Palkat ovat matalimmat niissä EU-maissa, missä työehtosopimusten peitto on pienin. Näin kertovat EU-komission viralliset tilastot.
KUVA YLLÄ: Romanialaiset mielenosoittajat huusivat hallitusta vastustavia iskulauseita keskusjärjestö Cartel-Alfan kokoon kutsumassa mielenosoituksessa hallituksen rakennuksen edessä Bukarestissa lokakuussa 2017. Tuhannet ihmiset protestoivat hallituksen aikomuksia leikata palkkoja noin 20 prosenttia valtionvelan keventämisen varjolla. KUVA DANIEL MIHAILESCU / AFP PHOTO / LEHTIKUVA
12.12.2020
Työehtosopimukset kattavat vain seitsemästä 30:een prosenttiin työntekijöistä yhdeksässä niistä kymmenestä EU-maasta, joissa sekä keskipalkat että lakisääteiset vähimmäispalkat ovat matalimpia.
Palkkatilaston kärkeen kuuluvissa kymmenessä maassa työehtosopimusten suojaa nauttii keskimäärin 70 prosenttia työntekijöistä. Suomi kuuluu tähän joukkoon. Meillä sopimusten peitto on Euroopan ay-liikkeen tutkimus- ja koulutuskeskus ETUI:n mukaan 91 prosenttia työntekijöistä.
Lisäksi työehtosopimukset määräävät muustakin kuin palkasta. Ne tuovat työntekijöille – maasta riippuen – monenlaisia muitakin etuja, kuten pidemmät lomat, vuosibonukset tai edullisemmat eläkemahdollisuudet.
EU-maiden heikoimmat keskimääräiset tuntipalkat ovat Bulgariassa, Romaniassa, Liettuassa, Latviassa ja Unkarissa. Niistä missään ei sopimusten kattavuus nouse yli 23 prosentin. Kaikissa maissa se on lisäksi vähentynyt vuodesta 2000.
Romaniassa neuvottelu työehdoista on pakollista, mutta ei tulokseen pääseminen. Alle 21 työntekijän yrityksissä ei ole velvollisuutta edes neuvotella.
Rajuin esimerkki on Romania. Toukokuuhun 2011 asti 98 prosenttia työntekijöistä oli työehtosopimusten piirissä. Silloin säädettiin muun muassa EU:n ja Kansainvälisen valuuttarahasto IMF:n vaateesta laki, joka kielsi kansallisen tason työehtosopimukset.
Sopia saa yhä, mutta pääasiallisesti vain yritystasolla. Neuvottelu työehdoista on pakollista, mutta ei tulokseen pääseminen. Alle 21 työntekijän yrityksissä ei ole velvollisuutta edes neuvotella. Aloitteen sopimiseen tekee työnantaja.
Ammattiliitto saa neuvotella, mikäli siihen kuuluu työpaikalla 50 prosenttia plus yksi jäsen. Jäseniä on kuitenkin oltava vähintään 15, mikä sulkee pienet yritykset pois. Arviolta 40 prosenttia työntekijöistä saa vähimmäispalkkaa, josta on tullut palkkojen katto. Se on nyt 466 euroa kuussa.
Nyt sopimusten kattavuus Romaniassa on 23 prosenttia työntekijöistä. Luku on harhaanjohtava, sanoi keskusjärjestö Cartel-Alfan pääsihteeri Petru Dandea Euroopan ammatillisen yhteisjärjestö EAY:n haastattelussa kaksi vuotta sitten.
Maassa oli rekisteröity 9 000 yrityskohtaista sopimusta, mutta vain 2 000 niistä oli ammattiliiton tekemiä. Loput yritys oli ”sopinut” valitsemiensa henkilöstön edustajien kanssa, Dandea sanoi.
Dandea uskoo, että Romania on kokeilukenttä. Työehtosopimusten romuttaminen on tapa rikkoa eurooppalainen yhteiskunnan malli. On erittäin tärkeää, että ammattiliitot EU:ssa vastustavat tätä, hän korosti.
Hyvinkään teollisuustyöntekijöiden ammattiosasto järjesti elokuun viimeisenä päivänä Veikkarin teollisuusalueella tukitilaisuuden Lajupekin työntekijöille. Lajupekilaisten lisäksi paikalle saapui teollisuusliittolaisia useilta Hyvinkään alueen muilta työpaikoilta.
KUVA YLLÄ: Pääluottamusmies Petri Kärjen mukaan työntekijöiden tavoitteena on saada asiat Lajupekissa kuntoon.
1.9.2020
Lajupek Oy on Hyvinkäällä toimiva hienomekaniikan sopimusvalmistaja. Yrityksessä on 35 työntekijää. He ovat tyytymättömiä yrityksessä pitkään vallinneeseen huonoon tilanteeseen.
– Olemme jo vuosien ajan joutuneet katsomaan sitä, kuinka sopimuksia jätetään noudattamatta ja tieto ei kulje. Tämän vuoden aikana on palkkoja jäänyt maksamatta tai niitä on maksettu virheellisesti. Ongelmien korjaaminen on ollut vaikeaa, koska kaikesta pitää asioida toimitusjohtajan kanssa, mutta neuvotteluvälit eivät ole olleet kunnossa, pääluottamusmies Petri Kärki tiivistää.
Työsuojeluvaltuutettu Pasi Katila (oik.) keskustelee Hyvinkään teollisuustyöntekijöiden järjestämistoimitsija Jari Pekkarisen kanssa. Taustalla on osaston puheenjohtaja Mikael Kölhi.
VETOOMUS TYÖNANTAJALLE
Koettujen ongelmien takia työntekijät kirjoittivat työnantajalle yhteisen vetoomuksen. Siinä esitettiin rakentavasti asialliseen, ammattiylpeään ja yhteistyötä korostavaan sävyyn ongelmien ratkaisemista neuvotellen ja sopien.
Työnantajalta odotettiin vetoomukseen vastausta elokuun viimeiseen päivään mennessä. Tukitilaisuus oli ajoitettu juuri tähän yhteyteen, mutta toivottua viestiä ei työnantajalta tilaisuuteen saatu.
– Työnantaja ei reagoinut esityksiimme. Neuvotteluista ei ole puhettakaan. Saneleminen jatkuu. Olemme yhtä kypsiä kuin nuo makkarat tuossa grillissä, Kärki kommentoi pettyneenä tukitilaisuuden osallistujille.
”Palkat pitää maksaa oikein ja ajallaan ja tiedon pitää kulkea”, työsuojeluvaltuutettu Pasi Katila vaatii.
Kärki ja työsuojeluvaltuutettu Pasi Katila käyvät asetelmaa hetken läpi Lajupekin työntekijöiden kanssa. Sen jälkeen Kärki kertoo, että työntekijät ovat päättäneet palata töihin vasta seuraavaan aamuvuoroon.
– Toivoin, että tällaiseen ei tarvitse ryhtyä. Odotimme, että saisimme keskusteluyhteyden aikaiseksi. Vetoomuksemme oli asiallinen. Työntekijät ovat sen takana, mutta se ei johtanut eteenpäin.
– Sen takia päätimme siirtyä astetta kovempiin toimenpiteisiin. Tavoitteemme on edelleen, että saamme neuvotteluyhteyden aikaiseksi ja asiat sovittua, Kärki linjaa.
– Meillä ei ollut eikä edelleenkään ole muuta vaihtoehtoa kuin ruveta ottamaan kantaa asiaan. Palkat pitää maksaa oikein ja ajallaan ja tiedon pitää kulkea, Katila vaatii.
ENSIMMÄINEN EDISTYSASKEL
Lajupekin työntekijät palasivat töihin syyskuun ensimmäisenä päivänä aamuvuoroon. Pääluottamusmies Kärjen mukaan nopeasti edenneillä toimenpiteillä oli vaikutusta työnantajaan.
– Keskusteluyhteys työnantajan kanssa löytyi. Pientä edistymistä on tapahtunut. Esimerkiksi tiedottamista käytiin jo jonkin verran yhdessä läpi.
– Toivon, että menemme jatkossakin eteenpäin ja saavutamme haluamamme tilanteen yrityksessä. Se tilanne on sellainen, että yritys menestyy, sopimuksia noudatetaan, yhteistoiminta sujuu osapuolten kesken ja tieto kulkee, Kärki sanoo.
Tukitilaisuuteen osallistunut hissivalmistaja Koneen pääluottamusmies Kari Purmonen on harmistunut Lajupekin työntekijöiden puolesta.
– Vastustan tuollaista toimintaa, mitä Lajupekin johto on harjoittanut. Se ei ole kenenkään etu, että sopimuksia ei noudateta. Jos vaikka palkoissa ei noudateta sopimuksia, niin sehän vääristää kilpailuakin. Toisaalta kyllä ihmisten pitää voida luottaa siihen, että palkanmaksu toimii. Eikä tämä ole koronasta kiinni, vaan kysymyksessä on pidempään jatkunut ongelma.
Kari Purmosen mukaan tukitilaisuus on toimiva tapa nostaa epäkohtia esiin.
– Tukitilaisuus on hyvä tapa nostaa asioita esiin. Toivottavasti tapaus saisi parhaan mahdollisen lopputuloksen, että asiat hoidettaisiin kuntoon sopimusten tasolle, Purmonen sanoo.
Samaa toivoo Lajupekilla aikaisemmin työskennellyt Sini Salminen, joka nykyään ansaitsee elantoaan Konecranesilla vuokratyöntekijänä.
– Töiden tekemisen rinnalla toimin Lajupekilla työsuojeluvaltuutettuna. Tiivistetysti voi sanoa, että hankalaa se työnantajan kanssa toimiminen oli. Pidän entisten työkavereiden puolta, Salminen toteaa.
Sini Salminen pitää entisten työkavereiden puolta.
”Tes-korotuksen lisäksi paikallinen erä on ihan jees, mutta siitä sopiminen kaipaisi viilausta”, sanoo Kone Hissien pääluottamusmies Tapio Kuhmonen. Valtaosassa työpaikoista tämän vuoden palkankorotus oli yleiskorotuksen verran eli 1,3 prosenttia.
Tapio Kuhmosen työpaikka Kone Hissit Oy kuuluu niihin yrityksiin, joissa on paikallisesti pystytty sopimaan erästä, joka työntekijöille maksetaan työehtosopimuksen yleiskorostuksen lisäksi.
– Me työntekijät pääsimme tänä vuonna työnantajan kanssa paikallisesta erästä sopimukseen ja saimme hieman lisää rahaa, mutta se on pintapölyä siihen nähden, mitä olemme tuottavuutena tuoneet firmaan, Kuhmonen pohtii.
Hän pitää paikallista erää kannatettavana ideana, kun se pystytään sovittamaan yhteen työpaikan tuottavuuden kanssa. Ongelmana on se, että nykypäivän työehtosopimuksessa ei mitenkään määritellä sitä tuottavuuden mittaria, johon paikallinen erä pitäisi sitoa.
– Meillä tulee rahaa ovista ja ikkunoista, ja aina pitäisi saada enemmän. Mutta ei siitä koskaan hirveää siivua jää työntekijöille.
