Jari Nilosaari: Ystävät tukena

Istuimme aikanaan iltaa erään liiton toimitsijan kotona. Hän silitti koiraansa ja totesi, että tämä kaveri taitaa olla hänen ainoa oikea ystävänsä. Ihmettelin tätä.

Keskustelimme pitkään ystävistä ja heidän merkityksestään. Olemme siitä lähtien olleet hyviä ystäviä. Pidämme yhteyttä toisiimme ja juttelemme kun siltä tuntuu.

Yhdysvaltain presidentti Truman totesi aikoinaan: ”Jos poliitikko haluaa ystävän, hänen on ostettava koira.”

Miten oikeassa hän olikaan. Myös me ay-aktiivit joudumme monesti ristituleen julkisuudessa, työpaikoilla ja yksityiselämässäkin.

Tuntuu, että todelliset ystävät ja tukijat ovat vähissä silloin kun olemme eniten sen tarpeessa. En itsekään ole puhdas pulmunen, kun olen suivaantunut, milloin Keskuskauppakamarin, milloin yrittäjien tai EK:n ulostuloihin Twitterissä tai eri tiedotusvälineissä.

Olen ottanut kantaa voimakkaasti näihin sanomisiin, ja puolustanut heitä, jotka tarvitsevat apua ja tukea työelämässä.

Ay-liike ja sen aktiivit ovat työntekijöiden tukijoita ja ystäviä, jotka uskovat heihin ja heidän unelmiinsa.

Kuulun ylpeänä joukkoon.

Luottamusmiesten, ammattiosastojen ja koko ay-liikkeen osoittama tuki on tärkeää niille työntekijöille, jotka tarvitsevat tukea ja apua. Tukemisen taustaksi tarvitaan lakeja, työehtosopimuksia ja paikallisia sopimuksia.

Miksi tätä tukea halutaan heikentää, on aiheellinen kysymys.

Halutaanko palata vuosisata taaksepäin, jolloin työpaikan porttien ulkopuolella jonotettiin, josko tänään pääsisi töihin ja josko saisi edes pientä palkkaa.

Vai halutaanko palata yhteiskuntaan, jossa vain ylempiin yhteiskuntaluokkiin kuuluvat pärjäävät, mutta muista ei ole niin väliä. En lähde enempää arvelemaan syitä, miksi jotkut haluavat romuttaa sopimusyhteiskunnan.

Halusin kuitenkin jälleen kerran nostaa esille, mihin romuttaminen voi johtaa työpaikoilla ja laajemmin koko yhteiskunnassa, joka edelleen on hyvinvointiyhteiskunta, kun sitä haluamme ylläpitää.

Julkisuudessa on hyökätty ay-liikettä vastaan, on kehuttu yksityisiä työttömyyskassoja ja annettu ymmärtää, että ne ovat liittoja ja että ne tukevat työtekijöitä.

Eräät työnantajat ja järjestöt ovat lähteneet omille teilleen ja väittävät, että vain yrityskohtaisilla sopimuksilla voi pärjätä.

Samanaikaisesti he kirkkain silmin väittävät, että haluavat vain työntekijöiden parasta kääriessään yhä isompia voittoja muutoksien keskellä ja jopa osin meneillään olevaa pandemiaa hyväksikäyttäen.

Vain otsikoita tai lyhyitä somepäivityksiä seuraaville työntekijöille voi osa näistä väitteistä näyttää totuudelta.

Siksi meidän pitää kertoa siitä, että yksityiset työttömyyskassat eivät aja työntekijöiden etua.

Vain liittymällä liittoon saa myös paikallisesti tukea ja neuvotteluapua sekä tarvittaessa oikeusapua tilanteissa, joissa työntekijöitä kohdellaan lakien ja sopimuksien vastaisesti.

Toivotan kaikille jaksamista hygienian, turvavälien, kokoontumisten ja ohjeiden noudattamisten suhteen, että pääsemme eroon koronapandemiasta. Itse aion ottaa rokotteen, heti kun se on mahdollista.

Haluan suojella, en pelkästään itseäni vaan myös lähimmäisiäni sekä kaikkia, joita tapaan.

Yhdessä me voitamme tämänkin taistelun.

JARI NILOSAARI
Teollisuusliiton 2. varapuheenjohtaja

Riku Aalto: Työmarkkinat politisoituvat

Viimeaikaiset tapahtumat niin työmarkkinoilla kuin politiikassakin haastavat ammattiyhdistysliikettäkin miettimään omia toimiaan ja tekemistään yhteiskunnallisissa asioissa.

15.12.2020

Työnantajapuoli näyttää siirtävän panoksiaan enemmän poliittiseen vaikuttamistyöhön kuin varsinaiseen työmarkkina-asioiden hoitamiseen ammattiliittojen kanssa. Työnantajapuoli tekee sen myös hyvin taitavasti.

Työnantajien edunvalvonta politisoituu. Entistä vähemmän on niitä, jotka uskovat sopimusyhteiskunnan kykyyn tuottaa tasapainoisia ratkaisuja, joissa huomioidaan niin työnantajien kuin myös työntekijöiden tarpeet mahdollisimman hyvin.

