HARRASTAJA: Rautalankabändin laulaja Marko Iltanen: ”Lauluissamme on kitara, taivas, tähdet ja rakkaus”

Rautalankamusiikki on Oraksen pääluottamusmiehen Marko Iltasen intohimo.

MARKO ILTANEN

Pääluottamusmies
Oras Oy
Eurajoki

The Beatfox ja ”Ei aika mennyt koskaan palaa” Mäntyluodon Ravintola Aallonmurtajassa 15.3.2019.

Raumalainen rautalankayhtye The Beatfox on tanssittanut yleisöä 33 vuotta. Yhtyeen unelmana on saada ensimmäinen omia lauluja sisältävä levy valmiiksi ensi kesäksi.

– Meitä on seitsemän kaveria bändissä. Koska kaikilla on oma työ ja harrastukset ja muu elämä, niin levyn teko on vähän pitempi projekti. Me olemme ennen tehneet muiden säveltämiä kappaleita, covereita. Niitä on helpompi toteuttaa. Mutta nyt pitäisi saada semmoinen levy ulos, missä on mukana ihan omia, kertoo yhtyeen laulaja ja sanoittaja Marko Iltanen.

Levyn sisältö tulee Iltasen mukaan olemaan ”semmoista hieman nopeampitempoisempaa rautalankaa”.

– Olemme huomanneet, että ihmiset tykkäävät sitä tanssia, ja saksofonisoolot sopivat siihen loistavasti.

The Beatfox keikalla Laitilan Kukon torin terassilla 29. kesäkuuta. Laulaja Marko Iltasen kanssa musiikkia tarjoilevat Jussi Tittonen (kitara), Ari Mattila (saksofoni), Aku Laine (rummut), Pertti Tiejoki (basso), Sami Räikkönen (kitara) ja Jami Koivunen (miksaaja).

Iltasen roolina yhtyeessä on laulamisen lisäksi tehdä tekstejä lauluihin yhdessä rumpali Aku Laineen kanssa.

– Ne laulut, joita olemme rumpalin kanssa koittaneet sanoittaa, kertovat kaipauksesta ja elämästä. Niissä on kitara, taivas ja tähdet ja rakkaus. Ne ovat aiheita, mistä aina löytyy sanottavaa.

– Sielunmaisemasta ne laulut tulevat. Pitää vain katsoa, ettei niistä tule liian henkilökohtaisia. Tosi monet suomalaiset rautalankakappaleet kertovat naisista, rakkaudesta ja kaipuusta. Aika vähän suomalaisessa rautalangassa on onnellisia kappaleita.

Sanat Iltanen synnyttää laulun melodiaa hyräilemällä.

– Kun jotain sanoja tulee mieleen, otan sanelimen ja laulan siihen, niin muistan ne seuraavalla kerralla. Kun minulla on aikaa tehdä sanoituksia, niin ei aina välttämättä tule mieleen mitään. Mutta esimerkiksi äsken tein suomenkieliset sanat yhteen rokkikappaleeseen parissa minuutissa.

ILTASILLA ON AINA LAULETTU

Iltasen ensimmäinen julkinen esiintyminen bändin solistina tapahtui 20-vuotiaana automaatioasentajaksi valmistuessa ammattikoulun juhlissa. Kappaleen nimi oli Salattu suru. Laulutekniikkaa hän oli jo sitä ennen harjoitellut raumalaisissa kuoroissa.

– Musiikkimakuni on ihan laidasta laitaan. Olen kuunnellut iskelmää ja tanssimusiikkia jo nuorena. Kari Tapio ja Topi Sorsakoski ovat olleet joskus isoja juttuja.

Kipinän iskettyä Iltanen opetteli soittamaan kitaraa ja suomenteli siinä sivussa lauluja.

Marko Iltasen veli Toni oli vuonna 1986 perustetun The Beatfox-yhtyeen laulusolisti, mutta 2012 hän siirtyi perustamaansa Vallan tuntemattomat -nimiseen bilebändiin ja vapautuneelle laulajan paikalle valittiin Marko.

Sukuperintönä musiikki on aina raikunut perheen juhlissa.

