Työnantajilla on menossa Euroopan laajuinen hyökkäys työehtosopimusjärjestelmän murentamiseksi. Tulitukea antaa valtavirtamedia vääristelyillään. Suomessa se väittää yleissitovuutta kummajaiseksi, vaikka se on normitilanne Euroopassa. Kunnon työn päivän seminaarissa puhuttiin myös järjestäytymisen tärkeydestä.
KUVA YLLÄ: Kunnon työn päivän seminaarissa 7.10.2019 Paasitornissa Helsingissä Lumonin pääluottamusmies Juho Siitonen ja Teollisuusliiton sopimusasiantuntija Pirjo Rosqvist.
Kansainvälisen ammattiyhdistysliikkeen kampanjapäivän 7.10. seminaarilla oli otsikko ”Kunnon työn päivä ja ajankohtaista tes-toiminnasta”. Tapahtuman järjestivät yhdessä Teollisuusliiton kanssa toimihenkilöiden Ammattiliitto Pro ja ylempien toimihenkilöiden YTN.
Teollisuuden maailmanliiton entinen pääsihteeri, nykyisin konsulttina toimiva Jyrki Raina on tehnyt laajan, vertailevan tutkimuksen kuuden Euroopan maan metalli-, kemia- ja paperiteollisuudesta. Tutkimuksen tilasivat Teollisuusliitto ja kolme muuta liittoa ja aiheina olivat yleissitovuus ja paikallinen sopiminen.
Rainan viesti työehtosopimusten laajasta kattavuudesta ja yleissitovuuden hyödyistä on yksiselitteinen. Ei vain kuudessa tutkitussa maassa, vaan muuallakin Euroopassa, työehtosopimusten yleissitovuus on normi.
Kunnon työn päivän seminaarissa Pron sopimusalavastaava Roni Jokinen ja Jyrki Raina.
Enemmistö alakohtaisista työehtosopimuksista on yleissitovia Belgiassa, Espanjassa, Hollannissa, Luxemburgissa, Ranskassa ja Suomessa. Niitä sopimukset olivat myös Kreikassa, Portugalissa ja Romaniassa vuoteen 2011 asti.
Ruotsissa ei ole yleissitovia tessejä, mutta tähän on käytännössä kuitenkin päästy korkealla järjestäytymisasteella ja yrityskohtaisilla sopimuksilla. Ruotsissa työehtosopimukset kattavat 90 prosenttia kaikista palkansaajista. Suomen luku on 89.
Oikeus solmia kollektiivisesti työehtosopimuksia on YK:n alaisen työjärjestön eli ILO:n turvaama perusoikeus, Raina muistutti. Tutkimuksissa on löydetty todisteet siitä, että laajasti kattavat työehtosopimukset tervehdyttävät koko yhteiskuntaa.
– Työehtosopimukset auttavat tasoittamaan tuloeroja. Yrityksetkin voittavat, ne saavat tasapuolisen pelikentän.
EU:n komissiokin on alkanut Rainan mukaan kääntää kelkkaansa. Euroopan unioni, Kansainvälinen valuuttarahasto ja Euroopan keskuspankki pakottivat esimerkiksi Portugalin purkamaan työehtosopimusjärjestelmänsä vuoden 2008–2009 talouskriisin jälkeen.
– Mutta komissio näki, mihin tuhoon se johti. Komissiossa on ryhdytty ajattelemaan uudelleen, Raina kuvaili.
Ruotsin, Tanskan ja Saksan ammattiliittojen edustajat olivat toistaneet Rainalle tämän tutkimuksen aikana, etteivät liitot halua poliitikkoja sotkeutumaan työehtoneuvotteluihin. Hallitukset vaihtuvat ja Euroopassa nousee myös poliittisia ääriliikkeitä oikealta laidalta. Paljon parempi turva työntekijöiden etujen puolustamiseen ovat yleissitovat työehtosopimukset ja vahvat liitot.
– Korkea järjestäytymisaste on tärkeää. Tehkää järjestämistyötä paljon enemmän kuin mitä nyt teette. Paikallinen sopiminen vaatii takuikseen turvalausekkeita, näihin neuvoihin Raina päätti paljon uutta tietoa sisältäneen esitelmänsä.
Jyrki Raina ja YTN:n neuvottelupäällikkö Petteri Oksa
”KOUKKU ON NIELTY”
Ympäri koko Euroopan työnantajat ovat lähteneet yhteiseen hyökkäykseen saadakseen työehtosopimusjärjestelmän murrettua. Operaatio näyttää suunnitelmalliselta, ja median kautta tavallisille työntekijöille syötetään myyttejä ja vääristeltyä tietoa työmarkkinoista.
– Ei ole sattumaa, että Suomen työehtoneuvotteluissa puhutaan nyt yleissitovuudesta, ylempien toimihenkilöiden liiton eli YTN:n neuvottelupäällikkö Petteri Oksa totesi.
Oksa kuvaili, että tavalliset työntekijät ovat nielleet median levittämät vääristelyt ”koukkuina kitusiin aika syvälle”.
– Palkanmuodostus Suomessa on jäykkää. Se on myytti. Muistuttakaa työpaikoilla, että jäykkyys ei ole totta!
Taloustieteessä kuvataan tulonsiirroilla yleensä sitä, miten verotuksen kautta saaduilla varoilla tuetaan köyhimpiä kansanosia. Suomessa tulonsiirto-käsite saa aivan uuden merkityksen. Työntekijöiltä on siirretty miljardikaupalla euroja yrityksille vuodesta 2012 lähtien.
Oksa esitteli kiistattomiin viranomaistietoihin perustuvat laskelmansa luetellen näiden ”tulonsiirtojen” piiriin muiden muassa vuoden 2010 yritysten Kela-maksun poiston, vuosien 2012 ja 2014 yhteisöveron alennukset ja vuosien 2017–2020 sotu-maksujen sälyttämisen entistä raskaampina työntekijöille. Ensi vuonna näiden eurojen yhteenlaskettu summa on 4 miljardia.
– Suhteellinen työn hinta on laskenut Suomessa 2012 lähtien, Oksa alleviivasi.
AY-LIIKE OLKOON GLOBAALI!
Raina sanoi omassa esityksessään olevansa erityisen ylpeä niistä voitoista, joita Indonesian ay-liike on saavuttanut pohjoismaisten ammattiliittojen tuella. Viidessä vuodessa vähimmäispalkat tuplattiin ja yli 200 miljoonaa indonesialaista saatiin kattavan sosiaaliturvan piiriin. Ammattiliitot ovat tehneet, toisin kuin Suomessa, hyvää yhteistyötä myös opiskelijaliikkeen kanssa.
Tytti Pernulle Indonesian esimerkki kuuluikin seminaaripäivän sykähdyttävimpiin anteihin. Pernu on Outokummun Tornion terästehtaan 1 800 tuotantotyöntekijän pääluottamusmies.
”Meidän tulee näyttää kaikille työntekijöille, että liitto ajaa ihan kaikkien juuri siinä ammatissa ja työssä olevien etuja”, Tornion terästehtaan pääluottamusmies Tytti Pernu sanoo.
– Oli todella mielenkiintoista kuulla, miten Indonesiassa on edistytty, vaikka siellä on ay-liike ollut täysin rapautunut tai sitä ei ole käytännössä ollut ollenkaan.
– Ay-liikkeen kuuluukin toimia maailmanlaajuisesti. Ei meidän pitäisi vain katsoa, että saadaan enemmän kuin paperiliittolaiset. Ay-liike on tätä isompi aate, Pernu alleviivaa.
Järjestäytymisasteesta puhuttaessa Pernu kertoo huolestuneen oloisena, että terästehtaallakin liittoon liittyneiden prosenttiluku on vaipunut alle 70 prosentin.
– Meneekö meillä liian hyvin, eikö kotonakaan enää opeteta toisista huolehtimista? Opetetaanko jo lapsillekin, että kunhan vaan itse pärjää ja selviytyy, niin silloin on voittaja?
Pernulle tällaiset ”voitot” ovat täysin vieraita eivätkä kelpaa elämisen ohjenuoriksi ollenkaan. Kritisoitavaa riittää Pernusta omankin liiton toiminnassa.
– Meidän pitäisi luoda me-henkeä. Meidän tulee näyttää kaikille työntekijöille, että liitto ajaa ihan kaikkien juuri siinä ammatissa ja työssä olevien etuja.
– Politikointi ei ole enää tätä päivää. Se on nuorille ihan vierasta. Nuori saattaa jättää liittymättä liittoon juuri siksi, että liiton toimintaa näyttää hallitsevan kaksi työväenpuoluetta.
Terästehtaan pääluottamusmies aloitti pestinsä tammikuun alussa. Pernu kertoo ottaneensa aivan uudenlaisen otteen jäsenten rekrytoimiseen monen muun teollisuusliittolaisen luottamusmiehen tapoihin nähden.
– Minä keskustelen kaikkien kanssa, myös YTK:laisten. Enhän minä itsekään haluaisi liittyä sellaiseen järjestöön, jonka edustaja ei edes puhu kanssani! Edunvalvonnan järjestelmää meidän on ylläpidettävä liittymällä liittoon, Pernu painottaa.
Ja sitten se julkisuus… Pernua suututtaa se, miten johdonmukaisen kielteisesti suomalainen media puhuu ammattiyhdistysliikkeestä.
– Me emme ylitä uutiskynnystä, tai jos ylitämme, meidän tekemisemme käännetään aina niin päin, että ne muuttuvat negatiivisiksi.
Entäs sitten se naisasia! Pernua kismittää omalla kohdalla eritoten sekin, että häntä on haastateltu tiedotusvälineisiin pestinsä aloittamisen jälkeen aina terästehtaan naispääluottamusmiehenä. Yle kunnostautui jopa niin perinpohjaisesti naisittelussaan ja ay-kielteisyydessään, ettei edes maininnut Pernun olevan nimenomaan Teollisuusliiton pääluottamusmies. Emmekä me itsekään näytä osaavan…
– Minua haastateltiin tänään kansainvälisen ay-liikkeen videolle. Vaikka olen ehtinyt olla niin Metalliliiton, Pron kuin nyt Teollisuusliitonkin luottamusmiehenä, niin silti minulta kysyttiin ensimmäiseksi, millaisia haasteita kohtaan naispääluottamusmiehenä.
Ja tämän päälle Pernu nauraa hersyvästi, mutta siinä rähisee roima annos kiukkua ja turhautumista.
AVOIMUUTTA TEOLLISUUSLIITTOONKIN
Seminaarissa puitiin paljastuksia työehtosopimusten yleissitovuuden yleisyydestä ympäri Euroopan, mutta myös Teollisuusliiton omaa ajankohtaista tes-neuvottelutilannetta.
– Tämähän oli ihan piikkipaikka saada tietoa meidän tes-neuvotteluistamme. Tuonne työpaikoille ei ainakaan vielä toistaiseksi ole paljoa tietoa tihkunut neuvotteluista. On myös mielenkiintoista kuulla eurooppalaisista tuulista.
Näistä syistä Kari Purmonen Koneen Hyvinkään hissitehtaalta osallistui seminaariin. Hän on tehtaan pääluottamus ja Koneen eurooppalaisen yritysneuvoston eli EWC:n henkilöstöedustajien puheenjohtaja.
– Kiinnitin huomiota siihen, että YTN:n edustaja lupasi heidän kertovan avoimesti tes-neuvotteluista. Sitähän meidän Teollisuusliitonkin jäsenistö toivoo. Ja minulla on taas sama vanha laulu neuvotteluihin, kun palkankorotuksista puhutaan; ei prosentti- vaan eurokorotuksia, eikä yleiskorotusten jakamista paikallisesti työpaikoilla, Purmonen vaatii.
Teollisuusliiton pitäisi perustaa sairauskassa jäsenilleen Rakennusliiton tapaan. Koneen hissitehtaan pääluottamusmies Kari Purmonen sanoo.
Järjestäytymisen kohennuskeinoiksi Purmonen esittää niitä, jotka voidaan napata naapuriliitosta.
– Pienet ja keskisuuret yritykset työllistävät kaikkein eniten ihmisiä, mutta niissä voi työterveyshuolto olla ihan minimissä. Rakennusliitto on jo päättänyt perustaa sairauskassan jäsenistöä varten. Teollisuusliiton pitäisi tehdä sama asia, se toisi konkreettista hyötyä monille jäsenille.
– Raksalla on myös Suomessa työtä tekeville maahanmuuttajille omia osastoja. Voisiko Teollisuusliittokin saada jäseniä tätä kautta? Ja miksei Teollisuusliitto voisi palkata lisää toimitsijoita, jotka osaavat esimerkiksi viroa, venäjää tai puolaa, Purmonen esittää.
AITOJA YT-NEUVOTTELUJA RUOTSIN MALLIIN
– Aion tutustua ihan kunnolla Rainan tutkimukseen. Varsinkin Ruotsin neuvottelumalli työehtosopimuksista kiinnostaa. Miksei Saksakin, koska niin Ruotsi kuin Saksakin ovat Suomen tärkeimpiä kilpailijamaita.
Näin kaavailee seminaaripäivän jälkeen lasityöntekijä, pääluottamusmies Juho Siitonen Lumon Oy:ltä Kouvolasta.
”Kaikille jäsenille pitäisi tiedottaa työnantajapuolen esittämät linjaukset ja liiton omat tavoitteet”, Lumonin pääluottamusmies Juho Siitonen sanoo.
Reijo Paananen edusti seminaarissa Nordic-INiä eli pohjoismaista ay-liikettä. Paananen oli omassa esityksessään kuvaillut tarkkaan sen, että Ruotsissa yt-laki eli myötämääräämislaki ei ole mitään yritysten sanelua. Uudistuksen alla olevasta laista ei ole tulossa ”irtisanomisautomaattia” Suomen tapaan, Paananen uumoili. Naapurissa laki takaa sen, että jopa vähäisistä muutoksista ja uudistuksista käydään aitoa, kahdenkeskistä neuvottelua työnantaja- ja työntekijäpuolen välillä.
Paananen oli todennut myös, että Suomen eduskunnassa aiemmin käytössä ollut komitealaitos toimi äärimmäisen hyvin. Isot asiat valmisteltiin komiteoissa hallituksessa istuvien puolueiden ja opposition edustajien välisessä, yhteisessä konklaavissa. Paananen oli kuvannut komitealaitosta ”maailman halvimmaksi järjestelmäksi, joka tuottaa kestäviä tuloksia”.
– Siitä voitaisiin Suomessakin ottaa mallia, Siitonen tuumaa tarkoittaen ruotsalaismallisen ”diskuteeraamisen” tuomista niin suomalaisiin yt-neuvotteluihin kuin poliittistenkin päätösten valmisteluun.
Nordic IN:n Reijo Paananen
YTN:n edustaja oli luvannut seminaarissa, että järjestö ilmoittaa avoimesti kaikki tavoitteensa ja kulloisenkin neuvottelutilanteen.
– Minusta Teollisuusliiton pitäisi toimia samoin. Kaikille jäsenille pitäisi tiedottaa työnantajapuolen esittämät linjaukset ja liiton omat tavoitteet, Siitonen sanoo.
