Merja Rinne: Aluepalvelut jäseniä varten

Teollisuusliitolla on noin 200 000 jäsentä ympäri Suomen. He työskentelevät erilaisissa työpaikoissa ja erilaisilla sopimusaloilla. He ovat järjestäytyneet 581 eri ammattiosastoon. Heidän työehdoistaan huolehtii yli 2 200 pääluottamusmiestä ja työturvallisuutta valvoo yli 1 700 työsuojeluvaltuutettua. Jokainen työntekijä, työsuojeluvaltuutettu, luottamusmies ja ammattiosasto on kiinnittynyt johonkin liiton kuuteen toiminta-alueeseen ja 11 aluetoimistoon.

Liitto palveluineen tuodaan lähelle jäsentä aluetoiminnan avulla. Olen usein todennut, että aluetoimistot ovat kuin terveyskeskukset. Sieltä jäsen, työpaikan luottamushenkilö tai ammattiosaston aktiivinen toimija saa akuutin tarvitsemansa avun ja tuen. Vaativammat tapaukset lähetetään ”erikoissairaanhoitoon” liiton keskustoimistolle, jossa asioita ratkovat spesialistit muun muassa työympäristö- tai oikeudellisessa yksikössä.

Alueellisen toiminnan palvelut ovat perusteltuja monestakin syystä. Varsin usein yrityksillä ja paikkakunnilla on pitkät yhdessä tekemisen perinteet. Nämä perinteet ja tavat toimia ovat myös työpaikan luottamusmiesten ja liiton alueilla työskentelevien henkilöiden tiedossa. Henkilöt ovat myös usein tuttuja keskenään muistakin yhteyksistä kuin työn kautta. Näin monen hankalankin asian ratkaiseminen saattaa olla helpompaa.

”Meillä on Teollisuusliitossa voimaa ja vaikutusvaltaa asioiden kehittämiseen ja muutoksen tekemiseen.”

Haluamme liiton olevan jäsenille yhtä läheinen kuin henkilö, jonka kanssa iloja ja suruja jaetaan, jonka kanssa työelämää yhdessä kehitetään ja ristiriitoja ratkotaan. Teollisuusliiton alueilla toimivat työntekijät muodostavat lähes 50 ammattilaisen joukon, joka parhaimmillaan pystyy muuttamaan olosuhteita niin, että jäsenten arki sujuvoituu ja paranee.

Nämä muutokset voivat koskea työehtosopimusten sisältöjä, paikallisten sopimusten kehittämistä, ammattiosastojen toiminnan terävöittämistä tai yhteiskuntaan ja poliittiseen päätöksentekoon vaikuttamista niin kunnallisessa päätöksenteossa kuin valtakunnallisten vaalienkin kautta.

Teollisuusliiton toiminta-alueiden jäsenmäärät vaihtelevat 26 000 ja 42 000 välillä. Ne vastaavat keskisuuren ammattiliiton jäsenmääriä. Meillä on Teollisuusliitossa voimaa ja vaikutusvaltaa asioiden kehittämiseen ja muutoksen tekemiseen. Jos me niin haluamme ja päätämme. Eteenpäin siis kolmen T:n taktiikalla: tavoite, tahto ja tekeminen.

MERJA RINNE
Teollisuusliiton aluetoiminnan päällikkö

Riku Aalto: Kaipuuta keskitettyihin työmarkkinaratkaisuihin?

Työnantajaliitot ovat jo useamman vuoden ajan pedanneet parhaillaan käynnissä olevien työehtosopimusneuvottelujen asetelmaa hokemalla, että keskitetyt työmarkkinaratkaisut ovat historiaa. Varmuuden vuoksi Elinkeinoelämän keskusliitto EK:n sääntöjäkin muutettiin niin, että keskitettyjä ratkaisuja ei varmasti tehdä.

EK on aktiivisesti kertonut ainakin soveltuvin osin siitä, että se ei neuvottele mistään sellaisesta, missä on työvoimakustannuksista kysymys. Tämä ei kuitenkaan pidä paikkaansa. Se vain valitsee neuvottelujen kohteeksi itselleen sopivat asiat kuten työttömyysturvan ja eläketurvan, josta yhtenä esimerkkinä ovat leskeneläkkeeseen tehdyt muutokset. Sen sijaan EK ei voi sopia suosituksesta, jossa määriteltäisiin, miten nuorten työelämään tutustuminen pitäisi järjestää tai miten sitä pitäisi tukea. Se on EK:n mukaan liittojen välistä neuvottelua se.

Toisaalta työnantajaliitot ovat kantaneet tes-neuvottelupöytiin roppakaupalla yhteisiä esityksiä. Jossain siis joku kuitenkin koordinoi sitä minkälaisia esityksiä työntekijäpuolelle annetaan. Sattumaa ei ole se, että useammassa pöydässä työnantajat esittävät palvelusvuosilisän ja arkipyhäkorvausten poistamista tai jäsenmaksuperinnän lopettamista. Taitaa olla niin, että jokaisessa pöydässä on esitetty poliittisten lakkojen sanktioimista. Tässä vain muutama esimerkki.