– Äidinisäni Lindroosin Matti oli rumpali tanssiyhtyeessä. Toisella enolla Timo Lindroosilla on UusiQ -niminen bändi, ja toinen eno Tapani Lindroos on Feeniks-yhteen laulaja. Velipoika laulaa. Kaikki laulavat.

”Musiikki kuuluu jokapäiväiseen elämään. Kitara minulla on mukana, kun menen jonnekin”, Marko Iltanen kertoo. The Beatfoxissa Iltanen jättää soittamisen bändikavereille ja keskittyy laulamiseen.

Bänditoiminnan lisäksi Marko ja Toni Iltanen esiintyvät kahdestaan.

– Soitan kitaraa itsekseni ja olemme käyneet veljen kanssa juhlissa soittamassa ja laulamassa. Molemmat laulavat ja soittavat kitaraa. Veli soittaa huomattavasti paremmin. Yleensä soitan rytmiä ja veli soittaa soolot ja kaikki hienoudet.

– Musiikki kuuluu jokapäiväiseen elämään. Kitara minulla on mukana, kun menen jonnekin.

– Bändissä soittajat ovat niin loistavia, etten ole viitsinyt ottaa omaa soitinta mukaan. Olen keskittynyt vain laulamiseen. Välillä tulee käsille sellainen olo, ettei tiedä mitä tekisi, soittajan levottomat sormet perinyt Iltanen naurahtaa.

BÄNDIKAVEREINA LIITON MIEHET

The Beatfox on iso bändi.

– Kuusi on lavalla ja seitsemäs on miksaaja Jani Koivunen. Hänen ansiostaan kappaleet saadaan soimaan tismalleen oikein. Saamme sooloissa korostettua kitaraa ja saksofonia. Meillä on kaksi kitaristia. Sitten on basisti, joka soittaa tavallista bassoa tai kontrabassoa riippuen kappaleesta. Kolme muuta ovat rumpali, saksofonisti ja laulaja. Saksofonisti ja kitaristi laulavat taustoja. Stemmalauluakin olemme harjoitelleet.

Rauman seudulta kotoisin olevaa kuutta muusikkoa yhdistää se, että heistä jokainen saa leipänsä teollisuudesta. Iltasen lisäksi saksofonisti Ari Mattila ja basisti Pertti Tiejoki ovat Teollisuusliiton jäseniä ja rumpali Aku Laine ja kitaristi Jussi Tittonen kuuluvat Paperiliittoon. Kitaristi Sami Räikkönen on toimihenkilönä virvokkeita valmistavassa Laitilan Wirvoitusjuomatehtaassa.

The Beatfoxin kaikki jäsenet työskentelevät päivätöissä teollisuusaloilla. Marko Iltasen lisäksi saksofonisti Ari Mattila ja basisti Pertti Tiejoki ovat Teollisuusliiton jäseniä.

Miesten työajat ovat vaihtelevia, mikä hankaloittaa aikataulujen yhteen sovittamista.

– On viittä vuoroa, kolmea vuoroa ja viikonlopputöitä. Itsellä on helpompaa, kun olen päivävuorossa.

Levyhankkeessa ay-liikkeeseen kuulumisesta on miehille konkreettista hyötyä.

– Apuraha SAK:n kulttuurirahastosta auttaa kattamaan levyn tekoon vaadittavat perusmaksut. Teosto ottaa osansa ja painokulut ovat isot. Miksaajamme osaa toimia studiohenkilönä ja masteroijana. Meillä on kaikki valmista, kun vain saamme aikaa järjestettyä.

TEKSTI JARI ISOKORPI
KUVAT VESA-MATTI VÄÄRÄ

HARRASTAJA: Matonkutoja Urszula Szczygiel: ”Kutoessa unohdan kaikki huolet”

Urszula Szczygiel innostui kudonnasta, kun kaupasta ei löytynyt olohuoneeseen riittävän isoa ja värikästä mattoa.

URSZULA SZCZYGIEL

Vaatetusompelija-merkonomi-opiskelija
Tampereen seudun ammattiopisto Tredu
Tampere

Suurikokoinen räsymatto alkaa heti makuuhuoneen ovelta. Maton pää on vaaleankeltainen kuin hiekkaranta. Sen jälkeen matossa vuorottelevat sinisen ja turkoosin sävyt.

