Mitä jos energia loppuu? Jokaisella yrityksellä pitäisi olla varasuunnitelma

Öljyntuottajamaat sulkivat hanat 45 vuotta sitten ja aiheuttivat ensimmäisen öljykriisin. Miten olemme varautuneet, jos energialähteet ehtyvät nyt?

Outokummun Tornion jaloterästehtaalla tapahtuu kummia. Prosessit yskivät monessa paikassa. Hetken päästä sulaton ja valssaamot massiiviset laitteet päästävät vielä yhden huokaisun ennen kuin sammuvat. Hiljaisuus laskeutuu. Kuuluu vain ilmanvaihdon ja savukaasujen poiston vaimea humina.

Sähkönsaanti on katkennut kuvitteellisessa poikkeustilanteessa ja tehdas on omien varavoimakoneiden varassa. Vaikka niissä on järeät diesel-koneet, eivät ne kykene tuottamaan kuin hyppysellisen tehtaan tarvitsemasta sähköstä. Onhan Tornion tehdas Suomen suurin yksittäinen sähkönkuluttaja: 3,5 terawattituntia vuodessa eli neljä prosenttia koko maan sähkönkulutuksesta.

Outokummun Tornion tehtaalla ei ole koskaan jouduttu tilanteeseen, jossa koko tehdas olisi ajettu alas. Yksittäisen prosessin tai jonkin osa-alueen häiriöitä on ollut satunnaisesti.

– Sähkönsaannin varmuus on meillä korkealla. Meillä on useampia reittejä, joita kautta saamme sähkön valtakunnanverkosta, Outokummun jaloterästehtaan ferrokromituotannon johtaja Martti Sassi sanoo.

HALLITUSTI POIKKEUSTILANTEISSA

Sähkökatko ei kuitenkaan yllätä tehtaalla. Koko henkilökunta on koulutettu sekä hallittuun että yllättävään alasajoon. Jokainen tietää miten toimia. Alasajoja harjoitellaan säännöllisesti niin, että vuorossa olevat työntekijät osaavat ajaa oman prosessinsa alas.

– Meidän oma palo- ja pelastustoimi ottaa tilanteen tarvittaessa haltuun ennen pelastusviranomaisten tuloa, jos tilanne sitä vaatii, Outokummun Sassi sanoo.

Hallittu alasajo kestää noin kahdeksan tuntia ja sellainen tehdään esimerkiksi ennen laitteiden huoltoseisokkia.

Yllättävä alasajo tapahtuu minuuteissa. Silloin prosessit pysähtyvät välittömästi. Kriittisten toimintojen ylläpito takaa sen, että toiminta on siinäkin tilanteessa turvallista.

Energian
huoltovarmuus
koskee jokaista
työpaikkaa.

– Yllättävä alasajo on monin tavoin riskikäs tilanne, kun prosessilaitteet pysähtyvät kesken prosessin. Näissä tilanteissa varavoimakoneemme syöttävät sähköä prosessilaitteiden jäähdytysjärjestelmille, savukaasujen poistimille, puhaltimille, poistumisvaloille ja muille kriittisille mittalaitteille. Generaattoreilla voimme tuottaa sähköä näille toiminnoille niin kauan kuin tarvitsemme, Sassi sanoo.

Varavoimakoneiden toiminta testataan säännöllisesti, jotta ne ovat tarvittaessa toimintavalmiina. Järjestelmien ylläpidosta vastaavat sekä Outokummun omat työntekijät että ulkoiset palvelutarjoajat.

Prosessin palauttaminen normaalitilaan kestää noin kahdeksan tuntia hallitun alasajon jälkeen. Yllätyksenä tulleen häiriötilanteen jälkeen tilanne on toinen.

– Pitkän ja hallitsemattoman alasajon jälkeen on riski, että alasajo on aiheuttanut vaurioita prosessilaitteisiin. Usein vasta ylösajon aikana ilmenee, mikä prosessin tilanne on ja onko alasajon aikana tullut laiterikkoja. Mahdolliset rikkoutumiset liittyvät yleensä korkean lämpötilan prosesseihin. Myös jännitepiikkien aiheuttamat automaatiokomponenttien viat ovat tällaisissa tilanteissa tyypillisiä.

 

Outokummun Tornion tehtaan työntekijät perehdytetään sähkökatkojen aiheuttamien poikkeustilanteiden varalle jo työhönottovaiheessa, pääluottamusmies Toni Keränen kertoo. KUVA JUHO KUVA

JOKAINEN ON VARAUTUNUT

Outokummun Tornion tehtaalla osataan toimia, jos sähkö katkeaa.

– Kaikki linjalla olevat prosessityöntekijät tietävät miten toimia, jos prosessi joudutaan ajamaan alas. Samalla tavalla toimitaan, oli tilanne ennakolta suunniteltu tai esimerkiksi yllättävä sähkökatko, pääluottamusmies Toni Keränen sanoo.

Työntekijät opastetaan normaalin prosessiajamisen lisäksi myös poikkeustilanteisiin jo perehdytys- ja työnopastusvaiheessa. Perehdytystä jatketaan työn lomassa, kokeneemmat työntekijät siirtävät työn ääressä osaamistaan nuoremmille. Ihannetilanteessa kokemusta omaava ja uusi työntekijä saavat olla pitkään yhtäaikaisesti töissä, jotta mahdollisimman paljon myös hiljaista tietoa myös siirtyy seuraavalle.

Alasajotilanteita harjoitellaan käytännössä esimerkiksi silloin, kun prosessilaitteet ajetaan huoltotöiden takia alas. Koko tehdas ei pysähdy koskaan.

– Jokaiselle linjalle on määritelty oma seisokkiaikataulu, jotka liittyvät ennakoivaan huoltoon. Satunnaisesti tulee vastaan jotain ennakoimatonta, jolloin prosessia hidastetaan, tutkitaan tilanne, tehdään tarvittavat korjaukset, ja usein päästään jatkamaan ilman alasajoa, Keränen sanoo.

 

VARAUTUMISSUUNNITELMA ON JOKAISEN TYÖPAIKAN ASIA

Energian huoltovarmuus koskee jokaista työpaikkaa. Sähkö ja fossiiliset polttoaineet pyörittävät prosessilaitteita. Ne antavat voimaa kaivoskoneille, trukeille ja porajumboille. Jokaisella yrityksellä pitäisi olla suunnitelma sen varalle, että energiansaanti häiriintyy.

Huoltovarmuuskeskus (HVK) valvoo energian saatavuutta valtakunnan tasolla niiden tilanteiden varalta, että energiansaanti häiriintyy. Se tekee tiivistä yhteistyötä energiaa maahantuojien, energialaitosten ja energiaa kuluttavien yritysten kanssa, jotta energiajärjestelmämme on varautunut erilaisiin häiriöihin.

– Kaikilla isoilla tehtailla on varautumis- tai jatkuvuudenhallintasuunnitelma. Niissä kartoitetaan muun muassa sähkönsaannin riskit. Suunnitelmissa on varauduttu toimenpiteisiin, joilla riskejä vähennetään ja siihen, että riski realisoituu eli sähköt katkeavat. Häiriötilanteesta toipumiseen kullakin teollisuuslaitoksella on oma suunnitelmansa, Huoltovarmuuskeskuksen energiaosaston voimahuollon varautumisesta vastaava voimajärjestelmäasiamies Petri Nieminen sanoo.

Huoltovarmuuskeskuksella on eri toimialoille yhteistyöelimiä eli pooleja, joka tukevat yrityksiä poikkeustilanteisiin varautumisessa. Tavoitteena on, että Suomen pyörät pyörivät kaikissa tilanteissa.

– Tuemme suunnitelmien tekemisessä, selvitämme parhaita teknisiä ja toiminnallisia ratkaisuja, miten varaudutaan häiriötilanteisiin ja äärimmäisenä poikkeusoloihin, sekä järjestämme harjoituksia. Varautumissuunnittelussa on isoja yrityskohtaisia eroja: on keskisuuria yrityksiä, jotka ovat hoitaneet asian hyvin kuntoon ja toisaalta suuryrityksiä, joiden suunnitelmien käyttöpäivä on jo mennyt umpeen, Nieminen sanoo.

Huoltovarmuuskeskus auttaa teollisuutta ja energia-alan toimijoita tekemään varautumissuunnitelmia poikkeusolojen varalta.

ENERGIAYRITYKSET TAKAAVAT JATKUVUUDEN

Energiateollisuus on poikkeusolosuhteiden energiahuollon kannalta avainasemassa. Sähkömarkkinalaki määrää, että sähköverkkoyhtiöiden on tehtävä varautumissuunnitelma. Kaukolämpöyrityksiä koskee Valtioneuvoston huoltovarmuuden tavoitepäätös, jossa on vahva suositus tehdä varautumissuunnitelma. Energiateollisuus ry:n asiantuntija Katja Kurki-Suonion mukaan alan yritykset ovat varautuneet kattavasti erilaisiin häiriötilanteisiin.

– Kukin yhtiö arvioi riskinsä omasta lähtökohdasta ja tekee sen perusteella varautumissuunnitelmansa esimerkiksi henkilöresurssien, varaosien saatavuuden sekä sähkön- ja vedensaannin osalta. Vastuunjako häiriötilanteissa ja tietoturvan suunnittelu ovat myös osa varautumista, Kurki-Suonio sanoo.

Huoltovarmuuskeskus ja teollisuus ovat kehittäneet yhdessä malleja, millaisia varautumissuunnitelmia kullekin toimialalle on syytä tehdä.

– Vaikka yrityksissä on paljon samanlaisia tarpeita ja hyviä kokemuksia jaetaan yritysten välillä, on varautumissuunnittelun paras ymmärrys yritysten sisällä, Kurki-Suonio sanoo.

”Varautumissuunnittelun
paras ymmärrys
on yritysten
sisällä.”

Huoltovarmuuteen liittyy myös, miten huoltovarmuuskriittiset yritykset eivät enää vastaa tukitoiminnoistaan itse, vaan ovat riippuvaisia monista palveluyrityksistä.

– Palveluyrityksen on ymmärrettävä, että se toimii huoltovarmuuskriittisen yrityksen kanssa. Energiayhtiön huollon ja varaosapalvelun on toimittava kaikissa olosuhteissa. Palvelutuottajan on mietittävä myös töidensä priorisointia poikkeuksellisissa oloissa.

Logistiikka on oleellinen osa huoltovarmuutta. Miten siitä on huolehdittu häiriötilanteissa, kun ylimääräistä kapasiteettia ei ole varastossa?

– Jokaisen yrityksen on omalta osaltaan suunniteltava, miten se varmistaa oman polttoaineensa saannin häiriötilanteessa. Se on osa varautumissuunnitelmaa, Kurki-Suonio sanoo.

KUVA LEHTIKUVA / ESKO JÄMSÄ

SIMULAATIOLLA HARJOITELLAAN SÄHKÖKATKOJA

Varavoimajärjestelmiä toimittavan Schneider Electric Finlandin asiantuntija Veli-Matti Järvinen kertoo, miten varavoimajärjestelmät turvaavat teollisuuslaitoksia ja miten ne ovat suojautuneet sähköhäiriöiden varalta.

– Varavoimajärjestelmien tärkein tehtävä on taata ihmisten, ympäristön ja teollisten prosessien turvallisuus. Teknologialla voidaan varautua erilaisiin kriisitilanteisiin. Täydellistä turvallisuutta ja huoltovarmuutta ei ole, vaan riskit pitää asettaa jollekin halutulle tasolle, Järvinen sanoo.

Valtakunnan verkon häiriöt ovat vakavin ongelma. Varsinkin syrjäseuduilla voi ongelmia tulla erityisesti talvella, kun siirtolinjat ovat lumikuorman alla. Edes kaksinkertaiset verkot eivät aina riitä. Näitä tilanteita varten teollisilla laitoksilla on varavoimajärjestelmiä.

– Energiavarastot tai UPS-järjestelmät eivät suoraan turvaa laitoksen jatkuvaa tuotantoa, vaan ne antavat mahdollisuuden prosessien hallittuun alasajoon niin, ettei ihmisille, ympäristölle ja prosessille aiheudu merkittävää vahinkoa.

RISKIT TUNNISTETTAVA

UPS (Uninterruptible Power Supply eli keskeytymättömän virransyötön järjestelmä tai laite) takaa tehtaalle sähkön minimitarpeen tyydyttämisen siihen saakka, kun tehtaan oma varageneraattori tuottaa sähköä. Samanaikaisesti tapahtuu niin sanottu nopea kuormanohjaus eli tehtaan kriittiset prosessit ajetaan hallitusti alas ja ne kytketään pois tehtaan sähköverkosta. Lopuksi sähköjärjestelmän turva-automaatio ajaa tehtaan siihen tilaan, että se voidaan ajaa turvallisesti ylös.

– Jos prosesseja ei ajeta halitusti alas, syntyy ylösajossa helposti vaarallinen tilanne, jossa esimerkiksi pumpuilla ja muilla prosesseilla on täydet tehot päällä, tai prosessi jää tilaan, josta sitä on vaikea käynnistää, Järvinen sanoo.

Ongelmatilanteisiin varautuminen on haasteellista, sillä esimerkiksi sähkönsyötön totaalista katkeamista ei voida useimmissa tapauksissa harjoitella. Siksi sitä simuloidaan eli testataan tietokonemalleilla.