Järjestäytymisen merkitystä korostettiin seminaarissa moneen kertaan. Edes ay-liikkeen arkkivillitsijä ja mainio esiintyjä Jyrki Raina ei kuitenkaan suostunut esittelemään käytännön keinoja jäsenmäärän kasvattamiseen. Siitonen yrittää pitää oman tonttinsa kunnossa.
– Minun mielestäni jo amiksen ekaluokkalaisille pitää mennä puhumaan ay-liikkeestä. Olin itse juuri Mikkelissä oppilaitostiedotuksen kurssilla. Nuoret pitää saada jo koulun penkiltä liittymään liittoon. Ja tietysti jokaista uutta työntekijää on pyydettävä liittymään.
Neuvottelut uusista työehtosopimuksista ovat jo käynnistyneet. Luvassa on mielenkiintoinen neuvottelukierros tällä kertaa kuitenkin hidastuvan talouskasvun näkymissä. Kilpailukykysopimuksessa sovittu työajan pidennys on varmasti yksi keskeinen kysymys, josta väännetään neuvottelupöydissä. Vääntöä on varmasti myös palkankorotusvarasta. Palkansaajapuolelle tärkeä tavoite luonnollisesti on turvata palkansaajien ostovoima.
Edellisellä liittotason neuvottelukierroksella yleiseksi linjaksi näytti muodostuvan vientialoilla sovittu 3,2 prosenttia kahden vuoden aikana, vaikka virallisesti uudesta Suomen työmarkkinamallista ei saatu sovittua. Kun Suomessa ei enää tehdä keskitettyjä sopimuksia, tällainen vientivetoinen malli, jossa vientialat toimivat ohjeellisen palkankorotuslinjan asettajana myös muille aloille, on keino saada koordinaatiota palkkaneuvotteluihin.
Perinteinen palkkanormi, jota ay-liike on hyödyntänyt ohjenuorana muodostaessaan palkkatavoitteita, on tuottavuuskasvun ja odotetun inflaation yhteissumma. Ay-liike on liittänyt palkkanormin soveltamiseen myös perustavoitteitaan solidaarisen palkkapolitiikan noudattamisesta (SAK) sekä funktionaalisen tulonjaon kehityksestä. Kaikkiaan palkkanormin soveltamisella palkkatavoitteita muodostettaessa on pyritty vakaan talouskehityksen säilyttämiseen.
Rahaliiton ajan palkkanormia on kutsuttu euronormiksi, jonka mukaan palkankorostusvaraa säätelee kansantalouden keskimääräisen tuottavuuden kasvu ja Euroopan keskuspankin (EKP:n) asettama inflaatiotavoite (Sauramo 2004). Perinteisestä tuottavuusnormista euronormi poikkeaa siten, että inflaatio määritellään aiempaa epäsuoremmin EKP:n inflaatiotavoitteen avulla. Perusedellytys palkkanormin noudattamiselle on rahataloudellisesti vakaa toimintaympäristö, jollaisena rahaliittoa toki voidaan pitää.
”Perinteinen palkkanormi on tuottavuuskasvun ja odotetun inflaation yhteissumma.”
Palkankorotusvaraan on voitu huomioida myös muita tekijöitä kuten työttömyyden taso, välillisten työvoimakustannusten kehitys, vaihtotase ja välitön verotus. Palkkanormia sovellettaessa merkitystä on siis sillä, mikä on talouden tila lähtötilanteessa. Erilaiset tasapainottomuudet lähtötilassa voivat antaa aiheen poiketa normin mukaisesta palkanmuodostuksesta. Suomen kustannuskilpailukyvyn säilymisen kannalta myös muiden maiden palkkakehitys pitäisi ottaa huomioon.
On hyvä muistaa, että vaikka palkkanormiajattelulla on ollut keskeinen asema suomalaisessa tulopolitiikassa, varsinaisissa työehtosopimuksissa normia ei välttämättä ole sellaisenaan seurattu. Tässä suhteessa Suomi on takavuosina poikennut Ruotsista, jossa avoimen sektorin vientialoja edustava Teollisuussopimus on toiminut selvemmin ohjeellisen palkankorotuslinjan asettajana, jota muut sopimusalat ovat noudattaneet omissa sopimuksissaan.
Oleellinen kysymys on myös se, mikä on ’oikea’ ja sopivin palkkanormi, jota pitäisi soveltaa palkankorotusvaraa laskettaessa. Määritelläänkö normi koko kansantalouden tuottavuuden vai avoimen sektorin tuottavuuden mukaan ja mitä hintakäsitettä käytetään? Tällaisissa palkkanormeissa kullekin alalle ei laskettaisi omaa palkankorotusvaraa.
Vaikka palkkanormia jälleen käytettäisiin apuvälineenä muodostettaessa palkkatavoitteita syksyn neuvottelukierrokselle, voisi odottaa, että aiempaan tapaan palkkatavoitteet riippuvat osaltaan myös talouden tilasta ja työttömyyden tasosta. Siten esimerkiksi suora euronormin määrittämä palkankorotusvara (haarukka noin 2,5–3%) ei siis yksistään määrittäisi palkkatavoitteiden tasoa.
Merkitystä on myös sillä, tapahtuuko tulevallakin kierroksella palkkavaateiden yhteensovittamista. Kokemus on osoittanut, että koordinoiduissa palkkaratkaisussa kansantalouden asettamat reunaehdot on varsin hyvin sisäistetty aiemminkin.
MERJA KAUHANEN Kirjoittaja on Palkansaajien tutkimuslaitoksen tutkimuskoordinaattori.
Työvoimapula on ristiriitainen käsite. Kyse on tekijöiden ja osaajien taidoista sekä ihmisten liikkumisesta työn perässä. Kyse on myös työnantajan haluttomuudesta maksaa ammattitaidolla tehdystä työstä. Onko todellista pulaa, onko pulaa osaajista, tai ovatko ihmiset väärässä paikassa tai väärin koulutettuja?
ITSENÄINEN JA JOPA KANSAINVÄLINEN TYÖURA PUUSEPPÄNÄ RAISIOSSA – MUTTA TEKIJÖISTÄ PULAA
”Viimeisten 20 vuoden aikana Paattimaakareilla ei ole kertaakaan lomautettu, ja aina on töitä riittänyt”, pääluottamusmies Mika Lehikoinen kertoo. KUVA VESA-MATTI VÄÄRÄ
Paattimaakarit Oy:ssä Raisiossa näkyy tekemisen meininki. Yhdestä ovesta sisään tulee massiivipuuta, toisesta päästä on lähtenyt elementtejä jopa presidentin Kultaranta 8 -alukseen tai kilometreittäin kaiteita hyttikäytäville. Puusepistä vain on pulaa.
Mika Lehikoinen on ollut Paattimaakarit Oy:ssä töissä kaksikymmentä vuotta puuseppänä, viimeiset neljä niistä pääluottamusmiehenä.
– Kertaakaan ei ole lomautettu, aina on töitä riittänyt.
Yritys tekee sisustus- ja pintamateriaaliratkaisuja erityisesti laivanvarustamoille.
– Vuoden aikana ei tule kahta samanlaista kappaletta valmistettavaksi, Lehikoinen kertoo. Hän itse on päätynyt alalle merimiehen ammatin kautta, siirtynyt siitä veneiden sisustuspuusepäksi, tehnyt keittiökalusteita – ja ollut nyt 20 vuotta Paattimaakareilla.
Telakkateollisuus on se, mikä Paattimaakareita työllistää.
– Töitä tehdään kahdessa vuorossa, että päästään koneille. Kyllä työntekijöitä saisi olla enemmänkin, siltä tuntuu, Lehikoinen tuumaa.
Toimitusjohtaja Sami Nurmela sanoo, että puusepistä on Varsinais-Suomessa pulaa. Yrityksen 32 puusepästä seitsemän kokeneemman kaartin ammattilaista on jäänyt tai jäämässä eläkkeelle.
– Emme odota, että löytyy samanlainen taitaja, mutta jos edes nuori ammattimies, ei ole oikein niitäkään, Nurmela sanoo. Kokemuksen puute ei välttämättä ole pärjäämisen este. Jonkinnäköinen perusosaaminen pitää olla ja kyky omaksua uusia asioita sekä motivaatio tehdä työ kunnolla.
Puuseppiä koulutetaan Turussa vähän. Nurmela katsoo, että seudulla ei ole työttömänä ammattitaitoisia puuseppiä, jotka haluavat tehdä töitä. Vallalla on myös se ajatus, että kun on kouluttauduttu johonkin ammattiin, vasta sitten mietitään, mitä tehdään oikeasti elämässä.
Paattimaakarit tekee tekee sisustus- ja pintamateriaaliratkaisuja erityisesti laivanvarustamoille. Puuseppä Kyösti Kulju työssään. KUVA VESA-MATTI VÄÄRÄ
Paattimaakareilla on ollut rekrytointi auki viimeiset pari vuotta suoraan tai rekrytointifirmojen kautta lähes koko ajan.
– Teollisuus ei ole nuorison mielestä kauhean seksikästä. Nuoret haluavat kehittämään tietokonepelejä. Telakkateollisuus meidätkin elättää, mutta kun uutisoidaan työvoimatarpeesta, niin se, että puusepille on kysyntää, ei tule välttämättä missään esille.
Nurmela sanoo, että palkat ovat alhaisemmat kuin monilla muilla teollisuudenaloilla, mikä vähentää työn vetovoimaa, mutta kannattavuuden ehdoilla eletään. Kilpailijat ovat ihan muualta kuin Suomesta.
– Elinehto on silti osaava henkilökunta, vain sillä voidaan pärjätä. Toinen ammattikunta ovat maalarit, heidän löytämisensä on yhtä tuskaista.
Uuden maalarin saaminen oli liki ihme. Maalaria oli haettu pitkään ilman minkäännäköistä tärppiä.
Kun Lehikoisen kanssa kierretään hallissa, siellä näkyy itsenäisen tekemisen meininki. Jokainen on keskittynyt tehtäväänsä.
– Tiedonkulku on tärkeää. Tämä on tällainen hallittu kaaos.
Työ on teollista työtä, jossa ratkaisut on pohdittava itse, vaikka työkavereiden kanssa voi yhdessä joskus miettiä hankalimpia tilanteita. Työssä on myös ripaus vapautta ja kansainvälisyyttä.
– Ruokailu ei kuulu työaikaan, mutta ruokatauon pituutta ei ole määrätty.
Lopputuotteita on käyty asentamassa Karibialle, Japaniin, Saksaan, Ranskaan, Espanjaan. Lehikoinen tekee työt kuitenkin mielellään ihan tutusti Raisiossa.
Paattimaakarit Oy:n puuseppä Oskari Koivisto. KUVA VESA-MATTI VÄÄRÄ
TYÖVOIMA JA TYÖPAIKAT EIVÄT SATU KOHDAKKAIN
Ammattibarometri kertoo työvoimapulasta tai ylitarjonnasta kaksi kertaa vuodessa. Barometrin mukaan pulaa on myös esimerkiksi konepaja- ja metallituotteiden kokoonpanijoista useissa maakunnissa. Paksulevysepistä on pulaa vain paikoitellen. Ohutlevysepistä on pulaa enemmän ja suorastaan huutava tarve itärajalla, akselilla Kaakkois-Suomi, Pohjois-Karjala ja Kainuu.
Teollisuuden ammattiryhmistä pulaa on myös hitsaajista sekä kaasuleikkaajista isossa osassa Suomea, mutta erityisesti Kainuun, Etelä-Pohjanmaan ja Kaakkois-Suomen kulmilla. Samalla barometri osoittaa juuri esimerkiksi hitsaajien osalta, että sekä kysyntää että tarjontaa löytyy. Hitsaajia on viimeisimpien kuukausitilastojen mukaan ollut työttöminä noin 1 600 ja työpaikkoja on tarjolla 1200.
Kovin pula sen enempää ohutlevysepistä ja hitsaajistakaan ei ole telakka-alueilla vaan Itä- ja Kaakkois-Suomessa. Yle uutiset uutisoi 23.1.2019, että työvoimapulaa valittelevat telakat haalivat tekijöitä ulkomailta erilaisten alihankintaketjujen myötä. Samaan aikaan työttömät laivanrakentajat eivät tuntuneet kelpaavan. Työttöminä oli TE-toimistojen tilastojen mukaan sisustuskirvesmiehiä, putkiasentajia, hitsaajia, ohutlevyseppiä, paksulevyseppiä ja laivasähköasentajia yhteensä jopa tuhat.
– Ammattibarometri kertoo työvoiman tarpeesta eri puolilla Suomea. Se on puutteellinen siksi, että se ei selvitä pulan taustatekijöitä, työ- ja elinkeinoministeriön (TEM) neuvotteleva virkamies Mika Tuomaala sanoo. Barometri perustuu TE-toimistojen tekemiin arvioihin.
Kun Varsinais-Suomen telakoille on tullut tilauksia, olisi voinut olettaa, että siellä näkyisi suurta pulaa teollisuuden osalta. Ammattibarometrin mukaan tilanne näytti kuitenkin samalta, mitä maassa keskimäärin.
Työ- ja elinkeinoministeriön neuvotteleva virkamies Mika Tuomaala.
Teollisuusliiton tutkimuspäällikkö Anu-Hanna Anttila näkee metallialan esimerkkinä tietyntyyppisestä kohtaanto-ongelmasta, jossa työttömät eivät työllisty työvoimatarpeesta huolimatta.
Teollisuusliiton aktiivimallikyselyyn (2018) vastasi 2700 Teollisuusliiton jäsentä. Siinä selvisi, miten yksilöllisiä tilanteet voivat työttömien kohdalla olla. On esimerkiksi yli 55-vuotiaita, jotka eivät tahdo saada töitä mistään tai päästä edes haastatteluun. Osalla taidot voivat olla vanhentuneita tai ne eivät ole riittäviä, vaikka olisi pitkä työura takana. Tekijällä voi olla myös erityisammattitaitoja, mutta työnantajalla ei ole tälle osaamiselle käyttöä tai halua maksaa siitä.
Työvoiman kysynnässä ja tarjonnassa on eroja alueellisesti. Etelän ja lännen suurilla teollisuustyönantajilla ja niiden alihankkijoilla on kova tarve rekrytoida uusia osaajia, kun tilauskirjat ovat täynnä. Nuoret ja työikäiset ovat niitä, jotka muuttavat työn perässä.
Työvoimatarvetta paikataan myös vuokratyövoimalla tai alihankinnalla. Kun alihankintaa ketjutetaan, tilaajavastuulain velvoitteet loppuvat lyhyeen. Tilaajavastuulaki velvoittaa tilaajan seuraamaan vain oman sopimuskumppaninsa osalta, että tämä noudattaa yleisellä tasolla lakisääteisiä velvoitteita, kuten että yritys on maksanut veronsa. Kun alihankintaa ketjutetaan, yksi yritys valvoo toista ja ketjun päässä on usein ulkomaisia työntekijöitä.
Hyviäkin uutisia on.
– Veronumerot halutaan ottaa käyttöön telakoilla, tätä ehdotetaan hallitusohjelmassa. Ylipäätään ne tulisi saada kaikille aloille, Anttila sanoo. Tämä on keino lisätä valvontaa.
