Onnistunut yhteistoiminta työpaikalla vaatii keskustelua, luottamusta ja yhteistä sopimista

Fiskarsin Iittalan lasitehtaalla päästään parempaan tulokseen työntekijöitä kuuntelemalla.

17.8.2021

KUVA YLLÄ: Varatyösuojeluvaltuutettu Eila Ilmén-Punkari ja pääluottamusmies Timo Viitanen.

FISKARS FINLAND OY AB IITTALAN LASI

PERUSTETTU 1881 nimellä Iittalan lasitehdas
KOTIPAIKKA Iittala
TUOTANTO Lasituotteet, esimerkiksi keittiöön ja sisustukseen. Pohjoismaiden suurin käyttölasia tuottava yksikkö.
HENKILÖSTÖ Noin 190, josta tuotannossa noin 170.
LIIKEVAIHTO 1,1 mrd. euroa (Fiskars Oyj Abp, 2020)

Lasinpuhaltajamestari Heikki Ollitervon työpisteellä on 47 astetta lämmintä. Ollitervo kertoo, että töitä tehdään 8 tunnin vuoroissa, nonstop-mallina. Töitä tehdään aina 45 minuuttia, mitä seuraa vartin tauko.

Tämä on yksi paikallisista työaikasopimuksista, joita pääluottamusmies Timo Viitanen on ollut solmimassa. Myös tehtaan kannalta keskeytymätön työ on paras toimintatapa. Muottien lämpö pysyy, ja prosessi jatkuu.

– Ei tähän ole ikinä valmis, koko ajan oppii uutta ja pääsee tekemään myös taide-esineitä, Ollitervo kertoo.

Ollitervo tuli Iittalaan aikanaan metsäkoneenkuljettajaksi. Vuokraemäntä kuitenkin vinkkasi, että lasinpuhaltajia tarvittaisiin. Siitä alkoi ura, jota on kestänyt 27 vuotta. Lasinpuhaltajien mestareiden mestarina hän pitää jo eläkkeelle jäänyttä Heikki Punkaria, mutta mestarin jäljillä ovat Tero Välimaa ja Arto Vilkki. Heistä tekee taitavia juuri se, että he ovat kiinnostuneita siitä, mitä tekevät. Nyt myös Ollitervon poika on aloittanut työt samassa tiimissä. Siitä isä on ylpeä ja iloinen.

Lasinpuhaltajamestari Heikki Ollitervo töissä. — Lasinpuhaltajamestari Heikki Ollitervo pitää erityisesti puhaltamisesta puumuotteihin, jolloin muotti on märkä, syntyy savua ja lasin pinnasta tulee elävä.

ENEMMÄN KUIN TAVALLINEN TEHDAS

Erityisesti suupuhalluksessa rakentuu vahva linkki tekijän ja tuotteen välille. Tehtaalla on taiteilijoita ja puhallusmestareita, jotka tunnetaan nimeltä kautta Suomen.

– Hieno asia, tehtaanjohtaja Heikki Väänänen arvioi.

Väänänen on ollut tehtaan johdossa kolme vuotta, sitä ennen globaaleissa kehitystehtävissä Nokialla ja Fiskarsilla. Niissä asioita on katsottu enemmän operaatiot kuin työehtosopimus edellä.

– Oma katsanto asiaan perustuu siihen taustaan, asioita ei tulkita enää 2020-luvulla tes-kourassa, mutta koko ajan keskustellaan johdon ja henkilöstön edustajien kanssa. On jatkuvaa tiedon vaihtoa, jaetaan näkemyksiä. Reiluja päätöksiä puolin ja toisin, molempien pitää ymmärtää toisiaan.

Selkeimmin yhteydenpito näkyy välittömänä, mutta tavoitteellisena yhteistyönä pääluottamusmiehen kanssa. Kulmakivinä ovat palaverit parin viikon välein.

Pääluottamusmies Viitanen kertoo, että yhdessä käydään läpi työ- ja tilaustilannetta, investointeja ja henkilöstöasioita.

– Kaikki koetetaan käydä läpi, Viitanen sanoo.

– Pääluottamusmies tuo esiin, mitä ääniä hän kuulee kentältä. Itse tuon hyvin avoimesti esiin sen, mitä johdossa keskustellaan. En usko hedelmälliseen lopputulokseen, jos minulla on eri tiedot kuin muilla työntekijöillä. Kaikkihan eivät ole aina samaa mieltä, se ei ole edes kovin eteenpäin vievää. On tärkeää, että on kulttuuri, joka sallii keskustelun, Väänänen toteaa.

Viitaselle keskusteluista on ollut hyötyä. Se, että myös henkilöstö saadaan mukaan keskusteluun, on seuraava askel. Hyviä juttuja, aamupalavereja ja kokoontumisia henkilöstöryhmittäin aloitettiin jo ennen koronaa.

Pääluottamusmies on työntekijöiden kanssa samalla puolella, mutta myös tehtaan puolella.

– Ei kukaan halua, että tehdas loppuu täältä. Näin vanhassa tehtaassa vanhojen toimintatapojen nykyaikaistaminen ja yhteisen edun saavuttaminen sitä kautta on iso askel. Luottamuksen luominen on olennaista, ilman sitä ei tule mitään.

Hioja ja laadunvalvoja Susanna Ilmanen töissä. — ”Olen ylpeä, että saan tehdä tällaisia esineitä ja opetella taidetta. Tykkään fyysisestä työstä”, hioja ja laadunvalvoja Susanna Ilmanen sanoo.

Viitanen on yhdeksättä vuotta tehtaan pääluottamusmiehenä. Hän arvioi, että yhteistoiminta on ollut aikamoista opettelua puolin ja toisin. Kun hän aloitti, kokonaisuuteen kuului myös Nuutajärven lasitehdas. Työntekijöitä oli 230, nyt 160.

– Kyllä siinä on aika paljon kompromisseja tehty. Tuotannon arvo on aika lailla sama kuin silloin kahdella tehtaalla ja tuotantomäärällä. Yhteistoiminta punnitaan, kun tulee vaikeita hetkiä.

Vuoden 2016 isojen irtisanomisten jälkeen on ollut rauhallisempaa. Tehtaalla on ollut asioita, joihin pääluottamusmiehen on pitänyt puuttua, kuten työaikaan ja palkkaukseen. Siinä syntyneitä solmuja on purettu ja rakennettu uutta liitonkin tuella.

– On ollut palavereja, joissa on Teollisuusliiton tuella purettu auki asioita, jotta puolin ja toisin ymmärrettäisiin realiteetit. Siinä päästiin todella hyvään alkuun ja näin, että siitä on ollut iso apu.

Tehtaanjohtajan vaihtuessa rakentaminen jäi ehkä kesken. Toisaalta pöytä putsattiin ja aloitettiin uudelleen. Viitanen katsoo, että eteenpäin on menty isoin harppauksin.

– Kasvutarinaksi tätä voisi sanoa. Nyt rakennetaan ennakoivaa yhteistyötä. Ensin keskustellaan ja sitten tehdään päätöksiä ja saadaan niitä julki.

Hän pitää tärkeänä, että tehtaan ja varsinkin yrityksen johto kuuntelisi työntekijöitä, eikä vain toisin päin. Yleensä asiat ovat pieniä. Ison näkemysero on siinä, miksi töitä tehdään. Työntekijät käyvät töissä palkan takia. Siksi moni myös lähtee.

– Palkalla pitäisi tulla toimeen ja pystyä kilpailemaan, Viitanen toteaa.

Väänänen kommentoi, että työntekijöitä on myös kuunneltu ja monia muutoksia tehty. Hänen mukaansa kemianteollisuuden sisäisessä vertailussa palkat ovat koulutustasoon suhteutettuna kilpailukykyisiä.

– Vaihtuvuutta on aina, onhan meillä lähes 200 ihmistä töissä. Olemme analysoineet lähtijöitä parin vuoden aikana ja kun loogiset tapaukset, eläköitymiset ja äitiyslomat poistetaan, vaihtuvuus ei ole kovin suurta. Mutta toki alanvaihtajia aina löytyy, onhan työ fyysisesti hyvin vaativaa.

KOKO AJAN KATSE JA SUUNTA ETEENPÄIN

Koko ajan tehdään uutta ja investoidaan. Uudet sosiaalitilat, 300 neliön laajennus, tuo työviihtyvyyttä. Jäähdytysjärjestelmää rakennetaan parhaillaan. Pienenä yksityiskohtana on tehdassalin käytävän varressa ilmoitustaulu. Joku on jättänyt idean siitä, että kahvinkeittoon tarvittavan energian voisi ottaa aurinkopaneeleilla. Hyviä aloitteita otetaan myös käyttöön ja niistä palkitaan.

– Ei tarvitse olla miljoonan euron idea. Jotkut voivat olla arjen työhön tai joskus tuotantoon liittyviä asioita, Viitanen sanoo.

Hioja, laadunvalvoja Susanna Ilmanen on vuoden alusta alkaen tehnyt töitä hiojana. Hiomo on ollut miesten valtakuntaa, nyt hän on siellä ainoa nainen.

– Minua on ainakin kehuttu, hän nauraa.

– Tosi kiva on ollut oppia uutta.

Hän asettaa Mari-linnun puisiin jigeihin, joilla se pysyy paikallaan. Valo osoittaa katkaisukohdan, ylimääräinen lasi sahataan pois. Seuraavaksi hän hioo, viimeistelee ja pakkaa tuotteen. Työssä kädet ovat välillä märät ja hiekkaiset. Aiemmin hän on tehnyt töitä 12 vuotta tehtaan konepäässä laadunvalvojana ja pakkaamassa.

– Ihan kuin olisi tullut uuteen työpaikkaan, kun vaihtoi hommaa. Se innostaa. Olen ylpeä, että saan tehdä tällaisia esineitä ja opetella taidetta. Tykkään fyysisestä työstä. En haluaisi tehdä muuta, vaikka tämä on todella raskasta ja kroppa on kovilla.

TUHAT TOISTOA VUORON AIKANA

Laadunvalvoja Minna Ahlsten pakkaa Kastehelmi-laseja laatikoihin ällistyttävällä vauhdilla. Laseja tulee hihnalta vajaat tuhat tunnissa. Kädessä on rasitusvamma, mikä on pistänyt opettelemaan pakkaamista kättä säästäen. Silti hän ihmettelee päässeensä melko vähällä 22 työvuoden jälkeen. Vuorotyö ja tuhansia toistoja vuoron aikana on kova tahti, lämmintä on hellepäivänä 34 astetta.

