Suomen hallitus lähti tavoittelemaan 75 prosentin työllisyysastetta. Tavoite on karkaamassa, mutta ei välttämättä lohduttoman kauas, uskoo Palkansaajien tutkimuslaitoksen Elina Pylkkänen.
ELINA PYLKKÄNEN Palkansaajien tutkimuslaitoksen johtaja. Työskennellyt aikaisemmin mm. finanssineuvoksena valtiovarainministeriössä, yksikön johtajana Stakesissa ja ekonomistina Ruotsin valtiovarainministeriössä.
Korona on kurittanut Suomea koko kevään. Kauppa kärsii, matkailu kärsii, teollisuus kärsii. Kymmeniätuhansia ihmisiä on irtisanottu ja lähitulevaisuus on sumun peitossa.
Korona on siirtänyt toimistotyöläiset etämoodiin, ja myös Palkansaajien tutkimuslaitos PT:n käytävillä on tyhjää. Tyhjää on ollut myös kalenterissa.
– Normaalisti käymme kertomassa järjestöille työllisyyden ja talouden näkymistä. Ne ovat nyt jääneet, mutta kirjoitushommia on ollut enemmän, kertoo PT:n johtaja Elina Pylkkänen.
Laitos – ja sen johtaja – halusi kuitenkin pitää kiinni tietyistä rutiineista.
– Ennusteryhmällä oli haluttomuutta julkaista jokakeväistä ennustettamme, koska kriisi oli niin poikkeuksellinen. Sanoin kuitenkin, ettemme voi väistää vastuuta, kun muut tutkimuslaitokset heittivät pyyhkeen kehään – meidän on tehtävä sitä, mitä meiltä tässä tilanteessa odotetaan. Meillä täytyy olla aina joku skenaario taloudesta.
Niin hurjaa aikaa kuin elämmekin, pandemia on myös kiinnostava ajanjakso, jossa moni inhimillinen ja yhteiskunnallinen asia heittää häränpyllyä. Poikkeuksellinen aika on herkullista tutkijoille.
– Ei tällaista tilaisuutta varmaankaan tule toiste. Toivottavasti, Pylkkänen hymähtää.
Uskon, että tämä kriisi enemmän yhdistää kuin eriyttää.
TYÖLLISYYSTAVOITE KARKAAMASSA
Koronakriisi löi ilmat pihalle myös hallitusohjelman tavoitteista, ja ne ovat ainakin julkisuudessa jääneet taka-alalle. Monien mielessä tavoiteltu työllisyysaste, 75 prosenttia vuoteen 2023 mennessä, on jo mahdoton saavuttaa.
Elina Pylkkänen ei kuitenkaan pidä sitä aivan toivottomana.
– Tiukoille se menee. Patoutunutta kulutuskysyntää on nyt paljon, joten jos epidemia jäisi yhteen aaltoon, siihen olisi ehkä vielä jotain mahdollisuuksia.
Hän kuitenkin muistuttaa, että PT ei uskonut alunperinkään ylioptimistiseen 75 prosentin tavoitteeseen.
– Arviomme mukaan olisi mahdollista kuitenkin palata noin 73 prosentin lukemaan, joka oli saavutettu ennen kriisiä.
Hallitusohjelmassa on pitkä lista asioita, joiden varaan työllisyysasteen nosto perustuu: ikääntyneiden työllisyyden parantaminen, työvoimapalveluihin satsaaminen, toisen asteen koulutuksen pakollisuus, sotu-uudistukset… Näistä asioista ei voi luopua, vaikka maan agenda olisikin vielä pelkkää pandemiapaniikkia.
– Nämä ovat aivan keskeisiä uudistuksia, joita ei saa missään nimessä jättää tekemättä. Se vasta tuleekin kalliiksi, jos parhaassa työiässä olevista tulee työelämän pudokkaita.
Meillä täytyy olla aina joku skenaario taloudesta.
TUKEA YRITYKSILLE TÄSMÄLLISEMMIN
Jotta työllisyystavoitteita voidaan onnistuneesti jahdata, keskeisimpiin toimenpiteisiin kuuluvat Pylkkäsen mukaan myös julkisen vallan tukipaketit. Niistä on karsittava turha byrokratia ja niiden on osuttava tarkasti kriisistä eniten kärsiville sektoreille.
– Mallia voisi katsoa rohkeammin muista Pohjoismaista. Esimerkiksi Tanskassa tehtiin kymmenien miljardien panostus pakettiin, jossa yrityksille maksetaan 75 prosenttia palkkakuluista. Se olisi yksi tapa pitää yritykset hengissä kriisin yli ja estää työttömyyttä.
Satsaus kannattaisi, koska työttömyyden kulut lankeaisivat kuitenkin yhteiskunnan maksettavaksi.
Koronakriisin alussa yritystukia jaettiin kiireellä niin kunnista, Ely-keskuksista kuin Business Finlandista. Osumatarkkuus oli kauniisti sanottuna varsin vaihtelevaa.
– Oli kiire näyttää, että täältä pesee, hallitus on päätöksentekokykyinen eikä nyt niuhoteta kuten aiemmissa kriiseissä, Pylkkänen sanoo.
Mandaatti tuille saatiin niin oppositiosta, EU:sta kuin globaalisti, joten selusta oli turvattu.
– Mutta kyllähän se oli alussa sekasortoista roiskintaa. Jälkikäteen on tietysti helppo sanoa, mutta esimerkiksi Business Finland oli väärä ja turhan byrokraattinen kanava jakamaan tukia.
VALTTEINA LAATU JA OSAAMINEN
Työllisyys on ainakin toistaiseksi kuopassa, ja pohjaa ei ole vielä edes ehkä nähty. Kesäkuussa Suomessa oli lähes 140 000 koronakriisin takia kokoaikaisesti lomautettua, joista Teollisuusliiton jäseniä noin 26 000. Pahimpien aikojen povataan kuitenkin iskevän teollisuuteen vasta kesän jälkeen.
Pylkkänen rauhoittelee.
– Aika suuri osa teollisuuden tuotteista menee vientiin ja niiden kysyntä ei enää toivottavasti laske, koska keskeiset vientimaamme elvyttävät myös kaikista eniten. Suomi myy sitä paitsi korkeaa laatua, joka tulee painottumaan, kun mietitään tavaratuotannon ekologista kestävyyttä.
Pylkkäsen toimistossa eletään siis suhteellisen toiveikkaissa tunnelmissa. Hän sanoo nähneensä synkempiäkin aikoja.
– Esimerkiksi eurokriisin aikana oltiin hajottamassa historiallista maiden välistä herkkää koalitiota, ja siihen liittyivät yksittäisten maiden välistävedot. Se huojutti meitä enemmän kuin tämä yhteinen pandemia.
Pylkkänen uskoo, että tiettyihin asioihin panostamalla voimme tulla kriisistä ulos vahvempana. Yksi on digitalisaation hyödyntäminen, jossa olemme jo nyt hyviä.
– Toista on jo kriisin aikana harjoiteltu, eli public-private partnership. Siinä julkinen ja yksityinen puoli lyöttäytyvät yhteen, koska molemmilla on sama tavoite, kuten selviäminen kriisistä mahdollisimman vähin vaurioin.
Pylkkänen näkee myös mahdollisuuksia ilmastopolitiikassa, joka on hallituksen asialistalla korkealla.
– Nyt ihmiset ehkä tajuavat paremmin, että ilmastonmuutos tuottaa pahimmillaan vieläkin suuremman globaalin hätäännyksen kuin pandemia.
Tulee kalliiksi, jos parhaassa työiässä olevista tulee pudokkaita.
DUUNARIN VOIMIN NOUSUUN
Suomalaisen yhteiskunnan kyky rajat ylittävään yhteistyöhön on kliseistä kulunein, mutta Pylkkänen nostaa senkin esille. Tällaisissa tilanteissa työntekijöiden ja työnantajien tavoitteet ovat yhteneväiset.
– Keskeisin kilpailukykytekijämme globaalissa markkinassa on työntekijöidemme osaaminen ja vastuullisuus. Suomalainen duunari on työntekijöiden eliittiä, hän sanoo.
– Mutta palkansaaja on palkansaaja vain silloin, kun yrittäjä hänet työllistää. Tämä on yhteispeliä, ja omassa roolissani toivon vähentäväni menneisyyden jyrkkiä vastakkainasetteluja.
Elina Pylkkäsen mukaan työnantajille koronakriisin aikana annettu mahdollisuus lomauttaa työntekijöitä lyhemmällä ilmoitusajalla oli toimenpide, josta hyötyivät lopulta kaikki. Työmarkkinaosapuolet löysivät yhteisen sävelen, ja vaikka joku pelkääkin, että pieni myönnytys työnantajille veisi pikkusormen lisäksi koko käden, se on turha pelko.
– Tämän hetken hätä on yhteinen. Uskon, että tämä kriisi enemmän yhdistää kuin eriyttää.
TYÖLLISYYSASTE
Tilastokeskuksen laskemaan työllisyysasteeseen lasketaan mukaan myös epätyypilliset ja hyvinkin lyhyet työsuhteet, vuokratyö ja erilaiset alustatalouden työt. Haastattelututkimuksessa kysytään, onko ihminen viimeisimmän viikon aikana tehnyt töitä vähintään kaksi tuntia. Eli vaikka työn määrä voi olla hyvinkin pieni, se lasketaan työllisyysasteeseen.
Työelämäprofessori Vesa Vihriälän vetämän ”talousviisaiden” työryhmän ehdotukset Suomen talouden nostamiseksi koronakriisin aiheuttamasta montusta kestävään kasvuun saavat osakseen sekä kiitosta että ankaraa kritiikkiä.
– Olen samaa mieltä Vihriälän työryhmän kanssa siitä, että ensin hoidetaan kriisi ja sen jälkeen elvytetään velkarahalla. Akuutin kriisin aikana yritysten kiinteät kustannukset, kuten vuokrat, tulisi korvata valtion tuilla, etteivät yritykset menisi konkurssiin, Palkansaajien tutkimuslaitoksen tutkimusjohtaja Tuomas Kosonen toteaa.
Hänen mielestään raportin arvio, että julkisen talouden 10 miljardin kestävyysvajetta pitäisi ryhtyä kuromaan umpeen vuodesta 2023 lähtien, olisi kannattanut jättää tekemättä.
– Taloustilanne ehtii elää sitä ennen mahdollisesti paljonkin. Tämän takia on liian aikaista arvioida julkisen talouden tilaa ja pidemmän aikavälin sopeutustoimien tarvetta.
POLITIIKKASUOSITUKSIA MUTUTUNTUMALLA
Vihriälän työryhmän raportissa väitetään, että tuloveroja ei voi korottaa, koska se heikentäisi talouden toimeliaisuutta. Siksi julkisen talouden kestävyysvajetta pitäisi ryhtyä kuromaan julkisia menoja leikkaamalla, rakenteellisilla uudistuksilla sekä kulutus- ja ympäristöveroja nostamalla.
Kososen mukaan raportin politiikkasuosituksissa ei ole huomioitu empiirisen taloustieteen tutkimustuloksia verokorotusten vaikutuksista talouskasvuun eikä muutenkaan syvällisesti analysoitu tilannetta.
– Taloustieteellinen tutkimus ei puolla näkemystä, jonka mukaan tuloverotuksen kiristämisellä olisi suuri negatiivinen vaikutus työllisyyteen, eikä tutkimus tue näkemystä, jonka mukaan tuloverojen kiristäminen olisi haitallista. Tuloverotus on vain yksi valtion talouspolitiikan instrumentti muiden joukossa.
Kosonen arvostelee raporttia myös siitä, että sen politiikkasuositusten vaikutuksia tulonjakoon ei ole otettu huomioon lainkaan.
– Jos julkista taloutta halutaan sopeuttaa sosiaaliturvaa leikkaamalla, muita kuin tuloveroja korottamalla tai “rakenteellisilla uudistuksilla”, jotka yleensä tarkoittavat työttömyysturvan heikennyksiä, suosivat uudistukset isompituloisia, Kosonen arvioi.
Hänen mukaansa raportin tarjoamat lääkkeet kasvattaisivat tuloeroja.
– Kulutusverot kohdistuvat suhteellisesti enemmän pienituloisiin kuten myös tukien leikkaukset. Sen sijaan valtion tuloveron kiristys kohdistuisi enemmän suurituloisiin. Raportin suositukset kuulostavat enemmän poliittisilta kuin tutkimukseen perustuvilta.
Vihriälän taloustyöryhmän mielestä nykyisen tasoisia hyvinvointipalveluita ja sosiaaliturvaa ei ole mahdollista rahoittaa. Pitääkö se paikkansa?
– Hyvinvointivaltiota voidaan pitää yllä, vaikka se vaatisi verojen kiristyksiä, jos niin halutaan. Maailma ei siihen lopu, jos tuloverojen tasoa vedetään pari pykälää takaisin ylöspäin. Jos tuloveroja ja kulutusveroja nostettaisiin laajapohjaisesti niin, aika pienillä verojen kiristyksillä saataisiin miljardeja valtion kassaan, tutkimusjohtaja Kosonen vastaa.
Kriisiajan talouspolitiikan viritykset
Suomen talous on nyt syöksykierteessä. Millä keinoin tästä taantumasta pitäisi pyrkiä ulos?
– Talouden kasvuun kääntämiseen tarvitaan miljardien eurojen suuruinen elvytyspaketti. Meidän mielestämme sen pääpainon tulisi olla julkisissa investoinneissa. Perinteisten infrahankkeiden lisäksi nyt olisi perusteltua panostaa myös ilmastonmuutoksen hillintään sekä koulutukseen ja tutkimukseen. Julkisen velan kasvua ei ole syytä tässä vaiheessa pelätä, SAK:n pääekonomisti Ilkka Kaukoranta linjaa.
Hänen mielestään velkarahaa ei kannata silti tuhlata yleisiin tuloverojen alennuksiin, koska osa rahoista menee kuitenkin säästämiseen.
– Tehokkaampi ja oikeudenmukaisempi tapa tukea ostovoimaa olisi parantaa määräajaksi työttömyysturvaa.
Kaukoranta painottaa, että varsinaisen laajamittaisen finanssipoliittisen elvytyksen aika ei ole vielä nyt.
– Hyvinvointipalvelujen merkitys korostuu kriisin keskellä. Poikkeusolot kasvattavat terveydenhuollon ja lastensuojelun kustannuksia. Siksi yritysten pystyssä pitämiseksi päätettyjen tukien lisäksi valtion tulisi vahvistaa kuntien rahoitusta, jotta tärkeät palvelut ja työpaikat voitaisiin turvata.
TYÖMARKKINOIDEN RAKENTEET HYVÄSSÄ JAMASSA
Vihriälän työryhmän raportti patistaa työmarkkinajärjestöjä uudistamaan työehdoista sopimisen käytänteitä ja purkamaan työmarkkinoiden säätelyä. Sen mielestä Suomen työmarkkinoiden jäykät rakenteet jarruttavat talouden ja työllisyyden kasvua. Kaukoranta muistaa kuulleensa samat marinat työmarkkinoiden suurista ongelmista ja joustojen tarpeesta monta kertaa aikaisemminkin. Hänen mukaansa työnantajajärjestöjen väitteet radikaalien työmarkkinauudistusten välttämättömyydestä perustuvat kuitenkin enemmän mielipiteisiin kuin tutkittuun tietoon.
– Muutama vuosi sitten julkaistun OECD:n raportin mukaan paras työllisyys ja alhaisin työttömyys saavutetaan sellaisissa työmarkkinajärjestelmissä, joissa työehdoista sopiminen on keskitettyä tai koordinoitua.
Kaukorannan mukaan tutkimustiedon valossa näyttää vahvasti siltä, että vahvoihin työehtosopimuksiin ja koordinaatioon rakentuva työmarkkinamalli on paras, kun taas laajan paikallisen sopimisen varaan rakentuva malli on työllisyyskehityksen kannalta huono.
VYÖNKIRISTYKSILLÄ PELOTTELU SYÖ KASVUN EVÄITÄ
Vihriälän työryhmä arvioi, että velkaelvytyksen jälkeen Suomen julkinen talous pitää palauttaa vakaalle pohjalle menojen leikkaamisesta, verojen korotuksista ja työehtojen heikentämisestä koostuvan kipupaketin avulla. Raportin mukaan sen toimeenpanemisen aikataulusta pitäisi pystyä sopimaan jo syksyllä. Kaukoranta on eri mieltä.
– Kriisin keskellä ei kannata tehdä hätäpäissään pitkälle meneviä rakenteellisia ratkaisuja, vaan suuret uudistukset tulee valmistella aina huolella.
Kaukoranta uskoo, että jo pelkkä keskustelu edessä olevista vyönkiristystoimista vaikuttaisi lamauttavasti kulutukseen ja investointeihin, mikä puolestaan heikentäisi kaavailtujen elvytysruiskeiden tehoa.
