kuin kotonaan”, Miia Latva-Kurikka kertoo.

TUKIPERHETOIMINTA

  • Tukee lasta ja hänen perhettään silloin, kun vanhempien voimavarat ovat vähissä ja kun perheeltä puuttuvat auttavat tukiverkot.
  • Tukiperheenä toimivat tavalliset vapaaehtoiset aikuiset, joilla on aikaa, tilaa ja halua pitää huolta lapsesta. On tärkeää, että tukiperhevanhemmilla on herkkyyttä ja taitoa tunnistaa lapsen tarpeet hankalissakin tilanteissa.
  • Tukiperhe muodostaa lapselle turvallisen ja luotettavan omaa kotia täydentävän kasvuympäristön.
  • Lapset viettävät tukiperheessä viikonloppuja, useimmiten noin kerran kuukaudessa 1–2 yötä kerrallaan, mutta asuvat muuten omassa kodissaan. Moni lapsi viettää tukiperheessä myös lomia.
  • Tukiperhetoiminta on sosiaalihuoltolain mukaista ehkäisevää lastensuojelutyötä ja sitä toteutetaan myös lastensuojelun avohuollon tukitoimena.
  • Tukiperhetoiminta pystyy vastaamaan tehokkaasti lapsiperheiden varhaisen tuen tarpeeseen. Viikonloput ihan tavallisine puuhasteluineen ovat useimmille lapsille iso ilo ja poikkeus omaan arkeen kotona.
  • Tukiperheitä kouluttavat ja välittävät esimerkiksi kuntien ja kaupunkien sosiaalitoimet, Pelastakaa Lapset ry, SOS-lapsikylät ja Attendo.

Lähteet: Helsingin kaupungin sosiaali- ja terveystoimiala, Pelastakaa Lapset ry

TEKSTI JOHANNA HAVERI
KUVAT JOHANNES TERVO

KOKIJA: Anniina Pekki näki Saksassa mallia ammatillisesta koulutuksesta: ”Ryhmässä vain kolme opiskelijaa!”

Tuotantoavustaja Anniina Pekki kävi Teollisuusliiton nuorisojaoston matkalla Saksassa. Hän näki, miten ammatillista koulutusta kannattaisi työpaikoilla järjestää.

Orion Oyj:n Salon toimipisteen pääluottamusmies Anniina Pekki on Teollisuusliiton valtakunnallisen nuorisojaoston jäsen. Entisenä teamilaisena kansainvälisen yhteistyön laajuus Teollisuusliitossa tuli mukavana yllätyksenä.

– Olin heti valmis matkaan. Meillä TEAMissa ei ollut vastaavaa kansainvälistä toimintaa, Pekki toteaa.

Metalliliitto oli pitkään tehnyt yhteistyötä Saksan jättiläismäisen veljesjärjestön eli kahden miljoonan jäsenen IG Metallin kanssa. Näitä peruja Teollisuusliiton yhdeksänhenkinen nuorisoryhmä kävi IG Metallin nuorten vieraana elokuussa Saksassa. Ensi vuonna on saksalaisten vuoro käydä Suomessa.

Saksassa tehdaskohteina olivat Volkswagenin hyötyajoneuvotehtaan alumiinivalimo, KSM Wernigeroden autonosia valmistava tehdas ja Piller Harzin sähkömoottoritehdas. Viimeiseksi käytiin Volkswagenin Braunschweigenin tehtaassa, missä oli myös koulutuskeskus.

Keskuksessa suomalaiset näkivät paikan päällä, miten yrityksessä koulutetaan uusia ammattilaisia. Opettajat ovat kokoaikaisesti oppilaiden kanssa työskenteleviä yrityksen omia työntekijöitä.

Ainakin sinä päivänä, kun suomalaiset kiersivät tehdasta, oppisopimusopettajalla oli aikaa vetää hyvin pientä eli kolmen hengen ryhmää.

– Opiskelijat näyttivät innostuneilta. Volkswagenin oppisopimusopiskelijat olivat juuri saaneet käyttöönsä uudet iPadit, joita he voivat käyttää opiskelunsa tukena, Pekki kertoo.

Saksan järjestelmää pidetään usein koko maan vientiteollisuuden menestyksen perustana. Tätä kautta yritykset kouluttavat ja rekrytoivat osaavia työntekijöitä maksaen myös suurimman osan koko koulutusjärjestelmän kuluista. Kolme ja puoli vuotta kestävään koulutukseen kuuluu myös ihan perinteistä luokkaopetusta yleissivistävine oppiaineineen.

”Volkswagenin oppisopimusopiskelijat olivat juuri saaneet käyttöönsä uudet iPadit, joita he voivat käyttää opiskelunsa tukena”, Anniina Pekki kertoo. KUVA PEKKA ELOMAA

LEIKKAUKSET KURITTAVAT AMMATILLISTA OPETUSTA

Pekki toteaa, että Saksan järjestelmän parhaista puolista pitäisi ottaa oppia Suomessa. Sipilän hallitus on tehnyt dramaattisia leikkauksia kaikkeen koulutusrahoitukseen, vaikka kiistaton tutkimustieto kertoo, että koulutukseen panostaminen on tärkein tapa kohottaa kansakunnan hyvinvointia. Pekki on joutunut näkemään myös läheisen ystäväpiirin kautta, miten määrärahojen leikkaukset ammatillisessa koulutuksessa näkyvät.

– Hyvä ystävättäreni opiskelee nyt parturi-kampaajaksi. Opettajalla on jopa kolme luokkaa valvottavanaan yhtä aikaa. Opettajalla on aikaa vain tehtävänantoon, ja sitten hänen pitää lähteä jo pois toista luokkaa ohjaamaan. Opettajalla ei ole oikeasti aikaa opettaa, Pekki hämmästelee ammattiopetuksen murheellista jamaa opetusministeri Sanni Grahn-Laasosen (kok.) valtakaudella.

Kun opettajalla ei ammattikoulutuksessa ole enää aikaa ehdottomasti tärkeimpään tehtäväänsä eli opettamiseen, seuraukset näkyvät jo työpaikoilla, Pekki arvioi.

Toinen Pekille paljastunut etu saksalaisessa ammattikoulutuksessa on työpaikan varmuus. Tämä vertautuu siihen aikaan Suomessa, jolloin metallialan konepajakouluista tai paperialan omista koulutuksista pääsi suoraan töihin.

– On aikamoinen palkinto, että koulutuksen päättyessä työpaikka on varma siinä yrityksessä, Pekki toteaa.

Suomalaisille kerrottiin, että tietystikin koulutuksen päättyessä pitää päästä loppukokeista hyväksyttävästi läpi. Varma työpaikka on kuitenkin iso motivaattori.

– Meille kerrottiin, että loppukokeiden hylkäysprosentti on todella pieni. Jos vain haluaa saada opintonsa loppuun, siinä kyllä onnistuu.

”Työttömälle nuorelle pitäisi suunnata omia kursseja, muuten hän ei työttömien tapahtumaan helpolla lähde”, Anniina Pekki uskoo. KUVA PEKKA ELOMAA

TÄSMÄTUKEA NUORILLE TYÖTTÖMILLE?

Pekki ei varmastikaan halua tuoda Saksasta mitään sikäläisen työmarkkinajärjestelmän huonoja puolia. Niihin kuuluvat työttömien nöyryyttäminen ja rankaiseminen ”Kurzarbeit”-työpaikoilla, joiden palkoilla ei pysty tulemaan toimeen.

Sen sijaan Pekki miettii niitä keinoja, joilla työttömiksi jääviä Teollisuusliiton alojen nuoria voitaisiin tukea. Pekki on myös Helsinki-Uusimaan alueellisen nuorisojaoston jäsen. Hän olikin mukana viime kesän alkupuolella soittoringissä, jossa kyseltiin juuri valmistuneiden opiskelijajäsenten kuulumisia. Vastaanotto oli hyvä, kun kysyi nuorelta: Mitä kuuluu? Miten menee?

”Opettajalla ei suomalaisessa ammattikoulutuksessa ole enää aikaa ehdottomasti tärkeimpään tehtäväänsä eli opettamiseen. Seuraukset näkyvät jo työpaikoilla.”

– Heillä, jotka eivät olleet saaneetkaan työpaikkaa, oli huonot fiilikset. Heihin sai virtaa, kun kysyi, mitä jos kyselisit töitä tuolta ja tuolta. Tai mitäs, jos ajattelisitkin, että jatkaisit koulua. Nuorissa on paljon potentiaalia. He voivat olla valmiita myös muuttamaan töiden perässä, Pekki perkaa soittelujen saldoa.