SEKÄ PULAA ETTÄ RATKAISUJA
Memar Oy:n tilaongelma ratkesi, kun yritys osti toimintansa lopettaneen kenkätehtaan tilat Seinäjoelta. Memarin toimitusjohtaja Jukka Koivusalo vielä tyhjässä hallissa. KUVA JOHANNES TERVO
Ammattibarometrissa teollisuuden aloista työvoimapulan liki kärkikymmeniköstä löytyvät koneenasentajat ja koneistajat. Pulaa niistä on esimerkiksi Etelä-Pohjanmaalla, jonka Memar Oy vahvistaa. Teollisuuden varaosa- ja koneenrakennusyritys Memar toimii Virroilla, Pirkkalassa, Seinäjoella ja Toijalassa. Kaikkiaan yrityksessä on noin 80 työntekijää.
– Näkisin työvoimapulan enemmän osaamispulana, Memar Oy:n toimitusjohtaja Jukka Koivusalo toteaa.
Yrityksellä on nettisivuillaan jatkuva haku CNC-koneistajista Virroille ja Seinäjoelle. Osittain on nostettu kädet pystyyn eli haetaan pikemmin teollisuustyöntekijöitä, joista yritetään itse kouluttaa sopivia tekijöitä. Koivusalo epäilee, että atk-ala on tullut kilpailemaan teollisuustyön puolelle. Koivusalo kertoo, että on itse käynyt ammattikoulun 1970-luvulla.
– Silloin ammattikouluun päästiin, hän painottaa. Nyt alasta kiinnostuneita on liian vähän. Aiemmin rassattiin pyöriä ja mopoja itse, nyt ne viedään korjaamoon. Kädentaitoja ei osata siten kuin ennen. Myös automaatio hoitaa tilannetta toisesta päästä.
– Pula on nimenomaan niistä, jotka oikeasti osaavat jotakin. Heitä ei oikein tahdo saada rahallakaan.
Memarin työnjohtaja Aku Hirvilampi. KUVA JOHANNES TERVO
Työnjohtaja Aku Hirvilampi Memarin Seinäjoen toimipaikasta näkee, että koneistajien pula on este jopa toiminnan laajentamiselle.
– Hakemuksiakin voi tulla, mutta jos haetaan suoraan CNC-koneistajia, hakemuksia ei tule välttämättä ollenkaan.
Yrityksessä ei riitä se, että osaa käyttää laitteita, kun joku muu on ensin tehnyt kaikki asetukset – siis tällin valmiiksi. Koneistajan täytyy itse osata enemmän.
– Me teemme tosi paljon yhteistyötä Sedun ammattikoulun kanssa työssäoppimispuolella. Opettajien kanssa keskustellaan ja opiskelijoita on harjoittelussa, kun koululta on tarpeita, Hirvilampi kertoo.
Paras ratkaisu on ollut lähteä puhtaalta pöydältä kouluttamaan itse oppimiskykyistä tekijää.
– Se on paras tie. Se ei ole se lyhin, mutta mikäpä olisi. Kaikki valmiit koneistajat ovat oikeasti töissä.
– Juuri otin vakituisesti töihin tämän kaverin koulusta suoraan, vaikka poika lähtee armeijaan tammikuussa, mutta hänellä on asenne kohdallaan. Hän oli meillä työssä oppimassa, siinä on hyvä oppiva nuori kaveri. Sillä tuli työpaikka.
”Vanhempani ihmettelivät, kun sain heti vakipaikan. Itsellä ei ole kokemusta työn hakemisesta, eikä sitä oikein käsitä, kuinka iso asia se on”, Seinäjoen Memarille työllistynyt Eetu Hirvi sanoo. KUVA JOHANNES TERVO
Eetu Hirvi opiskeli Seinäjoella ammattikoulussa kone- ja metallialalla ja valitsi kakkosvuonna suuntautumiseksi CNC-koneistuksen. Hän tuli Memariin harjoitteluun ja teki siellä myös loppuharjoittelun. Hirvi valmistui ammattikoulusta keväällä CNC-koneistajaksi.
– Kun oppilaita on paljon ja opettajia on vain yksi, ja koneet kaikki vähän erilaisia, niin koulu antoi perusteet. Mutta ei itseään valmiiksi voi kai koskaan sanoa, Hirvi tuumaa.
Loppuharjoittelussa hänelle alettiin puhua, että töitä olisi ja kiinnostaisiko työpaikka.
– Kyllä sitä on jotakin tehnyt vissiin oikein? Vanhemmat ihmettelivät varmaan enemmän, kun sain heti vakipaikan. Itselläni ei ole kokemusta työn hakemisesta, enkä oikein vielä edes itse käsitä, kuinka iso asia se on.
Hirven isä on tehnyt töitä metallialan yrittäjänä, ja poika pyöri siinä aina mukana.
– Ainakin tällä hetkellä ala tuntuu ihan mukavalta. Olen aina tottunut, että oikeasti tehdään, se ei minulle ole ollut mikään ongelma. Tämä on mukava työpaikka, kaikkien kanssa tulee toimeen ja olen tykännyt.
Opiskelukavereista ovat työllistyneet vähintäänkin osa-aikaisesti kaikki ne, joita koulu myös oikeasti kiinnosti.
– Meidänkin kouluun oli tosi vähän hakijoita, sinne tuli myös niitä, joilla ei oikein ollut mielenkiintoa. Ne, jotka todella halusivat tälle alalle, ovat aika hyvin saaneet töitä.
Memarin CNC-koneistaja Eetu Hirvi työssään. KUVA JOHANNES TERVO
TYÖSSÄ ENEMMÄN SUOMALAISIA KUIN KOSKAAN
Vuonna 2019 Suomessa on Tilastokeskuksen työvoimakeskuksen mukaan työllisiä enemmän kuin koskaan eli 2 571 000. Mika Tuomaalan kokoaman raportin mukaan yli 2,5 miljoonaan on päästy myös vuonna 2008 ja sitä ennen vuonna 1989. Tämän perusteella voisi ajatella, että nyt, jos koskaan on pula työntekijöistä, koska niin moni on töissä. Silti runsaat 200 000 ihmistä on myös työttöminä.
Työvoiman saatavuus on kuitenkin ammattibarometrin mukaan vaikeutunut kaikkialla Suomessa. Kainuussa lähestytään jo tilannetta, että puolella työvoimaa hakeneista on vaikeuksia rekrytoinneissaan.
RYNTÄYS METSÄALALLE OLISI TARPEEN
Metsäkoneyrittäjä, Kainuun Koneyrittäjien varapuheenjohtaja Markku Haverinen Hakka Oy:stä näkee, että työvoimapula on Kainuussa täyttä totta useammassakin yrityksessä.
– Se ei ole pelkästään metsäkonealan ongelma, metallipuolellakaan tekijöitä ei ole.
– Sanotaan, että euro on paras konsultti, mutta siinä pitäisi meidän asiakkaittemme [metsäteollisuuden] tulla kyllä vastaan. Me maksamme TES:in mukaisia palkkoja, jotkut jopa parempia. Toki sitä maksaisi työntekijöille enemmänkin, mutta ensin pitäisi saada rahaa asiakkailta.
Metsäteollisuudessa tehdään koko ajan hyvää tulosta, mutta koneyrittäjien mediaani liiketulos on Haverisen mukaan prosentti tai kaksi. Palkkojen nostaminen olisi hänen mukaansa suunta, jossa yritykset maksavat itsensä kuoliaiksi, vaikka metsäteollisuus tarvitsee puunsa.
– Me voimme pienentää yrityksemme tai jopa lopettaa ne.
Koneyrityksille tarvittaisiin siis Haverisen mukaansa enemmän katetta.
Maaseudulla näkee selkeästi sen, että osa nuorista opiskelee ja lähtee sitten pois paikkakunnalta. Osa jää pyörimään kylänraittia. Työntekijät eivät ehkä ole kadonneet, vaan työnteko ei jostakin syystä kiinnosta.
– Vaikka uusi hallitus on purkamassa aktiivimallia, joka ei ole hyvä, niin tarvittaisiin sitä, että työ kannustaisi aina.
”Viime vuonna en lomauttanut ketään, hädin tuskin lomat pidettiin.”
Metsäkonekuljettajilta vaaditaan kykyä itsenäiseen työhön. Haverinen näkee, että puhelimet eivät ole työssä haitaksi.
– Pojat puhuvat paljon. Aina kun heille soittaa, puhuvat he toista puhelua. Jotkut ovat sitä mieltä, että se vaikeuttaa työntekoa, mutta minä en ole sellaista huomannut. On seuraa siinä työssä.
Haverisen yritys Kuhmossa työllistää 20 henkeä.
– Metsätalous koko Suomessa on tärkeää, pikkukylillä vielä tärkeämpi.
Työhaluja yritetään myös herätellä, monella tavalla. Työvoimaa Kainuun metsiin -hanke jatkuu seuraavat pari vuotta. Hankkeessa tehdään metsätalouden mainetyötä ja houkutellaan ihmisiä vaihtamaan alaa ja kouluttautumaan metsäalan töihin.
Haverinen odotteleekin nyt ryntäystä alalle. Jos ennen ongelmana on ollut esimerkiksi metsäkonealan kausiluontoisuus, talven kiire, kevään kelirikko, nämäkin ovat nyt tasoittuneet ja puuta tarvitaan koko ajan.
– Viime vuonna en lomauttanut ketään, hädin tuskin lomat pidettiin. Tästä huolimatta asiakas katsoi, että pitäisi vain saada puuta. Mutta kun ei ole ottaa ylimääräisiä ukkoja tuuraamaan, ja vakituisista jokainen on lomansa ansainnut.
Haverinen odottaa tilanteen muuttuvan.
– Kunhan mennään vuosi pari ja jos yksikin tehdashanke toteutuu, niin niitten on pakko ruveta huomaamaan, että kohta meidän ei tarvitse mennä sinne, missä on töitä, vaan sinne, missä ollaan valmiita maksamaan.
TYÖNHAKU ON VAIKEAA, MUTTA NIIN ON REKRYTOINTIKIN
– Kaikissa suhdannetilanteissa on jonkin verran työvoiman saatavuusongelmia, työvoiman rekrytointia tutkinut TEM:in tutkimusjohtaja Heikki Räisänen kertoo.
Työnantajille tehtyjen haastattelututkimusten mukaan vaikeuksia on ollut 40 prosentissa rekrytoinneista. 15 prosentissa se on merkinnyt todellista työntekijäpulaa: rekrytointiongelma ei ole ratkennut ollenkaan.
– Usein työvoimapula on osaamis- ja koulutuskysymys sekä kysymys siitä, onko se työvoima oikeaan aikaan oikeassa paikassa.
”Rekrytointi ja sopivan hakijan löytäminen ei ole koskaan helppoa, jos ei työnhakukaan ole helppoa.”
Räisäsen muistuttaa myös, että Suomessa väestörakenne on sellainen, että väestönkasvu on vain maahanmuuton varassa. Olennainen kysymys on, miten nopeasti uudet tekijät saadaan töihin tai heille sopivaa osaamista. Oli maahantulon syy mikä tahansa, ennen pitkää se muuttuu työmarkkinakysymykseksi.
Hän uskoo, että työnhakijoille löytyy mahdollisuuksia, mutta on vaikeasti työllistyviä henkilöitä ja vaikeasti täytettäviä paikkoja. Helppo osuus alkaa olla töissä.
– Rekrytointi ja sopivan hakijan löytäminen ei ole koskaan helppoa, jos ei työnhakukaan ole helppoa, Räisänen sanoo.
AITO ONGELMA – JA KEPPIHEVONEN
Koulutus- ja työllisyysasioiden päällikkö Mikko Heinikoski vastaa SAK:ssa koulutus-, maahanmuutto- ja työvoimapolitiikan tiimistä. Hän näkee, että työvoimapula on aito ongelma, jota samalla käytetään keppihevosena, kun halutaan halpatyövoimaa.
Heinikoski muistuttaa, että takana oli 10 laihaa vuotta. Osa työnantajista tottui siihen, että oli helppo tehdä täsmärekrytointia. Hän onkin haastanut työnantajia nostamaan itse omien työntekijöidensä osaamistasoa.
– Välillä haetaan osaajia niin kovilla kriteereillä, että ne eivät ole tästä maailmasta.
Jo yli 50-vuotiaat kokevat syrjintää suomalaisessa työelämässä alasta ja koulutuksesta riippumatta.
– Tämä on räikeässä ristiriidassa tavoitteeseen työurien pidentämistä.
Myös työnantajien rekrytointimenetelmät ovat vanhentuneet kymmenessä vuodessa.
SAK:n ekonomistien läpikäymät tilastotiedot näyttävät, että palkkaliukumat eivät ole kasvaneet. Jos olisi todellinen työvoimapula, tulisi korotuksia TES-palkkojen tai yleiskorotusten päälle. Niitä on Heinikosken mukaan vähän, mutta ei läheskään sitä luokkaa, mitä voisi olla.
SAK::n koulutus- ja työllisyysasioiden päällikkö Mikko Heinikoski.
On tarpeen miettiä, minkälaisia osaajia tarvitaan 10 vuoden päästä, ettei tauti kroonistu.
– Koulutus on investointi, vastavalmistunut ei ole samanlainen kuin uusi kone, joka tuottaa heti, tarvitaan pitkäjänteistä ajattelua.
Heinikoski näkee, että esimerkiksi alan vaihtajille tulisi olla tarjolla lyhyempiä koulutuksia. Oppisopimus ei ole ihmelääke kaikkeen, silti sen kehittämisessä olisi mahdollisuuksia. Rakennuspuolella on jo kokeiltu oppisopimusta jatkoksi toisen vuoden opintojen jälkeen.
– Teollisuuteenkin pitäisi kehittää tällaisia 2+1 -malleja.
Yhä useammassa työssä tarvitaan tietoteknisiä taitoja, joiden puuttuessa voi epäonnistua sekä työnhaussa että työssä suoriutumisessa. Tai rautaistakin osaamista on, mutta pitkän työttömyysjakson jälkeen sitä pitäisi päivittää.
– Oikeasti ne voivat olla asioita, joita ei ole mikään amerikantemppu opiskella. Vastaantuloa tarvitaan molemmin puolin. Työntekijän pitää rohjeta ja työnantajan ohjata.
Koulutuksessa tarvitaan isoja ratkaisuja, joita on nyt esimerkiksi hallitusohjelmassa oleva oppivelvollisuuden pidentäminen. Pelkän peruskoulun käyneillä työllisyysaste on 45 prosenttia, ammatillisen koulutuksen käyneillä 70 prosenttia.
Ammatillisen koulutukseen tarvitaan ehjiä koulupäiviä, koulutuksen laatua ja opettajia.
– Vähän on menty liikaa itseopiskelun ja ohjautuvuuden maailmaan. Tämä oli ihan hyvä suunta hallitukselta, että opettajaresursseja lisätään.
TYÖVOIMAN LIIKKUVUUTTA PITÄÄ MYÖS HYÖDYNTÄÄ
Teollisuusliiton tutkimuspäällikkö Anu-Hanna Anttila katsoo, että työvoimaa on saatavilla sekä kotimaasta että Euroopan unionista. Työvoiman liikkuvuus on yksi mahdollisuus, jolla työ löytää tekijänsä myös Suomessa. Suomen työehdoilla ja TES:in mukaisella palkalla myös muut kuin EU-kansalaiset voivat tehdä töitä suomalaisten rinnalla.