KENEN LAULUJA TALOUSTYÖRYHMÄN RAPORTISSA LAULETAAN
– Vihriälän työryhmän raportti painottaa, että nyt ei ole menoleikkausten aika, ja että kriisin jälkeen kasvu pitää käynnistää finanssipoliittisella elvytyksellä. Toivon, että poliitikot toimivat näiden ohjeiden mukaisesti, julkistalouden professori Matti Tuomala sanoo.
Hänen mielestään raportin pitkän aikavälin politiikkasuositukset rakentuvat kuitenkin jo ajat sitten paikkansa pitämättömiksi osoitetuille väitteille muun muassa julkisen sektorin oman tuotannon tehottomuudesta.
– Raportin uusliberalismin makuiset linjaukset eivät toki tulleet yllätyksenä. Ovathan sekä Vihriälä että Sixten Korkman markkinauskovaista sanomaa levittävän Elinkeinoelämän valtuuskunnan entisiä toimitusjohtajia, ja myös Bengt Holmström on julistautunut oikeistolaiseksi.
Tuomalan mielestä sitä voi silti pitää erikoisena, että neljää enemmän tai vähemmän oikeistolaista ekonomistia on pyydetty valmistelemaan kasvustrategia vihervasemmistoenemmistöiselle hallitukselle.
VÄHEMMÄN VIISAITA NEUVOJA
Vihriälän työryhmän raportin mukaan talouteen pitää ensin panna vauhtia julkisia menoja lisäämällä, mutta heti kun talous on saatu kasvuun, menoja pitää ryhtyä leikkaamaan tai veroja korottamaan. Tuomalan mielestä raportin tuputtamalle leikkausten tielle lähtemiselle ei ole mitään tarvetta, jos elvytys toimii niin kuin on tarkoitus.
– Kun talous on saatu kohtuulliseen kasvuun, niin se helpottaa nykyistasoisten hyvinvointipalvelujen ja sosiaalietuisuuksien ylläpitoa ja luo edellytyksiä niiden parantamiseen.
Tuomalan mielestä on tarpeetonta lyödä lukkoon sopeutustoimien keinovalikoimaa ja mittaluokkaa vuosiksi eteenpäin.
– Kukaan ei pysty ennustamaan talouden kehitystä vuosien päähän. Sen takia tällaisten tavoitteiden asettaminen on vahingollista talouden kehitykselle. Sopeutustoimista ennalta sopiminen rajoittaisi tarpeettomasti talouspolitiikan mahdollisuuksia tukea työllisyyden kasvua kulloisenkin suhdannetilanteen edellyttämin keinoin.
VELKAA NYKYISTEN JA TULEVIEN SUKUPOLVIEN PARHAAKSI
Valtion velka kasvaa kriisin aikana miljarditolkulla kuukaudessa, ja keskustelu siitä, keiden maksettavaksi velkavuori lopulta jää, käy kuumana.
– Vihriälän työryhmän raportissa toistetaan väärinkäsitystä, jonka mukaan nyt elävät ihmiset ottaisivat lainaa pelkästään lastemme kustannuksella.
Tuomala muistuttaa, että tosiasiassa suurinta osaa nyt otettavista veloista tulevat maksamaan jo elossa olevat ihmiset. Hänen mukaansa velan kasvua ei ole syytä kauhistella niin kauan kuin rahat käytetään talouden kehitystä lyhyellä ja pitkällä aikavälillä tukeviin julkisiin investointeihin.
– Valtio saa lainaa olemattomalla korolla, ja tällä hetkellä edes euroalueen jäykät alijäämäsäännöt eivät ole esteenä järkevän talouspolitiikan harjoittamiselle.
Tuomalan mielestä velkaelvytyksessä suurimmat panostukset tulisi panna nykyisten ja tulevien sukupolvien elämänlaatua parantaviin kohteisiin, kuten koulutukseen, tutkimukseen, hyvinvointipalveluihin ja ilmastonmuutoksen hillitsemiseen.
Suomalaisten juomiskulttuuri on edelleen itäistä ja pohjoista Eurooppaa: kerralla ja paljon. Myös työelämässämme on paljon alkoholiongelmaisia. Riippuvuuteen ajautuvia olisi vähemmän, jos meidän kaikkien alkoholin kulutus laskisi.
”Me olemme osa itäistä ja pohjoista juomiskulttuuria, jonka näkyvä ja kuuluva osa humala on. Suomalaisten juominen on eurooppalaista keskitasoa. Mutta se ei ole vähän. Eurooppa on maailman tilastohuippu, toteaa THL:n tutkimusprofessori Pia Mäkelä.
Suomalaisten alkoholinkulutus on 1960-luvun alkuun nähden 3,5-kertaistunut. Vuosien 2005 ja 2007 huippulukemista eli 12,7 litrasta henkeä kohden on tultu kuitenkin vähitellen alaspäin. Nyt suomalaiset juovat 10 litraa alkoholia vuodessa.
– Tuskinpa kukaan kaipaa rankinta ”viideltä saunaan ja kuudelta putkaan” -kulttuuria, mutta nyt on saatu lisäksi jatkuvan alkoholinkäytön haitat. Humalajuomisenkaan haitat eivät ole kadonneet kokonaan.
Mäkelä viittaa tällä kroonisiin sisäelinsairauksiin. Suomessa on esimerkiksi tuhatkunta alkoholin aiheuttamaa maksasairauskuolemaa vuodessa. Naisten juominen on lisääntynyt aiempaan verrattuna, samalla myös alkoholisairaudet. Tilastollisesti niin väärinkäyttö kuin sairaudetkin ovat edelleen erityisesti miesten laji.
– Maailmanlaajuisesti tästä ei liene ainuttakaan poikkeusta. Miehillä on muukin riskikäyttäytyminen, esimerkiksi tapaturmiin joutuminen, yleisempää kuin naisilla, Mäkelä toteaa.
ALAIKÄISET VÄHENTÄNEET, ELÄKELÄISET LISÄNNEET
Poliisin tilastojen mukaan pahoinpitelyjen määrä myötäilee tiiviisti alkoholin kokonaiskulutuksen laskua ja nousua.
Alaikäisten humalahakuinen juominen on Mäkelän mukaan ”radikaalisti” vähentynyt, eläkeläisten juominen, lähinnä se tissuttelu, taas lisääntynyt. Kokonaistilanne herättää tutkijassa kuitenkin toivoa.
– Ehkä en menisi huoli edellä suomalaisten juomisessa. Olemme päässeet aika hyvään tilanteeseen kulutuksen huippuvuosiin nähden. Olen toiveikas, että tämä kehitys saadaan jatkumaan.
Alkoholin haittojen kitkemiseksi on koko kansan juominen saatava maltillisemmaksi.
– Terminaalivaiheessa oleva alkoholisti erottuu joukosta. Mutta he ovat olleet pitkän prosessin alussa ”meitä”, aivan tavallisia työssä käyviä suomalaisia, Mäkelä alleviivaa.
Vaikka alkoholin käyttöä määrittelevät aina myös kulttuuri ja arvot, on rakenteilla oma tehtävänsä.
– Tutkimuksissa on hyvin kattavasti todettu, että alkoholin taloudellinen ja fyysinen saatavuus, eli miten helpolla tai halvalla alkoholia on tyrkyllä, vaikuttaa juotuihin määriin ja haittoihin. Helpoin tapa vähentää suomalaisten ajautumista alkoholisteiksi on se, että vähennämme käyttöä kautta linjan.
Suomi ei ole ainutkertainen poikkeus rajoittaessaan alkoholin myyntiä, Mäkelä muistuttaa. Yhdysvaltojenkin monissa osavaltioissa on erilaisia alkoholimonopoleja. Mäkelä pitää Alkon monopolin jatkamista hyvänä kansanterveyden kannalta. Hän ei usko, että viinejä voitaisiin myydä ruokakaupoissa ilman että väkevienkin juomien monopoli samalla murtuisi.
Päihdeohjelma – oiva työkalu käyttöön!
– Vanha hyvä työkalu työpaikoille on päihdeohjelma. Mutta siihen on otettava alkoholin ohella mukaan myös huumaavien, laillisten lääkeaineiden ja laittomien huumeiden käyttö.
Teollisuusliiton sosiaali- ja työympäristöasiantuntija Marjut Lumijärvi toteaa, että useimmat alkoholistit ovat Suomessa mukana työelämässä. Alkoholi on siinä mielessä salakavalampi kuin laittomat huumeet, että alkoholin väärinkäyttäjä pystyy pysymään työkuntoisena pidempään. Huumaavien, laillisten lääkeaineiden väärinkäyttäjät sijoittuvat oireilussaan johonkin noiden kahden väliin.
Diagnoosia päihderiippuvuudesta ei työpaikalla kukaan voi tehdä, mutta apua ja tukea pitää antaa. Työkaverin yksi suora kysymys voi olla koko prosessin lähtölaukaus.
– Raitistuneista suurin osa vastasi eräässä tutkimuksessa raitistumisensa ensimmäiseksi sysäykseksi sen, että työkaveri kysyi: Mitä sinulle kuuluu? Se sai ajattelemaan.
Työsuojelutoimikunnassa yhdessä laadittu päihdeohjelma kirjaa selkeästi kaikkien vastuut, määrittää työpaikan alkoholikulttuurin ja luo ihannetilanteessa verkoston päihdeasiamiehistä eli tukihenkilöistä, joina luottamusmiehet ja työsuojeluvaltuutetut voivat tietenkin toimia.
Kun keskustelun alkuun on päästy, on oltava – useimmiten yhdessä työterveyshuollon kanssa – opastus hoitopolun päähän. Lumijärvi huomauttaa, että eihän tämä voi mennä alkoholista eroon yrittävän kannalta näin:
– ”Juon sen aikaa, kunnes minut irtisanotaan.” Yritän itse aina puhua siitä, että ei pidä hirttäytyä yhteen hoitomuotoon. Markkinoilla on paljon yksityisiä, kaupallisia palveluntarjoajia, ja valitettavasti moni firma on jopa tehnyt sopimuksen hoidoista vain yhden kanssa. Mutta saahan diabeetikkokin repsahtaa. Juopot ovat ainoa potilasryhmä, jolla ei ole oikeutta valita. On oltava mahdollisuus valita itselle sopiva hoitomuoto, Lumijärvi vaatii.
Luottamushenkilöillä voi olla tukemisen ohella erityistehtävänä vahtia, ettei hoitoon, avo- tai laitoshoitoon, lähtevän työsuhde tai palkanmaksu katkea, jos näin on ohjelmassa määritelty.
SUOJAAKO TARKKAAVAISUUS, MENIKÖ TESTAUS VILLIKSI?
– Meidän liittomme jäsenillä ei taida olla varaa olla krapulassa tai tarkkaamaton. Meidän aloillamme on paljon erityistä tapaturman vaaraa aiheuttavia töitä.
Lumijärvi moittii työnantajien taipumusta laajentaa huumausainetestien käyttöä, vaikka päihdeohjelmassa on määriteltävä ne työtehtävät, joiden vaarallisuus oikeuttaa testaamaan tuon työn tekijöitä.
– Testaaminen on paljon villimpää kuin laki sallii. Vain se työhön valittu testataan. Ja muut voimakkaan epäilyksen perusteella.
Puhalluttaminen on myös määriteltävä päihdeohjelmassa, samoin oikeus paikalla olemiseen.
– Väärät positiiviset ovat aina mahdollisia. Ja jos kaikki näkevät, että nyt mittari värähtää, kyseessä voi olla maineen menetys.
”NORMIEN PURKAMINEN” JA SEN SEURAUKSET
Lumijärvi arvostelee Sipilän hallituksen toimia.
– Kauppojen aukiolojen vapauttaminen on minusta surullinen asia. Se ei lisännyt vakituista työtä, vain silpputyötä vuoroissa. Tämä tarkoittaa aina perheiden yhteisen ajan vähentymistä. Ja vuorotyön lisääminen yhdellä alalla lisää aina vuorotyötä myös muualla, esimerkiksi päivähoidossa ja liikenteessä. Perheen yhteinen aika tukisi kuitenkin jaksamista.
– Jo nyt tämä kaikki näkyy, sillä yksi kolmasosa ihmisistä ei sovi vuorotyöhön ollenkaan, yksi kolmasosa kipuillen ja yksi kolmasosa sopeutuu. Unihäiriöt ovat tutkimusten mukaan lisääntyneet.
Teollisuudessa on nykyisin tavattoman paljon ja monimutkaisia työvuorojärjestelmiä, Lumijärvi huomauttaa. Hän korostaa, että ammattiyhdistysliikkeen tärkeimpänä tavoitteena on hyvien työehtosopimusten solmiminen.
– Hyvä työehtosopimus on perusta, minkä pohjalta toimia. Luottamusmiehet ovat työntekijöiden edustajia, joita liitto voi tukea. Luottamusmiehet voivat ehdottaa juuri sitä hyvän päihdeohjelman tekemistä ja ajaa yhteiskunnassa sitä, ettei sosiaali- ja terveydenhuollon resursseja viedä pois – että on päihdehoitoja, joihin voi ohjata.
VAIKENEMINEN RAIVAA TILAA ALKOHOLILLE
– Vaikeneminen ei ole välittämistä. Huolen pitämistä on se, että kysyy: ”Miten sinulla menee?”, sanoo Ehyt ry:n kouluttaja Timo Nerkko.
Nerkko vetää Huugo-ohjelmaa Ehyt ry:ssä. Järjestön edeltäjien juuristoa voi löytää myös työväenliikkeen raittiusaatteesta. Nerkkokin painottaa yrityksen hyvän päihdeohjelman tärkeyttä.
– Ketään ei syyllistetä, ketään ei moralisoida, vaan alkoholista voidaan keskustella yhtä itsestään selvästi kuin nyt keskustellaan käsien pesusta, Nerkko suosittelee.
Taukopaikan pöydältä voi löytyä vaikka painettuja Huugo-kosteusmittareita tai kännykkään voi ladata OttoMatti-sovelluksen, joka laskee nautitut annokset samoin kuin rahankulun. Erilaisten esitteiden kautta voi luontevasti aloittaa keskustelun alkoholin käytöstä ja sen järkevistä rajoista.
– Yrityksellä ja työnantajalla on oltava selvä linja. Pikkujouluissa tai muissa yhteisissä tilaisuuksissa tarjotaan vain pari lasillista viiniä ruoan kanssa, jos yrityksen päätös on, että alkoholia voidaan tarjota. Sen jälkeen ei jaella ilmaisia drinkkilippuja, eikä esimies avaa piikkiä.
– Monet eivät halua edes tulla yhteisiin tilaisuuksiin, jos joutuu seuraamaan känniin itsensä juovien rasittavaa käytöstä. Työnantajan on taattava kaikille viihtyisät ja turvalliset tilaisuudet, Nerkko painottaa.
Työpaikkojen puhallutuksista ja huumetesteistä Nerkko sanoo, että ne luovat tiedon siitä, että ”meidän työpaikalle” eivät päihteet kuulu. Mutta ovatko ne luokkakysymys?
– Niin, harvalla toimistolla työntekijä voi aiheuttaa uhkaa ympäristölle, taloudelle tai ihmisille, kuten huumaustestin tekemiseen vaaditaan. Yhdenvertaisuuden kannalta tämä on ongelmallista. Voidaan olla hyväksymässä testit, kunhan niitä ei tehdä itselle.
HOITOKIN LIENEE LUOKKAKYSYMYS
– Kun olet tarpeeksi varakas, voit lähteä kesälomalla toisten yritysjohtajien perustamaan hoitolaitokseen, jossa hoito maksaa 10 000 euroa. Kukaan ei saa välttämättä tietää asiasta mitään.
Nerkko arvostelee rajusti sitä, että alkoholismista ja huumeista kärsivien vierotushoidot on kilpailutettu. Kunnallista laitoshoitoa on äärimmäisen vähän tarjolla.
– Peruspalveluja ei mielestäni saisi kilpailuttaa. Kilpailutus tulee lopulta paljon kalliimmaksi yhteiskunnalle. Esimerkiksi Helsingissä hoito on vain lääkkeiden jakamista. Meillä on ylipäänsä liian luja usko lääkeaineelliseen hoitoon. Meidän pitäisi paljon perusteellisemmin keskustella siitä, että lääkitys ei ole ainut hoitomuoto. Mutta nyt terapiat voivat olla kiven alla, Nerkko toteaa.
Psykoterapiaa ja sosiaalista tukea antava, ensi alkuun kalliilta vaikuttava, mutta esimerkiksi nuoren huumeiden käyttäjän takaisin työelämään saattava kuntoutus, on Suomelle halvin vaihtoehto.
VALTAKUNTA VÄÄRÄLLÄ KURSSILLA
Aina auki -yhteiskuntamme on jo itsessään terveydelle vaarallinen, sillä ihminen on päivä- eikä yöeläin. Nerkko pitää ihmisen hyvinvoinnin kannalta vaarallisena sitä Suomen ottamaa kurssia, että kaiken pitäisi olla saavutettavissa – ja kai ennen kaikkea kulutettavissa – yötä päivää.
Työn yksitoikkoisuudesta tai sopimattomasta vuorotyöstä voi syntyä lisästressiä, ja alttius päihteiden väärinkäyttöön samoin kuin myös peliriippuvuuteen on luotu.