”Vaikuttaa siltä, että työnantajaliitot ajavat keskitettyä teknologiateollisuuden työmarkkinamallia.”

Työnantajaliittojen ajatus tuntuukin olevan se, että niillä on erityinen oikeus koordinoida neuvotteluja keskenään, mutta auta armias, jos työntekijäpuoli tekee samoin. Se on tuomittavaa ja luottamus neuvottelukumppaneiden kesken on koetuksella, jos niin tapahtuu.

Teollisuusliitto neuvottelee 33 työehtosopimusta. Neuvottelukumppaneina on 17 työnantajajärjestöä. Meille on näkynyt varsin hyvin se, miten työnantajapuoli jatkuvasti viestii keskenään minkälaista vastakaikua heidän esityksensä kussakin pöydässä saa ja minkälaisia esityksiä työntekijäpuoli on tehnyt.

Julkisuudessa työnantajaliitot pitävät tiukasti kiinni siitä, että ne eivät neuvottele keskitetysti, vaan jokainen hoitaa oman tonttinsa. Vaikuttaa kuitenkin siltä, että työnantajaliitot ajavat keskitettyä teknologiateollisuuden työmarkkinamallia. Muissa pöydissä ei juuri liikuta ennen kuin teknossa on saatu asiat valmiiksi. Muutama työnantajaliitto on näin myös suoraan todennut. Julkisesti ne eivät sitä ääneen sano.

Näyttääkin siltä, että työnantajaleirissä on kaipuuta keskitettyihin ratkaisuihin, kunhan neuvotteluista vastaa Teknologiateollisuus eikä Elinkeinoelämän keskusliitto.

RIKU AALTO
Teollisuusliiton puheenjohtaja

Petteri Männistö: Annetaan nuorille tilaa vaikuttaa

Yhä edelleen voi ay-aktiivien keskusteluissa kuulla lauseet: ”Nuoria ei vaikuttaminen kiinnosta. Miten heitä voisi saada mukaan toimintaan?”

Uskallan kuitenkin väittää, että nuoria kiinnostaa vaikuttaminen ja politiikka enemmän kuin koskaan aikaisemmin 2000-luvulla. Kun nuorisobarometriä tarkastelee ja omia kokemuksia analysoi, voi väittämän takana vahvasti olla.

Yhteiskunta, työ- ja sosiaalinen elämä ovat muuttuneet merkittävästi 2000-luvun aikana. Samalla ammattiliittojen rooli on muuttunut liittojen ”kultaiseen” aikaan verrattuna. Aikaisemmat tavat, puheet, toimintamallit ja tapahtumat eivät välttämättä enää sovi nuorten ajatusmaailmaan. Asioiden henkilökohtainen merkitys ja käytännönläheisyys korostuvat nuorilla yhä enemmän.

Elämme maailmassa, jossa olemme jatkuvasti maailmanlaajuisten uutissyötteiden ruokkimia. Tämän tietovirran alla ja jatkuvan nopean muutoksen aikana ihmisten sitoutuminen tiettyyn yksittäiseen toimintaan on lyhentynyt. Siksi nuorille pitää antaa vaikuttamisen mahdollisuus asioissa, jotka he arvioivat ja kokevat tärkeiksi. Ei siis mennä opastamaan nuoria, mihin heidän pitäisi vaikuttaa. Tässä olemme ammattiliitossa monesti menneet mönkään.

”Kun muutamme ajatus- ja toimintamallejamme tähän uuteen tyyliin, pystymme tarjoamaan nuorille aidon ja kiinnostavan vaikuttamisen väylän, jossa he voivat kokea olevansa osa ay-liikettä ja haluavat sitoutua siihen.”

Nuorille pitää kokouksissa istumisen sijaan antaa aitoja mahdollisuuksia ottaa osaa ja toimia. Heille pitää tukea osoittaen tuottaa kokemuksia asioiden edistämisestä parempaan suuntaan. Hyvänä esimerkkinä nostan esille Operaatio Vakiduuni -kampanjan. Siinä nuoret siirtyivät yhdessä olemisesta yhdessä tekemiseen. He ryhtyivät taistelemaan nollatuntisopimuksia vastaan. Kokoushuoneista mentiin kaduille ihmisten joukkoon.

Tätä mallia käyttäen nuoret ovat useamman kerran todistaneet, että jopa 16-vuotias ammattikoulussa opiskeleva haluaa ja pystyy vaikuttamaan, kun hänelle tarjotaan siihen mahdollisuus, ja kun hänen annetaan itse päättää päämäärä, mihin vaikuttaa. Ammattiliiton tehtävä on tukea tätä toimintaa.

Paniikkinappulaa ei siis tarvitse painaa pohjaan. Sen sijaan meidän pitää rohkeasti siirtyä aikaisemmin opitusta pois ja kokeilla uusia toimintatapoja. Käytännön esimerkki on oppilaitosjärjestäminen, jossa tuemme opiskelijajäseniämme järjestäytymään ja vaikuttamaan asioihin silloin, kun he ovat havainneet jonkin epäkohdan oppilaitosten toiminnassa.

