Kuka sanoo, että johtajan kuuluu olla mies? – Indonesian ay-naiset rikkovat vanhoja rajoja
TEKSTI TANJA HARJUNIEMI
KUVAT TANJA HARJUNIEMI, Yanto JA FSPMI
VIDEOT TANJA HARJUNIEMI JA TIIA KYYNÄRÄINEN
Maailman suurimmassa muslimienemmistöisessä maassa naisaktiivit rakentavat uudenlaista ay-liikettä. He puhuvat naisten työsuojelusta, seksuaalisen häirinnän ilmoituskanavista, kuukautisvapaista ja imetystiloista samalla kun yrittävät murtaa käsitystä siitä, että johtaminen kuuluu miehille.
Ay-aktiivi Roza Febrianti käynnistää tehtaan vastaanotossa vierailijoille tarkoitetun turvallisuusvideon, jossa työntekijät demonstroivat, miten toimia esimerkiksi tulipalon tai maanjäristyksen sattuessa. Febrianti seuraa videota erityisen ylpeänä, sillä hän työskentelee tehtaan työsuojeluhallinnossa vastaten turvallisuuden valvonnasta ja raportoinnista.
Japanilaisomisteinen PT Marsol Abadi Indonesia on perustettu vuonna 1993. Se valmistaa teollisuuden pakkausmateriaaleja japanilaistyylisellä johtamismallilla ja laatustandardeilla. Tehtaalla työskennellään kolmessa vuorossa, mutta naiset työskentelevät vain aamuvuorossa, sillä ilta- ja yöaikaisia työmatkoja pidetään naisille turvattomina.
Tehdas sijaitsee Bekasi-Cikarang-Karawangin valtavalla teollisuusalueella, jota kutsutaan myös Indonesian Detroitiksi. Alue on maan suurin auto-, elektroniikka- ja raskaan teollisuuden keskittymä, jossa työskentelee yli kaksi miljoonaa ihmistä.
Tehtaan ammattiyhdistyksen puheenjohtaja Budi Lahmud on kokoontunut työpaikkayhdistyksen toimistoon yhdessä muiden ay-aktiivien kanssa. Yhdistyksen hallitukseen kuuluu 13 jäsentä, joista kaksi on naisia.
Lahmud kertoo, että tehtaalla työskentelee kolmisen sataa työntekijää, joista 55 prosenttia on naisia. Aiemmin naisten osuus oli vielä suurempi, noin 70 prosenttia. Hän arvelee muutoksen liittyvän perhepolitiikkaan.
– Naisten vaihtuvuus on suurta, sillä monet jäävät naimisiin mentyään kotiin miesten toimiessa perheen pääasiallisina elättäjinä, Lahmud kertoo.
Marsol Abadilla naiset työskentelevät tyypillisesti tarkkuutta vaativilla kudonta-, leikkaus- ja pinnoituslinjoilla, kun taas miehet tekevät fyysisesti raskaampia töitä.
– Olemme japanilaisomisteinen tehdas, ja uskon sen osittain vaikuttavan siihen, että meillä ei ole sukupuolten välisiä palkkaeroja. Naisilla on myös yhtäläiset mahdollisuudet edetä vaativampiin tehtäviin.
Jos Marsol Abadilla naisten asema on hyvä, sitä se ei ole alueen muissa tehtaissa. Indonesiassa sukupuolten välinen palkkaero on edelleen suuri. Maailman talousfoorumin arvion mukaan nainen ansaitsee 52 senttiä jokaista miehen ansaitsemaa dollaria kohden. Joidenkin tutkimusten mukaan palkkaero on pienempi, 23 prosenttia, jos verrataan samankaltaista työtä tekeviä työntekijöitä. Erot johtuvat siitä, että naiset työskentelevät useammin matalapalkka-aloilla ja harvemmin johtotehtävissä.
Lisäksi monet naiset kotiin jäätyään päätyvät työskentelemään epävirallisella sektorilla ansaitakseen lisätuloja perheelle. Ihan uusi ilmiö on some-vaikuttaminen. Influenssereina naiset voivat ansaita tuottamalla sisältöjä kotoa käsin ja näin parantaa taloudellista asemaansa.