Paikallisten erien ja paikallisen sopimisen sääntöjä tulisi Kuhmosen mielestä kehittää, jotta sopiminen olisi työntekijöiden näkökulmasta tasapuolista.
– Firman tuottavuus pitäisi sitoa työntekijöille maksettavaan osuuteen esimerkiksi niin, että sijoitetun pääoman tuotosta tulisi siivu työntekijöille.
”TYÖNTEKIJÄT SAIVAT PIKKASEN LISÄÄ”
Palkankotusten pohjana olevassa teknologiateollisuuden työehtosopimuksen rakenteessa on Kuhmosen mielestä onnistuneita piirteitä.
– Myönteistä on erityisesti se, että suorituspalkkoihin tuli korotus. Koska teemme urakalla, oli erittäin tärkeää, että suorituspalkkaa nostettiin ja myös taulukkopalkat nousivat.
Paikallinen ratkaisu syntyi hänen mukaansa tänä keväänä aika helposti.
– Olen niin monta vuotta tehnyt näitä sopimuksia, että tiedän missä on tappelun ja missä sopimisen raja. Tänä vuonna en lähtenyt tappelemaan, koska tiesin, että se on turhaa. Vaikka me tuotamme helkutin hyvin, niin silti meille ei jaeta sitä rahaa, mitä olisi jaettavissa, vaan tehdään pintapuolinen silittely, että työnantaja paikallista sopimusta koskevassa kyselyssä voi vastata, että meillä paikallinen sopimus on.
– Työntekijät saivat pikkasen lisää. Mutta työnantaja halusi sitä kohdentaa eikä jakaa tasaisesti kaikille.
Kuhmosen työpaikalla toimihenkilöt päätyivät erilaiseen ratkaisuun kuin työntekijät.
– He eivät halunneet myydä pienellä korotuksella työnantajalle paikallisen sopimisen statusta.
LUOTTAMUSMIEHEN PITÄÄ OLLA TARKKA
Kuhmosen mukaan työntekijät ovat yleensä tyytyväisiä, kun saavat jotain, mutta lopputulos on normaalisti senttejä, ei euroja.
– Palkkakehitys on aika nihkeää. Kun puhutaan ruoasta, palveluista, puhumattakaan sähköjen siirtohinnoista, ne kallistuvat nopeammassa tahdissa kuin palkat parantuvat. Neuvottelun muuttaminen työntekijäpuolta paremmin huomioon ottavaksi on todella vaikeaa.
Kuhmosen mukaan pääluottamusmiehen kannattaa olla tarkkana ja pitää oma päänsä, koska työnantaja vetää usein narua haluamaansa suuntaan.
– Meillä tuottavuus on lisääntynyt niin maailmalla kuin Suomessakin. Työnantaja katsoo aina hieman, mistä narusta vetäisi. Milloin se esittelee, miten menee Suomessa ja välillä, miten menee globaalisti. Oma kantani on, että neuvoteltaessa pitää kuitenkin katsoa vain Suomen menestystä, koska me olemme täällä oma yksikkömme, joka sitä rahaa tekee.
”TÄMÄ VUOSI MENNÄÄN YLEISKOROTUKSELLA”
Teijo Paananen
Mekaanista metsäteollisuutta edustavassa Ha-Sa Oy:ssä toteutettiin pääluottamusmies Teijo Paanasen mukaan se yleiskorotus, mikä työehtosopimuksessa sovittiin.
– Paikallista sopimista ei tehty tällä kertaa ollenkaan. Me teimme esityksen paikalliseksi sopimukseksi, mutta se ei ottanut tuulta purjeisiin. Yksi palaveri oli, missä asia lyötiin lukkoon. Kyllä se aika lyhyt neuvottelu oli, Paananen kertoo.
Aikaisempina vuosina on hänen mukaansa sovittu työtekijöiden näkökulmasta parempia korotuksia.
– Edellinen kierros saatiin neuvoteltua huomattavasti paremmin.
Myönteistä työpaikan tilanteessa on Paanasen mukaan se, että työllisyys on pysynyt hyvänä.
– Korona ei ole vaikuttanut työllisyyteen mitenkään. Meillä on täystyöllisyys, ja näillä näkymin mennään ainakin kesälomiin asti täysillä. Aika näyttää sitten, mitä tulevaisuus tuo tullessaan.
– Pahempaa pelkäsin ennen kevättä. Mutta tuotanto on vähän piristynyt ja markkinat lähteneet käyntiin hieman paremmin. Meillä kaikki laitokset toimivat viime vuoden tasolla.
HELPPO PERÄLAUTA
Jukka Saviluoto
Teknologiateollisuudessa on luottamusmieskyselyllä selvitetty, miten palkankorotukset tänä keväänä työpaikoilla sovittiin. Tulosten analyysin ollessa vielä kesken Teollisuusliiton erikoistutkija Jukka Saviluoto arvioi, että valtaosassa työpaikoista palkankorotus oli yleiskorotuksen verran eli 1,3 prosenttia.
– Tänä vuonna se oli helppo perälauta.
Paikallisesti on ollut mahdollista sopia isompi korotus.
– Paremmin on sovittu jonkin verran, mutta niin on tehnyt teknologiateollisuudessa selvä vähemmistö. Silloin kun on ollut nykyisen kaltainen perälauta, perinteisesti paikallisesti sovittujen sopimusten osuus on ollut 10–20 prosenttia.
Edellisellä kierroksella erikseen työpaikoilla sovittavana oli paikallinen erä. Sen jakamisessa viimeinen sana oli työnantajalla. Silloin paikallisen sopimuksen kertoi tehneensä jopa puolet luottamusmiehistä, ilmeisenä päämotiivina se, että työnantaja ei saisi korotuksen jakamisessa yksinoikeutta. Sopimuksen syntyessä korotus jaettiin useimmiten kaikille työntekijöille tasan. Ensi vuonna paikallinen erä on jälleen jaettavana.
ILMAN DRAMATIIKKAA
Teollisuusliiton sektorien johtajat arvioivat palkankorotusten sopimisen työpaikoilla sujuneen kuluneena keväänä ilman dramatiikkaa. Vaikka eri työehtosopimukset hieman poikkeavat toisistaan, ylivoimaisesti yleisin käytäntö on ollut 1,3 prosentin yleiskorotus.
Toni Laiho
– Meni ihan nappiin ilman dramatiikkaa. Meillä ei ole mitään paikallisesti sovittavaa ensimmäisenä sopimusvuonna, vasta toisena vuonna. Paikallinen erä 0,8 prosenttia tulee neuvoteltavaksi ensi vuonna, kertoo kemian sektorin johtaja Toni Laiho.
Marko Rosqvist
Erityisalojen sektorin johtajan Marko Rosqvistin mukaan käytännöt hieman poikkesivat sektorin 16 eri sopimuksessa. Sopimuksiin ei kuluvalle vuodelle sisältynyt paikallisia eriä, mutta osaan sen sijaan kaikenlaista muuta paikallisesti sovittavaa, muun muassa sairausajan omailmoituskäytäntöä koskevaa.
– Mistään paikallisista sopimuksista ei ole kuulunut suurempaa moitetta.
Tilanne on koronan takia poikkeuksellinen, eikä mitään ylimääräistä hässäkkää ole tullut. Kun tulee toinen palkankorotusvuosi, tilanne voi olla erilainen.
Jyrki Alapartanen
Puutuotesektorin johtajan Jyrki Alapartasen mukaan mekaanisessa metsäteollisuudessa palkankorotuksia on tehty 1,3 prosentin yleiskorotuksen pohjalta.
– Minulle ei ole tullut kielteistä viestiä. Ensimmäiseen vuoteen ei liity paikallisia eriä, vaan yleiskorotus tulee kaikille. Ensi vuonna tulee paikalliserä, joka on 0,6 prosenttia, ja siellä on erilaisia perälautamalleja. Ongelmat yleensä liittyvät niihin.
Suomi on tasa-arvon mallimaa, vai onko? Jopa suomen kielen sana, hän, on nerokas. Ei tarvita uutta sanaa kuvaamaan ihmistä sukupuolineutraalilla tavalla. Työmarkkinoilla Suomi on kuitenkin merkillisen jakautunut. Segregaatio, työn jakautuminen naisten ja miesten töihin, on jopa erityisen vahvaa.
KUVA YLLÄ: ”Jokaisen pitäisi tehdä sitä työtä, mistä itse tykkää. Kyllä asenteet hiljalleen muuttuvat”, sanoo henkilöautokunnostaja Anu Luhtanen Seinäjoen Käyttöautolta. KUVA JOHANNES TERVO
13.5.2020
– Jaon naisten ja miesten töihin pitäisi olla jo historiaa, mutta niin ei vain ole, tutkimuspäällikkö Anu-Hanna Anttila Teollisuusliitosta sanoo. Teollisuusliitossa jakolinja kulkee toimialojen välillä niin, että esimerkiksi metalli-, kemia- ja puutuoteteollisuus ovat selvästi miesvaltaisia. Pesulat sekä kenkä- ja tekstiiliteollisuuden työpaikat ovat edelleen naisvaltaisia.
Anu-Hanna Anttila
Hankepäällikkö Eija Leinonen KoulutusAvain Oy:stä on perehtynyt ammattien sukupuolittumiseen Suo, susiraja ja segregaatio -hankkeessa Lapin ja Kainuun osalta. Hänen mielestään asiasta puhutaan ja sitä tutkitaan aivan liian vähän.
– Onko niin, että nuoret kokevat ammatteja valitessaan, että heitä tuupataan aloille, jotka eivät ole heidän pirtaansa sopivia. Sukupuolen vuoksi naisia sote- ja miehiä tekniikka-aloille. Osa voi syrjäytyä sen vuoksi?
Hänen mielestään ennakkoluuloista ja siitä ajattelumallista, mitkä työt sopivat naisille ja miehille, pitäisi päästä irti.
– Fyysisyys, johon vedotaan usein, ei ole koskaan pitänyt paikkaansa. Fyysisesti raskaimpia töitä tehdään sosiaali- ja terveyssektorilla.
Hän uskoo, että nuoret jo monella tavalla myllyttävät ennakkoluuloja. Lisäksi opoille ja opettajille tarvitaan aitoa tietoa tämän päivän työelämästä.
– Tasa-arvotyö on taitolaji. Tytöistä ja pojista puhumista ei pidä kieltää, mutta sukupuoliin liittyviä asioita ei pidä yleistää. Järjen käyttö on sallittua.
VANHOJA VIRHEITÄ EI PÄÄSTÄ PAKOON
Anu-Hanna Anttila muistuttaa, että sukupuolittuminen ei ole ongelma vain naisille. Hän kertoo tapaamastaan hitsaajasta. Tämä valitsi peruskoulun jatkoksi ammattikoulun, ihan vain siksi, että niin teki myös kolme hänen kaveriaan. Nelikymppisenä hitsaaja totesi, että oikeasti hänestä olisi tullut hyvä sosiaalialan ammattilainen vaikka lastenkotiin tai nuorisotyöhön. Hän oli huomannut sen tehdessään vapaa-ajallaan töitä urheiluseurassa.