Sähköjärjestelmät ovat vanhoissa teollisuuslaitoksissa usein monen vuosikymmenen ikäisiä. Niitä halutaan kuitenkin uusia taajaan, koska häiriöistä johtuvat prosessien pysähtymiset tulevat kalliiksi.

Oma henkilökunta
tuntee
parhaiten
tuotantolaitoksen
erityisriskit.

Uudet teknologiat tuovat kuitenkin uusia haasteita, kun sähköjärjestelmien ohjaus- ja mittauslaitteet on kytketty internetiin ja ne ovat suojauskeinoista huolimatta alttiita kyberhyökkäyksille.

– Tehtaiden on tunnistettava digitalisaatioon liittyvät riskit ja varauduttava niiden torjuntaan, Järvinen sanoo.

Huoltovarmuuden osalta Järvinen kehottaa kaikkia tuotantolaitoksia analysoimaan sähkönsaannin riskitekijöitä ja simuloimalla harjoittelemaan mahdollisesti eteen tulevia uhkia.

– Kun riskit on havaittu, niitä vastaan varaudutaan. Kullakin laitoksella on yleisten riskien lisäksi omat ominaispiirteet, jotka laitoksen oma henkilökunta tuntee parhaiten. Tarvitaan avointa turvallisuuskulttuuria, joka on jatkuvaa turvallisuuden ja toimintavarmuuden parantamista, Järvinen sanoo.

 

TUONTISÄHKÖN JA -ÖLJYN VARASSA

Sähkö ja fossiiliset polttoaineet ovat Suomen energiahuollon kaksi tukijalkaa. Sähköä tuotetaan pääasiassa vesi- ja ydinvoimalla sekä lämmöntuotannon yhteydessä niin sanotuissa yhteistuotantolaitoksissa. Oman sähköntuotannon lisäksi olemme kylminä talvipäivinä riippuvaisia Pohjoismaista, Venäjältä ja Baltiasta tuotavasta tuontisähköstä.

Yhteistuotantolaitokset käyttävät polttoaineinaan kivihiiltä, maakaasua, turvetta ja puuta sekä jonkin verran polttoöljyä sekä yhä enemmän erilaisia jätteitä. Kivihiili, polttoöljy ja maakaasu ovat tuontitavaraa kuten osa puusta.

Ydinvoimaloiden polttoaine uraani tulee Teollisuuden Voiman Olkiluodon laitoksille pääasiassa Kanadasta, Kazakstanista ja Australiasta. Fortum tuo Loviisan ydinvoimalaansa lähes kaiken uraaninsa Venäjältä. Sen toimittaa samainen Rosatom, joka on myös Hanhikivelle suunnitellun Fennovoiman ydinvoimalan suuromistaja ja todennäköinen polttoainetoimittaja.

Kaikki fossiiliset polttoaineet ovat tuontitavaraa. Kivihiili tuodaan pääasiassa Euroopasta. Lähes kaikki kaasu ja raakaöljy tulevat puolestaan Venäjältä. Öljyjalosteita, kuten bensiiniä ja dieseliä, tuodaan eniten Ruotsista ja muualta Euroopasta. Nestemäistä maakaasua eli LNG:tä (liquefied natural gas) tuodaan useista eri maista Porissa ja Torniossa oleviin terminaaleihin. Jälkimmäinen toimittaa kaasua suoraan Outokummun terästehtaalle.

Suomen öljytuotteiden tukkukauppaa hallitsee kolme yritystä: Neste, Neot ja Teboil. Neste jalostaa öljytuotteita raaka-öljystä ja uusiutuvista raaka-aineista kotimaahan ja vientiin. Yhtiö myy tuotteitaan sekä oman jakeluverkostonsa kautta että muille jälleenmyyjille Suomessa ja ulkomaille. Nesteen pääomistaja on Suomen valtio, joka pyrkii vähentämään omistustaan.

Neot (North European Oil Trade) on St1:n ja SOK:n omistama hankinta- ja jakeluyhtiö, joka toimittaa polttoaineita St1-, ABC- ja Shell-ketjuille (St1:n omistuksessa). Pääosa Neotin toimittamista öljytuotteista tuodaan St1:n Göteborgin jalostamolta, joka toimittaa öljytuotteita myös St1:n Norjan ja Ruotsin jakeluasemille.

Teboil tuo maahan pääasiassa raskasta polttoöljyä, mutta jonkin verran myös muita öljytuotteita. Maakaasun tuonnin ykkönen on Suomen valtion omistama Gasum, jonka tytäryhtiö Skangas toimittaa LNG:tä.

 

VARASTOT VARMUUDEN VUOKSI

Energiahuoltovarmuuden perustana on laki, joka velvoittaa fossiilisia polttoaineita maahantuovia yrityksiä huolehtimaan energiaraaka-aineiden varmuusvarastoinnista. Öljyä, kivihiiltä ja kaasua tuovien yritysten pitää varastoida velvoitevarastoihinsa edellisen vuoden kahden kuukauden nettotuontia vastaava määrä polttoainetta. Osa varmuusvarastoista on raakaöljyä ja osa valmiita tuotteita kuten bensiiniä, dieseliä ja polttoöljyä. Yritysten öljyvarastot ovat niiden terminaalien yhteydessä, joita kolmella maahantuontiyhtiöllä on kaikkiaan 20, pääasiassa rannikkokaupungeissa Torniosta Haminaan.

– On tärkeää, että varastot on hajautettu maantieteellisesti siten, että niitä on kaikilla niillä alueilla, missä polttoainetta mahdollisessa poikkeustilanteessa tarvitaan, HVK:n Petri Nieminen sanoo.

Laki määrää yritysten velvoitteiden lisäksi, että maassa pitää olla viiden kuukauden keskimääräistä käyttöä vastaava määrä tuontipolttoaineita. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että valtion vastuulla on kolmen kuukauden varmuusvarastot ja yrityksellä oman velvoitteensa mukaisesti kahden kuukauden varastot. Huoltovarmuuskeskus hallinnoi valtion varmuusvarastoja, mutta niiden käytännön operointi on ulkoistettu polttoaineita maahantuoville yrityksille, koska merkittävä osa valtion valmiusvarastoista sijaitsee samoissa paikoissa kuin yritysten omat varastot.

– IEA (Kansainvälinen energiajärjestö) edellyttää, että kaikilla sen jäsenmailla on kolmen kuukauden varmuusvarastot. Koska me olemme maantieteellisesti pussinperällä, olemme asettaneet itsellemme korkeammat vaatimukset varastoinnille, Nieminen sanoo.

”Energiaomavaraisuutemme
on tällä hetkellä 35 prosenttia.
Venäjältä tulee energiasta
noin puolet.”

Varmuusvarastoista on vain pieni osa näkyvillä isoissa öljysäiliöissä.

– Maanalaisessa varastoinnissa on paljon stabiilimmat olosuhteet, ja sinne saadaan huomattavasti isompia säiliöitä kuin maan pinnalla oleviin metallisäiliöihin. Ne ovat myös pitkällä aikavälillä edullisin tapa, sillä kalliosäiliöiden huoltotarve kohdistuu lähinnä tekniikkaan, ei rakenteisiin, Huoltovarmuuskeskuksen energiaosaston polttoainetuotteiden varautumisesta vastaava tuoteryhmäpäällikkö Juha Vahlsten sanoo.

Yllättävintä on, että öljysäiliöt ovat raakalouhittuja suuria luolia, joihin voi jopa valua vuotovesiä. Päällimmäisenä kerroksena on vettä kevyempi öljy.

– Kallio on tiivis ja luolat rakennetaan niin syvälle, että pohjaveden vastapaine estää öljyn vuotamista säiliöstä ulos, Vahlsten kertoo.

Kilpilahti, Porvoo. KUVA JUHO KUVA

JATKUVA MUUTOS

Varmuusvarastointi elää vuosittain käyttötarpeiden mukaan.

– Tällä hetkellä vain lentopetrolin ja dieselin kulutus kasvavat. Kaikki muut vähenevät. Yksi esimerkki on myös se, että raskaan polttoöljyn käyttö on vähentynyt energiantuotantoyksiköissä. Nämä kaikki muutokset ohjaavat varmuusvarastointia jollakin aikavälillä, Vahlsten sanoo.

Vuosina 2009–2018 rikkipitoista bensiiniä ja dieseliä myytiin varmuusvarastoista miljoonia litroja, kun polttoaineita koskeva EU-lainsäädäntö muuttui. Tilalle ei ostettu samaa määrää uusia polttoaineita. Näin siksi, että kyseisten polttoainelaatujen käyttömäärät olivat laskeneet, eikä entisen kokoisille varmuusvarastoille ollut näin ollen enää tarvetta.

Huoltovarmuuden tavoitteiden uudistaminen on parhaillaan menossa. Järjestelmää on kehitetty vuosikymmenten aikana ja suunta on ollut selvä: varmuusvarastoinnin väheneminen.

– 1990-luvulla varmuusvarastointivelvoite oli seitsemän kuukautta, ja nyt olemme olleet pari vuosikymmentä viidessä kuukaudessa, Öljy- ja biopolttoaineala ry:n suunnittelupäällikkö Jorma Venäläinen sanoo.

 

Turvetuotantoa Alavuudella. KUVA LEHTIKUVA / RONI REKOMAA

TURPEESSAKO TULEVAISUUS?

Tuontipolttoaineiden lisäksi Huoltovarmuuskeskus huolehtii kotimaisten polttoaineiden saatavuudesta.

– Suo-omaisuudestamme 0,7 prosenttia on turvetuotannon käytössä. Meillä on siinä iso kapasiteetti. Kotimaiset polttoaineet ovat huoltovarmuuden kannalta parhaita. Toki sen tuotannossa pitää aina huomioida ympäristövaikutukset, Petri Nieminen sanoo.

Turvetuotannon lupamenettelyn hidastuminen ja lupien saannin vaikeutuminen ovat johtaneet siihen, että turvetuotanto on hiljalleen vähentynyt. Turvesoita poistuu tuotannosta enemmän kuin uusia tulee tuotantoon. Samanaikaisesti turpeen käyttö on supistunut tämän vuosikymmenen aikana 30 terawattitunnista nykyiseen 15 terawattituntiin.

Muutama turvetuottaja kattaa markkinoista yli 90 prosenttia, Vapo yksin kaksi kolmasosaa. Ne varastoivat turvetta myös yli tuotantokausien.

– Turvetuotannolla tai valtiolla ei ole varmuusvarastointivelvollisuutta, mutta laki turpeen turvavarastoinnista mahdollistaa sen, että turvetuottaja voi hakea turvavarastoa, jossa hän säilyttää kolmeksi vuodeksi turvettaan. Tästä varastoinnista tuottaja saa korvauksen Huoltovarmuuskeskukselta, Nieminen sanoo.

Huoltovarmuuspäätös, joka määrittelee tuontipolttoaineiden huoltovarmuusmäärät, esittää, että turvetta pitäisi olla lämmityskauden jälkeen varastoissa puolen vuoden varastot. Kolmen huonon turvevuoden jälkeen tämä taso alitettiin keväällä 2018, ensimmäisen kerran 30 vuoteen.

– Huoltovarmuuspäätös ei ole laki, mutta me suosittelemme turvetuottajille sen noudattamista. Polttoturpeen turvavarastot ovat tällä hetkellä noin yksi terawattitunti, Nieminen sanoo.

Huoltovarmuuskeskuksella on myös keskipitkän aikavälin huoli.

– Jos turvetuotannon väheneminen jatkuu samanlaisena kuin on tapahtunut viimeiset kymmenen vuotta, olemme vuonna 2023 tilanteessa, missä tuotanto ei kata nykyistä 15 terawattitunnin tarvetta, Nieminen sanoo.

 

SÄHKÖPULA UHKASI KESKELLÄ HELLETTÄ

Isoin huoli Huoltovarmuuskeskuksella on koko valtakunnan sähkönsaannista silloin, kun sähköä tarvitaan eniten. Lähes joka talvi on useiden päivien jaksoja, jolloin kotimainen sähköntuotanto ei riitä likikään kattamaan kulutusta.

Energiapulan uhka ei katso vuodenaikaa tai lämpötiloja. Viime heinäkuussa, keskellä kuuminta hellekautta, Suomi oli joutua sähköpulaan. Olkiluodon ydinvoimalan molemmat yksiköt putosivat pois kantaverkosta, kun voimalan virtamuuntaja räjähti ja aiheutti tulipalon. Viidennes sähköntuotantokapasiteetista katosi hetkessä. Tilannetta pahensi vielä se, että Venäjältä Viipurin kautta tuleva tasasähköyhteys oli huoltotöiden vuoksi poikki.

Kun perspektiiviä laajennetaan koko Suomen energiaomavaraisuuteen ja jatkuvaan tilanteeseen, on yksi huolenaihe yli muiden.

– Meidän energiaomavaraisuutemme on tällä hetkellä 35 prosenttia. Venäjältä tulee lopusta 65 prosentista kaksi kolmasosaa eli koko energiastamme noin puolet. Energia on ilman muuta osa Venäjän valtapolitiikkaa, Nieminen sanoo.

Samalla Nieminen muistuttaa, että öljyä ja kivihiiltä voi tuoda vapaasti muualtakin kuin Venäjältä, ja kaasun osuus on vain seitsemän prosenttia koko energiankulutuksesta.

– Kaasun osalta tilanne on muuttumassa, kun LNG-terminaaleja on avattu Poriin ja Tornioon sekä parin vuoden päästä Haminaan. Näiden lisäksi tulee vielä Baltic Connector -kaasuputki vuonna 2020. Pitää myös muistaa, että biokaasu kasvaa koko ajan, Vahlsten sanoo.