KOKOUSTEN VENYESSÄ NAISET JÄÄVÄT ULKOPUOLELLE
Marsol Abadin työntekijöistä 90 prosenttia kuuluu työpaikan ammattiyhdistykseen. Myös Roza Febriantille liittyminen 25 vuotta sitten oli lähes itsestään selvää, vaikka osallistuminen miesvaltaiseen toimintaan epäilytti aluksi. Häntä motivoi kuitenkin halu parantaa työntekijöiden oikeuksia.
Aluksi Febrianti liittyi yhdistyksen keskusteluryhmään ja perehtyi työelämän kysymyksiin omatoimisesti. Myöhemmin hän lähti mukaan järjestäjätiimiin, mikä avasi mahdollisuuden osallistua teollisuusliitto FSPMI:n (Federasi Serikat Pekerja Metal Indonesia) koulutuksiin ja valmennuksiin.
– Koulutuksissa oppimieni taitojen ansiosta pääsin mukaan työpaikan työehtosopimusneuvotteluihin. Lopulta pystyin ottamaan vastaan johtotehtäviä niin työpaikka- ja aluetasolla kuin keskusjohdossakin, Febrianti muistelee.
Nykyään Febrianti kouluttaa uusia ay-aktiiveja ja toimii liiton järjestämis-, koulutus- ja naisjaoston apulaispääsihteerinä. Vuonna 2024 hän sai tunnustusta työstään ja pääsi Rosa Luxemburg -säätiön stipendillä opiskelemaan kuukaudeksi Manilan yliopistoon.
Febriantin mukaan Indonesiassa vallitsee edelleen vahva patriarkaalinen kulttuuri. Moni ajattelee yhä, että ammattiliittojen johtaminen kuuluu miehille, eikä naisia pidetä yhtä kyvykkäinä osallistumaan neuvotteluihin tai johtamaan toimintaa.
Epäasiallinen käytös ja vähättelevä vitsailu saavat monet naiset tuntemaan olonsa epämukavaksi. Lisäksi naisilta odotetaan perheen maineen varjelemista, ja esimerkiksi äänekkäitä naisia voidaan pitää ylimielisinä tai kapinallisina.
Naisten kysymyksiä pidetään usein vähemmän tärkeinä.
Ay-johtajuus on naisille haastavaa myös siksi, että he kantavat usein niin sanottua kolmoistaakkaa; Febrianti on samaan aikaan työntekijä, ay-aktiivi ja perheen äiti. Naisten suurempi vastuu kodista ja perheestä vaikuttavat siihen, kuinka aktiivisesti naiset voivat osallistua toimintaan.
– Kokoukset voivat venyä myöhään iltaan, mikä vaikeuttaa osallistumista. Kulttuurissamme ei myöskään pidetä sopivana, että nainen viettää iltaa miesten kanssa. Tämä sulkee naiset epävirallisten verkostojen ulkopuolelle, vaikka jopa 70 prosenttia liiton päätöksistä syntyy epävirallisissa keskusteluissa.
Febriantin mielestä työehtosopimuksiin pitäisi nykyistä rohkeammin sisällyttää naisille tärkeitä työehtoja. Tällaisia ovat esimerkiksi naisten näkökulmasta suunniteltu työsuojelu ja lisääntymisterveyteen liittyvät kysymykset, kuten kuukautisvapaa ja imetystilat.
– Naisten kysymyksiä pidetään usein vähemmän tärkeinä. Siksi aikaa ja energiaa kuluu miesjohtajien vakuuttamiseen, ja tästä syystä ratkaisut viivästyvät.
KIINTIÖILLÄ LISÄÄ NAISIA JA NUORIA LIITTOJOHTOON
Teollisuusliitto FSPMI:n varapuheenjohtaja Prihanani Boenadi on matkalla Brysseliin osallistuakseen kansainvälisiin kokouksiin.
Hänen ay-uransa on vaikuttava. Hän vastaa liiton kansainvälisistä asioista, toimii ay-keskusjärjestö KSPI:n (Konfederasi Serikat Pekerja Indonesia) varapuheenjohtajana ja kuuluu teollisuuden maailmanjärjestö IndustriALL:n hallitukseen. Lisäksi hän on ammattiliittojen maailmanjärjestö ITUC:n edustajiston jäsen. Ennen ay-uraansa Prihanani työskenteli LED-valaisinvalmistaja Honoris Industryllä Bogorissa.