– Tätä suomalaisten työmarkkinoiden vahvaa piirrettä, segregaatiota (eriytymistä), ei pääse karkuun millään, tasa-arvopolitiikkaa tutkiva tutkijatohtori Paula Koskinen Sandberg Tampereen yliopistosta sanoo.
Paula Koskinen Sandberg
Naisten ja miesten palkkojen ja työelämän eriytymisen historia kiteytyy vuoteen 1945. Sotien jälkeen työvoimasta oli pula, naisia oli siirtynyt fyysistä voimaa vaativiin urakkatöihin. Naisten palkasta tuli kuitenkin ongelma.
– Ajateltiin, että naisten ja lasten tekemä työ ei ole samanarvoista eikä siitä tarvitse maksaa saman verran.
Metalliteollisuudessa paras naispalkka oli noin puolet miehen palkasta. Suomen hallitus nuiji lakiin palkkataulukot, joissa naisten palkat olivat 80 prosenttia miesten palkoista. Taulukoita piti noudattaa, kun työehtosopimuksia laadittiin. Vaikka tavoite oli nostaa naisten palkkoja, laki synnytti pysyvän rakenteen ja laillisti palkkasyrjinnän. Esimerkiksi vaatturialalla oli jo sovittu samasta palkasta, mutta palkkaero palasi. Naisen tekemä takki ei ollut niin arvokas kuin miehen tekemä.
Suomessa on suunnilleen yhtä paljon miesten ja naisten aloja.
– Nyt on helppo ajatella, että siitä on paljon aikaa, mutta vielä 1960-luvulle säätely oli virallisesti voimassa. Palkkaeroa on totuttu pitämään itsestään selvänä. Ihmisten ajatusmaailmassa ja arkielämän käytännöissä 1960–1970-luvusta ei ole niin pitkä aika, Koskinen Sandberg sanoo.
Suomi on hyväksynyt samapalkkaisuussopimuksen, jonka mukaan naisille ja miehille pitää maksaa samanarvoisesta työstä samaa palkkaa. Tilastojen mukaan naisen euro on keskimäärin 84 senttiä. Vuoden 1945 minimistä on päästy eteenpäin – neljä senttiä.
TASA-ARVOLAINSÄÄDÄNTÖ ISKEE ONGELMAAN
Suomen hallitus tarttuu segregaatio-ongelmaan sen juuria myöten. Tasa-arvosuunnittelua halutaan ulottaa jo varhaiskasvatukseen.
– Segregaatio on iso ongelma, johtaja Tanja Auvinen sosiaali- ja terveysministeriöstä sanoo.
Tanja Auvinen
– Taustalla ovat tyttöjen ja poikien, naisten ja miesten stereotypiat, ne syntyvät tosi varhain. Tiedetään, että yksilöjen väliset erot ovat suurempia kuin sukupuolten väliset. Ollaan tekemisissä syvien käsitysten kanssa, mitä sukupuolet ovat, mikä on ”normaalia” ja ”luonnollista”, hän pohtii. Silti tämä ei tarkoita, etteikö enää voisi puhua tytöistä ja pojista. Tarvitaan vain tilaa uusille rooleille.
Jakoa kiristää, että työelämässä niin nollatuntisopimukset ja määräaikaisuudet kuin hoivavastuu kasautuvat naisille. Miehet pitävät edelleen vain 10 prosenttia perhevapaista. Tätä hallitus pyrkii taklaamaan perhevapaauudistuksella.
Kolmikantaisen samapalkkaisuusohjelman neuvottelut sen sijaan rysähtivät karille helmikuussa. Hallitus ja työmarkkinajärjestöt eivät saaneet aikaan yksimielisyyttä siitä, millä toimenpiteillä sukupuolten välistä palkkaeroa saadaan kavennettua.
Työvoimatilastojen mukaan jako ei ole pienenemässä. Niin sanottuja tasa-ammatteja, joissa sukupuolet jakautuvat korkeintaan suhteessa 40–60, oli aiemmin 13 prosenttia. Vuonna 2017 niitä oli Tilastokeskuksen mukaan enää 8,9 prosenttia.
Organisaatiotutkimuksen perusteella kuitenkin tiedetään, että naisten ja miesten tasaisempi määrä työpaikalla on parempi ilmapiirille ja tuottavuudelle.
MUUTOKSIA NÄKYVISSÄ
Pirkko Valtasella on Enics Raahen pääluottamusmiehenä ollut näköala elektroniikkateollisuuden naisvaltaiseen kokoonpanotyöhön.
– Naisilla on pitempi pinna tehdä pikkutarkkaa työtä, jossa on pieniä osia ja paljon toistoa. Se ei ole paremmuuskysymys, luoja on vain antanut meille pitemmät hermot lasten takia, Valtanen uskoo.
Enicsillä muutoksen myrsky kuitenkin hajotti koko työpaikan. Erinäisten yritysjärjestelyjen myötä tuotannon 150 työntekijän joukko on kutistunut 12 henkeen.
– Yllättävän hyvin entiset työntekijät ovat kouluttautuneet, päässeet vakituisiin töihin muille aloille. Metallialalle on mennyt sekä naisia että miehiä, samoin hoito-, puhtaus- ja ruokapalvelualoille. He ovat jaksaneet ja olleet sitkeitä asian kanssa, opiskelleet uusiin ammatteihin. Todella kunnioitettava saavutus, kun keski-ikä oli kuitenkin 48 vuotta.
Nyt myös miehet ja pojat opiskelevat sairaanhoitajiksi ja kätilöiksi. Naisia on opiskellut entisiin miehisiin ammatteihin metallialan koulutuksissa. Työt ovat sekoittumassa. Asenteita on todella vaikea muuttaa, mutta ne voivat muuttua.
”Hitsareina pikkutarkkuus, että tehdään huolellisesti, se sujuu naisilta luontaisesti. Naiset, jotka ovat hitsareina, heillä on ollut vuosikymmenten mittaisia työpaikkoja”, sanoo Raahen Enicsin pääluottamusmies Pirkko Valtanen. KUVA VESA RANTA
Teollisuusliitossa palkkarakenne edellyttää, että samasta työstä maksetaan sama palkka. Valtanen uskoo, että naiset kyllä pärjäävät.
– Hitsareina juuri tämä pikkutarkkuus, että tehdään huolellisesti, se sujuu naisilta luontaisesti. Naiset, jotka ovat hitsareina, heillä on ollut vuosikymmenten mittaisia työpaikkoja.
Valtanen kuitenkin potkii naisia liikkeelle. Naiset eivät useinkaan hakeudu vaativampiin hommiin. Jos taas vastuusta maksetaan, niin kun joku hoitaa toisen lapsia, kyse on viime kädessä lapsen hengestä. Se on melkoinen vastuu. Jos vastuita arvotetaan työssä, niin moni asia menisi uusiksi.
– Vahvana ihmisenä ja vahvana naisena olen törmännyt monta kertaa siihen, että jos mies on voimakas, hän on karismaattinen. Jos nainen ottaa kantaa, se on pahankurinen akka. Tästä ei ole päästy.
Pirkko Valtanen on myös Raahen kaupunginvaltuuston toinen varapuheenjohtaja. Hänen mielestään naisia tulee kannustaa sekä pääluottamusmiehiksi tai kuntapäättäjiksi.
– Naiset ovat yhtä hyviä kuin miehet. Luottamustehtävät vievät paljon, mutta myös antavat äärettömän paljon.
TÖITÄ, JOIHIN KASVETAAN?
Teollisuusliiton sosiaali- ja työympäristöasiantuntija Sari Kola työskentelee työympäristöyksikössä, joka vastaa Teollisuusliiton tasa-arvo- ja yhdenvertaisuusasioista. Hän puolestaan pitää jakoa naisten ja miesten aloihin osittain relevanttina.
Sari Kola
– Meillä on töitä, jotka ovat esimerkiksi fyysisesti niin vaativia, että ne sen vuoksi enimmiltä osin ajautuvat miesten töiksi. Jotkut työt ovat sen tyyppisiä, että harrastusluontoisesti tai muiden syiden takia menevät naisille. Kun ajatellaan vaikka naisvoittoista hevosalaa, niin hevosenhoitajaksi kasvetaan. Alalle ei tulla niin, että ”haluan hevosenhoitajaksi, vaikken ole koskaan koskenutkaan hevoseen”.
Työehtosopimusneuvotteluissa sukupuolen merkitys tulee kuitenkin rajata pois kokonaan.
– Tasa-arvo ei ole itsestäänselvyys. Tasa-arvoasioita tulee pitää yllä kaikilla TES-aloilla. Meidän tehtävämme on valvoa, että työ on työtä ja ihmiset ovat tasa-arvoisia sukupuoleen katsomatta.
PALKAT JA JOHTAMINEN HORJUTTAVAT TASA-ARVOA
Teollisuusliiton naistoiminnasta ja työpaikkojen tasa-arvokampanjatyöstä vastaava järjestötoimitsija Kirsti Anttila näkee, että epätasa-arvo nousee esiin palkkauksessa ja johtamisessa.
Kirsti Anttila
– Oli ala mikä hyvänsä, ne ovat suurimmat ongelmat.
Anttila näkee, että teollisuusalan yrityksissä työt jakaantuvat hyvinkin selkeästi naisten ja miesten tekemiin töihin. Naiset tekevät enemmän töitä, jotka on sidottu yhteen työpisteeseen. Nämä työt ovat vähemmän vaativia ja tavanomaisia ammattitöitä. Samalla myös palkka on usein pienempi.
– Vaativia ja erittäin vaativia töitä tekevät suurimmaksi osaksi miehet.
Yksi syy tehtävien jakautumiseen on se, ettei naisilla ole vaativampiin tehtäviin vaadittavaa koulutusta, eikä näin pätevyyttä hakea näitä töitä. Naiset ovat kouluttautuneet, mutta eivät välttämättä sen yrityksen ammattitöihin, missä työskentelevät.
Aloja, joissa on yhtä lailla miehiä ja naisia, on alle 9 %.
Teollisuusliitossa erityisalojen sektorilla naisten osuus on suurin, 44 prosenttia. Puutuotesektorilla naisia on 17, teknologiasektorilla 14,7 ja kemian sektorilla 20 prosenttia. Kaikkiaan liitossa naisia on vajaa viidennes. Palkkaerot eri sukupuolten välillä ovat suurimmat tekstiilien ja kemiallisten tuotteiden valmistuksessa.
– Naiset tekevät yksinkertaisempia vaihetöitä, joissa oppimisaika on lyhyt. Miehet vaativampia ammattitöitä, huoltoa ja kunnossapitoa.
Anttila teetti vuonna 2018 Teollisuusliiton syntyessä Naisen paikka –kyselyn työmarkkinoiden käytettävissä oleville liiton naisjäsenille. Sen mukaan 74 prosenttia vastanneista naisjäsenistä ei ollut saanut viimeisen 12 kuukauden aikana työnantajan maksamaa koulutusta. 57 prosenttia ei ollut myöskään käynyt kehityskeskusteluja. Nekin ovat tilanteita, joissa voi tuoda esiin omaa osaamista, halua kehittyä ja kertoa tarpeesta koulutukseen.
