HARRASTAJA: ”Pyörän päällä koen vapauden”

Kun Sari Raitavuo osti moottoripyöränsä, ei hän uskaltanut edes koeajaa sitä, vaan pyörä nostettiin puolison kanssa suoraan pakettiautoon. Nyt mittariin on karttunut jo lähes 50 000 ajokilometriä.

21.10.2021

SARI RAITAVUO

Katkontakoordinaattori
Lapp Connecto Oy
Vieremä

Oli vuosi 2018, kun Sari Raitavuo päätti, että nyt olisi aika hankkia oma moottoripyörä. Silloin voisi päättää itse ajamisesta ja pysähtymisistä, vaikka liikkuisikin muiden kanssa samassa porukassa.

– Olin suorittanut 16-vuotiaana kevytmoottoripyöräkortin, samoin kuin vanhempi siskonikin. Sitten isäni, todellinen moottoripyöräharrastaja, osti itselleen pyörän reilut kymmenen vuotta sitten. Kesällä 2013 lähdin isän kyydissä ensimmäiselle pitemmälle ajoreissulle Norjaan, Raitavuo muistelee.

– Pari vuotta myöhemmin suuntasimme Eurooppaan. Sillä ajoreissulla kiersimme kahdeksantoista Euroopan maata vajaassa kolmessa viikossa. Matkamittariin kertyi yli 9 000 kilometriä.

KÄYNNISTYS PUISTATTI

Raitavuo ajaa 600-kuutioisella Hondalla, joka on vuosimallia 1994. Sopivan näköinen ja kokoinen pyörä löytyi Oulusta internetin kauppapaikan kautta.

– Sinne mennessä minulla ei ollut kilometriäkään alla enkä uskaltanut edes koeajaa pyörää, kun myyjä sitä ehdotti. Nostimme vaan pyörän suoraan pakettiautoon mieheni kanssa. Hänellä ei ole moottoripyörää eikä moottoripyöräkorttiakaan, mutta siitä on ollut kyllä puhetta, Raitavuo sanoo.

– Kun pyörä sitten pudotettiin Vieremällä kotipihaan pakettiautosta, aloin jo kauhistella ostosta, että näinköhän tulen ajamaan sillä metriäkään. Kävin istumassa pyörän selässä ja kun laitoin koneen käyntiin, minua ihan puistatti. Siitä sitten kaarsin pihatielle harjoittelemaan naapurien seuratessa ajoani.

Ensimmäinen pitempi ajomatka suuntautui Puolangalle. Heti matkan alussa, kotitieltä asfalttitielle kääntyessään Raitavuo käänsi pyörää liikaa, jolloin hän kupsahti pyörineen maantien ojaan.

– Siinä vaiheessa olin valmis kääntymään takaisin kotiin, mutta perässäni tullut mieheni nousi autosta ja kannusti, että nostetaan vaan pyörä ylös ja jatketaan matkaa. Ja niin tehtiin. Olenkin ajatellut, että on olemassa kahdenlaisia motoristeja: niitä, jotka ovat kaatuneet ja niitä, jotka tulevat kaatumaan.

VASTAPAINO TYÖLLE

Keskimäärin Raitavuo ajaa pyörällään 15 000 kilometriä vuodessa. Toissakesänä matkamittariin kertyi jopa 28 000 kilometriä, mihin sisältyi kaksi Norjan matkaa. Työpäivän jälkeenkin Raitavuo saattaa lähteä tien päälle ja ajaa vaikka 500 kilometrin pituisen kierroksen.

Hän on myös teollisuusliittolaisten Metal Riders Finland -moottoripyöräkerhon jäsen. Kokoontumiset tosin ovat olleet harvassa nyt koronan aikana.

– Parasta ajamisessa on tien päällä kokemani vapaus. Se on suuri voimavara ja vastapaino työlleni. Toimin työpaikallani pääluottamusmiehenä sekä työsuojeluvaltuutettuna, minkä lisäksi olen sihteerinä Iisalmen Metallityöväen ammattiosastossa. Työssä ollessani olen koko ajan muiden saatavilla ja käytettävissä, mutta ajaminen on kokonaan omaa aikaani.