Anttilan mukaan työntekijöitä myös löydetään, kun maksetaan sopimusten ja ammattitaidon mukaisesti. Hyvällä työpaikalla on muitakin vetäviä keinoja: vakituinen työ, hyvä työilmapiiri ja toimiva johtaminen. Työvoimapulan käsite taas viittaa pikemmin haluun rakentaa Suomeen useamman portaan työmarkkinat.
– On ollut myös esityksiä siitä, että maahanmuuttajille pitäisi maksaa vähemmän palkkaa. Työvoimapulan käsite on viritetty tähän halpatyövoiman suuntaan, Anttila sanoo.
Työvoimapulan sijaan Anttila puhuisi työvoiman kysynnästä ja alueellisesta saatavuusongelmasta. Teollisuusliiton pääluottamusmiehille tehdyn kyselytutkimuksen mukaan vuokratyön teettäminen sekä esimerkiksi alihankinta ovat lisääntyneet eli työntekijöitä löydetään kyllä. Osaajia löydetään myös rahalla.
– Tästä saatiin pääluottamusmiehiltä kymmenittäin vastauksia, että työnantaja rekrytoi lisärahalla. Oma työntekijä saa rekrytointipalkkion, jos vinkkaa toisesta työntekijästä, joka siirtyy taloon muualta.
Myöskään ammatillisen koulutuksen reformin tulokset eivät vielä näy. Reformin idea oli lisätä työssäoppimista ja uudistaa ammattikoulutuksen rahoitusta, niin että osa rahoituksesta tulee suoritetuista tutkinnoista ja siitä, että tutkinto tarjoaa edellytyksiä jatko-opintoihin. Muutos aiheutti sen, että monia ei- tuottavia linjoja lakkautettiin. Nuoret eivät myöskään rynnistä teollisuuden aloille, mikä osaltaan vaikuttaa työvoiman saatavuuteen, eikä uusia tekijöitä valmistu toivottua tahtia.
Työntekijätarpeeseen on vastattu myös organisoimalla työtä uudelleen automaation avulla esimerkiksi puutuoteteollisuudessa vaneritehtaalla.
– Sillä on aika mielenkiintoinen vaikutus, miesten ja naisten palkat ovat nimittäin lähentyneet toisiaan. Kun teollisuustyöstä on tullut enemmän älylaji uuden teknologian ansiosta, on syntynyt myös tasapalkka-aloja, Anttila toteaa.
TEKSTI SINI SILVÀN
”Teknologia-alan osaajista on pulaa”
”Kannattaa panostaa työntekijöiden palkkoihin ja alan imagoon”, ehdottaa Transtechin Otanmäen tehtaan pääluottamusmies Jouni Lämpsä.
Škoda Transtechin tiedotteen mukaan isot hankkeet, muun muassa vuonna 2021 alkava Latvian paikallisjunien valmistus merkitsee kainuulaisella Otanmäen tehtaalla satojen uusien työntekijöiden palkkaamista.
– Tulevaisuutta ajatellen se tuo varmuutta työntekijöille, pääluottamusmies Jouni Lämpsä sanoo.
Hänen mukaansa henkilöstölle isot tilaukset ovat myönteisiä uutisia.
– Kun tiedostetaan, että suuret ikäluokat ovat jäämässä eläkkeelle ja osaajista on pulaa, niin tietyllä tavalla ovat työntekijöiden markkinat, joka toivottavasti näkyy plussana myös syksyn tes-neuvotteluissa.
– Silloin kun osaavasta työvoimasta on pulaa ja tulee kilpailua työntekijöistä, niin jollakin tapaa sen pitäisi olla signaali työnantajille, että mikäli he haluavat alan parasta työvoimaa käyttöön, niin palkalla ja työntekijöiden oikeuksia ja olosuhteita parantamalla pystyy lisäämään työn vetovoimaisuutta.
ALAA VAIHTANEISSA POTENTIAALISIA TEKIJÖITÄ
Lämpsän mukaan eläköitymisen ja alhaisen syntyvyyden takia osaavan työvoiman löytyminen on Kainuussa haaste, mutta teknologia-alalla on vielä mahdollista reserviä.
– Aikaisempien lamavuosien aikaan ihmiset vaihtoivat alaa muistakin kuin terveydellisistä syistä. Siellä on paljon henkilöitä, jotka ovat käyneet metallialalle toisen asteen koulutuksen, mutta he ovat uudelleen kouluttautuneet huonon työllisyystilanteen takia. Siellä voisi olla potentiaalista osaamista, vaikka he eivät ole tällä hetkellä työn hakijoina.
– Pitäisi selvittää, saisiko näitä ihmisiä vielä palaamaan alalle. Silloin syntyisi heidän jäljiltään muille aloille lisää työpaikkoja ja alueen työllisyys paranisi.
TODELLISUUS IMAGOA PAREMPI
Tekijöitä ehditään Lämpsän mukaan myös kouluttaa moniin uusien tilausten vaativiin tehtäviin muuntokoulutuksella. Jotta koulutukseen saadaan hakijoita, alan imago kaipaa kohennusta. Hänen mukaansa ihmisten mielikuva teknologiateollisuudesta on negatiivisempi kuin todellisuus, koska kehitystä on tapahtunut.
– Pitäisi edelleen panostaa olosuhteisiin, vaikka ne ovatkin parantuneet. Imagoon vaikuttavat investoinnit ja myös se, miten työntekijöiden asiat hoidetaan. En puhu pelkästään omasta firmasta vaan teknologia-alasta yleensäkin.
– Se on kuitenkin niin, että pelialat ja muut vastaavat kiinnostavat nuoria. Teknologia-alan imagolle täytyisi tehdä jotain. Pitäisi saada päivitetty tieto peruskouluihin ja toisen asteen koulutukseen, että nuoret valitsisivat alan.
TÖITÄ EUROOPASTA JA KOTIMAASTA
Škoda Transtech valmistaa Otanmäessä raitiovaunuja ja junia. Pelkästään vuonna 2021 alkavan ja 2024 päättyvän Latvian paikallisjunien tilauksen arvo on 250 miljoonaa euroa. Valmistusohjelmassa on myös raitiovaunujen teko Saksan Mannheimiin sekä kotimaiset VR:n ja kuntien raideliikenne-hankkeet.
Lämpsän mukaan Škodan tulo tehtaan omistajaksi on helpottanut kansainvälistymistä.
– Se on tuonut mukanaan referenssejä. Paremmin pääsee kansainvälisille markkinoille, kun on nimekäs omistaja.
Parhaillaan Otanmäen tehtaalla työskentelee runsaat 400 työntekijää ja yli sata vuokratyöntekijää.
TEKSTI JARI ISOKORPI
KUVITUS ERIC LERAILLEZ
KUVAT VESA-MATTI VÄÄRÄ JA JOHANNES TERVO
JARMO PÄIVÄ JOHTAVA ASIANTUNTIJA
TEKNOLOGIATEOLLISUUS
TUOTTAVUUS KOHENEE TARKOILLA OHJEILLA JA TYÖN VALVONNALLA?
JARMO PÄIVÄ: Ohjeita ja yhteisiä toimintamalleja tarvitaan, mutta ne eivät pelkästään riitä. Pitää olla luottamusta, yhteistyötä, yhteistoimintaa, ja ihmisten pitää olla mukana kehittämässä työtään.
MIRJAMI SUIKKI: Valvonta ja seuranta ei ole tarkoituksenmukaisin tapa toimia. Asioita pitäisi pystyä arvioimaan nykyään hieman toisella tavalla. Tiedossa pitäisi olla, miten prosessit etenevät. Esimerkiksi jalostavassa työssä kahdeksan tunnin päivästä tekemisaikaa on noin neljä tuntia. Syy tähän ovat yleensä materiaalipuutteet, eivätkä tekemisen edellytykset ole kunnossa.
TYÖNTEKIJÄT OVAT AINA PARHAITA ASIANTUNTIJOITA SIINÄ, MITEN ASIAT KANNATTAA TEHDÄ?
PÄIVÄ: Omassa työssään työntekijät ovat usein parhaita asiantuntijoita. Esimiehillä on taas muuta osaamista ja ymmärrystä, joten paras tulos tulee kombinaatiolla, jossa jokaisen osaaminen on käytössä.
SUIKKI: Työntekijä on oman työnsä paras asiantuntija, mutta on oltava myös halua kehittää sitä. Jottei jäädä junnaamaan vanhoihin menetelmiin, kehittämiseen tarvitaan koko organisaatiota. Työnantajien on hyvä ottaa työntekijöiden aloitteet huomioon, kaikkea ei voi ohjata ylhäältä.
TÄRKEIN TEKIJÄ TUOTTAVUUDEN NOSTAMISESSA ON TYÖNANTAJAN JA TYÖNTEKIJÖIDEN HYVÄ VUOROPUHELU?
PÄIVÄ: Ehdottomasti on tärkeää, että asioista voidaan keskustella avoimesti. Luottamus johtaa parempaan lopputulokseen. Meidän kentällä se toimii aika hyvin, vaikka työpaikkakohtaisia ja alueellisia eroja onkin. Yhteistyöllä saadaan paikallisia sopimuksia ja kehitystä eteenpäin.
SUIKKI: Ilman yhteistyötä mikään ei johda hyvään lopputulokseen. Kun fiilis on hyvä, se tuo mukanaan paljon muuta hyvää. Yrityksiä kiertäessä aistii yleensä heti sen vuorovaikutuksen tason. Kaikki lähtee johtamisesta, koska hyvä johtaminen vaikuttaa siihen, miten henkilöstö suhtautuu muutoksiin.
PÄIVÄ: Työhyvinvointi- ja tuottavuusanalyyseissä on nähtävissä, että parhaiten johdettujen yritysten kannattavuus on selvästi parempi kuin muilla.
”Jos työhyvinvointiin satsataan, se vaikuttaa ihmisten mielialaan ja mielikuvaan, miten asiat koetaan”, Mirjami Suikki sanoo.
TUOTTAVUUS JA YRITYKSEN HYVÄ TULOS SYNTYVÄT TYÖHYVINVOINNISTA?
PÄIVÄ: Työhyvinvointia on tutkittu paljon sadoissa yrityksissä, ja sen yhteys tuottavuuteen on osoitettu.
SUIKKI: Jos työhyvinvointiin satsataan, se vaikuttaa ihmisten mielialaan ja mielikuvaan, miten asiat koetaan. Työhyvinvointiin kuuluvat työn tekemisen edellytykset, työkalut, koneet ja laitteet sekä ergonomia. Niihin investointi tuo työhyvinvointia.
PÄIVÄ: Työhyvinvoinnin pitäisi olla osa yrityksen strategiaa, johtamista ja johtoryhmätyöskentelyä, ei irrallinen palikka. Johtaminen korostuu myös tässä. Lähiesimiesten työ on erittäin tärkeää työhyvinvoinnin kehittämisessä. Hyvä johtaminen saa ihmiset viihtymään ja motivoitumaan. Esimiehen rooli on nykyään olla koutsi ja mahdollistaja – hänen ei tarvitse tietää kaikkia yksityiskohtia, vaan pitää osata rakentaa kokonaisuutta.
SUIKKI: Hyvä johtaminen rakentaa luottamusta. Mutta ei pidä unohtaa sitä, että meillä on osaavia luottamusmiehiä ja työsuojeluvaltuutettuja, jotka edistävät osaltaan työhyvinvointia.
PAIKALLINEN SOPIMINEN ON TÄRKEÄÄ TUOTTAVUUDEN NOSTAMISESSA?
PÄIVÄ: Se on avain erityisesti maailmassa, missä kaikki muuttuu koko ajan ja nopeasti. Siinä on äärimmäisen paljon mahdollisuuksia. Parhaimmillaan paikallisessa sopimisessa molemmat osapuolet saavat aina jotain.
SUIKKI: Se on tärkeää. Meillä sitä on tehty iät ja ajat, mutta silti tarvitaan koulutusta paikallisten sopimuksien tekemiseen. Meidän tuottavuushankkeessamme tarjoamme mahdollisuutta paikalliseen sopimiseen monilla osa-alueilla.
PÄIVÄ: Meillä on hyviä koulutuksia paikallisen sopimisen soveltamisesta, ja ne ovat kiinnostaneet kovasti. Silti toivoisin enemmän rohkeutta kokeilla uusia ratkaisuja. Jos kokeilut eivät toimi, niistä pääsee aina eroon.
SUIKKI: Pitää muistaa, että ilman luottamusta ja vuorovaikutusta ei synny paikallista sopimista.
PÄIVÄ: Totta, yhteistyö ja luottamus ovat ehdoton kärki ja edellytys tässäkin.
”Jos omaan työhön ei pääse vaikuttamaan, muutos voi aiheuttaa vastustusta ihan periaatteesta”, Jarmo Päivä sanoo.
TYÖNTEKIJÄT OVAT MUUTOSVASTARINTAISIA, JA SE ESTÄÄ TEHOKKAAMPIEN TYÖTAPOJEN KÄYTTÖÖNOTTOA?
SUIKKI: Kyllä muutokset aiheuttavat usein vastarintaa. On ehkä totuttu siihen, että ennen haettiin syyllistä miksi jokin ei toimi, mutta nykyään pitää miettiä sitä, mikä teki virheen mahdolliseksi. Muutosvastarinta ei koskaan poistu, ja se voi olla myös tervettä kehityksen kannalta. Mutta kun työntekijät osallistetaan, muutosvastarinta ei ole niin voimakasta.
PÄIVÄ: Muutosvastarinnan taustalla on usein pelko tai epätietoisuus. On tärkeää, että muutoksista keskustellaan ja että niiden käsittelyyn pääsee osallistumaan. Jos omaan työhön ei pääse vaikuttamaan, muutos voi aiheuttaa vastustusta ihan periaatteesta.
SUIKKI: Jotkut kokevat muutokset uhkana, mitä tapahtuu omalle tai osaston työlle… Voi tulla pelko, että ”meitä ei enää tarvita”. Myös työtahdin kiihtymistä pelätään, kun puhutaan tuottavuuden parantamisesta. Sitähän se ei tarkoita.
PÄIVÄ: Me suomalaiset emme ole aina parhaita keskustelussa. Mutta jos ei puhuta, aletaan arvailla ja on suuri vaara arvata väärin.
MITÄ TUOTTAVUUDEN NOSTON KEINOJA ON VIELÄ MAINITSEMATTA?
PÄIVÄ: Yhteistyössä, paikallisessa sopimisessa ja työhyvinvoinnissa on valtava potentiaali, mutta lisäisin investoinnit, samoin digitalisaation ja automaation hyödyntämisen.
SUIKKI: Investoinnit laitteisiin, koneisiin ja osaamiseen sekä johtaminen ovat kaikki oleellisia.
PAREMPAA YHTEISTYÖTÄ
Tuottavuutta yhdessä on Teknologiateollisuuden ja Teollisuusliiton yhteinen ohjelma, jonka tarkoitus on vahvistaa yhdessä tekemisen kulttuuria ja tuoda Lean-toimintamalli yritysten arkeen.
Työkaari kantaa – tuottavaa työhyvinvointia on työelämän kehittämishanke, jossa työnantaja ja henkilöstö kehittävät yhdessä työhyvinvointia ja tuottavuutta.