TASA-ARVOSUUNNITELMA KUIN VOIMAKAS ASTALO
Sekä Sari Kola että Kirsti Anttila peräänkuuluttavat tasa-arvosuunnitelmia työpaikoille. Suunnitelmat ovat myös tapa valvoa työnantajaa, kun niissä käsitellään tasa-arvon näkökulmasta kouluttautumismahdollisuuksia, rekrytointia ja uralla etenemistä. Koulutus on portti hakea vaativampia töitä.
– Suunnitelma on tärkein työkalu, jolla voidaan vaikuttaa, kohdellaanko ihmisiä työn mukaan eikä sukupuolen mukaan. Suunnitelmilla pystytään kehittämään työyhteisöä. On työnantajan etu, kun työpaikalla on monitaitoisia ihmisiä, sukupuoleen, ikään ja kansalaisuuteen katsomatta, Anttila muistuttaa.
Työpaikoilla tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelma sekä palkkakartoitus ovat lakisääteisiä yli 30 työntekijän työpaikoilla sekä julkisella että yksityisellä sektorilla. Palkkakartoituksissa verrataan, maksetaanko samasta ja samanarvoisesta työstä samaa palkkaa.
– Tarvitaan tasavertaiset mahdollisuudet tehdä töitä ja hakeutua erilaisiin työtehtäviin. Pitää purkaa edelleen stereotypia-ajattelua, että on töitä, joista naiset selviytyvät ja on vahvojen miesten töitä, ja jaetaan työt sen perusteella. On loppujen lopuksi aika vähän töitä, mitä naiset eivät voisi tehdä, Anttila sanoo.
”ETTE TULE PÄRJÄÄMÄÄN TÄSSÄ TYÖSSÄ”
Teollisuusliiton Oulun ja Lapin aluepäällikkö Hanna-Kaisa Hämäläinen on kuullut naisten kokemuksia kentältä. Rajoja on voinut tulla vastaan jo opiskeluvaiheessa. Työharjoittelupaikkaa hakeville naiselle on vastattu, että ”meillä ei kyllä naisia ole ollut” ja ”voitaisiin ottaa, muttei naisille ole sosiaalitiloja”. Oppilaitoksessa oli myös sanottu, että ”no te ette tule pärjäämään tässä työssä”.
Hanna-Kaisa Hämäläinen
– Asioita ei kuitenkaan voi yleistää, meillä on paljon naisia töissä miesvaltaisilla aloilla ja työpaikoilla ja heillä on siitä hyviä kokemuksia, Hämäläinen painottaa.
Hämäläinen on pistänyt tuulemaan Oulun seudun ammattiopiston tasa-arvo hankkeen ohjausryhmän puheenjohtajana. Ammattiopistossa tajuttiin, että nuoret hakeutuvat kuin automaattiohjauksella nais- ja miesaloille. Sitten havahduttiin miettimään, voisiko erilainen ajattelutapa ja -malli olla jopa ratkaisu työvoimapulaan, jos naisia hakeutuisi uusille aloille. Miesvaltaiset alat saisivat erilaista osaamista, naisvaltaisille aloille voisi tulla miehistä ja rennompaa työotetta.
Ammattiopiston opetus- ja henkilöstöä koulutettiin katsomaan omaa tekemistään. Onko jotain, missä he itse huomaamattaan edistävät jakoa miesaloihin ja naisaloihin?
– Sokeus omaan tekemiseen tulee helposti.
Toiseksi kehitettiin pedagogiikkaa sukupuolen ohjauksessa. Aloja ja koulutusta tehtiin tutuksi niin tyttöjen kuin poikien ryhmille.
– Ammatillisessa koulutuksessa pedagogiikan ammattilaisille tulee esiin kysymys myös muunsukupuolisista. Ihmisiä pitää ohjata ja tsempata siihen, mihin heillä itsellä on haluja, taipumusta ja mielenkiintoa. Sillä ei pitäisi olla mitään tekemistä sukupuolen kanssa.
Jako naisten ja miesten töihin turha ja vanhanaikainen
Anu Luhtanen työskentelee Käyttöauto Oy:n autojen kunnostuksessa, missä fiksataan vaihdossa tulleita autoja myyntikuntoon. KUVA JOHANNES TERVO
– Jako naisten ja miesten töihin on vanhanaikainen ja turha. Jokaisen pitäisi tehdä sitä työtä, mistä itse tykkää, henkilöautokunnostaja Anu Luhtanen sanoo.
Anu Luhtanen työskentelee Seinäjoella Käyttöauto Oy:ssä. Luhtanen on miesvaltaisessa työyhteisössä ainut nainen haalaripuolella. Hän sanoo, ettei työtovereita kiinnosta yhtään, onko töissä nainen vai mies, kun vain tekee omat työnsä ja jeesaa toisia.
Hänen työssään palkat määräytyvät työn vaativuuden mukaan. Se ratkaisee enemmän kuin henkilön sukupuoli. Työ vaatii jonkin verran fyysistä voimaa, se luokitellaan keskiraskaaksi ja raskaaksi työksi.
– Työ koulii tekijäänsä, en myöskään ole pieni ja kevytrakenteinen, Luhtanen sanoo.
Alalle hän päättyi sattumalta. Luhtasella ei mielestään ollut mitään roolimallia – hänen tätinsä pyöritti kuitenkin aikanaan omaa kunnostamoa. Hän pohtii, että ainakaan hänellä ei ollut ennakkoluuloja autoalan töitä kohtaan.
”Työ koulii tekijäänsä”, sanoo henkilöautokunnostaja Anu Luhtanen. KUVA JOHANNES TERVO
Luhtanen on kunnostanut autoja jo 20 vuoden ajan. Juuri työn alla on kymmenen vuotta vanha Audi A3.
– Puunattavaa riittää, hän tuumii.
– Ihmiset, tehkää sitä, mikä tuntuu omalta. Kyllä asenteet hiljalleen muuttuvat.
Anu Luhtanen toimii Teollisuusliitossa ammattiosastonsa puheenjohtajana, liittohallituksen varajäsenenä sekä kemian sektorin johtokunnassa.
”EROA ENEMMÄN IHMISTEN VÄLILLÄ”
Seinäjoen Käyttöauton henkilöautokunnostaja, fiksari Juha Luhtanen on töissä sisarensa Anu Luhtasen kanssa samassa työpaikassa. Hän pohtii, että jako miesten ja naisten töihin johtuu osittain omastakin tahdosta. Jokainen kun hakeutuu omiin töihinsä. Luhtasen oma ammatinvalinta syntyi aikanaan, kun hän tuli kesätöihin ja jäi 21 vuodeksi.
– Se on vähän sellainen ongelmallinen ikä se nuoruus. Silloin ei tiedä, mitä oikeasti haluaa. Kun menin töihin, eivät kiinnostaneet autot, enemmän moottoripyörät ja mopedit. Mutta kun värkkäili kaikkea, autoharrastus tempaisi muutamaksi vuodeksi mukaan.
”Ero ei ole niinkään miesten tai naisten välillä, vaan ihmisten välillä”, sanoo Anu Luhtasen pikkuveli Juha Luhtanen, joka työskentelee samassa työpaikassa Seinäjoen Käyttöautolla. KUVA JOHANNES TERVO
Enemmän häntä ovat aina kiinnostaneet musiikkiin ja kulttuuriin liittyvät asiat. Soittimia on edelleen kämppä täynnä, niin kitara, basso kuin rummut. Tietokoneella on syntynyt omia kappaleita. Nyt urheilu, painojen nosto kuntosalilla, on vienyt aikaa siitä harrastuksesta.
– Vieläkin kiinnostaa musiikin soittaminen ja kuvataide, nuorempana olin kova piirtämään.
Autojen kunnostus sopii Juha Luhtasen mielestä yhtä hyvin naisille kuin miehille.
– Joku voisi sanoa jotain fyysisistä voimista, jota työ vaatii. Onhan kiillotuskoneen käyttäminen aika raskasta, mutta on se miehellekin. Enemmän on kyse siitä, huolehditko itse omasta fyysisestä kunnostasi. Ero ei ole niinkään miesten tai naisten välillä, vaan ihmisten välillä.
”NAISET EIVÄT TEE ASIOITA NIIN KAAVAMAISESTI”
Anu Luhtasen työkaveri, Seinäjoen Käyttöauton henkilöautokunnostaja Tero Näykki ajattelee omasta työstään, että se sopisi yhtä lailla naisille kuin miehille. Työn kyllä oppii.
– Välillä on renkaanvaihtoja, niissä voi voimallisesti ehkä jäädä, mutta sen voi korvata sitten asenteella.
– Meillä on ollut työharjoittelijoina monia naisia. Naiset tekevät melkein parempaa jälkeä kuin miehet. Siinä on sellaista naisellista näkökulmaa, hän pohtii.
– He katsovat asioita vähän eri tavalla. Eivät tee asioita aina niin kaavamaisesti.
”Naiset tekevät melkein parempaa jälkeä kuin miehet. Siinä on sellaista naisellista näkökulmaa”, sanoo Anu Luhtasen työkaveri Tero Näykki. KUVA JOHANNES TERVO
Näykki itse meni aikoinaan ensin lukioon, aloitti kaksoistutkinnon ja opiskeli sitä kautta autopeltisepäksi. Ehkä mallina ammatinvalinnassa oli osittain oma isä, joka on raskaan kaluston asentaja, mikä on myös rankkaa hommaa. Peltisepän työ oli vaihtoehtona mukava. Äiti taas oli alun perin ompelija ja kouluttautunut sitten sairaanhoitajaksi. Vanhempien työnjako on siis hyvin perinteinen suomalaisen kodin malli.
– Lukiossa aloin miettiä, mitä oikeasti teen. Mietin aikanaan ääniteknikoksi opiskelua Oulussa, mutta se oli varmaan niin kaukana, etten nuorena kloppina uskaltanut.
Kaivosnaiset kaivosmiehinä
”En itse ole sankarihahmo, mutta tytöille tarvitaan esikuvia”, sanoo Satu-Maria Saario, Agnico Eagle Finlandin Kittilän kaivoksen koneoperaattori. KUVA BIRGITTA BRUSILA
Kuusamolainen koneoperaattori Satu-Maria Saario tekee yhtä fyysisimmistä tunnelitöistä Agnico Eagle Finlandin Kittilän kaivoksessa. Keskusteluun, miten naisia saataisiin teknisille aloille, hän tarjoaa syyllisten sijaan ratkaisua: tarvitaan roolimalleja.
– En itse ole sankarihahmo, mutta tytöille tarvitaan esikuvia. Naisia on teknisillä aloilla paljon, he ovat hyvin menestyneitä. Meidän alalla olevien naisten pitää mainostaa itseämme. Tämä on Shangri-La, kadonnut maailma. Me pärjätään täällä, me tienataan ihan hyvin. Tämä on tärkeä viesti, kuusamolainen Saario sanoo.
Hän sai ensi kosketuksen kaivosalaan Talvivaarasta, jossa hän oli kesän 2011 laboranttina.
– Päivittäin oli räjäytyksiä, kaivosalueella liikkui isoja koneita. Ajattelin, että tämä kaivostyö voisi olla mielenkiintoinen juttu.