Kun muutamme ajatus- ja toimintamallejamme tähän uuteen tyyliin, pystymme tarjoamaan nuorille aidon ja kiinnostavan vaikuttamisen väylän, jossa he voivat kokea olevansa osa ay-liikettä ja haluavat sitoutua siihen.

Nuorissa on tulevaisuus. Annetaan heille mahdollisuus ja tuki vaikuttaa.

PETTERI MÄNNISTÖ
Teollisuusliiton järjestötoimitsija

Jyrki Alapartanen: Puurakentamista edistettävä lainsäädännöllä

Metsien hakkuumäärien rajoittaminen ja vähentäminen jopa takavuosien tasolle on ollut näyttävästi julkisessa keskustelussa esillä. Puurakentamisen edistäminen ja kerrannaisvaikutukset sitä vastoin ovat jääneet ilmastomuutoksen hillintää mietittäessä liian vähälle huomiolle.

Ilmastonmuutoksen hillinnän kannalta mielestäni olennaista on, että metsät kasvavat pitkällä aikavälillä enemmän kuin niitä hakataan ja että sen rinnalla mietitään, mitä tuotteita puusta valmistetaan. Kysymystä on tarkasteltava pitkän aikavälin kokonaisvaltaisten vaikutusten, ei vain vuotuisten hakkuumäärien perusteella.

Metsäteollisuuden investoinneilla on metsätalouden menestymisen ja kehittymisen rinnalla tärkeä rooli myös ilmastonmuutoksen hillinnässä. Investointien edellytyksenä puolestaan on raaka-aineen riittävä tarjonta. Vain siten voidaan luoda pohja kehitykselle ja tulevaisuuden ilmastonmuutosta hillitsevälle teollisuudelle. Metsien hoito, kestävä puunkäyttö, kemiallinen metsäteollisuus ja puutuoteteollisuus kulkevat tässä yhtä jalkaa. Kaikki tarvitsevat toisiaan.

Puutuotteisiin ja puurakentamiseen panostamisen mahdollisuudet ovat Suomessa ja EU:ssa. moninaiset. Tiedän, että kansalliset metsä- ja biotalouden sekä puurakentamisen strategiat ovat olemassa, mutta toteutusmallit ja lainsäädäntö ovat hitaita ja toiveita täynnä. Muutosta ja käytännön hankkeita ei saada riittävän tehokkaasti liikkeelle.

”Metsien tehokas hoito ja puukerrostalorakentamisen kaksinkertaistaminen nykytasosta Suomessa ja EU:ssa olisi todellinen työllisyys- ja ilmastoteko.”

Puurakentamisen suurimmat kasvumahdollisuudet Suomessa ja EU:ssa ovat kerrostalo-, piha-, ympäristö-, täydennys- ja julkisessa rakentamisessa, asuinrakennusten julkisivujen energiakorjauksissa sekä silloissa ja hallirakennuksissa. Puurakentamisen kasvun myötä mahdollisuudet kokonaisjalostusasteen nostamiseen lisääntyvät. Se on ollut toimialalla ikuisuuskysymys, joka ei ole vielä ottanut onnistuakseen.

Metsien vuotuisesta hakkuumäärästä noin 40 prosenttia menee puutuoteteollisuuden käyttöön monenlaisina lopputuotteina. Lisääntyvät hakkuumäärät eivät näin käytettynä suurenna hiilijalanjälkeämme kokonaisvaltaisesti, vaan varastoituvat puutuotteisiin jopa vuosisadaksi. Kasvaessaan metsät ovat hiilinieluja. Puutuotteissa ne ovat hiilivarastoja. Tätä kehitystä pitää vahvistaa.

Suomessa ja EU:ssa tarvitaan käytännön toimintaa ohjaava maankäyttö- ja rakennuslainsäädäntö puurakentamisen kehittämiseksi ilmastosyistä. Kunnilla on tässä suuri vastuu maankäyttö- ja rakennuslain ensisijaisina toteuttajina.

Puutuoteteollisuus on työvoimavaltaista teollisuutta. On arvioitu, että toimialalle syntyisi helposti 6 000 uutta työpaikkaa. Tämä on mahdollista, mutta onko siihen todellista tahtoa?

Metsien tehokas hoito ja puukerrostalorakentamisen kaksinkertaistaminen nykytasosta Suomessa ja EU:ssa olisi todellinen työllisyys- ja ilmastoteko.

JYRKI ALAPARTANEN
Teollisuusliiton puutuotesektorin johtaja

Mirja Suhonen: Lisääkö tieto tuskaa?

Säilyykö työpaikka? Määrätäänkö karenssi? Johtaako varoitus potkuihin? Saanko vieläkään palkankorotusta? Pääsenkö opiskelemaan? Tällaisissa tilanteissa valtaosa meistä kokee epävarmuutta; tunnetta, minkä jotkut kestävät paremmin kuin toiset.

