”Aikamoista myllerrystä” – Puusepänteollisuudessa on eletty hankalia aikoja
TEKSTI ANTTI HYVÄRINEN
KUVA ISTOCK
Puusepänteollisuuden tuotantolaitokset käyvät vajaalla teholla, koska kysyntää ei ole tarpeeksi. Alan vaikea tilanne voi helpottaa, jos rakentaminen virkoaa horroksestaan.
Tästä on kyse
- Suomalainen puusepänteollisuus on ollut vaikeuksissa viime vuosina. Tuotantokapasiteettia on merkittävästi käyttämättä, sillä kysyntä on ollut heikkoa.
- Puusepänteollisuudessa valmistetaan muun muassa ikkunoita, ovia ja huonekaluja. Valtaosa tuotannosta menee kotimaan markkinoille.
- Rakentaminen ohjaa puusepänteollisuuden näkymiä. Jos rakentaminen lähtee selvään kasvuun, puusepänteollisuudessa vaikutukset näkyvät noin vuoden kuluttua.
Suomalainen puusepänteollisuus toimii nyt säästöliekillä parempia aikoja odotellessa, kertoo Teollisuusliiton sopimusasiantuntija Eero Juhonen puutuotesektorilta. Rakentaminen on ollut viime vuodet jäissä, joten ikkunoita, ovia ja kalusteita on kysytty vähän.
– Erittäin harvassa yksikössä tehdään töitä kolmessa vuorossa. Kapasiteettia olisi moninkertaiseen tuotantoon, Juhonen kertoo.
Korona-aikaan puusepänteollisuuden tuotteiden kysyntä kasvoi hetkellisesti, mutta palasi nopeasti vanhalle tasolle. Kotimainen kysyntä ratkaisee paljon, sillä alan tuotteet jäävät pääosin Suomeen.
– Vientiä ulkomaille on todella vähän, Juhonen sanoo.
Viime vuosien nopea hintojen nousu ja sotien tuomat epävarmuudet ovat saaneet kuluttajat varovaisiksi. Sisustusprojekteja on lykätty tai ostettu halvinta mahdollista.
– Itse kukin käy Ikeassa. Valitettavan suuri osa myydyistä huonekaluista tehdään ulkomailla, Juhonen sanoo.
HUONEKALUVALMISTAJILLA VAIKEAA
Monissa puusepänteollisuuden yrityksissä tehdään lyhennettyä työviikkoa. Myöskään lomautuksilta, irtisanomisilta ja konkursseilta ei ole vältytty. Varsinkin huonekaluvalmistajien vaikeudet ovat olleet paljon uutisissa.
– Aikamoista myllerrystä on tapahtunut vuosien saatossa, Juhonen sanoo.
Esimerkkejä on useita. Askon ja Sotkan huonekaluliikkeet omistava Indoor Group sekä Askon huonekalutehdas Insofa Oy asetettiin konkurssiin helmikuussa 2026. Lahden sohvatehtaalla työt loppuivat noin 70 työntekijältä.
Kaikki nämä ovat pysyviä työpaikkojen vähenemisiä.
Huonekaluvalmistaja Isku Interior Oy kävi läpi yrityssaneerauksen, joka tuli päätökseen lokakuussa 2025. Juhonen kertoo, että Iskun tuotannon työntekijöiden määrä on pudonnut 1990-luvun lopun 500:sta nykyiseen alle 150:een.
Kylpyhuonekalusteita Nakkilassa valmistanut Temal Oy asetettiin konkurssiin elokuussa 2026. Temalilla oli henkilöstöä vajaa 30.
Nobia Finland Oy:n tehdas Lahden Nastolassa lopetettiin vuonna 2025 ja keittiökalusteiden valmistus siirrettiin Tanskaan. Tehtaan tuotannossa oli noin 80 työntekijää.
– Kaikki nämä ovat pysyviä työpaikkojen vähenemisiä. Uutta ei ole tulossa, koska tuotannot ovat vajaakäytöllä, Juhonen sanoo.
