Harmaa talous rapauttaa metsäalaa

Työn ulkoistus on tuonut metsiin paisuvan harmaan talouden. Työntekijät tekevät töitä nälkäpalkalla. Velvoitteensa hoitavat yrittäjät joutuvat ahdinkoon.

Yli 35 vuotta UPM:n metsurina työskennelleen Lasse Vertasen mukaan harmaa talous yleistyi metsissä, kun isot metsäfirmat lakkasivat palkkaamasta työntekijöitä ja rupesivat ulkoistamaan urakoitaan.

Töiden siirtoa alihankkijoille tehdään kiihtyvällä vauhdilla.

– Kaikki metsäteollisuusyritykset, Metsähallitus ja osa metsänhoitoyhdistyksistä käyttävät alihankintaa ja ulkopuolista työvoimaa. Osassa hankintaketjut ovat pitempiä ja osassa lyhempiä.

Yleinen käytäntö on se, että urakoitsijaksi valikoituu halvimman tarjouksen tehnyt. Vertasen mukaan urakoita menee toimijoille, jotka hintakilpailukykyä kohentaakseen laiminlyövät yhteiskuntavelvoitteensa, mukaan lukien yleissitovan työehtosopimuksen mukaisen palkanmaksun. Rehellisten, velvoitteensa hoitavien yritysten on kilpailussa vaikeaa, jos ei mahdotonta pärjätä.

Teollisuusliiton hallituksen jäsen Vertanen seuraa metsätöitä aitiopaikalta. Hän toimii UPM Silvesta Oy:n pohjoisen alueen luottamusmiehenä. Hän on työntekijöiden edustaja metsäsertifiointitoimikunnassa, jonka tehtävänä on valvoa, että metsätöitä tehdään kestävällä tavalla.

Suomen laaja metsä on vaikea paikka valvottavaksi. Työkohteet ovat lyhytaikaisia. Työvoima vaihtaa nopeasti paikkaa, ja jos asiat eivät ole kunnossa kun valvoja tulee, joukko pakenee vikkelästi metsän suojaan.

Vertasen mukaan valvontaviranomaiset tekevät parhaansa, mutta nykyinen lainsäädäntö ei anna mahdollisuuksia viranomaisten tehokkaaseen toimintaan.

– Ulkoistuksen synnyttämästä harmaasta taloudesta on tullut itseään ruokkiva noidankehä. Karkea arvio on, että käsin tehtävästä metsänhoitotyöstä vähintään neljännes, mahdollisesti jopa puolet on sellaista, joka ei täytä kestävän toiminnan kriteerejä.

Tietämättömiä ja järjestäytymättömiä ihmisiä käytetään metsätyössä häikäilemättömästi hyväksi, metsuri ja luottamusmies Lasse Vertanen sanoo.

PUHDAS JULKISIVU, RAADOLLINEN METSÄ

Vertasen mukaan isojen metsäyhtiöiden omassa toiminnassa ei harmaata taloutta esiinny. Palkat maksetaan ajallaan ja homma toimii.

– Yhtiöt täyttävät pinoittain planketteja ja osoittavat erilaisissa laatujärjestelmissä mukana olollaan, että ne noudattavat niitä ja näitä kriteerejä. Sitten ne pyytävät alihankkijoilta tarjouksia. Isojen yritysten yhteiskuntavastuu päättyy siihen, kun alihankintasopimus on tehty.

– Urakanantajat sanovat, että heillä ei ole mitään oikeutta mennä tutkimaan, maksavatko alihankkijat palkkoja.

Vertasen mukaan metsien harmaan talouden mahdollisti ulkomaisen työvoiman tulo markkinoille aluksi Baltiasta ja Puolasta.

– Ulkomaisen työvoiman käyttö on häikäilemätöntä. Heille maksetaan mitä sattuu ja voi olla, että peritään takaisinkin jotakin. Metsissä pätevät kaikki samat harmaan talouden systeemit kuin rakennustyömailla. EU-maiden ulkopuolelta tulee väkeä, joilla kaikilla ei ole edes työlupia Suomeen.

IHMISTEN HYVÄKSIKÄYTTÖÄ

Ulkomaisten työntekijöiden lisäksi harmailla markkinoilla käytetään kotimaista työvoimaa.

– On paikallisia yrityksiä, jotka käyttävät kausityövoimaa ja sellaisia ihmisiä, jotka ovat työmarkkinoilla huonossa asemassa: heikolla ammattitaidolla varustettuja, tietämättömiä ja järjestäytymättömiä.

– Siellä on sukulaisia ja naapureita mukana. Osaa pidetään töissä säälistä. Käsittämätöntä on, että ihmiset alistuvat sellaisiin ehtoihin.

Velvoitteitaan laiminlyövien yrittäjien toimintatavat ovat monet. Työntekijöiden palkat maksetaan puutteellisesti. Yleistä Vertasen mukaan on se, että kulkemiskorvauksia eli työntekijän kilometrejä työmaalle ja sieltä pois ei makseta lainkaan. Toisinaan palkka maksetaan sahakorvauksena ja toisinaan pimeästi setelirahalla.

Yleistynyt ilmiö on myös se, että työntekijöitä painostetaan firman alihankintaa tekeviksi yrittäjiksi vasten tahtoaan ulkoistamalla työ.

– Näennäisyrittäjyys on yksi yhteiskuntavelvoitteiden järjestelemismuotoja. Sekin aiheuttaa kestävyysvajetta, Vertanen mainitsee.

KÄRÄHTÄNEET FIRMAT VAIHTAVAT NIMEÄ

Harmaan talouden kuvioon kuuluu, että itse teosta kiinni jääneet firmat lopettavat toimintansa ja jatkavat uudella nimellä.

– Jos ne narahtavat ja jäävät kiinni tai verottaja käy niiden kimppuun, niin samat henkilöt perustavat uuden firman tai joku muu perustaa sen heidän puolestaan, mutta käytännössä samat yrittäjät hyötyvät.

– He palaavat aina uudella nimellä. Meillä ei liene yhtäkään pientä 10 vuotta vanhaa metsäpalveluyritystä, jossa olisi vakituisina työntekijöinä samat työntekijät kuin toiminnan alussa.

Vertasen mielestä harmaa talous on kohtalokasta metsätalouden kehitykselle ja sen maineelle.

– Kun tehokkuutta tavoitellaan yhteiskuntavelvoitteiden laiminlyönnillä, siellä eivät pärjää enää muut kuin ne, jotka laiminlyövät yhteiskuntavelvoitteita. Se johtaa siihen, että ala ei kehity. Se ei pärjää mitenkään kilpailussa laadukkaasta työvoimasta.

”Hoitamattomia taimikoita oli pari vuotta sitten 750 000 hehtaaria ja koko ajan ala kasvaa. Työtä metsässä riittää”, sanoo Lasse Vertanen. Kuvan taimikko on asianmukaisesti hoidettu.

METSÄTALOUS SAHAA OMAA OKSAANSA

– Kukapa sellaiselle alalle tulee pitemmäksi aikaa, jossa ei ole edellytyksiä kohtuulliseen palkkatasoon, kohtuulliseen eläketasoon ja turvallisiin työolosuhteisiin?

Vertasen mielestä harmaan talouden sallimalla metsätalous tuhoaa itse omat mahdollisuutensa.

– Suorittavasta työstä saatu säästö valuu siihen, että työn laatu on huonompaa, sitä täytyy valvoa enemmän, ala ei kehity ja sen maine heikkenee, jonka jälkeen sen hyväksyttävyys yhteiskunnassa laskee. Tähän noidankehään metsänhoitoala on jo vajonnut.

Metsissä on Vertasen mukaan runsaasti työtä, jota tekemällä pitäisi turvata tulevien aikojen menestys.

– Suomessa on pian miljoona hehtaaria myöhässä olevia taimikonhoitoja. Työtä on kovasti ja sitä pitäisi tehdä. Mutta hyvä metsänhoito kompastuu tämmöiseen asiaan.

KORJAUSLIIKE VÄLTTÄMÄTÖN

Vertanen pitää harmaata taloutta siinä määrin veropohjaa kaventavana, työllisyyttä huonontavana, ostovoimaa heikentävänä ja yhteiskuntaa alas ajavana ilmiönä, että korjausliike on pakko tehdä.

– Se tapahtuu, kun tarpeeksi iso kansanosa näkee korjauksen tarpeen. Tarvitaan riittävä paine isoille urakanantajille, että työ teetetään sillä tavoin organisoidusti, että se on laillista, ja tehokkuutta haetaan oikealla tavalla. Se on varmaa, että ilman ulkoista pakkoa suuret toimijat eivät lähde puuttumaan asiaan.

– Kun ulkoistaminen on perusongelma harmaassa taloudessa, pitää kysyä, miten se voi lisätä metsänhoitotuotteen ostajalle tuottavuutta, kun työ myydään useampaan kertaan.

– Tässä ei voi olla muuta takana kuin se, että lyödään jotakin laimin, eikä se voi olla muu kuin työntekijän ja yhteiskunnan oikeudet ja työn huonon laadun kautta metsänomistajan oikeudet. Tämä on järjestelmä, jolla häivytetään vastuu.

Vertasen mielestä ratkaisu harmaaseen talouteen olisi täydellinen tilaajavastuu.

– Homma voisi toimia, jos laki olisi sellainen, että mikäli alihankkija laiminlyö toiminnoissaan yhteiskuntavelvoitteita, tilaaja maksaa.

Vertanen on vakuuttunut, että harmaa talous ja velvoitteiden laiminlyönti päättyvät sillä hetkellä, kun isot urakanantajat haluavat sen loppuvan.

– Isot toimijat saavat kaiken muunkin minkä ne haluavat. Ne määrittelevät pitkälti puun hinnan ja sen, minkälaisia laatuvaatimuksia metsätyössä on. Yhteiskunnalta ne saavat, mitä haluavat kaavoituksessa ja tiestöt. Jos niillä olisi yhteiskuntamoraalia, harmaa talous loppuisi siihen päivään!

METSÄHALLITUSLAKI AVASI KÄYTÄVÄN

Suomen suurin metsänomistaja on valtio. Sen metsien hoidosta vastaa Metsähallitus, jonka metsätalousliiketoiminta siirrettiin huhtikuussa 2016 valtion omistaman osakeyhtiön Metsätalous Oy:n haltuun.

Metsähallituksen työsuojeluvaltuutetun ja Teollisuusliiton hallituksen jäsenen Reijo Kontisen mukaan harmaa talous Metsähallituksen ulkoistamissa urakoissa lähti liikkeelle tai se lisääntyi merkittävästi sen jälkeen, kun osakeyhtiö aloitti toimintansa.

– Metsähallituslaki uudistui niin, että työllistämisvelvoitetta ei enää ole siinä muodossa kuin se oli aikaisemmin. Se mahdollisti työnantajaa käyttämään hankintayrityksiä. Metsätalous määritteli yhtiön linjan johtajan suulla niin, että jatkossa tullaan käyttämään ulkomaisia yrityksiä ja työntekijöitä.

Uudistus johti Kontisen mukaan ulkomaisen työvoiman tuloon työmaille taimikon hoitoon ja istutuksiin. Samalla Metsähallituksen omiin metsureihin kohdistettiin toistuvia kolmen kuukauden lomautuksia, jollainen on parhaillaankin käynnissä.

KIINNI JÄÄMINEN EI PELOTA

Kontisen arvion mukaan harmaa talous on metsätyömailla laajaa.

– Se pääsee laajenemaan sen takia, että valvonta on heikkoa. Jos vertaa teollisuuteen ja rakennusteollisuuteen, joissa niissäkin valvonta tuottaa ongelmia, metsätaloudessa tilanne on vielä hankalampi, koska työpaikat ovat hajallaan metsässä.

– Työnantaja sanoo, että sopimusta tehdessä he selvittävät yrittäjien taustat. Yrittäjän ei tarvitse kuitenkaan kuin panna raksi ruutuun, että hän noudattaa metsäalan työehtosopimusta. Sitä, että hän toimii niin kuin lupaa, ei käytännössä valvo kukaan. Aluehallintoviranomaisilla ei ole tehokkaaseen valvontaan riittäviä resursseja.

Metsähallitus on saanut tilaajavastuulain rikkomisesta kaksi tuomiota. Toisessa tapauksessa töissä oli työntekijöitä, joita urakoitsija ei ollut ilmoittanut. Sakko oli korkeimman hallinto-oikeuden vahvistamana 10 000 euroa.

Kontisen mukaan valvonnan vähäisyydestä johtuen kiinnijäämisriski on hyvin pieni.

– Myös sanktiot ovat niin pienet suhteessa hyötyyn, että kannattaa aina maksaa sanktio, koska hyöty on paljon suurempi.

VALTION URAKOISSA KÄRSIJÄNÄ VALTIO

Kontisen mukaan metsien harmaassa taloudessa käytetään hyväksi lähinnä Baltiasta tulevia yrittäjiä ja työntekijöitä.

– Siinä ongelmaksi on tullut, ettei töistä makseta tessin mukaisia palkkoja, ja verot, jotka kuuluisivat valtiolle, jäävät hoitamatta. Kaikki Suomeen tuleva työvoima ei ole ammattitaitoista. Meillä on tiedossa kohteita, joissa on käsitelty taimikoita tavalla, jotka eivät enää täytä metsälain edellytyksiä.

Kontinen ihmettelee, että valtion firma on lähtenyt tälle tielle.

– Se piiloutuu omistajaohjauksen taakse. En usko, että omistajaohjausministeriöt – maa- ja metsätalousministeriö, valtiovarainministeriö ja ympäristöministeriö – ovat Metsähallitusta kehottaneet tämmöiseen toimintaan. Kyllä se on kotikutoista puuhastelua.

OUTOJA ASIOITA TAPAHTUU

Metsähallituksen tuore pääluottamusmies Satu Saarelainen törmäsi eteläsuomalaisessa metsässä erikoiseen tapahtumaan.

– Tein toiminnan laadun mittauksia ulkomaisen yrittäjän alueella. Kun työntekijät tajusivat, että ihminen on tulossa vastaan, he juoksivat metsään. En tiedä, miksi näin tekivät. Erikoista toimintaa.

Harmaan talouden ehkäisemiseksi Saarelainen toivoo, että metsäalan työntekijöille tulisi veronumero ja kortti rakennusalan tapaan.

– Metsässä pystyy olemaan hyvin piilossa, jos on annettu ohje, että ”ihmisten lähestyessä poistu paikalta”. Mitenkä silloin otat kiinni? Kortillisella ihmisellä ei olisi mitään syytä lähteä juoksemaan mihinkään suuntaan. Jos viranomaiset haluaisivat tehdä tarkastuksen, niin heillekin se olisi helpompaa.

MIKSI SUOMALAINEN HÄVIÄÄ KILPAILUSSA?

Saarelainen sanoo pohtineensa, miksi suomalaiset yritykset eivät enää pärjää metsäurakoiden tarjouskilpailuissa.

– Jos yrittäjä maksaa tuntipalkat ja normaalikulut työntekijästä, niin miten kotimaiset työntekijät olisivat niin paljon huonompia työntekijöitä, ettei heitä kannata pitää?

Saarelainen asuu Rautavaaralla, Suomen köyhimpiin kuuluvassa kunnassa, johon maksetaan eniten Kansaneläkelaitoksen tukia. Paikallisesti kunnan oman työvoiman korvautuminen ulkomailta tulevilla keikkatyöntekijöillä on kipeä asia.

