KATSAUS: Kaivostoiminta törmää luontoarvoihin

Kaivosteollisuuden edut ja luontoarvot joutuvat vastakkain, kun Suomesta tehdään Euroopan kaivosteollisuuden mallimaa.

Maailmantalouden hyvä vire ja metallin hintojen nousu ovat nostaneet Suomen malmivarat kansainvälisten kaivosyhtiöiden kasvavan kiinnostuksen kohteeksi. Ei siis ihme, että suomalaiskaivoksista louhittiin viime vuonna yli 20 kertaa enemmän kiveä kuin alan matalasuhdanteessa vuosina 2004–2005.

Kaivostoiminta sai vauhtia myös malminetsinnän ja kairausten lisääntymisen sekä lupahakemusten määrän kasvusta. Suomen pinta-alasta on noin seitsemäsosa tavalla tai toisella kaivosyhtiöiden varaamaa. Varaus tarkoittaa lievemmillään etuoikeutta hakea myöhemmin malminetsintälupaa ja vahvimmillaan Turvatekniikankeskus Tukesin myöntämää kaivoslupaa.

– Kaivosinvestoinnit lähtevät juuri nyt liikkeelle. Ne ovat olemassa olevien kaivosten eliniän pidentämistä tai tuotannon nostamista, Kaivosteollisuus ry:n toiminnanjohtaja Pekka Suomela sanoo.

Suurinvestointeja on liuta: Outokummun Kemin kaivokseen 250 miljoonaa, Agnico Eagle Finlandin Kittilän kaivokseen 160 miljoonaa, Bolidenin Kevitsan kaivoksen kapasiteetin nostoon 80 miljoonaa sekä Terrafamen Talvivaaran jalostuslaitoksen akkukemikaalien tuotantoon 150 miljoonaa euroa.

KAUKANA VAATIMUKSISTA

Alan vahva nousu on nostanut lähes jokaisella paikkakunnalla kysymykset kaivosyhtiöiden vastuullisuudesta ja luontoarvojen suojaamisesta.

– Kaikki osapuolet tietävät, että erilaiset intressit pitää jollakin tavalla sovittaa yhteen. Siihen ei ole mitään oikopolkua, eikä vahvemman etuoikeutta. Yhteistyötä tehdään kaivosyhtiöiden, useiden viranomaistahojen ja Metsähallituksen kanssa, Suomela vakuuttaa.

Kaivosala on Suomen luonnonsuojeluliiton suojeluasiantuntijan Otto Bruunin mukaan vielä kaukana niistä vaatimuksista, joita yhteiskunnassa tulisi asettaa vastuulliselle toiminnalle.

– Suurin osa Suomessa toimivista kaivoksista rikkoo ympäristölupiaan tai toimii harmaalla vyöhykkeellä. Yritykset eivät pääse edes nykyisiin vaatimustasoihin. Toisaalta meillä on luonnon kantokyvyn kannalta tarve jopa kiristää nykyisiä vaatimuksia, Bruun sanoo.

HANKALAT OLOSUHTEET

Kaivostoiminnalle on tyypillistä, että siinä käsitellään isoja kivimassoja, jotta toiminta saadaan kannattavaksi. Toinen erityispiirre erityisesti sulfidimalmikaivoksilla on kaivannaisjätteen eli sivukiven ja rikastushiekan reaktiivisuus ja se, kuinka se hallitaan pilaamatta ympäristöä. Kolmas ongelmia aiheuttava asia Suomessa on se, että sadetta tulee enemmän kuin vettä haihtuu.

– Tiivistetysti voisi sanoa, että suomalaisten kaivosten ominaispiirre ympäristöasioissa on suurten mittakaavojen prosessien hallinta kosteassa ympäristössä, kertoo Geologisen tutkimuskeskuksen (GTK) kaivosympäristöasioiden tutkimusprofessori Tommi Kauppila. Hän vastaa GTK:ssa tieteellisestä tutkimuksesta, joka liittyy kaivosten ympäristövaikutuksiin ja siihen, miten kaivostoiminnan vastuullista ympäristötoimintaa voidaan kehittää.

Kaivosten käyttöaika tunnetaan ennakkoon suunnilleen samaan tapaan kuin ydinvoimaloiden. Samalla tavalla myös kaivoksen sulkemiseen liittyy oma problematiikkansa.

Kun kaivos perustetaan, sen kannattavuuslaskelmiin pitää sisällyttää myös sulkemiskustannukset sekä ne kustannukset, jotka tulevat vielä sulkemisen jälkeen.

– Nykyisin toimitaan niin, että kaivosta suljetaan samalla kun se on toiminnassa. Sulkemiskustannuksia voidaan kattaa samalla kun kaivos vielä tuottaa rahaa. Näin vähennetään lopullisia sulkemisvastuita, Kauppila sanoo.

Kun kaivoksen toiminta loppuu, on kaivosyhtiö velvollinen huolehtimaan sekä kaivoksen että sen jätekasojen siivouksesta. Alalle on tullut uusia vakuusvaatimuksia ja olemassa olevia vakuusvaatimuksia on korotettu.

Kaivoksiin liittyy GTK:n Kauppilan mukaan nykyään ylläpitosuunnitelma eli care and maintenance plan, jolla varaudutaan siihen, että laskusuhdanteessa kaivos voidaan ajaa alas, mutta samalla sen toimintaa ylläpidetään niin, että se voidaan käynnistää helposti uudelleen.

Kaivosten sulkeminen ei aina onnistu suunnitelmien mukaan. Nivalassa sijaitseva Hituran kaivos on varoittava esimerkki. Sen kanadalaisomistaja Belvedere Mining meni konkurssiin, ja kaivos ajautui Suomen valtion haltuun. Sulkemiseen oli varattu kaksi miljoonaa euroa, mikä ei riittänyt. Nyt sulkemiseen palaa verovaroja jopa 20 miljoonaa euroa.

VUOSIKYMMENTEN VALUMAT

Suomalaisten kaivosten suurimmat ongelmat liittyvät ympäristöön kulkeutuviin haitta-aineisiin. Tämä on ongelma sekä kaivosten toiminnan aikana, että niiden sulkemisen jälkeen, jolloin kaivosten jätekasoilta saattaa vuotaa haitta-aineita vuosikymmeniä ympäristöön.

– Teknisiä ratkaisumalleja on olemassa, mutta niitä ei haluta ottaa käyttöön, koska ne maksavat, Bruun sanoo.

Suomessa olevat reilut kymmenen metallimalmikaivosta tuottavat Bruunin mukaan kolme neljännestä koko Suomen jätemäärästä.

– Kiertotalouden näkökulmasta tällainen jätetuotanto, joka on lisäksi pitkäaikainen ympäristöhaitta, ei ole millään tavalla kestävällä pohjalla. Jätevuorten peittämät maa-alueet ovat pois muulta järkevältä maankäytöltä. Tämä on merkittävää energian ja resurssien tuhlausta.

Sulfidisten kaivosten happamat valumavedet ovat suomalaiskaivosten tyypillinen ongelma. Kun rikkipitoinen sivukivi joutuu kosketuksiin ilman ja veden kanssa, se rapautuu ja rikki hapettuu rikkihapoksi. Se liuottaa vaarallisia raskasmetalleja, jotka vaarantavat sekä pinta- että pohjavesiä.

– Happamien valumavesien aiheuttamat haitat ovat Ruotsin valtion tilintarkastusviranomaisten mukaan tuhatvuotinen rasite, jota kaivosyhtiöt eivät ole ottaneet millään tavalla huomioon omissa laskelmissaan. Tätä asiaa ei ole Suomessakaan hoidettu millään tavalla, Bruun sanoo.

KANSALAISMIELIPIDE HUOLENAIHEENA

Kaivostoiminnan tyypillinen piirre on sen herkkyys maailmantalouden vaihteluille. Pienikin taloudellinen tai poliittinen epävarmuus heijastuu välittömästi metallien hintoihin, sitä kautta kaivosyhtiöiden kannattavuuteen ja edelleen keskusteluihin kaivosten sulkemisesta.

– Suhdannesykli on nopeutunut. Se vaikeuttaa yritysten toimintaa. Erityisesti uusien kaivosten perustaminen on riskialtista. Jos kaivoksen aloitus sattuu siihen kohtaa, kun hinnat syöksyvät, voi käydä huonosti, Suomela sanoo.

Kansalaisten suhtautuminen kaivoksiin on alalle toinen huolenaihe.

– Jos haluamme käyttää yhä enemmän sähköä ja akkukäyttöisiä laitteita, pitää meidän hyväksyä se, että laitteisiin tarvittavia raaka-aineita myös tuotetaan. Luonnonsuojelun ja kaivosteollisuuden edut on punnittava ja sovitettava yhteen, Suomela sanoo.

13 000 työpaikkaa

Kaivosalalla ja malminetsinnässä työskentelee suoranaisesti noin 6 500 työtekijää ja saman verran välillisissä tehtävissä. Työntekijämäärä on nyt suunnilleen sama kuin 1980-luvulla, jolloin Outokummun kaivokset työllistivät leijonanosan suomalaisista mainareista.

Alalla ei ole ollut toistaiseksi samanlaista pulaa työvoimasta kuin muilla aloilla. Ala on kouluttanut itse työvoimaa juuri niihin tehtäviin, joihin on ollut tarve. Nyt tilanne on muuttumassa erityisesti erikoisaloilla. Esimerkiksi kaivoskoneiden tekniikan hallitsevista sähköautomaatioasentajista alkaa olla pula.

– Nyt kun investoidaan yli puolella miljardilla, herää kysymys löytyykö rakentajia. Kun kaivokset valmistuvat, voi olla että spesialisteista tulee pula, Kaivosteollisuus ry:n Suomela sanoo.

Alan edelläkävijäyritykset ovat kokeilleet erilaisia robottiratkaisuja ja kauko-ohjattavia laitteita, mutta niillä ei ole ratkaisevaa merkitystä työllisyydelle lähivuosina. Automatiikka lisääntyy ja monipuolistuu, mikä parantaa osaltaan kaivosten tuottavuutta.

– Kaivoksemme ovat jo nyt erittäin tehokkaita, kun töitä tehdään 24 tuntia vuorokaudessa, Suomela sanoo.

 

Suomesta uusi Kongo?

Suomi on valittu toimialaa seuraavan Fraser-instituutin listassa viime vuosina maailman houkuttelevimmaksi maaksi kaivosyhtiöille. Onko lainsäädäntömme niin löysä, että Suomi on houkuttelevampi kuin esimerkiksi Kongo?

– Fraserin listan kärjessä ei ole löysän lainsäädännön maita vaan päinvastoin kehittyneet teollisuusmaat. Kaivosyhtiöt haluavat kunnollisen ympäristölainsäädännön ja viranomaiset, joilla on kyky valvoa lakien noudattamista. Kaivosyhtiön omistajat vaativat yhtiöiden johdolta, että toiminta on vastuullista. Se on osa kaivosyhtiöiden riskienhallintaa, Geologisen tutkimuskeskuksen Kauppila sanoo.

Lainsäädännön ja tunnollisten virkamiesten lisäksi Suomen houkuttelevuutta lisää poliittinen vakaus ja se, että meillä on kattavat tiedot maamme geologiasta. Yli vuosisadan jatkunut laaja malminetsintä on tuottanut valtavan datavarannon kallioperästä.

Suomen luonnonsuojeluliiton Bruunin mukaan Suomesta on tehty tietoisesti houkutteleva kohde kaivosinvestoinneille. Tämä johtaa siihen, että Suomeen avataan helposti suhdannekaivoksia, joiden kannattavuus ei kanna laskusuhdanteen yli.

– Suomeen on halpaa ja helppoa investoida, eikä se ole sattumaa. Säätely on suosiollista ja kaivosyhtiöitä koskevat vaatimukset ovat vähäisiä. Niinpä kaivosalan ei tarvitse kantaa ”saastuttaja maksaa” -periaatetta. Meillä on myös kehittymätön kaivosverotus, Bruun sanoo.

Seuraukset on nähty useampina konkurssikaivoksina, kun riskit ovat realisoituneet. Talvivaaran lisäksi muun muassa Ylläksen alueella sijaitseva Hannukaisen esiintymä on konkurssin kautta vaihtanut omistajaa ja Sodankylän Pahtavaaran kaivos on kaatunut useamman kerran uusien omistajien syliin.

 

Kaivoksia suunnitellaan Natura-alueille

Viiankiaapa. KUVA TIMO LINDHOLM

Parin viime vuoden aikana malminetsintää ja kairauksia on tehty luonnonsuojelu- ja jopa EU:n määrittelemillä Natura-alueilla. Tunnetuin kohde on Sodankylän Viiankiaavan alueelle kaavailtu Sakatin nikkeli-kuparikaivos.

– Lainsäädäntöä pitäisi ehdottomasti vahvistaa niin, etteivät nämä alueet jäisi peruuttamattomasti kaivostoiminnan jalkoihin. Kaivostoiminnasta seuraavat maankäytön muutokset ja vesistövaikutukset aiheuttavat globaalisti luonnossa esiintyvien lajien katoa ja luonnon monimuotoisuuden heikkenemistä. Suomessa tämä voitaisiin estää, Suomen luonnonsuojeluliiton Bruun sanoo.

Toimialan etujärjestön näkökulmasta kaivostoiminta Natura-alueilla tai niiden välittömässä läheisyydessä vaatii jo nyt runsaasti lupia. Kaivostoimintaan luvan antavan Turvatekniikankeskus Tukesin lisäksi vaaditaan luonnonsuojelulainmukainen lupa ely-keskukselta sekä Metsähallitukselta alueen haltijan lupa.

– Lupaprosessit vaativat paljon aikaa, rahaa ja viitseliäisyyttä. Tarvitaan hyvin paljon töitä ennen kuin kaivostoiminta voidaan Natura-alueilla aloittaa, Kaivosteollisuus ry:n Suomela sanoo.

Vaikka kaivostoiminnalla on luonnonsuojelun näkökulmasta paljon kielteisiä vaikutuksia, ei Bruun anna lähtöpasseja kaivosyhtiöille.

– Jos toimintaa halutaan Suomessa jatkaa ja kehittää, lainsäädännön pitää olla korkeammalla tasolla ja kaivosverotuksella pitäisi huolehtia siitä, että investoinnit ovat kestävän kehityksen mukaisia. Toiminnan jälkihoidolle asetettavat vakuudet pitäisi olla nykyistä suuremmat, Bruun sanoo.

 

Ulkomaisia pääomia tarvitaan

Kaivoslaki määrää, että malmiesiintymän löytäjällä on oikeus esiintymään. Siitä on kuitenkin vielä pitkä matka kaivostoimintaan. Jos kunta päättää, että alue sopiikin paremmin muuhun käyttöön, ei kaivostoimintaa kovin helposti voida käynnistää.

– Ei pidä enää paikkansa, että iso paha kaivosyhtiö vie metsäsi. Pitkät lupaprosessit ovat maanomistajille isompi ongelma. Voi mennä kymmenenkin vuotta, ennen kuin saadaan varmuus, tuleeko kaivos lopulta vai ei, Kaivosteollisuus ry:n Suomela sanoo.

Suomalaista kallioperää kaivaa joukko isoja kansainvälisiä kaivosyhtiöitä suomalaisten Outokummun, Terrafamen, Nordkalkin ja litiumkaivosta Kaustisille perustavan Keliberin rinnalla. Herää kysymys, miksi arvokkaan uusiutumattoman kansallisvarallisuuden ja siitä saatavan hyödyn annetaan valua ulos maasta.

Perussyynä on raha: Uuden kaivoksen perustamiseen vaaditaan useiden satojen miljoonien eurojen riskisijoitukset, eikä Suomesta niitä hevin löydy.

– Ala on hyvin riskialtista: kun menee hyvin, rahaa löytyy malminetsintään, mutta kun suhdanteet vaihtuvat, rahahanat menevät nopeasti kiinni. Tällöin pitää olla mahdollisuus jättää hanke lepäämään pitkäksikin aikaa odottamaan parempia aikoja, Suomela sanoo.

 

TEKSTI JUKKA NORTIO

Se tavallisen terveellinen elämä

Terveellinen elämä on ihmisen kokoinen ja arjen tasoinen juttu. Se ei edellytä ihmetekoja, vaan pienten asioiden säännönmukaista toistamista. Avainasemassa ovat uni, liikunta ja ravitsemus. Kun iso kuva on kunnossa, voi silloin tällöin vaihtaa huoletta vapaalle.

 

Jatkuvaa työtä työssä jaksamisen eteen

Marilla Hokkanen aloitti kolmivuorotyöt nykyisellä Metsä-Woodin Suolahden vaneritehtaalla 23 vuotta sitten. Nuoruuden vuosiinsa hän liittää melko huolettoman asenteen.

– Silloin vaan mentiin töihin ja ruvettiin tekemään sillä ajatuksella, että kunhan tästä selviää. Välillä olin väsynyt, mutta palautuminen onnistui, kun pystyi nukkumaan 12 tuntia putkeen. Enää se ei onnistu. Toisaalta nuorena ja hurjana se oli kivaa varsinkin, jos oli yökukkuja. Yövuorojen suhteen naureskeltiin, että mitäs tässä, päivällä ei tarvitse tehdä töitä ja yöllä ei tarvitse nukkua.

Työn rasitusten huomioimiseen Hokkanen alkoi varsinaisesti kiinnittää huomiota, kun omat lapset syntyivät. Arjen rytmiä ei voinut enää määritellä itse.