”Politiikka pois ay-liikkeestä” on ollut mantra, jota ovat hokeneet niin työnantajat kuin myös palkansaajat vuosien mittaan. Näyttääkin siltä, että työnantajapuoli asemoi itsensä entistä enemmän poliittiseksi toimijaksi ja vaikuttajaksi. Tähän kun vielä lisätään Suomen Yrittäjien ja Keskuskauppakamarin voimakas yhteiskunnallinen rooli, niin minusta asia näyttää siltä, että erilaiset työnantajajärjestöt tms. käyvät kilpailua siitä, kenellä on parhaimmat vaikuttamismahdollisuudet poliittisiin toimijoihin.

Miten ammattiyhdistysliikkeen pitäisi reagoida asiaan vai pitäisikö reagoida mitenkään? On hyvä huomata, että liittojen jäsenmäärät ovat vuosien aikana pääsääntöisesti pienentyneet. Entistä suurempi joukko työntekijöistä ilmoittaa, että heitä eivät kiinnosta työehtosopimukset ja niistä saatavat edut.

Eivät kiinnosta luottamushenkilöt, lomakorvaukset eikä sairausajan palkat, muutamia mainitakseni. Lieneekö niin, että niiden menetyksen huomaa vasta sitten, jos niitä ei enää ole.

Jos työntekijöitä ei tulevaisuudessa enää kiinnosta kollektiivinen sopiminen, voittaako vai häviääkö yksittäinen työntekijä jotain, tämä on varmaan avainkysymys. Siihen ei ole yksiselitteistä vastausta. Se lienee selvää, että työnantajajärjestöjen muuttuminen entistä poliittisemmiksi vaikuttaa samalla tavalla myös työntekijäjärjestöihin.

Voi myös pohtia, miten työmarkkinoiden silloin käy. Onko meillä säällisiä työpaikkoja ja millä ehdoilla töitä tehdään? Ja toisaalta, missä työrauha myydään? Se on itselleni tullut selväksi, että ainakaan Metsäteollisuus ei ole pohtinut edellä mainittuja asioita juurikaan.

Toimintaympäristömme on osittain muuttunut. Teollisuusliitto toimii muuttuneessa ympäristössä samoilla periaatteilla kuin aikaisemminkin. Tavoitteemme on neuvotella jäsenillemme mahdollisimman hyvät työehtosopimukset myös tulevaisuudessa.

RIKU AALTO
Teollisuusliiton puheenjohtaja

KUVA KITI HAILA

Merja Rinne: Epävarmuudesta luottamuksen ilmapiiriin

Elämme keskellä maailmanlaajuista pandemiaa. Koemme enemmän tai vähemmän turvattomuutta oman ja läheistemme terveyden, talouden ja tulevaisuuden vuoksi.

Työmarkkinoilla kuohuu, kun vakaaksi ja toimivaksikin koettua kolmi- tai kaksikantaa, jopa liittojen välistä sopimista uhataan ja neuvottelut ovat luisumassa yritystasolle.

Miten työntekijöiden työehdot määräytyvät tulevaisuudessa, kuka niistä neuvottelee ja sopii? Mikä on irtisanottujen ikääntyneiden kohtalo, jos eläkeputki poistetaan, eikä korvaavaa suojaa saada neuvoteltua?

Nykyisen kaltaisessa mediaympäristössä samat uutiset tuutataan silmille ja korville monista eri välineistä. Ne ohjaavat keskusteluamme ja ruokkivat epävarmuuden tunnetta.

Luottamus luo vakautta ja antaa uskoa tulevaisuuteen. Luottamus ei ole itsestäänselvyys, vaan sitä pitää rakentaa ja vaalia. Rakentaminen tapahtuu ennen kaikkea teoin, mutta myös sanoin.

Luotettava ihminen kuuntelee, hän ei arvostele ihmisiä, hän tunnistaa erilaiset kommunikointitavat. Hän ei välttämättä ole porukan suurin äänitorvi eikä mielipidevaikuttaja, mutta hän kykenee jakamaan toisten ihmisten kanssa erilaisia tunnetiloja ja löytämään ongelmiin ratkaisuja.

Ei liene yllätys, että usein edellä kuvatun kaltaiset henkilöt tulevat valituiksi työpaikkojen luottamusmiehiksi.

Nyt on tärkeää rakentaa ja vaalia luottamusta työpaikoilla siihen, että Teollisuusliitto neuvottelee jäsentensä työehdoista tulevaisuudessakin.

Luottamuksellisessa ympäristössä koetaan yhteenkuuluvuutta, joka on yksi ihmisen perustarpeista. Siksi me helposti hakeudumme osaksi erilaisia ryhmiä. Jos ryhmän toiminta ja arvot koetaan itselle tärkeiksi, se on suorassa yhteydessä motivaatioon toimia yhteisen hyvän eteen.

