Jari Nilo­saari: Tekno näytti sopi­mi­sen mallin

Tekno­lo­gia­teol­li­suu­den uusi työeh­to­so­pi­mus (tes) sisäl­tää kilpai­lu­ky­ky­so­pi­muk­sen (kiky) mukai­sen 24 palkat­to­man tunnin pois­ton, 3,3 prosen­tin palkan­ko­ro­tuk­set ja uusia avauk­sia teks­tei­hin. Sen kanssa voimme elää ja valmis­tau­tua seuraa­viin kier­rok­siin. Samalla kysy­myk­sessä on hyvä esimerkki meille ja muille, että sopi­mi­nen on hanka­lis­sa­kin asetel­missa mahdollista.

Elin­kei­noe­lä­män keskus­liitto EK:lle ja Suomen Yrit­tä­jille tekno­lo­gia­teol­li­suu­den tes sitä vastoin näyt­tää olevan kovin vaikea paikka. Vaikka ne eivät ole neuvot­te­luos­a­puo­lia, ovat ne huuta­massa huonosta neuvot­te­lu­tu­lok­sesta ja yllyt­tä­vät muita työnan­ta­ja­jär­jes­töjä vaati­maan sellaista, mikä ei jäse­nil­lemme käy. Tekno­lo­gia­teol­li­suu­dessa kelvol­li­seksi tode­tun sopi­muk­sen kiel­tä­mi­sellä ne teke­vät itses­tään ei-liik­keen. Tämä ajaa neuvot­te­luos­a­puo­let tilan­tee­seen, jossa työtais­te­lut ovat näkö­jään väistämättömiä.

Teol­li­suus­lii­tolla oli ja on vahva halu sopia ilman konflik­teja. Silti olemme jälleen tilan­teessa, jossa olemme joutu­neet jättä­mään lakko­va­roi­tuk­sen kemian­teol­li­suu­den eri sopi­mus­aloille, mekaa­ni­seen metsä­teol­li­suu­teen ja malmi­kai­vok­siin. Kahden viikon lakon uhka ja ylityö­kielto voivat tuntua rajuilta toimen­pi­teiltä, mutta jos painetta ei ole riit­tä­västi, ei näytä neuvot­te­lu­tu­los­ta­kaan synty­vän. Toivot­ta­vasti tulok­sia kuiten­kin saadaan aikai­seksi ennen kuin lakot ovat edessä.

”Työnan­ta­jien vaati­mus­lista on edel­leen pitkä kuin nälkä­vuosi ja esityk­set ovat sitä luok­kaa, että hyvää ei seuraisi, jos ne meni­si­vät läpi.”

Miksi työnan­ta­jat eivät ole valmiita sopi­maan? Tästä työnan­ta­jien pitkän linjan toimin­nasta saimme koet­te­le­vat käytän­nön koke­muk­set viime vaali­kau­della, jolloin maas­samme vaikutti työnan­ta­jien kannalta paras halli­tus vuosi­kausiin. Esimerk­kejä siitä agen­dasta ovat pakko­la­ki­vään­nöt ja muutok­set eri lakei­hin, joilla kurjis­tet­tiin vähem­pio­sais­ten, työt­tö­mien ja työn­te­ki­jöi­den asemaa. Tausta kuiten­kin ulot­tuu ajassa pidem­mälle taaksepäin.

EK teki eri työnan­ta­ja­jär­jes­tö­jen kanssa jo vuosi­kym­me­niä sitten yhteis­tuu­min ne linjauk­set, jotka näkyi­vät eten­kin viime edus­kun­ta­vaa­li­kau­della ja vaikut­ta­vat nyt myös työeh­to­so­pi­mus­neu­vot­te­luissa. Ay-liike on heidän mieles­tään uhka, joka rajoit­taa työnan­ta­jien päätän­tä­val­taa. Todel­li­nen tahto­tila ei ole paikal­li­sen sopi­mi­sen lisää­mi­nen vaan työnan­ta­jien määrää­mis­val­lan lisää­mi­nen ja ay-liik­keen murentaminen.

Työnan­ta­jien vaati­mus­lista on edel­leen pitkä kuin nälkä­vuosi ja esityk­set ovat sitä luok­kaa, että hyvää ei seuraisi, jos ne meni­si­vät läpi. Kikyn 24 palkat­to­man tunnin pois­ta­mi­nen, 3,3 prosen­tin palkan­ko­ro­tuk­sien vastus­ta­mi­nen ja jotkut teks­ti­muu­tok­set eivät voi olla heille kynnys­ky­sy­mys, vaan he tähtää­vät siihen, että työn­te­ki­jät suos­tui­si­vat lähes mihin tahansa ilman ehtoja ja ay-liik­keen vahvaa valvontaa.

On sanottu, että puhdas ideo­lo­gia ja puhdas maalais­järki eivät mahdu samaan pöytään. Ay-liike on viime vuosina ollut järjellä mukana. Sitä soisi nyt myös työnan­ta­jien käyt­tä­vän niin, että sopi­muk­set synty­vät ilman työtaisteluita.

JARI NILOSAARI
Teol­li­suus­lii­ton 2. varapuheenjohtaja