– Ne tulevat tekemään sen työn, joka olisi paikallistenkin tehtävissä. Tämä on koko Suomea koskeva asia. Metsätyötä on juuri pienissä asutuskeskuksissa, kuten Rautavaaralla, jossa ei ole muuta kuin metsää ympärillä. Se on luontainen tapa työllistää paikallisia ihmisiä. Mutta paikalliset eivät työllisty, kun sinne tulevat ihmiset, jotka eivät pelaa samoilla pelimerkeillä.

Kunnan oma työvoima korvataan ulkomaisilla keikkatyöntekijöillä ja paikalliset elävät Kelan tuilla, harmittelee Rautavaaralla asuva Metsähallituksen metsureiden pääluottamusmies Satu Saarelainen.

Vastuu katoaa metsään

Teollisuusliiton sopimusasiantuntija Jari Sirviö nimeää harmaan talouden syöväksi, joka tappaa terveen yrittäjyyden.

Metsä työpaikkana on laaja ja kaksijakoinen.

– Voi olla, että toisella puolen tietä työskentelevät työntekijät, joilla työsuojeluvaltuutettu katsoo, että kaikki asiat ovat kunnossa. Mutta tien toisella puolen toimii ulkomaalainen urakoitsija, jota ei valvo kukaan, paitsi työsuojelutarkastaja, jos tämä haluaa tehdä tarkastuksen, kertoo Sirviö.

– Huolestuttava asia on työsuojelutarkastajiin ja työsuojeluhallintoon kohdistuvat määrärahojen leikkaukset. Uhkana on, että toiminta varsinkin metsänhoitopuolella villiintyy niin, että se tappaa vähäisenkin terveen yrittäjyyden Suomesta.

Sirviön mukaan aluehallintoviraston tarkastuskertomukset ovat tuoneet näyttöä siitä, että joukko yrittäjiä toimii omilla pelisäännöillään: maksetut tuntipalkat eivät ole lähelläkään työehtosopimuksen mukaista palkkaa. Osa yrityksistä ei myöskään maksa arvonlisäveroa Suomeen.

Tästä seuraa, että yritykset, jotka maksavat veronsa ja noudattavat yleissitovia työehtosopimuksia, eivät voi pärjätä tarjouskilpailuissa.

TEKIJÄLLE JÄÄ VAIN MURUT

Sirviön mukaan metsien harmaalle taloudelle tyypillistä on, että yritys on rekisteröity ulkomaille ja sen toiminta on ketjutettu.

– Alennetusta taksastakin välistä vetäjiä on kaksi tai kolme ennen kuin virolainen henkilöyrittäjä tulee tekemään istutustyötä Suomeen.

Kun hän on saanut savottansa tehtyä, apajalle tulee lisää jakajia.

– Saamani tiedon mukaan Virossa tapahtuu vielä perintää. Siellä ollaan satamassa vastassa ja peritään Suomessa olevilta työntekijöiltä jotain ”vakuutusmaksuja” ja muita maksuja. Ne maksetaan suoraan käteen. Siihen saattaa liittyä rikollista toimintaa, johon varmasti poliisi on paras henkilö puuttumaan.

Urakan hinta katoaa ketjuun, ja henkilöyrittäjälle jää vain murut. Pahimmillaan toiminta metsässä saa Sirviön mukaan orjamarkkinoiden piirteitä.

ULKOMAISTA TYÖTÄ ALEHINNALLA

Miten laajaa velvoitteita kiertävien yritysten metsissä harjoittama harmaa talous on?

– Joku on sanonut, että on siellä joukossa terveitäkin toimijoita. Tiedon saanti asiasta on hirvittävän vaikeaa. Arvioisin, että puolessa ulkomaalaisten tekemissä taimikonhoitourakoissa ei noudateta työehtosopimuksia. Se on erittäin varovainen arvio.

– Velvoitteiden kierto koskee myös suomalaistaustaisia yrittäjiä. Mutta heillä on aina arvonlisävelvollisuus, ja sitä kautta verottaja tarkkailee heidän toimintaansa. Ulkomaille rekisteröityjä yrityksiä ei valvo kukaan.

Sirviön mukaan tilaajavastuulain perusteella työntekijöitten edustajilla on oikeus saada tietoa pääurakoitsijan aliurakoitsijoista. Jotta valvonta olisi käytännössä mahdollista, lakia tulisi Sirviön mielestä päivittää niin, että pääurakoitsijan henkilöstön ja liiton edustajilla olisi tarkastusoikeus myös metsässä.

Hakkuuta alle kolmen euron tuntipalkalla

Aluehallintoviraston tarkastuskertomukset kertovat työntekijöiden räikeästä hyväksikäytöstä. Suomalainen nimeä jo kertaalleen vaihtanut palveluyritys vuokrasi virolaiselta yritykseltä ukrainalaisia työntekijöitä, joilla oli Puolan viisumit, mutta ei oleskelulupaa eikä työnteko-oikeutta Suomessa.

Firman palveluksessa vuokratyöntekijä ansaitsi Suomessa kolmen kuukauden työstä alle 1 500 euroa. Pääosa työstä, 420 tuntia, oli energiapuunhakkuuta urakkapalkalla, joka tuotti tekijälle 1 148 euroa.

Urakkatyössä työntekijän sahakorvaukselliseksi palkaksi muodostui 2,73 euroa tunnissa. Palkka ei kattanut edes oman sahan ylläpitokuluja, joten käytännössä tekijä maksoi omasta pussistaan siitä, että sai olla töissä.

Jos palkka olisi maksettu asianmukaisesti, sen olisi pitänyt olla sahakorvauksineen ja urakkalisineen vähintään 15,2 euroa tunnilta.

TYÖTÄ KELVOTTOMILLA TYÖEHDOILLA

Toisessa aluehallintoviraston tarkastuksessa kävi ilmi, että palveluyritys maksoi pienempiä palkkoja kuin mitä metsäalan työehtosopimus edellytti.

Työnantaja laiminlöi työntekijöiden kulkemiskorvausten maksamisen. Työajan lyhennysvapaita, niin sanottuja pekkasia, ei työntekijöille myönnetty eikä korvattu. Myös työterveydenhuolto oli retuperällä.

Yritys joutui ammattiliiton hakusaartoon, jonka seurauksena se alkoi maksaa metsurien saatavia.

 

KERRO HARMAASTA TALOUDESTA

Onko sinulla tietoa tai kokemuksia harmaasta taloudesta teollisuusaloilla? Kerro meille, teemme aiheesta lisää juttua. Voit lähettää sähköpostia tekija(at)teollisuusliitto.fi (viestin aiheeksi ”Harmaa talous”) tai kirjepostia Tekijä-lehti, Teollisuusliitto, PL 107, 00531 Helsinki. Liitä mukaan nimesi ja yhteystietosi, emme julkaise niitä ilman lupaa.

 

TEKSTI JARI ISOKORPI
KUVAT KITI HAILA, JOHANNES TERVO JA MISKA PUUMALA

VIERAILIJA: Minna Huotilainen: Siinä näkijä missä tekijä

He, jotka ovat olleet työelämässä jo 1990-luvulla, muistavat kuinka työ oli silloin erilaista. Samaa sorvia tai stanssauskonetta saatettiin käyttää kymmeniä vuosia. Nykyään työvälineet vaihtuvat useammin, niihin tulee jatkuvasti päivityksiä, ohjeet saattavat olla vain englanniksi ja työntekijä joutuu soveltamaan puutteellisia ohjeita itse.

Monilla aloilla tuotteet ovat yksilöllisiä ja esimerkiksi autoja räätälöidään tilausten mukaan. Se vaatii työntekijältä aiempaa enemmän osaamista. Sellaista työntekijää, jolla on vuosikymmenien kokemus työelämästä, voi pitää työssäoppimisen mestarina. Hän on oppinut niin monenlaista – tietokoneiden käyttöä, tehtävästä toiseen siirtymistä ja uudenlaisia työolosuhteita – että hattu päästä.

Myös palautumisen tarve on muuttunut. Ennen työstä palautui lepäilemällä iltaisin ja rentoutumalla viikonloppuisin vaikka mökillä. Nyt työ on vaativampaa, ja palautumista on pakko miettiä. Vuorotyössä ja stressaavassa työssä uni on vaarassa. Aivoille huono nukkuminen on katastrofi: muisti pätkii, mieliala on synkkä tai ärtynyt, ja aivot vanhenevat nopeammin.

Työ ei saa estää kunnollista nukkumista. Vaikka uniaika on vapaa-aikaamme, työterveyshuollon apu ulottuu yöhönkin, jos työ häiritsee unta. Unen hoito on nykyään paljon muuta kuin nukahtamislääkkeitä. Aikuisten unikoulussa opetellaan luomu-unen alkeet ja tehdään muutoksia työpäiviinkin, jos tarpeen.

Palautumisen osalta myös liikunta on tärkeää. Vaikka tekee fyysistä työtä, parasta palautumista ei ole liikkumattomuus, vaan monipuolinen hyötyliikunta ja urheilu. Yksi rentoutuu koiran kanssa pitkällä kävelylenkillä tai marjametsällä, toinen kaveriporukan kesken hikisessä sählymatsissa. Kaikki liikunnallinen toiminta pihan haravoinnista halonhakkuuseen auttaa palauttamaan aivot ja kehon stressaavasta työstä. Myös kevyttä liikkumista tarvitaan, pelkkä urheilu ei ole ainut avain.

Pohdimme Katri Saarikiven kanssa kirjassamme Aivot työssä suomalaisen työelämän kehittämistä. Käytetäänkö työntekijöiden aivopotentiaalia ja osaamista hyödyksi? Turhasta säheltämisestä on päästävä pois, ja työntekijöiden on saatava työskennellä rauhassa, huolella ja ammattiylpeydellä.

Kuka on se näkijä, joka saa parhaat oivallukset työprosessien, työn järjestelyiden ja työvälineiden kehittämiseksi? Hannu Salaman sanoin ”Siinä näkijä missä tekijä”. Työn ääressä työn tekijä saa parhaat oivallukset, eikä sellaisia ideoita saada johtoportaassa. Paperiteollisuudesta on esimerkkejä, kuinka työntekijän ehdottama muutos on keventänyt työtä, nostanut tuotteen laatua ja pienentänyt materiaalihukkaa.

Kuinka tällaisia oivalluksia syntyy ja otetaan käyttöön? Aivoja ei voi pakottaa, vaan resepti on yksinkertainen. Työtään saa tehdä rauhassa, ilman turhaa kiireen tuntua tai kyttäystä. Ideat lausutaan julki, ja esimiestasolla ne otetaan vakavasti. Kokeillaan ja testataan, toimisiko uusi idea.

Suomalainen työntekijä on ammattitaitoinen ja osaa myös kehittää työtään. Tämä on vahvuutemme. Pidetään aivoistamme, työkunnostamme ja hyvästä ilmapiiristä huolta yhdessä. Otetaan jokaisen ideat kokeiltavaksi. Työtä kehittämällä saadaan parempia tuotteita, työn tekemisen tapoja ja tuottavuutta. Kyllä niillä pärjää kilpailussa kenen kanssa tahansa.

MINNA HUOTILAINEN
Kirjoittaja on tutkija ja kognitiotieteen dosentti Helsingin yliopistossa. Hän sai vuoden 2017 J. V. Snellman -tiedonjulkistamispalkinnon aivotutkimuksen tunnetuksi tekemisestä.

KOKIJA: Kimmo Kosonen: ”Ajattelin, että eihän tää näin voi olla”

Ei se näin ollutkaan. Vakuutuslaitos ei osannut lukea eläkelakia, eikä Kimmo Kososen tarvinnut maksaa Ilmariselle 8 000 euroa takaisin.

Konkurssi oli vienyt helsinkiläiseltä levyseppä-hitsaaja Kimmo Kososelta työpaikan helmikuussa vuonna 2015. Kosonen on syntynyt vuonna 1953, ja mies sai kyllä ensin ajan kulumaan työttömänä. Meni kesä, syksy ja meni talvi. Mikäs siinä oli sienestää, marjastaa ja kalastaa, aina luonnossa liikkuneen ihmisen.

– Olen aina ollut suorituskeskeinen ihminen. Toimintaa pitää olla. Eikä kunto ole vieläkään huono. Liikun luonnossa ja kilometrejä kertyy. Minulla on transportteri. Kalavehkeet aina mukana. Siinä on kuormaliinalla punkka kiinni. Siinä on keittimet. Olen Lapin-kävijäkin.

– Muutamasta paikasta pyydettiin töihin, mutta en mennyt. Tunsin firmat, niiden systeemit eivät kestäneet päivänvaloa. Luottamusmiehenä olin aina vaatinut sopimuskuria.

Jotkut paikat eivät puolestaan halunneet ottaa yli 60-vuotiasta kaveria töihin.

– Sitten minua rupesin suututtamaan. Päätin, minä jään vanhuuseläkkeelle.

”Olen aina ollut suorituskeskeinen ihminen. Toimintaa pitää olla. Eikä kunto ole vieläkään huono. Liikun luonnossa ja kilometrejä kertyy”, Kimmo Kosonen sanoo.

”SOPISIT TIIMIIN”

– Mutta minähän olen eläkkeellä! Niin minä siinä vähän aikaa jäkistelin.

Leinoliftistä oli soiteltu ja suostuteltu Kososta, entuudestaan tuttua ammattilaista, töihin. Yritys oli juuri ostanut muuttofirma Niemeltä niin sanotun hevipuolen. Tämä tarkoittaa esimerkiksi pianojen ja flyygeleiden tai teollisuuslaitosten suurten koneiden siirtoa tai muuttoa.

– Sinä voisit sopia tiimiin. Tule nyt ainakin käymään, Leinoliftin toimitusjohtaja Jouni Leino sanoi, kertoo Kosonen.

– Semmoinen hassu käänne tässä on, että minun työsopimukseni Leinoliftillä alkoi sitten samana päivänä kun jäin vanhuuseläkkeelle eli 1.9.2016.

– Se oli minulle ihan uusi maailma. Ensimmäistä kertaa näin pianoplanin käytön. Ja sinne oli uutta tekniikkaa tulossa Kanadasta. Minä tykkäsin työstä, Kosonen toteaa. (Pianoplan on laite, jolla saa pianon tai flyygelin kuljetettua portaissa.)

Levyseppä-hitsaaja Kosonen oli ollut ensin 15 vuotta Valmetin Helsingin telakalla ja sitten 18 vuotta talonrakennuspuolen rautarakennetöissä. Luumäeltä kotoisin oleva Kosonen oli käynyt ”nuorna miesnä” ammattikoulun Kouvolassa. Ruotsiin tai Norjaan ei sentään tarvinnut lähteä kuten niin moni muu oli tuohon aikaan joutunut lähtemään. Tuttu mies vei ”pojan näytille” Valmetin telakalle Helsinkiin, ja siitä ura urkeni.

– Minä olin kai telakan historian nuorin nokkamies. Minulla oli kaksi kertaa vanhempi apumies, Kosonen kertoo.

Ammattimies Kosonen oli siirtynyt Pikoteräs Oy:hyn heti kesällä 1992, kun firma oli perustettu saman vuoden keväällä. Kosonen sanoo nyt, että tuo palkittu yritys oli laadussa varmasti kolmen parhaan joukossa Uudellamaalla.

– Minun mielipiteeni on se, että telakat ovat tärkeitä myös talonrakennuspuolen rautarakennetöissä. Telakoilta tulee osaavaa väkeä.

Kosonen arvelee, että hän lähti Meriteollisuuden ja Masa-Yardsin vaiheiden tuoksinassa telakalta myös siksi, että entisiä valmettilaisia ei arvostettu. Eipä miestä ainakaan auttanut se, että hän toimi luottamustehtävissä. Palkkaa olisi maksettu sitten ihan sen mukaisesti.

