HARRASTAJA: Saappaanheittäjä ja seuranjohtaja Joni Lähde: ”Tulee tunne, että ylitin itseni”

Alussa oli poika ja kuula. Siitä alkoi Joni Lähteen yhteiskunnallinen elämä. Vapaa-ajan toimintoja on kertynyt valtaisa määrä, kun yksi harrastus johti toiseen – ja saappaanheittoon.

Peruskoulun alaluokilla Joni Lähde ei innostunut urheilusta, mutta menestyminen kuulantyönnössä mullisti elämän.

– Kun sain Lopen koulujen välisissä mitalin, olin ylpeä itsestäni! Olin inhonnut koulun liikuntatunteja ja surkutellut, että olin aina kahden viimeisen joukossa, kun tehtiin joukkuejakoja. Olin sitä porukkaa, josta tapeltiin, että kenelle ”toi” on annettava. Oli palkitsevaa, kun huomasin, että hitto, mää pärjäänkin jossain. Sille tielle olen jäänyt.

Lopen urheilukenttä oli surkeassa kunnossa. Halu parantaa liikuntaoloja johti siihen, että Lähde ajautui kunnallispolitiikkaan. Hänet valittiin nuorisovaltuustoon ja vuonna 2008 Lopen kunnanvaltuustoon 19-vuotiaana kunnan historian nuorimpana valtuutettuna, mutta Lähteen yhteiskuntavaikuttaminen oli alkanut viimeistään 14–15-vuotiaana, kun hän kunnan päättäjiltä julkisella foorumilla kyseli, onko urheilukentälle tulossa remonttia.

– Heitin silloin, että taidan olla itse eläkkeellä, ennen kuin se tulee.

15 VUODEN PAINI

Lähde, 30, istuu kunnanhallituksessa ja kolmatta kautta valtuustossa. Lopen urheilukentän saneeraus valmistui tämän kesäkuun alussa. Se sai salaojituksen ja punaisen Novotan-päällysteen. Lähteen 15 vuoden taistelu Lopen keskustan kauniin urheilupyhätön puolesta johti siihen, että valtuusto suostui remonttiin.

– En sentään ehtinyt eläkkeelle. Pääsin kuulantyönnössä veteraanisarjaan, kun täytin 30.

Lähteen mukaan Lopesta on tullut liikuntamyönteinen kunta.

– Lähiliikuntapaikkoja on rakennettu muitakin. Viimeisen parin vuoden aikana Lopella on laitettu liikuntaan ja urheiluun rahaa paljon enemmän kuin edellisen 10–15 vuoden aikana.

– Itse olen aina uskonut, että perheitä saadaan muuttamaan Lopelle, kun täällä on harrastusmahdollisuuksia ja puitteet ovat kunnossa. Ihmiset arvostavat vapaa-aikaa entistä enemmän.

Kevään tilastojen mukaan 8 000 asukkaan Loppi on ainoa kantahämäläinen kunta, joka kasvattaa asukaslukuaan. Vähenemistä tapahtuu kaikissa maakunnan kaupungeissa, jopa Hämeenlinnassa ja Riihimäellä.

SAAPAS LENTÄÄ

”Kun itse tartuin saappaaseen, huomasin heti, että vaatii tekniikkaa, että sen saa lentämään oikeassa kulmassa”, Joni Lähde sanoo. KUVA HARRI NURMINEN

Lopen TUL:läinen seura Lopen Urheilijat muokkautui kansan suussa Lopen Uupuneiksi sen lyhenteen LopU takia, minkä ansiosta ainakin seuran pilkkanimi tunnetaan koko valtakunnassa. Lähdettä kannusti tekemään työtä LopUn puolesta suvun perintö.

– Halusin kunnioittaa pappavainajan työtä ja jatkaa sitä jotenkin.

Hänen isoisänsä Yrjö Lähde oli Lopen Urheilijoiden puheenjohtaja ja pitkäaikainen kunniapuheenjohtaja. Sihteeripestin jälkeen seuran veto siirtyi Jonille ja hän aloitti elvytyksen.

– Kunnan liikuntatoimi järkkäsi saappaan- ja perunanheittokisoja, mutta harrastus hiipui. Kilpailuja Lopen Urheilijoilla ei viime aikoina hirveästi ollut, eikä yksilölajeissa järjestetty kunnanmestaruuskisoja. Tuli ajatus, että herätetään saappaanheitossa Lopen mestaruus henkiin. Koska olin harrastanut heittoa, osallistuin itsekin.

– Saappaanheitto on helposti lähestyttävä laji. Mutta kun itse tartuin saappaaseen, huomasin heti, että vaatii tekniikkaa, että sen saa lentämään oikeassa kulmassa. Siinä mielessä se ei ole jokaiselle heti omaksuttava. Kun tuli tekijämiehiä ja naisia, niin näki, että hienosti lentää. Heitän enempi kiekkotyylillä. Pitäisi heittää enemmän yläkulmasta.

Osanottajia Lopella riittää. Uudesta kentästä pääsevät nauttimaan laajat kansalaispiirit.