”Vaikka työaikaa pidentäneet kikytunnit poistetaan, ei Suomen kilpailukyky romahda”, laskee Teollisuusliiton erikoistutkija Timo Eklund.
TIMO EKLUND Valtiotieteen maisteri. Toiminut vuodesta 2011 lähtien Teollisuusliitossa ja sen edeltäjässä tutkijana. Eklund on työssään keskittynyt kansantalouden kysymyksiin ja kilpailukykyyn. Eklund myös opettaa kansantaloutta Murikka-opistossa.
Kilpailukykysopimuksen taustalla on Timo Eklundin mukaan aidosti heikentynyt kilpailukyky. Solmimisen jälkeisinä vuosina talous on kehittynyt erittäin suotuisasti.
– Vuosina 2017 ja 2018 tehdasteollisuuden arvonlisä nousi Suomessa 12 prosenttia. Sitä voidaan pitää merkittävänä kasvuna.
Hyöty arvonlisän kasvusta on mennyt hänen mukaansa pääosin työnantajille.
– Palkansaajille maksettavia työvoimakustannuksia on maksettu ainoastaan kaksi prosenttia enemmän kuin kikyn solmimisvuonna 2016.
Tätä taustaa vasten on mahdollista luopua kikyyn sisältyvästä työajan pidennyksestä ilman, että Suomen kilpailukyky romahtaa.
– Jos työajan pidennyksestä tuleva laskennallinen noin prosentin hyöty viedään pois, niin siitä jää vielä huomattavasti jäljelle sitä kilpailukyvyn parantamista, mitä kikyvuosina on saatu aikaan.
– Kilpailukykyä työajan pidennyksestä luopuminen ei romuta, vaikka jonkun verran se sitä heikentää. Mutta mittareiden valossa Suomen kilpailukyky on sillä tasolla, että lisätuntien poisto ei laske kilpailukykyä niin paljon, ettei sitä sen jälkeenkin voisi luonnehtia hyväksi.
TYÖN HINTAA HALVENNETTIIN
Kilpailukykysopimuksen vaikutuksen Suomen kilpailukykyyn Eklund arvioi selkeästi plusmerkkiseksi.
– Kikyn tarkoituksena oli alentaa työn kustannuksia. Siihen pyrittiin erityisesti kahdella keinolla. Sosiaaliturvamaksuja siirrettiin yrityksiltä palkansaajille, mikä vähensi työn kustannusta yritykselle. Toiseksi pidennettiin työaikaa kustannuksia lisäämättä, jolloin tuntia kohti maksettava korvaus työstä oli halvempi.
– Ajatellaan, että kun työ on halvempaa, sitä teetetään enemmän ja suomalainen tuotanto on kilpailukykyisempää. Sillä tavoin saadaan markkinaosuuksia tai sitten jää rahaa investointeihin, koska työstä ei ole maksettu yhtä isoa hintaa kuin aiemmin.
”Positiivisten seurausten määrää on vaikea määrittää. Suhdanteen merkitys hyvälle kehitykselle on ollut suuri.”
Eklundin mukaan ekonomisilla mittareilla työn hinnan halventamisella on merkitys, joka heijastuu lisääntyvinä markkinaosuuksina, isompina tuotantomäärinä sekä yritysten parempana kannattavuutena.
– Sitä kuinka suuria nämä positiiviset seuraukset ovat, on vaikea, jos ei jopa mahdotonta määrittää. Samaan aikaan Suomen teollisuustuotannon kysyntä on ollut hyvää. Siitä käydään keskustelua, kuinka iso kysyntätilanteen ja kuinka suuri kilpailukykyratkaisun sisältyvien toimien merkitys on ollut, eikä kenelläkään ole siihen varmaa vastausta. Itse arvioin, että suhdanteen merkitys hyvälle kehitykselle on ollut suuri.
PALKKOJA ALAS JA LISÄÄ MAKSUJA
Eklund arvioi, että kikyyn sisältyneellä työnantajamaksujen siirtämisellä työntekijöiden maksettavaksi parannettiin huomattavasti yritysten taloutta.
– Laskelmieni mukaan tehdasteollisuus on hyötynyt tästä noin 900 miljoonaa euroa kolmessa vuodessa. Se on iso raha. Jos huomioidaan kaikki yritykset Suomessa, puhutaan reilusti yli kolmesta miljardista eurosta.
Eklundin mukaan yritysten sosiaaliturvamaksujen alennus laski jo ensimmäisenä kikyvuonna yritysten työvoimakustannuksia puolitoista prosenttia, ja sen jälkeen hyöty on kasvanut vielä yli prosentilla.
Työajan pidennyksen vaikututusta yritysten talouteen on Eklundin mukaan vaikeampi arvioida, koska se toteutettiin firmoissa eri tavoin, ja kaikissa sitä ei otettu käyttöön lainkaan.
– Matemaattisesti voi laskea, että sen vaikutus kuluihin oli noin prosentin luokkaa. Siten sosiaaliturvamaksujen alennuksella oli yrityksille isompi painoarvo.
Kiky sisälsi myös kolmannen työvoimakustannuksia alentavan seikan.
– Siinä sovittiin yksi vuosi ilman palkankorotuksia. Samaan aikaan kilpailijamaissa maksettiin normaalit korotukset. Jos oletetaan, että tätä nollavuotta ei kompensoitu tulevissa sopimuksissa, niin totta kai palkankorotuksesta pidättäytymisellä on ollut kilpailukykymerkitystä.
SOPIESSA TYÖNTEKIJÄT OLIVAT ALAKYNNESSÄ
Työtekijäpuoli kannustettiin Eklundin mukaan hyväksymään kiky painostamalla. Työajan pidennyksen toteutuksesta sovittiin paikallisesti neuvottelemalla. Tulokset olivat hänen mukaansa kahdenlaisia.
– Mielestäni on hienoa, että asioista neuvotellaan työpaikoilla ja saadaan neuvottelukulttuuria parannettua. Joillakin työpaikoilla hyvin rakentuneet neuvottelusuhteet kärsivät kikyn neuvottelemisesta. Toisaalta olen kuullut, että se on myös edistänyt neuvottelusuhteita. Huono ajatus ei ollut, että työpaikoilla neuvoteltiin, mutta kaikkialla se ei ollut niin positiivinen kokemus kuin toivottiin.
– Valta- ja neuvotteluasema on monesti työpaikoilla epäsuhtainen työntekijöiden ja yrityksen edustajien välillä. Viimeinen sana on yleensä työnantajalla. Kun Eteläranta–Hakaniemi-akselilla neuvotellaan, neuvotteluasema on enemmän tasapainossa, Eklund pohtii.
HARMIN MERKITYSTÄ VAIKEA LASKEA
Kikyn solmimista helpotti se, että tulonsiirto työntekijöiltä työnantajalle siirrettiin julkisen sektorin maksettavaksi.
– Tappio, joka tuli palkansaajille, siirtyi veroratkaisujen kautta julkisen sektorin piikkiin. Tietysti pitää miettiä, tuleeko lasku myöhemmin veronmaksajien maksettavaksi korkeampina veroina.
Työntekijöiden keskuudessa työajan pidennys on ollut epäsuosittu päätös. Lieneekö tutkittu, miten paljon se heikensi suomalaisten työmotivaatiota ja sitä kautta tuottavuutta?
– Psykologisia vaikutuksia en itse pysty arvioimaan. Työajan pidennys on harmittanut työpaikoilla ihmisiä tosi paljon. Sillä voi olla ja luultavammin on ollut jonkinmoinen merkitys työn tuottavuuteen.
”Ihminen ei ole olemassa talouden takia, vaan talous ihmisen takia.”
VAPAA-AJALLA ITSEISARVO
Eklundin mukaan työajan pidennyksen poistoon löytyy painavia syitä.
– Ihminen ei ole olemassa talouden takia, vaan talous ihmisen takia. Jos ihmisellä on mahdollisuus nauttia vapaa-ajasta, se on hieno asia. Sillä on itseisarvonsa.
– Vapaa-ajan ei tarvitse peilata työn tuottavuuteen tai työhyvinvointiin tai siihen, että yritykset saavat parempaa työvoimaa. On hienoa, kun ihminen voi lähteä metsään marjastamaan tai katsoa televisiota tai soitella kavereille puhelimella.
– Ihmisten vapaa-ajan lisääntymisellä on aina positiivia vaikutuksia. Maailma, elämä ja teollisuus ovat muutakin kuin kilpailukyky. Suomalaisessa ja myös kansainvälisessä työelämässä on pyritty siihen, että kun tuottavuus paranee, niin työaika lyhenee. Se on ollut kehityksen pitkä linja.
Kilpailukykysopimukseen sisältyvä työajan pidennys oli Eklundin mukaan askel toiseen suuntaan pitkäaikaisessa työelämän muutoksessa, joka vie kohti lyhyempää työaikaa.
– Siinä mielessä on luonnollista, että työajan pidentäminen ei ole ikuista. Totta kai voidaan ajatella, että vuosikymmenten kehitys, joka on johtanut työajan lyhenemiseen, kääntyisi jossain vaiheessa. Mutta on vaikea kuvitella, että se olisi hirveän loogista tuottavuuden kasvaessa.
MYÖS YRITYKSET TSEMPANNEET
– Voi varmaan sanoa, että Suomella oli jonkinasteinen kilpailukykyongelma vuosina 2014–2015.
– Sittemmin kilpailukyky on korjaantunut toisaalta kikysopimuksen ja toisaalta parantuneen markkinatilanteen kautta. Myös yritykset ovat tehneet hyviä ratkaisuja. Yritysten tuotevalikoima on kilpailukykyistä. Teollisuusyritykset ovat tehneet onnistuneita strategisia ratkaisuja. Ne ovat kehittäneet tuotantoaan, tuotteitaan ja toimintaansa. Se kilpailukykyongelma, joka varmaan tuolloin piti paikkansa, on tällä hetkellä ratkaistu ja jäänyt taakse.
Teollisuusliiton järjestämä biotalousseminaari kokosi alan eturyhmät ja asiantuntijat Jyväskylään.
Puumessujen yhteydessä 5. syyskuuta järjestetyn biotalousseminaarin avauspuheenvuoron pitäneen Teollisuusliiton puheenjohtajan Riku Aallon mukaan Suomen kausi EU-puheenjohtajana tarjoaa hyvän foorumin edistää bio- ja metsätalouden kansallisia intressejä.
– Suomen täytyy tehostaa edunvalvontaansa EU:n luonnonvarojen käyttöä käsittelevien päätösten valmistelussa. Meidän pitää säilyttää myös päätösvalta metsiemme ja turpeen käytössä raaka-aineena ja energialähteenä.
– Erityisesti on huolehdittava siitä, että Suomen metsät säilyvät EU:n määrittelyissä uusiutuviksi katsottavina energialähteinä ja että ne ovat osa biotaloutta. Suomen pitää osallistua myös uusien biopohjaisten muovimateriaalien kehittämiseen ja käyttöönoton standardointityöhön, Aalto sanoi.
Teollisuusliiton puheenjohtaja Riku Aalto painotti valtion omistajaohjauksen tärkeää roolia myös biotaloudessa.
Aalto korosti maan hallituksen päättämän viennin ja kansainvälisen kasvun ohjelma 2030:n nopean liikkeelle laittamisen merkitystä.
– Hallitusohjelman kirjaus viennin ja kansainvälisen kasvun ohjelmasta yli perinteisten toimialarajojen on saatava nopeasti liikkeelle. Korostan erityisesti vientiteollisuuden toimialojen aktiivisuutta. Olemme investointiasteella mitattuna selvästi jäljessä tärkeimmistä kilpailijamaistamme. Vaikka suhdanteet ovat heikkenemässä, ei ole syytä antaa hanskojen tipahtaa.
PITKÄJÄNTEISYYDELLÄ TULOKSIIN
Aallon mukaan Suomessa on harjoitettava pitkäjänteistä yli suhdannekuoppien ulottuvaa metsätaloutta ja talouden ja työllisyyden kasvun mahdollistavaa teollisuus- ja elinkeinopolitiikkaa.
– Biotalouden on perustuttava lähtökohtaisesti kotimaisiin raaka-aineisiin. Edellytämme valtiovallan huolehtivan siitä, että metsien hyödyntäminen on kestävällä tasolla ja mahdollinen turpeen käytön rajoittaminen tehdään hallitusti. Meidän on huolehdittava teollisuuden tarpeista ja metsänhoidon ja uudistamisen ajantasaisesta toteutumisesta.
Aallon mukaan valtion omistajaohjauksen on oltava aktiivista myös biotaloudessa.
– Tavoitteeksi on tarpeen asettaa jalostusarvon kehittäminen ja kotimaisen omistuksen vahvistaminen. Metsähallitusta ajatellen tärkeää esimerkiksi on, että se palkkaa valtion maille metsänhoitotöihin veronsa Suomeen maksavia ammattitaitoisia metsureita.
SUOMI SITOUTUNUT PARIISIN ILMASTOSOPIMUKSEEN
Maa- ja metsätalousministeriön luonnonvaraosaston apulaisosastopäällikkö Liisa Saarenmaa korosti, että Suomen metsät ja niiden kestävä käyttö ovat tärkeä osa ilmastonmuutoksen vastaista työtä. Ne eivät ole ongelmien lähde.
– Suomella on hyvät mahdollisuudet kestävän kehityksen mukaiseen ekologiseen jälleenrakentamiseen vakaan ja kestävän yhteiskuntarakenteen, koulutetun väestön ja korkean teknologiaosaamisen maana, Saarenmaa summasi.
Suomi on sitoutunut Pariisin ilmastosopimukseen ja tekemään osansa, jotta ilmaston lämpeneminen saadaan pysäytettyä 1,5 asteeseen.
”Suomi on saavuttanut EU:n vuoden 2020 ilmastotavoitteet etuajassa”, sanoo maa- ja metsätalousministeriön luonnonvaraosaston apulaisosatopäällikkö Liisa Saarenmaa.
– Suomi on saavuttanut EU:n vuoden 2020 ilmastotavoitteet etuajassa. Aikaa globaalien päästöjen kääntämiseen pysyvästi laskuun on kuitenkin enää vain muutama vuosi. 1,5 asteen tavoite merkitsee myös Suomen päästövähennysten tiukentamista.
– EU:n tavoitteena on saavuttaa hiilineutraalius ennen vuotta 2050. Suomen tavoitteena puolestaan on olla hiilineutraali vuonna 2035 ja pian sen jälkeen hiilinegatiivinen. Sen rinnalla Suomi on sitoutunut pysäyttämään luonnon monimuotoisuuden heikkenemisen. Nämä yhdessä ovat edellytykset sille, että kestävän kehityksen tavoitteet voidaan saavuttaa.
Maan hallitus laatii osana ilmasto- ja energiapolitiikkaa maankäyttösektorin ilmasto-ohjelman. Sen sisältämiä toimenpiteitä ovat esimerkiksi metsien hoidosta, kasvusta ja terveydestä huolehtiminen, metsityksen edistäminen, metsäkadon vähentäminen, soiden ja turvemaiden päästöjen vähentäminen ja suometsien ilmastokestävä hoito.