– Tällaisia soittorinkejä pitäisi ehdottomasti jatkaa. Ja minusta työttömille nuorille voisi olla jokin oma kurssi tai tapahtumapäivä. Usein työtön-sanasta nousee mieleen vanhempi ihminen. Nuorelle pitäisi suunnata omia kursseja, muuten hän ei työttömien tapahtumaan helpolla lähde.

TIETOISKUJA JA TUBETUSTA?

Pekki miettii, voisivatko Teollisuusliiton kaikki tiedotuskanavat, Tekijä-lehti mukaan lukien, tehdä infoiskuja liiton sopimusalojen työpaikoista. Näin nuorille työnhakijoille paljastuisi, miten valtava kirjo erilaisia töitä ja ammatteja liiton omastakin piiristä löytyy.

– Meidän nuori jäsenemme voisi itse kertoa videolla työstään, alkaen vaikka siitä hevoshoitajasta sinne metallialan hitsariin, ja me lääketyöntekijät esiintyisimme siinä sitten välissä, Pekki kaavailee.

Saksan matkalta Pekille jäikin mieleen ihastelun aiheena IG Metallin nuorten todella vahva panostus some-kanaviin. Se on yksi vastaus ammattiliittojen haasteisiin.

– Nuoret selaavat kännykkää. Bussipysäkillä ei puhuta, vaan katsotaan kännykkää. Nuoret eivät juuri enää katso telkkaria, vaan seuraavat sarjoja ja kuuntelevat musiikkia.

Saksassa esimerkiksi liikkuvaa kuvaa hyödynnettiin aivan joka lähtöön alkaen musiikkivideoksi jalostuneesta tietoiskusta: ”Miksi kannattaa liittyä liittoon?

– Meillä pitäisi olla Teollisuusliiton oma tubettaja, Pekki esittää.

Nuorisojaoston jäsen myöntää, että vielähän Teollisuusliitto on järjestönä nuori. Ei kaikkea pystytä tekemään heti IG Metallin malliin. Saksalaisen veljesjärjestömme nuorisojäseniä on yksistään saman verran kuin koko Teollisuusliitossa jäseniä, Pekki tietää.

Olivatpa resurssit millaisia tahansa, Teollisuusliiton on Pekin mielestä kuitenkin käytävä aina vain tehokkaampaan informaatiotaisteluun. Valtavirtamedia iltapäivälehdet eturintamassa levittää ammattiyhdistysliikkeestä valheellisia mielikuvia.

– Lehdissä kyllä näkee juttuja siitä 30-vuotiaasta menestyksekkäästä yrittäjästä, joka tienaa näin ja näin paljon. Kaikki yritetään saada yrittäjiksi, Pekki kuvaa.

”Meidän on saatava lisää näkyvyyttä Teollisuusliitolle, esimerkiksi mainoksia radio-ohjelmiin, joita nuoret kuuntelevat”, Anniina Pekki sanoo. KUVA PEKKA ELOMAA

Oppikirjoista on poistettu myönteinen ja laaja tieto ammattiyhdistysliikkeen todellisista tehtävistä ja ansioista koko yhteiskunnan rakentamisessa. Yleinen Työttömyyskassa YTK eli ns. Loimaan kassa on vain kassa, ei liitto. Sen perustivat kokoomuslaiset yrittäjät ay-liikkeen murtamiseksi.

Nuorilla ei Pekin mukaan ole tietoa, miten paljon etuja Teollisuusliitto tarjoaa ja miten paljon nuorisotoimintaakin liitossa on, jos vain lähtee mukaan.

– Meidän on saatava lisää näkyvyyttä Teollisuusliitolle. Loimaan kassa mainostaa itseään radiossa. Miksemme mekin voisi laittaa mainoksia niihin radio-ohjelmiin, joita nuoret kaikkein eniten kuuntelevat?

Pekki mietiskelee myös, olisiko liian kallista, jos Teollisuusliitto ostaisi Spotifysta lyhyitä mainoksia. Spotifyn ilmaisversio näet pakottaa seuraajansa kuuntelemaan säännöllisin väliajoin mainoksia ennen kuin musiikin ilmaista kuuntelua saa taas jatkaa.

Edelleenkin jäseneksi saa niin nuoren kuin vanhemmankin työntekijän todennäköisimmin kohtaamalla, puhumalla ja pyytämällä. Mutta somettaminen ja yleinen tiedottaminen voisivat olla Pekin mielestä jäsenyysasioissakin iso apu. Teollisuusliitto olisi edes nimenä tuttu.

”KAIKKI ERILAISIA, KAIKKI SAMANARVOISIA”

Pekkiä kavahduttaa perussuomalaisten hajota ja hallitse -taktiikka, jolla suomalaisten työttömien ja ulkomaalaisten työntekijöiden väliin kylvetään vihan siemeniä. Teollisuusliittolaisten ei tule langeta tähän mielikuvien luomaan ansaan, jolla työolojen kurjistamisen todelliset arkkitehdit pääsevät pälkähästä.

– On aika hurja maailmankuva, jos pitää ulkomaalaisia jotenkin vähempiarvoisina ihmisinä.

Teollisuusliiton toimintaan pitää juurruttaa aivan toisenlainen ihmiskäsitys; nuorten ennakkoluuloton hyväksyvyys kaikkia kohtaan.

– Nuorissa on hienoa se, että he ottavat ihmisen sellaisena kuin hän on. Olemme kaikki erilaisia, mutta samanarvoisia.

”Tärkeintä on nyt, että jokainen äänestää eduskuntavaaleissa. Vain äänestämällä voit vaikuttaa!”

Kansainvälinen toiminta voisi Pekin mielestä laajentua Saksaa lähemmäksikin, ihan tuohon naapuriin eli muihin Pohjoismaihin. Ja Suomessa työskenteleville jäsenille, joilla on ulkomaalaistausta, pitäisi lisätä toimintaa ja koulutusta. Marraskuussa Tampereella oli jo venäjänkielinen edunvalvontakurssi (Lue lisää tästä).

– Teollisuusliitto voisi järjestää englanninkielisenkin kurssin, Pekki esittää.

Pekki ei malta olla vielä palaamatta päivänpolitiikkaan. Hän yllyttää kaikkia nuoria tajuamaan, että politiikkaa ei pidä pitää kirosanana. Sehän on vain yhteisistä asioista huolehtimista.

– Tärkeintä on nyt, että jokainen äänestää eduskuntavaaleissa. Vain äänestämällä voit vaikuttaa!

NUORI TYÖTÖN, ETSITKÖ TATSIA ELÄMÄÄN?

Hakeudu mukaan Tatsi ry:n toimintaan, jos olet työtön ja Teollisuusliiton jäsen. Tatsi järjestää ilmaista tukitoimintaa ja koulutusta nimenomaisesti myös nuorille työttömille. Nyt esimerkiksi Porvoossa ja Kotkassa toimii Avoin työhuone, jossa 18–35-vuotias työtön voi tehdä ympäristöstään enemmän itsensä ja kavereidensa näköisen. Tampereelle vastaava avataan ensi vuoden aikana. Tutki lisää: www.tatsi.org/nuoret-tyottomat

TEKSTI SUVI SAJANIEMI
KUVAT PEKKA ELOMAA

KOKIJA: Työllistynyt Kari Rauhala: ”Olen onnekas”

”Tuli sellainen raskas fiilis, että tämä kuvio ei pääty hyvin. Piti vain purra hammasta!” Näin mietti lopputilin saanut Kari Rauhala, 59, jonka työnhakuyritykset kilpistyivät viimeistään silloin, kun hän kertoi ikänsä. Elämä kirkastui yhdestä puhelinsoitosta.

Nuoresta pitäen kirjapainoalalla työskennellyt Kari Rauhala jäi työttömäksi 56-vuotiaana kirjapainon irtisanottua kaikki työntekijät. Hän sai kokea, miten toivottoman vaikea ikääntyneen on saada työpaikkaa.

Myöskään sairauseläkettä ei työelämän veteraanille haluttu myöntää huolimatta työn loppuun kuluttamista olkapäistä, rikkinäisestä selästä ja yleiskuntoa alentavista sydämen rytmihäiriöistä.

Aikansa eläkettä yritettyään hän luovutti, koska eläkeprosessissa asiantuntijalääkäreitä kiertäessään ja lausuntoja hakiessaan hän tunsi olevansa ”hamsteri rullassa, joka juoksee ympyrää, joka ei johda mihinkään”.

