Mestarin ja kisällin paluu: Peltisepäksi neljässä kuukaudessa

Ammatillisen koulutuksen uudistus tuli voimaan tämän vuoden alusta. Kuusi kotkalaista LVI-asentajaopiskelijaa sai helmikuussa harjoittelupaikan peltieristealan yrityksestä, ja kokeneen ammattilaisen ohjaamina he valmistuivat toukokuussa. Jokainen heistä sai työpaikan heti.

Ammatillisen koulutuksen uudistuksen yksi keskeinen tavoite on siirtää opiskelun painopistettä ammattioppilaitoksista työpaikoille.

Uudistuksen käynnistyttyä kotkalainen lämpöeriste- ja teollisuusputkistoalan yritys Lämpösulku Oy tarttui mahdollisuuteen. Se valitsi Kymenlaakson ammattiopistosta Ekamista kuusi opintojensa loppuvaiheessa olevaa LVI-alan opiskelijaa eristyspeltiseppäopintoihin lupauksella, että kun kurssi on hyväksyttävästi suoritettu, työpaikka yrityksestä aukeaa jokaiselle.

Peltiseppäkurssi eteni suotuisien tähtien alla. Se alkoi Lämpösulun tiloissa 5. helmikuuta, ja toukokuun lopulla jokaisella opiskelijalla oli opinnot suoritettuna, LVI-asentajan paperit taskussaan ja työpaikka Lämpösulussa.

DATANOMISTA PELTISEPÄKSI

Tuore eristyspeltiseppä Joonas Halme kävi haastattelun aikaan Lämpösulusta työkeikalla isossa kotkalaisessa tehtaassa. Lämpöeristealan työtehtävät ja työympäristöt ovat vaihtuvia, ja työtä on tarjolla runsaasti, koska ammattilaisista on pula.

Halme luonnehtii työpaikalla tarjottua koulutusta mahdollisuudeksi, johon kannatti tarttua.

– Sain suoritettua opinnot loppuun, ja sen jälkeen oli tiedossa, että työllistyn heti. Minun ei tarvinnut lähteä työvoimatoimiston kautta etsimään työpaikkaa. Sieltä ei välttämättä edes löydy alan töitä.

Loistava tilaisuus, joka kannatti käyttää, sanoo Joonas Halme peltiseppäkurssista. KUVA JUHA METSO

Halme on aikaisemmalta ammatiltaan datanomi. Ennen Lämpösululle tuloa hän ei tarkalleen tiennyt, millaista työtä peltiseppä tekee.

– Kun pääsin sitä kokeilemaan, huomasin, että se on mielekästä puuhaa. Siinä pääsee käyttämään luovuutta ja hoksottimia. Saa tehdä työtä käsillä, mikä on itselleni mieleinen juttu.

Datanomina Halmetta kiinnostivat tietokoneet, mutta ala ei kuitenkaan tuntunut aivan omalta. Kun työpaikkaa ei löytynyt, hän päätti vaihtaa muihin töihin.

– Hain ammattiopistoon putkipuolelle opiskelemaan LVI-asentajaksi. Ajattelin, että sitä kautta voisi työllistyä.

PORUKKA KIITETTÄVÄN OMATOIMISTA

Halme tovereineen sai Lämpösululla työnopastajakseen peltiseppä Toni Ahosen.

Ahosella on 13 vuoden kokemus eristysalan töistä, mutta työnopastajana hän oli ensikertalainen. Kaikki oppilaat olivat aikuisopiskelijoita. Ahonen kertoo alussa suhtautuneensa opetuksen sujumiseen epäillen. Vankka työkokemus ja oppilaiden into oppia teki kuitenkin opastuksesta helppoa.

– Porukka oli kiitettävän omatoimista. Heillä oli halu oppia koko ajan. Se helpotti. Tämän työn oppii vain tekemällä, oikotietä ei ole. Se on vain toistoa toiston perään. Sitten se rupeaa onnistumaan.

Toni Ahonen on lämpöeristealan monipuolinen ammattilainen 13 vuoden kokemuksella. KUVA JUHA METSO

Ahonen pelkäsi, että opetus johtaisi omien töiden kasaantumiseen. Alkuvuosi töissä on kuitenkin muuta vuotta hiljaisempi, joten opetus täydensikin ammattilaisen työpäivää sopivasti.

– Riitti, kun näytti homman pari kertaa ja seurasi sivusta, miten työ sujuu. Se oli lähinnä neuvomista ja työn laadun seurantaa. Piti opettaa liikkeet, joilla suoritusta voi parantaa ja helpottaa työvaiheita. Tämä oli ryhmä, jonka jäsenet pystyivät neuvomaan myös toisiaan. Se, joka osasi paremmin, neuvoi sitä, joka ei osannut niin hyvin sitä hommaa.

ERISTYSALA TARVITSEE TYÖVOIMAA

Kurssin tuleville peltisepille olivat suunnitelleet yhteistyössä Lämpösulun toimitusjohtaja Markku Kuusisto ja Kymenlaakson ammattiopiston työnopastaja Mikko Katainen, joka toimi projektissa yhdyshenkilönä koulun ja yrityksen välillä.

Kuusiston mukaan yrityksen sai kiinnostumaan koulutusreformin idean mukaisesta koulutuksesta lämpöeristealalla jo kymmenen vuotta jatkunut pula ammattitaitoisesta työvoimasta, erityisesti kotimaisista osaajista.

Lämpösulun Oy toimitusjohtaja Markku Kuusisto (vasemmalla) ja Kymenlaakson ammattiopiston työnopastaja Mikko Katainen suunnittelivat yhdessä peltiseppäkurssin. KUVA JUHA METSO

– Kun koulutusuudistus vuodenvaihteessa tuli, se mahdollisti räätälöidyn kouluttamisen. Meidän intressimme on kouluttaa kavereille niitä asioita, mitä omassa työssämme kentällä tarvitaan, ja lopuksi työllistää heidät.

Kuusisto arvelee, että harva yritys haluaa kouluttaa ihmisiä joidenkin yleisten koulutustavoitteiden takia. Ne haluavat kouluttaa työntekijöitä nimenomaan omiin tarpeisiinsa.

– Koulutusreformi mahdollisti tämän ja siksi se rupesi meitä kiinnostamaan. Lähdimme siihen mukaan heti, kun se oli mahdollista.

AMMATTIIN OPPII VAIN TYÖSSÄ

Kuusiston mukaan koulutettavat seulottiin huolella.

– Valitsimme sellaisia oppilaita, joilla on oppijakson jälkeen mahdollisuus siirtyä suoraan työelämään ilman taukoa. He tulivat suorittamaan opintonsa loppuun, ja keskityimme opettamaan heille työssä oleellisia asioita.

Peltiseppien koulutuksessa painopiste oli eriste- ja peltisepäntyössä sekä asennuksissa. Lämpösulun toimiala on sen verran laaja, että oppilailla oli mahdollisuus erikoistua. Neljä opiskeli peltisepiksi, yksi hitsariksi ja yksi LVI-asentajaksi.

Ahosen mukaan peltisepän ammattiin harjaantuu vain tekemällä. Taituruuden saavuttaa ehkä vasta kymmenessä vuodessa. Työpaikalla käyty kurssi tarjoaa uralle oivallisen alun. Mikään koulu ei peltiseppiä suoraan valmista, vaan ammatin voi oppia ainoastaan työssä. Tosin LVI-alan opiskelu on ammatissa kelpo lähtökohta.

Kuusiston mukaan ihminen pystyy peltisepäksi opiskelemalla turvaamaan Suomessa työllisyytensä.

– Voi melkein sanoa, että silloin ei tarvitse ikinä olla päivääkään työttömänä. Peltisepistä on niin kova pula.

Pelti- ja eristysalalla hän näkee lupaavan tulevaisuuden.

– Se on jossakin määrin tulevaisuuden ala varmasti. Me olemme varsin vihreä toimiala, jossa eristetään lämpöä ja kylmää, ja säästetään energiaa. Ehkä suurin haasteemme on se, että globaalissa maailmassa kilpaillaan ulkomaalaisia kilpailijoita ja ulkomaalaista työvoimaa vastaan. Meidän täytyy omalla pätevyydellämme pystyä erottautumaan kilpailijoista.

TYÖTÄ MAAN ALLA JA NOSTURIN NOKASSA

Eristysala, johon kotkalaiset ammattiopiskelijat koulutettiin, on liikkuvaa ja vaihtelevaa.

– Meidän työkohteemme ovat jätevedenpuhdistamosta ydinvoimalaan ja kaikki siitä välistä, Kuusisto mainitsee.

– Voimme käydä eristämässä sairaaloissa tai työskennellä biokattiloilla, joissa poltetaan yhdyskuntajätettä. Mikä tahansa työkohde voi tulla vastaan. Kohde voi olla maan alla tai nosturinnokassa. Kaikki variaatiot löytyvät: täysmetalliseristeitä ydinvoimaloissa, kattilaneristystä tehtaassa, ikkunapeltejä rakennuksiin, putkisiltoja tuotantolaitoksiin.

”Meidän intressimme on kouluttaa kavereille niitä asioita, mitä omassa työssämme kentällä tarvitaan, ja lopuksi työllistää heidät”, sanoo Kotkan Lämpösulun toimitusjohtaja Markku Kuusisto. KUVA JUHA METSO

Pääasiassa työ keskittyy teollisuuteen.

– Eristämme prosessiputkistoja, säiliöitä ja prosessiteollisuuteen liittyviä laitteita. Useimmiten eristetään lämpöä, mutta eristämme myös kylmää, ääntä ja säteilyä vastaan.

– Yleisin eriste on villa. Raskasmattoja käytetään ääntä vastaan, solukumeja ja uretaania kylmää vastaan. Sellaista eristyskohdetta ei todennäköisesti Suomen teollisuudesta löydy, mitä emme joskus olisi eristäneet. Olemme eristäneet muun muassa Olkiluoto kolmosen reaktoriastian, kuvaa Kuusisto alan monipuolisuutta.

OPETUS LUOTIIN TYHJÄSTÄ

Koska eristyspeltiseppien koulutusohjelmaa ei ole, piti opetus luoda Lämpösulussa improvisoiden.

– Viikon alussa suunniteltiin, että tällä viikolla opetellaan tiettyä hommaa. Sitten huomattiin, että nehän jo maanantaina oppi sen. Välillä tuli mieleen, että mitäs nyt keksitään, Ahonen kertoo.

Ahosen ja Kuusiston mukaan kokemuksen karttuessa työpaikalla tapahtuvaa opetusta on mahdollista kehittää. Missään koulussa ei heidän mielestään pysty kouluttamaan yhtä taitavaa peltiseppää kuin työpaikalla neljässä kuukaudessa.

Ahosen mukaan oppilaiden kanssa käydyillä lähtökeskusteluilla oli iso merkitys koulutuksen onnistumiseen.

– Ne käytiin järkevällä tasolla. Ajatus oli se, että työpaikalle on turha tulla, jos asioita ei haluta opetella. Mutta jos on halua, niin lupasimme työpaikan. Saimme valittua porukan, joka oli motivoitunut. He jaksoivat opetella ja harjoitella.

TULOS YLLÄTTI MYÖNTEISESTI

– Me kaikki olemme olleet myönteisesti yllättyneitä siitä, miten hyvä kuvio tästä syntyi. Opiskelijat ovat kertoneet, että he ovat tyytyväisiä, ja me työnantajina olemme erittäin tyytyväisiä tähän ryhmään, sanoo Kuusisto.

Opetus tapahtui työelämän työajoilla ja säännöillä.

– Neljään kuukauteen ei ollut ensimmäistäkään luvatonta poissaoloa. Jokainen oli innokas, teki mitä pyydettiin, ja jokaisen kanssa päästiin siihen lopputulokseen, että solmittiin työsopimukset. Nyt he ovat kentällä, ja heistä tulee pelkkää positiivista palautetta niin talon sisältä kuin ulkopuolelta.

Joonas Halme ja muutkin kurssin suorittaneet saivat töitä Lämpösulusta. Oppilaiden tekemiä peltisepän näyttötöitä kelpaa esitellä. KUVA JUHA METSO

Entä mitä miettii työssä oppimisestaan tuore eristyspeltiseppä Joonas Halme?

– Tämä oli paljon parempi vaihtoehto kuin koulussa istuminen ja teorian opiskelu. On parempi oppia käytännöt tarpeitten mukaan. Tämmöinen mahdollisuus helpottaa opiskelijan työllistymistäkin paljon.

KAIKKI VOITTIVAT

Oppilaitoksen edustajan Mikko Kataisen mukaan harjoittelu- ja työpaikan löytäminen opiskelijalle on koulutusalasta riippuen haastava tehtävä.

– Tällaiset yhteistyöprojektit, jotka mahdollistuivat uudistuksen myötä, ovat erittäin tervetulleita oppilaitoksille, koska päämäärämme on löytää koulutuksen päätyttyä ihmisille työpaikkoja.

Lämpösulun projektissa Katainen pitää erinomaisena sitä, että koulutus voitiin räätälöidä paikallisen yrityksen tarpeisiin.

– Tällaisissa projekteissa kaikki voittavat. Projektin alussa kuusi henkilöä valittiin. Ajateltiin, että he voisivat olla Lämpösulun tarpeisiin sopivia, ja lopussa kaikki työllistyivät suunnitelmien mukaan.

”Ammattioppilaitoksissa on paljon ihmisiä, etenkin aikuispuolella, jotka tarvitsevat tällaisia koulutus- ja etenemismahdollisuuksia”, Kymenlaakson ammattiopiston työnopastaja Mikko Katainen sanoo. KUVA JUHA METSO

Katainen toivoo, että muutkin yritykset käyttävät uudistuksen suomaa tilaisuutta hyväkseen.

– Ammattioppilaitoksissa on paljon ihmisiä, etenkin aikuispuolella, jotka tarvitsevat tällaisia koulutus- ja etenemismahdollisuuksia. Toivottavasti onnistunut esimerkki avaa kanavia ympäri Suomen, että saamme lisää yrityksiä mukaan toimintaan.

YHTEISTYÖTÄ JATKETAAN

Sekä Lämpösulku että oppilaitos haluavat jatkaa yhteistyötä. Uutta yhteistä koulutusprojektia on suunniteltu syksylle.

– Meillä on tarkoitus aloittaa puolen vuoden mittainen teollisuusputkihitsaaja- ja asentajakoulutus. Lämpösulun kanssa on ollut alustavaa puhetta siitä, että tietty määrä oppilaita tulisi sinne harjoittelijoiksi, kertoo oppilaitoksen edustaja Katainen.

Kuusiston mukaan myös peltiseppiä on mahdollista kouluttaa lisää.

– Toivottavasti ensi vuoden alusta tulee uusi oppilasryhmä. Silloin ollaan kaikki varmasti viisaampia. Meillä voi jo silloin olla valmiina opetuksen ohjelma ja runko. Vielä sitä ei ollut. Se huomioiden koulutus onnistui yllättävän hyvin.

Toni Ahonen katselee tyytyväisenä, miten hienosti pellin taivutus sujuu entiseltä oppilaalta Joonas Halmeelta. KUVA JUHA METSO

 

Huolena oppilaiden asema

”Ammattillisen koulutuksen reformissa Teollisuusliiton suurin haaste on huolehtia, että oppilasta työpaikalla kohdellaan oikein.”

Kari Hyytiä. KUVA KITI HAILA

Näin sanoo Teollisuusliiton ammatillisen koulutuksen asiantuntija Kari Hyytiä. Koska uudistus on vasta äskettäin käynnistynyt, liitolla ei ole vielä tietoa ja tarkkaa arviota sen onnistumisesta.

– Tulemme syksymmällä järjestämään luottamushenkilöille kyselyn, kuinka uudistus on työpaikoilla toteutunut. Silloin saamme enemmän tietoa siitä, kuinka asiat ovat. Sen jälkeen on mahdollista korjata valuvikoja.

Hyytiän mukaan uudistuksessa on myönteistä se, että koulutus tapahtuu lähempänä aitoa työelämää ja todellista työllistymistä.

– Ammattiliiton suurin huoli koskee sitä, miten asia työpaikoilla hoidetaan.

OPPILAS EI SAA JÄÄDÄ HEITTEILLE

Hyytiän mukaan uudistus edellyttää työelämän ja oppilaitoksen yhteistyötä, jotta oppilaan työllistyminen ja jatko-opinnot sujuisivat parhaalla mahdollisella tavalla.

– Meillä on huoli niistä oppilaista, joilla on oppimisvaikeuksia. Ennen oppilaitoksissa pystyttiin hyödyntämään opettajan ammattitaitoa näissä tilanteissa paremmin. Hän pystyi käyttämään pedagogisia taitoja, että oppilaista saatiin yhteiskuntakelpoisia ja tutkinnon läpäisseitä henkilöitä.

Hyytiän mielestä uudistuksen jälkeen koulupudokkaista on pidettävä entistä parempaa huolta, jotta he voivat löytää tiensä tuleviksi ammattilaisiksi.

Uudessa koulutussysteemissä Hyytiän mukaan on ilmennyt ja on vaara ilmetä uhkia.

– Pahin tapaus on ollut se, että oppimispaikkaa ei löydy, ja oppilas on kotona. Hän pyörittelee peukaloitaan ja koettaa löytää itse itselleen oppimisympäristöä eikä saa tarvittavaa apua sen löytämiseksi.

– Toinen on se, että paikka löytyy, mutta se ei vastaa tutkinnon osaa tai tutkintoa. Oppilas ei saa työpaikalla opastusta ja ohjausta. Hän saattaa turhautua ja äänestää sitten jossakin vaiheessa jaloillaan. Tällaisia esimerkkejä kuulee.

Hyytiän mukaan on tärkeää, että oppilas saa oppilaitokselta riittävästi apua harjoittelupaikan löytämiseen. Opiskelijan auttamisessa korostuvat opettajan työelämäyhteydet sekä työelämätaidot.

OHJAAJAN TYÖHÖN PANOSTETTAVA

Hyytiän mukaan iso kysymys on työnantajien valmius ottaa vastaan koulutettavia. Yli kymmenen vuotta kestäneen taantuman aikana koulutus työpaikoilla jäi hänen mukaansa lapsenkenkiin. Monesti mahdollisuutta ohjata oppilasta rajoittaa työntekijöiden kasvanut kiire.

