Työntekijä on arvostuksensa ansainnut

Olennainen kysymys työelämän kehittämisessä ei ole se, miten työntekijöistä päästään eroon, vaan se, miten yrityksiin saadaan osaavia ja motivoituneita työntekijöitä.

Silti työlainsäädännön kärkihankkeeksi on kuluneen syksyn aikana maan hallituksen toimesta ja kautta nostettu irtisanomisten helpottaminen. Vieläpä niin, että työntekijät on nähty riskitekijöinä ja mahdollisina ongelmien aiheuttajina, mutta ei voimavarana, mitä he todellisuudessa ovat.

Ideologisten tavoitteiden savuverhoksi on nostatettu mekkala niin kutsutuista kelvottomista työntekijöistä, joita yritykset eivät juuri millään pysty irtisanomaan, minkä takia ennen muuta pienet yritykset eivät uskalla rekrytoida. Tämä lavealla pensselillä vedetty ilmiö on työmarkkinoiden kokonaisuuteen suhteutettuna marginaalinen. Toisaalta se on työelämää säätelevien lakien ja sopimusten perusteella arvioituna paikkansa pitämätön. Kolmanneksi keskustelua on lietsottu aivan kuin ansaintalogiikkansa asiakasyritystensä rekrytointiriskin madaltamiseen perustavia vuokratyöfirmoja ei olisi olemassa.

Edellisen lisäksi hallituksen muutoinkin puutteellisesti valmisteltu ja perusteltu alkuperäinen esitys uudeksi irtisanomislaiksi olisi toteutuessaan rikkonut yhdenvertaisuutta ja tuottanut eriarvoisuutta työntekijöiden ja yritysten keskuuteen. Siten ei ollut yllätys, että jäsentensä etuja ajavat ammattiliitot ryhtyivät vastatoimenpiteisiin tavoitteenaan ohjata asiakokonaisuus uomaan, jossa työelämän kehittäminen nykyistä parempaan suuntaan on mahdollista.

Myönteisen kehityksen lähtökohdat ovat aiheutuneesta turbulenssista huolimatta olemassa. Ensinnäkin tyypillinen suomalainen työntekijä on koulutettu, osaava, sitoutunut työnantajan asettamiin tavoitteisiin ja halukas kehittämään ammattitaitoaan. Tämä seikka on näkynyt ja kuulunut julkisessa keskustelussa aivan liian vähän.

Toisaalta julkisuudessa on hyökätty myös luottamushenkilöjärjestelmää kohti sen arvoa tunnistamatta tai tunnustamatta. Tutkimuksissa luottamushenkilöihin liitetty termi kaksoissitoutuminen pitää sisällään samanaikaisen sitoutumisen työntekijöiden ja työnantajan eduista huolehtimiseen. Luottamushenkilöt tyypillisesti ovat motivoituneita ja kiinnostuneita kehittämään työn tuottavuutta, työprosesseja ja työn mielekkyyttä yhteisen edun nimissä. Yhteisen edun ydin puolestaan on yrityksen pärjääminen niin, että töitä ja toimeentuloa riittää myös tulevaisuudessa. Se on hedelmällinen asetelma yritysten ja niissä tehtävän työn kehittämiselle.

Tarjolla olevien töiden ja niihin soveltuvan ammattitaitoisen työvoiman yhteensovittamisessa on nyt ja tulevaisuudessa paljon tehtävää. Erilaiset työt edellyttävät erikoistumista. Sen myötä tiettyyn tehtävään sidottu ammattitaito on muissa töissä vain rajallisesti käytettävissä. Siksi työelämään kiinnittymisen ja työuran aikana tapahtuvan uusien töiden aloittamisen tueksi tarvitaan koulutusta, perehdytystä ja opastusta. Vastuu osaavan työvoiman hankkimisesta, kouluttamisesta ja kehittämisestä kuuluu myös yrityksille. Sitä osaa yrittäjäriskistä ei voi eikä pidä ulkoistaa yhteiskunnan tai työntekijöiden kannettavaksi.


PETTERI RAITO
Päätoimittaja

Yhdenvertaisuuden puolesta

Lähes 22 000 työntekijää 150 työpaikalta vastusti maan hallituksen lakiesitystä irtisanomissuojan heikentämisestä osallistumalla Teollisuusliiton organisoimaan vuorokauden pituiseen lailliseen lakkoon 3. lokakuuta.

Viesti maan hallitukselle oli selvä. Irtisanomissuojaa ei saa heikentää, eikä pienten työpaikkojen työntekijöitä voi asettaa heikompaan asemaan suurempien työpaikkojen työntekijöihin nähden. Yhdenvertaisuus on arvo, jonka suhteen valmiutta kompromissien tekemiseen ei ole.