Siksi myös työpaikoilla on erittäin tärkeää rakentaa yhteenkuuluvuuden tunnetta työntekijöiden keskuudessa. Näin uskoisin myös järjestäytymisen edistämisen etenevän myönteisesti.

Työpaikkojen luottamushenkilöt ovat liitolle korvaamattomia silmiä ja korvia työpaikoilla tapahtuviin ilmiöihin. Vuorovaikutuksen työpaikkojen luottamusmiesten ja liiton palkatun henkilökunnan kesken pitää olla avointa ja rehellistä.

Näin pystymme parhaiten kehittämään liiton toimintaa vastaamaan paremmin ajan haasteisiin ja jäsenten tarpeisiin.

Jos edessämme on pian tilanne, jossa työehdoista ei enää neuvotella perinteisellä tavalla työnantajajärjestön ja liiton kesken, työpaikoille leviää epävarmuuden tila.

Nyt on tärkeää rakentaa ja vaalia luottamusta työpaikoilla siihen, että Teollisuusliitto neuvottelee jäsentensä työehdoista tulevaisuudessakin. Tavalla tai toisella.

Luottamusmiehiä ja työntekijöitä ei jätetä yksin.

Epävarmuus hälvenee, kun ryhdymme yhdessä toimeen toisiimme luottaen. Asetamme toiminnalle yhteiset tavoitteet, uskomme tekemiseemme ja vaikutusmahdollisuuksiimme.

Miten ajankohtaisia ovatkaan Teollisuusliiton strategian arvot. Uskomme yhteisvoimaan, sopimiseen ja neuvokkuuteen.

MERJA RINNE
Teollisuusliiton aluetoiminnan päällikkö

KUVA KITI HAILA

Mikko Hakkarainen: Suutarin lapselle kengät eli toimitsijan luottamuksellinen kalibrointi

En ole ydinosaamis- tai syväterävyysalueellani, kun luottamusmiesasioista puhutaan. En ole toki luottamusmieskään, mutta tämä ei riitä selitykseksi: ammattiliiton jokaisen palkollisen on hyvä näistä asioista jotain tietää. Ja jotain sinänsä tiedänkin, 19 vuotta töitä ammattiyhdistysliikkeessä on yleissivistänyt monella tavalla.

Aihepiiri ei kuitenkaan ole ikinä kuulunut varsinaiseen työnkuvaani, ja siksi ymmärrykseni siitä on ohuehko. Nykykielisesti ilmaistuna tilanne huutaa toimitsijan päivittämistä, vuosihuoltoa ja kalibrointia tai muuten olotila on kuin sillä kuuluisalla suutarin lapsella, joka kengittä kylillä rämpii.

Kurssille siis! Ja minnekäs muualle kuin Näsijärven rannalle Murikkaan, tuohon liiton kruununjalokiveen, johon on kymmenienkin kertojen jälkeen aina yhtä sykähdyttävää päätyä. Viisipäiväisiä luottamusmiesten peruskursseja järjestetään monta kertaa vuodessa, minulle löytyy tilaa syyskuun loppupuolen sessiosta.

Viidentoista kurssikaverin kokoonpanon voidaan sanoa olevan kiitettävän edustava: luontaisista syistä suurin osa teknologiasektorilta, mutta mukana myös autoalan ja mekaanisen metsäteollisuuden edustajia sekä liittorajat ylittävänä bonuksena kaksi elintarviketyöläistä ja yksi paperiliittolainen.

Eri puolilta Suomea, nuoria ja ”vanhoja”, miehiä ja naisia, pitkiä ja pätkiä, oletettuja tai olettamattomia. Kaiken kaikkiaan monipuolinen paketti, kuten itse kurssikin.

Joukon dynamiikka on turvaväleinkin samanlainen kuin missä tahansa ihmisryhmässä. Illalla Mutterissa on toisenlainen meininki, mutta alussa on pidättyväisempää ja hiljaisempaa, kun ei vielä tunneta: ensin on aina hyvä vähän katsella, että keitäs ne vieruskaverit ovat. Esittäytymiskierros hiukan itseäni jännittää, koska siinä paljastuu, että olen liitossa töissä, enkä ollenkaan luottamusmies.

Minua ei kuitenkaan naureta pihalle tai kiusata välitunneilla, mistä lausun lämpimät kiitokseni. Mukava päästä osaksi porukkaa.

Opetusohjelmassa on sen verran tavaraa, että tässä ei ole tilaa luetella kaikkea. Siinä pureudutaan luottamusmiehen perustehtäviin, velvollisuuksiin, oikeuksiin sekä mahdollisuuksiin. Läpi käydään työlainsäädännön pykäliä, työaika-asioita, vuosilomakysymyksiä, työehtosopimusten tulkintaa, järjestäytymisen alati kasvavaa merkitystä ja niin edelleen.

Kurssin aikana päästään myös puimaan osallistujien omia kysymyksiä päällä olevista tilanteista. Luentojen ja ryhmätöiden lisäksi metodina ovat neuvotteluharjoitukset, joissa hurjimmillaan ylitetään arkielämän raamit dramaattisin suorituksin, vaikka niissä usein onkin totta toinen puoli.