Viime viikkoina olen erityisesti pohtinut irtisanomisiin johtavia yhteistoimintaneuvotteluita. Yt- neuvottelut ovat monella työpaikalla menossa, monissa päättyneet. Kanssakulkijana olen ollut useinkin ja saanut olla antamassa tietoa eri tilanteissa.

Liittomme jäsenet ja luottamusmiehet selvästikin kaipaavat enemmän tietoa työnantajilta ja myös enemmän tsemppausta meiltä työehtoneuvonnassa työskenteleviltä. Luottamusmiehen tukea tarvitsee työpaikoilla moni, ja luottamusmies taas apua meiltä. Tilanteet ovat raskaita ja ahdistaviakin, epävarmuus päällimmäisenä.

Uskon, että neuvottelutilanteet ovat helpompia, jos kaikki asiat ovat pöydässä, faktat esillä ja niistä voi puhua avoimesti.

Ymmärrys lisääntyy ja on helpompi pohtia vaihtoehtoja. Silti olen monta kertaa törmännyt työnantajan vaatimukseen ehdottomasta salassapitovelvoitteesta. Luottamusmiehiä on kielletty puhumasta neuvotteluista mitään kenellekään.

Mahdollisten irtisanottavien määrät, kohdentumiset osastoineen tai toimintoineen ja esimerkiksi suunnitelmat tulevasta organisaatiosta jäävät salassapitomuurin taakse, mistä tietoja ei heru. Ja jos jokin tiedonmurunen tipahtaa, se pitää lakaista piiloon.

Luottamusmiehen tukea tarvitsee työpaikoilla moni, ja luottamusmies taas apua meiltä. Tilanteet ovat raskaita ja ahdistaviakin, epävarmuus päällimmäisenä.

Sanotaan, että tieto lisää tuskaa. Tähän vanhaan viisauteen en usko. Uskon, että tieto auttaa ymmärtämään, helpottaa toimintaa ja rohkaisee tekemään uusia ratkaisuja.

Kun irtisanominen uhkaa, joutuu pakostakin sietämään epävarmuutta. Jos työmarkkinatilanne olisi toinen, ja avoimia työpaikkoja pilvin pimein, ongelmaa tuskin olisi tai se olisi vähäisempi. Työntekijät äänestäisivät jaloillaan ennen kuin irtisanominen osuu kohdalle.

Tuleva työttömyys, työpaikan vaihto tai jopa oman työpisteen muutos voi stressata ja lisätä epävarmuuden tunnetta, vaikka päätös olisi oma. Kuinka pärjään? Miten osaan? Onnistunko uudessa työssä?

Epävarmuutta voi sietää tai sitä voi kaikin tavoin opetella välttämään. Epävarmuuden sietämiseksi meillä on lait, säädökset ja ohjeet, joiden avulla työelämän polkuja voidaan viitoittaa.

Aina se ei auta. Epävarmuuden välttäminen voi johtaa siihen, ettemme esimerkiksi hae unelmiemme työpaikkaa, emme uskalla vaihtaa ammattia, emme uskalla kouluttautua uuteen työhön. Että jämähdämme.

Uskon, että epävarmuutta voi oppia sietämään paremmin. Ei sitä kaikessa elämässä voi välttää, ei ehkä pidäkään. Kannattaa oppia uutta, tarttua haasteisiin, nähdä tulevaisuus uteliain silmin.

Vain toimimalla on unelmista mahdollista tehdä totta.

MIRJA SUHONEN
Teollisuusliiton sopimusasiantuntija

Anu-Hanna Anttila: Teollisuusliitto terävöittää palkkatilastointia

Identtinen kaksonen on kovin tuttu käsite. Moni tunnistaa myös Hergén Tintti-sarjakuvassa seikkailevat agenttikaksoset. Alun perin koodeilla X 33 ja X 33 bis nimetyt viiksiniekat tulivat tutummiksi nimillä Dupont ja Dupond. Kuten oikeassa elämässä, eronteko heidän välillään tehdään numerokoodien ja nimien avulla.

Kun tilastojen maailmassa puhutaan identtisistä henkilöistä, ei kyse olekaan enää kaksosista vaan yhdestä ja samasta tilastoidusta henkilöstä. Tällöin identtinen henkilö löytyy eri vuosia koskevista tilastoista, joita verrataan keskenään.

Tilastojen vertailulla pyritään selittämään vuosimuutosta ja antamaan kuva kehityksen suunnasta.

Tällaisia itsensä kanssa identtisiä henkilöitä löytyy juuri ilmestyneen Teollisuusliiton Palkkakatsauksen palkkatilastoista. Katsauksessa esitellään Elinkeinoelämän keskusliiton (EK) tilastoja ja Tilastokeskuksen (TK) Teollisuusliitolle tuottamia tilastoja. Näissä palkkatilastoissa identtinen henkilö määritellään eri tavalla.

