Kategoria: Pääkirjoitus

Luottamusmiehet ovat avain työelämän kehittämiseen

Luottamusmiesjärjestelmä on suomalainen työelämän kehittämisen menestystarina. Järjestelmä on toiminut jo kauan ja toimii edelleen paikallisen sopimisen moottorina. Pelkästään Teollisuusliiton sopimusalojen työpaikoilla sovitaan luottamushenkilöiden ja yritysjohdon välillä päivittäin asioita niin, että saavutetut ratkaisut hyödyttävät työnantajaa ja työntekijöitä.

Paikallisen sopimisen skaala on laaja sisältäen esimerkiksi työvuorojen ja tuotannon järjestelyjä, palkkaratkaisuja, kannustamisen malleja, sairauspoissaoloista ilmoittamisen käytäntöjä ja vaikkapa työn tauotuksia. Toimivassa järjestelmässä osapuolet sitoutuvat tekemiinsä ratkaisuihin, jolloin luottamusmiehet huolehtivat sovittujen asioiden saattamisesta työntekijöiden tietoon ja sopimusten noudattamisesta.

Osaavat luottamusmiehet ja työsuojeluvaltuutetut ovat töiden sujuvuuden ja yhteispelin rakentajina arvokkaita toimijoita. Kyse ei ole vain siitä, että työnantajan on helpompi neuvotella keskitetysti työntekijöitä edustavan henkilön kanssa kuin jokaisen työntekijän kanssa erikseen, vaan myös siitä, että sopimustoiminnalla rakennetaan luottamusta. Kun luottamus on kunnossa, pystytään työpaikoilla käsittelemään kiperiäkin asioita. Ilman luottamusta tilanne on toinen. Helpoistakin kysymyksistä tulee hankalia, jos niiden käsittely hukkuu esimerkiksi epäilykseen toisen osapuolen tarkoitusperistä, tai siitä, mitä pelisääntöjä oltiinkaan noudattamassa.

Luottamusmiehet ovat arvostuksensa ansainneet. Sen voi huomata esimerkiksi työpaikoilla, joissa luottamushenkilöiden merkityksen ymmärtäneet työnantajat tämän seikan tyypillisesti avoimesti toteavat. Siksi on vaikea ymmärtää aihepiiristä käydyn julkisen keskustelun niitä piirteitä, joissa paikallisen sopimisen väitetään puuttuvan työpaikoilta, tai yritetään mitätöidä luottamusmiesjärjestelmä esimerkiksi sen jäykkyyteen vetoamalla. Kysymys taitaa silloin osuvan arvion sijaan olla tietämättömyydestä, paikallisen sopimisen edellyttämän osaamisen puuttumisesta tai pyrkimyksestä heikentää työntekijöiden asemaa.

Valmis aparaatti luottamusmiesjärjestelmä ei tietenkään ole, vaan sen on kehityttävä työelämän muutoksiin ja näköaloihin vastaavalla osapuolten tarpeita ja intressejä yhdistävällä tavalla. Teollisuusliitossa lähtökohdat luottamusmiesjärjestelmän ja paikallisen sopimisen virittämiselle ovat vähintäänkin suotuisat. Liiton oma työelämän kansanopisto Murikka pystyy huolehtimaan luottamusmiesten koulutuksesta niin, että heidän taitonsa riittävät neuvottelemiseen ja sopimiseen. Työntekijöiden aseman ja niiden taustalla vaikuttavien säännösten ja työehtosopimusten ymmärtämisen rinnalla toiminnan tukena on myös käsitys yritysten menestymisen tarpeesta. Fiksut yritykset tarttuvat luottamusmiesjärjestelmään yhtenä toimintansa kehittämisen väylänä ja tilaisuutena.


PETTERI RAITO
Päätoimittaja

Työaika intressien leikkauspisteessä

Työajoista käytävässä keskustelussa on pelkistetysti kysymys tuotannon ja työntekijöiden tarpeiden yhteen sovittamisesta. Nyt näissä pohdinnoissa eletään kuitenkin työn ja tuotantomallien muutoksen sekä niiden mukanaan tuomien seurausten takia uudessa asetelmassa.

