Talous kuntoon ja kurssi kohti Pohjoismaita
TEKSTI ASKO-MATTI KOSKELAINEN
KUVA ISTOCK
Teollisuusliiton tavoitteena vaalikaudelle 2027–2031 on palauttaa työmarkkinoille vakaus, reiluus ja turva. Taloutta ei korjata leikkauksilla, vaan kasvua rakentamalla.
Teollisuusliitto julkaisi 10. kesäkuuta työelämä- ja kasvutavoitteensa vaalikaudelle 2027–2031.
Teollisuusliiton sanoma eduskuntavaaleissa 2027 kiteytyy ajatukseen katseesta tulevaisuuteen: kyse ei ole menneiden ratkaisujen perumisesta, vaan kohdennetuista uudistuksista, joille löytyy vastineita muista Pohjoismaista. Vakaat ja oikeudenmukaiset työmarkkinat eivät synny heikentämällä työntekijöiden asemaa, vaan vahvistamalla luottamusta, valvontaa ja yhteisiä pelisääntöjä.
Teollisuusliiton mukaan uudistuva ja kilpailukykyinen teollisuus on talouskasvun, työllisyyden ja julkisen talouden perusta. Ilman teollisia investointeja Suomi jää jälkeen verrokkimaistaan niin tuottavuudessa kuin osaamisessa.
Teollisuusliiton sanoma eduskuntavaaleissa 2027 kiteytyy ajatukseen katseesta tulevaisuuteen.
Teollisuusliiton kasvumalli rakentuu investoinneista, osaamisesta ja reilusta siirtymästä. Sen ydinviesti seuraavalle hallitukselle on selvä: kestävää taloutta ei synny säästämällä maata hengiltä, vaan rakentamalla kasvua työn ja teollisuuden kautta.
KOLME ONGELMAA, MONTA RATKAISUA
Teollisuusliiton työelämätavoitteiden mukaan työmarkkinoiden kolme keskeistä ongelmaa ovat työsuhde- ja toimeentuloturvan heikentyminen, työperäisen hyväksikäytön yleistyminen sekä työmarkkinoiden tasapainon horjuminen. Näihin Teollisuusliitto tarjoaa laajan paketin lainsäädäntömuutoksia.
Työsuhdeturvaa liitto haluaa vahvistaa erityisesti irtisanomistilanteissa. Tuotannollis-taloudelliselta irtisanomiselta edellytettäisiin jatkossa painavaa syytä, ja työnantajan olisi osoitettava, että irtisanominen on viimeinen keino. Perusteettomien määräaikaisten sopimusten ja ketjutuksen torppaaminen on keskiössä, samoin osa-aikaisten aseman parantaminen. Osa-aikatyölle vaadittaisiin perusteltu syy ja työnantajaa velvoitettaisiin tarjoamaan lisätunteja ja kokoaikatyötä.
Tuotannollis-taloudelliselta irtisanomiselta edellytettäisiin jatkossa painavaa syytä.
Toimeentuloturvan osalta liitto esittää lomautusten taloudellisen riskin tasaisempaa jakamista sekä merkittäviä korjauksia työttömyysturvaan. Ansiosidonnaisen liian nopeaa porrastusta lievennettäisiin, lapsikorotus palautettaisiin ja suojaosa otettaisiin uudelleen käyttöön, jotta työn vastaanottaminen olisi kannattavampaa.
PALKKAVARKAUS RIKOKSEKSI
Työperäisen hyväksikäytön torjunnassa Teollisuusliitto ajaa palkkavarkauden kriminalisointia, ammattiliitoille kanneoikeutta ja tilaajavastuun merkittävää tiukentamista alihankintaketjuissa. Viranomaisten resursseja ja toimivaltuuksia pitää kasvattaa, ja veronumeron käyttöä laajentaa riskialoille rakennusalan ulkopuolelle. Liitto korostaa hyväksikäytön uhrien oikeuksia, kuten oikeus- ja tulkkausapua sekä toimivampaa oleskelulupajärjestelmää hyväksikäyttötilanteissa.
Teollisuusliitto ajaa palkkavarkauden kriminalisointia, ammattiliitoille kanneoikeutta ja tilaajavastuun merkittävää tiukentamista alihankintaketjuissa.
