Teollisuusputkiasentaja Markku Tytärniemi: ”Kun tarkasti mitattu napsahtaa paikalleen, …”
MARKKU TYTÄRNIEMI
Teollisuusputkiasentaja
Viafin Processing Piping Oy
Keminmaa
”Kun oikein kinkkisessä osassa on paljon sivuheittoja ja vajaita osakäyriä, kun sitä on joutunut tarkasti mittaamaan ja sitten kun se osa napsahtaa paikalleen, siitä saa onnistumisen tunteen.
Minä tykkään työstäni. Saan olla oman työkohteeni päällä ja toteuttaa kohteen omalla rytmilläni ja näkemykselläni.
Jos halutaan ihan alusta lähteä liikkeelle työssäni, niin työnjohto antaa kohteen ja sen piirustukset. Pitää perehtyä niihin ja katsoa tarvittavien materiaalien lista. Varastomies kerää sitten putket, pultit, tiivisteet, käyrät… mitä se putkityökohde nyt tarvitseekaan.
Teemme töitä aina työparina, minä asentajana katkon putken osia, hitsari hitsaa, ja kaiken järjen mukaan kaiken pitäisi aina sopia paikalleen.
Pieninä palasina on leipä maailmalla, sieltä se on kerättävä.
Mutta miten hyvin suunnittelijan ajatukset siellä suunnittelupöydällä sopivat siihen kiinteistöön? Merkittävä osa asentajan työtä on tarkistaa mitat etukäteen. Varsinkin, jos ollaan liikkeellä isoilla putkilla, tulee isoja virheitä, jos mitat eivät täsmääkään.”
VAIHTELUA JA HYVIÄ TYÖKAVEREITA
”Pieninä palasina on leipä maailmalla, sieltä se on kerättävä. Nyt pääsen kulkemaan työmaalle Kemiin kotoa Keminmaalta, mutta välillä ollaan Oulussa, välillä Ruotsissa tai Norjassa, Venäjälläkin olen ollut. Mutta minulle se ei ole ongelma. Työympäristöt vaihtuvat, tapaa uusia ihmisiä, vähän haasteitakin on, esimerkiksi kieliasioissa. Ja minulla on Viafinissä hyvät työkaverit! Yleensäkin komennusmiehet ovat tosi leppoisaa ja huumorintajuista porukkaa.
Nyt tehdään niin sanottuja tisuritöitä täällä (Metsä Fibren sellutehtaan) vesilaitoksella. Katsomme, että kaikki putkiliitokset ovat paikallaan, pultit tiukalla, paikkamaalaukset tehtyinä ja yleensä kohde valmiina ja luovutuskunnossa.
Tämä on kansainvälinen työmaa, ja minä olen tykännyt. Intialaiset kaverit ovat tavattoman ystävällisiä ja avuliaita. Täällä on miehiä myös entisistä itäblokin maista, Virosta ja Latviasta, ja Unkarista on ollut telinemiehiä. Kaikki ovat ystävällisiä ja ammattitaitoisia. Itäblokin kavereilla ei englanti ole niin vahva, mutta hyvin paljon puhuvat kännykän kääntäjään ja antavat sitten puhelimen keskustelukaverille. Se on aivan toimiva systeemi.
Tämä on käsityöammatti, eikä tätä opi muuta kuin tekemällä.
Minulla kiinnostus ammattiin lähti varmaan siitä, että isä oli putkiasentaja. Tämä on käsityöammatti, eikä tätä opi muuta kuin tekemällä. Mutta projektit on viety niin tiukalle, ettei nuoria enää oteta mukaan työkohteisiin. Minusta saisi olla kuten ennen; nuori saisi olla kokeneemman mukana oppimassa.
Iän myötä askeleeni ovat varmistuneet, ja joku työtä pelkäämätön, terävä nuori mies saisi olla esimerkiksi minun mukanani. Voisin vaikka sanoa, että alapa sinä tuosta nurkasta. Pikkaisen päältä valvoisin, mutta nuorella silmä kehittyisi ja oikealla kannustuksella hän saisi itsevarmuutta ja alkaisi luottaa siipiinsä.”
VIAFIN PROCESSING PIPING OY
PERUSTETTU 2011. Vuonna 2018 yritys siirtyi Viafin Service Oy -konsernin tytäryhtiöksi.
TUOTANTO Prosessiteollisuuden putkistojen urakointi ja kunnossapito
HENKILÖSTÖ 152