PASSI JA HAMMASHARJA

Kaikkein mieluiten Raitavuo ajaa pienempiä teitä, joilla nopeusrajoitus on 80 kilometriä tunnissa. Mutkatiet ja kauniit maisemat ovat mieleen. Yksi suosikkireiteistä on Punkaharjulla, missä voi ajaa pitkin veden ympäröimiä harjuja. Kaupunkien keskustat liikennevaloineen ovat taas sellaisia paikkoja, joita Raitavuo yrittää välttää reissuillaan.

– Norjaa olen ajanut pitkin ja poikin. Se on aivan ykkönen, kun ajattelee hienoja maisemia ja korkeuseroja vuorineen ja vuonoineen. Silloin kun ajan yhdessä isäni kanssa, meillä ei ole kovin tarkkoja ajosuunnitelmia. Nousemme ylös aamuviideltä ja lähdemme ajamaan kuuden, seitsemän maissa. Illalla alamme etsiä sopivaa majapaikkaa. Yövymme yleensä halvoissa mökeissä leirintäalueilla.

– Ensimmäiselle pitemmälle reissulle pakkasin mukaan aivan liikaa tavaraa. Nykyään seulon takalaukun ja tankkilaukun tavarat tarkkaan. Välttämättömiä ovat lähinnä passi, hammasharja ja rahapussi.

Ajokulttuurissa on huomioitava turvallisuus ennakoimalla tilanteet.

Varusteista navigaattori on aivan ehdoton motoristille. Kypäräpuhelin, jolla on muutaman sadan metrin kantama, on Raitavuon mielestä myös kätevä, sillä sen kautta voi olla yhteydessä ajoporukan kanssa ja neuvotella vaikka siitä, milloin pitäisi pitää taukoa tai kertoa nähtävyyksistä sekä ilmoittaa tiellä liikkuvista poroista tai hirvieläimistä.

– Motoristit varoittavat toisiaan Facebookissa myös huonoista tienpätkistä ja tietöistä. Teiden kunto on heikentynyt viime vuosina, joten vauhti täytyy säätää sen mukaan. Ajokulttuurissa on huomioitava turvallisuus ennakoimalla tilanteet. Erityisesti täytyy varoa maaseutukoneita, joiden valot ja vilkut eivät aina toimi.

Sääennusteen Raitavuo tarkistaa etukäteen internetin sadetutkasta. Sateella ei ole kiva ajaa, mutta tuuli ei menoa haittaa.

Moottoripyörä ja tie antavat Sari Raitavuolle vapaudentunteen.

METAL RIDERS FINLAND

  • Teollisuusliiton (silloisen Metalliliiton) jäsenten 1998 perustama moottoripyöräkerho, jossa on tällä hetkellä vajaa sata jäsentä
  • Kotipaikkana Tampere, mutta jäseniä ympäri Suomea
  • Järjestää vuosittain vähintään kaksi kokoontumista eri puolilla maata
  • Lisätietoa: www.metalriders.fi

TEKSTI RIITTA SAARINEN
KUVAT JYRKI LUUKKONEN

HARRASTAJA: Pörriäispuutarhan haltiakummi

Mäkimeiramissa soittaa pörriäisten orkesteri, pelakuut eivät ole hellekesästä kärsineet ja kivikkorinteen ötökkäbaari on aina auki. Pesusienikurkku pitäisi saada vielä kukkimaan, mutta yleensä tämä on vain mukavaa, sanoo Anna-Mari Eloranta luomupuutarhastaan.

15.9.2021

ANNA-MARI ELORANTA

Operaattori
Neste Oyj, Porvoon tutkimuskeskus
Askola

– Pienelle punatukkaiselle pojalle piti ryhtyä näyttämään, miten siemen laitetaan purkkiin tai maahan ja miten siemen alkaa siitä kasvaa.

Näin Anna-Mari Eloranta kuvailee, miten vuonna 2007 syntynyttä poikaa piti ryhtyä vihkimään puutarhan saloihin askolalaisessa omakotitalossa. Siitä on sitten harrastus ryöpsähtänyt. Poika pitää edelleenkin huolta siitä, että ainakin auringonkukkaa ja päivänkakkaraa puutarhassa kasvaa.

