Samae Koskinen kuvattiin Herttoniemen kirjastossa. ”Suoritin itse siviilipalvelukseni kirjaston musiikkiosastolla. Kirjastot ovat hyvinvointiyhteiskunnan ydintä.”

Toivoa epätoivon sijaan – Samae Koskisen uusi levy on tuonut kehuja ja tappouhkauksia

TEKSTI JA KUVAT SAMI TURUNEN

Mitä syntyy, kun taitava popmuusikko tympääntyy epäoikeudenmukaisuuteen ja myrkylliseen keskustelukulttuuriin? Huikean hienoa, protestihenkistä musiikkia.

Viime syksyn pimenevinä iltoina Samae Koskisen mitta tuli täyteen. Hän oli aikansa kuunnellut yhteiskunnallisen keskustelun ilmapiiriä.

– Ministeri kutsuu ihmisiä aavikkoapinoiksi tai raiskauksen uhria nimitellään netissä kusihuoraksi. Rikkaille annetaan verohelpotuksia ja köyhiltä, joilla menee valmiiksi päin helvettiä, napataan lisää pois. Mietin, mihin maa on menossa.

Koskinen tunnetaan perinteisestä popmusiikista, jossa on iloa, ihmissuhteita, haikeutta ja elämän arkihavaintoja. Uudella levyllä lauletaan yhteiskunnan näkymättömistä ja vähempiosaisista. Lauletaan eriarvoisuudesta, leikkauksista, rasismista, ihmisarvosta. Lauletaan siitä, miten sivistyksen viimeisiä rippeitä napsitaan pois, lauletaan somevihasta ja siitä, miten on normaalia olla natsi.

vaikka pystyisit työkyvyn pitämään / saat kenkää jollei naama miellytä

ei käy kateeksi työnhakijaa / kun työmatkaan menee enemmän kuin tienaa

TIETOISTA RISKINOTTOA

Koskinen on aiemmin vältellyt kantaaottavuutta.

– Olen kirjoittanut poliittisia lauluja, mutta sysännyt ne sivuun, koska ajattelin, että ei niitä kukaan halua kuulla. Ja jos laulat Suomessa väärän tahon hyväntekeväisyyskeikalla, saat leiman otsaasi ja kymmenen äijää on sanomassa, että mä poltan sun levyt.

Kuinka paljon hirvitti tehdä tällainen levy?

– Asteikolla 1–10, kyllä se kympin tienoilla oli, ja tappouhkauksiakin on tullut. Mutta kun soitin lauluja kokeeksi keikoilla, monet tulivat keikan jälkeen kehumaan. Olen myös saanut satoja viestejä, että kiva kun joku avaa suuntaan. Siksi tämä on tuntunut merkitykselliseltä.

Mä näin unta että kaikki meni hyvin on hurja kokonaisuus. Sen vahvuus syntyy vähäeleisten sovitusten ja vahvojen sanojen kontrastista. Koskinen maalaa tehokkailla riimeillä isoja kuvia, joissa aukenevat rujot epäoikeudenmukaisuudet. Kuulija tarvitsee ymmärrystä yhteiskunnasta sekä ironian tajua, mutta jos niitä löytyy, levy hykerryttää ja yhtä aikaa kauhistuttaa.

miten perua netflix, miten perua hbo / se on tosi vaikeeta, jos niitä ei edes oo

kuka säästämään pystyy, kun ei palkasta mitään jää / kaikki menee kun ei oo vyötä mitä kiristää

SAMAE KOSKINEN

45-vuotias laulaja-lauluntekijä.
Aiemmin tehnyt kahdeksan sooloalbumia, sitä ennen tunnettu muun muassa Sister Flo -yhtyeestä.
Asuu Helsingissä, syntynyt Riihimäellä, kannattaa Hämeenlinnan Pallokerhoa.

ARVOKESKUSTELUA KAIVATAAN

Levy syntyi kolmessa kuukaudessa. Ankeimmat kappaleet jäivät matkan varrella pois, ja lopputulos on tiivis puolen tunnin setti. Mitään ei ole suotta paisuteltu.

– Olen soittanut yksin satoja keikkoja, ja siksi uskalsin luottaa levyllä samaan linjaan, jotta tekstit nousevat paremmin esiin. Näistä asioista on ehkä tehokkaampaa laulaa tuolla lailla hellästi kuin että huutaisi täysillä ’haista natsi perse’.

Levyn viestiä ei ole suunnattu suoraan nykyhallituksen tekemisille, vaikka ne taustalla ovatkin. Päätöksiin olisi helppoa osoitella syyllisiä, mutta Koskinen on jättänyt sen visusti pois.

– Maalittaminen kuuluu oikeistopopulistien pelikirjaan. Mä olen vaan herkkä jäbä Riihimäeltä, joka on tehnyt biisejä. Levy arvostelee arvoja, joilla päätöksiä tehdään, Koskinen sanoo.

– Moni frendi on sitä mieltä, että on OK laittaa köyhät poimimaan risuja, etteivät he makaisi laiskana kotona. Siinä kohtaa haastan, että meillä jokaisella on kädessä vähän eri kortit tähän elämään.

Koskisen mukaan moni vaatimattomistakin lähtökohdista hyvään asemaan noussut ihminen, ”jolla on kolme mersua pihassa”, unohtaa nopeasti taustansa. Menestys on yhdistelmä monia asioita, joihin kuuluu yhteiskunnan tarjoama koulutus ja terveydenhuolto.

– Se, että menestys olisi kokonaan omaa ansiota, on ihan kukkuluuruu-ajatus.

lisää niille joilla on tarpeeks, niiltä pois joil ei oo mitään

on tänään taas vähän pimeempää

Samae Koskinen: Nyt on normaalia olla natsi

TOIVOA PIMEYTEEN

Protestilaulut yhdistetään usein 1970-luvun Irwin Goodmaniin tai Simo Salmiseen. Koskinen karsastaa rinnastusta, mutta on sen myös hyväksynyt.

– Toivoisin, että ihmisille ei sanottaisi asioita, mitä heille nykyään sanotaan tai että heille ei tehtäisi asioita, joita tällä hetkellä tehdään. Kaikkein eniten levy on pettymys siihen, miten olemme tilanteessa, jossa sivistymättömyys on hyve.

Vaikka levyssä on pimeyttä, murhetta ja toivottomuutta, tekoprosessi oli katarttinen, puhdistava.

Muuta linjaa rikkoo toiseksi viimeinen, hyvin kauniilla melodialla kulkeva kappale. Mutta levy on hyvällä lailla vanhanaikainen albumikokonaisuus, jossa on mietitty dramaturgia: jos Mä näin unta onkin harhauttavan kaunista, viimeisessä kappaleessa matto sitten vedetään lopullisesti kuulijan alta.

Synkästä levystä huolimatta Koskinen sanoo, että hänen oma elämänsä ei ole yhtään synkkää.

– Katson kun lapset kasvavat, teen ruokaa ystäville, teen pihahommia landella ja olen illalla onnellisen väsynyt. Suomessa on paljon asioita, joista voi olla onnellinen. Euroopassakin on maita, missä tällaista levyä ei voisi edes tehdä.

Koskinen tekee yleensä ajatonta musiikkia, mutta uusi levy on erilainen kuin aiemmat soololevyt.

– En haluaisi esittää näitä kappaleita enää viiden vuoden päästä. Haluaisin, että maailma on jo silloin muuttunut.

mä näin unta että yhtäkkiä oli kivaa, jokainen sai olla sitä mitä on

vaik nukkuu kuinka pitkään tai nähdä tuoreen auringon