– Ei nukuttukaan silloin kun itse haluaa, vaan silloin kun lapset nukkuvat. Vanhat tavat piti laittaa uusiksi.

Hokkanen on työskennellyt useissa eri vuorojärjestelmissä. Viime vuodet ovat vierineet 3/5:ssä, jossa töitä tehdään viitenä päivänä viikossa ja viikonvaihteet ovat vapaat. Työviikot vuorottelevat ilta-, aamu- ja yövuoroina. Hokkasella suurimmat ongelmat liittyvät vuorojen välisiin rytminvaihdoksiin.

– Minulle yövuoro on aina ollut suht helppo. Aamuvuoro on se hankalampi, mikä korostuu yövuoron jälkeen. Pahimmillaan en saa nukuttua maanantain aamuvuoroa edeltävänä yönä ollenkaan.

– Jos niin käy, on maanantai rankka. Se voi mennä sumussa. Myös torstai on vaikea, jos nukkumiset eivät onnistu. Perjantait menevät, kun tietää, että kysymyksessä on viikon viimeinen työpäivä.

KUN BETONI PEHMENEE

Saitko nukuttua? Se on Hokkasen mukaan yleinen kysymys työkavereiden kesken yövuorojen alkajaisiksi.

– Jutut pyörivät aika paljon nukkumisen ympärillä, mutta se on ymmärrettävää. Tuemme toisiamme. Tauot ovat tärkeitä. Ne ovat myös sosiaalisia tapahtumia.

Väsymys on huono työkaveri, ja voimakas väsymys suoranainen riski.

– Jos aamuyöstä töissä väsyttää kauheasti ja on pakko pysyä hereillä, tulee huono olo. Yksi työkaveri sanoo, että hänellä pehmenee betoni. Hän viittaa siihen, miltä tehtaan lattia tuntuu jalkojen alla.

– Onneksi se kuitenkin on aika harvinainen olotila. Vuosien varrella minulle on kerran käynyt niin, että työterveyshoitaja lähetti kotiin siksi, että en väsymyksen takia ollut työkykyinen. Oikein teki.

TIEDON SOVELTAMISTA OMIIN TARPEISIIN

Hokkanen on kehittänyt omat konstinsa unirytmistä huolehtimiseksi. Tavoitteena on riittävän unen kerryttäminen, vaikka se ei ihan oppikirjojen mukaan tapahtuisikaan.

– Yövuorojen jälkeen nukun aamulla niin pitkään kuin voin. Illalla nukun vielä jonkun tunnin ja menen siitä melkein suoraan töihin. Olen opetellut nukkumaan ennakkoon ennen maanantain yövuoron alkua.

– Päivä- ja iltavuorossa olen antanut itselleni päiväunet anteeksi. Vastaan on tullut sellainenkin ohje, että univelkoja ei saisi nukkua viikonvaihteessa pois. Olen sitä mieltä, että kyllä saa.

– Iltavuoro on periaatteessa sellainen, että saa nukkua tarpeeksi. Paitsi, että lapset pitää viedä kouluun.

Tietoa Hokkanen on hankkinut työkavereiden kanssa kokemuksia ja tapoja vertailemalla, työnantajan tarjoamien palvelujen kautta ja internetistä. Kokeilemalla oppii uusia keinoja.

– Ennen valvoin sen välin, kun tulin yövuorosta kotiin ja vein lapset kahdeksaksi kouluun. Väsytti ja olin pahalla päällä. Työkaveri sanoi, että hän nukkuu sen välin. Kokeilin. Pahin väsymys menee tunnissa parissa pois. Kun lasten kouluun viemisen jälkeen rupeaa nukkumaan uudestaan, niin se on rentoa unta.

Marilla Hokkanen on tehnyt teollisia vuorotöitä yli 20 vuoden ajan. Jaksaminen on löytynyt arjen perusasioista. KUVA HANNA-KAISA HÄMÄLÄINEN

VANERITYÖNTEKIJÄT VAUHDISSA

Nukkumisen lisäksi Hokkanen on ruvennut kiinnittämään huomiota ruokavalioon ja liikuntaan. Työnantaja tarjoaa terveydenhoitajan, fysioterapeutin ja ravintoterapeutin palveluja ja tukee työntekijöiden liikuntaa ohjatuilla taukojumpilla ja liikuntaseteleillä. Myös työpaikalla järjestetty kampanja Vanerityöntekijä vauhdissa tarjosi tietoa ja vinkkejä.

– Ei riitä, että sanotaan, että liikunta on hyvästä. Jos ei löydä itselleen mieleistä lajia, niin liikunta jää pois. Siksi oli mukavaa, että meille esiteltiin eri lajeja. Toisaalta kysyttiin, onko jokin harrastamasi laji jäänyt pois.

– No, kyllä oli. Kävin ostamassa virvelin. Liikuntahan voi olla sitä, että menee luontoon ja ottaa kalastusvehkeet mukaan. Sen lisäksi olen tykännyt käydä kuntosalilla ja tehdä palauttavia harjoitteita, joilla saa kireydet kropasta pois. Välillä hurahdan johonkin zumbaan.

– Suhteutan liikunnan työn aiheuttamiin rasituksiin ja mietin palauttavat elementit sen mukaan. Liikun vähintään 2,5 tuntia viikossa. Se sisältää kuntosalin, lenkkeilyn sekä lämmittelyt, jäähdyttelyt ja venyttelyt.

Vapaa-ajan liikunnan rinnalla tärkeä seikka on myös se, kuinka ergonomisesti itse työnteko tapahtuu.

– Opiskelen levyalan ammattitutkintoa, mihin sisältyi ergonomiapäivä. Esimerkiksi oikeat nostotekniikat ovat tärkeitä asioita työssä huomioon otettavaksi.

KUNNON ATERIA JOKA PÄIVÄ

Kun tekee fyysisesti rasittavaa vuorotyötä, pyörittää perhettä ja harrastaa vapaa-ajalla liikuntaa, kuluttaa se runsaasti energiaa. Siihen pitäisi hyvin voidakseen pystyä ravitsemuksellisesti vastaamaan.

– Kävin ravintoterapeutilla juuri jaksamiseen liittyen. Kyllä siitä apua oli. Rupesin syömään kunnon aterioita ja välipaloja joka päivä työvuorosta riippumatta. Samalla rupesin katsomaan, että ateriavälit eivät veny liian pitkiksi. Minulla on töissä ruokaa mukana kahden tunnin välein syötäväksi.

Aterioinnin kannalta yövuoro on haastavin rupeama. Ruokahalua ei silloin välttämättä löydy. Duunarin tyypillinen kattaus tahtookin typistyä jogurttiin ja leipään, mihin nähden Hokkasen evästys on selvästi runsaampana aiheuttanut työkavereissa myös ihmetystä.

– Minulla on mukana pastaa, nuudeleita, keittoja ja pirtelöitä, joihin olen laittanut marjoja ja suolaista ja makeaa sekaisin, että ne ovat ruokaisia. Niitä pystyn syömään väsyneenäkin. Ne eivät ole raskaita, eivätkä aiheuta yöelämää viettävälle vatsalle närästystä. Toisaalta tuollaiset eväät ehtii lämmittää ja syödä kymmenessä minuutissa.

– Yövuorossa pyrin syömään ison aterian kello yhden aikoihin ja viimeisen välipalan kello neljältä. Toinen puoli jaksamista on riittävä nesteen juominen. Vaneritehtaalla lämpötila nousee välillä korkeaksi ja nestettä kuluu. Pelkkä vesi ei riitä. Viimeisen kahvin juon 2–3 aikaan yöllä.

VUOROTYÖT JATKUVAT

Vaikka kolmivuorotyö on rasittavaa, aikoo Hokkanen jatkaa töitä vaneritehtaalla.

– En ole töitäni mihinkään vaihtamassa. Vuorotöissä on myös hyvät puolensa. Olemme esimerkiksi pystyneet hoitamaan lapset kotona, kun olemme samalla tehtaalla työskentelevän aviomieheni Markon kanssa tehneet eri vuoroja. Myös virallisten asioiden hoitaminen on ollut helpompaa kuin päivätyöläisillä.

 

Uni valaa hyvinvoinnin perustan

Unen tarve on yksilöllistä. Peukalosääntö on se, että nukkua pitää niin paljon, että tuntee olonsa virkeäksi. KUVA HANNA-KAISA HÄMÄLÄINEN

Uni on palautumisen kulmakivi, puhutaan sitten fyysisistä tai ajatteluun liittyvistä ponnistuksista.

– Unen tarve on yksilöllistä. Ihmiset nukkuvat keskimäärin 7,5 tuntia, mutta vaihteluväli on kuudesta jopa kymmeneen tuntiin. Palautumisen kannalta keskeistä on, että nukkuu niin paljon, että kokee itsensä virkeäksi, Työterveyslaitoksen tutkimusprofessori Mikko Härmä sanoo.

Vuorotöissä unirytmin löytäminen vaikeutuu. Etenkin yötyö on kehveli sotkemaan riittävän unen saantia. Myös aikaiset aamuvuorot on todettu haastaviksi.

Hankaluudet aiheutuvat siitä, että elimistön rytmi joutuu ristiriitaan valorytmin ja vuorokauden ajankohdan kanssa. Yöllä tehdään töitä, kun elimistö mieluiten olisi lepotilassa ja päivällä yritetään nukkua, mutta elimistön mielestä valveillaolo olisi suotavampaa. Vuorojärjestelmillä on havaittu olevan jaksamisen kannalta huomattavia eroja.

– Nopea kierto, jossa kaksi kahdeksan tunnin aamu, ilta- ja yövuoroa seuraavat toisiaan ja niiden jälkeen tulee neljä vapaata, tukee unta ja vireyttä paremmin kuin hitaat kierrot, joissa on kolme tai neljä yövuoroa peräkkäin. Nopeassa kierrossa yötyörytmi ei ehdi jäädä päälle.

– Kilpailevaksi malliksi ovat tulleet 12 tunnin vuorot. Silloinkin on tärkeä miettiä, että vuorokierto tukee unta ja vireyttä. Olennaista on, että kierto tapahtuu myötäpäivään. Se luo enemmän palautumista työvuorojen väliin.

– Toinen tärkeä seikka on tapaturmariskin huomioon ottaminen, minkä kohoamisen on havaittu liittyvän etenkin pitkiin työvuoroihin. 12 tunnin vuoron lopussa se on noin kaksinkertainen ja 16 tunnin vuoron lopussa kolminkertainen.

Härmä korostaa palautumisajan merkitystä työvuorosuunnittelussa.

– Jos työvuorojen väli jää alle 11 tuntiin, ei vuorokausilepo toteudu, ja jos niin käy, lisää se väsymystä, unettomuutta ja sairauspoissaoloja.

YÖTYÖ ON TERVEYSHAITTA

Yötyö ja yötyötä sisältävä vuorotyö ovat terveyshaitta. Nykytiedon mukaan ne kohottavat rintasyöpäriskiä ja mahdollisesti myös paksusuolen- ja eturauhassyövän riskiä. Niiden lisäksi kohoaa myös sepelvaltimotaudin, diabeteksen, reuman ja tapaturmien riski.

– Yksilötasolla riskitasot ovat vähäisempiä kuin esimerkiksi tupakoinnista ja ylipainosta johtuvat riskit, mutta kun kysymys on yleisistä sairauksista ja suuri joukko ihmisiä tekee vuorotöitä, niin asialla on kansanterveyden ja kansantalouden kannalta suuri merkitys.

– Myös näitä sairauksia voidaan ennalta ehkäistä.

Hyvällä vuoroergonomialla voidaan parantaa työhyvinvointia. Sillä on myös ehkäisevä vaikutus sairauspoissaoloihin ja työkyvyttömyyseläkkeisiin. Pitkät työajat ja pitkät työmatkat ovat jo itsessään huono yhdistelmä. Niiden jälkeen tapahtuu enemmän liikenneonnettomuuksia.

Hyvinvointi ja tuottavuus ovat Härmän mukaan suoranaisesti yhteydessä siihen, millä tavalla työvuorot ja työajat toteutetaan.

– Työnantajalla on vastuu työolosuhteista. Vuorojärjestelmien parantaminen on aina syytä tehdä. Kun perusta on kunnossa, voidaan sen jälkeen tehdä paljon myös omilla elintavoilla eli unirytmillä, ravitsemuksella ja liikunnalla.

KUINKA UNI MAISTUU

UNIRYTMIN hallinnassa keskeisintä on olla luontaisesti väsynyt nukkumaan mennessä.

RENTOUTUMINEN JA STRESSIN HOITAMINEN POIS edistävät nukahtamista.

RIITTÄVÄN PIMEÄ JA ÄÄNETÖN YMPÄRISTÖ edistävät myös nukahtamista ja ehkäisevät heräilyä.

HYVÄ FYYSINEN KUNTO parantaa unen syviä vaiheita ja helpottaa nukahtamista.

YÖVUORON jälkeen kannattaa pääsääntöisesti mennä pian nukkumaan. Viimeisen yövuoron jälkeen kannattaa nukkua päivällä vain vähän. 3–4 neljä tuntia riittää, jotta voisi jo heti seuraavana yönä palata tavalliseen päivärytmiin. Aamuvalolle kannattaa altistua myös viimeisen yövuoron jälkeen. Se auttaa pitämään rytmin normaaliksi tahdistuneena. Aikaisissa aamuvuoroissa puolestaan kannattaa pitää nukahtaminen alkuillassa. Ennen yövuoroa otetut nokoset auttavat väsymyksen vähentämiseen töissä.

RESEPTIUNILÄÄKKEEN voi ottaa joskus esimerkiksi hankalan vuoron vaihtumisen yhteydessä, mutta niitä ei pidä käyttää jatkuvasti. Vaikuttavuus heikentyy ja ne aiheuttavat riippuvuutta. Melatoniinia ei suositella vuorotyöhön. Se ei ole unilääke, mutta voi auttaa siirtämään unirytmiä esimerkiksi aikaerolentojen yhteydessä.

SINISELLE VALOLLE altistuminen eli tietokoneiden ja vastaavien näyttöjen katsominen ennen nukkumaan menoa voi heikentää nukahtamista.

VIRKISTÄVÄT JUOMAT vaikeuttavat nukahtamista. Runsas nesteiden juominen ennen nukkumaanmenoa herättää kesken unien, minkä jälkeen uudelleen nukahtaminen voi olla vaikeaa.

ALKOHOLI ei käy unilääkkeeksi. 1–2 annosta voi auttaa rentoutumista ja nukahtamista, mutta siihen tulee riippuvuus. Vähänkin isommat annokset taas heikentävät unen laatua.

KESÄLOMALLA kannattaa pitää unirytmistä kiinni. Rytmirikon oikaiseminen voi loman lopussa tai loputtua olla kovan työn takana.

 

Liikunta mieltymysten mukaan

Liikunnalliset tavoitteet on hyvä asettaa mieltymysten ja kuntotason mukaan. Liian ylös asetettu tavoite ei motivoi. KUVA HANNA-KAISA HÄMÄLÄINEN

Terveyttä edistävän liikunnan peruskattaus sisältää nykyisen suosituksen mukaan 2,5 tuntia reipasta tai tunnin ja 15 minuuttia rasittavampaa liikuntaa viikossa. Niiden lisäksi tarvitaan vielä pari lihaskuntoa tuottavaa tuokiota. Niitä voi tehdä lyhyissä 10 minuutin jaksoissakin.

Reippaalla liikunnalla tarkoitetaan arki-, hyöty- ja työmatkaliikuntaa, marjastusta, kalastusta tai puutarhatöitä, joissa syke hieman nousee. Rasittava liikunta pitää sisällään pyöräilyn, sauvakävelyn, juoksun, hiihdon ja uinnin kaltaiset sydän- ja verenkiertoelimistöä tehokkaammin kuormittavat lajit.

– Liikunnalla on elinikää pidentävä ja esimerkiksi aivotoimintaa tehostava vaikutus. Se on ennalta ehkäisevä hoitokeino moneen sairauteen. Ei pelkästään fyysisiin vaivoihin vaan myös esimerkiksi masennukseen.

– Harva kuitenkaan intoutuu tällaisilla perusteilla liikkumaan. Motivaatio löytyy parhaiten siitä, mikä on itselle tärkeää ja omista mieltymyksistä eli esimerkiksi hakeeko harrastukselta sosiaalista kanssakäymistä vai liikkuuko mieluummin yksin. Vaihtoehtoja on paljon ja niitä kannattaa kokeilla, Työterveyslaitoksen vanhempi tutkija Sirpa Lusa sanoo.

TAVOITTEET KUNNON MUKAAN

Liikkeelle pitää Lusan mukaan lähteä omaa kehoa kuunnellen.

– Liian korkealle asetettu tavoite ei motivoi. Sen sijaan pitää lähteä omasta tilanteesta. Jos esimerkiksi on ylipainoa, sairauksia tai sukurasitusta sydän- ja verenkiertosairauksien suhteen, voi käydä lääkärissä tarkastamassa, että terveydellistä estettä rasittavaan liikuntaan ei ole.

– Jos täysin liikkumaton ihminen aloittaa liikunnan, niin se 2,5 tuntiakin viikossa voi aluksi olla liian kova tavoite. Silloin jonkin verran liikuntaa on parempi tilanne kuin ei liikuntaa lainkaan.

Liikuntakokemus ei ensi alkuun välttämättä ole miellyttävä.