Asetelman nähdään yleisesti edellyttävän aikaisempaa monipuolisempien työaikamallien käyttöönottoa. Näin arvatenkin on, mutta samalla on paikallaan havaita, että tuotannon uusista muodoista puhuminen tarkoittaa suurelta osin oletettua muutosta, mahdollisia uusia tuotantotapoja ja näköpiirissä olevia osin selviä ja osin häilyviä kehityssuuntia. Suuressa osassa yrityksiä nämä uudet tuotantotavat ja toimintamallit antavat vielä odottaa itseään, eivätkä ne välttämättä koskaan toteudu ennustetussa muodossaan. Toisaalta osa nykyisinkin tarjolla olevista työaikamalleista jää käyttämättä. Siksi keskustelussa on syytä välttää ehdottomuuksien viljelemistä. Niistä johdetut ratkaisut ovat todennäköisesti lyhytnäköisiä.

Toinen yleinen olettama keskustelussa on, että yritykset tietävät, mitä tarvitsevat. Näin ei kuitenkaan aukottomasti ole, vaan yritykset eivät aina välttämättä tiedä tai pysty ennustamaan edes lähiajan näkymiään. Jos silloin ainoaksi joustamisen välineeksi löydetään työaikojen kautta työvoima, muodostuu siitä riski työntekijöiden heikkoon asemaan ja heittopussiksi joutumisesta. Esimerkiksi varmuuden vuoksi annettuja lomautusvaroituksia on jo kylliksi nähty. Työntekijöiden kokemus on silloin ollut, että yritys koettaa pelastaa itsensä työvoimansa kustannuksella. Henkinen etäisyys yritykseen on kasvanut välittömästi. Näissä tilanteissa jokin työntekijöitä yritykseen sitouttava malli olisi parempi. Pidemmällä aikavälillä se olisi todennäköisesti myös yrityksen etu.

Edelliseen liittyvä tärkeä kysymys on, missä määrin valtiovalta voi osoittaa budjettirahoitusta yritysten ja työntekijöiden kohtaamien kausivaihteluiden tasoittamiseen. Se voisi olla perusteltua, jos työttömyysturvamenojen sijaan voitaisiin tukea yritysten pitkäjänteistä toimintaa ja auttaa työntekijöitä pysymään ilman katkoksia työn syrjässä kiinni. Riski puolestaan on siinä, että yhteiskunnan varoja voisi ohjautua kannattamattomien yritysten tukemiseen. Tekohengitys ei tietenkään ole järkevää, mutta keinojen etsiminen työllisyyden ja työttömyyden hoitamiseksi on.

Työaikoihin kohdistuu paineita ja odotuksia monelta suunnalta. Samalla onnistuneille ratkaisuille on suuri tarve. Ne toimisivat lääkkeenä moniin taloudellisiin ja yhteiskunnallisiin ongelmiimme ja tulevaisuuden haasteisiimme. Siksi eteenpäin pääsemisessä on erityinen huomio kiinnitettävä menettelytapoihin. Yhdessä harkittu ja sovittu on kestävin reitti. Pakko sitä vastoin on huono konsultti. Se pilkkoo kokonaisuuden osiin asetelmassa, jossa etupiiri on laajempi kuin yksikään osapuoli.


PETTERI RAITO
Päätoimittaja

Muutos, rutiini ja turvallisuus

Turvallisen ja terveellisen työympäristön kaksi keskeistä haastetta ovat muutos ja rutiini.

Aina kun työpaikoilla otetaan käyttöön uutta laitteistoa, uusia raaka-aineita tai tuotantomalleja, on tarkasteltava, mitä riskejä työntekijöiden turvallisuudelle tai terveydelle siitä mahdollisesti aiheutuu. Arvio ja mahdolliset toimenpiteet on tarpeen toteuttaa riippumatta siitä, toimitaanko yrityksessä esimerkiksi kiireen tai taloudellisen paineen alla. Jos tapaturmia tai työperäisiä altistumisia pääsee tapahtumaan, eivät mitkään selitykset palauta todellisuutta niitä edeltävään aikaan.

Muutos on melko helppo tunnistaa mahdolliseksi riskiksi, mutta toisin voi olla, kun toiminta jatkuu totutuissa uomissa. Se luo vaikutelman tavallisuudesta ja voi luoda harhakuvan turvallisuudesta. Kuitenkin ajatus siitä, että kaikki on kunnossa, kun mitään vakavampaa ei ole tapahtunut, on työsuojelun arkkivihollinen. Ongelmaksi muodostuu riskien tunnistamisen ja vakavasti ottamisen heikentyminen. Kestävä lähestymistapa on se, että ei ole olemassa poikkeuksia, jolloin työsuojelu, turvallisuusohjeiden antaminen ja niiden noudattaminen olisivat vähemmän tärkeitä tehtäviä. Vastuu on ennen muuta yrityksillä, mutta myös työntekijöillä. Turvallisuus syntyy yhteistoiminnalla.