Työmarkkinoiden tasapainoa liitto hakee ehdottamalla uudistuksia sovittelujärjestelmään, korjaamalla lakko-oikeuden rajoitusten ylilyöntejä ja vahvistamalla työehtosopimusjärjestelmää. Yleissitovuuden kriteereitä halutaan vahvistaa, paikallisen sopimisen laatua parantaa ja tulkintaetuoikeutta kääntää työntekijöiden hyväksi. Lisäksi luottamusmiehen asema halutaan turvata lailla kaikilla työpaikoilla.
TALOUS NOUSEE VAIN TEOLLISUUDEN VAHVISTAMISELLA
Teollisuusliiton kasvupoliittiset tavoitteet jakaantuvat neljään kokonaisuuteen: koulutus ja osaaminen, teollisuuspolitiikka, oikeudenmukainen siirtymä sekä metsäpolitiikka. Lisäksi liitolla on erilliset puolustusteollisuutta koskevat tavoitteet.
Koulutus nähdään teollisuuden kohtalonkysymyksenä. Teollisuusliitto vaatii ammatilliseen koulutukseen lisää resursseja, enemmän lähiopetusta ja ohjausta sekä rahoitusmallin korjaamista. Osaavan työvoiman saatavuus edellyttää teknisen työn ja teknologiaopetuksen vahvistamista jo peruskoulussa. Lisäksi liitto painottaa aikuiskoulutuksen ja jatkuvan oppimisen merkitystä teollisuuden kaksoissiirtymässä, jossa vihreä siirtymä ja digitalisaatio muuttavat työtä nopeasti.
Teollisuusliitto vaatii ammatilliseen koulutukseen lisää resursseja.
Teollisuuspolitiikan keskiössä ovat investointien edellytykset. Liitto esittää tutkimus-, kehitys- ja innovaatiopanostusten nostamista vähintään neljään prosenttiin bruttokansantuotteesta sekä teollisten investointien lupaprosessien sujuvoittamista. Erityisen tärkeänä pidetään kohtuuhintaista ja puhdasta energiaa sekä toimivaa liikenne- ja logistiikkainfrastruktuuria. Yritystukipolitiikan on oltava mukautuvaa: tukien on oltava määräaikaisia, kohdennettuja ja uudistumista edistäviä, ei vanhoja rakenteita ylläpitäviä.
POLITIIKAN ON OLTAVA HYVÄKSYTTÄVÄÄ
Ilmasto- ja energiapolitiikassa Teollisuusliitto korostaa oikeudenmukaista siirtymää. Ilman työntekijöiden ja alueiden huomioimista ilmastotoimet menettävät hyväksyttävyyttään. Liitto vaatii päätöksenteossa työllisyysvaikutusten arviointia ja toimia, joilla teknologinen murros ei jätä työntekijöitä yksin. Tekoälyn ja automaation aiheuttamiin irtisanomisiin olisi hyvä suhtautua äkillisinä rakennemuutoksina, joihin liittyy vahva muutosturva ja koulutusmahdollisuudet.
Metsäpolitiikassa liitto painottaa metsäteollisuuden ja maakuntien elinvoimaa. Kotimaisen puun saatavuus, korkeamman jalostusasteen tuotteet ja puurakentaminen ovat kasvun avaimia. Samalla liitto vaatii puuttumaan metsätalouden työperäiseen hyväksikäyttöön ja varmistamaan osaavan, työsuhteisen työvoiman käytön erityisesti valtion mailla.
Ilmasto- ja energiapolitiikassa Teollisuusliitto korostaa oikeudenmukaista siirtymää.
Puolustusteollisuudessa Teollisuusliitto näkee hyödyntämätöntä potentiaalia. Kasvavat puolustusmenot on kytkettävä nykyistä vahvemmin kotimaiseen teollisuuteen, työllisyyteen ja huoltovarmuuteen. Hankinnoissa suorituskyky on ratkaisevaa, mutta teollisuuspoliittiset näkökulmat on liiton mukaan nostettava mukaan päätöksentekoon.
LUE LISÄÄ
Teollisuusliiton työelämä- ja kasvutavoitteet vaalikaudelle 2027–2031