HARRASTAJA: Sumopainija Oskari Riihioja: ”Sumossa pitää mennä heti täysiä”

Pikkupojasta saakka painia harrastanut vaasalainen Oskari Riihioja löysi perinteisen painin rinnalle lajin eksoottisemmasta päästä, sumopainista. Menestystä on tullut mukavasti aina MM-mitaleita myöten.

OSKARI RIIHIOJA

Tuotantomestari
Vapo Oy
Vaasa

Sumovyö eli mawashi. Oikea sumovyö on silkkiä, mutta harjoitusvyöksi välttää karumpikin materiaali.

Laihian monitoimihallin painisalissa touhuaa joukko isokokoisia miehiä. Rahtusen muitakin paikalla olijoita pitempi Oskari Riihioja pukee treenikaverinsa päälle pitkää paloletkua muistuttavaa sumovyötä.

Hetkinen… Sumovyötä? Eikös nyt olla sentään lähellä suomalaispainin sydänmaita, Etelä-Pohjanmaata, jossa kreikkalais-roomalainen ja vapaapaini ovat aina olleet kurssissa?

Niin ne ovat edelleen myös Riihiojan ajatuksissa ja vapaa-ajan tekemisissä, jotka ovat kuitenkin hakeneet uusia ulottuvuuksia Japanissa syntyneestä sumopainista. Monta SM-kultaa, hopeaa ja pronssia perinteisen painin puolella voittanut Riihioja on menestynyt myös tuoreimmassa lajivalinnassaan, sillä sumon ei-ammattilaisten MM-kisoista tuli kotiinviemisinä pronssiset mitalit niin vuonna 2018 kuin 2019 alle 100 kiloisten sarjassa.

Myös hopeinen mitali sumon puolelta löytyy. Se tuli varhaisemmilta harrastusvuosilta EM-kisoista. Pronssisia vastaavia on taas peräti kuusi. Tuorein niistä lohkesi viime kevään EM-kisoista Tallinnasta alle 115 kilon sarjasta. Vuoden 2019 MM-kisat käytiin Japanin Osakassa.

Ensimmäiset sumon arvokisat Riihioja kävi läpi vuonna 2007, jolloin mies lähti ”kylmiltään” SM-kisoihin, ja tuliaisina oli heti kättelyssä pronssimitali.

– Kisat taitavat olla viimeiset järjestetyt SM-kisat lajissa, Riihioja muistelee.

Kului vuosia ja tultiin vuoteen 2012, jolloin Riihioja voitti kreikkalais-roomalaisen painin SM-kisoissa kultaa sarjassa 120 kiloa.

– Pääsin mukaan myös kevään olympiakarsintaturnaukseen. Entinen painija ja sumopainija Sami Ylä-Kero otti yhteyttä ja kysyi, olisiko kiinnostusta lähteä Hong Kongiin sumon MM-kisoihin. Myös painija Pekka Rintamäki lähti mukaan. Kisoissa olin sarjassa alle 115 kiloa, ja oltiin myös joukkueena kisaamassa. Kisoista tuli muutama päänahka ja tuli myös turpaan. Itselle jäi hinku päästä vielä kisaamaan, Riihioja kertoo.

Jani Ala-Luhtala pukee harjoitusvyötä Oskari Riihiojalle. Ja se vie aikansa.

HARRASTUS KULKEE SYKLEITTÄIN

Japanissa sumon ympärille on syntynyt omanlaisensa kulttuuri lajiin kuuluvine rituaaleineen.

– Japanissa sumopainijoita kunnioitetaan ja fanitetaan. Yritykset maksavat painijoille, että nämä tulevat joihinkin juhliin käymään.

Suomen leveysasteilla sumo on luonnollisesti paljon oudompi ilmestys, ja mahdollisuudet sen harrastamiselle rajallisemmat. Yksi virallinen lajiseura tosin löytyy Helsingistä, mutta sekin on kaukana Riihiojan kotikaupungista Vaasasta.

Sumossa on rituaalinsa. Yksi niistä on aloitusasento. Oskari Riihiojalta tämäkin sujuu.

– Pohjanmaalla minä ja kanssani kisoja kierrellyt seinäjokinen Hannu Kulmala ollaan järjestetty treenejä akselilla Laihia–Seinäjoki–Peräseinäjoki. Noilta paikkakunnilta olemme saaneet harjoitusvastustajia, ja monesti olemme treenanneet kahdestaan.