Talonrakennuspuolella uurastettujen 18 vuoden jälkeen Kosonen jäi työttömäksi, kun Pikoteräs Oy joutui konkurssiin. Ja nyt on kierrytty takaisin syksyyn 2016, kun vanhuuseläkkeellä oleva Kosonen paiskii mielikseen töitä Leinoliftin hevipuolella.

TAPATURMA LOPETTI TYÖNTEON

– Perhana, se millä tunkkia pumpataan, se varsi osui rullakankeen ja kiersi tämän ranteen. Olin ottanut tunkista – ehkä luonteelleni sopien – rivakasti kiinni, ja nostin. Oltiin Hyvinkäällä koulutuskeskuksessa ylitöissä ja siirrettiin isoa koneikkoa. Siihen tarvittiin käpälätunkkia.

Näin tapahtui myös vanhuuseläkettä saavan Kimmo Kososen työtapaturma 14.9.2016. Tapaturma oli sitten myöhemmin johtamassa tuohon 8 000 euron vaatimukseen eläkevakuutusyhtiö Ilmariselta.

– Ensin ajattelin, että ranne vaan venähti. Hienokseltaan rannetta särki koko ajan ja söin särkylääkkeitä. Mutta 27.9. tein firman pääpaikalla eräänlaista työkalua. Kannoin muutaman kilon painoista akkuhiomakonetta, heilautin kättäni, ja laite putosi kädestäni.

Tämän tapauksen jälkeen Kosonen pääsi osaavan käsikirurgin hoitoon. Paljastui, että Kososen vasemman ranteen puolikuuluuhun oli tullut murtuma jo 14.9. sattuneessa työtapaturmassa. Kosonen sai jatkuvia sairauslomia. Hän sai työtapaturma- ja ammattitautilain mukaisesti korvausta työkyvyttömyydestä Vahinkovakuutusyhtiö Ifistä. Lääkärikulut yhtiö korvasi tietysti myös.

Korjaavaa hoitoa ranteeseen ei ole tarjolla, ja vamma on osoittautunut niin pahaksi, että se estää Kososen paluun töihin ja haittaa elämisen arkea.

– Minusta lähti osa minuutta. Olen ihan toinen kaveri, sanoo Kosonen nyt.

Työnteko ei ole ainoa asia, jonka tapaturma on Kososelta vienyt. Kaikki vasemman käden kiertävät liikkeet aiheuttavat tuskaisaa kipua ranteessa, ja esimerkiksi hiihtäminen on nyt kivuliasta. Ranne voi myös vaikka kättä heilauttaessa mennä lukkoon.

Ja sitten 19. kesäkuuta 2017 Kosonen saa eläkevakuutusyhtiö Ilmariselta tylyn kirjeen. ”Sinulle on maksettu aiheetonta eläkettä 1.1.2017 – 31.7.2017 bruttomäärältään 8 268,7 euroa. TyEL:n 126 pykälän mukaan meidän on perittävä liikaa maksamamme eläke asiakkaalta takaisin.”

Korjaavaa hoitoa Kimmo Kososen ranteeseen ei ole tarjolla, ja vamma on osoittautunut niin pahaksi, että se estää paluun töihin ja haittaa elämisen arkea.

”KYSY JA IHMETTELE!”

– Aina kannattaa avata suunsa. Aina kannattaa ihmetellä ääneen. Jos tässäkään tapauksessa ei olisi ollut epäilevää Tuomasta, Pekkarisen Karia Metalli vitosesta, asia olisi jäänyt selvittämättä, toteaa Teollisuusliiton sosiaali- ja työympäristöasiantuntija Marjut Lumijärvi.

Kosonen oli Ilmarisen karhukirjeen saatuaan soittanut Helsingin metallityöväen ammattiosasto 5:n toimitsijalle Kari Pekkariselle. Pekkarinen oli kehottanut Kososta ottamaan yhteyttä Marjut Lumijärveen. Jo aiemmin Kosonen oli kuullut, että Lumijärvi on ”asiaan vihkiytynyt ihminen”.

Ja niinhän se Lumijärven Marjut onkin, ja vielä osaava ja tietäväinen. Kun Kosonen saapui papereineen kesäkuun lopussa Lumijärven pakeille, sosiaaliasioiden asiantuntija tiesi Ilmarisen olevan väärässä.

– Nykyään saa vanhuuseläkkeen rinnalla tehdä niin paljon töitä kuin haluaa. Kun työtapaturmalakia uudistettiin, oli jo tiedossa, että tämä eläkeuudistus on tulossa. Jos eläkkeellä oleva joutuu työtapaturmaan tai saa työssään ammattitaudin, saa hän pitää sekä korvauksen että eläkkeen.

Lumijärvi toteaa, että tämä uudistus on ollut voimassa jo vuoden 2016 alusta. Hän kuitenkin varmisti Teollisuusliiton oikeusyksiköstä, että liiton juristeilla on täysin sama käsitys. Eläketurvakeskuskin on tiedottanut aivan selkeästi asiasta: ”Työeläkkeestä ei vähennetä työtapaturma- ja ammattitautilain mukaista ansionmenetyskorvausta, jota maksetaan vanhuuseläkkeellä ollessa sattuneen vahinkotapahtuman perusteella ja joiden perusteena oleva vahinkotapahtuma on 1.1.2016 tai myöhemmin.”

– Eläkkeen saaja saa pitää molemmat, sekä eläkkeen että korvaukset, kolmen vuoden ajan tai siihen asti, että hän täyttää 68 vuotta.

– Soitin juhannuksen aatonattona Ilmariseen. Kososen asian käsittelijä oli jo lomalla, mutta jätin soittopyynnön. Pyysin heitä ystävällisesti tarkistamaan, mitä laki asiasta sanoo.

– Lakiasiain päällikkö soittikin minulle takaisin. Hän sanoi olevansa tyytyväinen, että asia oli tullut esiin, sillä heillekin tapaus (vanhuuseläkkeellä olevan työtapaturma) oli ensimmäinen.

Kososelle Ilmarinen oli tiedottanut saman tien.

– Kuinka ollakaan, oltiin vaimon kanssa hallissa nimenomaan kalatiskillä, kun sain Ilmariselta soiton. Sieltä sanottiin, että tällä puhelulla eläkkeen takaisinperintä perutaan, Kosonen kertoo.

Kososelle kylläkään ei puhuttu mitään siitä, että hänen tapauksensa olisi ollut ”ensimmäinen”. Kosonen kertoo, että häntä oli soittajan ilmoituksen mukaan pidetty ”rajatapauksena” ja että siksi häneltä oltiin vaatimassa puolen vuoden eläkkeitä takaisin.

YHTEISKUNNAN KANNETTAVA VASTUUNSA

Tilastot kertovat, että yhä vanhemmat ikäluokat käyvät Suomessa töissä, mutta ei vain siksi, että alinta eläkeikää hilataan koko ajan ylöspäin. Julkinen keskustelu myös ajaa ja vaatii yhä vanhempia ikäluokkia pitämään yhden hengen talkoita sen – joidenkin käsityksen mukaan täysin olemattoman – kestävyysvajeen kutistamiseksi.

Lumijärvi vahvistaa sen Kimmo Kososen tiedon, että iäkkäämmille ja kokeneemmille työntekijöille sattuu vakavampia tapaturmia kuin nuorille, jotka muuten ovat työtapaturmatilastojen kärjessä.

– Yhteiskunnan pitää kantaa ne riskit, jos iäkkäitä ihmisiä vaaditaan käymään töissä, Kosonen sanoo.

Kososen mukaan myös vahinkovakuutusyhtiö If toimi ”oudolla tavalla”. Nimenomaan If vaati vielä sairauslomalla olevaa Kososta kolmikantaiseen työkykyneuvotteluun. Myös Lumijärvi pitää tätä erikoisena.

– Tällainen työntekijän, yrityksen edustajan ja työterveyslääkärin neuvottelu ei kuulu vakuutusyhtiölle millään lailla, Lumijärvi alleviivaa.

Kososesta tuntuu loukkaavalta sekin, että Ilmarinen ja If ovat neuvotelleet keskenään hänen tapauksestaan mitään itse kyseiselle henkilölle ilmoittamatta.

Eläkeasiassaan Kosonen on saanut voiton vakuutusyhtiöstä Teollisuusliiton avustuksella. Muu juridinen taistelu jatkuu vielä. If ilmoitti lopettavansa työkyvyttömyyskorvauksen maksamisen Kososelle vedoten siihen, että hänelle oli sattunut 1980-luvulla saman ranteen veneluun murtuma työtapaturmassa. Kososelle asia on käsittämätön, sillä hän kertoo, ettei tuo vanha vamma ole koskaan häntä vaivannut.

– Enhän minä olisi sitä edes muistanut, Kosonen puuskahtaa.

Teollisuusliiton asiantuntija Lumijärvi katsoi myös, että Ifin päätöksestä kannattaisi valittaa. Tapaturma-asioiden muutoksenhakulautakunnalle on tehty valitus, ja nyt Kosonen ei voi muuta kuin odottaa.

– Joko lautakunta hyväksyy Ifin päätöksen ja Kososen valitus hylätään kokonaan. Tai lautakunta katsoo, että työkyvyttömyyttä pitää korvata esimerkiksi kaksi kuukautta lisää. Tai sitten lautakunta katsoo, että Kososelle pitää maksaa korvauksia ylärajaan asti eli kolme vuoden ajan tapaturmasta, Lumijärvi sanoo.

– Hanskaa on tullut molemmille poskille ihan kunnolla, Kosonen kuvailee tunteitaan siitä, miten vakuutusyhtiöt ovat häntä kohdelleet.

– Kyllä me tiedämme, että vakuutusyhtiöt ovat bisnestä. Mutta ei niiden tarvitse kerätä voittojaan tällaisilla keinoilla!

– Lakeja on noudatettava. Minä uskon sopimisen yhteiskuntaan. Liitoissa on kuitenkin voima ja niiden kautta pitää ihmisiä ja sopimusjärjestelmiä puolustaa. Jos yhteiskunnassa ei vallitse mikään muu kuin vahvemman oikeus ja painovoiman laki, ei tavallinen ihminen pitkälle pärjää.

Lumijärvi alleviivaa vielä kertaalleen sitä ainutlaatuista keinoa, joka on kaikkien teollisuusliittolaisten käytössä:

– Jos yhtään epäilyttää tai hämmästyttää jokin asia Kelan, eläkelaitoksen tai työtapaturmasta tehdyssä päätöksessä, kysy! Meille kannattaa aina soittaa!

Teollisuusliiton työympäristö- ja sosiaaliturva-asioiden päivystys puh. 020 690 449, ma–pe klo 8.30–15.00

Kimmo Kosonen Vuosaaren Ruusuniemessä kalavesillään. Kosonen työskenteli pitkään samoissa maisemissa Valmetin telakalla.

TEKSTI SUVI SAJANIEMI
KUVAT PEKKA ELOMAA

Talouspolitiikan virityksillä on väliä

Sipilän hallitus lupasi pelastaa Suomen panemalla hyvinvointivaltion nälkäkuurille ja palkat leikkuriin. Ruotsissa punavihreä hallitus on saanut talouden hurjaan kasvuun panostamalla julkisiin palveluihin ja tulonsiirtoihin.

Suomen porvarihallitus on pannut taloutta ”kuntoon” leikkaamalla julkisia menoja viidellä miljardilla eurolla. Samalla se on pyrkinyt alentamaan työvoimakustannuksia sekä purkamaan työmarkkinoiden säätelyä.

Ruotsissa yhdellekään hallitukselle poliittisesta väristä riippumatta ei juolahtaisi mieleen lähteä sekoilemaan työmarkkinajärjestöjen tontille ja vaatia työntekijäjärjestöjä hyväksymään työehtojen heikentämisen vielä pahemmilla vaihtoehdoilla uhkailemalla.

SUOMEN JA RUOTSIN KASVUSTRATEGIAT

Suomessa porvarihallitus on leikannut hyvinvointipalvelujen, koulutuksen ja tutkimuksen rahoitusta, huonontanut työttömyysturvaa ja rapauttanut julkisten palvelujen rahoitusta verokevennyksillä.

Hallituksen mukaan ilman kipeitä uudistuksia Suomi ei menesty maailmantalouden kilpajuoksussa ja nykyiseltä hyvinvoinnilta putoaa pohja.

Ruotsissa Pohjoismaille ominaista laajaa julkista sektoria ei ole pidetty talouden suorituskykyä heikentävänä taakkana kuten Suomessa, vaan hyvinvoinnin vakaan kasvun edellytyksenä.

Länsinaapuria vuodesta 2013 johtanut punavihreä hallitus on investoinut julkisiin hyvinvointipalveluihin, tutkimukseen, koulutukseen ja sosiaaliturvaan, eli kaikkiin samoihin tutkitusti hyvinvointia parantaviin kohteisiin, joiden rahoitusta Suomen porvarihallitus on leikannut kovalla kädellä.

RUOTSILLA MENEE LUJAA

Ruotsin talous on punavihreän hallituksen valtakaudella kasvanut kohisten, työttömyys vähentynyt ja työllisyysaste noussut EU-maiden korkeimmaksi. Työllisiä on nyt 200 000 enemmän kuin vaalikauden alussa ja ennusteiden mukaan työttömyys vähenee alle kuuden prosentin ensi vuonna. Hallituksen tavoite EU:n matalimmasta työttömyysasteesta vuonna 2020 on silti edelleen yli kahden prosenttiyksikön päässä.

Punavihreä hallitus on kuronut umpeen porvariallianssin valtakaudella toteutettujen veroalennusten luoman julkisen talouden kestävyysvajeen tehottomia yritystukia karsimalla ja kiristämällä verotusta. Hyvän talouskasvun siivittämänä Ruotsin valtiontalouden ylijäämä kasvoi viime vuonna yli kuuteen miljardiin euroon.

Tämän vuoden aikana Sipilän hallitus viimeistelee julkisten menojen leikkauksia ja valmistelee uusia työttömyysturvan heikennyksiä. Ruotsissa punavihreä hallitus puolestaan investoi neljä miljardia euroa julkisiin palveluihin ja tulonsiirtoihin.

Ruotsissa työttömien taloudellisen turvan heikentämiseen ja muihin keppikannustimiin perustuvasta työllisyyspolitiikasta on jo luovuttu. Punavihreä hallitus on korottanut työttömyyspäivärahaa ja lisännyt työvoimapolitiikan resursseja.

Käytännössä punavihreän hallituksen uudistukset merkitsevät paluuta Ruotsissa perinteisesti harjoitettuun aktiiviseen työmarkkinapolitiikkaan. Sen keskeisenä ajatuksena on työttömien osaamisen päivittäminen työmarkkinoilla vaadittavia taitoja vastaaviksi. Näillä keinoin kasvualoille on saatu nopeasti ammattitaitoista työvoimaa. Se puolestaan on luonut edellytykset korkealle työllisyysasteelle.

Älyvapaa talouspolitiikka tuli palkansaajille kalliiksi

Laskusuhdanteen aikana toteutetut julkisten menojen leikkaukset ja verojen korotukset lamauttivat Suomen talouden. Ruotsi nousi kansainvälisen finanssikriisin aiheuttamasta kuopasta elvyttävän finanssipolitiikan ja reaaliansioita nostaneiden työehtosopimusten vetämänä.

Ennen vuonna 2008 puhjennutta finanssikriisiä Suomen ja Ruotsin taloudet olivat kasvaneet lähes tasatahtia 1990-luvulta lähtien. Tämän vuosikymmenen aikana Ruotsin talous on kuitenkin tarponut eteenpäin selvästi Suomea ripeämmin.