– Kotiin kun pääsen, olen vähän aikaa jalat suorana sohvalla tai pihalla, että pysähdyn.

Ahlsten tietää jälkikäsittelyssä liki kaikesta kaiken. Hän on ollut pakkaamassa, mattauksessa, liimauspisteessä ja puhalluspään liinoilla, välillä hiomossakin.

– Olen ollut vähän kaikkialla. On pyritty työn kiertoon. Silloin menevät pitkät 12 tunnin vuorot nopeammin. Työ on kuitenkin pakkotahtista. Vaikka työpisteeltä voi poistua, säätämään vaikka robottiin juuttunutta tarralappua, pakattavat lasit kasaantuvat.

Ahlsten on kuitenkin pitänyt tärkeänä pitää tauot ja hyödyntää uutta sosiaalitilaa.

Pääluottamusmies toteaa, että paikallisesti sovittu työaikamalli 12 tunnin vuoroista on ollut iso juttu, joihin ihmiset ovat tyytyväisiä. Aloitteet työaikamalliin ovat tulleet työntekijäpuolelta, mutta hyötyä on myös tehtaalle.

– Vuorosysteemi tarkoittaa rankempia työpäiviä, mutta enemmän vapaa-aikaa ja palautumista työputken välillä. On muutenkin pystytty sopimaan esimerkiksi lasten sairauteen liittyen paikallisia sopimuksia. Siinä on otettu isoja harppauksia.

Myös tehtaanjohtaja Väänänen nostaa 12 tunnin vuoromallin hyvänä esimerkkinä yhteistyöstä. Iittalan vuoromalli on kiinnostanut esimerkkinä myös muita yrityksiä kemianteollisuudessa.

VISSY PAIKKAA HIKEÄ SELÄSSÄ

Eila Ilmén-Punkarin käsissä on leipälapion mallinen räätälöity työväline. Siihen hän koukkaa toisella puisella apuvälineellä pari jalallista Kastehelmi-viinilasia. Niistä jokainen tarkastetaan. Ilmén-Punkari on tehnyt töitä pitkään työsuojeluvaltuutettuna ja neuvoo nyt varalla seuraajaansa.

– Olen saanut aikaan vissyt. Kun ihmisiä alkoi pyörtyä lattialle, saatiin työnantaja järjestämään kaikille juotavaa, hän nauraa.

Parannuksia on tehty myös työpöytiin. Sähköiset pöydät nousevat eri pituisille ihmisille sopivaksi. Ja uusista sosiaalitiloista sanottiin, että ”nyt se Eilan toive toteutuu”.

– Riskinarviolla sain paljon aikaan.

Viitanen kertoo, että esimerkiksi työaikamuutokset eivät ole olleet helppoja prosesseja. Aikaa saattaa hyvinkin mennä vuosi, että saa tietyn asian läpi. Asioita on yleensä otettu kokeilun kautta käyttöön. Hän toteaa, että yleensä molemmat osapuolet voittavat ja sellaista sopimisen pitäisi ollakin.

– Työtilanne on todella hyvä. Kai jotain tehdään oikeinkin. Nyt haetaan lisää puhaltajia. Ei vain korvaamaan eläköityviä, vaan että väkimäärää nostettaisiin pitkästä aikaa.

Viitasen näkökulmasta yleissitovien työehtosopimusten merkitys korostuu. Myös työntekijöiden keskuudessa mietitään, mitä ylipäätään tulee tapahtumaan.

– Nyt on helpompi saada ihmisiä liittymään liittoon. Järjestäytymisen merkitys näkyy, kun sitä aletaan uhata. Aivan kaikki eivät ymmärrä, miten isoista asioista puhutaan. Työehtosopimuksilla on sovittu sairausloma-ajan palkat, isyys- ja äitiysvapaat, lomarahat ja kaikki. Järjestäytyminen on ainoa keino. Ei kukaan pysty yksinään neuvottelemaan, kun ei joukkovoimallakaan pysty.

Nyt haetaan lisää puhaltajia. Ei vain korvaamaan eläköityviä.

Neuvottelemisen ja sopimisen kulttuurissa Iittalan tehtaalla ollaan hyvällä tiellä.

– On menty niin paljon eteenpäin, että voin olla ihan tyytyväinen, Viitanen sanoo.

Myös tehtaanjohtaja Väänänen toteaa, ettei ole kokenut kolmen vuoden aikana työehtosopimuksia esteeksi. Jos ne eivät anna aina vastauksia kaikkeen, ne kuitenkin luovat raameja.

Iittalan lasitehtaalla on pitkä historia, mihin mahtuu myös tulisia sieluja.

– On henkilöitä, jotka ovat olleet melkein 50 vuotta töissä tehtaalla. Minulla tulee elokuussa kolme vuotta, se ei ole mikään aika. Mutta olemme kolmen vuoden aikana saaneet systemaattisesti parannettua yhteistyötä kaikilla tasoilla.

Väänäsellä on halu pistää projekteja eteenpäin, on ergonomiaprojekteja ja teollisuuden melunhallintaa. Tulokset näkyvät työhyvinvointimittareissa, lukemat ovat nousseet.

– Omassa dna:ssani on, että kehitetään koko ajan, mikä ottaa toki aikaa.

– Tehtaanjohtajan rooli on välillä kuluttava. Rakastan tekemistä ja tehdasta samalla lailla kuin henkilöstön edustajatkin. Haluan tehtaan ja sen tuotannon henkilöstön parasta. Ehkä meidän lääkkeemme ovat vain välillä erilaisia.

LASINPUHALLUS ON TAIDETTA JA TEOLLISUUTTA

Lasinpuhallus on teollista työtä ja samalla kuin kiehtova näytelmä metrin korkeudella, metallisella estradilla. Tässä esimerkkinä lasinen Aalto-vaasi.

Sydämenä hohkaa uuni. Seitsemän hengen tiimi eli postipoika, puhaltajat, kantajat ja tuuraaja toimivat yhteen. Postipoika ottaa pisaran lasia, eli postin pitkän tangon päähän. Siihen puhalletaan vähän ilmaa ja otetaan taas vähän lisää lasia, syntyy tuplaposti.

Puhaltaja ottaa lisää lasia, istuu penkille ja muotoilee oranssina hehkuvaa lasiaihiota kuupalla. Näin tehdään lasin jako sopivaksi. Aihio alkaa olla lähellä Aalto-vaasin muotoa ja se puhalletaan muottiin. Seuraavaksi se siirretään hollariin hetkeksi pyörimään ilmassa ja jäähtymään.

Kantaja ottaa vaasista pitkillä pihdeillä kiinni. Vielä polkimen painallus, pieni vesisuihku juureen lämpöshokiksi, nuijan kopautus – ja vaasi irtoaa. Kantaja kuljettaa sen 500-asteisena jäähdytysuuniin.

Kuudessa tunnissa lasi vähitellen jäähtyy, jännitteet poistuvat ja värit syvenevät. Sitten liinatarkastaja tarkistaa lasin. Hiomossa kantit hiotaan valmiiksi ja tuote pakataan matkalle kohti kuluttajaa.

VIISI VAIHETTA

Iittalan lasitehtaan prosessi voidaan yksinkertaistaa viiteen osaan:
1) Kuivista raaka-aineista sekoitetaan raaka-aineseos.
2) Seosta sulatetaan uuneissa 1 450 asteen lämmössä vuorokauden ajan.
3) Lasille annetaan sen muoto. Koneellisesti se syntyy tipasta lasia teräksiseen muottiin. Lasitippaa painetaan toisella kappaleella tai muottia pyöritetään, jolloin keskipakoisvoima saa lasin haluttuun muotoon. Vaihtoehtona on vaativa, kuuma ja monivaiheinen suupuhallus.
4) Hidas jäähdytysprosessi, jolla lasi saadaan kestäväksi.
5) Jälkikäsittely, jossa jokainen lasi saa vähintään visuaalisen tarkistuksen.

TEKSTI SINI SILVÀN
KUVAT VESA-MATTI VÄÄRÄ

Pääluottamusmies Vuokko Piippolainen. KUVA: JOHANNES TERVO

Hyvä yhteispeli veitsenterällä

UPM-Kymmenen Alholman sahalla työsuojelussa ja yhteistoiminnassa on saatu paljon aikaan. Työstä on tullut mukavampaa ja turvallisempaa. Neuvottelukulttuuri on toiminut hyvin. Metsäteollisuus ry:n päätös irtisanoutua työehtosopimuksista pistää miettimään, miten jatkossa käy.

UPM-KYMMENE OYJ ALHOLMAN SAHA

PERUSTETTU 1896
KOTIPAIKKA Pietarsaari
TUOTANTO Mänty- ja kuusisahatavaraa. Sahalinjan kapasiteetti 275 000 kuutiota vuodessa.
HENKILÖSTÖ Noin 100, josta tuotannossa 90
LIIKEVAIHTO 1 816 milj. euroa (UPM-Kymmene Oyj 2020)

– Kun olen tullut tänne töihin vuonna 1988, työntekijöitä on ollut 240. Sama määrä sahataan, mutta paljon pienemmällä porukalla, työsuojeluvaltuutettu Sami Kettula kertoo. On satsattu uuteen ja laitteet ovat kehittyneet.

Kaikkiaan Alholmassa työskentelee noin 100 ihmistä, kahdessa vuorossa. Töitä tehdään tukkilajittelussa, sahalinjalla, tuorelajittelussa, rimoituskoneella, kuivaamossa, tasaamossa ja lähettämössä.

Pääluottamusmies Vuokko Piippolainen on aloittanut vuonna 1987. Silloin työvaatteiden selässä luki vielä Schauman. Työvaatteet piti pestä ja silittää itse.

– Oltiin ”tumma puku” päällä ja lenkkareilla mentiin. Sitten työnantaja alkoi herätä ja maksoi turvakengistä puolet, Kettula sanoo.

Kettula on ollut työsuojeluvaltuutettuna jo 20 vuoden ajan.

– Työsuojelupäällikön kanssa yhteistyötä funtsitaan paljon ja kehitetään erityisesti työturvallisuusasioita.

Asioita voidaan viedä eteenpäin työsuojelutoimikunnassa ja yhteistoimintakokouksissa.

