Nuoret ovat fiksua väkeä
TEKSTI PETTERI RAITO, TEKIJÄ-LEHDEN PÄÄTOIMITTAJA
Julkisuudessa hälyttävään sävyyn esitetyt huolet nuorten osaamisen ja oppimisen puutteellisuudesta sekä siihen kytketty pelottelu Suomen tulevan pärjäämisen vaarantumisesta ovat rasittavaa luettavaa. Huolten mitta ja määrä ei vastaa todellisuutta miltään osin.
Tosiasia nimittäin on, että nuoret ovat nykyään ihan yhtä fiksuja kuin aikaisemminkin. Heidän kykynsä ja tahtonsa oppia ja omaksua uusia asioita on samalla tasolla kuin tämän päivän entisten nuorten ikäpolvilla. Toinen tosiasia puolestaan on, että Suomen tulevien vuosikymmenten menestyminen ei määrity kouluikäisten kautta, vaan aikuisten tekemien valintojen, ratkaisujen ja päätösten perusteella.
On siis aivan totta, että osaamiselle ja viisaudelle on suuri tarve, mutta se koskee ennen muuta aikuisia, joiden tehtävänä on rakentaa tulevaisuus myös nuorille. Niinpä huolestuneiden katseiden kääntäminen nuoriin edustaakin vastuullisuuden sijaan sen kaapuun puettua vastuunpakoilun mallia, jossa rakenteelliset ongelmat sysätään yksilön niskoille. Tässä tapauksessa vieläpä nuorten taakaksi, joiden elämän pituinen oppimisen matka on vasta alussa, ja joiden ajatteluun liittyvät samoin kuin fyysiset kyvyt ovat vasta kehittymässä ja rakentumassa.
Tämän päivän oppija on huomisen osaaja.
Juuri siksi nuorten lyttääminen ylipäätään ja yksittäisten testien perusteella on epäreilua. Siitä huolimatta, että testit olisivat toistuvia ja kansainvälisesti laajoja kuten PISA, niiden perusteella ei voi tehdä pitäviä, saati kauaskantoisia johtopäätöksiä. Miksi? No, siksi, että tämän päivän oppija on huomisen osaaja, eikä oppiminen pääty yhteen poikkileikkaustutkimukseen.
Toisaalta kysyä sopii, minkälaisia tuloksia saataisiin, jos aikuisia testattaisiin samalla tarkkuudella kuin nuoria? Syntyisikö siitä aihetta riemuun vai sytyke uuteen huolipuheeseen? Olipa vastaus kumpi tahansa, pitää huolipuhe ja synkistely sysätä kaikkinensa syrjään. Niistä ei ole apua, vaan haittaa. Sen sijaan nuorten kannalta olennainen kysymys on, miten heidän kasvuaan ja kehittymistään pystytään ja onnistutaan parhaiten tukemaan ja edistämään.
Vastaus voisi oppimista ja osaamista ajatellen rakentua kahdesta osasta. Ensimmäinen osa on se, että koulutuksen resurssit järjestetään sille tasolle, että korkeatasoinen opetus on mahdollista läpi oppivuosien. Toinen osa on siinä, että nuorten tulevaisuuskuvaa ei pidä hatarilla ennusteilla synkentää, vaan tietojen ja taitojen kannustavalla kehittämisellä kirkastaa.