Puutarhanhoito alkoi porvoolaisen kerrostalon parvekkeella. Eloranta kertoo asuneensa kaupungissa vuodet 1993–2006.

– Chilit tulivat kuvioihin, ja kokeilin kaikkea, mitä parvekkeella vaan voi kasvattaa.

Eloranta muutti vanhaan kotikuntaansa Askolaan – siis takaisin maalle – vuonna 2007. Yrteille, kasviksille, kukille, perhosille ja pörriäisille on nyt entistä isommat läänit.

– Ennen olin sellaista Round-up -tyyppiä, Eloranta tunnustaa.

Mieli on muuttunut kokonaan. Eloranta pysähtyy takapihalla kasvavan nokkospuskan viereen. Kun joskus taannoin hän olisi suihkuttanut myrkkyä päästäkseen vihulaisista eroon, nyt puutarhuri näkee niissä lettujen ja pestojen aineksia. Paitsi että tänä vuonna, tavattomana hellekesänä, perhoset ovat syöneet nokkosten lehdet. Pelkät varret siemenineen ovat jäljellä. Mutta niistä vasta ytyä löytyykin.

– Kun nokkosen siemenkodat ovat ruskeita, niissä se kaikkein väkevin aines onkin. Niitä kannattaa ravistella ja laittaa siemenet sitten esimerkiksi puuroon.

Mäkimeirami ja iisoppi kuuluvat Elorannan moninaiseen yrttitarhaan. Ruusupapu ei ole tänä vuonna menestynyt. Samoin puutarhuria harmittaa, kun yksi toinen vakiokoristus, revonhäntä, ei sekään jaksa kuivuuden takia lykätä ihan ”jokaiseen jeesuksen” lehtihankaan revonpunaista huiskuaan.

Mäkimeirakosta Eloranta ohjaa vierailijat kiipeämään kallioiselle ja kivikkoiselle metsätömpäreelle, jonka rinteellä on vanha halkokasa eli ötökkäbaari. Mäen kupeesta löytyy myös ihmeellinen kivimuodostelma, jonka voi hyvin kuvitella kivikautiseksi asumukseksi. Teräviä kvartsikiven kappaleitakin on. Ehkä niistä oli jonkun esi-isiemme heimon hyvä sommitella työkaluja itselleen. Varmaan olikin; Askola on tunnettu muinaislöydöistään.

”KASVUKAUSI ALKOI JO”

Kerta toisensa jälkeen Eloranta päivittelee, että tänä vuonna ei oikein mikään ole kasvanut ennätyksellisten helteiden takia. Vaikea on asiaa uskoa, kun salaattia, basilikaa, tilliä katsoo, on sittenkin kukkivaa revonhäntää, on viinimarjapensaita, on ananaskirsikan tapaista erikoisuutta lasitetulla verannalla, on päärynäpuu, on bonsai-puiksi kutsuttuja pieniä, latvottuja mäntyjä, krassia, orvokkia ja on aloe veraa, josta saa itse kasvatettua ihonhoitovoidetta. Ja paljon, paljon muuta.

– Vuoden 2022 kasvukausi alkoi jo. Puutarhuri kerää nyt siemeniä omista kasveistaan. Kaupoissa on nyt 50–70 prosentin alennukset siemenistä. Käyn kauppojen siemenhyllyt läpi, kertoo Eloranta elokuisella Tekijän vierailulla.

Pimeimpään aikaan sitten talvetetaan niitä kasveja, jotka talvetuksen kestävät. Jopa ananaskirsikan on Eloranta saanut selviytymään talven yli; WC:ssä, oikeastaan ilman kastelua, hyvin vähällä valolla.

Eloranta sanoo, että kokeilemalla ja googlaamalla hän on kerännyt tietotaitonsa puutarhanhoidosta. Haaveissa on nyt esimerkiksi tomaatin talvettaminen. Tomaatti taitanee tehdä talvisin ilmajuuria.