Kulmalaa ja Riihiojaa yhdistää paitsi harrastus, myös työ, sillä kumpainenkin työskentelee Vapo Oy:n leivissä puupellettien valmistuksessa, Riihioja yrityksen Ylistaron, Kulmala puolestaan Peräseinäjoen Haukinevan tehtaalla.

Kun sumokisat ovat tiedossa, treenaa Riihioja tiiviisti, ja kun kisat on käyty, viskataan sumovyö hetkeksi kaappiin ja ruvetaan taas sovittelemaan jalkoihin perinteisiä painitossuja.

HETI MENNÄÄN TÄYSILLÄ

Sumossa – sen koommin kuin tavallisessakaan painissa – ei välineillä koreilla. Siitä yksinkertaisesta syystä, että sellaisia ei ole.

– Vyö. Sehän on mukava kampe. Nykyään saa olla alla myös pienet uikkarit tai pyöräilyshortsit.

Sumossa kaikki laitetaan peliin – ja heti. Taktikoida ei ehdi. Oskari Riihioja ja Jani Ala-Luhtala näyttävät mallia.

Yksinkertaisuus pätee myös sumon sääntöihin. Matsin voittaa, jos vastustajan saa kammettua ulos halkaisijaltaan nelimetrisestä kehäympyrästä, tai onnistuu kaatamaan vastustajan siten, että jalkapohjien lisäksi mikä tahansa vastustajan ruumiinosa osuu lattiaan. Lajin erikoisuuksiin kuuluu, että vaikka likaiset otteet ja epäpuhtaudet eivät olekaan sallittuja, saa vastustajaa lyödä avokämmenellä, kunhan lyönti lähtee olkalinjan etupuolelta.

– Onhan se hurjaa, kun isot äijät lyö toisiaan. Kerran matsissa vähän horjahdin, ja minulta lähti kunnon heijari, ja matsi lyötiin sitten heti poikki.

Kerrasta poikki kuuluu sumossa ikään kuin pelin henkeen, ja normaalipainin tapaan siinä ei juurikaan pääse taktikoimaan.

– Pitää mennä heti nollasta sataan. Tavallisessa painissa pystyy taktikoimaan, ja heiluttamaan kaveria, mutta sumossa kehä on niin pieni, että heti pitää mennä täysiä. Joskus vähän harmittaa, että kaikki on kerrasta poikki.

Sumo-ottelun voittaa se, joka saa vastustajan kammettua ulos nelimetrisestä kehästä, tai onnistuu kaatamaan vastustajan siten, että jalkapohjien lisäksi mikä tahansa vastustajan ruumiinosa osuu lattiaan.

Ammattilaisten sumoturnaukset kestävät pitkään, jopa 15 päivää. Amatööriturnaukset, kuten Riihiojankin tapauksessa, ovat nopeampitempoisia. Kevään EM-kisoissa Riihioja otti peräti viisi matsia puolen tunnin sisään.

– Sumossa on yleensä niin, että maitohapot iskevät päälle, kun matsi on ohi, ja kävelee kehästä ulos. EM-kisoissa hävisin muutaman matsin jälkeen, mutta pääsin sitten keräilyeriin, jotka tulivat tosi nopeasti perään. Vielä sitten pronssiottelu. Happea joutui ottamaan koko ajan, ja taas mentiin.

Japanista Riihiojan mieleen jäi hauska muisto.

– Kun japanilaisille sanoo, että on Suomesta, he puhuvat heti muumeista. Niistä meidät siellä tunnetaan.

TEKSTI JARI HAKALA
KUVAT JOHANNES TERVO

Taiteilijat joukossamme – Länsi-Suomen vuoro

Teollisuusliiton vuotuinen kuvataide- ja harrastetöiden näyttely kokosi Murikkaan yhteensä 44 hienoa teosta.

Tällä kerralla näyttelyvuorossa olivat Varsinais-Suomi ja Satakunnan alueet. Seuraavan näyttelyn työt kerätään Hämeen ja Pirkanmaan alueilta. Näyttelyaika on 17.10.2020 – 26.2.2021. Paikkana on jälleen Murikka.

Ohessa on kuvakollaasi nyt helmikuun lopussa päättyvän näyttelyn annista.