Teollisuusliiton toteuttamien työtaistelutoimenpiteiden eli lakon ja edelleen jatkuvan ylityökiellon taustalla ovat myös maan hallituksen jo aikaisemmin työntekijöiden ja työttömien asemaan yksipuolisesti kohdistamat heikennykset. Ne on toteutettu, vaikka vuonna 2016 tehdyn kilpailukykysopimuksen (kiky) hyväksymisen yhtenä tärkeänä perusteluna työntekijöiden puolella olivat maan hallituksen antamat lupaukset, joiden mukaan työntekijöiden asemaa ei hallituskauden aikana enää heikennetä eikä työttömyysturvaan kajota. Lisäksi työmarkkinoihin liittyvät asiat luvattiin valmistella kolmikantaisesti.

Edellä kuvatun perusteella syntyneen petetyksi tulemisen kokemuksen seurauksena työntekijöiden keskuudessa on kirkastunut, laajentunut ja vahvistunut näkemys siitä, että maan hallituksen ajama kielteinen työmarkkinakehitys on pysäytettävä nyt. Hallituksen harjoittama taktiikka, jossa se ensin ilmoittaa kovista toimenpiteistä, joista se sitten vastalauseiden takia osin luopuu kuitenkin haluamansa tavoitteen saavuttaen, ei enää pure. Kuvio on jo nähty. Esimerkiksi silloin, kun työntekijät taipuivat kiky-sopimukseen sitä rankempien pakkolakien torjumiseksi. Pakottamisesta ja lupailuista koostuvaan pyöritykseen ei enää suostuta.

Lakossa olleilta työpaikoilta kiirineet tunnelmat viestivät valmiudesta uusiin työtaistelutoimenpiteisiin, mikäli maan hallitus ei vedä esitystä irtisanomislaista takaisin. Juuri tällä haavaa lakiesityksen takaisinvetäminen näyttää muodostuneen myös jonkinasteiseksi edellytykseksi sille, että luottamusta rakentaviin keskusteluihin voitaisiin laajemmin ryhtyä.

Toisaalta on hyvä pitää mielessä, että työtaistelutoimenpiteet eivät ole itsetarkoitus. Niiden käyttäminen ja niillä uhkaaminen ovat viimeinen keino asioiden edistämiseksi, mikäli keskusteluilla ja neuvotteluilla ei saavuteta tuloksia. Nyt järjestöllisten toimenpiteiden käyttämiseen on jouduttu siksi, että maan hallitus ei ole ollut kiinnostunut työntekijöitä edustavien tahojen näkemyksistä, saati osoittanut halua asioiden yhteiselle valmistelulle, vuoropuhelulle tai neuvotteluille.

Teollisuusliiton hallitus on 5.10. pitämässään kokouksessa päättänyt koventuvista järjestöllisistä toimenpiteistä irtisanomissuojan puolustamiseksi. Toimenpiteiden yksityiskohdat ja toteuttamisen aikataulu ilmoitetaan myöhemmin.


PETTERI RAITO
Päätoimittaja

Lue lisää:

LAKOSSA 3.10.  – Näin lakkopäivä sujui ympäri Suomea

Irtisanomissuojasta kehkeytyi työmarkkinoiden vedenjakaja

Lakiesitys irtisanomissuojan heikentämisestä alle 20 hengen työpaikoilla on kahteen sanaan tiivistettynä kelvoton harjoitus.

Lakiesitys rikkoo yhdenvertaisuuden periaatetta, jonka mukaan ihmisiä pitää kohdella tasavertaisesti ja tasavertaisina. Lakiesityksen sisältämä 20 hengen määrä on keinotekoinen rajanveto, jonka perusteella pienten yritysten työntekijät asetettaisiin huonompaan asemaan suurempien työpaikkojen työntekijöihin nähden. Kysymys on eriarvoisuuden rakentamisesta. Se on uusien jakolinjojen vetämistä yhteiskuntaan, jonka suuri haaste on yhtenäisyydestä huolehtiminen.

Lakiesitys avaa oven mielivaltaisuudelle. Irtisanomisen voisi toteuttaa luottamuksen horjumisen perusteella. Jos sille tielle lähdettäisiin, vellottaisiin syvällä subjektiivisten kokemusten maailmassa. Ihmiset ovat erilaisia. Toiset kokevat epäluottamusta ympäristöönsä ja muihin ihmisiin herkemmin kuin toiset. Tätä ilmiötä ei pidä päästää työpaikoille jylläämään.

Luottamuksen horjumiseen sisältyvä toinen ongelma on, että sitä voitaisiin helposti käyttää tekosyynä silloin, kun irtisanomisen todelliset syyt eivät kestä päivänvaloa. Hyökkäyksiä järjestäytymisen tai mielipiteen vapautta tai yksilöllistä, sosiaalista ja kulttuurista erilaisuutta kohtaan ei voida eikä pidä oikeuttaa.