Öljytuotteidenkin osalta tilanne on toinen kuin pari vuosikymmentä sitten, jolloin Nesteellä oli lähes monopoli kotimaisilla polttoainemarkkinoilla. Nyt St1:n ja SOK:n omistama Neot (North European Oil Trade) tuo St1:n Göteborgin jalostamolta öljytuotteita noin 2,5 miljoonaa tonnia vuodessa Suomeen, mikä on kolmannes kulutuksesta.

– Huoltovarmuuden kannalta on hyvä asia, kun polttoaineen toimittajia ja toimituskanavia on useampia, Vahlsten sanoo.

 

PAHIMMAN VARALLE

Energiatuotanto ja sähköverkko ovat yhteiskunnan toiminnalle välttämättömiä. Siksi ne ovat todennäköisiä hyökkäyskohteita kriisitilanteessa. Tämä nähtiin muun muassa 23. joulukuuta 2015, kun Ukrainan sähkölaitoksia vastaan hyökättiin kehittyneillä haittaohjelmilla, jotka lamaannuttivat sähkönjakelun useiksi tunneiksi.

– Jälkiä samanlaisista haittaohjelmista ja hyökkäysyrityksistä on nähty myös länsimaiden laitoksissa, tietokirjailija ja tietotekniikan asiantuntija Petteri Järvinen sanoo. Hän julkaisi syyskuun lopulla kirjan Kyberuhkia ja somesotaa.

Sähkölinjat ja muuntoasemat ovat vartioimattomia ja usein kirjaimellisesti metsän keskellä. Siksi niitä vastaan on helppo hyökätä. Näin on myös käynyt.

– Asemiehet tulittivat kivääreillä muuntajia Kalifornian Piilaaksossa, Metcalfin lähellä 16. huhtikuuta 2014. Kun jäähdytysöljyt valuivat ulos muuntajista, ne kuumenivat ja putosivat pois verkosta. 17 muuntajaa vaurioitui, ja vahingot olivat 15 miljoonaa dollaria. Koskaan ei selvinnyt, mikä taho oli hyökkäysten takana ja miksi teot tehtiin.

Suomessa merkittävää vahinkoa voi Järvisen mukaan tehdä se, joka kaataa esimerkiksi pari kantaverkon 220 tai 400 kilovoltin pylvästä ja hyökkää samalla muutamaan muuntoasemaan. Ongelma pitkittyy, kun rikottujen muuntoasemien tilalle ei välttämättä saada nopeasti uusia, koska ne ovat kalliita ja niitä tuskin on varastossa.

Ongelmatilanteissa muuntoasemat suojautuvat häiriöltä sulkemalla itse itsensä.

– Kyse on ketjureaktiosta: kun yhtä asemaa kohtaa häiriö, seuraava sulkee itsensä. Kun tämä ilmiö etenee, laaja alue tai pahimmillaan koko maa voi pimentyä.

Mitkä ovat realistiset uhkat?

– Laajamittaisen kyberhyökkäyksen valmistelu ja toteutus vaatii runsaasti voimavaroja, mutta voimalinjojen kaataminen onnistuu paljon pienemmillä ponnisteluilla. Siksi pidän fyysistä uhkaa suurempana uhkana.

Miten voimme suojautua?

– Kyberhyökkäysten osalta uskon, että Fingrid on tehnyt meillä parhaansa. Fyysisiä hyökkäyksiä vastaan on vaikea suojautua. Varajärjestelmät ovat toki yksi tapa, jolla parannetaan varautumista.

 

TEKSTI JUKKA NORTIO

VÄITTÄJÄT: Onko yleissitovuus kehityksen jarru?

Työehtosopimusten yleissitovuudesta on tehty EU:lle kantelu. Sen mukaan yleissitovuutta käytetään kilpailun rajoittamiseen. Mitä hyötyä tai haittaa yleissitovuudesta on?

Katso video, kuinka yleissitovuuden palikat pysyvät pystyssä. VIDEO LAURI ROTKO

VÄITTÄJÄT


ANNIKA RÖNNI-SÄLLINEN
TYÖEHDOT-OSASTON JOHTAJA
SAK


MIKKO KIESILÄINEN
TOIMINNANJOHTAJA
AJATUSPAJA LIBERA

ONKO YLEISSITOVUUDESTA TYÖMARKKINOILLE HAITTAA VAI HYÖTYÄ?

MIKKO KIESILÄINEN: Yleissitovuus itsessään ei ole ongelma. Ongelmallinen on tapa, jolla se on toteutettu Suomessa. Sen voisi toteuttaa siten, että se ei olisi EU-lainsäädännön vastainen.

ANNIKA RÖNNI-SÄLLINEN: Yleissitovuus takaa kaikille minimityöehdot riippumatta siitä, onko työnantaja järjestäytynyt vai ei. Työnantajapuolella se takaa puolestaan kilpailuneutraliteetin samalla toimialalla toimiville yrityksille, kun palkkakustannuksia dumppaamalla ei voi hakea kilpailuetua.

KIESILÄINEN: Se takaa kilpailuneutraliteetin vain järjestäytyneille työnantajille. Kaupan ala on hyvä esimerkki: siellä on muutama vahva toimija, kuten K- ja S-ryhmät, jotka työllistävät niin monta ihmistä, että ne voivat sanella neuvotteluissa työnantajien kannat. Niillä on intressi tehdä kilpailuasetelma heikoksi järjestäytymättömille kaupoille ja kioskeille, jotka eivät voi sopia edes lounastauon pituudesta.

RÖNNI-SÄLLINEN: Kaupan alalla on joustavia työaikajärjestelmiä, jotka ovat myös järjestäytymättömien työnantajien käytössä. Joustoja olisi vaikea sopia ilman tessejä, koska lainsäädäntö ei niin joustavia käytäntöjä mahdollistaisi. Olin PAMissa pitkään, eikä kertaakaan tullut käytännön esimerkkejä, etteikö ruokatauon pituudesta olisi voitu sopia.

KIESILÄINEN: Siitä ei voida sopia laillisesti, joten se tehdään laittomasti. Se on yrittäjän kannalta riski, koska jos myöhemmin tulee erimielisyyttä, oikeudessa häviää automaattisesti.

MIKSI KAIKKI YRITYKSET EIVÄT JÄRJESTÄYDY?

RÖNNI-SÄLLINEN: Kyllä pienetkin yritykset voivat järjestäytyä, se on oma valinta.

KIESILÄINEN: Suomessa on järjestäytymisen vapaus, ja toisaalta Teknologiateollisuus ei edes suostu ottamaan jäseneksi firmoja, joilla on alle 10 työntekijää. Silloin jää kymmenien paikallisen sopimisen mahdollisuuksien ulkopuolelle.

RÖNNI-SÄLLINEN: Teollisuusliitto on ilmoittanut, että se on valmis tekemään liitännäissopimuksia myös järjestäytymättömien kanssa. Pari vuotta sitten esitettiin mallia, jossa paikallista sopimista olisi laajennettu tietyin reunaehdoin myös järjestäytymättömien yritysten käyttöön. Tämä ei kelvannut Suomen Yrittäjille, jotka halusivat vain rusinat pullasta.

Annika Rönni-Sällinen. KUVA LAURI ROTKO

VÄÄRISTÄÄKÖ YLEISSITOVUUS KILPAILUA?

RÖNNI-SÄLLINEN: Ilman tessien yleissitovuutta järjestäytymättömät yritykset voisivat maksaa mitä vain. Se vasta kilpailun vääristymiä toisikin.

KIESILÄINEN: Yritykset maksavat osalle tessiä korkeampia palkkoja, ja palkoilla kilpaillaan kyllä. Tes tuo minimitason, mutta ei saa olla rajoittavia tekijöitä, että toiset firmat voivat sopia asioista eri lailla, toiset ei.

RÖNNI-SÄLLINEN: Valitettavasti kaikilla aloilla palkoilla ei kilpailla, vaan kilpailuetua koetetaan saada minimoimalla kustannuksia. Ilman yleissitovuutta työntekijöiltä puuttuisi täysin suoja, koska he ovat kuitenkin heikommassa asemassa. Työnantaja voisi määritellä millä ehdoilla töitä tehdään, ja jos ei kelpaa, näytetään ovea.

KIESILÄINEN: Erityisesti olemme kritisoineet yleissitovia yleiskorotuksia. Se tarkoittaa, että vaikka työntekijä saa jo valmiiksi tessiä korkeampaa palkkaa, yleiskorotuksen myötä korotetaan myös hänen palkkaansa.

RÖNNI-SÄLLINEN: Lainsäädännössä mikään ei estä liittoja valitsemasta, korotetaanko vain taulukko- vai myös henkilökohtaisia palkkoja. On kuitenkin tärkeää vaikuttaa myös kaikkien ostovoiman kehitykseen.

KIESILÄINEN: Yleissitovan tessin tehtävä on olla perälauta, ei pitää huolta kaikkien ostovoimasta. Iso ongelma on myös se, että erityisesti yli 55-vuotiailla tuottavuuskehitys alkaa laskea. Kun palkka ylittää tes:n minimin ja tuottavuuskehitys on negatiivista, heillä on sitten yt:n tullen suurin riski tulla irtisanotuksi. Uutta työtä etsiessä työnantaja tietää, että jatkossa tuottavuus laskee ja yleiskorotusten takia palkka vaan nousee – eli ei kannata palkata. Yleissitovat korotukset kasvattavat työllistymisen kynnystä.

RÖNNI-SÄLLINEN: Aika yksioikoista sanoa noin. Mutta osaamiseen ja kouluttamiseen pitäisikin panostaa enemmän, ettei tulisi sitä tuottavuuden alentumaa.

KIESILÄINEN: Korkeamman osaamistason ammateissa tuottavuutta voidaan ylläpitää ja jopa nostaa työuran loppupäässä. Mutta aloilla, jossa tehdään paljon asiakaspalvelua tai manuaalista työtä, on yleisempää, että kognitiivisten ja motoristen kykyjen heikentyminen laskee tuottavuutta, koulutuksesta huolimatta.

LIBERA ON TEHNYT KANTELUN YLEISSITOVUUDESTA EU:LLE. MITÄ ODOTATTE?

KIESILÄINEN: Komissio voi viedä asian EU-tuomioistuimeen, josta voi tulla velvoittava päätös, että Suomen on pakko muuttaa lainsäädäntöä tältä osin. Pääargumenttimme on, että järjestäytyneillä ja järjestäytymättömillä työnantajilla pitää olla samat oikeudet paikalliseen sopimiseen. Yleissitovuudella on negatiivia työllisyysvaikutuksia ja työllisyysasteen haluttuja tasoja ei saavuteta ilman yleissitoviin yleiskorotuksiin puuttumista.

Mikko Kiesiläinen. KUVA LAURI ROTKO

USKOTKO KANTELUN ETENEMISEEN?

KIESILÄINEN: Jos se menee tuomioistuimeen asti, ollaan vahvoilla. Suurempi haaste on, että vaikka komissio on samaa mieltä juridisen argumentin vahvuudesta, poliittisista syistä sitä ei viedä eteenpäin.

RÖNNI-SÄLLINEN: Me olemme tutkineet tätä, emmekä näe sillä menestymisen mahdollisuuksia. Suomen yleissitovuus ei ole EU-oikeuden vastainen.

YLEISSITOVUUS ON AY-LIIKKEELLE PYHÄ. ONKO KANTELUSSA JURIDIIKAN LISÄKSI MUKANA IDEOLOGIAA?

KIESILÄINEN: Libera kannattaa reilua kilpailua. Jos kaupan tai teknologiateollisuuden alalla voidaan hyödyntää kartellivoimaa, se on käytännön ja ideologisen tason ongelma, jonka vaikutukset ovat nähtävissä.

RÖNNI-SÄLLINEN: Kartellikeskustelu työmarkkinakontekstissa on aika ontuvaa. Työntekijäliitot järjestävät työntekijöitä ja työnantajaliitot työnantajia, ja tälle on selkeät perusteet ILOn yleissopimuksissa.

 

YLEISSITOVUUS

Työehtosopimuksen yleissitovuus tarkoittaa, että kaikkien, myös työnantajaliittoon järjestäytymättömän työnantajan, on noudatettava määräyksiä, joista on sovittu valtakunnallisessa, kyseisellä alalla voimassa olevassa työehtosopimuksessa. Libera katsoo, että Suomen yleissitovuusjärjestelmä on ristiriidassa EU-oikeuden kanssa ja se on tehnyt asiasta kantelun Euroopan komissiolle. Libera pyytää komissiota tutkimaan Suomen järjestelmän ja ryhtymään asiassa tarpeellisiin toimenpiteisiin. SAK:n mukaan Suomen yleissitovuus ei ole EU-oikeuden vastainen.

 

TEKSTI SAMI TURUNEN
KUVAT JA VIDEO LAURI ROTKO

Työssäkäyvät tarvitsevat digikoulutusta – Teollisuuden Palkansaajat miettii työelämän murrosta

Teollisuuden Palkansaajat TP etsii askelmerkkejä digiajan koulutusratkaisuille. Järjestön toiminnanjohtajan Matti Hirvolan mukaan tekoäly ja robotiikka ovat politiikan ydinsanastoa 2010-luvun loppupuolella.

