Sinkku motoristi Miia Latva-Kurikka on huomannut, että vapaaehtoinen tukiperhetoiminta antaa hyvää mieltä tukihenkilölle, avartaa lapsen maailmankuvaa ja auttaa tämän vanhempia jaksamaan.
Kurikan Panttilassa asuva Miia Latva-Kurikka ei varmaan ole tyypillinen tukiperhetoimintaan osallistuva vapaaehtoinen. Nuorena kokiksi opiskellut Latva-Kurikka työskentelee nykyään vuorotyössä metallialan yrityksessä. Hän toimii viimeistelijänä Tibnor Oy:n Seinäjoen palvelukeskuksessa hioen ja sinkopuhaltaen metallikappaleita. 42-vuotias vilkas nainen asuu yksin ja hänen rakas harrastuksensa on moottoripyöräily.
Ensin alkuun Latva-Kurikka istui ystävänsä moottoripyörän kyydissä, mutta ensimmäisen kesän jälkeen ystävykset jo jakoivat ajovuorot. Jouluna 2002 Latva-Kurikka osti ensimmäisen moottoripyöränsä, Honda Shadow’n, jolla hän ajoi viisi vuotta. Hondan jälkeen ostamallaan Harley-Davidsonilla hän on ajanut nyt jo 11 kesää.
ÄITIYDEN MAKUA TUKIPERHETOIMINNASTA
Nuorempana Latva-Kurikka haaveili äidiksi tulemisesta. Se haave jäi toteuttamatta, koska sopivaa puolisoa lasten isäksi ei löytynyt kotikulmilta Etelä-Pohjanmaalta eikä myöskään Etelä-Suomesta, jossa hän välillä asui ja työskenteli.
Tukiperhetoiminnan kautta Latva-Kurikka pystyy kanavoimaan huolenpitoviettiään, seuraamaan ja tukemaan pienen ihmisen kehittymistä ja samalla antamaan lapsen äidille mahdollisuuden viettää vapaa-aikaa.
– Toimimalla tukiperheenä pystyn auttamaan tukiverkkoa tai huilaustaukoa tarvitsevaa vanhempaa. Samalla saan hieman itsekkäästi nauttia kerran kuussa perhe-elämän arjesta tutuksi tulleen lapsen kanssa sekä seurata ja tukea hänen kehittymistään, Latva-Kurikka myhäilee.
Tukiperhetoiminta on lapsiperheille tarkoitettua ehkäisevää lastensuojelutyötä, jossa tuetaan lapsiperheitä, joissa vanhempien voimavarat ovat vähissä tai joilta puuttuvat luonnolliset tukiverkot. Vapaaehtoinen tukiperhe ottaa lapsen tai lapset luokseen esimerkiksi kerran kuukaudessa ja kokee heidän kanssaan aivan tavallista lapsiperhearkea antaen samalla vanhemmille aikaa hengähtää.
”Toimimalla tukiperheenä pystyn auttamaan tukiverkkoa tarvitsevaa vanhempaa. Samalla saan nauttia perhe-elämän arjesta tutuksi tulleen lapsen kanssa”, Miia Latva-Kurikka sanoo.
TUKIPERHEEKSI PUOLIVAHINGOSSA
Miia Latva-Kurikan tukiperheura lähti liikkeelle vähän vahingossa. Hän näki Facebookissa Kurikan kaupungin sosiaalitoimen ilmoituksen tukiperheille järjestettävästä koulutuksesta ja otti saman tien sosiaalitoimessa työskentelevältä tuttavaltaan selvää, voisiko sinkku toimia tukiperheenä. Ilmeni, että kyllä voi.
Latva-Kurikka kävi tukiperheille suunnatun koulutuksen keväällä 2017. Parin kuukauden kuluttua kaupungin sosiaalitoimesta kysyttiin, haluaisiko hän tukea nuorta yksinhuoltajaäitiä hoitamalla reilun vuoden ikäistä tyttöä yhtenä viikonloppuna kuukaudessa.
”Puhumaan opittuaan Aaava on kutsunut minuakin luontevasti äidiksi.”
Latva-Kurikka, pikkuinen Aava ja tämän äiti Jonna Haapamäki tapasivat ensimmäisen kerran syyskuussa 2017. Välitön ja iloinen Aava ei yhtään ujostellut, ja naistenkin välille syntyi nopeasti luottamus. Jo parin viikon ja parin tapaamiskerran jälkeen Aava vietti ensimmäisen yönsä Latva-Kurikan kotona. Syömiset, vaipanvaihdot ja nukkumiset sujuivat alusta lähtien ilman ongelmia, ja Aava on aina jäänyt mielellään ”tukiäitinsä” luokse.
– Aloitimme ensin lyhyillä yhden yön vierailuilla pari kertaa kuukaudessa, mutta pian Aava vietti jo kokonaisisia viikonloppuja luonani ja oli täällä kuin kotonaan. Puhumaan opittuaan hän on kutsunut minuakin luontevasti äidiksi, Latva-Kurikka naurahtaa.
VARUSTEITA TUTUILTA JA TUNTEMATTOMILTA
Sinkkunaisen kotia ei tietenkään ollut varustettu pientä lasta silmällä pitäen, mutta Latva-Kurikka sai nopeasti leluja ja lastenhoitoon tarkoitettuja varusteita tutuilta ja Facebookin kautta myös tuntemattomilta.
– Olin todella otettu aivan vieraidenkin ihmisten anteliaisuudesta. Otan mielelläni vastaan Aavalle sopivia varusteita myös vastaisuudessa, sillä minun asunnossani on hyvin tilaa leikkivälineille, hän toteaa.
Nyt Aavalla on omat rakkaat lelunsa Latva-Kurikan kodissa, ja monesti kotoa tuotu unilelu jää koko viikonlopuksi reppuun. Tukikodissa tuntuu turvalliselta nukkua sinne kuuluvien lelujen kanssa.
Latva-Kurikan mielestä vierailut tukiperheessä avartavat lapsen maailmaa. Erilaiset tavat ja tavarat ovat tärkeä osa tuota prosessia. Samalla tukiperheen omat lelut ja käytännöt muodostavat lapselle tutun ja turvallisen ympäristön.
”Vaikka sosiaalitoimi ja virallinen tukiperhesuhde jossain vaiheessa jäisivät pois tästä suhteesta, ystävyys varmasti säilyy”, Miia Latva-Kurikka uskoo.
TAVALLISTA ARKEA
Miia Latva-Kurikan ja Aavan suhde on syventynyt pian puolitoista vuotta kestäneen tukiperhesuhteen aikana. Latva-Kurikasta on tullut myös Aavan äidille luotettava ystävä, joka kuuntelee nuorta naista mielellään myös muissa kuin Aavan hoitoon liittyvissä asioissa. Eikä suhde suinkaan ole yksipuolinen, vaan myös Latva-Kurikka tuntee saavansa paljon niin Aavalta kuin Aavan äidiltä.
– Vaikka sosiaalitoimi ja virallinen tukiperhesuhde jossain vaiheessa jäisivät pois tästä suhteesta, ystävyys varmasti säilyy – ja toivottavasti Aava jatkaa minun luonani vierailemista aivan samalla tavalla, Latva-Kurikka sanoo.
Jonna Haapamäki arvostaa tyttärensä Aavan ja Miia Latva-Kurikan välistä suhdetta eikä ole esimerkiksi mustasukkainen lapsen kiintymisestä tukiperheäitiin.
”Vielä Aava ei ole ollut harrikan kyydissä, mutta kunhan hän vähän kasvaa, kyllä hänestä vielä motskarityttö tulee.”
Tukiperhevierailun ei tarvitse olla lapselle ainaista elämysretkeä tai sirkushuvia. Tavoitteena on, että lapsi löytää tukiperheestä pitkäaikaisen, turvallisen ympäristön ja oppii näkemään myös toisenlaista arkea kuin kotonaan.
Viikonloppuisin, kun Aava tulee kylään, perjantai-iltapäivät käytetään leikkimiseen ja lukemiseen ja joskus katsotaan lasten elokuvia. Illan päättää sauna- tai kylpytuokio. Lauantaisin käydään monesti leikkitreffeillä Latva-Kurikan ystävien luona tai hänen isänsä kotona, jossa on tilaa temmeltää. Joskus sinne tulevat myös samaan aikaan myös sisarusten lapset.
– Vierailuviikonloppuinaan Aava sulautuu luontevasti minun elämääni. Esimerkiksi viime kesänä kävimme harrikkakerhon järjestämässä perherallissa Pitkämön leirintäalueella. Ensin alkuun Aava vähän arasteli, mutta touhusi jo pian innoissaan toisten mukana, Latva-Kurikka kertoo.
– Vielä Aava ei ole ollut harrikan kyydissä, mutta kunhan hän vähän kasvaa, kyllä hänestä vielä motskarityttö tulee, Latva-Kurikka jatkaa nauraen.
HALU AUTTAA LAPSIA JA NUORIA
Tukiperhetoiminta on Latva-Kurikalle luonteva tapa toteuttaa haluaan auttaa lapsia ja nuoria. Tuo halu kumpuaa varmaan hänen omasta nuoruudestaan, sillä hänen nuoruutensa ei ollut aivan mutkaton. Kesken nuoruusvuosien hänelle kävi kuten monelle meistä: kiltistä tytöstä kuoriutui kiukkuinen teini, joka halusi tehdä kaiken toisin.
Aikanaan Latva-Kurikka rauhoittui ja järkiintyi. Nuoruuden kapinavaiheesta lähtien hänellä on kuitenkin ollut tunne, että hän haluaisi olla avuksi nuorille, joita kasvaminen ja kypsyminen hämmentää.
Aavan lisäksi Latva-Kurikan luona kävi vuoden verran myös monilapsisen perheen teini-ikäinen veljeskaksikko. Vuorotyö ja kaksi tukiperheviikonloppua kuukaudessa kävivät raskaaksi ja lopulta Latva-Kurikan oli myönnettävä itselleen, etteivät hänen voimavaransa riittäneet kolmen lapsen tukiperhetoimintaan.
– Päätös ei ollut helppo, mutta yhtälö ei vain enää toiminut, Latva-Kurikka huokaisee.
AVAISITKO SINÄ KOTISI LAPSELLE?
Tukiperheille on kovasti tarvetta eri puolilla Suomea. Latva-Kurikka toivookin, että hänen esimerkkinsä herättäisi Tekijän lukijat miettimään, olisiko heillä mahdollisuus avata kotinsa ovet vieraan perheen lapsille. Auttamishaluiset, terveellä järjellä varustetut ihmiset, jotka mielellään viettävät aikaansa lasten ja nuorten kanssa, ovat varmasti tervetulleita tukiperhetoimintaan.
– Monet eri järjestöt kouluttavat ja välittävät tukiperheitä. Minun kokemukseni mukaan sosiaalitoimi on kuitenkin ehkä luontevin tukiperheen välittäjä, sillä monesti tukiperheitä tarvitsevat perheet kuuluvat muutenkin sosiaalitoimen palvelujen piiriin, Latva-Kurikka miettii.
Hän kehottaakin tukiperhetoimintaan mukaan haluavia ottamaan yhteyttä oman kotipaikkansa sosiaalitoimeen ja tiedustelemaan kotikunnan tukiperhetarvetta.
”Aloitimme ensin yhden yön vierailuilla, mutta pian Aava vietti jo kokonaisisia viikonloppuja luonani ja oli täällä kuin kotonaan”, Miia Latva-Kurikka kertoo.
TUKIPERHETOIMINTA
Tukee lasta ja hänen perhettään silloin, kun vanhempien voimavarat ovat vähissä ja kun perheeltä puuttuvat auttavat tukiverkot.
Tukiperheenä toimivat tavalliset vapaaehtoiset aikuiset, joilla on aikaa, tilaa ja halua pitää huolta lapsesta. On tärkeää, että tukiperhevanhemmilla on herkkyyttä ja taitoa tunnistaa lapsen tarpeet hankalissakin tilanteissa.
Tukiperhe muodostaa lapselle turvallisen ja luotettavan omaa kotia täydentävän kasvuympäristön.
Lapset viettävät tukiperheessä viikonloppuja, useimmiten noin kerran kuukaudessa 1–2 yötä kerrallaan, mutta asuvat muuten omassa kodissaan. Moni lapsi viettää tukiperheessä myös lomia.
Tukiperhetoiminta on sosiaalihuoltolain mukaista ehkäisevää lastensuojelutyötä ja sitä toteutetaan myös lastensuojelun avohuollon tukitoimena.
Tukiperhetoiminta pystyy vastaamaan tehokkaasti lapsiperheiden varhaisen tuen tarpeeseen. Viikonloput ihan tavallisine puuhasteluineen ovat useimmille lapsille iso ilo ja poikkeus omaan arkeen kotona.
Tukiperheitä kouluttavat ja välittävät esimerkiksi kuntien ja kaupunkien sosiaalitoimet, Pelastakaa Lapset ry, SOS-lapsikylät ja Attendo.
Lähteet: Helsingin kaupungin sosiaali- ja terveystoimiala, Pelastakaa Lapset ry
Demokratiassa on valuvika. Mitä rikkaampi äänestäjä on, sitä varmemmin hän äänestää. Jos poliittisesta päätöksestä on erimielisyyttä, rikkaan mielipide selättää aina köyhemmän. Voisivatko köyhät sittenkin voittaa seuraavissa vaaleissamme?
Hanna Wass arvostelee ankarasti sitä näkemystä, että äänestämättä jättäminen johtuisi henkilökohtaisesta valinnasta ellei peräti sohvaperunaksi pyöristyvästä ”laiskuudesta”. Wass on Helsingin yliopiston yleisen valtio-opin määräaikainen professori. Hän on tutkimuksissaan perehtynyt siihen, kuka äänestää ja miksi.
– Mitä paremmassa taloudellisessa asemassa ihminen on, mitä terveempi hän on, mitä tiiviimpiä sosiaalisia verkostoja hänellä on, sitä todennäköisempää äänestäminen on. Äänestämättä jättäminen on puolestaan palanen huono-osaisuuden kudelmaa, Wass toteaa.
Tapa äänestää on hyvätuloisissa perheissä juurtunut syvään, ja se tapa periytyy yli sukupolvien. Myös äänestämättä jättäminen periytyy, jopa isovanhemmilta.
Suomen nykyisten kansanedustajien yleisin ammatti on maanviljelijä. Heidän jälkeensä tulevat lakimiehet, opettajat ja toimittajat. Duunareita 200 edustajan joukosta saa väljilläkin valintaperusteilla siivilöidyksi vain puoli tusinaa.
