Kategoria: Vapaalla

Terhi Järvinen ei halua syödä tehotuotettua lihaa. Hänen proteiininsa tulee oman pihan kanilasta. Samalla voi nauttia puputerapiasta.

Katso video, miten Terhi Järvinen hoitaa kanejaan ja mitä lihakanien kasvattaminen hänelle merkitsee. VIDEO VESA-MATTI VÄÄRÄ

– En hyväksy teollista lihan- tai munantuotantoa. En hyväksy teollisesti prosessoitua ruokaa. Kotona meidän lihamme on kania omalta pihalta tai sitten riistaa. Meillä on oikeeta kermaa ja oikeeta maitoa, ei minkäänlaisia kevyttuotteita ja mahdollisimman paljon luomua, Terhi Järvinen kertoo.

Emokanit kasvavat lemmikeiksi, joita voi paapoa ja silitellä. Järvinen toteaa, että niiden kanssa voi istuskella iltahämärissä mitään tekemättä ja nauttia elämästä, saada sanalla sanoen ”puputerapiaa”.

– Kanien lapset syödään, Järvinen naurahtaa.

Lihakanien kasvattaja kuitenkin tietää, että kanit ovat saaneet varttua hyvissä oloissa, hyvin ruokittuina ja puhtaissa tiloissa ilman tautiepidemioita. Järvinen myös itse teurastaa kanit.

Lihakanien omavaraistuottaja toteaa, että kodin ulkopuolella hän on kasvissyöjä. Kun Järvinen kuvaa teollisesti lihaksi tuotettujen eläinten kohtelua, ottaa hän esimerkiksi sikatilat.

– Siat elävät hirveän ahtaissa tiloissa, ilman luonnonvaloa, sementtilattialla. Paikat ovat kyllä siistejä, mutta nämä viisaat ja vilkkaasti touhuavat eläimet saavat ehkä vain pahvilaatikon ”virikkeeksi”. Siat ovat hyvin reviiritietoisia, mutta teuraaksi ne kuljetetaan autossa, jossa ne voivat joutua aivan vieraaseen porukkaan ja jossa voi olla liian kuuma. Ja mistä tiedät, kuinka monta kertaa sille annetaan sähköiskuja, kun tainnutus ei aina heti onnistukaan?

KANINKASVATUKSEN ABC

– Herään aamulla tuntia ennen töihin lähtöä, ennen viittä. Hoidan koirat ja kissan. Sitten menen kanilaan ja annan vedet ja heinät.

Niin kuvaa päivänsä rutiineja Järvinen, joka tekee aamuvuoroa hitsaajana Meyerin telakalla Turussa.

– Tulen töistä kotiin noin kello 16. Hoidan koirat ja kissan, annan kaneille vedet, heinät ja rehut ja siivoan papanat. Hirveästi on paskan lappamista, ihan niin kuin kaikilla eläimillä, toteaa Järvinen rempseään tyyliinsä. Ja nauraa hersyvästi päälle. Ja illalla täytyy tietenkin tehdä kanilassa vielä päivän kolmas hoitokierros.

Järvisellä on myös kanoja, mutta niitä hän pitää vain kananmunien saamiseksi. Kotkottajatkin tietysti hoidetaan, mutta omavaraiskasvattajan varsinainen intohimo ovat selvästikin nämä puput. Turun seudulla sijaitsevan talon suurelta pihalta löytyy voikukkaa ja muuta villivihannesta, joita on hyvä syöttää kaneille.

– Käyn myös usein hakemassa kaupoista salaattia, omenaa ja muuta vihreää, jotka menisivät vain roskiin.

Järviselle jää talveksi 8 naarasta, 2 urosta ja sitten vielä uusia, nuoria siitoskaneja kasvamaan. Viisikiloisia aikuisia kaneja koskevat lemmikkikanien säädökset, ja Järvisellä on niille vielä vähimmäismittoja tilavammat häkit. Tuotantokaudella kaninpoikasia on 50:n ja 100:n välillä. Kanifarmari arvioi, että hänellä menee 2,5 tuntia joka päivä kanien hoitoon. Lauantaina on kanihäkkien suursiivous ja siihen uppoaa koko päivä.

Teurastus hoituu omin voimin, laaki ja vainaa -periaatteella. Järvinen harrastaa metsästystä ja hänellä on aseenkantolupa. Vaikka kyse on tuotantokaneista, ovat ne niin tottuneita hoitajaansa eli Järviseen, etteivät ne rimpuile tai stressaannu, kun hän ottaa ne viimeistä kertaa syliinsä. Järvinen lopettaa kanit 22-kaliiberisella pienoisrevorverillaan, otsaan laukaisten.