– Uudistusta mainostetaan, että se tapahtuu aidossa toimintaympäristössä. Se vaatii työpaikoilla vastaavia panostuksia, mitä oppilaitoksissa on ollut. Yrityksissä tarvitaan riittävästi työpaikkaohjaajia.

– Käytännön tehtävissä on ennenkin opittu. Mutta harjoittelussa tarvitaan vierihoitoa ja työpaikkaohjaajan näkemyksiä. Toiset oppivat paremmin kuin toiset. Ammattilaiset työpaikalla ymmärtävät, kenelle voi tarjota ja minkälaista työtä.

Hyytiän mielestä uudistuksen vaikutukset kannattaa huomioida työehtosopimuksissa.

– Silloin saamme sopimuksellisestikin edellytyksiä kouluttaa työpaikoilla. Eri aloilla on hieman erilaisia kirjauksia näistä asioista. Ohjaajan työstä meillä ei ole kirjattu juuri mitään. Monesti sitä tehdään ammattityön ohessa.

KUVA JUHA METSO

Vaativa yhtälö: Huippukoulutusta niukoilla varoilla

”Suurin haaste ammatillisessa koulutuksessa on se, miten niukkenevilla rahoilla tehdään hyvää tulosta.”

Näin sanoo Tampereen seudun ammattioppilaitoksen Tredun Kangasalla toimiva yrityskoordinaattori Antti Lyhteilä, pitkän linjan kone- ja koulutusalan toimija. Hän seuraa ammatillisen koulutuksen kehitystä läheltä.

Niukkuus on Lyhteilän mukaan perushaaste, johon kaikki muu nivoutuu.

– Se vaikuttaa suoraan opiskelijan saamaan lähiopetukseen. Se vaikuttaa investointeihin, tiloihin ja oppimisympäristöihin.

Ammattiopetuksen valtion määrärahojen karsiminen 300 miljoonalla eurolla oli Lyhteilän mukaan ikävä juttu.

– Se näkyy meillä toiminnassa. Opettajakunta ja koulun johto ovat huolissaan siitä, että on jouduttu karsimaan lähiopetustunteja. Yksi keskeinen asia ammatillisessa koulutuksessa on se, että opitaan työelämätaitoja työelämää varten kokonaisvaltaisesti. Siihen kuuluu olennaisesti se, että mennään seitsemältä töihin ja tehdään täysiä työpäiviä. Jos koulussa on luppopäiviä ja vajaita viikkoja, se ei tue kokonaisuutta.

Tuore esimerkki niukkuuden vaikutuksesta koskettaa hänen omaa kotikaupunkiaan.

– Kangasalle valmistui tänä kesänä uusi koulu, jossa syksyllä alkaa opetus. Meillä jouduttiin tekemään melkoisia tilapienennyksiä, että saatiin kustannuksia alas.

 

Metsäkonealan pullonkaula: Liian vähän harjoittelupaikkoja

Suomen metsätalouden nousua jarruttaa pula ammattitaitoisista metsäkoneenkuljettajista. Oppilaiden harjoittelupaikat ovat metsäkonefirmoissa vähissä.

– Harjoittelupaikat ovat ongelma. Niitä ei tahdo löytyä ja siksi oppilaita opetetaan kouluilla. Suurin syy on se, että metsäkone on niin kallis investointi, että vain suurimmat metsäkonefirmat pystyvät kouluttamaan itse itselleen työvoimaa, kertoo hämeenlinnalaisen Metsäkonepalvelun luottamusmies Esa Sorila, joka seuraa alan kehitystä Metsäalan työelämätoimikunnassa.

Metsäkonealalla työvoimapula on hänen mukaansa jo älytön.

– Emme pysty tekemään läheskään sitä työmäärää, mikä kesäksi on pyydetty, kun ei ole porukkaa. Tämä trendi on joka puolella Suomea. Joka paikassa haetaan koko ajan kuljettajia kiihtyvällä vauhdilla.

Metsäkoneyrittäjät ovat Sorilan mukaan heräämässä koulutuksen tarpeeseen.

– Mikäli viidestä isosta biohankkeesta suurin osa toteutuu, kuljettajia tarvitaan todella paljon muutaman vuoden päästä. Isot tehdashankkeet eivät saa kaatua työntekijäpulaan.

PEREHDYTYKSESTÄ KORVATAAN

Metsäkonepalvelu kuuluu niihin isoihin metsäkonealan yrityksiin, jolla on perinteitä kuljettajien koulutuksessa.

– Meillä nimettiin jo kymmenen vuotta taaksepäin ensimmäiset opastajat. Olen itsekin perehdyttänyt monia henkilöitä urani aikana.

Metsäkonepalvelu tekee yhteistyötä Jämsän ammattioppilaitoksen kanssa.

– Oppilaitoksen Kiipulan osasto on ajamassa meillä metsässä. Oppilailla on kolmen kuukauden harjoitteluaika. Siellä on koko ajan opettaja mukana valvomassa toimintaa.

Sorilan mukaan opastajia työpaikalla tarvitaan koko ajan lisää. Se on työ, joka hänen mukaansa ei sovi aivan kaikille ammattilaisille.

– Joiltakin voi palaa käämit jo muutaman päivän jälkeen. Kun he sanovat samasta asiasta kaksi kertaa, niin he kokevat, että se toinen kerta on jo liikaa. Monesti harjoittelijoille pitää sanoa samasta asiasta kymmenen kertaa, eikä vieläkään hermostua.

Metsäkonepalvelussa kuljettajille maksetaan rahallisesti perehdytykseen käytetystä ajasta.

– Perehdyttäjille maksetaan kohtuullista palkkaa sekä kompensoidaan rahallisesti myös menetettyä vapaa-aikaa, koska harjoittelija ottaa usein yhteyttä työajan ulkopuolellakin.

 

AMMATILLISEN KOULUTUKSEN UUDISTUS

Ammatillinen koulutus muuttui kuluvan vuoden alussa perusteellisesti:

  • Ammatillisessa koulutuksessa ei enää tehdä eroa nuorten koulutuksen ja aikuiskoulutuksen välillä.
  • Koulutukseen voi hakea joustavasti jatkuvassa haussa. Keväällä järjestetään kuitenkin yhteishaku peruskoulun päättäville.
  • Ammatillisessa koulutuksessa voi suorittaa perus-, ammatti- ja erikoisammattitutkintoja. Oppilaiden arviointi perustuu näyttöihin. Opiskelijalla on mahdollisuus opiskella koko tutkinto tai tutkinnon osia omien tarpeidensa mukaisesti.
  • Opinnoissa otetaan huomioon aiemmin hankittu osaaminen. Opiskelija opiskelee vain niitä asioita, mitä hän ei osaa.
  • Jokaiselle opiskelijalle tehdään henkilökohtainen osaamisen kehittämissuunnitelma (HOKS). Siihen kirjataan suunnitelma siitä, millä opetuksen, ohjauksen ja työpaikalla tapahtuvan oppisen yhdistelmällä osaamista kertyy niin, että hän saa opintonsa suoritettua.
  • Työpaikalla tapahtuvaa oppimista ohjaavat työpaikan nimeämät vastuulliset ohjaajat. Koulutuksen järjestäjän vastuulla on heidän perehdyttämisensä. Koulutusta ohjaa myös opettaja tai koulutuksen järjestäjän edustaja.

Työpaikalla oppiminen voi perustua oppisopimukseen tai koulutussopimukseen:

  • Oppisopimuksessa opiskelijalla pitää olla työnantajan kanssa solmittu työsopimus. Opiskelija tekee työtä työsuhteen ehdoilla ja saa palkkaa. Oppisopimuksella voi suorittaa koko tutkinnon, tutkinnon osia tai pienempiä kokonaisuuksia.
  • Koulutussopimuksessa koulutuksen järjestäjä ja työnantaja solmivat sopimuksen. Opiskelija ei ole työsuhteessa eikä saa palkkaa tai muuta vastiketta. Koulutussopimus voidaan sopia tutkinnon osista, useammasta tutkinnon osasta tai pienemmistä kokonaisuuksista.
  • Ammatillisissa opinnoissa osaaminen osoitetaan näytöissä tekemällä käytännön töitä aidoissa tilanteissa.

Ammatillisen tutkinnon jälkeen opiskelija voi jatkaa opintojaan korkeakoulussa. Korkeakoulujen hakuvalintoihin ollaan Suomessa miettimässä uudistuksia.

(Lähteenä käytetty opetushallituksen tietopakettia Ammatillisen koulutuksen reformi – tietopaketti ohjaajille)

 

Jos työpaikallallasi on osaajapulaa, oppilaitokset auttavat koulutuksen räätälöinnissä.

 

TEKSTI JARI ISOKORPI
KUVAT JUHA METSO

KEKSINTÖ: Kaukokylmä helpottaa helteellä

Harva pystyy kuvittelemaan tai muistamaan, millaista on ajaa kuumalla autoa ilman ilmastointia. Yhtä radikaali muutos on edessä rakennuksilla, sillä isommissa kaupungeissa vedetään miltei kaikkiin uusiin tiloihin kaukokylmäputket. Samoin menetellään saneerauksissa.

Kaukokylmää eli virallisemmin kaukojäähdytystä ryhdyttiin tuottamaan Euroopassa enenevässä määrin 2000-luvulla tekniikan kehityttyä. Nykyisin kylmää johdetaan merivedestä, syvistä järvistä ja pohjavedestä niin sanotussa suljetussa vesikierrossa. Rakennusten tiloihin kylmä välittyy joko lattiassa tai katossa olevista putkista.

Enää viileyden saamiseksi ei tarvita meluisia, tilaa vieviä, energiasyöppöjä laitteita, joissa käytetään vaarallisia kemikaaleja.

Aiemmin kaukokylmää tuotettiin kompressoreilla ja esimerkiksi teollisuuden hukkalämpöä hyväksi käyttäen absorptiolla. Näiden tekniikoiden osuus on Suomessa varsin pieni.

Kaukokylmän tuottamiseen tarvitaan riittävän viileää, alle kymmenasteista vettä. Esimerkiksi Lahdessa kylmää johdetaan kaukojäähdytysverkostoon Salpausselän alla olevasta pohjavedestä, koska vieressä sijaitseva Vesijärvi on matala eikä sen vesi ole tarpeeksi kylmää.

Valtaosa eli 64 prosenttia Suomen kaukokylmästä tuotetaan lämpöpumpuilla suljetussa kierrossa. Vesi kiertää kylmäaltaista kiinteistöihin, sieltä lämmön talteenottoon ja takaisin kiinteistöihin. Energiayhtiö Helen mainitsee, että tarvittaisiin 30 jalkapallokentän verran aurinkopaneeleita tuottamaan sama lämpöenergiamäärä, joka Helsingissä saadaan talteen kaukokylmän kierrosta vuoden aikana.

Lämmön lisäksi myös kylmää voidaan ottaa talteen ja säilöä. Helsingissä jäähdytysvarastot sijaitsevat Esplanadin puiston ja Pasilan alla.

Yksi kaukokylmän tekniikoista on vapaajäähdytys. Suomessa sen osuus on noin viidennes. Vapaajäähdytys on tuotannollisesti tehokkainta, mutta jäähdytysteho heikkenee esimerkiksi meriveden tai ulkoilman lämmetessä.

Asuminen ja työskentely viileämmässä ilmassa on terveellisempää kuin lämpimässä. Kuumaongelmaan havahduttiin Euroopassa kesällä 2003. Tuolloin helleaallon takia kuoli 35 000–70 000 ihmistä, joista Suomessa muutama sata ihmistä.

Erityisen vaarallista liiallinen lämpö on sydänsairaille, vanhuksille, lapsille sekä ulko-, pelastus- ja huoltotöissä oleville.

JO VUONNA 1889

Ensimmäiset kaukojäähdyttimet rakennettiin Yhdysvalloissa 1889. Laajempaan käyttöön kaukojäähdytys tuli 1970-luvulla Japanissa. Aluksi kaukojäähdytys rakennettiin Osakan maailmannäyttelyyn 1970.

Euroopassa kaukojäähdytys otettiin käyttöön 1967 Pariisin lähellä sijaitsevalla liikealueella, La Défencen kunnassa. Vuotta myöhemmin kaukokylmää ryhdyttiin hyödyntämään Hampurissa.

Ruotsin ensimmäinen kaukokylmäverkosto rakennettiin 1992 Västeråsin kaupunkiin.

Euroopassa johtavia kaukokylmän maita ovat Ranska, Saksa ja Ruotsi.

15 000 KILOMETRIÄ

Suomessa oli viime vuonna käytössä yhteensä 15 000 kilometriä kaukojäähdytysverkostoa.

Kaukokylmän tuottaminen aloitettiin Helsingissä ilman putkiverkkoa. Helsingin Energia ryhtyi 1998 toimittamaan ABB:n Pitäjänmäen kiinteistöön kylmää jäähdytyskonteilla. Nykyisin Helsingin kaukojäähdytysverkosto on Euroopan kolmanneksi suurin.

Energiateollisuus ry:n mukaan Helsingin lisäksi suurista kaupungeista kaukokylmä on käytössä muun muassa Espoossa, Lahdessa, Turussa, Tampereella ja Jyväskylässä. Kuopiossa Puijon sairaalan kaukojäähdytys otetaan käyttöön ensi vuonna.

JÄÄHDYTYSTARVE KASVAA

Kaukojäähdytyksen tarve on kasvanut ilmastonmuutoksen ja entistä tiiviimpien rakennusten takia.

Monet kaupungit miettivät jäähdytystekniikkaa, sillä ilmastosopimuksen velvoitteet vaativat vähentämään hiilidioksidipäästöjä. Yksittäiset jäähdytinjärjestelmät esimerkiksi kerrostalojen katoilla vievät paljon energiaa ja aiheuttavat siten hiilidioksidipäästöjä.

Singaporen kaupunki aikoo vähentää vuoteen 2050 mennessä hiilidioksidipäästöjään 41,5 prosentilla verrattuna nykykehitykseen. Hankkeeseen kuuluu kaukojäähdytysverkon rakentaminen, johon kaupunki on hakenut tietotaitoa Helsingistä.

TEKSTI BIRGITTA SUORSA / UP
KUVA FORTUM

VIERAILIJA: Juho Hamari: Pelillistäminen tekee ihmisistä pystyvämpiä

Pelillistämisestä (gamification) on tullut yksi suurimmista teknologiavetoisista kehityslinjoista viime vuosina. Siinä missä muut nykyaikaiset teknologiat kuten ”big data”, keinoäly, robotiikka tai prosessointitehon lisääntyminen pyrkivät lisäämään yhteiskunnan tuottavuutta ja hyvinvointia parantamalla koneiden kykyjä ja tehokkuutta, pelillistämisen voi nähdä pyrkivän yhteiskunnalliseen ja yksilölliseen kehitykseen tekemällä ihmisistä pystyvämpiä.

Pelillistäminen viittaa teknologisiin, taloudellisiin, kulttuurillisiin ja yhteiskunnallisiin kehityslinjoihin, joissa todellisuus on muuntumassa enemmän pelilliseksi; sellaiseksi, joka yhä enemmän tarjoaa niitä samoja kokemuksia ja taitoja, joita pelien nähdään parhaimmillaan tarjoavan.

Pelien ja pelillistämisen hyödyiksi nähdään toisaalta taitojen kartuttaminen kuten ongelmanratkaisu, organisointikyky, tunteiden säätely, johtamis- ja empatiakyky ja toisaalta motivationaaliset hyödyt kuten tavoitteisiin sitoutuminen, pitkäjänteisyys ja itsehallinta. Niiden rinnalla luovuus, leikkisyys, positiivinen kasvu ja onnellisuus ovat kaikki asioita, joita usein liitetään pelikokemukseen.

”Pelillistämistä on paperikoneen korjausta opettava simulaattori.”

Pelillistämisen voi nähdä etenevän kahta kehityslinjaa pitkin:

1) Pelillistäminen: Yleisemmin pelillistämistä määritetään tarkoituksellisena prosessina muuntaa aktiviteetteja, järjestelmiä, palveluita, tuotteita tai vaikka organisaatiorakenteita sellaisiksi, että ne tuottaisivat samoja positiivia kokemuksia, taitoja ja käytänteitä kuin pelitkin parhaimmillaan tuottavat. Pelillistäminen pyrkii myös tätä kautta usein vaikuttamaan käyttäytymiseen ja kognitiivisiin prosesseihin.

Pelillistämistä käytetään usein aloilla, joissa yksilöillä ja ryhmillä on vaikeaa toimia pitkäjänteisesti, kuten oppimisessa tai terveellisten elämäntapojen ylläpitämisessä. Pelillistäminen voi näyttäytyä digitaalisten palveluiden ihmisrajapinnan suunnitteluna, fyysisinä toteutuksina, organisaatiorakenteiden parempana suunnitteluna, työpaikan virkistyspäivien leikillisyytenä, pakohuoneina, markkinointistrategiana, liikuntasuoritusta mittaavana työkaluna tai paperikoneen korjausta opettavana simulaattorina.

2) Pelillistyminen: Pelillistämisen lisäksi voidaan nähdä myös pelillistymistä. Se tarkoittaa taustalla tapahtuvaa hitaampaa ja ei-tarkoituksellista kulttuurin ja yhteiskunnan muuntumista kohti pelillisyyttä, joka johtuu pelien aseman kasvamisesta ihmisten elämässä.

Uskotaan, että pelien ja pelillisen vuorovaikutuksen lisääntyminen johtaa pelien, pelaajien ja peliyhteisöiden käytänteiden ja kulttuurin sulautumiseen jokapäiväiseen elämään. Tästä esimerkkejä ovat elektronisen urheilun suosion kasvu, tietokonepelaamisen kasvava legitimiteetti ja pelaamisen tuleminen katukuvaan kuten Pokemon Go.

Se voi näkyä myös laajempina suuntauksina liittyen siihen, miten teemme työtä, opiskelemme tai organisoidumme. Työltämme odotamme nykypäivänä enenevissä määrin itsemääräämisoikeutta, mahdollisuutta luovuuteen, merkityksellisyyttä, mahdollisuutta oppia ja onnistua sekä kuuluvuutta merkitykselliseen ryhmään. Nämä ovat juuri niitä asioita, joita pelien uskotaan meille tarjoavan.

Hienoa, pelit!

JUHO HAMARI
Kirjoittaja on pelillistämisen professori ja johtaa Gamification Group -tutkimusryhmää Tampereen teknillisen yliopiston, Turun yliopiston ja Tampereen yliopiston kesken.

