Lakossa Imatran Ovakolla: ”Meillä on valveutuneita ihmisiä”

Pääluottamusmies Niina Malmin mukaan Ovakon Imatran terästehtaalla ei ole tarvinnut miettiä pitääkö lakko vai ei.

3.10.2018

– Meillä on valveutuneita ihmisiä. Jokainen on käsittääkseni ymmärtänyt, miksi olemme lakossa, pääluottamusmies Niina Malm arvioi.

Imatran terästehtaalla työskentelee noin 470 Teollisuusliittoon järjestäytynyttä työntekijää. Järjestäytymisaste on 97,3. Tehdas tyhjeni ja seisahtui aamukuudeksi edellisen vuorokauden puolella työnsä aloittaneiden työntekijöiden poistuttua paikalta. Osa jutteli lähtiessään tovin lakkovahtien kanssa ja osa lähti pidemmittä puheitta kotiin päin.

– Minkäänlaista dramatiikka ei ollut, ei kiekumisia tai revittelyjä mihinkään suuntaan. Tehdas tyhjentyi aika nopeasti. Mitäpä sitä aamupimeässä ja koleassa pidemmälti seurustelemaan.

Imatran Ovakolla lakkovahtia pitivät Mikko Suortama, Mika Tanskanen ja pääluottamusmies Niina Malm. KUVA ARI NAKARI

Lakkopäivän juoksutus on sujunut Malmin mukaan jouhevasti.

– Olen ollut ennenkin lakossa, mutta tämä oli ensimmäinen toteutukseltaan vastuullani oleva työtaistelu. Siinä mielessä päivä oli jännittävä, mutta hyvin tämä on mennyt. Porukka on ollut todella ryhdikästä ja täsmällistä. Esimerkiksi lakkovahdit ovat olleet paikalla juuri kuten on sovittu.

SUOMALAISESTA SOPIMISESTA VIENTITUOTE

Malmin mukaan yhdenvertaisuus ja tasa-arvo ovat ne kulmakivet, joista täytyy nyt pitää kiinni.

– Kaikille pitää olla samat säännöt. Toiveissani on, että yhdenvertainen työlainsäädäntö olisi koko Euroopan laajuinen ajatus. Ja nimenomaan sillä tavalla toteutettuna, että tämä Suomessa vielä hyvällä tasolla oleva työelämän sääntely levitettäisiin vientituotteena muualle Eurooppaan.

– En voi käsittää sitä, että maan hallitus on kovalla kädellä ruvennut yksipuolisesti ronkkimaan meillä hyvällä tolalla olevia asioita, saati sitä, että se on ruvennut murentamaan sopimisen kulttuuria laajemminkin kuin yksinomaan työmarkkinoilla. Tällainen meno ei voi jatkua.

”Kaikille pitää olla samat säännöt. Toiveissani on, että yhdenvertainen työlainsäädäntö olisi koko Euroopan laajuinen ajatus”, Niina Malm sanoo. KUVA ARI NAKARI

TEKSTI PETTERI RAITO
KUVAT ARI NAKARI

Lue myös juttupaketin muut osat:

LAKOSSA 3.10. Lahden Iskulla: ”Olen ylpeä meidän porukoista”

LAKOSSA 3.10. Mikkelin Mölnlyckellä: ”Isompi auttaa pienempää”

LAKOSSA 3.10. Joensuun Exelillä: ”Meillä on täysin tyhjä tehdassali”

LAKOSSA 3.10. Tornion Outokummulla: ”Nyt on aihetta lakkoon”

LAKOSSA 3.10. Nokian Renkailla: ”Nyt ei pidä antaa periksi”

LAKOSSA 3.10. Savonlinnan UPM:llä: ”Irtisanomisen pelko ei saa olla koko ajan läsnä”

TAUSTA

Teollisuusliiton hallitus päätti 24.8. mittavista, vaiheittain etenevistä toimista pääministeri Juha Sipilän hallitusta vastaan.

Ensimmäinen vaihe eli ylityökielto astui voimaan 17.9. ja jatkuu toistaiseksi.

Toinen vaihe eli lakkopäivä 3.10. pysäytti työt noin 150 liiton toimialojen työpaikalla, joista oli lakossa noin 22 000 työntekijää.

Liitto harkitsee painostustoimista luopumista, jos hallitus luopuu esityksestään uudeksi irtisanomislaiksi ja sitoutuu siihen, ettei se tuo enää uusia työelämää kurjistavia esityksiä eduskunnalle.