UPM-Timberin Alholman sahan kehitysryhmä kokoontuu neljä kertaa vuodessa. Siinä asioita katsotaan ulkomaantoimituksia, myyntiorganisaatiota ja palkkahallintoa myöten. Kehitysryhmässä on nähty, että sahalla on onnistuttu erinomaisesti, sillä sairauslomaprosentti on vain 2,3 eli yhtä hyvä kuin toimihenkilöillä.

Uutta on nyt kuukausittain kokoontuva pienempi yhteistyöfoorumi, jossa kokoontuvat luottamusmiehet, sahanjohtaja ja henkilöstöpäällikkö. Foorumi on luotu uutta tilannetta varten, kun Metsäteollisuus ry irtisanoi vanhat työehtosopimuskäytännöt.

– Foorumissa puidaan paikallisia asioita. Sinne on myös aika helppo viedä asioita, joita työporukkakin osaa kysyä, Piippolainen sanoo. Uudessa tilanteessa on silti tuulista.

TYÖTURVALLISUUDESSA NÄKYY SUURI MUUTOS

Yhteispeli on tuottanut sahalla vuosien mittaan tuloksia erityisesti työsuojelussa. Vannerullia ei enää tarvitse nostaa hartiavoimin, on tullut nostoapuvälineitä.

– Telineet ovat käytössä joka paikassa. Tänä päivänä en ole nähnyt, että kukaan olisi tikkailla kiikkunut. Työturvallisuuslaki ohjaa tätä toimintaa, Kettula sanoo.

Kettula on myös päässyt työturvallisuuskorttikurssille ja sen jälkeen kouluttamaan omia työntekijöitä.

– Se on ollut kaikille mielekästä, on tullut ihan positiivista palautetta. Vain yksi kaveri on minun kurssillani nukahtanut, ja olen seitsemän pitänyt, hän vitsailee.

Esimerkiksi tasaamo, jossa tehdään valmiit määrämittaiset ja -laatuiset paketit, on nyt sataprosenttisesti tehtäväkierrossa. Kaikki työntekijät myös pitävät siitä, joka päivä oppii uutta ja työt vaihtuvat. Kierto on sekä työnantajalle että tekijöille eduksi, kun ergonomisetkin asiat pysyvät tasapainossa.

Olimme ensimmäinen saha, johon hankittiin huomiovaatetusta.

Aiemmin tuotanto jakautui miesten ja naisten töihin. Ei jakaudu enää.

– Itse olen tukkilajittelussa, ainoana naisena kahden miehen kanssa. Sinne tulee 60 rekkaa päivässä, Piippolainen kertoo.

Voimakas röntgen viimeistelee lajittelun tukkien oksaisuuden ja koon mukaan, ja tietokone analysoi puut kartiosuhteen mukaan. Lajittelu on pitkälle automatisoitua, mutta silti tarvitaan ihmisiä. Röntgenin käyttö tarkoittaa samalla sitä, että työntekijöillä on säteilymittarit ja he ovat saaneet säteilysuojelukoulutuksen.

Paljon on muuttunut siitä, kun raamisahalla keksillä vedettiin ja lajiteltiin tukkeja. Nyt koko prosessia ohjaa tietokone. Yksi työntekijä saattaa ohjata ja valvoa laajaa aluetta, on kymmeniä kameroita ja monitoreja.

– Olimme myös ensimmäinen saha, johon hankittiin huomiovaatetusta, Kettula kertoo.

Ensimmäinen nimitys vaatteille oli ”pellepuku”. Vastustusta tulee aina, kun tulee uutta, mihin ei ole totuttu. Tänä päivänä kaikilla on huomiovaatteet, kypärää myöten.

Myös työtiloista on tullut lämpöisiä ja valoisia pelkkien peltiseinien sijaan. Sosiaalitilat ovat hyvät, on kahvinkeittimet ja juoma-automaatitkin. Työssäoloon on satsattu.

SATA PROSENTTIA KUULUU LIITTOON

Tähän mennessä kehitys on ollut myönteistä. Nyt ollaan kuitenkin täysin uuden edessä, neuvottelemassa jatkosta ilman yleissitovaa valtakunnallista työehtosopimusta. Alholmassa koetaan, että Teollisuusliitto on tärkeä saada pysymään mukana neuvottelutukena.

Alholmassa on yhdessä ihmetelty, miksi tällaiseen muutoksen mennään. Tuntuma on, että nyt rikotaan yhteistoiminnan kulkua.

– Tähän asti jollakin lailla on arvostettu työntekijää, ihan pikkuriikkisen. Ainakin meidän silmissä arvostus laski aika lailla, Kettula sanoo.

– Työntekijäpuolella on kuitenkin hyvä tilanne, sata prosenttia työntekijöistä kuuluu liittoon ja meillä on suhteellisen hyvä henki, Piippolainen sanoo.

Puheyhteys toimii joka päivä

Pohjanmaan Rakennuspellin pääluottamusmies ja työsuojeluvaltuutettu Juha Linna kertoo, että asiat toimivat. Työnantajan kanssa keskustellaan hyvissä väleissä, puheyhteys on joka päivä.

POHJANMAAN RAKENNUSPELTI OY

PERUSTETTU 1987
KOTIPAIKKA Seinäjoki
TUOTANTO Julkisivut, ohutlevytuotteet ja peltikattojen asennukset. Esimerkkeinä toteutuksista Seinäjoen ja Kirkkonummen kuparikirjastot, julkisivuista Tampereen Koskikeskus.
HENKILÖSTÖ Noin 45, josta tuotannossa ja asennustöissä noin 25.
LIIKEVAIHTO 9,2 milj. euroa (2020)

– Työntekijöiden keskuudessakin on hyvä henki. On aina voinut sanoa, että on mukavaa tulla töihin. Töissä ollaan oltu saman luontoisia. On tekijämeininki sekä firmassa että asennuksissa. Kaikki tietävät, että töissä on aina välillä kiire. Se kuuluu työn luonteeseenkin, seinäjokelaisen Pohjanmaan Rakennuspelti Oy:n pääluottamusmies ja työsuojeluvaltuutettu Juha Linna kertoo.

Yhteyden pitää tiiviinä sekin, että Linna toimii myös tuotantovastaavan roolissa firman asioissa.

– Tulee kiirusjuttujakin, joihin on pyrittävä reagoimaan. Töissä kun ollaan, niin töitä tehdään. Ei olla kuluttamassa aikaa, mutta osataan rentoutua kahvi- ja ruokatunnilla, kyllä juttu lentää.

Linnalla on oma motto ”joka päivä oppii jotain uutta”, työ opettaa tekijäänsä. Erityisesti on panostettu työturvallisuuteen, mikä on iskostunut työntekijöihin. Ei tehdä mitään tyhmää tai vaarallista sen enempää asennuksilla kuin tuotannossakaan.

TYÖNTEKIJÄT PÄÄTTÄVÄT VENYMISENSÄ RAJAT

– Myös perusreklamaatiotakin käsitellään ja kerrotaan avoimesti johtajapuolelta myös firman tilanteesta. Missä mennään, miten pitää oikeasti saada jotain valmiiksi ja milloin. Keskustellaan porukan kanssa venymisistä. Jokaisella työntekijälläkin on päätösvalta siinä, ei ketään voi ylitöihin pakottaa. Keskustellaan projektiluontoisesti, kun jotain pitää saada nopeasti aikaan, kuka pystyy jelppimään.

Linna on ollut luottamusmiehenä vuodesta 2007. Yrityksessä on tehty myös paikallisesti sopimuksia. Yksi niistä on tuntipankkijärjestelmä, joka on luotu yhteistyössä työnantajan kanssa. Työn luonteeseen kuuluu, että kesällä pitää venyä. Silloin tuntipankkijärjestelmään kertyy aikaa tunti tunnista -periaatteen mukaan.

– Ylityöt maksetaan kuitenkin kuten pitää.

On erittäin tärkeä, että kun pyritään venymään, työkorvaukset tulevat kuitenkin niin sanotusti kirjan mukaan.

Hiljaisempina aikoina on tuntipankkitunteja pystytty pitämään. Näin on säästytty siltä, että osa työntekijöistä olisi lomautettu.

– On erittäin tärkeä, että kun pyritään venymään, työkorvaukset tulevat kuitenkin niin sanotusti kirjan mukaan. Tästä on työnantajan kanssa oltu samaa mieltä.

Linna pitää erittäin tärkeänä, että työehtosopimukset toimivat perälautoina asioille puolin ja toisin sekä työntekijäpuolelle että työnantajapuolelle. Yleissitovat työehtosopimukset ovat kaikkea muuta kuin turhia, muuten asiat menevät hankalaksi. Kun on raamit, myös paikallinen sopiminen on paljon helpompaa.

– Ehkä olemme siinä mielessä onnellisessa asemassa, että meillä on yllättävän hyvin kaikki. Menee asiat tavallaan oppikirjamaisesti, yhteistyössä sovitusti.

Työntekijät ovat 90-prosenttisesti Teollisuusliitossa, mikä antaa Linnalle hyvät mahdollisuudet toimia.

TYÖYMPÄRISTÖ: Laki on niin kuin se unohdetaan

Yli 30 hengen työpaikoilla on tehtävä tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelmat. Niin sanoo Suomen laki. Tätä ei aina noudateta, paljastui luottamushenkilökyselyssä. Naisjäsenille tehdyssä kyselyssä nousi kärkevimmin esiin eriarvoinen palkkaus.

13.7.2021

Teollisuusliiton sähköiseen kyselyyn vastasivat 977 työpaikan pääluottamusmiehet ja työsuojeluvaltuutetut. Kysely kartoitti, kuinka usein lakisääteisiä tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelmia tehdään liiton sopimusaloilla.

Vastaajista melkein 30 prosenttia totesi, ettei suunnitelmia ole tehty tai että heillä ei ole tietoa asiasta. Yli puolet eli 59 prosenttia kertoi, että on tehty, mutta osalla ei ole tietoa suunnitelmien sisällöstä. Suunnitelmat pitäisi tehdä yhteistyössä työnantajan ja työntekijöiden välillä, mutta vain 18 prosenttia luottamushenkilöistä oli osallistunut niiden laatimiseen. Työpaikkojen enemmistössä tilanne on se, että suunnitelmat eivät ole vapaasti työntekijöiden luettavissa – vaikka pitäisi – tai asian laidasta ei luottamushenkilöllä ole tietoa.