Turvallisen ja terveellisen työympäristön rakentamisessa on nähtävissä toinenkin jaottelu kahteen keskeiseen haasteeseen. Ensimmäinen on olemassa olevan tietotaidon ottaminen työpaikoilla käyttöön, ja toinen on kaikki se, mistä emme vielä tiedä riittävästi. Esimerkki ensimmäisestä on puupöly ja jälkimmäisestä nanoteknologia.

Kun puupölyä tutkittiin, havaittiin, että suuremmat partikkelit jäävät hengitettäessä nenään ja nieluun, mutta pienet hiukkaset kulkeutuvat keuhkoihin ja verenkiertoon asti. Puupölyn todettiin aiheuttavan paitsi riskin astmaan sairastumisesta myös syöpäriskin. Kun tietämys lisääntyi, pystyttiin puupölylle asettamaan raja-arvot. Siitä alkoi pitkä marssi työpaikkojen ohjaamiseksi raja-arvojen sisälle. Tilanne on vuosikymmenten saatossa kohentunut, mutta parannettavaa riittää edelleen.

Työterveyslaitoksen mukaan suurin osa nanomateriaaleista on nykytietämyksen mukaan turvallisia työpaikoilla esiintyvissä pitoisuuksissa. Samalla kuitenkin elämme puutteellisen tiedon varassa. Tarve uudelle, luotettavalle ja riippumattomalle tutkimustiedolle on suuri, jotta työntekijöitä suojelevat raja-arvot voidaan määritellä ja viedä osaksi työpaikkojen käytäntöjä. Ennen sitä on työturvallisuudessa noudatettava erityistä varovaisuutta. Oleellista on pölyn vähentäminen. Esiintyy se missä muodossa tahansa, on se aina haitallista viimeistään silloin, kun se pääsee kulkeutumaan verenkiertoon asti.

Uudet teknologiat sisältävät mahdollisuuksia valmistaa tuotteita aikaisempaa puhtaammin menetelmin ja vähemmän ympäristöä kuormittavin lopputuloksin. Se on tavoittelemisen arvoinen kehityssuunta, kunhan työntekijöiden tai kuluttajien terveydestä ja turvallisuudesta ei tingitä.


PETTERI RAITO
Päätoimittaja

Markkinat tarvitsevat ohjausta

Kun vastuullisilta yhteiskunnallisilta ja talouselämän toimijoilta kysytään, pitääkö harmaa talous suitsia, on vastaus yksiselitteisesti kyllä. Kun on aika toimia, alkavat rivit harventua. Vastuunkannon nähdään helposti sijaitsevan jossain muualla kuin omalla tontilla.

Osin kysymys on siitä, että harmaata taloutta ei havaita, ja osin siitä, että sen torjuminen on hankalaa. Lisäksi ilmiön taustalla kummittelee noin 250 vuotta vanha tarina markkinoiden näkymättömästä kädestä, joka avoimen kilpailun olosuhteessa ohjaa kysynnän, tarjonnan ja hinnoittelun kohdalleen, ja joidenkin tulkintojen mukaan jopa palauttaa markkinat häiriötiloista tasapainoon. Tarinan taustaoletus, jonka mukaan yksilöiden edun tavoittelu koituu yhteiseksi hyväksi, on kuitenkin yhtä aikaa luova ja sokea. Se ei erottele vastuullisia toimijoita vilpin harjoittajista.

Jos keinottelulle annetaan tilaa, ilmestyvät keinottelijat paikalle. Ja niin on tapahtunut. Tärkeä selittävä tekijä löytyy markkinoiden sinänsä toimivasta logiikasta, joka aiheuttaa yrityksille paineen tuottaa tavaroita ja palveluja kustannustehokkaasti. Yksi väline siihen ovat alihankkijat, joiden valinnassa urakanantajat ovat taipuvaisia suosimaan alhaisinta hintaa. Jos alihankkijoiden taustat samalla jätetään selvittämättä ja niiden toiminta valvomatta, on portti vilpille ja vastuiden laiminlyömiselle avattu. Mitä pidempi alihankintaketju on, sitä alttiimmin liutaan harmaan talouden kannalta suotuisalle ei-kenenkään maalle.

Arviot harmaan talouden suuruudesta vaihtelevat Suomessa vuositasolla miljardista eurosta pitkästi yli 10 miljardiin euroon. Leveä haarukka kuvastaa sitä, että ongelma hahmotetaan vaillinaisesti. Tosiasia kuitenkin on, että laeista, säännöksistä, velvoitteista ja työehtosopimuksista piittaamattomat toimijat ovat valvonnan puuttuessa pystyneet anastamaan töitä vastuullisesti toimivilta yrityksiltä. Jopa verovaroja ohjautuu erilaisten tukien kautta harmaaseen talouteen. Ilmiö myös ylittää kansalliset rajat niin, että ulkomaille rekisteröityjen yritysten valvonta on vaikeampaa kuin Suomessa toimivien yritysten.

