HARRASTAJA: Berit Niemi loihtii draamaa pronssista, tunteita hylätystä metallista

Pronssinen kobra taistelee elämästä ja kuolemasta mungon kanssa, ja lintulapsi kurkkaa metallilaattaista, hellivää äitiään. Berit Niemi keksii ja taitaa kaiken. Siksi hän opiskelee nyt kuvanveistäjäksi.

KUVA YLLÄ: Berit Niemi ja hänen teoksensa ”All in”. 

BERIT NIEMI

Taideopiskelija
Säkylä

13.1.2021

Oma tila? Sen kuvaaminen oli ensimmäinen tehtävä, kun säkyläläinen, FB Ketjun entinen kokoonpanotyöntekijä Berit Niemi paneutui Kankaanpään taidekoulun pääsykokeisiin viime keväänä. Romuksi tuomituista metalleista, vimpaimista ja vipstaakeista uutta ja luovaa loihtiva Niemi pääsi elementtiinsä. Safiiriksi kutsuttu Peugeot Partner sai kuvaannollisesti lahjoittaa sielunsa ja ruumiinsa taiteelle.

– Safiiri oli minun ensimmäinen autoni. Vietin sen kanssa 11 vuotta. Sehän on pidempi aika kuin monen avioliitto! Safiirin kanssa sattui ja tapahtui. Kun katsastuksessa sitten tuli valtaisa hylkylista ja tielle oli jääty jo monta kertaa, autokorjaajakin ehdotti jo ennen katsastusta: Olisiko tullut luopumisen aika?

Niemi taitteli ja leikkeli miniatyyri-ruumisarkun, johon tehtäisiin ratista seppele ja vivuista hautaseppele – kaikki osat olisivat peräisin Safiirista, pellistä taiteltuja iiriksiä myöten.

Berit Niemi: Rakastan sinua

Kokeet kestivät neljä päivää. Korona-etänä.

– Toisena päivänä piti siitä ensimmäisen päivän Omasta tilasta tehdä rakennepiirustus, kolmantena päivänä piti maalata asetelma, jossa se oli mukana, ja neljäntenä päivänä piti kuvata video. Näin varmistettiin, ettei hyllystä kaiveta mitään valmista esille.

Niemen mukaan piirustustehtävässä hän ei metallityöntekijänä oikein loistanut.

– Siitä tuli hyvin tekninen. Töissähän minä aina ensimmäiseksi aamulla luin piirustukset.

Mutta Satakunnan ammattikorkeakoulun alaisuudessa toimivaan taidekouluun Niemi pääsi, ennen kaikkea veistotaitonsa ansiosta. Ensimmäinen lukuvuosi menee avoimella linjalla. Sen  jälkeen Niemi valmistuu muiden mukana yhteensä nelivuotisten opintojen jälkeen ammattikuvanveistäjäksi. Kouluun otettiin vuoden 2020 syksyllä 27 opiskelijaa. Hakijoita oli 200.

”ÄLÄ JÄTÄ”

Kruunuhakalaisen kulttuurikodin kasvattiin verrattuna Tampereelta kotoisin olevan Niemen taiteilijantie on tainnut olla aika kivikkoinen.

– Ensimmäisen kerran lähdin opiskelemaan 19-vuotiaana, hortonomiksi Lepaan puutarhakouluun. Haaveena oli jatkaa maa- ja metsätieteelliseen tiedekuntaan. Äiti kuoli viimeisenä opiskeluvuonna. Isä oli saanut kaksi aivoinfarktia ja pyysi, etten jättäisi häntä.

Berit Niemi: Raudasta nousseet

Lukiolaisena Niemi oli käynyt Tampereen Sampolan-työväenopistossa parikin vuotta maalaamassa ja piirtämässä. Mutta nyt siveltimet saivat jäädä. Puutarha-alan kausityöluonteisuuden ja isänsä auttamisen takia hortonomi Niemestä tulikin pirkkalalaisen peitetalo Tammerkosken Teollisuus Oy:n trasselintekijä ja maalarikin. Tosin maalaukset olivat tekstejä rekkojen pressuihin.

– En asunut kotona, mutta huolehdin isästä. Minulla oli päivävuoro, joten pääsin joskus yölläkin auttamaan isää. Olin Suomen viimeinen trasselintekijä.