MIES HUUSI JIPPIITÄ

Rauhala sai 500 päivää ansiosidonnaista työttömyyskorvausta ja kolme kuukautta työmarkkinatukea. Turhaan työpaikkaa etsineen mieli oli jo maassa, kunnes Mäntsälän kunta tarjosi hänelle kuuden kuukauden palkkatyötä syrjäytymisuhan alla olevien nuorten ohjaajana ja mentorina.

– Huusin jippiitä ja olin mehuissa, että ”vihdoinkin”, kun Mäntsälän kunnan koordinaattori soitti.

Rauhalalle työ on todella tärkeä asia.

– Duuni on se, mitä leivän ohella ihminen kaipaa. Työnteko tekee mielelle hyvää. Ihmisen pitää tehdä jotakin. Huomasin sen ihan konkreettisesti.

Rauhala kertoo tarinansa kannustaakseen kohtalokumppaneitaan.

– Heille, jotka joutuvat työttömiksi haluan sanoa, että pitäkää mieli korkealla. Ei kannata vaipua kaikkein paskimman ojan pohjalle. Minäkin olin aika lähellä sitä. Toivon, että tämä on kannustustarina siitä, miten homma voi muuttua.

JO ALAIKÄISENÄ KIRJAPAINOON

Rauhala ehti työskennellä kirjapainoalalla 39 vuotta, pääosan siitä ajasta fyysisesti raskaassa leikkaajan ammatissa.

Leikkaaminen on kuluttavaa olkapäille. Näin Rauhala kuvaa työn luonnetta:

– Jos muijan kanssa tamppaat mattoja 39 vuotta joka päivä, niin sitten voi kysyä, että miltä tuntuu olkapäässä. Paperi on painavaa. Työpäivän aikana nostettiin tuhansia kiloja paperia ja ilmattiin se. Nostettiin koneeseen ja nostettiin koneesta pois. Se on raskas, kuluttava ammatti, minkä myöntävät lääkäritkin, tyyliin ”voi, voi”. Ja sitten sanovat, että etsi joku vaihtoehtoinen ammatti.

Rauhala aloitti kirjapainotyön nuorena.

– Menin Herttoniemeen kirjapaino Yhteistyöhön vuonna 1977, aluksi varastoon, koska en alaikäisenä päässyt painosaliin. Teimme vuorotöitä. Kun täytin 18, pääsin painokoneelle apulaiseksi. Ensin käytiin rotaatiokoneet läpi, sitten nelivärikoneet ja kaksivärikoneet, ja lopulta päädyin leikkuriin.

– Kävin armeijan ja sain oppisopimuksen. Leikkaajan paikka oli ainoa, mikä oli vapaana. Siinä menivät vuodet: leikkasin paperia.

Vuonna 1999 kokenut ammattimies ostettiin Erweko-nimiseen huippukirjapainoon.

– Se oli Suomen paras paikka olla töissä. Ne maksoivat hyvin. Siellä tehtiin paljon ja loistavaa duunia. Kaksi äijää omisti sen. Heillä eläkeikä lähestyi.

AMMATTILAISET LÖYSÄÄN HIRTEEN

Hyvää työelämää kirjapainossa kesti Rauhalan mukaan noin vuoteen 2010 saakka, jolloin omistajien eläköityessä kirjapaino myytiin yrittäjille, jotka ostivat menestyvän kilpailijan pois markkinoilta.

– Siitä alkoi alasajo ja yyteet. Ne jatkuivat hamaan tappiin. Vuonna 2015 jaettiin viimeiset irtisanomislaput. Se oli löysässä hirressä roikkumista koko ajan. Kun tuli uudet yyteet, porukka oli varpaillaan, että kuka seuraavaksi saa lähteä. Aina lähti osa.

– Siihen kaatui yksi Suomen kauneimmista pajoista. Mikä jäi eniten ottamaan kupoliin, oli duunikaverien menetys, sillä he olivat ihan mahtavaa porukkaa. Meitä oli parhaimmillaan yli 60.

Lopulta jäljellä olivat enää Rauhala ja yksi hänen työkaverinsa.

– Vuonna 2016 mekin saimme lähteä. Kun takana siinä firmassa oli 17 vuotta, niin irtisanomisaika oli pitkä.

Kari Rauhala ja Leenu-koira kotipihalla Mäntsälässä. KUVA PEKKA ELOMAA

PAINETTIIN NIIN PITKÄÄN KUIN JAKSETTIIN

Ammattiylpeät työntekijät taistelivat viimeiseen asti työpaikkojensa puolesta. Jopa siinä määrin, että kunto romahti ja terveys meni.

– Me tehtiin ihan järjetöntä duunia siinä, että saadaan firma säilymään hengissä. Loppuvuodet olivat sellaista, että mentiin yöllä töihin ja painettiin niin pitkään kuin jaksettiin.

– Työpaikkalääkärimme katseli laboratorion koetuloksia ja kysyi, että mitä te oikein väsäätte siellä? Teillä on kaikki arvot päin helvettiä. Kohta tämä jyystäminen loppuu teiltä.

Rauhalan mukaan kokenut lääkäri oli oikeassa.

– Niinhän se loppui minun kohdalta. Sain infarktin työpaikan leikkuupöydällä.

KUOLEMAN RAJALLE

Vuonna 2015 sydänkohtauksen iskiessä Rauhala kertoo kokeneensa elämänsä kovimman tuskan.

– En ole ikinä aistinut sellaista kipua kuin se oli. Ajoin vielä autolla himaan, vaikken tuntenut käsiä, enkä mitään. Himassa olin pudonnut sohvalle, mistä asuinkumppani löysi minut ja hälytti ambulanssin paikalle. Se oli minuuteista kiinni.

Ambulanssissa Rauhalan sydänkäyrä näytti suoraa viivaa.

– Periaatteessa kuolin, ja ne joutuivat minut elvyttämään siinä.

– Sairaalasta kun pääsin pois loppujen lopuksi, niin lekuri kysyi ovelasti, että oletko kykeneväinen jatkamaan omassa työssäsi. Sanoin, että pakkohan minun on jotakin tehdä, että saan maksettua asuntolainat. Se pani saman tien minun eteeni paperin, että allekirjoitus tuohon ja ulos sitten.

Lääkäriltä jäi Rauhalan mukaan kertomatta, että tilanteessa olisi mahdollisuus ainakin yrittää eläkettä.

– Olkapää minulla on rikki, se oli todettu aikaisemmin. Lääkäreitä on kai ohjeistettu niin, että älkää hirveästi möykätkö siitä eläkeasiasta. Kaikki sairaat sitä haluavat. Niitä on helpompi pudottaa käytäville. Ei tarvitse maksaa mitään eläkkeitä. Tulee luonnollinen poistuma.

LITSARI PÄÄHÄN JOKA PAIKASTA

– Sitten jäätiin työttömiksi. Oli hirveä tunne aluksi, että miten tästä eteenpäin. Sitä vain oltiin ja haettiin duunipaikkoja.

Varsin nopeasti Rauhala koki puheet työvoimapulasta hölynpölyksi. Tarjolla oli korkeintaan nollasopimuksia. Myös ikärasismi kokemuksena tuli hänelle tutuksi.

– Työpaikan voit saada, jos et ilmoita ikää hakemuksessa. Tein monta kertaa niin, että jätin iän sanomatta. Ne ottivat yhteyttä. Sitten kun sanoin, että olen karvan vaille 60, ne sanoivat, että paikka on täytetty.

– Olin työttömäksi jäädessä 56-vuotias. Se riitti jo siihen, että työpaikkoja ei ole.

Rauhalan mukaan TE-keskuksessa hyvin oivallettiin, että hänen ikäisensä henkilön on lähes mahdoton saada säällistä työtä.

– Siinä tulee litsari päähän joka paikasta. Osa työantajista on ihan asiallisia, osa ei edes vastaa.

Suivaantuneena Rauhala kertoo laittaneensa kaikille kansanedustajille eduskuntaan työnhakuilmoituksen, että hän hakee avustajanpaikkaa.

– Kolme ihmistä vastasi. Kahdelta tuli delete-ilmoitus, että viesti on tuhottu, ja yksi ilmoitti, että hän ei lue sähköpostejaan. Silkkaa roskaa ne jauhavat siellä, että on työvoimapula. Ei se pidä paikkaansa.