Ruotsissa eduskunta heijastelee paremmin yhteiskuntaa pienoiskoossa, mutta sekään ei muuta itse päätöksenteon suuntaa. Ollaanko sielläkin menossa kohti yhdysvaltalaista käytäntöä? USA:ssa taloudellisesti paremmassa asemassa olevien näkökannat tulevat paremmin kuulluiksi, jos rikkaat ja köyhät ovat jostain asiasta eri mieltä. Wass kertoo, että Göteborgin yliopiston tutkimus yrittää nyt selvittää, mistä Ruotsin kehitys johtuu, vaikka siellä vaaleissa kampanjarahoituksilla ei ole niin suurta painoarvoa kuin rapakon takana.
– Äänestäjät myös oppivat, kannattaako lopulta äänestää. Esimerkkinä on perussuomalaisten (sinisten) mahalasku. Ehkä he ovat joihinkin maahanmuuttokysymyksiin saaneet jätettyä oman kädenjälkensä, mutta muussa on jouduttu niiaamaan aika syvälle, Wass kuvailee.
Hyvä esimerkki tästä lienee se, että perussuomalainen, myöhemmin sinisessä maalipurkissa kastautunut työministeri Jari Lindström on vienyt läpi niin sanotun aktiivimallin, orwellilaisesta uuskielestä puhdistettuna siis työttömyysturvan leikkaamisen. Tavallinen duunarikin on ollut myös perussuomalaisten äänestäjä, mutta aktiivirangaistus on käynyt kipeimmin juuri häneen.
Sitä, että sairaanhoitajat Suomessa ovat äänestäneet kokoomusta, Wass selittää seuraavasti.
– Äänestäjä antaa kannatuksensa mielellään sen ryhmän edustajalle, joka näyttää olevan sosiaaliselta statukseltaan häntä itseään ylempänä ja johon äänestäjä itse haluaisi kuulua.
Luokkaan perustuva äänestyskäyttäytyminen ei olekaan enää itsestäänselvyys. Nyt puolueen valintaan voi vaikuttaa asema maailmanlaajuisen kiky-talouden puristuksessa, ei niinkään luokka-asema tai ammatti. Vaikutuksensa on esimerkiksi sillä, tunteeko äänestäjä olonsa turvatuksi vakituisessa työpaikassa vai sinnitteleekö nollatuntisopimuksilla.
Wass muistuttaa ”empatian politiikan” tärkeydestä, siis tulonjaoltaan tasaisemman yhteiskunnan luomisesta. Demokratiasta ei voida puhua ilman oikeudenmukaisuutta ja tasa-arvoa. Professori liputtaa kollegansa Jani Erolan aloitteelle maksuttomasta varhaiskasvatuksesta kaikille. Tämä tasoittaisi eroja lapsuudenkotien välillä – ja nostaisi äänestysaktiivisuutta, kun nuo lapset täyttävät 18 vuotta ja saavat äänioikeuden.
Kuka saa määrätä keskustelun?
– Minusta hyvinvointivaltion tulevaisuus on se iso kysymys eduskuntavaaleissa. Hyvinvointivaltio nauttii edelleen suurta kannatusta kansalaisten keskuudessa. Haluammeko pysyä pohjoismaisessa kehityksessä mukana vai emme?
Tämän nostaa vaaliteemojen kärkeen professori Ilkka Ruostetsaari Tampereen yliopistosta. Hän on tutkinut eliittejä ja poliittisen vallan muotoutumista Suomessa. Hän on tarkastellut esimerkiksi sitä, että usein vaalien alla esitellyt valtiovarainministeriön virkamiesten leikkauslistat julkisiin palveluihin on otettu ikään kuin annettuina totuuksina ja ainoina vaihtoehtoina vaalikeskusteluihin.
Ruostetsaari myöntää, että tällä hetkellä istuvan hallituksen jatkamat julkisten palvelujen yksityistämiset ja yhtiöittämiset ovat valintoja, eivät lainalaisuuksia.
Niitä voi kutsua hyvällä syyllä myös ideologisiksi valinnoiksi, mikä ilmenee sote-uudistuksen kiemuroissa. Asiantuntijataho toisensa jälkeen on kertonut hallitukselle, ettei uudistus luo lisää hyvinvointia – muuta kuin yksityisen terveysbisneksen omistajille – eikä se varsinkaan tuo säästöjä valtion budjettiin. Jopa hallituspuolueeseen eli keskustaan kuuluva, soten entiseksi ministeriksi uuvuttama Juha Rehula, on kertonut olleensa terveysbisneksen ”pelinappula”.
Ruostetsaaren mielestä tiedotusvälineiden tulisi ärhäkämmin epäillä annettuja totuuksia. Professori toki myöntää, että Suomen talouslinjauksen takana on ”suuria voimia”.
– Markkinaliberaalinen politiikka on kansainvälisten järjestöjen kuten esimerkiksi OECD:n ja EU:n suositusten mukaista.
Professorin mielestä on huolestuttavaa, miten vähän tiedotusvälineet haastavat talousliberalismia.
– Toimitusten resursseja on vähennetty. Yhä lyhyemmässä ajassa pitää tehdä yhä enemmän juttuja, Ruostetsaari toteaa.
– Mediaeliitti on myös osa valtaeliittiä. Päätoimittajat seurustelevat muiden eliitteihin kuuluvien kanssa. Median pitäisi olla kuitenkin vallan vahtija. Tässä on Suomessa kyllä parantamisen varaa, eli tiedotusvälineiden pitäisi suhtautua paljon kriittisemmin niihin tavoitteisiin, mitä erilaiset instituutiot esittävät. Tavoitteita ei haasteta eikä kyseenalaisteta, Ruostetsaari arvioi.
Suomessa puolueet joutuvat aina luopumaan joistain omista tavoitteistaan päästäkseen hallitusvastuuseen, kun hallitusblokkeihin jakautumista ei ole. Kansalainen ei voi äänestäessään tietää, minkälaista hallituskoalitiota ja -politiikkaa hän äänellään tukee.
– Niin, politiikassa kuluttajansuoja on puutteellinen, Ruostetsaari hymähtää.
Ruostetsaari kuitenkin vaatii, että puolueet esittäisivät todella käytännönläheisiä ja ymmärrettäviä suunnitelmia siitä, millaisia tavoitteita ne oikeasti ajavat. Yksittäiset sloganit eivät kerro siitä, millaista ja mitä kansanosia hyödyttävää politiikkaa puolue on toteuttanut ja tulee toteuttamaan.
– Ei riitä, että vaalikeskusteluissa maalaillaan joitain strategioita. Puolueiden pitää esittää konkreettiset ehdotukset esimerkiksi siitä, miten kukin aikoo esimerkiksi huolehtia sairaanhoidon järjestämisestä, Ruostetsaari toteaa viitaten samalla siihen, että äskettäisessä, laajassa kyselyssä nimenomaan sairaiden hoito kiilasi kansalaisille tärkeiden vaaliteemojen kärkeen.
UUSKIELTÄ JA SOMETUSTA
Pakkoloma on nykyisin mukavaan lomaan viittaava lomautus. Palvelujen leikkaaminen on aina kehittämistä. Työttömyysturvan näivettäminen on tavoittelemisen arvoiselta kuulostavaa aktivointia.
Avoin yhteiskunta ry ylläpitää Faktabaaria, joka on puoluepoliittisesti sitoutumaton. Faktabaarin perustajiin kuuluva Mikko Salo kertoo, että he ovat nyt suuntaamassa toimintaa entistä enemmän perinteisen median faktojen tarkastamisesta sosiaalisen median vahtimiseen.
– Sosiaalisessa mediassa levitetään tahallisesti vääristeltyä ja manipuloivaa tietoa. Tällaisen tiedon lähteiden paljastamisesta on tullut hyvin haastavaa, ja motiivin osoittaminen on usein vaikeaa. Somessa vääristellään yhä enemmän myös kuvia ja videoita, ei vain puhetta ja tekstiä, Salo toteaa.
Faktantarkistajien johtava barista ottaa esimerkiksi presidentti Trumpin PR-koneiston tekemän videomanipulaation. Siinä Trumpilta kriittisiä kysymyksiä esittänyt toimittaja vääristeltiin näyttämään agressiivisesti käyttäytyvältä henkilöltä.
Salo ei ole kuitenkaan mitenkään toivoton sen suhteen, etteikö valheiden verkkoa voitaisi hillitä. Hän vannoo laatujournalismin voimaan ja tavallisten kansalaisten valppauteen ja kriittisyyteen. Faktabaari on julkaissut tarkistuslistan some-sisällöille.
Facebook ja Google profiloivat algoritmiensa avulla sosiaalisen median käyttäjän äärimmäisen tarkasti. Kun ihmisestä tietää kaiken, häntä voidaan myös manipuloida. Salo antaa kultaisen neuvon kaikille somen käyttäjille.
– Suojaa yksityisyytesi. On tärkeää, että et ilmaise somessa tunteitasi, sillä ne paljastavat käyttäjästä kaikkein eniten. Ja somea voidaan reguloida (säännellä). Palveluiden käyttäjämäärien lisäksi EU on oikeastaan ainoa, mitä Facebookin ja Googlen kaltaiset yhtiöt, sanotaan nyt, pelkäävät, Salo arvioi.
POPULISTI ETSII KANSANSA
– Populismin ideana on esittää yhteiskunta kahtiajakautuneena. Toisaalta on olemassa turmeltumaton kansa, jota populistit kertovat edustavansa. Toisaalta on sitten korruptoitunut eliitti.
Näin kuvailee populismin keskeiset rakennusainekset Helsingin yliopiston historian dosentti Oula Silvennoinen, joka on tutkinut suomalaista äärioikeistoa ja fasismia. Hän lisää, että populisti ei välitä faktoista, vaan hakee aina jotain tunteisiin vetoavaa. Äärioikeistolle on tyypillistä, että se väittää yhteisön olevan menossa rappiolle.
Vaikka Suomi on edelleen maailman tasa-arvoisimpia maita ja viimeksi Davosin talousfoorumissa Suomi nostettiin koko maailman esikuvaksi, perustuu poliittiseen äärioikeistoon sijoittuvien perussuomalaisten toiminta ja retoriikka edelleen vastakkainasetteluun suomalaisten ja muiden kansallisuuksien välillä.
Silvennoisen mukaan perussuomalaisten harjoittama linja on kohdannut uusia vaikeuksia nyt, kun some-trolleja on alettu EU-määräyksillä suitsia.
– Perussuomalaiset eivät ole tavallinen puolue, vaikka se laillinen onkin. Se on Suomessa ainoa puolue, jonka ympärille on rakennettu systemaattinen propagandakoneisto sosiaaliseen mediaan. Koneisto hyökkää niitä vastaan, jotka ovat eri mieltä tai arvostelevat puoluetta. Siellä on joitain satoja anonyymejä some-tilejä, joita pyörittää pienempi joukko ihmisiä. He tykkäävät toistensa kirjoituksista, ja niin saadaan vaikutelma monista ihmisistä, vaikka taustalla on pienempi ryhmä.
– Vaikka some vuotaakin reaalimaailmaan, toimittajien on pidettävä kiinni laatujournalismista. Toimittajien pitäisi ehtiä seuraamaan poliitikkojen keskustelua ja sitä, millaista politiikkaa puolueet ovat harjoittaneet. Ei riitä, että toistetaan puolueiden julkilausumia.
Miten halvalla työn voi teettää, että joku suostuu sen tekemään? Lehtien varhaisjakelu on toiminut koekaniinina.
Helsingin Sanomien julkaisijan Sanoma Media Finland Oy:n perustama Earlybird-palvelu on suorittanut lehtien jakelua Keski-Uudellamaalla. Yrityksellä ei ole yhtään työsuhteeseen palkattua jakajaa, vaan se käyttää itsensä työllistäjiä eli freelancereita. Yritys maksaa heille niukan palkkion, mutta normaalisti työnantajalle kuuluvat kulut, muun muassa eläkemaksut ja vakuutukset, työntekijä hoitaa halutessaan itse.
Freelancer ei sairastuessaan saa työnantajalta sairauspäivärahaa, hänelle ei makseta lomakorvausta eikä hän saa korvausta omien työvälineidensä käytöstä, esimerkiksi puhelimesta ja polkupyörästä tai autosta. Työntekijällä ei ole työnantajan maksamaa työterveyshuoltoa, eikä työstä kerry eläkettä.
Martti Paavilainen. KUVA KITI HAILA
Teollisuusliiton jakelualan sopimusasiantuntija Martti Paavilainen arvioi, että yrittäjämäisesti toimivalle työntekijälle jää hänelle maksetusta palkkiosta kulujen jälkeen karkeasti puolet: esimerkiksi kahdeksan euron palkkiosta nelisen euroa.
Earlybird sai markkina-aseman Keski-Uudellamaalla, kun Helsingin Sanomat kilpailutti jakelunsa. Postista erilliseksi yritykseksi irtautunut Postipalvelut menetti Earlybirdille alueensa ja joutui sanomaan satoja työsuhteessa olevia jakajiaan irti.
Earlybird on vähitellen laajentanut toimintaansa. Viime vuoden lopulla joulukuussa se otti vastatakseen lehtien jakelusta Hyvinkäällä.
ITSENSÄ TYÖLLISTÄJÄT JÄTTIVÄT TYÖN KESKEN
Kaikki ei ole mennyt putkeen alustalousyrityksenä itseään markkinoivalta jakelufirmalta. Jo etukäteen yritys varoitti, että alussa voi jakelussa ilmetä häiriöitä.
Hyvinkäällä joulukuun alkupäivinä kolmannes talouksista jäi ilman lehteä, kun jakajat joukolla lopettivat jakelun kesken työvuorojen. Häiriöitä jatkui useamman vuorokauden ajan. Yhtenä syynä ilmiöön yritys on myöntänyt työvoimapulan. Se on yrittänyt paikata tilannetta muun muassa lainaamalla jakajia lahtelaisesta jakelupalvelusta.
– Ei kuulosta kovin kannattavalta liiketoiminnalta, että jakajat lähtevät ajamaan Lahdesta Hyvinkäälle ja palaavat takaisin Lahteen. Pelkästään matkakustannukset muodostuvat isoiksi, pohtii Paavilainen.
Hän ei ole yllättynyt, että freelancer-jakajat jättivät jakamisen kesken havaittuaan työn luonteen.
– Ehkä alustataloudessakin on jonkinmoinen kipupiste, jonka jälkeen sitä hommaa ei kukaan enää tee. Vapaassa markkinataloudessa tahtoo olla, että kaikella toiminnalla on se viimeinen hinta.