Kun trasselinteko lopetettiin, siirtyi Niemi tuulimyllyjen tekijäksi. Hänestä tuli viimeistelijä Componentan konepajalle Nisamo Oy:hyn Lempäälään. Myöhemmin Niemi muutti Euraan ja sen jälkeen Säkylään, ja vuodesta 2013 kevääseen 2020 hän toimi vakituisena kokoonpanotyöntekijänä FB Ketjussa, aiemmalta nimeltään FB Ketjutekniikassa.

”NÄISSÄ TÖISSÄ EN SELVIÄ…”

–Tykkäsin työstäni, mutta en pärjännyt ilman särkylääkkeitä. Douppasin itseäni särkylääkkeillä, ja yöt olivat välillä tuskaa.

Niemi joutui toisinaan iskemään metalliryysteitä ketjuista irti. Keväällä 2020 oli tultu käännekohtaan, kun yläraajoja oli jo koeteltu riittävästi niin golf- ja tenniskyynärpäiden, olkapääongelmien, ranneleikkausten kuin moninkertaisten kortisonipiikitysten kanssa. Asiaa ei parantanut 12 vuotta aiemmin sattunut pyöräilyonnettomuus, jossa auto ajoi kolmion takaa Niemen päälle.

– Minut irtisanottiin, mutta minulle oli jo valjennut, että en selviä näissä töissä eläkeikään asti.

Kun kokoonpanotyöntekijä Berit Niemelle valkeni, että metallitöissä keho ei kestä eläkeikään asti, hän lähti toteuttamaan unelmaansa opiskella kuvanveistäjäksi.

Niemi oli aikuisena käynyt puu- ja metalliveistokursseilla ja taonnassa. Näytteitä taituruudesta ja luovuudesta riitti, ja Säkylässä toimivan taidevalimon omistaja Tomi Sinisalo on ollut yksi heistä, jotka ovat kannustaneet Niemeä ammattitaiteilijaksi.

– Tomi ja paikallinen kuvanveistäjä Aki Suutari ovat potkineet minua eteenpäin, Niemi kiittää.

Faneista tärkein löytynee silti kotoa. Niemi kertoo, että hänen puolisonsa, metallimies Mika Hämäläinen on taitavana hitsarina opettanut hänelle ehkä kaikkein eniten juuri hitsaamisesta. Hämäläinen auttaa Niemeä muutenkin raskaiden teosten siirtämisessä ja kantamisessa.

Ja nyt Niemi saa toteuttaa unelmaansa, opiskella ammattitaiteilijaksi.

PLASTISTA, PERUSTEELLISTA

– Olen innoissani siitä, mitä kaikkia tekniikoita saan täällä opetella. Muutoin ei tulisi esimerkiksi sitä tilannetta, että saa piirtää elävää mallia monta päivää peräkkäin. Ihmistä ei opi piirtämään, ellei häntä saa piirtää alastomana. Ja plastisessa anatomiassa katselemme ihmisen luita, jänteitä ja lihaksia, luurankokin meillä on. Piirrämme ihmisen käsiä, jalkoja ja päitä, Niemi kertoo.

Jos mielii, vaatteet voi myöhemmin pukea ihmishahmon päälle, mutta nämä välttämättömät perustekniikat on helpointa oppia alan koulussa. Niemiselle mielenkiintoisinta näissä ensimmäisen vuoden laaja-alaisissa opinnoissa Kankaanpäässä on tähän mennessä ollut  savimuovailu.

– Siinä olen ehkä omimmillani. Myös maalaaminen on ollut valtavan hienoa. Kurssin aikana syntyi muotokuva Mikasta ja Mustikka-koirasta.

Berit Niemi: Pähkinä ihmemaassa
Berit Niemi: Linnunrata

Niemen kotona on vaikuttava määrä töitä jo valmiina: puusta veistetty, täydellisen elävä ja miniatyyrikokoinen koira, walesinspringerspanieli ennen seuraajaansa, haastattelunauhalle aina välillä kommenttejansa hönkivää Mustikkaa; kivestä nouseva, pronssinen kobra, joka taistelee mungon kanssa; aurinkokunnan kiertäviä planeettoja kuvaava, patinoitu valaisin…

Niemi hitsaa, takoo, juottaa, veistää, rälläköi, muotoilee, liimaa, maalaa, taivuttelee, patinoi. On vaikea keksiä mitään metalliin tai kekseliääseen luovuuteen liittyvää taitoa, jota Niemi ei osaisi.

MISTÄ IDEAT TULEVAT?

– Elävästä elämästä, omasta elämästä, Ylen Avarasta luonnosta

Niemi sanoo haluavansa esittää draamaa ja tunnetiloja, luoda ahaa-elämyksiä ja muistuttaa, että kierrätettävistä esineistä löytyy kauneutta.

