Samae Koskinen kuvattiin Herttoniemen kirjastossa. ”Suoritin itse siviilipalvelukseni kirjaston musiikkiosastolla. Kirjastot ovat hyvinvointiyhteiskunnan ydintä.”

Toivoa epätoi­von sijaan – Samae Koski­sen uusi levy on tuonut kehuja ja tappouhkauksia

TEKSTI JA KUVAT SAMI TURUNEN

Mitä syntyy, kun taitava popmuusikko tympään­tyy epäoi­keu­den­mu­kai­suu­teen ja myrkyl­li­seen keskus­te­lu­kult­tuu­riin? Huikean hienoa, protes­ti­hen­kistä musiikkia.

Viime syksyn pime­ne­vinä iltoina Samae Koski­sen mitta tuli täyteen. Hän oli aikansa kuun­nel­lut yhteis­kun­nal­li­sen keskus­te­lun ilmapiiriä.

– Minis­teri kutsuu ihmi­siä aavik­koa­pi­noiksi tai rais­kauk­sen uhria nimi­tel­lään netissä kusi­huo­raksi. Rikkaille anne­taan vero­hel­po­tuk­sia ja köyhiltä, joilla menee valmiiksi päin helvet­tiä, napa­taan lisää pois. Mietin, mihin maa on menossa.

Koski­nen tunne­taan perin­tei­sestä popmusii­kista, jossa on iloa, ihmis­suh­teita, haikeutta ja elämän arki­ha­vain­toja. Uudella levyllä laule­taan yhteis­kun­nan näky­mät­tö­mistä ja vähem­pio­sai­sista. Laule­taan eriar­voi­suu­desta, leik­kauk­sista, rasis­mista, ihmi­sar­vosta. Laule­taan siitä, miten sivis­tyk­sen viimei­siä rippeitä napsi­taan pois, laule­taan some­vi­hasta ja siitä, miten on normaa­lia olla natsi.

vaikka pystyi­sit työky­vyn pitä­mään /​ saat kenkää jollei naama miellytä

ei käy kateeksi työn­ha­ki­jaa /​ kun työmat­kaan menee enem­män kuin tienaa

TIETOISTA RISKINOTTOA

Koski­nen on aiem­min vältel­lyt kantaaottavuutta.

– Olen kirjoit­ta­nut poliit­ti­sia lauluja, mutta sysän­nyt ne sivuun, koska ajat­te­lin, että ei niitä kukaan halua kuulla. Ja jos laulat Suomessa väärän tahon hyvän­te­ke­väi­syys­kei­kalla, saat leiman otsaasi ja kymme­nen äijää on sano­massa, että mä poltan sun levyt.

Kuinka paljon hirvitti tehdä tällai­nen levy?

– Astei­kolla 1–10, kyllä se kympin tienoilla oli, ja tappouh­kauk­sia­kin on tullut. Mutta kun soitin lauluja kokeeksi keikoilla, monet tuli­vat keikan jälkeen kehu­maan. Olen myös saanut satoja vies­tejä, että kiva kun joku avaa suun­taan. Siksi tämä on tuntu­nut merkitykselliseltä.

Mä näin unta että kaikki meni hyvin on hurja koko­nai­suus. Sen vahvuus syntyy vähäe­leis­ten sovi­tus­ten ja vahvo­jen sano­jen kont­ras­tista. Koski­nen maalaa tehok­kailla riimeillä isoja kuvia, joissa auke­ne­vat rujot epäoi­keu­den­mu­kai­suu­det. Kuulija tarvit­see ymmär­rystä yhteis­kun­nasta sekä ironian tajua, mutta jos niitä löytyy, levy hyker­ryt­tää ja yhtä aikaa kauhistuttaa.

miten perua netflix, miten perua hbo /​ se on tosi vaikeeta, jos niitä ei edes oo

kuka sääs­tä­mään pystyy, kun ei palkasta mitään jää /​ kaikki menee kun ei oo vyötä mitä kiristää

SAMAE KOSKINEN

45-vuotias laulaja-laulun­te­kijä.
Aiem­min tehnyt kahdek­san sooloal­bu­mia, sitä ennen tunnettu muun muassa Sister Flo ‑yhtyeestä.
Asuu Helsin­gissä, synty­nyt Riihi­mäellä, kannat­taa Hämeen­lin­nan Pallokerhoa.