”ILMAN IHMISTÄ LEHTI EI TULE KOTIIN”
– On tapana sanoa, että lehti tulee kotiin. Mutta ei lehti tule kotiin, se tuodaan kotiin. Sitä voitaisiin enemmän arvostaa, että se on ihminen, joka lehden tuo postiluukkuun. Jos sitä ihmistä ei ole, niin lehteäkään ei tule, sanoo jakaja Timo Virtanen.
Virtanen on vuodesta 2009 lähtien työskennellyt lehtien varhaisjakajana Salon seudulla. Hänen työnantajansa on Varsinais-Suomen Tietojakelu, jossa hän on 65:n jakajan pääluottamusmies.
Jakelu on tuntipalkkaista, osa-aikaista yötyötä.
– Puolen yön aikaan lähdemme painotalolle ja otamme lehdet kyytiin. Sitten menemme maakuntaan jakamaan. Minun piirini on maaseutua. Lenkki on vajaa 200 kilometriä. Aamulla pitää olla takaisin. Meillä on kuusi yötä työtä ja sen jälkeen kaksi vuoroa vapaata. Työhön eivät pyhät paljoa vaikuta. Muutama juhlapyhä on vapaa. Muuten ollaan kaikki sunnuntait työssä.
Työn huono puoli on Virtasen mukaan se, että ”jakajan palkkaus on melkein kaikkein heikoin, mitä Suomessa voi olla”.
– Hyvä puoli on se, että jakelu on aika lailla itsenäistä työtä. Omaan tahtiin saa mennä.
LENKKI ON JAKAJAN URAKKA
Virtasen jakamia päätuotteita ovat Salon Seudun Sanomat ja Turun Sanomat. Lisäksi hän jakaa pikkulehtiä ja kahdeksaa eri paikallislehteä. Viime aikoina jakeluun on tullut mukaan aikakauslehtiä, kirjeitä ja pieniä paketteja.
– Palkka työstä pyörii kympin paikkeilla tunnissa, eli se on tavallisen pieni. Urakkahyöty tulee siitä, kun ajaa mahdollisimman nopeasti lenkin läpi, niin voi saada tuntipalkan hieman paremmaksi. Piirit ovat alalla yleensä aika pieniä. Meillä lyhin piiri on 4,5 tuntia ja isommat piirit 6,5 tuntia.
Kirjeiden, aikakauslehtien ja pakettien tulo varhaisjakajien jaettaviksi on lisännyt työtä, mutta se on kasvattanut myös työn fyysistä kuormitusta.
Huolestuttavana Virtanen pitää työnantajien pyrkimystä maksaa tunti tunnista ja hävittää työstä urakkahyöty. Siinä on vaarana hänen mukaansa se, että työssä ei ”kenenkään enää kannata menettää uniaan”.
– Kyllä palkkaukseen täytyy saada jokin positiivinen muutos. Muuten ei ole yksinkertaisesti järkeä lähteä jakamaan yöllä.
Salo, Lehtitehdas, 23.1.2019 klo 1.32. Timo Virtanen lastaa lehtiä. KUVA PEKKA ELOMAA
PALKAN KOROTUSTA KANNATTAISI KOKEILLA?
Earlybirdin tapauksessa freelancerpohjaiseen alustatalouteen siirtymistä perusteltiin tarpeella alentaa printtilehtien jakelukustannuksia, jotka ovat olleet 20–30 prosenttia kokonaiskuluista.
– Siinä jäi ymmärtämättä, että lehti pitää saada painosta asiakkaalle, ja valitettavasti jakajalle pitää maksaa palkka. Se ei ilmaiseksi liiku, vaikka miten sitä toivoisi, Teollisuusliiton Paavilainen sanoo.
Earlybird saattoi toivoa, että Postipalveluiden irtisanotuista jakajista osa olisi hakeutunut freelancereiksi. Näin ei näytä isossa mittaavassa käyneen.
– He, jotka ovat jakoa tehneet, tiedostavat, millaista työtä se on ja paljonko siitä tienaa. Jos siitä rahasta pitäisi vielä ruveta maksamaan omat eläkkeet ja vakuutusmaksut, ja ottaa riski siitä, että ei ole lomarahaa, niin vaikea kuvitella, että se homma heitä hirveästi kiinnostaisi.
Luotettavuudella on jakelussa iso merkitys. Jos lehti ei ilmesty kotiin säännöllisesti, seuraus voi olla yrityksen toiminnalle kohtalokas.
– Ongelma jakelumaailmassa on se, että jos asiakas suuttuu, niin hän lopettaa tilaamisen ja siirtyy esimerkiksi verkkolehden lukijaksi. Häntä on aika mahdoton saada takaisin. Kun halutaan pitää yllä printtimediaa, on tärkeää, että lehti oikeasti on aamulla laatikossa.
Paavilainen pohtii, kannattaako yhteiskuntaa ylipäätään rakentaa sellaiseksi, että ihmiset tekevät mahdollisimman pienellä tuntipalkalla töitä.
– Onko se järkevä kehitys, jos halutaan säilyttää edes jonkinmoinen palvelutaso! Yritykset tiedostavat, että jakelualalla palkka on liian pieni ja kertovat, että on huutava jakajapula. Ne sanovat, että ongelmaa ei palkka yksin ratkaise, mutta ehkä sitä kannattaisi kokeilla.
VAPAUDEN VIEHÄTYS
Jakaja Timo Virtasen jakamalla parin sadan kilometrin lenkillä on paljon kesämökkialueita. Pysähdyksiä tulee talvella noin 250 ja kesällä tuplamäärä. Talvella teillä on liukasta ja pimeää; sataa lunta ja räntää.
– Kun talven jaksaa jakaa, niin kesällä on ihan mukavaa. Saa kesäyössä rauhallisesti mennä ja kuunnella linnunlaulua. Maaseutupiirissä ajaminen on ihan mielekästä.
– Kun aamulla kuudelta pääsen kotiin, ja nukun aamupäivän puoleen päivään asti, niin jää vapaata aikaa jonkin verran muuhunkin tekemiseen. Osalla on kaksi työtä, jolloin oma vapaa-aika jää pienemmäksi.
Virtasella työ mahdollistaa harrastukset.
– Olen yleensä koko yön puhelimessa luottamusmiestehtävien takia. Päivällä minulla on monenlaista harrastoimintaa ja yhdistystoimintaa. Olen urheiluseuran puheenjohtaja. Harrastin autourheilua nuorempana. Nykyisin olen Teollisuusliiton ammattiosaston sihteeri, paikallisjärjestön sihteeri ja mukana liiton tes-neuvottelukunnassa.
Salo, Kruusila, 23.1.2019 klo 3.27. Timo Virtanen jakaa lehtiä. Pimeässä ja tuiskussa auraamattomilla teillä taiteilu on tänä talvena ollut jakaja Timo Virtaselle tavallista kovempi haaste. Onneksi peuroja on aikaisempaa vähemmän. Hän on ajanut viisi peurakolaria viimeisen kymmenen vuoden aikana. KUVA PEKKA ELOMAA
TÖITÄ PAISKOTAAN JAKSAMISEN KUSTANNUKSELLA
Mitä jakajat keskenään puhelimessa yön pimeinä tunteina juttelevat? Rahan jälkeen yleisin puheenaihe on Virtasen mukaan jaksaminen.
– Kuormat rupeavat olemaan isoja, ja aikataulut ovat tiukoilla. Henkilöstöpula on hirveä. Jakajista on jatkuvasti vajausta. Heitä pyydetään vapaapäivinä töihin. Koska palkkaus on kehno, työhön suostutaan rahanhimo silmissä. Väsyminen tulee lopulta, kun ei malteta levätä.
Virtasen mukaan yötyö ei sovi kaikille.
– Olen sanonut, että viisi vuotta vähintään menee, ennen kuin siihen tottuu. Itse olen koko ikäni tehnyt yötöitä. On ollut jakajia, jotka ovat saaneet diagnoosin, että eivät sovellu yötyöhön. He eivät saa päivällä nukuttua.
– Perhe-elämän ja työn yhteensovittaminen on monessa perheessä haastavaa perheenjäsenten erilaisten vuorokausirytmien takia. Jakajan yötyöhön tottuminen vaatii aikamoista sopeutumista perheessä. Sellaisissa perheissä, joissa molemmat ovat jakajia, se sujuu helpommin.
Kovimmilla ovat jakajat, jotka tekevät elannon turvatakseen kahta työtä.
– Osalla on toinen työ. Jotkut ovat kaupan kassalla, kouluavustajina, siivoojina tai kesäisin vihannestarhoilla.
Vuoden ympäripyöreää paiskomista kompensoidaan jakajan viiden viikon kesälomalla ja kahden viikon talvilomalla. Viime tes-kierroksella tuli se mahdollisuus, että talvilomaviikon voi muuttaa rahaksi.
– Sanoin silloin, että en tuollaiseen koskaan lähde. Kaikki loma, mitä me saamme, tarvitaan palautumiseen. Mitä enemmän jakaja vanhenee, sitä enemmän hän väsyy lenkillä ja tarvitsee palautumisaikaa. Jakaminen on nuorempien hommia, vaikka meillä vanhin jakaja on 72 vuotias.
NEUVOTTELUA PAREMMISTA EHDOISTA
Kun jaettavaksi on tullut muutakin kuin sanomalehtiä, on se pääluottamusmies Timo Virtaselle merkinnyt neuvottelua jakamisen taksoista.
– Kovasti neuvotellaan siitä, mitä maksetaan kirjeen tuomisesta, että montako sekuntia on euro. Tavoitteena on oikeudenmukaisempi korvaus. On kohteita, joihin ei välttämättä mene yhtään lehteä, mutta sinne menee kuitenkin kirjeitä ylimpään kerrokseen. Niistä on tähän mennessä maksettu vain kappalekorvaus. Nyt muutetaan kappalekorvaus sekunneiksi ja saadaan järkevämpi hinta. Siinä kuluu työaikaa, kun kiipeää ylimpään kerrokseen ja vie kirjeen. Kun kuorma kasvaa, reppu voi painaa paljon.
Vakituisen työn muuttamisen pakkoyrittäjyydeksi Virtanen kokee jakelualalla jonkinmoisena uhkana. Sen yleistymiseen hän ei jaksa uskoa.
– En ollenkaan ymmärrä, että joku sellaiseen leikkiin lähtee. Kun kaikki sosiaalipuoli, vakuutukset ja eläkemaksut, ajetaan jakajan kontolle, niin ei se hyvä malli ole. Joku hädissään tämmöiseen tarttuu, kun jostain pitää rahaa saada. Ei se pitemmän päälle toimi. Ei se Hyvinkään suunnassakaan ole toiminut, kun siihen työhön ei löydy väkeä.
KUN YKSI TYÖ EI RIITÄ
– Jakelu on osa-aikaista työtä, jossa palkka ei usein riitä toimeentuloon. Se ajaa monet ottamaan toisen työn, sanoo itsekin kahta työtä tehnyt jakaja Eveliina Koivisto.
Koivisto on 13 vuotta toiminut jakajana Tampereen Nekalan kaupunginosassa Alma Manun palveluksessa, joka on Pirkanmaalla toimiva 900 ihmistä työllistävä jakelufirma. Näin Koivisto kuvaa ammattiaan:
– Olin pitkään lasten kanssa kotiäitinä. Sitten rupesin etsimään töitä. Ilmoitus osui silmään ja ajattelin, että tämä työ voisi sopia, kun päivät olisivat vapaina. Se tuntui kivalta hommalta, kun oli pieniä lapsia. Jäin sille tielle.
– Jakajan työ on urakkaluontoista. Minulla on Tampereella kaksi jakopiiriä. Niistä maksetaan yhteensä noin 6,5 tuntia. Toisessa piirissä ajoa on kuusi- ja toisessa kahdeksan kilometriä. Meillä lähes joka paikassa jakajat kulkevat omilla autoilla. Keskusta-alueella on joitakin paikkoja, missä polkupyörille on mitoitettu piirit.
Parasta jakajan työssä on Koiviston mukaan oma vapaus.
– Siinä ei kukaan kyttää selän takana, Siinä voi itse määritellä työn vauhdin ja sen, millä tavalla hoitaa homman.
– Huono puoli on se, että työ tehdään yöllä. Välillä kaipaa työyhteisöä. Jakajalla saattaa mennä viikkoja, ettei näe ketään.
Rasitus on työssä kasvanut.
– Työnantaja on levikkien laskuun vastannut siten, että on otettu paljon uutta jaettavaa, josta kertyy lisää tuloa. Se tekee työstä rankan, koska aikaa yössä ei ole sen enempää. Se on merkinnyt lisää työtä samassa ajassa.
Tampere, Nekala, 26.1.2019 klo 2.01. Eveliina Koivisto noutaa lehtiä. KUVA JYRKI LUUKKONEN
ALUSTATALOUTTA ON HYVÄÄ JA HUONOA
Teollisuusliiton Martti Paavilaisen mielestä alustatalous palvelee hyvin silloin, kun työntekijä myy arvokasta erityisosaamistaan. Esimerkiksi Oulussa asuva saattaa alustan kautta tehdä töitä helsinkiläiselle yritykselle ja saada siitä siedettävää palkkaa. Alustatalouspalvelun ohjelma voi lisäksi freelancerin apuna laskea palkkiosta eläkemaksun ja veron, ja laittaa ne maksuun.
Suorittavaan työhön alustatalous soveltuu hänen mielestään huonosti, etenkin silloin, kun se perustuu pakkoyrittäjyyteen, joka ei tarjoa mahdollisuutta neuvotella työn hinnasta.
– Tällaiset yritykset perustuvat siihen, että ne pyrkivät käyttämään ihmisiä hyväksi ja teettämään työtä mahdollisimman halvalla. Samalla väistetään työnantajan velvollisuudet. Katsotaan, että kyseessä on itsensä työllistäjä tai freelancer. Periaatteessa he ovat työsuhteisia ihmisiä, jotka työskentelevät työnantajan direktio-oikeuden alla. Käytännössä heillä ei kuitenkaan ole mahdollisuutta neuvotella työehtojaan.
Itsensä työllistäjällä on oikeus olla ottamatta vastaan sopimusta. Paavilaisen mielestä asetelma ei ole reilu.
– Onko ihmisellä, jonka pitäisi tulla toimeen, oikeasti mahdollisuus kieltäytyä työstä?
UNIVAJETTA KAHDEN TYÖN LOUKUSSA
Jakaja Eveliina Koiviston mukaan yötyöhön sopeutuminen ei ole helppoa. Vaikeinta on heillä, jotka tekevät kahta työtä.
– Jokainen on yksilö. Sen huomaa hyvin nopeasti, sopiiko yötyö ollenkaan. On yllättävän vaikeaa jatkuvasti nukkua päivällä.