Työnantajan pitäisi Nerkon mielestä yrittää järjestää työntekijöille harrastus- tai kuntoiluryhmiä, jotka sopivat tiettyä vuoroa tekeville vuorotyöläisille.
– Ei vain lapsilla, vaan myös aikuisilla pitäisi olla oikeus yhteen mielekkääseen harrastukseen, Nerkko naurahtaa – mutta on aivan tosissaan.
”Kaipaan kovasti julkisiin työvoimapalveluihin palveluasennetta”, sanoo työttömien aseman parantamiseksi työtä tekevä Tatsin toiminnanjohtaja Jouni Gustafsson.
JOUNI GUSTAFSSON Toiminut vuodesta 2007 Työttömien ay-jäsenten tukiyhdistys TATSIn toiminnanjohtajana. Gustafsson on aikaisemmin työskennellyt mm. Kiljavan opiston ETMO – Monikulttuurisuus voimavarana työyhteisössä -projektin koordinaattorina. www.tatsi.fi
”Korona toi lomautuksen tai työttömyyden satojen tuhansien elämään yhtäkkiä. Siihen pitää vastata nopeasti. Mutta muistetaan myös ne, jotka ovat olleet jo ennen koronaa työttöminä, jopa pitkäaikaistyöttöminä, tai nuoret, jotka eivät koskaan ole päässeet työelämään. Heillä on suuri riski jäädä koronan jälkeen paremmin työllistyvien jalkoihin.
Jouni Gustafsson on seurannut työttömien aseman kehitystä 13 vuotta. Hänen mukaansa työttömyysturvajärjestelmään on rakennettu epäluottamuksen ilmapiiri, joka vieläkin näkyy palvelussa.
– Tärkeintä on ollut valvoa työtöntä, ettei hän käytä väärin työttömyysturvaa. Työvoimapalveluissakin on ollut tärkeämpää valvonta kuin työttömän palveleminen.
– Surullista on se, että palveluilta on vähennetty resursseja. Varmasti ei ole yksittäisten työkkärin ihmisten vika, että he eivät pysty palvelemaan. Heillä vain ei ole aikaa eikä resursseja auttaa.
– Toivon työttömien kanssa työskenteleville, että heille olisi kunnia-asia palvella työtöntä parhaalla mahdollisella tavalla.
Gustafssonin mielestä ihmisten vuorovaikutus kannattaa mieluummin rakentaa luottamuksen kuin epäluottamuksen varaan.
– Aina löytyy niitä, jotka käyttävät järjestelmää väärin, mutta he ovat äärettömän pieni joukko, eikä koko järjestelmää pidä rakentaa sen pohjalle.
Gustafssonin mukaan epäluottamuksen idealle ja politiikalle on rakennettu aktiivimalleja ja muita samankaltaisia järjestelmiä.
– Toivottavasti nykyinen hallitus keskittyy siihen, miten työttömiä pystytään auttamaan ja palvelemaan. Pelkään, että vanha asenne on niin syvälle iskostunut, että jos homma ei heti lähde toimimaan, ruvetaan jälleen asettamaan sanktioita.
Toivottavasti hallitus keskittyy työttömien auttamiseen.
”KAIKKI MUUT TUNTUVAT TIETÄVÄN PAREMMIN”
– Lehtiä lukiessa on tuntunut, että työttömien asioista tietävät muut paremmin kuin työttömät itse. Liikepankkien johtokunnan jäsenet Ruotsista huutelevat, että miksi työttömät eivät mene töihin!
Gustafsson haluavaa nostaa työttömien oman äänen nykyistä paremmin esiin yhteiskunnallisessa keskustelussa.
– Sitä ei hirveästi kuulu. Mutta säännöllisesti tulee uutisointeja, joissa yrittäjä avautuu, hänellä olevan avoimia työpaikkoja, mutta ei yhtään hakijaa. Saadaan synnytettyä fiilistä, että työttömät ovat laiskoja ja työtä vieroksuvia.
– Tällaisilla uutisilla saadaan aikaan mielikuva, että meillä on liian hyvä sosiaali- ja työttömyysturva, ja työttömiä eivät työt kiinnosta. Näen, että tällä toiminnalla on päämäärä. Kun tarpeeksi kauan toitotetaan, saadaan ihmisten mieli kääntymään.
Gustafsson ei hyväksy työttömiä syyllistävää ajattelua. Täyttämättömien työpaikkojen taustalta löytyy yleensä muu syy kuin työttömän haluttomuus ottaa työtä vastaan.
– Johtuu esimerkiksi työolosuhteista tai huonosta johtamisesta, että jollekin alalle tai työpaikkaan ei saada tekijöitä. Lähtökohtaisesti kaikki ihmiset varmaan haluavat kelpo toimeentulon ja työtä, jossa pääsee toteuttamaan itseään. Kun työttömiltä kysyy, mitä he tarvitsevat, niin he sanovat, että työtä.
– Monilla aloilla on sekä työvoimapulaa että työttömyyttä. Työn ja tekijöiden kohtaamattomuus johtuu usein koulutuspoliittisista ongelmista. Joillekin aloille ei ole koulutettu tarpeeksi väkeä, alat eivät ole olleet houkuttelevia. Pitää miettiä, mistä se johtuu. Jos esimerkiksi palvelualalla ei ole tarpeeksi tekijöitä, ovatko siellä palkat ja palkkiot riittävät työhön nähden?
Työttömien omaa ääntä yhteiskunnassa on tärkeää vahvistaa.
TYÖTTÖMYYDEN VOI KÄYTTÄÄ TEHOKKAASTI
Gustafssonin mukaan jotkut mieltävät työttömyyden toimettomuutena.
– Mutta ei se sitä tarkoita. Osa työttömistä on aktiivisia esimerkiksi vapaaehtoistyössä, kansalaistoiminnassa, harrastustoiminnassa tai oman hyvinvointinsa kehittämisessä. Työttömyyden aikaa voi käyttää tehokkaasti. Mutta valitettavasti osa, ja ehkä isompi osa miehistä, jää paikalleen. He tekevät sen välttämättömän, mitä pitää, eikä paljon muuta.
Pieni osa on saattanut hänen mukaansa lannistua toistuvien työelämässä tai työnhaussa koettujen pettymysten takia. He ovat menettäneet intonsa hakea töitä ja alistuvat osaansa. Kyse ei ole kuitenkaan enemmistöstä.
– Suurin osa haluaa maksaa vuokransa, elättää lapsensa ja elää aktiivista elämää. Se vaatii rahaa. Työttömiä ei voi kohdella yhtenä ryhmänä, vaan heissä on ihmisiä laidasta laitaan. Erilaisia räätälöityjä juttuja pitää olla tarjolla.
MONESTI HEIKOIMMASSA ASEMASSA MIEHET
Gustafsson kantaa erityistä huolta miesten työttömyydestä.
– Heillä työttömyyden aiheuttamat ongelmat ovat todistetusti syvempiä kuin naisilla. Miehillä ei ole väyliä purkaa pahaa oloa ja kysellä apua. Perinteisiä keinoja ovat alkoholi tai vastaavat, ja se ei ole viisasta. Pitää löytää miestyönäkökulma työttömyyden hoidossa.
Ongelmaan on tartuttu Tatsissa perustamalla miesten ryhmiä.
– Niissä on mukana myös meiltä työntekijöitä, jotta voimme omalla taidollamme yrittää vastata kysymyksiin. Ennen kaikkea on tärkeää, että ihmiset saisivat vertaistukea.
Työttömiä ei voi kohdella yhtenä ryhmänä.
TARVITAAN RINNALLAKULKIJOITA
Tatsi on ammattiyhdistysliikkeeseen kuuluvien työttömien palvelujärjestö, joka järjestää muun muassa koulutusta, kurssitusta ja hyvinvointilomia.
– Niissä on mahdollista saada tietoa elämänhallinnasta, työn hakemisesta, mutta tietysti myös virkistäytyä ja kohdata toisia ihmisiä. Meillä on muun muassa Teollisuusliiton työttömille nuorille hyvinvointijaksoja.
– Työttömät tarvitsevat, että joku ammattiliitosta tai ammattiosastosta kannustaa heitä. He kaipaavat kanssakulkijoita. Toivon, että he keskenäänkin jakavat kokemuksia siitä, miten pitää itsensä kunnossa niin fyysisesti kuin henkisesti työttömyyden kohdatessa.
”OIKEAA JA VAIKUTTAVAA TYÖTÄ”
– Olen aina halunnut tehdä töitä niiden hyväksi, joilla menee heikommin. Pidän tärkeänä työttömien edunvalvontaa. On tarpeen järjestää sellaista toimintaa, joka auttaa heitä työllistymään, eikä työttömyys aiheuta niin suurta vahinkoa, kuin se muuten saattaisi aiheuttaa, sanoo Gustafsson.
– Työtön on samalla lailla ihminen kuin muut ja tarvitsee palveluita, että pääsee töihin. Lisäksi hän tarvitsee henkisiä virikkeitä, että hän pysyy virkeänä, työnhakukykyisenä, voimissaan ja aktiivisena.
Gustafsson sanoo 13 vuoden työn työttömien kanssakulkijana antaneen mieleenpainuvia kokemuksia.
– Siksi tätä teen, kun olen nähnyt, että työ auttaa ihmisiä eteenpäin. Joskus joku nuorempi ihminen on sanonut, että nyt on eka kerta, kun joku kuuntelee. Se on hieno asia. Ihminen jaksaa jatkaa, kun tuntee tekevänsä jotain oikeaa ja vaikuttavaa työtä.
Tiedämme, että tupakka on vaaraksi ihmisen terveydelle. Sitä ei monikaan tiedä, että tupakka on vaaraksi maapallon terveydelle. Tupakka köyhdyttää viljelijät ja viljellyn maan. Saasteet ja sairaudet jäävät kehittyviin maihin, satumaisen suuret voitot menevät teollisuusmaiden tupakkayhtiöille.
17.6.2020
”Kaikista kahvin ja teen kaltaisista, myyntiin viljellyistä kasveista tupakka eroaa kolmella ratkaisevalla tavalla. Ensinnäkin Virginia-tupakkalajin lehtien tuotanto vaatii valtaisat määrät polttopuuta, jota saadaan lähinnä metsiä hakkaamalla. Toiseksi tupakka on myrkyllinen kasvi aiheuttaen vakavan nikotiinimyrkytyksen tupakan viljelijöille ja tupakkapelloilla työskenteleville. Kolmanneksi tupakkaa viljellään, jotta siitä voidaan valmistaa riippuvuuden aiheuttavaa tuotetta, joka on äärimmäisen vaarallista sitä kuluttavan henkilön terveydelle.”
”Useimmiten viljelijät tai paikalliset taloudet eivät hyödy tupakan myynnistä, vaan hyödynsaajina ovat monikansalliset suuryritykset ihmisten hengen, elannon ja kehityksen kustannuksella.”
Lainaukset ovat peräisin kahdesta perusteellisesta tupakkaraportista, tekijöinä Maailman terveysjärjestö WHO ja saksalaisten kansalaisjärjestöjen ryhmä.
Suomen Ash ry on valtakunnallinen kansanterveysjärjestö ja tupakkapolitiikan asiantuntija. Näin toiminnanjohtaja Mervi Hara kertoo tupakasta kasvina:
– Tupakka on kasvina ravinnesyöppö, ja se köyhdyttää pellon nopeasti. Tupakalle joudutaan raivaamaan aina uusia peltoja metsiä kaatamalla, eikä tupakan köyhdyttämiä peltoja voida käyttää muiden kasvien viljelyyn. Puita hakataan myös tupakanlehtien kuivattamiseen ja niitä laatikoita varten, joita tarvitaan tupakanlehtien varastoimiseen ja kuljettamiseen. Metsäkato johtaa eroosioon ja lopulta aavikoitumiseen.
Yhteen tonniin kuivaa tupakkaa menee aina 7,8 tonnia puuta. Alhaisen ja keskitulon maissa joka vuosi arviolta 200 000 hehtaaria luonnonmetsiä raivataan tupakan viljelyyn ja tupakanlehtien kuivaamisprosesseihin. Yhden askin polttaminen päivässä merkitsee joka vuosi 24 puun hakkaamista.
Tupakan viljely on pääasiallinen metsäkadon syy esimerkiksi maailman suurimpiin tupakantuottajiin kuuluvissa Malawissa, Zimbabwessa ja Filippiineillä.
Malawi on yksi niistä köyhistä Afrikan maista, joissa metsiä kaadetaan tupakan kuivaamiseksi. Tupakkayhtiön naistyöntekijä on kuvattu Kasungun maakunnassa.
– Tupakkayhtiö lainaa rahaa siemeniin, lannoitteisiin ja kasvismyrkkyihin. Kun muita ostajia ei tupakanlehdille ole, joutuu maanviljelijä myymään satonsa tupakkayhtiölle siihen hintaan, mitä tupakkayhtiö tarjoaa, Hara toteaa.
– Maanviljelijän on pakko ottaa uutta lainaa selviytyäkseen vanhasta. Tupakka vaatii erittäin herkkänä kasvina paljon työtä. Näin myös lapset joutuvat tekemään töitä pelloilla vanhempiensa kanssa, eivätkä he pääse kouluun. Kun kouluun ei pääse, köyhyyden kierre jatkuu sukupolvesta toiseen.
BAT:n eli British American Tobaccon tai Philip Morrisin tapaisten tupakkayhtiöiden väitteistä huolimatta tupakka ei tuo vaurautta viljelijöilleen tai sitä tuottaville valtioille. Suuri tupakantuottajamaa Tansania yhdessä jo mainittujen Malawin ja Zimbabwen kanssa kuuluvat maailman köyhimpiin maihin, joissa merkittävä osa väestöstä on aliravittua. Kymmenestä eniten tupakkaa tuottavasta maasta kaikkiaan kuudessa on sama tilanne.
Tupakkapelloilla työskentely aiheuttaa nikotiinimyrkytystä, sillä tupakanlehtien nikotiini imeytyy ihon kautta elimistöön.
– Nikotiinimyrkytyksen oireita ovat huimaus, oksentelu ja päänsärky, Hara kertoo.
Lapsityövoiman käyttö on hyvin yleistä. Malawissa arviolta 30 prosenttia tupakkatilojen työvoimasta on lapsia, jotkut heistä jopa vain 5-vuotiaita. Tupakanviljelijöiden lapset kärsivät muita useammin kasvun hidastumisesta.
MYRKKYJÄ MAISSA, MERISSÄ – JA IHMISISSÄ
Tupakasta on todettu, ettei se hyvin vaateliaana kasvina ole kovin yleinen luonnossa. Tämä on perussyy siihen, että tupakan viljelyssä käytetään isoja määriä keinotekoisia lannoitteita ja erilaisia tuholaismyrkkyjä. Nämä puolestaan saastuttavat ja köyhdyttävät maata myös tupakkatilojen ympäristössä. Tupakan viljeleminen aiheuttaa maaperän happamoitumista ja myrkyttymistä, samoin makeiden ja merivesien myrkyttymistä ja rehevöitymistä.
Tupakkaa viljelevät, köyhät ja kouluttamattomat pientilojen omistajat sen enempää kuin isompien tilojen työntekijät eivät useinkaan ole tietoisia maatalousmyrkkyjen vaarallisuudesta. Ja vaikka he olisivatkin, heillä ei ole välttämättä mahdollisuutta käyttää suojavarusteita työssään.
Hara huomauttaa, että tupakan viljelyssä käytetään monia Euroopan Unionin viljelymailla jo kiellettyjä tai käytöltään voimakkaasti rajoitettuja aineita, esimerkiksi karbamaatteja. Niiden vaikutus hermostoon on samanlainen kuin organofosfaateilla, joista pahin tunnetaan hermomyrkky sariinina.
Tupakkakasvin lehdistä imeytyy nikotiinia suoraan ihon kautta elimistöön aiheuttaen myrkytysoireita. Malawissa voi nähdä imeväisikäisiä lapsia keskellä myrkyllisiä tupakkaviljelyksiä, kun heidän äitinsä tekee pellolla töitä.
Suomalainen valvontaviranomainen Evira (nykyinen Ruokavirasto) on todennut: ”Organofosfaateilla on havaittu riittävästi haittavaikutuksia useimpien ryhmän aineiden poistamiseksi markkinoilta. Organofosfaatit ovat kuitenkin tehokkaita insektisidejä ja niiden käyttöön on olemassa suuri houkutus. Lisäksi monissa kehittyvissä maissa organofosfaatit ovat edelleen keskeisiä torjunta-aineita.” (Insektisidi tarkoittaa hyönteismyrkkyä.)
Myrkkyjen aiheuttamat sairastelut ovat yleisiä tupakkaviljelmillä, mistä seuraa myös mielenterveyden ongelmia. Esimerkiksi Brasilian suurissa tupakkamaakunnissa tupakanviljelijöiden on nähty ajautuvan itsemurhiin kemikaalimyrkytyksistä johtuvien psyykkisten ongelmien takia.