Selvä enemmistö eli 63 prosenttia luottamushenkilöistä ei ole saanut mitään koulutusta suunnitelmien laadintaan ja toteuttamiseen. Tässä, kuten monessa muussakin asiassa suurten, yli 500 hengen työpaikkojen asiat olivat paremmalla tolalla. Luottamushenkilöt olivat saaneet muita useammin koulutusta.

Suunnitelmat eivät ole kuitenkaan päämäärä sinänsä. Ne pitäisi toteuttaa. Noin 70 prosenttia vastaajista kertoi, että suunnitelmia ei ole toteutettu työpaikalla tai he eivät osaa sanoa, onko vai ei.

”AKTIIVISESTI EDISTETTÄVÄ”

Työntekijälle tasa-arvo- ja yhdenvertaisuuslakien perimmäisenä tavoitteena on saada työympäristö terveelliseksi ja ehkäistä kaikkinainen syrjintä ja epäasiallinen kohtelu töissä.

– Lait lähtevät siitä, että työnantajan on aktiivisesti edistettävä yhdenvertaista kohtelua ja naisten- ja miesten välistä tasa-arvoa. Tasa-arvo ja yhdenvertaisuussuunnitelmissa pitää tarkasti pohtia koko työntekijän työkaari työhönottotilanteesta työsuhteen päättymiseen, samoin pelisäännöt ja toimet, joilla puututaan syrjivään ja epäasialliseen kohteluun. Suunnitelmien tulee olla tärkeä osa uuden työntekijän perehdytystä, sanoo Sari Kola Teollisuusliiton työympäristöyksiköstä.

Kolan vastuulla sosiaali- ja työympäristöasiantuntijana ovat liitossa myös tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden kysymykset. Hän pitää epäkohtana, ettei yhdenvertaisuuslaki vaadi päivittämään suunnitelmaa. Tasa-arvosuunnitelma on laissa määrätty laadittavaksi joka toinen vuosi.

– Ehkä suunnitelma on joskus tehty, ja sitten se hautautuu intranetin syöveriin, Kola kuvailee tyypillistä tilannetta.

– Meidät yllätti, että edes luottamusmiesorganisaatiossa ei ole riittävästi tietoa eikä osaamista tasa-arvosta ja yhdenvertaisuudesta. Jos ei tiedä, ei myöskään hoksaa. Silloin ei pysty tekemään havaintoja ongelmista ja näkemään asioita yhdenvertaisuussilmälasien läpi.

Mutta apu on lähellä! Liitto tarjoaa kolmen päivän Yhdenvertainen työelämä -kurssin kaksi kertaa vuodessa, toisen Murikassa, toisen Hakaniemessä Helsingissä.

– Suosittelen lämpimästi kurssin käymistä. Olemme nähneet, että kurssin käyneillä on eväät nostaa nämä asiat keskusteluun, Kola yllyttää.

EURO EI VAIN KASVA EUROKSI

Naisille suunnattuun sähköiseen kyselyyn vastattiin sangen vilkkaasti, ja vastauksia saatiin 4 671 naisjäseneltä. Heissä oli tasaisesti naisia eri ikäluokista ja eri kokoisilta työpaikoilta. Tämän Arvon mekin ansaitsemme -kyselyn tuloksia hyödynnetään naisten aseman parantamisessa.

Kyselyyn vastanneista 60 prosenttia kertoi kokeneensa työpaikalla sukupuolesta johtuvaa syrjintää tai epäasiallista kohtelua. Kaikkein eniten naiset kokevat eriarvoista kohtelua palkkauksessa, työtehtävien jaossa ja ammattitaidon arvostuksessa. Naisten vastauksista ilmeni, että heidän kaikkia vastuualueitaan tai työkuormaansa ei huomioida. Palkka-avoimuutta ei ole eikä palkka vastaa osaamista.

– Ei oikeastaan hämmästyttänyt, että palkkaus nousi jälleen ykköseksi, sanoo järjestötoimitsija Kirsti Anttila Teollisuusliiton järjestöyksiköstä.

Jälleen-sanalla Anttila viittaa aiempaan, vuonna 2018 tehtyyn kyselyyn naisjäsenille. On totta, että naiset tekevät alempien vaativuusryhmien töitä useammin kuin miehet. Mutta tämä ei ole koko totuus, varsinkaan jos muistetaan, että nuoremmilla naisilla on yhä useammin työhönsä myös ammattitutkinto.

Palkka-avoimuus on työnantajalle punainen vaate, sillä silloinhan perusteettomista palkkaeroista jäisi kiinni.

– Sekä työpaikkojen tasa-arvokampanjoissa että tämän kyselyn avovastauksissa tulee esiin, että työkuormaa ei oteta huomioon. Naisten monitaitoisuutta ei myöskään hyödynnetä, Anttila toteaa.

Kyselyn mukaan syinä ovat esimerkiksi miespuolisten työnjohtajien asenteet tai jako naisten ja miesten töihin. Naiset eivät saa loikata miesten puolelle ennen kaikkea siksi, että silloin he saisivat parempaa palkkaa, vaikka osaamista olisi.

– Naiset opiskelevat ja kehittävät taitojaan erittäin ahkerasti. Vuosien saatossa olen kursseilla ja seminaareissa kuullut, miten naistyöntekijä on kouluttautunut, jopa työnantajan kustannuksella, johonkin tiettyyn tehtävään. Mutta sitten kun hän hakee tuollaista tehtävää, ohi ajaakin joku vähäisemmän kokemuksen tai koulutuksen omaava mies, Anttila kuvailee tilannetta.

VAADI OIKEUKSIASI!

Anttila rohkaisee jokaikistä eriarvoisuuden kohdannutta naisjäsentä vaatimaan työnantajalta selitystä eriarvoisen palkan perusteista. Tämän oikeuden turvaa laki, jossa vielä painotetaan, että mitään kostotoimia ei näiden oikeuksien käyttämisestä saa tulla.

– Palkka-avoimuus on työnantajalle punainen vaate, sillä silloinhan perusteettomista palkkaeroista jäisi kiinni, erot tulisivat päivänvaloon, Anttila vielä mainitsee työnantajapuolen otteen tasa-arvon toteuttamiseen. EK lähti pois asiaa valmistelleesta työryhmästä viime vuonna.

”Huono johtaminen” on Anttilasta iso tekijä naisten syrjittyyn asemaan, joka ilmenee esimerkiksi palkka-eroina. Tämä ei hyödytä myöskään työnantajaa.

– Minun lempiaiheeni on vaatia kunnon kehityskeskusteluja myös naisille. He pääsisivät kertomaan osaamisestaan. Ja jos naisten sallitaan kehittävän ammattitaitoaan, hyötyy siitä myös työnantaja.

Anttila korostaa sitä, että Teollisuusliitolla on paljon koulutusta tarjolla luottamusmiehille.

– Miten luottamusmiehet voisivat saada valmiuksia tehtävänsä hoitamiseen, jolleivat he kouluttaudu? Lait tasa-arvosta ja yhdenvertaisuudesta ovat aivan yhtä tärkeitä tuntea kuin muutkin luottamusmiehelle merkitykselliset lait, Anttila alleviivaa.

JOS TESSIÄ EI OLISI?

– Siinä, missä hyvinvointivaltio on naisten turva, yleissitova työehtosopimus on tasavertaisen palkkauksen ehto.

Niin tiivistää kyselyistä välittyvän viestin Teollisuusliiton tutkimuspäällikkö Anu-Hanna Anttila. Hän arvioi, että ilman tessejä arkikielessä ”pärstäkertoimeksi” kutsuttu asia tulisi kasvattamaan palkkaeroja. Samaten tekisivät tutkimuskielellä ”sukupuolimuuttujaksi” nimitetyt asiat.

– Jo aiemmilta vuosikymmeniltä on tutkimustietoa palkkauksen rakenteista. Miesten hekot (henkilökohtainen palkanosuus) ovat olleet systemaattisesti korkeampia kuin naisten, Anttila huomauttaa.

Naisiin vaikuttavat miehiä enemmän myös perhevastuut. Anttilaa huolettaa tässä yhteydessä etenkin uusi työaikalaki, joka sallii pidemmät työviikot ja -päivät.

– Työnantajapuolella on kova hinku työajan joustamiseen. Mutta vastuu perheestä ei muutu, koulut ovat auki samaan aikaan kuin ennenkin, samoin päiväkodit, Anttila toteaa perheen sujuvaa arkea rikkovista ”joustoista”.

Tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelmista tutkimuspäällikkö toteaa, että ne pitää myös toteuttaa.

– Näitä asioita ei voi seurata ja kehittää, ellei niitä jalkauteta käytännöiksi työpaikoilla, Anttila muotoilee.

AKKAIN JUTTUJA?

Juha Pakarinen on joensuulaisen Thermo Fisher Scientific Oy:n yli 400 tuotantotyöntekijän pääluottamusmies ja liiton työympäristö- ja tasa-arvojaoston jäsen.

– Raskaammalla puolella on aika paljon niitä kaksilahkeisia, jotka pitävät tasa-arvoa akkain juttuina. Mutta tasa-arvoa ei pidä nähdä miesten ja naisten vastakkainasetteluna, se on paljon muutakin, Pakarinen toteaa korostaen sitä, että kaikkia on kohdeltava yhdenvertaisesti riippumatta kansallisuudesta tai mistään muustakaan henkilöön liittyvästä asiasta.

Miten tasa-arvotaistelija edistää itse kaikkien yhdenvertaista kohtelua?

– On väännettävä paljon rautalankaa. Ja keskusteltava, keskusteltava ja keskusteltava. Joskus on tosin nostettava kädet pystyyn. Tämä ihminen on elänyt pimmeessä koko ikänsä, työskennellyt siinä syrjäisessä autokorjaamossa, jossa on nakukalenterit tapettina. Joskus on vain luovutettava.

Toivon, että painetun työehtosopimuksen viimeisille, tyhjille sivuille tulisi muistutus tasa-arvo- ja yhdenvertaisuuslaeista henkilöstömäärään peilaten.

– Onko naisten varpaat halvemmat kuin miesten?

Niin Pakarinen kertoo joskus aloittavansa keskustelun. Hölmistyneeseen ”Kuinka niin?” -vastaukseen voi sitten jatkaa, että jos ei ole niin sitten pitää naisillakin olla turvakengät. Jos ei olisi, kaatuisivat naisen työt sitten miehen niskaan, kun nainen on sairauslomalla.