Ruotsin kansantulo henkeä kohti saavutti taantumaa edeltävän tason vuonna 2015, mutta Suomessa kokonaistuotanto on edelleen matalammalla tasolla kuin ennen finanssikriisin puhkeamista.

Virkamies- ja pankkiekonomistit väittävät, että Suomen talouden kestotaantuma johtui ylisuurten palkankorotusten romahduttamasta kustannuskilpailukyvystä ja työmarkkinoiden jäykistä rakenteista. Heidän mukaansa Ruotsi on pärjännyt Suomea paremmin ennen kaikkea siksi, että siellä ”välttämättömät” rakenneuudistukset vietiin maaliin ajoissa.

MIKSI RUOTSILLA ON MENNYT PAREMMIN?

Jos tarina Ruotsin paremmasta kustannuskilpailukyvystä pitäisi paikkaansa, se näkyisi taloustilastoissa Ruotsin selvästi Suomea parempana vientimenestyksenä. Ruotsin vienti ei kuitenkaan ole vetänyt Suomea paremmin lukuun ottamatta eurokriisin alkumetreillä tapahtuneen kruunun rajun mutta lyhytaikaisen devalvoitumisen aikaansaamaa vientikasvupiikkiä.

Viennistä riippuvaisina, suhdanneherkkinä maina Suomi ja Ruotsi ovat kärsineet samalla tavalla eurokriisin aiheuttamasta vientikysynnän supistumisesta. Ruotsissa kotimarkkinoiden kysynnän reipas kasvu kuitenkin paikkasi eurokriisin aiheuttamaa viennin supistumista.

– Ruotsissa finanssipolitiikka on ollut kasvuhakuista. Julkisia menoja on lisätty ja verotusta kevennetty. Sen lisäksi kasvua ruokkivat palkankorotukset ja kotitalouksien velkaantuminen, eläkevakuutusyhtiö Ilmarisen viestintä- ja yhteiskuntasuhteiden johtaja Jaakko Kiander arvioi.

Hänen mielestään Ruotsin talous kasvoi eurokriisin aikana siksi, että talouteen onnistuttiin luomaan monien eri tekijöiden muodostama myönteinen kierre.

– Kun kriisi oli pahimmillaan vuonna 2009, Suomessakin elvytettiin ja rakennettiin siltaa huomiseen.

Kianderin mukaan Suomi lähti osana euroaluetta mukaan huonosti ajoitettuihin julkisen talouden sopeutustalkoisiin, minkä johdosta elvyttämällä kasvuun kääntynyt talous vajosi uudelleen taantumaan.

Rahaliiton ulkopuolelle jättäytyneessä länsinaapurissa talouden pyörät sen sijaan pidettiin vauhdissa kasvattamalla kotimarkkinoiden investointeja ja kulutusta. Ruotsin porvarihallitus esti talouden taantumisen antamalla budjettialijäämän kasvaa.

SOLIDAARINEN PALKKAPOLITIIKKA PANEE LIIKETTÄ YRITTÄJIIN

Suomen työllisyyskeskustelussa on esiintynyt porvarihallituksen aikana harvinaisen paljon epämääräistä puhetta työmarkkinoiden ”vapauttamisen” avulla saavutettavasta talouden tehostumisesta.

Monet ”talousasiantuntijat” väittävät Ruotsin talouden Suomea nopeamman kasvun johtuvan osittain siitä, ettei Ruotsissa ei ole kaikille työntekijöille palkka- ja muita vähimmäisehtoja turvaavia yleissitovia työehtosopimuksia kuten Suomessa.

Heidän puheistaan välittyy mielikuva, jonka mukaan Ruotsissa olisi mahdollista sopia paikallisesti työehtosopimusten tasoa huonommista työehdoista, mikä puolestaan olisi helpottanut vähemmän koulutettujen työllistymistä ja parantanut työllisyysastetta. Se on täyttä hölynpölyä.

Kylmien palkkatilastofaktojen valossa Ruotsin ammattiyhdistysliike on onnistunut koordinoimaan palkkaneuvottelut niin hyvin, etteivät palkkaerot 1990-luvun puolenvälin jälkeen ole kasvaneet.

Ruotsissa järjestäytymättömät työnantajat noudattavat työehtosopimuksia, toisin kuin monet työmarkkinoiden säätelyn purkamisen autuudesta saarnaavat yhteiskunnalliset vaikuttajat antavat ymmärtää.

Vahva ay-liike on torjunut työvoiman halpuuttamispyrkimykset. Tämän johdosta Ruotsiin ei ole syntynyt samanlaista työtä tekevää köyhälistöä kuin esimerkiksi Saksaan.

Ruotsin malliin ei ole koskaan kuulunut huonosti menestyvien yritysten työpaikkojen pelastaminen palkkoja alentamalla, vaan niiden on annettu tuhoutua uusien korkeamman tuottavuuden työpaikkojen tieltä.

TYÖLLISYYSASTE YLÖS HALVALLA

Hallituksen ministerit hokevat mantraa, jonka mukaan työllisyyden nostaminen muiden pohjoismaiden tasolle ei onnistu yhteiskunnan nykyisillä rakenteilla. Toistaiseksi pelkäksi arvoitukseksi on jäänyt se, miltä osin Suomen nykyiset työmarkkinoiden- ja sosiaaliturvan rakenteet poikkeavat muiden pohjoismaiden rakenteista siten, ettei työllisyysaste voi kasvaa ilman kipeitä uudistuksia.

Hallitusohjelman julkilausuttuna tavoitteena on kasvattaa yksityistä sektoria julkisen sektorin kustannuksella. Umpioikeistolaiselle hallitukselle se on ehkä itsestään selvä ideologinen valinta, vaikka se vaikeuttaa hallituksen itselleen asettamien työllisyystavoitteiden saavuttamista.

Norjan, Ruotsin ja Tanskan Suomea korkeampi työllisyysaste johtuu siitä, että julkinen sektori työllistää niissä huomattavasti suuremman osan ihmisistä kuin Suomessa.

– Muiden Pohjoismaiden parempaa työllisyyttä selittää myös se, että kuntasektori luo vakaampia työpaikkoja, joissa ikääntyneet pystyvät pysymään töissä pitempään, Kiander sanoo.

Kianderin mukaan julkiselle sektorille työllistäminen tulisi halvaksi.

– Jos ajatellaan työttömyyden nykyistä tasoa ja työvoimakoulutuksen vähäisiä resursseja, niin työmarkkinoista kauimpana olevien työttömien palkkaaminen julkiselle sektorille avustaviin tehtäviin olisi toimiva ratkaisu.

Kiander painottaa, että esimerkiksi vanhuspalveluissa on paljon puutteita, koska henkilömitoitus on Suomessa paljon matalampi kuin muissa Pohjoismaissa.

– Pitkäaikaistyöttömien palkkaaminen julkisen sektorin avustaviin tehtäviin avaisi heille polun avoimille työmarkkinoille. Samalla se lisäisi turvallisuutta ja hyvinvointia.

KANSAINVÄLINEN NOUSUSUHDANNE VETI KUIVILLE

Markkinaliberaalit ekonomistit väittävät, että Suomen työttömyys on pääosin rakenteellista. Heidän mielestään työttömiä julkiselle sektorille työllistämällä työttömyyttä ei pystytä vähentämään kuin tilapäisesti. Kiander on eri mieltä.

– Jälkikäteen tarkasteltuna arviot rakennetyöttömyyden tasosta vaikuttavat epäluotettavilta ja epäuskottavilta.

Kianderin mukaan epäluotettavat arviot rakennetyöttömyydestä ovat vaikeuttaneet talouspolitiikan harjoittamista finanssipoliittisen sopimuksen hyväksymisen jälkeen.

– Jos rakennetyöttömyyden taso arvioidaan väärin, kuten se varmaan arvioidaankin, niin samalla myös finanssipolitiikka arvioidaan väärin.

Kianderin mukaan säännöistä ei ole toistaiseksi ole ollut kovin suurta haittaa Suomelle, mutta läheltä piti.

– Jos vientikysyntä olisi jatkunut vähän kauemmin laimeana, julkisia menoja olisi ollut pakko leikata. Se olisi syventänyt entuudestaan taantumaa. Kansainvälinen noususuhdanne kuitenkin veti meidät sitä ennen kuiville.

TEKSTI MARKKU VUORIO
KUVITUS TUOMAS IKONEN

VÄITTÄJÄT: Onko työajan pituudella väliä?

Työaika on työntekijöiden ja työnantajien ikuinen kiistakapula. Pitäisikö työaikaa nykyisestä lyhentää vai pidentää?

VÄITTÄJÄT


JUHA ANTILA
Kehittämispäällikkö
SAK


MANU LAAPAS
Pääjuristi
Teknologiateollisuus

MILLAISIA KANTOJA JÄRJESTÖISSÄNNE ON VIIME AIKOINA OTETTU SUOMALAISTEN TYÖAIKAAN?

JUHA ANTILA: SAK:ssa nollatuntisopimukset ovat olleet isoin asia, joka liittyy osin työaikalain uudistamiseen. Se on yhteiskunnallinen, epäoikeudenmukainen ilmiö, jota halutaan suitsia.

MANU LAAPAS: Viimeisimmällä tes-kierroksella on sovittu ratkaisuja työajan lisäämiseksi ja vähentämiseksi. Paikallisesti voidaan myös sopia tasaamisvapaiden määrästä sekä joustaa sopimalla esimerkiksi osa lomarahoista vapaaksi. Keskeistä on työajan sijoittaminen siten, että tehdään työtä silloin kun sitä on.

TYÖAJAN MERKITYS ERI TOIMIALOILLA ON ERILAINEN. ONKO HYVÄ PUHUA YLEISELLÄ TASOLLA TYÖTUNTIEN MÄÄRÄSTÄ?

ANTILA: Kyllä se on meille iso kysymys, eikä ole vuosien saatossa muuttunut. Akavalaisissa, ylemmissä asiantuntija-ammateissa on paljon autonomista työtä, ja siellä on myös paljon harmaata ylityötä ja työaikojen venymistä. SAK:laisessa kentässä työtunnit ovat tiukasti sidottu palkkaan, ja sillä on edelleen paljon merkitystä.

LAAPAS: Talouskasvu syntyy tuottavuuden ja työpanoksen kautta. Haasteitakin Suomella on, kuten väestön ikääntyminen ja eläköityminen. Työajat on siksi yksi elementti tässä työpanoksen kasvattamisessa, samoin työurien alut ja loput sekä mahdollinen työperäinen maahanmuutto.

SUOMEN TYÖAJAT OVAT EUROOPPALAISTA KESKITASOA. NÄKYYKÖ TYÖAIKOJEN PITUUS ENEMMÄN TUNTEJA TEKEVIEN MAIDEN MENESTYKSESSÄ?

ANTILA: Pitkää työaikaa tekevät maat ovat köyhimpiä itäisen Euroopan maita kuten Puola, Bulgaria, Romania tai Turkki. Niissä tuottavuus on huomattavasti pienempi kuin Suomessa, ja jokainen tietää niiden elintason suhteessa Pohjois-Eurooppaan. Pitkä työaika ei tuo menestystä.

LAAPAS: Suomessa tehdään työtä alle tai korkeintaan vähän yli tuon keskitason. Talouskasvu edellyttää tuottavuutta ja tiettyä työpanoksen määrää. Tehdyn työn määrä on siksi kansantalouden kannalta merkittävää, ja työtä tekemällä syntyy verotuloja.

TUOTTAVUUSKIN ON SUOMESSA KESKITASOA. MITEN SE SAATAISIIN HUIPULLE?

LAAPAS: Meillä on Teollisuusliiton kanssa yhteisiä hankkeita tuottavuuden kehittämiseksi. Tulevaisuudessa tuottavuutta kehitetään teknisillä ratkaisuilla ja digitalisaation avulla. Siihen liittyy muitakin elementtejä, kuten joustavat työajat, työaikajärjestelyt ja se, että voidaan laajasti ja paikallisesti sopia, milloin työtä tehdään.

ANTILA: Jos työtuntien määrä olisi ratkaisevaa, olisi helppoa vain lisätä tunteja. Mutta ratkaisevaa ei ole se, miten kauan työpaikalla ollaan vaan se, mitä siellä tehdään. Siihen liittyy johtaminen, osaaminen, työmenetelmät, aloitetoiminta ja markkinointi, joiden edistäminen on ratkaisevaa. Onneksi monilla työpaikoilla on menty yhdessä eteenpäin, ja tuottavuutta kehitetään henkilöstön hyvinvoinnista huolehtimalla. Organisaatiot, jotka hyödyntävät yhteistoiminnallisuutta, luovat turvalliset puitteet, kannustavat henkisesti ja taloudellisesti, ovat tuottavampia. Vaikeina aikoina niiden sietokyky on suurempaa verrattuna niihin, joissa johtaminen on autoritääristä.

LAAPAS: Olen samaa mieltä työmenetelmien ja innovaatioiden merkityksestä, ja siitä on Teollisuusliiton kanssa yhteinen näkemys. Muun muassa Työkaari kantaa -hankkeessa työhyvinvointi on otettu yhteiseksi asiaksi. Tuottavuuden kehittämistä tehdään yhdessä myös muun muassa Lean-filosofian kautta. Keskeistä on, että on tunnustettu tilanne, että on järkevää hakea yhteistä etua tuottavuuden ja työhyvinvoinnin edistämisessä. Meillä on tässä hyvä traditio.

KIKYN MYÖTÄ TYÖAIKA PITENI 24 TUNTIA. MITEN SITÄ ON VIETY KÄYTÄNTÖÖN TEKNOLOGIA-ALALLA?

LAAPAS: 95 prosentissa yrityksissä sovittiin asia paikallisesti. Lähtökohtana oli, että pidennyksen tavasta ja kohdentamisesta sovitaan kunkin yrityksen tuottavuuden kannalta sekä henkilöstön tarpeiden mukaisesti. Sitä kautta yritykset ovat saaneet kilpailuetua.

MITEN KIKYÄ ON SAK:LAISESSA KENTÄSSÄ VIETY KÄYTÄNTÖÖN?

ANTILA: Jonkin verran on sitä, että on saatu normaali palkka noilta tunneilta. Siellä on tajuttu, että jotta hyvät yhteistyösuhteet säilyvät, ei kannata niistää työntekijöitä tilanteessa, josta voi seurata myöhemmin jotain ikävää. Jonkin verran on koulutusta, virkistystä ja kehittämistä, mutta leijonanosa on mennyt palkattomaan työhön.

KIKYTUNNIT AIHEUTTIVAT MIELIPAHAA. SYÖKÖ SE LISÄTUNNEISTA SAATAVIA TUOTTAVUUDEN HYÖTYJÄ?

LAAPAS: Kun kiky kohdennetaan työntekoon, sillä saadaan kilpailukykyä parannettua. Isommassa kuvassa jos yrityksillä menee paremmin, ne voivat työllistää paremmin, ja se on myös työntekijöiden etu. Menestyvä yritys pystyy myös palkitsemaan työntekijöitään. Ja kun yrityksillä menee paremmin, se on myös Suomen etu.

ANTILA: Sopimus on tietysti tehty, mutta epäoikeudenmukainen asiahan se on. Oli vastuullista valita kahdesta huonosta vaihtoehdosta se vähemmän huono. On selvää, että jos työntekijä tekee ilmaista työtä, työnantaja on se välitön hyötyjä. Mutta pidemmällä aikajänteellä epäoikeudenmukainen fiilis voi tuoda haittaa, jota on tosin vaikea mitata. Jos firman menestys on riippuvainen kolmesta ilmaisesta työpäivästä, on se kovin ohuen langan varassa. Markkinatalouteen kuuluu, että yrityksiä ja työpaikkoja ei voi säilyttää erilaisilla tukiaisilla, jollainen kikykin tavallaan on.