Lait eivät ole toisistaan erillisiä. Ne kytkeytyvät toisiinsa. Niiden vaikutus voi erilaisissa elämäntilanteissa ketjuuntua ja kasaantua ihmisten pärjäämistä vaikeuttavaksi kokonaisuudeksi. Lakiesitys irtisanomissuojan heikentämisestä sisältää myös tämän ongelman. Sen mukaisilla vinoilla perusteilla tehtävistä irtisanomisista seuraisi automaattisesti 90 päivän karenssi ennen kuin työttömyysturvan maksatus voisi alkaa. Samalla irtisanottujen pitäisi sinnitellä sanktioita sisältävän aktiivisuuden osoittamista edellyttävän työttömyysbyrokratian pauloissa. Kurjistavia mekanismeja ei pidä päästää syntymään.

Lakiesitys irtisanomissuojan heikentämisestä on vain yksi toimenpide maan hallituksen työntekijöiden ja työttömien asemaan kohdistamien heikennysten sarjassa. Teollisuusliiton hallituksen arvion mukaan lisää on luvassa, ellei asioiden kulkuun puututa. Kysymys ei ole vain pienten työpaikkojen tai tiettyjen toimialojen työntekijöistä. Jos esitys menee läpi, on maan hallituksen osoittaman toimintalogiikan mukainen seuraava vaihe heikennysten levittäminen suuremmille työpaikoille ja ajan oloon työmarkkinoille niiden koko laajuudessa.

Siksi Teollisuusliitto on ilmoittanut ryhtyvänsä mittaviin järjestöllisiin toimiin. Ne perutaan vain, mikäli maan hallitus vetää lakiesityksensä takaisin. Myös muut ammattiliitot yli keskusjärjestörajojen ovat ilmoittaneet vastaavanlaisista toimenpiteistä.

Työntekijöiden irtisanomissuoja näyttää muodostuneen työmarkkinoiden tulevaisuutta ohjaavaksi vedenjakajaksi. Oikea suunta on vahvistaa työntekijöiden asemaa ja oikeuksia, pitää huolta yhdenvertaisuudesta ja rakentaa tukijärjestelmiä, jotka mahdollisuuksia tarjoamalla edistävät ihmisten selviytymistä.


PETTERI RAITO
Päätoimittaja

Ammatillinen koulutus voimavaraksi

Vuoden alussa voimaan astunut ammatillisen koulutuksen uudistus on yksi askel pitkään jatkuneessa pyrkimyksessä lähentää ammatillista koulutusta ja työelämää toisiinsa, edistää sujuvaa siirtymistä koulun penkiltä palkkatyöhön ja vastata yritysten työvoimatarpeeseen.

Opiskelijoille suurin muutos on siinä, että pätevyyttään voi yhden perustutkinnon jälkeen täydentää pienissä osissa. Lähtökohtana on puuttuvan osaamisen hankkiminen, ei kokonaan uuden tutkinnon suorittaminen. Yrityksille vaikuttavin muutos on opiskelijoiden työpaikalla tapahtuvan koulutuksen lisääntyminen. Oppilaitoksille näyttää tulevan aikaisempaa merkittävämpi tehtävä työvoiman kysynnän ja tarjonnan kohtaamisen koordinoijana.

Ajankohta ammatillisen koulutuksen kehittämiselle on suotuisa. Talous vetää. Yrityksissä ja organisaatioissa tarvitaan uusia osaajia. Työn tarjoajia erotteleva seikka kuitenkin on niiden kyvyssä irrottaa henkilökunnastaan kouluttajia. Sen lisäksi työkohtainen ammattitaito on eri asia kuin opettamisen taito. Opastajia ei välttämättä joka työpaikalta löydy.

Toinen kriittinen piste on tasavertaisuuden toteutuminen. Esimerkiksi nuorten mahdollisuudet muuttaa opintojen ja mahdollisen työpaikan perässä ovat rajallisemmat kuin aikuisopiskelijoiden. Toisaalta on huolehdittava siitä, että opiskelijat saavat tarvitsemansa koulutuksen sen sijaan, että heitä käytettäisiin työpaikoilla ilmaisena työvoimana.

Kolmanneksi on huomioitava, että kaikki panostukset eivät välttämättä johda toivottuihin tuloksiin tai niiden saavuttamisessa menee oletettua pidempi aika. Resursseja pitäisi löytyä myös epäonnistumisten sietämiseen ja käsittelemiseen, uusien mahdollisuuksien antamiseen ja toiminnan kehittämiseen.