– Sairaudet kuormittavat kehittyvien maiden terveydenhuoltoa, eivätkä tupakkayhtiöt kanna mitään vastuuta tästä sairastelun taakasta, Hara huomauttaa.
”JÄLJELLE JÄÄ ELEFANTTIRUOHO…”
– Sambian eteläinen provinssi kuuluu aavikoitumisvyöhykkeeseen. Etelää kohti mentäessä metsän korkeus alenee metristä kahteen metriä jokaisella 100 kilometrillä. Maastopaloja on joka vuosi, eikä siinä sen jälkeen voi oikeastaan kasvaa mitään, lopulta jää jäljelle elefanttiruoho.
Näin kertoo kansainvälisen toiminnan asiantuntija Seppo Karppinen SASKista eli Suomen Ammattiliittojen Solidaarisuuskeskuksesta. Tupakan viljely on eroosion ja aavikoitumisen suurin aiheuttaja. Karppisen kokemukset Sambiasta ovat 1990-luvun työmatkoilta toisen järjestön palveluksessa, mutta hänen lausuntonsa vahvistaa edelleen tuoreessa sähköpostihaastattelussa tuolloinen yhteistyökumppani, Emmanuel Mutamba. Nykyisin Mutamba on yksi Sambian Green Living Movement -kansalaisjärjestön johtajista.
– Sambiassa metsää hävitetään joka vuosi 276 000 hehtaaria. Suurimpana syynä on polttopuun tarve tupakanlehtien kuivaamiseen, Mutamba kertoo.
– Hallitus pitää tupakkayhtiöitä maan bruttokansantuotteen kasvattajina ja hyvinä veronmaksajina. Hallitus ei muista tupakanviljelyn ehkä synkintä puolta eli sitä, että lapset tekevät töitä tupakkapelloilla, mikä voi vaarantaa lasten terveyden. Sambian työlakeja on muutettava niin, että lapsityövoiman käytöstä tulee laissa rangaistava rikos, Mutamba vaatii.
Valistuskampanjoilla pitäisi etenkin nuoret sambialaiset saada tajuamaan tupakoinnin terveysvaarat. Näin maan oma savukkeiden kulutus ja samalla tupakanviljely saataisiin vähenemään. Tupakanviljelijöille pitäisi Mutamban mielestä puolestaan antaa sellaista taloudellista tukea, että he voivat siirtyä nikotiinin tuotannosta ravinnon tuotantoon.
Tupakantumpeissa on muovia ja myrkyllisiä kemikaaleja, kuten kadmiumia, arsenikkia ja lyijyä. Luontoon heitetyt tumpit eivät maadu. Niiden sisältämät myrkyt kulkeutuvat lopulta vesistöihin ja maaperään, ja planktonia syövien eliöiden kautta ravintoketjuja pitkin eläimiin ja ihmisiin.
Maailmanlaajuisesti tupakantumppeja heitetään pois 4,5 biljoonaa kappaletta. Suomessa tupakantumppeja syntyy vuosittain noin 3 miljardia kappaletta. Suomalaisten merenrantojen ja kansallispuistojen yleisin roska on tupakantumppi.
– Vastuu haitoista kuuluu tupakkateollisuudelle, mutta nyt se vain kerää voitot. Jätelain vaarallisen jätteen määritelmä soveltuu tupakan tumppeihin, koska ne ovat terveydelle ja ympäristölle vaarallisia. Tumpit tulisi saada mukaan jätelain tuottajavastuun piiriin. Se velvoittaisi tupakkateollisuutta vastaamaan tumppien jätehuollosta, Hara sanoo.
Maailmanlaajuisesti tupakantumppeja heitetään pois 4,5 biljoonaa kappaletta. Suomessa syntyy vuosittain noin 3 miljardia tupakantumppia. Suomalaisten merenrantojen ja kansallispuistojen yleisin roska on tupakantumppi.
”VALHEEN MESENAATIT” TAAS ASIALLA
Suomalainen professori ja yhteiskuntavaikuttaja Heikki Hiilamo on nimittänyt tupakkayhtiöitä ”valheen mesenaateiksi” vuonna 2004 julkaistussa kirjassaan. Tupakkayhtiöt tiesivät jo 1950-luvun alussa, että niiden tuotteet eli savukkeet aiheuttavat syöpien ja sydän- ja verisuonitautien kaltaisia kohtalokkaita sairauksia. Tämän yhtiöt tunnustivat julkisesti vasta vuosikymmeniä myöhemmin pakon ja tuomioistuinten edessä.
Professori Erkki Aurejärvi on kertonut kirjoissaan seikkaperäisesti, miten tupakkayhtiöt ilmoittivat tupakasta johtuneiden sairauksien olevan, ei yhtiöiden, vaan tupakoitsijan vastuulla. Oikeudenkäynteihin ja niiden asiakirjoihin perustuvan Aurejärven päätelmän mukaan suomalaisissa oikeudenkäynneissä tupakkayhtiöt puolustivat itseään toistamalla toistamasta päästyään tupakoitsijalle: ”Et olisi uskonut meitä, me valehtelimme. Olisit uskonut lääkäreitä, he puhuivat totta.”
Lapset joutuvat tekemään töitä tupakkapelloilla monissa Afrikan maissa. Tämä kasteluvettä kantava poika on kuvattu Sambian Kamwisessa.
Tupakkayhtiöt liittävät mainonnassaan ja markkinoinnissaan savukkeet mielikuviin terveydestä, menestyksestä ja ylellisestä elämästä. Todellisuudessa pitäisi aina esittää kuvia keuhkosyöpäosastoista, happilaitteista ja sydäninfarktipotilaita hoitavista teho-osastoista.
Mainosmiljardeihin on varaa, sillä tupakanlehdistä maksetaan häviävän vähän kuten edellä on kuvattu. Savukkeiden kääriminen on taas täysin automatisoitua. Sekään ei siis maksa juuri mitään eikä työllistä juuri ketään. Näin BAT, Philip Morris tai esimerkiksi Japan Tobacco International kuuluvat maailman voitollisimpiin yrityksiin.
Tupakan polttaminen on saatu vähenemään teollisuusmaissa nimenomaan mainoskiellon ja tupakoinnin rajoittamisen ansiosta. Nyt yhtiöt laittavat panoksensa kehittyviin maihin laajentaakseen markkinoitaan.
SAMAT KONSTIT KÄYTÖSSÄ
– Tupakkayhtiöt käyttävät nyt samoja keinoja kehittyvissä maissa kuin mitä ne käyttivät aikoinaan länsimaissa, Suomessakin. Tupakkayhtiöt mainostavat nyt todella voimakkaasti savukkeita ja tupakkatuotteitaan liittäen ne rikkauteen, hyvinvointiin ja menestykseen, Hara kertoo.
– Tupakkateollisuus jakaa ilmaisia näytesavukkeita ja myy savukkeita yksitellen. Se voitelee poliitikkoja ja vastustaa kaikkia toimia, joilla tupakointia rajoitettaisiin. Ei ole niin pientä tai vaatimatonta valtiota, etteivät tupakkayhtiöt vastustaisi tupakkalakien säätämistä.
– Tupakkayhtiöt esiintyvät hyväntekijöinä. Ne saattavat lahjoittaa vaikkapa stipendejä jalkapallojoukkueelle, mutta samalla joukkue joutuu mainostamaan tupakkaa. Nikotiinipitoisuudet voivat olla savukkeissa todella korkeat, kun säätelyä ei ole, joten riippuvuus tupakasta voi syntyä hyvinkin nopeasti, Hara sanoo.
Esimerkiksi Kiinan valtionyhtiö China National Tobacco Corporation on lahjoittanut koulurakennuksia maanjäristyksen runtelemille alueille. Koulut on nimetty yhtiön tupakkamerkkien mukaan ja yhtiön nimi komeilee koulujen julkisivuissa tupakan mainostamiseksi.
Malawilainen tupakkayhtiön työntekijä pitää yllä tulta tupakanlehtien kuivatusprosessissa.
Suomen Ash ry:n toiminnanjohtaja suorastaan tuohtuu kuvaillessaan noita ”tupakkasusia lampaiden vaatteissa”. Erityisen luotaantyöntävää on mainonnan ja markkinoinnin kohdistaminen suoraan lapsiin.
– Lapset ja nuoret ovat äärimmäisen tärkeä kohderyhmä, sillä todella harva aloittaa tupakoinnin aikuisena, Hara huomauttaa.
Toinen tärkeä kohderyhmä kehittyvissä maissa ovat naiset, sillä miesten tupakointi on jo hyvin yleistä. Esimerkiksi Indonesiassa miehistä polttaa jopa 70 prosenttia, lajinsa maailmanennätys. Samalla viisi miesten johtavaa kuolinsyytä Indonesiassa liittyvät kaikki tupakkaan.
– Tupakka liitetään naisten emansipaatioon. Sinun mainostetaan olevan tupakoidessasi vapaa, villi ja menestyvä. Tupakka liitetään hoikkuuteen ja muotiin, ja tupakkamerkeillä voi olla samoja nimiä kuin suosituilla meikeillä ja vaatteilla.
– Naisten elämä on näissä maissa myös usein työntäyteistä. Tupakka liitetään omaan aikaan, taukoihin, jolloin voi lepuuttaa hermojaan.
MITÄ ON TEHTÄVISSÄ?
”Savukkeiden tuotannon ja kulutuksen vähentämisen ja lopulta loppumisen tulisi olla keskeinen osa strategioita, joilla pyritään saavuttamaan kestävän kehityksen tavoitteet.”
Lainaus on aiemmin mainitusta WHO:n raportista. Tämä YK:n järjestö suosittelee myös kehittyvien maiden tupakanviljelijöiden tukemista, jotta he voisivat siirtyä ravintokasvien tuotantoon tupakan sijasta. Tupakoinnin torjuntaa koskevan WHO:n puitesopimuksen täytäntöönpano kaikissa maailman maissa olisi myös tavattoman tärkeää. Näin esimerkiksi kaiken tupakkamainonnan ja -markkinoinnin estäminen palvelisi niin terveys- kuin ympäristöongelmien poistamista.
Toiminnanjohtaja Hara ei halua syyllistää tupakoitsijoita.
– Kaikkein suurin syyllinen on tupakkateollisuus, ei kuluttaja. Tupakkateollisuus on koukuttanut tupakoitsijan nikotiiniin. Valtaosa tupakoitsijoista haluaisi lopettaa, mutta nikotiiniriippuvuus on vaikea voitettava.
Myös sambialainen Mutamba toivoo, että suomalaisillekin tupakoitsijoille kerrottaisiin paljon yleisemmin, että tapa on yhteyksissä suuriin ympäristöongelmiin kehittyvissä maissa.
SASKin Karppinen puolestaan arvioi, että ilman tupakan polton vähentymistä teollisuusmaissa tupakanviljelijöiden on vaikea siirtyä muihin tuotantokasveihin aivan kuten afganistanilaisten viljelijöiden on vaikea luopua unikon viljelystä. Tupakasta luopuminen olisi Karppisesta Suomessa kaikkein ”eettisin valinta”.
Lopetettuaan tupakan viljelyn pienviljelijät saivat koko maassa enemmän myyntiin muun muassa chiliä.
Varo valheita nuuskasta ja sähkötupakasta
Tupakkayhtiöt väittävät, että ne haluaisivat maailman siirtyvän ”savuttomuuteen”. Vakuuttavia todisteita siitä ei ole, että tupakkayhtiöt olisivat luopumassa nikotiinituotteittensa myynnistä. Päinvastoin, tupakkayhtiöt yrittävät avata markkinoita sähkötupakalle ja nuuskalle, koska tupakan polttaminen on saatu vähentymään länsimaissa.
Sähkötupakan pitkäaikaisia vaikutuksia ei vielä tunneta, mutta sähkösavukenesteistä on löydetty haitallisia aineita. Niitä kuumennettaessa esimerkiksi pieniä metallihiukkasia joutuu sähkötupakoitsijan keuhkoihin. Sähkötupakasta tupakoinnin lopettamisen apukeinona ei ole yksiselitteisiä todisteita. Siitä on todisteita, että huomattava osa sähkötupakan kokeilijoista jää käyttämään kumpaakin, mikä ei auta nikotiiniriippuvuuden voittamisessa. Yhdysvalloissa sähkötupakan nesteiden lisäaineena käytetty E-vitamiiniasetaatti on aiheuttanut vakavia keuhkokomplikaatioita, joihin on kuollut useita kymmeniä henkilöitä.
Savuttomiin tuotteisiin lukeutuvat myös erilaiset nuuskatuotteet, joista Suomessa tunnetaan parhaiten ruotsalainen nuuska. Usein nuuskasta nostetaan esiin sen haitat suun terveydelle, mutta se kuormittaa koko kehoa. Nuuskaaminen nostaa verenpainetta ja rasittaa sydäntä ja verenkiertoelimistön toimintaa. Se lisää riskiä sairastua kakkostyypin diabetekseen. Nuuska sisältää syöpävaarallisia aineita, ja nuuskaajilla on kohonnut riski sairastua useisiin syöpiin.
Nuuska on myös vahva nikotiinituote. Nikotiinin voidaan kokea piristävän ja auttavan keskittymään, mutta tupakoijilla aivojen tiedonkäsittelytoiminnot näyttävät heikkenevän muita nopeammin jo keski-iässä. Nuuskaamisen vaikutukset aivoterveyteen tunnetaan vasta heikosti.
Ruotsilla on ainoana EU-maana poikkeuslupa nuuskan myyntiin, eikä ruotsalaista nuuskaa saisi luvan mukaan markkinoida muihin EU-maihin. On kuitenkin merkkejä siitä, että Ruotsissa tuotetaan erityisesti Suomen markkinoille tarkoitettua, erittäin vahvaa nuuskaa eli hyvin nopeasti riippuvuuden aiheuttavaa nikotiinituotetta. Nuuska myös maustetaan erilaisilla makuaineilla, jotta nuuska saadaan vaikuttamaan muodikkaalta ja näin houkuttelemaan erityisesti nuoria käyttämään nuuskaa.
Nuuskaa, samoin kuin sähkötupakkaa, mainostetaan sosiaalisessa mediassa erilaisten some-vaikuttajien avulla. Kaikkien tupakkatuotteiden mainostaminen on kielletty niin Suomen kun EU:n lainsäädännössä, mutta asiaan on hyvin hankala puuttua. Tupakoinnin esittämistä ei ole kielletty, eikä mahdollisista tupakkayhtiöiden jakamista maksuista saada todisteita.
Tupakkayhtiöt hyödyntävät todellisten tavoitteidensa peittämiseksi entistä useammin kolmansia osapuolia, ennenkaikkea ”savuttomuutta” edistäviä tahoja, joiden alkuperäinen rahoitus on tullut tupakkayhtiöiltä. Suomessakin tiedotusvälineet ovat julkaisseet tupakkayhtiöiden edustajien ”mielipidekirjoituksia” savuttomuudesta. Todellisuudessa kirjoitukset ovat mainoksia yhtiöiden uusista, savuttomista tuotteista.
Lähde: THL:n asiantuntijan Hanna Ollilan haastattelu 16.4.2020
”Ruotsissa valmistetaan myös vahvaa nuuskaa, jota Ruotsissa käytetään vähän ja se on erityisesti suunnattu Suomen markkinoille. Koska Ruotsi ei ole pystynyt täyttämään nuuskan valmistukseen ja myyntiin liittyviä poikkeusluvan ehtoja, onko komissio valmis puuttumaan poikkeuslupaan?” HEIDI HAUTALA Europarlamentaarikko, kirjallinen kysymys komissiolle 1.4.2020
TEKSTI SUVI SAJANIEMI KUVAT MARCEL CROZET / YK:N KANSAINVÄLISEN TYÖJÄRJESTÖN ILO:N KUVA-ARKISTO
LÄHTEITÄ:
WHO FCTC* globaalien tutkimusten sarja. Tupakointi, Arvio tupakan koko tuotantoketjun globaalista ympäristöjalanjäljestä ja toimintalinjaukset sen pienentämiseksi. Imperial College London. Maailman terveysjärjestö 2018. *WHO:n tupakoinnin torjuntaa koskeva puitesopimus
Tobacco Discussion Papers. Tobacco: Antisocial, Unfair, Harmful to the Environment. Forum Umwelt und Entwicklung. Unfairtobacco.org. Brot für die Welt. Berlin, 2015.
A state of fear: Human rights abuses in North Carolina´s tobacco industry. Farm Labours Organizing Committee. Oxfam America 2011.
Erkki Aurejärvi: Erään murhan anatomia. Suomalainen tupakkatuomio. WSOY. Vantaa 2004.
Erkki Aurejärvi: Tupakkateollisuuden kuolemankauppiaat. Into kustannus. Riika 2012.
Heikki Hiilamo: Kieltämisen ammattilaiset. Tupakkayhtiöiden strategiat tupakkalainsäädännön estämiseksi Suomessa. Suomen Ash ry, Lääkärin sosiaalinen vastuu. Jyväskylä 2001.
Heikki Hiilamo: Valheen mesenaatit. Suomi tupakkateollisuuden manipuloiman lääketieteen näyttämönä. Suomen Ash ry. Lääkärin sosiaalinen vastuu. Helsinki 2004.