– Rikki mennyt pölynimuri kieriskeli varastossa viisi vuotta. Näin, että siinä on valmiina vankka tukirakenne, pyörän muoto on kuin lonkka, Niemi paljastaa.

”Ronsu” on hellyttävä norsunpoikanen, jonka runkona on pölynimuri ja kierretankoa. Ympärillä on kanaverkkoa, sanomalehteä ja mustalla ja ruskealla rautaoksidilla värjättyä betonia. Kärsänä on pölynimurin letku ja häntänä johto ja pensselin karvat. Valitettavasti Ronsu ei pysty samanaikaisesti enää toimimaan pölynimurina, sillä moottori piti taiteellisista syistä rei´ittää.

Berit Niemi: Ronsu – imurin uusi elämä

Kaiken hengästyttävän toimeliaisuutensa ohella (muun muassa ammattiosaston hallitusjäsenyys) Niemi on ennättänyt elämänsä varrella toimia monien eri koiraharrastuslajien kouluttajana. Eläimet ovat lähellä sydäntä, samoin ihmisten herättely pohtimaan eläinten julmaa kohtelua.

– Näin tv:stä ohjelman, jossa kobra ja mungo laitettiin samaan lasikoppiin taistelemaan ja ihmiset löivät voittajasta vetoa. Luonnossa kobra luikertelee karkuun – jos mungolta pääsee.

Mungoa ei ole helposti saatavilla tarkkailtavaksi. Siksi Niemi tutkii valokuvia jopa mungon luurangosta. Myös Mustikkaa käännellään, jotta taiteilija saa eläimen varmasti luontevaan asentoon.

Kuvanveistäjän työ on loputonta tutkimista ja menetelmien kokeilua. Niemellä on valmisteilla myös pronssiveistos, joka esittää ihmisen sarvettomaksi haavoittamaa sarvikuonoäitiä ja sen poikasta. Sarvikuonon jäykän ja röpelöisen nahan luominen vaatii muiden muassa isoa finnfoam-levyä ja sen iskemistä täyteen epätasaisen pientä kuoppaa.

MIKSI IHMETELLÄ?

– Niin, jokuhan voisi kyllä ihmetellä, miksi meillä on olohuoneessa iso pesukone.

Tosiaan, joku voisi ihmetellä, varsinkin kun kodin talouspuolelta löytyy melkoisen upouudelta näyttävä pesutorni. Mutta satunnainen vierailija on jo keskustellut sen verran Niemen kanssa ymmärtääkseen, että tässä talossa mennään taiteen ehdoilla. Sanomattakin on selvää, että pesukone tullaan vielä purkamaan alkutekijöihinsä, ja kaikesta tulee taidetta. Tällä hetkellä pesukone toimii alustana keskeneräiselle kirahviveistokselle. Sen verran Niemi kertoo antaneensa periksi, että pronssiveistoksiin tarvittavia kipsimuotteja ei enää tehdä kotona.

– On se sen verran sottaista puuhaa, Niemi naurahtaa.

Berit Niemi muotoilemassa teosta ”Taistelevat kirahvit”.

Niemi unelmoi, että kuvanveistäjänä hän tulee myymään teoksiaan kunnille ja kaupungeille, julkisiin tiloihin ja ulkoalueille. Suuret eläinhahmot tulevat kiehtomaan jatkossakin, suunnitteilla on merikotka-projekti.

– Puunlatvus, lohen kanssa pesään laskeutuva merikotka, kaksi pörröistä, rumaa poikasta…

Pronssin ohella taiteilija tulee pysymään uskollisena kierrätyksen aatteelle. Romuiksi hylätyistä metallilaatoista voisi valita ne sopivimmat kotkan liidossa harittuviksi, kärjimmäisiksi siipisuliksi.

TEKSTI SUVI SAJANIEMI
KUVAT JYRKI LUUKKONEN

HARRASTAJA: Arto Mäntylä on ”Ilmojen tee se itse -mies”

Teuvalainen Arto Mäntylä on harrastanut ilmailua neljännesvuosisadan. Nykyinen kone ei ole ”hyllytavaraa”, vaan omin käsin rakennettu. Konepellin alla hyrrää vanha kuplavolkkarin moottori.

KUVA YLLÄ: Arto Mäntylän lentokoneen tunnus on kansainvälisellä lentotermistöllä lyhennettynä koneen kyljessä. Koneen kutsumanimi on kokonaisuudessaan Oskar Hotel Xray Mike November.