Hän hakeutui Taivalkoskelle koulutukseen ja opiskeli kaivostutkinnon aikuiskoulutuksena.
– Niistä valmistuneista 11:stä olen ainoa, joka nyt työskentelee kaivosmiehenä. Entisessä työpaikassa sanottiin, ettet kyllä tule valmistumaan ja ainakaan et tule pääsemään alan töihin.
Saario meni Agnicon kaivokselle alun perin ajamaan kiviautoa.
– Olen tällä hetkellä ruiskubetonointioperaattori eli rappari. Kun tunnelia rakennetaan, katto ja seinät rapataan betonilla, mikä tukee tunnelin rakennetta. Se on yksi fyysisimmistä töistä tunnelissa. Kun ei ole lapsena päässyt sotkemaan kuravehkeissä tarpeeksi, työn kautta pääsee tekemään kurahommia.
NAISILTA KIELLETTY MUUTTUI SALLITUKSI
Kaivosalan louhintatyö avattiin naisille lakimuutoksella vuonna 1998. Silti naisia on ollut tunneleissa aina niin työnjohtajina ja geologeina kuin muonittajina – ja jopa suomalainen kansantarusto tuntee vuoren rouvan Kaivos-Maijan.
– Kaivosala on edelleen hyvin miehinen ala, ja asiat muuttuvat hitaasti. Sanon aina, että asenne ratkaisee, eivät niinkään fyysiset ominaisuudet tai sukupuoli. Koen olevani tasavertainen työntekijä muiden rinnalla.
Oli minullakin aluksi vaikeuksia. Sen jälkeen, kun olin oppinut työn, en vaihtaisi sitä mihinkään.
Agnicon työvoimasta naisia on 13 prosenttia, mikä on alalla hyvä luku ja sitä halutaan kasvattaa.
– Oli minullakin aluksi vaikeuksia. Rappaus on hyvin monitahoinen työ, ja olen vähän tällainen perfektionisti. Sen jälkeen, kun olin oppinut työn, en vaihtaisi sitä mihinkään. Tunnen tietynlaista ylpeyttä siitä, että pystyn fyysiseen työhön, yhteen fyysisimmistä.
– Vuonna 2015 sain myös panostajan pätevyyskirjan. Siinä tulee jonkinnäköinen lapsi esiin, räjäytykset ovat hienoja. Eivät ne ole mitään elokuvaräjäytyksiä, vaan hyvin hallittuja ja niissä on hyvin suuri vastuu.
KONETTA VOI KUUNNELLA
Naiset ovat haluttuja kaivostöihin, mistä on tullut jopa ilmiö alalla.
– Me käsittelemme koneita hellemmin, ei ajeta kaasu pohjassa niitä rikki. Huolletaan ja korjataan ehkä vähän herkemmin.
– Itse en kuuntele työkoneessa enää musiikkia. Tunnen koneen niin hyvin, että kuulen sen äänistä, jos jokin menee vikaan, kuten letku poikki. Se on ehkä naisellinen ominaisuus, että kuuntelee herkemmällä korvalla muita ja omaa konettaan, miten se käyttäytyy.
Itse rappaustyö ei ole vain istumista koneen hytissä. Koneessa on letkut, jotka pitää kiinnittää sähköihin ja poravesilinjaan. Välillä ranteen paksuista sähkökaapelia täytyy siirtää sivuun jopa sata metriä, että betoniauto voi ajaa paikalle. Juuri kaapeleiden käsittely tekee työstä fyysistä.
– Rappauksessa on myös tietty paine mennä eteenpäin ja toimia koko ajan: betonia ei voi jättää koneeseen kuivumaan. Meidän pitää pestä kone joka vuoron päätteeksi ja käyttää painepesuria, joka ei ole mikään lelu.
”Me naiset käsittelemme koneita hellemmin, ei ajeta kaasu pohjassa niitä rikki”, kuvailee Satu-Maria Saario. KUVA BIRGITTA BRUSILA
Miestyökavereista suurin osa suhtautuu naistyöntekijöihin positiivisesti tai neutraalisti. Vanhemmasta polvesta puskee ajoittain esiin vanhoja asenteita, etteivät naiset kuulu kaivokseen.
– Kun jutellaan, he tajuavatkin, että ei kannata alkaa vähättelemään. Meidänkin vuorossa on nuoria naisia töissä. He ovat kaikkein sitkeimpiä meidän työntekijöistä.
Naisten työtä tunnelissa rajoittaa vain työlainsäädäntö. Kun nainen tulee raskaaksi, hänen täytyy siirtyä pois tunnelitöistä.
TYTTÖJEN PALKAT OVAT HISTORIAA
Saario toimii osastonsa luottamusmiehenä. Hän kokee, että on siinä päässyt juttelemaan ihmisten kanssa ihan eri tasolla kuin tavallisena työntekijänä. Murikan kurssilla Saario löysi kirjan kaivosalan historiasta.
– 1940-luvulla alaikäiset tytötkin pääsivät tunneliin, mutta oli erikseen miesten, naisten, poikien ja tyttöjen palkat. Naisten ja tyttöjen palkat olivat kaikista pienimmät.
Vuonna 1965 kiellettiin, että naiset eivät saa tehdä louhintatöitä. Yli 30 vuotta meni, kunnes työt avautuivat uudelleen. Vuosien harppaus toi myös tiettyä tasa-arvoa.
– Kaivosalalla on erikoinen nais–mies-asetelma. Kun puhutaan meistä koneoperaattoreista, niin miehen euro on myös naisen euro.
KAIVOSMIEHISTÄ KAIVOSTYÖNTEKIJÖITÄ
28-vuotias Annamari Kinnunen opiskelee parhaillaan Taivalkoskella kaivosmieheksi. Ensi syksynä nimike muuttuu, oppilaitos alkaa kouluttaa kaivostyöntekijöitä. Kinnunen ei epäile tippaakaan, ettei pärjäisi alalla.
– Siihen ei missään nimessä ole mitään estettä. Kaivokset ottavat naisia mielellään. Naisista tulee hyviä kuskeja, naiset ovat rauhallisempia, koneet pysyvät ehjinä.
Ajatusta tukee, että esimerkiksi Boliden haki Sodankylän Kevitsan kaivokselle suoralla haulla nimenomaan naisia kaivoskoneenkuljettajan rekrytointikoulutukseen.
Haluaisin tehdä mahdollisimman paljon erilaista työtä, mitä kaivokselta löytyy.
Huhtikuussa Kinnusella alkoi puolen vuoden työharjoittelujakso Tapojärvi Oy:llä Sotkamo Silverillä.
– Haluaisin tehdä mahdollisimman paljon erilaista työtä, mitä kaivokselta löytyy.
Traktoreista ja pienkuormaajista hän ajaa mitä vain. Myös koneiden kunnostuksesta ja korjaamisesta hänellä on aikaisempaa kokemusta.
– On aina ollut kytevä haave tämä kaivospuoli ja minulla on tosi paljon kavereita töissä kaivosalalla. He ovat sanoneet, että tule sinäkin. Kun alanvaihto tuli ajankohtaiseksi, niin ajattelin, että hitto, minäkin lähden. Ei ole tullut vielä mitään vastaan, mikä olisi vaikeaa.
– Totta kai myös palkat houkuttavat ja hyvät työajat ovat ehdoton porkkana. Turvallisuus on nykyään sellaista, ei enää mietitytä, että ei uskaltaisi lähteä.
JA MITEN MENI NIIN KUIN OMASTA MIELESTÄ?
Suomessa kaikista korvatuista työtapaturmista 57 prosenttia sattui miehille ja 43 prosenttia naisille vuonna 2018. Jos katsotaan pelkästään työpaikoilla sattuneita tapaturmia, niistä sattui 62 prosenttia miehille. Työtapaturmia on arvioitu myös suhteessa tehtyihin työtunteihin.
– Miesten tapaturmataajuus on keskimäärin suurempi, mutta ammattiryhmäkohtaisia erojakin löytyy, työturvallisuuspäällikkö Marja Kaari Tapaturmavakuutuskeskuksesta sanoo.
Marja Kaari
Esimerkiksi rakennus-, korjaus- ja valmistustyöntekijöiden osalta miehillä on selvästi korkeampi tapaturmataajuus kuin naisilla. Jonkin verran korkeampi taajuus on myös prosessi- ja kuljetustyöntekijöillä. Osa eroista voi selittyä myös naisten ja miesten tapaturmariskeiltään erityyppisillä työtehtävillä saman ammattiryhmän sisällä.
Analyysi työpaikkakuolemista vuosilta 2009–2018 kertoo, että kuolemaan johtaneissa yhteensä 279 tapaturmassa miehiä kuoli 256 ja naisia kuoli 23.
”Isä, miksei työnantaja suostu maksamaan riittävästi palkkaa?” Niin kysyi UPM Plywoodin Jyväskylän vaneritehtaan pääluottamusmiehen Jarno Kemiläisen 14-vuotias tytär. Niin, miksei? UPM tahkoaa jatkuvasti miljardivoittoja, mutta ropoaakaan ei riitä työntekijöille. Mutta nyt on työntekijöiden mitta tullut täyteen. Taistelu elämiseen riittävästä palkasta käydään loppuun asti, vakuuttavat lakkovahdit.
KUVA YLLÄ: UPM Plywood Jyväskylän vaneritehtaan pääluottamusmies Jarno Kemiläinen lakkovahdissa 29.1.2020.
Säynätsalossa sijaitsevan UPM Plywood Oy:n Jyväskylän vaneritehtaan portille on kerääntynyt keskellä ensimmäistä lakkoviikkoa päättäväinen joukko. Pääluottamusmies Jarno Kemiläisen kanssa lakkovahteina ovat viiluosaston luottamusmies Milja Torstensson, työsuojeluvaltuutettu Matti Väänänen, konekorjaamon luottamusmies Juha Laaksonen ja ammattiosaston hallituksen jäsen Jari Savolainen. Paikalla ovat myös vanerityöntekijä Riitta Paananen ja moniosaaja Tuula Mattola, jotka ovat ammattiosaston aktiivijäseniä, vaikka juuri nyt ei tehtaalla luottamustehtävää olekaan.
Teollisuusliiton mekaanisen metsäteollisuuden lakon lakkovahteina UPM Plywood Jyväskylän vaneritehtaan portilla eturivissä vasemmalta Tuula Mattola, Matti Väänänen, Jarno Kemiläinen ja Riitta Paananen; takarivissä vasemmalta Jari Savolainen, Juha Laaksonen ja Milja Torstensson.
Lakkovahdeilla ei ole tosin mitään vahdittavaa. Järjestäytymisaste on lähes 100, eikä 140 tuotannon työntekijän joukosta rikkureita löydy.
– Minä olen ylpeä meidän työväestä, jota itsekin saan edustaa. Meillä on kuitenkin ollut vaikea syksy, on ollut lomautuksia, sitten tuli lakko ja sen perään työsulku. Nostan hattua, monen talous on jo kireällä, mutta kaikki ovat hyvin sitoutuneita taistelemaan asiamme puolesta, Kemiläinen kuvailee.