On ilahduttavaa, että kursseja kyetään pitämään korona-aikanakin. Luottamusmies on monessa mielessä liikkeen tärkein osanen, kun ay-liikettä taas vaihteeksi syytetään ja syyllistetään. Hän on eturintamassa, kun työntekijöiden oikeuksia puolustetaan, oli työehtosopimus sitten sektorinlaajuinen tai se Metsäteollisuuden himoama yrityskohtainen.

Nykymaailmassa ja -ilmapiirissä käy kehnosti, jos osaaminen ei ole päivän vaatimusten edellyttämällä tasolla: kurssilta luottamusmies saa vahvuutta, varmuutta ja vertaistukea, eikä se pahitteeksi meille työntekijöiden työntekijöillekään ole. Voin suositella kokemusta: oppi ei ojaan kaada ja sen sauna on autuas aina – etenkin jos kyseessä on Murikan rantasellainen.

MIKKO HAKKARAINEN
luottamusmieskurssikokemusasiantuntija keskustoimiston kansainvälisestä yksiköstä

KUVA KITI HAILA

Anu-Hanna Anttila: Nousuvesi ei kannattele kaikkia veneitä

Koronaepidemia on iskenyt eri puolilla maailmaa aaltoina, eikä epidemiaa ole vielä  saatu kuriin rokotteella. Koronaepidemia onkin kuin ensimmäisen asteen hirmumyrsky, jonka ensimmäinen aalto on vain esinäytös tuleville, vielä korkeammille aalloille. Niitä nostattavat rajutuulet, jotka upottavat heikompien veneiden lisäksi myös isompiakin aluksia.

Koronaepidemiasta elpyminen on hidasta. Elpyminen ei myöskään kohtele kaikkia tasavertaisesti, totesivat amerikkalaiset taloustieteilijät. He ilmaisivat havaintonsa sangen runollisesti:

Nousuvesi ei kannattele kaikkia veneitä yhtäläisesti.

He kehittelivät K-mallin, joka kuvaa kahtiajakoa pinnalla pysyviin ja uppoaviin. Osa ei pysy pinnalla edes pahimman koronakriisin laannuttua.

Nousuvesi ei kannattele kaikkia veneitä voisi olla Samuel Taylor Coleridgen Vanhan merimiehen tarina -runosta (1797–1798). Tässä Coleridgen tarinarunossa merellä seilaavia pursia ja jumalattomia sieluja uhkaa kohtalo mitä hirmuisin.

Pitkällä merimatkalla rajumyrsky pakottaa aluksen etelänavan jäisille vesille. Laivan miehistöltä loppuu juomavesi, sillä merimies on ampunut onnea tuottavan albatrossin. Alkaa pudotustaistelu, jolloin miehistö hupenee mies mieheltä. Monien koettelemusten ja siunausten jälkeen ainoana henkiin jätetty merimies vapautuu kirouksesta – mutta vain jäädäkseen vaeltamaan ja kertomaan tarinaansa loputtomasti.

Juuri tällaista pudotustaistelua kuvaa taloustieteilijöiden laatima K-malli. Sen mukaisesti kahtiajako näkyy monilla tasoilla. Teollisuusliiton tutkimusyksikön lokakuussa 2020 toteuttaman suhdannekyselyn tulokset antavat viitteitä tällaisesta kehityksestä. Laivan miehistöön kuuluvat pääluottamusmiehet kertovat, että noin puolella työpaikkayrityksistä tilanne on pysynyt hallinnassa.

Uppoamiselta ja joutumiselta kadotukseen voi selvitä vain, jos on luojan suosiossa ja suoja, jonne voi veneensä vetää.

Jo ennen koronakriisiä pärjänneillä yrityksillä menee hyvin myrskystä riippumatta. Tällaisia paikoilleen hyvin ankkuroituja työpaikkayrityksiä on reilu kuudesosa. Epidemia ei ole hetkauttanut suuria, vakavaraisia yrityksiä eikä muita vakaita aluksia. Niiltä löytyy taloudellisia resursseja ja puskuria.

Hyvin pinnalla pysyviä löytyy etenkin kemianteollisuuden ja auto- ja rengasalojen yrityksistä. Näillä aloilla korona-aika on vaikuttanut suhteellisen vähän tekemisiin. Niissä ei meriselityksiä tarvitse sepittää, sillä näissä yrityksissä odotetaan myös myynnin kasvavan tai pysyvän ennallaan keskimääräistä useammin ja yrityskoosta riippumatta.

Merenpohja vetää puoleensa etenkin niitä, joiden pohja on ruostunut puhki tai moottori on rikki. Etenkin jo ennen korona-aikaa kompassinsa ja kurssinsa kanssa kamppailleet yritykset ovat vaarassa. Suhdannekyselyn mukaan peräti neljäsosa työpaikkayrityksistä on tällaisia. Kaikkein heikoimmin menee joillakin metalli- ja erityisalojen työpaikoilla. Niiden lähtötaso koronakriisin kohtaamiseen on ollut kehno.