Kanit lopetetaan 12–14 viikkoisina. Ne ovat siinä vaiheessa vajaat kolmikiloisia, ja lihaa niistä lähtee noin 1,2 kiloa.

MISTÄ KAIKKI ALKOI?

– Ensin minulle tuli kanat. Näin Facebookista, miten joku kysyi: Haluatko sinne kanalaan iloisia pupuja pomppimaan?

Vaikka Järvinen on kaupungista kotoisin, ovat luonto, metsä ja eläimet olleet hänelle aina sekä hengen että ruumiin ravintoa, sananmukaisesti.

– Olen aina tykännyt kulkea metsässä. Kaupunkiasunnossa minulla oli hurjat vihannes- ja yrttiviljelmät parvekkeella, kasvatin jopa perunaa. Perheeni on aina metsästänyt, ei meillä muuta lihaa ollutkaan kuin riistaa. Olen 18-vuotiaasta asti haaveillut, että kun muutan maalle, otan pihalle kotieläimiä, joita voi syödä.

Kanilauma ei ollut ensimmäinen, joka loikki Järvisten elämään perheen muita jäseniä etukäteen varoittamatta. Hitsaajamme laittaa menoksi eikä meinaa. Tässä kanifarmitalossa Järvisen perhe – Terhi, metallialalla työskentelevä aviomies ja pieni tytär – on asunut neljä vuotta. Pari ensimmäistä vuotta pihalla möyri kesäpossuja.

– Siat olivat hetken mielijohde. Torstaina soitin miehelle, että laita nyt se aitaus äkkiä kuntoon. Siat tulevat lauantaina.

Siankasvatus jäi muiden muassa siksi, että Evira vaatii kaksinkertaista sähköaitaa myös kotitarvekasvattajien sioille. Siihen kalliiseen revohkaan ei Järvinen enää halunnut lähteä. Varsinkaan, kun kanit ovat Järvisen mukaan niin tavattoman ”helppoja”.

– Kanit eivät haise. Ne ovat äänettömiä. Ne eivät tarvitse mitään hoitotoimenpiteitä. Vain kynnet leikkaan kaikilta.

Alan piirit taitavat kuulla vielä lisää tästä Järvisestä. Kaninkasvatus on jo ruvennut lähtemään käpälästä. Ruotsista ja Norjasta on hankittu esimerkiksi Björn ja Olof, valioluokan siitosurokset, joiden avulla Järvinen jalostaa hyviä kanisukuja.

– Enkä olisi vielä viisi vuotta sitten uskonut, että kävisin kaninäyttelyssä. Mutta nyt olen käynyt, ja minun kanini putsasivat palkintopöydän. Kaninäyttelyt eivät ole mitään pikkutyttöjen puuhaa. Siellä voi olla tuomareina kuusikymppiset miehet, ihan äijät. Näyttelyissä jaetaan muotovaliopalkintoja aivan kuten koiranäyttelyissä.

TERHI JÄRVINEN

HITSAAJA
MEYER TURKU OY

TEKSTI SUVI SAJANIEMI
KUVAT JA VIDEO VESA-MATTI VÄÄRÄ

”Päätin jo alkuvuodesta, että lopetan urani, jos tappio tulee. Jossain vaiheessahan se taival olisi kuitenkin päättynyt. Toisaalta se, että saan jättää nyrkkeilyn terveenä, ei ole itsestäänselvyys. Otteluissa voi aina sattua ja tapahtua mitä vaan”, Sami Enbom sanoo.

Lahden Mustakallion väestösuojassa sijaitsevaan nyrkkeilysaliin astelee rauhallinen ja vakaa mies. Sami Enbom on omassa ympäristössään, mutta katselee sitä uudesta näkökulmasta. Vuonna 2012 alkanut ammattinyrkkeilijän ura on päättynyt.

– Ajatus viimeisestä ottelusta on se, että oikea mies voitti. Kun vastustajaa mietittiin, sain neljän nimen listan, joista valitsin kovimman. Niillä oli hyvä taktiikka. Toimivat fiksusti ja voittivat. Ei siinä sen kummempaa, Enbom arvioi unkarilaista Tamas Lodia vastaan käymäänsä WBO:n (World Boxing Organization) alemman raskaan sarjan (cruiserweight) titteliottelua Euroopan mestaruudesta 26.5. Lahdessa.

– Ratkaisun uran päättämisestä tein itse. Läheiset kyllä ajattelivat, että en pysty lopettamaan, mutta tämä on ihan hyvä näin. Elän uusperheessä, johon kuuluvat puoliso, neljä lasta ja kaksi koiraa. Kun olin aikaisemmin harjoittelemisen takia pois kotoa joka ilta, niin yhteistä aikaa oli vähän. Nyt sitä on enemmän. Touhuan lasten kanssa ja puolison kanssa olemme esimerkiksi käyneet kuntonyrkkeilyssä. Ei sen tarvitse niin vakavaa olla. Voin ottaa vähän rennommin.