ARTO MÄNTYLÄ

Koneistaja
J.Parpala Oy
Teuva

Teuvalla Etelä-Pohjanmaalla asuva Arto Mäntylä on kätevä mies. Taitavat kädet ovat tuoneet elannon koneistajan työssä niin Vaasan ABB:llä, myöhemmin JMC Enginellä ja nykyisellä työnantajalla, Kaskisissa toimivalla koneistamo J.Parpalalla.

Käden taitoihin on Mäntylän pitänyt luottaa myös vapaa-ajallaan, sillä lentämistä harrastava mies on noussut jo useamman vuoden ajan yläilmoihin itse rakentamallaan kaksipaikkaisella lentokoneella, joka on ristitty nimellä Menestrel 2.

Teuvalainen koneistaja Arto Mäntylä rakensi lentokoneensa pitkän kaavan mukaan. Rakentaminen alkoi 2003 ja valmista tuli loppuvuodesta 2015.

Mäntylä on harrastanut lentämistä 1990-luvun puolivälistä. Kevyiden lentoalusten lupakirjan hän sai vuonna 1996. Tuo lentolupakirjaluokka LAPL on ultrakevyiden koneiden lentämiseen oikeuttavasta luvasta seuraava.

– Lentotunteja on takana suunnilleen 350. Aika vähän siihen nähden, että aloitin lentämisen jo vuonna 1996, Mäntylä sanoo vaatimattomaan tyyliinsä.

Lentotunnit ovat karttuneet lyhyistä yläilmoissa pyrähdyksistä, sillä laskeutumisia Mäntylä laskee tehneensä kaikkiaan toista tuhatta.

Teuvan koneistaja lenteli lupakirjan heltiämisen aikoihin edustamansa lentokerhon, Seinäjoella toimivan Etelä-Pohjanmaan Ilmailukerhon EPIK:n, omistamalla Cessnalla. Mäntylä kuuluu myös Kauhajoella toimivaan Air Pilot ry:hyn. Mäntylä säilyttää itse tehtyä Menestreliään Kauhajoen kentän lentokonehallissa eli hangaarissa.

Itse tehtyjä koneita Mäntylällä on itse asiassa kaksikin. Ensimmäisenä valmistunut on tosin viety jo kauan sitten kotipuoleen Teuvalle turhaa hallitilaa viemästä.

– Se kone saattaa vaihtaa pian omistajaa.

KONE VANHASTA KUPLASTA

Mäntylä lentää nykyisin itse tekemällään koneella, koska sellaiselle pystyy tekemään itse mahdolliset muutostyöt ja korjaukset – toki lain puitteissa.

– Valmiiseen koneeseen ei pysty tekemään oikein mitään itse.

Arto Mäntylän Menestrelin konepellin alla hyrrää vanha kuplavolkkarin nelisylinterinen bokseri-moottori. Komean propellin teki Martti Mattila.

Nykyisin käyttämäänsä koneeseen Mäntylä pisti työtunnin poikineen, pitkän kaavan mukaan. Menestrel 2:n rakentamisen Mäntylä aloitti vuoden 2003 joulukuussa, ja kone oli katsastuskunnossa vasta vuoden 2015 lopulla.

– Silloin oli kyllä monta asiaa työn alla samanaikaisesti. Osto-osia ei ole kuin mittarit ja pyörät.

Mäntylä on rakentanut Menestrelinsä puusta. Siipien vahvikkeina toimivat tukevat mäntyrimat, joiden päälle on vedetty kerros purjekangasta. Ulkopinnat ovat koivuvanerista.

– Rakensin koneen kotona Teuvalla autotallissa. Tallin yhteen seinään piti tehdä aukko, kun aloin rakentaa siipiä. Seinän aukkoon piti silloin rakentaa peltinen jatko, Mäntylä muistelee.

Rautalanka kertoo, missä korkeudessa etummaisen polttoainetankin pinta milloinkin on.
Simppeli mittari ilmoittaa, paljonko takatankissa on polttoainetta.

Moottorina Mäntylän koneessa toimii vanha Kuplavolkkarin nelisylinterinen bokseri- eli vastaiskumoottori, joka on miehen oman tiedon mukaan 1973-vuosimallista. Kuutioita koneessa on 1955. Aivan alkuperäistä koneessa ei ole kuitenkaan kuin moottorilohkojen puolikkaat ja pinnapultit, ja loput on sitten uutta. Moottorin rakensi kauhajokinen Mikko Koivisto.