Kun samasta rahoituslaarista maksetaan sekä toisen asteen koulutus että ammatillinen aikuiskoulutus, on tarpeen seurata ja varmistaa, että oppilaitokset järjestävät riittävästi myös aikuiskoulutusta. Osaamisen kartuttamista pienissä osissa voitaisiin toteuttaa vielä nykyistä lyhyempinä jaksoina. Sitä edistäisi, jos oppilaitokset saisivat julkista rahoitusta myös kuukauden tai sitä lyhyempien opetusjaksojen järjestämisestä. Lisäksi työttömyysturvan varassa opiskelemisen rajoitukset on poistettava. Koulutusmahdollisuuksista säästämällä ja leikkaamalla tulokset jäävät saavuttamatta.

Ammattitaito ja mahdollisuus sen uudistamiseen ovat tärkeitä tekijöitä ihmisten työmarkkinoilla selviytymistä ja työstä tai työttömyydestä uuteen työhön siirtymistä ajatellen. Yleissivistystä ei pidä kuitenkaan unohtaa. Se on voimavara, jonka avulla ihmiset voivat arvioida elämänkulkuaan, arvojaan ja tavoitteitaan sekä harkita vaihtoehtoisia polkuja tulevaisuuteen myös ongelmia kohdatessaan. Työelämän tietotaito, yhteiskunnan tuntemus ja kansainvälisten kysymysten hahmottaminen ovat tärkeä osa ihmisten pärjäämistä. Ympäristöään harkiten arvioivat ihmiset puolestaan ovat yhteiskunnan kehittymisen voimavara.


PETTERI RAITO
Päätoimittaja

Hyvinvointi on perusasioista huolehtimista

Terveydestä ja hyvinvoinnista on kehkeytynyt iso bisnes. Bisneslogiikassa yksilön hyvinvointi on pilkottu pieniin osiin niin, että jokaiseen osaan on tarjolla tehokkaaksi mainostettu hoito, tuote tai rohto. Markkinointi toteutetaan lääketieteellistä asiantuntijakieltä jäljitellen, mutta se on vain muoto usein ohuen sisällön verhoamiseen. Perusviestit kiteytyvät pariin päälinjaan. Ne ovat huolen aiheuttaminen tai paratiisilla houkutteleminen.

Näin on erityisesti itsehoitoon liittyvien palveluiden ja tuotteiden kanssa. Kun ostat ”salsasalvan” ja hierot sitä ohjeiden mukaan kolottaviin niveliisi, tanssahtelet kepeästi vaikka läpi yön. ”Puristepilleri onnenkantamoinen” puolestaan lataa kroppasi täyteen sieltä muutoin niin tyypillisesti puutteenalaisiksi jääviä vitamiineja, minkä kautta ovelasti vaikuttamalla se tuottaa kaupan päälle vielä iloista mieltäkin.

Kun edellä kuvatun kaltaisia viestejä tulee toistuvasti vastaan kaikista kanavista sosiaalinen media mukaan lukien, ei ole ihme, että tavallinen kansalainen saattaa alkaa tunnistaa itsessään niissä kuvattuja oireita tai riskialttiita ominaisuuksia ja miettiä, voisiko omaa olotilaa jotenkin kohentaa? Olisihan se mukavaa, jos purkista popsimalla saisi lisää fyysistä ja älyllistä suorituskykyä sekä tasapainoisia tunnelmia, tai jos tv-kaupan wow-efektiivisen treenihärpöttimen avulla voisi kalkkiksenakin kirmailla kuin kasvuikäinen.

Näköala on houkutteleva, mutta ongelmana vain on se, että terveys ja hyvinvointi ovat kokonaisuus, minkä sisällä yksittäiset tekijät ovat monin tavoin yhteydessä toisiinsa. Niinpä täsmätoimenpiteinä kaupatut erilliskonstit kuten esimerkiksi erinäiset ihmedieetit johtavat ennemmin epätasapainotiloihin kuin tuloksiin. Toisaalta jos rikkumattoman terveyden ja hyvinvoinnin tavoittelu asetetaan arvoksi korkeimmaksi, painuu unohduksiin se, että osa elämää ovat myös ne vaiheet, jolloin kaikki ei ole niin hyvin, tai asiat ovat jopa huonolla mallilla. Ja silti elämänsä voi kokea antoisaksi ja mielekkääksi.

Kun asiantuntijoiden kanssa puhuu terveydestä ja hyvinvoinnista, nousee keskeiseksi teemaksi perusasioista kuten unesta, ravitsemuksesta, liikunnasta ja sosiaalisista suhteista huolehtiminen. Niiden terveyttä ja hyvinvointia edistävä toteuttaminen ei vaadi ihmetekoja. Liikkeelle on hyvä lähteä omien mieltymysten pohjalla. Toteuttamisessa puolestaan tarvitaan realistisia tavoitteita, pitkäjänteisyyttä ja tekoja, mutta myös ymmärrystä itseä kohtaan, jos kaikki ei suju suunnitelmien mukaan.