Berit Niemi. Lintu.

Berit Niemi. Kobra.

Jouni Nurmela. Elvis.

Teemu Laulajainen. Janus, eli mies peilin edessä.

Merja Hakanen. Vene ja meri.

Pekka Valo. Kärkisorvaaja.

Seija Vikman. Klipsukukkaro.

Heikki Lavonius. Leijona jalustalla.

KUVAT JYRKI LUUKKONEN

HARRASTAJA: Jousiampuja Mika Laaksonen: ”Jos ajatukset ovat jossain muualla, menevät nuolet minne sattuu”

Mika Laaksonen oli haaveillut jousiammunnasta ihan pikkupojasta. Viisikymppisenä hän viimein kokeili lajia, ja se vei mukanaan.

MIKA LAAKSONEN

Kokoonpanotyöntekijä, työsuojeluvaltuutettu
Fincoil LU-VE Oy
Hattula

Lähes kaksikymmentä jousiampujaa asettuu riviin Jyrätien liikuntahalleilla Hämeenlinnassa. Yksi heistä on Mika Laaksonen, joka on harrastanut jousiammuntaa runsaat kaksi vuotta.

– Minähän olen ihan noviisi tässä hommassa verrattuna oikeisiin harrastajiin, jotka ovat ampuneet 20 vuotta tai pidempäänkin, Laaksonen sanoo.

Jousiammunta on kiinnostanut Laaksosta aina. Kymmenvuotiaana hän ampui nuolia itse tekemällään jousipyssyllä. Lajin pariin hän lähti silti vasta 40 vuotta myöhemmin.

– Kävin kokeilemassa jousiammuntaa ulkoradalla syksyllä 2017. Tunsin Nuoli-Haukoista erään vanhemman herrasmiehen, Seppo Kymäläisen, joka antoi vinkkejä ja laitteet käyttööni, ja siitä se lähti.

Nuoli-Haukat on hämeenlinnalainen jousiammuntaseura, joka on perustettu vuonna 1958. Laaksonen on nykyään yksi seuran aktiiviampujista.

– Olen vaistoampuja. Ammun ilman tähtäintä. Haluan mennä vanhan liiton meiningillä ilman härpäkkeitä ja hifistelyä. Katson vain keltaiseen rinkiin ja ammun sinne, Laaksonen selittää.

Suosituimmat jouset ovat olympialaisistakin tuttu tähtäinjousi ja taljajousi. Laaksonen sen sijaan ampuu perinteisellä pitkäjousella, joka useimmiten on käyttäjänsä pituinen.

AMMUNTA LÄHTEE KORVIEN VÄLISTÄ

Laaksonen ottaa nuolen lanteillaan roikkuvasta viinistä eli nuolikotelosta. Hän asettaa sen paikoilleen, vetää jänteen lähelle leukaansa, tähtää ja ampuu. Kymmenen nuolta sinkoutuu tauluun peräperää.

– Ammun vähän turhankin nopeaan. Tahtia pitäisi kuulemma rauhoittaa. Itse koen, että asento pysyy paremmin kasassa, kun ammun nopeasti.

Parhaimmillaan Laaksonen käy ampumassa kolme kertaa viikossa. Hallilla vierähtää helposti kaksikin tuntia kerrallaan.

– Jos en ammu, en kehitykään. Jousiammunta perustuu lihasmuistiin. Jos olen viikon tai kaksi ampumatta, joudun palauttelemaan mieleeni oikeaa ampuma-asentoa.

Tavoitteena Laaksosella on mahdollisimman rento suoritus.

– Alussa monta viikkoa puristin jousta liikaa, ennen kuin ymmärsin, että jousi tekee työn. Jousiammunta ei ole fyysinen laji. Pienet lapsetkin voivat harrastaa sitä, Laaksonen sanoo.

Jousiammunnassa on paljon pieniä niksejä, jotka vaikuttavat suoritukseen. Esimerkiksi leuka on hyvä pitää paikallaan, sillä muutoin osumiin tulee pysty- tai sivuhajontaa. Kun asento sekä jousi- ja sormiotteet ovat kohdallaan, on lopputulos kiinni keskittymisestä, Laaksonen kertoo.

– Suoritus riippuu siitä, saanko tyhjennettyä korvien välin vai enkö. Ammunta on sitten sen mukaista. Jos ajatukset ovat jossain muualla kuin ampumisessa, menevät nuolet minne sattuu.