Teollisuusliitto keskusteli SuomiAreenassa: Tarvitaanko työelämässä Tinderiä?

SuomiAreenassa otsikon kysymykseen vastattiin keskustelussa kysymyksellä, että onko tekoäly tulevaisuuden Tinder. Keskustelua käytiin aiheesta vilkkaasti, jäsentyneesti ja rakentavasti.

Teollisuusliitto, Metropolia Ammattikorkeakoulu ja SuoraTyö Oy:n järjestivät Porin SuomiAreenassa torstaina 19.7. keskustelutilaisuuden Kelpaanko minä – tarvitaanko työelämässä Tinderiä?

Keskustelun aiheena oli työnhaun, rekrytoinnin ja osaamisen haasteet työn murroksessa. Paneelissa pohdittiin muun muassa kuinka työntekijät ja työnantajat kohtaisivat paremmin, miten digitalisaatio muuttaa työnhakua, millainen työ kelpaa ja millaista osaamista tarvitaan nyt ja jatkossa.

TUULAN TARINA

Riitta Konkola, Riku Aalto ja Jani Laatikainen. KUVA JUHA SINISALO

Teollisuusliittoa keskustelussa edusti liiton puheenjohtaja Riku Aalto, Metropoliaa toimitusjohtaja-rehtori Riitta Konkola ja Suora Työ Oy:tä toimitusjohtaja Jani Laatikainen. Keskustelua ja tilaisuutta jäsensi kolme aihepiiriin liittyvää videota.

Ensimmäisessä videossa työtä kokopäivätoimisesti etsivä Tuula Karivesi kertoo tehneensä muun muassa Arabian tehtailla parinkymmenen vuoden työrupeaman. Vuosiin sisältyy 12 vuoden pesti tehtaan pääluottamusmiehenä. Hänen viimeinen työsuhteensa oli määräaikainen, puolen vuoden työ toimistosihteerinä.

Tuula kaipaa lisää tukea osaamisensa kartoittamiseen sekä ikäluokalleen, yli 50-vuotiaille, erilaisia palveluita työnhaun tueksi.

Riitta Konkolan mielestä Tuulalla on valttinaan merkittävää käytännön osaamista. Esimerkiksi pääluottamusmiehen tehtävät vaativat osaltaan yhteistyökykyä ja neuvottelutaitoja. Konkola korostaa luottamustehtävien vaativan myös arviointi- ja ratkaisukykyä.

Tuulan kaipaamaan tukeen osaamisensa kartoittamiseen löytyy apu Metropoliasta, mutta ostopalveluina. Ammattikorkeakoulussa tehdään osaamisen arviointeja, joissa on löytynyt joskus jopa merkittävää piilo-osaamista.

Jani Laatikainen arvelee niin ikään Tuulan osaamisella sekä työkokemuksella olevan kysyntää. Hän toteaa Tuulan, kuin muidenkin työnhakijoiden, työnhakua haittaavan se, että Suomessa on tutkitusti EU-maiden syvin “kuilu” työllisyyden ja työttömyyden välillä, eli kohtaavuusongelma.

Riku Aallon mukaan luottamustehtävissä toimivat ovat useimmiten laajasti kouluttautuneita sekä tuntevat hyvin työyhteisönsä tarpeet ja tunnot. Tästä on etua työnantajillekin.

– Jotkut työnantajat eivät tosin rekrytoi eivätkä palkkaa ay-taustan omaavia työnhakijoita, puheenjohtaja lisää, ja kertoo törmänneensä muutama vuosi sitten jopa eräässä yrityksessä pidettyyn mustaan listaan.

Tuulan tarinassa korostuu myös koulutuksen tärkeys. Aalto kertoo, että kyselytutkimuksen mukaan SAK:n jäsenistöstä puolet ei ole saanut työnantajiltaan minkäänlaista koulutusta. Hän muistuttaa, että henkilöstönsä koulutukseen panostavissa yrityksissä tuottavuus on korkeampi verrattuna yrityksiin, joissa koulutusta ei anneta käytännössä lainkaan.

TÄRKEINTÄ ON ASENNE

KUVA JUHA SINISALO

Toisessa videossa porilaisen Aurubis Finland Oy:n henkilöstöpäällikön Timo Tomulan mielestä työntekijöiden asenne on tärkeintä, sekä se, että kunnioittaa työelämän pelisääntöjä, ottaa vastuun omasta tekemisestään ja tekee työtä järkevällä tahdilla laadullisesti oikein. Ja omaa tietysti ammattiylpeyttä.

Jani Laatikaisen mielestä asenne todella ratkaisee. Tämä näkyy hänen mielestään osaltaan siinä, että palkan rinnalla työelämässä arvostetaan nykyään muun muassa sitä, että yritys on kiinnostava ja tekemällään työllä on merkitystä.

Riku Aalto kertoi kommentissaan käyvänsä vuoden aikana vierailulla noin viidessäkymmenessä työpaikassa. Hän on huomannut yritysten sekä koulujen ja ammattioppilaitosten yhteistyön vilkastuneen. Yritykset järjestävät oppilaiden perinteisten työharjoittelujen ohella erilaisia tutustumiskäyntejä niin oppilaille kuin heidän vanhemmilleenkin.

TEKOÄLY LUO MAHDOLLISUUKSIA

KUVA JUHA SINISALO

Kolmannessa videossa tilaisuuden osallistujat saivat tekoälyfirma HeadAIn perustajan Harri Ketamon videoterveiset siitä, miten tekoäly mahdollisesti mullistaa tulevaisuuden työnhaun. Ketamo muistuttaa videolla myös, että tekoäly ei ole mikään taikatermi. Jos tekoälyn opetusdata on vääristynyttä ja algoritmi puutteellinen, keinoälystä ei ole paljoakaan hyötyä.

Jani Laatikainen toppuutteli myös tekoälyn ylimainostajia toteamalla heti alkuun, ettei tekoäly ratkaise mitään, vaan se mahdollistaa eri toimintoja. Esimerkiksi Tuulan ja hänen osaamisestaan kiinnostuneen työnantajan kohtaamisen.

Riku Aallon mukaan etenkin iäkkäämpiä henkilöitä teknologian huima kehitys tekoälyineen saattaa jopa pelottaa. Nämä ihmiset eivät useinkaan omista edes tietokonetta eivätkä älypuhelinta. Täten heillä ei ole mahdollisuutta, eivätkä kaikki heistä osaakaan, ilmoittaa esimerkiksi työttömyyteensä liittyviä asioita verkossa.

Jani Laatikainen, Riitta Konkola ja Riku Aalto. KUVA JUHA SINISALO

PÄTKÄTÖIDEN VARAAN HANKALA RAKENTAA TULEVAISUUTTA

Teollisuusliiton porilaiset aktiivit Juha Virta, Esa Lehtilä ja Anne Jakonen seurasivat kiinnostuneena ja kommentoiden Teollisuusliiton, Metropolian ja Suora Työ Oy:n järjestämää keskustelutilaisuutta.

Juha Virta. KUVA JUHA SINISALO

Sampo-Rosenlewin Oy:n pääluottamusmiehen tehtävää lähes kymmenen vuotta hoitanut Virta listaa työnhaun yhdeksi keskeiseksi ongelmaksi sen, etteivät työnhakijat ja avoimet työpaikat kohtaa. Eli keskustelussakin esiin nousseet työmarkkinoiden kohtaanto-ongelmat.

Esa Lehtilä. KUVA JUHA SINISALO

Saman yhtiön varapääluottamusmiehenä toimiva Lehtilä kummeksuu sitä, ettei joillakin miljoonavoittoja vuolevilla pörssiyhtiöillä ole varaa palkata uusia työntekijöitä muuten kuin vuokratyöfirmojen kautta määräaikaisiin työsuhteisiin.

– Lyhytaikaisten työsuhteiden varaan on etenkin nuorten vaikea rakentaa tulevaisuuttaan. Siinä saattaa menettää uskon itseensä ja pahimmassa tapauksessa syrjäytyä.

Virta ja Lehtilä pahoittelevat, että Sampo-Rosenlewiin on viime vuosina palkattu työväkeä myös vuokratyöfirmojen kautta. Kun työntekijät palkataan suoraan, heidän asenteensa ja motiivinsa on useimmiten työnantajankin etujen mukaisesti kohdillaan, porilaiset ay-aktiivit tähdentävät.

Anne Jakonen. KUVA JUHA SINISALO

RKW Finlandilla työskentelevän Jakosen mielestä ikäsyrjintä on työmarkkinoilla selvästi vähentynyt. Tosin esimerkkejä löytyy siitä huolimatta suhteellisen helposti.

– Ehkä heikoimmassa asemassa työmarkkinoilla ovat edelleen ikäihmiset, 50–60-vuotiaat. Myös pienten lasten äidit ovat joidenkin työnantajien mielestä usein poissa työstä lastensa sairastelun takia, Jakonen painottaa.

TEKSTI JOUKO KAHILA
KUVAT JUHA SINISALO

Epätyypillisen kesän viettäjät: Kun loma on haave vain

On siis kesä. Auringonpaisteisia päiviä omalla mökillä. Savu kohoaa rantasaunasta, makkaran huumaava tuoksu iskee nenään. Heinäkuun iltapäivälehtien sivuilla otsikot kirkuvat Pori Jazzien tunnelmaa. Mietitään verhojen uutta kuosia tai parisuhdetta. Suomi pysähtyy. Niinkö? Loma ei kuitenkaan kuulu kaikille.

Epätyypillisissä työsuhteissa neljän viikon loma on työntekijälle kaukainen haave. Työtön, kausityöntekijä tai nollatuntisopimuksella töitä tekevä yrittää vain selvitä. Hallituksen ideat alle 30-vuotiaiden työelämäpelisäännöistä voivat tarkoittaa, että monen lomahaaveet voivat olla yhä kaukaisempia.

Kuva yllä: Lappeenrannassa töitä on tarjolla rajallisesti. Riku Karhunen on iloinen siitä, että on saanut töitä, mutta nollatuntisopimuksella määräaikaisissa työsuhteissa eläminen on rankkaa. Hän kaipaisi myös kunnon lomaa.

 

Ansaintasääntö määräytyy työsopimuksessa sovitun työajan perusteella. Vuosilomaa voi saada joko 2,5 tai 2 päivää työkuukaudelta. Vuoden tai sitä pidemmistä täysiaikaisista työsuhteista lomaa kertyy 2,5 päivää kuukaudessa. Kun työsuhde on kestänyt yhtäjaksoisesti vajaan vuoden, on työntekijällä oikeus saada lomaa 2 päivää täysiltä lomanmääräytymiskuukausilta. Vuosilomaa kertyy sekä vakituisissa, että määräaikaisissa työsuhteissa. Tässä tarkoitetaan kuukausia, jolloin työtä tehdään vähintään 14 työpäivää tai vähintään 35 tuntia.
Lue lisää: Vuosilomalaki 162/2005

”VIIME KESÄNÄ OPETTELIN AJAMAAN POLKUPYÖRÄLLÄ”

Kai Sunilalle kesän ehkä paras uutinen oli se, että hänen terveytensä tutkitaan nyt perusteellisesti. KUVA JUHA METSO

Vuosi sitten toukokuussa tilanne oli vielä toiveikas. Kai Sunila, 53, muistaa, miten hän kävi työvoimatoimistossa ja haki kurssille. Metallimies oli jäänyt työttömäksi edellisenä syksynä, kun työpaikalta vähennettiin kaksi työntekijää. Seuraavana päivänä se iski.

– Sain aivoinfarktin, se oli todella pelottavaa, Sunila kertoo.

Onneksi kaveri tuli käymään ja huomasi, ettei kaikki ollut kunnossa. Itse Sunila ei olisi sillä hetkellä tajunnut hakea apua. Viime kesä meni toipuessa. Infarktin jälkeen hän käveli monta kuukautta kuin humalainen, tasapaino oli huono.

– Pyörällä ajon jouduin opettelemaan uudelleen.

”Ensin mies irtisanottiin, sitten iski infarkti, kolmantena viilsi aktiivisuusmalli.”

Sunila ei tiedä onko hän vieläkään työkuntoinen. Koska ei ole työterveyshuoltoa, häntä ei ole kunnolla tutkittu. Hän on silti hakenut töitä, viimeksi kunnossapitotöihin tehtaalle.

– Sitten vielä iski tämä aktiivimalli, se vie 100 euroa kuussa.

Sunila on maaliskuusta alkaen käynyt Väylässä, joka on Kaakkois-Suomen työ- ja elinkeinotoimiston, kuntien ja Kelan yhteispalvelu työttömille.

– Sieltä ei ole tarjottu tai osoitettu mitään, mikä täyttäisi tämän aktiivimallin.

Sunila pohtii, että on varmaan infarktin jälkiseurausta, ettei hän itsekään ole osannut hakeutua aktiivisemmin tutkituttamaan terveyttään. Väylän kautta sitä aletaan viimein tutkia paremmin, verikokeissa hän on jo käynyt, jatkotutkimuksia on luvattu. Fyysisesti päälle päin ei näy mitään, mutta mies kokee, ettei ole entisellään. Aiemmin hyvä käsialakin muistuttaa nyt harakanvarpaita.

Kesä 2018 ei ole Sunilalle lomaa. Hänelle se on 45 jäljellä olevan ansiosidonnaisen päivärahapäivän kulumista.

– Toivon, että ne kuluvat mahdollisimman hitaasti. On pelottavaa, että joutuu Kelan päivärahalle.

– Pientä toivoa on päästä Kohti Työtä ry:n järjestämään työhön, kun kassan ansiosidonnaiset päivät loppuvat. Se työ olisi laskeutumista takaisin työelämään, Sunila toivoo.

Sunilalle Kotkan kesä ei ole meripäivien humua. Hän toivoo, että ehkä kaikki selviää kesän aikana, terveys ja toimeentulo.

EPÄVAKAA TYÖ, EPÄTYYPILLISET LOMAT

Epätyypilliset työsuhteet merkitsevät epätyypillisiä lomia. Lomat ovat lyhyitä, tai niitä ei ole. Teollisuusliiton tutkimuspäällikkö Anu-Hanna Anttila veti vuosina 2007–2008 Turun yliopistossa SAK:n rahoittamaa tutkimushanketta, joissa lanseerattiin ”epätyypillinen loma”-käsite.

Kesällä kaikki on toisin -kyselytutkimus paljasti tuolloin, että epätyypillisiksi kutsutuissa työsuhteissa tavanomaista on viikosta kolmeen viikkoon tai vain muutaman päivän mittainen palkallinen vuosiloma. Syinä lyhyisiin lomiin olivat erityisesti työsuhteen alkamisajankohta ja määräaikaisuus. Lyhyissä työsuhteissa lomakertymä oli pienempi kuin vakiduunissa.

Perinteisimmän loman saavat ne, jotka tekevät töitä kokoaikaisissa vakituisissa työsuhteissa. Siitä poiketen työtä teetetään osa-aikatyönä, vuokratyönä, määräaikaisilla sopimuksilla ja nollatuntisopimuksina, minkä lisäksi ovat vielä itsensätyöllistäjät. Työsuhteen laatu ja pituus vaikuttavat vuosiloman kertymiseen.

Tutkimushetkellä vuonna 2007 osa-aikaisia oli 12,5 prosenttia. Työvoimatutkimuksen mukaan vuonna 2017 osa-aikatyötä teki 408 000 henkilöä, mikä on noin 17 prosenttia työllisistä. Naisilla osa-aikaisuus on vielä selvästi miehiä yleisempää. Prosenttiosuudet kasvavat, ja samoin kasvaa työntekijöiden työmarkkina-aseman epävakaus.

”Ensin pitäisi olla se työsuhde, että palkallista lomaa kertyisi. Sitten pitää olla myös aikaa ja muita resursseja, että voisi pitää loman.”

Viimeisten 10 vuoden aikana töiden määräaikaisuus sekä keikka- ja projektiluontoisuus ovat vain lisääntyneet. Se vaikuttaa myös lomiin.

– Ensin pitäisi olla se työsuhde, että palkallista lomaa kertyisi. Sitten pitää olla myös aikaa ja muita resursseja, että voisi pitää loman. Määräaikaisissa työsuhteissa, kuten projektitöissä, on loppuvaiheessa usein kova kiire. Samalla pitäisi vielä etsiä uusi työ. Jos työtä löytyy, loma jää helposti pitämättä, Anttila sanoo.

LOMAA KERTYY MÄÄRÄAIKAISELLEKIN

Lomaa kertyy vuosilomalain mukaan minimissään kaksi päivää kuukaudessa. Lomaa kertyy myös epätyypillisissä työsuhteissa vuokratyötä, määräaikaisuuksia ja nollatuntisopimuksia myöten, kun työntekijä vain on ollut työssä vähintään 35 tuntia tai 14 päivää kuukaudessa. Jos työtä on tätä vähemmän, lomaa ei kerry ja työntekijä saa vain rahallisen korvauksen.

– Mutta osaako työntekijä, joka tekee lyhyitä päiviä tai keikkoja, laskea sen, menevätkö korvaukset oikein? Anttila pohtii.

Kun työntekijä tekee useita määräaikaisuuksia peräkkäin, on mahdollista sopia myös siitä, että lomia pidetään yhtäjaksoisesti, eikä sitä kuitata lomakorvauksina yksittäisen työsuhteen päättyessä. Lisäksi lakiin on kirjattu, että työntekijällä on oikeus saada vuosilomansa ajalta vähintään säännönmukainen tai keskimääräinen palkka. Työehtosopimuksiin on kuhunkin kirjattu omat lomapalkan laskentaperiaatteet.

Lomakysymys on ajankohtainen. Vuosilomalakia olisi haluttu uudistaa, mutta neuvotteluista huolimatta siinä ei onnistuttu. Edelliset neuvottelut, joiden lopputuloksena oli ”uusi” vuosilomalaki 2005 kestivät yli kymmenen vuotta.

”LOMA ON YKSI ASIA, MIKÄ SURETTAA”

Riku Karhunen on tinkinyt menoistaan, että pärjäisi nollatuntisopimuksilla. Automekaanikko ei enää ajele omalla autollaan, vaikka auto on tarpeen. Nyt autoa on lainattava sukulaisilta. KUVA JUHA METSO

Lomasuomalaiset vaeltavat kesällä Lappeenrantaan, Suomen suurin hiekkalinna kutsuu. Lappeenrantalaisen automekaanikon Riku Karhusen, 22, kesä kuluu autokorjaamolla nollatuntisopimuksella. Hän myöntää, että loma on yksi asia, mikä häntä on surettanut.