– Tämän nimi on Meri. Se on trikookudetta, jonka seassa on pörröistä LP-lankaa. Se kuvastaa meressä olevaa levää, ja tuo mattoon elävän pinnan, kertoo Urszula Szczygiel.

Meri ei ole ainoa Szczygielin kutoma räsymatto. Ensimmäinen valmistui loppuvuodesta 2016 ja se sai paikan olohuoneesta.

– Koko juttu lähti siitä, että halusin ison ja värikkään räsymaton, mutta kaupasta löytyi vain persialaisia mattoja, joten minun täytyi tehdä mattoni itse.

Ison räsymaton ainoa huono puoli on, että se pitää aina silloin tällöin viedä ulos ja tampata, Urszula Szczygiel sanoo.

Szczygiel pitää räsymatoista, koska ne on helppo pitää puhtaina. Värikkäillä matoilla hän voi myös sisustaa muutoin kalseaa vuokrakotia.

– Tässäkin kämpässä on huonokuntoinen ja ruma harmaa laminaattilattia ja valkoiset seinät. Matoilla ja verhoilla voin luoda omaa maailmaa ja tehdä asunnosta persoonallisemman.

VÄRIT VIEHÄTTÄVÄT

Ensimmäisen kerran Szczygiel näki räsymaton runsas kymmenen vuotta sitten. Tuolloin hän asui Varsovassa ja opiskeli yliopistossa Suomen kieltä ja kulttuuria.

– Ostin Varsovan Ikeasta pienen räsymaton. Tykkäsin siitä tosi paljon, koska minulle se edusti pohjoismaista tyyliä, Szczygiel muistelee.

Puolassa on Szczygielin mukaan vain nukkamattoja.

– Minusta on kivaa, että räsymattoperinne elää Suomessa. Puolassakin kudottiin aikanaan räsymattoja, mutta enää niitä ei tehdä, Szczygiel harmittelee.

Meri-matossa Urszula Szczygieliä viehättää erityisesti sen pehmeä pinta.

Synnyinmaassaan Szczygiel on tottunut värien käyttöön sisustuksessa. Siksi hän vierastaa Suomessa vallalla olevaa trendiä, jossa asunnot sisustetaan valkoisella, harmaalla ja mustalla.

– Pidän kaikista väreistä paitsi violetista, koska puolalaisessa kulttuurissa se on hautajaisten väri. Keltainen on ollut yksi lempiväreistäni lapsuudesta asti. Siinä on iloa.

Ei siis ihme, että Szczygiel halusi olohuoneeseensa Tampereen Peltolammille juuri keltaisen räsymaton. Se sai innoituksensa suomalaisesta metsästä.

MUISTO HOUSUISTA

Suuri matto vaatii suuret kangaspuut. Tampereen isoimmat kangaspuut Szczygiel löysi Hervannan Taitokeskuksesta.

– Ohjaaja ehdotti, että kokeilisin ensin jotain pientä ja kapeaa, mutta minähän halusin kutoa ison maton. Siitä tuli vitsi. En ollut ikinä kutonut, mutta haukkasin silti heti ison palan.

Szczygiel kutoi mattoa muutaman tunnin kerrallaan parina päivänä viikossa ja nautti.

– Koko prosessi oli jotenkin rauhoittava. Kutoessa minun ei tarvinnut ajatella mitään muuta. Unohdin kaikki huolet ja katsoin vain, miten matto kasvoi ja värit vaihtuivat.

Yksi raita Urszula Szczygielin olohuoneen matossa muistuttaa häntä itse tekemistään rakkaista trikoohousuista.

Matto valmistui runsaassa kuukaudessa ja siitä tuli juuri sellainen kuin Szczygiel oli toivonut. Isossa matossa on neljää eri keltaista sekä vihreää, ruskeaa ja liilaa.

Szczygiel käyttää valmiskudetta, mutta ensimmäistä mattoa kutoessaan hän teki poikkeuksen yhden raidan kohdalla.

– Olin ommellut itselleni housut, joista tykkäsin tosi paljon. Leikkasin trikookankaan lopun kuteeksi, koska halusin sen mattooni muistoksi.

HAAVEISSA OMAT PUUT

Hervannan Taitokeskuksen lisäksi Urszula Szczygiel hän on kutonut Tampereen kaupungin nuorisopalveluiden toimintakeskuksessa.