– Suomalaisessa keskustelussa työmarkkinanäkökulma korostuu, kun pohditaan koulutusjärjestelmän mukautumista teknologiseen kehitykseen. Teknologia muuttaa työtä ja työelämää nopeammin kuin koskaan ennen.

Hirvola pelkää, että elinikäisestä oppimisesta tulee kilpailuyhteiskunnan pelikenttä, jossa menestyvät vain muutokseen sopeutuvat selviytyjät.

OPPINEILLE OPETETAAN LISÄÄ

Tutkija Tommi Hoikkalan mukaan kasvatustiede tuntuu unohtuneen keskustelusta, vaikka kyse on suomalaisesta koulutusjärjestelmästä.

– Vuonna 1972 aloittanut peruskoulu oli paras innovaatio suomalaisessa koulutuksessa, Hoikkala toteaa.

Tutkija Tomi Kiilakoski totesi omassa puheenvuorossaan, että yhteiskunnan muuttuessa myös koulutuksen on muututtava.

– Ratkaisu ei ole yksinkertainen. Elinikäisestä oppimisesta on puhuttu aina. Koulutuspuheessa unohtuu se, mitä nuoret jo osaavat.

Kiilakoski ja Hoikkala varoittavat koulutuksen ”matteus-vaikutuksesta”. Se tarkoittaa, että osaaminen kasaantuu jo osaaville. Muut jäävät osattomiksi.

– Uudistuksen tavoitteeksi pitäisi ottaa kansalaisuuden vahvistaminen, ei vain työmarkkinatarpeiden tyydyttäminen.

KOULUTUSTAVOITTEILTA PUUTTUU MITTARI

Palkansaajien tutkimuslaitoksen vanhemman tutkijan Hannu Karhusen mielestä aikuiskoulutus tarvitsisi mitalliset tavoitteet.

– Tällä hetkellä meillä ei ole tietoon perustuvia vastauksia, kuinka aikuisväestön oppimista voidaan tukea vaikuttavasti tai kustannustehokkaasti. Meiltä puuttuu keino, millä päästään maaliin, Karhunen myöntää.

Hänen mielestään aikuiskoulutuksen ympärille tarvitaan kehikko, jonka sisällä voidaan miettiä aikuisten koulutusta.

– Vaikka koulutuskehikossa ongelmia tulisikin, pitää muistaa, että myös epäonnistumiset pitää sallia.

Elinkeinoelämän tutkimuslaitoksen tutkimusjohtajan Mika Malirannan mukaan jo menneisyydestä on näyttöä, että teknologiapuolelle tarvitaan lisää osaamista.

– Motivaatio opiskeluun on tärkeää varsinkin nyt, kun digitalisaatio tarjoaa kaikille halukkaille koulutusmahdollisuuksia ilmaiseksi.

Teollisuuden palkansaajat on 16 jäsenliittonsa yhteistyö- ja vaikuttamisjärjestö. Perimmäisenä tehtävänä on edistää teollisuuden ja sen työntekijöiden hyvinvointia kaikilla käytettävissä oleville keinoilla. TP-liittojen edustamilla aloilla työskentelee noin 750 000 palkansaajaa. www.tpry.fi

TEKSTI MIKA PELTONEN / UP

LUE LISÄÄ:

Koulutuksen digiloikka – Miten onnistumme suomalaisten osaamisen päivittämisessä -tutkimusraportti (Teollisuuden Palkansaajat 10.12.2018, PDF)

Aktiivimalli sai tylyn tuomion Teollisuusliiton kyselyssä

Aktiivimalli ei työllistä pysyvästi, vaan lyhyiden työkeikkojen ja osa-aikaisten töiden tekeminen pikemminkin sopeuttaa silppu- ja pätkätyöhön, kertoo Teollisuusliiton tutkimuspäällikkö Anu-Hanna Anttila jäsenten kokemuksista. Teollisuusliiton aktiivimallikyselyyn vastasi yli 2 700 liiton työtöntä jäsentä.

– Haurastetuilla työmarkkinoilla on tarjolla juuri tällaisia prekaaritöitä. Ja tätä tuottaa tässä maassa viime vuosina harjoitettu työ- ja yhteiskuntapolitiikka, summaa kyselyn tuloksia Teollisuusliiton tutkimuspäällikkö Anu-Hanna Anttila.

– Kun pääministeri Juha Sipilä sanoo, että kokoaikainen ja vakituinen työsuhde ei ole se tyypillinen työsuhde, ja että globaali silpputyö ja pienipalkkainen työ tulevat lisääntymään, kyse on juuri tästä, Anttila selventää.

Tänä vuonna työttömänä olleet Teollisuusliiton jäsenet ovat kokeneet mallin alentavana, stressaavana ja ahdistavana. Malli ei todellakaan saa kehuja niiltä 2 704 työttömänä olleelta liiton jäseneltä, jotka vastasivat Teollisuuden työttömyyskassan ja tutkimusyksikön lokakuussa 2018 tekemään kyselyyn.

– Vastaajien mukaan aktiivisuusehdot täyttävät työt on löydetty suhteilla tai omin voimin. TE-toimistosta ei näytä heille olevan muuta apua kuin koulutuksen ja kurssituksen tarjoamisessa, Anttila sanoo.

VAIN KOLMANNES TÄYTTI AINA AKTIIVISUUSEHDOT

Aktiivimallin toimivuutta koskevan tutkimuksen mukaan osa työttömistä tuntee arvonsa työmarkkinoilla ja saa tehdä oman ammattitaitonsa tai osaamisensa mukaista työtä (työtä tehneistä 60 %). Monet taas ovat omaksuneet joustavan asenteen, jossa työt ja työttömyysjaksot vaihtelevat. Tällöin otetaan vastaan mitä tahansa työtä (työtä tehneistä 40 %).

Kaikilla aktiivisuusjaksoilla ehdot oli täyttänyt kolmannes (34 %) ja ei yhdelläkään aktiivisuusjaksolla toinen kolmannes (34 %). Joillakin jaksoilla ehdot täyttäneitä oli kuudesosa (17 %). Loput eivät osanneet sanoa, koska aktiivisuusjakso oli kesken tai muusta syystä eivät halunneet kertoa.

Työttömyys ja aktiivimallin ehtojen täyttäminen tuottavat erityyppisiä selviytymiskeinoja, joiden avulla työttömänä olevat yrittävät paitsi selvitä arjestaan myös säilyttää itsekunnioituksensa. Näitä keinoja ovat optimointi, sinnittely, vastarinta ja periksi antaminen. Anttilan mukaan työttömäksi joutuneilla voi olla samanaikaisesti käytössään kaikki näistä keinoista riippuen työttömyyden kestosta ja aktivointijaksojen määrästä.

– Jotenkinhan sitä yritetään selvitä. Viime kädessä oma asennoituminen ja aktiivisuusehtojen täyttäminen määrittävät, mikä näistä keinoista on vallitsevin. Työtön työnhakija voi olla erittäin itsetuntoinen tai kovinkin joustava, Anttila toteaa.

EHTOJEN TÄYTTÄMINEN TUOTTAA OPTIMOINTIA JA SINNITTELYÄ

Optimointi tarkoittaa sitä, että itsetuntoiset työttömät työnhakijat harkitsevat, mikä heille itselleen on parhaaksi. Tällöin haetaan ja tehdään omaa ammattikoulutusta tai työkokemusta vastaavaa työtä. Lisäksi osallistutaan koulutuksiin, etenkin jos niistä on apua työllistymiseen.

Anttilan mukaan optimointi tarkoittaa sitä, että tätä keinoa käyttävät osaavat suunnitella, mikä on itselle tuloksekasta.

– Työtä tehdään yleensä enemmän kuin minimimäärä. Monet tekevätkin pysyvää osa-aikatyötä tai kausiluonteista työtä. Koska työtä on tarjolla epäsäännöllisemmin, on toimeentulo epävarmaa. He osaavat laskea, sillä esimerkiksi kaksi viikkoa ja yhden päivän mittainen työsuhde katkaisee aktiivisuusjakson, Anttila kuvailee.

Toinen selviytymiskeino on sinnittely. Tällöin työttömänä oleva työskentelee tai on koulutuksessa vain sen verran, jotta työllistymisehto täyttyy. Anttilan mukaan pitkälti tarjonta määrää, mitä tehdään, joten otetaan vastaan mitä tahansa työtä.

Sinnittely teettää lyhyttä pätkää, joten kyse on toistuvaistyöttömyydestä. Työmäärät vaihtelevat selvästi säännöllisestä osa-aikatyöstä muutamien päivien täysimittaiseen työpäivään. Tehdään keikkaa kyläkaupan kassalla tai puunkorjuuta, ei siis omaa ammattitaitoa tai koulutusta vastaavaa työtä.

VASTARINTA JA PERIKSI ANTAMINEN LEIKKAAVAT TUKIA

”Olen ollu tosi aktiivisesti työtön.” (mies, yli 65 vuotta)

”Ei mitään hyötyä!” (nainen, 45–54 vuotta)

”Työttömien aliarvostamista ihmisenä. Turhaa kiusaa ja paperisotaa.” (mies, 45–54 vuotta)

”Rajua kyykyttämistä koko paska!” (mies, 45–54 vuotta)

Noin kymmenesosa työttömistä kertoo, ettei ole yrittänyt täyttää aktiivisuusehtoja, joten ne eivät täyty. Tällainen aktiivinen passiivisuus on vastarintaa, joka kohdistuu suoraan aktiivisuusmallin luonteeseen. Aktiivimallin koetaan olevan alentava, joten itsekunnioituksen säilyttäminen on mahdollista vain vastahangalla.

– Tällöin ei hetkauta päivärahan alentaminen, kun ollaan oltu pitkään työttömänä. Vastarinta on oman arvon kysymys eli pitkälti periaatteellinen asia, toteaa Anttila.

Periksi antaminen on tietynlaista joustavuutta, jos aktiivinen passiivisuus taas on vastarintaa. Osa työttömistä ei kovalla hakemisellakaan löydä aina sopivaa työtä, jotta aktiivimallin työllistymisehdot aktiivisuuskausilla täyttyisivät.

Se turhauttaa ja lannistaa. Heidän työttömyyskorvauksiaan leikataan, vaikka yritystä on ollut. Tämä koetaan rankaisuna, koska työn saaminen on vaikeaa. Periksi antamiseen johtavat usein sellaiset tekijät, jotka hankaloittavat työn saantia.

– Näitä ovat etenkin yli 55 vuoden ikä, alueelliset erot ja paikkakunnan koko sekä maaseudulla asuminen. Lisäksi vaikuttaa myös ulkomaalaistausta, Anttila kertoo.

Yleisimpiä kyselyyn vastanneiden jäsenten mielipiteitä aktiivimallista.

POIMINTOJA JÄSENTEN VASTAUKSISTA

”Ainakin näin pienellä paikkakunnalla on todella haastavaa saada mitään armopaikkaa tehdä näitä aktiivitunteja… mutta vituttaahan se tälläset ihmisroskat maata pilaamassa. Ei toimi aktiivimalli alle 30 000 hengen paikkakunnilla saatana.”

”Heikomman sortaminen ja kyykytys ollut hyväosaisten tapa.”

”Nykypäättäjät eivät tätä tunnu ymmärtävän ihmisroska-nimityksineen.”

”Joutavaa. 50-vuotiaan mahdotonta työllistyä tällä alueella.”

”Meidän näin pitkään työssä olleiden ammattitaito on viime vuosituhannelta. Se oma työ on hoidettu räätälöidyllä kokemuksella ja hyvin, mutta kun ukko on yli 60, hänet lomautetaan ja sitten irtisanotaan – meille useammalle kävi näin. Sitten ollaankin roskasakkia, jota on aktivoitava ja nöyryytettävä… ja siirrymme loppuiäksemme pienelle eläkkeelle, koska ne eläkekertymävuodet jäivät kokematta, eikä taatusti omasta syystämme. Kiroilemaan en viitsi ruveta, koska se ei auta, mutta tunnen oloni sekä petetyksi että helpottuneeksi, kun tuo pelleily osaltani on ohi.”

AKTIIVISUUSEHTOJEN TÄYTTYMINEN

  • Vuonna 2018 koetun työttömyyden pituus oli vastaajilla keskimäärin noin 6 kuukautta ja 2 viikkoa.
  • Aktiivisuusjakso on aina 65 päivää, ja se katkeaa, jos työtä tehdään yhtämittaisesti yli kaksi viikkoa.
  • Aktiivisuusjaksojen määrä vaihteli: ensimmäinen, toinen tai kolmas jakso oli meneillään noin neljäsosalla vastanneista ja kymmenesosalla neljäs jakso. Lisäksi viidesosa ei tiennyt, monesko jakso jo oli meneillään.
  • Työtä tekemällä on aktiivisuusjaksojen ehdot täyttänyt puolet vastanneista. Heistä selvä enemmistö (74 %) työskenteli enemmän kuin aktiivisuusehto edellytti (18 tuntia kolmessa kuukaudessa) ja kuudennes (16 %) teki työtä enintään 18 tuntia.
  • Koska aktiivisuusjaksoja on ollut useampia, työnteon sijaan tai ohella reilu kolmannes (38 %) osallistui valmennukseen ja kokeiluun ja koulutukseen.
  • Yrittäjyys oli tarjonnut työtä vain muutamalle (2 %), ja tällöinkin kyse oli lähinnä metsä- ja maataloustöistä omalla tilalla.