ANU-HANNA ANTTILA
Teollisuusliiton tutkimuspäällikkö

KUVA KITI HAILA

Teollisuusliiton toimialakatsauksen (syksy 2020) löydät täältä.

Timo Eklund: Kilpailukyky taitaa sittenkin olla kunnossa

Suomessa on käyty viime keväästä alkaen vilkasta keskustelua kilpailukyvystä. Sitä kuuntelemalla on helposti saanut kuvan, että koronakriisin myötä Suomen kilpailukyky heikkenee. Tietojen tarkentuessa on alkanut vaikuttaa siltä, ettei asia kuitenkaan taida olla näin.

Suomen palkkakehityksen on väitetty olevan kilpailijamaita nopeampaa. Kaksivuotiset työehtosopimukset solmittiin juuri ennen kriisiä. Työnantajat ovat nähneet sopimustason aivan liian korkeana.

Tätä näkemystä lietsoi se, että kilpailijamaissa sopimuksia siirrettiin ja palkankorotusten uskottiin jäävän mataliksi.

Yllättäen muiden maiden sopimukset ovat osoittautuneet samansuuntaisiksi kuin Suomen teollisuuden kahden prosentin sopimukset.

Keskustelussa on myös luotu käsitystä, että kilpailijamaissa palkat ja työehdot joustavat kriisioloissa. Korostettiin käytäntöä, jonka mukaan voimassa olevia sopimuksia avataan kriisioloissa. Näin ollen toisaalla työn hinta reagoisi heikentyneisiin tilanteisiin nopeasti, mutta ei Suomessa.

Julkisuudessa ei kuitenkaan esitelty kilpailukykyä parantaneita avaamislausekkeita. Syynä saattoi olla se, ettei näitä sopimuksia ole juuri tehty. Tähän viittaa ainakin se, että teollisuustyön hinta on euroalueella jatkanut kasvua nopeammin kuin Suomessa.

Kilpailukykykeskustelu on perustunut suurelta osin vääriin oletuksiin.

Itse asiassa osa kilpailijamaiden kriisitoimista on nostanut tuntikustannuksia. Nimittäin palkka on laskenut vähemmän kuin tehdyt työtunnit.

Tuntia kohden palkka ei siis ole laskenut, vaan päinvastoin noussut. Suomen lomautusjärjestelmässä tuntipalkka pysyy käytännössä ennallaan. Myös muilta osin lomautusjärjestelmämme on osoittautunut joustavaksi.

Työn tuottavuudella on suuri merkitys kilpailukykyä mitattaessa. Parin vuoden tuottavuuskehitys ei toisaalta vaikuta teollisuuden pidemmän aikavälin näkymiin.

Kuitenkin kilpailukyvystä käytyä keskustelua ovat hallinneet laskelmat, jotka sisältävät oletuksen Suomen heikosta tuottavuuskehityksestä.

Heikkoon tuottavuuden kehitykseen on kuitenkin vaikea uskoa ainakaan vuoden 2020 osalta. Teollisuuden tuotos ei ole Suomessa vähentynyt niin paljon kuin kilpailijamaissa.

Lisäksi työpanoksen määrä on supistunut joustavasti tilausten vähetessä. Molemmat tekijät tukevat tuottavuutta vahvasti.

Näkemykseni mukaan kilpailukykykeskustelu on perustunut suurelta osin vääriin oletuksiin. Kilpailijamaiden joustavuus ja halu palkkamalttiin on oletettu todellisuutta suuremmaksi. Toisaalta Suomen järjestelmien joustavuus ja työn tuottavuus on arvioitu todellista vähäisemmiksi.

Tämän hetken tiedon valossa vaikuttaa siltä, että Suomi on kriisioloissakin kilpailukykyinen ja joustava paikka teollisen toiminnan pyörittämiseen.

TIMO EKLUND
Teollisuusliiton erikoistutkija

KUVA KITI HAILA

Suvi Sajaniemi: Käteni, halko

Sairaanhoitaja kysyy, millä sanalla nyt kuvailisin kättäni. ”Halko”, vastaan rehellisesti. Käteni on syväpuudutettu uudelleen, kun olen herännyt nukutuksesta. Olin ripustanut ranneleikkauksen jälkeisen kipuni empimättä kouluasteikolla numeroon 10. Ja olen sentään lapsenkin synnyttänyt. Kivun takia käytetään halko-terapiaa.

Tapahtumat ovat nyt sitten vieneet minut Peijaksen sairaalan heräämöön. Varsinaisesti ne alkoivat pohjoisella Vantaalla maaliskuun ensimmäisenä päivänä 2019 heti kello 8:n jälkeen aamulla…

Taivallan iloisena ja tyytyväisenä kohti Björkbyn rautatieasemaa noustakseni aivan tavanomaiseen K-junaani mennäkseni töihin. En juokse, en hypi, en kompuroi.

Puuterilumi peittää peilijään. Kyllä Vantaan kaupungin pätevät puistotyöntekijät ovat kaiken hiekoittaneet, mutta jalkani tapaa sen ainoan kohdan, johon hiekkaa ei ole tupsahtanut. Liukastun. Pyllähdän. Ranteeni murtuu.