Hannu Vierola: Tupakka – miehen tietokirja. Terra Cognita. Helsinki 2004.
Työn kuormittavuuden lisääntyminen on varsin yleinen kokemus. Muun muassa työssä tapahtuvat keskeytykset, kiire, työtehtävien epäselvyys ja vuorotyö ovat tunnistettuja syitä työn kuormittavuudelle.
Työntekijän henkinen ja fyysinen terveydentila on keskeinen tekijä sille, millaisia ongelmia työn kuormittavuudesta aiheutuu. Siihen työntekijä voi itse vaikuttaa.
Viralliset suositukset ravitsemuksesta ja liikunnasta lienevät kaikille tuttuja. Yhtä tuttua valitettavasti lienee, että näitä suosituksia jatkuvasti kyseenalaistetaan. Verkkosivut ovat täynnä ravitsemukseen liittyviä erikoisia ohjeita ja ihmeitä tekeviä dieettejä ja ravintolisiä. Kursseja, joissa elämänlaadun, suorituskyvyn ja terveyden luvataan paranevan muutamassa viikossa, on tarjolla loputtomasti.
Valitettavasti suuri osa internetin palveluista ja tuotteista ei perustu luotettavaan tietoon. Asiallisten perusteiden sijaan tarve palveluille yritetään synnyttää ihmeväitteillä ja suositusten kiistämisellä.
Itsensä mittaaminen on nykyajan trendi. Pisimmälle vietynä niin sanotussa biohakkeroinnissa pyritään mittaamaan ja muokkaamaan elimistön toimintaa, ruokailua, nukkumista ja liikkumista. Olennaisena osana siihen kuuluvat ravintolisät sekä erilaisten teknisten apuvälineiden hyödyntäminen.
Kuitenkaan ei ole mitään näyttöä siitä, että itsensä mittaamisen perusteella toimimisella olisi vaikutusta terveyteen. Tutkimuksissa on todettu, että suurin osa lopettaa mittailun ja sovellusten käytön parin viikon jälkeen.
Terveys on maratonlaji, ei pikajuoksu.
Myöskään tieto esimerkiksi geeniriskistä ei tutkimusten mukaan vaikuta elintapoihin merkittävästi. Tieto geneettisen riskin puuttumisesta voi päinvastoin johtaa pettävään turvallisuuden tunteeseen ja terveellisten elintapojen laiminlyöntiin. Kansansairauksien synnyssä geneettisillä tekijöillä on lopulta vain pieni merkitys elintapoihin verrattuna.
Tiedämme, että terveellinen ruokavalio, liikunta ja esimerkiksi luonnossa liikkuminen ovat terveydelle hyväksi, eikä hyöty riipu mistään testituloksesta. Silti harva toimii tämän tiedon mukaisesti. Toivomme helppoja ja nopeita ratkaisuja, ja tähän tarpeeseen palvelut pyrkivät vastaamaan. Ikävä tosiasia kuitenkin on, että oikotietä ei ole olemassa.
Toimivia keinoja on kuitenkin olemassa. On syytä tiedostaa, että terveys on maratonlaji, ei pikajuoksu. Ratkaisu on tehdä pieniä muutoksia elintapoihin vähitellen. Tee yksi muutos kerrallaan; sellainen, jota uskot voivasi jatkaa pysyvästi.
Laihdutuskuurin sijaan tee vähitellen pieniä muutoksia ruokavalioon. Älä aloita hurjaa liikuntatreeniä vaan lisää arkiliikuntaa. Vyötärölihavan maksan rasvoittumista vähentää vähäinenkin painon pudotus. Pienikin liikunnan lisääminen on hyödyllistä pitkällä aikavälillä.
Ravintolisään käytetyt rahat kannattaa käyttää ruokaan. Kalaöljykapseleiden sijaan kannattaa lisätä kalan syöntiä ja vitamiinivalmisteiden sijaan hedelmien ja kasvisten käyttöä. Alkoholin käytön vähentäminen parantaa unta, joka on tärkeää palautumiselle.
JUHANI KNUUTI Kirjoittaja on professori ja lääketieteen tohtori.
Suomi on tasa-arvon mallimaa, vai onko? Jopa suomen kielen sana, hän, on nerokas. Ei tarvita uutta sanaa kuvaamaan ihmistä sukupuolineutraalilla tavalla. Työmarkkinoilla Suomi on kuitenkin merkillisen jakautunut. Segregaatio, työn jakautuminen naisten ja miesten töihin, on jopa erityisen vahvaa.
KUVA YLLÄ: ”Jokaisen pitäisi tehdä sitä työtä, mistä itse tykkää. Kyllä asenteet hiljalleen muuttuvat”, sanoo henkilöautokunnostaja Anu Luhtanen Seinäjoen Käyttöautolta. KUVA JOHANNES TERVO
13.5.2020
– Jaon naisten ja miesten töihin pitäisi olla jo historiaa, mutta niin ei vain ole, tutkimuspäällikkö Anu-Hanna Anttila Teollisuusliitosta sanoo. Teollisuusliitossa jakolinja kulkee toimialojen välillä niin, että esimerkiksi metalli-, kemia- ja puutuoteteollisuus ovat selvästi miesvaltaisia. Pesulat sekä kenkä- ja tekstiiliteollisuuden työpaikat ovat edelleen naisvaltaisia.
Anu-Hanna Anttila
Hankepäällikkö Eija Leinonen KoulutusAvain Oy:stä on perehtynyt ammattien sukupuolittumiseen Suo, susiraja ja segregaatio -hankkeessa Lapin ja Kainuun osalta. Hänen mielestään asiasta puhutaan ja sitä tutkitaan aivan liian vähän.
– Onko niin, että nuoret kokevat ammatteja valitessaan, että heitä tuupataan aloille, jotka eivät ole heidän pirtaansa sopivia. Sukupuolen vuoksi naisia sote- ja miehiä tekniikka-aloille. Osa voi syrjäytyä sen vuoksi?
Hänen mielestään ennakkoluuloista ja siitä ajattelumallista, mitkä työt sopivat naisille ja miehille, pitäisi päästä irti.
– Fyysisyys, johon vedotaan usein, ei ole koskaan pitänyt paikkaansa. Fyysisesti raskaimpia töitä tehdään sosiaali- ja terveyssektorilla.
Hän uskoo, että nuoret jo monella tavalla myllyttävät ennakkoluuloja. Lisäksi opoille ja opettajille tarvitaan aitoa tietoa tämän päivän työelämästä.
– Tasa-arvotyö on taitolaji. Tytöistä ja pojista puhumista ei pidä kieltää, mutta sukupuoliin liittyviä asioita ei pidä yleistää. Järjen käyttö on sallittua.
VANHOJA VIRHEITÄ EI PÄÄSTÄ PAKOON
Anu-Hanna Anttila muistuttaa, että sukupuolittuminen ei ole ongelma vain naisille. Hän kertoo tapaamastaan hitsaajasta. Tämä valitsi peruskoulun jatkoksi ammattikoulun, ihan vain siksi, että niin teki myös kolme hänen kaveriaan. Nelikymppisenä hitsaaja totesi, että oikeasti hänestä olisi tullut hyvä sosiaalialan ammattilainen vaikka lastenkotiin tai nuorisotyöhön. Hän oli huomannut sen tehdessään vapaa-ajallaan töitä urheiluseurassa.
– Tätä suomalaisten työmarkkinoiden vahvaa piirrettä, segregaatiota (eriytymistä), ei pääse karkuun millään, tasa-arvopolitiikkaa tutkiva tutkijatohtori Paula Koskinen Sandberg Tampereen yliopistosta sanoo.
Paula Koskinen Sandberg
Naisten ja miesten palkkojen ja työelämän eriytymisen historia kiteytyy vuoteen 1945. Sotien jälkeen työvoimasta oli pula, naisia oli siirtynyt fyysistä voimaa vaativiin urakkatöihin. Naisten palkasta tuli kuitenkin ongelma.
– Ajateltiin, että naisten ja lasten tekemä työ ei ole samanarvoista eikä siitä tarvitse maksaa saman verran.
Metalliteollisuudessa paras naispalkka oli noin puolet miehen palkasta. Suomen hallitus nuiji lakiin palkkataulukot, joissa naisten palkat olivat 80 prosenttia miesten palkoista. Taulukoita piti noudattaa, kun työehtosopimuksia laadittiin. Vaikka tavoite oli nostaa naisten palkkoja, laki synnytti pysyvän rakenteen ja laillisti palkkasyrjinnän. Esimerkiksi vaatturialalla oli jo sovittu samasta palkasta, mutta palkkaero palasi. Naisen tekemä takki ei ollut niin arvokas kuin miehen tekemä.
Suomessa on suunnilleen yhtä paljon miesten ja naisten aloja.
– Nyt on helppo ajatella, että siitä on paljon aikaa, mutta vielä 1960-luvulle säätely oli virallisesti voimassa. Palkkaeroa on totuttu pitämään itsestään selvänä. Ihmisten ajatusmaailmassa ja arkielämän käytännöissä 1960–1970-luvusta ei ole niin pitkä aika, Koskinen Sandberg sanoo.
Suomi on hyväksynyt samapalkkaisuussopimuksen, jonka mukaan naisille ja miehille pitää maksaa samanarvoisesta työstä samaa palkkaa. Tilastojen mukaan naisen euro on keskimäärin 84 senttiä. Vuoden 1945 minimistä on päästy eteenpäin – neljä senttiä.
TASA-ARVOLAINSÄÄDÄNTÖ ISKEE ONGELMAAN
Suomen hallitus tarttuu segregaatio-ongelmaan sen juuria myöten. Tasa-arvosuunnittelua halutaan ulottaa jo varhaiskasvatukseen.
– Segregaatio on iso ongelma, johtaja Tanja Auvinen sosiaali- ja terveysministeriöstä sanoo.
Tanja Auvinen
– Taustalla ovat tyttöjen ja poikien, naisten ja miesten stereotypiat, ne syntyvät tosi varhain. Tiedetään, että yksilöjen väliset erot ovat suurempia kuin sukupuolten väliset. Ollaan tekemisissä syvien käsitysten kanssa, mitä sukupuolet ovat, mikä on ”normaalia” ja ”luonnollista”, hän pohtii. Silti tämä ei tarkoita, etteikö enää voisi puhua tytöistä ja pojista. Tarvitaan vain tilaa uusille rooleille.
Jakoa kiristää, että työelämässä niin nollatuntisopimukset ja määräaikaisuudet kuin hoivavastuu kasautuvat naisille. Miehet pitävät edelleen vain 10 prosenttia perhevapaista. Tätä hallitus pyrkii taklaamaan perhevapaauudistuksella.
Kolmikantaisen samapalkkaisuusohjelman neuvottelut sen sijaan rysähtivät karille helmikuussa. Hallitus ja työmarkkinajärjestöt eivät saaneet aikaan yksimielisyyttä siitä, millä toimenpiteillä sukupuolten välistä palkkaeroa saadaan kavennettua.
Työvoimatilastojen mukaan jako ei ole pienenemässä. Niin sanottuja tasa-ammatteja, joissa sukupuolet jakautuvat korkeintaan suhteessa 40–60, oli aiemmin 13 prosenttia. Vuonna 2017 niitä oli Tilastokeskuksen mukaan enää 8,9 prosenttia.
Organisaatiotutkimuksen perusteella kuitenkin tiedetään, että naisten ja miesten tasaisempi määrä työpaikalla on parempi ilmapiirille ja tuottavuudelle.
MUUTOKSIA NÄKYVISSÄ
Pirkko Valtasella on Enics Raahen pääluottamusmiehenä ollut näköala elektroniikkateollisuuden naisvaltaiseen kokoonpanotyöhön.
– Naisilla on pitempi pinna tehdä pikkutarkkaa työtä, jossa on pieniä osia ja paljon toistoa. Se ei ole paremmuuskysymys, luoja on vain antanut meille pitemmät hermot lasten takia, Valtanen uskoo.
Enicsillä muutoksen myrsky kuitenkin hajotti koko työpaikan. Erinäisten yritysjärjestelyjen myötä tuotannon 150 työntekijän joukko on kutistunut 12 henkeen.
– Yllättävän hyvin entiset työntekijät ovat kouluttautuneet, päässeet vakituisiin töihin muille aloille. Metallialalle on mennyt sekä naisia että miehiä, samoin hoito-, puhtaus- ja ruokapalvelualoille. He ovat jaksaneet ja olleet sitkeitä asian kanssa, opiskelleet uusiin ammatteihin. Todella kunnioitettava saavutus, kun keski-ikä oli kuitenkin 48 vuotta.
Nyt myös miehet ja pojat opiskelevat sairaanhoitajiksi ja kätilöiksi. Naisia on opiskellut entisiin miehisiin ammatteihin metallialan koulutuksissa. Työt ovat sekoittumassa. Asenteita on todella vaikea muuttaa, mutta ne voivat muuttua.
”Hitsareina pikkutarkkuus, että tehdään huolellisesti, se sujuu naisilta luontaisesti. Naiset, jotka ovat hitsareina, heillä on ollut vuosikymmenten mittaisia työpaikkoja”, sanoo Raahen Enicsin pääluottamusmies Pirkko Valtanen. KUVA VESA RANTA
Teollisuusliitossa palkkarakenne edellyttää, että samasta työstä maksetaan sama palkka. Valtanen uskoo, että naiset kyllä pärjäävät.
– Hitsareina juuri tämä pikkutarkkuus, että tehdään huolellisesti, se sujuu naisilta luontaisesti. Naiset, jotka ovat hitsareina, heillä on ollut vuosikymmenten mittaisia työpaikkoja.
Valtanen kuitenkin potkii naisia liikkeelle. Naiset eivät useinkaan hakeudu vaativampiin hommiin. Jos taas vastuusta maksetaan, niin kun joku hoitaa toisen lapsia, kyse on viime kädessä lapsen hengestä. Se on melkoinen vastuu. Jos vastuita arvotetaan työssä, niin moni asia menisi uusiksi.
– Vahvana ihmisenä ja vahvana naisena olen törmännyt monta kertaa siihen, että jos mies on voimakas, hän on karismaattinen. Jos nainen ottaa kantaa, se on pahankurinen akka. Tästä ei ole päästy.
Pirkko Valtanen on myös Raahen kaupunginvaltuuston toinen varapuheenjohtaja. Hänen mielestään naisia tulee kannustaa sekä pääluottamusmiehiksi tai kuntapäättäjiksi.
– Naiset ovat yhtä hyviä kuin miehet. Luottamustehtävät vievät paljon, mutta myös antavat äärettömän paljon.
TÖITÄ, JOIHIN KASVETAAN?
Teollisuusliiton sosiaali- ja työympäristöasiantuntija Sari Kola työskentelee työympäristöyksikössä, joka vastaa Teollisuusliiton tasa-arvo- ja yhdenvertaisuusasioista. Hän puolestaan pitää jakoa naisten ja miesten aloihin osittain relevanttina.
Sari Kola
– Meillä on töitä, jotka ovat esimerkiksi fyysisesti niin vaativia, että ne sen vuoksi enimmiltä osin ajautuvat miesten töiksi. Jotkut työt ovat sen tyyppisiä, että harrastusluontoisesti tai muiden syiden takia menevät naisille. Kun ajatellaan vaikka naisvoittoista hevosalaa, niin hevosenhoitajaksi kasvetaan. Alalle ei tulla niin, että ”haluan hevosenhoitajaksi, vaikken ole koskaan koskenutkaan hevoseen”.
Työehtosopimusneuvotteluissa sukupuolen merkitys tulee kuitenkin rajata pois kokonaan.
– Tasa-arvo ei ole itsestäänselvyys. Tasa-arvoasioita tulee pitää yllä kaikilla TES-aloilla. Meidän tehtävämme on valvoa, että työ on työtä ja ihmiset ovat tasa-arvoisia sukupuoleen katsomatta.
PALKAT JA JOHTAMINEN HORJUTTAVAT TASA-ARVOA
Teollisuusliiton naistoiminnasta ja työpaikkojen tasa-arvokampanjatyöstä vastaava järjestötoimitsija Kirsti Anttila näkee, että epätasa-arvo nousee esiin palkkauksessa ja johtamisessa.
Kirsti Anttila
– Oli ala mikä hyvänsä, ne ovat suurimmat ongelmat.
Anttila näkee, että teollisuusalan yrityksissä työt jakaantuvat hyvinkin selkeästi naisten ja miesten tekemiin töihin. Naiset tekevät enemmän töitä, jotka on sidottu yhteen työpisteeseen. Nämä työt ovat vähemmän vaativia ja tavanomaisia ammattitöitä. Samalla myös palkka on usein pienempi.
– Vaativia ja erittäin vaativia töitä tekevät suurimmaksi osaksi miehet.
Yksi syy tehtävien jakautumiseen on se, ettei naisilla ole vaativampiin tehtäviin vaadittavaa koulutusta, eikä näin pätevyyttä hakea näitä töitä. Naiset ovat kouluttautuneet, mutta eivät välttämättä sen yrityksen ammattitöihin, missä työskentelevät.