– Ei kannata masentua. Kun jaksaa jatkaa niin, että se muuttuu tavaksi, niin elimistö ja aivot alkavat reagoida mielihyvää tuottavalla tavalla. Silloin terveyttä edistävän välineellisen hyödyn rinnalle nousee liikunnan tuottama mielihyvä.

Yksi tapa liikunnan mielekkyyden lisäämiseksi on verryttely ja venyttely.

– Elimistön valmistaminen harjoitteluun on kaiken a ja o. Iän myötä lihakset vaativat huoltoa enemmän. Sillä voidaan ehkäistä kremppoja ja niiden kanssa voidaan tulla toimeen. Myös jäähdyttely pitää muistaa.

– Toisaalta liikunnasta voi hakea vastapainoa työn rasituksille. Jos työssä ollaan koko ajan jalkojen päällä, voi käydä uimassa tai pyöräilemässä, jolloin nivelten rasitus ei tule kovaksi.

LIIKUNTA OSAKSI TYÖPAIKAN TOIMINTAA

Fyysisesti rasittava työ ei Lusan mukaan välttämättä kohota kuntoa niin, että se auttaisi työssä selviytymisessä, vaikka terveysliikuntasuositukset määrällisesti saavutettaisiinkin.

– Vaikka työ olisi rasittavaa, ei se ole sillä tavalla rasittavaa, eikä työkuormituksen suositusten mukaisesti saakaan olla, kuin esimerkiksi hapenottokyvyn kehittämisen kannalta pitäisi olla. Kuitenkin keskisyke voi olla työvuoron ajan koholla, ja jäädä koholle työvuoron jälkeen. Pitkällinen kohonnut syke on riskitekijä sydänsairauksille. Samoin nosto-, kanto- ja siirtotyöt voivat aiheuttaa verenpaineen nousua ja tuki- ja liikuntaelinten ongelmia.

Näidenkin seikkojen takia töissä tarvitaan taukoja. Palautumista pitää tapahtua myös työpäivän aikana.

– Taukojumppa ja kehonhuoltohetket ovat suositeltavia. Elimistö ja mieli rentoutuvat.

Lusan mukaan työpaikkoja hyödynnetään liikunnan kannalta liian vähän sosiaalisena ympäristönä.

– Liikunnan edistämiseen kannattaa liittää suunnitelmallisuus, seuranta ja vaikuttavuuden arviointi osana työpaikan toimintaa. Se pitäisi kytkeä osaksi riskinarviointia ja työterveyshuollon toimintaa kuten terveystarkastuksia, jolloin työpaikan tarjoamaa liikuntaa voitaisiin suunnata ja perustaa tarpeen mukaan esimerkiksi selkäryhmiä tai nivelongelmaisten artroosiryhmiä. Yhdessä liikkuminen lisää yhteisöllisyyttä, työn tuloksellisuutta ja sitoutumista työpaikan terveyttä edistäviin toimenpiteisiin.

– Ne ovat aika pieniä rahoja loppujen lopuksi, mitä näihin tarvitsee laittaa, mutta tuotto voi olla aika hyväkin, jos sairauspoissaolopäiviä pystytään ehkäisemään.

LIIKUNTA LISÄÄ JAKSAMISTA

VAPAA-AJAN LIIKUNTA kannattaa työvuorosta riippumatta sijoittaa päiväsaikaan. Valolla on vuorokausirytmiä ohjaava vaikutus. Verrattain pitkäaikainen 1–2 tunnin aerobinen liikunta vähintään 3–4 tuntia ennen nukkumaan menoa auttaa unen laatuun. Jos työ on rasittavaa tai kuormittavaa, niin ennen vuoroa ei kannata harjoittaa raskasta liikuntaa. Työn vaatimukset eli kuinka paljon se vaatii vireyttä, tarkkaavaisuutta, voimankäyttöä tai kestävyyttä, pitää ottaa huomioon.

RIITTÄVÄ PERUSKUNTO tukee työssä pärjäämistä monin tavoin. Palomiehiä tutkittaessa esimerkiksi on havaittu, että hyvä hapenottokyky on yhteydessä alhaiseen tapaturmariskiin. Hyvä lihaskunto puolestaan ehkäisee tuki- ja liikuntaelinvaivoja ja auttaa jaksamaan fyysisesti rasittavissa töissä.

KOKONAISRASITUSTA kannattaa tarkkailla. Se kertyy samanaikaisesti töistä ja yksityiselämästä ja voi huomaamatta johtaa ylirasitukseen. Jos elämäntilanne on kiireinen tai koetteleva, on muiden rasitustekijöiden vähentäminen hyvä ratkaisu, kunnes kuormittavampi vaihe on ohitettu.

KESÄ on mitä mainiointa aikaa kokeilla uusia lajeja, rakentaa peruskuntoa ja vetreyttää kroppaa.

 

Ateriarytmi ja lautasmalli jääkaappia myöten

Rasittava työ vaatii vastapainoksi riittävän energian tarjoavan ravitsemuksen. Etenkin yövuoroissa on tyypillistä, että työntekijät syövät liian vähän. KUVA HANNA-KAISA HÄMÄLÄINEN

Säännöllinen ateriarytmi auttaa jaksamaan fyysisiä ponnistuksia sekä keskittymistä ja tarkkuutta vaativien tehtävien hoitamisessa. Rytmi sisältää aamiaisen, lounaan, päivällisen, iltapalan ja riittävästi välipaloja. Aterioiden sopiva väli on noin kolme tuntia.

Ateriarytmistä huolehtimisen rinnalla pitäisi ruoan laatua ohjaavaa lautasmallia toteuttaa kaikilla aterioilla ja välipaloilla.

– Lautasmallissa ateriasta puolet on vihanneksia. Sitten on viljatuotteita, perunaa sekä neljäsosa lihaa, kalaa tai kanaa sekä leipäsiivu ja sipaisu pehmeää rasvaa sen päällä. Lopuksi marjoja tai vastaava jälkiruoka ja maitotuotteita.

– Kasviksia, vihanneksia ja hedelmiä pitäisi saada puoli kiloa eli kuusi omaa kourallista päivässä. Myös kuituja sisältävä ruoka eli tumma leipää ja vilja kuuluvat joka päivään. Kuitu pitää kylläisenä ja veren sokerin alhaisena, Työterveyslaitoksen erikoistutkija Eveliina Korkiakangas sanoo.

Annoskoot puolestaan on hyödyllistä pitää kohtuullisina.

– Raskaat ateriat, jotka ovat kooltaan isoja, rasvaisia tai sokerisia, saavat meidät väsähtämään. Ne nostavat veren sokeria nopeasti, mutta uupumus tulee hetken päästä.

TUUMAUSTAUKO PAIKALLAAN

Itse kunkin jääkaapin ja ruokaostoskärryjen pitäisi näyttää lautasmallin mukaiselta kokonaisuudelta. Pikatestin voi tehdä esimerkiksi ottamalla kuvan omasta tavallisesta ruoka-annoksestaan ja vertaamalla sitä lautasmalliin.

– Monesti sanotaan, että syön säännöllisesti ja terveellisesti, mutta kun pysähtyy miettimään, voi ehkä huomata, että tottumukset eivät ole niin hyvät kuin arveli.

– Toinen lähestymistapa on miettiä jaksamista. Jotain on pielessä, jos ei tahdo jaksaa työpäivää tai sen jälkeen yhtään mitään. Työn kuormittavuuden ja sen tarjoamien voimavarojen rinnalla voi silloin tarkastella elintapoja, missä ravitsemus on yksi tärkeä osa. Ohjaavia kysymyksiä ovat esimerkiksi syönkö kasviksia tarpeeksi, syönkö 5–6 viipaletta tummaa leipää päivittäin ja käytänkö hyviä pehmeitä rasvoja leivän päällä.

Korkiakangas korostaa ison kuvan merkitystä.

– Mitään ei tarvitse jättää kokonaan pois. Lautasmallissakin on aina jälkiruoka, ja herkut mahtuvat silloin tällöin mukaan, kun kokonaisuus ja iso kuva ovat järjestyksessä.

MUUTOS PALA KERRALLAAN

Jos tottumusten arviointi johtaa ajatukseen muutoksen tarpeellisuudesta, on Korkiakankaan mukaan järkevintä asettaa tavoitteet realistisesti ja ryhtyä toteuttamaan niitä asteittain.

– Moni näkee helposti pitkän aikavälin tavoitteen, mutta uusia tottumuksia pitää harjoitella kauan ja monta kertaa, mitä varten tarvitaan lyhyen aikavälin tavoitteita. Esimerkiksi, että lisää puuttuneen aamupalan tai hedelmän jokaiseen päivään. Sitten huomaa, että piristää kummasti tuo aamupuuro tykötarpeineen tai tuo omena tuossa iltapäivällä. Siitä syntyy motivaatiota, minkä kanssa voi lähteä kohti seuraavaa tavoitetta.

– Sitä vastoin, jos arvelee muuttavansa omat ja perheen ruokatottumukset kertaheitolla, voi se olla iso tavoite sitoutua. Jos toteutuksessa tulee takapakkeja, nakertaa se motivaatiota.

Korkiakangas muistuttaa, että epäonnistumiset ovat tavallinen osa muutosprosesseja.

– Harva onnistuu kerralla. Jos repsahtaa, niin toteaa vaan, että näin kävi ja sitten uutta yritystä päälle. Sitten kun muutoksen on toteuttanut, kannattaa aika ajoin pysähtyä miettimään, että onko tilanteeni hyvä? Jos on, niin jatkaa samaan malliin. Ei kannata tehdä ongelmia, jos niitä ei ole.

LÄHTÖKOHDAKSI TYÖN VAATIMUKSET

Terveellinen ravitsemus samoin kuin liikunta ja uni ovat hyvinvoinnin ja perinteisten sairauksien ehkäisemisen kannalta avaintekijöitä.

– Tärkeä kysymys siinä suhteessa on, mikä on työnantajan ja työntekijän rooli ja mahdollisuus terveyden edistämiseen työn näkökulmasta. Arvioinnin pitäisi lähteä työn vaatimuksista ja vaikutuksista ja edetä sitten työntekijöiden omiin mahdollisuuksiin terveytensä edistämisessä.

– Jos työ vaatii liikaa, ei asetelma pysy tasapainossa, vaikka nukkuisi, söisi ja liikkuisi terveellisesti. Toisaalta jos työntekijä ei huolehdi, että kunto on riittävä työn normaaleiksi katsottaviin vaatimuksiin nähden, alkaa kuormitus myös silloin kasautua. Jos ylikuormitus jatkuu pitkään, alkaa sairastumisen riski kasvaa. Fyysisesti rasittavassa työssä tyyppiesimerkki ovat tuki- ja liikuntaelinsairaudet. Kun työstä ei palaudu, rupeaa tulemaan erilaista kremppaa. Se on yhteydessä sairauslomiin ja ennenaikaisiin eläkkeelle siirtymisiin.

– Vaikka terveyden edistämisen hyötyjä voi työnantajan näkökulmasta olla vaikea todentaa, ovat hyödyt todelliset muutenkin kuin työturvallisuuden kannalta.

RUOASTA RIITTÄVÄ ENERGIA

ATERIARYTMI JA LAUTASMALLI ovat keskeiset terveellisen ravitsemuksen ajurit vuorotöissäkin. Erityinen haaste on yövuoro, jolloin moni syö ja juo liian vähän. Toisaalta elimistö ja ruoansulatuskanava ovat yövuorojen aikana levossa. Vatsavaivoja voi tulla tavallista herkemmin, etenkin jos ateriat ovat raskaita.

YÖVUOROON ei pidä lähteä vajaalla energialla. Sopiva päivällisaika on noin kello 16 ja ensimmäisen välipalan aika hieman ennen yövuoron alkua. Pääateria olisi hyvä nauttia kello yhdeltä yöllä. Aamuyölle on hyvä sijoittaa välipala samoin kuin iltayölle ennen pääateriaa. Aamupala nautitaan yövuoron jälkeen kotona ennen nukkumaanmenoa. Liian vähäisen syömisen voi tunnistaa energiavajeen tunteesta.

PERUSKOTIRUOKA on sopivaa syötävää yövuorossa. Keitot, laatikot, kiisselit, puurot, vihannekset ja hedelmät, tumma leipä, leikkeleet juustot ja hyvät pehmeät rasvat. Nesteitä tarvitaan 1,5 litraa päivän aikana. Tarve on sama yötöissä. Kuormittavassa työssä tai kuumissa olosuhteissa tarve nousee helposti 2–2,5 litraan. Liian vähäisen nesteiden nauttimisen voi huomata nuutuneesta olosta tai päänsärystä. Paras janojuoma on vesi.

KOFEIINIPITOISIA JUOMIA ei yövuorossa kannata käyttää enää aamuyön tunteina. Ne ovat piristeitä ja vaikeuttavat yövuoron jälkeistä nukkumista.

KESÄLOMALLAKIN ateriarytmistä kannattaa pitää kiinni. Toisaalta suvi on suotuisaa aikaa kasvisten ja vihannesten nauttimiselle. Myös kalatarjonta on monipuolinen.

Katso videolta, miten syntyy Marillan välipalapirtelö!

TEKSTI PETTERI RAITO
KUVAT JA VIDEO HANNA-KAISA HÄMÄLÄINEN

Rakennettaisiinko toinen Länsimetro? Julkisten palvelujen yksityistäminen ei tuo tehokkuutta

Julkisten palvelujen kilpailuttaminen ja yksityistäminen ei ole tehokasta. Se on yhtä tehokasta kuin toisen Länsimetron rakentaminen ensimmäisen viereen.

Elinkeinoelämän ajatushautomot munivat jo valmiiksi vähän eltaantuneita teoriamunasia. Ne toitottavat julkisuudessa suuryrityksiä hyödyttävää iskulausetta: Yksityinen on aina tehokkaampi ja halvempi kuin julkinen.

Tässä väitteessä on nimittäin se nuhjuinen puoli, että se on valhetta.

– Ei ole olemassa mitään varmaa empiiristä todistetta siitä, että yksityinen olisi tehokkaampi kuin julkinen, toteaa Åbo Akademin emeritusprofessori Johan Willner.

Willner tuntee taloustutkijana hyvin yksityistämisen ongelmat. Hän toimii nyt englantilaisen Warwickin yliopiston vierailevana professorina Englannissa, joka ensimmäisenä Euroopassa lähti toteuttamaan laajamittaisia yksityistämisiä.

– Jos väite tehokkuudesta olisi totta, silloinhan olisi yksityistetty kaikkein huonoimmin toimivat julkiset palvelut. Nyt tehtiin juuri päinvastoin. Kaikkein tehokkaimmin toimivat yksityistettiin ensimmäisiksi.

Jopa yksityistämisen virallisen historian kirjoittanut brittitutkija myöntää, että esimerkiksi British Telecom myytiin niin halvalla yksityisille sijoittajille, että nämä saivat sijoituksestaan ensimmäisen toimintavuoden aikana jopa 84 prosentin tuoton. Ja aivan kuten nyt Suomessa, samat henkilöt, jotka suunnittelevat yksityistämisiä ja julistavat sen etuja koko kansalle, saattavat tienata siitä itselleen jopa rahaa.

Hyviä valtionyhtiöitä myytiin Englannissa ei tehokkuus- vaan valtion kassavajeen täyttämiseksi. Willner on tutkimusten valossa sitä mieltä, että yksityinen sektori ei pärjää ilman yksityistämisiä.

– Tätä on vaikea todistaa, mutta olosuhteet ja talouden yleinen kehitys voivat johtaa siihen, etteivät yksityiset yritykset kerta kaikkiaan pärjää ilman julkisia palveluita. Yksityisten yritysten voitot eivät ole sama asia kuin tehokkuus.

Jorma Peussa on Julkisten ja hyvinvointialojen liiton JHL:n erityisasiantuntija. Hänen mielestään tehokkuusväitteissä paljastuu ymmärtämättömyys julkisten palvelujen luonteesta. Esimerkiksi autojen valmistuksessa on tehty iso tuottavuusloikka viimeisen sadan vuoden aikana.

– Nyt sitten liike-elämä ihmettelee, miksei samanlaista tuottavuusloikkaa ole tehty julkisissa palveluissa. Mutta lasten hoitamisessa, vammaisten kuljettamisessa tai vanhusten hoivaamisessa ei saa olla kysymys tuotantomääristä. Miten lasta voisi hoitaa ”nopeammin”? Jostain syystä tämä valtava laadullinen ero on jäänyt täysin huomaamatta. Ja julkinen sektori tuottaa palvelut aivan kaikille. Kaikille lapsille pitää löytää koulupaikka ja kaikkia pitää voida hoitaa sairaalassa.

Peussa alleviivaa myös sitä, että kunnalle ja valtiolle tulevat välilliset kustannukset jätetään hyvin usein laskematta. Röyhkein esimerkki lienee kaihileikkauksen hinnan laskeminen tietyllä tavalla. Lääkäriasemalla tehtynä leikkaus voi näyttää yksittäisenä suoritteena halvemmalta kuin julkisessa sairaalassa. Todellisuudessa se voi maksaa paljon, paljon enemmän, jos mukaan laskettaisiin ennen ja jälkeen tutkimukset julkisella puolella puhumattakaan siitä, että julkinen puoli usein kustantaa kaiken, jos jotain menee pieleen.