– Kaasarit ovat puolestaan 99 Saabista, jonka vuosimallia en tiedä. Niitä on kaksi.

Hevosvoimia koneessa on 75. Bensatankkeja on kaksi, ja niihin mahtuu polttoainetta yhteensä 70 litraa. Jos tankit ovat piripinnassa, on koneen toiminta-aika viisi tuntia. Lakikorkeus koneelle on reilut kolme kilometriä. Mäntylä on käynyt koneella vähän yli kilometrin korkeudessa. Koneen Mäntylä rakensi ranskalaisen Henri Nicollierin piirustusten pohjalta.

TIUHAT TARKASTUKSET TÄRKEITÄ

Menestrelin mittaristosta löytyy kaikki tarvittava, eikä mitään turhaa. Omat mittarit on niin nopeudelle, lentokorkeudelle ja öljynpaineelle kuin myös kaasuttimien etulämmölle, seoslämmölle ja jännitteelle.

Ohjaamon karuhkosta ympäristöstä löytyy vain välttämättömin mittaristo ja ohjaussauva. Kojelaudalla komeilevat gps ja radiopuhelin.
Koneen alkuperäinen kello pysähtyi, joten tarvittiin uusi ja samalla aiempaa veikeämpi ajanilmoitin.!

Penkkien vieressä on rullamittaa muistuttava vekotin, joka ulosvedettäessä lähettää koneen sijantitiedot reaaliajassa pelastuskeskukseen satelliitin kautta. Mittarien yläpuolella kojelaudalla sijaitsevat puolestaan gps ja radiopuhelin. Jarruttamisesta huolehtivat levyjarrut, joita hallitaan mittariston alapuolella sijaitsevalla puukahvalla.

Öljynjäähdytinkin Arto Mäntylän koneen moottorissa on.
Peräsimen trimmeri toimii tarkasti kuin tehdasvalmisteisessa koneessa.

Mäntylän kone on katsastettu, kuten kaikkien lentokoneiden lain mukaan pitää olla. Vuonna 2016 silloisen liikennevirasto Trafin tarkastaja löysi joitakin puutteita, jotka Mäntylä korjasi. Muutoksista otettujen valokuvien tarkastajalle lähettämisen jälkeen katsastus oli selvä.

Koneessa oleva hätälähetin ilmoittaa sijainnin lähimpään pelastuskeskukseen satelliitin kautta.

Rahaa Mäntylä laskee koneeseen uponneen rakentamisen aloitushetkestä katsastukseen kaikkiaan noin 20 000 euroa.

– Senkin jälkeen on mennyt koko ajan jotain pientä summaa.

Jokaisen lennetyn 25 tunnin jälkeen koneen tietyt kohdat on käytävä läpi. Mäntylä on tässä suhteessa vielä tarkempi, sillä hän tarkistaa koneen jokaisen ilmassa käynnin jälkeen.

– Konepelti tulee aina silloin aukaistua ja katsottua öljyt ja muut.

Harvan miehen nimi on päässyt komeilemaan lentokoneen valmistajalaattaan. Arto Mäntylän on.

TEKSTI JARI HAKALA
KUVAT JOHANNES TERVO

HARRASTAJA: Kehonrakentaja Markku Suonsivu: ”Kun pärjään kisoissa, se lisää motivaatiota”

Jujutsusta se alkoi. Sen jälkeen Markku Suonsivu ehti harrastaa jalkapalloa, jääkiekkoa ja potkunyrkkeilyä, ennen kuin kehonrakennus vei mennessään.

MARKKU SUONSIVU

Palomies
Neste Oyj
Porvoo

Lippalakkipäinen Markku Suonsivu takoo nyrkkeilysäkkiä kuntosalilla. Lämmittelyn jälkeen hän aloittaa treeninsä vinopenkkipunnerruksilla.

– Ensimmäinen liike on usein sama, mutta muut liikkeet ja niiden paikat treeniohjelmassa vaihtelevat päivän ja tuntuman mukaan, Suonsivu kertoo.

Kehonrakennusta harrastava Suonsivu käy kuntosalilla 5–6 kertaa viikossa. Tavallisesti hän viipyy siellä noin kaksi tuntia.

– Teen liikkeet voimapainotteisina. Kolme kertaa kymmenen toistoa on aika vakio. Jos tuntuu, etten ole saanut itsestäni vielä kaikkea irti, teen lisää sarjoja.

Rintalihasten lisäksi Suonsivu vahvistaa nyt olkapäitä ja ojentajia. Seuraavan kerran ne ovat vuorossa viikon kuluttua, sillä Suonsivu treenaa aina yhtä lihasryhmää kerrallaan.