Hänellä on jo kahden vuoden kokemus nollatuntisopimuselämästä, jonka hän tiivistää kahteen asiaan: se ei ole reilua, ja huomista joutuu aina pelkäämään. Silti Karhunen on tyytyväinen, että on työtä.

– Nollatuntisopimuksella homma menee juuri niin, että kun on töitä, pystyy pärjäämään, eikä ole mitään ongelmaa. Sitten, kun tulee työttömiä päiviä ja jaksoja, ei pysty rakentamaan minkäänlaista päivittäistä tai viikoittaista ohjelmaa. Ei ikinä tiedä, mitä tulee.

Pankista ei saa lainaa, eikä elämässä voi edetä.

”Olen ollut kaksi vuotta samassa talossa töissä, ja minulle on jo kertynyt yhdeksän työsopimusta. Se on erittäin liikaa.”

Alku oli paha. Koska Karhusella oli töitä, hän muutti omaan asuntoon. Mutta kun asuu omillaan, pitääkin jännittää, jos rahaa ei saakaan. Jatkuvasti on pitänyt tehdä hakemuksia sovitellusta päivärahasta ja koko ajan on kahden tulen välissä: ei ole työtön, muttei välttämättä ole töitä eikä tuloja.

Karhusen 0-tuntisopimus on lisäksi määräaikainen. Ensin määräaikaisia tuli lisää ja lisää. Viime vuoden lopussa mies oli jo niin piipussa, ettei halunnut jatkaa lyhyitä pätkiä.

– Sanoin pomolle, että en jaksa. Sainkin sitten vuoden mittaisen nollatuntisopimuksen. Olen ollut kaksi vuotta samassa talossa töissä, ja minulle on jo kertynyt yhdeksän työsopimusta. Se on erittäin liikaa.

Viime vuonna Karhusella oli melkein kolmen kuukauden jakso, jossa kertyi ehkä neljä työpäivää. Se tarkoitti, että loma jäi väliin.

Nyt töitä on ollut enemmän. Hän on saanut tingittyä itselleen viikon kesäloman.

– Jotenkin pääsee lomailemaan.

Karhunen on selviytynyt. Hän on Lappeenrannan auto- ja konealojen ammattiosasto 242:n jäsen ja pääluottamusmies on ollut hänen tukenaan. Karhunen on kuitenkin oikeasti joutunut tinkimään menoistaan. Automekaanikko on joutunut luopumaan omasta autostaan, vaikka tarvitsisi sitä todella.

– Se on ollut se viimeinen keino.

NIMI MUUTTUI, TUSKA JÄI

Metalliliiton nuorten aloittamalla Operaatio Vakiduunilla on ollut tavoite kieltää vastentahtoiset nollatuntisopimukset. Tilastokeskus arvioi, että vuonna 2014 Suomessa oli noin 83 000 nollatuntisopimuksella työskentelevää.

Sopimusten ongelmat ovat olleet paitsi siinä, ettei työllä tule toimeen, myös lomissa. Vaikka työntekijä voi saada lomakorvauksen, hän ei useinkaan pääse pitämään vuosilomaa. Epäselvyyksiä on ollut myös loman kertymisessä ja lomarahan maksamisessa.

Operaatio Vakiduunin aloite menikin komeasti eduskuntaan.

– Väittäisin että aika moni ymmärsi tämän ongelman, mutta enemmistöllä ei sitten ollutkaan tahtoa ratkaista sitä, Teollisuusliiton järjestötoimitsija Jussi-Pekka Ahonen sanoo. Lopputuloksena väännetty laki ei herätä hurraa-huutoja. Hän katsoo, että nollasopimukset vaihtoivat ehkä nimeä.

– Kun 1. 6.2018 tuli voimaan tämä uusi lainsäädäntö vaihtelevan työajan sopimuksesta, niin ei siinä paljoa eteenpäin menty.

Vaihtelevan työajan sopimuksella periaate on, että vähimmäistyöajan pitäisi vastata työnantajan todellista työvoiman tarvetta. Sopimus pitäisi myös periaatteessa pystyä neuvottelemaan uudelleen, jos työaika ei vastaakaan sitä, mikä työsopimuksessa on.

– Jää nähtäväksi se, mihin asiat asettuvat, sitä mukaa kun ammattiliitot vievät asioita oikeuteen. Me emme näe tätä kovinkaan suurena parannuksena, koska yksittäisen työntekijän neuvotteluasema on niin heikko.

Ahosen räikein esimerkki on eräs Teollisuusliiton työpaikka, jossa kaikki työntekijät olivat nollatuntisopimuksella. Lisäksi siellä päätettiin irtisanoa vastavalittu pääluottamusmies, joka lähti ehdottamaan sopimusten muuttamista. Irtisanominen tietenkin riitautettiin.

Yhdestä asiasta Ahonen on tyytyväinen.

– Liittokokous teki päätöksen, että Teollisuusliitto haluaa eroon nollatuntisopimuksista. Se on liitolta erinomainen päätös!

MAATALOUSALOILLA PAISKITAAN TÖITÄ

Teollisuusliiton sopimusasiantuntija Riikka Vasaman sarkaa ovat maaseutualat. Ja kynnettävää riittää. Vasaman aloja ovat maaseutuelinkeinot, puutarha-ala, turkistuotanto sekä viher- ja ympäristörakentamisala. Niiden erityispiirre on se, että kesällä nimenomaan tehdään työtä, kasvukaudet ja satokaudet puskevat ihmisiä töihin.

– Meidän jäsenistöstä osa on talven lomautettuna, tai sitten he ovat pätkätyöläisiä ja saavat aina uuden työsopimuksen sesongille.

Kaikkia neljää sopimusalaa yhdistää se, että järjestäytymisaste on verrattain huono ja työpaikat pieniä. Luottamusmiehiä on todella vähän.

– Työntekijät ovat varsin yksin. Näillä aloilla suuri osa työntekijöistä on ulkomaalaistaustaisia, mikä tekee neuvottelutilanteen työnantajan kanssa vielä mahdottomammaksi.

Vasaman suhde näihin työntekijöihin onkin hyvin läheinen. Hän tuntee jäsentensä haavoittuvuuden. Vasama palkattiin kuusi vuotta sitten Puuliittoon, kun töihin tarvittiin venäjänkielentaitoista ihmistä auttamaan ulkomaalaisia työntekijöitä.

– Tarve painottui maatalousaloille, jossa oli ulkomaalaisia työntekijöitä ja samalla iso määrä ihmisiä, jotka eivät tiedä työehdoista yhtään mitään.

Näitä työntekijöitä ei ole ollut helppo tavoittaa. Ei voi mennä ajamaan autolla kohti Pohjanmaan turkistarhoja tai halki Länsi-Suomen viljavainioiden katsastamaan, keitä pelloilla on. Ulkomaalaistaustaiset työntekijät ovat myös hyvin arkoja luottamaan. Suhtautuminen ammattiliittoon voi olla kielteistä.

– Se työ, mitä olemme tehneet, kantaa mielestäni nyt hedelmää. On mennyt vuosia, on tavoitettu muutamia ihmisiä, on pidetty venäjänkielisiä koulutuksia ja palveltu ihmisiä riita-asioissa englanniksi.

”Osa tulee tekemään tänne niin kovasti töitä, että he eivät edes haluaisi vuosilomia. Me joudumme kertomaan heille, että loma on myös velvollisuus ja oikeus.”

Ihmiset, joihin on syntynyt kontakti, ovat sitten pistäneet sanaa ja puhelinnumeroa eteenpäin.

– Minulle tulee hyvin usein, tänä aamunakin tuli puhelu, että ”sain numerosi ja kuulemma puhut venäjää”. Se kiertää se numero tuolla ihmisten keskuudessa, Vasama kertoo.

– Viime viikollakin pidettiin yhden kontaktin kautta venäjäksi ja englanniksi pienellä paikkakunnalla tilaisuus, johon kutsuttiin alueella työskenteleviä ihmisiä. Sinne tuli 15 ihmistä ja siellä oli viisi eri kansallisuutta.

Heille kerrottiin ammattiliitosta ja oikeuksista, myös loma-asia oli esillä. Siellä kysyttiin, miten loma-ajan palkka määräytyy, milloin on oikeus saada lomaa ja kuka määrää, milloin loma on.

Lomakysymys on ulkomaalaistaustaisille työntekijöille erilainen. Välttämättä ei edes haluta heinäkuun lomaa.

– Osa tulee tekemään tänne niin kovasti töitä, että he eivät edes haluaisi vuosilomia. Me joudumme kertomaan heille, että loma on myös velvollisuus ja oikeus. Suomen lait velvoittavat siihen, että työntekijä myös lepää. Jotkut ihmiset haluavat vain tehdä rahaa ja he venyvät aivan uskomattomiin suorituksiin.

Toinen erityispiirre on se, että pistäytyminen kotimaassa vaatii pitkän loman ja on pienipalkkaiselle kallis satsaus. Viikko lomaa siellä tai täällä ei riitä.

OIKEUKSISTA ON PAKKO PITÄÄ KIINNI

Suuri määrä maaseutualojen työntekijöistä on ukrainalaisia, eli EU:n ulkopuolelta tulevia työntekijöitä, joiden työ Suomessa on riippuvainen työluvista. Heidän lisäkseen on esimerkiksi thaimaalaisia, vietnamilaisia ja bosnialaisia työntekijöitä. Kielimuurin ylittäminen olisi tärkeää.

– Minut yllättää aina se, miten tämä työ opettaa. Täällä sujahtaa sellaiseen ay-jargoniin, me puhumme ihan hirveää kieltä. Pitää uudelleen ja uudelleen muistuttaa itseään, että pitää peruuttaa tosi monta askelta taaksepäin, rautalangan pitää olla entistä vahvempaa ja suorempaa. Se lähtötaso, mitä he tietävät, on häkellyttävän pieni.

Juuri työlupien takia työehtosopimusten noudattaminen on erityisen tärkeää. Työlupa edellyttää, että palkka on maksettu oikein.

– Jatkolupa voidaan evätä ja todistetusti myös evätään, jos työntekijälle ei makseta työehtosopimuksen mukaista palkkaa: Työntekijä joutuu poistumaan maasta, vaikka se olisi työntekijästä johtumaton työnantajan rike.

TEOLLISUUS PYÖRII VAHVASTI

Kirsi Ahlbom kotiutui kesätyöpaikkaansa Steralle nopeasti. Kesätyö on hänelle ensimmäinen kokemus tehdastyöstä. Hän kokee konetekniikan opintojensa myötä olevansa nyt oikealla alalla. KUVA VESA-MATTI VÄÄRÄ

Turku tuntuu olevan kesällä yhtä Ruisrockia ja Down by The Laituria. Jokiranta kuhisee turisteja. Illan tullen kavutaan ylös mäkeä Samppalinnan kesäteatteriin tai trendikkäästi Kakolan terasseille.

Teollisuus ei pysähdy kesäkuukausiksi. Turun ammattikorkeakoulun konetekniikan opiskelijalle Kirsi Ahlbomille kesä on yhtä työtä. Neljän kuukauden tauko opiskelusta menee tehdastyössä Stera Technologies Oy:ssä.

Kesätyö sopii hänelle enemmän kuin hyvin. Lomaa hän ei pidä.

Teollisuudella menee Varsinais-Suomessa vahvasti, silti kesätyö oli tiukassa.

– Hain todella montaa paikkaa, myös vuokrafirmojen kautta. Tämä paikka kuitenkin löytyi tutuilta kysymällä.

– Olen töissä pemmauskoneella, Ahlbom kertoo. Hän saa työstettävästä levykappaleesta eteensä piirustukset, joihin on merkitty, mitä muttereita tai holkkeja kappaleeseen pemmataan. Ahlbom aloitti toukokuun alussa, työ sujuu jo hyvin. Hän laittaa koneen asetukset ja tarvittavat osat paikalleen ja kone hoitaa loput.

Kesätyö on Ahlbomille ensimmäinen kokemus tehdastyöstä ja kokemus on todella tärkeää. Uusi ja myös uudenlainen työ pelotti: vaikka koulussa oli piirretty kappaleita, onkin eri asia tehdä työtä, kun virhettä ei voi korjata tietokoneen näytöllä. Kun jokin menee pieleen, kappale on pilalla.

– Tämä on avannut paljon. Kun tutkii toisten piirustuksia, huomaa, miten tärkeää on tehdä suunnittelu kunnolla.

Kirsi Ahlbom kertoo, että kotiutui kesätyöpaikkaansa viikossa.

– Minut on hyvin otettu vastaan, täällä on todella mukavaa porukkaa.

HYVINVOINTIJAKSOLLE OPETTELEMAAN ELÄMÄÄ

Palkansaajien hyvinvointi- ja terveys PHT ry:n toiminnanjohtaja Pasi Ylitalo kertoo, että epätyypillisissä tehtävissäkin työskenteleville on tarjolla hyvinvointikursseja. Heitä ei ole unohdettu. Erityisesti vuodet 2016–2018 terveys- ja hyvinvointikurssitoimintaa painotettiin työttömille, itsensätyöllistäjille ja freelancereille. Juuri siksi, ettei tämä ryhmä ehdi eikä osaa pitää lomaa. Vaikka teemavuodet päättyvät, haku hyvinvointijaksoille muiden työikäisten ohella on avointa jatkossakin.

Ylitalo pohtii, että epätyypillisissä töissä loma vaihtuu helposti lomakorvaukseksi, loma jää pitämättä. Lisäksi kyseisillä henkilöillä ei ole tukena työterveyshuoltoa. Tästä syystä on rakennettu kursseja, joilla ihmiset voivat satsata itseensä.

– Miten autettaisiin pitämään omasta terveydestä ja hyvinvoinnista huolta.

Työttömälle hyvinvointijakso voi olla ”lomaa työnhausta”. Loma ja itseensä satsaaminen on tarpeen, jotta pysyy työkuntoisena ja jaksaa hakea töitä.

Pitkään ihmisiä on kurssitettu ruokavalio ja liikunta -rautalankaa vääntämällä. Tulokset ovat olleet lyhytaikaisia. Ylitalo kertoo, että nyt lähdetään liikkeelle toisin. Ihminen saa miettiä kursseilla omia arvoja ja valintojaan: mikä arvo on esimerkiksi omalla terveydellä ja omalla ajalla. Mitä sen eteen olisi valmis tekemään?

– Onko terveys korkealla omissa arvoissa, jos on, niin miksi se ei näy arjessa. Vasta sitten lähdetään katsomaan keinoja, millä parempaan terveyteen voisi päästä.

TEKSTI SINI SILVÀN
KUVAT JUHA METSO JA VESA-MATTI VÄÄRÄ

 

Hyvää kesää,
niin lomalaisille kuin lomattomille!

ONGELMIA TÖISSÄ KESÄLLÄ?
Ota yhteyttä:

TEOLLISUUSLIITON TYÖSUHDENEUVONTA
puh. 020 690 447
ma–pe klo 8.30–15

tyosuhdeneuvonta@teollisuusliitto.fi

SAK:n, Akavan ja STTK:n yhteinen
KESÄDUUNARI-INFO
puh. 0800 179 279

31.8. asti klo 9–15
kesaduunari.fi
facebook.com/kesaduunari
twitter.com/kesaduunari

Lapset pelinappuloina: Hallitus haluaisi teettää töitä lähes milloin tahansa

Pääministeri Juha Sipilän hallitus on ulospäin profiloitunut hyvin lapsiperhemyönteiseksi hallitukseksi, mutta käytäntö osoittaa toista. Hallitus pyrki muun muassa vapauttamaan työaikoja siten, että yhä useammalla alalla työtä voitaisiin teettää lähes milloin tahansa ilman työntekijän suostumusta. Palkansaajajärjestöt saivat kuitenkin torpattua keväällä suurimmat työaikalain heikennykset.

Viime aikoina maan hallituksen työaikapolitiikan linjana on ollut, että suomalaista yhteiskuntaa avataan yhä voimallisemmin kohti ”24/7-yhteiskuntaa”.

Kaupan alalla manööveri tehtiin jo, mutta paine siihen, että sama liberalisointi tapahtuu muillakin aloilla, kasvaa jatkuvasti.

Vuorotyötä on toki ollut aina ennenkin, mutta työ on tyypillisesti rajattu vain aloille ja työtehtäviin, joissa se on välttämätöntä tai muutoin perusteltua.

LAPSET KÄRSIVÄT VUOROTYÖSTÄ

Jyväskylän yliopiston professori Anna Rönkä on tutkinut  24/7-yhteiskunnan vaikutuksia lapsiin. Hän johti Perheet 24/7 -tutkimusprojektia, jossa selvitettiin päiväkoti-ikäisten lasten vanhempien epätyypillisten työaikojen vaikutuksia.

Tutkimuksessa epätyypillisenä työaikana pidettiin työaikoja, jotka eivät sijoittuneet normaalin ”virastotyöaikaan” eli arkipäiviin kello 7–17 välille. Tutkimuksessa havaittiin, että lapset kärsivät vanhempien epätyypillisistä työajoista.

Vuoropäivähoito helpotti joskus tilannetta, mutta paikan vuoropäivähoitoon lapsi saa vain, mikäli molemmat vanhemmat tekevät vuorotyötä tai mikäli yksinhuoltaja on vuorotyössä.

– Kansainvälisesti on havaittu, että vanhempien epätyypillinen työaika voi joissakin olosuhteissa olla riskitekijä lapsen hyvinvoinnin kannalta. Mekin havaitsimme yhteyden vanhempien epätyypillisten töiden ja lapsen alavireisyyden välillä, Rönkä sanoo.

Epätyypillisten työaikojen suurimmat haasteet perheelle tulevat, kun lapsi menee kouluun. Silloin viimeistään perheen on sopeuduttava aamurytmiin.

YKSINHUOLTAJAT JÄTETTY VÄHÄLLE HUOMIOLLE

Vaikeimmassa tilanteessa ovat yksinhuoltajat, jotka ovat aloilla, joilla tehdään paljon töitä normaalin työajan ulkopuolella.