Aloja, joissa on yhtä lailla miehiä ja naisia, on alle 9 %.
Teollisuusliitossa erityisalojen sektorilla naisten osuus on suurin, 44 prosenttia. Puutuotesektorilla naisia on 17, teknologiasektorilla 14,7 ja kemian sektorilla 20 prosenttia. Kaikkiaan liitossa naisia on vajaa viidennes. Palkkaerot eri sukupuolten välillä ovat suurimmat tekstiilien ja kemiallisten tuotteiden valmistuksessa.
– Naiset tekevät yksinkertaisempia vaihetöitä, joissa oppimisaika on lyhyt. Miehet vaativampia ammattitöitä, huoltoa ja kunnossapitoa.
Anttila teetti vuonna 2018 Teollisuusliiton syntyessä Naisen paikka –kyselyn työmarkkinoiden käytettävissä oleville liiton naisjäsenille. Sen mukaan 74 prosenttia vastanneista naisjäsenistä ei ollut saanut viimeisen 12 kuukauden aikana työnantajan maksamaa koulutusta. 57 prosenttia ei ollut myöskään käynyt kehityskeskusteluja. Nekin ovat tilanteita, joissa voi tuoda esiin omaa osaamista, halua kehittyä ja kertoa tarpeesta koulutukseen.
TASA-ARVOSUUNNITELMA KUIN VOIMAKAS ASTALO
Sekä Sari Kola että Kirsti Anttila peräänkuuluttavat tasa-arvosuunnitelmia työpaikoille. Suunnitelmat ovat myös tapa valvoa työnantajaa, kun niissä käsitellään tasa-arvon näkökulmasta kouluttautumismahdollisuuksia, rekrytointia ja uralla etenemistä. Koulutus on portti hakea vaativampia töitä.
– Suunnitelma on tärkein työkalu, jolla voidaan vaikuttaa, kohdellaanko ihmisiä työn mukaan eikä sukupuolen mukaan. Suunnitelmilla pystytään kehittämään työyhteisöä. On työnantajan etu, kun työpaikalla on monitaitoisia ihmisiä, sukupuoleen, ikään ja kansalaisuuteen katsomatta, Anttila muistuttaa.
Työpaikoilla tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelma sekä palkkakartoitus ovat lakisääteisiä yli 30 työntekijän työpaikoilla sekä julkisella että yksityisellä sektorilla. Palkkakartoituksissa verrataan, maksetaanko samasta ja samanarvoisesta työstä samaa palkkaa.
– Tarvitaan tasavertaiset mahdollisuudet tehdä töitä ja hakeutua erilaisiin työtehtäviin. Pitää purkaa edelleen stereotypia-ajattelua, että on töitä, joista naiset selviytyvät ja on vahvojen miesten töitä, ja jaetaan työt sen perusteella. On loppujen lopuksi aika vähän töitä, mitä naiset eivät voisi tehdä, Anttila sanoo.
”ETTE TULE PÄRJÄÄMÄÄN TÄSSÄ TYÖSSÄ”
Teollisuusliiton Oulun ja Lapin aluepäällikkö Hanna-Kaisa Hämäläinen on kuullut naisten kokemuksia kentältä. Rajoja on voinut tulla vastaan jo opiskeluvaiheessa. Työharjoittelupaikkaa hakeville naiselle on vastattu, että ”meillä ei kyllä naisia ole ollut” ja ”voitaisiin ottaa, muttei naisille ole sosiaalitiloja”. Oppilaitoksessa oli myös sanottu, että ”no te ette tule pärjäämään tässä työssä”.
Hanna-Kaisa Hämäläinen
– Asioita ei kuitenkaan voi yleistää, meillä on paljon naisia töissä miesvaltaisilla aloilla ja työpaikoilla ja heillä on siitä hyviä kokemuksia, Hämäläinen painottaa.
Hämäläinen on pistänyt tuulemaan Oulun seudun ammattiopiston tasa-arvo hankkeen ohjausryhmän puheenjohtajana. Ammattiopistossa tajuttiin, että nuoret hakeutuvat kuin automaattiohjauksella nais- ja miesaloille. Sitten havahduttiin miettimään, voisiko erilainen ajattelutapa ja -malli olla jopa ratkaisu työvoimapulaan, jos naisia hakeutuisi uusille aloille. Miesvaltaiset alat saisivat erilaista osaamista, naisvaltaisille aloille voisi tulla miehistä ja rennompaa työotetta.
Ammattiopiston opetus- ja henkilöstöä koulutettiin katsomaan omaa tekemistään. Onko jotain, missä he itse huomaamattaan edistävät jakoa miesaloihin ja naisaloihin?
– Sokeus omaan tekemiseen tulee helposti.
Toiseksi kehitettiin pedagogiikkaa sukupuolen ohjauksessa. Aloja ja koulutusta tehtiin tutuksi niin tyttöjen kuin poikien ryhmille.
– Ammatillisessa koulutuksessa pedagogiikan ammattilaisille tulee esiin kysymys myös muunsukupuolisista. Ihmisiä pitää ohjata ja tsempata siihen, mihin heillä itsellä on haluja, taipumusta ja mielenkiintoa. Sillä ei pitäisi olla mitään tekemistä sukupuolen kanssa.
Jako naisten ja miesten töihin turha ja vanhanaikainen
Anu Luhtanen työskentelee Käyttöauto Oy:n autojen kunnostuksessa, missä fiksataan vaihdossa tulleita autoja myyntikuntoon. KUVA JOHANNES TERVO
– Jako naisten ja miesten töihin on vanhanaikainen ja turha. Jokaisen pitäisi tehdä sitä työtä, mistä itse tykkää, henkilöautokunnostaja Anu Luhtanen sanoo.
Anu Luhtanen työskentelee Seinäjoella Käyttöauto Oy:ssä. Luhtanen on miesvaltaisessa työyhteisössä ainut nainen haalaripuolella. Hän sanoo, ettei työtovereita kiinnosta yhtään, onko töissä nainen vai mies, kun vain tekee omat työnsä ja jeesaa toisia.
Hänen työssään palkat määräytyvät työn vaativuuden mukaan. Se ratkaisee enemmän kuin henkilön sukupuoli. Työ vaatii jonkin verran fyysistä voimaa, se luokitellaan keskiraskaaksi ja raskaaksi työksi.
– Työ koulii tekijäänsä, en myöskään ole pieni ja kevytrakenteinen, Luhtanen sanoo.
Alalle hän päättyi sattumalta. Luhtasella ei mielestään ollut mitään roolimallia – hänen tätinsä pyöritti kuitenkin aikanaan omaa kunnostamoa. Hän pohtii, että ainakaan hänellä ei ollut ennakkoluuloja autoalan töitä kohtaan.
”Työ koulii tekijäänsä”, sanoo henkilöautokunnostaja Anu Luhtanen. KUVA JOHANNES TERVO
Luhtanen on kunnostanut autoja jo 20 vuoden ajan. Juuri työn alla on kymmenen vuotta vanha Audi A3.
– Puunattavaa riittää, hän tuumii.
– Ihmiset, tehkää sitä, mikä tuntuu omalta. Kyllä asenteet hiljalleen muuttuvat.
Anu Luhtanen toimii Teollisuusliitossa ammattiosastonsa puheenjohtajana, liittohallituksen varajäsenenä sekä kemian sektorin johtokunnassa.
”EROA ENEMMÄN IHMISTEN VÄLILLÄ”
Seinäjoen Käyttöauton henkilöautokunnostaja, fiksari Juha Luhtanen on töissä sisarensa Anu Luhtasen kanssa samassa työpaikassa. Hän pohtii, että jako miesten ja naisten töihin johtuu osittain omastakin tahdosta. Jokainen kun hakeutuu omiin töihinsä. Luhtasen oma ammatinvalinta syntyi aikanaan, kun hän tuli kesätöihin ja jäi 21 vuodeksi.
– Se on vähän sellainen ongelmallinen ikä se nuoruus. Silloin ei tiedä, mitä oikeasti haluaa. Kun menin töihin, eivät kiinnostaneet autot, enemmän moottoripyörät ja mopedit. Mutta kun värkkäili kaikkea, autoharrastus tempaisi muutamaksi vuodeksi mukaan.
”Ero ei ole niinkään miesten tai naisten välillä, vaan ihmisten välillä”, sanoo Anu Luhtasen pikkuveli Juha Luhtanen, joka työskentelee samassa työpaikassa Seinäjoen Käyttöautolla. KUVA JOHANNES TERVO
Enemmän häntä ovat aina kiinnostaneet musiikkiin ja kulttuuriin liittyvät asiat. Soittimia on edelleen kämppä täynnä, niin kitara, basso kuin rummut. Tietokoneella on syntynyt omia kappaleita. Nyt urheilu, painojen nosto kuntosalilla, on vienyt aikaa siitä harrastuksesta.
– Vieläkin kiinnostaa musiikin soittaminen ja kuvataide, nuorempana olin kova piirtämään.
Autojen kunnostus sopii Juha Luhtasen mielestä yhtä hyvin naisille kuin miehille.
– Joku voisi sanoa jotain fyysisistä voimista, jota työ vaatii. Onhan kiillotuskoneen käyttäminen aika raskasta, mutta on se miehellekin. Enemmän on kyse siitä, huolehditko itse omasta fyysisestä kunnostasi. Ero ei ole niinkään miesten tai naisten välillä, vaan ihmisten välillä.
”NAISET EIVÄT TEE ASIOITA NIIN KAAVAMAISESTI”
Anu Luhtasen työkaveri, Seinäjoen Käyttöauton henkilöautokunnostaja Tero Näykki ajattelee omasta työstään, että se sopisi yhtä lailla naisille kuin miehille. Työn kyllä oppii.
– Välillä on renkaanvaihtoja, niissä voi voimallisesti ehkä jäädä, mutta sen voi korvata sitten asenteella.
– Meillä on ollut työharjoittelijoina monia naisia. Naiset tekevät melkein parempaa jälkeä kuin miehet. Siinä on sellaista naisellista näkökulmaa, hän pohtii.
– He katsovat asioita vähän eri tavalla. Eivät tee asioita aina niin kaavamaisesti.
”Naiset tekevät melkein parempaa jälkeä kuin miehet. Siinä on sellaista naisellista näkökulmaa”, sanoo Anu Luhtasen työkaveri Tero Näykki. KUVA JOHANNES TERVO
Näykki itse meni aikoinaan ensin lukioon, aloitti kaksoistutkinnon ja opiskeli sitä kautta autopeltisepäksi. Ehkä mallina ammatinvalinnassa oli osittain oma isä, joka on raskaan kaluston asentaja, mikä on myös rankkaa hommaa. Peltisepän työ oli vaihtoehtona mukava. Äiti taas oli alun perin ompelija ja kouluttautunut sitten sairaanhoitajaksi. Vanhempien työnjako on siis hyvin perinteinen suomalaisen kodin malli.
– Lukiossa aloin miettiä, mitä oikeasti teen. Mietin aikanaan ääniteknikoksi opiskelua Oulussa, mutta se oli varmaan niin kaukana, etten nuorena kloppina uskaltanut.
Kaivosnaiset kaivosmiehinä
”En itse ole sankarihahmo, mutta tytöille tarvitaan esikuvia”, sanoo Satu-Maria Saario, Agnico Eagle Finlandin Kittilän kaivoksen koneoperaattori. KUVA BIRGITTA BRUSILA
Kuusamolainen koneoperaattori Satu-Maria Saario tekee yhtä fyysisimmistä tunnelitöistä Agnico Eagle Finlandin Kittilän kaivoksessa. Keskusteluun, miten naisia saataisiin teknisille aloille, hän tarjoaa syyllisten sijaan ratkaisua: tarvitaan roolimalleja.
– En itse ole sankarihahmo, mutta tytöille tarvitaan esikuvia. Naisia on teknisillä aloilla paljon, he ovat hyvin menestyneitä. Meidän alalla olevien naisten pitää mainostaa itseämme. Tämä on Shangri-La, kadonnut maailma. Me pärjätään täällä, me tienataan ihan hyvin. Tämä on tärkeä viesti, kuusamolainen Saario sanoo.
Hän sai ensi kosketuksen kaivosalaan Talvivaarasta, jossa hän oli kesän 2011 laboranttina.
– Päivittäin oli räjäytyksiä, kaivosalueella liikkui isoja koneita. Ajattelin, että tämä kaivostyö voisi olla mielenkiintoinen juttu.
Hän hakeutui Taivalkoskelle koulutukseen ja opiskeli kaivostutkinnon aikuiskoulutuksena.
– Niistä valmistuneista 11:stä olen ainoa, joka nyt työskentelee kaivosmiehenä. Entisessä työpaikassa sanottiin, ettet kyllä tule valmistumaan ja ainakaan et tule pääsemään alan töihin.
Saario meni Agnicon kaivokselle alun perin ajamaan kiviautoa.
– Olen tällä hetkellä ruiskubetonointioperaattori eli rappari. Kun tunnelia rakennetaan, katto ja seinät rapataan betonilla, mikä tukee tunnelin rakennetta. Se on yksi fyysisimmistä töistä tunnelissa. Kun ei ole lapsena päässyt sotkemaan kuravehkeissä tarpeeksi, työn kautta pääsee tekemään kurahommia.
NAISILTA KIELLETTY MUUTTUI SALLITUKSI
Kaivosalan louhintatyö avattiin naisille lakimuutoksella vuonna 1998. Silti naisia on ollut tunneleissa aina niin työnjohtajina ja geologeina kuin muonittajina – ja jopa suomalainen kansantarusto tuntee vuoren rouvan Kaivos-Maijan.
– Kaivosala on edelleen hyvin miehinen ala, ja asiat muuttuvat hitaasti. Sanon aina, että asenne ratkaisee, eivät niinkään fyysiset ominaisuudet tai sukupuoli. Koen olevani tasavertainen työntekijä muiden rinnalla.
Oli minullakin aluksi vaikeuksia. Sen jälkeen, kun olin oppinut työn, en vaihtaisi sitä mihinkään.
Agnicon työvoimasta naisia on 13 prosenttia, mikä on alalla hyvä luku ja sitä halutaan kasvattaa.
– Oli minullakin aluksi vaikeuksia. Rappaus on hyvin monitahoinen työ, ja olen vähän tällainen perfektionisti. Sen jälkeen, kun olin oppinut työn, en vaihtaisi sitä mihinkään. Tunnen tietynlaista ylpeyttä siitä, että pystyn fyysiseen työhön, yhteen fyysisimmistä.
– Vuonna 2015 sain myös panostajan pätevyyskirjan. Siinä tulee jonkinnäköinen lapsi esiin, räjäytykset ovat hienoja. Eivät ne ole mitään elokuvaräjäytyksiä, vaan hyvin hallittuja ja niissä on hyvin suuri vastuu.
KONETTA VOI KUUNNELLA
Naiset ovat haluttuja kaivostöihin, mistä on tullut jopa ilmiö alalla.
– Me käsittelemme koneita hellemmin, ei ajeta kaasu pohjassa niitä rikki. Huolletaan ja korjataan ehkä vähän herkemmin.
– Itse en kuuntele työkoneessa enää musiikkia. Tunnen koneen niin hyvin, että kuulen sen äänistä, jos jokin menee vikaan, kuten letku poikki. Se on ehkä naisellinen ominaisuus, että kuuntelee herkemmällä korvalla muita ja omaa konettaan, miten se käyttäytyy.
Itse rappaustyö ei ole vain istumista koneen hytissä. Koneessa on letkut, jotka pitää kiinnittää sähköihin ja poravesilinjaan. Välillä ranteen paksuista sähkökaapelia täytyy siirtää sivuun jopa sata metriä, että betoniauto voi ajaa paikalle. Juuri kaapeleiden käsittely tekee työstä fyysistä.
– Rappauksessa on myös tietty paine mennä eteenpäin ja toimia koko ajan: betonia ei voi jättää koneeseen kuivumaan. Meidän pitää pestä kone joka vuoron päätteeksi ja käyttää painepesuria, joka ei ole mikään lelu.
”Me naiset käsittelemme koneita hellemmin, ei ajeta kaasu pohjassa niitä rikki”, kuvailee Satu-Maria Saario. KUVA BIRGITTA BRUSILA
Miestyökavereista suurin osa suhtautuu naistyöntekijöihin positiivisesti tai neutraalisti. Vanhemmasta polvesta puskee ajoittain esiin vanhoja asenteita, etteivät naiset kuulu kaivokseen.
– Kun jutellaan, he tajuavatkin, että ei kannata alkaa vähättelemään. Meidänkin vuorossa on nuoria naisia töissä. He ovat kaikkein sitkeimpiä meidän työntekijöistä.
Naisten työtä tunnelissa rajoittaa vain työlainsäädäntö. Kun nainen tulee raskaaksi, hänen täytyy siirtyä pois tunnelitöistä.