– Yleisurheilukoulu on seuralla pyörinyt neljättä kesää. Nyt odotetaan, mitä uuden urheilukentän valmistuminen tuo tullessaan. Sen kautta tulee kilpailujen järjestäminen eteen. Pystytään kriitikoille näyttämään, että se tuli oikeasti tarpeeseen.

ESIINTYMINEN JÄNNITTÄÄ

Nuorella yhteiskunnallisella vaikuttajalla on ollut kysyntää.

– Vientiä oli joka suuntaan, kun yhdistyspuolellakin tuli suostuttua liki kaikkeen. Sitten sitä huomasi, että kaikkeen ei vain kykene, varsinkin, kun pitkään tein vuorotyötä. Kantapään kautta sain oppia karsimaan hommia jättäen itselle mielekkäimpiä. Olen koittanut keskittyä niihin, mihin on intoa ja olen kokenut, että on annettavaa.

Lähde on esiintyjä. Hän on tehnyt kymmenen vuotta imitaatiokeikkoja taiteilijanimellä Kimitaattori. Lisäksi hän kilpailee valtakunnan tasolla karaokelaulussa. Hän kertoo olevansa kova jännittäjä.

– Se ilmenee heti kun olen epämukavuusalueella ja vieraalla maalla. Ei tarvitse kuin viedä auto katsastukseen, niin minulla on vatsa aamulla kuralla. Puheita pitäessä olen paperin kanssa naimisissa.

– Ei sille kai oikeastaan voi mitään, sen kanssa pitää vain pärjätä, kun vain jännitys pysyy tietyllä tasolla. On siinä palkitsevaakin. Kun saa puheen tai keikan hoidettua jännityksestä huolimatta, tulee tunne, että ylitin itseni.

JONI LÄHDE

Tuotantotyöntekijä, pääluottamusmies
BASF Oy
Riihimäki

TEKSTI JARI ISOKORPI
KUVAT HARRI NURMINEN

HARRASTAJA: Pilkkikalastaja Teemu Tuiskula: ”Menin ja vahingossa voitin”

Teemu Tuiskula paljastaa nykypäivän pilkkimestarien salaisuuden, jolla hän voitti Teollisuusliiton Helsinki-Uusimaa-alueen kalakerhon pilkkimestaruuskilpailun Karkkilan Pyhäjärvellä.

Teemu Tuiskula sai ensiopit pilkkimiseen isältään. Pilkkiharrastuksen hän aloitti kaverien innostamana. Tosimielistä kisailusta tuli sen jälkeen, kun hän omaksui uuden pilkkimistyylin.

– Olen kolmisen vuotta onkinut värikoukkupilkeillä, ilman syöttiä. Se perustuu koukun järven olosuhteisiin sopivaan väriin, johon ahven ottaa kiinni.

Värikoukkupilkintä on Tuiskulan mukaan liikkuvampaa kuin syötteihin perustuva.

– Siinä porataan reikiä pirusti ja etsitään kalaa. Perinteisestä paikkapilkinnästä se eroaa siinä, että tehdään paljon aktiivisemmin reikiä. Se on kova työ, kun etsii kaloja, jos niitä ei löydy.

KUVA PATRIK LINDSTRÖM

– Koukun värin valintaan vaikuttaa se, onko keli kirkas vai hämärä. Kirkkauteen tai himmeyteen vaikuttaa lumen määrä jään päällä. Myös vesistön väri vaikuttaa. Vesi tummenee, jos on laskevia jokia, joista tulee humuspitoista vettä. Samoilla järvilläkin voi olla erilaisia profiileita. Jossain paikoin voi olla tummaa vettä ja jossain paikoin kirkasta.

Tuiskula osallistui Teollisuusliiton Helsinki-Uusimaa-alueen kalakerhon pilkkimestaruuskilpailuun Karkkilan Pyhäjärvellä lauantaina 23. helmikuuta. Retken saalis oli hyvä, 2,375 kiloa, joukossa runsaasti fileekelpoisia parinsadan gramman ahvenia.

– Menin ja vahingossa voitin sen kilpailun, naurahti Tuiskula kalakerhon tuoreena yleisen sarjan  pilkkimestarina kisaviikonlopun jälkeen.

TUTULLA JÄRVELLÄ

Kisapäivää ennen oli ollut pari päivää kova pakkanen, joka kisa-aamuun mennessä laski nollan tienoille. Yöllä oli satanut hieman lunta. Taivas oli pilvessä. Jäätä tummensi ja sen valonläpäisykykyä heikensi järven pintaan muodostunut sentin paksuinen jäähyhmäkerros.

– Kalan tuloa haittaa, jos edellisenä päivänä on lumisade.

Runsaan kalaonnen tiellä oli toinenkin este.

– Aamulla siellä paukkuivat jäät tosi pahasti. Niin tapahtuu, kun kova pakkanen muuttuu nollakeliksi. Se rikkoo kalaparvia.

KUVA PATRIK LINDSTRÖM

Tuiskulalla oli aavistus, missä ahven voisi liikkua.

– Se on tuttu järvi. Minulla oli selkeä kotikenttäetu. Sitä kuulee vähän väliä tutuilta pojilta, mistä sieltä he ovat löytäneet kaloja.