Talvella menee kaksi päivää suunnitella aikajana, mitä ja milloin ryhdytään tällä kertaa puutarhaan kasvattamaan. Maaliskuussa pistetään tomaatit alulle. Huhtikuussa koulitaan taimia. Pelargonioista Eloranta toteaa:

– Jos talvettaminen ei ole sattunut onnistumaan, ostan niitä pienimpiä, jotka eivät kuki. Niille mätän hirveästi lannoitetta, ja ne kukkivat hyvin nopeasti. Olin ajatellut pelakuista, että ne on mummojen kukkia, en ikinä hanki! Mutta nyt tiedän, miksi mummot niitä kasvattivat, Eloranta kuvaa pihojen ja ikkunalautojen ikiaikaista suosikkia.

”KASVATIN PERHOSIA”

Eloranta kuvaa, että tänä kuivana kesänä hän kasvatti pikemminkin perhosia ja surisevia pörriäisiä kuin kasvejaan. Askolaan julistettiin kuivuuden takia kastelukielto, eikä Eloranta pystynyt käyttämään kuin ilmalämpöpumpusta tihkuvaa vettä kasteluun.

– Tässä hoksaa, että tarvitaan vettä, valoa, lämpöä ja ravinteita. Jos yksikin puuttuu, ei tule mitään.

Mutta tavattoman hyvin on lepattelevien kaunokaisten kasvatus onnistunut.

– En ole ikinä nähnyt tällaista perhosten invaasiota, Eloranta kuvaa.

”Bulkkiperhosia”, kuten neitoa, nokkosta ja sinisiipiä, on tietysti hurjat määrät, vierailun aikana näkyy myös suruvaippa ja amiraali, ja onpa tänä vuonna pihassa käynyt myös ritariperhonen.

– Mutta hämähäkkien seitit ovat olleet ihan tyhjät, puutarhuri murehtii.

Hyönteisten puutteessa talitintit ja muut pihalinnut alkoivat syöksyillä metsästysretkillään puutarhurin perhostarhaan. Oli ryhdyttävä toimiin.

– Aloitin lintujen talviruokinnan akkain viikolla, Eloranta kertoo perhosten pelastamisoperaatiostaan tarkoittaen 18. heinäkuuta alkanutta viikkoa.

– Heinäsirkkojen meteliä et saa kirjoitettua lehteen. Mutta niillä on niin paljon eväitä, eivät ne minun salaatteihini tule, puutarhuri naurahtaa.

Otököistä on myös hyötyä.

– Aloe vera on täynnä hämähäkkejä, Eloranta kertoo alleviivaten samalla sitä, että myrkkyjä ei tarvita, kun petohyönteiset pyydystävät tuhohyönteiset pois puutarhsta.

– En ollut samettiruusuihminen, mutta huomasin, että jos niitä iskee vaikka sinne missä on chilejä, elukat ei tykkää niistä, Eloranta kertoo lisää luonnonmukaisen tuholaistorjunnan keinoistaan.

Jopa luomupuutarhuri Eloranta joutui suorastaan seisahtamaan tänä kesänä 2021.

– Ei ole Askolassa ikinä ollut näin kuivaa. Mikä meni pieleen?

Kysymyksellään hän tarkoittaa koko nykyistä elämänmenoamme. Se on Elorannankin elämän aikana muuttunut kulttuuriksi, jossa kerran käytetty viedään kaatopaikalle. Puutarhuri kuvailee, että kaiken on lopulta muututtava.

Omien puutarhakokemustensa myötä Eloranta toivoo myös, että jokainen kokeilisi edes kerran hyötykasvien kasvattamista. Ajatukset ruoan hinnasta ja maanviljelyn arvostuksesta voisivat muuttua.

– Minä nostan hattua niille, jotka tällaisena kesänä hoitavat luonnonmukaisesti tai biodynaamisesti viljelyksensä.

ÄLÄ ODOTA MITÄÄN!

Eloranta yllyttää kaikkia kokeilemaan vaikka siellä omalla parvekkeella keittiöpuutarhan hoivaamista. Hänkään ei ole maalla asumisesta huolimatta hylännyt kaikkia kaupunkilaiskonsteja. Tänäkin kesänä puutarhapation pöydän vieressä on lajitelma ruukkuja, joissa on salaatteja, tilliä ja basilikaa.

– Salaatista on helppo aloittaa, Eloranta neuvoo.