– Näin työpaikoilla paljon epäoikeudenmukaisuutta naisia kohtaan, ja näen sitä edelleen. Ongelmia ovat muun muassa isot palkka- ja urakehityserot sekä puutteet naisten työsuojelussa. Ammattiliitot ovat tärkeä väylä näiden epäkohtien korjaamiseen, Boenadi kertoo motivaatiostaan lähteä mukaan ay-toimintaan.
Aluksi hänen oli naisena vaikea tulla hyväksytyksi. Monet epäilivät hänen kykyään osallistua aktiivisesti liiton toimintaan. Osaamisen kehittämisellä, johdonmukaisuudella ja rohkeudella hän onnistui kuitenkin rakentamaan luottamusta.
Boenadin mukaan myönteistä kehitystä on tapahtunut erityisesti siinä, miten tärkeänä naisten osallistuminen nykyisin nähdään.
– Naisten määrä liiton johtorakenteissa on kasvanut jokaisessa kongressissa. Viimeksi naiskiintiö nostettiin 30 prosentista 40 prosenttiin, ja kiintiöt ulotettiin koskemaan myös nuoria.
Lisäksi liitto on perustanut naisjaostoja aluejärjestöjen yhteyteen eri puolille Indonesiaa. Tavoitteena on, että vuoteen 2031 mennessä vähintään puolessa liiton 38 aluejärjestöstä toimii aktiivinen naisjaosto.
Ajattelua siitä, että naiset tukevat toisiaan, täytyy edelleen vahvistaa.
Boenadin mukaan yhä useammat naiset osallistuvat johtamiseen, ja naisten asemaan liittyviä kysymyksiä nostetaan näkyvämmin esiin kuin aiemmin. Silti ylimmissä johtotehtävissä naisia on edelleen vähän heidän toimiessa useimmiten varavastaavina tai naisjaostojen tehtävissä.
– Joskus haasteita tulee myös naisilta itseltään. Ajattelua siitä, että naiset tukevat toisiaan, täytyy edelleen vahvistaa.
HIJAB AKTIIVISEN MUSLIMINAISEN SYMBOLINA
Indonesian ay-liikkeen naisjohtajat ovat kiinnostava ilmiö maailman suurimmassa muslimienemmistöisessä maassa. Noin 87 prosenttia Indonesian 285 miljoonasta asukkaasta on muslimeja.
Indonesian musliminaiset rakentavat uudenlaista identiteettiä konservatiivisten asenteiden ja modernin elämäntavan välissä. Tästä kertoo esimerkiksi hijab-huivin käytön lisääntyminen. Perinteisesti hijab ei ole ollut keskeinen osa indonesialaista kulttuuria, mutta viime vuosikymmeninä siitä on tullut arkinen näky erityisesti nuorten, koulutettujen kaupunkilaisnaisten keskuudessa.
Hijabin yleistyminen ei kuitenkaan Indonesiassa automaattisesti tarkoita konservatiivisuutta tai naisten alistumista. Monille naisille hijab on yhtä aikaa oman uskonnollisen vakaumuksen ja modernin identiteetin symboli sekä muslimimuoti-ilmiö. Se on myös keino liikkua julkisessa tilassa turvallisemmin.
Monet hijabia käyttävät naiset ovat korkeasti koulutettuja, työelämässä aktiivisia ja yhteiskunnallisesti näkyviä. Indonesia valitsi lähes samaan aikaan Suomen kanssa ensimmäisen naispresidenttinsä 2000-luvun alussa, ja nykyään monet naiset toimivat ministereinä, parlamenttiedustajina ja suuryritysten johtajina.
Samalla hijabiin liittyy myös sosiaalista painetta ja odotuksia siitä, miten naisen kuuluu käyttäytyä. Vaikka lainsäädännössä turvataan naisten oikeudet työelämässä ja naisilla on pitkä historia julkisessa elämässä, perinteiset sukupuoliroolit ja konservatiiviset asenteet rajaavat naisten toimintaa edelleen. Naiset osallistuvat laajasti työelämään, mutta usein perheen sanelemien ehtojen rajoissa.
Tämä jännite näkyy myös ay-liikkeessä. Esimerkiksi Mimin Ida Nurjanah kertoo perheensä kieltäneen häntä osallistumasta ay-toimintaan.