Olen onnistunut siirtymään omin ja taksin voimin Peijaksen päivystykseen. Kaksi lääkäriä vetää toisistaan erkaantuneet värttinäluun palat paikoilleen. Noh, kunhan lääkärit ennättävät irtautua Apotista, joka äksyilee tavanomaiseen tapaansa. (Vantaa 0 – konsulttitoimistot ja ohjelmistoyritykset 200 miljoonaa euroa.) Kipsaus. Särkylääkkeet. Taksi. Kotiin. Sairauslomaa noin alkupaloiksi kuusi viikkoa.

Mutta luut lipsahtavat salaa paikoiltaan kipsin alla. Siksi minun on viikon kuluttua tapaturmasta mentävä sairaalaan ihmisenä, mutta lähdettävä kyborgina. Ranteeseeni on tintattu titaanilevy. Kun ortopedi näyttää leikkauksen jälkeisenä päivänä suurennettua kuvaa luistani ja titaanilevystä, muistuttaa konstruktio haravaa. Varsi näyttää haravan varrelta, nastat harottavilta haravan piikeiltä.

Nyt, runsas puolitoista vuotta myöhemmin, käteni toimii loistavasti. Työtapaturmani takia tiedän kokemuksesta sen, mistä aina kirjoitan: hyvinvointivaltio on ihmiskunnan nerokkain keksintö silloin, kun se toimii niin kuin sen on tarkoitus toimia!

Kunpa saisimme sen kaikki edut myös heille, jotka raatavat silppu-, pätkä- ja kaikissa turvattomissa alustatöissä!

Koska tapaturmani sattuu työmatkalla, en maksa mistään mitään. Vakuutus korvaa, kunhan sairaalan respassa kerron asian heti. Lääkärit ja sairaanhoitajat kohtelevat minua hyvin ja ystävällisesti, vaikka olen aivan tavis. Ei vaan Amerikoissa näin olisi. Enhän siellä edes pääsisi mihinkään huippukoulutettujen erikoislääkäreiden hoiviin!

Saan palkkaa sairauslomalla. Minun ei siis tarvitse valvoa öitäni miettien, miten tulen toimeen tämän käteni kelvottoman kauden aikana.

Pääsen fysioterapeutille, joka neuvoo, miten minun pitää kättäni jumpata. Fyssari näyttää sananmukaisesti kädestä pitäen, miten rannettani on käänneltävä ja väänneltävä. Opastaa, kuinka monta kertaa päivässä tätä kääntelyä on harjoitettava. Todella monta, huh! Mutta kerrankin on viisasta esittää tottelevaisuuteen nöyristyvää, kilttiä suomalaista. Jumppaan ihan hulluna ohjeiden mukaan.

Ortopedit ovat tietenkin samoja Peijaksessa kuin yksityisillä lääkäriasemilla. Kukapa yksityinen sijoittaja viitsisi tavisten lääkäreille koulutusta maksaa? On paljon kätevämpää tahkota rahaa niin, että veronmaksajat vastaavat lääkäreiden huippukalliista koulutuksesta, mutta voitot virtautetaan yksityisten lääkäriasemien osakkeenomistajille.

Pientä valuvikaa siis järjestelmässä vielä on…

Muutoin tämä toimii hyvin. Vaadin, että soteuudistus ei uudista tai yksityistä terveydenhoitoamme jenkkiläisellä tavalla kalliiksi ja pätemättömäksi. Valuviat voitaisiin poistaa ja terveyskeskukset tervehdyttää, mutta muutoin asiat voisivat minun mielestäni toimia edelleen näin: Taviksella olisi joku, joka kysyy, miltä käsi nyt tuntuu.

SUVI SAJANIEMI
Teollisuusliiton Tekijä-lehden toimittaja

J.K. Tämän ohella tavis voisi suosiolla uskoa tytärtään, joka kehottaa hankkimaan kitkakengät ennen talven liukkaiden tuloa.

KUVA KITI HAILA

LUE MYÖS: TYÖYMPÄRISTÖ: Liukkaus tulee – oletko valmis?
Suomessa sattui viime vuonna 23 620 työmatkatapaturmaa, joista liukastumisia oli yli 15 000. Työmatkan turvallisuuteen kannattaa kiinnittää huomiota työpaikalla työsuojelun yhteistoiminnassa.

Nina Wessberg: Ett spel utan regler gynnar ingen

Det var en gång två fotbollsklubbar. Låt oss kalla dem för ”Facket FC” och ”AC Arbetsgivarna”. De spelade i samma liga, på samma plan.

Spelarnas antal var det samma på planen, reglerna likaså. Inte kan man spela fotboll utan gemensamma regler, var bägge lagen överens om. De kallade sin regelbok för Kollektivavtalet.