Neuvomisesta puheenollen, Eloranta summaa kokemuksensa räväkällä tavallaan, nauramaan houkuttaen:

– Paskat puutarhurit osaavat nauttia epäonnistumisistaan. Älä odota mitään!

Puutarhanhoito vaatii pitkäjänteisyyttä eikä epäonnistumisia kannata kavahtaa.

Pitkin päivää vierailija on saanut kuulla puhetta pesusienikurkusta. Se ei ole kaikesta ylenpalttisesta huolenpidosta piitannut. Se on jättänyt kukkimatta eikä kurkuista saa joululahjoja. Lopulta on puhuttu kuin karhua kiertäen ”nimeltä mainitsemattomasta” kasvista.

Mutta Eloranta ottaa vaarin omista lannistumattomuuden opeistaan.

– Ehkä saan sen kukkimaan ensi vuonna. Tulee lahjoja vuoden 2025 jouluksi. Ja yleensä tämä on vain mukavaa.

TEKSTI SUVI SAJANIEMI
KUVAT PEKKA ELOMAA

HARRASTAJA: Matti Rajala haluaa herättää keskustelua

Hevimusiikin pauhatessa kuulokkeissa Matti Rajala näpyttelee mielipidekirjoituksia ajankohtaisista aiheista eri lehtiin. Palaute kirjoituksista on enimmäkseen myönteistä.

20.8.2021

MATTI RAJALA
Pöytyä

Veneenrakentaja
(työtön)

Pöytyäläisestä Matti Rajalasta tuli mielipidekirjoittaja vajaa kymmenen vuotta sitten, kun hän toimi pääluottamusmiehenä silloisessa työpaikassaan.

– Sen yrityksen ansiosta aktivoiduin ay-toimintaan. Minua motivoi tietoisuuden lisääminen tavalliselle kansalle, Rajala perustelee intoaan lähettää kirjoituksiaan eri lehtiin.

Hänen mielestään valtamediassa kuuluu turhan vahvasti työnantajaosapuolen ääni.

– Jos työntekijät eivät tuo esiin faktatietoa esimerkiksi Teknologiateollisuuden irtautumisesta työehtosopimuksesta, niin kuka sitä sitten tuo, hän kysyy.

Tästäkin teemasta Rajala kirjoitti yleisönosastoon.

– En saanut kirjoitustani läpi Turun Sanomiin, koska se oli silloin niin ajankohtainen aihe ja siitä kirjoitti moni muukin.

Kirjoitus ei mennyt kuitenkaan hukkaan. Se löysi paikan Auranmaan Viikkolehdestä, joka on Loimaan seudulla kaksi kertaa viikossa ilmestyvä paikallislehti.

– Kaikki sinne lähettämäni kirjoitukset on julkaistu. Paikallislehdet ottavat todella mielellään vastaan kirjoituksia eri näkökulmista.

POSITIIVISEEN SÄVYYN

Rajala suosii mielipidekirjoituksissaan tiivistä tyyliä. Kirjoitus ei saa koskaan olla liian pitkä, hän sanoo.

– Elämme nopeassa yhteiskunnassa, jossa ihmiset eivät jaksa lukea pitkiä kirjoituksia. Tekstin pitää mahtua A4-arkille, jotta ihmisillä riittää mielenkiinto lukea se loppuun.

Maaliskuussa Turun Sanomissa julkaistussa mielipidekirjoituksessaan Rajala pohtii etäopetuksen toimivuutta näin:

”Miten käsityötä opiskeleva voi oppia saman asian etäyhteyden välityksellä kuin koulussa lähiopetuksena?”

Tekstissä on vajaat 2 400 merkkiä. Mielipidekirjoituksessa on syytä keskittyä olennaiseen, Rajala vinkkaa.

– Minullakin on monta kertaa lähtenyt teksti rönsyilemään, mutta rönsyt on vaan pakko karsia pois, Rajala opastaa.

Hän pitää tärkeänä sitä, että kirjoittaja pysyy asialinjalla.

– Yritän pitää kirjoituksissani positiivisen näkökulman. Kunnioitan vastapuolta enkä mene henkilökohtaisuuksiin, vaikka olemmekin asioista eri mieltä.