Tiedossa oli myös veden tummanpuhuva laatu.

– Pyhäjärvessä vesi on humuspitoinen. Se on usein pikkusen sameanoloinen. Siksi kilpailussa käytin perusvaaleanpunaista koukkua.

SYÖNTIPYRÄHDYS

Tuiskula valitsi pilkkimispaikan runsaan viidensadan metrin päästä lähtöalueelta. Kisan alku oli hikistä kairausta.

– Kymmenen ensimmäistä reikää ja ei ollut nykiäkään. Se aiheutti vähän painetta.

– Pari minuuttia odotetaan reiällä suurin piirtein. Jos ei siinä kalaa ole, niin pitää porata lisää. Värikoukkupilkkiminen on sellaista hommaa, että etsitään sitä kalaa, ja aika nopealla tempolla liikutaan eteenpäin. Siinä vaiheessa, kun kalaa löytyy, pilkitään tarkemmin alue.

KUVA PATRIK LINDSTRÖM

Kisa alkoi aamulla kymmeneltä, ja hieman ennen yhtätoista luonto auttoi.

– Aurinko yritti käydä pilvien välistä näyttäytymässä. Se ei koko päivänä selkeästi paistanut. Mutta välillä oli pikkusen valoisampaa ja syöntipyrähdys osui siihen.

Sitten syönti heikkeni. Iltapäivää kohti Tuiskulan reppuun tuli vain hajanaisia kaloja.

VÄRIKOUKKU KASVAVA TRENDI

Puolen sadan kisaajan joukossa oli Tuiskulan lisäksi muitakin värikoukkupilkkijöitä.

– Omassa seurassani Karkkilan porukassakin on muutama. Osa vannoo edelleen syöttikoukun nimiin, mutta trendi on ollut, että Etelä-Suomen alueella aika pitkälti värikoukkupilkkijät käyvät palkintoja pokkaamassa. Ruotsissa värikoukkujen käyttö on paljon pitemmällä. Mutta meilläkin huomaa, että se on kasvava trendi.

– Ensimmäiset vuodet käytin itsekin syöttionkea. Kolmisen vuotta sitten päätiin, että pitää ruveta pilkkimään värikoukuilla ja jätin kaikki muut pois. Sillä tavalla sain luottamuksen siihen, että kalaa tulee. Alussa olin vähän epäluuloinen.

– Jo silloin, kun kahdeksan vuotta sitten rupesin käymään kisoissa, porukalla oli värikoukkupilkkejä. Niitä on ollut pilkkijöillä varmaan 10–15 vuotta.

KUVA PATRIK LINDSTRÖM

Täysin Tuiskula ei ole luopunut syöttikoukusta. Heikolla syönnillä se on osoittautunut tehokkaammaksi. Kisassa hänellä oli mukana iso mormuska ja toukkia. Niille tuli käyttöä.

– Yhden ahvenen sain mormuskalla. Jos on huono kalansyönti ja jokusen kalan saa reiästä värikoukulla, niin vaihtamalla mormuskaan sieltä usein vielä saa yhden tai kaksi.

KUNTOA KEHOLLE JA MIELELLE

Kilpapilkkijälle laji on mitä fyysisintä urheilua.

– Viiden tunnin kilpailussa ei ole harvinaista, että tulee seitsemän kilometriä juoksenneltua jäällä. Kisa muuttuu raskaammaksi, jos sattuu olemaan 20 senttiä lunta. Silloin pilkki on kova laji, kun mennään umpihankeen.

Värikoukkujen myötä liikunnan merkitys korostuu.

– Kairaus on lisääntynyt. Kilpailun jälkeen huomaa, että kädet ovat kipeät. Tuntee nahoissaan, että on jokusen reiän vääntänyt. Varmaan 40–50 reikää tein tässäkin kisassa.

KUVA PATRIK LINDSTRÖM

Tuiskula ei talvella harrasta ylimääräisiä kävelylenkkejä. Kunto kasvaa pilkkimällä. Tärkein lajin anti on henkinen.

– Viehätys on, että voi rauhoittua kaikesta muusta kiireestä. Itse tykkään sen takia käydä jäällä paljon, että siellä voi keskittyä tasan yhteen asiaan. Usein laitan kännykän sammuksiin. Siellä saa olla ihan rauhassa. Itselle se on semmoinen patterien lataushommeli. Saa rauhassa istuskella ja mietiskellä asioita.

PILKKIJÄN UNELMAKALA

Mikä on ollut Tuiskulan mieleen jäävin hetki pilkillä? Miehen ei tarvitse kauaa miettiä.

”Paras pilkkisaavutus oli viime vuoden tammikuussa, kun sain ensimmäisen kilon painon ylittävän ahvenen lähijärveltä. Kilon ylitykset ovat melko harvinaisia Etelä-Suomen sisäjärvillä. Niitä ei harrastusuran aikana välttämättä kovin montaa tule.”

TEEMU TUISKULA

CNC-koneistaja
Moventas Gears Oy
Karkkila

TEKSTI JARI ISOKORPI
KUVAT PATRIK LINDSTRÖM