Vaistoampuminen kiinnostaa minua siksi, että se on ihmisläheistä.

Laaksosen mukaan lajin suola on siinä, että suoritusta voi yrittää parantaa heti seuraavalla kierroksella.

– Tunninkin kun ammun, niin siinä ajassa ehdin voittaa itseni tarkkuudessa monet kerrat.

Kilpailua Nuoli-Haukkojen treeneissä ei harrasteta, vaan kaikki ampuvat omaan tahtiinsa.

– Toiset pitävät kirjaa tuloksista, mutta minä en ikinä laske pisteitä harjoituksissa. Minulla ei ole kovaa kilpailuviettiä. Seurojen väliset divarikisat riittävät minulle, Laaksonen toteaa.

VÄLINEET VOI TEHDÄ ITSEKIN

Vasta kun viimeinenkin ampuja on ampunut viininsä tyhjäksi, käyvät jousiampujat hakemassa nuolensa tauluista.

– Aloittelija saattaa osua ihan yhtä hyvin kuin aktiiviampuja. Itsekin pääsin alussa nopeasti kiinni lajin perusteisiin ja sain onnistumisia. Siitä tuli hyvä fiilis, Laaksonen kertoo.

Sisäradalla jousiampujat ampuvat tauluihin joko kymmenestä tai kahdeksastatoista metristä. Nuoli-Haukoissa jäsenten ikähaitari on noin 10–70 vuotta.

– Jousiammunta sopii kenelle vaan, eikä se ole kallis laji. Satasella saa jo kaaria, ja siinä saattaa olla jänne ja muutama nuolikin mukana. Seura omistaa useita jousia, joita se lainaa jäsenille.

Jousien jäykkyyksiä on erilaisia, ja jokaiselle jousenjännittäjälle löytyy varmasti sopiva jousi, Laaksonen sanoo. Jousen ja nuolien lisäksi harrastaja tarvitsee mukavan asun, tasapohjaiset kengät sekä ranne- ja sormisuojan.

– Sormisuoja on tärkeä varuste. Ilman sitä jousen jänne repisi nahan pois sormista. Niitä on erilaisia. Itse tykkään käyttää kolmisormista ampujanhanskaa, Laaksonen sanoo.

Osa jousiampujista tekee itse jouset, nuolet, jänteet ja viinit.

– Usein taitava tekijä tekee itse omalle jouselle sopivammat nuolet kuin ne, joita saa kaupasta. Eroja on painossa, pituudessa, paksuudessa, jäykkyydessä ja sulissa.

Lisäksi nuolen käyttäytymiseen vaikuttavat kärjen paino, ampujan vetopituus, ammuntatekniikka ja jousen jäykkyys.

– Jos aika vaan riittäisi, minäkin voisin kokeilla tehdä jousia ja nuolia itse, sanoo Laaksonen, joka harrastaa myös moottoripyöräilyä, soittaa kitaraa bändissä ja on ay-aktiivi.

KESÄLLÄ KUTSUVAT ULKORADAT

Jousiampujat asettuvat jälleen riviin taulujen eteen ja jännittävät jousensa. Laji on Laaksosen mieleen myös sosiaalisuutensa vuoksi.

– Meillä on hyvä porukka. Joku tulee heti korjaamaan asentoasi, jos esimerkiksi kyynärpääsi nousee ampuessasi liikaa, Laaksonen kertoo.

Jousella voi myös metsästää, mutta Laaksonen ampuu mieluummin tauluun.

– Olen sen verran luontoihminen, että metsästys ei ole käynyt minulla edes mielessä.

Kesäisin Laaksonen ampuu ulkoradalla Viisarin jousiammuntakeskuksessa. Siellä tauluun pääsee ampumaan 10–70 metristä. Maastoradalla taulut voivat sijaita myös ylä- tai alamäessä.

– Tässä lajissa ei ole koskaan valmis. Se on fiiliksestä kiinni, miten osun. Omaa kehittymistä on mielenkiintoisa seurata, Laaksonen sanoo.

Toiset pitävät kirjaa tuloksista, mutta minä en ikinä laske pisteitä harjoituksissa.

TEKSTI MEERI YLÄ-TUUHONEN
KUVAT HARRI NURMINEN