OSA LÄÄKÄREISTÄ NAUROI PÄIN NAAMAA

Eläkevaihtoehdon Rauhala otti esiin jo työpaikkalääkärinsä kanssa.

– Lääkäri ensin kuunteli, sitten ruvettiin miettimään mitä tehdään. Kun tulin sydiksen jälkeen töihin ja puhuttiin eläkkeestä, niin se sanoi, että sinulla on mahdollisuus osa-aikaeläkkeeseen, mutta se on kova paperisota.

Rauhala halusi katsoa sen vaihtoehdon.

– Kävin neljällä eri spesialistilla olkapään takia. Osa niistä oli vakuutusäijiä. Osa nauroi päin naamaa. Osa sanoi, että se on hirveä prosessi eikä se johda mihinkään, ja pari muuta sanoi, että ei kannata edes yrittää.

– Ne lääkärit olivat eri alojen spesialisteja ja sanoivat, että turha yrittää mitään eläkettä, jumppaa sitä hartiaa.

– Piti saada eri lausuntoja, ja välissä Kela halusi lausunnon. Silloin huomasin, että olen pyörässä. Taas puuttuu joku lappu ja sinä haet sen. Se oli väsytystaistelua, ei kyse ole mistään muusta. Alussa luulin, että se vie johonkin, mutta ei se vienyt mihinkään. Olin kuin hamsteri rullassa, joka juoksee ympyrää. Huomasin, että ajelen vapaa-aikanani aivan turhaan ja luovutin.

”Kun en enää koskenut soittimiin, silloin hiffasin, että kuuppa alkaa hajota”, Kari Rauhala kertoo. KUVA PEKKA ELOMAA

MASENNUS ALKOI HIIPIÄ

Rauhala kertoo, miten työttömyys alkoi vähitellen syödä miestä.

– Tuli syksy ja pimeä. Asun koiran kanssa korvessa. Kymmenen kilsaa ajetaan umpitietä ja sitten loppumatka hiekkatietä. Pelkkä pimeys alkaa masentaa, vaikka ennen tykkäsin siitä. Jokainen päivä on samanlainen. Ei erota viikonloppuja enää, eikä maanantaita. On vain pimeää ja harmaata.

– Olen soittanut koko ikäni. Huomasin, etten ole kahteen viikkoon koskenut mihinkään soittimeen, vaikka soittaminen on minulle kuin toisille tupakka. Jos yksi päivä jää väliin, sitä on pakko saada. Sen takia minulla on sohvan ympärillä kitaroita ja vahvistimia. Mihin tahansa menen, minulla on soitin aina lähellä. Mutta en enää koskenut niihin. Silloin hiffasin, että kuuppa alkaa hajota. Pitää tehdä jotain ratkaisevaa. Kevät oli ihme kyllä vielä pahempi. Se syö vielä enemmän päätä.

SAIN HELVETIN HYVÄN DUUNIN

Kuluvana vuonna kevättalvesta Rauhala sai mieltä lämmittävän puhelun.

– Kun ansiosidonnainen oli loppumassa, TE-keskus otti yhteyttä, että ne ovat lähettäneet Mäntsälän kuntaan paperin, että meidät on pakko työllistää. Kului kolme kuukautta, että pääsin haastatteluun. Siellä katsottiin kunnolleni sopiva mesta. Pääsin helvetin hyvään hommaan.

– Mäntsälän kunta on työnantaja. Mutta se on vain kuusi kuukautta. Enempää rahaa ei valtio antanut.

Rauhala katsoo kuuluvansa etuoikeutettuun porukkaan.

– Me kuulumme siihen ikäryhmään 57–59, että saamme tehdä kuuden kuukauden työputken. Pääsemme sieltä ansiosidonnaiselle ja eläkeputkeen. Se on meidän kohtalomme. Mutta mieluummin olisin duunissa. Olen jo kysynyt, että miten on jatkohommia. Ne sanovat, että ilomielin pitäisivät, mutta kun ei ole rahaa.

TÖISSÄ KORTISONIN VOIMIN

Ennen töihin menoa lääkärikäynnillä sattui Rauhalaa huvittanut tapaus.

– Kun särkyjä oli joka päivä, kävin lekurissa. Sanoin, että anna jotain särkylääkettä tuohon olkapäähän, minulla alkavat työt kohta. Lääkäri määräsi mielialalääkkeitä.

– Kävelin ulos ja vaihdoin toiseen lääkäripiiriin. Minulla oli kaikki dokumentit olkapäästä mukana. Tämä lääkäri oli ammattitaitoinen. Se sanoi, että miten on, käykö kortisoni. Sanoin, että käy. Kaksi piikkiä otin kahden viikon välein ja pystyn olemaan duunissa. Mielialalääkkeet ovat edelleen apteekissa.

– En koe, että tarvitsen mitään hymyilyä tuohon olkapäähän. Haluan kivun pois, että pystyn menemään duuniin.

ME MAKSAMME VEROJA TAAS

Rauhala kokee olevansa työtä saatuaan onnekas.

– Kaikilla ei ole tähän mahdollisuutta. Joku saattaa olla puoli vuotta liian nuori, ja hän tippuu rakoseen. Kunpa kenellekään ei kävisi niin.

Rauhalan mielestä olisi tärkeää panostaa työllisyyteen, eikä johonkin työttömien elämää kurjistaviin toimiin, jotka entistä enemmän painavat ihmisiä maahan.

– Enemmän vain fyrkkaa tämmöisiin duuneihin. Me olemme veronmaksajia taas. Kaikkien etu on se, että yhteiskunta toimii mahdollisimman hyvin.

Kari Rauhalan mielestä olisi tärkeää panostaa työllisyyteen, eikä työttömien elämää kurjistaviin toimiin, KUVA PEKKA ELOMAA

TEKSTI JARI ISOKORPI
KUVAT PEKKA ELOMAA

KOKIJA: Jorma Niiranen aktiivimallin leikkurissa: ”En tämmöistä pelleilyä ala”

Aktiivimalli oli keino näpäyttää työtöntä kynsille, sanoo aktiivimallin leikkuriin joutunut Jorma Niiranen.

Limingassa asuva Jorma Niiranen, 61, ei ole työvoimatoimiston asiakkaana kaikkein yleisin tapaus. Harvalla on yli 40 vuoden yhtäjaksoinen työura takana, kuten Niirasella. Se ei estänyt häntä joutumasta työttömyyskorvausta pienentävään aktiivimallin leikkuriin.

Niiranen ehti olla ansiosidonnaisella työttömyyskorvauksella vajaan vuoden ajan, kun leikkuri 2. huhtikuuta alkaen iski. Päätös ei tullut hänelle yllätyksenä.

– Koska seuraan aikaani, olin tietoinen, millaiset kriteerit oli annettu ja tiesin, etten niitä saavuta.

Hänen mukaansa taloudellista menetystä pahempi oli henkinen kolaus.

– Tuli tunne, että minuun ei enää luoteta, enkä tämmöistä pelleilyä ala.

PITKÄ URA TERÄSTEHTAALLA

Koska jokaisen ihmisen elämäntilanteeseen vaikuttaa henkilöhistoria, kerromme Niirasen tarinan työuran alkuvuosista lähtien.

– Maalaispoikana piti päästä töihin ja autorahaa tienaamaan. Olin letkuapinana (bensiinin tankkaajana) ja kaupassa. Armeijaan menin vapaaehtoisena, että pääsisin pois aiemmin.

– Kun tulin tammikuussa 1977 siviiliin, niin Raahen Rautaruukilla töissä ollut sukulainen sanoi, että siellä tarvitaan miehiä, mene sinne! Minä hain, ja niinhän ne perhana ottivat minut.

– Alussa olin vuorohommissa uunimiehenä. Nuorena sitä tekee kaikkea, mistä saa rahaa. Huomasin, että vuorotyö ei minulle sopinut. Olin väsynyt. En aina tiennyt, mikä päivä on menossa. Mutta sitten pääsin päivävuoroon tekemään käyttömiehen tehtäviä.

Niirasen ura Rautaruukilla pyörittämässä suurta terästuotantoa kesti yli 40 vuotta. Vakituisen työpaikan saanut Niiranen perusti Leena-vaimon kanssa perheen. Työpaikalla ammattiyhdistysliike tempaisi miehen mukaansa.

– Ne haastoivat heti nuoren miehen, että ryhdypä tuohon ja tuohon. Olin osastonluottamusmiehenä kymmeniä vuosia. Työsuojeluasioihin osallistuin ja olin lehteä tekemässä.