Vallitsevasta tilanteesta on turha moittia valvontaa hoitavia viranomaisia. Käytössä olevat välineet ja resurssit eivät ole riittävät. Siksi järkevästi perusteltujen viranomaisresurssien osoittamisen rinnalla myös välinepuolta eli lainsäädäntöä pitää kehittää. Urakanantajien velvoitteiden ja vastuiden kasvattaminen on tärkeä tekijä. Toisaalta vilpillä saatujen hyötyjen sanktiointia ja takaisinperintää voidaan tehostaa ja vilpin käyttäjien markkinoilta sulkemista tiukentaa. Myös ammattiliittojen roolia voidaan harmaan talouden torjunnassa vahvistaa. Esimerkiksi rakennustyömailla käytössä olevan veronumerorekisterin käytön voisi laajentaa myös muille toimialoille. Terve kilpailu ei synny tyhjästä. Markkinat tarvitsevat ohjausta.


PETTERI RAITO
Päätoimittaja

Mahdollisuuksien tarjoaminen tuo tuloksia

Työttömyysturvan varassa eläminen on epäedullinen olotila työttömän ja yhteiskunnan kannalta. Tilanne ei kuitenkaan parane työttömien asemaa heikentämällä. Se paranee mahdollisuuksien tarjoamisella. Parhaat vaihtoehdot ovat joko suora työllistyminen tai koulutuksen kautta etenevä kestävä polku työstä tai työttömyydestä uuteen työhön. Tällaisia yksilöitä tukevia työmarkkinoilla pärjäämisen uria ei kuitenkaan ole riittävästi tarjolla, vaikka tarve niiden tuottamiselle on ollut jo kauan nähtävissä. Kysymys on rakenteellisesta ongelmasta, joka pitää työttömien kurittamisen sijaan ratkaista rakenteita, palveluja ja ohjausjärjestelmiä korjaamalla. Sen rinnalla tarvitaan uusia avoimia tarjolla olevia työpaikkoja.

Uuteen työhön siirtyminen edellyttää usein ammattitaidon päivittämistä tai uuden oppimista. Koulutusjärjestelmä ei kuitenkaan pysty tähän haasteeseen työmarkkinoiden edellyttämässä mittakaavassa vastaamaan. Suurimmat puutteet ovat ammatillisessa aikuiskoulutuksessa. Koulutukseen tarvitaan lisää resursseja leikkausten sijaan. Toinen ongelma on, että työttömyysturvan varassa voi opiskella vain rajallisesti ilman, että turva heikentyy. Askel eteenpäin on tehty vaikeaksi ottaa. Yksilöiden työmarkkinoilla liikkumista rajoittavat esteet pitää purkaa. Koulutus on nähtävä sijoituksena tulevaisuuteen kaikissa ikäluokissa niin, että myös valinnan vapaus voi toteutua.

Mahdollisuuksien tarjoaminen on järkevää yhteiskuntapolitiikkaa. Se vastaa ihmisten pyrkimykseen viettää itsenäistä elämää ja elättää itsensä ja perheensä ansiotyötä tekemällä tai joissain tapauksissa myös yrittämällä. Tämä pyrkimys ei ole sidoksissa yksilön asemaan työmarkkinoilla, vaan se kytkeytyy inhimilliseen perusvireeseen; tarpeeseen selviytyä ja haluun pärjätä. Kun tukijärjestelmä rakennetaan tästä lähtökohdasta, tuottaa se tuloksia.

Sanktioiden, hallinnollisten uhkien ja pakkojen asettamisen seurauksena sitä vastoin on selviytymisen edellytysten heikentyminen. Vaikutus toteutuu painavimmin alhaisella tulotasolla, jolloin pienikin käytettävissä olevan rahan vähentyminen voi muuttaa vielä jotenkuten siedettävän elämän kurimukseksi. Energia alkaa huveta päivästä toiseen pyristelemiseen. Ahdinkoon joutuneen kyky toimia työmarkkinoilla heikentyy. Se ei voi olla tukijärjestelmän tarkoitus, eikä tulos edes tarkoittamattomassa muodossa. Palvelujen pitää vastata asiakkaiden tarpeisiin, eikä päinvastoin.


PETTERI RAITO
Päätoimittaja