TYTTÖJEN PALKAT OVAT HISTORIAA
Saario toimii osastonsa luottamusmiehenä. Hän kokee, että on siinä päässyt juttelemaan ihmisten kanssa ihan eri tasolla kuin tavallisena työntekijänä. Murikan kurssilla Saario löysi kirjan kaivosalan historiasta.
– 1940-luvulla alaikäiset tytötkin pääsivät tunneliin, mutta oli erikseen miesten, naisten, poikien ja tyttöjen palkat. Naisten ja tyttöjen palkat olivat kaikista pienimmät.
Vuonna 1965 kiellettiin, että naiset eivät saa tehdä louhintatöitä. Yli 30 vuotta meni, kunnes työt avautuivat uudelleen. Vuosien harppaus toi myös tiettyä tasa-arvoa.
– Kaivosalalla on erikoinen nais–mies-asetelma. Kun puhutaan meistä koneoperaattoreista, niin miehen euro on myös naisen euro.
KAIVOSMIEHISTÄ KAIVOSTYÖNTEKIJÖITÄ
28-vuotias Annamari Kinnunen opiskelee parhaillaan Taivalkoskella kaivosmieheksi. Ensi syksynä nimike muuttuu, oppilaitos alkaa kouluttaa kaivostyöntekijöitä. Kinnunen ei epäile tippaakaan, ettei pärjäisi alalla.
– Siihen ei missään nimessä ole mitään estettä. Kaivokset ottavat naisia mielellään. Naisista tulee hyviä kuskeja, naiset ovat rauhallisempia, koneet pysyvät ehjinä.
Ajatusta tukee, että esimerkiksi Boliden haki Sodankylän Kevitsan kaivokselle suoralla haulla nimenomaan naisia kaivoskoneenkuljettajan rekrytointikoulutukseen.
Haluaisin tehdä mahdollisimman paljon erilaista työtä, mitä kaivokselta löytyy.
Huhtikuussa Kinnusella alkoi puolen vuoden työharjoittelujakso Tapojärvi Oy:llä Sotkamo Silverillä.
– Haluaisin tehdä mahdollisimman paljon erilaista työtä, mitä kaivokselta löytyy.
Traktoreista ja pienkuormaajista hän ajaa mitä vain. Myös koneiden kunnostuksesta ja korjaamisesta hänellä on aikaisempaa kokemusta.
– On aina ollut kytevä haave tämä kaivospuoli ja minulla on tosi paljon kavereita töissä kaivosalalla. He ovat sanoneet, että tule sinäkin. Kun alanvaihto tuli ajankohtaiseksi, niin ajattelin, että hitto, minäkin lähden. Ei ole tullut vielä mitään vastaan, mikä olisi vaikeaa.
– Totta kai myös palkat houkuttavat ja hyvät työajat ovat ehdoton porkkana. Turvallisuus on nykyään sellaista, ei enää mietitytä, että ei uskaltaisi lähteä.
JA MITEN MENI NIIN KUIN OMASTA MIELESTÄ?
Suomessa kaikista korvatuista työtapaturmista 57 prosenttia sattui miehille ja 43 prosenttia naisille vuonna 2018. Jos katsotaan pelkästään työpaikoilla sattuneita tapaturmia, niistä sattui 62 prosenttia miehille. Työtapaturmia on arvioitu myös suhteessa tehtyihin työtunteihin.
– Miesten tapaturmataajuus on keskimäärin suurempi, mutta ammattiryhmäkohtaisia erojakin löytyy, työturvallisuuspäällikkö Marja Kaari Tapaturmavakuutuskeskuksesta sanoo.
Marja Kaari
Esimerkiksi rakennus-, korjaus- ja valmistustyöntekijöiden osalta miehillä on selvästi korkeampi tapaturmataajuus kuin naisilla. Jonkin verran korkeampi taajuus on myös prosessi- ja kuljetustyöntekijöillä. Osa eroista voi selittyä myös naisten ja miesten tapaturmariskeiltään erityyppisillä työtehtävillä saman ammattiryhmän sisällä.
Analyysi työpaikkakuolemista vuosilta 2009–2018 kertoo, että kuolemaan johtaneissa yhteensä 279 tapaturmassa miehiä kuoli 256 ja naisia kuoli 23.
Paikalliseen sopimiseen tarvitaan työnantajan ja työntekijöiden välinen luottamus.
– Työpaikoilla, joilla ei ole totuttu työyhteisön sisäisiin säännönmukaisiin neuvotteluihin ja keskustelutilaisuuksiin, sitä kulttuuria kannattaa ruveta rakentamaan. Työnantaja- ja työntekijäpuolen välillä vaatii pitkän kanssakäymisen, että opitaan luottamaan siihen mitä toinen sanoo ja kerrotaan rehellisesti omista tarpeista, sanoo Teollisuusliiton teknologiateollisuuden sopimusvastaava Kauno Koskela.
Paikallinen sopiminen merkitsee Koskelan mukaan sitä, että istutaan yhdessä alas, ja katsotaan kokonaisuutena, miten työyhteisön asioita voisi tehdä järkevämmin.
– Sopimisen ei välttämättä mitenkään tarvitse liittyä työehtosopimukseen.
Teollisuusliiton työehtosopimukset tarjoavat runsaasti mahdollisuuksia paikalliseen sopimiseen, mainitsee Koskela.
– Esimerkiksi teknologiateollisuuden työehtosopimuksessa on varmasti 50–60 eri kohtaa, missä mainitaan, että asian voi sopia paikallisesti toisin. Enemmän se on kiinni siitä, miten paljon sopimusten tekoon löytyy yhteistä tahtoa.
Paikallinen sopiminen ei ole Koskelan mukaan itsetarkoitus, vaan se lähtee työpaikan aidoista tarpeista.
– Kun ne yhteisesti tunnustetaan ja keskustellaan, niin päästään sopimukseen.
Työajat ja palkkaus ovat asioita, joista Koskelan mukaan eniten tehdään paikallisia ratkaisuja.
– Kun palkitsemisjärjestelmä on kannustava ja oikeudenmukainen, niin se tukee työn tekemistä. Samoin tukee sellainen työaika, joka on yhdessä suunniteltu ja räätälöity niin henkilöstön kuin työnantajan tarpeita vastaavaksi.
LIITTO KOMMENTOI JA ANTAA TUKEA
Kun työpaikalla neuvotellaan sopimuksia, tiedon kulku on avainasemassa.
– Kun luottamusmies alkaa neuvotella paikallista sopimusta, tiedottaminen porukalle on tärkeää jo alkuvaiheessa. Suurin virhe on se, että aidosti neuvotellaan hyvässä hengessä ja sitten valmis sopimus pätkästään ilmoitustaululle. Silloin työntekijät voivat olla ihmeissään, milloin ja miksi tämmöinen sopimus tehtiin, Koskela sanoo.
– Avoimesti tiedottamalla luottamusmies saa neuvottelulleen hyväksynnän. Parasta on, jos tiedotus pystytään tekemään yhdessä työnantajan kanssa.
Teollisuusliitto tukee paikallista sopimista koulutuksen ja neuvonnan avulla.
– Luottamusmiehen rooli ei saisi olla enää sellainen, että hän valvoo vain, noudatetaanko työehtosopimusta, vaan hän pystyy rakentavasti keskustelemaan henkilöstöön liittyvistä työyhteisöasioista. Murikan koulutusta kehitetään siihen suuntaan, että luottamusmiehillä on tähän valmiuksia. Kun opitaan avoimesti keskustelemaan, niin sopimuksia syntyy paremmin.
– Silloin on hyvä tilanne, kun saadaan luottamusmies Murikka-opistolle. Siellä viedään eteenpäin viestikapulaa paikallisen sopimisen hyvistä menettelytavoista ja mahdollisuuksista. Myös ammattiosastot kouluttavat jäseniään.
Liiton aluetoimistojen ja keskustoimiston asiantuntemusta kannattaa Koskelan mukaan käyttää neuvotteluprosessin aikana hyväksi.
– Me emme ole allekirjoittamassa sopimusta, mutta olisi hyvä, että työpaikat lähettäisivät ennen allekirjoitusta entistä enemmän sopimusluonnoksia meille kommentoitavaksi. On tärkeää, että työpaikat oppivat, että me olemme käytettävissä.
”Maksetaan lisätyöstä korvaus”
Vapon pellettitehtaille on solmittu sopimuksia, jotka ovat parantaneet työntekijöiden ansioita.
Vapon palveluksessa 41 vuotta työskennellyt pellettipuolen pääluottamusmies Jukka Kortesmaa on kokenut paikallisten sopimusten neuvottelija.
– Ennen vuotta 2010 meillä neuvoteltiin jo palkkioista, muun muassa säkityslisästä. Vuonna 2010 meidät siirrettiin Maintpartnerin nimiin. Kun Vapo otti meidät uudelleen hoiviinsa vuonna 2012, meiltä poistettiin kaikki paikalliset sopimukset. Viime vuosina niitä on taas ruvettu tekemään uusia, Kortesmaa taustoittaa.
Sopimuksia on hänen mukaansa solmittu jatkuvan neuvottelun periaatteella pikkuhiljaa.
– Yksi on vuoronvaihtolisä. Se syntyi jatkuvan kolmivuorotyön tarpeeseen. Prosessissa tulee aina muutoksia. Niitä piti monesti selitellä vuoroon tulijalle 10–15 minuuttia vuoronvaihdon jälkeen. Se piti tehdä tavallaan ylityönä. Todettiin, että se on hieman väärin, joten eikö työnantajan kanssa voisi päästä asiasta sopimukseen.
– Sovittiin, että vuoroon tullaan kymmenen minuuttia aikaisemmin töihin, ja työnantaja maksaa siitä korvauksen. Tehtiin kymmenen minuutin vuoronvaihtolisä. Ratkaisu oli todella onnistunut. Asiat ehtii selittää kymmenessä minuutissa. Kaikki saivat siitä korvauksen ja porukka pääsi lähtemään ajoissa kotiin.
Kortesmaan mukaan sopimus koskee kaikkia Vapon pellettitehtaita, joissa vuorotyötä tehdään.
Paikallisia sopimuksia on tarpeen ilmetessä solmittu myös yksittäisille pellettitehtaille.
– Vapon Vilppulan pellettitehtaalla tuli käyttöön lämmön talteenotto pesurin kautta. Se lisäsi työntekijöiden työpanosta. Sovittiin, että lisääntyneestä työstä maksetaan korvausta.
Jos joku asia rupeaa painamaan mieltä, voidaan kutsua neuvottelu kokoon, katsoa asia, ja sitä parannella.
Ilomantsin tehtaalle Vapolla paikallinen sopimus on tehty tulevaa ennakoiden.
– Tehtaalle tulee hiililaitos, ja työt lisääntyvät. Pyörät lähtevät pyörimään ensi syksynä. Siihen varautuen tehtiin valmiiksi paikallinen sopimus siitä, miten palkat muutoksen jälkeen korottuvat. Ilomantsiin palkataan työntekijöitä lisää.
Vapolla on eri puolilla Suomea kuusi pellettitehdasta, joissa on yhteensä 30 työntekijää. Pellettitehtailla on kaksi pääluottamusmiestä, joista Jukka Kortesmaa työskentelee Etelä-Pohjanmaalla Haukinevalla ja Ismo Rokkonen Pirkanmaan Vilppulassa. He neuvottelevat työparina. Neuvotteluissa vastapuolina ovat usein Vapon henkilöstöpäällikkö ja pellettipuolen johtajia.
Kortesmaa pitää jatkuvan neuvottelun periaatetta hyvänä.
– Jos joku asia rupeaa painamaan mieltä, voidaan kutsua neuvottelu kokoon, katsoa asia, ja sitä parannella.
– Meillä sopimuksia on tehty hyvässä hengessä. Siinä on katsottu molempia osapuolia. Sanelupolitiikkaa ei ole ollut, vaan on todella neuvoteltu ja sovittu asioista.
Se pitää Kortesmaan mukaan ilmapiirin työmaalla hyvänä, kun työssä tapahtuviin asioihin reagoidaan.
– Jos työ lisääntyy, niin annetaan siitä työntekijälle korvaus, ettei se mene niin, että lisätään työmäärää, mutta samalla rahalla pitää tehdä kaikki.
”PITÄÄ USKALTAA PANNA VASTAAN”
Epäonnistuneeseen paikalliseen sopimukseen on mahdollista vaikuttaa, kun työntekijät puhaltavat yhteen hiileen.
Hyvinkään Konecranesin pääluottamusmies Pekka Parkkonen kertoo esimerkin joustavaa työaikaa koskevasta puutteellisesta paikallisesta sopimuksesta, joka oli allekirjoitettu siitäkin huolimatta, että työhuonekunnan enemmistö oli kuulemisessa ilmaissut sitä vastustavan kannan.
Sopimus oli ongelmallinen, koska se pahimmassa tapauksessa olisi vienyt mahdollisuuden ylitöiden tekemiseen. Työaikapankista ei sopimuksen mukaan ollut mahdollista kieltäytyä, vaan työntekijät oli pakotettu sen käyttöön.
Tultuaan valituksi pääluottamusmieheksi Parkkonen kertoo ottaneensa sopimuksen työhuonekunnassa esille.
– Kysyin jäseniltä, mitä tehdään. Päätettiin, että tarjotaan keskustelun kautta muutosta vanhaan sopimukseen. Rupesimme esittämään työnantajalle sellaista ratkaisua, että otetaan joustosopimuksesta se pakottaminen pois.
Neuvotteluprosessi oli Parkkosen mukaan hankala, eikä aluksi ottanut tulta.
– Se ei keskustelun kautta lähtenyt ollenkaan liikkeelle. Työnantajan kanta oli, että nimi on paperissa eikä asia aiheuta toimenpiteitä.
Vastapuoli ehkä uskoi, että me annetaan periksi, mutta me ei annettu.
Hyvinkään Konecranesilla on 160 Teollisuusliiton ja noin 80 Sähköliiton jäsentä, joten valtakunnallisena esimerkkinäkin työpaikan ratkaisuilla on merkitystä.
– Vastapuoli ehkä uskoi, että me annetaan periksi, mutta me ei annettu. Mahdollisuus ylityön tekoon olisi vaarantunut, jos sopimus olisi jäänyt voimaan.
– Siinä aikamme keskusteltiin työnantajan kanssa. Mutta kun se ei mennyt eteenpäin, päätimme, että me irtisanomme sopimuksen. Siinä oli kolmen kuukauden irtisanomisaika.
Viime vuoden keväällä tehty sopimuksen irtisanominen merkitsi, että ilman uutta sopimusta kesälomien jälkeen tehtaalla olisi palattu normaaleihin työaikoihin ilman joustoja ja liukumia.
Kesäloman kieppeillä työpaikan keskusteluissa tapahtui työntekijöiden näkökulmasta myönteinen käänne.
– Neuvottelu lähti taas uudestaan käyntiin. Vastapuolen neuvottelija vaihtui toiseen. Työnantaja ilmaisi halunsa sopimuksen tekemiseen.
– Me teimme uuden sopimuksen, ja se allekirjoitettiin lokakuussa viime vuonna. Se ei sisällä pakottamista työaikapankkiin. Se toimii jokaisen henkilökohtaisen päätöksen mukaan. Siitä ei seuraa mitään sanktioita, jos ei pysty osallistumaan työaikapankin edellyttämän työtuntijärjestelmän tekemiseen.
LUOTTAMUSMIEHEN MUISTETTAVA KETÄ EDUSTAA
Parkkonen muistuttaa, että ihmiset ovat erilaisia eikä työnantajan vaatima jousto sovi jokaiselle.
– Meillä on lapsia ja muita menoja, eikä keretä aina olemaan töissä silloin kun työnantaja käskee.
Hänen mielestään joustava työaika on nykyaikaa, ja erittäin kannatettava.
– Meillä se on ollut tosi hyvä. Ei meistä kukaan halunnut joustavasta työajasta pois. Mutta koska tuo ratkaisu oli pakottamassa meidät työaikapankkiin, meidän oli pakko irtisanoa se sopimus.
Paikallisen sopimuksen irtisanomisessa oli Hyvinkään Konecranesissa se vaara, että joustava työaika menetetään.
– Mutta näin ei onneksi käynyt. Lopputulos oli hyvä. Se oli sen ansiota, että me olimme kaikki samaa mieltä. Pakottaminen poistui, mutta joustava työaika säilyi.
Parkkosen mielestä neuvottelukulttuuri on muuttunut parempaan suuntaan, kun ”vähän pannaan vastaan”. Sopimuksia on syntynyt ja uusista neuvotellaan.
Hänen mukaansa pääluottamusmiehen on neuvottelussa koko ajan hyvä muistaa, keitä hän edustaa.
– Työhuonekuntaa minä edustan, ja kerron työnantajalle, mitä mieltä he siellä ovat asioista enkä päinvastoin ajattele, että työnantaja kertoo minulle mitä pitää tehdä, Parkkonen määrittelee asemansa.
Siltä Satu Heijarista tuntuu, kun hän istuu karanteenissa laitilalaisessa rivitalokaksiossaan. Uudenkaupungin autotehtaan luottamusmies kertoo tarinansa siitä, miten unelmaloma muuttuu korona-nimiseksi painajaiseksi.