Edellisen rinnalla on hyvä tarkastella, että ympäristö, kuten esimerkiksi työpaikka, ei aseta kohtuuttomia vaatimuksia. Jos niin on, ei tilanne korjaudu, vaikka nukkuisi, aterioisi ja liikkuisi terveellisesti. Mikäli ongelmia esiintyisi, kannattaa niiden ratkomisessa kääntyä oikeiden asiantuntijoiden puoleen. Keinoja ja ratkaisuja löytyy, kunhan ongelma osataan ensin tunnistaa.


PETTERI RAITO
Päätoimittaja

Luottamusmiehet ovat avain työelämän kehittämiseen

Luottamusmiesjärjestelmä on suomalainen työelämän kehittämisen menestystarina. Järjestelmä on toiminut jo kauan ja toimii edelleen paikallisen sopimisen moottorina. Pelkästään Teollisuusliiton sopimusalojen työpaikoilla sovitaan luottamushenkilöiden ja yritysjohdon välillä päivittäin asioita niin, että saavutetut ratkaisut hyödyttävät työnantajaa ja työntekijöitä.

Paikallisen sopimisen skaala on laaja sisältäen esimerkiksi työvuorojen ja tuotannon järjestelyjä, palkkaratkaisuja, kannustamisen malleja, sairauspoissaoloista ilmoittamisen käytäntöjä ja vaikkapa työn tauotuksia. Toimivassa järjestelmässä osapuolet sitoutuvat tekemiinsä ratkaisuihin, jolloin luottamusmiehet huolehtivat sovittujen asioiden saattamisesta työntekijöiden tietoon ja sopimusten noudattamisesta.

Osaavat luottamusmiehet ja työsuojeluvaltuutetut ovat töiden sujuvuuden ja yhteispelin rakentajina arvokkaita toimijoita. Kyse ei ole vain siitä, että työnantajan on helpompi neuvotella keskitetysti työntekijöitä edustavan henkilön kanssa kuin jokaisen työntekijän kanssa erikseen, vaan myös siitä, että sopimustoiminnalla rakennetaan luottamusta. Kun luottamus on kunnossa, pystytään työpaikoilla käsittelemään kiperiäkin asioita. Ilman luottamusta tilanne on toinen. Helpoistakin kysymyksistä tulee hankalia, jos niiden käsittely hukkuu esimerkiksi epäilykseen toisen osapuolen tarkoitusperistä, tai siitä, mitä pelisääntöjä oltiinkaan noudattamassa.

Luottamusmiehet ovat arvostuksensa ansainneet. Sen voi huomata esimerkiksi työpaikoilla, joissa luottamushenkilöiden merkityksen ymmärtäneet työnantajat tämän seikan tyypillisesti avoimesti toteavat. Siksi on vaikea ymmärtää aihepiiristä käydyn julkisen keskustelun niitä piirteitä, joissa paikallisen sopimisen väitetään puuttuvan työpaikoilta, tai yritetään mitätöidä luottamusmiesjärjestelmä esimerkiksi sen jäykkyyteen vetoamalla. Kysymys taitaa silloin osuvan arvion sijaan olla tietämättömyydestä, paikallisen sopimisen edellyttämän osaamisen puuttumisesta tai pyrkimyksestä heikentää työntekijöiden asemaa.

Valmis aparaatti luottamusmiesjärjestelmä ei tietenkään ole, vaan sen on kehityttävä työelämän muutoksiin ja näköaloihin vastaavalla osapuolten tarpeita ja intressejä yhdistävällä tavalla. Teollisuusliitossa lähtökohdat luottamusmiesjärjestelmän ja paikallisen sopimisen virittämiselle ovat vähintäänkin suotuisat. Liiton oma työelämän kansanopisto Murikka pystyy huolehtimaan luottamusmiesten koulutuksesta niin, että heidän taitonsa riittävät neuvottelemiseen ja sopimiseen. Työntekijöiden aseman ja niiden taustalla vaikuttavien säännösten ja työehtosopimusten ymmärtämisen rinnalla toiminnan tukena on myös käsitys yritysten menestymisen tarpeesta. Fiksut yritykset tarttuvat luottamusmiesjärjestelmään yhtenä toimintansa kehittämisen väylänä ja tilaisuutena.


PETTERI RAITO
Päätoimittaja

Työaika intressien leikkauspisteessä

Työajoista käytävässä keskustelussa on pelkistetysti kysymys tuotannon ja työntekijöiden tarpeiden yhteen sovittamisesta. Nyt näissä pohdinnoissa eletään kuitenkin työn ja tuotantomallien muutoksen sekä niiden mukanaan tuomien seurausten takia uudessa asetelmassa.