 

Luonnollisissa monopoleissa julkinen aina parempi

Rautatiet ja metro ovat tyyppiesimerkki niin sanotuista luonnollisista monopoleista. Tällaisella käsitteellä tarkoitetaan palveluja, joihin ei voi edes syntyä mitään aitoa kilpailua eikä mitään kuviteltuja tehokkuushyötyjä.

– Tehokkuutta ei voida mitata ilman tavoitetta. Jos junamatkustaja haluaa päästä Tampereelle, ei hän lähde Turkuun, vaikka Turkuun menisikin jonkin yhtiön moderni IC-juna ja Tampereelle vain jonkun toisen yhtiön vanha neuvostovalmisteinen juna, vaikka ne neuvostojunat ovatkin jo 40 vuotta luotettavasti toimineet, Åbo Akademin Johan Willner kuvailee.

Eipä myöskään matkustaja, joka saapuu bussiasemalle kello 12, jää odottamaan kello 14:n vuoroa, vaikka kello 14 lähtisikin sen yhtiön bussi, joka on matkustajalle mieluisampi.

– Ei valintoja tehdä yhtiöiden välillä, vaan vuorojen välillä. Ja ruuhkavuorojen bussit eivät ole sama palvelu kuin päivävuorot. Bussivuoroissa on tavallaan monopoli, Willner toteaa.

Britannian rautarouva Margaret Thatcher halusi aikoinaan ajaa British Railin eli brittien VR:n ahdinkoon. Pääministeri halusi ideologisista syistä puolustaa autoteollisuuden etuja julkisen liikenteen kustannuksella.

– Jos meillä on valtion hoitama palvelu, ja määrärahoja vähennetään, silloin laskee myös kustannustehokkuus, ei vain laatu, Willner toteaa.

Rautateillä on ylipäänsä vaikea saavuttaa kaupallisesti kannattavaa toimintaa. Willnerin mukaan brittiläiseltä suuryritykseltä Stagecoachilta kysyttiin kymmenisen vuotta sitten, miten rautatiet Suomessa pitäisi kilpailuttaa. Yritys vastasi näin:

– ”Meidän mielestämme paras tapa kilpailuttaa on antaa meille monopoli välille Helsinki-Tikkurila”. Sehän on Suomessa ainoa raidepätkä, josta voisi saada paljon voittoja.

Britannian rautateiden yksityistäminen ei ole tuonut mitään luvattuja hyötyjä, ei myöskään Ruotsin vastaava operaatio. Britanniassa infrastruktuurin eli perusrakenteiden ylläpito jouduttiin ottamaan jopa takaisin valtionyhtiölle, kun raiteiden kunnossapito laiminlyötiin ja tapahtui useita suuronnettomuuksia.

Yksityisiä junaliikennefirmoja tuetaan yhä tuntuvin verovaroin, mutta liput ovat edelleen kalliita, eikä jatkoyhteyksiä voida taata, jos sattuu myöhästymisiä. Willner varoittaa siitä, että infrastruktuuri ja palvelut erotetaan toisistaan.

– Jos radat ja junat pidetään samassa talossa, silloinhan raiteilla kulkevat omat junat ja se luo tarpeen ylläpitää ratoja. Yksityistäminen ja kilpailuttaminen ovat Britanniassa vaikuttaneet sekä palvelujen laatuun että turvallisuuteen.

– Metrokin on luonnollinen monopoli. Ei ole mitään järkeä rakentaa kilpailevaa Länsimetroa.

– Yksityinen yritys ei toimi yhteiskunnan kannalta tehokkaasti. Se voi myös epäonnistua kuten Länsimetrossa juuri kävi.

IHMINEN EI OLE TUOTANTOKUSTANNUS

JHL:n Jorma Peussa toteaa, että julkisia palveluja ei pidä yksityistää. Ihmisiähän ei voida mitata terästonneina, kartonkirullina tai kemikaalilitroina, joiden tuotantokustannuksia saattaa kyllä olla järkevää vertailla.

– Julkiset palvelut ovat tyypillisesti koulutusta, sosiaali- ja terveydenhoitoa, sivistys- ja kulttuuritointa. Onko järkevää antaa tällaisia aloja liiketaloudellisin periaattein toimivien yritysten hoidettaviksi?

Kokemukset yksityistämisistä eivät ennusta hyvää tulevaisuudelle, jos samaa yritetään hoiva- ja hoitoalan paljon vaativammissa tehtävissä. Siivousta ja kunnossapitoa, ruokapalveluita ja teknisiä palveluita tarjoavat yritykset, jotka jo toimivat paikkakunnalla, ovat tyrkyttäneet kunnille palveluitaan. Kunnallispoliitikot ovat kuvitelleet, että yksityistämisellä säästetään.

– Nyt nousevat kuitenkin esiin kustannuslaskennan isot ongelmat. Kunnille jää paljon enemmän välillisiä kustannuksia kuin on etukäteen kuviteltu, Peussa toteaa.

Alihankintayritys maksaa laitoshuoltajien palkat, aineet ja työvälineet, siis välittömät kustannukset, ja kaikki välilliset kustannukset säästetään, niin on luultu.

– Mutta kunnille jää paljon välillisiä kuluja, esimerkiksi laitoshuoltajien sosiaalitiloista huolehtiminen ja palkanlasku. Ja kaikesta pitää tehdä ostopalvelusopimus. Se vaatii paljon aikaa ja työtä.

Nämä kaikki yllä mainitut alat ovat työvoimavaltaisia. Aineet, laitteet ja työvälineet maksavat kaikille saman, joten yksityiset yritykset kilpailevat toisiaan vastaan huonoilla ja vielä huonommilla palkoilla ja lomaeduilla. Peussa toteaa, että yleisesti kunnat maksavat parempia palkkoja.

Hän muistuttaa myös siitä, että oman talon siivooja tuntee vastuuta ja sitoutuu aivan eri tavalla. Tämän Peussa sanoo näkevänsä omallakin työpaikallaan, sillä JHL:n toimiston siivoojat ovat suoraan JHL:n palveluksessa.

– Yksityiset firmat eivät myöskään hoida mitään ylimääräistä. Koulun vanhempainillan kahvien keittäminen johtaa liikeneuvotteluun rehtorin ja ulkoistetun ruokapalvelun kanssa.

Onko tämä kovinkaan tehokasta? Peussa vastaa, että ei ole. Ja tässä puhuttiin vasta rahasta. Peussa muistuttaa, että yksityistetyn firman työntekijöiden esimies ei ole vaikka koulun tapauksessa rehtori. Esimiehet ovat jossain muualla. Tämä etäisyys johtaa arjen hankaluuksiin ja tietokatkoihin.

HAUSSA HELPOT VOITOT

– Yksityinen yritys miettii liikeideaa ja tuotteistaa palvelun, ja karsii kaiken sen pois, missä voiton tekeminen on hankalaa. Esimerkiksi yksityinen terveysasema kyllä pärjää taloudellisesti, jos se saa hoitaa flunssat, poistaa tikut sormesta ja laittaa murtuneen käden kipsiin.

– Vanhustenhoidossa julkinen puoli kartoittaa palvelutarpeen, tilaa, valvoo ja maksaa. Yksityinen yritys tarjoaa vain yksittäisen suoritteen, jonka se voi hinnoitella.

– Minä pelkään aina vain lisääntyneitä koordinaation ja tiedonkulun ongelmia, jos niin monimutkaiset asiat kuin vanhusten hoito yksityistetään täysin, Peussa sanoo muistuttaen, että jo nyt on vanhuksia löydetty kuolleina kotoaan tiedonkulun ongelmien takia.

JHL:n erityisasiantuntija ei usko, että voittoa tuottavat yritykset voisivat esimerkiksi ratkaista sen ongelman, että dementoituneille, liikuntakyvyttömille vanhuksille ei aina löydy laitospaikkaa. Ei ole kyse siitä, että julkisella puolella oltaisiin niin ”osaamattomia” ja että dynaaminen bisnesmaailma sitten kyllä keksisi ratkaisut.

KANSALLISTETAAN!

Johan Willner on taloustutkijana sitä mieltä, että kaupunkien joukkoliikenne pitäisi ottaa takaisin julkiseksi palveluksi. Postiautot voisivat tehdä maaseudulla uuden tulemisen. Willner kehottaa harkitsemaan myös tuotannollisen toiminnan valtiollista aloittamista, jollei yksityinen sektori pysty siihen.

Suuret julkiset investoinnit pitää hoitaa yksinomaan valtion toimintana, sillä valtio saa aina lainattua rahaa yksityisiä firmoja halvemmalla. Eikä valtio voi mennä konkurssiin, kuten teki valtaisa brittifirma Carillion tammikuussa. Yritys rakensi kouluja ja sairaaloita samoin kuin huolehti esimerkiksi monien julkisten laitosten ruokahuollosta, siivouksesta ja vartioinnista. Julkisten tietojen mukaan 19 000 ihmistä jäi työttömäksi, 30 000 pikkufirmaa odotti saataviaan ja rakennustyöt pysähtyivät. Eikä tässä kaikki.

– Kyse oli paitsi tehottomuudesta myös mahdollisesti aivan rikollisesta toiminnasta, Willner toteaa.

Myös Jorma Peussa tuntee Carillionin tapauksen.

– Yritys oli maksanut ennen konkurssia hyviä osinkoja omistajilleen. Mutta bisnesriski kaatui veronmaksajille ja yritys jäi vielä velkaa eläkekassallekin. On hirveän iso riski antaa velvollisuudet julkisen sektorin ulkopuolelle, kun vastuun kantaa kuitenkin julkinen sektori aivan kuten Suomessakin.

Bisnesmaailman edusmiehet syyttävät julkista sektoria ”turhien” resurssien ylläpidosta. Peussa toteaa, että julkisen sektorin on kuitenkin pakko pitää ne 20 aurausautoa kesälläkin tallissa. Julkisen sektorin on pakko huolehtia, että sairaaloista löytyy ne 600 vuodepaikkaa, jos sattuu jokin suuronnettomuus.

JHL:n asiantuntija ihmettelee, mihin logiikkaan kiihkeimmät yksityistäjät oikein nojaavat.

– Julkinen sektori kouluttaa heille ilmaiseksi osaavan työvoiman. Julkinen sektori antaa heille liikenneväylät ja paljon muutakin. Julkinen sektori hoitaa heidän työntekijänsä vakavan sairauden jälkeen taas takaisin työelämään. Miksi he eivät tajua tätä?

TEKSTI SUVI SAJANIEMI
KUVITUS TUOMAS IKONEN

VÄITTÄJÄT: Pelastaako some järjestötyön?

Sosiaalinen media auttaa ammattiosastoja yhteydenpidossa ja toiminnan pyörittämisessä. Kaikkia some ei kuitenkaan viehätä.

VÄITTÄJÄT


JUKKA TAHVANAINEN
KONEISTAJA
KOMAS OY SASTAMALA


AKI MOISIO
TOIMISTONHOITAJA
TAMPEREEN SEUDUN METALLITYÖNTEKIJÄIN AO. 195

 

MIKÄ SUHTEESI ON NYKYISIIN ÄLYLAITTEISIIN JA SOSIAALISEEN MEDIAAN?

JUKKA TAHVANAINEN: Käytän niitä hyvin vähän. Ei minulla ole niille aikaa, en ole kiinnostunut laitteista ja sosiaalisesta mediasta. Minulla on kyllä Facebook-profiili, mutta käyn siellä ehkä kerran kuukaudessa. Sähköpostia käytän silloin tällöin. En kaipaa someen, vaikka muut ovatkin siellä.

AKI MOISIO: Käytän suhteellisen luontevasti kaikkia välineitä, ne ovat nykypäivää. Tien päälläkin pilvipalveluiden ansiosta kaikki sähköpostit, muistiinpanot ja tiedostot ovat käytettävissä. Facebookissa olen ollut vuodesta 2009. Twitteriin menin, mutta tulin sieltä pois, koska en kokenut saavani siitä lisäarvoa elämääni.

TAHVANAINEN: Minua jotenkin ärsyttää, että kaikki asiat ovat netissä ja kaikki pitäisi hoitaa sitä kautta jollain skypellä. Yritin juuri hoitaa vähän kattavammin omia raha-asioita ja olisin halunnut pankkiin keskustelemaan, mutta siinäkin ohjattiin vain nettiin. Soitin lopulta palvelunumeroon, sieltä kyllä löytyi ammattitaitoinen kaveri, mutta olisin silti hoitanut tärkeitä asioita mieluummin kasvotusten.

KÄYTTÄÄKÖ AMMATTIOSASTONNE SOMEA JÄRJESTÖTYÖSSÄ?

MOISIO: Olen ollut parikymmentä vuotta mukana ay-toiminnassa, muun muassa ammattiosaston sihteerin hommissa. Somen käyttö on ollut luonteva osa arkea siitä asti, kun Facebook yleistyi. Käytämme Facebookia aktiivisesti, ja aiempi osastoni, Toijalan Metalli 169, oli ensimmäisiä ammattiosastoja, jolla oli oma Facebook-sivu. Facebookissakaan ei tietysti tavoita kaikkia, mutta se on yksi väline lisää järjestötyössä. Olisi aika paljon kalliimpaa tehdä jotain lehteä, sen sijaan Facen kautta saa jaettua kuvia tapahtumista sekä muitakin isompia kokonaisuuksia.

TAHVANAINEN: Olen Sastamalan Teollisuustyötekijöiden osasto 345:n sihteeri ja puolikas jäsenhuoltaja. Meillä on nuori puheenjohtaja ja muita nuoria, he käyttävät kyllä Facebookia ja heillä on WhatsAppissa erilaisia ryhmiä. Mutta minä en ole kiinnostunut, en kaipaa sen tiedon äärelle, mitä siellä jaetaan. Voi olla, että jään jostain paitsi, mutta kyllä tarvittava tieto tulee jotain muuta kautta. Facebookissa on muutenkin niin paljon turhaa tietoa, ja minua ottaa päähän sihteerinä se, miten paljon siellä on kielioppivirheitä.

TUOKO DIGITALISAATIO HELPOTUSTA JÄRJESTÖTYÖHÖN?

MOISIO: Se on yksi väline lisää. Jos ennen mentiin turuille ja toreille ja työpaikoille, nyt mennään Meseen, Instaan ja Faceen. Niin kuin ennenkin, on mentävä sinne, missä ihmiset ovat. Some on helppo alusta, ei tarvitse erikseen taittaa, tulostaa ja monistaa tiedotteita. Ei Facebookillakaan kaikkia tavoiteta, mutta se helpottaa, kun työt ja työsuhteet ovat muuttuneet. Ennen 99 prosenttia oli Tampellalla töissä, nyt jäsenet ovat 60 erilaisessa firmassa, ja sen lisäksi keikkatöissä, lomautettuna tai työttömänä.

TAHVANAINEN: Minua häiritsee se, että siellä somessa roikutaan koko ajan. Siellä ollaan liikaa, ja siellä on liian paljon tietoa, joka menee toisesta korvasta sisään, toisesta ulos. Mitä sillä kaikella turhalla tiedolla tekee?

MOISIO: Mutta jos sitä tietoa joskus tarvitsee, se myös jää sinne someen. Sieltä sen voi myöhemmin etsiä, eikä tarvitse soitella viidelle kaverille.

TAHVANAINEN: Mutta mieluummin minä juttelen ihmisten kanssa kasvokkain, kylillä ja kaupoilla, vaikka vähän pidempäänkin. Somessa on paljon sellaista tekstiä, jota ei kestä lukea. Facebookista tulee meiliin jatkuvasti ilmoituksia ja kävin minäkin niitä aluksi kommentoimassa, että ”onpa kiva kuva” ja muuta sellaista. Ei se tuntunut kovin järkevälle.

MIKÄ MERKITYS ON IHMISTEN TAPAAMISELLA, KASVOKKAIN KOHTAAMISELLA?

TAHVANAINEN: Se on hyvin tärkeää. Kasvokkain on paljon vaikeampi myös kieltäytyä vaikkapa jostain tehtävistä. Olen aina jutellut mielellään ihmisten, myös tuntemattomien, kanssa ja olen hyvin ulospäin suuntautunut.

MOISIO: Eri tilanteisiin on eri välineet. Ennen oli kirjeet ja puhelin ja juteltiin kasvokkain. Ei some korvaa ihmisten tapaamista, mutta se on yksi väline lisää järjestötyössä.

VOIKO SOMESTA LÖYTYÄ RATKAISUJA YHTEISÖLLISYYTEEN, JOKA HIIPUU YHTEISKUNNASSA MUUTENKIN?

TAHVANAINEN: Varmaan sillä voisi luoda yhteisöllisyyttä, mutta olen enemmän tapahtumien järjestämisen kannalla. Jäsenistön liikkeelle saaminen alkaa kyllä olla haasteellista.

MOISIO: Somen kautta tavoitetaan eri ihmisiä, myös niitä uusia. Sillä voi madaltaa kynnystä osallistua ensimmäisen kerran kurssille, koulutukseen tai tapahtumaan, kun somen kautta on saanut vähän tietoa, minkä tyylistä toimintaa ja porukkaa osastossa on. Ja kyllä osastojen Facebook-sivulla täytyy olla koko ajan uutta hyödyllistä sisältöä, ei siellä muuten kukaan käy.

TAHVANAINEN: Kyllä minäkin haen internetistä tietoa, ja esimerkiksi sihteerin hommissa etsin paljon asioita Teollisuusliiton sivuilta. Vielä kun aluetoimistolta saisi joskus jonkun kiinni jollain sovelluksella… Sellaisen käyttöä voisin harkitakin.