– Sitten kun perheeni huomasi, että osallistumiseni on hyödyllistä ei vain minulle ja jäsenille henkilökohtaisesti, vaan koko lähiyhteisölle, heidän suhtautumisensa alkoi muuttua, nykyisin IndustriALL:n hankekoordinaattorina työskentelevä Nurjanah kertoo.
Islam ilmenee naisten puheessa ennen kaikkea moraalisena tukena, ei niinkään rajoituksena. Esimerkiksi Prihanani Boenadi kertoo vanhempiensa tukeneen hänen uraansa muistuttamalla samalla: “Älä koskaan unohda rukoilla ja harjoittaa uskontoasi missä tahansa oletkin.” Uskonto ei siis näyttäydy vastakohtana naisten johtajuudelle vaan osana heidän identiteettiään, yhteisöllisyyttään ja motivaatiotaan.
Presidentti lupaa parannuksia – ay-liike vaatii enemmän
Indonesian talous kasvaa ja työttömyys laskee, mutta yhä useampi tekee pitkää päivää alustataloudessa ja pätkätöissä.
Viime syyskuussa ammattiliittojen rauhanomainen mielenosoitus Jakartassa eskaloitui maanlaajuiseksi mellakaksi, kun nuori moottoripyörätaksikuljettaja menehtyi jäätyään poliisin ajoneuvon alle. Hän ei ollut mielenosoittaja vaan tekemässä työtään.
Rauhoitellakseen tilannetta presidentti Prabowo Subianto osallistui kansainvälisenä työn päivänä näyttävästi ay-liikkeen tapahtumaan Monas-aukiolla Jakartassa. Arviolta 400 000 ay-jäsentä kokoontui kuuntelemaan, miten presidentti vastasi työntekijöiden huoliin.
Vaikka Indonesian talouskasvu näyttää vahvalta ja työttömyysluvut ovat laskeneet, yhä suurempi osa työvoimasta, noin 60 prosenttia, työskentelee epävirallisella sektorilla ilman työsuhde- ja sosiaaliturvaa. Kasvava joukko heistä saa toimeentulonsa alustataloudesta, kuten kyyti- ja kuljetuspalveluista sekä freelancetöistä. Tilastoissa he näkyvät työllisinä, vaikka työ ja toimeentulo ovat epävarmalla pohjalla.
Ay-liike syyttää tilanteesta vuonna 2020 voimaan astunutta Omnibus-lakia. Sen tarkoituksena oli luoda uusia työpaikkoja ja houkutella investointeja. Ay-liikkeen mukaan seurauksena on kuitenkin ollut vain työehtojen heikkeneminen ja epävarmojen työsuhteiden lisääntyminen.
Presidentti lupailikin tarkastella työlainsäädännön uudistamista. Hän viestitti myös ajavansa maltillisia palkankorotuksia, työpaikkojen lisäämistä investointien kautta ja sosiaaliturvan laajentamista. Lisäksi hänen ohjelmaansa kuuluvat työntekijöiden asumisen tukeminen ja päivähoidon järjestäminen työpaikoille.
Huomattavin avaus koski kuitenkin kyytipalveluyhtiöitä. Presidentti ilmoitti, että Gojekin ja Grabin kaltaisten alustayhtiöiden kuljettajilta perimä provisio, joka on tyypillisesti 20 prosenttia, lasketaan kahdeksaan prosenttiin. Lisäksi yhtiöt velvoitetaan maksamaan kuljettajille tapaturma- ja sairausvakuutus.
Kuljettajia edustavan teollisuusliitto FSPMI:n puheenjohtaja Said Iqbal pitää provision rajoittamista tervetulleena. Se ei kuitenkaan ratkaise perustavanlaatuista ongelmaa, sillä kuljettajia ei edelleenkään tunnusteta työntekijöiksi, vaan he ovat kumppaneita. Tämän takia heiltä puuttuvat monet työntekijöiden oikeudet, kuten minimipalkka ja työaika. Moni tekee 12–18 tunnin työpäiviä saadakseen riittävän toimeentulon.
Indonesian työmarkkinoilla kysymys näyttää olevan sama kuin Suomessa ja monissa muissa maissa; syntyykö maahan uusia ihmisarvoisia työpaikkoja vai lisääntyykö epävarma ja heikosti suojattu työ.