Asetelman nähdään yleisesti edellyttävän aikaisempaa monipuolisempien työaikamallien käyttöönottoa. Näin arvatenkin on, mutta samalla on paikallaan havaita, että tuotannon uusista muodoista puhuminen tarkoittaa suurelta osin oletettua muutosta, mahdollisia uusia tuotantotapoja ja näköpiirissä olevia osin selviä ja osin häilyviä kehityssuuntia. Suuressa osassa yrityksiä nämä uudet tuotantotavat ja toimintamallit antavat vielä odottaa itseään, eivätkä ne välttämättä koskaan toteudu ennustetussa muodossaan. Toisaalta osa nykyisinkin tarjolla olevista työaikamalleista jää käyttämättä. Siksi keskustelussa on syytä välttää ehdottomuuksien viljelemistä. Niistä johdetut ratkaisut ovat todennäköisesti lyhytnäköisiä.

Toinen yleinen olettama keskustelussa on, että yritykset tietävät, mitä tarvitsevat. Näin ei kuitenkaan aukottomasti ole, vaan yritykset eivät aina välttämättä tiedä tai pysty ennustamaan edes lähiajan näkymiään. Jos silloin ainoaksi joustamisen välineeksi löydetään työaikojen kautta työvoima, muodostuu siitä riski työntekijöiden heikkoon asemaan ja heittopussiksi joutumisesta. Esimerkiksi varmuuden vuoksi annettuja lomautusvaroituksia on jo kylliksi nähty. Työntekijöiden kokemus on silloin ollut, että yritys koettaa pelastaa itsensä työvoimansa kustannuksella. Henkinen etäisyys yritykseen on kasvanut välittömästi. Näissä tilanteissa jokin työntekijöitä yritykseen sitouttava malli olisi parempi. Pidemmällä aikavälillä se olisi todennäköisesti myös yrityksen etu.

Edelliseen liittyvä tärkeä kysymys on, missä määrin valtiovalta voi osoittaa budjettirahoitusta yritysten ja työntekijöiden kohtaamien kausivaihteluiden tasoittamiseen. Se voisi olla perusteltua, jos työttömyysturvamenojen sijaan voitaisiin tukea yritysten pitkäjänteistä toimintaa ja auttaa työntekijöitä pysymään ilman katkoksia työn syrjässä kiinni. Riski puolestaan on siinä, että yhteiskunnan varoja voisi ohjautua kannattamattomien yritysten tukemiseen. Tekohengitys ei tietenkään ole järkevää, mutta keinojen etsiminen työllisyyden ja työttömyyden hoitamiseksi on.

Työaikoihin kohdistuu paineita ja odotuksia monelta suunnalta. Samalla onnistuneille ratkaisuille on suuri tarve. Ne toimisivat lääkkeenä moniin taloudellisiin ja yhteiskunnallisiin ongelmiimme ja tulevaisuuden haasteisiimme. Siksi eteenpäin pääsemisessä on erityinen huomio kiinnitettävä menettelytapoihin. Yhdessä harkittu ja sovittu on kestävin reitti. Pakko sitä vastoin on huono konsultti. Se pilkkoo kokonaisuuden osiin asetelmassa, jossa etupiiri on laajempi kuin yksikään osapuoli.


PETTERI RAITO
Päätoimittaja

Muutos, rutiini ja turvallisuus

Turvallisen ja terveellisen työympäristön kaksi keskeistä haastetta ovat muutos ja rutiini.

Aina kun työpaikoilla otetaan käyttöön uutta laitteistoa, uusia raaka-aineita tai tuotantomalleja, on tarkasteltava, mitä riskejä työntekijöiden turvallisuudelle tai terveydelle siitä mahdollisesti aiheutuu. Arvio ja mahdolliset toimenpiteet on tarpeen toteuttaa riippumatta siitä, toimitaanko yrityksessä esimerkiksi kiireen tai taloudellisen paineen alla. Jos tapaturmia tai työperäisiä altistumisia pääsee tapahtumaan, eivät mitkään selitykset palauta todellisuutta niitä edeltävään aikaan.

Muutos on melko helppo tunnistaa mahdolliseksi riskiksi, mutta toisin voi olla, kun toiminta jatkuu totutuissa uomissa. Se luo vaikutelman tavallisuudesta ja voi luoda harhakuvan turvallisuudesta. Kuitenkin ajatus siitä, että kaikki on kunnossa, kun mitään vakavampaa ei ole tapahtunut, on työsuojelun arkkivihollinen. Ongelmaksi muodostuu riskien tunnistamisen ja vakavasti ottamisen heikentyminen. Kestävä lähestymistapa on se, että ei ole olemassa poikkeuksia, jolloin työsuojelu, turvallisuusohjeiden antaminen ja niiden noudattaminen olisivat vähemmän tärkeitä tehtäviä. Vastuu on ennen muuta yrityksillä, mutta myös työntekijöillä. Turvallisuus syntyy yhteistoiminnalla.