”LISÄÄ FAKTAA”

Rajala käsittelee kirjoituksissaan aina jotakin ajankohtaista asiaa. Aiheita hän saa esimerkiksi kuunnellessaan radiouutisia.

– Mielipidekirjoituksen laatiminen vaatii pientä tutkimista etukäteen, etten vaan levitä mitään väärää tietoa. Se on tärkeää, Rajala sanoo.

Tänä vuonna Rajala on avannut sanaisen arkkunsa muun muassa työhyvinvoinnista, äänestämisen tärkeydestä ja vuokratyön ketjuttamisesta. Juhannukseen mennessä häneltä oli julkaistu jo kuusi mielipidekirjoitusta.

– Joka vuosi en todellakaan ole näin ahkera. Kuntavaalit ja työmarkkinoilla tapahtuvat muutokset ovat aktivoineet minua. Kun on aiheita, olen aktiivinen, hän sanoo.

Rajala laatii mielipidekirjoituksensa aiheesta riippuen joko yksityishenkilönä, Pöytyän kunnanvaltuutettuna tai Turun puuseppäin ammattiosaston puheenjohtajana.

Hän ottaa kantaa myös sosiaalisessa mediassa. Sanomalehtien yleisönosastot ovat hänelle kuitenkin ensisijainen kanava.

– Sosiaalisessa mediassa elämme omassa ay-kuplassamme. Mistä muualta kuin mielipidekirjoituksista ne, jotka eivät kuulu liittoon, saisivat tietoa, Rajala kysyy.

HEVIN TAHTIIN

Kun mielipidekirjoitus on muhinut aikansa Rajalan päässä, hän istuu tietokoneen ääreen joko kotona tai ammattiosaston toimistolla.

– Pistän kuulokkeet päähän ja laitan hyvää, erittäin raskasta hevimusiikkia soimaan ja alan kirjoittaa. Valmista syntyy tavallisesti 5–10 minuutissa.

Kirjoittamiseen Rajala ei ole saanut erillistä oppia, mutta kaikkia aiheesta kiinnostuneita hän kehottaa hakeutumaan Murikka-opiston kirjoittamisen kursseille.

– Mitä enemmän kirjoitan, sitä omemmalta se tuntuu, Rajala toteaa.

Hän suosittelee mielipidekirjoittamista kaikille, joilla on asiaa.

– Meillä liikkuu jatkuvasti suoranaisia valheita uutisotsikoissa ja sosiaalisessa mediassa. Tarvitsemme lisää faktapohjaisia kirjoituksia, Rajala linjaa.

”Se on palkitsevaa, jos joku ventovieras kommentoi kirjoitustani. Silloin sillä on ollut jotain vaikuttavuutta”, sanoo ahkera mielipidekirjoittaja Matti Rajala.

VAIKUTTAVUUS PALKITSEE

Rajala saa mielipidekirjoituksistaan enimmäkseen myönteistä palautetta. Sitä tulee sähköpostitse, Turun Sanomien kommenttipalstalla ja Facebookissa, jos hän on jakanut tekstin siellä.

– On aina hyvä, jos kirjoitus herättää keskustelua, on se sitten puolesta tai vastaan, hän sanoo.

Aina palaute ei ole asiallista, mutta yöuniaan Rajala ei kuitenkaan ole menettänyt.

– Kerran minulle on jopa soitettu, korotettu ääntä ja haukuttu, mutta sanotaanko näin, että se kirjoitus meni kyllä oikeaan osoitteeseen, Rajala nauraa.

Hänestä työväestön asioista ei voi pitää liikaa ääntä.

– Uskon, että tietoisuus esimerkiksi siitä, mitä tarkoittaa, jos yleissitova työehtosopimus purkautuu, lisää järjestäytyneisyyttä, koska kyse on rahasta ja työehdoista.

Kun kirjoitus on valmis lähetettäväksi lehteen, Rajala kokee helpotuksen tunnetta.

– Olen saanut vietyä omat ajatukseni maailmalle. Jos joku vielä lukee kirjoitukseni ja reagoi siihen, sillä on ollut jotain vaikuttavuutta. Sitä varten minä tätä teen.

TEKSTI MEERI YLÄ-TUUHONEN
KUVA VESA-MATTI VÄÄRÄ