– Muita tavoitteita ovat puun rakennuskäytön kaksinkertaistaminen hallituskauden aikana, puurakentamisen osaamisen ja täydennyskoulutuksen edistäminen rakennusalalla sekä tutkimuksen, tuotekehityksen ja viennin edistäminen. Tämän taustalla varmistetaan puumarkkinoiden läpinäkyvyys ja toimivuus, jotta puuaines ohjautuu tarkoituksenmukaisesti eri käyttökohteisiinsa.
OMISTA EDUISTA PIDETTÄVÄ HUOLTA
Europarlamentaarikko Miapetra Kumpula-Natrin mukaan biotalous on iso tekijä EU:n taloudessa. Se pitää sisällään 18 miljoonaa työpaikkaa ja yritysten yhteenlasketun 1,3 triljoonan vuotuisen liikevaihdon.
– Biotalous on yksi strateginen elementti tiellä kohti EU:n asettamaa tavoitetta saavuttaa hiilineutraalius vuoteen 2050 mennessä. Samalla biotalous on osa komission laatimaa tiekarttaa ja mahdollisuus luoda Eurooppaan, ja ennen kaikkea, Suomeen työpaikkoja.
”Tarvitsemme teknologioita, jotka muuttavat uusiutuvia luonnonmateriaaleja kestävästi biopohjaisiksi tuotteiksi ja polttoaineiksi. Niitä ovat esimerkiksi puurakentaminen, kierrätettävät pakkausmateriaalit ja erilaiset biopolttoaineet”, europarlamentaarikko Miapetra Kumpula-Natri sanoi.
– Suomen kannalta tärkeä tehtävä myös on osoittaa vähempimetsäisille Euroopan maille, että pystymme hoitamaan metsätalouden kestävällä tavalla. Siellä nimittäin ajatellaan helposti, että päästöongelmat hoidetaan tekemällä metsistä varastoreservaatteja, ja silloin katseet kohdistuvat metsävaltaisiin maihin kuten Suomi.
PUUTA KESTÄVÄSTI TEOLLISUUDEN KÄYTTÖÖN
Metsäteollisuus ry:n metsäjohtajan Karoliina Niemen mukaan globaalit megatrendit kuten ilmastonmuutos, korkeampi elintaso, väestönkasvu ja kaupungistuminen lisäävät metsäteollisuustuotteiden kysyntää.
– Metsäteollisuuden tuotteiden markkinoiden arvioidaan kasvavan 200 miljardilla eurolla vuosien 2017 ja 2030 välisenä aikana globaalisti. Se tarjoaa suomalaiselle metsäteollisuudelle loistavan tulevaisuuden, kun pidämme toiminnan kilpailukykyisenä ja rakennamme sen päälle innovaatioita.
Metsäteollisuus ry:n metsäjohtaja Karoliina Niemi.
Puun käyttöä voidaan Niemen mukaan lisätä, kun samalla pidetään huolta metsien elinvoimaisuudesta, kasvusta ja monimuotoisuudesta.
– Suomessa on pidettävä huolta siitä, että saamme puun metsistä teollisuuden käyttöön. Ilman sitä, emme pysty valmistamaan puupohjaisia tuotteita, jotka ovat yksi ratkaisu siirryttäessä kohti kestävän kehityksen mukaista tuotantoa.
– Samalla tarvitsemme ennustettavan, vakaan ja kansainvälisesti kilpailukykyisen toimintaympäristön Suomessa ja EU:ssa. Edunvalvontamme yhtenä haasteena on eri politiikkalohkojen ristiriitaiset tavoitteet ja heikko metsätalouden tuntemus EU:ssa.
BIOTALOUS NOJAA PAIKALLISIIN ARVOKETJUIHIN
Seminaarissa käytettiin edellisten lisäksi useita muita puheenvuoroja. Bioenergia ry:n toimialapäällikön Hannes Tuohiniityn mukaan bioenergia on Suomen suurin uusiutuvan energian muoto.
Se on kasvunäkymät omaava vientivetoinen toimiala, joka tuo työtä maakuntiin.
Teknologiateollisuuden johtavan asiantuntijan Martti Kätkän mukaan bioenergian merkittävät hyödyt syntyvät metsään, peltomaahan ja turpeeseen perustuvista paikallisista arvoketjuista, jotka tuottavat uusia työpaikkoja. Kätkän mukaan turpeen käytön kieltäminen ei ole mielekästä niin kauan kuin Suomessa käytetään fossiilisia polttoaineita.
Teollisuusliiton Biotalousseminaari järjestettiin Puumessujen yhteydessä Jyväskylässä.
Metsäekonomian ja markkinoinnin professori ja Kestävyystieteen instituutin HELSUSinvetäjänä toimiva Anne Toppinen Helsingin yliopistosta esitti vertailun Hollannissa ja Suomessa harjoitetusta biotaloudesta.
Hollanti on vertailun taustalla olevan kansainvälisen arvion mukaan Suomea edellä biotalouden kehittämisessä.
Hollannissa organisoituminen on tapahtunut verkostoitumalla ja yhteistyöllä niin, että maan hallituksella on mahdollistajan rooli.
Suomessa taas on organisoiduttu biotalouden sisällä vaikuttavien toimialasektorien mukaisesti niin, että maan hallituksella on ohjelmatyössä ja toteuttamisessa johtava rooli.
Teknologiateollisuuden johtavan asiantuntijan Martti Kätkän mukaan bioenergian merkittävät hyödyt syntyvät paikallisista arvoketjuista, jotka tuottavat uusia työpaikkoja.
Luonnonvarakeskuksen Luken apulaisprofessori Aleksi Lehtonen avasi puun käytön näkymiä muun muassa toteamalla, että Euroopassa on viimeaikaisissa metsätuhoissa menetetty yhtä paljon puuta kuin Suomessa metsää viime vuonna hakattiin eli 78 miljoonaa kuutiota.
Kemianteollisuuden johtava asiantuntija Pia Vilenius kommentoi suomalaisen koulutuksen tilaa. Hänen mukaansa biotalouden, cleantechin ja kiertotalouden työtehtävien osaamistarpeissa korostuu tekninen ja kaupallinen osaaminen, erityisammattitaidot ja työtehtävien ja teknologioiden rajapinnat ylittävä osaaminen. Samalla pulaa on kuitenkin jopa perusosaamisesta.
Puutuoteteollisuus ry:n erityisasiantuntijan Aila Janatuisen mukaan puun käytön kaksinkertaistaminen rakentamisessa on mahdollista, mutta se vaatii teollisuudelta ja yhteiskunnalta toimenpiteitä.
Niitä ovat esimerkiksi osaamisen kasvattaminen, puurakentamisen opettajakoulutuksen käynnistäminen, opetusmateriaalien päivittäminen ja täydennyskoulutuksen jatkaminen. Puurakentamisen edistämiselle julkisissa hankkeissa on olemassa jatkuva tarve.
Venatorin tehtaalta on saatu suurin osa Suomessa vedenpuhdistuksessa käytettävästä ferrosulfaatista. Tehdas menee kiinni vuoden 2021 aikana.
KUVA YLLÄ: Silloisen Huntsmanin, nykyisen Venatorin pigmenttitehtaalla Porissa syttynyttä tulipaloa sammutettiin 30. tammikuuta 2017. KUVA LEHTIKUVA / PETRI HAKOSALO
Tehtaiden lopetuksilla on joskus ennalta-arvaamattomia seurauksia. Porissa sijaitsevan Venatorin kemikaalitehtaan käynnissä oleva alasajo aiheuttaa päänvaivaa vesilaitoksille. Venatorin tehtaan tuotannon (titaanioksidiapigmenttejä) sivutuotteena on syntynyt runsaasti ferrosulfaattia, joka on tärkeä kemikaali sekä talous- että jätevesien puhdistuksessa.
Venatorin tehtaalla oli laaja tulipalo vuoden 2017 alussa. Sen jälkeen ei tehtaalla juurikaan ole syntynyt ferrosulfaattia. Tehtaan koko kapasiteettikin on vain noin 20 prosenttia verrattuna tulipaloa edeltävään aikaan.
Venator ei ole suoraan toimittanut vesihuoltolaitosten tarvitsemia kemikaaleja, vaan sen on tehnyt Kemira. Kemira sai raaka-aineena käytetyn ferrosulfaatin Venatorilta tehtaan tulipaloon asti. Sen jälkeen vesikemikaalien valmistuksessa on käytetty muita raaka-ainelähteitä, eli lähinnä Venatorin tehtaan läjitysalueen ferrosulfaattia. Tilanne ei ole onneksi missään vaiheessa kärjistynyt varsinaiseksi ongelmaksi, mutta on toki aiheuttanut huolta vesihuoltolaitoksillekin.
Venatorin tehdas on ollut Suomen merkittävin ferrosulfaatin tuottaja. Venatorin näkökulmasta ferrosulfaatti ei ole ollut ydinbisnestä. Se on ollut jätettä, siis sivutuote ja sivubisnes. Tehtaan alasajo on menossa ja tuotanto loppuu näillä näkymin vuoden 2021 loppuun mennessä. Kemira on kertonut jatkavansa rautapohjaisten kemikaalien tuotantoa, eli vesilaitokset tullevat saamaan kemikaalia jatkossakin samalta toimittajalta kuin nytkin. Voi toki olla, että tämä markkinatilanteen muutos tuo alalle muitakin toimittajia.
Ferrosulfaattia on kertynyt Porin tehtaan läjitysalueelle (joka on Kemiran omistuksessa) niin paljon, että siitä riittää vesikemikaalien raaka-aineeksi jopa 15–20 vuodeksi.
Toiminnan jatkamiseen Venatorin ferrosulfaattikaatopaikalla on saatu ympäristölupa vuoden 2023 loppuun.
VESIMAKSUJEN HINNAT OVAT JO NOUSSEET
On helppo ennakoida, että Venatorin alasajo uhkaa jossain määrin nostaa kuluttajien vesimaksuja. Miten suurista summista on kyse, siitä ei toistaiseksi ole tietoa.
Todellisuudessa vesilaskut ovat nousseet jo vuosia. Suomen Vesilaitosyhdistyksen keräämien tietojen mukaan rakennuskustannusindeksillä korjattu keskimääräinen vesimaksu on lähes kaksinkertaistunut vuoden 1994 tasoon verrattuna.
Osa vesilaskun noususta tulee vesikemikaalien hinnoista. Paljon tärkeimmät vesilaskun kallistumisen syyt ovat tähän saakka olleet kuitenkin muissa tekijöissä. Puhdistusvaatimukset ovat kasvaneet sekä talous- että jäteveden osalta. Veden kulutus on vähentynyt, ja koska vesilaitokset saavat suurimman osan tuloistaan vedestä, ne paikkaavat väheneviä tuloja korottamalla esimerkiksi vuosittain perittäviä perusmaksuja. Vesijohtoverkoston ikääntyminen pakottaa vesilaitokset varautumaan saneerauksiin. Nämä tekijät aiheuttavat hyvin todennäköisesti enemmän korotuspainetta hintoihin kuin ferri- ja ferrosulfaatin hinnan nousu.
TEHDAS AJETAAN ALAS VUODEN 2021 KULUESSA
Venatorin tehdas on kokenut rajuja muutoksia ja omistusjärjestelyjä viimeisen vuosikymmenten aikana. Tehdas perustettiin 1957, sen alkuperäinen omistaja oli valtionyhtiö Vuorikemia Oy. Sittemmin se oli pitkään keskeinen osa Kemira-konsernia, jota alettiin yksityistää 1990-luvulla. Ennen Venatoria tehdas tunnettiin nimillä Kemira Pigments, Sachtleben Pigments ja vuodesta 2014 Huntsman Pigments.
Tehdas valmistaa titaanioksidia, jota käytetään muun muassa auto-, maali- ja kosmetiikkateollisuudessa sekä painomusteiden valmistuksessa.
Venatorin musta päivä oli tammikuussa 2017, jolloin tehtaalla syttyi laaja tulipalo. Palon jälkeen ilmoitettiin, että vakuutusrahoilla rakennetaan entistä ehompi tuotantolaitos, mutta niin ei käynyt. Noin vuosi sitten Venator ilmoitti, että tehtaan toiminta lopetetaan kokonaan vuoden 2021 loppuun mennessä.
Se oli shokki tehtaan 450 työntekijälle. Väkeä on sen jälkeen vähennetty ja vähennetään asteittain. Viimeisin yt päättyi kesäkuun alussa. Siinä päätettiin, että Venator vähentää loppuvuoden aikana jäljellä olevaa henkilöstöään noin 70:llä. Tehtaalle jää vuoden päättyessä noin 115 henkilöä.
Palkalla pitäisi tulla toimeen, mutta yhä useampi eurooppalainen joutuu toteamaan, ettei näin ole. Suomessakin on arviolta 60 000 työssäkäyvää köyhää. Monen palkka ei riitä edes minimielinkustannuksiin.
Välttämättömiin menoihin tarvitaan rahaa eri tavalla perhetilanteiden ja asuinpaikan mukaan, tutkimuskoordinaattori Merja Kauhanen Palkansaajien tutkimuslaitokselta muistuttaa.
Alle 45-vuotiaan yhden hengen taloudessa tarvitaan välttämättömiin menoihin 1 380 euroa pääkaupunkiseudulla ja muualla Suomessa 1 131 euroa kuukaudessa, käy ilmi Kuluttajatutkimuskeskuksen laskemista kohtuullisen minimin viitebudjeteista. Vastaavasti kahden aikuisen ja kolmen teini-ikäisen perheen välttämättömät menot ovat pääkaupunkisedulla 4 250 euroa ja muualla 3 770 euroa kuukaudessa.
– Isoimmat menoerät ovat asuminen ja ruoka. Mukana ovat kulkeminen, terveys ja muut tarpeelliset menot.
TUET PAIKKAAVAT PALKKAA
Kauhanen muistuttaa, että palkan riittäminen ei ole yksiselitteinen asia. Esimerkiksi 1 300 euron saaminen puhtaana käteen vaatii paljon työpätkiä palvelualoilla.
– Osa-aikaisen yleinen ansio oli toissa vuonna 1 380 euroa kuukaudessa ennen veroja ja muita lakisääteisiä maksuja. Moni tekee työtä nollatuntisopimuksilla, jolloin työtuntien määrä voi jäädä hyvin alhaiseksi. Noihin ansioihin pääseminen ei ole kaikille itsestäänselvyys.
Yksityisillä palvelualoilla epäsäännöllisiä ansioita tai pieniä työtuntimääriä paikataan yleensä sovitellulla päivärahalla.
– Päälle tulevat asumistuet, mutta silti ihminen voi joutua turvautumaan toimeentulotukeenkin.
TALOUS KEIKAHTAA HELPOSTI
Teollisuudenkin palkansaajaperhe joutuu venyttämään senttejään, jotta Kuluttajatutkimuskeskuksen kohtuullisen minimin kulutustason takaava budjetti saadaan kasaan.
– Jos perheessä on kolme kasvavaa teiniä, ruokamenotkin voivat kasvaa melkoisiksi, Kauhanen toteaa.
Perhe näyttäisi selviävän muualla Suomessa pienemmillä kuluilla, mutta perheen pitää varautua yllättäviin menoeriin. Kauhanen muistuttaa, että monella paikkakunnalla ei ole toimivaa joukkoliikennettä, vaan perheellä pitää olla oma auto. Jos se menee rikki, korjaamiseen on löydyttävä rahaa.