– Perhe kasvoi. Kun kahdesta lapsesta jälkimmäinen syntyi parikymmentä vuotta sitten, katsoimme, että pieni elämänmuutos on paikallaan ja muutimme Liminkaan.

Niirasen työmatka piteni 120 kilometriin päivässä, mutta hän kertoo nauttineensa tien päällä olosta ja siitä, että työpaikka ei ollut koko ajan elämässä läsnä.

”Pitäisi käydä ilmaiseksi töissä, eikä lomailla missään. Olen yli 40 vuotta maksanut jäsenmaksuni, eläkemaksuni ja veroni.”

Iän myötä Niirasta alkoivat vaivata kulumavammat. Olkapäitä ja ranteita leikeltiin. Monen operaation jälkeen työnteosta tuli hankalaa, eikä hän entiseen tahtiin pystynyt lapioimaan.

– Kun raskaita hommia joutui tekemään prosessissa, paikat rapistuivat. Huomasin, että työnteko rupeaa olemaan niin hidasta, että nuoret menivät jo ”kahen puolen ohi”.

– Sitten siinä pyöri yksi hyvä tyyppi, joka oli kesälomittajana ja teki pätkiä, jotka aina vain uusittiin, eikä työsuhteen vakinaistaminen edistynyt. Päätin, että kun minulle tulee 60 vuotta täyteen, sanon itseni irti, että poika pääsee töihin.

– Otin karenssit kylmästi vastaan, ja olen ne kärsinyt. Tässä sitä ollaan. Nyt ne meinaavat, että pommitetaanpa vielä tuota äijää, että kestääkö se tätä aktiivimallia. Kyllä minä sillä ajatuksella töistä lähdin, että ansiosidonnaiset riittäisivät siihen asti, että pääsen eläkkeelle.

NÄPÄYTYS TYÖTTÖMÄN KYNSILLE

Niirasen mielestä aktiivimallissa ei ole mitään järkeä, eikä siitä hyödy kukaan.

– Mitä se merkitsee, että pitäisi 18 tuntia tehdä töitä? Kuka siitä hyötyy? Jos on kolme tuntia päivässä jossakin firmassa, niin eihän siinä kerkeä saaman kunnolla edes haalareita päälle. Ruokatunnin ja kahvitunnit juuri pitämään ja käymään saunassa, hän nauraa.

Niiranen arvelee, että mielekäs työ ei aktiivimallissa ole sen perimmäinen tarkoitus.

– Se on selvää tilastojen siivousta ja oman kilven kiillotusta ministereille, jotta nämä saavat sanoa, että ”mehän tässä saatiin työllisyys nousuun.”

Niiranen pitää aktiivimallia yhtenä tapana nöyryyttää työtöntä.

– Tämä on muistutus onnettomalle ihmiselle, joka on työtön, että sinä et ole mitään. Olet aivan nolla ja sinua voidaan näpsäyttää milloin vain kynsille. Sinulle ei kuulu yhteiskunnassa mitään muuta kuin työn teko, jos sitä vain jostakin löytyisi.

Työttömyysaikanaan Niiranen on hakenut työtä, mutta työpaikkaa aktiivisuus ei ole tuottanut.

– TE-toimisto on soittanut kolmen kuukauden välein, ja tässä on oltu hengessä mukana. Ne ovat siellä olleet innokkaina, ja minä olen ollut innokkaana, eli jos sitaatteihin laitetaan, ne ovat niin kuin tarjoavinaan. Tällaiseksi on mennyt tämä maailma.

Työvoimakoulutusta Niiraselle ei ole tarjottu, vaikka miehen asenne opiskeluun on myönteinen.

– Kyllä minä opiskelemaan lähden mielelläni. Vapaa-aikanakin käyn kirjastossa ja käytän somea ja kaikkea, mitä tietokoneelta löytyy.

Opiskelu on Murikan kurssit käyneelle miehelle tuttua, ja kurssitus kiinnostaa.

– Totta kai! Kurssilla me näemme toisiamme. On vertaistukea ja oppii uutta, joka poikkeaa rutiineista. Olisi hienoa käydä vaikka kirjoittajakurssi tai elämänhallintakurssi siitä, miten selviydyn tukiviidakosta. Siinä menisi monta päivää rattoisasti.

TARJOLLA NOLLASOPIMUS

Niirasen kokemukset työnhausta eivät toistaiseksi ole olleet mieltä ylentäviä.

– Hain autonkuljettajaksi. Se olisi ollut autonsiirtelijän homma. Työnä oli ajaa asiakkaiden autoja halliin ja sieltä pois. Rekrytointi vastasi, että haluatko, että siirrämme sinun työnhakusi ja tietosi kolmannelle osapuolelle. Sanoin, että en, minun tiedoillani ei ruveta kauppaa käymään. Ne siirtävät vuokrafirmoille työpaikat. Vuokrafirmoissa työntekijät ovat nollasopimuksella. Olet vain työnhakija, ei sinulle siitä makseta. Lienetkö silloin pois tilastosta?

Puhelinmyyntiä Niiraselle ehdotettiin. Tosin häntä ei siihen palkattu.

– Ei minusta taida sellaisiin hommiin olla. Jos sata ihmistä pannaan puhelinmyyntiin, niin voi olla, että niistä viisi viihtyy ja saa myytyä.

Niiraselle on tullut mieleen sekin kysymys, että mihin täällä hänen kaltaisensa ihminen yleensä töihin pääsee?

– Ryskätöitä ja prosessitöitä en jaksa enää tehdä. Joku asiakaspalvelupäällikön tai henkilöstöpäällikön homma voisi toimia. Mutta minä olen niin ruma ihminen, ettei minusta oikein asiakaspalvelijaksikaan ole, varsinkaan, kun välillä saatan sanoa nassauttaa.

Jorma Niirasen lisäksi työttömäksi joutui myös kaupan kassana toiminut vaimo Leena Niiranen, kun kauppa lopetettiin. Hänkin joutuu aktiivimallin leikkuriin.

”Oikeistovoimat jylläävät. Puhuvat jopa liberalismista, mutta en tiedä onko se vähän liian kallis sana käytettäväksi pelkästä kyykyttämisestä.”

Työttömien mielivaltainen kohtelu harmittaa Niirasta.

– Se on selvä merkki siitä, että oikeistovoimat jylläävät. Puhuvat jopa liberalismista, mutta en tiedä onko se vähän liian kallis sana käytettäväksi pelkästä kyykyttämisestä.

– Me pienituloiset teemme vain töitä tämän yhteiskunnan eteen. Käymme töissä ja kaupassa, joskus menemme lomallekin johonkin muualle, ja yritämme elää normaalia elämää. Näille ei riitä se. Pitäisi käydä vielä ilmaiseksi töissä, eikä käydä lomalla missään. Kun puhutaan maksajasta, niin minäkin olen yli 40 vuotta maksanut jäsenmaksuni, eläkemaksuni ja veroni.

Taloudellinen menetys ei Niirasen mielestä ole hänen kohdallaan yhtä kohtalokas kuin häntä heikommassa taloudellisessa asemassa olevalla työttömällä.

– Ne leikkaavat peruspäivärahaa. Siinä tulee päivässä minun kohdallani semmoinen neljän euron ero. Ansiosidonnaiselle ihmiselle se ei ole mitenkään ratkaiseva. Henkinen kolaus siinä on kovempi. Sillä tavalla meillä on Leenan kanssa hyvin, että tuli uusi osittain varhennettu vanhuuseläke. Sen saa 61 vuotiaana. Ansiosidonnainen korvaus ei vaikuta siihen mitenkään. Me molemmat olemme sen piirissä.

– Aktiivimallin tuoma leikkaus ei meitä taloudellisesti hirveästi koettele, mutta reilua meininkiä se ei ole.

TEKSTI JARI ISOKORPI
KUVAT MARKKU RUOTTINEN

KOKIJA: Ismo Kallioinen: Elämän pysähdyttyä

Mies selviytyi sydänpysähdyksestä ja hiljaisista minuuteista ihmisen viimeisessä pimeydessä. Mutta selviytyisikö hän ylös Kelan syövereistä? Ismo Kallioinen kertoo.

– Tein töitä valtuutettuna asbestinpurkajana. Kaksi vuotta sitten minulla oli sydänpysähdys. Olin 10 minuuttia kuolleena. Porissa paineluelvyttivät minut.