”EIKÖ TYÖLLÄ TARVITSE TULLA TOIMEEN?”
Lakkovahtien puheenaiheena on viime päivinä otsikoissa pyörineet omistajayhtiön rikkaimpaan kärkeen kuuluvan johtajan halventavat puheet siitä, ettei työllä tarvitsekaan tulla toimeen. Nämä heitot ovat tavattomasti loukanneet ja kuohuttaneet kaikkia.
Kuohunnan taustalla on myös tieto siitä, että UPM on tehnyt 26 kvartaalia eli yli kuusi vuotta voittoa putkeen kuuluen niihin pörssiyhtiöihin, joista maan suurin päivälehti totesi muutama päivä sitten: ”Suomalaiset pörssiyhtiöt ovat vahvassa taloudellisessa kunnossa, eli ne ovat vähän velkaantuneita. Lisäksi monet yhtiöt ovat hyvissä ajoin reagoineet toimintaympäristön muuttumiseen tehostamalla toimintaansa. Kun kaikki nämä tekijät otetaan huomioon, yhtiöt voivat jakaa huomattavan osan tuloksestaan osakkeenomistajilleen”. UPM:n oma katsaus viime vuoden kolmelta ensimmäiseltä kvartaalilta kertoo, että yhtiö teki yli miljardin euron liikevoiton.
Lakkovahdit tervehtivät tehtaalta poistuvaa lakkoon kuulumatonta henkilöä.
Vaneritehtaan työntekijät painottavat, että he haluavat yksinkertaisesti tulla palkallaan toimeen.
– Me emme ole vaatimassa mitään kohtuuttomia. Kun vuodessa tienaa 30 000–34 000 euroa, ei siitä ole varaa leikata, kun kaikki hinnat nousevat koko ajan. Me haluamme vain, että pärjäämme palkallamme, Kemiläinen tiivistää.
– Jos pörssiyhtiöitä mainostettaisiin samalla tavalla kuin työntekijöille, ”ei ole rahaa”, jokainen tietää mitä osakkeille silloin kävisi, ironisoi Laaksonen.
KYSE PALJOSTA MUUSTA KUIN KIKYSTÄ
– Koko ajan puhutaan vain ”kiky, kiky, kiky”, mutta siellä on niin paljon muutakin, Torstensson kuvaa tuohtuneena julkisuuden antamaa vääristynyttä kuvaa 24 talkootunnin merkityksestä.
Työnantajapuoli eli Metsäteollisuus ry on ehdottanut valtaisan määrän erilaisia heikennyksiä työehtosopimukseen. Ne merkitsisivät 20 prosentin palkan alennusta mekaanisen metsäteollisuuden työntekijöille. Ja on siellä jopa kansainvälisten ihmisoikeussopimusten vastaisia ehdotuksiakin kuten lakko-oikeuden vieminen.
”Koko ajan puhutaan vain ”kiky, kiky, kiky”, mutta siellä on niin paljon muutakin”, kuvailee neuvotteluja Milja Torstensson (vasemmalla).
Pääluottamusmies muistuttaa puolestaan siitä, että sosiaalivakuutusmaksujen siirto työnantajilta työntekijöille on pysyvä tulonsiirto palkansaajilta osakkeenomistajille.
– Siirrosta kertyneet voitot jäävät sinne omistajille. Ja tulevat jäämään edelleen. Siitä työnantajapuoli ei tietenkään muistuta. Mutta kun ahneus on loputonta eikä työväen alistamisessa mikään riitä…
MISSÄ ON ISÄNMAALLISUUS?
– Harmittaa nähdä, että miljardivoitoista ei olla valmiita investoimaan Suomeen ja luomaan sitä kautta tänne uusia työpaikkoja, työsuojeluvaltuutettu Väänänen toteaa.
– Missä on UPM:n yhteiskuntavastuu? Eipä kikyn 24 tuntia estänyt yhden paperilinjan sulkemista Raumalta, Kemiläinen huomauttaa.
”Miksi tahallaan ajetaan asioita solmuun? Miksi työnantajat haluavat riitelyä ja sanelua”, kysyy pääluottamusmies Jarno Kemiläinen.
Pääluottamusmies sanoo olevansa suorastaan kyllästynyt siihen uhkailuun ja kiristykseen, jota suomalaiset suuryhtiöt harjoittavat puhuessaan tehtaiden siirtämisestä muualle.
– Ei se ole aikuisen sopimusneuvottelijan tapa toimia, Kemiläinen kuvaa. Hän lisää, että suuryhtiön strategiset ratkaisut tehtaiden sulkemisesta tai laajentamisesta tehdään ihan jollain muilla perusteilla kuin sillä, mitä tes-neuvotteluissa tapahtuu tai mitä mieltä luottamusmies on.
Jari Savolainen kehui kenkiään parhaimmiksi lämmittäjiksi pakkasessa lakkovahtina seisoskellessa. Huopikkaat ovat kestäneet hyvin kylmää.
MIKSI HALUTAAN RISTIRIITOJA?
– Miksi tahallaan ajetaan asioita solmuun? Miksi luottamusmiehen asemaa heikennetään koko ajan, vaikka järjestäytynyt työvoima on myös työnantajan etu? Miksei meitä nähdä voimavarana? Mekaanisessa metsäteollisuudessa on paljon osaavia ihmisiä, joilla olisi valmiuksia kehittää toimintaa. Miksi työnantajat haluavat riitelyä ja sanelua?
Kemiläinen on tavattoman turhautunut siitä, että työntekijöiden potentiaalia ei hyödynnetä. Hän ennustaakin, että lopulta todellista kilpailukykyä on se, että työntekijöitä kohdellaan hyvin. Työvoimapulan vuosina houkuttelevin ala on se, jolla on kilpailukykyiset palkat ja jolla työntekijät voivat hyvin.
– Hyvä johtaminen ja se, että ihmisiä kohdellaan ihmisinä eikä koneen osina, niin tiivistää Torstensson aidon reseptin tehtaiden tuloksellisuuteen.
Lakkovahdissa vasemmalta Tuula Mattola, Matti Väänänen, Jarno Kemiläinen, Juha Laaksonen, Milja Torstensson ja Riitta Paananen.
– Yhtiön tärkein voimavara on hyvinvoivat työntekijät, komppaa Väänänen.
Lakkovahtien rintaman puheisiin kiertyy vielä uudestaan se palkka.
– Ihmisten on tultava palkallaan toimeen. Eihän tämä niin voi mennä, että ensin käydään töissä ja sitten joudutaan hakemaan vielä joitain tukia, Laaksonen toteaa.
Lakkovahtien päättäväisellä ja hyväntuulisesti toistensa kanssa vitsailevalla porukalla on terveisiä niin työnantajapuolelle kuin liiton neuvottelijoille.
– Ei meillä rikkureita ole. Me ollaan lakkovahdissa siksi, että näytään ja osoitetaan työnantajalle. että rivit pitävät ja voimaa on, Väänänen sanoo.
”Ei meillä rikkureita ole. Me ollaan lakkovahdissa siksi, että näytään ja osoitetaan työantajalle. että rivit pitävät ja voimaa on,” työsuojeluvaltuutettu Matti Väänänen (etualalla) sanoo.
Kemiläinen sanoo luottavansa muitten sektoreiden tukeen mekaanisen metsäteollisuuden sopimusneuvotteluissa, jos tarvetta ilmaantuu.
– Pysykää tiukkoina! Kemiläinen lähettää kehotuksen Teollisuusliiton neuvottelijoille.
TEKSTI SUVI SAJANIEMI KUVAT HANNA-KAISA HÄMÄLÄINEN
SAK:laisten ammattiliittojen jäsenet pitävät erittäin tärkeänä sitä, että liitot hoitavat työnantajien kanssa neuvottelut työoloista ja palkoista.
Niiden jälkeen tärkeitä liitoille sälytettyjä tehtäviä SAK:n tuoreen jäsentutkimuksen mukaan ovat työsuojelun tehostaminen, epätyypillisissä työsuhteissa työskentelevien ihmisten aseman parantaminen, työntekijöiden jaksamisesta huolehtiminen ja työajoista neuvotteleminen. Edellisten rinnalla jäsenet näkevät, että ammattiliitoilla on myös yhteiskunnallisia tehtäviä. Niistä tärkeimmät ovat työllisyydestä huolehtiminen ja tasa-arvon edistäminen.
Jäsenten näkökantojen painotukset vaihtelevat jonkin verran sukupuolen ja toimialan mukaan, mutta iso kuva on selvä. Ammattiliittoihin liitytään siksi, että ne huolehtivat työelämän rakenteiden ja järjestelmätason kysymysten kehittämisestä työntekijöiden etujen mukaisesti. Sen lisäksi ammattiliitoista koetaan saatavan henkilökohtaista tukea, jos työnantajan kanssa tulisi ongelmia vastaan. Ammattiliittojen yhteydessä toimivien työttömyyskassojen kautta hankittava ansiosidonnainen työttömyysturva on sekin edelleen tärkeä jäseneksi liittymisen peruste.
Jäsentutkimuksen tuloksista voidaan päätellä, että julkisuudessa jatkuvasti esiin nouseva paikallisen sopimisen lisäämisen teema ei vastaa liittoihin järjestäytyneiden työntekijöiden näkemyksiin ja toivomuksiin työelämän kehittämisestä. Ensisijaisena pidetty sopimusjärjestelmä on nykyisen kaltainen. Työelämän isoista asioista huolehditaan ja isoja kysymyksiä ratkotaan liitto- ja keskusjärjestötasolla niin, että työpaikoilla voidaan sopia asioista ja kehittää toimintaa työehtosopimuksissa määriteltyjen raamien pohjalta. Yhteiskunnallisissa kysymyksissä liitoilta odotetaan aktiivisuutta lakien valmistelussa niin, että työntekijöiden ja heidän perheidensä tarpeet tulevat huomioon otetuiksi.
Yhteisvoimalla ja kollektiivisella sopimisella on siis olemassa vahva kannatus, mutta valmis paketti ammattiliittojen tarjoama palvelu ja tuki jäsenille ei tietenkään ole. Päinvastoin yksilöllistyminen ja ihmisten halu toimia omilla ehdoilla haastavat liittojen harjoittaman perinteisen joukko-opin.
Näin ollen liitoilla riittää parannettavaa esimerkiksi jäsenten osallistamisessa toimintaan. Järjestödemokratia vaalitoimituksineen on edelleen tarpeellinen ja toimiva kivijalka, mutta se ei yksin riitä. Sen rinnalle tarvitaan toimintamalleja ja kanavia, jotka antavat kuulluksi tulemisen, osallistumisen ja vaikuttamisen mahdollisuuden myös niille ihmisille, jotka eivät ole kiinnostuneita järjestöille tyypillisestä vahvasta sitoutumisesta.
Teollisuusliiton suurimmalla sopimusalalla teknologiateollisuudessa saavutettiin työehtosopimus 4. tammikuuta. Sopimuksen syntymiseen tarvittiin koko viime syksyn jatkuneet neuvottelut, kolmen viikon ylityökielto ja kolmen päivän lakko. Liiton muilla sopimusaloilla neuvottelut vielä jatkuvat. Pääluottamusmiehet eri sopimusaloilta kertovat tunnelmista tammikuun toisella viikolla.