– Ihmisillä on yötyöhön erilaisia toimintamalleja. Jotkut menevät nukkumaan kuudelta illalla ja nukkuvat pitkän pätkän ennen kuin lähtevät työhön ja ovat seuraavan päivän hereillä. Itse teen niin, että nukun pari tuntia ennen kuin lähden työhön ja sitten pidemmän pätkän, kun tulen aamulla takaisin. Se on sopinut minulle parhaiten.
– Totesin viime vuoden puolella, kun kävin kahdessa työssä, että unirytmini häiriintyi. Jouduin ottamaan pientä breikkiä. Kävin lääkärissäkin, että saatiin rytmiä korjattua. Kun vaje jää päälle, se vaikuttaa moneen asiaan.
Koivisto joutui toteamaan, että ihmisen on todella stressaavaa tehdä samanaikaisesti kahta työtä.
– Ehkä sinulla on aamulla nukkuessasi takaraivossa, että sinun täytyy herätä päivällä ja lähteä toiseen työpaikkaan. Uni ei ole niin laadukasta kuin se voisi olla. Mitä vanhemmaksi tulet, sen vaikeampaa on nukkuminen.
Työntekijäpula ja jakajien suuri vaihtuvuus ovat Koiviston mukaan alan suuria ongelmia.
– Ihmisiä tulee ja menee. Se on pyöröovitaktiikkaa. Meillä vaihtuu yli sata henkilöä vuodessa. Jakajista on huutava pula. Se vaikuttaa kaikkeen. Se vaikuttaa laatuun.
Tampere, Nekala, 26.1.2019 klo 2.21. Eveliina Koivisto jakaa lehtiä. KUVA JYRKI LUUKKONEN
TIETÄMÄTTÖMYYTTÄ KÄYTETÄÄN HYVÄKSI
Eri tyyppisten jakajien edunvalvontaa vaikeuttaa se, että heidän järjestäytymisasteensa on yleensä alhainen ja työnantajat käyttävät runsaasti ulkomaisia työntekijöitä, joiden tietämys omista oikeuksistaan on usein vielä heikompi kuin suomalaisilla. Monessa tapauksessa Teollisuusliiton Paavilaisen mukaan liittoon järjestäytyminen ja sieltä saatava tuki olisi kiperissä tilanteissa avuksi.
Ruoanjakelupuolelta löytyy ainakin kaksi yritystä, Foodora ja Wolt, joissa työsuhteita on muutettu freelancer-sopimuksiksi.
– Siellä yritys pakotti työntekijät allekirjoittamaan uuden sopimuksen, joka merkitsi siirtymistä työsuhteesta freelancer-sopimukseen, mikä tarkoitti palkanalennusta ja työehtojen etujen häviämistä. Ruoankuljettajille annettiin eteen englanninkielinen työsopimus ja sanottiin: se pitää allekirjoittaa tai hommat loppuvat. Aika moni paniikissa allekirjoitti sopimuksen sellaisenaan, eikä ymmärtänyt, että työehdot muuttuivat ratkaisevasti.
Osa ruoankuljettajista oli työsuhteisia. Heillä olisi Paavilaisen mukaan ollut mahdollisuus vaatia yt-neuvotteluja, työsuhteiden mahdollista irtisanomista tuotannollisista ja taloudellisista syistä, ja työsuhteen purkutapauksessa neljän kuukauden takaisinottovelvoitetta. Tällöin työsopimuksen huonontaminen olisi ollut huomattavan hankalaa alalla, joka kärsii kroonisesta työvoimapulasta.
– Asiaan olisi voitu puuttua, jos ruoankuljettajilla olisi ollut jonkinlainen järjestäytyminen ja tuki takana, mutta se mahdollisuus pääsi menemään ohi. Parempi työehtosopimuksiin liittyvä lakituntemus olisi voinut hyödyttää ainakin niitä, joilla oli työsuhde.
MITÄ LIITTO VOI TEHDÄ?
Paavilaisen mielestä liiton tulisi jatkossa toimia niin, että yhteiskunnassa itsensä työllistäjien asemaan saataisiin muutos.
– Työnantajapuoli toimii harmaalla alueella, johon ei ole puututtu. Ammattiliittona meidän pitäisi miettiä, miten saadaan eduskunta ottamaan kantaa asiaan: tarkentamaan työsuhteisen työn ja freelancertyön harmaata aluetta, ettei pääse tapahtumaan tämän tapaista hyväksikäyttöä.
Australiassa Foodora on katsottu työnantajaksi. Yritys on tunnustanut, että kuriirit ovat enemmän työsuhteisia työntekijöitä kuin freelancereita ja maksanut heille korvauksia. Myös Hollannissa osa kuriirityöstä on tulkittu työsuhteiseksi. Toivottavasti käytäntö pikkuhiljaa leviää Euroopassa ja Suomessa.
Tampere, Nekala, 26.1.2019 klo 2.13. Eveliina Koivisto jakaa lehtiä. KUVA JYRKI LUUKKONEN
SOPIMUSSHOPPAILU JA JAKAJIEN KAOOTTINEN TILANNE
Sopimusshoppailu nousi pintaan, kun Posti yhtiöitti postipalvelunsa. Jakajien työnantaja Postipalvelut liittyi Medialiittoon, ja Posti ja logistiikka-alan unioni PAU:n sopimuksen piirissä olleet postilaiset siirtyivät Teollisuusliiton sopimuksen piiriin. Työntekijöiden palkka ja edut huononivat.
– Siitä on vuosi ja tilanne on edelleen kaoottinen, sanoo sopimusasiantuntija Martti Paavilainen.
Miten tähän ajauduttiin, on oma tarinansa.
– Varhaisjakelua on tehty meidän työehtosopimuksella paljon. Posti ei olisi pystynyt kilpailemaan, jos se olisi noudattanut PAU:n sopimusta, joka oli parempi. Työnantaja sai taloudellista hyötyä vaihtamalla sopimusta.
Postipalvelujen perustamisen myötä Teollisuusliitto joutui kiusalliseen asemaan.
– SAK:n kentässä ei näytä hyvältä, että luomme mahdollisuuden sopimusshoppailuun. Se on moraalinen ongelma, jota PAU:laiset eivät katso hyvällä.
Kahdella eri sopimuksella on vuosikymmenien juuret. Toinen sopimus syntyi, kun mediayhtiöt alkoivat perustaa Postin jakelun rinnalle omia jakeluyhtiöitään, joiden työntekijät järjestäytyivät Viestintäliittoon. Fuusioiden seurauksena mediayhtiöiden jakajista tuli TEAMin ja myöhemmin Teollisuusliiton jäseniä.
Kiperän tilanteen ratkaisemiseksi Teollisuusliitto ja PAU tekevät yhteistyötä.
– Kerran kuukaudessa käymme keskusteluja ja koko ajan vaihdamme tietoa, sanoo Paavilainen. Alan edunvalvontaa ei helpota alhainen järjestäytymisaste.
– Meille järjestäytyneenä on lähes 1200 työntekijää ja heidän määränsä on kasvussa. Monelle jakaminen on sivutyö. Tarkkaa järjestäytymisastetta on vaikea saada selville. Se on noin 25–35 prosentin haarukassa. PAU:n puolella järjestäytyminen on paljon parempaa.
Kun Postipalvelut perustettiin, siirtyi PAU:lta Teollisuusliiton sopimuksen piiriin parituhatta työntekijää.
– Meille jäseniksi heistä tuli kymmenisen prosenttia. Paljon jäi PAU:lle, ja paljon meni YTK:hon, valitettavasti.
Sopimusasiantuntijan näkökulmasta jakelumaailma on ”mielenkiintoinen mutta äärettömän haastava”.
– Se lisää vielä vaikeusastetta, että ala elää veitsenterällä. Postin sähköistäminen vaikuttaa voimakkaasti.
PAKKOYRITTÄJYYDESTÄ KYSYMYS
Lehtiä jakavan Earlybirdin, ruoankuljetuspalvelu Foodoran ja ruokalähettipalvelu Woltin työntekijöiden kohtelusta tehtiin eduskunnassa loppuvuodesta kirjallinen kysymys sosiaali- ja terveysministerille.
KYSYMYS: Kysymyksen mukaan osa yrityksistä on johdonmukaisesti ja tarkoituksella alkanut kiertää työnantajavelvoitteitaan. Ne eivät enää palkkaa työntekijöitä työsuhteeseen ja tee henkilön kanssa työsopimusta, vaan ottavat työntekijöitä toimeksiantosuhteeseen.
Freelancerit eivät kirjallisen kysymyksen mukaan tosiasiallisesti voi itse päättää, milloin ja missä he tekevät työtä, vaan sitä on tehtävä silloin, kun ruoka tai lehti pitää toimittaa asiakkaalle. Lisäksi yritys voi kuljetusten aikana antaa työn tekemistä koskevia ohjeita ainakin ruoanjakelupalvelun yhteydessä. Tällöin kaikki työsuhteen tunnusmerkit täyttyvät.
Kirjallisen kysymyksen mukaan yritysten toiminnasta aiheutuu mittavia yhteiskunnallisia menetyksiä sosiaaliturva- ja eläkemaksujen jäädessä kertymättä. Lisäksi ne vääristävät yritysten välistä kilpailua. Työntekijän näkökulmasta käytäntöä pidetään kirjallisessa kysymyksessä ”työntekijälle kuuluvan ansion varastamisena”.
Kysymyksessä muistutettiin, että työntekijän perustavaa laatua olevia oikeuksia ovat oikeus työsopimukseen, sairauslomaan, eläkkeeseen ja työterveyshuoltoon. Lisäksi työntekijän kuuluu saada korvaus omien työvälineiden ja ajoneuvon käytöstä, ja hänen tulee voida käyttää työpaikan sosiaalitiloja.
Kysymyksessä kysyttiin muun muassa, mihin toimenpiteisiin ministeri aikoo ryhtyä sen selvittämiseksi, ovatko nämä freelancerit työsuhteessa vai eivät. Hän halusi tietää myös, mihin ministerin näkemyksen mukaan voi johtaa kehitys, jossa yritykset kiertävät työsopimuslakia ja jättävät maksamatta sosiaaliturva- ja eläkemaksut.
VASTAUS: Ministerin mukaan työsuojeluviranomainen voi ottaa selvittääkseen freelancer-sopimuksella tai yrittäjänä toimivan henkilön aseman tämän pyynnöstä. Viranomainen voi selvittää, onko henkilö tosiasiallisesti työntekijän asemassa. Jos viranomainen katsoo henkilön olevan työntekijän asemassa, on tällä toimivalta työnantajaan.
Työn suorittamisella freelancer-, toimeksianto- tai muulla sopimuksella ei ministerin mielestä ”lähtökohtaisesti aiheudu mitään verojen tai eläke- tai sosiaaliturvamaksujen menetyksiä”.
Uusia ajatuksia itsensä työllistäjien aseman korjaamiseksi ei ministeri esittänyt.
PAKKOYRITTÄJYYS NAKERTAA ELÄKETURVAA
”Matalapalkkainen alustatyö yleistyessään asettaisi suomalaisten eläketurvan entistä kovempien kustannuspaineiden eteen. Työssäkäyvät ihmiset kerryttävät itselleen eläkettä. Jos se ei ole riittävä, henkilölle maksetaan kansaneläkettä. Koska itsensä työllistävien eli freelancereiden palkka on pieni, houkutus siihen, että he eivät maksa itselleen vapaaehtoista yrittäjäeläkettä kasvaa, ja se merkitsee sitä, että he myöhemmin jossain vaihetta ikäänsä ovat kansaneläkkeen varassa. Silloin muut työntekijät kustantavat heidän eläkkeitään. Jos alustataloudella tehtävä matalapalkkainen työ yleistyy, tästä tulee yhteiskunnallinen ongelma. Tällaisen prosessin kautta vähennetään muutenkin harvenevia maksajia työeläkepottiin.”
SOPIMUSASIANTUNTIJA MARTTI PAAVILAINEN
TEKSTI JARI ISOKORPI KUVAT PEKKA ELOMAA JA JYRKI LUUKKONEN
Suomen valtio omistaa kokonaan tai osittain yli 60 yhtiötä. Millaisia yrityksiä valtion pitäisi nykyään omistaa, ja mitä voisi myydä pois?
Katso video, kuinka valtionyhtiöiden rakennelma kestää. VIDEO LAURI ROTKO
VÄITTÄJÄT
RALF SUND PÄÄEKONOMISTI
STTK
PETRI VIHERVUORI FINANSSINEUVOS
VALTIONEUVOSTON KANSLIAN OMISTAJAOHJAUSOSASTO
MILLAISIA YRITYKSIÄ VALTION ON JÄRKEVÄÄ OMISTAA?
RALF SUND: Yksityisellä omistajalla tärkeintä on lyhytaikainen osinkotuotto, valtiolla pitkäjänteinen kansakunnan hyvä. Jos omistaminen tuottaa kansantalouden kokonaisuuteen plussaa, sellaisia yrityksiä pitäisi omistaa. Toinen on yhtiöt, joissa on edes häive luonnollisesta monopolista.
PETRI VIHERVUORI: Omistaminen ei saa olla itseisarvo, vaan omistamiseen pitää olla joku intressi. Tällä hetkellä valtio omistaa yhtiöitä, joissa on strateginen intressi, finanssi-intressi tai sitten on selkeitä erityistehtäväyhtiöitä.
SUND: Ratkaiseva on, miten lokeroidaan eri intressien alle eri toiminnot. Onko Finnair strategisesti tärkeä? Mielestäni ei, mutta Finavia eli lentokentät on mitä suurimmissa määrin. Nämä asiat elävät myös ajassa: onko joku metalliyhtiö enää tärkeä?
VIHERVUORI: Valtion rooliin yhtiöomistajana kuuluu myös mahdollistajana toimiminen. Hyvä esimerkki on Cinian merikaapeli Saksaan. Suomella oli tarve saada oma raskaan kapasiteetin datayhteys Keski-Eurooppaan. Valtio päätti aloittaa sen, koska yksityinen raha ei lähtenyt sitä polkemaan käyntiin. Yksityinen raha lähti mukaan sen jälkeen.
MITKÄ TAI MILLAISET YRITYKSET OVAT STRATEGISESTI TÄRKEITÄ?
SUND: Tunnistan varsinkin VR:ssä luonnollisen monopolin, ja pidän äärimmäisen vaikeana säädöstää rautatieliikennettä niin, että kilpailun hyvät puolet näkyisivät viimeisellä rivillä. Luonnollisen monopolin argumentin pohjalta valtio voisi pitää koko rautatieliikenteen itsellään. Myös Postiin liittyy kermankuorinnan problematiikka, se miten velvoite yhdenveroisesta palvelusta hoidetaan eri puolella maata.