Turvallisen ja terveellisen työympäristön rakentamisessa on nähtävissä toinenkin jaottelu kahteen keskeiseen haasteeseen. Ensimmäinen on olemassa olevan tietotaidon ottaminen työpaikoilla käyttöön, ja toinen on kaikki se, mistä emme vielä tiedä riittävästi. Esimerkki ensimmäisestä on puupöly ja jälkimmäisestä nanoteknologia.

Kun puupölyä tutkittiin, havaittiin, että suuremmat partikkelit jäävät hengitettäessä nenään ja nieluun, mutta pienet hiukkaset kulkeutuvat keuhkoihin ja verenkiertoon asti. Puupölyn todettiin aiheuttavan paitsi riskin astmaan sairastumisesta myös syöpäriskin. Kun tietämys lisääntyi, pystyttiin puupölylle asettamaan raja-arvot. Siitä alkoi pitkä marssi työpaikkojen ohjaamiseksi raja-arvojen sisälle. Tilanne on vuosikymmenten saatossa kohentunut, mutta parannettavaa riittää edelleen.

Työterveyslaitoksen mukaan suurin osa nanomateriaaleista on nykytietämyksen mukaan turvallisia työpaikoilla esiintyvissä pitoisuuksissa. Samalla kuitenkin elämme puutteellisen tiedon varassa. Tarve uudelle, luotettavalle ja riippumattomalle tutkimustiedolle on suuri, jotta työntekijöitä suojelevat raja-arvot voidaan määritellä ja viedä osaksi työpaikkojen käytäntöjä. Ennen sitä on työturvallisuudessa noudatettava erityistä varovaisuutta. Oleellista on pölyn vähentäminen. Esiintyy se missä muodossa tahansa, on se aina haitallista viimeistään silloin, kun se pääsee kulkeutumaan verenkiertoon asti.

Uudet teknologiat sisältävät mahdollisuuksia valmistaa tuotteita aikaisempaa puhtaammin menetelmin ja vähemmän ympäristöä kuormittavin lopputuloksin. Se on tavoittelemisen arvoinen kehityssuunta, kunhan työntekijöiden tai kuluttajien terveydestä ja turvallisuudesta ei tingitä.


PETTERI RAITO
Päätoimittaja

Markkinat tarvitsevat ohjausta

Kun vastuullisilta yhteiskunnallisilta ja talouselämän toimijoilta kysytään, pitääkö harmaa talous suitsia, on vastaus yksiselitteisesti kyllä. Kun on aika toimia, alkavat rivit harventua. Vastuunkannon nähdään helposti sijaitsevan jossain muualla kuin omalla tontilla.

Osin kysymys on siitä, että harmaata taloutta ei havaita, ja osin siitä, että sen torjuminen on hankalaa. Lisäksi ilmiön taustalla kummittelee noin 250 vuotta vanha tarina markkinoiden näkymättömästä kädestä, joka avoimen kilpailun olosuhteessa ohjaa kysynnän, tarjonnan ja hinnoittelun kohdalleen, ja joidenkin tulkintojen mukaan jopa palauttaa markkinat häiriötiloista tasapainoon. Tarinan taustaoletus, jonka mukaan yksilöiden edun tavoittelu koituu yhteiseksi hyväksi, on kuitenkin yhtä aikaa luova ja sokea. Se ei erottele vastuullisia toimijoita vilpin harjoittajista.

Jos keinottelulle annetaan tilaa, ilmestyvät keinottelijat paikalle. Ja niin on tapahtunut. Tärkeä selittävä tekijä löytyy markkinoiden sinänsä toimivasta logiikasta, joka aiheuttaa yrityksille paineen tuottaa tavaroita ja palveluja kustannustehokkaasti. Yksi väline siihen ovat alihankkijat, joiden valinnassa urakanantajat ovat taipuvaisia suosimaan alhaisinta hintaa. Jos alihankkijoiden taustat samalla jätetään selvittämättä ja niiden toiminta valvomatta, on portti vilpille ja vastuiden laiminlyömiselle avattu. Mitä pidempi alihankintaketju on, sitä alttiimmin liutaan harmaan talouden kannalta suotuisalle ei-kenenkään maalle.