Myös yllättävät sairausmenot voivat sekoittaa perheen talouden.
– Toinen yllättävä tilanne voi olla työttömyys. Jos vielä ansiosidonnaiselta putoaa työmarkkinatuelle, moni joutuu hakemaan lisäksi toimeentulotukea, Kauhanen sanoo.
– Perusturvan taso on niin alhainen, ettei se riitä kohtuullisen minimin toimeentuloon. Suomessa perustuslain mukaan kuuluu riittävä toimeentulo kaikille. Kuitenkin Suomi on saanut huomautuksia, ettei perusturva ole riittävällä tasolla.
Perusturva on kehittynyt hitaammin kuin yleinen ansiotaso.
MIHIN RAHA RIITTÄÄ
Yksi tapa mitata palkan riittävyyttä on arvioida sen ostovoimaa.
Elinkeinoelämän keskusliitto ja Teknologiateollisuus ry vetoavat usein siihen, että Suomessa palkkataso on selvästi kilpailijamaita, lähinnä Saksaa ja Ruotsia, kovempi.
Kauhasen tekemistä palkkavertailuista käy ilmi, että Saksassa palkka riittää paremmin elinkustannuksiin kuin Suomessa.
– Vaikka Saksa on palkoissa Suomea jäljessä, siellä palkalla saa enemmän kuin meillä. Ostovoimakorjatussa vertailussa Ruotsi jää hieman jälkeemme, vaikka muuten palkat ovat samaa tasoa.
Työssäkäyvien köyhien osuus kasvaa
Työssäkäyvien köyhien määrä on lisääntynyt vauhdilla koko Euroopassa 2000-luvulla. Yksin Saksassa heidän osuutensa palkansaajista kasvoi noin kuudesta prosentista liki kymmeneen vuosina 2006–2016. Tutkijoiden mukaan uudet työpaikat näyttävät syntyvän aloille, joilla ei ole tarjota riittävästi työtunteja tai muutoin riittävää toimeentuloa.
Suomessa työssäkäyvien köyhien määräksi arvioidaan 60 000 ihmistä. Heistä palkansaajia on 26 000. Loput ovat itsensätyöllistäjiä ja muita yrittäjiä.
VÄHÄLLÄ TULTAVA TOIMEEN
Työ on parasta sosiaaliturvaa, sanotaan usein. Työssäkäyvästä köyhästä lause tuntuu pahalta tai ainakin oudolta, sillä usein palkan lisäksi toimeentuloa on haettava Kelasta. Tavallisimmin pieniä tuloja paikataan asumistuella, ja joskus myös toimeentulotuella.
Kelan tilastojen mukaan vuokra-asumista tuettiin toissa vuonna keskimäärin 326 eurolla kuukaudessa ja saajien keskimääräinen kuukausiansio oli ennen tukea 910 euroa kuukaudessa. Luvuissa eivätkä ole mukana opiskelijat eivätkä eläkeläiset.
Tämän vuoden huhtikuun lopussa perustoimeentulotukea sai kaikkiaan 234 000 suomalaista. Heistä liki puolet asui yksin. Tietoa tuen saajien työssäkäynnistä ei ole.
Yksinasuvalle perustoimeentulotuki on 497 euroa ja yksinhuoltajalle 547 euroa kuukaudessa. Summalla katetaan Kelan mukaan ravinto- ja vaatemenot, vähäiset terveydenhuoltomenot, paikallisliikenteen käyttö, sanomalehden tilaus, puhelin- ja tietoliikenne ja muun muassa harrastus- ja virkistystoiminta.
NÄKYMÄTÖNTÄ VÄKEÄ
Työssäkäyviä köyhiä ei tunnisteta Suomessa kuten ei muuallakaan EU:ssa, muistuttaa tutkija, yliopistonlehtori Mikko Jakonen artikkelissaan Työssäkäyvän köyhän elämä vaatii jokapäiväistä rohkeutta (Kaikenlaista rohkeutta, Gaudeamus, 2019).
Kun ongelmaa ei tunnisteta, ei ratkaisujakaan ole. Elämä on jatkuvaa taiteilua, jotta toimeentulo riittäisi elinkustannuksiin.
”Heille ainoa varmuus on, että kun jostain tulee lisää, niin toisaalta leikataan”, Jakonen kirjoittaa.
Mistään raukoista ei kuitenkaan ole kyse. Jyväskylän yliopisto keräsi vuonna 2015 talteen työssäkäyvien köyhien tarinoita Työssä ja köyhä! -aineistoon. Kertomuksissa näkyy Jakosen mukaan suomalainen sisu ja selviämisen eetos. Köyhät työssäkäyvät laskevat, mistä ruoasta saa edullisimmin proteiineja, jotta nälkä pysyisi poissa. Vanhemmat kulkevat vanhoissa kuluneissa vaatteissa kustantaakseen lastensa harrastuksia.
Suomi on saanut jatkuvasti huomautuksia Euroopan sosiaalisten oikeuksien komitealta, että perusturvamme taso on liian alhainen. Huomautus on annettu myös työmarkkinatuen tasosta.
Perustukien taso on noussut hitaammin kuin ansiotulot, lisäksi indeksikorotusten jäädyttäminen on pitänyt tuet matalina. Ihmisoikeusliitto luovutti toukokuussa hallituksen rakentajille vetoomuksen perusturvan tason nostamiseksi. Sen mukaan perusturvan parantaminen ei voi jäädä odottamaan sosiaaliturvan kokonaisuudistusta.
KAMELIN SELKÄ VOI KATKETA
Pahimmassa riskissä työssäkäyvistä köyhistä ovat yksinasuvat, satunnaisia töitä tekevät ja yksinhuoltajat. Yksittäinen isompi menoerä tai elämänmuutos voi suistaa hauraan talouden kokonaan. Varsin usein syynä on äkillinen, vakava sairastuminen tai pitkäaikaissairaus.
Iäkkäiden pikavipit ja ulosottovelat ovat Takuusäätiön mukaan kasvaneet huolestuttavasti. Omien menojensa lisäksi vanhukset ovat velkaantuneet rahoittaessaan lastensa talouksia, säätiö toteaa.
Yksi taustasyy ikääntyneiden velkaantumiseen ovat pienet eläkkeet. Viime vuonna 60–64-vuotiaana vanhuuseläkkeelle siirtyneiden keskieläke on 1 835 euroa kuukaudessa. Tosin miesten keskieläke on 2 075 euroa ja naisten 1 605 euroa kuukaudessa.
Mitä rikkonaisempi työura on, sitä heikompaa eläkettä saa tulevaisuudessa. Pitkät työttömyys- ja vanhempainvapaiden jaksot alentavat tulevaa eläkettä.
Eläkkeellä on vielä ikäpolvia, joiden eläke alkoi karttua pitkällä aikuisuudessa, sillä työeläkejärjestelmä otettiin käyttöön 1960-luvulla. Taiteilijat pääsivät eläkejärjestelmän piiriin vasta vuonna 1986.
Mikäli työeläkettä ei ole kertynyt tai sitä on minimimaalisen vähän, eläkeläinen saa takuueläkettä 785 euroa kuukaudessa. Takuueläkkeen varassa oli viime vuoden lopussa reilut 29 000 yli 65-vuotiasta. Nuoremmissa ikäluokissa takuueläkettä sai vain hieman harvempi. Yleensä pieniä eläkkeitä paikataan eläkeläisten asumistuella.
Työssäkäyvien köyhien eläkekertymät jäävät vähäisiksi, joten työuran aikainen köyhyys ennakoi köyhyyttä myös eläkeiässä.
KÖYHYYS OSUU LAPSIIN
Köyhissä eli hyvin pienituloisissa talouksissa asuu erilaisten selvitysten mukaan noin 100 000–120 000 lasta Suomessa. Siis useampi kuin joka kymmenes lapsi elää perheessä, jossa menot joudutaan karsimaan minimiin. Tämä näkyy lasten vähäisissä harrastuksissa, lukion välttämisenä ja jopa ammattikoulun keskeyttämisenä, koska välineisiin tai kirjoihin ei ole varaa.
Tilastokeskuksen Findikaattorin mukaan lapsiperheköyhyys nousi yli kymmenen prosentin 2000-luvun alussa. Lapsilisien indeksin jäädyttämiset vuosien varrella näkyvät tilastoissa. Vaikka lapsilisiä maksetaan kaikille lapsiperheille, köyhissä perheissä niiden merkitys on suurempi kuin hyvin toimeentulevissa.
Köyhyystutkija Juho Saari on sanonut, että yksi keino välttää lapsiperheköyhyyttä on pysyä parisuhteessa ja välttää kotihoidontuelle jäämistä. Köyhät itse ovat kertoneet eroavansa tai muuttavansa erilleen saadakseen parempia tukia.
Kaikista lapsiperheistä vajaa kolmannes on yhden vanhemman perheitä. Mitä vanhemmasta lapsesta on kyse, sitä todennäköisemmin vanhemmat ovat muuttaneet erilleen.
Jakonen huomauttaa, että perhe voi olla köyhä, vaikka vanhempi kävisi normaalipalkkaisessa kokoaikaisessa työssä. Aina ei ole kyse vähäisistä työtunneista, vaan toisinaan toimeentulon tähden tehdään useaa eri työtä.
”On todennäköistä, että he joutuvat ainakin silloin tällöin turvautumaan sosiaaliturvaan, sukulaisten apuun, lainaan, pikavippeihin tai useampaan yhtäaikaiseen työhön selvitäkseen arkipäivän kuluista”, Jakonen toteaa.
Läheiset eivät välttämättä huomaa, kuinka pienillä tuloilla toinen joutuu tulemaan toimeen tai että tämä näkee ajoittain nälkää. Jos käteen jäävä palkka ei riitä välttämättömiin menoihin, keinot keksitään.
Jyväskylän yliopiston keruuaineistossa ihmiset painottivat yhteiskunnan turvaverkon tärkeyttä ja olivat huolissaan sen alasajosta.
Eräs kolmen lapsen yksinhuoltaja kertoo:
”Kaikesta on selvitty! Kela, sossut, lastensuojelu, psykopoli, kirkon diakoniatyö, korvapoli, sairaalat, terveyskeskukset, perhetyöntekijät, lääkärit, sairaanhoitajat, fysioterapeutit, lymfahoitaja, hermoratahieroja, ystävät ja sukulaiset ovat auttaneet. Ilman näitä emme olisi tässä. Ei ole yksin tarvinnut selvitä.”
”Yllätyin itsekin, että on ihan eri fiilinki tehdä työtä, kun se on vapaaehtoista. Tuntuu, että enää en ole puun ja kuoren välissä”, luonnehtii Pentti Sihvonen.
Pentti Sihvonen jäi työttömäksi 62 vuoden iässä. Työ- ja elinkeinotoimistossa antoivat rivien välistä ymmärtää, että uuden työpaikan löytäminen on epätodennäköistä.
– Viikon kaksi kävelin itsekseni ja totesin, että tämä ei ole minun juttuni. Mieleen oli jäänyt, kuinka yksi johtaja aikoinaan pohdiskeli, että jos ovesta kävelee työnhakija sisään ja sanoo, että olen hyvä kaveri tekemään töitä, niin hän melkein palkkaisi saman tien. Niinpä lähdin työpaikoille kysymään töitä.
Lahdessa asuvan Sihvosen työnhakukierrokseen sisältyi muutama paikallinen yritys ja henkilöstöpalvelu Kilta.
– Työnantajat ottivat minut yli kuusikymppisenä työnhakijana asiallisesti vastaan. Töitä ei sillä haavaa ollut kenelläkään tarjota, mutta parista paikasta kehottivat ottamaan uudestaan yhteyttä, ellei töitä parin kuukauden sisällä löytyisi. Rivien välistä saattoi lukea, että kyllä he ikäkysymystä mielessään puntaroivat, mutta syrjinnän kokemusta ei syntynyt.
– Killassa kävin juttelemassa ilman suurempia odotuksia, mutta sieltä otettiin jo parin päivän päästä yhteyttä. Padasjoen Metallissa oli töitä tarjolla. Otin tehtävän heti vastaan.
– Soittivat sittemmin TE-toimistostakin, kun ei ollut lappuja kuulunut. Ihmettelivät, mistä olen voinut töitä saada. Vielä enemmän hämmentyivät, kun kuulivat, että maaliskuussa 2018 alkanut työsuhde jatkui niillä näkymin vuoden loppuun asti, Sihvonen myhäilee.
KONKARI PADASJOELLA
Metallityön konkari Sihvonen sai myös Padasjoen Metallissa asiallisen vastaanoton. Ei siis muuta kuin asentajan ammattinimikkeellä työn syrjään kiinni.
– Kun vieraaseen paikkaan menee, niin onhan siinä se, että aluksi ei tahdo löytää juuri mitään. Hyvä jos itsensä isosta hallista. Käsikoneet ja kaikki vehkeet olivat täysin erilaisia. Siinä sai vähän aikaa katsella, että jaa, tällainen tapaus.
– Työnohjausta ei isommin ollut, mutta jos en muuta ole oppinut niin sen, että kehtaan kysyä ilman, että tunnen itseni tyhmäksi, kun en jotain tiedä.
– Sellaista se on työvuosien aikana ollut aikaisemminkin. Itse oppimista ilman koulutusta. Esimerkiksi levyhommissa levytyskuvan ja kappaleen taivutteleminen oikeaan mittaan loksahti aika äkkiä kohdalleen. Sitten se on helppoa, kun sen kerran tajuaa.
Sihvonen otti uudet tehtävät nopeasti haltuun. Häneltä sujuvat yhtä lailla asennus- ja huoltotyöt kuin sorvin ja jyrsinkoneen käyttö ja sahauskin. Osaaminen johti tarjoukseen siirtyä talon kirjoille.
– Sanoin, että tulen, jos saan täydet lomaoikeudet. Neuvottelimme, mutta sopimusta ei syntynyt. En viitsi joka vuosi olla ilman lomia ja lomaltapaluurahoja. Ei siinä ole mitään järkeä.
– Pysyin Killan kirjoilla. Sen kautta minulla on täydet lomat ja parempi työterveyshuolto kuin Padasjoen Metallissa olisi. Liikuntasetelitkin tulevat kerran kuukaudessa. Nuo jutut ovat toimineet Killassa älyttömän hyvin. Se oli yllätys. Tuntuu, että ne pitävät työntekijöistään kiinni.
”Kai se on työmarkkinoilla jonkinlainen etu, että on tehnyt monen tyyppistä työtä”, Pentti Sihvonen pohtii.
PAINEISTA RIISUTTU PALKKATYÖ
Sihvonen olisi päässyt eläkkeelle viime joulukuussa, jos olisi halunnut. Hän kuitenkin jatkoi työntekoa Padasjoen Metallissa.
– Työn tekeminen on loppujen lopuksi ihan kivaa. En kai mä tätä muuten tekisi. Siitä yllätyin itsekin, että on ihan eri fiilinki, kun se on vapaaehtoista. Teen kaiken mahdollisimman hyvin, mutta paineita ei ole, eikä hermoilla tarvitse.