EK:n määritelmä on suppea: identtinen henkilö löytyy saman toimialan palkkatilastoista tilastojakson alussa ja lopussa. Kun on kysymys niinkin tärkeästä asiasta kuin palkkatilastosta, jää EK:n määritelmä yleistasolle. Osansa tähän tuo se, että tilastossa tarkastellaan keskiansoita eli palkkojen keskiarvoja.

EK:n raporteissa on tämä toki havaittu mutta haluttu pitäytyä kapeassa määrittelyssä. Siltikin, että identtisten henkilöiden urakehitys monesti nopeuttaa keskiansioiden nousua ja että henkilöstön vaihtuvuus voi ”johtaa negatiiviseen tilastoituun ansiokehitykseen, vaikka yksilötasolla palkat nousevat”.

Riittämättömäksi EK:n määritelmä käy etenkin silloin, kun halutaan selvittää tarkemmin palkkakehitykseen vaikuttavia tekijöitä, yksilöiden välistä palkkaeroa ja sukupuolten välisen palkkatasa-arvon toteutumista. Tällöin nousee tarve tarkentaa henkilön identtisyyttä muiden muuttujien avulla.

”Työuran aikana karttuvaa palkkatulon määrää voidaan parhaiten tarkastella niiden henkilöiden kohdalla, jotka ovat pysytelleet samalla ammattialalla ja saman työnantajan palveluksessa.”

Identtisen henkilön määritelmien eroa voi havainnollistaa identtisten agenttien avulla. Dupont ja Dupond työskentelevät samalla toimialalla, kuten EK:n aineistossa. He myös ovat yksilöinä kovin toistensa kaltaisia: molemmilla on musta puku, solmio, knalli ja kävelykeppi. Ainoa silmämääräinen ero löytyy heidän viiksistään.

Jospa juuri tällaiset erot ovatkin tärkeimpiä selittäviä tekijöitä? Palkkatilastoissa näitä keskiansioihin vaikuttavia ”viiksiä” ovat etenkin työaikamuoto ja työnantaja.

TK räätälöi Teollisuusliiton tarpeisiin tarkemman identtisen henkilön näillä perusteilla. Siinä liiton piiriin kuuluvien toimialojen lisäksi on muita olennaisia tekijöitä.

Teollisuusliiton tarkempi rajaus on seuraava: identtinen henkilö on palkansaaja, joka on työskennellyt vertailuvuosina samalla toimialalla, työaikamuodolla (koko- tai osa-aikainen) ja saman työnantajan palveluksessa.

Tämä siksi, että ihmisen työuran aikana karttuvaa ja kehittyvää palkkatulon määrää voidaan parhaiten tarkastella niiden henkilöiden kohdalla, jotka ovat pysytelleet samalla ammattialalla ja saman työnantajan palveluksessa. Lisäksi työaikamuodon on pysyttävä samana vuodesta toiseen, jotta tulotiedot ovat vertailukelpoiset.

ANU-HANNA ANTTILA
Teollisuusliiton tutkimuspäällikkö

Teollisuusliiton uusi Palkkakatsaus 2019 löytyy täältä

Turja Lehtonen: Miksi järjestäytymisellä on merkitystä?

Suomessa on perinteisesti korkea ammatillisen järjestäytymisen kulttuuri ja perinne. Korkea järjestäytymisaste näkyy suoraan liittojen neuvotteluvoimassa. Alhainen järjestäytyminen sitä vastoin nakertaa neuvotteluvoimaa.

On päivän selvää, että työnantajat seuraavat herkällä katseella sitä, miten liittoihin kuulutaan. Järjestäytyminen määrittelee neuvottelukumppanin uskottavuutta työnantajan silmissä.

Ammattiliittojen jäsenyydellä on ollut ja tulee olemaan suuri merkitys työmarkkinapolitiikassa. Yleissitovat työehtosopimukset vaarantuvat, jos ammattiliittojen jäsenten määrä laskee tuntuvasti.

Myös kolmikantainen valmistelu näivettyy, mikäli ay-liike menettää joukkovoimansa. Tähän meillä ei ole kansakuntana varaa. Kolmikantainen työelämän kysymysten rakentaminen on osoittanut toimivuutensa ja on itse asiassa ainutlaatuinen koko maailmassa.

Olen aivan varma siitä, että työnantajatkin pääsevät neuvottelutulokseen ja yhteisymmärrykseen helpommin, jos neuvotteluosapuolena on järjestäytynyt työväki sen sijaan, että joukko yksilöitä pyrkisi neuvottelemaan itselleen työehtoihin liittyvät asiat.

Nykypäivää voi ymmärtää historian kautta. Hieman yli sata vuotta sitten elettiin aikaa, jolloin ammattiyhdistysliikettä ei ollut ja työntekijöiden hyvinvointi ja työolojen kehitys olivat yksinomaan työnantajan hyväntahtoisuuden varassa. Tuolloin yksittäisen työntekijän sana ei paljoa painanut ja työtekijän vaihtaminen uuteen kävi tarvittaessa käden käänteessä.

Ammattiyhdistysliikkeen myötä työelämään tulivat työehtosopimukset ja monet muut työelämän laatuun ja työsuojeluun liittyvät asiat. Tämäkään ei olisi toteutunut ilman joukkovoimaa ja yhdessä toimimista.