– Olin työkyvyttömyyseläkkeellä, lääkärin määräyksestä. Lääkärin mielestä olisin eläkkeelle saanut jäädäkin. Mutta vuoden kuluttua alkoi se kotona olo riittää. Lähdin [eläkevakuutusyhtiö] Varman kautta hakemaan uudelleenkoulutusta.

Näin kertoo kokemäkeläinen Ismo Kallioinen noista muutaman vuoden takaisista dramaattisista tapahtumista – ja omasta elämänhalustaan. Vastoin lääkärin nuivaa reseptiä eli sairauseläkettä, Kallioinen kuntoutti itsensä. Nyt 44-vuotias Kallioinen, entinen metalli-, nykyinen teollisuusliittolainen, ei kuitenkaan jaksanut tehdä vanhaa raskasta työtänsä asbestipurkajana. Mutta löytyi kurssi ja harjoittelupaikka, jossa vanhaa ammattitaitoa saattoi hyödyntää.

– Olin puoli vuotta harjoittelemassa asbestikartoittajan töitä Porin Asbesti Oy:ssä. Oli molemminpuolinen sopimus, että jäisin harjoittelun jälkeen sinne. Mutta talvea vastenhan kaikki rakennustyö hiljenee, ja yritys joutui lomauttamaan vanhojakin työntekijöitään. Näin jäin työttömäksi marraskuun viimeisenä päivänä. Ilmoittauduin työttömäksi 1. joulukuuta 2017 Harjavallan työvoimatoimistoon.

Ja tästä se byrokraattinen painajainen alkoi, vaikka Kallioinen teki kaiken kuten häntä neuvottiin.

LISÄSELVITYKSIÄ EI KYSELTY

– Me tehtiin työttömäksi ilmoittautuminen puhelimessa, yhdessä sen työvoimatoimiston virkailijan kanssa. Ne lomakkeet netissä ovat vaikeita yksin täyttää. Virkailija lupasi, että hän kirjoittaa työvoimapoliittisen lausunnon, ja se oli luonnollisesti myönteinen. Lausunto lähti.

Kallioinen kertoi, että häneltä ei missään vaiheessa kysytty lisätodistuksia tai muita papereita. Koska hänelle oli selvää, että peruspäiväraha Kelasta heltiäisi, uskalsi hän ottaa lainaa toista autoa varten, jotta kulku muuallekin kuin vain kotipaikkakunnalle työn perässä olisi mahdollinen.

Kelasta tai TE-toimistosta ei missään vaiheessa kerrottu, että päivärahan saannissa olisi ongelmia. Eiväthän nämä valtion laitokset missään vaiheessa edes pyytäneet lisäpapereita tai esimerkiksi sitä työtodistusta, jossa Porin Asbesti Oy selkeästi kertoo työsuhteen loppuneen 30. marraskuuta.

Kallioinen kertoo viimeksi soittaneensa Kelaan 9.1.

– Rahat alkoivat olla lopussa, siksi soittelin.

Seuraavana päivänä tuli sitten pommi, ei postissa, vaan sähköpostissa. Kela epäsi päivärahan Kallioiselta.

– Neljän kuukauden karenssi räpsähti, Kelan mukaan siksi, että minä en ollut hakenut kuntouttavaan työtoimintaan.

– Miten tämä oli mahdollista? Kukaan ei missään vaiheessa kehottanut minua hakeutumaan kuntouttavaan työtoimintaan. Miksei minulle kerrottu tästä mahdollisuudesta?

– Soitin TE-toimistoon ja kysyin: ”Mitä te siellä oikein teette, kun teidän [työvoimapoliittinen] lausuntonne ei vaikuta Kelaan?” Virkailija vastasi: ”En tiedä.”

Kallioinen sanoo ryhtyneensä ”perkaamaan” asiaa juurta jaksain. Hänen mukaansa työvoimatoimiston rivivirkailija on myöntänyt virheensä ja pahoitellut kovasti sitä, että Kallioista ei ohjattu kuntouttavaan työtoimintaan. Päällikkötason henkilö on sen sijaan ilmoittanut Kallioiselle, että työttömän on itsensä selvitettävä kaikki etuuksien saamisen edellytykset.

– Tämä on minusta aika paksua. Miten työtön voi tietää kaikki lain kiemurat? Miksei puhelimessa kerrota tai laiteta edes siihen päätökseen vaikka lisälehdelle, miten karenssin voi purkaa?

Kallioista kehotettiin tekemään valitus Kelaan. Todettiin tosin, että valituksen läpimeno on erittäin epävarmaa.

Kun Kallioinen kertoi TE-toimistolle ottaneensa yhteyttä lehdistöön, sen jälkeen hänelle kerrottiin myös tätä viranomaista koskevasta valitusmahdollisuudesta.

Kallioinen on nyt päässyt uudelleen töihin. Sitä ennen hän oli myös muutaman päivän siinä kuntouttavassa työtoiminnassa 9 euron kulukorvauksella.

– En väheksy niitä töitä, mutta eivät olleet minua varten. Neljä tuntia ja 9 euroa päivässä.

Kallioinen sanoo jämptillä äänellä, että hän tulee ottamaan ”omansa pois” eli hakemaan ne karenssin takia saamatta jääneet rahansa vielä jostakin.

– Minä en ole itse tehnyt mitään väärää. Työllisyyssuunnitelma tehtiin puhelimessa, koska pyysin siihen apua. Minulla on todistus siitä, että harjoitteluni loppui marraskuun lopussa Porin Asbestissa. Todistusta ei minulta missään vaiheessa kysytty. Tässä kaksi valtion laitosta, TE-toimisto ja Kela, syyttelevät toisiaan ja yrittävät laittaa minut maksumieheksi.

”Jokaisen, joka laatii työttömiä koskevia lakeja, pitäisi elää itse päivä työttömän elämää”, Ismo Kallioinen sanoo.

NÄINKÖ KANNUSTETAAN?

– Ehkä minä olen sitten spesiaalitapaus niin kuin ne sanoivat, Kallioinen naurahtaa kitkerästi.

– En halunnut maata sängyssä, vaan elättää itseni ja perheeni. Minä kuntoutin itseni takaisin työelämään. [Presidentti] Niinistö puhuu aktiivisuudesta. Tämäkö on sitä kannustusta työttömälle? Kallioinen ihmettelee.

Kallioiselle karenssiin eli työttömyyspäivärahan epäämiseen oli syynä myös se, että hänellä ei ollut viranomaisten mielestä ammatillista tai korkeakoulusta saatua tutkintoa.

– Laki asbestipurusta muuttui noin vuosi sitten. Minä uudistin lupani, sillä yritys, joka ei käytä valtuutettuja asbestinpurkajia, voi menettää toimilupansa ja saada sakot.

– Onko Kela lain yläpuolella? AVI katsoo asbestipurkuluvat. Kun nyt valtuutettua asbestipurkajaa ei katsota ammattimieheksi, saako nyt kuka tahansa lähteä asbestipurkuja tekemään?

Tämä ammattityön käsite herättää Kallioisessa isoja kysymyksiä.

Kallioisen tietojen mukaan esimerkiksi timanttiporarin ammattitutkintoa ei sellaisenaan opeteta Suomessa.

– Se on opittava käytännön työssä. Eikö timanttiporari ole ammattimies?

Kallioinen kertoo, että hänelle itselleen on käynyt ”jumalattoman hyvä munkki”. Hän on nyt päässyt töihin raumalaiseen yritykseen, jonne hän kulkee juurikin sillä lainarahalla ostetulla, nyt tuiki tärkeäksi osoittautuneella ajopelillä. Yritteliäs ja sinnikäs mies ajaa nyt myös kuorma-autokorttia, jotta työllisyys olisi myös tulevaisuudessa turvatumpi. Mutta Suomen työttömien asema ei jätä mieltä rauhaan.

MILLÄ TYÖTÖN LIIKKUISI?

– Jokainen tekisi töitä, jos siihen olisi vain mahdollisuus. Suomalainen on sellainen, että hän haluaa elättää itsensä. Jokaisen, joka näitä työttömiä koskevia lakeja laatii, pitäisi elää itse päivä työttömän elämää, mitä se pahimmillaan on. Kansanedustajan työsuhde on tavallaan määräaikainen. He saavat sopeutumiseläkkeen, Kallioinen toteaa viitaten siihen, että työttömän todellisuus on jotain aivan muuta.

Kallioinen ottaa esimerkiksi julkisten liikenneyhteyksien toivottoman tilan muualla kuin suurissa kaupungissa.