Ja sitten voidaan päästä puhumaan jo itse tasa-arvolaista ja yrityksen tasa-arvosuunnitelmasta. Jos nainen saisi samasta työstä enemmän palkkaa, niin milläs siihen pääsee kiinni?

– Tasa-arvolailla, Pakarinen valistaa.

Palkkakartoitus ja tarkka seuranta siitä, miten vapautuviin työpaikkoihin haetaan ja sijoitutaan, siinä on Pakarisen tarjoamia esimerkkejä käytännön työkaluiksi tasa-arvon toteuttamiseen.

– Me näemme palkkojen muutokset. Helposti miehillä nousee tappiin. Mutta suunnitelman takia voimme kysyä: Miksi? Perusteettomia palkanlisiä ei saa olla, Pakarinen kertoo.

TYÖTÄ MAAILMALLA – JA SUOMESSA

Pakarinen on käynyt kahdessa Afrikan maassa, Ghanassa ja Malawissa, pitämässä tasa-arvokoulutuksia yhteistyössä SASK:in kanssa. Hän sanoo olevansa ”tavattoman ylpeä” saavutuksistaan Malawissa. Siellä vailla mitään suojavarusteita ja alati vaanivan seksuaalisen väkivallan uhan alla työskennelleet naiskaivostyöntekijät saivat oloihinsa erittäin huomattavat parannukset koulutuksen jälkeen. Heidät muun muassa siirrettiin tekemään vain päivävuoroa, mikä vähensi seksuaalista väkivaltaa tuntuvasti.

Pakarinen kertoo, että häntä on soimattu: ”Miks sie sinne lähdet, kun Suomessakin on epäkohtia?”

Jälleen on väännettävä rautalankaa:

– Jos me saamme Malawin kaltaisissa maissa paikallisten työntekijöiden asiat kuntoon, ei heillä ole tarvetta lähteä muualle töitä etsimään.

– Ja kaikilla on joku ukki tai ukin ukki, joka on käynyt esimerkiksi Amerikoissa. Siitä ei vaan haluta puhua. Mutta miksiköhän hän lähti? Ihan samalla tavalla työn ja paremman elämän perään, Pakarinen painottaa kuvaillessaan Suomeen töihin nyt tulevien ulkomaalaisten työntekijöiden todellisuutta.

Pakarinen puhuu voimakkaasti liiton antaman tasa-arvokoulutuksen puolesta, erityisesti Murikka-opiston puolesta.

– Murikassa ajatukset ovat poissa arkiasioista. Eikä siellä ole työkaveri seuraamassa ja kuuntelemassa. Uskaltaa vapaasti olla samaa ja jopa eri mieltä tasa-arvoasioista.

– Toivon myös, että painetun työehtosopimuksen viimeisille, tyhjille sivuille tulisi muistutus tasa-arvo- ja yhdenvertaisuuslaeista henkilöstömäärään peilaten. Niissä enimmäkseen pienissä työpaikoissa, jossa isäntä määrää, tämä helpottaisi luottamusmiesten työtä. Isäntä ei silloin pysty kumoamaan vaatimuksia, sillä niiden takana on laki.

TEKSTI SUVI SAJANIEMI

MAAILMA: Työehtosopimusten puuttuminen leikkaa palkkoja

Palkat ovat matalimmat niissä EU-maissa, missä työehtosopimusten peitto on pienin. Näin kertovat EU-komission viralliset tilastot.

KUVA YLLÄ: Romanialaiset mielenosoittajat huusivat hallitusta vastustavia iskulauseita keskusjärjestö Cartel-Alfan kokoon kutsumassa mielenosoituksessa hallituksen rakennuksen edessä Bukarestissa lokakuussa 2017. Tuhannet ihmiset protestoivat hallituksen aikomuksia leikata palkkoja noin 20 prosenttia valtionvelan keventämisen varjolla. KUVA DANIEL MIHAILESCU / AFP PHOTO / LEHTIKUVA

12.12.2020

Työehtosopimukset kattavat vain seitsemästä 30:een prosenttiin työntekijöistä yhdeksässä niistä kymmenestä EU-maasta, joissa sekä keskipalkat että lakisääteiset vähimmäispalkat ovat matalimpia.

Palkkatilaston kärkeen kuuluvissa kymmenessä maassa työehtosopimusten suojaa nauttii keskimäärin 70 prosenttia työntekijöistä. Suomi kuuluu tähän joukkoon. Meillä sopimusten peitto on Euroopan ay-liikkeen tutkimus- ja koulutuskeskus ETUI:n mukaan 91 prosenttia työntekijöistä.

Lisäksi työehtosopimukset määräävät muustakin kuin palkasta. Ne tuovat työntekijöille – maasta riippuen – monenlaisia muitakin etuja, kuten pidemmät lomat, vuosibonukset tai edullisemmat eläkemahdollisuudet.

EU-maiden heikoimmat keskimääräiset tuntipalkat ovat Bulgariassa, Romaniassa, Liettuassa, Latviassa ja Unkarissa. Niistä missään ei sopimusten kattavuus nouse yli 23 prosentin. Kaikissa maissa se on lisäksi vähentynyt vuodesta 2000.

Romaniassa neuvottelu työehdoista on pakollista, mutta ei tulokseen pääseminen. Alle 21 työntekijän yrityksissä ei ole velvollisuutta edes neuvotella.

Rajuin esimerkki on Romania. Toukokuuhun 2011 asti 98 prosenttia työntekijöistä oli työehtosopimusten piirissä. Silloin säädettiin muun muassa EU:n ja Kansainvälisen valuuttarahasto IMF:n vaateesta laki, joka kielsi kansallisen tason työehtosopimukset.

Sopia saa yhä, mutta pääasiallisesti vain yritystasolla. Neuvottelu työehdoista on pakollista, mutta ei tulokseen pääseminen. Alle 21 työntekijän yrityksissä ei ole velvollisuutta edes neuvotella. Aloitteen sopimiseen tekee työnantaja.

Ammattiliitto saa neuvotella, mikäli siihen kuuluu työpaikalla 50 prosenttia plus yksi jäsen. Jäseniä on kuitenkin oltava vähintään 15, mikä sulkee pienet yritykset pois. Arviolta 40 prosenttia työntekijöistä saa vähimmäispalkkaa, josta on tullut palkkojen katto. Se on nyt 466 euroa kuussa.

Nyt sopimusten kattavuus Romaniassa on 23 prosenttia työntekijöistä. Luku on harhaanjohtava, sanoi keskusjärjestö Cartel-Alfan pääsihteeri Petru Dandea Euroopan ammatillisen yhteisjärjestö EAY:n haastattelussa kaksi vuotta sitten.

Maassa oli rekisteröity 9 000 yrityskohtaista sopimusta, mutta vain 2 000 niistä oli ammattiliiton tekemiä. Loput yritys oli ”sopinut” valitsemiensa henkilöstön edustajien kanssa, Dandea sanoi.

Dandea uskoo, että Romania on kokeilukenttä. Työehtosopimusten romuttaminen on tapa rikkoa eurooppalainen yhteiskunnan malli. On erittäin tärkeää, että ammattiliitot EU:ssa vastustavat tätä, hän korosti.

TEKSTI HEIKKI JOKINEN

”Paikallinen erä ihan jees, mutta siitä sopiminen kaipaisi viilausta”

”Tes-korotuksen lisäksi paikallinen erä on ihan jees, mutta siitä sopiminen kaipaisi viilausta”, sanoo Kone Hissien pääluottamusmies Tapio Kuhmonen. Valtaosassa työpaikoista tämän vuoden palkankorotus oli yleiskorotuksen verran eli 1,3 prosenttia.

Tapio Kuhmosen työpaikka Kone Hissit Oy kuuluu niihin yrityksiin, joissa on paikallisesti pystytty sopimaan erästä, joka työntekijöille maksetaan työehtosopimuksen yleiskorostuksen lisäksi.

– Me työntekijät pääsimme tänä vuonna työnantajan kanssa paikallisesta erästä sopimukseen ja saimme hieman lisää rahaa, mutta se on pintapölyä siihen nähden, mitä olemme tuottavuutena tuoneet firmaan, Kuhmonen pohtii.

Hän pitää paikallista erää kannatettavana ideana, kun se pystytään sovittamaan yhteen työpaikan tuottavuuden kanssa. Ongelmana on se, että nykypäivän työehtosopimuksessa ei mitenkään määritellä sitä tuottavuuden mittaria, johon paikallinen erä pitäisi sitoa.

– Meillä tulee rahaa ovista ja ikkunoista, ja aina pitäisi saada enemmän. Mutta ei siitä koskaan hirveää siivua jää työntekijöille.

Paikallisten erien ja paikallisen sopimisen sääntöjä tulisi Kuhmosen mielestä kehittää, jotta sopiminen olisi työntekijöiden näkökulmasta tasapuolista.

– Firman tuottavuus pitäisi sitoa työntekijöille maksettavaan osuuteen esimerkiksi niin, että sijoitetun pääoman tuotosta tulisi siivu työntekijöille.

”TYÖNTEKIJÄT SAIVAT PIKKASEN LISÄÄ”

Palkankotusten pohjana olevassa teknologiateollisuuden työehtosopimuksen rakenteessa on Kuhmosen mielestä onnistuneita piirteitä.

– Myönteistä on erityisesti se, että suorituspalkkoihin tuli korotus. Koska teemme urakalla, oli erittäin tärkeää, että suorituspalkkaa nostettiin ja myös taulukkopalkat nousivat.

Paikallinen ratkaisu syntyi hänen mukaansa tänä keväänä aika helposti.

– Olen niin monta vuotta tehnyt näitä sopimuksia, että tiedän missä on tappelun ja missä sopimisen raja. Tänä vuonna en lähtenyt tappelemaan, koska tiesin, että se on turhaa. Vaikka me tuotamme helkutin hyvin, niin silti meille ei jaeta sitä rahaa, mitä olisi jaettavissa, vaan tehdään pintapuolinen silittely, että työnantaja paikallista sopimusta koskevassa kyselyssä voi vastata, että meillä paikallinen sopimus on.

– Työntekijät saivat pikkasen lisää. Mutta työnantaja halusi sitä kohdentaa eikä jakaa tasaisesti kaikille.

Kuhmosen työpaikalla toimihenkilöt päätyivät erilaiseen ratkaisuun kuin työntekijät.

– He eivät halunneet myydä pienellä korotuksella työnantajalle paikallisen sopimisen statusta.