Järjestäytymisellä on valtava merkitys sopimisen kulttuuriin. Vieläkin löytyy työnantajia, joille luottamusmiesten aseman heikentyminen olisi hyvinkin mieluista. Mikäli työntekijät eivät kuulu liittoihin, ei heillä myöskään ole luottamusmiehiä neuvottelemassa työpaikoilla. Samalla liittojen tuki luottamusmiehille ja työntekijöille jäisi pois.

Vain järjestäytymällä takaamme luottamusmiesjärjestelmän säilymisen. Luottamusmies on liiton edustaja työpaikalla. Hänen ensisijainen tehtävänsä on auttaa ja tukea liittoon kuuluvia jäseniä, eli heitä, joilla on oikeus osallistua luottamusmiehen valintaan.

Paikallisen sopimisen lisäämisestä työpaikoilla on puhuttu paljon. Se ei ole mörkö tai yksiselitteisesti vastustettava asia, mutta sen on perustuttava aitoon vuoropuheluun ja tasavertaiseen kohteluun. Vahva järjestäytyminen antaa paikalliseenkin sopimiseen vankan selkänojan, jota liiton neuvottelemat ”perälaudat” tukevat.

Olen aivan varma siitä, että työnantajatkin pääsevät neuvottelutulokseen ja yhteisymmärrykseen helpommin, jos neuvotteluosapuolena on järjestäytynyt työväki sen sijaan, että joukko yksilöitä pyrkisi neuvottelemaan itselleen työehtoihin liittyvät asiat.

Tuollainen tilanne voisi johtaa melkoisiin ylilyönteihin ja epävarmuustilanteisiin työpaikoilla.

TURJA LEHTONEN
Teollisuusliiton 1. varapuheenjohtaja

Irene Niskanen: Hallituksen talousarvion anti työtä hakevalle

Työllisyysasteen nosto on kansantalouden keskiössä, mutta yksittäiselle työnhakijalle tärkeintä on päästä työuran alussa tai työsuhteiden välissä nopeasti yksilölliseen ja työuran kannalta tarpeelliseen palveluun. Tärkeää on myös päästä riittävän taloudellisen tuen piiriin.

Työllistymiseen tähtäävään toimintaan hakemisen ja pääsyn on oltava nopeaa ja nykyistä yksilöllisempää. Palveluilta edellytetään lisäksi sujuvuutta, helppoutta ja kannustavuutta. Tällä hetkellä ei ole riittävästi resursseja ja keinoja järjestää kaikille yksilöllisen tarpeen mukaista koulutusta, palvelua tai neuvontaa.

Tämä on nyt muuttumassa. Hallitus lupaa uudistaa työllisyyspaketillaan ja muilla esityksillään työttömien palveluja, työnhakuvelvoitetta ja työttömyysturvaa tulevien vuosien aikana niin, että työttömyysjaksot jäävät mahdollisimman lyhyiksi. Toimien tavoitteena on kannustaa työnhakuun ja lyhytaikaisenkin työn vastaanottamiseen.

Resurssien lisäämisellä useisiin erilaisiin koulutusmahdollisuuksiin tulee olemaan merkittävä vaikutus. Koulutussuunnittelussa on yksilötasolla tärkeää huomioida tavoitteet työllisyyden, osaamistason ja jatkuvan oppimisen näkökulmasta. Koulutusmahdollisuuksia parantamalla nostetaan valmiuksia siirtyä helpommin ja nopeammin työstä toiseen. Lisäksi jatkuva työuran aikainen oppiminen ylläpitää hyviä työelämätaitoja.

Osatyökykyisten pääsyä ja paluuta työelämään luvataan helpottaa luomalla yksilölliset tarpeet huomioon ottava työkykyohjelma. Nykyiseen palkkatukijärjestelmään on luvattu uudistus ja merkittävä lisäys tuen käyttömääriin.

”On mahdollista luoda järjestelmiä, joiden avulla etuuden hakijaa voidaan paremmin ohjata yksilöllisesti niiden etuuksien piiriin, joihin juuri hän on kullakin hetkellä oikeutettu.”

Edellä mainittujen koulutukseen, jatkuvaan oppimiseen, työttömyysturvaan ja työnhakupalveluihin tehtävien satsausten lisäksi hallitus on suunnitellut ottavansa mallia Tampereella vuosina 2017 – 2018 käytössä olleesta työllisyyskokeilusta. Kokeilussa kaupunki hoiti yhdessä TE-toimiston kanssa työnvälitystä. Kokeilu oli onnistunut ja kiitelty. Sillä saatiin aikaan hyviä yksilöllisiä tuloksia. Samantapaisia kokeiluja ollaan nyt järjestämässä laajemmin.