Lagen spelade regelbundet mot varandra. Lagens tränare var kända och ansedda personer, som lärde ut en tuff, men schysst spelstil. Eftersom lagen spelade med lite olika taktik, ledde det till att ibland Facket FC vann medan AC Arbetsgivarna ibland tog en seger. Men alltid skakade spelarna hand efter matcherna. Fair play var honnörsord för lagen.

Publiken gillade matcherna, det var spännande att följa med spelet och stämningen på läktarna var god. Fansen var stolta över sina lag, klädde sig i lagens tröjor och skapade taktfasta heja-ramsor.

Efter varje match som FC Facket vann anslöt sig allt fler till fanklubben, medlemskap i FC Fackets fanklubb upplevdes som vana, en tradition. Med FC Fackets medlemskort kom man in gratis på varje match och läktarna fylldes av FC Fackets anhängare.

FC Facket satsade på ett gediget juniorarbete. Genom att lära de unga hur man spelar fotboll på ett schysst fostrades nya spelare till att ta ansvar i topplaget.

När säsongen led mot sitt slut meddelade AC Arbetsgivarna plötsligt att de inte längre tänker spela enligt regelboken. Nästa säsong vill vi skapa helt nya regler, sa de.

Facket FC var förstummat. Hur i hela fridens namn kan man spela fotboll utan att ha regler? Nu får ni en ärlig chans att påverka varje match, sade AC Arbetsgivarna, vi vill göra upp regler tillsammans med er och då blir det så mycket bättre.

När den nya säsongen inleddes, började varje match med att lagen först försökte komma överens om var målen ska stå, var strecken på planen ska dras, hur länge en match ska pågå, vilken slags boll man ska spela med, hur många spelare det ska vara på planen samtidigt, hur många domare det behövs.

När säsongen led mot sitt slut meddelade AC Arbetsgivarna plötsligt att de inte längre tänker spela enligt regelboken. Nästa säsong vill vi skapa helt nya regler, sa de.

För att inte tala om hur man får byta ut en spelare, hur man får passa, när är man i offside, hur gör man ett inkast, vilka fotbollsskor får användas. Och så vidare och så vidare, listan blev lång.

Förhandlingarna om matchreglerna tog varje gång så lång tid att man aldrig kunde veta när själva matchen började. Matcherna var också svåra att följa, då reglerna var olika i varje match.

Publiken på läktaren visste inte när matchen började eller slutade, om mål blev godkända eller inte eller när man det blev dags för klappa och tjoa. Den goda stämningen var bortblåst.

Fansen rasade; de krävde likadana och tydliga regler för alla lag och alla matcher. Det är enda sättet att garantera att lagen spelar med jämlika villkor!

De tågade ut på gator och torg, de ordnade namninsamlingar, de skrev insändare i tidningar, de uppvaktade fotbollsförbundet och politiker där de krävde sin rätt till jämlika matcher.

Folket var på fansens sida; så här kan det ju inte gå till, reglerna måste vara likadana för alla!

Snipp, snapp snut, så var sagan slut. Eller?

NINA WESSBERG
Organisationsombudsman vid Industrifacket

10.11.2020

Veli-Matti Kauppinen: Hallitus elvyttää ja tukee työllisyyttä

Pääministeri Sanna Marinin hallitus on onnistunut kokonaisuudessaan hyvin koronakriisin hoidossa. Iskuja yritysten toimintaedellytyksiin on pystytty merkittävästi pehmentämään, vaikka työnantajajärjestöjen kommenteista voisi muuta päätellä. Maamme talous on toistaiseksi selvinnyt pandemiasta pelättyä vähemmillä vaurioilla.

Hallituksen ensi vuoden budjettiesitys jatkaa elvyttävällä talouspoliittisella linjalla. Se sisältää myös hallitusohjelmaan pohjautuvia uudistuslinjauksia. Hallitus siis tekee paljon muutakin kuin hoitaa akuuttia terveyskriisiä.

Vaikka epidemian loppua ei näy, ainakin joltain osin sen kanssa on opittu elämään. Samalla on huomioitava, että kriisi ei kohtele kaikkia toimialoja ja yrityksiä samalla tavalla.

Hallitus teki taannoisessa budjettiriihessä teollisuuden työntekijöiden näkökulmasta lukuisia tärkeitä linjauksia.

Teollisuusliitto vaikutti siihen, että vientiteollisuuteen satsataan ensi vuoden budjettiesityksessä.

Yksi toteutuneista tavoitteista oli hallituskausien yli laadittava teollisuuspoliittinen strategia. Puoliväliriiheen valmisteltava teollisuuden strategia mahdollistaa parhaimmillaan muun muassa aikaisempaa ennakoitavamman teollisuuspolitiikan esimerkiksi tutkimus-, innovaatio-, energia-, logistiikka-, bio- ja kiertotaloudessa sekä metsien käytössä.

Vientiteollisuuden näkökulmasta budjetissa myönteistä on teollisuuden sähköveron laskeminen EU:n sallimaan minimiin. Samalla energiaintensiivisten yritysten energiaveronpalautuksesta luovuttaisiin vaiheittain vuoteen 2025 mennessä.