NÄIN KYSELY TEHTIIN

Kyselyn kohteena olivat Teollisuuden työttömyyskassan jäsenet, jotka olivat aktiivimallin piirissä tammi–elokuun 2018 aikana. Kysely toteutettiin sähköisenä kyselynä lokakuussa 2018, ja se lähetettiin 13 500:lle työttömänä olleelle jäsenelle, joiden sähköpostiosoite oli Teollisuusliiton tiedossa.

Vastauksia saatiin 2 704 työttömänä olleelta. Vastaajista miehiä oli 64 prosenttia ja naisia 36 prosenttia. Vastaajien keski-ikää 52 vuoteen nosti se, että erityisen aktiivisia olivat 55–64-vuotiaat, joiden osuus oli puolet. Sen sijaan nuorten alle 35-vuotiaiden vastaajien kohdalla on selvä kato.

Lähes puolet vastaajista oli suorittanut ammatillisen perustutkinnon (44 %), viidennes oli perus- tai kansakoulun käyneitä (21 %) ja viidennes ammattitutkinnon suorittaneita (18 %).

Vastausprosentti oli tyydyttävä, 20 prosenttia. Vastausaktiivisuuteen vaikutti osaltaan se, että monet kyselyn saaneet eivät juuri kyselyhetkellä olleet työttöminä työnhakijoina. Vastaushetkellä työssä oli kolmasosa (32 %), työttömänä työnhakijoina enemmistö (67 %, joista lisäpäivillä 8 %) ja lomautettuja jonkin verran (1,6 %).

TUOTANTO TEKIJÄN JA TEOLLISUUSLIITON TUTKIMUSYKSIKÖN TYÖRYHMÄ

ITSE TEHTY: Joululahjalista

Pidetään työpaikat Suomessa suosimalla jouluna laadukkaita kotimaisia tuotteita. Ostoksilla tunnistat suomalaisen tuotteen Avainlipusta. Merkki kertoo, että tuote on valmistettu Suomessa ja työllistää Suomessa.

PUKINKONTTIIN ESIMERKIKSI…

Sakset, veitsenterottimet, kirveet ja vesurit (Fiskars)
Toikan linnut, Kartio- ja Aino Aalto-lasit, Aalto-maljakot sekä Mariskoolit (Iittala, Hämeenlinna)
Padat ja paistinpannut (Sorsakoski)
Pääluottamusmies Jarmo Partanen, Fiskars Finland Oy Ab/Fiskars, Pinjainen

Lapikkaat ja miesten lakerikengät (Topman)
Pääluottamusmies Heikki Hakala, Avec-Shoe Oy, Parkano

Moomin-käsivoide- ja -huulirasva- sekä ihonhoitolahjapakkaukset
Lumene Oy, Espoo

Anis-, Eden-, Hanki-, Kallio-, Kivi-, Saaga-, Usva-, Valo- ja Vanilja-astiasarjat, Vekki-maljakot, -lampunjalat ja -ruukut, Halipupu-, Nallukka-, Farmi- ja Prinsessa-lastensarjat sekä Kaisla, Pioni-, Sydän- ja Lankakerä-kynttilät, joissa Pentik-leima pohjassa.
Pääluottamusmies Aija Kemilä-Tuovinen, Pentik Oy, Posio

Potkukelkat ja potkukelkkakeinutuolit, potkulaudat sekä Kickspark-kelkat
Pääluottamusmies Leena Tynjälä, E.S. Lahtinen Oy, Koura

Saunapyyhkeet, -tyynyt, -päähineet, laudeliinat, selänpesimet, kylpytakit ja -tossut, torkkupeitteet, pellavapöytäliinat ja -lakanat
Jokipiin Pellava Oy, Jokipii (Jalasjärvi)

Kuoma-talvisaappaat, huopajalkineet, syylingit, villa- ja korkkipohjalliset, liukuesteet
Pääluottamusmies Tero Ollikainen, Kuomiokoski Oy (Kuoma), Ristiina

Genelec-aktiivikaiuttimet
Pääluottamusmies Pasi Kuha, Genelec Oy Iisalmi

Piruetti-harjoittelu- ja lämmittelyasuja ballerinoille, voimistelijoille ja tanssijoille
Työpaikan yhdyshenkilö Tarja Heikkilä, Piruetti Oy

Sini sanko, uuninpuhdistussetti, pikamoppi ja lumiharja
Pääluottamusmies Juhani Mäkiranta, Sinituote Oy, Kokemäki

 

Vinkkaa oman työpaikkasi tuotantoa Tekijän joululahjalistaan. Kerro samalla saako nimesi mainita. Lähetä vinkkisi:

tekija@teollisuusliitto.fi

Teollisuusliiton asiantuntija työaikalakiesityksestä: Keskeisenä tavoitteena työaikojen joustavuuden lisääminen – esityksessä myös työntekijöiden kannalta positiivisia elementtejä

Teollisuusliiton oikeudellisen yksikön päällikkö Anna Tapio pitää työaikalakia koskevaa hallituksen esitystä kokonaisuutena arvioiden tyydyttävänä. Vaikka lakiesitys sisältää työntekijöiden näkökulmasta ongelmakohtia, näkee Tapio siinä myös parannuksia.

Lakiesityksen keskeisenä tavoitteena on työaikasääntelyn päivittäminen ja nykyistä joustavampien työaikajärjestelyjen mahdollistaminen. Lisäksi työaikalakiin esitetään muun muassa tiettyjä EU-oikeuden edellyttämiä täsmennyksiä.

– Kodin ja työntekopaikan välistä matka-aikaa ei yleensä lueta työajaksi. Esityksen mukaan kyse voisi kuitenkin olla työajasta, jos työntekijä ei aloita työskentelyä työnantajan kiinteästä toimipaikasta, vaan työnantajan edellyttämällä tavalla vasta asiakkaan luota. Taustalla on EU-tuomioistuimen ratkaisu, Teollisuusliiton oikeudellisen yksikön päällikkö Anna Tapio sanoo.

– Toinen parannus on varallaoloajan ja työajan välisen rajanvedon selkiyttäminen. Voimassa olevan työaikalain mukaan työnantaja ja työntekijä voivat sopia, että työntekijän on oltava asunnossaan tai muualla tavoitettavissa niin, että hänet voidaan tarvittaessa kutsua työhön. Varallaoloaikaa ei lueta työaikaan. Lakiesityksen mukaan kyse voisi kuitenkin myös tällaisessa tilanteessa olla työajasta, jos työntekijän tosiasiallinen sidonnaisuus työpaikkaan on suuri esimerkiksi lyhyen hälytysajan vuoksi.

TYÖAJAN ENIMMÄISMÄÄRÄ KASVAISI

– Esityksessä työsuojelun näkökulmasta ongelmallisinta on jaksotyön ja yötyön käyttömahdollisuuksien laajentaminen sekä ylityön enimmäismäärien poistaminen lainsäädännöstä, Tapio sanoo.

Ylityön enimmäismääriä koskevaa sääntely esitetään poistettavaksi ja korvattavaksi työajan enimmäismäärää koskevalla säännöksellä. Työaikalain mukainen vuosittainen työajan enimmäismäärä kasvaisi esityksen mukaan 54 tunnilla. Tähän enimmäismäärään sisältyisi sekä lain tai työehtosopimuksen mukainen säännöllinen työaika, lisätyö, ylityö, aloittamis- ja lopettamistyöt että hätätyö. Tapion mukaan lakisääteisen enimmäistyöajan lisääminen ei ole tavoiteltava kehityssuunta sen enempää työsuojelun kuin työllisyydenkään näkökulmasta.

– Ylityön enimmäismääriä koskevasta sääntelystä luovuttaessa poistuisi samalla myös 80 tunnin lisäylityön teettämistä koskeva rajoite, jonka mukaan lisäylityön teettäminen edellyttää lähtökohtaisesti paitsi yksittäisen työntekijän myös henkilöstön edustajan suostumusta.

– Säännös on antanut luottamusmiehelle mahdollisuuden seurata ja tarvittaessa myös kontrolloida ylityön tekemistä työsuojelullisten näkökohtien sitä edellyttäessä tai tilanteissa, joissa ylitöillä katetaan pysyvää henkilöstövajetta, Tapio perustelee.

TYÖAIKAJOUSTOISTA KUSTANNUSSÄÄSTÖJÄ

Perustavoitteena työaikalakiehdotuksessa on Tapion mukaan säännöllisen työajan joustojen lisääminen. Käytännössä säännöllisen työajan joustot mahdollistavat työssä käyvien henkilöiden vuotuisen työajan kasvattamisen entistä alhaisemmin työvoimakustannuksin.

Työaikalakiesityksen mukaan muun muassa liukuvan työajan enimmäiskertymä kasvaisi 40 tunnista 60 tuntiin. Jos työpaikalla on käytössä työaikapankki, tämä liukuvan työajan enimmäiskertymä olisi lisäksi työntekijän suostumuksella mahdollista siirtää työaikapankkiin neljän kuukauden välein.

– Lakiesitys mahdollistaa sen, että töitä, jotka kenties muutoin teetettäisiin ja korvattaisiin ylityönä, voidaan jatkossa teettää entistä joustavammin säännöllisenä työaikana liukuvaa työaikaa ja työaikapankkia hyväksi käyttäen. Mahdollisuus reagoida merkittäviin kysynnän ja työn määrän vaihteluihin työaikajoustoja hyödyntämällä voi toki tilanteesta riippuen olla myös henkilöstön etu.

MAHDOLLISUUS OHITTAA TYÖEHTOSOPIMUS

Työaikalakiin esitetään muun muassa työaikapankin ja päivittäisten taukojen osalta sääntelyä, jota on mahdollista soveltaa riippumatta siitä, mitä asiasta on sovittu työehtosopimuksessa. Sääntelytapa poikkeaa Tapion mukaan työlainsäädännön peruslähtökohdista.

– Yleensä työlainsäädännön tarkoituksena on taata tietty vähimmäissuoja työsuhteen heikommalle osapuolelle eli työntekijälle. Pääsääntöisesti lainsäädännöllä ei ole säädetty enimmäissuojan tasosta eli rajoitettu mahdollisuutta kehittää työehtoja työehtosopimuksissa.

– Vaikka työehtosopimuksessa olisi sovittu esimerkiksi työaikapankista työntekijän kannalta edullisemmin, työpaikalla voidaan paikallisesti niin sovittaessa ottaa käyttöön työaikalain mukainen työaikapankki. Tämä rajoittaa tosiasiallisia mahdollisuuksia kehittää vähimmäistyöehtoja työehtosopimuksessa, Tapio näkee.

KANNEAIKA LYHENISI

Lakiesityksessä ehdotetaan työaikalain kanneaikoja muutettavaksi siten, että myös työehtosopimukseen perustuvat työaikasaatavat vanhenisivat työsuhteen jatkuessa työaikalain mukaisessa kanneajassa, eli kahdessa vuodessa sen kalenterivuoden päättymisestä, jonka aikana oikeus korvaukseen on syntynyt. Taustalla on erimielinen korkeimman oikeuden ratkaisu.

Lakiesitystä koskevassa lausunnossaan Teollisuusliitto on esittänyt säännöksen muuttamista siten, että työaikalain mukaista kanneaikaa sovellettaisiin myös jatkossa ainoastaan työaikalakiin perustuviin saataviin. Työehtosopimukseen perustuviin työaikasaataviin olisi sitä vastoin myös jatkossa perusteltua soveltaa työtuomioistuimen vakiintuneen ja yksimielisen ratkaisukäytännön mukaisesti työsopimuslain mukaista vanhentumisaikaa, joka on viisi vuotta saatavan erääntymispäivästä, jollei vanhentumista ole sitä ennen katkaistu.

Vaihtoehtona olisi kanne- ja vanhentumisaikojen selkiyttäminen vasta perusteellisemman selvitystyön pohjalta.

Työaikalakiesitys on parhaillaan lausunnolla työelämä- ja tasa-arvovaliokunnassa, jonka jälkeen se menee eduskunnan päätettäväksi.

TEKSTI JARI ISOKORPI
KUVA KITI HAILA 

LUE LISÄÄ:

Lausunto hallituksen esitykseen eduskunnalle työaikalaiksi ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi (Teollisuusliitto 14.11.2018)

Paras lakko on lakonuhka

Paras lakko on se, jonka uhka riittää neuvottelujen vauhdittamiseen tai sopuun pääsyyn.

Irtisanomisehtojen heikentämisuhka pienemmissä yrityksissä on poikinut syksyllä monta lakkoa. Niillä on yritetty saada hallitus vetämään esityksensä takaisin. Hallitus perääntyi niin, että työsopimuslain muutoksia ryhdyttiin arvioimaan työmarkkinajärjestöjen kanssa.

Poliittiset lakot ovat punainen vaate elinkeinoelämälle. Yritysjohtajat katsovat, että työrauha on ostettu työehtosopimuksilla, eikä niiden voimassa ollessa sovi lakkoilla, ei mistään syystä.

Elinkeinoelämän keskusliitto, Suomen Yrittäjät ja porvaripuolueet haluavat rajata poliittisia lakkoja. Lakkosakkoja on vaadittu nostettaviksi ja lakkoilijoille toivottu henkilökohtaisia lakkosakkoja.

Poliittiset mielenilmaukset ovat kuitenkin taatut perustuslaissa.

Työoikeuden professori emeritus Niklas Bruun sanoo, että vuoteen 2015 saakka poliittiset lakot olivat yleensä lyhytaikaisia ja suhteellisen harvinaisia. Nykyhallituksen aikana tilanne on muuttunut.