Hyvät palvelut eivät kuitenkaan yksin riitä. Niiden lisäksi työttömyysjaksojen taloudellinen turva on järjestettävä niin, että se on riittävä, kannustava ja osallistava. Hallitus onkin luvannut poistaa aktiivimallin leikkurin ja kohtuullistaa seuraamus- eli karenssijärjestelmää. Jo näillä toimilla on työnhakijoille paitsi taloudellinen merkitys myös tärkeä kannustava ja arvostavakin vaikutus.

Työnhaun aikaisten etuuksien hakeminen olisi tehtävä helpoksi ja etuuksien maksatus ajantasaiseksi. Tätä voidaan edistää meneillään olevilla digitalisaatio-hankkeilla. On mahdollista luoda järjestelmiä, joiden avulla etuuden hakijaa voidaan paremmin ohjata yksilöllisesti niiden etuuksien piiriin, joihin juuri hän on kullakin hetkellä oikeutettu.

Jos hallituksen kaavailemat uudistukset toteutuvat, on työttömäksi jääneellä nykyistä paremmat mahdollisuudet päästä nopeastikin yksilöllisempien ja tehokkaampien työllistymistä tukevien toimien piiriin. Myös työttömyysaikaisten etuuksien hakua on mahdollisuus joustavoittaa. Samalla maan työllisyysastekin paranee, kun jokaisen työikäisen työuran aikainen kehittyminen on turvattu ja henkilökohtainen työllisyysaste on mahdollisimman korkea.

IRENE NISKANEN
Teollisuuden työttömyyskassan johtaja

Kari Hyytiä: Kumppanuuksilla näkyvyyttä työpaikkaohjaukseen

Usein olen kuullut sanonnan: ”Tämä ei kuulu meille. Ei ole aikaa eikä resursseja”. Toisaalta olen kuullut, että ammatillisen koulutuksen opiskelija tarvitsee ohjausta ja opastusta oppimisen polulla.

Työnantajat, koulutuksen järjestäjät sekä ammatti- ja työnantajajärjestöt ovat lähes yksimielisiä ohjauksen ja opastuksen tärkeydestä. Herääkin kysymys, eikö uusia työntekijöitä enää perehdytetä ja ohjata ajan ja resurssien puutteen vuoksi, oli kyseessä sitten opiskelija, harjoittelija tai valmis ammattilainen. Samanaikaisesti väestö vanhenee ja osaajista on huutava pula. Mistä niitä saadaan, jos kukaan ei ota vastuuta? Odottavatko yritykset valmiita 25–35-vuotiaita moniosaajia, joilla on 45 vuoden työkokemus?

Opiskelu on siirtynyt entisestään työpaikoille. Uusi tuleva ammattilainen ei saa uuden lain mukaan jäädä yksin, eikä vastuuta hänen ohjauksestaan voida siirtää toisaalle. Muutoin nuori tai vanhempi opiskelija äänestää jaloillaan. Lain tuomat velvoitteet ja vastuut pitää aukaista työturvallisuus mukaan lukien paremmin näkyväksi.

”Kumppanuuksien kautta voidaan opetukseen liittyviä vastuita selkeyttää ja sopia kuka opastaa, opettaa ja ohjaa.”

Onneksi Suomessa on osaavia yrityksiä, jotka ohjaavat ja perehdyttävät uudet ammattilaisensa hyvin. Kumppanuuksien kautta voidaan opetukseen liittyviä vastuita selkeyttää ja sopia kuka opastaa, opettaa ja ohjaa. Samalla voidaan määritellä, mitkä työpaikkaohjaajan tehtävät ovat ja huolehtia, että ohjaajat todella nimetään. Sen rinnalla on tarpeen miettiä, mitkä vastuut koulutuksen järjestäjä hoitaa, mikä on opettajan rooli, ja kuinka usein hänen ammattitaitoaan voidaan hyödyntää.

Toisin sanoen nostetaan esille kaikki ne kysymykset, joiden ratkaisemiseen ei ole aiemmin ollut aikaa ja resursseja. Koulutuksen järjestämisestä ja käytännön toteuttamisesta on sovittava kirjallisesti.

Työelämän on oltava lähempänä koulutuksen järjestäjiä, mikäli uusia osaajia halutaan saada työelämän tarpeisiin. Yhteistyö, verkostoituminen ja erilaisten kumppanuuksien rakentaminen on hyvä aloittaa jo peruskouluista ja avata nuorille, ja erityisesti opinto-ohjaajille, pääsy tutustumaan työpaikoille. Opinto-ohjaajat eli opot ovat keskeisessä asemassa nuoren harkitessa mennäkö lukioon vai valitako opiskelupoluksi ammatillinen koulutus. Tosin yhdellä opolla voi olla jopa 600 ohjattavaa. Se on liikaa.

Teollisuusliitto haluaa luoda tiiviimpää yhteistyötä opinto-ohjaajien ja koulutuksen järjestäjien kanssa. Menossa on vastuiden ja resurssien määrittelyn ja yhteen sovittamisen nivelvaihe. Toivottavasti kumppanuudet eri muodoissaan paljastavat myös opetuksen puutteet, jotta ne voidaan ratkoa yhteistyöllä nykyisen lainsäädännön velvoittamalla tavalla. Onneksi hallitusohjelma lupaa lisää rahaa koulutukseen.