VIHERVUORI: Tavaraliikenteessä kilpailu jo avautui, ja liikenne- ja viestintäministeriö on tiedottanut henkilöliikenteen avautumisen aikataulusta. Olennainen kysymys on, miten se tehdään aidosti niin, että luodaan puitteet normaalille kaupalliselle kilpailulle.
SUND: Mitä epävakaampi maailma on, se korostaa vakautta sekä tätä yhteiskunnallista tehtävää ja demokraattisen kontrollin tarvetta. Vakauden suhteen olemme menossa huonompaan suuntaan, ja tilannetta pitää päivittää jatkuvasti. Jos nyt myyt, miten saat sen koskaan takaisin? Siksi suosittelen näissä mieluummin hitautta kuin nopeutta.
STTK:n pääekonomisti Ralf Sund. KUVA LAURI ROTKO
VIIME HALLITUSTEN AIKANA VALTION OMISTUKSIA ON MYYTY KOHTUULLISEN PALJON. MITEN MYYNNIT OVAT ONNISTUNEET?
VIHERVUORI: Riippumatta siitä mitä ja milloin on myyty, valtion osakemyynnit ovat aina erittäin huolellisesti toteutettuja projekteja.
SUND: Joskus on tärkeä myydä jotain, ja joskus taas pidettyjen osakkeiden arvo voi nousta pilviin.
VIHERVUORI: Juuri tuota varten on valtion omistajaohjaus.
SUND: En nostaisi mitään yksittäistä tapausta karkeaksi virheeksi. Carunassakin on jälkiviisauden makua.
VIHERVUORI: Viimeisten kymmenen vuoden aikana kokonaisuus on ollut hyvin tasapainoinen. Jälkiviisaana voi toki arvostella milloin mitäkin.
SUND: Näistä on enemmän puhetta kuin mitä on varsinaisesti tapahtunut, koska nämä ovat herkkiä asioita. Kansalaiset tai etujärjestöt kokevat – sinänsä ihan oikein – että yhtiöt ovat ”meidän”, ja se nostattaa isoja keskusteluja.
KUKA NIITÄ NOSTATTAA?
SUND: Yksi synnyttäjä on yrityksen henkilöstö, joka kokee epävarmuutta tulevaisuudesta. Se pitääkin ottaa vakavasti.
VIHERVUORI: Osakeyhtiössä päätäntävalta perustuu äänimäärään, mikä perustuu osakemäärään. Vastaavasti valtiollinen päätöksenteko perustuu parlamentaariseen demokratiaan. Kun liikkeellepanevat voimat ovat erilaisia ja media laitetaan tätä vahvistamaan, nousee keskusteluja.
Valtioneuvoston kanslian omistajaohjausosaston finanssineuvos Petri Vihervuori. KUVA LAURI ROTKO
MITÄ VALTION KANNATTAISI JATKOSSA MYYDÄ?
SUND: Yleisesti ottaen yrityksiä, mitkä eivät ole strategisia, joista saadaan hyvä hinta ja rahalle on hyviä kohteita. Mutta samalla kun mietitään mitä myydään, on tärkeää miettiä myös mitä ostetaan. Isoilla poteilla voi tehdä teollisuuspolitiikkaa ja välillisesti auttaa kansakuntaa. Teliankin voisi laittaa lihoiksi, olikos meillä siellä 10 prosentin siivu?
VIHERVUORI: Solidium on myynyt jo kaikki Telian omistukset.
SUND: No otetaan pois myyntilistalta!
VIHERVUORI: En spekuloi nimillä, korostaisin vain, että valtion omistus ei saa olla itseisarvo.
MILLAISILLE UUSILLE ALOILLE VALTION PITÄISI OMISTAJANA SUUNNATA?
SUND: Valtion omistajaroolia voisi harkita yhteiskunnallisissa ongelmissa. Nyt kansantalouden kasvu hiipuu, koska asuntomarkkinat eivät tuota oikeanhintaisia asuntoja. Olisi kaikkien etu, että asuntotuotanto saataisiin palvelemaan ylevämpää tavoitetta eli työllisyysastetta. Toinen liittyy kaivoslakiin. Tarvittaisiinko yhtiö, joka myy kaivoslupia, hallitsee kokonaisuutta ja kerää komissiot? Kannattaa kääntää kaikki kivet eikä jostain ideologisesta syystä sanoa, että ei tule kysymykseenkään.
VIHERVUORI: Digitalisaatio ja tekoäly ovat luonnollisesti osa-alueita, joita täytyy seurata. Mutta onko valtion fiksua olla niissä omistajana, on toinen kysymys. Siksi on Valtion kehitysyhtiö Vake Oy. Kun se on saanut mietintänsä potentiaalisista sijoituskohteista päätökseen, se esittää tai on esittämättä valtioneuvostolle jotain.
SUND: Uudesta teknologiasta löytyy strategisesti tärkeitä ja kasvavia toimialoja. Nostaisin megatrendinä myös ilmastonmuutoksen: maat, jotka tekevät välttämättömyydestä hyveen, voivat tehdä sillä myös rahaa. Näitä megatrendejä pitää seurata ja iskeä sitten rohkeasti omistuksilla…
VIHERVUORI: …jolloin valtio toimii mahdollistajana.
Petri Vihervuori ja Ralf Sund. KUVA LAURI ROTKO
VALTIONYHTIÖT
Suomen valtiolla on omistuksia 64 yhtiössä. Enemmistöomisteisia (omistus 51,1–100 %) yhtiöitä on 46, vähemmistöomisteisia 18. Eniten omistuksia on energia-alalla. Valtion täysin omistamia yhtiöitä ovat mm. Alko, Arctia, Business Finland, Finavia, Gasum, Leijona Catering ja Posti. Enemmistöomisteisia yhtiöitä ovat mm. Cinia, Finnair ja Fingrid. Vähemmistöomisteisia yhtiöitä ovat mm. Altia, Elisa, Stora Enso, Metso, Outokumpu, Valmet ja Suomen Siemenperunakeskus. Valtionyhtiöitä hallinnoivat valtioneuvoston kanslia, eri ministeriöt tai valtion omistama Solidium.
Aurinkoenergia yleistyy yhtä kiivaasti kuin sen hinnat laskevat. Esimerkiksi kansainvälisen energiajärjestö IEA:n mukaan suurten, teollisen kokoluokan aurinkoenergiajärjestelmien hinta on laskenut 70 prosenttia vuodesta 2010. Yleistymisen myötä on herännyt huoli, miten aurinkosähköllä voidaan kattaa sähköntarve myös pilvisinä päivinä.
Aalto-yliopiston energian varastoinnin apulaisprofessori Annukka Santasalo-Aarnio pitää huolta aiheellisena, mutta näkökulmaa täysin vääränä.
– Ainakaan alkuun yksi energialähde ei korvaa täysin vanhoja energialähteitä.
Syynä on, että energiaa on hyvin kallista varastoida. Siksi esimerkiksi tehtaiden katoille asennettujen aurinkopaneelien tuottama energia käytetään vain silloin, kun aurinko paistaa.
Asiantuntijoiden mielestä ei ole järkeä pyrkiä vielä tässä vaiheessa energiajärjestelmään, joka toimii pelkästään uusiutuvilla energioilla.
– Jos päästään 90–95 prosenttiin, se on jo hyvä, kertoo Lappeenrannan teknillisen yliopiston sähkötekniikan professori Jarmo Partanen.
Partanen kertoo esimerkiksi Wärtsilän kehittäneen teollisuusasiakkailleen energiaratkaisuja, jotka koostuvat uusiutuvista energialähteistä, akuista ja diesel-generaattoreista. Näissä ratkaisuissa diesel on viimeinen energialähde.
Aurinkoenergiaa varastoidaan erityisesti pienimuotoisessa tuotannossa. Mökeillä vuorokausivaihtelusta johtuvaa energiavajetta voidaan tasoittaa esimerkiksi akuilla ja lämmittämällä vesivaraajaa aurinkoisina päivinä.
Suureen varastointiin akut ovat auttamattomasti liian kallis ratkaisu. Siksi aurinkoenergiaa varastoidaan isossa mittakaavassa tyypillisesti pumppaamalla sitä vesivoimalaitoksen yläpuolella olevaan vesialtaaseen. Tätä tapaa käytetään erityisesti vaihtelevien korkeuserojen maissa kuten Sveitsissä. Energia otetaan käyttöön, kun vesi juoksutetaan voimalan kautta.
Toinen tapa hyödyntää vettä energian varastoinnissa on varata lämpöä isoon määrään vettä.
– Varastointitavan pitää olla helppo ja halpa. Vesivarastot täyttävät nämä ehdot, Santasalo-Aarnio sanoo.
Kaikkialla vesi ei välttämättä ole paras tapa varastointiin, sillä se vie paljon tilaa. Siksi varastointiratkaisujen kehitys jatkuu kiivaana.
SÄHKÖAUTOT VARASTOIKSI
Tasaisen sähkönsaannin varmistaminen kuluttajille on entistä haastavampaa uusiutuvien energioiden yleistyessä. Tavallisesti kulutuspiikit on hoidettu säätövoimalla, joka on tuotettu esimerkiksi hiilellä tai kaasulla.
Sähköautojen yleistyessä voidaan autojen akkuja käyttää energiavarastoina. Tosin sähköautojen omistajien pitää antaa tähän suostumus, ja automaattinen säätö vaatii vielä järjestelmien kehittämistä.
Kaupallinen toiminta on jo aloitettu. Esimerkiksi Fortumilla on Spring-konsepti, jossa Fortum tuottaa säätövoimaa ohjaamalla kotitalouksien lämminvesivaraajien toimintaa.
EKSOOTTISIAKIN EHDOTUKSIA
Energian varastointiin on kehitteillä monenlaisia ratkaisuja.
Suomalainen Teraloop kehittää ratkaisua, jossa auringon tai tuulen energia varastoitaisiin liike-energiaksi. Suuren munkkirinkilän muotoisessa putkessa kulkisi 250 kiloa painava kappale, joka leijuisi magneettien varassa.
Sveitsissä puolestaan on koekäytössä järjestelmä, jossa energia käytetään tiilien nostamiseen. Kun tiilenkappaleet pudotetaan, saadaan energia taas käyttöön.
Erilaisissa koelaitoksissa testataan, miten suolaan voisi varastoida suuria määriä aurinkoenergialla saatua lämpöä. Suomessakin toimii alan startup-yritys.
SYNTEETTISET POLTTOAINEET
Synteettiset eli keinotekoisesti ilman raakaöljyä valmistetut polttoaineet voivat tarjota jo tulevina vuosina helpotusta energian varastointiongelmaan.
Professori Jarmo Partanen sanoo, että synteettiset polttoaineet ovat lähitulevaisuudessa kaupallisesti kannattavia.
Jo nyt hiilidioksidista ja vedystä voidaan Partasen mukaan valmistaa kannattavasti polttoaineita sellaisten tuotantolaitosten yhteydessä, jotka tuottavat sivutuotteena vetyä ja hiilidioksidia.
Ideana on, että prosessi ottaa käyttövoimansa auringosta tai tuulesta. Näin saadaan uusiutuvalla energialla tuotettua polttoainetta.
”Ammatillinen opetus elää välivaihetta. Siihen on pakko tehdä korjauksia, jotta se lähtee menemään uomilleen”, sanoo Teollisuusliiton koulutuspäällikkö Hannu Siltala.
Teollisuusliitto totesi viime lokakuussa antamassaan lausunnossa, että viime vuonna voimaan tullut ammatillisen koulutuksen uudistus on perustavoitteiltaan kannatettava ja hyvä. Parhaimmillaan se lisää ammatillisen koulutuksen työelämälähtöisyyttä, vähentää turhia keskeytyksiä ja edistää työllisyyttä.
Työpaikkojen luottamushenkilöille tehtyjen kyselyjen tulokset viittaavat siihen, että tavoitteeseen on matkaa. Uudistuksen työpaikoilla toteutumista selvitti äskettäin SAK luottamusmiespaneelissaan ja Teollisuusliitto aluefoorumeissaan.
Selvitysten tulokset ovat samansuuntaiset: Uudistus tunnetaan työpaikoilla huonosti. Työpaikkaohjaajien asemassa ja motivoinnissa on haasteita. Työssäoppijoiden määrä ei ole kasvussa, vaan pikemminkin laskussa, vaikka uudistuksen tavoitteet edellyttäisivät päinvastaista suuntaa.
KESKEINEN SUDENKUOPPA
Teollisuusliiton koulutuspäällikkö Hannu Siltalan mukaan uudistuksen toteutuksessa on puutteita, jopa sudenkuoppia. Työpaikoilla tapahtuvassa opetuksessa keskiössä ovat opiskelijoille nimetyt työpaikkaohjaajat, joiden asema on suurimmaksi osaksi järjestämättä.
Ohjausta työpaikalla tekevät ammattilaiset työnsä ohella usein vailla riittävää koulutusta. Ohjauksen tuomasta lisätyöstä heille maksetaan harvoin.
– Lainlaatijan jättämä tietoinen sudenkuoppa piilee siinä, että työnantajat eivät saa koulutuskorvausta koulutussopimusoppilaista. Tästä seuraa, että he eivät ole valmiita maksamaan työpaikkaohjaajille vaativasta ohjaustyöstä lisäkorvauksia. Muutenkaan työehtosopimuksissa ei ole suuremmin kirjauksia työpaikkaohjaajien ajankäytöstä tai vapautuksesta heidän varsinaisesta työstään, Siltala pohtii.
Jotta työelämässä tapahtuvassa koulutuksessa oleellinen työpaikkaohjaus saataisiin kuntoon, tulevassa hallitusohjelmassa pitäisi hänen mielestään varata rahaa koulutuskorvauksiin, työpaikkaohjaajien aseman selkeyttämiseen ja heidän koulutusohjelmiinsa. Ilman tähän keskeiseen seikkaan puuttumista uudistuksesta on työpaikoilla vaikea saada toimivaa.
TYÖSSÄ OPPIMINEN EI OLE LISÄÄNTYNYT
Uudistuksen suuri tavoite on siirtää opetuksen painopistettä aitoon ympäristöön työpaikoilla tapahtuvaksi. SAK:n vuoden 2018 luottamushenkilöpaneelin tulos kertoo, että uudistus työpaikoilla on vielä lähtötelineissä uudistuksen oltua voimassa vuoden ajan.