MITEN UUSILLA TYÖAIKAMALLEILLA VOITAISIIN EDISTÄÄ TYÖN JA PERHEEN YHTEENSOVITTAMISTA?

LAAPAS: Työajan sijoittelulla, työaikapankeilla, joustoilla, miten voidaan sopia tavoilla, joissa otetaan huomioon työntekijän ja työnantajan tarpeet… Erityyppisten ratkaisujen käyttöä tarvitaan. Meillä on Teollisuusliiton kanssa päivitetty työaikaopas, joka sisältää tietoa toimivista työaikajärjestelyistä, erilaisia työaikamalleja, yritysesimerkkejä ja kokemuksia sekä taustoja mitä työaikajärjestelyillä haetaan.

ANTILA: Ei tarvita kokonaan uusia malleja, hyviä on jo olemassa. Paras ratkaisu on sellainen, jossa avoimesti voidaan etsiä ratkaisuja, jotka ottavat huomioon kaikkien tarpeet. Työntekijän pitäisi ilman leimautumisen pelkoa voida tehdä määräaikaisesti vaikka lyhennettyä työaikaa. Työtuntien osalta huoli on enemmän nollasopimuksissa ja alityöllisyystilanteissa, ja ongelmaksi on myös koettu se, että työaikapankeista ei voi pitää tunteja silloin kun työntekijä itse haluaa. Jos työnantaja saa motivoituneita työntekijöitä, tuottavuus on optimaalinen, mutta jos ihminen on koko ajan väsynyt tai kyyninen, sekin heijastuu työn tulokseen.

TYÖAIKA TEOLLISUUDESSA

Teollisuusliiton sopimusaloilla tehdään pääsääntöisesti työaikalaistakin tuttua kahdeksan tunnin päivää ja 40 tunnin työviikkoa.

Jotkut työnantajat haluavat lisää työaikaa, mutta halukkuutta maksaa siitä ei ole. Siksi työpaikoilla teetetään myös 7,5 tunnin työpäivää, jolla vältetään työajan tasaamislisiä. Sen takia ammattimiehiä on joskus vaikea saada vaativiin töihin.

Joillain aloilla, kuten esimerkiksi kaivosalalla, pitkien työmatkojen pohjoisessa Suomessa, on sovittu paikallisesti 12 tunninkin työpäivistä ja vastapainoksi pitkistä vapaista. Monelle nuoremmalle työntekijälle tällaiset vapaa-ajan sekä perheen ja työn yhdistämisen mahdollistavat ratkaisut ovat mieluisia.

Tutkimusten mukaan päivittäisen työajan ylittäessä kahdeksan tuntia altistuminen kemiallisille aineille ja tapaturman riski kasvavat.

 

TEKSTI SAMI TURUNEN
KUVAT JA VIDEO LAURI ROTKO

Ääni työttömälle kajahti komeasti

Senaatintorin täysi väkeä osoitti vilpittömän tukensa työttömille ja täysmääräisen vastuksen maan hallituksen aktiivimallin nimissä harjoittamalle työtä vailla olevien ihmisten kurittamiselle.

Senaatintorilla 2. helmikuuta järjestetty #Äänityöttömälle! -mielenilmaus kokosi yli 10 000 osallistujaa eri puolilta Suomea. Teollisuusliiton samaan aikaan järjestämään poliittiseen lakkoon osallistui yli 100 000 työntekijää.

Seppo Päivärinta ja Nina Mäntylä saapuivat Senaatintorille Lahdesta. Sitä ennen hän pääluottamusmiehenä järjesteli Teollisuusliiton päättämän poliittisen lakon käyntiin työpaikallaan Isku Interiorilla.

– Pääasia on nyt se, että olemme työttömille solidaarisia. On tosi hienoa, että ihmiset ovat lähteneet näin hyvin liikkeelle. Näytämme hallitukselle, että joukkovoimaa löytyy ja että tuemme toinen toisiamme, Päivärinta kommentoi.

Juha Pakarinen arveli kysyttäessä aivan alkajaisiksi, että hänen päällimmäiset mietteensä eivät ole niiden sisältämien karkeuksien vuoksi julkaistavissa.

– Mutta minä pikkuisen loiventelen, näitä nurkkia leikkailen ja pyöristelen. Ärsyttää ja kiukuttaa tämä hallituksen toiminta ja voimakkaasti. Kun ensin jostain asiasta sovitaan keskenään ja sitten livetään, niin se ei saa anteeksiantoa. Sopimusasiat ovat minulle todella tärkeitä. Jos johonkin sitoudutaan, niin sitä noudatetaan, Joensuussa sijaitsevan Thermo Fisher Scientificin pääluottamusmies Pakarinen pudotteli kiky-sopimukseen viitaten ja käänsi katseensa seuraaviin eduskuntavaaleihin.

– Suomessa on yli 220 000 työtöntä. Kun se joukko saadaan yhteisen asian taakse ja äänestämään seuraavissa vaaleissa, niin johan keikahtaa vallan vaakakupit tässä valtakunnassa.

Anneli Nilsson Punkaharjulta ja Metsä Woodin vaneri- ja kertotehtaalta tuli torille osoittamaan mielipiteensä siksi, että hänen mukaansa kukaan ei ole turvassa työttömyydeltä.

– Se voi osua kohdalle, sukulaisiin, lapsiin tai vanhempiin, sisaruksiin tai puolisoon. Jonkun on pidettävä työttömien puolta. Sen takia olen täällä. Nykymeno näyttää siltä, että ei oikeasti ajatella pientä ihmistä. Vain raha ratkaisee, Nilsson pohti.

AKTIIVIMALLI JOUTAA TAKAISIN LELUKOPPAAN

Keijo Huovinen (kuvassa vasemmalla) Otanmäestä ja Transtechin tehtaalta koki itse työttömyyden muutama vuosi sitten. Kuvassa vieressä Marko Luttinen Pyhännältä.

– Se oli hankalaa ja nyt työttömien asemasta tehdään edelleen vaan hankalampaa, suorastaan kyykytetään. Eiköhän me pistetä tämä aktiivimalli takaisin lelukoppaan ja kehitellä jotain järkevämpää tilalle, Huovinen lähetti terveiset maan hallitukselle.

Metsuri Hillevi Lehmusjärvi Imatralta on parhaillaan työnantajaltaan Tornatorilta pitkällä yli neljän kuukauden pituisella lomautuksella.

– Voin kokemuksesta sanoa, että työttömiin kohdistetut vaatimukset ovat kohtuuttomia. Se riippuu niin paljon paikkakunnasta, kuinka voi saada osa-aikatöitä tai päästä työvoimapalvelujen pariin. Esimerkiksi minulle TE-keskus ilmoitti, että koska sinulla on työpaikka, et saa meiltä palveluja etkä kursseja. Haet vaan itse niitä osa-aikatöitä tai menet vuokrafirmaan.

– Työllistymistä pitää tukea, eikä antaa tukkapöllyä. Pakko on perseestä, Lehmusjärvi tiivisti.

 

Ääniä työttömien puolesta

Markku Ihamäki, pääluottamusmies ja työsuojeluvaltuutettu, Delta Auto Oy, Turku:
”Aktiivimalli on kuolleena syntynyt idea. Se on epätasa-arvoista kohtelua. Suomi on pitkä maa, ja kaikkialla työtä ei ole tarjolla. Kaikki ei välttämättä osaa hakea ja tiedä miten toimia, joku voi olla ujo ja arka. Tarvitaan resursseja työvoimahallintoon, jotta kaikille voisi löytyäkin jotain. Joku voi olla vaikka kuinka korkeasti koulutettu, lähettää vaikka kuinka paljon hakemuksia, mutta ei vaan työllisty. Toinen asia on, että kiky-sopimuksessa sovittiin, että työttömyysturvaan ei kajota. Ja mitäs nyt tehtiin? Hallituksen pitäisi ottaa aktiivimalli uudelleen käsittelyyn ja kumota se. SAK:lla on parempi vaihtoehtoinen malli. Miksei yhtä hyvin sitä voitaisi ottaa käyttöön?”

Aleksi Palmu, koneistaja, Sandvik Oy, Turku:
”Aktiivimalli on ihan kansan kyykyttämistä, ei se aja asiaansa. Kansan tarvitsisi vähän herätä tähän päivään. Ei voi kaikkia kyykyttää näin koko aikaa. Terveiset hallitukselle: Pää pois puskasta ja herätys!”

Anu Kuismanen, pääluottamusmies, Air Group Oy, Viiala:
”Aktiivimallissa ei ole oikein mitään hyvää. Ei näin pidä toimia, että vain määrätään mitä tehdään. Kyllä työttömillä pitää olla oma rauha hakea töitä. Kyllä ne töihin menevät, jotka vaan pystyvät. Siksi olen täällä tänään. Hallitukselle haluan lähettää terveiset, että järki käteen. Kyllä jokainen ihminen yrittää pyristellä elämässä eteenpäin parhaansa mukaan. Ei tarvitse lytätä enempää!”

Mervi Pyy, elektroniikkatyöntekijä ja pääluottamusmies, Elektroval Oy, Kajaani:
”Aktiivimalli on ihan syvältä! Eihän se vähennä työttömyyttä yhtään, että joku 18 tuntia kolmen kuukauden aikana käydään tekemässä töitä. Ei se pidemmän päälle johda mihinkään. Aktiivimalli pitää kaataa, sellaiset terveiset Sipilälle!”

Jarno Matikainen, työsuojeluvaltuutettu, Jukkatalo Oy, Pyhäntä
Harri Pernu, pääluottamusmies, Kärsämäki, Lapwall Oy, Pyhäntä
Matikainen: ”Lähdettiin kantamaan oma kortemme kekoon taistelussa Sipilän hallitusta vastaan. Liitoilla on keinot aika vähissä, ja lakko on oikeastaan ainoa kovempi keino, millä pystyy vaikuttamaan. Se vaatii joukkovoimaa taakse.”
Pernu: Sekin tässä tympäisee, että kikyssä luvattiin, että työttömyysturvaan ei enää kosketa. Kusettivat päin naama! En tykkää. Tästä mielenosoituksesta voi nyt katsoa, mitä mieltä kansa on aktiivimallista.”
Matikainen: ”Työttömien rankaisu ei ole oikea keino. Meidän pitää löytää keinoja, joilla ihmisiä kannustetaan ja palkitaan työllistymisestä. Ei se ole työttömien vika, ettei saa töitä.”
Pernu: ”Mekin ollaan molemmat pikkukyliltä, ei siellä vaan tahdo olla työpaikkoja lähelläkään. Vähintään pitäisi olla oma auto, jos saa työpaikan. Ja työttömillä ei yleensä ole varaa ostaa autoa. Itsekin olen ollut siinä noidankehässä. Ei ole hyvä, että työttömiä vaan kuritetaan entistä enemmän.”

Ann-Louice Ormiskangas, Herrmans Oy Ab, Pietarsaari:
”Nyt riittää! Meidän täytyy nyt reagoida, muuten menee metsään. Aktiivimallin toinen vaihe täytyy pysäyttää. En pidä aktiivimallista ollenkaan. Tarvittaessa voidaan aktivoida työttömiä, mutta se pitäisi tehdä porkkanan avulla piiskan sijaan. Hallituksen pitäisi keskittyä työpaikkojen luomiseen, eikä työttömien rankaisemiseen.”

Elina Knuts, Pedersöre, työpaikka Mirka Oy, Jepua
”Tulin vastustamaan aktiivimallia, kiky-sopimusta ja kaatamaan hallitusta. Halusin myös puolustaa ay-liikettä, joka on saanut aika paljon negatiivista palautetta viime aikoina. Aktiivimalli on epätasa-arvoinen ja asettaa ihmisiä eri asemaan yhteiskunnassa. Se on ihmisarvojen vastainen leikkuriautomaatti.”

Markus Hotta, Vöyri, työpaikka Mirka Oy, Oravainen
”Olemme kaikki täällä puolustamassa työttömiä ja sanomassa ei hallituksen työttömyystukileikkauksille. Aktiivimalli on huono ja epäoikeudenmukainen malli, joka vaikeuttaa jo ennestään heikkojen asemaa. Tilanne olisi toinen, jos vapaita työpaikkoja olisi, mutta niinhän se ei ole.”

Mika Lahtinen, Loviisa, työpaikka Viessmann Oy, Porvoo
”Olen tullut puolustamaan työttömien oikeuksia ja koska aktiivimalli pitäisi romuttaa. Mallihan on vastaan sitä, mistä aikoinaan sovittiin kiky-sopimuksen yhteydessä. Silloin hallitus lupasi, että työttömyysturvasta ei enää leikata. Aktiivimalli on ihan hullu eikä se aktivoi ketään. Työttömiä pitäisi kannustaa ja tukea, eikä rankaista heitä, joilla on jo vaikeaa. Malli on myös täysin pääkaupunkilähtöinen. Jos tehdas lakkautetaan pienellä paikkakunnalla, niin on aivan mahdotonta löytää paikkakunnalta tai edes lähistöltä töitä.”

 

TEKSTI PETTERI RAITO, ASKO-MATTI KOSKELAINEN JA JOHAN LUND
KUVAT PEKKA ELOMAA, KITI HAILA, PETTERI RAITO JA ASKO-MATTI KOSKELAINEN

Professori Heikki Patomäki: Harvojen vauraus luo harvojen demokratian

Eriarvoisuus on syventynyt myös kansainvälisesti, aivan kuten se on syventynyt maiden sisällä. Harvainvauraus merkitsee harvainvaltaa. Sipilöity Suomi piipertää perässä, kun trumpismi ja putinismi purkavat demokratiaa uusliberalismin hengessä.

Kahdeksan (8) maailman rikkainta ihmistä omistaa saman verran varallisuutta kuin köyhin puolikas koko ihmiskuntaa. Näin on hiljattain todennut suuri ja luotettu brittijärjestö Oxfam. Maailmanpolitiikan professori Heikki Patomäki Helsingin yliopistosta vastaakin kyllä, kun häneltä kysyy, onko eriarvoisuus lisääntynyt maailmanlaajuisesti.

– Suuren poikkeuksen tekevät kuitenkin Kiina ja Intia. Perinteisen länsimaisen ajattelun mukaan merkittävä osa Intian ja Kiinan väestöstä on nostettu köyhyydestä. Väestö on kasvanut ja tämän takia keskiluokan vaurastuminen merkitsee suurta määrää ihmisiä.

Maailman kaikkien ihmisten laittaminen yhteen tuloriviin ja mediaanin (keskimmäisimmän tulon) laskeminen ei Patomäen mukaan ole kuitenkaan välttämättä mielekkäin tapa kuvata kehittyvien maiden todellisuutta. Eriarvoisuuden mittaamiseen käytetty GINI-indeksi huitelee Intian tapauksessa jo yli 50:n. Intia on Etelä-Afrikan ohella maailman eriarvoisin maa. (Esimerkiksi Suomen luku on noin 25, Turkin noin 40.)

– Kalkutan slummien köyhyys ja kurjuus on aivan yhtä pohjatonta kuin silloin, kun niihin joskus 1970-luvulla järjestettiin turistimatkoja eli harjoitettiin köyhyyspornoa.

Maailmanpankki on nostanut tilastojensa köyhyysrajan 1 dollarista päivässä 2 dollariin päivässä. Mutta pärjääkö kahdella dollarilla jättikaupungin slummissa jopa heikommin kuin dollarilla maaseudulla?