– Lihakset tarvitsevat aikaa palautuakseen. Jos tekisin koko kehon treenin, treeneistä tulisi liian raskaita ja pitkiä, hän selittää.

SEITSEMÄN ATERIAA

Suonsivu on liikkunut lapsesta asti. Hän on harrastanut jujutsua, jalkapalloa, jääkiekkoa ja potkunyrkkeilyä. Kehonrakennuksesta hän kiinnostui 12 vuotta sitten.

– Kävin silloin Jouni Tauriaisen salilla ja hän kysyi minulta, että oletko ajatellut kilpailla kehonrakennuksessa. Päätin kokeilla lajia muutaman vuoden.

Vuoden treenattuaan Suonsivu voitti kehonrakennuksen suomenmestaruuden ensikertalaisten raskaassa sarjassa ja jäi koukkuun.

– Tykkään tässä lajissa siitä, että pystyn sovittamaan sen hyvin yhteen perheen menojen kanssa. Voin itse määritellä, milloin tulen kuntosalille.

Parhaimmillaan Suonsivu on nostanut penkistä 240 kiloa rautaa. Maastavedossa hänen ennätyksensä on 325 kiloa.

Kova treeni vaatii paljon energiaa. Suonsivu kuluttaa päivässä noin 5 500 kilokaloria. Hän syö joka päivä seitsemän ateriaa ja juo viisi litraa vettä.

– Kisadieetillä minulla on tarkat ruokavalio-ohjeet ja niitä myös noudatan, mutta muuten syön perusruokaa, kuten riisiä, perunaa, kanaa ja jauhelihaa.

Karkit ja sipsit Suonsivu jättää väliin. Viljatuotteita hän syö harvakseltaan, mutta kahvilassa käydessään hän sentään ottaa leivoksen.

”YÖUNET OVAT TÄRKEÄT”

Kova treeni ja monipuolinen ravinto eivät yksin riitä. Kehonrakentajan on huolehdittava myös riittävästä levosta, Suonsivu sanoo.

– Yöunet ovat todella tärkeät. Minulle riittää seitsemän tuntia. Silloin herään itse aamulla ja tunnen oloni levänneeksi.

Suonsivun mukaan kehonrakennus on varsin kokonaisvaltainen laji, jossa henkisellä hyvinvoinnilla on iso merkitys.

– Jos stressaan, elimistöni erittää kortisolia ja stressitasoni nousevat ja se taas vaikuttaa kehoni palautumiseen, kehitykseeni ja motivaatiooni.

Parhaiten treeni kulkee Suonsivun mukaan silloin, kun hän ei stressaa mistään. Lasten kanssa touhuaminen on hänestä paras lääke stressiin.

– Voin hyvällä omallatunnolla treenata vähän vähemmän ja olla enemmän lasten kanssa. Se aika ei ole pois kehonrakennuksesta, päinvastoin.

LIIKUNTAA MONIPUOLISESTI

Kuntosalitreenien ohella Suonsivu ulkoilee sekä pelaa pallopelejä lastensa kanssa. Lisäksi hän juoksee harvakseltaan viiden kilometrin lenkkejä.

– Haluan pysyä myös hyvässä aerobisessa kunnossa. Kun sydän, verenkierto ja keuhkot toimivat mahdollisimman hyvin, on siitä apua lihasten kasvattamisessa.

Lisäksi Suonsivu käy juoksemassa portaita Porvoon Linnamäellä.

– Välillä on hauskaa haastaa itseään aikaa vastaan. Porrastreenit edistävät kehonrakennusta. Pitkän matkan juoksu tai pyöräily taas veisivät kehitystä toiseen suuntaan.

Raskas liikuntamuoto auttaa minua palautumaan töistä, sanoo kehonrakennusta harrastava Markku Suonsivu.

Liikuntaa Suonsivu harrastaa myös työajalla, sillä hän on palomies, ja työnantaja edellyttää häneltä hyvää kuntoa.

– Työvuoroissa pelaamme välillä sählyä. Se on mielekäs tapa tehdä aerobista treeniä. Pelatessa tulee juostua ihan huomaamatta.

Hyvästä lihaskunnosta on apua myös voimaa vaativissa työtehtävissä, Suonsivu kertoo.

– Harjoituksissa kannamme 90-kiloista nukkea palavasta rakennuksesta. Se onnistuu minulta kohtuu kevyesti, samoin auton leikkeleminen levitinleikkuusarjalla.