Keskustelussa runsaasti esillä ollut päästökauppakompensaatio loppuu nykymuodossaan. Se korvataan teollisuuden sähköistymisen tuella. Tämän uuden tuen tarkkaa sisältöä ei vielä tiedetä, mutta sen perusajatuksena on kannustaa vähähiilisyyteen ja sähköistämiseen. Tavalla tai toisella sen pitää huomioida myös yritysten kilpailukyky ja se, että osa toimijoista on jo sähköistänyt tuotantonsa ja siirtynyt pois fossiilisten polttoaineiden käytöstä.

Hallituksen perusviesti vientiteollisuudelle on selvä. Se on valmis tukemaan teollisuutta ja vahvistamaan yritysten kilpailukykyä. Tämä on merkittävä signaali teollisuudesta elannon saaville jäsenillemme.

Budjetin tulevaisuusinvestoinneista pitää erikseen mainita myös oppivelvollisuusiän pidentäminen. Teollisuusliitto tuki tätä uudistusta yhdessä SAK:n kanssa. Hallitus päätti myös useista työllisyystoimista. Keskustelussa on esillä ollut niin sanottu eläkeputken kohtalo. Mikäli työmarkkinapöydässä ei päästä ratkaisuun, on hallitus luvannut toimenpiteitä, jotta ikääntyneet työttömät eivät jää pelkän perusturvan varaan.

VELI-MATTI KAUPPINEN
Teollisuusliiton viestintäasiantuntija

KUVA  KITI HAILA

Hannu Siltala: Oppivelvollisuuden laajentaminen tukee Suomen menestymistä

Valtioneuvosto hyväksyi 15. lokakuuta hallituksen esityksen eduskunnalle oppivelvollisuuden laajentamisesta 18 ikävuoteen asti. Uudistuksen on tarkoitus tulla voimaan 1.8.2021. Se koskisi ensimmäisen kerran perusopetuksen keväällä 2021 päättäviä, siis pääosin vuonna 2005 syntyneitä nuoria.

Oppivelvollisuuden laajentaminen merkitsee maksuttomuuden laajentumista toisen asteen koulutukseen, eli lukioon ja ammatillisiin opintoihin. Koulutuksen maksuttomuus ulottuu sen vuoden loppuun asti, jolloin nuori täyttää 20 vuotta.

Uudistuksen yksi keskeinen tavoite on mahdollistaa toisen asteen tutkinnon suorittaminen kaikille riippumatta sosioekonomisesta asemasta. Toisen asteen tutkinnon suorittaminen parantaa työllistymismahdollisuuksia 45 prosentista yli 70 prosenttiin pelkän peruskoulun suorittamiseen verrattuna. Ikäluokista on jäänyt vuosittain noin 16 prosenttia peruskoulun varaan.

Uudistuksen myötä opiskelijalle maksuttomia ovat opetuksen ja päivittäisen ruokailun lisäksi opetuksessa tarvittavat oppikirjat ja muut materiaalit sekä työvälineet, työasut ja työssä käytettävät erilaiset aineet. Tämän rinnalla ylioppilastutkinnon suorittamiseksi vaadittavat viisi koetta sekä myös hylättyjen kokeiden uusiminen ovat maksuttomia. Myös vähintään seitsemän kilometrin pituiset koulumatkat olisivat maksuttomia toisella asteella.

Oppivelvollisuuden laajentaminen on merkittävin tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta parantava koulutuspoliittinen uudistus sitten peruskoulu-uudistuksen, joka toteutettiin asteittain vuosina 1972-1977. 

Ennen peruskoulu-uudistusta toinen puoli ikäluokista kävi kansalaiskoulun ja toinen puoli meni pääosin maksulliseen oppikouluun.

Historia toistaa itseään. Poliittinen oikeisto vastusti peruskoulu-uudistusta, ja niin se on vastustanut oppivelvollisuuden laajentamistakin. Käsittämättömintä on ollut keskeisten työnantajajärjestöjen vastustus ja nihkeys oppivelvollisuuden laajentamiseen.

On vaikea ymmärtää, miksi uudistuksen vastustajat eivät ole nähneet nenäänsä pidemmälle. Oppivelvollisuuden laajentaminen ja toisen asteen koulutuksen maksuttomuus voivat parhaimmillaan johtaa yhtä merkittäviin tuloksiin kuin peruskoulu-uudistuskin. Se johti maailman parhaisiin oppimistuloksiin, entistä suurempien kansaosien mahdollisuuteen ponnistaa korkeampiin opintoihin ja mahdollisuuteen osallistua Suomen menestystarinan rakentamiseen esimerkiksi tuottamalla uusia teknologioita.

Uskon, että oppivelvollisuuden laajentaminen edistää nuorten ikäluokkien työllistymistä ja tuottaa uuden luvun suomalaisen osaamisen kasvun tarinaan. Kun uudistus toteutuu, siitä tulee aikanaan kansainvälisen kiinnostuksen kohteena oleva vertailukohta kuten peruskoulustakin.

HANNU SILTALA
Teollisuusliiton koulutuspäällikkö

KUVA KITI HAILA