LUOTTAMUSMIEHEN PITÄÄ OLLA TARKKA

Kuhmosen mukaan työntekijät ovat yleensä tyytyväisiä, kun saavat jotain, mutta lopputulos on normaalisti senttejä, ei euroja.

– Palkkakehitys on aika nihkeää. Kun puhutaan ruoasta, palveluista, puhumattakaan sähköjen siirtohinnoista, ne kallistuvat nopeammassa tahdissa kuin palkat parantuvat. Neuvottelun muuttaminen työntekijäpuolta paremmin huomioon ottavaksi on todella vaikeaa.

Kuhmosen mukaan pääluottamusmiehen kannattaa olla tarkkana ja pitää oma päänsä, koska työnantaja vetää usein narua haluamaansa suuntaan.

– Meillä tuottavuus on lisääntynyt niin maailmalla kuin Suomessakin. Työnantaja katsoo aina hieman, mistä narusta vetäisi. Milloin se esittelee, miten menee Suomessa ja välillä, miten menee globaalisti. Oma kantani on, että neuvoteltaessa pitää kuitenkin katsoa vain Suomen menestystä, koska me olemme täällä oma yksikkömme, joka sitä rahaa tekee.

”TÄMÄ VUOSI MENNÄÄN YLEISKOROTUKSELLA”

Mekaanista metsäteollisuutta edustavassa Ha-Sa Oy:ssä toteutettiin pääluottamusmies Teijo Paanasen mukaan se yleiskorotus, mikä työehtosopimuksessa sovittiin.

– Paikallista sopimista ei tehty tällä kertaa ollenkaan. Me teimme esityksen paikalliseksi sopimukseksi, mutta se ei ottanut tuulta purjeisiin. Yksi palaveri oli, missä asia lyötiin lukkoon. Kyllä se aika lyhyt neuvottelu oli, Paananen kertoo.

Aikaisempina vuosina on hänen mukaansa sovittu työtekijöiden näkökulmasta parempia korotuksia.

– Edellinen kierros saatiin neuvoteltua huomattavasti paremmin.

Myönteistä työpaikan tilanteessa on Paanasen mukaan se, että työllisyys on pysynyt hyvänä.

– Korona ei ole vaikuttanut työllisyyteen mitenkään. Meillä on täystyöllisyys, ja näillä näkymin mennään ainakin kesälomiin asti täysillä. Aika näyttää sitten, mitä tulevaisuus tuo tullessaan.

– Pahempaa pelkäsin ennen kevättä. Mutta tuotanto on vähän piristynyt ja markkinat lähteneet käyntiin hieman paremmin. Meillä kaikki laitokset toimivat viime vuoden tasolla.

HELPPO PERÄLAUTA

Teknologiateollisuudessa on luottamusmieskyselyllä selvitetty, miten palkankorotukset tänä keväänä työpaikoilla sovittiin. Tulosten analyysin ollessa vielä kesken Teollisuusliiton erikoistutkija Jukka Saviluoto arvioi, että valtaosassa työpaikoista palkankorotus oli yleiskorotuksen verran eli 1,3 prosenttia.

– Tänä vuonna se oli helppo perälauta.

Paikallisesti on ollut mahdollista sopia isompi korotus.

– Paremmin on sovittu jonkin verran, mutta niin on tehnyt teknologiateollisuudessa selvä vähemmistö. Silloin kun on ollut nykyisen kaltainen perälauta, perinteisesti paikallisesti sovittujen sopimusten osuus on ollut 10–20 prosenttia.

Edellisellä kierroksella erikseen työpaikoilla sovittavana oli paikallinen erä. Sen jakamisessa viimeinen sana oli työnantajalla. Silloin paikallisen sopimuksen kertoi tehneensä jopa puolet luottamusmiehistä, ilmeisenä päämotiivina se, että työnantaja ei saisi korotuksen jakamisessa yksinoikeutta. Sopimuksen syntyessä korotus jaettiin useimmiten kaikille työntekijöille tasan. Ensi vuonna paikallinen erä on jälleen jaettavana.

ILMAN DRAMATIIKKAA

Teollisuusliiton sektorien johtajat arvioivat palkankorotusten sopimisen työpaikoilla sujuneen kuluneena keväänä ilman dramatiikkaa. Vaikka eri työehtosopimukset hieman poikkeavat toisistaan, ylivoimaisesti yleisin käytäntö on ollut 1,3 prosentin yleiskorotus.

– Meni ihan nappiin ilman dramatiikkaa. Meillä ei ole mitään paikallisesti sovittavaa ensimmäisenä sopimusvuonna, vasta toisena vuonna. Paikallinen erä 0,8 prosenttia tulee neuvoteltavaksi ensi vuonna, kertoo kemian sektorin johtaja Toni Laiho.

Erityisalojen sektorin johtajan Marko Rosqvistin mukaan käytännöt hieman poikkesivat sektorin 16 eri sopimuksessa. Sopimuksiin ei kuluvalle vuodelle sisältynyt paikallisia eriä, mutta osaan sen sijaan kaikenlaista muuta paikallisesti sovittavaa, muun muassa sairausajan omailmoituskäytäntöä koskevaa.

– Mistään paikallisista sopimuksista ei ole kuulunut suurempaa moitetta.

Tilanne on koronan takia poikkeuksellinen, eikä mitään ylimääräistä hässäkkää ole tullut. Kun tulee toinen palkankorotusvuosi, tilanne voi olla erilainen.

Puutuotesektorin johtajan Jyrki Alapartasen mukaan mekaanisessa metsäteollisuudessa palkankorotuksia on tehty 1,3 prosentin yleiskorotuksen pohjalta.

– Minulle ei ole tullut kielteistä viestiä. Ensimmäiseen vuoteen ei liity paikallisia eriä, vaan yleiskorotus tulee kaikille. Ensi vuonna tulee paikalliserä, joka on 0,6 prosenttia, ja siellä on erilaisia perälautamalleja. Ongelmat yleensä liittyvät niihin.

TEKSTI JARI ISOKORPI
KUVAT KITI HAILA

Hänen työnsä – sukupuoleen katsomatta: ”Tehkää sitä, mikä tuntuu omalta”

Suomi on tasa-arvon mallimaa, vai onko? Jopa suomen kielen sana, hän, on nerokas. Ei tarvita uutta sanaa kuvaamaan ihmistä sukupuolineutraalilla tavalla. Työmarkkinoilla Suomi on kuitenkin merkillisen jakautunut. Segregaatio, työn jakautuminen naisten ja miesten töihin, on jopa erityisen vahvaa.

KUVA YLLÄ: ”Jokaisen pitäisi tehdä sitä työtä, mistä itse tykkää. Kyllä asenteet hiljalleen muuttuvat”, sanoo henkilöautokunnostaja Anu Luhtanen Seinäjoen Käyttöautolta. KUVA JOHANNES TERVO

13.5.2020

– Jaon naisten ja miesten töihin pitäisi olla jo historiaa, mutta niin ei vain ole, tutkimuspäällikkö Anu-Hanna Anttila Teollisuusliitosta sanoo. Teollisuusliitossa jakolinja kulkee toimialojen välillä niin, että esimerkiksi metalli-, kemia- ja puutuoteteollisuus ovat selvästi miesvaltaisia. Pesulat sekä kenkä- ja tekstiiliteollisuuden työpaikat ovat edelleen naisvaltaisia.

Hankepäällikkö Eija Leinonen KoulutusAvain Oy:stä on perehtynyt ammattien sukupuolittumiseen Suo, susiraja ja segregaatio -hankkeessa Lapin ja Kainuun osalta. Hänen mielestään asiasta puhutaan ja sitä tutkitaan aivan liian vähän.

– Onko niin, että nuoret kokevat ammatteja valitessaan, että heitä tuupataan aloille, jotka eivät ole heidän pirtaansa sopivia. Sukupuolen vuoksi naisia sote- ja miehiä tekniikka-aloille. Osa voi syrjäytyä sen vuoksi?

Hänen mielestään ennakkoluuloista ja siitä ajattelumallista, mitkä työt sopivat naisille ja miehille, pitäisi päästä irti.

– Fyysisyys, johon vedotaan usein, ei ole koskaan pitänyt paikkaansa. Fyysisesti raskaimpia töitä tehdään sosiaali- ja terveyssektorilla.

Hän uskoo, että nuoret jo monella tavalla myllyttävät ennakkoluuloja. Lisäksi opoille ja opettajille tarvitaan aitoa tietoa tämän päivän työelämästä.

– Tasa-arvotyö on taitolaji. Tytöistä ja pojista puhumista ei pidä kieltää, mutta sukupuoliin liittyviä asioita ei pidä yleistää. Järjen käyttö on sallittua.

VANHOJA VIRHEITÄ EI PÄÄSTÄ PAKOON

Anu-Hanna Anttila muistuttaa, että sukupuolittuminen ei ole ongelma vain naisille. Hän kertoo tapaamastaan hitsaajasta. Tämä valitsi peruskoulun jatkoksi ammattikoulun, ihan vain siksi, että niin teki myös kolme hänen kaveriaan. Nelikymppisenä hitsaaja totesi, että oikeasti hänestä olisi tullut hyvä sosiaalialan ammattilainen vaikka lastenkotiin tai nuorisotyöhön. Hän oli huomannut sen tehdessään vapaa-ajallaan töitä urheiluseurassa.

– Tätä suomalaisten työmarkkinoiden vahvaa piirrettä, segregaatiota (eriytymistä), ei pääse karkuun millään, tasa-arvopolitiikkaa tutkiva tutkijatohtori Paula Koskinen Sandberg Tampereen yliopistosta sanoo.

Naisten ja miesten palkkojen ja työelämän eriytymisen historia kiteytyy vuoteen 1945. Sotien jälkeen työvoimasta oli pula, naisia oli siirtynyt fyysistä voimaa vaativiin urakkatöihin. Naisten palkasta tuli kuitenkin ongelma.

– Ajateltiin, että naisten ja lasten tekemä työ ei ole samanarvoista eikä siitä tarvitse maksaa saman verran.

Metalliteollisuudessa paras naispalkka oli noin puolet miehen palkasta. Suomen hallitus nuiji lakiin palkkataulukot, joissa naisten palkat olivat 80 prosenttia miesten palkoista. Taulukoita piti noudattaa, kun työehtosopimuksia laadittiin. Vaikka tavoite oli nostaa naisten palkkoja, laki synnytti pysyvän rakenteen ja laillisti palkkasyrjinnän. Esimerkiksi vaatturialalla oli jo sovittu samasta palkasta, mutta palkkaero palasi. Naisen tekemä takki ei ollut niin arvokas kuin miehen tekemä.