Ilmiö on tuttu myös Teollisuusliiton asiantuntijoille. Erityisesti pienten kouluikäisten lasten vanhemmat soittavat kysyäkseen neuvoa, antaako työehtosopimus tai lainsäädäntö pienten lasten vanhemmille eväitä työvuoroista sopimiseen.

– Sellainen neuvontatilanne minulla on ollut, että yksinhuoltajamies on sopinut työyhteisössään järjestelystä, jossa hän voisi tehdä vain päivävuoroa, kun lapsi aloittaa koulun. Jostain syystä se ei ole sitten työnantajalle käynyt, Teollisuusliiton sosiaali- ja työympäristöasiantuntija Saila Ruuth sanoo.

Ruuthin mukaan laissa tai työehtosopimuksissa ei ole mitään, millä voidaan vaatia, että tällaisessa tilanteessa työntekijälle olisi annettava päivävuoroja työvuorolistaan.

– Monessa sosiaalipuoleen liittyvässä asiassa työehtosopimuksen kirjaukset ovat ehdollisia. Niissä usein vain vedotaan, että työnantajan on pyrittävä ottamaan jokin asia huomioon.

– Lastenhoitoon liittyvissä kirjauksissa ei ole yleensä sitäkään vähää sopimuksissa, eli se jää aivan puhtaasti paikallisen neuvottelun varaan. Silloin työntekijä saattaa olla todella yksin asiansa kanssa, Ruuth toteaa.

Lapsiystävällisyys on valtti

Yhä suurempi osa työstä tehdään niin sanotun normaalin työajan ulkopuolella eli muulloin kuin arkipäivänä päiväsaikaan. Epäsäännöllisiksi työajoiksi luetaan iltatyö, yötyö, viikonlopputyö ja hyvin varhain aamuisin alkava työ.

Väestöliitto on tutkinut keinoja lisätä työpaikkojen lapsiystävällisyyttä Työsuojelurahaston rahoittamassa hankkeessa.

Väestöliiton mukaan perheystävällinen työpaikka on sellainen, jossa otetaan huomioon erilaiset elämäntilanteet osana työntekoa ja työpaikan käytäntöjä. Tällaisella työpaikalla esimiehet ja henkilöstöhallinto toimivat oikeudenmukaisesti, tasapuolisesti ja lainmukaisesti.

Pelkät periaatteet ja käytännöt eivät kuitenkaan riitä, vaan lisäksi tarvitaan tilannekohtaista joustavuutta.

RUNSAASTI KEINOJA

Väestöliitto korosti tutkimuksissaan, että perheystävällisyyden toteuttamiseen on runsaasti erilaisia keinoja. Näitä ovat muun muassa lyhennetty työaika, osa-aikaistaminen (työntekijän toiveesta), etätyöjärjestelyt ja työaikaliukumat.

Pulmallista kuitenkin on, että monet toimenpiteistä ulottuvat vain toimihenkilötyöhön. Työntekijäammateissa etätyö tai työaikaliukuma eivät usein tule kyseeseen.

Väestöliiton mukaan parhaita tapoja tehdä työpaikasta lapsiperheystävällinen on, että työntekijä pääsisi mahdollisimman paljon vaikuttamaan työnteon alkamis- ja päättymisajankohtiin.

Osa työntekijän ja hänen perheensä arkea tukevista keinoista on säädetty laeissa ja työehtosopimuksissa. Osa toimista on suhteellisen helppo toteuttaa joustavasti työpaikoilla, osa taas vaatii enemmän organisointia ja suunnittelua.

Pienillä myönteisillä asioilla voi olla suuri merkitys: joillakin työpaikoilla on esimerkiksi sovittu, että viimeisimmät kokoukset aloitetaan ajoissa iltapäivällä, jotta työntekijöillä on mahdollisuus hakea lapsensa ajoissa hoitopaikasta. Vastaavasti aamuisin kokouksia tai palavereja ei aloiteta kovin aikaisin aamulla.

ESIMIEHET AVAINASEMASSA

Väestöliitto huomauttaa, että perheystävällisyydessä työpaikan esimiehillä on tärkein rooli. Esimies vaikuttaa sekä sanallisella että sanattomalla viestinnällä alaistensa toimintaan ja työpaikan asenteisiin.

Johtajilta vaaditaan myös päätöksentekoa työn ja perheen yhteensovituksen käytännön kysymyksissä. Esimies toimii itse työyhteisössä mallina ja esimerkkinä alaisilleen ja kollegoilleen.

Perheystävällisyys tuo Väestöliiton mukaan työpaikalle useita käytännön hyötyjä. Silloin on vähemmän turhia irtisanoutumisia ja vähemmän turhia sairauspoissaoloja ja burnout-oireilua. Myös työntekijöiden työhyvinvointi ja työmotivaatio paranevat. Lisäksi työpaikasta tulee uusille työntekijöille houkuttelevampi työnantaja.

Väestöliitto suosittaa, että perheystävällisyys kannattaa huomioida jo työpaikkailmoituksessa. Siinä kannattaa mahdollisimman tarkasti kuvata avoinna oleva työtehtävä, jotta henkilö voi ennen hakemista arvioida työn sopivuutta oman elämäntilanteensa kannalta.

Työhaastattelussa pitäisi työnhakijalle antaa mahdollisimman totuudenmukainen kuva työoloista ja työajoista. Haastattelun aikana voidaan avoimesti käydä läpi, mitä keinoja tai etuja on käytettävissä, jotta henkilön elämäntilannetta ja työntekoa voidaan tukea parhaalla mahdollisella tavalla.

EVÄITÄ PERHEYSTÄVÄLLISYYTEEN

Väestöliitto markkinoi työnantajille ohjelmaa, jolla työpaikka voi parantaa perheystävällisyyttään. Järjestön mukaan Perheystävällinen työpaikka –ohjelma sopii kaikille organisaatioille, jotka haluavat profiloitua perheystävällisinä työnantajina.

Ohjelmassa hyödynnetään tutkimushankkeessa löydettyjä hyviä käytäntöjä perheystävällisyyden parantamiseksi.

Ohjelman kerrotaan sopivan niin julkisella kuin yksityiselläkin sektorilla toimiville organisaatioille. Sen piiriin kuuluu työpaikan kaikki työntekijät – eli myös he, joilla ei perhettä ole tai joiden lapset ovat jo ”lentäneet pesästä”.

Väestöliitto tarjoaa työnantajille viisiportaista mallia, joka on johdonmukaisesti etenevä ja joustavasti toteutettava. Ohjelman käytännön toteuttamisesta vastaa työnantaja. Väestöliitto ohjaa ja tukee ohjelman läpivientiä.

Ensimmäinen porras on alkukartoitus. Siinä käydään konkreettisesti läpi ohjelman toteutus, työnantajan painotukset ohjelmassa, tavoitteet, alustava aikataulu toteutukselle ja henkilöstökyselyjen toteutustapa. Tavoitteena on, että työnantaja tunnistaa oman perheystävällisyytensä nykytilan.

Alkukartoituksen jälkeen laaditaan kehittämissuunnitelma. Suunnitelma tavoitteineen, aikatauluineen ja vastuuhenkilöineen hyväksytetään Väestöliitossa. Lisäksi sovitaan mittareista, joita kehittämistoimenpiteiden aikana seurataan.

Kehittämistyö on mallin kolmas porras. Tässä vaiheessa työpaikalla järjestetään noin kolmen kuukauden välein ”sparrauspalavereja”, joissa raportoidaan kehittämistoimenpiteiden edistymisestä Väestöliitolle.

Samalla Väestöliitto auttaa työnantajaa ottamaan käyttöön uusia perheystävällisiä toimintatapoja, menetelmiä, ohjeistuksia, pelisääntöjä ja prosesseja.

LOPUSSA PALKITAAN

Neljännen vaiheen muodostaa kokonaisarviointi. Siinä katsotaan, onko kehittämistyö edennyt tavoitteiden mukaisesti. Arvioinnissa työnantajan on muun muassa osoitettava, että se on kehittänyt perheystävällisiä käytäntöjä eri toimenkuvissa.

Jos tavoitteet on saavutettu, on palkintojen aika.

Ohjelman tavoitteet saavuttaneille työpaikoille myönnetään Perheystävällinen työpaikka -tunnus. Tunnus on voimassa vuoden kerrallaan. Työnantaja raportoi perheystävällisyyden tasosta ja sen kehittymisestä vuosittain Väestöliittoon. Mikäli työnantaja jatkaa perheystävällisyyden kehittämistä, tunnuksen voimassaoloa jatketaan.

TEKSTI ALEKSI VIENONEN
KUVITUS TUOMAS IKONEN

Lisätietoja Väestöliiton mallista löytyy osoitteesta www.perheystavallinentyopaikka.fi.

NÄKIJÄ: Natalia Ollus: Miten torjua hyväksikäyttö?

Suomessa esiintyy vakavaa ulkomaalaisten työntekijöiden hyväksikäyttöä ja työperäistä ihmiskauppaa. Natalia Ollus kriminaalipolitiikan instituutista HEUNI:sta kertoo, että yrityksille on nyt julkaistu opas tällaisen rikollisen toiminnan torjumiseen.

HEUNI on YK:n yhteydessä toimiva Euroopan kriminaalipolitiikan instituutti Helsingissä. Natalia Ollus johtaa tätä oikeusministeriön alaista, rikollisuutta ja sen torjuntaa tutkivaa erillisvirastoa. HEUNI on jo yli 10 vuotta tutkinut ja kehittänyt keinoja, joilla estää ulkomaalaisten työntekijöiden kaltoinkohtelua.

– Meillä Suomessa esiintyy vakavaa ulkomaalaisten työntekijöiden hyväksikäyttöä ja työperäistä ihmiskauppaa. Palkkoja pidätetään, maksetaan palkkoja alle työehtosopimusten, ei makseta lisiä, teetetään tavattoman pitkiä päiviä, asuminen on ala-arvoista, kontrolloidaan vapaa-aikaa ja estetään tutustuminen suomalaiseen yhteiskuntaan.

Nämä ovat jo aiemmissa HEUNI:n julkaisemissa raporteissa todennettuja, ulkomaalaisiin työntekijöiden kohdistettuja vääryyksiä.

– Nämä ovat jatkumo. Siellä ääripäässä voidaan puhua ihmiskaupasta.

HEUNI on juuri julkaissut oppaan, jonka nimenä on Opas yrityksille ja työnantajille riskienhallintaan erityisesti alihankintaketjuissa. Työvoiman hyväksikäyttö ja ihmiskaupan ennaltaehkäisy Suomessa.

Opas tehtiin, koska HEUNI:n tutkijat ymmärsivät, että on hyvin tärkeää saada suomalainen yritysmaailma mukaan näiden harmaiden ja pimeiden markkinoiden pirstomiseen.

– Ei riitä, että tätä työtä tekevät yksin aluehallintoviraston työsuojelutarkastajat, tai poliisi, tai ammattiliitot. Yritykset on saatava mukaan ennaltaehkäisyyn, Ollus painottaa.

– Tämä uusin oppaamme on kyllä suoraa jatkumoa aikaisemmille julkaisuillemme. Mutta tässä on uutta se, että opas on hyvin konkreettinen. Oppaassa on tarkastuslistoja, joita seuraamalla yritys voi yrittää jo ennakkoon torjua hyväksikäyttöä, erityisesti silloin, kun puhutaan kansallisista alihankintaketjuista.

Ollus alleviivaa, että opas pureutuu nimenomaan nyt meillä Suomessa tapahtuvaan hyväksikäyttöön.

– Nyt emme puhu globaaleista hankintaketjuista, esimerkiksi siitä, miten Bangladeshin vaateteollisuuden ompelijoita kohdellaan. Oppaassa keskitytään niihin aloihin Suomessa, missä on pitkiä alihankintaketjuja ja missä on ilmeisimmät riskit. Näitä aloja ovat ennen kaikkea rakennus- ja siivousalat.

VAIN HUIPUN HUIPPU PILKISTÄÄ

– Se, mikä nousee viranomaisten tai ammattiliittojen tietoon, on vain hyväksikäytön jäävuoren huippu. Ja se, mikä etenee rikosprosessiin asti, on vain jäävuoren huipun huippu, Ollus kuvailee nykytilannetta.

Nyt ei puhuta vain viranomaisvalvonnan resurssien puutteista. Myös säädöksissä on isoja puutteita.

– Todella paljon hyväksikäyttöä jää pimentoon. Yksi syy tähän on se, että kaikkia niitä tekoja, jotka ovat väärin ja jotka ovat haitallisia työntekijälle, ei ole kriminalisoitu. Hyvä esimerkki tästä on alipalkkaus.

Työsuojelutarkastajat puuttuvat vain niihin asioihin, jotka kuuluvat heidän mandaattiinsa eli työrikoksiin. Ollus muistuttaakin, että vain muutamia kymmeniä ihmiskauppaepäilyjä tulee vuodessa poliisin tietoon.

”Ääripäässä voidaan puhua ihmiskaupasta.”

– Eivätkä nämäkään välttämättä etene tutkinnassa mihinkään.

Viranomaisvalvonta on kovin puutteellista, sillä esimerkiksi Lapin alueella on vain yksi ulkomaalaistarkastaja.

– On ilmiselvää, että yhden ihmisen on vaikea puuttua kaikkiin niihin hyväksikäyttöepäilyihin, joita Lapin matkailubisneksessä on tullut esiin.

Ollus alleviivaa vielä kertaalleen, että yrityksillä on nyt iso rooli, vastuu ja velvollisuus, puuttua alihankintaketjujensa toimintaan, jotta työntekijöiden palkkaus ja olot saadaan inhimilliselle, lailliselle tolalle. Mutta haluavatko ne puuttua?

PIENET JÄÄVÄT KIINNI, ISOT HYÖTYVÄT

Puhutaan yhteisörikollisuudesta. Sen englanninkielinen termi on corporate crime, jonka voisi suomentaa myös isojen yritystoimijoiden tai -yhteisöjen harjoittamaksi rikollisuudeksi. Se on tyypillisesti piilorikollisuutta, siitä ei jäädä kiinni.

– Suomessa hyväksikäytöstä on langetettu rangaistuksia lähinnä pienille etnisille ravintoloille ja järjestäytymättömille työnantajille. Mutta Suomessa pystyy huijaamaan tilaajavastuulakia aika hyvin. Tilaajavastuulain kaikki vaatimukset on täytetty, mutta alihankintaketjussa on silti asioita pielessä. Vaikkei pääyritys olisikaan tietoinen hyväksikäytöstä, hyötyy se siitä, että alihankintaketjussa kierretään vastuita ja velvollisuuksia, Ollus toteaa.

Suomessa riittää nykyisin se, että pääyritys tarkistaa alihankintaketjunsa ensimmäisen lenkin. Ollus näkisi mielellään tilaajavastuulain sijalla ketjuvastuulain. Ketjuvastuulaki toimii Hollannissa, miksei se toimisi myös meillä, Ollus kysyy.

Nykyisin vastuun ja sakot kantaa usein yritysten keskijohto, kun yritys jää kiinni rikollisesta toiminnasta.

– Joidenkin kriittisten tutkijoiden mukaan osakeyhtiörakenne itsessään mahdollistaa sen, että pääjohtajat ja osakkaat eivät koskaan joudu vastuuseen. Vastuun kantavat useimmiten välitason päälliköt, Ollus huomauttaa.

Bhopalin tapaus Intiassa käynee esimerkiksi Olluksen tarkoittamista vaikeuksista saada konsernit ja heidän johtajansa vastuuseen. Myrkkyvuoto vuonna 1984 Union Carbide -tehtaalla johti 15 000 ihmisen kuolemaan ja kymmenien ellei satojen tuhansien vammautumiseen. Yhtiön yhdysvaltalainen johtaja sai julkisten tietojen mukaan 2 000 dollarin sakon onnettomuudesta. Bhopalin tehtaan intialaisille johtajille langetettiin lyhyitä vankeustuomioita.

Vaikka Suomessa ei laajoja konsernirikoksia ole tapahtunutkaan, perää Ollus tiukempaa ja koordinoidumpaa otetta hyväksikäytön ja ihmiskaupan torjuntaan.

– Kyllä, meillä on huomioitu työperäinen hyväksikäyttö huomattavasti paremmin kuin esimerkiksi Ruotsissa ja Norjassa. Mutta meiltäkin puuttuu systemaattinen lähestymistapa.

Ollus toteaa, että poliittisten päättäjien arvopohjasta kertoo paljon se, että harmaan talouden torjunnan erillismääräraha poistettiin. Samaten kriminaalipoliittisen instituutin johtaja harmittelee sitä, että poliisin puolella koko työ riippuu liikaa ”yksinäisistä sheriffeistä”, työlleen omistautuneista ja osaavista, mutta yksittäisistä poliiseista. Poliisin johdon piirissä on Olluksen mukaan vastustusta ihmiskaupan ja hyväksikäytön tutkintaan erikoistuneen yksikön perustamiselle. Työvoiman hyväksikäyttöä tutkivat ja torjuvat poliisit pitävät kuitenkin erikoistumista yhtenä tärkeänä keinona hyväksikäytön taltuttamiseen.

Ollus palaa viranomaisvalvonnasta ja rikosten tutkinnasta takaisin yrityksiin. Hän painottaa, että lopulta vain eettisellä kestävyydellä turvataan myös taloudellisesti kestävä yritystoimintaa. HEUNI:n yritysopas antaa tästä hyvin puhuttelevan esimerkin.

EETTISYYS KANNATTAA, TALOUDELLISESTIKIN

Opas on pohjoismaisen yhteistyön tulosta, ja kimmokkeen yrityksille tehtävästä ohjeistuksesta antoi Tanskan siivousalan toiseksi suurimman firman tapaus.

Vuonna 2012 paljastui median ja ammattiliittojen ansiosta vakava romanialaisten siivoojien hyväksikäyttö tanskalaisfirman alihankintaketjussa. Romanialaisfirma oli palkannut paikallisesti romanialaisia Tanskaan siivoustöihin. Hyvien palkkojen toivossa matkaan lähteneet siivoojat joutuivat kuitenkin asumaan epäinhimillisissä oloissa, heitä uhkailtiin ja pahoinpideltiin ja heidän henkilöllisyystodistuksensa ja pankkikorttinsa takavarikoitiin.

Tanskalaisfirma ei ollut suoraan rekrytoinut romanialaisia, mutta kun hyväksikäyttö sen alihankintaketjussa paljastui, yrityksen maine kärsi merkittävästi. Yritys menetti suuren osan asiakkaistaan ja liikevaihto pieneni vuodessa yli neljänneksen.