Viimeksi siellä valmistui käytävämatto, jonka pinkki-musta-valkoinen kude on peräisin Nokian Neulomosta.

– Matonkuteet ovat teollisuusylijäämiä. Ne syntyvät, kun kankaiden reunat leikataan tasaisiksi. Kuteiden värivalikoima riippuu siitä, minkälaista kangasta tehtaissa tehdään.

Urszula Szczygiel ei suunnittele räsymattojensa raitoja etukäteen. ”Vaihdan väriä, kun tuntuu siltä, että väriä pitää vaihtaa”, Szczygiel sanoo.

Suurin haaste Szczygielin mielestä kutomisessa mieleisten kuteiden löytäminen.

– Esimerkiksi keltaista matonkudetta oli tosi huonosti saatavilla. Etsin sitä Loimaata myöten. LP-lankaa taas löysin Hervannan torilta kiertävältä kudekauppiaalta.

Szczygiel on kutonut yhteensä kuusi mattoa sekä omaan kotiinsa että lahjaksi. Hän tekee monipuolisesti muitakin käsitöitä sekä maalaa ja verhoilee.

– Mattojen kutominen on ykkösjuttuni. Jos voittaisin lotossa, ostaisin maatilan ja isot kangaspuut ja kutoisin mattoja tilaustyönä.

TEKSTI MEERI YLÄ-TUUHONEN
KUVAT JYRKI LUUKKONEN

HARRASTAJA: Saappaanheittäjä ja seuranjohtaja Joni Lähde: ”Tulee tunne, että ylitin itseni”

Alussa oli poika ja kuula. Siitä alkoi Joni Lähteen yhteiskunnallinen elämä. Vapaa-ajan toimintoja on kertynyt valtaisa määrä, kun yksi harrastus johti toiseen – ja saappaanheittoon.

Peruskoulun alaluokilla Joni Lähde ei innostunut urheilusta, mutta menestyminen kuulantyönnössä mullisti elämän.

– Kun sain Lopen koulujen välisissä mitalin, olin ylpeä itsestäni! Olin inhonnut koulun liikuntatunteja ja surkutellut, että olin aina kahden viimeisen joukossa, kun tehtiin joukkuejakoja. Olin sitä porukkaa, josta tapeltiin, että kenelle ”toi” on annettava. Oli palkitsevaa, kun huomasin, että hitto, mää pärjäänkin jossain. Sille tielle olen jäänyt.

Lopen urheilukenttä oli surkeassa kunnossa. Halu parantaa liikuntaoloja johti siihen, että Lähde ajautui kunnallispolitiikkaan. Hänet valittiin nuorisovaltuustoon ja vuonna 2008 Lopen kunnanvaltuustoon 19-vuotiaana kunnan historian nuorimpana valtuutettuna, mutta Lähteen yhteiskuntavaikuttaminen oli alkanut viimeistään 14–15-vuotiaana, kun hän kunnan päättäjiltä julkisella foorumilla kyseli, onko urheilukentälle tulossa remonttia.

– Heitin silloin, että taidan olla itse eläkkeellä, ennen kuin se tulee.

15 VUODEN PAINI

Lähde, 30, istuu kunnanhallituksessa ja kolmatta kautta valtuustossa. Lopen urheilukentän saneeraus valmistui tämän kesäkuun alussa. Se sai salaojituksen ja punaisen Novotan-päällysteen. Lähteen 15 vuoden taistelu Lopen keskustan kauniin urheilupyhätön puolesta johti siihen, että valtuusto suostui remonttiin.

– En sentään ehtinyt eläkkeelle. Pääsin kuulantyönnössä veteraanisarjaan, kun täytin 30.

Lähteen mukaan Lopesta on tullut liikuntamyönteinen kunta.

– Lähiliikuntapaikkoja on rakennettu muitakin. Viimeisen parin vuoden aikana Lopella on laitettu liikuntaan ja urheiluun rahaa paljon enemmän kuin edellisen 10–15 vuoden aikana.

– Itse olen aina uskonut, että perheitä saadaan muuttamaan Lopelle, kun täällä on harrastusmahdollisuuksia ja puitteet ovat kunnossa. Ihmiset arvostavat vapaa-aikaa entistä enemmän.