KUVA YLLÄ: Karanteenissa koronaepäilyn vuoksi ollut Satu Heijari kotiovellaan Laitilassa 4. huhtikuuta 2020.
– Me oltiin Jannen kanssa jo viime syksynä, heti kesälomien jälkeen, tilattu tämä kahden viikon matka. Varsinkin minun, joka on niin monessa mukana, on lähdettävä kauas, että pääsee kaikesta irti.
Monessa mukana oleva on Valmet Automotiven Uudenkaupungin autotehtaan maalaamon päätoiminen osastonluottamusmies ja työsuojeluasiamies, 1. varatyösuojeluvaltuutettu ja Teollisuusliiton hallituksen jäsen Satu Heijari. Miesystävä on saman tehtaan logistiikkaosaston luottamusmiehenä ja työsuojeluasiamiehenä työskentelevä Janne Siitonen.
Satu Heijari on Uudenkaupungin autotehtaan osastonluottamusmies ja Teollisuusliiton hallituksen jäsen. Kuva otettu Teollisuusliiton hallituksen kokouksessa marraskuussa 2019 Helsingissä. KUVA KITI HAILA
KUUBAA TUTKITAAN, MUTTA MISTÄ MUUT MATKALAISET?
Lento Havannaan lähtee perjantaina 28. helmikuuta. Heijari rientää Helsinki-Vantaan lentokentälle suoraan liiton hallituksen kokouksesta, Siitonen tulee Uudestakaupungista.
– Ensimmäinen viikko ollaan Kuuban pääkaupungissa Havannassa. Toinen viikko vietetään Varaderossa. Molemmat kaupungit ovat Atlantin puolella saarta. Haluamme nähdä maaseutua. Siksi matkustetaan Varaderosta koko maan läpi ja käydään päiväretkellä Karibian meren rannalla, Cienfuegosin ja Trinidadin kaupungeissa.
– Silloin kun lähdettiin Suomesta, oli jo koronauutisia Kiinasta ja Italiasta, kai oli joku tapaus jo Teneriffaltakin. Mutta vielä silloin oli asiantuntijoiltakin sellaisia arvioita, että ei tämä välttämättä leviä pahemmin Suomeen. Kuubaan lähtiessä en ainakaan minä mitenkään pystynyt kuvittelemaan, mitä seuraavien kahden viikon aikana tulisi tapahtumaan, kun Kuubassa ei vielä ollut todettu yhtään tartuntaa.
Kaikki kuubalaiset toimivat Kuubassa ihan normaalisti. Kun kauppa ilmoittaa, että nyt saa jokainen ostaa pesuainetta ja kolme palaa saippuaa, ostosjonoihin järjestäydytään aivan kuten järjestäydytään normaalistikin.
Kun kaikki oli vielä hyvin: Satu Heijari ja Janne Siitonen Havannan Vallankumousaukiolla, jossa taustalla näkyy viestintäministeriön seinässä vallankumoustaistelija Camilo Cienfuegosin kuva. KUVA SATU HEIJARIN KOTIALBUMI
Hotellin nettiyhteyksiä pitkin kavala koronamaailma alkaa kuitenkin jo ulottaa lonkeroitaan matkailijoiden paratiisiin. Heijari yrittää olla lukematta niitä.
– Hotellin tv:stä ei juuri muuta tule kuin kuvia Italiasta ja koronaa, koronaa, koronaa. Loma sujuu kuitenkin normaalisti.
– Muissa matkailijoissa on todella paljon kanadalaisia. Ja jonkin verran italialaisia, myös Trinidadissa.
Ja sitten saapuu tieto, joka iskee vähän liian lähelle.
– Juuri sinä päivänä, kun olemme Trinidadissa, uutisissa kerrotaan kolmen ihmisen sairastuneen koronaan. Sairastuneet ovat italialaisia turisteja.
Rikkaan länsimaan matkailijat ovat ilmeisesti ja täysin tahtomattaan tuoneet pandemian mukanaan köyhään saarivaltioon.
TULEEKOHAN LENTO HAKEMAAN MEITÄ?
Lennon takaisin Suomeen pitäisi lähteä maaliskuun 13. ja 14. päivän välisenä yönä saarivaltion pääkaupungista.
– Aurinkomatkat oli jo ilmoittanut peruuttavansa lomamatkansa. Mietin, tuleekohan se lento hakemaan meitä, koska meillä on Aurinkomatkojen matka. Mutta mehän olemme vain pieni osa lentolipun ostaneista, omatoimimatkailijoita on paljon.
Matkalla Havannan lentokentälle näkyvät ensimmäiset merkit siitä, että epidemia on todellakin saapunut myös saarivaltioon. Pysähdyspaikalla ennen Varaderoa ei viikkoa aiemmin kasvosuojia näkynyt, nyt ne ovat kaikilla työntekijöillä. Ainoastaan lentokenttävirkailijoilla kasvosuojat olivat käytössä jo Kuubaan saapuessa.
Satu Heijari ja Janne Siitonen päivämatkalla Trinidadissa, missä todettiin Kuuban ensimmäiset kolme korona-tartuntaa italialaisilla turisteilla samana päivänä 11.3., kun Heijari ja Siitonen vierailivat siellä. KUVA SATU HEIJARIN KOTIALBUMI
– Havannan lentokenttä ei ole kovin iso. Viimeisten päivien aikana sitä on tullut jo vähän vainoharhaiseksi. Kun istun vahtimassa meidän tavaroita, ja italialaisia tulee istumaan siihen ympärille, ajattelen, että ei, ei, en halua olla tässä!
Lento lähtee Havannasta ja laskeutuu Helsinki-Vantaalle ilman mitään vaikeuksia. Lentokentällä ei varotoimia näy, mutta THL:n koronavirustiedote tulee tekstiviestillä ja muistuttaa sopimaan 14 vuorokauden poissaolosta.
Heijari ja Siitonen ovat suunnitelleet, että työnantajan kaikille matkoilta palaaville määräämä kahden viikon karanteeniaika vietetään yhdessä Heijarin asunnolla Laitilassa. Mutta pari tulee toisiin aatoksiin; Siitonen ajaa Uuteenkaupunkiin omalle asunnolleen, Heijari jää kuulostelemaan huolestuttavilta vaikuttavia tuntemuksiaan omaan asuntoonsa Laitilaan.
HASSUMAINEN OLO, AIKAEROAKO?
– Jo sunnuntaina on aika hassumainen olo. Aikaeroa Kuubaan on kuusi tuntia, ja ajattelen, onko tämä vain siitä johtuvaa. Kotiin olin päässyt vasta todella myöhään lauantaina illalla ja aikaeron takia olin ihan pökerryksissä.
Mutta flunssamaiset oireet jatkuvat; kurkku tulee todella kipeäksi, tulee päänsärkyä, jossain vaiheessa lihaksia ja erityisesti jalkoja särkee valtavasti ja kuume seilaa ylös ja alas, mutta ei koskaan nouse yli 38 asteen.
Keuhkoputkentulehduksiksi äityvät flunssat ovat tuttuja Heijarille, sillä hän kärsii allergioista ja joskus myös astman tyyppisistä oireista. Mutta nämä keuhko-oireet eivät ole tuttuja.
– En saa hengitettyä kunnolla. Tuntuu kuin joku painais mun keuhkoja kasaan.
Matkan jälkeen Satu Heijari jäi karanteeniin Laitilan kotiinsa. Sitten alkoivat oireet. KUVA VESA-MATTI VÄÄRÄ
Heijari antaa tämän haastattelun siinä vaiheessa, kun kahteen kertaan konsultoidut terveyskeskuksen lääkärit ja hoitajatkin ovat sitä mieltä, että kyseessä on varmaankin korona.
– Mennessäni lääkäriin pysäköin autoni lähimpään ruutuun, mistä pääsee terveyskeskuksen alakerroksen sisäänkäynnille, mistä hengitystieoireiset menevät vastaanotolle. Lääkäri ja hoitaja ovat kumpikin täysin suojautuneet.
Heijari saa mukaansa tiukan ohjeistuksen karanteenin noudattamisesta edelleen ja lempeän kehotuksen siitä, että yksin asuvana Heijarin on syytä soittaa ambulanssi, jos hengitysvaikeudet pahenevat.
ÄIDIT, NUO TEKEVÄT – KAVERIT, NUO SOITTAVAT
Runoilija Lauri Viitaa mukaillen voi todeta, että äidit, nuo kaikkensa tekevät, ovat suojelevine siipineen läsnä täälläkin.
– On tosi iso apu, että vanhempani asuvat Laitilassa. Äiti käy kaupassa ja tuo ruokaostokset oven taakse.
Karanteenin aikana Satu Heijarin äiti on tuonut ruokakasseja hänen ulko-ovensa taakse. KUVA VESA-MATTI VÄÄRÄ
– Kun olen sen verran kipeä, että en oikeastaan jaksa tehdä mitään, tuleehan sitä välillä ahdistunut olo. Mutta kaverit soittelevat, ja Jannen kanssa puhun tietysti puhelimessa monta kertaa päivässä. Lieviä oireita on hänelläkin, mutta varmuudeksi pysytään eri osoitteissa.
– Tärkein neuvoni kaikille on, että tätä koronaa ei pidä jäädä yksin kelaamaan. Toiselle puhuminen, se on se isoin juttu! Ystävien kanssa keskustelu auttaa. Ja tärkeää on, että puhuu välillä muustakin kuin koronasta, varsinkin iltaisin, ettei jää vain korona mieleen pyörimään.
”Tärkein neuvoni kaikille on, että tätä koronaa ei pidä jäädä yksin kelaamaan”, Satu Heijari sanoo. KUVA VESA-MATTI VÄÄRÄ
KAIKKI PERUTTU, MUTTA SELVIYDYMME
– Kaikki koulutukset ja tapahtumat on peruttu tältä keväältä. Myös meidän ammattiosastomme on perunut yhden koulutuksen, ja pääsiäisen Pärnun matka ei nyt toteudu.
– Kaikki ymmärtävät tämän, mutta silti se harmittaa, koska ihmiset ovat odottaneet esimerkiksi Murikkaan pääsyä ja tapahtumiin osallistumista.
Liitto on lujilla, työttömyyskassa on lujilla, mutta kaikkein lujimmilla saattavat olla luottamusmiehet työpaikoilla, kun uutisia yt-neuvotteluista satelee ja tulevat lomautukset huolestuttavat työkavereita. Mutta kenelläkään ei ole tässä tilanteessa vastauksia kaikkeen. Kukaan ei tiedä, miten kauan tämä täysin poikkeuksellinen tilanne jatkuu.
– Nyt luottamusmiehillekin ovat kaikkein tärkeimmät ne verkostot ja vertaistuki. Ei saa jäädä yksin omien ajatustensa kanssa.
”Nyt on kaikkien kunnioitettava viranomaisten antamia ohjeita ja rajoituksia. Niin me tästä selviydymme”, Satu Heijari sanoo. KUVA VESA-MATTI VÄÄRÄ
Heijari on vakuuttunut, että tästä kaikesta tullaan selviämään, yhdessä ja yhteisen edun puolesta töitä tehden. Heijari pitää itse tarkkaa huolta siitä, ettei hän ole karanteeniaikanaan kehenkään fyysisesti yhteydessä. Siellä terveyskeskuksen pihallakin hän on odottanut, että edellinen potilas on kävellyt ulos omalta vastaanottoajaltaan, sitten vasta hän on itse mennyt sisään.
– Nyt on kaikkien kunnioitettava niitä viranomaisten antamia ohjeita ja rajoituksia. Niin me tästä selviydymme. Ei tule liikaa potilaita yhtä aikaa, ja kaikki sairastuneet pystytään kunnolla ja hyvin hoitamaan.
Päivitys 29.4.2020: Puhelimitse tavoitettu Satu Heijari kertoo parantuneensa sairaudesta ja olevansa nyt terve.
TEKSTI SUVI SAJANIEMI KUVAT VESA-MATTI VÄÄRÄ, KITI HAILA JA SATU HEIJARIN KOTIALBUMI
Kun sydän pysähtyy, pitää käynnistää elvytys. Talouden elvytyksessä ei ole kyse yhtä vakavasta tilanteesta, mutta periaate on samankaltainen.
Talouden elvytyksellä pyritään pumppaamaan LISÄÄ RAHAA TALOUTEEN, jotta talouskasvu piristyisi.
Talouteen kuuluvat nousu- ja laskukaudet eli taloussyklit. Laskukausi käynnistyy tyypillisesti, kun maailmassa lisääntyvät epävarmuudet. Epävarmuuden takia yritysjohtajat lykkäävät tai peruvat investointeja ja ihmiset isompia hankintoja.
Elvytyksen ideana on LIEVENTÄÄ LASKUKAUSIEN VAIKUTUSTA ja niiden syvyyttä. Toisin sanoen kannustaa, kun menee huonosti. Talouskielellä puhutaankin VASTASYKLISESTÄ TOIMINNASTA.
Yleensä pyritään toimimaan jo ennen pahinta laskua, sillä jos tilanne kehittyy lamaksi asti, elvytyskeinoja on vaikeampi käyttää ja niiden teho on huonompi.
On kahdentyyppistä elvytystä. RAHAPOLIITTINEN ELVYTYS on keskuspankkien harjoittamaa, eli rahaa tarjotaan aiempaa enemmän.
Keskeisimpänä keinona on LASKEA OHJAUSKORKOA, joka määrittää pankkien tarjoamien lainojen korkotasoa. Näin lasketaan yritysten ja kotitalouksien lainojen korkoja sekä kannustetaan lainanottoon eli kulutukseen.
Finanssikriisin jälkeen keskuspankit ovat myös ostaneet yritysten JOUKKOVELKALAINAKIRJOJA markkinoilta. Myös tällä keinolla on laskettu yritysten lainakustannuksia, koska yritykset ovat saaneet varmemmin lainoilleen sijoittajia.
Toinen elvytystyyppi on FINANSSIPOLIITTINEN ELVYTYS. Sillä tarkoitetaan valtioidenINVESTOINTIEN KASVATTAMISTA tai VEROJEN ALENTAMISTA. Molemmilla pyritään kannustamaan kuluttamista.
Investoinnit ovat suorempi keino, sillä niillä luodaan lisää työtä. Tämä lisää kokonaistuotantoa eli bruttokansantuotetta. Investoinnit myös lisäävät valtion verotuloja, koska yrityksellä on urakoita ja ihmisillä töitä. Tyypillisiä valtion elvytysinvestointeja ovat isot tie- tai raidehankkeet.
Monet talousasiantuntijat pitävät keskuspankkien harjoittamaa rahapoliittista elvytystä puolueettomampana keinona kuin valtion toimia. Keskuspankit eivät elvyttäessään valitse investointikohteita, vaan antavat yritysten ja kotitalouksien miettiä niiden järkevyyttä.
Toisaalta erityisesti ilmastonmuutos on herättänyt Euroopan keskuspankin johtajat pohtimaan, pitäisikö keskuspankkien pyrkiä investoimaan jollakin tavalla vihreään teknologiaan.
VALTIOITA HALUTAAN APUUN
EKP:n korkoelvytyksen keinot ovat hyvin rajalliset, koska ohjauskorko on ollut jo pitkään nollassa. Jos äkillinen talouskriisi koittaa, keskuspankeilla on vain vähän mahdollisuuksia piristää taloutta.
Euroopan keskuspankin (EKP) pääjohtaja Christine Lagarde varoitti tästä puhuessaan helmikuussa Euroopan parlamentissa. Siksi elvytykseen kykenevien euromaiden pitäisi kantaa vastuunsa yhteisestä talousalueesta ja elvyttää.
Myös EKP:n entinen pääekonomisti Peter Praet on ihmetellyt, että sijoittajat odottavat keskuspankin toimivan aina kriisitilanteessa. Hän muistutti keskuspankkien voivan piristää taloutta vain tiettyyn rajaan asti.
Kansainvälisen valuuttarahaston IMF:n viimekeväisen arvion mukaan monilla mailla olisi mahdollisuutta elvytykseen. Rahasto suositti myös politiikkamuutoksia, joilla talouskasvua jaetaan tasaisemmin ja verojen välttely laitetaan kuriin.
SAKSA ALOITTI ELVYTYKSEN
Saksan talous yskii muuta Eurooppaa selvästi pahemmin. Vaikein tilanne on ollut autoteollisuudessa. Tilausten väheneminen on näkynyt muussakin teollisuudessa.
Yhä useampi eurooppalainen talousasiantuntija on kehottanut Saksan valtiota elvyttämään. Varaa olisi. Pelkästään viime vuonna Saksan valtiolle kertyi 13,5 miljardia euroa ylijäämää.
Vasta tammikuussa kelkka kääntyi ja tilanne muuttui hallituspuolueiden väliseksi kiistaksi elvytyskeinoista.
Erimielisyyttä on, turvaudutaanko veronkevennyksiin vai investointeihin – ja millä aikajänteellä. Moni haluaisi investointien kohdistuvan pidemmälle tulevaan, esimerkiksi digitalisaatioon ja koulutukseen.