Tapauksen myötä tanskalainen firma lopetti alihankinnan käytön kokonaan, uudisti palkkausjärjestelmänsä ja lisäsi kaikkea toimintaansa kohdistuvaa valvontaa.

Ollus toteaa erinomaisena esimerkkitapauksena Suomesta sen, että HOK-Elanto teki jo useita vuosia sitten päätöksen lopettaa siivouksen ketjuttaminen. Yritys kyllä käyttää ulkoistettuja siivousalan yrityksiä, mutta ne eivät saa käyttää alihankintaa.

– Alihankinta kiellettiin, sillä enää ei tiedetty, kuka siellä siivoaa ja millä ehdoilla, Ollus kuvailee päätöksen taustoja.

”Julkisen sektorin on näytettävä esimerkkiä.”

Ollus on vakuuttunut siitä, että rehellisesti toimivat yritykset haluavat sääntelyä. Ne haluavat tehdä oikein, sillä työntekijöiden hyväksikäyttö vääristää kilpailua ja on suuri uhka bisnekselle. Yritysten on Suomessa nyt ylitettävä tilaajavastuulain minimivaatimukset.

– Suomessa tarvitaan nyt ryhtiliike, vähän niin kuin muovin käytön vähentämiseksi on menossa ryhtiliike. Yrityksen on ylitettävä tilaajavastuulain vaatimukset, jos se käyttää alihankintaa. Tämä vaatii valvontaa ja resursseja.

Ollus vetoaa myös julkisen puolen päättäjiin. Valtio ja kunnat teettävät miljardiluokan rakennus- ja siivousurakoita.

– Julkisen sektorin on osoitettava sanoissa ja teoissa: ”Me emme hyväksy työntekijöiden hyväksikäyttöä ja ihmiskauppaa.”

Samaten kriminologi vetoaa kaikkiin tavallisiin kansalaisiin ja kaikkiin ammattiliittojen aktiiveihin. Ulkomaalaisia työntekijöitä ei saa jättää yksin.

– Ottakaa selvää. Halpuus on aina jostain poissa. Jutelkaa ja kysykää työpaikoilla ulkomaalaisten työntekijöiden oloista. Ammattiliitoilla on solidaarisuusvelvoite. Osoittakaa, etteivät he ole yksin. Osoittakaa, että joku välittää.

TEKSTI SUVI SAJANIEMI
KUVAT PEKKA ELOMAA

Lue lisää: Opas yrityksille ja työnantajille riskienhallintaan erityisesti alihankintaketjuissa

VIERAILIJA: Juha T. Hakala: Päivän digipaasto?

Istun kaukojunassa. On kesäisen perjantain alkuilta. Työlään päivän jälkeen olen poikki, mutta en niin poikki, ettenkö huomaisi, mitä ympärilläni tapahtuu. Joka ainoa kanssamatkustajistani – hyvä on, melkein jokainen – on hautautunut puhelimiinsa tai läppäreihinsä, ja muutamat jopa yhtä aikaa molempiin.

Näky on jotenkin pysähdyttävä, sillä suurin osa meistä näyttäisi olevan kaltaisiani, matkalla viikonlopun viettoon. Eikö meidän kaiken järjen mukaan pitäisi tehdä jotain muuta kuin hipeltää vempeleitämme: rentoutua ja höllätä, siirtää katseitamme ikkunan takana kukkivaan luontoon?

Emme kuitenkaan ole tehneet niin. En edes minä. Nolostuen huomaan olevani osa tätä lievästi hermostunutta, monenlaisten näyttöjen ylle kyyristynyttä laumaa. En sentään tunnusta vilkuilevani puhelinta jatkuvasti, mutta jotakin tsekkailua olen hyvä keksimään. Ainakaan en tunne oloani järin seesteiseksi.

Mikä siinä on, miksi tunnemme elämämme rakenteiden suorastaan murtuvan, ellemme löydä Wi-Fiä, vaikka sen piti olla tässäkin junassa joka ainoan saatavilla?! Mistä johtuu, että esimerkiksi opiskelijat ovat erilaisissa hyvinvointikyselyissä nimenneet yhdeksi elämäänsä eniten raskauttavista asioista sen, etteivät pääse heti paikalla nettiin?

Ei kai jonkin netin pitäisi kuulua elämämme kymmenen tärkeimmän asian luetteloon. Ei ainakaan tällä hetkellä. Pieni tauko tekisi meille kaikille hyvää.

”Waltari ei olisi saanut kasaan sataakaan sivua, jos hänen taskussaan olisi pollottanut jokin ylisuurella egolla varustettu älypuhelin suoltamassa tekstiviestien, twiittien ja WhatsApp -keskustelun katkeamatonta virtaa.”

Ai, että miksi juuri nyt tarvitsisimme moista irtiottoa? Aivotutkijoilla on tähän vastaus. Voidaksemme synnyttää uusia ajatuksia, meidän olisi löydettävä niille tilaa. ”Tilalla” tutkijat eivät tarkoita somea, eivätkä edes nettiä, vaan tämän hartioidemme välissä olevan pullistuman hehkeintä ydintä.

He tarkoittavat aivoja.

Hassua. Juuri, kun naputin sanan ”aivoja”, ajatukseni kimmahti jostakin oikusta Mika Waltariin. Kuulin vuosia sitten haastattelun, jossa tämä sananikkari kertoi kirjoittaneensa Sinuhe egyptiläisen sodan jälkeisenä kesänä 1945 Hartolan talonsa vintillä kolmen kuukauden maanisella syöksysynnytyksellä. Melkein 800 sivua. Ei paha.

Mieti Waltaria tässä meidän maailmassamme. Väitän, että kaveri ei olisi saanut tuossa ajassa kasaan sataakaan sivua, jos hänen taskussaan olisi pollottanut jokin ylisuurella egolla varustettu älypuhelin suoltamassa tekstiviestien, twiittien ja WhatsApp -keskustelun katkeamatonta virtaa.

Tämmöisten äärellä sitä alkaa helliä mielessään hullun rohkeaa ajatusta. Vieläköhän tuota pärjäisi edes tovin ilman puhelinta? Hommaisi itselleen pätkän ihka aitoa tylsyyden kokemusta ottamalla päivän tai parin digipaaston. Sitä nimittäin on muutamissa alan tutkimuksissa alettu suositella.

Kokeile häijyyttäsi! Kun olet ponnistuksesi maalissa, käy läpi, mitä kaikkea mielessäsi ehti tapahtua. Siellä oli epätoivoa ja tuskaa (taatusti!), mutta ei vain sitä.

Voi olla, että aistinelimesi poimivat myös asioita, joita et ollut ihan vähään aikaan huomannut: tuulen huminaa, kimalaisten pörinää ja puron solinaa. Toisin kuin jatkuva somevirta ja valppaana olo, ne eivät pura akkujamme. Ne lataavat niitä.

JUHA T. HAKALA
Kirjoittaja on kasvatustieteilijä, filosofi ja Jyväskylän yliopiston professori, jolta ilmestyy syksyllä kirja Tylsyyden ylistys (Alma Talent).

KATSAUS: Kaivostoiminta törmää luontoarvoihin

Kaivosteollisuuden edut ja luontoarvot joutuvat vastakkain, kun Suomesta tehdään Euroopan kaivosteollisuuden mallimaa.

Maailmantalouden hyvä vire ja metallin hintojen nousu ovat nostaneet Suomen malmivarat kansainvälisten kaivosyhtiöiden kasvavan kiinnostuksen kohteeksi. Ei siis ihme, että suomalaiskaivoksista louhittiin viime vuonna yli 20 kertaa enemmän kiveä kuin alan matalasuhdanteessa vuosina 2004–2005.

Kaivostoiminta sai vauhtia myös malminetsinnän ja kairausten lisääntymisen sekä lupahakemusten määrän kasvusta. Suomen pinta-alasta on noin seitsemäsosa tavalla tai toisella kaivosyhtiöiden varaamaa. Varaus tarkoittaa lievemmillään etuoikeutta hakea myöhemmin malminetsintälupaa ja vahvimmillaan Turvatekniikankeskus Tukesin myöntämää kaivoslupaa.

– Kaivosinvestoinnit lähtevät juuri nyt liikkeelle. Ne ovat olemassa olevien kaivosten eliniän pidentämistä tai tuotannon nostamista, Kaivosteollisuus ry:n toiminnanjohtaja Pekka Suomela sanoo.

Suurinvestointeja on liuta: Outokummun Kemin kaivokseen 250 miljoonaa, Agnico Eagle Finlandin Kittilän kaivokseen 160 miljoonaa, Bolidenin Kevitsan kaivoksen kapasiteetin nostoon 80 miljoonaa sekä Terrafamen Talvivaaran jalostuslaitoksen akkukemikaalien tuotantoon 150 miljoonaa euroa.

KAUKANA VAATIMUKSISTA

Alan vahva nousu on nostanut lähes jokaisella paikkakunnalla kysymykset kaivosyhtiöiden vastuullisuudesta ja luontoarvojen suojaamisesta.

– Kaikki osapuolet tietävät, että erilaiset intressit pitää jollakin tavalla sovittaa yhteen. Siihen ei ole mitään oikopolkua, eikä vahvemman etuoikeutta. Yhteistyötä tehdään kaivosyhtiöiden, useiden viranomaistahojen ja Metsähallituksen kanssa, Suomela vakuuttaa.

Kaivosala on Suomen luonnonsuojeluliiton suojeluasiantuntijan Otto Bruunin mukaan vielä kaukana niistä vaatimuksista, joita yhteiskunnassa tulisi asettaa vastuulliselle toiminnalle.

– Suurin osa Suomessa toimivista kaivoksista rikkoo ympäristölupiaan tai toimii harmaalla vyöhykkeellä. Yritykset eivät pääse edes nykyisiin vaatimustasoihin. Toisaalta meillä on luonnon kantokyvyn kannalta tarve jopa kiristää nykyisiä vaatimuksia, Bruun sanoo.

HANKALAT OLOSUHTEET

Kaivostoiminnalle on tyypillistä, että siinä käsitellään isoja kivimassoja, jotta toiminta saadaan kannattavaksi. Toinen erityispiirre erityisesti sulfidimalmikaivoksilla on kaivannaisjätteen eli sivukiven ja rikastushiekan reaktiivisuus ja se, kuinka se hallitaan pilaamatta ympäristöä. Kolmas ongelmia aiheuttava asia Suomessa on se, että sadetta tulee enemmän kuin vettä haihtuu.

– Tiivistetysti voisi sanoa, että suomalaisten kaivosten ominaispiirre ympäristöasioissa on suurten mittakaavojen prosessien hallinta kosteassa ympäristössä, kertoo Geologisen tutkimuskeskuksen (GTK) kaivosympäristöasioiden tutkimusprofessori Tommi Kauppila. Hän vastaa GTK:ssa tieteellisestä tutkimuksesta, joka liittyy kaivosten ympäristövaikutuksiin ja siihen, miten kaivostoiminnan vastuullista ympäristötoimintaa voidaan kehittää.

Kaivosten käyttöaika tunnetaan ennakkoon suunnilleen samaan tapaan kuin ydinvoimaloiden. Samalla tavalla myös kaivoksen sulkemiseen liittyy oma problematiikkansa.

Kun kaivos perustetaan, sen kannattavuuslaskelmiin pitää sisällyttää myös sulkemiskustannukset sekä ne kustannukset, jotka tulevat vielä sulkemisen jälkeen.

– Nykyisin toimitaan niin, että kaivosta suljetaan samalla kun se on toiminnassa. Sulkemiskustannuksia voidaan kattaa samalla kun kaivos vielä tuottaa rahaa. Näin vähennetään lopullisia sulkemisvastuita, Kauppila sanoo.

Kun kaivoksen toiminta loppuu, on kaivosyhtiö velvollinen huolehtimaan sekä kaivoksen että sen jätekasojen siivouksesta. Alalle on tullut uusia vakuusvaatimuksia ja olemassa olevia vakuusvaatimuksia on korotettu.

Kaivoksiin liittyy GTK:n Kauppilan mukaan nykyään ylläpitosuunnitelma eli care and maintenance plan, jolla varaudutaan siihen, että laskusuhdanteessa kaivos voidaan ajaa alas, mutta samalla sen toimintaa ylläpidetään niin, että se voidaan käynnistää helposti uudelleen.

Kaivosten sulkeminen ei aina onnistu suunnitelmien mukaan. Nivalassa sijaitseva Hituran kaivos on varoittava esimerkki. Sen kanadalaisomistaja Belvedere Mining meni konkurssiin, ja kaivos ajautui Suomen valtion haltuun. Sulkemiseen oli varattu kaksi miljoonaa euroa, mikä ei riittänyt. Nyt sulkemiseen palaa verovaroja jopa 20 miljoonaa euroa.

VUOSIKYMMENTEN VALUMAT

Suomalaisten kaivosten suurimmat ongelmat liittyvät ympäristöön kulkeutuviin haitta-aineisiin. Tämä on ongelma sekä kaivosten toiminnan aikana, että niiden sulkemisen jälkeen, jolloin kaivosten jätekasoilta saattaa vuotaa haitta-aineita vuosikymmeniä ympäristöön.

– Teknisiä ratkaisumalleja on olemassa, mutta niitä ei haluta ottaa käyttöön, koska ne maksavat, Bruun sanoo.

Suomessa olevat reilut kymmenen metallimalmikaivosta tuottavat Bruunin mukaan kolme neljännestä koko Suomen jätemäärästä.

– Kiertotalouden näkökulmasta tällainen jätetuotanto, joka on lisäksi pitkäaikainen ympäristöhaitta, ei ole millään tavalla kestävällä pohjalla. Jätevuorten peittämät maa-alueet ovat pois muulta järkevältä maankäytöltä. Tämä on merkittävää energian ja resurssien tuhlausta.

Sulfidisten kaivosten happamat valumavedet ovat suomalaiskaivosten tyypillinen ongelma. Kun rikkipitoinen sivukivi joutuu kosketuksiin ilman ja veden kanssa, se rapautuu ja rikki hapettuu rikkihapoksi. Se liuottaa vaarallisia raskasmetalleja, jotka vaarantavat sekä pinta- että pohjavesiä.

– Happamien valumavesien aiheuttamat haitat ovat Ruotsin valtion tilintarkastusviranomaisten mukaan tuhatvuotinen rasite, jota kaivosyhtiöt eivät ole ottaneet millään tavalla huomioon omissa laskelmissaan. Tätä asiaa ei ole Suomessakaan hoidettu millään tavalla, Bruun sanoo.

KANSALAISMIELIPIDE HUOLENAIHEENA

Kaivostoiminnan tyypillinen piirre on sen herkkyys maailmantalouden vaihteluille. Pienikin taloudellinen tai poliittinen epävarmuus heijastuu välittömästi metallien hintoihin, sitä kautta kaivosyhtiöiden kannattavuuteen ja edelleen keskusteluihin kaivosten sulkemisesta.

– Suhdannesykli on nopeutunut. Se vaikeuttaa yritysten toimintaa. Erityisesti uusien kaivosten perustaminen on riskialtista. Jos kaivoksen aloitus sattuu siihen kohtaa, kun hinnat syöksyvät, voi käydä huonosti, Suomela sanoo.

Kansalaisten suhtautuminen kaivoksiin on alalle toinen huolenaihe.

– Jos haluamme käyttää yhä enemmän sähköä ja akkukäyttöisiä laitteita, pitää meidän hyväksyä se, että laitteisiin tarvittavia raaka-aineita myös tuotetaan. Luonnonsuojelun ja kaivosteollisuuden edut on punnittava ja sovitettava yhteen, Suomela sanoo.

13 000 työpaikkaa

Kaivosalalla ja malminetsinnässä työskentelee suoranaisesti noin 6 500 työtekijää ja saman verran välillisissä tehtävissä. Työntekijämäärä on nyt suunnilleen sama kuin 1980-luvulla, jolloin Outokummun kaivokset työllistivät leijonanosan suomalaisista mainareista.

Alalla ei ole ollut toistaiseksi samanlaista pulaa työvoimasta kuin muilla aloilla. Ala on kouluttanut itse työvoimaa juuri niihin tehtäviin, joihin on ollut tarve. Nyt tilanne on muuttumassa erityisesti erikoisaloilla. Esimerkiksi kaivoskoneiden tekniikan hallitsevista sähköautomaatioasentajista alkaa olla pula.

– Nyt kun investoidaan yli puolella miljardilla, herää kysymys löytyykö rakentajia. Kun kaivokset valmistuvat, voi olla että spesialisteista tulee pula, Kaivosteollisuus ry:n Suomela sanoo.

Alan edelläkävijäyritykset ovat kokeilleet erilaisia robottiratkaisuja ja kauko-ohjattavia laitteita, mutta niillä ei ole ratkaisevaa merkitystä työllisyydelle lähivuosina. Automatiikka lisääntyy ja monipuolistuu, mikä parantaa osaltaan kaivosten tuottavuutta.

– Kaivoksemme ovat jo nyt erittäin tehokkaita, kun töitä tehdään 24 tuntia vuorokaudessa, Suomela sanoo.

 

Suomesta uusi Kongo?

Suomi on valittu toimialaa seuraavan Fraser-instituutin listassa viime vuosina maailman houkuttelevimmaksi maaksi kaivosyhtiöille. Onko lainsäädäntömme niin löysä, että Suomi on houkuttelevampi kuin esimerkiksi Kongo?

– Fraserin listan kärjessä ei ole löysän lainsäädännön maita vaan päinvastoin kehittyneet teollisuusmaat. Kaivosyhtiöt haluavat kunnollisen ympäristölainsäädännön ja viranomaiset, joilla on kyky valvoa lakien noudattamista. Kaivosyhtiön omistajat vaativat yhtiöiden johdolta, että toiminta on vastuullista. Se on osa kaivosyhtiöiden riskienhallintaa, Geologisen tutkimuskeskuksen Kauppila sanoo.

Lainsäädännön ja tunnollisten virkamiesten lisäksi Suomen houkuttelevuutta lisää poliittinen vakaus ja se, että meillä on kattavat tiedot maamme geologiasta. Yli vuosisadan jatkunut laaja malminetsintä on tuottanut valtavan datavarannon kallioperästä.