– Olen sitä mieltä, että puolin ja toisin tulisi pyrkiä siihen, että poliittisia työtaisteluja ei tarvita ja että kynnys niiden aloittamiselle tulisi pitää suhteellisen korkeana.

Sen sijaan työehtoneuvotteluihin liittyvä työtaisteluase on Bruunin mukaan olennainen osa Suomen työmarkkinajärjestelmää.

POLIITTISET LAKOT HARVINAISIA

Työmarkkinatutkijan ja Itä-Suomen yliopiston dosentin Tapio Bergholmin mukaan poliittisista syistä lakkoillaan maltillisesti niin Suomessa kuin muuallakin.

– Kun puututaan työntekijöiden ihmisoikeuksiin, eläke-etuuksiin tai työlainsäädäntöön, väki herää barrikadeille.

Ennen Juha Sipilän (kesk.) hallitusta vastaavat tilanteet ovat 1990-luvulta. Tuolloin asetettiin lakonuhka ensin Esko Ahon (kesk.) hallitusta ja sitten Paavo Lipposen (sd.) hallitusta vastaan. Näistä kumpikin oli heikentämässä muun muassa työttömyysturvaa.

– Poliittisilla lakoilla on suuri yhteiskunnallinen ja taloudellinen merkitys, ja ne vaikuttavat myös maan maineeseen.

Bergholmia huolettaa, onko Suomi siirtymässä neuvottelevasta, ratkaisukeskeisestä yhteiskunnasta kohti konfliktiherkkää yhteiskuntaa.

– Ratkaisu tässä on hallituksella. Sen tehtävänä on katsoa koko maan etua, ei puolueen tai yksittäisten eturyhmien etua.

VAIHTOEHDOKSI VAIKUTUSVALTAA

Valtaosa lakoista liittyy Pohjoismaissa työehtoihin. Pitkittyneitä työehtoneuvotteluja voidaan vauhdittaa työtaistelulla. Lisäksi irtisanomisten takia osoitetaan mieltä ulosmarsseilla.

Bergholm tähdentää, että jos meille halutaan pohjoismainen työtaistelumalli, työntekijöiden myötämääräämisoikeutta tulee lisätä esimerkkimaiden mukaisesti.

– Heikennysten tilalle pitää antaa vastaavasti jotain. Tanskassa, Ruotsissa ja Norjassa työntekijät tai heidän edustajansa voivat vaikuttaa suoraan yritysten toimintaan, muun muassa irtisanomisiin.

Bruun kannattaa työntekijöiden osallistumisoikeutta yritysten hallintoon. Sen avulla päästäisiin eroon yt-neuvotteluista ja irtisanomisista johtuvista yrityskohtaisista protestilakoista.

Lakko on epäonnistuneiden neuvottelujen tulos, työmarkkinatutkija Bergholm siteeraa Auto- ja Kuljetusalan Työntekijäliiton AKT:n entistä puheenjohtajaa Risto Kuismaa.

– Onnistuneimmat lakot ovat ne, joita ei ole tarvinnut toteuttaa. Lakonuhka on riittänyt.

Näin kävi Esko Ahon hallituksen ja myöhemmin Paavo Lipposen hallituksen heikennysesitysten kanssa. Yleislakon uhka sai hallitukset vetämään esityksensä pois.

KUVITUS TUOMAS IKONEN

Suomessa lakkoillaan maltillisesti Eurooppaan verrattuna

Ay-liikkeen historiassa on sekä onnistuneita että epäonnistuneita työtaisteluita.

Onnistuneiden lakkojen listaan Tapio Bergholm liittää vuoden 1986 SAK:n lakon, jonka avulla saatiin lisää palkallisia vapaita 40 tunnin työviikkoja tekeville.

– Toimihenkilöt ja työnantajat olivat sopineet SAK:n ohi työajan lyhennyksestä. SAK pystyi rajulla ja lyhyellä työtaistelulla saamaan 68 tuntia lisää palkallista vapaata.

Murikka-opiston edellisen rehtorin Aki Ojakankaan mukaan yksi merkittävimmistä oli vuoden 1971 Metallin lakko. Sen tuloksena saatiin muun muassa lomarahat.

Sen sijaan vuoden 1956 yleislakolla saadut palkkojen kertakorotukset sulivat nopeasti veronkorotuksiin ja hintojen nousuun. Samanaikainen MTK:n maataloustuotteiden luovutuslakko oli menestyksekkäämpi.

Suomen onnistunein työtaistelu on Bergholmin ja Ojakankaan mukaan vuoden 1905 suurlakko, jolla saatiin äänioikeus ja vaalikelpoisuus rahvaan miehille ja kaikille naisille.

Vuoden 1917 ”Me vaadimme”-lakon tulokset ovat ristiriitaiset. Lakko toi torpparivapautuksen, kunnallislain ja 8 tunnin työpäivän niillekin, joilla sitä ei vielä ollut.

– Vuoden 1917 lakossa on omat ongelmansa. Se vauhditti osaltaan vastakkainasettelua, joka johti kansalaissotaan, Bergholm sanoo.

LAKKOASE PIDETTÄVÄ KUNNOSSA

Kaikkia ay-liikkeen saavutuksia ei suinkaan ole saatu lakoilla.

– Huomattava osa työlainsäädännön parannuksista on saatu neuvottelupöydissä. Mukana on ollut työtaistelu-uhka, Bergholm toteaa.

– Ay-liike on uskottava, kun se kykenee tarvittaessa työtaistelutoimiin ja kun sen tekemät sopimukset pitävät.

Toisinaan usko sopimusten pitävyyteen on ollut koetuksella. Turun telakalla lakkoiltiin 1970-luvulla niin taajaan, että tilipussit jäivät vajaiksi kahden vuoden ajan, Ojakangas muistelee.

Professori Niklas Bruun muistuttaa, että tuolloin elettiin täysin toisessa talouspoliittisessa ympäristössä kuin nykyisin. Inflaatio oli nopeaa ja palkkaliukumat isot.

– Silloin paikallisilla sinänsä laittomilla työtaisteluilla vaadittiin lisää palkkaa tes-korotusten päälle. Tällaisia lakkoja meillä ei enää ole eikä niitä tarvita.

PAINEITA ON VÄLILLÄ PURETTAVA

Ay-aktiivit suhtautuvat lakkoihin eri tavoin. Ojakankaan mukaan heidät voidaan jakaa karkeasti kolmeen porukkaan. Lakkotorpedot ovat heti valmiit vetämään lakkoliivit ylleen, kun taas lakkorealistit koettavat saada tuloksia viimeiseen saakka neuvotellen, mutta tarvittaessa lakolla uhaten. Konfliktin välttelijät toivovat, ettei kahnauksia syntyisi.

Ojakangas huomauttaa, että hyvin hoidetulla lakolla saadaan kentän paineita purettua hallitusti. Vaihtoehtona ovat villit työpaikkakohtaiset pistelakot, joita on vaikea saada loppumaan.

– Suunnitellulla lakolla päästään nopeammin takaisin normaalitilaan.

Vanhastaan tiedetään, että lakkoon meneminen on helppoa, mutta sen lopettaminen ei. Suunnitellutkin lakot voivat eskaloitua. Vuoden 2005 Paperiliiton pistelakot neuvottelujen vauhdittamiseksi johtivat lopulta siihen, että työnantajien Metsäteollisuus asetti työsulun, joka kesti kuusi viikkoa.

KYSE ON SOLIDAARISUUDESTA

Suomen poliittisetkin lakot vaikuttavat maltillisilta verrattuna Ranskan lakkoihin. Vaikka ranskalaisten järjestäytymisaste on alhainen, he osallistuvat poliittisiin lakkoihin suomalaisia hanakammin.

Ojakangas arvelee syyksi vallankumouksen perintöä ja kulttuurieroja. Solidaarisuus mielletään vahvemmin; yksi kaikkien ja kaikki yhden puolesta.

– Jos Ranskassa olisi esitetty tämänkaltaista irtisanomisheikennystä, julkinen sektori olisi varmasti mennyt lakkoon. Työsuhdeturva on ay-liikkeen suuria saavutuksia.

Suomesta puuttuvat Ruotsin ja Tanskan tyypilliset yritysten painostuslakot. Meillä monet työehtosopimuksista ovat yleissitovia, eli ne koskevat myös kyseisen alan järjestäytymättömiä työnantajia.

Ruotsissa ja Tanskassa järjestäytymättömät työnantajat painostetaan yhtymään työehtosopimuksiin liityntäsopimuksilla.

Bruun kertoo, että keskeisinä painostuskeinoina ovat myötätuntotyötaistelut. Työntekijäpuoli voi esimerkiksi saartaa yrityksen raaka-ainekuljetukset, kunnes yritys allekirjoittaa liityntäsopimuksen. Tavallisesti työnantaja sitoutuu noudattamaan joko kaikkia tai keskeisimpiä sopimuskohtia.

– Pelkkä työtaistelujen uhka yleensä johtaa sopimukseen.

TYÖTAISTELUT MUUTTUVAT

Yleislakkoihin ryhdytään enää harvoin. Yksi syy on se, että SAK:n ja EK:n neuvotteluvalta on vähentynyt. EK:lla ei ole enää jäsenliittojensa antamaa valtuutusta tehdä valtakunnallisia sopimuksia.

Nykyisin lakkoon mennään suunnitellusti. Lakon alkamis- ja päättymisajat ilmoitetaan hyvissä ajoin. Lisäksi työtaistelut kohdennetaan entistä tarkemmin.

– Lakoilla halutaan ensisijaisesti vaikuttaa avainyrityksiin, usein niihin, joiden omistajat istuvat työnantajaliiton hallituksessa, Ojakangas sanoo.

Bergholm huomauttaa, että työtaistelutoimet ovat aikaan sidottuja. Lainsäädäntö ja työnantajien strategiat muuttuvat, niin myös työtaistelutoimet.

– Haetaan keinoja, joiden teho on maksimaalinen ja menetykset minimaalisia.

Ylityö- ja vuoronvaihtokielto ovat osoittautuneet kekseliäiksi ja tehokkaiksi painostuskeinoiksi.

– Ne näyttävät purevan aloihin, joissa on työvoimapulaa ja joissa työntekijät ovat joustaneet hyvin paljon. Työntekijöiden ansionmenetykset ja liittojen lakkoavustukset ovat pienet.

Toisaalta ulosmarssit ovat Bergholmin mukaan selkeämpiä ja reilumpia keinoja.

– Lakko puree sekä työntekijöihin että työnantajaan. Koska myös liitot ja työntekijät menettävät, ay-puolellekin syntyy painetta hakea ratkaisua.

Työmarkkinat ovat Ojakankaan mukaan muuttuneet niin, että osa alihankkijoista on täysin riippuvaisia yhden yrityksen tilauksista ja maksuaikataulusta. Sen takia perinteinen lakko ei saa välttämättä työntekijöidenkään kannatusta.

– Globaali talous hillitsee työtaisteluja ja lisää työnantajan halukkuutta sopimiseen, Ojakangas sanoo.

TEKSTI BIRGITTA SUORSA / UP
KUVITUS TUOMAS IKONEN

Metsuri Kalevi Karppinen: ”Irtisanomisen työllisyyttä parantava vaikutus on huuhaata”

”Lopputulos on ihan hyvä. Meitä kannatti tämä homma. Me pärjäsimme”, metsuri ja pääluottamusmies Kalevi Karppinen sanoo syksyn irtisanomislakikiistan päätöksestä. ”Jos irtisanomista pienillä työpaikoilla helpotetaan, niin ei tarvitse kuin jotain pientä hankaluutta tulla, niin on helppo nakata ukko pihalle.”

Kalevi Karppinen, metsuri ja kainuulaisen Teollisuuden metsäpalvelun pääluottamusmies, pohti irtisanomislakiasiaa Tekijälle ensimmäisen kerran viettäessään lakkopäivää kotonaan Ristijärvellä torstaina 25. lokakuuta.

Teollisuuden metsäpalvelussa työskentelee yhdeksän vakituista metsuria. Hallituksen suunnittelema lakimuutos, jolla helpotettaisiin irtisanomista pienillä työpaikoilla, herätti huolta hallituksen ”kohderyhmään” kuuluvan pienen työpaikan metsureissa.

Hallitus markkinoi lakimuutosta työllisyyttä edistävänä uudistuksena.

Karppinen ei ymmärtänyt, miten entistä löysempi irtisanominen, ylipäätäänkään potkut, edistäisivät työllisyyttä.

– Eihän se paranna, jos ruvetaan miehiä panemaan pihalle. Se on ihan huuhaata semmoinen puhe.

Metsuri Kalevi Karppinen vietti lakkopäivää kotonaan 25. lokakuuta. KUVA MISKA PUUMALA

RAIHNAISTUVAT LIIPAISIMELLA

Karppinen arveli, että jos metsäalalla irtisanomisen lievennys tulisi, sitä tilaisuuden tullen herkästi käytettäisiin vanheneviin metsureihin, jotka ovat menettämässä parhaan työteränsä. Teollisuuden metsäpalvelun metsurien ikähaitari on 51:n ja 63:n ikävuoden välissä.

– Kun näinkin kauan on ollut töissä, niin alkaa olla työkyky pikkuhiljaa menossa. Siitä seuraa, että ollaan helposti potkaisemassa pihalle niitä ukkoja, jotka ovat menettäneet parhaan teränsä jonkin firman hommissa. Se ei tunnu oikealta.