ARVOKESKUSTELUA KAIVATAAN

Levy syntyi kolmessa kuukau­dessa. Ankeim­mat kappa­leet jäivät matkan varrella pois, ja loppu­tu­los on tiivis puolen tunnin setti. Mitään ei ole suotta paisuteltu.

– Olen soit­ta­nut yksin satoja keik­koja, ja siksi uskal­sin luot­taa levyllä samaan linjaan, jotta teks­tit nouse­vat parem­min esiin. Näistä asioista on ehkä tehok­kaam­paa laulaa tuolla lailla hellästi kuin että huutaisi täysillä ’haista natsi perse’.

Levyn vies­tiä ei ole suun­nattu suoraan nyky­hal­li­tuk­sen teke­mi­sille, vaikka ne taus­talla ovat­kin. Päätök­siin olisi help­poa osoi­tella syyl­li­siä, mutta Koski­nen on jättä­nyt sen visusti pois.

– Maalit­ta­mi­nen kuuluu oikeis­to­po­pu­lis­tien peli­kir­jaan. Mä olen vaan herkkä jäbä Riihi­mäeltä, joka on tehnyt biisejä. Levy arvos­te­lee arvoja, joilla päätök­siä tehdään, Koski­nen sanoo.

– Moni frendi on sitä mieltä, että on OK lait­taa köyhät poimi­maan risuja, ettei­vät he makaisi lais­kana kotona. Siinä kohtaa haas­tan, että meillä jokai­sella on kädessä vähän eri kortit tähän elämään.

Koski­sen mukaan moni vaati­mat­to­mis­ta­kin lähtö­koh­dista hyvään asemaan nous­sut ihmi­nen, ”jolla on kolme mersua pihassa”, unoh­taa nopeasti taus­tansa. Menes­tys on yhdis­telmä monia asioita, joihin kuuluu yhteis­kun­nan tarjoama koulu­tus ja terveydenhuolto.

– Se, että menes­tys olisi koko­naan omaa ansiota, on ihan kukkuluuruu-ajatus.

lisää niille joilla on tarpeeks, niiltä pois joil ei oo mitään

on tänään taas vähän pimeempää

Samae Koski­nen: Nyt on normaa­lia olla natsi

TOIVOA PIMEYTEEN

Protes­ti­lau­lut yhdis­te­tään usein 1970-luvun Irwin Good­ma­niin tai Simo Salmi­seen. Koski­nen karsas­taa rinnas­tusta, mutta on sen myös hyväksynyt.

– Toivoi­sin, että ihmi­sille ei sanot­taisi asioita, mitä heille nyky­ään sano­taan tai että heille ei tehtäisi asioita, joita tällä hetkellä tehdään. Kaik­kein eniten levy on petty­mys siihen, miten olemme tilan­teessa, jossa sivis­ty­mät­tö­myys on hyve.

Vaikka levyssä on pimeyttä, murhetta ja toivot­to­muutta, teko­pro­sessi oli katart­ti­nen, puhdistava.

Muuta linjaa rikkoo toiseksi viimei­nen, hyvin kauniilla melo­dialla kulkeva kappale. Mutta levy on hyvällä lailla vanhan­ai­kai­nen albu­mi­ko­ko­nai­suus, jossa on mietitty drama­tur­gia: jos Mä näin unta onkin harhaut­ta­van kaunista, viimei­sessä kappa­leessa matto sitten vede­tään lopul­li­sesti kuuli­jan alta.

Synkästä levystä huoli­matta Koski­nen sanoo, että hänen oma elämänsä ei ole yhtään synkkää.

– Katson kun lapset kasva­vat, teen ruokaa ystä­ville, teen piha­hom­mia landella ja olen illalla onnel­li­sen väsy­nyt. Suomessa on paljon asioita, joista voi olla onnel­li­nen. Euroo­pas­sa­kin on maita, missä tällaista levyä ei voisi edes tehdä.

Koski­nen tekee yleensä ajatonta musiik­kia, mutta uusi levy on erilai­nen kuin aiem­mat soololevyt.

– En haluaisi esit­tää näitä kappa­leita enää viiden vuoden päästä. Haluai­sin, että maailma on jo silloin muuttunut.

mä näin unta että yhtäk­kiä oli kivaa, jokai­nen sai olla sitä mitä on

vaik nukkuu kuinka pitkään tai nähdä tuoreen auringon