Kevään tilastojen mukaan 8 000 asukkaan Loppi on ainoa kantahämäläinen kunta, joka kasvattaa asukaslukuaan. Vähenemistä tapahtuu kaikissa maakunnan kaupungeissa, jopa Hämeenlinnassa ja Riihimäellä.

SAAPAS LENTÄÄ

”Kun itse tartuin saappaaseen, huomasin heti, että vaatii tekniikkaa, että sen saa lentämään oikeassa kulmassa”, Joni Lähde sanoo. KUVA HARRI NURMINEN

Lopen TUL:läinen seura Lopen Urheilijat muokkautui kansan suussa Lopen Uupuneiksi sen lyhenteen LopU takia, minkä ansiosta ainakin seuran pilkkanimi tunnetaan koko valtakunnassa. Lähdettä kannusti tekemään työtä LopUn puolesta suvun perintö.

– Halusin kunnioittaa pappavainajan työtä ja jatkaa sitä jotenkin.

Hänen isoisänsä Yrjö Lähde oli Lopen Urheilijoiden puheenjohtaja ja pitkäaikainen kunniapuheenjohtaja. Sihteeripestin jälkeen seuran veto siirtyi Jonille ja hän aloitti elvytyksen.

– Kunnan liikuntatoimi järkkäsi saappaan- ja perunanheittokisoja, mutta harrastus hiipui. Kilpailuja Lopen Urheilijoilla ei viime aikoina hirveästi ollut, eikä yksilölajeissa järjestetty kunnanmestaruuskisoja. Tuli ajatus, että herätetään saappaanheitossa Lopen mestaruus henkiin. Koska olin harrastanut heittoa, osallistuin itsekin.

– Saappaanheitto on helposti lähestyttävä laji. Mutta kun itse tartuin saappaaseen, huomasin heti, että vaatii tekniikkaa, että sen saa lentämään oikeassa kulmassa. Siinä mielessä se ei ole jokaiselle heti omaksuttava. Kun tuli tekijämiehiä ja naisia, niin näki, että hienosti lentää. Heitän enempi kiekkotyylillä. Pitäisi heittää enemmän yläkulmasta.

Osanottajia Lopella riittää. Uudesta kentästä pääsevät nauttimaan laajat kansalaispiirit.

– Yleisurheilukoulu on seuralla pyörinyt neljättä kesää. Nyt odotetaan, mitä uuden urheilukentän valmistuminen tuo tullessaan. Sen kautta tulee kilpailujen järjestäminen eteen. Pystytään kriitikoille näyttämään, että se tuli oikeasti tarpeeseen.

ESIINTYMINEN JÄNNITTÄÄ

Nuorella yhteiskunnallisella vaikuttajalla on ollut kysyntää.

– Vientiä oli joka suuntaan, kun yhdistyspuolellakin tuli suostuttua liki kaikkeen. Sitten sitä huomasi, että kaikkeen ei vain kykene, varsinkin, kun pitkään tein vuorotyötä. Kantapään kautta sain oppia karsimaan hommia jättäen itselle mielekkäimpiä. Olen koittanut keskittyä niihin, mihin on intoa ja olen kokenut, että on annettavaa.

Lähde on esiintyjä. Hän on tehnyt kymmenen vuotta imitaatiokeikkoja taiteilijanimellä Kimitaattori. Lisäksi hän kilpailee valtakunnan tasolla karaokelaulussa. Hän kertoo olevansa kova jännittäjä.

– Se ilmenee heti kun olen epämukavuusalueella ja vieraalla maalla. Ei tarvitse kuin viedä auto katsastukseen, niin minulla on vatsa aamulla kuralla. Puheita pitäessä olen paperin kanssa naimisissa.

– Ei sille kai oikeastaan voi mitään, sen kanssa pitää vain pärjätä, kun vain jännitys pysyy tietyllä tasolla. On siinä palkitsevaakin. Kun saa puheen tai keikan hoidettua jännityksestä huolimatta, tulee tunne, että ylitin itseni.

JONI LÄHDE

Tuotantotyöntekijä, pääluottamusmies
BASF Oy
Riihimäki

TEKSTI JARI ISOKORPI
KUVAT HARRI NURMINEN