 

SUOMALAISET SOMESSA

Älypuhelin on 77 prosentilla suomalaisista. Älypuhelin on suosituin laite internetin käyttöön. Sosiaalisen median käyttö kasvoi 2017 kaikissa ikäluokissa. 70-vuotiaistakin joka neljäs (26 %) käyttää jotain somekanavaa. Pikaviestipalveluiden, kuten WhatsAppin, käyttö älypuhelimella kasvaa vauhdilla. 16–24-vuotiaista jopa 97 prosenttia ja yli puolet 55–64-vuotiaista käyttää niitä. 42 prosenttia suomalaisista lukee blogeja. Säännöllisesti kaikista suomalaisista käyttää:

Facebookia 80 %
YouTubea 70 %
WhatsAppia 67 %
Instagramia 38 %
Twitteriä 19 %

12–17-vuotiaista käyttää Instagramia 80 % ja Snapchatia käyttää 70 %
Työntekijäasemassa olevien joukossa suosituimmat some-kanavat ovat Facebook, YouTube ja Whatsapp, joita kaikkia käyttää noin 70 %.

Lähteet mm. Somecon blogi, Tilastokeskus, Harto Pönkä / Innowise, DNA

Katso video, miten sosiaalisen median rakennelma kestää.

TEKSTI SAMI TURUNEN
KUVAT JA VIDEO LAURI ROTKO

 

NÄKIJÄ: Merja Kauhanen: Työelämää kurjistetaan työnantajien ehdoilla

Hallitus on tehnyt työntekijän asemaa heikentäviä uudistuksia työttömyyden nujertamisen varjolla. Lisäksi työsuhdeturvaa suunnitellaan edelleen heikennettäväksi esimerkiksi väljentämällä irtisanomissuojaa. Tutkija Merja Kauhanen kummastelee, miksi hallitus tekee uudistusta uudistuksen perään odottamatta nykyisten päätösten vaikutuksia.

”Esimerkiksi työttömyysturvan kohdalla hallitus ei malta seurata, minkälaisia vaikutuksia jo tehdyllä on, kun se jo kaavailee uusia reformeja työttömyysturvaan, kauppatieteen tohtori, tutkija Merja Kauhanen Palkansaajien tutkimuslaitoksesta tuhahtaa.

– Olisi tärkeää selvittää huolellisesti etukäteen, mitä tutkimus kertoo suunniteltujen uudistusten vaikutuksista.

Hallitus on suoltanut peräperää työelämää kurjistavia säädöksiä. Tavoitteena on työttömyyden vähentäminen ja työllisyyden lisääminen, mutta työttömien ja työntekijöiden kustannuksella. Euroopan unionin työllisyysstrategian mukaan tarvitaan lisää työpaikkoja, mutta myös laadultaan parempia työpaikkoja.

– Suomi on sitoutunut työelämän kehittämisstrategiaan, jonka tavoitteena on tehdä työelämästämme Euroopan parasta vuoteen 2020 mennessä, Kauhanen muistuttaa.

TYÖELÄMÄN EPÄVARMUUTTA LISÄTÄÄN

Hallituksen esityksessä työnantaja voi palkata vähintään kolme kuukautta työttöminä olleet alle 30-vuotiaat määräaikaisiin työsuhteisiin ilman perustelua. Määräaikaiset työsuhteet lisäävät työelämän epävarmuutta, ja siksi niistä on tähän asti haluttu päästä eroon.

Euroopan 19 valtiota koskeneen tutkimuksen mukaan määräaikaisuuksien helpottaminen lisäsi pätkätöitä, mutta työttömyysriskiä se ei vähentänyt. Heikosti koulutettujen nuorten miesten työttömyysriski jopa lisääntyi.

– EU:n työsyrjintädirektiivin mukaan ketään ei saa laittaa eriarvoiseen asemaan iän perusteella. Ja tässä EU on aika tiukka. Direktiivistä voidaan poiketa perustellusta syystä, mutta pitäisi pystyä osoittamaan poikkeuksen vaikutukset.

Hallituksen mukaan jo kolmen kuukauden työttömyyden jälkeen nuoren syrjäytymisriski moninkertaistuu. Siksi työnantajille tarjotaan matalaa kynnystä palkata nuori, vaikka määräajaksi.

– Mielestäni parempi tapa auttaa vähän koulutettuja nuoria olisi tukea heidän lisäkouluttautumistaan, Kauhanen ehdottaa.

”Tavoitteena on työttömyyden vähentäminen työttömien ja työntekijöiden kustannuksella.”

PORKKANAA PK-YRITYKSILLE

Perusteluna koeajan pidentämiselle kolmesta kuukaudesta puoleen vuoteen oli, että yritykset pystyvät havainnoimaan uuden työntekijän soveltuvuutta tarpeeksi pitkään. Tavoitteena oli jälleen madaltaa työnantajan työllistämiskynnystä.

Samaa perustelua käytetään myös suunnitellulle työntekijän irtisanomissuojan heikennykselle pienissä, alle 20 henkeä työllistävissä yrityksissä.

Tutkimusten mukaan uudet työpaikat syntyvät pääasiassa pieniin ja keskisuuriin yrityksiin. Yrittäjyystilaston mukaan 1–9 hengen mikroyrityksiä on 264 500 eli runsaat 93 prosenttia kaikista yrityksistä.

– Tutkimusten mukaan tiukempi työsuhdeturva vähentää sekä työntekijöiden irtisanomisia että rekrytointeja. Aiemman tutkimuksen perusteella ei voi ennakoida, että löysempi irtisanomissuoja välttämättä parantaisi työllisyyttä, Kauhanen kertoo.

SUOMESSA IRTISANOMINEN HELPPOA

Taloudellisen yhteistyön ja kehityksen järjestön OECD:n mukaan Suomen irtisanomissuoja oli vuonna 2013 OECD-maiden keskitason alapuolella, mutta selvästi myös EU-maiden keskitason alapuolella.

Suomeen verrattuna vakituisten työntekijöiden irtisanomissuoja sekä yksilöllistä että kollektiivista irtisanomista vastaan on heikompi vain Iso-Britanniassa, Virossa, Irlannissa ja Unkarissa. Tuotannollisiin ja taloudellisiin syihin perustuva eli kollektiivinen irtisanominen on Suomessa helppoa muihin Euroopan maihin verrattuina.

– Onko meillä erityisen tiukka työsuhdeturva verrattuna muihin maihin? Erilaisten muuttujien mukaan näin ei ole, Kauhanen toteaa.

Hän näkee alle 20 hengen yritysten työntekijöiden heikennetyssä irtisanomissuojassa myös eriarvoisuuden vaaran.

Kaavaillun irtisanomissuojan heikentämisen lisäksi hallitus on jo lyhentänyt yritysten takaisinottovelvollisuutta. Entisen yhdeksän kuukauden velvoitteen sijaan yritys voi palkata irtisanotun tilalle uuden työntekijän jo neljän kuukauden päästä.

”Heikosti koulutettujen nuorten miesten työttömyysriski jopa lisääntyi.”

HALLITUS EI MALTA ODOTTAA

Hallituksen erityisen suurennuslasin alla ovat työttömät. Heidät halutaan työllistää, mutta vastuu niin työllistymisestä kuin työttömyydestäkin on siirretty työttömille itselleen. Työllisyystason nostajaksi kehitelty aktiivimalli tuli voimaan vuoden alusta.

Työttömyysturvalakiin oli jo aiemmin tehty muutos, joka typisti ansiosidonnaisen työttömyyspäivärahan enimmäiskeston 500 päivästä 400:aan. Alle kolme vuotta työskennelleiden ansiosidonnainen työttömyyspäiväraha kutistettiin 400:sta 300 päivään.

– Hallitus ei jäänyt odottamaan, miten tuo uudistus vaikuttaa työttömien käyttäytymiseen. Tehtiin jälleen uudistus, työttömyysturvan aktiivimalli.

Kauhanen muistuttaa, että aktiivimallin idea on kopioitu Tanskasta, mutta vain osittain. Tanskan mallissa työttömillä on suuremmat työvelvoitteet, mutta samalla he saavat pidennettyä työttömyysturvaansa. Suomessa aktiivimalli leikkaa työttömyysetuudesta 4,65 prosenttia, jos aktiivimallin velvoitteet eivät täyty. Tanskassa työttömyysetuudesta leikataan vain runsas prosentti.

AKTIIVIMALLI LISÄÄ ERIARVOISUUTTA

Alustavat Kelan tilastot kolmen kuukauden tarkkailujaksolta paljastavat, että Kelan työttömyysturvaa eli työmarkkinatukea tai peruspäivärahaa saaneista lähes puolet eivät ole täyttäneet aktiivisuusehtoa.

Aktiivimallia on kritisoitu siitä, että käytännössä työtöntä rangaistaan työttömyydestään, johon hän ei voi vaikuttaa.

Kauhanen näkee aktiivimallin eriarvoistavan työttömiä.

– Palveluihin tai työhön pääsy vaihtelee eri puolilla maata. Lyhyen pätkätyön perässä ei useinkaan muuteta.

Lisäksi Kauhanen epäilee TE-toimiston virkailijoiden määrän riittävyyttä aktiivimallin aiheuttamaan lisätyöhön.

– TE-toimistoille ei liene osoitettu tarpeeksi lisäresursseja, vaikka aktiivimalli työllistää niitä paljon. Suomessa on TE-toimistojen virkailijoita suhteessa työttömiin vähemmän kuin muissa Pohjoismaissa.

Hallituksen kaavailema aktiivimalli 2.0 lisää toteutuessaan työttömille uuden rangaistuksen, jos työtön ei hae vähintään yhtä työpaikkaa viikossa. Hausta pitäisi raportoida TE-toimistolle.

Laskelmien mukaan 200 000 työttömän työnhakijan lähettämien työhakemusten määrä olisi vuodessa noin 10 miljoonaa.

– En tiedä, onko hakemusten tehtaileminen järkevää työnhakijalle vain aktiivisuusehdon täyttämiseksi. Työnantajankaan näkökulmasta ei ole mielekästä käydä läpi hakemusten suurta määrää, jos työnhakija ei osoita kiinnostusta työpaikkaan, Kauhanen pohtii.

Maaliskuussa työministeri Jari Lindström (sin.) ja sisäministeri Mika Lintilä (kesk.) epäilivät vahvasti aktiivimalli 2:n aikataulua ja voimaantuloa kuluvalla vaalikaudella.

”Irtisanomissuoja on heikompi vain Iso-Britanniassa, Virossa, Irlannissa ja Unkarissa.”

HUOMIO TYÖELÄMÄN LAATUUN

Merja Kauhanen toivoo työelämän laadun parantamisen nousevan esiin työelämän kurjistamisen sijaan. Hän pitää koulutusta ja osaamisen päivitystä keskeisenä. Jos koulumainen opetus ei joillekin sovi, pitäisi heille räätälöidä yksilölliset oppimispolut. Kauhasen mukaan pitäisi järjestää myös joustavia mahdollisuuksia siirtyä ammatista toiseen vaikkapa työpaikkakohtaisen koulutuksen avulla.

– Pitkäaikaistyöttömille pitäisi kohdistaa enemmän resursseja.

Kauhanen näkee ammattiliittojen voivan edistää työelämän laatua sopimusneuvotteluissaan.

Hän toivoo hallituksen työelämän uudistusten perustuvan entistä vankemmin tutkittuun tietoon. Nähtäväksi jää, tehdäänkö päätöksiä poliittiset tavoitteet edellä asiantuntijoiden tietämyksestä huolimatta.

TEKSTI TIINA TENKANEN / UP
KUVAT PEKKA ELOMAA

Kiinalainen juttu

Kiinalaisiin investointeihin asettavat toivonsa erityisesti suomalainen metsä- ja biotuoteteollisuus, mutta Kiinan investointien myötä tulee myös riskejä. Suurimmat riskit tulevat politiikasta. Kiinan kauppapolitiikka on ollut oikukasta, ja se voi tehdä hetkessä 180 asteen käännöksen.

Suomessa media on kevään ajan kirjoittanut paljon Kiinasta. Kiinalaisrahalla ollaan rakentamassa milloin tunnelia Helsingistä Tallinnaan, milloin rataa Lapin läpi Jäämerelle, ja milloin biotuotetehtaita pelastamaan Pohjois-Suomen työllisyys.

Vähemmälle huomiolle on jäänyt, että Kiina on vetänyt investointihanoja ulkomaille kiinni. Kiinasta ulkomaille tehdyt sijoitukset supistuivat viime vuonna kolmasosan edellisvuodesta.

– Kiinan kokonaisinvestoinnit ulkomaille laskivat viime vuonna jyrkästi. Viime vuonna Kiinassa hyväksyttiin uudet ohjeet investointien suosimisesta sekä rajoittamisesta, Suomen Pankin Kiina-asioihin perehtynyt neuvonantaja Jouko Rautava sanoo.

Investointeja on jouduttu jarruttamaan, koska Kiinan kansantalous alkoi kompuroida.

– Viime vuoden jyrkkä investointien väheneminen johtui siitä, että vuoden 2016 syksyllä Kiinan viranomaiset panivat tiukat pääomavientirajoitteet päälle. Vanhoja rajoitteita kiristettiin, ja lisäksi tuli uusia. Syynä oli se, että Kiinan valuuttaan kohdistui kovat heikkenemispaineet.

Tietoja tämän vuoden alun investointimääristä Kiinasta ulkomaille ei ole vielä saatavissa.

Kiinan talousvaikeudet eivät ole vielä ohi.

– Kiinassa on isoja yrityksiä, jotka ovat joutuneet maksuvaikeuksiin ja joutuvat sitten myymään ulkomaisia investointejaan pois, jotta selviävät maksuvelvoitteistaan, Rautava kertoo.

Tällaisia ovat muun muassa monialayhtiö HNA Group, vakuutusyhtiö Anbang, energiayhtiö CEFC China Energy ja monialayhtiö Wanda Group. Lehtitietojen mukaan näillä on ollut rahoitusvaikeuksia ja ne ovat joutuneet myymään sijoituksiaan. Esimerkiksi HNA on joutunut myymään Deutsche Bankista ostamiaan palasia pois.

SUOMESSAKIN INVESTOINTEJA PERUTTU

Kiinan investointien jähmettyminen on näkynyt myös Suomessa. Viime vuonna peruuntui kaksi merkittävää jo sovittua investointia teknologiateollisuuteen.

Esimerkiksi kiinalaisten oli tarkoitus hankkia omistus tuotannon automaatioon ja testausratkaisuihin erikoistuneesta JOT Automationista. Varmana uutisoitu kauppa peruuntui viime vuoden tammikuussa. Kiinalaisten sijaan uusi partneri löytyi Kalifornian Piilaaksosta.

Peruuntuminen tapahtui myös Aavi Technologies Oy:lle. Ilmanpuhdistuslaitteita valmistava yhtiö siirtyi kiinalaisomistukseen vuonna 2013. Vuoden 2016 lopulla uutisoitiin investoinneista, jotka olisivat tuoneet uutta työtä yrityksen tuotantolinjalle Helsingin Herttoniemeen.

Yhtiö vihki vuoden 2016 lopussa Herttoniemessä 4 400 neliötä uutta tuotantokapasiteettia. Tekniikka & Talous -lehti uutisoi, että henkilöstömäärä Suomessa kasvaisi noin kahdestakymmenestä henkilöstä sataan vuoteen 2018 mennessä.

Kiinalaissijoittajien puhaltamat suuret odotukset haihtuivat ilmaan. Yhtiö joutui Kiinan valtion kiristyneen investointipolitiikan uhriksi. Investoinnit eivät saaneet Kiinan valtiolta lupaa.

Aavin tuotantotyöntekijöiden pääluottamusmies Teppo Luukkainen on tilanteeseen hyvin pettynyt.

– Meillä on tuotannossa enää neljätoista työntekijää, Luukkainen sanoo.

Tuotantotyöntekijät valmistavat lähinnä prototyyppejä.

– Tuotekehitys vetää sisään porukkaa. Tämä on aikalailla sellaista ”protoilua” tällä hetkellä. Meille kyllä uskotellaan, että jossain vaiheessa aletaan tekemäänkin, mutta tällä hetkellä ollaan aika pysähtyneessä tilassa.

REKRYTOINTI EHDITTIIN ALOITTAA

Aavissa investointia pidettiin viime vuonna jo niin varmana, että tuotantohenkilökunnan rekrytointi ehdittiin aloittaa.

– Viime vuoden keväällä palkattiin porukkaa. Enimmillään tuotannossa oli noin 50 henkilöä, Luukkainen kertoo.

Lokakuussa yt-neuvottelujen jälkeen vajaa parikymmentä työntekijää lomautettiin tai irtisanottiin. Osa työntekijöistä on lähtenyt vapaaehtoisesti.

– Saa nähdä, kuinka paljon meitä enää on kesän jälkeen. Useinhan työpaikkaa vaihdetaan kesälomien jälkeen, jotta kertyneet lomat ehtii pitää, Luukkainen pohtii.

Huolta aiheuttaa myös Kiinaan rakennettava uusi tuotantolaitos.

– Kiinaan on valmisteilla tuotantolaitos, joka on kooltaan kolme kertaa isompi kuin tämä Herttoniemen tila. Meille on sanottu, että täällä tehdään osia sinne, mutta onko se sitten niin, kun markkinat ovat kuitenkin siellä, Luukkainen toteaa.

