Mikko Koik­ka­lai­nen: Budjetti ilman uskoa ja luottamusta

Orpon halli­tuk­sen budjet­tie­si­tyk­sen sisältö meinasi jäädä sivuo­saan budjet­ti­rii­hessä. Julki­suu­dessa huomio keskit­tyi jälleen halli­tuk­sen rasis­mi­ko­hui­hin ja lopulta päädyt­tiin keskus­te­le­maan keskus­te­lusta. On kuiten­kin syytä kiin­nit­tää huomiota myös siihen, mitä budjetti todella merkitsee.

Raken­nus­teol­li­suus kärsii syvästä lamasta ja kovasta työt­tö­myy­destä. Silti halli­tus vähen­tää kohtuu­hin­tai­sen asumi­sen raken­ta­mista. Tämä iskee raken­ta­mi­sen ja raken­nus­tuo­te­teol­li­suu­den työn­te­ki­jöi­hin suoraan, mutta pidem­mällä aika­vä­lillä myös kaik­kiin palkan­saa­jiin, jotka tule­vai­suu­dessa tarvit­se­vat kohtuu­hin­taista asumista.

Suomessa on Euroo­pan toiseksi korkein työt­tö­myys Espan­jan jälkeen. Työt­tö­myys­jak­sot veny­vät, korkeasti koulu­tet­tu­jen työt­tö­myys on ennä­tys­kor­kea ja olemme jääneet muista Pohjois­maista jälkeen talous­kas­vussa. Pitkä­ai­kais­työt­tö­myys ja siitä johtuva syrjäy­ty­mi­nen syövät tule­van talous­kas­vun eväitä. Edel­li­sellä halli­tus­kau­della Suomi saavutti ennä­tys­kor­kean työl­li­syy­sas­teen. Nyt olemme tulleet jyrkästi alaspäin.

Viime kevään työeh­to­so­pi­mus­ten palkan­ko­ro­tuk­set näky­vät palkoissa vasta nyt. Teol­li­suus­liitto ja muu ay-liike teki­vät oman osansa: neuvot­te­li­vat vastuul­li­set sopi­muk­set, jotka kasvat­ta­vat osto­voi­maa ja turvaa­vat kilpai­lu­ky­kyä. Kiitok­seksi halli­tus yrit­tää heiken­tää työn­te­ki­jöi­den järjes­täy­ty­mistä pois­ta­malla ammat­ti­liit­to­jen jäsen­mak­su­jen vero­vä­hen­ny­soi­keu­den työn­te­ki­jöiltä. Kiitos vaan – paskat talkoot.

Talous ei nouse veron­ke­ven­nyk­sillä tai leik­kaus­lis­toilla, jos työn­te­ki­jöi­den asemaa jatku­vasti horjutetaan.

Epävar­muus leimaa palkan­saa­jien arkea. Kun työt­tö­myys­tur­vaa on heiken­netty, suojaosa pois­tettu ja lomau­tusai­koja lyhen­netty, työn­tekijä joutuu varau­tu­maan pahim­paan. Osa-aika­työn vastaa­not­ta­mi­nen ei enää kannata, ja kun työt­tö­miä on enem­män kuin vuosiin, pelko hiipii monen mieleen: entä jos minä olen seuraava?

Luot­ta­mus tule­vai­suu­teen on heiken­ty­nyt. Nais­ten talou­del­li­nen luot­ta­mus on ollut miehiä alem­pana jo pari vuotta, mikä voi selit­tyä julki­seen sekto­riin kohdis­tu­neilla leik­kauk­silla. Myös kulut­ta­jien luot­ta­mus on laske­nut erityi­sesti sen suhteen, millai­seksi he arvioi­vat Suomen talous­ti­lan­teen vuoden kulut­tua. Toki epävar­muutta lisää kansain­vä­li­nen poliit­ti­nen tilanne, eikä kaikki ole Suomen valin­noista tai halli­tuk­sen toimista kiinni. Kun odotuk­set ovat synkät, kulu­tus ei lähde kasvuun palkan­ko­ro­tuk­sista huolimatta.

Kuten profes­sori Roope Uusi­talo muis­tutti A‑studiossa: työmark­ki­na­uu­dis­tuk­sia perus­tel­laan työvoi­man tarjon­nan lisää­mi­sellä. Mutta samat uudis­tuk­set kasvat­ta­vat epävar­muutta ja vähen­tä­vät kulu­tusta. Se taas syö talous­kas­vua ja työllisyyttä.

Tosia­sia on, että talous ei nouse veron­ke­ven­nyk­sillä tai leik­kaus­lis­toilla, jos työn­te­ki­jöi­den asemaa jatku­vasti horju­te­taan. Kasvu syntyy vain silloin, kun ihmi­sillä on työtä, turvaa ja luot­ta­musta tulevaisuuteen.

Budjetti ei lisää työn­tekijän uskoa ja luot­ta­musta. Budje­tin esit­te­lystä syntyi kuva, että usko ja luot­ta­mus alka­vat loppua hallitukseltakin.

Kirjoit­taja on Teol­li­suus­lii­ton yhteis­kun­ta­suh­tei­den asiantuntija.