“KILPAILUT MOTIVOIVAT”

Suonsivu päättää treeninsä ojentajaliikkeisiin. Dippipunnerrusten jälkeen vuorossa on vielä ojennuksia taljalla.

– Venyttelen liikkeiden välissä, ja jos se ei riitä, venyttelen vielä kotona niitä lihaksia, joita treenasin. Mitä enemmän ikää tulee, sitä enemmän venyttelyn merkitys korostuu.

Ennen kuin Suonsivu lähtee suihkuun, työntää hän vielä tovin kelkkaa. Se kuormittaa monipuolisesti kaikkia lihaksia.

– Olen aina tykännyt kilpailemisesta. Kun pärjään kisoissa, se lisää motivaatiota ja tunnettavuutta kehonrakennuspiireissä, ja silloin sponsoritkin pysyvät mukana.

Viime vuonna Suonsivu voitti kehonrakennuksen suomenmestaruuden. Menestystä tuli myös Iso-Britannian Amateur Olympia -kilpailusta ja Pro Qualifier -kisoista Tanskasta.

– Se vuosi meni hyvin. Tänä vuonna otin aikaa itselleni ja perheelleni. Ensi vuonna olisi tarkoitus taas kilpailla, Suonsivu sanoo.

TEKSTI MEERI YLÄ-TUUHONEN
KUVAT PETRI PUROMIES

HARRASTAJA: Kirsi Oinonen: ”Mehiläisten hoitaminen on minun juttuni”

Lusikallinen suuhun ennen kuuman teen hörppäämistä. Saunareissulla ylelliseksi naamioksi kasvoja hoitamaan. Kombucha-juoman hiilihappojen herättelijäksi. Siinä joensuulaisen Kirsi Oinosen oivalliset hunajareseptit omista mehiläispesistä saadulle sadolle.

KIRSI OINONEN

Kokoonpanija
Abloy Oy
Joensuu

Juuan Otravaarassa Pohjois-Karjalassa mehiläisten pörinä on syksyn tullen hiljentynyt. Kirsi Oinosen mehiläispesissä on siirrytty talviruokintaan. Kuluneen kesän sato jäi vähänlaiseksi, oman perheen tarpeiksi hunajaherkkua toki riittää.

– Talvi oli haasteellinen, lunta ei riittänyt pesien suojaksi. Kevät oli kylmä, kesäkin vaihteleva ja tuulinen. Sato jäi pieneksi, muille myytävää ei riittänyt, Oinonen kuvailee satokautta.

Huolta kauden aikana aiheutti myös ostoemo.

– Eivät tykänneet työläiset ostoemosta, niittasivat hengiltä. Rupesivat sitten omaa emoa kasvattamaan. Jää nähtäväksi, onnistuiko kasvatus ja rupesiko emo munimaan.

”Mehiläisten hoitaminen on minun juttuni, omaa aikaa puuhailla. Kiireettömästi ja hitaasti”, Kirsi Oinonen kuvailee.

Emo eli kuningatar on mehiläisyhteiskunnan äiti. Matriarkka, joka voi elää jopa 5-vuotiaaksi saakka. Työläiset puolestaan tekevät mehiläistenkin maailmassa ne raskaimmat hommat – siivoavat, rakentavat, ruokkivat, puolustavat pesää sekä keräävät ja käsittelevät hunajaa ja siitepölyä. Raskas työ on kuluttavaa; työmäärästä riippuen virkeitä elinpäiviä saattaa riittää vain muutamiksi viikoiksi. Syksyllä syntyneet työläiset sentään sinnittelevät seuraavaan kevääseen.

Kuhnureiden elämänkaari on sekin lyhyt, joskin auvoisampi – ne ovat olemassa vain lisääntymistä varten. Sekin ihana lopahtaa ennemmin kuin myöhemmin. Parittelun jälkeen kuhnurin takaruumis repeytyy kuningattaren mukaan ja kuhnuri kuolee.

VAKITUINEN JA SÄÄNNÖLLINEN ARVOSSAAN

Kirsi Oinonen työskentelee Joensuussa Abloyn tehtaalla sähkölukkojen kokoonpanijana. Ennen sähkölukkoja tutuiksi ehtivät tulla niin ammoiset AVA-lukot kuin Abloyn ovensulkijatkin. Abloylla työskentelyssä Oinonen näkee monia hyviä puolia.