– Muutamana iltana tosin on tullut sellainen tunne, kun viimeiset viisi vuotta tottui juoksemaan työn, perheen ja nyrkkeilyn perässä paikasta toiseen, että pitäisi vissiin jotain tehdä, mutta se olo on mennyt ohi. Tekemistä riittää. Toisaalta säät ovat olleet hyvät. Ei ole tarvinnut hirveästi kotona istua.

SATTUMAN KAUTTA AMMATTILAISEKSI

Enbomin ammattilaisura alkoi puolivahingossa. Raskaan sarjan nyrkkeilijä Janne Katajisto tarvitsi vuoden 2011 SM-kisoihin valmistautumisessa vasenkätisen sparraajan. Enbom otti kutsun vastaan. Sparrien yhteydessä hänelle heitettiin kysymys ammattilaiseksi ryhtymisestä.

– Eivät ehkä olleet ihan tosissaan, mutta vastasin, että minulla ei ole mitään estettä. Muutama viikko sen jälkeen oli sopimus kirjoitettu. Ensimmäinen ottelu oli vuoden 2012 toukokuun lopussa Outokummussa.

Enbom otteli ammattilaisena 19 kertaa. Niistä 17 päättyi voittoon ja kaksi tappioon. Voitoista yhdeksän ja häviöistä molemmat päättyivät ennen otteluajan loppua. Enbom rakensi uraansa askel askeleelta kohti kovempia vastustajia siirtyen, mutta nyrkkeilyn varaan hän ei tulevaisuuttaan rakentanut.

– En jättäytynyt missään vaiheessa tyhjän päälle. Suunnittelin nyrkkeilyuran siltä pohjalta, että se ei ikuisuuksia kestä. Toisaalta kun siirryin ammattilaiseksi, oli poikani kolmevuotias. Ruokaa piti saada pöytään, mutta tosiasia on, että nyrkkeily ei lyö Suomessa leiville. Tiesin, että töitä pitää tehdä.

Enbom työskentelee koneistajana kylmä- ja pakkashuoneita, puhdastiloja ja leikkaussaleja Orimattilassa valmistavassa Hermetel Oy:ssä. Kun Enbom nostaa esiin nyrkkeilyn terveenä jättämisen arvon, hän tietää, mistä puhuu.

– Olin aluksi puoli vuotta Hermetelillä. He olisivat vakinaistaneet minut, mutta kysyntä hiljeni. Sanoivat, että soittavat, kun pystyvät palkkaamaan. Sen jälkeen loukkasin olkapään harjoituksissa niin, että se vaati leikkaushoitoa. Juuri siihen saumaan he sitten ottivat yhteyttä Hermeteliltä, että tuletko töihin?

– Vastasin, että en ihan heti voi tulla. He odottivat neljä viikkoa leikkauksesta. Aloitin työt, vaikka käsi ei siinä vaiheessa vielä täysin kunnossa ollutkaan.

AIKA ANTAA TAKAISIN

Enbom lähti kavereidensa kanssa ensimmäistä kertaa nyrkkeilysalille loppukesästä 2003. Kaverit keksivät pian muuta tekemistä, mutta Enbom jäi lajin pariin. Hän otteli 57 kertaa amatöörinä Lahden Kalevan riveissä. Saldoksi kertyi 40 voittoa ja 17 tappiota. Kirkkaimpana menestyksenä ovat Suomen ja Pohjoismaiden mestaruudet vuodelta 2011 sarjassa 91 kiloa.

– Nyrkkeily vei heti mukanaan. Olin nuorempana aika villi. Se rauhoitti, kun tuli säännöllistä tekemistä. Varmaan ne kaikki haasteet olivat siinä se juju. Koskaan ei ole valmis. Aina on jotain parannettavaa.

– Vaikka ammattilaisura on nyt ohi, tulen pyörimään salilla edelleen. En niin usein kuin aktiiviaikoina, mutta tulen salille jeesaamaan, kun tarvitaan. Itse olen saanut täältä tosi paljon apua. On aika maksella takaisinpäin.

– Uralta jäi talteen paljon hyviä ystäviä ja hienoja kokemuksia. Onhan siellä pettymyksiäkin, mutta ne ovat osa elämää. Perhe ja läheiset ovat onneksi tukeneet tosi hienosti, Enbom tiivistää.

SAMI ENBOM

Koneistaja
Hermetel Oy
Lahti

TEKSTI PETTERI RAITO
KUVAT LAURI ROTKO