Arviot harmaan talouden suuruudesta vaihtelevat Suomessa vuositasolla miljardista eurosta pitkästi yli 10 miljardiin euroon. Leveä haarukka kuvastaa sitä, että ongelma hahmotetaan vaillinaisesti. Tosiasia kuitenkin on, että laeista, säännöksistä, velvoitteista ja työehtosopimuksista piittaamattomat toimijat ovat valvonnan puuttuessa pystyneet anastamaan töitä vastuullisesti toimivilta yrityksiltä. Jopa verovaroja ohjautuu erilaisten tukien kautta harmaaseen talouteen. Ilmiö myös ylittää kansalliset rajat niin, että ulkomaille rekisteröityjen yritysten valvonta on vaikeampaa kuin Suomessa toimivien yritysten.

Vallitsevasta tilanteesta on turha moittia valvontaa hoitavia viranomaisia. Käytössä olevat välineet ja resurssit eivät ole riittävät. Siksi järkevästi perusteltujen viranomaisresurssien osoittamisen rinnalla myös välinepuolta eli lainsäädäntöä pitää kehittää. Urakanantajien velvoitteiden ja vastuiden kasvattaminen on tärkeä tekijä. Toisaalta vilpillä saatujen hyötyjen sanktiointia ja takaisinperintää voidaan tehostaa ja vilpin käyttäjien markkinoilta sulkemista tiukentaa. Myös ammattiliittojen roolia voidaan harmaan talouden torjunnassa vahvistaa. Esimerkiksi rakennustyömailla käytössä olevan veronumerorekisterin käytön voisi laajentaa myös muille toimialoille. Terve kilpailu ei synny tyhjästä. Markkinat tarvitsevat ohjausta.


PETTERI RAITO
Päätoimittaja

Mahdollisuuksien tarjoaminen tuo tuloksia

Työttömyysturvan varassa eläminen on epäedullinen olotila työttömän ja yhteiskunnan kannalta. Tilanne ei kuitenkaan parane työttömien asemaa heikentämällä. Se paranee mahdollisuuksien tarjoamisella. Parhaat vaihtoehdot ovat joko suora työllistyminen tai koulutuksen kautta etenevä kestävä polku työstä tai työttömyydestä uuteen työhön. Tällaisia yksilöitä tukevia työmarkkinoilla pärjäämisen uria ei kuitenkaan ole riittävästi tarjolla, vaikka tarve niiden tuottamiselle on ollut jo kauan nähtävissä. Kysymys on rakenteellisesta ongelmasta, joka pitää työttömien kurittamisen sijaan ratkaista rakenteita, palveluja ja ohjausjärjestelmiä korjaamalla. Sen rinnalla tarvitaan uusia avoimia tarjolla olevia työpaikkoja.

Uuteen työhön siirtyminen edellyttää usein ammattitaidon päivittämistä tai uuden oppimista. Koulutusjärjestelmä ei kuitenkaan pysty tähän haasteeseen työmarkkinoiden edellyttämässä mittakaavassa vastaamaan. Suurimmat puutteet ovat ammatillisessa aikuiskoulutuksessa. Koulutukseen tarvitaan lisää resursseja leikkausten sijaan. Toinen ongelma on, että työttömyysturvan varassa voi opiskella vain rajallisesti ilman, että turva heikentyy. Askel eteenpäin on tehty vaikeaksi ottaa. Yksilöiden työmarkkinoilla liikkumista rajoittavat esteet pitää purkaa. Koulutus on nähtävä sijoituksena tulevaisuuteen kaikissa ikäluokissa niin, että myös valinnan vapaus voi toteutua.

Mahdollisuuksien tarjoaminen on järkevää yhteiskuntapolitiikkaa. Se vastaa ihmisten pyrkimykseen viettää itsenäistä elämää ja elättää itsensä ja perheensä ansiotyötä tekemällä tai joissain tapauksissa myös yrittämällä. Tämä pyrkimys ei ole sidoksissa yksilön asemaan työmarkkinoilla, vaan se kytkeytyy inhimilliseen perusvireeseen; tarpeeseen selviytyä ja haluun pärjätä. Kun tukijärjestelmä rakennetaan tästä lähtökohdasta, tuottaa se tuloksia.

Sanktioiden, hallinnollisten uhkien ja pakkojen asettamisen seurauksena sitä vastoin on selviytymisen edellytysten heikentyminen. Vaikutus toteutuu painavimmin alhaisella tulotasolla, jolloin pienikin käytettävissä olevan rahan vähentyminen voi muuttaa vielä jotenkuten siedettävän elämän kurimukseksi. Energia alkaa huveta päivästä toiseen pyristelemiseen. Ahdinkoon joutuneen kyky toimia työmarkkinoilla heikentyy. Se ei voi olla tukijärjestelmän tarkoitus, eikä tulos edes tarkoittamattomassa muodossa. Palvelujen pitää vastata asiakkaiden tarpeisiin, eikä päinvastoin.


PETTERI RAITO
Päätoimittaja