– Tämä on tärkeä pointti. On aivan eri asia, jos joutuu ostamaan kaiken markkinoilta. Nälästä on vähän vaikea sanoa mitään täysin varmasti. Toisaalta kuitenkin tiedämme ainakin sen, että globaali elinajanodote on noussut 50:stä yli 70:ään.

Afrikan tilanne vaikuttaa professorista synkältä, sillä maanosa näyttää vajoavan uudelleen sotimiseen ja sisäiseen kaaoksen. Latinalaisen Amerikan suurvalta Brasilia on puolestaan kääntynyt takaisin korruption ja eriarvon tielle. Maan köyhimpiä auttamiseen luodut ohjelmat vähensivät joidenkin vuosien ajan kurjuutta ja lopettivat eriarvoistumisen kasvun.

– Kiina on investoinut Latinalaiseen Amerikkaan, mutta lyhyen aikavälin hyötyjen jälkeen Kiina näyttää alistavan maanosaa raaka-aineiden tuottajaksi.

– Vauraus on myös vallan väline. Kun rahavalta keskittyy, keskittyy myös valta. Suurin huoli on se, että demokratiaa ollaan purkamassa ympäri maailmaa.

– Tutkimukset osoittavat, että suurin yksittäinen uhka demokratialle on nimenomaan eriarvoisuus.

Patomäki kuvaa, että paljon riippuu Kiinan kehityksestä.
– Maassa on paljon yliopistoja ja melko hyvä koulutusjärjestelmä. Siellä olisi siis mahdollisuus demokratisoitumiseen.

Maan kokonaiskuvaa on melko vaikea luoda, sillä riippumattomia tilastoja on työlästä saada. Kiinassakin kehitys näyttää kuitenkin huolestuttavalta.
– GINI-indeksi lähestyy jo 50:ttä. Yksi prosentti kiinalaisista omistaa yli kolmanneksen koko Kiinan varallisuudesta.

SUOMI ERIARVON EDISTÄJÄNÄ?

Talousliberalismin ja talouskurin länsi on Reaganin ja Thatcherin hengessä levittänyt eriarvoisuutta aina vain laajemmalle ja syvemmälle ympäri maailmaa. Onko Suomi toiminut eriarvoisuuden luojana vai hidastajana omassa kansainvälisessä roolissaan? Patomäki kuvaa, että Suomi on siirtynyt lännen passiivisesta myötäilijästä kovan linjan aktiiviseksi uusliberalistiksi.

Professori muistuttaa Uudesta kansainvälisestä talousjärjestelmästä, UKTJ:stä. Sillä yritettiin muuttaa YK:n suojissa 1970-80-luvuilla maailmantalouden kauppasuhteita niin, että niin sanotut kolmannen maailman maat voisivat vaurastua suhteessa rikkaisiin teollisuusmaihin.

– Vielä 1980-luvulla Suomi puolusti UKTJ:tä. Suomi antoi esimerkiksi muiden Pohjoismaiden tavoin usein tukensa Afrikan maille.

Noihin aikoihin verrattuna Suomen kansainvälinen toiminta on tyystin muuttunut. Viimeiset 10 vuotta Suomi on toimnut aktiivisena uusliberalismin airuena EU:ssa, joka on Patomäen mukaan vapaan markkinatalouden unelma.

– Vapaat markkinat ja sama raha, mutta ei minkäännäköistä yhteistä valtiollista talouspolitiikkaa. Kreikan velkakriisin suhteen Suomi ajoi kaikkein kovinta linjaa EU:ssa. Suomi ajoi jopa Saksan ohi oikealta. Velkakriisi toi kolmannen maailman köyhyyden Kreikkaan.

Suomi on Patomäen mukaan hyväksynyt sellaisenaan talousliberalismin, jota myös uusliberalismiksi kutsutaan. Liberalistiset rahoitus-, investointi- ja veroparatiisijärjestelyt merkitsevät jopa osittain täysin rikollisesti hoidettua, valtavaa vaurauden keskittymistä.

– Talousliberalismi on merkinnyt sitä, että vaurauden keskittyminen on globaalisti organisoitunutta, Patomäki tiivistää.

Professori toivoisi Suomelta aivan toisenlaisia linjauksia EU-politiikassaan. Kreikan tapauksessa Suomi olisi voinut ajaa velkojen perusteellista uudelleen järjestelyä, jotta työttömyys ei olisi merkinnyt kreikkalaisille sosiaalista katastrofia.

Kataisen ollessa pääministerinä Suomi jättäytyi pois hankkeesta, jolla olisi luotu rahoitustransaktiovero maailmanlaajuisen rahoituskriisin jälkimainingeissa.

– Melkein kaikki EMU-maat ajoivat hanketta Saksan johdolla vahvistetun yhteistyön menettelyn kautta. Katainen jättäytyi pois hankkeesta.

Suomi voisi maailmanpolitiikan professorin mukaan rakentaa sekä EU:ssa että muussakin kansainvälisessä yhteistyössä koalitioita, joiden tavoitteena olisi tulojen ja vaurauden tasaisempi jako.

– Minusta globaalit kasvihuoneverot olisivat keskeinen keino kompensoida ilmastonmuutoksen vaikutuksia niille maille, jotka muutoksesta pahiten kärsivät. Esimerkiksi Afrikan sarvessa ilmastonmuutos on merkinnyt kuivuutta ja nälähätää. Tämä on osa globaalia eriarvoisuutta.

LIBERALISMI MURENTAA KANSANVALTAA

Palaamme kysymykseen siitä, miten vaarallista vaurauden valtava keskittyminen on demokratialle.

– Kun raha kerääntyy, samalla myös valta kasautuu. Demokratiaa ollaan purkamassa eri puolilla maailmaa. En tarkoita vain Turkin Erdoǧanin kaltaisia johtajia, vaan pitkän aikavälin prosesseja, jotka johtavat trumpismiin ja putinismiin.

Suomessa Patomäkeä huolestuttaa se, miten vaihtoehdottomaksi julkinen keskustelu on käynyt.

– Esimerkiksi Björn Wahlroosin kaltaiset ihmiset pyrkivät vahvistamaan asemaansa lainsäädännössä ja yleisissä ajattelutavoissa. Tästä syntyy itseään vahvistavia piirteitä. Media alkaa oikeistolaistua. Yleisradio on osittain ajettu alas, osittain oikeistolaistettu. Yliopistot alistetaan toimimaan suuryritysten ehdoilla konsulttikielen kautta.

– Koko koulutusjärjestelmä tehdään myötämieliseksi uusliberalistiselle ideologialle. Kilpailu alkaa määritellä kaikkea. Kaikesta tehdään kilpailua, ja välillä vielä julmaa sellaista kuten esimerkiksi heikoin lenkki -ohjelmat. Ikään kuin normalisoidaan se, että yhteiskunta koostuu ja että sen pitääkin koostua kilpailusta.

Jatkuvalla kilpailulla ei ole mitään tekemistä ihmisten tasapainoisen, onnellisen elämän kanssa. Patomäki muistuttaa, että terve järki on englanninkielisessä muodossaan ”common sense”. Sana common tarkoittaa yhteistä.

– Uusliberalisaation myötä niin yrityksissä, kouluissa kuin yliopistoissakin kaikkea johdetaan ulkoisen motivaation kautta. Kaikkia tarkkaillaan ja rangaistaan. Todellisuudessa ihminen voi hyvin, kun hän saa tunnustusta muilta ihmisiltä, kun hän pääsee toimimaan yhteisöllisesti muiden ihmisten kanssa ja kun hän saa itse määritellä tekemistään eli hänellä on autonomiaa.

ÄÄRIAJATTELUN JUURILLA

Uusliberalismin julma uusjako entistä rikkaampiin ja entistä köyhempiin tuottaa Suomessakin syrjäytymistä. Uusliberalismi on poissulkevaa. Uusliberalismi johtaa äärioikeiston ja vääränlaisen kansallistunteen nousuun, kuten on nähty ympäri Eurooppaa.

– Yhteiskunnasta tulee armottomampi ja ihmisten arjesta turvattomampi. Kilpailun logiikka ja turvattomuus luovat ihmiseen eksistentiaalista turvattomuuden tuntee. Pitää nimetä syntipukkeja. ”Ne vie meidän työpaikat.”

– Tämä kaikki on yhdistynyt vielä sosiaalisen median nousuun. Yhteisvaikutus on ollut raju. Ajatukset ja ideat voivat levitä kuin bakteerit ja virukset. Karu ja julma vapaamarkkinautopia sopii hyvin yhteen UKIPin kaltaisten ilmiöiden kanssa.

Patomäki viittaa UKIPilla Britannian itsenäisyyspuolueeseen, jonka aatteita voidaan kuvata rasistisiksi. Patomäki muistuttaa vielä siitä, että länsimaisissa demokratioissa rikkaat rahoittavat niitä poliitikkoja, jotka ajavat rikkaiden etuja.

– Kaikki Yhdysvaltain miljardöörit eivät varmaan kannata kaikkia Trumpin ajatuksia, mutta muutamakin miljardööri riittää.

Tämä vinoutuma koskee puolueiden rahoitusta myös Suomessa.

– Kokoomus ja Kepu saavat paljon yksityistä rahoitusta. Jos rahoitukseen ei puututa, sama jatkuu.

Patomäki muistuttaa, että myös Suomessa myös niin sanotut ajatushautomot saavat Wahlroosin kaltaisilta raharikkailta rahoitusta. Nämä think-tankit, kuten Patomäen mukaan ”puolivirallisen” aseman saanut Libera, ajavat sitten rahoittajiensa ideologisia etuja.

KUKA AJAISI MUUTOSTA?

– Ei tahdo löytyä julkista tilaa, jossa voisi esittää monipuolista kritiikkiä vallitsevaa talousliberalismia vastaan, Patomäki murehtii.

Mutta toivoton ei professori ole. Kilpailua ihannoiva uusliberalismi toimii niin vastoin meidän ihmisten sisäsyntyistä solidaarisuutta ja yhteistyöhalua vastaan, että sen päivät ovat luetut.

– En usko, että uusliberalismilla on kovin pitkä elinkaari.

Patomäellä on se käsitys, että ainakaan tällä hetkellä ay-liike ei ole kuitenkaan se, joka pystyisi haastamaan uusliberalistisen ajattelun pakkovallan.

– Meillä on aika iso ongelma liittojen osalta. Useimmat SAK:n ekonomistit ovat saaneet uusklassisen koulutuksen. He uskovat tehokkaiden markkinoiden hypoteesiin ja valtavirtataloustieteen muihin doktriineihin, joilla on negatiivisia vaikutuksia myös demokratian kannalta.

Patomäki ei pidä siitä, että ay-liike näyttää hyväksyneen hokemat siitä, että kaikkien pitäisi lähteä kansankapitalisteiksi osakemarkkinoille tai yrittäjiksi.

– Ay-liikkeeltä on ollut virhe lähteä uusliberalistien kelkkaan. Sosialistit ja demokraatit käyvät Euroopan parlamentissa hyvin kriittistä keskustelua talousliberalismista. Suomessa ei näy merkkiäkään tällaisesta keskustelusta.

– Pitäisikö palata perusarvojen äärelle? Patomäki kysyy ay-liikkeeltä.

– Ay-liikkeen on löydettävä kannattajia myös muista kuin työväenluokasta. Robotisaation ja digitalisaation myös teollisuustyövoiman tarve pienenee. Ei enää vesittyneitä vappujuhlia. On löydettävä uusia symboleita, sellaisia, jotka vetoavat laajalti erilaisten ihmisten solidaarisuuden ja oikeudenmukaisuuden tuntoihin.

TEKSTI SUVI SAJANIEMI
KUVA PATRIK LINDSTRÖM

Lue lisää samasta aiheesta:

Loukussa: Tällaista on elää pitkäaikaistyöttömänä eriarvoisessa Suomessa

Kausityöläinen Sirkka-Liisa Ojala: Köyhän huvitus on vilkas mielikuvitus

 

Kausityöläinen Sirkka-Liisa Ojala: Köyhän huvitus on vilkas mielikuvitus

Vaikka ihminen on tutkinnon suorittanut ammattilainen, toimeentulo voi olla niukka.

– Jos asuisin kaupungissa, rahani eivät riittäisi asuntoon eivätkä myöskään ruokaan, sanoo puutarhuri Sirkka-Liisa Ojala.

Hän tekee puoli vuotta kukkapuutarhalla kausityötä ja elää toiset puoli vuotta ansiosidonnaisella päivärahalla.

Puutarhurin työ on sesonkiluontoista ja niin rankkaa ja kiireistä, että Ojala ei edes kaipaa lisää työtä.

– Siinä työssä on melko piipussa. Puutarhalla on kevätkiireet, kesäkiireet ja syyskiireet. Kauden jälkeen olen aika väsynyt ja otan pari kuukautta vähän rauhallisemmin. Haluan pitää loman. En ole edes ajatellut, että lähtisin välipätkiksi töihin.

Talvikauden rauhoittamista puoltaa myös Ojalan elämäntilanne.

– Isä ja äiti ovat aika vanhoja. Joudun hoitamaan heidän asioitaan ja huolehtimaan heistä. Tiedän, että he eivät kauhean montaa vuotta elä, joten voin uhrata talvikauden siihen.

Ojala myöntää, että kausityöntekijän elämä on haasteellista.

– Puutarha-alan palkalla ei kauhean pitkälle pötkitä. Se ala on pienipalkkainen.

Vapaa-aikana Ojala toimii ammattiyhdistysliikkeessä ja viettää aktiivista elämää.

– Voin tehdä sellaista, mikä ei maksa oikeastaan mitään. Lenkkeily on ilmaista. Käyn halvoissa jumpissa. Kun toimin erilaisissa järjestöissä ja organisaatioissa, pääsen mukaan monenlaisiin paikkoihin.

Ammattiyhdistysliike tarjoaa elämään sisältöä.

– Järjestöt, joissa toimin, tarjoavat vapaaehtoisille retkiä tai muuta virkistystä. Minun ei välttämättä tarvitse käyttää omaa rahaa niihin. Olen aina menossa jonnekin tai tulossa jostain.

”Olen hieman odotellut, että verotoimistosta tulee kysely, millä minä elän. Mutta toistaiseksi he eivät ole olleet kiinnostuneita siitä”, Sirkka-Liisa Ojala sanoo.

Ojalalle lapsuuden kodissa saaduille opetuksille on elämässä ollut käyttöä.

– Olen kotoa saanut sellaiset opit, että säästä ja vielä kerran säästä pahanpäivän varalle. Ja ennakoi!

Siitä Ojala arvostaa, että kävi nuoruudessaan emäntäkoulun.

– Pystyn hyödyntämään raaka-aineita ja tekemään niistä ruoan. Osaan laittaa perusruokaa ja isommat annokset pakastan.

Mustikan poiminta on hänen mukaansa hyödyllinen harrastus.

– Syksyllä käyn marjassa ja säilön. Pyrin siihen, että syön terveellisesti. En osta valmisruokaa, sillä se on kallista.

Emäntäkoulussa Ojala oppi huoltamaan vaatteet.

– Köyhän ei tarvitse kävellä rääsyissä. Riittää kun on siistit vaatteet. Jos niissä on paikattavaa, niin ne paikataan.

Hänen mukaansa opiskelu avoimessa ammattikorkeakoulussa on edullista.

– Se maksaa kymmenen euroa opintopistettä kohti. Kun opiskelet siellä, saat halvan aterian ja samalla oma ammattitaito kohenee.

Selviytymistä tukee asuminen haja-asutusalueella.

– Asun Hattulassa taajaman ulkopuolella halvasti. Siinä pitää tehdä pihatyöt ja lumityöt itse sekä maalata. Mitään Mercedestä minulla ei pihassa ole, vaan vanha Mazda.