KUVA YLLÄ: Teollisuusliiton hallitus hyväksyi neuvottelutuloksen teknologiateollisuuden työehtosopimukseksi kokouksessaan 4. tammikuuta. Teknologiasektorin johtaja Jyrki Virtanen (vasemmalla) esitteli neuvottelutulosta, puheenjohtaja Riku Aalto ja 1. varapuheenjohtaja Turja Lehtonen sekä hallituksen jäsenet Marilla Hokkanen (selin) ja Mari Tuomaala kuuntelivat. KUVA KITI HAILA
Teknologiateollisuuden uuden työehtosopimuksen mukainen sopimuskausi alkoi 4.1.2020 ja päättyy 30.11.2021. Sopimuksen piirissä on noin 100 000 työntekijää. Kilpailukykysopimuksen mukaiset 24 palkatonta talkootuntia poistuivat teknologiateollisuudesta uuden työehtosopimuksen myötä.
Sopimus sisältää kaksi palkankorotusta. Vuonna 2020 palkkoja korotetaan 1,3 prosenttia ja vuoden 2021 palkankorotus on 1,4 prosenttia. Lisäksi työnantaja korottaa palkkoja vuoden 2020 palkankorotusten jälkeen 0,6 prosentilla yritys- ja työpaikkakohtaisesti. Palkankorotukset ovat siten yhteensä 3,3 prosenttia.
Teollisuusliiton hallituksen kokouksessa 4. tammikuuta etualalla vasemmalta Pentti Iso-Aho, Hannu Koistinen ja Anne Gärding tutustumasssa teknologiateollisuuden saavutettuun tes-neuvottelutulokseen. Taustalla seisomassa Toni Laiho. KUVA KITI HAILA
”Väki on tyytyväinen siihen, että sopimus syntyi. Kohtuuhyvät ehdot saatiin, vaikka prosenttikorotuksiin olen pettynyt. Hienoa on tuo omailmoitusoikeus sairaan lapsen hoidosta ja vuokratyöntekijöiden huomioiminen luottamusmiehen ajankäytössä. On myös kaikkien etu, että nyt työpaikkaohjaaja saa koulutusta ja aikaa tehtäväänsä. Työaikakokeilu ei ole uusi asia. Minä en aio mistään tuollaisesta pääluottamusmiehenä sopia, sillä meillä joustot toimivat jo nyt kumpaankin suuntaan.
Nyt voi sanoa, että ehkä pitäisi kiittää työnantajapuolta. Sen hävyttömiä vaatimuksia äimisteltiin yhdessä, lakko hitsasi porukan yhteen ja saimme uusia jäseniä. Täytyy vain toivoa, että myös kemian ja metsäpuolen neuvotteluissa työnantaja ottaisi järkikullan käyttöön. Metsäteollisuus ry:n toiminta työsulkuineen on ollut luokatonta.”
KUVA PEKKA ELOMAA
JYRKI NIEMINEN, ABB Marin and Ports, Helsinki, teknologiateollisuus
PALKANKOROTUKSILTA ODOTIN ENEMMÄN
”Kiky-tunneista eroon pääseminen on selvä parannus. Myös sairaan lapsen hoitamisen ottaminen mukaan omailmoitusjärjestelmään on hyvä asia. Tosin on taloja kuten ABB, joissa omailmoitusjärjestelmää ei ole saatu työntekijöille aikaiseksi. Se pitäisi kirjata työehtosopimukseen velvoittavaksi niin, että se on kaikille voimassa.
Työaikakokeilun mahdollisuus on herättänyt kysymyksiä ja ärtymystä. Minulta kysyttiin ensimmäiseksi, että joko olet myynyt 170 tuntia? En ole. Työaikakokeilut ovat pääluottamusmiehen sinetin takana.
Palkankorotuksilta odotin enemmän, mutta kai se tilanne neuvottelupöydässä oli sitten niin tiukka. Palkoista sopiminen ei ole meillä paikallisesti toiminut. Täytyy vaan lähteä pokkana esittämään isompia korotuksia, vaikka neuvotteluaikataulu on asetettu tiukaksi.
Mielenkiinnolla seuraan, miten tässä nyt käy, kun teknossa on sopimus valmiina, mutta muilla ei ole. Miten esimerkiksi kemia pääsee asioissa eteenpäin?”
KUVA PEKKA ELOMAA
SAMI RYYNÄNEN, Neste, Porvoo, öljy-, maakaasu- ja petrokemianteollisuus
KIKY LÄHTEE TAVALLA TAI TOISELLA
”Vaikea sanoa tässä vaiheessa, mitä teknologia-alan sopimus vaikuttaa muuhun työmarkkinakenttään. Kovasti työnantajaliitot julkisuudessa kertoivat, että se oli vain tekno, josta lähti kikyn 24 tuntia. Siinä se oli eri tavoin sovittu. Mutta sama tilanne on meillä. Tavalla tai toisella se tulee lähtemään! Se on selkeä viesti jäsenistöltä, että kiky lähtee. Se oli väliaikainen ratkaisu silloin, ja nyt on aika poistaa se.
On vaikea vielä arvioida, auttoiko se, että tekno sai päänavauksen. Se nähdään neuvotteluissa. Tähän asti kemian pöytä on ollut hyvin tukkoisa. Siellä edistymistä ei ole tapahtunut. Rahasta ei ole puhuttu. On ollut niin painavat tekstiesitykset työnantajalla, että ei ole päästy kovin pitkälle neuvotteluissa. Teknologia sai ratkaisun, mutta pelkään, että muiden sopimusalojen neuvotteluista tulee vaikeita.”
KUVA JYRKI LUUKKONEN
PETRI SORVALI, Nokian Renkaat, Nokia, kumiteollisuus
RAFLAAVIA ESITYKSIÄ PÖYDÄSSÄ
”Teknologian sopimuksella avattiin pää ja luotiin polku sille, että neuvottelut muilla sektoreilla voivat ylipäätään jatkua. Kumiteollisuuden sopimusalan työnantajalla on edelleen aika raflaavia esityksiä pöydässä. Puhutaan, että kiky säilyy, jäsenmaksuperintä lopetetaan, sairausajan palkkaa alennetaan ja palvelusvuosilisiä tarkistetaan, mikä merkitsisi niiden alentamista. Aika huolissani olen.
Jäsenten mukaan ehdoton edellytys sopimukselle on, että 24 tunnin talkootyö poistuu. Myös sairausaikaan liittyvä heikennys on lähtökohta, josta ei voi mitään sopimusta syntyä koskaan. Nämä kaksi asiaa ovat ihan ehdottomia. En näe, että teknon tekemä palkkaratkaisu on välttämättä raami esimerkiksi kemian pöydässä. Mikäli ratkaisu venyy ja joudutaan turvautumaan järjestöllisiin toimiin, niin se maksaa myös työntekijälle jotakin.”
”Hyvä, että teknologiateollisuuteen saatiin sopimus, mutta aika paljon se jätti paikallisen sopimisen varaan. Olin alun perinkin sitä mieltä, että senttimääräisistä palkankorotuksista pitäisi lähteä keskustelemaan, ei prosenteista. Ja sitten kun on vielä nämä paikalliset erät – niitä on aika hankala jakaa oikeudenmukaisesti. Mutta pidän 3,3 prosentin korotuksia ihan hyvänä kompromissina.
Meillä mekaanisessa metsäteollisuudessa lähdetään neuvotteluissa siitä, että meiltäkin kiky-tunnit lähtevät. Metsäteollisuus ry:n kuuden päivän työsulku ei meitä säikäyttänyt, eikä se aja meitä pakolla sopimukseen. Tämä työnantajapuolen toiminta ei edistä sopimista, eikä se ole viisasta. Kyllä talkootunnit on nyt tehty. Väki ei anna periksi, nyt on syytä taistella loppuun asti.”
KUVA MARKKU TISSARINEN
KIMMO NATUNEN, UPM Plywood, Savonlinna, mekaaninen metsäteollisuus
TYÖSULKU HERÄTTI KUMMASTUSTA
”Kun teknologiateollisuuden päänavaussopimus on nyt valmis, toivon, että työnantajapuoli lähtee vihdoin tosissaan neuvottelemaan.
Työsulku oli poikkeuksellinen työtaistelutoimi, joka herättää kummastusta. Metsäteollisuus ry on itse korostanut, että sille joka hetki, jonka tehdas käy, on hyvin tärkeä. Puheiden ja tekojen ristiriita vie pohjan pois noilta väitteiltä. Sulku ei voi myöskään mitenkään vauhdittaa sopimista, sillä neuvottelujen jumi on Metsäteollisuus ry:ssä, ei Teollisuusliitossa.
Teknon sopimus näyttää ihan kelvolliselta. Kiky-tunnit saatiin pois ja palkankorotukset turvaavat ostovoiman. Meiltäkin on saatava talkootunnit pois ja palkankorotusten on taattava ostovoima. Itse olen senttikorotusten, en prosenttien kannalla, tasa-arvon takia.”
KUVA HANNA-KAISA HÄMÄLÄINEN
KIMMO SANDELIN, Maintpartner, Jyväskylä, tekninen huolto ja kunnossapito
NYT PÄÄSTÄÄN NEUVOTTELEMAAN
”Olen hyvillä mielin, kun teknologiassa saatiin ratkaisu aikaan. Näin asioissa päästään eteenpäin. Teknisen huollon ja kunnossapidon sopimuksessa on vielä paljon asioita auki. Niistä päästään vasta nyt neuvottelemaan kunnolla.
Teknologian sopimus varmasti vauhdittaa neuvotteluja. Koko Suomi varmasti on odottanut, että siellä sopimus saadaan. On asioita, jotka ovat tärkeitä. Haraako kiky vielä, jää nähtäväksi, kun päästään pöytään. Kiky-tunnit olivat meillä samanlaisella lisäpöytäkirjalla kuin teknonkin puolella ja muutamassa muussa sopimuksessa. Se herättää toiveita, että asia ratkeaisi. Luulisi, että näistä jokaisesta kiky-tunnit olisivat pois, mutta se selviää sitten, kun mennään pöytään.
Avoimin mielin lähdetään katsomaan ja neuvottelemaan uudesta työehtosopimuksesta. Se aukaisi varmaan monta ovea, että teknossa päästiin sopuun.”
TEKSTI PETTERI RAITO, JARI ISOKORPI JA SUVI SAJANIEMI
”Ihmiset ovat heränneet. Periksi ei anneta, sillä nyt on kyse isoista asioista.” Pääluottamusmies Heidi Koivisto toivoo, että Eteläranta 10:n ”isot möröt” alkaisivat sittenkin kuunnella järjen eli ay-liikkeen ääntä.
TEKNOLOGIATEOLLISUUS HEIDI KOIVISTO Pääluottamusmies Kyrel Oy, Kyröskoski Teollisuusliiton hallituksen jäsen
Pääluottamusmies Heidi Koivisto alleviivaa, että nyt on taisteluhenki päällä eikä periksi tulla antamaan. Hän on varma oman 125 hengen työpaikkansa lakkovalmiudesta, jos työtaisteluun joudutaan.