Suomen luonnonsuojeluliiton Bruunin mukaan Suomesta on tehty tietoisesti houkutteleva kohde kaivosinvestoinneille. Tämä johtaa siihen, että Suomeen avataan helposti suhdannekaivoksia, joiden kannattavuus ei kanna laskusuhdanteen yli.

– Suomeen on halpaa ja helppoa investoida, eikä se ole sattumaa. Säätely on suosiollista ja kaivosyhtiöitä koskevat vaatimukset ovat vähäisiä. Niinpä kaivosalan ei tarvitse kantaa ”saastuttaja maksaa” -periaatetta. Meillä on myös kehittymätön kaivosverotus, Bruun sanoo.

Seuraukset on nähty useampina konkurssikaivoksina, kun riskit ovat realisoituneet. Talvivaaran lisäksi muun muassa Ylläksen alueella sijaitseva Hannukaisen esiintymä on konkurssin kautta vaihtanut omistajaa ja Sodankylän Pahtavaaran kaivos on kaatunut useamman kerran uusien omistajien syliin.

 

Kaivoksia suunnitellaan Natura-alueille

Viiankiaapa. KUVA TIMO LINDHOLM

Parin viime vuoden aikana malminetsintää ja kairauksia on tehty luonnonsuojelu- ja jopa EU:n määrittelemillä Natura-alueilla. Tunnetuin kohde on Sodankylän Viiankiaavan alueelle kaavailtu Sakatin nikkeli-kuparikaivos.

– Lainsäädäntöä pitäisi ehdottomasti vahvistaa niin, etteivät nämä alueet jäisi peruuttamattomasti kaivostoiminnan jalkoihin. Kaivostoiminnasta seuraavat maankäytön muutokset ja vesistövaikutukset aiheuttavat globaalisti luonnossa esiintyvien lajien katoa ja luonnon monimuotoisuuden heikkenemistä. Suomessa tämä voitaisiin estää, Suomen luonnonsuojeluliiton Bruun sanoo.

Toimialan etujärjestön näkökulmasta kaivostoiminta Natura-alueilla tai niiden välittömässä läheisyydessä vaatii jo nyt runsaasti lupia. Kaivostoimintaan luvan antavan Turvatekniikankeskus Tukesin lisäksi vaaditaan luonnonsuojelulainmukainen lupa ely-keskukselta sekä Metsähallitukselta alueen haltijan lupa.

– Lupaprosessit vaativat paljon aikaa, rahaa ja viitseliäisyyttä. Tarvitaan hyvin paljon töitä ennen kuin kaivostoiminta voidaan Natura-alueilla aloittaa, Kaivosteollisuus ry:n Suomela sanoo.

Vaikka kaivostoiminnalla on luonnonsuojelun näkökulmasta paljon kielteisiä vaikutuksia, ei Bruun anna lähtöpasseja kaivosyhtiöille.

– Jos toimintaa halutaan Suomessa jatkaa ja kehittää, lainsäädännön pitää olla korkeammalla tasolla ja kaivosverotuksella pitäisi huolehtia siitä, että investoinnit ovat kestävän kehityksen mukaisia. Toiminnan jälkihoidolle asetettavat vakuudet pitäisi olla nykyistä suuremmat, Bruun sanoo.

 

Ulkomaisia pääomia tarvitaan

Kaivoslaki määrää, että malmiesiintymän löytäjällä on oikeus esiintymään. Siitä on kuitenkin vielä pitkä matka kaivostoimintaan. Jos kunta päättää, että alue sopiikin paremmin muuhun käyttöön, ei kaivostoimintaa kovin helposti voida käynnistää.

– Ei pidä enää paikkansa, että iso paha kaivosyhtiö vie metsäsi. Pitkät lupaprosessit ovat maanomistajille isompi ongelma. Voi mennä kymmenenkin vuotta, ennen kuin saadaan varmuus, tuleeko kaivos lopulta vai ei, Kaivosteollisuus ry:n Suomela sanoo.

Suomalaista kallioperää kaivaa joukko isoja kansainvälisiä kaivosyhtiöitä suomalaisten Outokummun, Terrafamen, Nordkalkin ja litiumkaivosta Kaustisille perustavan Keliberin rinnalla. Herää kysymys, miksi arvokkaan uusiutumattoman kansallisvarallisuuden ja siitä saatavan hyödyn annetaan valua ulos maasta.

Perussyynä on raha: Uuden kaivoksen perustamiseen vaaditaan useiden satojen miljoonien eurojen riskisijoitukset, eikä Suomesta niitä hevin löydy.

– Ala on hyvin riskialtista: kun menee hyvin, rahaa löytyy malminetsintään, mutta kun suhdanteet vaihtuvat, rahahanat menevät nopeasti kiinni. Tällöin pitää olla mahdollisuus jättää hanke lepäämään pitkäksikin aikaa odottamaan parempia aikoja, Suomela sanoo.

 

TEKSTI JUKKA NORTIO

Se tavallisen terveellinen elämä

Terveellinen elämä on ihmisen kokoinen ja arjen tasoinen juttu. Se ei edellytä ihmetekoja, vaan pienten asioiden säännönmukaista toistamista. Avainasemassa ovat uni, liikunta ja ravitsemus. Kun iso kuva on kunnossa, voi silloin tällöin vaihtaa huoletta vapaalle.

 

Jatkuvaa työtä työssä jaksamisen eteen

Marilla Hokkanen aloitti kolmivuorotyöt nykyisellä Metsä-Woodin Suolahden vaneritehtaalla 23 vuotta sitten. Nuoruuden vuosiinsa hän liittää melko huolettoman asenteen.

– Silloin vaan mentiin töihin ja ruvettiin tekemään sillä ajatuksella, että kunhan tästä selviää. Välillä olin väsynyt, mutta palautuminen onnistui, kun pystyi nukkumaan 12 tuntia putkeen. Enää se ei onnistu. Toisaalta nuorena ja hurjana se oli kivaa varsinkin, jos oli yökukkuja. Yövuorojen suhteen naureskeltiin, että mitäs tässä, päivällä ei tarvitse tehdä töitä ja yöllä ei tarvitse nukkua.

Työn rasitusten huomioimiseen Hokkanen alkoi varsinaisesti kiinnittää huomiota, kun omat lapset syntyivät. Arjen rytmiä ei voinut enää määritellä itse.

– Ei nukuttukaan silloin kun itse haluaa, vaan silloin kun lapset nukkuvat. Vanhat tavat piti laittaa uusiksi.

Hokkanen on työskennellyt useissa eri vuorojärjestelmissä. Viime vuodet ovat vierineet 3/5:ssä, jossa töitä tehdään viitenä päivänä viikossa ja viikonvaihteet ovat vapaat. Työviikot vuorottelevat ilta-, aamu- ja yövuoroina. Hokkasella suurimmat ongelmat liittyvät vuorojen välisiin rytminvaihdoksiin.

– Minulle yövuoro on aina ollut suht helppo. Aamuvuoro on se hankalampi, mikä korostuu yövuoron jälkeen. Pahimmillaan en saa nukuttua maanantain aamuvuoroa edeltävänä yönä ollenkaan.

– Jos niin käy, on maanantai rankka. Se voi mennä sumussa. Myös torstai on vaikea, jos nukkumiset eivät onnistu. Perjantait menevät, kun tietää, että kysymyksessä on viikon viimeinen työpäivä.

KUN BETONI PEHMENEE

Saitko nukuttua? Se on Hokkasen mukaan yleinen kysymys työkavereiden kesken yövuorojen alkajaisiksi.

– Jutut pyörivät aika paljon nukkumisen ympärillä, mutta se on ymmärrettävää. Tuemme toisiamme. Tauot ovat tärkeitä. Ne ovat myös sosiaalisia tapahtumia.

Väsymys on huono työkaveri, ja voimakas väsymys suoranainen riski.

– Jos aamuyöstä töissä väsyttää kauheasti ja on pakko pysyä hereillä, tulee huono olo. Yksi työkaveri sanoo, että hänellä pehmenee betoni. Hän viittaa siihen, miltä tehtaan lattia tuntuu jalkojen alla.

– Onneksi se kuitenkin on aika harvinainen olotila. Vuosien varrella minulle on kerran käynyt niin, että työterveyshoitaja lähetti kotiin siksi, että en väsymyksen takia ollut työkykyinen. Oikein teki.

TIEDON SOVELTAMISTA OMIIN TARPEISIIN

Hokkanen on kehittänyt omat konstinsa unirytmistä huolehtimiseksi. Tavoitteena on riittävän unen kerryttäminen, vaikka se ei ihan oppikirjojen mukaan tapahtuisikaan.

– Yövuorojen jälkeen nukun aamulla niin pitkään kuin voin. Illalla nukun vielä jonkun tunnin ja menen siitä melkein suoraan töihin. Olen opetellut nukkumaan ennakkoon ennen maanantain yövuoron alkua.

– Päivä- ja iltavuorossa olen antanut itselleni päiväunet anteeksi. Vastaan on tullut sellainenkin ohje, että univelkoja ei saisi nukkua viikonvaihteessa pois. Olen sitä mieltä, että kyllä saa.

– Iltavuoro on periaatteessa sellainen, että saa nukkua tarpeeksi. Paitsi, että lapset pitää viedä kouluun.

Tietoa Hokkanen on hankkinut työkavereiden kanssa kokemuksia ja tapoja vertailemalla, työnantajan tarjoamien palvelujen kautta ja internetistä. Kokeilemalla oppii uusia keinoja.

– Ennen valvoin sen välin, kun tulin yövuorosta kotiin ja vein lapset kahdeksaksi kouluun. Väsytti ja olin pahalla päällä. Työkaveri sanoi, että hän nukkuu sen välin. Kokeilin. Pahin väsymys menee tunnissa parissa pois. Kun lasten kouluun viemisen jälkeen rupeaa nukkumaan uudestaan, niin se on rentoa unta.

Marilla Hokkanen on tehnyt teollisia vuorotöitä yli 20 vuoden ajan. Jaksaminen on löytynyt arjen perusasioista. KUVA HANNA-KAISA HÄMÄLÄINEN

VANERITYÖNTEKIJÄT VAUHDISSA

Nukkumisen lisäksi Hokkanen on ruvennut kiinnittämään huomiota ruokavalioon ja liikuntaan. Työnantaja tarjoaa terveydenhoitajan, fysioterapeutin ja ravintoterapeutin palveluja ja tukee työntekijöiden liikuntaa ohjatuilla taukojumpilla ja liikuntaseteleillä. Myös työpaikalla järjestetty kampanja Vanerityöntekijä vauhdissa tarjosi tietoa ja vinkkejä.

– Ei riitä, että sanotaan, että liikunta on hyvästä. Jos ei löydä itselleen mieleistä lajia, niin liikunta jää pois. Siksi oli mukavaa, että meille esiteltiin eri lajeja. Toisaalta kysyttiin, onko jokin harrastamasi laji jäänyt pois.

– No, kyllä oli. Kävin ostamassa virvelin. Liikuntahan voi olla sitä, että menee luontoon ja ottaa kalastusvehkeet mukaan. Sen lisäksi olen tykännyt käydä kuntosalilla ja tehdä palauttavia harjoitteita, joilla saa kireydet kropasta pois. Välillä hurahdan johonkin zumbaan.

– Suhteutan liikunnan työn aiheuttamiin rasituksiin ja mietin palauttavat elementit sen mukaan. Liikun vähintään 2,5 tuntia viikossa. Se sisältää kuntosalin, lenkkeilyn sekä lämmittelyt, jäähdyttelyt ja venyttelyt.

Vapaa-ajan liikunnan rinnalla tärkeä seikka on myös se, kuinka ergonomisesti itse työnteko tapahtuu.

– Opiskelen levyalan ammattitutkintoa, mihin sisältyi ergonomiapäivä. Esimerkiksi oikeat nostotekniikat ovat tärkeitä asioita työssä huomioon otettavaksi.

KUNNON ATERIA JOKA PÄIVÄ

Kun tekee fyysisesti rasittavaa vuorotyötä, pyörittää perhettä ja harrastaa vapaa-ajalla liikuntaa, kuluttaa se runsaasti energiaa. Siihen pitäisi hyvin voidakseen pystyä ravitsemuksellisesti vastaamaan.

– Kävin ravintoterapeutilla juuri jaksamiseen liittyen. Kyllä siitä apua oli. Rupesin syömään kunnon aterioita ja välipaloja joka päivä työvuorosta riippumatta. Samalla rupesin katsomaan, että ateriavälit eivät veny liian pitkiksi. Minulla on töissä ruokaa mukana kahden tunnin välein syötäväksi.

Aterioinnin kannalta yövuoro on haastavin rupeama. Ruokahalua ei silloin välttämättä löydy. Duunarin tyypillinen kattaus tahtookin typistyä jogurttiin ja leipään, mihin nähden Hokkasen evästys on selvästi runsaampana aiheuttanut työkavereissa myös ihmetystä.

– Minulla on mukana pastaa, nuudeleita, keittoja ja pirtelöitä, joihin olen laittanut marjoja ja suolaista ja makeaa sekaisin, että ne ovat ruokaisia. Niitä pystyn syömään väsyneenäkin. Ne eivät ole raskaita, eivätkä aiheuta yöelämää viettävälle vatsalle närästystä. Toisaalta tuollaiset eväät ehtii lämmittää ja syödä kymmenessä minuutissa.

– Yövuorossa pyrin syömään ison aterian kello yhden aikoihin ja viimeisen välipalan kello neljältä. Toinen puoli jaksamista on riittävä nesteen juominen. Vaneritehtaalla lämpötila nousee välillä korkeaksi ja nestettä kuluu. Pelkkä vesi ei riitä. Viimeisen kahvin juon 2–3 aikaan yöllä.

VUOROTYÖT JATKUVAT

Vaikka kolmivuorotyö on rasittavaa, aikoo Hokkanen jatkaa töitä vaneritehtaalla.

– En ole töitäni mihinkään vaihtamassa. Vuorotöissä on myös hyvät puolensa. Olemme esimerkiksi pystyneet hoitamaan lapset kotona, kun olemme samalla tehtaalla työskentelevän aviomieheni Markon kanssa tehneet eri vuoroja. Myös virallisten asioiden hoitaminen on ollut helpompaa kuin päivätyöläisillä.

 

Uni valaa hyvinvoinnin perustan

Unen tarve on yksilöllistä. Peukalosääntö on se, että nukkua pitää niin paljon, että tuntee olonsa virkeäksi. KUVA HANNA-KAISA HÄMÄLÄINEN

Uni on palautumisen kulmakivi, puhutaan sitten fyysisistä tai ajatteluun liittyvistä ponnistuksista.

– Unen tarve on yksilöllistä. Ihmiset nukkuvat keskimäärin 7,5 tuntia, mutta vaihteluväli on kuudesta jopa kymmeneen tuntiin. Palautumisen kannalta keskeistä on, että nukkuu niin paljon, että kokee itsensä virkeäksi, Työterveyslaitoksen tutkimusprofessori Mikko Härmä sanoo.

Vuorotöissä unirytmin löytäminen vaikeutuu. Etenkin yötyö on kehveli sotkemaan riittävän unen saantia. Myös aikaiset aamuvuorot on todettu haastaviksi.

Hankaluudet aiheutuvat siitä, että elimistön rytmi joutuu ristiriitaan valorytmin ja vuorokauden ajankohdan kanssa. Yöllä tehdään töitä, kun elimistö mieluiten olisi lepotilassa ja päivällä yritetään nukkua, mutta elimistön mielestä valveillaolo olisi suotavampaa. Vuorojärjestelmillä on havaittu olevan jaksamisen kannalta huomattavia eroja.

– Nopea kierto, jossa kaksi kahdeksan tunnin aamu, ilta- ja yövuoroa seuraavat toisiaan ja niiden jälkeen tulee neljä vapaata, tukee unta ja vireyttä paremmin kuin hitaat kierrot, joissa on kolme tai neljä yövuoroa peräkkäin. Nopeassa kierrossa yötyörytmi ei ehdi jäädä päälle.

– Kilpailevaksi malliksi ovat tulleet 12 tunnin vuorot. Silloinkin on tärkeä miettiä, että vuorokierto tukee unta ja vireyttä. Olennaista on, että kierto tapahtuu myötäpäivään. Se luo enemmän palautumista työvuorojen väliin.

– Toinen tärkeä seikka on tapaturmariskin huomioon ottaminen, minkä kohoamisen on havaittu liittyvän etenkin pitkiin työvuoroihin. 12 tunnin vuoron lopussa se on noin kaksinkertainen ja 16 tunnin vuoron lopussa kolminkertainen.

Härmä korostaa palautumisajan merkitystä työvuorosuunnittelussa.

– Jos työvuorojen väli jää alle 11 tuntiin, ei vuorokausilepo toteudu, ja jos niin käy, lisää se väsymystä, unettomuutta ja sairauspoissaoloja.

YÖTYÖ ON TERVEYSHAITTA

Yötyö ja yötyötä sisältävä vuorotyö ovat terveyshaitta. Nykytiedon mukaan ne kohottavat rintasyöpäriskiä ja mahdollisesti myös paksusuolen- ja eturauhassyövän riskiä. Niiden lisäksi kohoaa myös sepelvaltimotaudin, diabeteksen, reuman ja tapaturmien riski.

– Yksilötasolla riskitasot ovat vähäisempiä kuin esimerkiksi tupakoinnista ja ylipainosta johtuvat riskit, mutta kun kysymys on yleisistä sairauksista ja suuri joukko ihmisiä tekee vuorotöitä, niin asialla on kansanterveyden ja kansantalouden kannalta suuri merkitys.

– Myös näitä sairauksia voidaan ennalta ehkäistä.

Hyvällä vuoroergonomialla voidaan parantaa työhyvinvointia. Sillä on myös ehkäisevä vaikutus sairauspoissaoloihin ja työkyvyttömyyseläkkeisiin. Pitkät työajat ja pitkät työmatkat ovat jo itsessään huono yhdistelmä. Niiden jälkeen tapahtuu enemmän liikenneonnettomuuksia.

Hyvinvointi ja tuottavuus ovat Härmän mukaan suoranaisesti yhteydessä siihen, millä tavalla työvuorot ja työajat toteutetaan.

– Työnantajalla on vastuu työolosuhteista. Vuorojärjestelmien parantaminen on aina syytä tehdä. Kun perusta on kunnossa, voidaan sen jälkeen tehdä paljon myös omilla elintavoilla eli unirytmillä, ravitsemuksella ja liikunnalla.