OKMETICILLA MENEE HYVIN

Kiinalaisomistukseen keväällä 2016 siirtynyt Okmetic Oy porskuttaa. Yhtiöön tehtyjä investointeja ei ole peruttu, ja firma palkkaa jatkuvasti uutta väkeä tuotantoon. Okmetic sijaitsee Vantaalla ja valmistaa piikiekkoja elektroniikkateollisuuden tarpeisiin.

– Meillä on edelleen kova kasvutahti. Keskimäärin olemme tänä vuonna rekrytoineet yhden duunarin per viikko. Tämä tahti kestää ainakin tämän vuoden loppuun ja ensi vuonnakin varmaan. Erilaisiin tuotannon tehtäviin tulee porukkaa. Porukka tulee suoraan toistaiseksi voimassa oleviin sopimuksiin. Väliaikaisesta piikistä ei ole kyse, Okmeticin pääluottamusmies Paavo Niskanen kertoo.

Yhtiö on saanut investoinneilleen hyväksynnät Kiinan valtiolta ilman isompia pulmia. Vantaan tehdasta on laajennettu ja kehitetty. Lisärakennusta alettiin urakoida vuosi sitten.

– Lisärakennus on vielä hieman kesken. Myös vanhan talon sisällä muuttuu paljon. Tehtaassa tapahtuu rakentamista koko ajan.

Kiinalaisomistus on vähentänyt tiedonsaantia. Tuotantotyöntekijöitä ei enää pidetä yhtä informoituina kuin ennen.

– Tuotannon edustajan vinkkelistä kiinalaisten omistajuus on näyttänyt hiljaiselta. Meille ei kauheasti tietoa Kiinasta tule.

Niskasen mukaan alkuvaiheessa kiinalaisomistukseen siirtyminen herätti huolta henkilöstössä.

– Alkujaan tilanne oli lupauksia herättävä, mutta ristiriitainen. Muutosta kun on tällä hetkellä niin paljon tehtaalla, niin tuotannon puolella omistaja-asiaan ei enää kiinnitä huomioita, Niskanen sanoo.

MAAILMANPOLITIIKKA HEILUTTELEE

USA:n ja Kiinan tulehtuneet kauppasuhteet saattavat heijastua myös Suomeen ja Eurooppaan suuntautuviin kiinalaisinvestointeihin. USA on määrännyt kiinalaisille tuotteille ylimääräisiä tulleja, ja Kiina on tehnyt vastaavasti USA:lle.

– Jos USA:sta kiinalaisten sijoituksia jää pois, niin silloin kiinalaiset joutuvat etsimään investointikohteita muualta, Jouko Rautava Suomen Pankista sanoo.

Silloin sijoituksia voi tulla Suomeen enemmän.

Päinvastainenkin kehitys on mahdollinen. Euroopan unioni voi alkaa katsoa Kiinan investointeja kriittisemmin kuin ennen. Näin on jo tapahtunut.

– Päätrendi on se, että Kiinan investointeihin kiinnitetään kohdemaissa yhä enemmän huomioita USA:ssa ja Euroopassa. USA:ssa etenkin on suhtautuminen kiristynyt presidentti Donald Trumpin talouspolitiikan myötä.

Euroopassakin on herätty siihen, että osa kiinalaisista investoinneista on haitallisia kohdemaille. Tavoitteena saattaa olla esimerkiksi kokonaisten tehtaiden siirto Euroopasta Kiinaan.

VESSAPAPERIN KYSYNTÄ NOUSEE

Myös pelkkään raaka-ainetuotantoon keskittyvät kiinalaisten investoinnit voivat olla kohdemaille haitallisia. Suomeen mahdollisesti suuntautuvien metsäteollisuusinvestointien osalta tätä on jo pidetty yhtenä riskinä.

Valmisteilla olevilla investoinneilla vaikuttaa olevan varsin arkinen ja vähemmän korkeateknologinen peruste: Elintason nousun myötä kiinalaiset ovat alkaneet käyttää yhä enemmän vessapaperia ja muita pehmopapereita.

– Kiinalla ei ole riittävästi omaa puuta tyydyttämään maan kasvavaa pehmopaperin kysyntää, Luonnonvarakeskuksen erikoistutkija Matleena Kniivilä sanoi aiheesta kertoneessa Yleisradion uutisessa.

Vaikka Kiina on pinta-alaltaan valtava ja maan metsävarat ovat maailman viidenneksi suurimmat USA:n, Kanadan, Brasilian ja Venäjän jälkeen, metsiä on asukaslukuun nähden suhteellisen vähän. Etenkään pitkäkuituista sellupuuta ei ole kysyntään nähden tarpeeksi, joten Kiina tarvitsee raaka-ainetta eli sellua pohjoisesta.

Vessapaperiin tarvittavaan sellupuuroon keskittyminen sopii huonosti Suomen teknologiavisioihin. Matalan jalostusarvon raaka-aineiden vientiin keskittyminen on yleensä tyypillistä kehitysmaatalouksille. Jatkossa myös Suomelle.

– Sellu on paperiin verrattuna matalamman jalostusasteen tuote. Sikäli sellun roolin kasvu on hämmästyttäväkin kehityssuunta. Vaikka on toki hyvä, että paperiviennin menestyksiä on saatu korvattua sellulla, Kniivilä totesi Ylen haastattelussa.

KIINA TOIMII KUTEN JAPANI

Suomen Pankin Rautavan mielestä Kiinan kehitys muistuttaa Japanin ja Etelä-Korean nousua vuosikymmeniä aikaisemmin.

– Pitkällä tähtäyksellä Kiina toistaa sitä, mitä Japani ja Etelä-Korea ovat jo tehneet menneillä vuosikymmenillä. Kunnianhimo on valtava. Polku ei kuitenkaan ole suora eikä tasainen. Matkan varrelle tulee ongelmia, ja niitä on tässä jo nähtykin, Rautava sanoo.

Myös Elinkeinoelämän tutkimuslaitoksen Etlan tutkimusjohtaja Markku Kotilainen näkee Kiinan nousun jatkuvan, vaikka ulkomaille suuntautuneita kiinalaisinvestoinnit vähentyivät niin Suomessa kuin muuallakin.

– Suurin innostus oli pari vuotta sitten, mutta eivät kiinalaiset ulkomaille suuntautuvia investointeja ole pysäyttämässä. Siellä on vain haluttu jäitä hattuun. Vaihtotaseylijäämä on kasvattanut Kiinan valuuttaylijäämää. Kansantaloutena kiinalaisilla on varaa sijoittaa ulkomaille, Kotilainen toteaa.

MAAILMAN SUURIN KANSANTALOUS

  • Kiinan kokonaistuotanto eli BKT on kasvanut viime vuosiin saakka runsaat 7 prosenttia vuodessa. Nopean viime vuosikymmeninä tapahtuneen kasvun myötä Kiinasta on tullut maailman suurin kansantalous tuotannolla mitattuna.
  • Kiinasta on tullut ”maailman tehdas”, jonne on keskittynyt matalaa kustannustasoa, suurta skaalaa ja erityisesti Aasian markkinoita palvelevaa tuotantoa. Kansainväliset yritykset ovat merkittävässä määrin siirtäneet tuotantoaan Kiinaan.
  • Kiinan teollisuus on käyttänyt merkittävästi ulkomaisia, usein aasialaisista naapurimaista, mutta myös länsimaista peräisin olevia komponentteja.
  • Viime aikoina kiinalaiset ovat lisänneet tutuvasti omaa komponenttien tuotantoa. Kotimaisten komponenttien käytön lisääntyminen heijastelee kiinalaisen tuotannon laadun kohenemista. Tämän taustalla on koulutustason nousu sekä tutkimuksen ja tuotekehityksen voimistuminen.

Lähde: Ville Kaitila & Markku Kotilainen. Leijona ja lohikäärme: Suomen ja Kiinan taloussuhteet. Elinkeinoelämän tutkimuslaitos Etla, 2017.

Kiinalaiset omistavat yli viidenneksen Uudenkaupungin autotehtaasta

Kiina on investoinut viime vuosina voimakkaasti autoteollisuuteen ja etenkin sähköautoteollisuuteen. Viime vuoden alussa myös Suomen autoteollisuus pääsi apajille, kun kiinalainen akkuihin ja sähköautoratkaisuihin erikoistunut CATL osti 22 prosentin osuuden Valmet Automotivesta eli Uudenkaupungin autotehtaasta.

CATL on yksityisesti omistettu kiinalainen teknologia-alan yritys. Yhtiö suunnittelee ja valmistaa litium-ioni-teknologiaan perustuvia sähköisen liikenteen akkuratkaisuja. Yhtiö on maailman johtavia autoteollisuuden akkuvalmistajia ja selkeä markkinajohtaja Kiinassa.

MOLEMPIA HYÖDYTTÄVÄ KAUPPA

Suomessa CATL:in investointia Valmet Automotiveen on yleisesti pidetty myönteisenä.

– Valmet Automotivelle tämä on strateginen sijoitus, koska he ovat halunneet saada kiinalaisilta osaamista akkuteknologiasta. Kyseessä on strateginen kumppanuus sähköautoratkaisuihin. Saamapuolella tässä on Valmet Automotivekin, Etlan tutkimusjohtaja Markku Kotilainen sanoo.

Valmet Automotive korosti kaupan yhteydessä, että yritykset kehittävät yhdessä sähköiseen voimansiirtoon ja akkupaketteihin liittyviä ratkaisuja Euroopassa johtaville autonvalmistajille sekä heidän alihankkijoilleen.

VOIMAKASTA KASVUA

Tämän vuoden maaliskuussa CATL kertoi julkisuuteen, että se on noussut jo maailman suurimmaksi sähkökäyttöisten autojen akkuvalmistajaksi.

Yhtiöstä on samalla tullut Kiinan valtiolle keskeinen talous- ja teollisuuspoliittinen pelinappula.

Financial Times -lehden mukaan yhtiön tähtäimessä ovat nyt maailman suurimpien sähköautovalmistajien akut ja markkinajohtajuuden vakiinnuttaminen akkubisneksessä.

Kiinalaista siltarumpupolitiikkaa

Tie- ja muut infrastruktuurihankkeet ovat monen poliitikon mieleen. Yksi parhaista keinoista saada oman vaalipiirin äänet itselleen on, jos kansanedustajana onnistuu hankkimaan omaan vaalipiiriin moottoritien tai ohitustien. Jos näistä ei kumpikaan onnistu, niin siltarumpu saadaan vähintään.

Kiina on vienyt siltarumpupolitiikan globaalille tasolle. Isojen infrastruktuurihankkeiden rahoitus on hyvä keino ostaa vaikutusvaltaa maissa, joihin Kiina haluaa vaikuttaa. Kiina on käyttänyt taktiikkaa menestyksekkäästi Afrikassa, nyt taktiikka on rantautunut myös muualle.

Tästä on osittain kyse, kun mediassa väläyteltiin kevättalvella kiinalaisrahoitusta Tallinnan ja Helsingin väliseen tunneliyhteyden rakentamiseen. Rakennusprojekti olisi valtava.

KIINALAISRAHAA JÄÄMEREN RATAAN?

Kiinalaisrahoitusta on pidetty esillä myös Suomen Lappiin kaavailtavan Jäämeren radan yhteydessä.

Ajatuksena on rakentaa Pohjois-Norjaan iso satama ja satamasta suora rautatieyhteys Rovaniemelle ja Etelä-Suomeen. Tarvittavat rahasummat olisivat suuria ja hanke tutkittu kannattamattomaksi, mutta siltarumpupolitiikassa rahasummilla tai kannattavuudella ei aina ole merkitystä.

Yhteyttä perustellaan muun muassa sillä, että ilmastonmuutoksen myötä Venäjän pohjoispuolelta kulkeva meriyhteys Kiinaan eli Koillisväylä on avautumassa kauppamerenkululle. Tallinnan ja Helsingin väliin (kiinalaisrahoin) mahdollisesti rakennettava tunneli kytkisi Pohjois-Norjan satamat itäiseen Keski-Eurooppaan.

Ajattelussa vähemmälle huomioille jää se, että pohjoista reittiä saapuvilla laivoilla ei menisi enää kovin paljon pidempään seilata Pohjois-Norjan rannikolta Alankomaiden valtaviin konttisatamiin, joiden läpi Kiinan vienti tälläkin hetkellä Eurooppaan tulee.

Ratahanke ei ole saanut tukea, kun asiaa on selvitetty akateemisessa tutkimuksessa. Turun yliopistossa tehdyn väitöskirjatutkimuksen mukaan Koillisväylän rahtiliikenne Euroopan ja Aasian välillä tulee olemaan vähäistä vielä pitkään.

”UUSI SILKKITIE”

Kiina on ollut avoin pyrkimyksissään saada vaikutusvaltaa infrastruktuurihankkeilla. Globaali poliittinen projekti on ristitty uudeksi silkkitieksi.

Kiinan presidentti Xi Jinping puhui syyskuussa 2013 Kazakstanissa ensimmäisen kerran julkisesti uuden silkkitien rakentamisesta. Kuukausi myöhemmin Indonesiassa hän mainitsi, että merireitit Kiinasta Afrikkaan ja Eurooppaan ovat myös osa uutta silkkitietä.

Valmistuessaan se yhdistää noin 60 maata yhdeksi Kiinaan kytkeytyväksi talousvyöhykkeeksi. Suomeen kaavaillut hankkeet olisivat uuden silkkitien sivuhaaroja.

Uuden silkkitien pääväylä kulkee Kiinasta Keski-Aasian kautta Iraniin ja sieltä Turkkiin. Istanbulista reitti jatkuu Itä-Euroopan halki Moskovaan. Moskovasta pääväylä kulkee Valko-Venäjän kautta Liettuaan.

PUOLUE SANOO VIIMEISEN SANAN

  • Kiinassa maan kommunistinen puolue on läsnä kaikilla hallinnon tasoilla. Se ohjaa myös talouden kehitystä.
  • Puoluehallinnon strategiana on pyrkiä kaikin tavoin voimistamaan talouskasvua elintason parantamiseksi. Maan johto näkee tämän keskeisenä keinona myös sosiaalisen vakauden ylläpitämiseksi.
  • Nopean talouskasvun aikana kansalaisten taloudelliset olot ovat parantuneet nopeasti. Tuloerot ovat talouskasvun myötä kasvaneet, mutta tämä on hyväksytty osana kehitysprosessia.
  • Vahva talouskehitys on perustunut vuonna 1978 aloitettuun Kiinan talousreformiin. Läntiseen maailman suhteen hyvin suljettua taloutta avattiin ja suunnitelmataloutta alettiin asteittain muovata markkinavetoiseen suuntaan.
  • Muutoksista huolimatta talouskehitystä ohjataan edelleen viisivuotissuunnitelmilla kuten aikanaan Neuvostoliitossa. Vuonna 2016 alkoi Kiinan 13. viisivuotissuunnitelma Suunnitelman sitovuutta on kuitenkin asteittain väljennetty.

Lähde: Ville Kaitila & Markku Kotilainen. Leijona ja lohikäärme: Suomen ja Kiinan taloussuhteet. Elinkeinoelämän tutkimuslaitos Etla, 2017

TEKSTI ALEKSI VIENONEN
KUVITUS ERIC LERAILLEZ
VALOKUVAT PEKKA ELOMAA (AAVI TECHNOLOGIES), ANNIKA RAUHALA (OKMETIC) JA VESA-MATTI VÄÄRÄ (VALMET AUTOMOTIVE)

VIERAILIJA: Marja-Liisa Manka: Työntekijä, oman työnsä paras toimitusjohtaja

Tein rohkean loikan vuonna 1990 julkishallinnosta elintarviketeollisuuteen. Minut otettiin työuria jatkamaan, varsin edistyksellistä tuolloin. Siitä tulikin elämäni paras työhyvinvoinnin korkeakoulu. Erityisesti muovilaatikkoprojekti oli kohtalokas: pahvisista pakkauslaatikoista siirryttiin kierrätettäviin muovisiin ja robotit astuivat lähettämöön. Tueksi rakensimme mittavan koulutushankkeen, jolla työntekijät haluttiin ottaa mukaan oman työnsä kehittämiseen. Aloitimme kysymällä: mitä ongelmia uudet koneet aiheuttavat?

Parin vuoden jälkeen päätöstilaisuudessa kysyin, mitä hyvää oli aikaansaatu, mutta kukaan ei nostanut kättään. Otin pitkän ongelmalistan käteeni, eikö näistä mitään ole saatu korjattua? Ensimmäisenä oli, vesihanat vuotavat. Työntekijät alkoivat nauraa. – Ne vuotavat vieläkin.

Jotain meni siis pieleen? Lähestymistapamme oli väärä, ongelmakeskeinen. Seuraavasta kehittämishankkeesta tulikin akateemisen urani lähtölaukaus. Yhdessä johdon, esimiesten, työntekijöiden, työterveyshuollon ja yliopiston asiantuntijoiden kanssa aloimme kehittää työntekoa ja johtamista. Toptiimi – kohti tuottavaa, oppivaa ja positiivista työyhteisöä oli väitöstutkimukseni nimi. Työhyvinvointi kasvoi huristen, sairastaminen väheni. Työntekijä jaksoi tehdä muutakin kuin pötkähtää petiin vuorotyöpäivänsä jälkeen. Tulokset näkyivät euroina työnantajalle ja hyvinvoinnin kasvamisena työntekijälle.