Pääluottamusmiehen mukaan Kyrelin perheyrityksessä yhteistoiminta sujuu työntekijöiden ja työnantajan välillä. Yritystä kehitetään yhdessä. Omaa työnantajaa vastaan lakkoon ei siis mentäisi.
Nyt on pakko laittaa stoppi työnantajien kohtuuttomille vaatimuksille, muiden muassa ilmaiselle talkootyölle, vaikka Kyrelillä kiky-tunteja ei tehtykään. Niitä tunteja Koivisto kuvaa ”absurdeiksi ja järjettömiksi”. Ne ovat vain huomattavasti lisänneet työtä henkilöstöosastoille työtuntien suunnittelussa ja turhauttaneet työntekijöitä.
– Tiedän firmoja, jotka ovat lisänneet 6 minuuttia työpäivään. Se on aivan hölmöläisten peiton jatkamista. Ja mitä kiky onkaan tehnyt työmotivaatiolle?
Kiky lähtee Koiviston mukaan ”ilman muuta” työehtosopimuksista.
– Se oli määräaikainen sopimus. Piste.
TYÖNANTAJAT OVAT TODELLISIA SOSIAALIPUMMEJA
Neuvottelujen muista tavoitteista Koivisto sanoo, että kunnon palkankorotukset pitää tulla, ja mieluimmin euroissa. Kyrelille uutena saapuva työntekijä saattaa tienata 9 euroa tunnilta. Onko siinä varaa tyytyä nollakorotuksiin, joista työnantaja puhuu?
– Minusta on aika härskiä työnantajapuolelta vaatia, että yhteiskunta maksaa osan meidän pienipalkkaisten työntekijöiden palkasta, pääluottamusmies toteaa.
– Totta kai meidän alamme toivoo, että korotukset tulevat euroissa, eivät prosenteissa. Näin saataisiin TVR:n alapään asteikon palkkoja ylöspäin.
Pääluottamusmies ihmettelee moneen kertaan, mistä ikkunasta EK:n eli Eteläranta 10:n ”isot möröt” tai sitten SY:n eli Suomen Yrittäjien edustajat oikein maailmaa katselevat.
– Tervetuloa vaan SY tutustumaan isompiin yrityksiin. Huomaisitte silloin, miten hirveän paljon me teemme töitä firmojen eteen. Kun yritys voi hyvin, työntekijätkin voivat hyvin. Me teemme valtavan paljon töitä firmoissa niiden tuottavuuden parantamiseksi, Koivisto kuvaa työntekijöiden ja luottamusmiesten asennetta työantajayrityksiinsä.
AY-LIIKE KANTOI VASTUUTA, MUTTA MEITÄ HUIJATTIIN
Koivistolle on niin EK:n kuin SY:n ammattiyhdistysvastaisuus täysi mysteeri. Tuo vastaisuus on jopa ”naurettavaa”, kun muistaa ammattiliittojen toimintatavat viime vuosilta.
– Me olemme kantaneet vastuuta koko yhteiskunnasta todella maltillisilla palkankorotuksilla. Mutta kun työttömyystukea leikattiin sen jälkeen, kun oli luvattu että ei leikata, tuli niin huijattu olo! Kun meitä kohdellaan näin, voi olla, että meiltä katoaa into ajatella koko yhteiskunnan parasta, Koivisto miettii.
Mutta jospa Eteläranta 10 sittenkin ymmärtäisi oman parhaansa?
– Vielä on ay-liike voimissaan. Me olemme tällä hetkellä järjen ääni Suomessa. Sitä kannattaisi nyt kuunnella, Koivisto toteaa.
”Meillä on porukka lakon suhteen yksituumainen. Kikyä ei enää haluta tehdä. Ilmaisen työn tekeminen riittää”, sanoo Maintpartner Oy:n Jyväskylän toimipisteen pääluottamusmies Kimmo Sandelin.
TEKNINEN HUOLTO JA KUNNOSSAPITO KIMMO SANDELIN Pääluottamusmies Maintpartner Oy, Jyväskylä Teollisuusliiton valtuuston jäsen
Maintpartnerilla noudatetaan osaan henkilöstöä Teollisuusliiton neuvottelemaa teknisen huollon ja kunnossapidon sopimusta, jonka voimassaolo päättyi lokakuun lopussa. Jos lakko alkaa 9. joulukuuta, kuuluvat toimipisteen hieman alle 30 työntekijää sen piiriin.
– Meillä on valmius lakkoon. Väki tuumii, että työpaikoilla on kikyilty ja tehty ilmaisia töitä tarpeeksi. Kolme vuotta piisaa, tes-neuvotteluissa mukana oleva pääluottamusmies Kimmo Sandelin kertoo.
Hänen mukaansa mahdollisella lakolla halutaan estää työajan palkaton pidennys ja työntekijän aseman heikentäminen, jota koko ajan yritetään.
– Lakolla tavoitellaan sitä, että asioista neuvotellaan sopimusteitse. Tuntuu siltä, että tänä päivänä neuvottelutahto on hakusessa. Molemmilla osapuolilla ei sitä välttämättä ole.
PALKALLA TULTAVA TOIMEEN
Sandelinin mukaan työntekijät haluavat myös saavuttaa parannusta siihen, että palkalla ja yhdellä työllä tulee toimeen ja palkansaaja pystyy maksamaan laskut elääkseen.
– Hinnat nousevat koko ajan. Siinä suhteessa on jääty jälkeen. Vaikka puhutaan, että työn verotusta kevennetään, niin haittaveroina tulee kaikkialle lisää maksuja. Polttoaineita kuluu, kun on pakko käyttää omaa autoa, koska asumme kehäkolmosen ulkopuolella. Ei täällä ole julkista liikennettä. Ihmisten on kuljettava ja asuttava.
– Kiinteistöveroihin ja sähkölaskuihin tulee korotuksia koko ajan. Reaalinen tulotaso heikkenee, koska veromuotoja ja -korotuksia niihin tulee lisää. Kokonaisverot kaikkiaan vaan kasvavat koko ajan. Pienituloisiin nämä korotukset iskevät eniten.
TYÖNANTAJAT JUMITTUNEET HEIKENNYKSIIN
Neuvottelupöydässä työnantajapuoli on lukkiutunut Sandelinin mukaan ylisuuriin työehtojen heikennysesityksiin.
– Kaikki tuijottavat tällä hetkellä Teollisuusliiton ja Teknologiateollisuuden väliseen neuvottelupöytään. Ei muualla olla valmiita asioista keskustelemaan, vaan halutaan odottaa, mitä Teknologiateollisuuden kanssa käytävissä neuvotteluissa tapahtuu. Kukaan ei halua lähteä päänavaajaksi.
– Kun teknologiassa saavutetaan tulos, niin muuallakin neuvottelupöydissä ehkä pääsemme keskustelemaan asioista. Teknologian pöydässä tehdään päätöksiä kikyistä ja vastaavista, Sandelin arvioi.
Identtinen kaksonen on kovin tuttu käsite. Moni tunnistaa myös Hergén Tintti-sarjakuvassa seikkailevat agenttikaksoset. Alun perin koodeilla X 33 ja X 33 bis nimetyt viiksiniekat tulivat tutummiksi nimillä Dupont ja Dupond. Kuten oikeassa elämässä, eronteko heidän välillään tehdään numerokoodien ja nimien avulla.
Kun tilastojen maailmassa puhutaan identtisistä henkilöistä, ei kyse olekaan enää kaksosista vaan yhdestä ja samasta tilastoidusta henkilöstä. Tällöin identtinen henkilö löytyy eri vuosia koskevista tilastoista, joita verrataan keskenään.
Tilastojen vertailulla pyritään selittämään vuosimuutosta ja antamaan kuva kehityksen suunnasta.
Tällaisia itsensä kanssa identtisiä henkilöitä löytyy juuri ilmestyneen Teollisuusliiton Palkkakatsauksen palkkatilastoista. Katsauksessa esitellään Elinkeinoelämän keskusliiton (EK) tilastoja ja Tilastokeskuksen (TK) Teollisuusliitolle tuottamia tilastoja. Näissä palkkatilastoissa identtinen henkilö määritellään eri tavalla.
EK:n määritelmä on suppea: identtinen henkilö löytyy saman toimialan palkkatilastoista tilastojakson alussa ja lopussa. Kun on kysymys niinkin tärkeästä asiasta kuin palkkatilastosta, jää EK:n määritelmä yleistasolle. Osansa tähän tuo se, että tilastossa tarkastellaan keskiansoita eli palkkojen keskiarvoja.
EK:n raporteissa on tämä toki havaittu mutta haluttu pitäytyä kapeassa määrittelyssä. Siltikin, että identtisten henkilöiden urakehitys monesti nopeuttaa keskiansioiden nousua ja että henkilöstön vaihtuvuus voi ”johtaa negatiiviseen tilastoituun ansiokehitykseen, vaikka yksilötasolla palkat nousevat”.
Riittämättömäksi EK:n määritelmä käy etenkin silloin, kun halutaan selvittää tarkemmin palkkakehitykseen vaikuttavia tekijöitä, yksilöiden välistä palkkaeroa ja sukupuolten välisen palkkatasa-arvon toteutumista. Tällöin nousee tarve tarkentaa henkilön identtisyyttä muiden muuttujien avulla.
”Työuran aikana karttuvaa palkkatulon määrää voidaan parhaiten tarkastella niiden henkilöiden kohdalla, jotka ovat pysytelleet samalla ammattialalla ja saman työnantajan palveluksessa.”
Identtisen henkilön määritelmien eroa voi havainnollistaa identtisten agenttien avulla. Dupont ja Dupond työskentelevät samalla toimialalla, kuten EK:n aineistossa. He myös ovat yksilöinä kovin toistensa kaltaisia: molemmilla on musta puku, solmio, knalli ja kävelykeppi. Ainoa silmämääräinen ero löytyy heidän viiksistään.
Jospa juuri tällaiset erot ovatkin tärkeimpiä selittäviä tekijöitä? Palkkatilastoissa näitä keskiansioihin vaikuttavia ”viiksiä” ovat etenkin työaikamuoto ja työnantaja.
TK räätälöi Teollisuusliiton tarpeisiin tarkemman identtisen henkilön näillä perusteilla. Siinä liiton piiriin kuuluvien toimialojen lisäksi on muita olennaisia tekijöitä.
Teollisuusliiton tarkempi rajaus on seuraava: identtinen henkilö on palkansaaja, joka on työskennellyt vertailuvuosina samalla toimialalla, työaikamuodolla (koko- tai osa-aikainen) ja saman työnantajan palveluksessa.
Tämä siksi, että ihmisen työuran aikana karttuvaa ja kehittyvää palkkatulon määrää voidaan parhaiten tarkastella niiden henkilöiden kohdalla, jotka ovat pysytelleet samalla ammattialalla ja saman työnantajan palveluksessa. Lisäksi työaikamuodon on pysyttävä samana vuodesta toiseen, jotta tulotiedot ovat vertailukelpoiset.