– On vaan jotenkin sellainen rento olo. Ei tarvitse elää puun ja kuoren välissä. Tietää, että jos rupeaa jollain tavalla ottamaan päähän, niin voi sanoa, että eiköhän tämä ollut tässä.
Sihvosen työsopimus voidaan päättää kahden viikon irtisanomisajalla molemmin puolin.
– Killasta ovat kuitenkin sanoneet, että töitä riittää. Jos ei Padasjoen Metallissa, niin sitten jossain muualla. Siinä mielessä työuran jatkuminen tuntuu olevan koko lailla omissa käsissä.
Padasjoen Metallilla on toimipisteet Padasjoella ja Lahdessa.
– Padasjoessa ei ole kannaltani muuta vikaa kuin 57 kilometrin etäisyys kotoa. Siellä on ihan lupsakat hommat. Mitään ei tarvitse itse nostaa, kun osat voi laittaa nosturilla paikoilleen. Välillä olen työskennellyt myös Lahden toimipisteessä. Se on töiden ja matkojen puolesta passeli paikka.
PALKKATYÖTÄ PAINEIDEN KERA
Sihvonen aloitti työuransa vuonna 1975. Hän valmistui asentajakoneistajaksi Lahden ammattikoulusta ja sai heti vakituisen työpaikan elintarviketeollisuudelle koneita valmistaneesta Kujanen Oy:stä.
– Kujanen oli ihan mukava työpaikka, mutta siinä näki, miten vaikeaksi yrityksen kasvattaminen voi muodostua. Investointeja tehtiin, mutta rahat eivät tilauskannan vaihdellessa ilmeisesti riittäneet satsauksen läpiviemiseen. Ennakoin tilanteen, ja ehdin pois pari vuotta ennen kuin se meni nurin.
Sihvonen siirtyi Insinööritoimisto Hurskaisen palvelukseen helmikuussa 1988. Siellä hän teki kaikkia muita metallitöitä paitsi hitsausta. Vuosien vieriessä työtehtäviin sisältyivät asennus, koneistus, levytyöt, särmäys, kanttaus ja lävistys.
– Valmistimme pakkauskoneita. Suurimmat menivät IKEAlle huonekalujen pakkaamista varten. Pienemmillä pakattiin esimerkiksi hedelmiä ja vihanneksia pahvilaatikoihin. Materiaalina käytimme ruostumatonta terästä ja alumiinia, kun Kujasella käytettiin pääasiassa mustaa rautaa.
Yritys kävi läpi omistajamuutoksia. Sihvosen puheessa vilahtelevat Tampella, Enso ja JOT.
– Omistajapohja vaihtui, henkilöstön määrä vaihteli, mutta muutokset eivät tuntuneet tuotannossa juuri mitenkään. Hommat pyörivät samalla tavalla koko ajan.
Kuluvan vuosikymmen puolivälin jälkeen yritys alkoi lomauttaa väkeä. Sihvosen mukaan tavoitteena oli saada työntekijät irtisanoutumaan, jotta yritys säästäisi palkkakuluissa. Tuotantoa alettiin myös siirtää toiselle paikkakunnalle, mistä tarjottiin palkollisille komennustöitä.
– Työreissut olisivat kestäneet 3–4 viikkoa putkeen. Väittivät, että vaihtoehtoa ei ole. Vastasin, että aina on vaihtoehto. Sanoin itseni irti 30 työvuoden jälkeen. On parempi lähteä kuin menettää hermonsa tilanteessa, jossa tulevaisuutta ei tavallaan ollut nähtävissä.
”Työnantajat ottivat minut yli kuusikymppisenä työnhakijana asiallisesti vastaan”, Pentti Sihvonen kertoo.
TURHIA KÄRHÄMIÄ
Sihvonen on toiminut työurallaan parinkymmenen vuoden ajan luottamusmiehenä. Hänen mukaansa asioista pystytään sopimaan, kunhan lähtökohdat ovat kunnossa.
– Työnantaja saa parhaan lopputuloksen, kun pitää työntekijät tyytyväisinä. Joustaminenkin toimii, kun se on molemminpuolista. Jos menet pyytämään vapaapäivää, ja vastaus on, että kyllähän se käy, niin sitten kun työnantaja vuorostaan kysyy, että voitko tehdä pidempää päivää, että saadaan tilaukset valmiiksi, niin kyllähän sekin käy.
– Jos jousto rupeaa olemaan vain toiseen suuntaan, niin sehän ei pitkään pelaa, tai jos toinen rupeaa vetämään tiukkaa linjaa, niin sitten vetää toinenkin. Niin se vaan menee, halusi sen uskoa tai ei.
Sihvosen mukaan suurin osa työelämän kärhämistä on turhia siksi, että ongelmat liittyvät usein asenteisiin eivätkä asioihin.
– Luottamusmiehen tehtävä on loppujen lopuksi aika helppo hoitaa, kun ei yritä pelata pelejä tai juonia ja kun toimii rauhallisesti, vaikka vastapuoli vähän kimpoilisi. Jos molemmin puolin pysytään asialinjalla, eikä ruveta halkomaan pilkkuja, niin se menee ihan hyvin.
– Kunhan ymmärtää, että pykälät ja ohjeet ovat olemassa, niin riitaa on oikeastaan vaikea saada aikaiseksi, Sihvonen toteaa.
TYÖSSÄ ELÄKEIKÄISENÄ
Mitä pidempään työskentee ja myöhentää eläkkeelle siirtymistä, sitä suuremman työeläkkeen saa. Jos eläkettä ei ota maksuun heti vanhuuseläkeiän alarajalla, saa eläkkeeseensä 0,4 % lykkäyskorotuksen jokaiselta kuukaudelta. Korotus koskee koko työuran aikaista eläkekertymää, joka on ansaittu vanhuuseläkkeen alkamista edeltävän kuukauden loppuun mennessä.
Lykkäyskorotus ei ole sidoksissa työntekoon – sen saa riippumatta siitä, työskenteleekö alimman vanhuuseläkeiän jälkeen vai ei. Jos työskentelet, sinulle kertyy lisäksi työstä 1,5 % uutta työeläkettä ylimpään eläkeikään asti.
Vanhuus- ja työkyvyttömyyseläkkeellä tehty työ ei vaikuta maksussa olevan vanhuuseläkkeen suuruuteen, mutta kasvattaa tulevaa eläkettä 1,5 % palkasta ylimpään eläkeikään asti (68 vuotta). Uusi eläke kertyy ansiotuloista, joita ovat kaikki saadut veronalaiset tulot, kuten erilaiset palkan lisät ja lomaraha.
Ansiotulot saattavat vaikuttaa ennen eläkkeelle jäämistä ansaittuun eläkkeeseen. Riippuu siitä, millä eläkkeellä on. Vanhuuseläkkeellä tai osittaisella vanhuuseläkkeellä voi tehdä töitä niin paljon kuin haluaa. Myös perhe-eläkkeen rinnalla saa työskennellä rajoituksetta. Työkyvyttömyys-, työura- ja osa-aikaeläkkeessä työn ja ansioiden määrää on sen sijaan rajoitettu.
Jos tekee töitä vanhuuseläkkeen rinnalla, nykyisen työsuhteen tulee päättyä ja on solmittava uusi työsopimus. Saman työnantajan palveluksessa jatkettaessa työsuhteen ehtojen pitää muuttua, on esimerkiksi siirryttävä kokoaikatyöstä osa-aikatyöhön.
Osittaisen vanhuuseläkkeen rinnalla voi jatkaa töissä entiseen tapaan. Palkka ei vaikuta osittaisen vanhuuseläkkeen suuruuteen, mutta tulevaa eläkettä se kasvattaa ylimpään vanhuuseläkeikään asti.
Kun jää täysipäiväiseksi eläkeläiseksi, on aika hakea eläkettä uudelleen. Vanhan eläkkeen lisäksi tililleen saa eläkkeen, jonka ansaitsi tehdessään töitä eläkkeellä ollessaan. Jos töitä teki vanhuuseläkkeen rinnalla, voi saada uutta eläkettä täytettyään 68 vuotta. Jos teki töitä työkyvyttömyyseläkkeen rinnalla, alkaa saada uutta eläkettä kun täyttää vanhuuseläkeiän tai kun työsuhde myöhemmin päättyy.
Eläketuloa verotetaan kuten palkkatuloa. Lopullisen veroprosentin ratkaisee se, kuinka paljon on kalenterivuoden aikana eläketuloa ja palkkatuloa yhteensä, ja niihin liittyviä vähennyksiä. Kannattaa hankkia kaksi verokorttia, sekä eläketuloa että palkkatuloa varten, jotta maksaisi koko ajan oikean määrän veroa.
Käytännön kokemukset osoittavat, että työaikaa voidaan lyhentää tavalla, joka hyödyttää myös työnantajia.
KUVA YLLÄ: KWH Pipen kuuden tunnin malli on ehkä tunnetuin suomalaisista työajan lyhennyskokeiluista. Malli oli elävää elämää vuodet 1996–2012. Mallin isä oli tehtaan tuolloinen pääluottamusmies Roger Svanfors (kuva vuodelta 2011).
KWH Pipen muoviputkitehdas Vaasassa käynnisti vuonna 1996 kuuden tunnin työaikakokeilun, josta tuli suuri menestys. Tuottavuus nousi vauhdilla, jopa dramaattisesti ja sairaspoissaolot vähenivät vieläkin dramaattisemmin.
Työntekijöiden aloitteesta syntynyt kokeilu muuttui pysyväksi järjestelyksi ja siitä luovuttiin vasta muoviputkiteollisuuden suuren rakennemuutoksen yhteydessä runsaat viisi vuotta sitten, jolloin KWH ja alan toinen suuri toimija Uponor löivät hynttyyt yhteen.
PALKKAA ALENTAMATTA
KWH:n tehdas oli kokeilun käynnistyessä iso työpaikka, väkeä oli yli 300. Kokeiluun lähti mukaan noin 30 työntekijää. Normaalista vuorokaudessa kolmen kahdeksan tunnin työvuoron työaikamuodosta siirryttiin neljän kuuden tunnin työvuoron malliin – palkkaa alentamatta.
Eli yksilötasolla 40 tunnin viikkotyöajasta siirryttiin 30-tuntiseen. Pekkasista luovuttiin ja samoin kahvitauoista. Kahvia kyllä sai juoda, jos se ei häirinnyt tuotantoa.
Tehdasta olivat vaivanneet sairaspoissaolot, ne olivat yhdeksän prosentin luokkaa. Poissaolot saatiin hyvin nopeasti painumaan kolmeen prosenttiin.
– Tuottavuuden nousu oli huomattava. Olimme jopa yllättyneitä. Muistan, että kahden vuoden kuluttua kokeilun käynnistymisestä oli 28 prosenttia halvempaa tehdä kilo muoviputkea, kertoo tehtaan työntekijöiden tuolloinen pääluottamusmies Roger Svanfors.
Kokeilu oli suurelta osin hänen vuosia kestäneiden ponnistelujensa tulos. Ensin piti puhua oma porukka lyhennyksen taakse, sitten yrityksen johto – kumpikaan ei ollut helppo tehtävä.
Svanfors painottaa, että oli ehdottoman tärkeää, että molemmat osapuolet hyötyvät kouriintuntuvasti työajan lyhentämisestä.
EI MITÄÄN HYVÄNTEKEVÄISYYTTÄ
– Ja oli myös hyvin tärkeää, että palkkajärjestelmä tuki tuottavuuden kasvua. Eihän työ ja työn tarjoaminen mitään hyväntekeväisyyttä ole. Siten pelin henki oli, että jos tehdään sutta, niin palkka oli huono. Jos tehtiin nopeasti ja hyvää, palkka oli huomattavasti parempi. Myös työntekijät olivat tämän periaatteen takana. Ja lisäksi esimerkiksi ikälisä nousi joka vuosi, ilman takarajaa. Sillä pyrittiin kokemuksen ja ammattitaidon nostamiseen. Tässäkin onnistuttiin. Lyhyen työajan tekijät olivat niin tyytyväisiä, että eivät hakeutuneet muualle töihin, Svanfors muistelee.
KWH:n kuuden tunnin malli on ehkä tunnetuin suomalaisista työajan lyhennyskokeiluista. Malli herätti valtakunnallista huomiota siinä vaiheessa, kun 1990-luvun lama alkoi kaatua päälle ja satoja tuhansia jäi työtä vaille. KWH:n lisäksi ainakin Orthexilla ja Nokian Renkailla kokeiltiin tuolloin kuusituntisia. Tulokset olivat kautta linjan myönteisiä. Tälläkin hetkellä kuusituntisia työpäiviä on käytössä eräillä teollisuuden työpaikoilla.
LUOTTAMUSMIESTEN PITÄISI OLLA ALOITTEELLISEMPIA
Mutta miksi kokeilut eivät kuitenkaan koskaan laajentuneet todella merkittäväksi ilmiöksi?
– Siihen on monia syitä. Kemianalalla työantajaliitto jarrutti koko ajan. He tietysti pelkäsivät, että työaika lähtee lyhenemään hallitsemattomasti. Yritysjohtajat olivat varovaisia, heidän oli vaikea uskoa saavutettuja hyötyjä. Ja hehän pelkäävät toisiansa – ehkä pelkäsivät sitäkin, että naapurifirmassa nauretaan, jos liian rohkeita kokeiluja tehdään.
– Ja pakko sanoa, että luottamusmiesten osaaminen ja rohkeus eivät ole olleet riittävällä tasolla. Hehän ovat tottuneet odottamaan työantajan ehdotuksia, joihin sitten vastataan kyllä tai ei. Jolloin on usein liian myöhäistä vaikuttaa. Rohkeus tehdä omia avauksia puuttui ja taitaa puuttua vieläkin, Svanfors miettii.
UTOPIA EI VÄLTTÄMÄTTÄ OLE UTOPIA
Työajan lyhentäminen nousi pitkästä aikaa julkiseen keskusteluun muutamia päiviä sitten, kun liikenne- ja viestintäministeri Sanna Marin (sd.) kysyi, eikö seuraava tavoite Suomessa voisi olla neljän päivän työviikko ja kuuden tunnin työpäivä.
– Onko se kahdeksan tuntia se lopullinen totuus? Minun mielestäni ihmiset ansaitsevat enemmän aikaa perheittensä, läheistensä, harrastusten ja sivistyksen parissa. Tämä voisi olla se seuraava askel meille työelämässä, Marin esitti luonnehtien pohdintojaan tulevaisuuden utopiaksi.
Roger Svanfors suhtautuu ministerin aloitteeseen myönteisesti. Häntä kuitenkin harmittaa syntyneen keskustelun asiantuntemattomuus.
– Puuttuu ymmärrys työpaikkojen arjesta ja käytännöistä. Ei esimerkiksi osata ajatella, miten tärkeä yhteys työajalla ja palkkausjärjestelmällä on. KWH:n kokemukset osoittavat kuitenkin yksiselitteisesti, ettei työajan lyhentäminen ole utopiaa.
Tällä hetkellä teollisuuden yksi ongelmista on pitkään varsin tasaisena jatkuneen tuottavuuden kasvun hiipuminen. Sille ei oikein ole löydetty selitystä. Roger Svanfors uskoo, että kuuden tunnin työaikamalli olisi lääke tähänkin tautiin.