Mikä sai aikaan hyvät tulokset? Oleellista oli vaikutusmahdollisuuksien lisääminen. Työntekijä on oman työnsä paras asiantuntija. Eräs toimittaja kysyikin, aiotteko tehdä työntekijöistä toimitusjohtajia? Kyllä. Se edellytti täydellistä johtamisen muutosta, mutta myös työntekijöiden työyhteisötaitojen opettelua. 20 vuoden jälkeen mitään uutta ei ole lisättäväksi periaatteisiin, jotka tuolloin nousivat esille huolimatta kaiken maailman johtamisismeistä.

”Ilmapiirin puhdistamiseksi otettiin käyttöön hernetunti.”

Hyvä johtaminen ei ole käskevää, vaan vastavuoroista ja reilua. Esimieheen voi luottaa, mutta hänkin luottaa työntekijöihinsä. Esimies huolehtii heidän hyvinvoinnistaan ja on läsnä. Pomo tietää, mitä työpaikalla tapahtuu ja ottaa tarvittaessa ongelmat esille. Hän osaa innostaa ja ylläpitää positiivista ilmapiiriä. Nykyään tästä käytetään nimeä palveleva tai valmentava johtaminen.

Esimies ei kuitenkaan yksin voi tehdä hyvää henkeä. Työpaikalla on kaksi osapuolta. Kumpikin on tärkeä omalla osaamisellaan ja tarvitsee toistaan. Työyhteisötaitojen perusta ovat hyvät tavat: tervehtiminen, kiittäminen, palautteenanto ja tarvittaessa myös ongelmien esille nostaminen. Ratkaisukeskeisesti, ei syyllistävästi kysymällä, kuka täällä taas on mokannut. Eräällä työpaikalla otettiin käyttöön ilmapiirin puhdistamiseksi hernetunti: pomon kanssa sai kaivella herneitä nenästään niin kauan kuin riitti. Sen jälkeen käärittiin hihat ja korjattiin ongelmia.

Paljon on vielä työsarkaa niin johtamisessa kuin työyhteisötaidoissakin, vaikka myönteistä kehitystä onkin tapahtunut. Viisas yritys tietää, että hyvä johtaminen edistää työn sujumista ja näkyy tuloksessa. Se on rekrytointivalttikin, kun paljon puhuttu työvoimapula alkaa uhata tosissaan. Hyvinvoivat tekevät hyvää työtä ja hyötyvät siitä itsekin.

MARJA-LIISA MANKA
Kirjoittaja on Tampereen yliopiston Johtamiskorkeakoulun työhyvinvoinnin johtamisen dosentti.

VÄITTÄJÄT: Tasa-arvoa sukupuolikiintiöillä?

Paraneeko sukupuolten tasa-arvo kiintiöillä vai hoitaako aika asian luonnollista tietä? Tai onko asia edes ongelma?

VÄITTÄJÄT


MARIA NYROOS
Puheenjohtaja
Helsingin Demarinaiset


SUSANNA KOSKI
Kansanedustaja
Kokoomus

 

OVATKO SUKUPUOLIKIINTIÖT HYVÄ VAI HUONO ASIA?

SUSANNA KOSKI: Ne ovat esimerkki siitä, miten yritetään keinotekoisesti ratkaista jotain koettua ongelmaa. Se on tuulahdus menneisyydestä, vaikka käytäntö on oikeasti ihan muuta. Olen mahdollisuuksien tasa-arvon kannattaja, mutta se ei tarkoita sitä, että lopputuloksen pitäisi kaikkialla ja kaikkien osalta olla samankaltainen.

MARIA NYROOS: Tasa-arvo ei toteudu kiintiöillä, mutta ne ovat osa työkalupakkia. Yli sadan maan parlamentissa on käytössä jonkunlaiset kiintiöt, Suomessa ei. Kiintiöitä voidaan hyödyntää niin poliittisessa demokratiassa, yritysmaailmassa tai muissa päättävissä elimissä.

KOSKI: On vissi ero, onko tasa-arvon vai mahdollisuuksien tasa-arvon kannattaja. Naisten olisi korkea aika lopettaa vertailu miesten saavutuksiin. Aina kun on joku teemapäivä, kerrotaan, että naisilla on samat mahdollisuudet kuin miehillä. Mutta mikä mittapuu se mies oikein on?! Naiset ovat kautta historian saavuttaneet hienoja asioita.

NYROOS: Naiset ovat tehneet suurenmoisia asioita, mutta niistä ei kerrota esimerkiksi historian tunneilla, koska miehet ovat päässeet aina edelle. Vaikka meillä on oikeus äänestää, asettua ehdolle ja naisia on pörssiyhtiöiden johdossa, miksi puntit eivät edelleenkään mene tasan? Se on se historian taakka. Johtavat miehet rekrytoivat mieluummin omasta verkostostaan nuoria miehiä kuin naisia. Tai miehet ajattelevat edelleen, että päteviä naisia ei johtotehtäviin ole.

KOSKI: Meillä ei ole kuitenkaan varsinaisia rakenteita, jotka estäisivät mahdollisuuksia. Naiset voivat tehdä Suomessa mitä vain, ja meillä on yllin kyllin inspiroivia esimerkkejä niistä, jotka ovat omilla ansioillaan mullistaneet maailmaa. Mutta mikä on suomalaisen kiintiönaisen suurin saavutus? Ja kuka se olisi? Ei tule mieleen.

NYROOS: On epäolennaista puhua yksilöistä kiintiönaisena. Kyse on rakenteista ja mekanismeista.

ONKO YRITYSKULTTUURI MEILLÄ SIINÄ MALLISSA, ETTÄ AIKA HOITAA TASA-ARVON KUNTOON?

KOSKI: Kyllä. Omien kokemusteni perusteella, kun puhutaan työasioista, kukaan ei ota tätä epätasa-arvoa koskaan esille. Suomessa johtamiskysymykset ovat kiintiökysymyksiä olennaisempia.

NYROOS: Johtajuudessa ei ole eroa sukupuolten välillä, mutta tiedetään, että keskinkertainen johtajuus tuottaa keskinkertaisia alaisia ja keskinkertaista työtä. Naisten johtamissa yrityksissä on tutkimusten mukaan tarkempi hallinto ja tilinpäätökset, ja mitä tasa-arvoisempi yhtiön hallitus tai johtoryhmä on, sitä kannattavampi se on taloudellisesti. Toisaalta naiset joutuvat tekemään kaksi kertaa enemmän duunia, että saavat saman hyväksynnän kuin miehet.

KOSKI: Minulla ei ole tarvetta kiistää tutkimusnäyttöjä, millainen johtoryhmä synnyttää mitäkin. Mutta yksityisissä yrityksissä omistajilla pitää olla mahdollisimman laaja harkinta, ketä hallituksiin valitaan. Sitä ei saa missään nimessä kiintiöidä. Kyse on siitä, pitääkö tasa-arvoon lailla pakottaa, vai voiko maalaisjärjellä etsiä ratkaisuja, jotka palvelevat parasta mahdollista päämäärää.

ONKO SINULLE ITSELLESI OLLUT SUKUPUOLESTASI HYÖTYÄ TAI HAITTAA?

KOSKI: Sekä että. Hesarin haastattelussa kysyttiin, miten paljon uskoin saaneeni ääniä ulkonäköni ansiosta. Kiinnostavampaa olisi tietää, paljonko olen ääniä sen takia menettänyt! Ulkonäkö on aivan epäolennaista asioissa, joiden kanssa työskentelen.

NYROOS: Kun minut palkattiin kaupan kassalle, esimies oli mies, joka tykkäsi palkata nuoria naisia. Haittoja on ollut politiikassa. Siellä on hiljennetty ja lueteltu lista syitä, miksi en ole yhtä pätevä kuin mies johonkin rooliin, vaikka puhumme ihan samoja asioita. Ovia on suljettu ennen kuin on edes päässyt yrittämään.

MIKSI PUOLUEILLA ON NAIS- TAI NUORISOJÄRJESTÖJÄ? EIVÄTKÖ NEKIN OLE YHDENLAISIA KIINTIÖITÄ?

KOSKI: Itse en ole kuulunut Kokoomusnaisiin, mutta jos naisjärjestö laskee pätkääkään jonkun kynnystä osallistua politiikkaan, hyvä. Naisjärjestö voi keskittyä paremmin tiettyihin teemoihin, mutta se ei tarkoita, että he olisivat joku oma kuppikuntansa. Olin muuten aikoinaan ensimmäinen nainen kokoomusnuorten puheenjohtajana – ja edelleen ainoa. Ja siinä ei ole kyse siitä, etteikö päteviä naisia olisi paljon.

NYROOS: Demarinaisilla on ollut vahvoja johtajia ja kansanedustajia sekä pitkä historia SDP:n rinnalla luomassa esimerkiksi vanhempainvapaita tai maksutonta koulutusta. Monet noista asioista nähtiin silloin naiskysymyksinä. Itse teen paljon töitä eri puolella puolueessa, nuorissa, erilaisissa työryhmissä, mutta jollekin se oma yhteisö voi löytyä sieltä yhdestä kulmasta. Se mahdollistaa, että kaikkien ääni kuuluu ja demokratia toimii.

 

SUKUPUOLIKIINTIÖT

Suomessa lakisääteisiä sukupuolikiintiöitä on kuntien ja valtion toimielimissä. Pörssiyhtiöillä on suositus, että molemmat sukupuolet ovat niiden hallituksissa edustettuina. Puolueilla on erilaisia käytäntöjä, miten sukupuolten tasa-arvo huomioidaan ehdokasasettelussa ja muissa valinnoissa.

Konsulttiyhtiö EY:n globaali tutkimus kertoo, että naisjohtajien mielestä suurimpia esteitä urakehitykselle ovat lannistava yrityskulttuuri ja ennakkoluulot. Miesjohtajista 43 prosenttia oli sitä mieltä, että naisten johtajanimityksiä jarruttaa eniten se, että päteviä naisia ei ole tarpeeksi.

London School of Economicsin mukaan sukupuolikiintiöt lisäävät päättävässä asemassa olevien ihmisten – varsinkin miesten – pätevyyttä. Takana on ajatus keskinkertaisuuden kriisistä: kun sukupuolten tasa-arvo paranee, huonot tai keskinkertaiset (mies)johtajat saavat potkut tai eroavat.

Lähteet mm: HS, THL, Keskuskauppakamari

Katso video, miten sukupuolikiintiöiden rakennelma kestää.

TEKSTI SAMI TURUNEN
KUVAT JA VIDEO LAURI ROTKO

Sote-uhkapelin voittajat selvillä

Pääministeri Juha Sipilän hallitus väittää, että sen valmistelema sote-uudistus turvaisi nykyistä paremmat terveyspalvelut yhdenvertaisesti kaikille ja leikkaisi sosiaali- ja terveyspalvelujen kustannusten kasvua. Asiantuntijat eivät väitettä allekirjoita.

Kunniahimoiset tavoitteensa hallitus lupaa lunastaa siirtämällä vastuun sote-palveluista kunnilta maakunnille ja luovuttamalla noin kolmasosan sote-palvelujen tuotannosta voittoa tavoitteleville yrityksille.

Valittu strategia perustuu pitkälti uskomukseen, jonka mukaan yksityinen sektori tuottaa sote-palvelut julkista sektoria laadukkaammin ja halvemmalla.

Hallituksen kärkiministerit ovat perustelleet sote-uudistuksen markkinavetoisia linjauksia vetoamalla Ruotsin sote-palvelujen tuotannon laajamittaisesta yksityistämisestä ja valinnanvapaudesta saatuihin hyviin kokemuksiin.

Kyse on kuitenkin pelkästään vaihtoehtoisten faktojen varaan rakentuvasta mielikuvamainonnasta. Sen tarkoituksena on markkinoida asiantuntijoiden lähes yksimielisesti tyrmäämää ”sekundasotea” priimauudistuksena.

RUOTSI EI KELPAA ESIKUVAKSI

Ruotsissa harjoitetun terveyspalveluiden tuotannon yksityistämispolitiikan epäonnistumisesta saa kouriintuntuvan käsityksen tutustamalla Euro Health Consumer Powerhousen vuodesta 2005 lähtien julkaisemiin vertailuihin eurooppalaisten terveydenhuoltojärjestelmien tuloksista.

Näissä terveydenhoitojärjestelmien ”suorituskykyä” mittaavissa tutkimuksissa Ruotsin sijoitus on heikentynyt dramaattisesti saman ajanjakson aikana, kun terveyspalvelujen tuotannon yksityistämien on vyörynyt eteenpäin kiihtyvällä vauhdilla.

Vielä kymmenen vuotta sitten Ruotsin terveydenhuoltojärjestelmä rankattiin kuudenneksi parhaaksi. Tuoreimmassa tutkimuksessa Ruotsi löytyy vasta sijalta 12. Suomi puolestaan on parantanut juoksuaan ja kirinyt Ruotsin ohi kymmenenneltä sijalta kuudenneksi.

ERIARVOISUUS SYÖ TERVEYTTÄ

Suomalaisen terveydenhuollon suurin ongelma on palvelujen saannin eriarvoisuus. Yleislääkärin vastaanotolle pääsevät jonottamatta vain työterveydenhuollon palveluihin oikeutetut palkansaajat ja ne, joilla on varaa maksaa omasta pussistaan yksityisten lääkäriasemien palveluista.

Kroonisesta resurssipulasta kärsivien julkisten terveyskeskusten palvelujen varassa olevat työttömät, pienyrittäjät ja eläkeläiset sen sijaan joutuvat odottamaan usein liian pitkään vastaanotolle pääsyä.

Pääministeri Juha Sipilän hallitus lupaa poistaa nykyjärjestelmän eriarvoisuuden kopioimalla Ruotsin porvarihallituksen vuonna 2010 perustason terveyspalveluissa ja tietyissä erikoissairaanhoidon palveluissa pakolliseksi tekemän raha seuraa potilasta -mallin.

Valtiovarainministeri Petteri Orpon mukaan kansalaisten mahdollisuus valita itselleen mieluisin palvelutuottaja julkisen, yksityisen tai kolmannen sektorin pyörittämistä sote-keskuksista on alueellisten ja sosioekonomisten terveyserojen kaventamisen tärkein väline.

Sote-palvelut ”pörriäisten” rahasammoksi

Sipilän hallituksen aloittaessa valinnanvapaus ei ollut vielä tiekartalla. Päätös Ruotsin porvarihallituksen vuonna 2010 perustason terveyspalveluissa ja tietyissä erikoissairaanhoidon palveluissa pakolliseksi tekemän raha seuraa potilasta -mallin Suomeen kopioimisesta tehtiin 7.11.2015 yön pimeille tunneille venyneissä kriisineuvotteluissa.

Tuolloin kokoomus myöntyi keskustan vaatimukseen 18 maakunnasta ja sai vastalahjaksi lupauksen siitä, että sote-uudistusta viedään eteenpäin kokoomuksen ”märkänä unena” tunnetun raha seuraa potilasta -mallin pohjalta.

Tämän poliittisen kaupankäynnin seurauksena terveysbisnes on saamassa lähes kuuden miljardin euron lisäsiivun verovaroin kustannettujen hyvinvointipalvelujen pienten riskien, mutta varmojen tuottojen markkinoista.

VALINNANVAPAUDEN VAIKUTUKSET

Vain pari kuukautta lehmänkaupan solmimisen jälkeen vallinnanvapaustyöryhmän vetäjäksi valittu professori Mats Brommels julisti Elinkeinoelämän valtuuskunnan seminaarissa, että Ruotsissa valinnanvapauden ansioista oli saatu samalla rahalla enemmän ja parempia palveluja kuin aikaisemmin.

Hänen mukaansa pelot mallin eriarvoisuutta lisäävistä vaikutuksista ovat osoittautuneet turhiksi.

Tutkimusten mukaan raha seuraa potilasta -mallin vaikutukset ovat olleet suurelta osin päinvastaisia, kuin mallin Suomeen kopioimisen puolesta esitetyt argumentit.

”Hallituksen sote-mallilla yksikään uudistuksen alkuperäisistä tavoitteista ei tule toteutumaan.”

Ruotsissa valinnanvapausmalli on kasvattanut alueiden ja yhteiskuntaluokkien välistä eriarvoisuutta. Hoitoa ovat saaneet entistä enemmän hyväosaiset potilaat, jotka tarvitsevat sitä vähiten. Paljon hoitoa tarvitsevien potilaiden tilanne on heikentynyt entuudestaan. Tämä käy ilmi Ruotsin valtiontalouden tarkastusviraston vuonna 2015 julkaisemasta raportista.

Terveyspalvelujen tarjonnan lisääntyminen on lisännyt kustannuksia. Päivälehti Svenska Dagbladetin vuonna 2016 tekemän selvityksen mukaan julkisten palvelujen yksityistämisen ”koelaboratorioksi” muuttuneessa Tukholmassa valinnanvapausvalikkoon kuuluvien terveyspalvelujen menot kasvoivat vuonna 2014 jopa useilla sadoilla prosenteilla. Saman vuoden aikana terveydenhuollon kustannukset kasvoivat keskimäärin noin 4,1 prosentilla.

KELVOTON TEKELE

– Hallituksen sote-mallilla yksikään uudistuksen alkuperäisistä tavoitteista ei tule toteutumaan. Siksi sen maaliin viemisessä ei ole olisi mitään järkeä, Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin hallintoylilääkäri ja sote-uudistusta seuraavan asiantuntijaryhmän jäsen Lasse Lehtonen linjaa.