– Jos irtisanomissuoja heikkenee, sieltä aletaan tämmöisiä vanhoja käppänäukkoja potkaista pois, eivätkä semmoiset enää löydä uutta työpaikkaa.

– Ensin teet firmalle vuosikymmeniä kynsin hampain työtä! Sitten menetät työkykysi, ja sen jälkeen sinut nakataan pihalle. Sitä se tulisi monesti olemaan. Kun tehot laskevat, niin se on helppo peruste sanoa irti, ja sitä käytetään hyväksi. Meillä on paras työtaito. Monella on 40 vuoden työkokemus. Mutta nykypäivänä ei työnantaja näytä arvostavan sitäkään.

Jos työpaikkansa ikääntyneenä menettää, on Karppisen mukaan lähes mahdoton löytää vakituista työtä, Kainuussa varsinkaan.

PELLEILY PITÄÄ SAADA POIS

Kaikki Teollisuuden metsäpalvelun työntekijät olivat kaksi päivää lakossa 25.–26. lokakuuta. Se merkitsi, että he jättivät väliin harvennustyömaat, jotka sijaitsevat kolmen maakunnan, Kainuun, Pohjois-Savon ja Pohjois-Pohjanmaan, alueilla.

– Jokainen ilmoitti ottavansa osaa lakkoon. He sanoivat, että oikealla asialla ollaan ja toivoivat, että hallitus perääntyisi.

Teollisuusliitolta Karppinen toivoi lisää toimenpiteitä, mikäli lokakuun lopun lakko ei tehoa.

– Sitten pitää katsoa jotakin muuta. Ei kai me periksi anneta.

Suomen hallitukselle Karppinen suositteli tähänastista asiallisempaa politiikkaa.

– Johan me kaikkiin kiky-sopimuksiin suostuttiin. Kun maailmantilanne on menossa parempaan suuntaan, ja työllisyystilastotkin paranevat, niin pitää saada pelleily pois.

Neuvottelupöytään istuminen oli Kalevi Karppisen mielestä hyvä asia. KUVA MISKA PUUMALA

NEUVOTTELURATKAISU TOIVEISSA

Jo ensimmäisenä Karppisen lakkopäivänä Suomen hallituksen ja ay-liikkeen konfliktissa tapahtui käänne. Pääministeri Juha Sipilä ilmoitti, että hän oli valmis viilaamaan irtisanomispykälää työntekijöiden näkökulmasta neutraalimpaan suuntaan. Pääministeri ilmoitti myös hallituksen valmiudesta kolmikantaneuvotteluun. Neuvottelurauhan turvaamiseksi ay-liike keskeytti työtaistelut ehdollisina toistaiseksi.

– Ihan hyvä, että istuttiin neuvottelupöytään, kommentoi lakosta metsänharvennustöihin palannut Karppinen.

Hän muistutti, että projekti on vielä kesken. Työntekijäpuolta askarruttivat lakiesityksen perustelut, joita ei ollut julkaistu, vaan joista syntyvä yksimielisyys oli ay-liikkeen ehtona sovulle.

– Sellaisia perusteluja siinä paperissa ei saa olla, jotka ovat irtisanomissuojaa heikentäviä, painotti Karppinen.

HALLITUS YLLÄTTI

Karppinen antaa konfliktin käsittelystä tunnustusta tiedotusvälineille.

– Minusta ne ovat tuoneet tasapuolisesti asioita esiin hallituksen, työnantajan ja työntekijöiden näkökulmasta.

Prosessissa Karppista hämmästytti eniten hallituksen pitkään jatkunut omapäinen toiminta.

– Se halusi yksinään viedä läpi hullulta tuntuvaa hanketta, eikä ajatellut sen pitemmälle. Oli kumma, että se ei pitkään aikaan tahtonut edes tuoda asiaa neuvottelupöytään.

”Minusta tiedotusvälineet ovat tuoneet tasapuolisesti asioita esiin hallituksen, työnantajan ja työntekijöiden näkökulmasta”, Kalevi Karppinen sanoo. KUVA MISKA PUUMALA

Metsurit olivat Karppisen mukaan yksimielisesti lakossa, ja heidän yhteinen toiveensa oli myös, että päästäisiin sopimukseen.

He olivat myös valmiit jatkamaan toimia siinä tapauksessa, että tilanne niin vaati.

– Ihmiset liiton puolella osaavat harkita, mitä tehdään. Meidän pitää olla mukana.

Toisella haastattelukerralla 31. lokakuuta vallinnut välirauha miellytti Karppista.

– On mukava tehdä töitä. Me tykätään olla metsässä, ei me muuten oltaisi näissä hommissa. Pahoja ilmoja on välillä. Nyt kelit ovat olleet tosi hyvät, ei vielä vettäkään sada. Me tykkäämme tehdä töitä, kun meidän vain annetaan tehdä.

”ME PÄRJÄSIMME”

Ammattiyhdistysliikkeen toimet johtivat lopulta sellaiseen tulokseen, että pöytään istumisen ja kolmikantaisten neuvottelujen jälkeen Teollisuusliiton hallitus päätti torstaina 8. marraskuuta lopettaa järjestöllisten toimien valmistelun ja ilmoitti seuraavaa:

”Työntekijä- ja työnantajakeskusjärjestöjen yhteistyössä maan hallituksen kanssa valmistelemat uudet lain perustelut takaavat sen, että nykytilanne ei muutu. Käytännössä nykyinen irtisanomiskäytäntö kirjataan laiksi ja irtisanomistilanteisiin liittyvien oikeustapausten käsittely säilyy nykyisen kaltaisena.”

Kolmannella haastattelukerralla 15. marraskuuta Karppinen näkee, että lakkoon ryhtyminen oli vaivan arvoista.

– Lopputulos on ihan hyvä. Meitä kannatti tämä homma. Me pärjäsimme.

Kalevi Karppinen kantoi puita kotipihallaan lakkopäivänä 25. lokakuuta. KUVA MISKA PUUMALA

TEKSTI JARI ISOKORPI
KUVAT MISKA PUUMALA

VÄITTÄJÄT: Ovatko luottamusmiesten oikeudet kohdallaan?

Luottamusmies on työntekijöiden tuki ja turva, mutta parhaimmillaan myös työnantajan kumppani ja yrityksen tärkeä kehittäjä.

VÄITTÄJÄT


ISMO KOKKO
TYÖEHTOASIANTUNTIJA
SAK


MARKUS ÄIMÄLÄ
LAKIASIAINJOHTAJA
EK

OVATKO LUOTTAMUSMIESTEN OIKEUDET JA VELVOLLISUUDET TÄLLÄ HETKELLÄ KOHDALLAAN?

ISMO KOKKO: Trendi on ollut, että luottamusmiesten pitäisi olla yhä enemmän yrityksen kehittäjiä, yhdessä johdon kanssa. Se on oikea suunta, mutta kun mennään sinne oikeuksien puolelle – työehtosopimuksissa sovitut tiedonsaantioikeus, ajankäyttö ja irtisanomissuoja – voisi olla kulttuurin muutoksen paikka. Jos halutaan kehittää yhdessä, sen pitäisi tapahtua oikeasti yhteisymmärryksessä.

MARKUS ÄIMÄLÄ: Isossa kuvassa oikeudet ja velvollisuudet ovat osapuilleen kohdallaan. Mutta kuten Ismo viittasi, pitäisi paikallisesti pyrkiä yhdessä saamaan yritykset toimimaan paremmin. Kehittäminen edellyttää avoimuutta ja luottamuksellista keskustelua, ja juuri sellaisessa kulttuurin hienosäädössä on tekemistä.

KOKKO: On kaikkien etu, että vuoropuhelua olisi enemmän. Eikä pitäisi edes pohtia, kerrotaanko luottamusmiehelle asioita vai ei.

TOIKO EU:N TIETOSUOJA-ASETUS ONGELMIA TIEDONSAANNIN KANNALTA?

ÄIMÄLÄ: Se on aidosti hankala kysymys, koska asetus toi työnantajille aika tiukat velvollisuudet. Emme halua leikata tiedonsaannin oikeuksia, vaan meillä on enemmän huoli siitä, miten se pitää nyt järjestää – jos jotain menee pieleen, se osuu työnantajan nilkkaan.

KOKKO: Ongelmaan on törmätty sillä lailla, että paikallisella tasolla ei voida aina muka antaa palkkatietoja kuten työehtosopimus määrää. Emme ole voineet välttyä ajatukselta, että kun tietoja ei ole annettu, ei ole syntynyt paikallista sopimusta, ja siksi työnantaja on voinut tehdä korotukset perälaudan pohjalta. Tämä ei varmaan ole Markuksella tavoitteena, mutta joillain sektoreilla tilaisuus on saattanut tehdä varkaan.

Markus Äimälä. KUVA LAURI ROTKO

MILLAISET TYÖNANTAJIEN JA LUOTTAMUSMIESTEN SUHTEET OVAT TYÖPAIKOILLA?

KOKKO: Kirjavat. On kiinni ihmisistä, miten suhteet toimivat.

ÄIMÄLÄ: Vaihtelevat. Työnantajan näkökulmasta luottamusmies on parhaimmillaan erittäin positiivinen voimavara, pahimmillaan järkevän toiminnan kehittämisen este, ja kaikkea siltä väliltä.

KOKKO: Luottamusmies on työsuhteessa työnantajaan kuten kuka tahansa työntekijä ja häneen pätevät samat velvoitteet. Mutta kun hänet valitaan luottamusmieheksi, syntyy velvoite myös edustettavia työntekijöitä kohtaan. Jos kaikki ymmärtävät tämän, siitä syntyy hedelmällinen tilanne. Silloin on mahdollista toimia, vaikka se ei välttämättä helppoa aina olekaan.

ÄIMÄLÄ: Kakkua pitää osata sekä kasvattaa että jakaa. Kakun jakamisessa ollaan ikään kuin vastakkaisilla puolilla pöytää, mutta pitää ymmärtää myös se, että sen kasvattamisessa ollaan samassa veneessä. Luottamusmies edustaa ilman muuta työntekijöiden intressejä, mutta se jakamisrooli ei saa tuhota kasvattamisen roolia.

MITEN LUOTTAMUSMIEHET OSAAVAT TÄMÄN KAKUN KASVATTAMISEN?

ÄIMÄLÄ: On paljon niitä, jotka ymmärtävät yritystalouden päälle, ja siksi on myös työnantajan kannalta tärkeää, millainen luottamusmies tulee valituksi. Työnantajalle on hyvä, jos sama luottari pysyy tehtävässään pidempään, jotta hän oppii tuntemaan yrityksen toiminnan. Yritykselle hyvän herraonnen lisäksi onkin tärkeää myös hyvä luottamusmiesonni. Luottamusmiehen ei tarvitse olla jees-mies, mutta yhteistyökykyä tarvitaan. Hänen pitää olla henkilöstön arvostama ja riittävän vahva, jotta hän saa omat rivit suoriksi. Joskus työnantaja joutuu myös koville hyvän luottamusmiehen kanssa.

LUOTTAMUSMIEHEN HOMMA TAITAA OLLA AIKA RISTIRIITAISTA PUUHAA?

KOKKO: Onhan se. Eri osapuolten intressit eivät ole aina yhdensuuntaisia. Vetoa on joka suuntaan, itse sitten sumplit siinä keskellä – tämä korostuu erityisesti huonoina aikoina. En todellakaan kadehdi luottarien hommaa, nostan heille hattua.

MIKÄ ON LUOTTAMUSMIEHEN PARAS OMINAISUUS?

KOKKO: Rohkeus. Luottamusmiehen pitää uskaltaa seistä sanojensa takana tiukassakin paikassa, ja pitää olla rohkeutta uudistaa, kun sen paikka on. Pitää olla myös kova itseluottamus, koska kritiikkiä tulee. Itsensä kehittäminen korostuu, luottarin pitää olla monen osa-alueen osaaja, psykologiaa myöten.

ÄIMÄLÄ: On oltava riittävän osaava. Numeroiden kautta löytyy paljon paremmin yhteinen näkemys, miten eri tilanteissa voidaan edetä.

Ismo Kokko. KUVA LAURI ROTKO

LUOTTAMUSMIESTEN AJANKÄYTTÖ MÄÄRÄYTYY TYÖNTEKIJÄMÄÄRÄN MUKAAN. ONKO SE TOIMIVA RATKAISU?

KOKKO: Voisi sen ehkä määrittää muutenkin. Näin on toimittu iät ja ajat, vaikka ei työntekijämäärä ole suoraan verrannollinen siihen, miten paljon aikaa tehtävään tarvitaan. 100 ihmisen yrityksessä ei ole automaattisesti puolet vähemmän työtä kuin 200 hengen yrityksessä.

ÄIMÄLÄ: Ei tapa ole täydellinen, mutta se on aika selväpiirteinen, ja parempaakaan ei ole vielä keksitty. Paikallisesti voidaan sopia ajankäytöstä, jos työehtosopimus sen sallii.

ONKO LUOTTAMUSMIESTEN IRTISANOMISSUOJA KOHDALLAAN?

KOKKO: Asema ei ole ihan niin turvattu kuin ennen. Siitä ei ole tilastoa, mutta näppituntuma on, että irtisanomiset tai työsuhteen purut tai niiden yritykset ovat lisääntyneet. Luottamusmiesinstituutio ei ole sama kuin aiemmin, ja joskus saatetaan haluta päästä luottarista eroon, maksoi mitä maksoi. Ehkä tämä kertoo ajan hengestä, että yhteiskunnassa aiemmin hyviksi havaittuja toimintatapoja ei enää kunnioiteta.