Työssäoppijoiden määrä ei SAK:n koulutus- ja työvoimapoliittisen asiantuntijan Kirsi Rasinahon mukaan ole lisääntynyt, kun sitä vertaa vanhan lain voimassaoloaikana keväällä 2017 tehdyn paneelin tuloksiin.
– Silloin liki puolessa eli 48 prosentissa paneeliin osallistuneiden työpaikoista oli työssäoppijoita. Viime syksynä heitä oli noin 40 prosentissa vastaajien työpaikoista. Vuonna 2017 asiaa tiedusteltiin hieman eri kysymyksellä, joten luku ei ole suoraan vertailukelpoinen. Opiskelijoiden määrä työpaikoilla ei kuitenkaan ole lisääntynyt oletetulla tavalla.
Vastaajista 64 prosentin mielestä uudistus ei ollut vaikuttanut heidän työpaikallaan työssäoppijoiden määrään mitenkään. Yhdeksän prosentin mukaan se oli vaikuttanut lisäävästi, viiden prosentin mukaan vähentävästi ja 22 prosenttia ei osannut sanoa.
Ohjaajan asema vaatii korjausta
SAK:n Rasinahon mukaan uudistuksen tavoite, opetuksen siirtyminen oppilaitosten seinien ulkopuolelle, ei toistaiseksi näytä toteutuneen.
– Siksi on toivottavaa, että oppilaitokset kykenevät järjestämään opetuksen oppilaitosten omissa oppimisympäristöissä.
Hän epäilee kuitenkin sen vaihtoehdon realistisuutta.
– Ammatilliseen koulutukseen kohdistuneet massiiviset säästöt ovat heikentäneet oppilaitosten toimintaedellytyksiä. Vaarana on, että oppilaat jäävät vaille tarvitsemansa opetusta ja ohjausta. Oppilaitosten resurssit ovatkin yksi ehdoton korjauksen paikka.
SAK:lainen ammattiyhdistysliike, johon Teollisuusliitto kuuluu, on rummuttanut työpaikkaohjaajien aseman, ajankäytön ja korvauksen huomioimista osana uudistusta. Rasinahon mukaan kyselyn valossa parannusta ei ole juuri tapahtunut edelliseen kevään 2017 kyselyyn nähden.
– Työpaikkaohjaaja on selvityksen mukaan nimetty vain alle puolessa työpaikoista. Vain vajaassa 30 prosentissa on tehty työpaikkaohjauksesta erillinen suunnitelma. Sellaisten työpaikkojen määrä, jossa suunnitelmaa ei tehdä, on itse asiassa lisääntynyt vuoteen 2017 verrattuna.
Työpaikkaohjaajien tarvitsema koulutus ei paneelin mukaan ole lisääntynyt, eivätkä korvaukset ole kasvaneet.
– Kuormittavuuden kokemus ohjaajilla on keskimäärin jonkin verran vähentynyt, mutta erittäin suuri kuormittavuus on hienoisesti noussut. Kehityssuunta ei ole hyvä.
OHJAUSTYÖSTÄ PITÄISI MAKSAA
Jos työpaikalla on koulutussopimusopiskelijoita, on heillä lain mukaan oltava työpaikkaohjaajat. Teollisuusliiton aluefoorumeissa vain joka viides kyselyyn vastannut ilmoitti, että heidän työpaikallaan oli nimetty ohjaajia.
Korvausta ohjauksesta saivat vastausten mukaan harvat. Vain 16 prosenttia vastaajista kertoi, että heidän työpaikallaan työpaikkaohjauksesta maksetaan. Peräti 58 prosentissa työpaikoista ohjausta suoritettiin ilman korvausta. Vastaajista 26 prosenttia ei tuntenut työpaikkansa korvauskäytäntöä.
SAK:n luottamushenkilöpaneelissa tekemä kysely antoi samansuuntaisen tuloksen: 21 prosenttia työpaikoista oli sellaisia, jiossa korvattiin ohjauksesta. Enemmistö eli 55 prosenttia mainitsi, että ohjauksesta ei makseta, ja 24,5 prosenttia ei ollut tietoinen työpaikallaan vallitsevasta käytännöstä.
Koulutuspäällikkö Siltalan mukaan tapaukset, joissa teollisuusliittolaisille maksetaan korvauksia perustuvat todennäköisesti paikallisiin sopimuksiin, sillä käytännöstä ei vielä ole kirjausta liiton työehtosopimuksissa. Sellainen pitäisi hänen mielestään sopimuksiin kipeästi saada.
OPISKELIJOILLA EI SAISI KORVATA TYÖVOIMAA
Ammatillisen koulutuksen uudistuksen myötä jokaiselle opiskelijalle on tehtävä henkilökohtainen opintojen kehittämissuunnitelma (HOKS). Tämä prosessi ei Rasinahon mukaan näytä vielä olevan työpaikoilla tunnettu.
– Yleisimmin työssäoppimisesta tehdään koulutussopimus tai oppisopimus. Uudistuksen myötä koulutussopimuksen ja oppisopimuksen joustava yhdistäminen on mahdollista. Tämä ei kuitenkaan kyselyn perusteella ole yleistä.
Vanhan lain aikaan työssäoppijoita käytettiin korvaamaan puuttuvaa vakituista henkilöstöä. SAK:n luottamushenkilöpaneelin kysely vahvistaa sen, että tämä opiskelussa ja työssä epätoivottu käytäntö jatkuu. Valtavirtaa se ei kuitenkaan ole.
– Vuonna 2017 62 prosenttia ilmoitti, että opiskelijoita ei käytetä korvaamaan vakituista työvoimaa. Nyt ei-linjalla oli enää 58 prosenttia. Myös niiden vastausten määrä, joissa joskus tai säännöllisesti työssäoppijoita on käytetty korvaavana työvoimana, oli uusimmassa kyselyssä lisääntynyt.
UUDISTUS TUNNETAAN VIELÄ HUONOSTI
Ammattiyhdistysliikkeen tavoitteena on henkilöstön tiedonsaanti työpaikalla tapahtuvasta oppimisesta. SAK:n luottamushenkilöpaneelin mukaan sellaisten työpaikkojen määrä, joissa harjoittelusta sovitaan yhdessä työntekijöiden kanssa, on kuitenkin jonkin verran vähentynyt vuoden 2017 kyselyyn verrattuna. Vastaavasti sellaisten, joissa yhteistyötä ei esiinny, on lisääntynyt. Käytännössä on Rasinahon mielestä parannettavaa.
– Kuitenkin noin 60 prosenttia työpaikoista tiedottaa henkilöstöä aina tai vähintään joskus työssäoppijoiden tulosta työpaikalle ja näiden tehtävistä.
Sitä, miten vähän uudistuksesta työpaikoilla keskustellaan, kuvaa Teollisuusliiton aluefoorumien kyselyssä saatu tulos. Kysymykseen, onko työpaikallasi käsitelty ammatillisen koulutuksen uudistuksen lainsäädäntöön liittyviä asioita, vain seitsemän prosenttia vastasi myöntävästi.
Siltalan mielestä tulos on erittäin huolestuttava, sillä lainsäädäntö astui voimaan jo vuoden 2018 alussa, ja työpaikoilla tulisi olla laajasti valmiudet toimia uuden lainsäädännön mukaisesti.
Yrittäjien jäsentensä keskuudessa tekemä gallup antaa viitteen siitä, että myös työnantajien enemmistö tuntee uudistusta heikosti. Yrittäjistä vain 39 prosenttia tiesi, että on tapahtunut ammatillisen koulutuksen uudistus.
LÄHIOPETUS KAIPAA RESURSSEJA
Koulutuspäällikkö Siltala nostaa esiin kritiikin kohteeksi nousseen lähiopetuksen merkityksen. Sen alasajo on johtanut tilanteeseen, jossa osa opiskelijoista uhkaa joutua tuuliajolle, koska opiskelusta on resurssipulan vuoksi tullut katkonaista. Väliin jää hyppytunteja ja kokonaisia hyppypäiviä, jotka opiskelijoiden tulisi täyttää omaehtoisella työskentelyllä.
Siltalan mukaan valtaosalla, ehkä 70 prosentilla opiskelijoista, se onnistuu. Kuitenkin vasta peruskoulusta tulleessa nuoremmassa joukossa on paljon niitä, jotka eivät siihen kykene. Myös heidän opiskelunsa ja motivaationsa tulisi turvata.
– Nykyinen systeemi ei ota huomioon sitä, että tuon ikäiset tarvitsevat vielä ryhmäytymistä, yhdessä tekemistä ja selkeää ohjausta.
Lähiopetuksen nykyiset resurssit eivät Siltalan mukaan tarjoa riittävästi tukea opiskelulle.
– Ennen supistuksia ja uudistuksia oli kunnon lukujärjestykset ja yhteistä tekemistä oppilaille. Päivät ja viikot oli suunniteltu. Kun on lähdetty supistus- ja uudistustyöhön, opettajakunta on vähentynyt 1 600 henkilöllä. Heitä ei ole riittävästi.
Siltala muistuttaa, että kyseessä on pitkän ajan ongelma. Resurssipula vallitsi jo ennen uudistusta.
– Ammatillisesta koulutuksesta on leikattu yli 200 miljoonaa euroa. Leikkausta tapahtui jo edellisen hallituksen aikana. Nyt näyttää olevan vahvaa yhteistä tahtoa, että asialle pitäisi tehdä jotakin.
Siltalan mielestä ammattiopetuksen pitäisi saattaa lähiopetuksessa lukio-opetuksen kanssa samalle viivalle.
– Lukioissa annetaan jokaista opintopistettä kohden 14,5 tuntia ohjausta. Ammattikoululaisten puolella laissa ei ole määritelty henkilökohtaiseen opetukseen vastaavaa kriteeriä.
Syntyvyys on laskenut kahdeksatta vuotta peräkkäin. Jos tilanne jatkuu samana, Tilastokeskuksen mukaan Suomen väestönkasvu kääntyy laskuun jo vuonna 2035. Miksi yhä useampi suomalainen ei halua saada lapsia?
Väestöliitto selvitti vuonna 2017 nuorten aikuisten näkemyksiä lastensaannista. Suurimmiksi syiksi erottuivat kokemukset siitä, että elämän tulisi olla valmis ennen lasten saamista sekä epävarmuus omasta työmarkkina-asemasta ja toimeentulosta lapsen saamisen jälkeen. Moni myös koki, että elämässä on muita mielenkiintoisempia asioita kuin lapset.
Perhepolitiikka on noussut jokapäiväiseen keskusteluun erityisesti alhaisen syntyvyyden takia. Hyvä niin. Perhepolitiikalla on mahdollista vaikuttaa muun muassa perheiden taloustilanteeseen perhevapaiden aikana, vapaiden käytön tasaisempaan jakautumiseen vanhempien kesken ja kannustamaan isiä, että he käyttävät enemmän vapaitaan. Perhevapaajärjestelmän muuttaminen ei yksinään riitä, vaan myös työelämää ja työpaikkojen asenteita on muutettava.
Työelämä on edelleen valitettavan lapsikielteinen. Kannustetaanko sinun työpaikallasi perhevapaiden pitämiseen? Onko työpaikallasi luotu erilaisia hyviä käytäntöjä työn ja perheen yhteensovittamiselle?
”Perhemyönteinen työnantaja varmistaa, että tuleva vanhempi tietää oikeutensa perhevapaiden pitämisessä.”
Uskallan väittää, että edelleen suurimmassa osassa työpaikkoja näin ei ole, varsinkaan jos kyse on miesvaltaisista aloista tai työpaikoista, joissa perhevapaakäytännöt eivät ole arkipäivää. Naisvaltaisilla aloilla perhevapaajärjestelyt ovat tuttuja, mutta lapsentekoiässä olevat naiset saavat siitä huolimatta useammin määräaikaisia kuin vakituisia työsuhteita.
Haaveet lapsista hautautuvat siis taloudellisten huolien ja työn alle. Jotta työntekijät aidosti kokisivat, että perheellistyminen ja perhevapaiden pitäminen ei tarkoita potkuja, määräaikaisen työsuhteen jatkamattomuutta tai urakehityksen tyssäämistä, tarvitaan muutoksia myös työpaikoilla.
Työnantaja voi pienillä toimilla lisätä työntekijän kokemuksia perhemyönteisyydestä. Tulevaa vanhempaa kannattaa aina onnitella perheenlisäyksestä. Perhemyönteinen työnantaja jatkaisi vielä varmistamalla, että tuleva vanhempi tietää oikeutensa perhevapaiden pitämisessä.
Entä miltä kuulostaa, jos työpaikkasi huomioisi työvuorosuunnittelussa esimerkiksi lapsen päiväkotiin viemisen tai sieltä hakemisen? Mitä, jos sinun olisi mahdollista lyhentää työaikaasi tietyksi ajaksi helpottaaksesi arkista rumbaa lasten harrastusten, oman vapaa-ajan ja työn yhteensovittamisessa?
Jo nyt muutama työnantaja on ymmärtänyt perheystävällisten käytäntöjen tukevan työntekijän työssäjaksamista, työn tuloksellisuutta ja työhön sitoutumista. Perheystävälliset käytännöt lisäävät myös työpaikan monimuotoisuutta ja tasa-arvoa.
Hyvät perheystävälliset käytännöt riippuvat työn luonteesta, työpaikasta ja työntekijöistä. Oma työpaikkani edistää perheystävällisyyttä esimerkiksi kannustamalla perhevapaiden pitämiseen, mahdollistamalla joustavat työajat ja etätyön sekä onnittelemalla tulevia vanhempia koko toimiston voimin. Meillä lapset toivotetaan myös tervetulleiksi toimistolle ilahduttamaan ja tutustumaan tapaamme tehdä työtä.
Toimisiko joku näistä hyväksi koetuista käytännöistä sinun työpaikallasi vai keksitkö muita ideoita omalle työpaikallesi kokeiltavaksi?
TUULI GLANTZ Kirjoittaja on SAK:n sosiaalipoliittinen asiantuntija, joka vastaa perhe-etuuksiin, sairausvakuutukseen ja hyvinvointipalveluihin liittyvästä valmistelusta.
Kipu on monen osatekijän summa. Siksi sen hoitokin on rakennettava kokonaisuus huomioon ottaen, ei vain yksittäisiin oireisiin keskittyen, lääketieteen tohtori Helena Miranda sanoo.