Lehtosen mukaan Ruotsissa ovat toteutuneet monet niistä markkinaehtoisen palvelujärjestelmän riskeistä, joista asiantuntijat ovat varoittaneet Suomen päättäjiä.

– Hoitojonot ovat pitemmät kuin koskaan, ja perusterveydenhuollon ja erikoissairaanhoidon integroiminen on pahasti kesken. Jonot ovat siirtyneet perusterveydenhuollon puolelta erikoissairaanhoitoon. Tämä on johtanut siihen, että sairaalat ovat tupaten täynnä, Lehtonen sanoo.

Lehtonen painottaa, että terveystaloustieteen näkökulmasta hoitoresursseja pitäisi suunnata sinne, missä niiden tarve on suurin.

– Valinnanvapaus lisää palvelujen käyttöä ja voi jossain tapauksessa parantaa niiden saatavuutta. Kokonaiskustannukset tuppaavat kuitenkin nousemaan ja palvelujen kohdistaminen niitä eniten tarvitseville on osoittautunut vaikeaksi.

EPÄUSKOTTAVAT SÄÄSTÖTAVOITTEET

Talouspolitiikan arviointineuvoston hiljattain sote-uudistuksesta antaman lausunnon mukaan sote-lakiesityksestä ei käy ilmi, miten kolmen miljardin sotemenojen säästötavoitteeseen on päädytty.

Siinä ei myöskään perustella uskottavasti, miten sosiaali- ja terveyspalvelujen tuotannosta voitaisiin säästää miljarditolkulla.

– Meidän arviomme mukaan säästötavoitteet eivät tule tällä mallilla todennäköisesti toteutumaan, talouspolitiikan arviointineuvoston jäsen, professori Kaisa Kotakorpi toteaa.

”Säästötavoite ja tavoite palvelujen saatavuuden parantamisesta ovat lähtökohtaisesti ristiriidassa keskenään.”

Hänen mukaansa palvelujen saatavuuden parantuminen lisää niiden käyttöä ja kustannuksia. Kotakorpi muistuttaa, että kustannusten kasvupaineita luo sen lisäksi markkinaehtoisen valinnanvapausmallin edellyttämä kallis säätelykoneisto ja yritysten mahdollisuudet ”kermankuorintaan”.

– Säästötavoite ja tavoite palvelujen saatavuuden parantamisesta ovat lähtökohtaisesti ristiriidassa keskenään.

Kotakorven mukaan, sote-uudistuksen säästötavoite perustuu uskomukseen, jonka mukaan palvelujen tuotanto tehostuu markkinamekanismin välityksellä.

– Toiveena on, että jos kilpailua syntyy, niin myös heikompien tuottajien tuottavuus paranisi, Kotakorpi sanoo.

Hänen mukaansa terveyspalvelujen markkinat poikkeavat niin paljon muista hyödykemarkkinoista, ettei kilpailu takaa yhteiskunnan kannalta tehokasta lopputulosta.

– Jos yritys onnistuu karsimaan kustannuksiaan, sen voitot kasvavat, Kotakorpi toteaa.

Hänen mukaansa lakiesityksestä ei kuitenkaan selviä, millaisten mekanismien kautta yritysten toiminnan tehostuminen kanavoituisi julkisten menojen säästöiksi.

MAHDOTON TEHTÄVÄ

Terveyspalvelujen laadun ja saatavuuden parantaminen olisi ilman uudistukselle annettua suurta säästötavoitettakin haastava tehtävä tilanteessa, jossa palvelujen tarve kasvaa väestön ikääntyessä. Säästötavoitteiden saavuttamisen vaikeuskerrointa lisää vielä se, että Suomen terveydenhuollon laatu ja kustannustehokkuus ovat kehittyneiden teollisuusmaiden absoluuttista huippua.

Tammikuussa ilmestyneen Consumer Powerhousen raportin mukaan Suomen terveydenhuolto päihittää kustannustehokkuudessa kaikki vertailussa mukana olleet 35 Euroopan maata.

”Kun sosiaalipolitiikan merkitystä kokonaisuuden kannalta ei tajuta, se johtaa tällaisiin valintoihin.”

– Säästötavoitteessa ei ole pätkääkään järkeä. Pyrkimys pudottaa Suomen kustannusten kansantuoteosuus Bulgarian tai Kreikan tasolle vaarantaa perustuslain kansalaisille lupaamat riittävät sosiaali- ja terveyspalvelut, Lehtonen lataa.

Hänen mukaansa soten säästötavoite on vedetty valtiovarainministeriön sosiaali- ja terveyspolitiikkaa heikosti ymmärtävien virkamiesten hatusta.

– Kun sosiaalipolitiikan merkitystä kokonaisuuden kannalta ei tajuta, se johtaa tällaisiin valintoihin, että leikataan sosiaalista turvallisuutta ja terveyttä ylläpitävistä menoista, jotta rahaa riittäisi enemmän muihin kohteisiin, Lehtonen sanoo.

SOTE OLISI LOTTOVOITTO TERVEYSYRITYKSILLE

Lehtonen arvioi, että sosiaali- ja terveyspalvelujen kustannukset tulevat kasvamaan noin kymmenellä prosentilla vain siksi, että hallitus haluaa muuttaa radikaalisti maailman todennäköisesti tehokkainta terveydenhuoltoa.

– Uudistuksen toteutuminen repisi rikki vuosien kovalla työllä sujuvammaksi saadut hoitoketjut, erottamalla sote-keskukset muusta terveyspalvelujen tuotannosta.

Lehtosen mukaan järjestelmän rikkomisen aiheuttamien tehokkuustappioiden lisäksi sote-palveluista veronmaksajille myöhemmin lähetettävää laskua paisuttaisi se, että raha seuraa potilasta -mallissa lievien ja usein itsestään paranevien sairauksien hoidon kysyntä kasvaa.

”Uudistuksen toteutuminen repisi rikki vuosien kovalla työllä sujuvammaksi saadut hoitoketjut.”

Kustannuspaineita luovat lisäksi järjestelmän edellyttämä raskas säätelykoneisto ja yritysten mahdollisuus siirtää paljon hoitoa tarvitsevat, kalliit potilaat julkisen sektorin palvelutuottajin vastuulle.

– Jos säästötavoitteista päätettäisiin pitää kiinni heikentämällä palvelujen laatua ja saatavuutta, ihmiset alkaisivat ostaa yksityisiä terveysvakuutuksia.

Hallituksen valmisteleman sote-uudistuksen toteutuminen olisi kestolottovoitto terveysyrityksille. Heti kättelyssä ne saisivat haltuunsa entistä suuremman osuuden sote-palvelujen tuotannosta, ja ironista kyllä, sitä paremmaksi muodostuvat terveysbisneksen voitontaonnan mahdollisuudet, mitä huonommin sote-uudistuksen tavoitteet toteutuvat.

Verovaroin kustannettujen terveyspalvelujen laadun ja saatavuuden heikentyessä kaikki kynnelle kykenevät hankkisivat yksityisiä terveysvakuutuksia turvatakseen itselleen nopean pääsyn hyvään hoitoon. Se olisi kulta-aikaa terveys- ja vakuutusyhtiöille.

TEKSTI MARKKU VUORIO
KUVITUS TUOMAS IKONEN

KOKIJA: Jorma Niiranen aktiivimallin leikkurissa: ”En tämmöistä pelleilyä ala”

Aktiivimalli oli keino näpäyttää työtöntä kynsille, sanoo aktiivimallin leikkuriin joutunut Jorma Niiranen.

Limingassa asuva Jorma Niiranen, 61, ei ole työvoimatoimiston asiakkaana kaikkein yleisin tapaus. Harvalla on yli 40 vuoden yhtäjaksoinen työura takana, kuten Niirasella. Se ei estänyt häntä joutumasta työttömyyskorvausta pienentävään aktiivimallin leikkuriin.

Niiranen ehti olla ansiosidonnaisella työttömyyskorvauksella vajaan vuoden ajan, kun leikkuri 2. huhtikuuta alkaen iski. Päätös ei tullut hänelle yllätyksenä.

– Koska seuraan aikaani, olin tietoinen, millaiset kriteerit oli annettu ja tiesin, etten niitä saavuta.

Hänen mukaansa taloudellista menetystä pahempi oli henkinen kolaus.

– Tuli tunne, että minuun ei enää luoteta, enkä tämmöistä pelleilyä ala.

PITKÄ URA TERÄSTEHTAALLA

Koska jokaisen ihmisen elämäntilanteeseen vaikuttaa henkilöhistoria, kerromme Niirasen tarinan työuran alkuvuosista lähtien.

– Maalaispoikana piti päästä töihin ja autorahaa tienaamaan. Olin letkuapinana (bensiinin tankkaajana) ja kaupassa. Armeijaan menin vapaaehtoisena, että pääsisin pois aiemmin.

– Kun tulin tammikuussa 1977 siviiliin, niin Raahen Rautaruukilla töissä ollut sukulainen sanoi, että siellä tarvitaan miehiä, mene sinne! Minä hain, ja niinhän ne perhana ottivat minut.

– Alussa olin vuorohommissa uunimiehenä. Nuorena sitä tekee kaikkea, mistä saa rahaa. Huomasin, että vuorotyö ei minulle sopinut. Olin väsynyt. En aina tiennyt, mikä päivä on menossa. Mutta sitten pääsin päivävuoroon tekemään käyttömiehen tehtäviä.

Niirasen ura Rautaruukilla pyörittämässä suurta terästuotantoa kesti yli 40 vuotta. Vakituisen työpaikan saanut Niiranen perusti Leena-vaimon kanssa perheen. Työpaikalla ammattiyhdistysliike tempaisi miehen mukaansa.

– Ne haastoivat heti nuoren miehen, että ryhdypä tuohon ja tuohon. Olin osastonluottamusmiehenä kymmeniä vuosia. Työsuojeluasioihin osallistuin ja olin lehteä tekemässä.

– Perhe kasvoi. Kun kahdesta lapsesta jälkimmäinen syntyi parikymmentä vuotta sitten, katsoimme, että pieni elämänmuutos on paikallaan ja muutimme Liminkaan.

Niirasen työmatka piteni 120 kilometriin päivässä, mutta hän kertoo nauttineensa tien päällä olosta ja siitä, että työpaikka ei ollut koko ajan elämässä läsnä.

”Pitäisi käydä ilmaiseksi töissä, eikä lomailla missään. Olen yli 40 vuotta maksanut jäsenmaksuni, eläkemaksuni ja veroni.”

Iän myötä Niirasta alkoivat vaivata kulumavammat. Olkapäitä ja ranteita leikeltiin. Monen operaation jälkeen työnteosta tuli hankalaa, eikä hän entiseen tahtiin pystynyt lapioimaan.

– Kun raskaita hommia joutui tekemään prosessissa, paikat rapistuivat. Huomasin, että työnteko rupeaa olemaan niin hidasta, että nuoret menivät jo ”kahen puolen ohi”.

– Sitten siinä pyöri yksi hyvä tyyppi, joka oli kesälomittajana ja teki pätkiä, jotka aina vain uusittiin, eikä työsuhteen vakinaistaminen edistynyt. Päätin, että kun minulle tulee 60 vuotta täyteen, sanon itseni irti, että poika pääsee töihin.

– Otin karenssit kylmästi vastaan, ja olen ne kärsinyt. Tässä sitä ollaan. Nyt ne meinaavat, että pommitetaanpa vielä tuota äijää, että kestääkö se tätä aktiivimallia. Kyllä minä sillä ajatuksella töistä lähdin, että ansiosidonnaiset riittäisivät siihen asti, että pääsen eläkkeelle.

NÄPÄYTYS TYÖTTÖMÄN KYNSILLE

Niirasen mielestä aktiivimallissa ei ole mitään järkeä, eikä siitä hyödy kukaan.

– Mitä se merkitsee, että pitäisi 18 tuntia tehdä töitä? Kuka siitä hyötyy? Jos on kolme tuntia päivässä jossakin firmassa, niin eihän siinä kerkeä saaman kunnolla edes haalareita päälle. Ruokatunnin ja kahvitunnit juuri pitämään ja käymään saunassa, hän nauraa.

Niiranen arvelee, että mielekäs työ ei aktiivimallissa ole sen perimmäinen tarkoitus.

– Se on selvää tilastojen siivousta ja oman kilven kiillotusta ministereille, jotta nämä saavat sanoa, että ”mehän tässä saatiin työllisyys nousuun.”

Niiranen pitää aktiivimallia yhtenä tapana nöyryyttää työtöntä.

– Tämä on muistutus onnettomalle ihmiselle, joka on työtön, että sinä et ole mitään. Olet aivan nolla ja sinua voidaan näpsäyttää milloin vain kynsille. Sinulle ei kuulu yhteiskunnassa mitään muuta kuin työn teko, jos sitä vain jostakin löytyisi.

Työttömyysaikanaan Niiranen on hakenut työtä, mutta työpaikkaa aktiivisuus ei ole tuottanut.

– TE-toimisto on soittanut kolmen kuukauden välein, ja tässä on oltu hengessä mukana. Ne ovat siellä olleet innokkaina, ja minä olen ollut innokkaana, eli jos sitaatteihin laitetaan, ne ovat niin kuin tarjoavinaan. Tällaiseksi on mennyt tämä maailma.

Työvoimakoulutusta Niiraselle ei ole tarjottu, vaikka miehen asenne opiskeluun on myönteinen.

– Kyllä minä opiskelemaan lähden mielelläni. Vapaa-aikanakin käyn kirjastossa ja käytän somea ja kaikkea, mitä tietokoneelta löytyy.

Opiskelu on Murikan kurssit käyneelle miehelle tuttua, ja kurssitus kiinnostaa.

– Totta kai! Kurssilla me näemme toisiamme. On vertaistukea ja oppii uutta, joka poikkeaa rutiineista. Olisi hienoa käydä vaikka kirjoittajakurssi tai elämänhallintakurssi siitä, miten selviydyn tukiviidakosta. Siinä menisi monta päivää rattoisasti.

TARJOLLA NOLLASOPIMUS

Niirasen kokemukset työnhausta eivät toistaiseksi ole olleet mieltä ylentäviä.

– Hain autonkuljettajaksi. Se olisi ollut autonsiirtelijän homma. Työnä oli ajaa asiakkaiden autoja halliin ja sieltä pois. Rekrytointi vastasi, että haluatko, että siirrämme sinun työnhakusi ja tietosi kolmannelle osapuolelle. Sanoin, että en, minun tiedoillani ei ruveta kauppaa käymään. Ne siirtävät vuokrafirmoille työpaikat. Vuokrafirmoissa työntekijät ovat nollasopimuksella. Olet vain työnhakija, ei sinulle siitä makseta. Lienetkö silloin pois tilastosta?

Puhelinmyyntiä Niiraselle ehdotettiin. Tosin häntä ei siihen palkattu.

– Ei minusta taida sellaisiin hommiin olla. Jos sata ihmistä pannaan puhelinmyyntiin, niin voi olla, että niistä viisi viihtyy ja saa myytyä.

Niiraselle on tullut mieleen sekin kysymys, että mihin täällä hänen kaltaisensa ihminen yleensä töihin pääsee?

– Ryskätöitä ja prosessitöitä en jaksa enää tehdä. Joku asiakaspalvelupäällikön tai henkilöstöpäällikön homma voisi toimia. Mutta minä olen niin ruma ihminen, ettei minusta oikein asiakaspalvelijaksikaan ole, varsinkaan, kun välillä saatan sanoa nassauttaa.

Jorma Niirasen lisäksi työttömäksi joutui myös kaupan kassana toiminut vaimo Leena Niiranen, kun kauppa lopetettiin. Hänkin joutuu aktiivimallin leikkuriin.

”Oikeistovoimat jylläävät. Puhuvat jopa liberalismista, mutta en tiedä onko se vähän liian kallis sana käytettäväksi pelkästä kyykyttämisestä.”

Työttömien mielivaltainen kohtelu harmittaa Niirasta.

– Se on selvä merkki siitä, että oikeistovoimat jylläävät. Puhuvat jopa liberalismista, mutta en tiedä onko se vähän liian kallis sana käytettäväksi pelkästä kyykyttämisestä.

– Me pienituloiset teemme vain töitä tämän yhteiskunnan eteen. Käymme töissä ja kaupassa, joskus menemme lomallekin johonkin muualle, ja yritämme elää normaalia elämää. Näille ei riitä se. Pitäisi käydä vielä ilmaiseksi töissä, eikä käydä lomalla missään. Kun puhutaan maksajasta, niin minäkin olen yli 40 vuotta maksanut jäsenmaksuni, eläkemaksuni ja veroni.

Taloudellinen menetys ei Niirasen mielestä ole hänen kohdallaan yhtä kohtalokas kuin häntä heikommassa taloudellisessa asemassa olevalla työttömällä.

– Ne leikkaavat peruspäivärahaa. Siinä tulee päivässä minun kohdallani semmoinen neljän euron ero. Ansiosidonnaiselle ihmiselle se ei ole mitenkään ratkaiseva. Henkinen kolaus siinä on kovempi. Sillä tavalla meillä on Leenan kanssa hyvin, että tuli uusi osittain varhennettu vanhuuseläke. Sen saa 61 vuotiaana. Ansiosidonnainen korvaus ei vaikuta siihen mitenkään. Me molemmat olemme sen piirissä.

– Aktiivimallin tuoma leikkaus ei meitä taloudellisesti hirveästi koettele, mutta reilua meininkiä se ei ole.

TEKSTI JARI ISOKORPI
KUVAT MARKKU RUOTTINEN