ÄIMÄLÄ: Luottamusmiesten työsuhdeturva on hyvin korkealla tasolla: hän lähtee viimeisenä, ja korvaukset laittomasta irtisanomisesta ovat huomattavan korkeat. Jos meille tulee yhteydenotto, jossa työnantaja olisi päättämässä luottamusmiehen työsuhdetta, kehotamme kyllä miettimään hyvin tarkkaan. Me tunnistamme, että se on iso asia palkansaajille ja sellaiseen ei pidä kevein perustein mennä.

 

LUOTTAMUSMIES

Ammattiliittoon järjestäytyneiden työntekijöiden valitsema luottamusmies valvoo työlainsäädännön ja työehtosopimuksen noudattamista. Luottamusmies on työpaikan neuvottelija, sopija, tiedonvälittäjä ja yrityksen kehittäjä. SAK:laisissa ammattiliitoissa toimii yhteensä noin 40 000 luottamusmiestä. Teollisuusliiton työpaikoilla on noin 2 300 pääluottamusmiestä, 1 700 varapääluottamusmiestä ja 1 300 luottamusmiestä. Teollisuusliiton työpaikkojen luottamusmiehet valitaan vaaleilla marras–joulukuussa: LUE LISÄÄ TÄSTÄ.

 

TEKSTI SAMI TURUNEN
KUVAT JA VIDEO LAURI ROTKO

Hevosalan epäkohdat: Sairaana töissä seitsemän euron palkalla

Hevosala elää työntekijöiden rakkaudesta lajiin. Omistautumista käytetään myös räikeästi väärin.

Hevosenhoitaja Marjon pitäisi työehtosopimusta varovaisesti tulkiten tienata reilut yhdeksän euroa tunnilta. Se ei ole paljon, mutta Marjon korvaan se on ylimaallinen summa. Hän ei ole koskaan kuullut kenestäkään hevosenhoitajasta, joka tienaisi niin paljon.

Marjo on ollut töissä usealla tallilla, nähnyt alaa monelta kantilta kymmenen vuoden ajan ja suorittanut alan tutkinnon. Hänen tuntipalkkansa on ollut korkeimmillaan 7,5 euroa.

Marjo ei ole koskaan saanut sunnuntaikorvauksia, eikä hänelle ole koskaan maksettu ylitöistä. Hän ei tunne hevosalalta ketään, jolle olisi.

Hän on ollut lukuisat kerrat sairaana töissä, oksentanutkin töiden lomassa, sillä sairaslomia ei katsota hyvällä. Ruokataukoja voi periaatteessa pitää, mutta jos jotain jää tauon takia tekemättä, se pitää tehdä työpäivän päälle.

– Ei monella tallilla edes ole tarkkaa työaikaa. On vain tehtäviä, jotka pitää ehtiä tehdä. Kerran, kun yksi hevonen sairastui, työaikani oli joka päivä kello 6.30–17. Sain minä siitä kiitoksen, Marjo sanoo.

”TODELLA VAIKEA ALA”

Marjon tarina ei ole hevosalalla harvinainen. Samankaltaisiin ovat törmänneet niin Teollisuusliiton sopimusasiantuntija Riikka Vasama kuin Hevosalan ammattiosaston puheenjohtaja Laura Reponen (sivun yläreunan kuvassa).

– Tämä on todella vaikea ala, Reponen huokaa.

Reponen on parhaillaan töissä tallilla, jossa asiat on hoidettu hyvin. Palkka on kunnollinen ja työajat sitä, mitä on sovittu. Hän on kuitenkin nähnyt omakohtaisesti alan toisen puolen: alipalkkauksen, ongelmat ylitöiden korvaamisessa, jopa lomista syyllistämisen.

Vasama puolestaan käsittelee hevosalalla työskentelevien Teollisuusliiton jäsenten esiin tuomia ongelmatapauksia. Hän kuvailee niitä härskeiksi.

– On ollut selkeää alipalkkausta, on vaadittu olemaan aina töissä ja ylityökorvauksia on jätetty maksamatta. Todella pienillä palkoilla venytään uskomattomiin suorituksiin. Esimerkiksi hyvin vaativia ja vastuullisia töitä saatetaan teettää alimman vaativuusryhmän palkalla.

Ongelmia on tullut vastaan myös työsuojeluhallinnon tekemissä tarkastuksissa.

Vuosina 2017–2018 hevosalan yrityksiin tehtiin yhteensä 12 tarkastusta. Niissä annettiin kaikkiaan 42 toimintaohjetta ja 12 kehotusta hevosalan työnantajille eli keskimäärin 3,5 toimintaohjetta ja 1 kehotus per tarkastus. Se on selvästi enemmän kuin tarkastuksissa keskimäärin.

Puutteita oli esimerkiksi työsuojelun yhteistoiminnassa, työympäristössä, työn vaarojen ja haittojen arvioinnissa ja henkilösuojaimissa.

”AINA LÖYTYY SE JOKU”

Se, että juuri hevosalalle on pesiytynyt niin paljon ongelmia, ei ole sattumaa. Talli ei ole ihan tavallinen työpaikka.

Kun tyypillinen nuori iloitsee ensimmäisen kesätyöpaikkansa tuomasta palkasta, tallilla lantaa lappavalle nuorelle raha on sivuseikka. Pääasia ovat hevoset. Jo niiden seura käy palkasta, puhumattakaan mahdollisuudesta ratsastaa ja päästä valmennuksiin.

Näin alkoi myös Marjon ura.

– En kuvitellut, että tämä olisi normaali ala. Tiesin, että päivät ovat ympäripyöreitä ja rahaa tulee vähän. Mutta ei silloin nuorena vielä tajunnut, että se haittaisi. Vietin silloin vapaa-aikanikin tallilla ja ajattelin, että mihin minä sitä rahaa muka tarvitsisin, Marjo kertoo.

Aikuisena rahalle alkaa löytyä tarpeita, mutta silloin asioita on enää vaikea muuttaa.

”Tiedän paikkoja, joissa leiriavustaja tekee viikon ajan yhden ihmisen työt ja saa siitä 50 euroa”, Laura Reponen kertoo. KUVA JUHA METSO

Kun työntekijä alkaa kysellä oikeuksiensa perään, työnantajan silmään se näyttää vain yhtäkkiä heränneeltä joustamattomuudelta. Palkoista puhuttaessa tallinpitäjä saattaa muistuttaa, miten paljon työntekijä on saanut ilmaisia valmennuksia. Harrastuksen ja työn ohut raja muuttuu taakaksi.

Samaan aikaan tallille tulee koko ajan uusia innokkaita nuoria.

– Aina löytyy se joku, joka tekee vaikka ihan sillä palkalla, että saa ratsastaa. Tiedän esimerkiksi paikkoja, joissa leiriavustaja tekee viikon ajan yhden ihmisen työt ja saa siitä 50 euroa, Laura Reponen kertoo.

Eikä työntekijöiden rakkaus lajia ja hevosia kohtaan katoa aikuisenakaan. Siihen työnantajan on helppo vedota, kun työpäivä lähenee loppuaan ja hevoset ovat vielä juottamatta. Lähdetkö kotiin ja annat hevosten olla janoissaan?

– Sitoutuminen ja kiinnostus alaa kohtaan on niin supervahvaa. Se saa ihmiset taipumaan hurjiin suorituksiin, Vasama sanoo.

TYÖEHDOT PIKAOPPAASEEN?

Mikä sitten pelastaisi hevosalan työntekijät?

Marjo, Riikka Vasama ja Laura Reponen nostavat kaikki esiin saman asian: tiedon. Innokkailla nuorilla, jotka alalle tulevat, ei ole monesti aavistustakaan siitä, millaisia oikeuksia heille kuuluu. Osa ongelmista voisi ratketa jo pelkästään tietoa lisäämällä.

– Työehdoista pitäisi olla saatavilla tietoa lyhyessä helppolukuisessa muodossa, jota voisi jakaa, Marjo ehdottaa.

Toinen tärkeä keino parantaa hevosalan työntekijöiden oloja on järjestäytyminen. Oikeuksien puolustamiseen tarvitaan joukkovoimaa ja ammattiliiton tukea. Hevosalan pienillä työpaikoilla tieto jäsenyydestä ja sen hyödyistä ei kuitenkaan kulje samalla tavalla itsestään kuin monilla suurilla.

Reponen kertoo, että tästä syystä Hevosalan ammattiosasto on pyrkinyt lisäämään näkyvyyttään erityisesti nuorten keskuudessa. Marjo puolestaan toivoo Teollisuusliitolta lisää ihan suoraa mainostusta.

– Monet tutut tällä alalla eivät edes tiedä, mihin liittoon he voisivat kuulua, hän sanoo.

TIETÄISIVÄTPÄ ASIAKKAAT

Marjon mielestä hevosalan työntekijöiden oloja pohdittaessa on tärkeää nähdä alan kokonaisuus. Hän ei halua syyttää työntekijöiden kohtelusta yksinomaan tallinpitäjiä.

Tallin pyörittäminen ei Suomessa ole kummoinen bisnes. Moni talliyrittäjä elää itsekin jaksamisen ja pärjäämisen rajoilla, lappaa lantaa paperihommien ja opettamisen ohella ja yrittää säästää viimeiset pennit hevosten laadukkaaseen hoitoon.

Marjo haluaa kertoa tarinansa ennen kaikkea, jotta ihmiset tietäisivät. Hän toivoo, että hevosalan työntekijät aktivoituisivat puolustamaan oikeuksiaan ja että tallien asiakkaat kiinnostuisivat kysymään, miten työntekijät voivat.

– Minä olen ajatellut niin, että nyt joko teen oman osani sen eteen, että tämä minulle rakas ala muuttuu, tai sitten vaihdan alaa.

”Aina löytyy se joku, joka tekee vaikka ihan sillä palkalla, että saa ratsastaa”, sanoo hevosalan ammattiosaston puheenjohtaja Laura Reponen. KUVA JUHA METSO

 

Näennäisyrittäjyys pisteenä iin päällä

Monet hevosenhoitajat ja ratsastuksenopettajat tekevät töitään toiminimiyrittäjinä. Osalle se sopii hyvin: yrittäjä voi myydä osaamistaan moniin eri paikkoihin, valita työaikansa ja ehkä päästä palkkatyötä paremmille ansioillekin.

Alalla on kuitenkin myös yrittäjiä, jotka eivät ole valinneet asemaansa itse.

– On aika yleistä, että tallinpitäjät pyrkivät saamaan kaikki työntekijänsä yrittäjiksi. Se on kätevää: kun joku sairastuu, otetaan vain toinen, eikä sairastuneelle tarvitse maksaa, hevosenhoitaja Marjo kertoo.

Marjon ja Laura Reposen tiedossa on tapauksia, joissa hevosalan työnantaja ilmoittaa, ettei enää palkkaa ketään, vaan hommiin pääsee vain toiminimellä. Työntekijöille jää silloin niukasti valinnanvaraa: joko perustaa yritys tai yrittää etsiä töitä muualta. Myös Riikka Vasama on kuullut ilmiöstä.

Pakolla tai puolipakolla yrittäjiksi joutuneet ovat työmarkkinoilla kurjassa asemassa. He kantavat yrittämisen riskiä, mutta eivät nauti sen eduista. Monesti heidän asemansa ei edes muistuta oikeaa yrittämistä, ja siksi työmarkkinakeskusteluun onkin syntynyt sana näennäisyrittäjä.

Marjo kertoo, että hevosalan näennäisyrittäjille saatetaan esimerkiksi antaa työvuorolistat aivan samaan tapaan kuin palkansaajille. Ne on otettava mukisematta vastaan, tai töitä ei enää tarjota. Palkansaajasta näennäisyrittäjän erottaa vain se, ettei hänellä ole turvanaan työehtosopimusta.

Myös näennäisyrittäjille maksettavat korvaukset ovat olemattoman pieniä suhteessa yrittäjyyden kustannuksiin. Esimerkiksi Facebookissa pyörii ilmoituksia, joissa talli- tai opetustöitä tekevälle yrittäjälle luvataan maksaa 15 euroa tunnilta.

– 25 euroa on eniten, mistä olen kuullut. 15 euroa on ihan normaali, Marjo vahvistaa.

 

15 000 TYÖPAIKKAA

  • Hevosala työllistää Suomessa koko- tai osa-aikaisesti 15 000 henkilöä.
  • Alan yrityksiä on noin 3 000. Ne ovat yleensä pieniä, ja vain joka neljännellä yritystallilla on palkattuja työntekijöitä. Suurimmilla talleilla voi olla lähes kymmenen työntekijää.
  • Hevosalan yritykset tarjoavat esimerkiksi hevosten kasvatusta, ratsastuspalveluita, ravivalmennusta, hevosten kuntoutusta ja eläinavusteisia sosiaali- ja terveyspalveluita.
  • Ratsastuspalveluja tarjoavilla talleilla ja ravivalmennustalleilla liikevaihto on keskimäärin reilut 100 000 euroa.
  • Ala kasvaa. Viimeisten kymmenen vuoden aikana ratsutallien määrä on kaksinkertaistunut. Hevosten määrän ennustetaan Suomessa kasvavan nykyisestä 75 000:sta 90 000:een vuoteen 2030 mennessä.

Lähde: Hevosalan osaamiskeskus Hippolis

 

TEKSTI TUA ONNELA
KUVAT JUHA METSO