HELENA MIRANDA on lääketieteen tohtori ja työterveyden dosentti, joka johti Työterveys Helsingin Kipu ja työkyky -kehittämishanketta 2015–2016. Lääkäriliitto myönsi hankkeelle laatupalkinnon tuloksellisen toiminnan kehittämisestä työterveyshuollossa. Suomen Kipu ry:n nimeämä vuoden auttaja 2018. Kirjoittanut kirjan Ota kipu haltuun (Otava 2016): www.otakipuhaltuun.fi
Käsitys kivusta, sen syistä ja kokemukseksi muodostumisesta on muuttunut. Aikaisempi mekaaninen ajattelu, jossa kivun nähtiin olevan suorassa suhteessa kudosvaurioon ja sen taustalla olevaan tuki- ja liikuntaelinten vammaan tai vaivaan, on alkanut väistyä laaja-alaisen kipukäsityksen tieltä.
– Kipu on sataprosenttisesti aivojen tuottama kokemus. Siihen vaikuttavat psyykkiset, sosiaaliset, henkiset, emotionaaliset, geneettiset ja biologiset tekijät. Kudoksella tai tietyllä vammalla on roolinsa, mutta se selittää vain osan kokonaisilmiöstä nimeltä kipu ja siitä, miten ihminen käyttäytyy kivun kanssa, Helena Miranda sanoo.
– Jos esimerkiksi selkä venähtää laatikkoa nostettaessa, niin hermopäätteet aktivoituvat ja lähettävät viestin selkäytimeen ja aivoihin. Se ei vielä ole kipua, vaan vasta raakadataa, jolle aivot antavat merkityksen. Onko tämä vaaratonta, huolestuttavaa vai vaarallista kipua? Merkityksenantoon vaikuttaa esimerkiksi se, onko aikaisemmin koettu kipua, mitä siitä on opittu ja miten sitä on hoidettu. Toisaalta merkityksenantoon vaikuttaa, kuinka paljon kipua aiheuttanut tapahtuma tai tilanne herättää erilaisia tunteita.
– Työelämän näkökulmasta tarkasteltuna olennaista on, ajatellaanko kivun olevan työkyvyn kannalta tuhoisaa vai ei. Johtopäätöksiin on helppo hyppiä, mutta ilman laajaa tarkastelua tulkinnat voivat mennä pieleen. Pelkästään uhka mahdollisesta vauriosta saattaa aktivoida kipujärjestelmän tuottamaan ihmisessä kipukokemuksen. Toisaalta on kiinnostavaa, kuinka paljon ihmisillä on oireettomia repeämiä tai vaurioita kudoksissa, Miranda sanoo.
YKSILÖLLINEN KIPU JA HOITO
Kipu on yksilöllinen kokemus. Sen seurauksena kaikille sopivia kategorisia kivun hoitamisen malleja ei Mirandan mukaan ole olemassa.
– Jos meillä on tuhannen työntekijän tehdas, niin todennäköisesti 60–70 prosenttia väestä on kokenut kipua edellisen kuukauden aikana.
”Kipu on sataprosenttisesti aivojen tuottama kokemus.”
– Sieltä voi löytyä joukko, jolla on kohtuuttoman paljon fyysistä kuormitusta, niin että se heijastuu kipuihin. Samalla sieltä löytyy varmasti joukko, jolla muut kuin työhön liittyvät fyysiset asiat ovat pahentamassa kipuja. Voi olla elämänkuormitusta, unettomuutta, stressiä, masennusta tai pelkoajattelun sävyttämää voimakasta reagointia kipuihin.
– Tällä tavalla muodostuvaa ongelmaa ei korjata tarjoamalla kaikille työntekijöille samoja ergonomisia ratkaisuja tai vakiokestoisia sairauslomia, vaan tunnistamalla eri ryhmät ja räätälöimällä tuki ja hoito niiden erityispiirteiden mukaisesti.
AKTIIVISUUS EDISTÄÄ PARANTUMISTA
Mekaanisen kipukäsityksen mukaisessa hoitomallissa ihmiset tyypillisesti passitetaan sairauslomalle siksi, että työnteon oletetaan automaattisesti pahentavan kivun taustalla olevaa todettua tai oletettua vauriota. Töihin palataan vasta kun kipuja ei enää ole. Mirandan mukaan tämä hoitolinja on edelleen laajasti käytössä, vaikka tutkimus ja kokemus ovat jo antaneet vakuuttavaa näyttöä siitä, että aktiivisuus ja toiminnallisuus ovat parantumista ajatellen passiivisuutta parempi valinta.
– Esimerkiksi selkäkivuissa vain alle viidessä prosentissa tapauksista löytyy jokin lääketieteellinen syy tai todennettu vakavampi sairaus. Kysymys on yli 95 prosenttisesti epäspesifistä oireilusta, jonka tarkkaa syytä ei välttämättä saada selville, ja jonka kanssa voi jatkaa ihan normaalia elämistä ja olemista kivun sallimissa rajoissa.
– Ihmiset toipuvat nopeasti. Otetaan särkylääkettä pari kolme päivää ja levätään, jos siltä tuntuu, ja jatketaan liikkumista. Useimmiten tällä reseptillä pärjää sen sijaan, että mentäisiin välittömästi työterveyshuoltoon sen ajatuksen kanssa, että selkä on varmaan vaurioitunut, tarvitaan sairauslomaa ja vähintään magneettikuvat.
– Pääsääntö on se, että työ on kipuoireiselle kuntouttavaa. Se ei ole riski, vaan päinvastoin tukee parantumista ja sen rinnalla esimerkiksi pystyvyyden tunnetta.
KUVA PEKKA ELOMAA
”Työpaikoille tarvitaan nykyistä enemmän työkykyjoustoa.”
SAIRAUSPOISSAOLOJA VOIDAAN VÄHENTÄÄ
Hoitolinjan valinnalla on Mirandan mukaan merkittäviä yksilöllisiä ja yhteiskunnallisia vaikutuksia.
– Kun Helsingin kaupungilla ryhdyttiin toimimaan työterveyshuollossa laaja-alaisen kipukäsityksen pohjalta, saavutettiin kahdessa vuodessa 20 000 työkykyistä päivää lisää pelkästään selkä-, olkapää ja kyynärpääkivuista johtuvien sairauspoissaolojen vähentymisen seurauksena. Esimerkiksi olkapään kiertäjäkalvosimen leikkaus voidaan monissa tapauksissa korvata fysioterapialla.
– Toisaalta on havaittu, että selkäkipujen takia vuoden yhtäjaksoisesti poissa olleista työntekijöistä vain 10 prosenttia pystyy enää palaamaan töihin. Asioiden ei pitäisi antaa ajautua siihen pisteeseen asti. Pitkittynyt kipu ei tarkoita sitä, että työkyky olisi kokonaan mennyt, mutta pitkä poissaolo on itsessään töihin palaamista vaikeuttava tekijä.
”Aktiivisuus ja toiminnallisuus ovat parantumista ajatellen paras valinta.”
Miranda suosittaa muutoksia työelämää ohjaaviin säädöksiin, jotta sairauspoissaoloja voitaisiin vähentää ja työuria pidentää. Esimerkit hän poimii Ruotsista ja Hollannista.
– Meillä Suomessa on edelleen vallalla on–off-ajattelu eli ihminen on joko työkykyinen tai työkyvytön. Sen sijaan työpaikoille tarvitaan nykyistä enemmän joustoa ottaen huomioon työntekijän vallitseva terveydentila ja työkyky. Tarvitaan jatkumo, jossa ihmiset voivat olla 25-, 50- tai 75-prosenttisesti työkykyisiä kuten Ruotsissa, jossa on mahdollista toimia esimerkiksi siten, että alemman työkyvyn mukaisia töitä voi tehdä vaikka kahden viikon jakson kerrallaan.
– Tutkimusten mukaan työtä ja työjärjestelyjä voidaan mukauttaa kipuoireilevan työntekijän tukemiseksi, kunhan esimiehille annetaan riittävästi työkaluja, ja työntekijätkin valmennetaan ottamaan huomioon kipuoireileva työkaveri.
– Hollannin lainsäädännössä työnantaja velvoitetaan tukemaan työntekijän töihin paluuta ja maksamaan palkkaa kahden vuoden työkyvyttömyysajalta. Sen rinnalla työntekijä sitoutetaan osoittamaan aktiivisia toimenpiteitä töihin paluun edistämiseksi. Työterveyshuolto toimii konsulttina. Tämä on edistänyt töihin paluuta ja työurien jatkumista.
TYÖYMPÄRISTÖ LÄHTÖKOHTANA
Vaikka Miranda ruotii kivun käsitettä ja hoitomenetelmiä ennakkoluulottomasti, ei kysymys ole kivun vähättelemisestä tai vastuun siirtämisestä yksilöille.
– Työympäristöjen pitää olla mahdollisimman terveellisiä ja turvallisia. Se on ensisijaista ja siinä pitää katsoa kaikki osa-alueet. Fyysisen työympäristön rinnalla myös työpaikan vuorovaikutus, ilmapiiri ja ihmisten henkinen hyvinvointi kuuluvat kokonaisuuteen.
– Kun työpaikalla on hyvä fiilis, asioista voidaan keskustella luottamuksellisesti, siellä nauretaan, kerrotaan ja kuullaan hyviä juttuja. Silloin ihmiset pärjäävät paremmin kipujen kanssa ja sairauslomia on vähemmän. Sitä vastoin syyllistävä ja syrjivä ilmapiiri ja kokemukset epäoikeudenmukaisuudesta voimistavat kipukokemusta ja nostavat kynnystä palata töihin.
– Ratkaisu- ja voimavaralähtöinen keskustelu kivusta ja sen kanssa pärjäämisestä kannattaa jalkauttaa työpaikoille, Miranda sanoo.
”Ominaisuuksiltaan muovi on lähes ainoa materiaali, josta näitä tuotteita pystyy valmistamaan”, uskoo Phillips-Medisizen asettaja Viivi Tukiainen. Kontiolahdella tehdään ihmishenkiä pelastavia insuliinikyniä vientiin.
Vierailijakin on joutunut painamaan suojatakin nepparit ihan kurkkuun asti kiinni ja pyyhkimään myös haastattelunauhurin desinfiointiaineella. Medisizen tehtaan puhdastiloissa, ruiskuvaluosastolla, ollaan tarkkoina. Täällä tehdään lääketeollisuuden tiukkojen hygieniamääräysten mukaisesti työtä. On tasaisen lämmintä ja tasaisen kosteaa.
Työntekijöitä puikkii ahtaissa väleissä, kun pitkälti automatisoidut ja vieri viereen sijoitetut koneet putkauttavat tuuteistaan valmiita komponentteja diabeetikkojen insuliinikyniä varten. Eri osat valetaan muovista, josta osa on harmaata, osa valkoista, osa aivan kirkkaan läpinäkyvää.
KUVA JOHANNA KOKKOLA
Valukoneisiin muotteja asettava ja tuotantoa valvova Viivi Tukiainen on tietoinen muovista käydystä keskustelusta. Suurin ongelma hänestä on meriin joutuva muovijäte, mutta sekin olisi ratkaistavissa oikealla lajittelulla ja oikealla hävittämisellä. Tukiainen opiskelee nyt oppisopimuksella muovitekniikan ammattitutkintoa. Alun alkaen hänen piti piipahtaa tehtaalla ”väliaikaisesti”.
– Olen ollut täällä seitsemän vuotta, ja syy miksi tulin, on se ihan perinteinen; ajautuminen, Tukiainen kertoo rehevästi nauraen.
Asettaja toteaa, että vuorotyö ruiskuvalukoneella ei ole varsinaisesti ”kutsumus”, mutta hyvät työkaverit saavat viihtymään. Tukiainen uskoo koko tehtaan tulevaisuuteen – ja omaansa, siksi hän on lähtenyt jatkamaan muovialan opintoja.
– En halua jäädä junnaamaan paikalleni, haluan edetäkin.
MONENLAISTA MUOVIA
Phillips-Medisizen tehtaan omistaa yhdysvaltalainen Molex-konserni, jonka puolestaan omistavat Trumpin taustarahoittajina tunnetut Kochin veljekset. Kontiolahden tehtaalla henkilöstöä on yhteensä 480. Insuliinikyniä valmistavassa Ensolantien yksikössä tuotannon työntekijöitä on 193, syöpälääkkeiden annostelijoita ja kierukan asettajia valmistavassa Lammintien yksikössä 113.
Tehdas toimii pelkästään alihankkijana lääkefirmoille, ja tilaajat määrittelevät aina tarkkaan tuotteen vaatimukset. Henkilöstö- ja viestintäasiantuntija Mari Vänskä-Ruotsalainen toteaa, että EU-määräykset tiukentuivat vuonna 2016. Taustalta löytyvät erityisesti silikoni-implantteihin liittyneet skandaalit, kun esimerkiksi Ranskassa rintojen silikonitäytteisiin käytettiin teollisuuslaatua.
Medisizen tuotteet kootaan valmiiksi Kontiolahdella, mutta lääkeaineita ei tehdas itse lisää, vaan sen hoitavat lääkefirmat. Insuliinikynien komponenteissa on hyvin erilaisia muoveja. Ne tehdään kaikki neitseellisestä muoviraaka-aineesta lääketeollisuuden vaatimusten mukaisesti. Mutta muoveissa voi olla mitä moninaisimpia lisä- tai seosaineita, Vänskä-Ruotsalainen toteaa.
KUVA JOHANNA KOKKOLA
– Se, mikä tekee koko muovialalla kierrättämisestä haasteen, on yrityssalaisuuksien suoja. Muovituote on hyvin harvoin pelkästään yhtä materiaalia, vaikka PC:tä. Muut aineet eivät välttämättä näy pakkauksessa. Ja tämä tekee uudelleenkäytöstä vaikeaa.
Pääluottamusmies, työkaluvalmistaja ja muottihuoltaja Jani Kähkönen komppaa PR-henkilön mietteitä. Kähkönen vielä lisää, että häntä ei ainakaan kiinnosta sellainen ratkaisu, että käytön jälkeen erilaisia muoveja sisältäviä jätteitä vietäisiin niin sanottuihin kehitysmaihin käsin lajiteltaviksi. Kähkönen aprikoi, voitaisiinko muovien käyttöä vähentää pikemmin sitä kautta, että kertakäyttötuotteista siirryttäisiin monikäyttöisiin muovituotteisiin.
Työsuojeluvaltuutettu ja EHS-kouluttaja Teppo Suikkari kertoo, että tehtaan prosessissa on suljettu veden kierto, eikä muoveja pääse vettä vaihdettaessakaan jätevesiin tai ilmaan. Kaikki hukkamuovi menee joko kierrätykseen tai energiajakeeksi.
Pääluottamusmies Jani Kähkönen. KUVA JOHANNA KOKKOLA
MISSÄ VAKITUISET, MISSÄ KISÄLLIT?
