Mikko Koikkalainen: Työntekijöiden osuus tulonjaosta on pienentynyt – ostovoiman parantaminen on perusteltua
Viime aikoina julkisessa tuloerokeskustelussa on pääosin keskitytty henkilöiden välisiin tuloeroihin. Toiset haluavat niitä enemmän, toiset vähemmän. Funktionaalinen tulonjako on jäänyt sivurooliin tai lähes huomioimatta.
Funktionaalinen tulonjako tarkoittaa arkisesti sitä, kuinka suuri osuus kansantuotteesta maksetaan palkansaajille ja kuinka suuri osuus jää yrityksille ja työnantajille. Viime vuosina tulonjako on kallistunut pääoman eduksi. Yhä pienempi osa talouskasvusta jaetaan työntekijöille palkkatuloina.
Hyvin usein julkisessa keskustelussa tarkoitetaan verotuksen vähentämistä, kun sanotaan, että työllä tulisi tulla toimeen tai että työntekemisen tulisi olla kannattavaa. Ei sitä, että työnteosta tulisi saada ansaitusti parempi palkka.
2010-luvun alusta lähtien työtulojen osuus bruttokansantuotteesta (BKT) on ollut laskussa. Teollisuudessa lasku on ollut vielä jyrkempää: vuodesta 2012 lähtien työtulojen osuus arvonlisästä on laskenut 10 prosenttiyksikköä. Jos työntekijät olisivat saaneet osansa tuottavuuden kasvusta, työtulon osuus ei olisi pienentynyt ja palkat olisivat paremmat. Tämä kertoo myös siitä, että Suomen hintakilpailukyky on kunnossa. Samaa osoittavat vertailut kilpailijamaiden välillä.
Koko 1970- ja 1980-lukujen ajan palkansaajien osuus BKT:sta oli suurempi kuin ajanjaksolla 1990-luvulta tähän päivään. Siis koko aikuisikäni ajan palkansaajien osuus on ollut pienempi. Tuo aikaisempi paremman jakaantumisen ajanjakso oli myös suomalaisen hyvinvointivaltion rakentamisen aikaa.
On syytä muistaa, että palkkasumman kasvu parantaa valtion verotulojen määrää. Ainakin, jos verotusta ei lasketa. Palkkasumman kasvaessa valtion verotulot kasvavat, mikä vahvistaa valtiontaloutta. Palkkojen kasvu on siis hyväksi myös valtiontaloudelle, vaikka moni tuntuu ajattelevan päinvastoin.
Palkansaajaliikkeen vaatimus paremmista palkoista on oikeutettu ja perusteltu.
Työtulojen osuus BKT:sta voisi olla nykyistä suurempi, mutta tämän hetken tasoakaan ei voi pitää itsestäänselvyytenä. Työtulojen osuuden säilyttäminen vaatii työtä ja toimia. Tämä edellyttää toiminta- ja neuvottelukykyisiä ammattiliittoja sekä järjestäytyneitä työntekijöitä. Oikeudenmukaista tulonjakoa ei saavuteta pelkästään verotuksen keinoin.
Jos uskoo, että palkalla on tultava toimeen ja työnteon on oltava kannattavaa, on myös loogisesti tuettava sitä, että palkansaajat saavat osuutensa. Ennustan kuitenkin, että ensi talvena monet, jotka puhuvat työnteon kannattavuudesta, eivät ole sitä mieltä, että työntekijä on palkkansa ansainnut.
Palkansaajaliikkeen vaatimus paremmista palkoista on oikeutettu ja perusteltu. On suunnattava katse työntekijöiden palkkoihin ja funktionaaliseen tulonjakoon. Palkansaajien ostovoiman parantamiseen on syy ja mahdollisuus.
Kirjoittaja on Teollisuusliiton yhteiskuntasuhteiden asiantuntija.