KUINKA UNI MAISTUU

UNIRYTMIN hallinnassa keskeisintä on olla luontaisesti väsynyt nukkumaan mennessä.

RENTOUTUMINEN JA STRESSIN HOITAMINEN POIS edistävät nukahtamista.

RIITTÄVÄN PIMEÄ JA ÄÄNETÖN YMPÄRISTÖ edistävät myös nukahtamista ja ehkäisevät heräilyä.

HYVÄ FYYSINEN KUNTO parantaa unen syviä vaiheita ja helpottaa nukahtamista.

YÖVUORON jälkeen kannattaa pääsääntöisesti mennä pian nukkumaan. Viimeisen yövuoron jälkeen kannattaa nukkua päivällä vain vähän. 3–4 neljä tuntia riittää, jotta voisi jo heti seuraavana yönä palata tavalliseen päivärytmiin. Aamuvalolle kannattaa altistua myös viimeisen yövuoron jälkeen. Se auttaa pitämään rytmin normaaliksi tahdistuneena. Aikaisissa aamuvuoroissa puolestaan kannattaa pitää nukahtaminen alkuillassa. Ennen yövuoroa otetut nokoset auttavat väsymyksen vähentämiseen töissä.

RESEPTIUNILÄÄKKEEN voi ottaa joskus esimerkiksi hankalan vuoron vaihtumisen yhteydessä, mutta niitä ei pidä käyttää jatkuvasti. Vaikuttavuus heikentyy ja ne aiheuttavat riippuvuutta. Melatoniinia ei suositella vuorotyöhön. Se ei ole unilääke, mutta voi auttaa siirtämään unirytmiä esimerkiksi aikaerolentojen yhteydessä.

SINISELLE VALOLLE altistuminen eli tietokoneiden ja vastaavien näyttöjen katsominen ennen nukkumaan menoa voi heikentää nukahtamista.

VIRKISTÄVÄT JUOMAT vaikeuttavat nukahtamista. Runsas nesteiden juominen ennen nukkumaanmenoa herättää kesken unien, minkä jälkeen uudelleen nukahtaminen voi olla vaikeaa.

ALKOHOLI ei käy unilääkkeeksi. 1–2 annosta voi auttaa rentoutumista ja nukahtamista, mutta siihen tulee riippuvuus. Vähänkin isommat annokset taas heikentävät unen laatua.

KESÄLOMALLA kannattaa pitää unirytmistä kiinni. Rytmirikon oikaiseminen voi loman lopussa tai loputtua olla kovan työn takana.

 

Liikunta mieltymysten mukaan

Liikunnalliset tavoitteet on hyvä asettaa mieltymysten ja kuntotason mukaan. Liian ylös asetettu tavoite ei motivoi. KUVA HANNA-KAISA HÄMÄLÄINEN

Terveyttä edistävän liikunnan peruskattaus sisältää nykyisen suosituksen mukaan 2,5 tuntia reipasta tai tunnin ja 15 minuuttia rasittavampaa liikuntaa viikossa. Niiden lisäksi tarvitaan vielä pari lihaskuntoa tuottavaa tuokiota. Niitä voi tehdä lyhyissä 10 minuutin jaksoissakin.

Reippaalla liikunnalla tarkoitetaan arki-, hyöty- ja työmatkaliikuntaa, marjastusta, kalastusta tai puutarhatöitä, joissa syke hieman nousee. Rasittava liikunta pitää sisällään pyöräilyn, sauvakävelyn, juoksun, hiihdon ja uinnin kaltaiset sydän- ja verenkiertoelimistöä tehokkaammin kuormittavat lajit.

– Liikunnalla on elinikää pidentävä ja esimerkiksi aivotoimintaa tehostava vaikutus. Se on ennalta ehkäisevä hoitokeino moneen sairauteen. Ei pelkästään fyysisiin vaivoihin vaan myös esimerkiksi masennukseen.

– Harva kuitenkaan intoutuu tällaisilla perusteilla liikkumaan. Motivaatio löytyy parhaiten siitä, mikä on itselle tärkeää ja omista mieltymyksistä eli esimerkiksi hakeeko harrastukselta sosiaalista kanssakäymistä vai liikkuuko mieluummin yksin. Vaihtoehtoja on paljon ja niitä kannattaa kokeilla, Työterveyslaitoksen vanhempi tutkija Sirpa Lusa sanoo.

TAVOITTEET KUNNON MUKAAN

Liikkeelle pitää Lusan mukaan lähteä omaa kehoa kuunnellen.

– Liian korkealle asetettu tavoite ei motivoi. Sen sijaan pitää lähteä omasta tilanteesta. Jos esimerkiksi on ylipainoa, sairauksia tai sukurasitusta sydän- ja verenkiertosairauksien suhteen, voi käydä lääkärissä tarkastamassa, että terveydellistä estettä rasittavaan liikuntaan ei ole.

– Jos täysin liikkumaton ihminen aloittaa liikunnan, niin se 2,5 tuntiakin viikossa voi aluksi olla liian kova tavoite. Silloin jonkin verran liikuntaa on parempi tilanne kuin ei liikuntaa lainkaan.

Liikuntakokemus ei ensi alkuun välttämättä ole miellyttävä.

– Ei kannata masentua. Kun jaksaa jatkaa niin, että se muuttuu tavaksi, niin elimistö ja aivot alkavat reagoida mielihyvää tuottavalla tavalla. Silloin terveyttä edistävän välineellisen hyödyn rinnalle nousee liikunnan tuottama mielihyvä.

Yksi tapa liikunnan mielekkyyden lisäämiseksi on verryttely ja venyttely.

– Elimistön valmistaminen harjoitteluun on kaiken a ja o. Iän myötä lihakset vaativat huoltoa enemmän. Sillä voidaan ehkäistä kremppoja ja niiden kanssa voidaan tulla toimeen. Myös jäähdyttely pitää muistaa.

– Toisaalta liikunnasta voi hakea vastapainoa työn rasituksille. Jos työssä ollaan koko ajan jalkojen päällä, voi käydä uimassa tai pyöräilemässä, jolloin nivelten rasitus ei tule kovaksi.

LIIKUNTA OSAKSI TYÖPAIKAN TOIMINTAA

Fyysisesti rasittava työ ei Lusan mukaan välttämättä kohota kuntoa niin, että se auttaisi työssä selviytymisessä, vaikka terveysliikuntasuositukset määrällisesti saavutettaisiinkin.

– Vaikka työ olisi rasittavaa, ei se ole sillä tavalla rasittavaa, eikä työkuormituksen suositusten mukaisesti saakaan olla, kuin esimerkiksi hapenottokyvyn kehittämisen kannalta pitäisi olla. Kuitenkin keskisyke voi olla työvuoron ajan koholla, ja jäädä koholle työvuoron jälkeen. Pitkällinen kohonnut syke on riskitekijä sydänsairauksille. Samoin nosto-, kanto- ja siirtotyöt voivat aiheuttaa verenpaineen nousua ja tuki- ja liikuntaelinten ongelmia.

Näidenkin seikkojen takia töissä tarvitaan taukoja. Palautumista pitää tapahtua myös työpäivän aikana.

– Taukojumppa ja kehonhuoltohetket ovat suositeltavia. Elimistö ja mieli rentoutuvat.

Lusan mukaan työpaikkoja hyödynnetään liikunnan kannalta liian vähän sosiaalisena ympäristönä.

– Liikunnan edistämiseen kannattaa liittää suunnitelmallisuus, seuranta ja vaikuttavuuden arviointi osana työpaikan toimintaa. Se pitäisi kytkeä osaksi riskinarviointia ja työterveyshuollon toimintaa kuten terveystarkastuksia, jolloin työpaikan tarjoamaa liikuntaa voitaisiin suunnata ja perustaa tarpeen mukaan esimerkiksi selkäryhmiä tai nivelongelmaisten artroosiryhmiä. Yhdessä liikkuminen lisää yhteisöllisyyttä, työn tuloksellisuutta ja sitoutumista työpaikan terveyttä edistäviin toimenpiteisiin.

– Ne ovat aika pieniä rahoja loppujen lopuksi, mitä näihin tarvitsee laittaa, mutta tuotto voi olla aika hyväkin, jos sairauspoissaolopäiviä pystytään ehkäisemään.

LIIKUNTA LISÄÄ JAKSAMISTA

VAPAA-AJAN LIIKUNTA kannattaa työvuorosta riippumatta sijoittaa päiväsaikaan. Valolla on vuorokausirytmiä ohjaava vaikutus. Verrattain pitkäaikainen 1–2 tunnin aerobinen liikunta vähintään 3–4 tuntia ennen nukkumaan menoa auttaa unen laatuun. Jos työ on rasittavaa tai kuormittavaa, niin ennen vuoroa ei kannata harjoittaa raskasta liikuntaa. Työn vaatimukset eli kuinka paljon se vaatii vireyttä, tarkkaavaisuutta, voimankäyttöä tai kestävyyttä, pitää ottaa huomioon.

RIITTÄVÄ PERUSKUNTO tukee työssä pärjäämistä monin tavoin. Palomiehiä tutkittaessa esimerkiksi on havaittu, että hyvä hapenottokyky on yhteydessä alhaiseen tapaturmariskiin. Hyvä lihaskunto puolestaan ehkäisee tuki- ja liikuntaelinvaivoja ja auttaa jaksamaan fyysisesti rasittavissa töissä.

KOKONAISRASITUSTA kannattaa tarkkailla. Se kertyy samanaikaisesti töistä ja yksityiselämästä ja voi huomaamatta johtaa ylirasitukseen. Jos elämäntilanne on kiireinen tai koetteleva, on muiden rasitustekijöiden vähentäminen hyvä ratkaisu, kunnes kuormittavampi vaihe on ohitettu.

KESÄ on mitä mainiointa aikaa kokeilla uusia lajeja, rakentaa peruskuntoa ja vetreyttää kroppaa.

 

Ateriarytmi ja lautasmalli jääkaappia myöten

Rasittava työ vaatii vastapainoksi riittävän energian tarjoavan ravitsemuksen. Etenkin yövuoroissa on tyypillistä, että työntekijät syövät liian vähän. KUVA HANNA-KAISA HÄMÄLÄINEN

Säännöllinen ateriarytmi auttaa jaksamaan fyysisiä ponnistuksia sekä keskittymistä ja tarkkuutta vaativien tehtävien hoitamisessa. Rytmi sisältää aamiaisen, lounaan, päivällisen, iltapalan ja riittävästi välipaloja. Aterioiden sopiva väli on noin kolme tuntia.

Ateriarytmistä huolehtimisen rinnalla pitäisi ruoan laatua ohjaavaa lautasmallia toteuttaa kaikilla aterioilla ja välipaloilla.

– Lautasmallissa ateriasta puolet on vihanneksia. Sitten on viljatuotteita, perunaa sekä neljäsosa lihaa, kalaa tai kanaa sekä leipäsiivu ja sipaisu pehmeää rasvaa sen päällä. Lopuksi marjoja tai vastaava jälkiruoka ja maitotuotteita.

– Kasviksia, vihanneksia ja hedelmiä pitäisi saada puoli kiloa eli kuusi omaa kourallista päivässä. Myös kuituja sisältävä ruoka eli tumma leipää ja vilja kuuluvat joka päivään. Kuitu pitää kylläisenä ja veren sokerin alhaisena, Työterveyslaitoksen erikoistutkija Eveliina Korkiakangas sanoo.

Annoskoot puolestaan on hyödyllistä pitää kohtuullisina.

– Raskaat ateriat, jotka ovat kooltaan isoja, rasvaisia tai sokerisia, saavat meidät väsähtämään. Ne nostavat veren sokeria nopeasti, mutta uupumus tulee hetken päästä.

TUUMAUSTAUKO PAIKALLAAN

Itse kunkin jääkaapin ja ruokaostoskärryjen pitäisi näyttää lautasmallin mukaiselta kokonaisuudelta. Pikatestin voi tehdä esimerkiksi ottamalla kuvan omasta tavallisesta ruoka-annoksestaan ja vertaamalla sitä lautasmalliin.

– Monesti sanotaan, että syön säännöllisesti ja terveellisesti, mutta kun pysähtyy miettimään, voi ehkä huomata, että tottumukset eivät ole niin hyvät kuin arveli.

– Toinen lähestymistapa on miettiä jaksamista. Jotain on pielessä, jos ei tahdo jaksaa työpäivää tai sen jälkeen yhtään mitään. Työn kuormittavuuden ja sen tarjoamien voimavarojen rinnalla voi silloin tarkastella elintapoja, missä ravitsemus on yksi tärkeä osa. Ohjaavia kysymyksiä ovat esimerkiksi syönkö kasviksia tarpeeksi, syönkö 5–6 viipaletta tummaa leipää päivittäin ja käytänkö hyviä pehmeitä rasvoja leivän päällä.

Korkiakangas korostaa ison kuvan merkitystä.

– Mitään ei tarvitse jättää kokonaan pois. Lautasmallissakin on aina jälkiruoka, ja herkut mahtuvat silloin tällöin mukaan, kun kokonaisuus ja iso kuva ovat järjestyksessä.

MUUTOS PALA KERRALLAAN

Jos tottumusten arviointi johtaa ajatukseen muutoksen tarpeellisuudesta, on Korkiakankaan mukaan järkevintä asettaa tavoitteet realistisesti ja ryhtyä toteuttamaan niitä asteittain.

– Moni näkee helposti pitkän aikavälin tavoitteen, mutta uusia tottumuksia pitää harjoitella kauan ja monta kertaa, mitä varten tarvitaan lyhyen aikavälin tavoitteita. Esimerkiksi, että lisää puuttuneen aamupalan tai hedelmän jokaiseen päivään. Sitten huomaa, että piristää kummasti tuo aamupuuro tykötarpeineen tai tuo omena tuossa iltapäivällä. Siitä syntyy motivaatiota, minkä kanssa voi lähteä kohti seuraavaa tavoitetta.

– Sitä vastoin, jos arvelee muuttavansa omat ja perheen ruokatottumukset kertaheitolla, voi se olla iso tavoite sitoutua. Jos toteutuksessa tulee takapakkeja, nakertaa se motivaatiota.

Korkiakangas muistuttaa, että epäonnistumiset ovat tavallinen osa muutosprosesseja.

– Harva onnistuu kerralla. Jos repsahtaa, niin toteaa vaan, että näin kävi ja sitten uutta yritystä päälle. Sitten kun muutoksen on toteuttanut, kannattaa aika ajoin pysähtyä miettimään, että onko tilanteeni hyvä? Jos on, niin jatkaa samaan malliin. Ei kannata tehdä ongelmia, jos niitä ei ole.

LÄHTÖKOHDAKSI TYÖN VAATIMUKSET

Terveellinen ravitsemus samoin kuin liikunta ja uni ovat hyvinvoinnin ja perinteisten sairauksien ehkäisemisen kannalta avaintekijöitä.

– Tärkeä kysymys siinä suhteessa on, mikä on työnantajan ja työntekijän rooli ja mahdollisuus terveyden edistämiseen työn näkökulmasta. Arvioinnin pitäisi lähteä työn vaatimuksista ja vaikutuksista ja edetä sitten työntekijöiden omiin mahdollisuuksiin terveytensä edistämisessä.

– Jos työ vaatii liikaa, ei asetelma pysy tasapainossa, vaikka nukkuisi, söisi ja liikkuisi terveellisesti. Toisaalta jos työntekijä ei huolehdi, että kunto on riittävä työn normaaleiksi katsottaviin vaatimuksiin nähden, alkaa kuormitus myös silloin kasautua. Jos ylikuormitus jatkuu pitkään, alkaa sairastumisen riski kasvaa. Fyysisesti rasittavassa työssä tyyppiesimerkki ovat tuki- ja liikuntaelinsairaudet. Kun työstä ei palaudu, rupeaa tulemaan erilaista kremppaa. Se on yhteydessä sairauslomiin ja ennenaikaisiin eläkkeelle siirtymisiin.

– Vaikka terveyden edistämisen hyötyjä voi työnantajan näkökulmasta olla vaikea todentaa, ovat hyödyt todelliset muutenkin kuin työturvallisuuden kannalta.

RUOASTA RIITTÄVÄ ENERGIA

ATERIARYTMI JA LAUTASMALLI ovat keskeiset terveellisen ravitsemuksen ajurit vuorotöissäkin. Erityinen haaste on yövuoro, jolloin moni syö ja juo liian vähän. Toisaalta elimistö ja ruoansulatuskanava ovat yövuorojen aikana levossa. Vatsavaivoja voi tulla tavallista herkemmin, etenkin jos ateriat ovat raskaita.

YÖVUOROON ei pidä lähteä vajaalla energialla. Sopiva päivällisaika on noin kello 16 ja ensimmäisen välipalan aika hieman ennen yövuoron alkua. Pääateria olisi hyvä nauttia kello yhdeltä yöllä. Aamuyölle on hyvä sijoittaa välipala samoin kuin iltayölle ennen pääateriaa. Aamupala nautitaan yövuoron jälkeen kotona ennen nukkumaanmenoa. Liian vähäisen syömisen voi tunnistaa energiavajeen tunteesta.

PERUSKOTIRUOKA on sopivaa syötävää yövuorossa. Keitot, laatikot, kiisselit, puurot, vihannekset ja hedelmät, tumma leipä, leikkeleet juustot ja hyvät pehmeät rasvat. Nesteitä tarvitaan 1,5 litraa päivän aikana. Tarve on sama yötöissä. Kuormittavassa työssä tai kuumissa olosuhteissa tarve nousee helposti 2–2,5 litraan. Liian vähäisen nesteiden nauttimisen voi huomata nuutuneesta olosta tai päänsärystä. Paras janojuoma on vesi.

KOFEIINIPITOISIA JUOMIA ei yövuorossa kannata käyttää enää aamuyön tunteina. Ne ovat piristeitä ja vaikeuttavat yövuoron jälkeistä nukkumista.

KESÄLOMALLAKIN ateriarytmistä kannattaa pitää kiinni. Toisaalta suvi on suotuisaa aikaa kasvisten ja vihannesten nauttimiselle. Myös kalatarjonta on monipuolinen.

Katso videolta, miten syntyy Marillan välipalapirtelö!

TEKSTI PETTERI RAITO
KUVAT JA VIDEO HANNA-KAISA HÄMÄLÄINEN