– Esimerkiksi Kokemäellä ja Harjavallassa on todella huonot liikenneyhteydet. Ja aina maksaa. Eikä kaikilla ole tietokoneita tai nettiyhteyksiä, Kallioinen alleviivaa.

Työtöntä voidaan kyllä kehottaa lähtemään kirjastoon nettiä käyttämään.

– Mutta milläs menet, kun liikenneyhteyksiä ei ole. Ja antaako Kela kuukausikortin, Kallioinen kuvaa työttömän arkista taistelua.

Aktiivimalli kakkosesta kuuluneiden huhujen mukaan työttömän pitäisi ruveta tehtailemaan myöskin työhakemuksia.

– Olen puhunut monen yksityisyrittäjän kanssa. Eiväthän he ehdi edes lukemaan kaikkia hakemuksia vastaamisesta puhumattakaan. Miten työtön todistaa edes sen, että on hakenut työtä?

Työttömät eivät tarvitse mollaamista ja nöyryyttämista. Lainlaatijoiden pitäisi aktivoida aivotoimintansa ja ajatella asiat loppuun asti.

– Nyt pitäisi ottaa järki käteen. Eivät työttömät tarvitse lisää kiristämistä.

– Ja kuulemma parin vuoden päästä TE-toimistot lakkautetaan kokonaan. Minä toivon, että olen itse silloin edelleen töissä. Mutta entäs ne, jotka eivät ole?

TEKSTI SUVI SAJANIEMI
KUVA JUHA SINISALO

KOKIJA: Kimmo Kosonen: ”Ajattelin, että eihän tää näin voi olla”

Ei se näin ollutkaan. Vakuutuslaitos ei osannut lukea eläkelakia, eikä Kimmo Kososen tarvinnut maksaa Ilmariselle 8 000 euroa takaisin.

Konkurssi oli vienyt helsinkiläiseltä levyseppä-hitsaaja Kimmo Kososelta työpaikan helmikuussa vuonna 2015. Kosonen on syntynyt vuonna 1953, ja mies sai kyllä ensin ajan kulumaan työttömänä. Meni kesä, syksy ja meni talvi. Mikäs siinä oli sienestää, marjastaa ja kalastaa, aina luonnossa liikkuneen ihmisen.

– Olen aina ollut suorituskeskeinen ihminen. Toimintaa pitää olla. Eikä kunto ole vieläkään huono. Liikun luonnossa ja kilometrejä kertyy. Minulla on transportteri. Kalavehkeet aina mukana. Siinä on kuormaliinalla punkka kiinni. Siinä on keittimet. Olen Lapin-kävijäkin.

– Muutamasta paikasta pyydettiin töihin, mutta en mennyt. Tunsin firmat, niiden systeemit eivät kestäneet päivänvaloa. Luottamusmiehenä olin aina vaatinut sopimuskuria.

Jotkut paikat eivät puolestaan halunneet ottaa yli 60-vuotiasta kaveria töihin.

– Sitten minua rupesin suututtamaan. Päätin, minä jään vanhuuseläkkeelle.

”Olen aina ollut suorituskeskeinen ihminen. Toimintaa pitää olla. Eikä kunto ole vieläkään huono. Liikun luonnossa ja kilometrejä kertyy”, Kimmo Kosonen sanoo.

”SOPISIT TIIMIIN”

– Mutta minähän olen eläkkeellä! Niin minä siinä vähän aikaa jäkistelin.

Leinoliftistä oli soiteltu ja suostuteltu Kososta, entuudestaan tuttua ammattilaista, töihin. Yritys oli juuri ostanut muuttofirma Niemeltä niin sanotun hevipuolen. Tämä tarkoittaa esimerkiksi pianojen ja flyygeleiden tai teollisuuslaitosten suurten koneiden siirtoa tai muuttoa.

– Sinä voisit sopia tiimiin. Tule nyt ainakin käymään, Leinoliftin toimitusjohtaja Jouni Leino sanoi, kertoo Kosonen.

– Semmoinen hassu käänne tässä on, että minun työsopimukseni Leinoliftillä alkoi sitten samana päivänä kun jäin vanhuuseläkkeelle eli 1.9.2016.

– Se oli minulle ihan uusi maailma. Ensimmäistä kertaa näin pianoplanin käytön. Ja sinne oli uutta tekniikkaa tulossa Kanadasta. Minä tykkäsin työstä, Kosonen toteaa. (Pianoplan on laite, jolla saa pianon tai flyygelin kuljetettua portaissa.)

Levyseppä-hitsaaja Kosonen oli ollut ensin 15 vuotta Valmetin Helsingin telakalla ja sitten 18 vuotta talonrakennuspuolen rautarakennetöissä. Luumäeltä kotoisin oleva Kosonen oli käynyt ”nuorna miesnä” ammattikoulun Kouvolassa. Ruotsiin tai Norjaan ei sentään tarvinnut lähteä kuten niin moni muu oli tuohon aikaan joutunut lähtemään. Tuttu mies vei ”pojan näytille” Valmetin telakalle Helsinkiin, ja siitä ura urkeni.

– Minä olin kai telakan historian nuorin nokkamies. Minulla oli kaksi kertaa vanhempi apumies, Kosonen kertoo.

Ammattimies Kosonen oli siirtynyt Pikoteräs Oy:hyn heti kesällä 1992, kun firma oli perustettu saman vuoden keväällä. Kosonen sanoo nyt, että tuo palkittu yritys oli laadussa varmasti kolmen parhaan joukossa Uudellamaalla.

– Minun mielipiteeni on se, että telakat ovat tärkeitä myös talonrakennuspuolen rautarakennetöissä. Telakoilta tulee osaavaa väkeä.

Kosonen arvelee, että hän lähti Meriteollisuuden ja Masa-Yardsin vaiheiden tuoksinassa telakalta myös siksi, että entisiä valmettilaisia ei arvostettu. Eipä miestä ainakaan auttanut se, että hän toimi luottamustehtävissä. Palkkaa olisi maksettu sitten ihan sen mukaisesti.

Talonrakennuspuolella uurastettujen 18 vuoden jälkeen Kosonen jäi työttömäksi, kun Pikoteräs Oy joutui konkurssiin. Ja nyt on kierrytty takaisin syksyyn 2016, kun vanhuuseläkkeellä oleva Kosonen paiskii mielikseen töitä Leinoliftin hevipuolella.

TAPATURMA LOPETTI TYÖNTEON

– Perhana, se millä tunkkia pumpataan, se varsi osui rullakankeen ja kiersi tämän ranteen. Olin ottanut tunkista – ehkä luonteelleni sopien – rivakasti kiinni, ja nostin. Oltiin Hyvinkäällä koulutuskeskuksessa ylitöissä ja siirrettiin isoa koneikkoa. Siihen tarvittiin käpälätunkkia.

Näin tapahtui myös vanhuuseläkettä saavan Kimmo Kososen työtapaturma 14.9.2016. Tapaturma oli sitten myöhemmin johtamassa tuohon 8 000 euron vaatimukseen eläkevakuutusyhtiö Ilmariselta.

– Ensin ajattelin, että ranne vaan venähti. Hienokseltaan rannetta särki koko ajan ja söin särkylääkkeitä. Mutta 27.9. tein firman pääpaikalla eräänlaista työkalua. Kannoin muutaman kilon painoista akkuhiomakonetta, heilautin kättäni, ja laite putosi kädestäni.

Tämän tapauksen jälkeen Kosonen pääsi osaavan käsikirurgin hoitoon. Paljastui, että Kososen vasemman ranteen puolikuuluuhun oli tullut murtuma jo 14.9. sattuneessa työtapaturmassa. Kosonen sai jatkuvia sairauslomia. Hän sai työtapaturma- ja ammattitautilain mukaisesti korvausta työkyvyttömyydestä Vahinkovakuutusyhtiö Ifistä. Lääkärikulut yhtiö korvasi tietysti myös.

Korjaavaa hoitoa ranteeseen ei ole tarjolla, ja vamma on osoittautunut niin pahaksi, että se estää Kososen paluun töihin ja haittaa elämisen arkea.

– Minusta lähti osa minuutta. Olen ihan toinen kaveri, sanoo Kosonen nyt.

Työnteko ei ole ainoa asia, jonka tapaturma on Kososelta vienyt. Kaikki vasemman käden kiertävät liikkeet aiheuttavat tuskaisaa kipua ranteessa, ja esimerkiksi hiihtäminen on nyt kivuliasta. Ranne voi myös vaikka kättä heilauttaessa mennä lukkoon.