– Ensinnäkin työ on nyt jo vakinainen ja säännöllistä päivätyötä. Plussaa on sekin, että saan työn lomassa rauhassa kuunnella musiikkia, podcasteja ja äänikirjoja. Ja kun vanhempainvapaalta jälleen palasin töihin, niin ihanuutta on myös pyörällä taittuva työmatka. Nautin!

Säännöllisyys ja pätkättömyys – niitä asioita Oinonen oppi arvostamaan varhain. Aikanaan koneinsinöörin opinnot vaihtuivat restonomiopintoihin. Suurtalouspuolen esimieslinjalta valmistuneena tutuiksi tulivat sijaisuudet ja pätkät päiväkotikeittiössä, sairaalan suurkeittiössä ja kahvilassa.

– Kyllästyin pätkähommiin ja otin yhteyttä Abloylle. Siellä olivat työuransa tehneet myös jo eläköityneet vanhempani.

OMA PALSTA, OMAT PÖLYTTÄJÄT

Kun Oinonen vuonna 2014 kohtasi nykyisen puolisonsa, elämänpiiri laajeni Joensuusta Juukaan puolison syntymäseudulle.

– Se on pienimuotoinen maatila Juuassa. On maapalsta kotitarveviljelyyn, kasvimaat, mansikat ja herukat. Kun sitten näin kansalaisopiston kurssitarjonnassa mehiläishoitajakurssin, niin ajattelin, että sinnepä varmistamaan pölyttäjät omalle palstalle!

Oikeanlaiset suojavarusteet ovat tärkeät mehiläisiä hoidettaessa, Kirsi Oinonen tietää.

Idea pörriäisten pelastajan taidoista muhi vuoden eteenpäin, kun käsivarsilla oli vielä vastasyntynyt nuorin tytär. Nyt Oinonen on jo neljän mehiläispesän neuvokas hoitaja, sittemmin myös mehiläishoitajan ammattitutkinnonkin suorittanut.

– Mehiläisten hoitaminen on minun juttuni, omaa aikaa puuhailla. Kiireettömästi ja hitaasti.

HIMO-OPISKELIJA

Niin kiireettömyyttä kuin Oinonen harrastuksessaan arvostaakin, naisen aktiivisuus ja opinhalu hämmästyttävät kuulijaa. Ensinnäkin Oinonen on viiden lapsen äiti. Vanhimmat lapsista ovat ehtineet jo aikuisikään, nuorimmainen tytär syntyi vuonna 2017. Uusioperheen koko katras kun lasketaan yhteen, lapsia on kaikkiaan kymmenen.

Uteliaisuus, itsensä kehittämisen ja uuden oppimisen halu on kaiken aikaa vienyt Oinosta eteenpäin. Abloyn päivätyön ohessa Oinonen opiskeli aikoinaan lähihoitajaksi. Vuosien varrella hän on opiskellut myös avoimessa yliopistossa ravitsemustiedettä, kouluttautunut vyöhyketerapeutiksi ja suorittanut myös kiinalaisen lääketieteen opinnot.

– Kyllähän opiskelu kiinnostaa jatkossakin. Pyörittelen mielessäni uusiakin ideoita, päiväkouluun tuskin lähden. Vaan parempi olla olematta kovin ehdoton, aika näyttää.

Juuri nyt Oinosen ja ohjelmoijana työskentelevän puolisonsa elämänrytmiin sopii parhaiten päivätyö.

– Päivätyö ja nykyisen työnantajan joustavuus sopivat paljon paremmin pienten lasten äidin arkeen, kuin vaikkapa hoitoalan vaihtelevat vuorot.

HYÖTYÄ HOIVAN TAIDOISTA

Terveyteen ja hoivaan liittyvistä opinnoista on eittämättä hyötyä myös mehiläistarhauksessa. Homma ei nimittäin ole ihan vaaratonta. Mehiläiset pistävät, Oinostakin joka vuosi.

Mehiläisen myrkyssä on feromonia, joka puolestaan houkuttelee paikalle lisää mehiläisiä. Lievän piston reaktio hoituu kylmäkääreellä ja kortisonivoiteella. Pahimmassa tapauksessa ihminen voi saada anafylaktisen reaktion, silloin tarvitaan adrenaliinipiikkiä. Myrkylle voi myös allergisoitua, toisaalta itseään voi pistoja vastaan myös siedätyshoitaa.

– Mitään pahempaa ei ole sattunut, mitä nyt kerran mehiläinen pääsi pujahtamaan suojapuvun alle. Pistihän se.

TEKSTI SIRKKA-LIISA AALTONEN
KUVAT JARNO ARTIKA