KARI HYYTIÄ
Teollisuusliiton ammatillisen koulutuksen asiantuntija

KUVA KITI HAILA

Arto Helenius: TES on minimipalkkaa parempi ratkaisu

EU komission tuore puheenjohtaja Ursula von der Leyen tuli kesällä kirjeellä julkisuuteen ja ilmoitti tavoitteekseen ajaa kaikkia työntekijöitä koskevan minimipalkan 100 päivässä läpi. Esitys oli muotoiltu siten, että työmarkkinaosapuolten pitäisi neuvotella asia kuntoon. Lainsäädäntöön voitaisiin turvautua vasta äärimmäisessä tilanteessa.

Ehdotus on äkkiseltään ajateltuna reilun oloinen, mutta syvällisemmin tarkasteltuna se on moniulotteinen ja sisältää ongelmallisia seikkoja. Pohjoismaiden teollisuusliitot älähtivätkin välittömästi. Meillä on perinteisesti katsottu, että palkkojen ja työehtojen määrittely kuuluu työmarkkinaosapuolille eikä poliitikoille, joiden puuttuminen työmarkkinakysymyksiin on yleensä johtanut ongelmiin.

Minimipalkkaa on perinteisesti käytetty valtioissa, joissa järjestäytymisasteet ovat alhaisia ja joissa ei ole työehtosopimuksia kuin joissakin yrityksissä.

Esimerkiksi käy Romania, jossa vielä aikaisemmin neuvoteltiin työehtosopimuksista kattavasti sektori- ja yritystasoilla. Sitten iski talouden romuttanut lama, minkä seurauksena EU:n troikka puuttui vuonna 2011 kovalla kädellä jäsenvaltionsa talouteen ja markkinoihin. Velvoittavien korjaustoimien aiheuttaman myllerryksen yhteydessä sektorikohtaiset työehtosopimukset kiellettiin. Yrityksissäkin sopimuksen voi tehdä vain, jos niissä on vähintään 50 järjestäytynyttä työntekijää. Vaatimus on tiukka, sillä 90 prosenttia romanialaisista yrityksistä työllistää alle 50 työntekijää. Nyt maassa on voimassa minimipalkka, joka on noin 40 prosenttia keskipalkasta. Työntekijät eivät liity liittoihin, koska ne eivät solmi työehtosopimuksia. Toimintaympäristö on yrityksille suopea.

”Pohjoismaisen näkemyksen mukaan meidän pitäisi puhua minimipalkan sijaan työstä ansaittavasta elämiseen riittävästä vähimmäisansiosta.”

Toinen esimerkki on Saksan rakennusala, jossa on paljon vaikeasti rekrytoitavaa vierastyövoimaa kuten meilläkin. Sikäläisessä rakennustyöntekijöiden liitossa oli arveltu, että minimipalkalla voisi parhaiten tukea keikkatyöläisiä. Minimipalkka onnistuttiin neuvottelemaan varsin korkealle tasolle. Tämä kuitenkin johti siihen, että työehtosopimusta ei enää noudatettu, vaan työnantajat ryhtyivät tekemään työsopimuksia vain minimipalkan perusteella.

Pohjoismaisen näkemyksen mukaan meidän pitäisi puhua minimipalkan sijaan työstä ansaittavasta elämiseen riittävästä vähimmäisansiosta. Sen tasoa määriteltäessä on otettava huomioon, että työntekijän kokonaisansioon sisältyy rahapalkan lisäksi esimerkiksi oikeus vuosilomaan, sairaslomaetuihin, eläkkeeseen, lisiin ja lepoaikoihin. Näin ollen työntekijälle kuuluvaa ansiota ei pidä minimitasojen määrittelyssä tarkastella vain tuntipalkan kautta, vaan pohjaksi pitää asettaa yrityksen arvioima henkilöstökulu kaikkine lisäkuluineen.

Samalla on pidettävä mielessä, että jos pääoma pääsisi mittaamaan alhaiseksi asetetulla minimipalkalla voittoja itselleen, ja pääsisi eroon työmarkkinajärjestöjen ylläpitämästä kontrollista, voisi se tämän vapauden myötä ruveta hamuamaan muitakin taloudellisia herkkuja.

Hoidetaan tämä minimipalkkakeskustelu tyylillä läpi. Luvataan pitää huolta työmarkkinajärjestelmästä ja siitä, että saamme työntekijät liittymään yhteen. Tilastoista näkee, että mitä enemmän yrityksessä on kaukokatseisesti neuvoteltu, sitä paremmin siellä voidaan. Kääntäkäämme Ursula von der Leyenin esitys siihen muotoon, että yritysten on neuvoteltava kaikkialle työehtosopimukset, joilla jokaiselle työntekijälle voidaan taata reilut vähimmäistyöehdot, turvaa ja ehkäpä vähän muitakin etuja.

ARTO HELENIUS
Teollisuusliiton kansainvälisen edunvalvonnan erityisasiantuntija