Suomessa on suunnilleen yhtä paljon miesten ja naisten aloja.

– Nyt on helppo ajatella, että siitä on paljon aikaa, mutta vielä 1960-luvulle säätely oli virallisesti voimassa. Palkkaeroa on totuttu pitämään itsestään selvänä. Ihmisten ajatusmaailmassa ja arkielämän käytännöissä 1960–1970-luvusta ei ole niin pitkä aika, Koskinen Sandberg sanoo.

Suomi on hyväksynyt samapalkkaisuussopimuksen, jonka mukaan naisille ja miehille pitää maksaa samanarvoisesta työstä samaa palkkaa. Tilastojen mukaan naisen euro on keskimäärin 84 senttiä. Vuoden 1945 minimistä on päästy eteenpäin – neljä senttiä.

TASA-ARVOLAINSÄÄDÄNTÖ ISKEE ONGELMAAN

Suomen hallitus tarttuu segregaatio-ongelmaan sen juuria myöten. Tasa-arvosuunnittelua halutaan ulottaa jo varhaiskasvatukseen.

– Segregaatio on iso ongelma, johtaja Tanja Auvinen sosiaali- ja terveysministeriöstä sanoo.

– Taustalla ovat tyttöjen ja poikien, naisten ja miesten stereotypiat, ne syntyvät tosi varhain. Tiedetään, että yksilöjen väliset erot ovat suurempia kuin sukupuolten väliset. Ollaan tekemisissä syvien käsitysten kanssa, mitä sukupuolet ovat, mikä on ”normaalia” ja ”luonnollista”, hän pohtii. Silti tämä ei tarkoita, etteikö enää voisi puhua tytöistä ja pojista. Tarvitaan vain tilaa uusille rooleille.

Jakoa kiristää, että työelämässä niin nollatuntisopimukset ja määräaikaisuudet kuin hoivavastuu kasautuvat naisille. Miehet pitävät edelleen vain 10 prosenttia perhevapaista. Tätä hallitus pyrkii taklaamaan perhevapaauudistuksella.

Kolmikantaisen samapalkkaisuusohjelman neuvottelut sen sijaan rysähtivät karille helmikuussa. Hallitus ja työmarkkinajärjestöt eivät saaneet aikaan yksimielisyyttä siitä, millä toimenpiteillä sukupuolten välistä palkkaeroa saadaan kavennettua.

Työvoimatilastojen mukaan jako ei ole pienenemässä. Niin sanottuja tasa-ammatteja, joissa sukupuolet jakautuvat korkeintaan suhteessa 40–60, oli aiemmin 13 prosenttia. Vuonna 2017 niitä oli Tilastokeskuksen mukaan enää 8,9 prosenttia.

Organisaatiotutkimuksen perusteella kuitenkin tiedetään, että naisten ja miesten tasaisempi määrä työpaikalla on parempi ilmapiirille ja tuottavuudelle.

MUUTOKSIA NÄKYVISSÄ

Pirkko Valtasella on Enics Raahen pääluottamusmiehenä ollut näköala elektroniikkateollisuuden naisvaltaiseen kokoonpanotyöhön.

– Naisilla on pitempi pinna tehdä pikkutarkkaa työtä, jossa on pieniä osia ja paljon toistoa. Se ei ole paremmuuskysymys, luoja on vain antanut meille pitemmät hermot lasten takia, Valtanen uskoo.

Enicsillä muutoksen myrsky kuitenkin hajotti koko työpaikan. Erinäisten yritysjärjestelyjen myötä tuotannon 150 työntekijän joukko on kutistunut 12 henkeen.

– Yllättävän hyvin entiset työntekijät ovat kouluttautuneet, päässeet vakituisiin töihin muille aloille. Metallialalle on mennyt sekä naisia että miehiä, samoin hoito-, puhtaus- ja ruokapalvelualoille. He ovat jaksaneet ja olleet sitkeitä asian kanssa, opiskelleet uusiin ammatteihin. Todella kunnioitettava saavutus, kun keski-ikä oli kuitenkin 48 vuotta.

Nyt myös miehet ja pojat opiskelevat sairaanhoitajiksi ja kätilöiksi. Naisia on opiskellut entisiin miehisiin ammatteihin metallialan koulutuksissa. Työt ovat sekoittumassa. Asenteita on todella vaikea muuttaa, mutta ne voivat muuttua.

”Hitsareina pikkutarkkuus, että tehdään huolellisesti, se sujuu naisilta luontaisesti. Naiset, jotka ovat hitsareina, heillä on ollut vuosikymmenten mittaisia työpaikkoja”, sanoo Raahen Enicsin pääluottamusmies Pirkko Valtanen. KUVA VESA RANTA

Teollisuusliitossa palkkarakenne edellyttää, että samasta työstä maksetaan sama palkka. Valtanen uskoo, että naiset kyllä pärjäävät.

– Hitsareina juuri tämä pikkutarkkuus, että tehdään huolellisesti, se sujuu naisilta luontaisesti. Naiset, jotka ovat hitsareina, heillä on ollut vuosikymmenten mittaisia työpaikkoja.

Valtanen kuitenkin potkii naisia liikkeelle. Naiset eivät useinkaan hakeudu vaativampiin hommiin. Jos taas vastuusta maksetaan, niin kun joku hoitaa toisen lapsia, kyse on viime kädessä lapsen hengestä. Se on melkoinen vastuu. Jos vastuita arvotetaan työssä, niin moni asia menisi uusiksi.

– Vahvana ihmisenä ja vahvana naisena olen törmännyt monta kertaa siihen, että jos mies on voimakas, hän on karismaattinen. Jos nainen ottaa kantaa, se on pahankurinen akka. Tästä ei ole päästy.

Pirkko Valtanen on myös Raahen kaupunginvaltuuston toinen varapuheenjohtaja. Hänen mielestään naisia tulee kannustaa sekä pääluottamusmiehiksi tai kuntapäättäjiksi.

– Naiset ovat yhtä hyviä kuin miehet. Luottamustehtävät vievät paljon, mutta myös antavat äärettömän paljon.

TÖITÄ, JOIHIN KASVETAAN?

Teollisuusliiton sosiaali- ja työympäristöasiantuntija Sari Kola työskentelee työympäristöyksikössä, joka vastaa Teollisuusliiton tasa-arvo- ja yhdenvertaisuusasioista. Hän puolestaan pitää jakoa naisten ja miesten aloihin osittain relevanttina.

– Meillä on töitä, jotka ovat esimerkiksi fyysisesti niin vaativia, että ne sen vuoksi enimmiltä osin ajautuvat miesten töiksi. Jotkut työt ovat sen tyyppisiä, että harrastusluontoisesti tai muiden syiden takia menevät naisille. Kun ajatellaan vaikka naisvoittoista hevosalaa, niin hevosenhoitajaksi kasvetaan. Alalle ei tulla niin, että ”haluan hevosenhoitajaksi, vaikken ole koskaan koskenutkaan hevoseen”.

Työehtosopimusneuvotteluissa sukupuolen merkitys tulee kuitenkin rajata pois kokonaan.

– Tasa-arvo ei ole itsestäänselvyys. Tasa-arvoasioita tulee pitää yllä kaikilla TES-aloilla. Meidän tehtävämme on valvoa, että työ on työtä ja ihmiset ovat tasa-arvoisia sukupuoleen katsomatta.

PALKAT JA JOHTAMINEN HORJUTTAVAT TASA-ARVOA

Teollisuusliiton naistoiminnasta ja työpaikkojen tasa-arvokampanjatyöstä vastaava järjestötoimitsija Kirsti Anttila näkee, että epätasa-arvo nousee esiin palkkauksessa ja johtamisessa.

– Oli ala mikä hyvänsä, ne ovat suurimmat ongelmat.

Anttila näkee, että teollisuusalan yrityksissä työt jakaantuvat hyvinkin selkeästi naisten ja miesten tekemiin töihin. Naiset tekevät enemmän töitä, jotka on sidottu yhteen työpisteeseen. Nämä työt ovat vähemmän vaativia ja tavanomaisia ammattitöitä. Samalla myös palkka on usein pienempi.

– Vaativia ja erittäin vaativia töitä tekevät suurimmaksi osaksi miehet.

Yksi syy tehtävien jakautumiseen on se, ettei naisilla ole vaativampiin tehtäviin vaadittavaa koulutusta, eikä näin pätevyyttä hakea näitä töitä. Naiset ovat kouluttautuneet, mutta eivät välttämättä sen yrityksen ammattitöihin, missä työskentelevät.

Aloja, joissa on yhtä lailla miehiä ja naisia, on alle 9 %.

Teollisuusliitossa erityisalojen sektorilla naisten osuus on suurin, 44 prosenttia. Puutuotesektorilla naisia on 17, teknologiasektorilla 14,7 ja kemian sektorilla 20 prosenttia. Kaikkiaan liitossa naisia on vajaa viidennes. Palkkaerot eri sukupuolten välillä ovat suurimmat tekstiilien ja kemiallisten tuotteiden valmistuksessa.

– Naiset tekevät yksinkertaisempia vaihetöitä, joissa oppimisaika on lyhyt. Miehet vaativampia ammattitöitä, huoltoa ja kunnossapitoa.

Anttila teetti vuonna 2018 Teollisuusliiton syntyessä Naisen paikka –kyselyn työmarkkinoiden käytettävissä oleville liiton naisjäsenille. Sen mukaan 74 prosenttia vastanneista naisjäsenistä ei ollut saanut viimeisen 12 kuukauden aikana työnantajan maksamaa koulutusta. 57 prosenttia ei ollut myöskään käynyt kehityskeskusteluja. Nekin ovat tilanteita, joissa voi tuoda esiin omaa osaamista, halua kehittyä ja kertoa tarpeesta koulutukseen.

TASA-ARVOSUUNNITELMA KUIN VOIMAKAS ASTALO

Sekä Sari Kola että Kirsti Anttila peräänkuuluttavat tasa-arvosuunnitelmia työpaikoille. Suunnitelmat ovat myös tapa valvoa työnantajaa, kun niissä käsitellään tasa-arvon näkökulmasta kouluttautumismahdollisuuksia, rekrytointia ja uralla etenemistä. Koulutus on portti hakea vaativampia töitä.