Jotain arvokasta kausityöstä seuraa.

– Minulla on aikaa! Köyhän ainut huvitus on vilkas mielikuvitus.

Sitäkin Ojala on joutunut miettimään, että kun jo työaikana on tiukoilla, miten selviytyy eläkeläisenä.

– Varmasti elämä on aika kurjaa. Toisaalta se on itsestä kiinni, kuinka hauskaa siitä tekee. Pienilläkin tuloilla voi selvitä.

TEKSTI JARI ISOKORPI
KUVAT HARRI NURMINEN

Lue lisää samasta aiheesta:

Loukussa: Tällaista on elää pitkäaikaistyöttömänä eriarvoisessa Suomessa

Professori Heikki Patomäki: Harvojen vauraus luo harvojen demokratian

Loukussa: Tomi Marjuaho kertoo, mitä on elää pitkäaikaistyöttömänä eriarvoisessa Suomessa

Pieni Tomi-poika seisoo ypöyksin Korkeakosken ala-asteen pihalla Juupajoella. On ensimmäisen luokan liikuntatunti talvella 1980. Muut ovat lähteneet hiihtämään, Tomi ei. Perheellä ei ole rahaa ostaa Tomille suksia.

Nokialta pitkäaikaistyöttömyyteen sysätyn elektroniikka-asentaja Tomi Marjuahon elämäntarina on tarina Suomen eriarvoistumisesta. Siitä, miten köyhät sysätään köyhyyteen ja miten varmistetaan, että he pysyvät siellä.

Tilastokielellä köyhyys on esimerkiksi pienituloisuutta. Yhden hengen kotitaloudessa tämä merkitsee nykyisin noin 1 200 euron tuloja kuukaudessa. Köyhyyden raja vedetään näet 60 prosenttiin keskituloisen suomalaisen tuloista.

Köyhissä perheissä eläviä lapsia on Suomessa nyt 100 000 eli 9,3 prosenttia kaikista lapsista. Lapsiperheiden talouskurjuus on syventynyt kahden köyhyyskuopan verran 1990-luvun alkuun verrattuna. Tuolloin köyhissä perheissä kasvavia lapsia oli 50 000 eli 4,3 prosenttia lapsista.

Köyhyys periytyy. Useimmat köyhät perheet eivät ole korkeasti koulutettuja eikä heillä ole varallisuutta, jotka toimivat ihmisen suojapanssareina elämän töyssyjä ja vastoinkäymisiä vastaan.

Köyhällä perheellä ei ole rahaa ostaa terveellisintä ruokaa, kirjoja, tietokoneita tai maksaa harrastusten vaatimia osallistumis- ja varustekuluja.

Viimeksi myyttiä toisen asteen koulutuksen maksuttomuudesta purki Pelastakaa Lapset -järjestön tutkimus. Lukion tai ammattikoulun käyminen maksaa keskimäärin yli 2 200 euroa. Monet nuoret eivät joko voi lähteä lainkaan toisen asteen koulutukseen tai sitten he jättävät opintiensä kesken.

Köyhät vanhemmat ovat alttiita stressaantumaan, ahdistumaan ja masentumaan siitä, että heidän on taisteltava arjessa selviytymisen kanssa. Vanhemmat eivät välttämättä jaksa kannustaa tai ohjata lapsiaan.

Tomi Marjuaho ei muista, montako markkaa hänen vanhempansa 1980-luvulla ansaitsivat. Omat kokemukset esimerkiksi harrastusmahdollisuuksien puutteesta ovat sitäkin elävämpiä ja kirvelevät mieltä vieläkin. Luistimet puuttuivat ala-asteikäiseltä Tomilta, vaikka jonkinlaiset käytetyt suksenpätkät oli jalkaan jostain saatukin.

– En päässyt harrastamaan oikeastaan mitään. Vaatteet olivat aina joko käytettyjä tai kaupasta halvimpia mahdollisia. Siitä tuli aina sanomista.

Marjuahon puuseppä-isältä olivat työt loppuneet, kun 1970-luvulla koteja alettiin sisustaa teollisilla lastulevyhuonekaluilla.

– Äiti puolestaan oli siivoojana. Hän on aina ollut hyvin pienituloisissa ammateissa.

Vasta yläasteella Marjuaho sai luistimet. Hän oli muuttanut Pirkkalaan äitinsä kanssa vanhempien avioeron jälkeen. Äiti kävi Partolan kenkätehtaalla töissä.

Niin, Marjuaho pääsi luistelemaan. Mutta minne?

– Tyttöjen luistelutunnille. Minähän en osannut luistella. Siihen aikaan Pirkkalassa jyräsi jääkiekko ja kaikki muut pojat olivat ihan pikkunöösistä harrastaneet jääkiekkoa ja kaikkia muita urheilulajeja.

– Jos oli kaveriryhmiä, minua ei koskaan kutsuttu mukaan. En tuntenut, että olisin ollut ikinä tervetullut ryhmään. Liikuntatunnilla olin aina niiden joukossa, jotka valittiin viimeiseksi joukkueeseen.

Marjuahon koulutie oli täynnä muuttoja ja uusia aloituksia. Kun vanhemmat olivat eronneet, Marjuaho sijoitettiin vuodeksi naapuritalon maanviljelijäperheeseen Juupajoella. Sen jälkeen seurasi kaksi vuotta Tampereella lastenkodissa. Pirkkalassa Marjuaho asui Loukonlahdessa, sitten Kyöstissä. Parasta aikaa lienee ollut Tampere ja Pispalan koulu.

– Suomalaisen pienen paikkakunnan koulu voi olla henkisesti aika suljettu yhteisö, julmakin. Mutta Pispala oli isompi koulu. Minut otettiin avosylin vastaan. Siellä oltiin avarakatseisempia ja ymmärtäväisempiä. Mutta oli Pirkkalakin minulle ihan hyvää aikaa.

Lopulta Marjuaho pääsi Pirkkalassa jopa sinne poikien urheiluporukkaan. Isokokoisimpiin kuuluvana poikana hänestä tehtiin koulun jääkiekkojoukkueen maalivahti.

ASUMISEN KALLEUS VIE LEIPÄJONOON

Tampereen yliopiston sosiaali- ja terveyspolitiikan professori Juho Saari on Juha Sipilän hallituksen asettaman, eriarvoisuuden vähentämistä tavoittelevan työryhmän puheenjohtaja. Työryhmä ei saa ehdottaa mitään, mikä lisäisi budjetin menoja.

Konkreettinen syy leipäjonoon joutumiselle on Saarelle tutkijana hyvin tuttu.

– Me olemme haastatelleet 3 500 leipää jonottavaa ihmistä. Heidän tarinansa on kohtuullisen selvä. Ensisijainen syy leipäjonoon on asumiskustannusten korkeus.

– Yksin asuva henkilö, joka elää perusturvan varassa, maksaa ensin vuokran ja sitten pakolliset laskut. Ruoka haetaan leipäjonosta, se on varaventtiili.

Yksin asuvien taloudet ovat rajusti lisääntyneet Suomessa.

– Asuntokanta ei vastaa perherakenteen muutoksia. Pieniin asuntoihin kohdistuu liian paljon kysyntää, mikä nostaa niiden hintoja.

Marjuaho on elävä esimerkki siitä, miten pienillä tuloilla sinnittelevä ihminen yrittää viimeiseen asti pitää kiinni katosta pään päällä. Marjuaho elää työmarkkinatuella, josta jää verojen jälkeen käteen noin 530 euroa kuussa. Sairauseläkkeellä olevan vaimon tulot eivät nekään kipua edes tuhanteen euroon kuussa. Marjuaho vaimoineen asuu Salossa kerrostalokolmiossa.

– Asuntolainan takaisinmaksu on aivan kiveen hakattu, ja sitten tulevat laskut. Ruoka joustaa.

”Muut pojat olivat harrastaneet jääkiekkoa ja muita urheilulajeja. Minä sain luistimet vasta yläasteella”, Tomi Marjuaho muistelee.

TYÖURA ALKOI LAMA-SUOMESSA

Kokemäenjoen ammattikouluun sähköpuolelle, suuntautumisvaihtoehdon jälkeen Ulvilasta tietotekniikkamekaanikoksi, valmistuminen 1990-luvun alussa, armeijan jälkeen työttömäksi – sillä lailla alkoi juuri ammattiin valmistuneen nuoren miehen itsenäinen elämä laman runtelemassa Suomessa.

– Sain asunnon Pirkkalasta, mutta lähinnä pyörittelin peukaloita ja luin lehtiä. Vuonna 1995 pääsin puoleksi vuodeksi tietotekniikan ylläpitotehtäviin Tampereen teknilliseen korkeakouluun. Ne olivat työllistämistöitä, nollattiin päivärahoja. Työ oli todella mukavaa, ja olisin halunnut jatkaa, Marjuaho kertoo.

Nuori mies ei ehkä taustastaan johtuen osannut rehennellä tekemisillään kuten joku muu olisi taitanut tehdä.

– En löytänyt niin sanotusti seuraavaa liaania. Pomot olivat toisessa rakennuksessa. En juuri nähnyt heitä, enkä osannut lobata itseäni.

– Taas mentiin istumaan ja ihmettelemään. Sitten pääsin aikuiskoulutuskeskukseen Tampereelle vahvavirtapuolelle, mutta kurssilta ei saanut pätevyyttä asennustöihin. Sähköpuolella on kuitenkin todella tarkat vaatimukset pätevyyksistä, joten en työllistynyt.

– Olin jo ihan epätoivoinen, mutta sitten 1999 yksi kaunis kesäpäivä kattelin netistä, että Salossa olisi matkapuhelinasentajan kurssi aikuiskoulutuskeskuksessa.

Aikaa hakemuksen jättämiseen kurssille oli enää tunti, mutta Marjuaho kerjäsi hakuaikaan pidennyksen iltaan asti, keräsi paperinsa, marssi paikalliseen pankkiin ja puhui itselleen oikeuden faksata paperit aikuiskoulutuskeskukseen pankista.

– Työsuhteeni Nokialla alkoi 1.1.2000. Uusi vuosituhat ja uusi työpaikka.

Kurssituksen ja työharjoittelun jälkeen Marjuaholla alkoi vakinainen työ Nokialla. Työtahti oli kova, ja yritys oli ihan oma maailmansa, jota hallittiin kurilla ja mafiamaisella vaikenemisella ulkopuolisiin nähden. Mutta Marjuaho sai harjoittaa luontaista sosiaalisuuttaan, kun hän oli pitkiä aikoja ”lainassa” eri osastoilla tutustuen kymmeniin ja kymmeniin, aina uusiin ihmisiin.

Marjuaho hankki asunnon vuonna 2002. Hän hankki auton. Hän meni naimisiin vuonna 2008. Marjuaho sai hetken elää kuten suuri osa suomalaisista elää.

HYVÄ KASAUTUU

– He, joilla on hyvä koulutus, heillä on myös hyvät tulot, hyvä pankkisuhde ja hyvä parisuhde, Saari tiivistää taloudellisen epätasa-arvon ilmentymiä yhteiskuntamme vauraammalla puolella.

– Tietty määrä eriarvoisuutta on järkevää. Se luo kannustinrakenteen. Yksilön tai hänen työpaikkansa tuottavuus heijastuu palkkaeroihin.

Näin Juho Saari uskoo.

Tilastokeskus ei puolestaan usko tai tulkitse mitään, vaan kertoo vain sen, mitä tilastot paljastavat, toteaa erikoistutkija Veli-Matti Törmälehto. Ensin Suomessa ryhdyttiin kaventamaan eriarvoisuutta, sitten kasvattamaan.

– Vuodesta 1966 aina tuonne 1980-luvun alkupuolelle Suomeen rakennettiin hyvinvointivaltiota. Tämän rakennustyön ja tulonsiirtojen merkittävän vaikutuksen takia tuloerot kapenivat Suomessa.

– Tuloerojen kasvun suuri hyppäys tapahtui 1990-luvulla. Suomessa tapahtui hurjan nopea ja raju tuloerojen kasvu vuosina 1995–2000.

1990-luvun alkupuolella hyvinvointiyhteiskunta toimi.

– Edes laman aikana, 1991, 1992, 1993, tuloerot eivät lähteneet kasvuun. Verotus ja tulonsiirrot pitivät kotitalouksien tuloerot vakaina ja kurissa muutaman vuoden.

Mutta vuonna 1993 pääomatulojen ja palkkatulojen verotus eriytettiin toisistaan. Pääomatuloja ryhdyttiin verottamaan huomattavasti kevyemmin kuin palkkatuloja, joiden verotusta höllennettiin sitäkin. Kun talous alkoi kasvaa 1990-luvun loppupuolella, tuloerot lähtivät vielä suurempaan kasvuun. OECD-maiden eli rikkaiden teollisuusmaidenkin vertailussa Suomen tuloerojen repeäminen oli poikkeuksellisen nopeaa.

Tuloerojen muotoutumiseen voi löytää kolme eri tekijää.

– Politiikka eli miten veroja kerätään ja miten paljon tulonsiirtoja tehdään. Sitten ovat suhdanneluontoiset tekijät. Laskusuhdanteessa tuloerot yleensä kapenevat, kun esimerkiksi myyntivoittoja ei kerry niin paljon. Kolmantena ovat väestömuutokset. Kotitalouksien koko on pienentynyt.

Sukupolvien välisiä tuloeroja tarkasteltaessa häviäjinä ovat ennen kaikkea nuoret, alle 25-vuotiaat, ja kaikkien iäkkäimmät ja etenkin yksin elävät, yli 75-vuotiaat naiset.

Törmälehdon mukaan Suomen tuloerot ovat pysyneet vuoden 2000 jälkeen suurin piirtein ennallaan tai jopa vähän kaventuneet. Kaventuminen ei näy niiden 896 000:n suomalaisen elämässä, jotka ovat EU:n määritelmän mukaan pienituloisia, jotka työllistyvät vain lyhyitä pätkiä kerrallaan ja jotka kärsivät aineellisesta puutteesta. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen eli THL:n tiedottama tutkimus vuodelta 2016 lisää vielä kitkerän jälkiruoan tuohon puutteen kattamaan tilastopöytään. Esimerkiksi 30 prosenttia 20–54-vuotiaista suomalaisista kertoi tinkineensä ruoasta, lääkkeistä tai lääkärillä käynnistä rahan puutteen vuoksi.

Varallisuuserot ovat puolestaan jatkaneet kasvuaan tähän päivään asti verrattuna 1990-luvun puoliväliin. Nettovarallisuudella tarkoitetaan niin asunnon kaltaista reaaliomaisuutta kuin myös pankkitalletuksia, pörssiosakkeita ja joukkovelkakirjalainoja ja muuta finanssivarallisuuta.

Varakkaimman viiden prosentin osuus nettovarallisuudesta oli vuonna 1994 noin 25 prosenttia. Vuonna 2013 se oli jo 31,4 prosenttia. Suomalaisten varakkaimpaan yhteen prosenttiin kuuluvat kotitaloudet omistavat 13 prosenttia Suomen nettovarallisuudesta. Tuona vertailuvuonna 1994 he olivat omistaneet ”vain” kahdeksan prosenttia.

EI OLLUT TURVAPUSKUREITA

Eipä ollut sipilöityjä vakuutuskuoria, ei ollut isäpapalta perittyjä osakesalkkuja eikä pankkitalletuksia, kun Marjuaho sai lopputilin Nokialta pitkäperjantaina vuonna 2010. Stephen Elop sai matkapuhelintehtaan tappamisesta erorahoina miljoonia euroja, työnsä viimeiseen asti hyvin hoitanut duunari sai pitkäaikaistyöttömyyden. Nokian kuuluisa kuri piti Marjuahoa otteessaan aivan viimeiseen kujanjuoksuun asti.