Tehtaan PR-asiantuntija sanoo, että tänä vuonna on otettu 80 uutta työntekijää. Saman pöydän ääressä muoviasioita Tekijälle selvittelevä pääluottamusmies ei oikein suostu hyväksymään Vänskä-Ruotsalaisen lukua. Kähkönen harmittelee, että vuokratyöstä on tullut ”stabiili” käytäntö tällekin tehtaalle. Hän heittää vielä Teollisuusliiton johdolle terveiset.
– Kun Riku (Aalto) istuu muiden herrojen kanssa neuvottelupöydässä, on vuokratyöntekijät nostettava agendalle.
Kymmenisen vuotta sitten sekä paikallinen ammatti- että ammattikorkeakoulu lopettivat muoviin erikoistuneen opetuksen. Nyt tätäkin tehdasta uhkaa osaavan työvoiman pula.
– Entiset perloslaiset alkavat loppua, Suikkari kuvaa tilannetta.
Tehdaskierroksella tapaamme työkaluvalmistaja Jorma ”Zimi” Hirvosen, jonka tilanne kertoo siitä, että kisällejä ei ole kuitenkaan otettu. Hirvonen viimeistelee ruiskuvaluun tarvittavia muotteja, eikä tätä hyvin vaativaa, pitkälti käsin tehtävää metallityötä opita hetkessä. Hirvonen on ”todennäköisesti” lähdössä ensi keväänä eläkkeelle – 45 työvuoden ja 27 tässä tehtaassa vietetyn vuoden jälkeen.
”Ongelma muovi on, jos se luontoon jääpi. Mutta me teemme kuitenkin näitä terveydenalan hommia. Näillä meidän tuotteillamme pelastetaan ihmishenkiä”, pohtii Jorma ”Zimi” Hirvonen. KUVA JOHANNA KOKKOLA
– Onhan se huonompi puoli, että minulla ei ole kisälliä, vaikka osaamispulasta puhutaan. Silloin kun aikoinaan nuorena menin lukkotehtaalle, nuoret saivat oppia vanhemmilta.
Hirvonen on yksi niistä tehtaalaisista, jotka ovat muovin ongelmakohdista lukeneet ja tykönänsä miettineet.
– Onhan se muovi kakspiippuinen juttu tässä vaiheessa. Ongelma muovi on, jos se luontoon jääpi. Mutta me teemme kuitenkin näitä terveydenalan hommia. Näillä meidän tuotteillamme pelastetaan ihmishenkiä.
”Ihmisen itsensä aiheuttama ongelma. Ei se aineen vika ole. Hyvin vaikea olisi enää elää ilman muovia. Niin hyvin on ihmiset muoviin totutettu”, sanoo kalvonvalmistaja Jarno Jouttijärvi Amerplastin tehtaalla. Täällä tehdään suurin osa Suomen muovikasseista.
Olemme Amerplastin Tampereen tehtaan ”sydämessä”. Täällä kalvokoneet paahtavat sisuksistaan läpinäkyvää, ohutta muovikalvoa.
– Tässä pyörivät kalvokoneet ja niitä vahditaan. Kyllä tuolla (koneilla) juostaan, mutta välillä tehdään paperihommia, välillä ajetaan trukkia. Monenmoista hommaa on, ja kyllä voi sanoa, että viihdyn. Kun on hyvät työkaverit, silloin viihtyy, Jouttijärvi summaa.
Miinuksena Jouttijärvi mainitsee vuorotyön. Tehdas valmistaa muovikasseja ja pakkausmuoveja vuorokaudet ja viikot ympäri, vain jouluna koneet pysähtyvät kolmeksi päiväksi.
– Keskimäärin vain yksi viikonloppu kuukaudessa on vapaana. Kyllä se vuorotyö käy perheelliselle välillä raskaaksi, Jouttijärvi sanoo.
Kalvonvalmistaja kertoo suorittaneensa työn ohessa muovimekaanikon ammattitutkinnon. Koulutukseensa pohjautuen hän pitää muovista syntyviä ongelmia ennen kaikkea roskaamispulmana.
– Lehdissä kyllä paljon puhutaan, mutta minulla on sellainen kuva, että jutut ovat ylitseampuvia.
KASSEJA KIERRÄTYSMATERIAALISTA
Ennen tehdaskierrosta ovat neuvotteluhuoneessa prosesseista ja tuotteista kertomassa pääluottamusmies, linjapainaja Janne Kuusimäki, työsuojeluvaltuutettu, prosessinhoitaja Jarmo Wallenius, ammattiosaston puheenjohtaja, jalostuskoneenhoitaja Matti Poutiainen ja markkinointi- ja viestintäpäällikkö Laura Alisalo.
Amerplast tuottaa kuluttajapakkauksia elintarvike-, hygienia- ja juomateollisuudelle sekä vähittäiskaupalle. Henkilöstöä Amerplastin Tampereen tehtailla on puolisentoista sataa; 115 tuotannon työntekijää ja noin 40 toimihenkilöä.
Suurin osa Suomen muovikasseista tehdään Amerplastin Tampereen tehtaalla. Vasemmalta pääluottamusmies Janne Kuusimäki, ammattiosaston puheenjohtaja Matti Poutiainen ja työsuojeluvaltuutettu Jarmo Wallenius. KUVA JYRKI LUUKKONEN
Ruokakauppojen ”henkselikassit” valmistetaan kierrätysmuovista, elintarvikemuovit on hygieniasyistä valmistettava neitseellisestä muovista.
– Kokonaiskulutusta pitäisi pienentää, eikä kiistellä materiaaleista. Kassin hiilijalanjälki riippuu siitä, montako kertaa sitä käytetään, Alisalo sanoo puhuessamme ilmastonmuutoksen aiheuttavista päästöistä ja mikromuoviongelmasta.
Poutiainen nostaa esiin sen, kuinka monta Tellusta tarvittaisiin, jos kaikki eläisivät samanlaista elämää kuin suomalaiset shoppailuineen ja nettiostoksineen.
– Taidamme tällä hetkellä kuluttaa 4,5 maapallon verran luonnonvaroja.
Alisalo muistuttaa, että vuoden 2009 Optikassin ja muidenkin tutkimusten mukaan kaikkein pienin hiilijalanjälki on kierrätetystä muovista tehdyillä kauppakasseilla. Vertailussa olivat mukana myös paperi- ja puuvillakassi sekä biohajoavasta ja neitseellisestä muovimateriaalista tehdyt kassit.
KUVA JYRKI LUUKKONEN
– Meidän tavoitteemme on ruokahävikin ja hiilidioksidipäästöjen vähentäminen. Haluamme vähentää myös riippuvuutta fossiilisista polttoaineista ja ottaa kuluttajat entistä enemmän mukaan lajitteluun ja kierrätykseen, jotta roskaantumisongelma pienenisi, Alisalo hahmottelee.
– Valtamerten muovilautat ovat varmaan maailman surullisin näky, Alisalo kuvaa.
Markkinointivastaava painottaa ruokahävikin vähentämistarvetta siksi, että esimerkiksi yhden kinkkusiivun roskiin heitto vastaa muovista tehdyn kinkkusiivupakkauksen hiilijalanjälkeä. (Tiettävästi vertailua kasviksia sisältäviin muovipakkauksiin ja hiilijalanjälkiin ei ole tehty.)
Poutiainen muistuttaa 30 vuoden tehdaskokemuksellaan siitä, miten rajusti kassien materiaalisyöppöys on saatu laskemaan.
– Kassit ovat yhtä kestäviä, mutta puolet ohuempia. Lavallinen kasseja painoi ennen 700–800 kiloa, nyt sama määrä kasseja painaa lavalla 350 kiloa.
”Meidän tavoitteemme on ruokahävikin ja hiilidioksidipäästöjen vähentäminen”, sanoo Amerplastin markkinointi- ja viestintäpäällikkö Laura Alisalo. KUVA JYRKI LUUKKONEN
Alisalo toteaa, että kaikki Amerplastin ruokapakkaukset ja kassit ovat kierrätettävissä. Tehdas valmistaa nyt myös Essi-kierrätyskassia, jonka materiaalien taataan olevan yli 90-prosenttisesti kierrätysmuovia, josta puolet on peräisin kuluttajilta erilliskerätystä muovipakkausjätteestä ja puolet teollisuudesta.
Kuusimäki toteaa, että jos kierrätysmateriaalin joukossa on PVC-muovia, pysäyttää se prosessin. Tehdas itse hyödyntää aivan loppuun saakka kaiken hukkamateriaalin – esimerkiksi kauppakassien kannikkeiden välistä leikatut palat – ja tuo Amerplastin Puolan tehtailta granuloitua kierrätysmuovia.
Amerplast on lanseerannut myös pakkaamiseen tarkoitetun, kierrätettävän ja sokeriruokopohjaisen PE- eli polyeteenikalvon. Se ei ole biohajoava tai kompostoituva, mutta Alvisalon mukaan valmistus tuottaa selkeästi vähemmän hiilidioksidipäästöjä kuin öljystä tehdyn PE:n.
Muovien lisäaineista Alvisalo sanoo, että Amerplastin tuotteissa hän ei ole niistä huolissaan. Elintarvikehyväksytyt muovit eivät sisällä esimerkiksi ftalaatteja tai bisfenoli-A:ta.
RESEPTIIKKAA JA ROBOTIIKKAA
– Tästä lähtee lisäaineita, aina reseptin mukaan, Wallenius toteaa.
Työsuojeluvaltuutettu kertoo, että kalvoihin saadaan lisäaineilla mitä erilaisimpia ominaisuuksia, ja aineet ovat kaikki elintarvikehyväksyttyjä. Hallin meteli on kova. Walleniuksen mukaan nimenomaan raaka-aineimuri pitää kovinta ääntä, ja kalvokoneiden äärellä mennään 85–86 desibelissä.
Kun kierrämme tehdasta, vastaan pyyhältää Aino-robotti. Ilman ohjaajaa liikkuva robotti ajaa valmiita tavaroita varastoon. Aino ei ole ainoa laatuaan.
– Robotti pakkaa lavalle. Laatikoissa on reikiä, ja robotti tunnistaa optisesti, mille lavan tavara pitää laittaa, Kuusimäki kertoo.
Pääluottamusmies toteaa, että tehtaalla tarvitaan todella monipuolista osaamista, myös painoalan tietoja ja taitoja.
– Joka työlle ja joka värille on oma painolaattansa, joista osa valmistetaan meillä.
KUVA JYRKI LUUKKONEN
Viranomaisten ja kauppaketjujen solmima sopimus muovikassien ja pussien vähentämisestä ei ainakaan vielä ole näkynyt Amerplastin työllisyydessä. Pääluottamusmies miettii myös sitä, mikä on Suomen kahden ison ja isoa kohti kasvavan kolmannen ruokakauppaketjun todellinen tavoite muovikassiasiassa. Muovikassit maksavat kaupoille vain murto-osan siitä, mitä kuluttajilta vaaditaan. Kuusimäki vielä muistuttaa, että muovikassien valmistajat hoitavat varastoinnin ja kaiken logistiikan kauppajättien puolesta.
– Tämä tuottaa miljoonia euroja vuodessa kaupoille, pääluottamusmies summaa.
Kuusimäki on huolissaan myös Venäjän osuudesta tehtaan viennin volyymissa. Tehdaskäynnin alla Venäjä ja Ukraina ovat esimerkiksi juuri kahakoineet laivoineen.
– Se markkina ei ole vakaa, Kuusimäki huolehtii.
KASSIEN FERRARI
Luottamusmiehet toteavat moneen kertaan tehdaskäynnin aikana, että he tekevät kierrätettävästä muovista aina vain parempia tuotteita.
– Kun 1990-luvun alussa teimme kierrätetystä muovista kasseja, meidän olisi pitänyt jo silloin sanoa, että kierrätetty tuote on se alan Ferrari. Neitseellisestä materiaalista tehdyt ovat Mosseja, tai mitä nyt kukin pitää huonona automerkkinä, Kuusimäki harmittelee menetettyjä markkinointivaltteja.
Suomen muoviongelmien ratkaisemiseksi ennen kaikkea kuluttajan pitää huolehtia omasta osuudestaan; kierrättää ja jättää ne nettiostokset Kiinasta tekemättä. TUKES:in tutkimusten mukaanhan kiinalaisten verkkokauppojen elektroniikkalaitteet eivät joko toimi tai ovat jopa vaarallisia. SYKE:n mukaan Kiinassa pakkaamiseen käytettyä muovia ei puolestaan tutki kukaan.
Tehtaan isoimpana ongelmana nähdään johdon haluttomuus turvata tuotannon työntekijöille hyvä työympäristö.
– Henkinen työsuojelu on huonossa jamassa. Samaten menee kauan aikaa, jos tarvitaan jokin kevennin tai vastaava työntekijöitä auttamaan. Näin vaikka kevennin tuottaisi itsensä kevyesti vuodessa takaisin. Kahden päivän sairausloma, se kun vältetään nostimen hankkimisella, niin ne rahat olisivat siinä, työsuojeluvaltuutettu Wallenius alleviivaa.
Tästä on tutkittua tietoa esimerkiksi Työterveyslaitoksen pitkäaikaisista tutkimuksista. Yksi työympäristöön panostettu euro tuo aina 6–7 euroa takaisin.
”Sähköpässinsä” jalaksilta tavoitettu varastotyöntekijä Susanna Aalto on samoilla linjoilla.
– Kyllä viihdyn täällä, mutta mutta… henkilöstöä on liian vähän, Aalto toteaa.
”Suomessa on toimivat kierrätysjärjestelmät olemassa. Jokaiselle pitäisi saada taottua mieliin se, että niitä on käytettävä eikä roskia saa heitellä luontoon”, Susanna Aalto sanoo. KUVA JYRKI LUUKKONEN
Aivan liikaa kiirettä riittää siksikin, että Aallon edellytetään paikkaavan myös sairauslomalla olevia työtovereita.
– Stressaannun. Kaikkein tärkeimmät asiat tehdään ensin, ja muut tehdään vasta sitten kun ehditään, Aalto toteaa selittäen samalla miksi vierailijoiden silmiin on sattunut käytävältä vähän turhan paljon tavaraa.
Varastotyöntekijä on muovikassitehtaan ympäristöjalanjäljistä yhtä mieltä luottamusmiesten kanssa. Hän kuvaa, että ”tietysti” näitä muoviasioita tulee mietittyä. Aaltoa ei kuitenkaan ”hävetä” kertoa kyselijöille, missä on töissä.
– Me teemme niin paljon tuotteita kierrätysmuovista. Kotona minä lajittelen ja kierrätän kaiken. Suomessa on toimivat kierrätysjärjestelmät olemassa. Jokaiselle pitäisi saada taottua mieliin se, että niitä on käytettävä eikä roskia saa heitellä luontoon.