Ja sitten 19. kesäkuuta 2017 Kosonen saa eläkevakuutusyhtiö Ilmariselta tylyn kirjeen. ”Sinulle on maksettu aiheetonta eläkettä 1.1.2017 – 31.7.2017 bruttomäärältään 8 268,7 euroa. TyEL:n 126 pykälän mukaan meidän on perittävä liikaa maksamamme eläke asiakkaalta takaisin.”

Korjaavaa hoitoa Kimmo Kososen ranteeseen ei ole tarjolla, ja vamma on osoittautunut niin pahaksi, että se estää paluun töihin ja haittaa elämisen arkea.

”KYSY JA IHMETTELE!”

– Aina kannattaa avata suunsa. Aina kannattaa ihmetellä ääneen. Jos tässäkään tapauksessa ei olisi ollut epäilevää Tuomasta, Pekkarisen Karia Metalli vitosesta, asia olisi jäänyt selvittämättä, toteaa Teollisuusliiton sosiaali- ja työympäristöasiantuntija Marjut Lumijärvi.

Kosonen oli Ilmarisen karhukirjeen saatuaan soittanut Helsingin metallityöväen ammattiosasto 5:n toimitsijalle Kari Pekkariselle. Pekkarinen oli kehottanut Kososta ottamaan yhteyttä Marjut Lumijärveen. Jo aiemmin Kosonen oli kuullut, että Lumijärvi on ”asiaan vihkiytynyt ihminen”.

Ja niinhän se Lumijärven Marjut onkin, ja vielä osaava ja tietäväinen. Kun Kosonen saapui papereineen kesäkuun lopussa Lumijärven pakeille, sosiaaliasioiden asiantuntija tiesi Ilmarisen olevan väärässä.

– Nykyään saa vanhuuseläkkeen rinnalla tehdä niin paljon töitä kuin haluaa. Kun työtapaturmalakia uudistettiin, oli jo tiedossa, että tämä eläkeuudistus on tulossa. Jos eläkkeellä oleva joutuu työtapaturmaan tai saa työssään ammattitaudin, saa hän pitää sekä korvauksen että eläkkeen.

Lumijärvi toteaa, että tämä uudistus on ollut voimassa jo vuoden 2016 alusta. Hän kuitenkin varmisti Teollisuusliiton oikeusyksiköstä, että liiton juristeilla on täysin sama käsitys. Eläketurvakeskuskin on tiedottanut aivan selkeästi asiasta: ”Työeläkkeestä ei vähennetä työtapaturma- ja ammattitautilain mukaista ansionmenetyskorvausta, jota maksetaan vanhuuseläkkeellä ollessa sattuneen vahinkotapahtuman perusteella ja joiden perusteena oleva vahinkotapahtuma on 1.1.2016 tai myöhemmin.”

– Eläkkeen saaja saa pitää molemmat, sekä eläkkeen että korvaukset, kolmen vuoden ajan tai siihen asti, että hän täyttää 68 vuotta.

– Soitin juhannuksen aatonattona Ilmariseen. Kososen asian käsittelijä oli jo lomalla, mutta jätin soittopyynnön. Pyysin heitä ystävällisesti tarkistamaan, mitä laki asiasta sanoo.

– Lakiasiain päällikkö soittikin minulle takaisin. Hän sanoi olevansa tyytyväinen, että asia oli tullut esiin, sillä heillekin tapaus (vanhuuseläkkeellä olevan työtapaturma) oli ensimmäinen.

Kososelle Ilmarinen oli tiedottanut saman tien.

– Kuinka ollakaan, oltiin vaimon kanssa hallissa nimenomaan kalatiskillä, kun sain Ilmariselta soiton. Sieltä sanottiin, että tällä puhelulla eläkkeen takaisinperintä perutaan, Kosonen kertoo.

Kososelle kylläkään ei puhuttu mitään siitä, että hänen tapauksensa olisi ollut ”ensimmäinen”. Kosonen kertoo, että häntä oli soittajan ilmoituksen mukaan pidetty ”rajatapauksena” ja että siksi häneltä oltiin vaatimassa puolen vuoden eläkkeitä takaisin.

YHTEISKUNNAN KANNETTAVA VASTUUNSA

Tilastot kertovat, että yhä vanhemmat ikäluokat käyvät Suomessa töissä, mutta ei vain siksi, että alinta eläkeikää hilataan koko ajan ylöspäin. Julkinen keskustelu myös ajaa ja vaatii yhä vanhempia ikäluokkia pitämään yhden hengen talkoita sen – joidenkin käsityksen mukaan täysin olemattoman – kestävyysvajeen kutistamiseksi.

Lumijärvi vahvistaa sen Kimmo Kososen tiedon, että iäkkäämmille ja kokeneemmille työntekijöille sattuu vakavampia tapaturmia kuin nuorille, jotka muuten ovat työtapaturmatilastojen kärjessä.

– Yhteiskunnan pitää kantaa ne riskit, jos iäkkäitä ihmisiä vaaditaan käymään töissä, Kosonen sanoo.

Kososen mukaan myös vahinkovakuutusyhtiö If toimi ”oudolla tavalla”. Nimenomaan If vaati vielä sairauslomalla olevaa Kososta kolmikantaiseen työkykyneuvotteluun. Myös Lumijärvi pitää tätä erikoisena.

– Tällainen työntekijän, yrityksen edustajan ja työterveyslääkärin neuvottelu ei kuulu vakuutusyhtiölle millään lailla, Lumijärvi alleviivaa.

Kososesta tuntuu loukkaavalta sekin, että Ilmarinen ja If ovat neuvotelleet keskenään hänen tapauksestaan mitään itse kyseiselle henkilölle ilmoittamatta.

Eläkeasiassaan Kosonen on saanut voiton vakuutusyhtiöstä Teollisuusliiton avustuksella. Muu juridinen taistelu jatkuu vielä. If ilmoitti lopettavansa työkyvyttömyyskorvauksen maksamisen Kososelle vedoten siihen, että hänelle oli sattunut 1980-luvulla saman ranteen veneluun murtuma työtapaturmassa. Kososelle asia on käsittämätön, sillä hän kertoo, ettei tuo vanha vamma ole koskaan häntä vaivannut.

– Enhän minä olisi sitä edes muistanut, Kosonen puuskahtaa.

Teollisuusliiton asiantuntija Lumijärvi katsoi myös, että Ifin päätöksestä kannattaisi valittaa. Tapaturma-asioiden muutoksenhakulautakunnalle on tehty valitus, ja nyt Kosonen ei voi muuta kuin odottaa.

– Joko lautakunta hyväksyy Ifin päätöksen ja Kososen valitus hylätään kokonaan. Tai lautakunta katsoo, että työkyvyttömyyttä pitää korvata esimerkiksi kaksi kuukautta lisää. Tai sitten lautakunta katsoo, että Kososelle pitää maksaa korvauksia ylärajaan asti eli kolme vuoden ajan tapaturmasta, Lumijärvi sanoo.

– Hanskaa on tullut molemmille poskille ihan kunnolla, Kosonen kuvailee tunteitaan siitä, miten vakuutusyhtiöt ovat häntä kohdelleet.

– Kyllä me tiedämme, että vakuutusyhtiöt ovat bisnestä. Mutta ei niiden tarvitse kerätä voittojaan tällaisilla keinoilla!

– Lakeja on noudatettava. Minä uskon sopimisen yhteiskuntaan. Liitoissa on kuitenkin voima ja niiden kautta pitää ihmisiä ja sopimusjärjestelmiä puolustaa. Jos yhteiskunnassa ei vallitse mikään muu kuin vahvemman oikeus ja painovoiman laki, ei tavallinen ihminen pitkälle pärjää.

Lumijärvi alleviivaa vielä kertaalleen sitä ainutlaatuista keinoa, joka on kaikkien teollisuusliittolaisten käytössä:

– Jos yhtään epäilyttää tai hämmästyttää jokin asia Kelan, eläkelaitoksen tai työtapaturmasta tehdyssä päätöksessä, kysy! Meille kannattaa aina soittaa!

Teollisuusliiton työympäristö- ja sosiaaliturva-asioiden päivystys puh. 020 690 449, ma–pe klo 8.30–15.00

Kimmo Kosonen Vuosaaren Ruusuniemessä kalavesillään. Kosonen työskenteli pitkään samoissa maisemissa Valmetin telakalla.

TEKSTI SUVI SAJANIEMI
KUVAT PEKKA ELOMAA