– Nokialla pomo oli kova auktoriteetti. Meille oli sanottu, ettei irtisanomisesta saa puhua. Kun työ päättyi, piti tehtaalta lähteä välittömästi ulos. Kun kävelin siinä käytävällä viimeistä kertaa, joku työkaveri siinä jotain huikkasi, mutta en voinut vastata mitään.

Sen jälkeen Marjuaho ei ole yrityksistään huolimatta löytänyt vakinaista työtä. Hän aloitti elektroniikkainsinöörin AMK-opinnot Turussa, mutta omista opiskeluvuosista oli nelikymppisellä miehellä jo liian kauan aikaa.

– Kyllä minä ne kaikki asiat hiffasin, ei se siitä ollut kiinni. Muut olivat nuoria, suoraan lukiosta tai ammattikoulusta tulleita. Nuorilla oli vain niin kova tahti, että jäin koko ajan jälkeen.

Leikki oli heitettävä kahden vuoden jälkeen kesken.

– Sen jälkeen on ollut jotain kurssintynkää, sellaista käpistelyä.

Nyt Marjuaho on ollut yli 1 000 päivää työmarkkinatuen varassa. Terveyskin asettaa omat reunaehtonsa työnhakuun.

– Tiedätkö paljonko tämä maksaa? Yli 40 euroa.

Marjuaho on nostanut pöydälle pienen, vihreän astmapumppunsa. Jo lapsena todetun pölyallergian ohella Marjuaho on saanut jonkin aikaa sitten diagnoosin astmasta.

– Aluksi lääkärit eivät suostuneet lähettämään minua edes tutkimuksiin. Hyvin vaikeaa oli saada diagnoosi ja lääkkeet.

”Köyhyys on aitaus, josta josta ei pääse ulos. Lopulta katoaa kaikki halukin lähteä minnekään ja taju siitä, mitä vielä voisi tehdä”, Tomi Marjuaho sanoo.

ERIARVO SAIRASTUTTAA

Marjuaho käy lähes kaikessa eriarvoisen Suomen mallikansalaiseksi sen surullisimmassa merkityksessä. THL:n tutkimusprofessori Sakari Karvonen vahvistaa, että terveet rikkaat saavat vaivoihinsa helpommin ja enemmän hoitoa kuin heitä paljon sairaammat köyhät. Kun kansa jaetaan tulojensa mukaan viiteen eri luokkaan, ovat Suomessa terveyserot harvinaisen räikeät kansainvälisesti vertaillen.

THL:n tuore raportti kertoo, että tuloerot kasvattavat menetettyjen elinvuosien lukua. Erot sairastuttavat fyysisesti ja henkisesti ja ne saavat köyhät ihmiset kokemaan itsensä sairaiksi. Tuloerot kasvattavat yksinäisyyttä, mikä on tunnetusti ihmiselle kaikkein murskaavinta.

Kyse ei ole suinkaan vain siitä, että sairastelu vähentäisi mahdollisuutta ansiotyöhön ja että siksi köyhempi kansanosa olisi sairaampi. Kun tulot kasvavat, paranee terveys katkeamattomana liukumana, gradienttina. Pienet tuloerot merkitsevät pieniä terveyseroja, suuret suuria.

Ihminen on sosiaalinen olento. Hänen asemansa yhteiskunnassa määrittää hänen terveyttään, teki hän itse mitä tahansa. Tutkijoilla on näille näkymättömille terveyden horjuttajille omat nimensä: psykobiologiset tai psykososiaaliset mekanismit.

– Sosiaalisen vertailun kautta syntyy stressiä. Mitä kauemmaksi väestöryhmät etääntyvät (tuloerojen takia) toisistaan, sitä enemmän tätä vertailua syntyy ja sitä pahemmat vaikutukset tällä stressillä on pienituloisimpien väestöryhmien terveyteen.

Vauraampi kansanosa harjoittaa mielellään uusjulmuudeksikin kutsuttua köyhien nimittelyä milloin minkäkinlaisilla sosiaalipummisolvauksilla. Nimittelyyn ei olisi edes rikkailla varaa.

– Ne, jotka kuvittelevat itse luoneensa oman hyvän tilanteensa, ovat hyötyneet tavattomasti siitä, millaisessa yhteiskunnassa elämme. He ovat saanet ilmaisen peruskoulutuksen, heidän lapsensa on hoidettu päiväkodeissa, he ovat saaneet ilmaisen korkeakoulutuksen.

Samaten Karvonen varoittaa syyllistämästä heitä, jotka sortuvat päihteisiin lääkitäkseen arkea, jossa kaikki on taistelua.

– Alkoholin juomistavoissa ei ole paljoakaan eroa väestöryhmien välillä. Seurauksissa on. Rikas hyppää pikkujoulujuhlan jälkeen taksiin ja menee kotiin. Köyhä kävelee nakkikioskille ja voi siellä joutua kaikenlaisiin vaikeuksiin.

SILMÄLASIEN HAJOTESSA…

– Ensin silmälaseista hajosi sarana. Sen vaimo sai teipattua kasaan. Sitten hajosi kehys. Senkin vaimo sai jotenkin teipattua kuntoon. Mutta sitten silmälasit hajosivat kokonaan, kertoo Marjuaho.

Kun tulot ovat niin pienet kuin ovat, muodostui ehdottoman välttämättömien silmälasien hankinnasta Marjuaholle melkoinen riskinoton paikka. Lopulta oli päädyttävä ostamaan kahdet yhden hinnalla eli myös vaimolle, ja hankinta oli pakko tehdä liikkeen myöntämällä luotolla.

– Nyt niitä maksetaan 50 euroa kuussa, toteaa Marjuaho.

Marjuahon sanojen mukaan ”talouden koho on koko ajan pinnan alla” ja tili on melkein aina ”viimeisellä eurolla”. Mistä enää tinkiä, kun ruoastakaan ei voi enää tinkiä?

Sosiaalinen piiri kutistuu. Marjuaho kertoo, että hän ei ole päässyt katsomaan nyt 76-vuotiasta äitiään kahteen jouluun. Hän ei pystynyt lähtemään sukulaisen häihin, sillä juhlapaikkaan olisi jokaisen vieraan pitänyt varata hotellista huone.

– Köyhyys on aitaus, josta ei pääse ulos. Lopulta katoaa kaikki halukin lähteä minnekään ja taju siitä, mitä vielä voisi tehdä. Kirjastohan olisi ilmainen, mutta en minä käy enää sielläkään.

TULOEROJA PITÄISI KAVENTAA

”Budjetti kääntää tuloerot kasvuun. Tällä hallituskaudella kaikkein eniten ovat laskeneet kaikkein pienituloisimpien tulot. Syynä ovat perusturvaetuuksien leikkaukset. Yli keskituloiset hyötyvät veronkevennyksistä.” (Helsingin Sanomien artikkeli vuoden 2018 budjetista 8.9.2017)

Kansakunnan kokonaisonnellisuuden, terveyden ja hyvinvoinnin kannalta suunnan pitäisi käydä kohti tuloerojen kaventamista. Mitä tästä sanovat asiantuntijat?

– Kyllä, tuloerojen kaventaminen olisi yksi järkevä keino kaventaa terveyseroja. Hallitus toisensa jälkeen on ottanut juhlapuheiden tasolla tavoitteeksi terveyserojen kaventamisen. Harvemmin on ollut puhetta tuloerojen kaventamisesta, Karvonen huomauttaa.

– Verotus kannattaisi ottaa tarkasteluun. Koheesion kannalta olisi syytä puuttua kaikkein eniten ansaitsevien rahoihin. Kansahan suhtautuu entistä myötämielisemmin veroihin, ja hyvästä syystä.

Perheiden varhaiseen tukeen pitäisi taas panostaa.

– 1990-luvulla kotipalveluja leikattiin kunnissa, mutta ne ovat erittäin kustannustehokkaita ja ennaltaehkäiseviä palveluita.

Saari puhuu mielellään kannustin- ja byrokratialoukkujen purkamisesta, ja tähän hänellä on laaja kirjo erilaisia ratkaisuehdotuksia.

Turvallisuuden kannalta pienet tuloerot olisivat kuitenkin tärkeitä.

– Mitä tasa-arvoisempi yhteiskunta on, sitä turvallisempi se on. Onko meillä yhteiskunta, joka tarvitsee poliiseja? Vai tarvitsemmeko yhteiskunnan, jossa ei ole poliiseja? Saari kysyy.

Törmälehto ei ota kantaa siihen, pitäisikö Suomessa verotuksen tähdätä tuloerojen kaventamiseen vai ei. Hän toteaa kuitenkin, että Maailmanpankki, Kansainvälinen valuuttarahasto ja OECD ovat nykyisin kääntyneet kannattamaan sitä, että talouskasvun pitäisi hyödyttää kansakunnan kaikkia ryhmiä, ei vain huippua tai eliittiä.

– Tuloerot heijastuvat mahdollisuuksien tasa-arvoon ja koulutukseen. Kyllä minä ajattelen taloustieteellisen koulutuksen saaneena, että jos koulutusmahdollisuuksia jätetään tuloerojen takia käyttämättä, kansakunnan potentiaalia ja resursseja heitetään hukkaan.

Miten me osaisimme olla hukkaamatta Tomi Marjuahon potentiaalin? Puheliaan, sosiaalisen, huumorintajuisen, tietokoneista niin paljon tietävän, Salon alueen Teollisuustyöntekijäin ammattiosasto 57:n vapaaehtoisena IT-tukihenkilönä toimivan ja ”pientä opea” sisällään kantavan Tomi Marjuahon potentiaalin?

– Työvoimatoimisto hokee CV sitä ja CV tätä. Miksei ihmiseen paneuduta kunnolla ja yritetä löytää juuri hänelle sopiva työpaikka? Minä toivon Salon seudulta sellaista kynnystyöpaikkaa, josta pääsisi taas takaisin työelämään, toteaa Marjuaho.

Ja susannakosket ja elinalepomäet voisivat herätä sieltä vauraan ihmisen unestaan ja vastata tähän Marjuahon kysymykseen:

– Minussa ei voi olla suuttumus heräämättä, kun kuulen niitä puheita, että kyllä kun vaan tarpeeksi yrittää, niin kyllä sitä sitten. Minä haluan kantaa niille ihmisille minun laskuni ja sanoa: Näyttäkääs nyt sitten, miten minun tuloillani nämä laskut voi maksaa? Näyttäkääs nyt sitten ihan kädet savessa -meiningillä: Miten?

”Miksei työvoimatoimisto paneudu ihmiseen kunnolla ja yritä löytää juuri hänelle sopiva työpaikka”, Tomi Marjuaho kysyy.

TEKSTI SUVI SAJANIEMI
KUVAT VESA-MATTI VÄÄRÄ

Lue lisää samasta aiheesta:

Kausityöläinen Sirkka-Liisa Ojala: Köyhän huvitus on vilkas mielikuvitus

Professori Heikki Patomäki: Harvojen vauraus luo harvojen demokratian

VIERAILIJA: Pasi Pyöriä: Työn arvostuksen tulevaisuus

Työurien ja työn tekemisen tapojen sanotaan olevan murroksessa. Kokoaikaisten ja pysyvien työsuhteiden arvellaan korvautuvan osa- ja määräaikaisilla työsuhteilla, vastentahtoisen yksinyrittäjyyden lisääntyvän ja työurien silppuuntuvan. Keikkatalouden ja epävarmuuden oletetun kasvun seurauksena ansiotyön arvostuksen ja työhön sitoutumisen uskotaan heikkenevän.

Tilastot eivät kuitenkaan tue ajatusta uudesta aiempaa sirpaleisemmasta ja epävarmemmasta työelämästä. Vakituinen kokoaikainen palkkatyö on edelleen yleisin työnteon muoto eivätkä pätkätyöt ole tällä vuosituhannella juuri yleistyneet. Itsensä työllistäminen on kasvussa, mutta vastentahtoinen pakkoyrittäjyys on melko harvinaista.

Itsensä työllistäjät myös kokevat palkansaajia enemmän positiivista työn imua – yrittäjyyden itsenäisyys palkitsee. Mielikuva yrittäjyydestä onkin muuttunut myönteisemmäksi. Nuorisobarometrien mukaan yhä useampi nuori puntaroi yrityksen perustamista vaihtoehtona palkkatyölle.

Palkkatyön arvostuksen heikkenemisestä ei silti ole merkkejä. Tilastokeskuksen vuodesta 1977 keräämien työolotutkimusten mukaan suomalaisten työpaikkauskollisuus on säilynyt muuttumattomana jopa neljä viime vuosikymmentä. Puolet palkansaajista ei haluaisi vaihtaa työpaikkaa tai alaa, vaikka saisi samaa palkkaa.

Nuoret tosin ovat varttuneempia halukkaampia vaihtamaan alaa, kuten asiaan kuuluukin. Nuoruus on aina ollut etsikkoaikaa, johon kuuluu siipien koettelu erilaisissa lyhytaikaisissa töissä sekä opiskelun, työn ja valitettavasti joskus työttömyydenkin vuorottelu. Tässä ei ole mitään uutta.

Työn arvostuksen pysyvyydestä kertoo sekin, että työsuhteiden kesto on viime vuosikymmeninä pidentynyt ja työurat vakautuneet. Nykyisin palkansaajat työskentelevät saman työnantajan palveluksessa keskimäärin hieman yli 10 vuotta, pari vuotta pidempään kuin 1980-luvulla. Työurien vakautuminen näkyy tilastoissa siten, että yhä suurempi osa palkansaajista on töissä keskeytyksettä ympäri vuoden. Yllättävää kyllä myös nuorten työurat ovat aikaisempaa vakaampia viimeaikaisesta talouden alavireestä huolimatta.

Siitäkään ei ole merkkejä, että palkkatyön syrjään kiinni päässeet nykynuoret olisivat arvoiltaan ja asenteiltaan aikaisempia sukupolvia lyhytjänteisempiä. Nuoret ovat aina arvostaneet ansiotyötä hieman varttuneempia vähemmän, mutta 2000-luvulla työelämään siirtyneen Y-sukupolven edustajat eivät tässä suhteessa poikkea 1980- tai 1990-luvuilla nuoruuttaan eläneistä. Iän karttuessa ansiotyön arvostus ja työpaikkauskollisuus vahvistuvat, kun oma paikka työelämässä on löytynyt.

Onko mikään siis muuttunut? Kyllä on – työmarkkinat elävät jatkuvassa muutoksessa. Tuottamattomia työpaikkoja katoaa ja uusia syntyy, osaamisvaatimukset ja työtehtävien sisältö muuttuvat joskus nopeastikin ja digitalisaation ja globalisaation kaltaiset megatrendit tekevät tulevaisuuden ennakoinnista vaikeaa. Emme voi tietää, mitkä alat ja ammatit ovat tulevaisuuden voittajia.

Työmarkkinoiden rakenteissa ja instituutioissa on silti paljon pysyvyyttä ja jatkuvuutta, mikä tuo turvaa ihmisille. Suomessa on esimerkiksi kattava työlainsäädäntö ja vahvat ammattiliitot. Tämä perusta luo uskoa siihen, että suurtenkaan muutosten keskellä ansiotyön arvostus ei heikkene.

PASI PYÖRIÄ
Kirjoittaja on sosiologian dosentti ja yliopistonlehtori Tampereen yliopistossa. Hän on toimittanut Työelämän myytit ja todellisuus -teoksen (Gaudeamus 2017).