PIENTALOJEN RAKENTAMINEN VÄHISSÄ
Tilastokeskuksen tietojen mukaan vuonna 2018 rakennuspuusepäntuotteiden valmistuksessa työskenteli noin 13 200 henkilöä (henkilötyövuotta). Vuonna 2024 henkilöstön määrä oli laskenut noin kahdella tuhannella. Vastaavasti vuonna 2018 alalla oli 1488 yritystä. Kuusi vuotta myöhemmin yrityksiä oli 78 vähemmän.
Huonekalujen valmistuksessa työskenteli vuonna 2018 noin 6000 henkilöä (henkilötyövuotta). Vuonna 2024 työpaikkoja oli yli 500 vähemmän. Huonekaluyritysten määrässä ei tapahtunut suurta muutosta. Yrityksiä oli 1091 kappaletta vuonna 2018 ja vuonna 2024 kahdeksan vähemmän.
Usealla tilauskanavalla on ollut vaikeaa samaan aikaan, ja se on iskenyt suonta ronskisti puusepänteollisuudessa.
Teollisuusliiton erikoistutkija Matti Roitto yhteiskuntavaikuttamisen ja tutkimuksen yksiköstä kertoo, että puusepänteollisuuden heikko markkinatilanne on monen tekijän summa.
Korot ja hinnat ovat nousseet ja arvonlisäveroa on nostettu. Kuluttajien tilanne on ollut epävarma, eikä pientaloja ole juuri rakennettu. Korjausrakentaminenkin on ollut vähäistä.
– Usealla tilauskanavalla on ollut vaikeaa samaan aikaan, ja se on iskenyt suonta ronskisti puusepänteollisuudessa. Pientalot ovat kuitenkin se suurin yksittäinen tekijä, Roitto kertoo.
NOUSUKAUSI NÄKYY VIIVEELLÄ
Vuonna 2026 Suomessa on kerrottu ennakoitua suuremmista talouskasvuluvuista ja kotimaisen kysynnän elpymisestä. Rakentamisessakin on merkkejä heräämisestä.
– Talouden elpyminen näkyy puusepänteollisuudessa viiveellä, Eero Juhonen sanoo.
Juhosen arvion mukaan viive voi olla vuoden pituinen.
– Jos rakentaminen lähtee nousemaan, olemassa oleville yrityksille pitäisi löytyä markkinaa, sillä toimijoita on poistunut.
Puusepänteollisuudessa tuotekehitys on Juhosen arvion mukaan pääosin olemassa olevien tuotteiden kehitystä. Kokonaan uudet tuotteet ovat harvinaisempia.
– Tuotekehitystä tapahtuu. Ovien ja ikkunoiden ominaisuuksia kehitetään, Juhonen sanoo.
Työehtosopimus helpommin luettavaksi
Puusepänteollisuuden yleissitovan työehtosopimuksen ovat neuvotelleet Teollisuusliitto ja Puusepänteollisuus ry. Myös Puuteollisuus ry on yhtynyt sopimukseen.
Nykyinen työehtosopimus on voimassa 1.5.2025–30.4.2028. Viimeinen vuosi on optiovuosi, eli osapuolilla on mahdollisuus irtisanoa sopimus kahden vuoden jälkeen. Palkankorotukset noudattavat Teollisuusliiton neuvottelemaa yleistä linjaa, eli ostovoimakuoppaa kurotaan umpeen.
Sopimuskauden keskellä on hyvä hetki kehittää työehtosopimusta.
– Menossa on työehtosopimuksen rakenteellinen uudistaminen. Muutamme rakennetta ja teemme kielellisiä muutoksia, Eero Juhonen kertoo.
Käytännössä tämä tarkoittaa työehtosopimukseen kertyneiden liitteiden tuomista varsinaiseen tekstiin, yhteen liittyvien asioiden siirtämistä kokonaisuuksiksi ja kieliasun korjaamista.
– Ei muuteta tulkintoja, vaikka sanat muuttuvat, Juhonen kertoo.