– Suunnitelma on tärkein työkalu, jolla voidaan vaikuttaa, kohdellaanko ihmisiä työn mukaan eikä sukupuolen mukaan. Suunnitelmilla pystytään kehittämään työyhteisöä. On työnantajan etu, kun työpaikalla on monitaitoisia ihmisiä, sukupuoleen, ikään ja kansalaisuuteen katsomatta, Anttila muistuttaa.

Työpaikoilla tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelma sekä palkkakartoitus ovat lakisääteisiä yli 30 työntekijän työpaikoilla sekä julkisella että yksityisellä sektorilla. Palkkakartoituksissa verrataan, maksetaanko samasta ja samanarvoisesta työstä samaa palkkaa.

– Tarvitaan tasavertaiset mahdollisuudet tehdä töitä ja hakeutua erilaisiin työtehtäviin. Pitää purkaa edelleen stereotypia-ajattelua, että on töitä, joista naiset selviytyvät ja on vahvojen miesten töitä, ja jaetaan työt sen perusteella. On loppujen lopuksi aika vähän töitä, mitä naiset eivät voisi tehdä, Anttila sanoo.

”ETTE TULE PÄRJÄÄMÄÄN TÄSSÄ TYÖSSÄ”

Teollisuusliiton Oulun ja Lapin aluepäällikkö Hanna-Kaisa Hämäläinen on kuullut naisten kokemuksia kentältä. Rajoja on voinut tulla vastaan jo opiskeluvaiheessa. Työharjoittelupaikkaa hakeville naiselle on vastattu, että ”meillä ei kyllä naisia ole ollut” ja ”voitaisiin ottaa, muttei naisille ole sosiaalitiloja”. Oppilaitoksessa oli myös sanottu, että ”no te ette tule pärjäämään tässä työssä”.

– Asioita ei kuitenkaan voi yleistää, meillä on paljon naisia töissä miesvaltaisilla aloilla ja työpaikoilla ja heillä on siitä hyviä kokemuksia, Hämäläinen painottaa.

Hämäläinen on pistänyt tuulemaan Oulun seudun ammattiopiston tasa-arvo hankkeen ohjausryhmän puheenjohtajana. Ammattiopistossa tajuttiin, että nuoret hakeutuvat kuin automaattiohjauksella nais- ja miesaloille. Sitten havahduttiin miettimään, voisiko erilainen ajattelutapa ja -malli olla jopa ratkaisu työvoimapulaan, jos naisia hakeutuisi uusille aloille. Miesvaltaiset alat saisivat erilaista osaamista, naisvaltaisille aloille voisi tulla miehistä ja rennompaa työotetta.

Ammattiopiston opetus- ja henkilöstöä koulutettiin katsomaan omaa tekemistään. Onko jotain, missä he itse huomaamattaan edistävät jakoa miesaloihin ja naisaloihin?

– Sokeus omaan tekemiseen tulee helposti.

Toiseksi kehitettiin pedagogiikkaa sukupuolen ohjauksessa. Aloja ja koulutusta tehtiin tutuksi niin tyttöjen kuin poikien ryhmille.

– Ammatillisessa koulutuksessa pedagogiikan ammattilaisille tulee esiin kysymys myös muunsukupuolisista. Ihmisiä pitää ohjata ja tsempata siihen, mihin heillä itsellä on haluja, taipumusta ja mielenkiintoa. Sillä ei pitäisi olla mitään tekemistä sukupuolen kanssa.

Jako naisten ja miesten töihin turha ja vanhanaikainen

Anu Luhtanen työskentelee Käyttöauto Oy:n autojen kunnostuksessa, missä fiksataan vaihdossa tulleita autoja myyntikuntoon. KUVA JOHANNES TERVO

– Jako naisten ja miesten töihin on vanhanaikainen ja turha. Jokaisen pitäisi tehdä sitä työtä, mistä itse tykkää, henkilöautokunnostaja Anu Luhtanen sanoo.

Anu Luhtanen työskentelee Seinäjoella Käyttöauto Oy:ssä. Luhtanen on miesvaltaisessa työyhteisössä ainut nainen haalaripuolella. Hän sanoo, ettei työtovereita kiinnosta yhtään, onko töissä nainen vai mies, kun vain tekee omat työnsä ja jeesaa toisia.

Hänen työssään palkat määräytyvät työn vaativuuden mukaan. Se ratkaisee enemmän kuin henkilön sukupuoli. Työ vaatii jonkin verran fyysistä voimaa, se luokitellaan keskiraskaaksi ja raskaaksi työksi.

– Työ koulii tekijäänsä, en myöskään ole pieni ja kevytrakenteinen, Luhtanen sanoo.

Alalle hän päättyi sattumalta. Luhtasella ei mielestään ollut mitään roolimallia – hänen tätinsä pyöritti kuitenkin aikanaan omaa kunnostamoa. Hän pohtii, että ainakaan hänellä ei ollut ennakkoluuloja autoalan töitä kohtaan.

”Työ koulii tekijäänsä”, sanoo henkilöautokunnostaja Anu Luhtanen. KUVA JOHANNES TERVO

Luhtanen on kunnostanut autoja jo 20 vuoden ajan. Juuri työn alla on kymmenen vuotta vanha Audi A3.

– Puunattavaa riittää, hän tuumii.

– Ihmiset, tehkää sitä, mikä tuntuu omalta. Kyllä asenteet hiljalleen muuttuvat.

Anu Luhtanen toimii Teollisuusliitossa ammattiosastonsa puheenjohtajana, liittohallituksen varajäsenenä sekä kemian sektorin johtokunnassa.

”EROA ENEMMÄN IHMISTEN VÄLILLÄ”

Seinäjoen Käyttöauton henkilöautokunnostaja, fiksari Juha Luhtanen on töissä sisarensa Anu Luhtasen kanssa samassa työpaikassa. Hän pohtii, että jako miesten ja naisten töihin johtuu osittain omastakin tahdosta. Jokainen kun hakeutuu omiin töihinsä. Luhtasen oma ammatinvalinta syntyi aikanaan, kun hän tuli kesätöihin ja jäi 21 vuodeksi.

– Se on vähän sellainen ongelmallinen ikä se nuoruus. Silloin ei tiedä, mitä oikeasti haluaa. Kun menin töihin, eivät kiinnostaneet autot, enemmän moottoripyörät ja mopedit. Mutta kun värkkäili kaikkea, autoharrastus tempaisi muutamaksi vuodeksi mukaan.

”Ero ei ole niinkään miesten tai naisten välillä, vaan ihmisten välillä”, sanoo Anu Luhtasen pikkuveli Juha Luhtanen, joka työskentelee samassa työpaikassa Seinäjoen Käyttöautolla. KUVA JOHANNES TERVO

Enemmän häntä ovat aina kiinnostaneet musiikkiin ja kulttuuriin liittyvät asiat. Soittimia on edelleen kämppä täynnä, niin kitara, basso kuin rummut. Tietokoneella on syntynyt omia kappaleita. Nyt urheilu, painojen nosto kuntosalilla, on vienyt aikaa siitä harrastuksesta.

– Vieläkin kiinnostaa musiikin soittaminen ja kuvataide, nuorempana olin kova piirtämään.

Autojen kunnostus sopii Juha Luhtasen mielestä yhtä hyvin naisille kuin miehille.

– Joku voisi sanoa jotain fyysisistä voimista, jota työ vaatii. Onhan kiillotuskoneen käyttäminen aika raskasta, mutta on se miehellekin. Enemmän on kyse siitä, huolehditko itse omasta fyysisestä kunnostasi. Ero ei ole niinkään miesten tai naisten välillä, vaan ihmisten välillä.

”NAISET EIVÄT TEE ASIOITA NIIN KAAVAMAISESTI”

Anu Luhtasen työkaveri, Seinäjoen Käyttöauton henkilöautokunnostaja Tero Näykki ajattelee omasta työstään, että se sopisi yhtä lailla naisille kuin miehille. Työn kyllä oppii.

– Välillä on renkaanvaihtoja, niissä voi voimallisesti ehkä jäädä, mutta sen voi korvata sitten asenteella.

– Meillä on ollut työharjoittelijoina monia naisia. Naiset tekevät melkein parempaa jälkeä kuin miehet. Siinä on sellaista naisellista näkökulmaa, hän pohtii.

– He katsovat asioita vähän eri tavalla. Eivät tee asioita aina niin kaavamaisesti.

”Naiset tekevät melkein parempaa jälkeä kuin miehet. Siinä on sellaista naisellista näkökulmaa”, sanoo Anu Luhtasen työkaveri Tero Näykki. KUVA JOHANNES TERVO

Näykki itse meni aikoinaan ensin lukioon, aloitti kaksoistutkinnon ja opiskeli sitä kautta autopeltisepäksi. Ehkä mallina ammatinvalinnassa oli osittain oma isä, joka on raskaan kaluston asentaja, mikä on myös rankkaa hommaa. Peltisepän työ oli vaihtoehtona mukava. Äiti taas oli alun perin ompelija ja kouluttautunut sitten sairaanhoitajaksi. Vanhempien työnjako on siis hyvin perinteinen suomalaisen kodin malli.

– Lukiossa aloin miettiä, mitä oikeasti teen. Mietin aikanaan ääniteknikoksi opiskelua Oulussa, mutta se oli varmaan niin kaukana, etten nuorena kloppina uskaltanut.

Kaivosnaiset kaivosmiehinä

”En itse ole sankarihahmo, mutta tytöille tarvitaan esikuvia”, sanoo Satu-Maria Saario, Agnico Eagle Finlandin Kittilän kaivoksen koneoperaattori. KUVA BIRGITTA BRUSILA

Kuusamolainen koneoperaattori Satu-Maria Saario tekee yhtä fyysisimmistä tunnelitöistä Agnico Eagle Finlandin Kittilän kaivoksessa. Keskusteluun, miten naisia saataisiin teknisille aloille, hän tarjoaa syyllisten sijaan ratkaisua: tarvitaan roolimalleja.

– En itse ole sankarihahmo, mutta tytöille tarvitaan esikuvia. Naisia on teknisillä aloilla paljon, he ovat hyvin menestyneitä. Meidän alalla olevien naisten pitää mainostaa itseämme. Tämä on Shangri-La, kadonnut maailma. Me pärjätään täällä, me tienataan ihan hyvin. Tämä on tärkeä viesti, kuusamolainen Saario sanoo.

Hän sai ensi kosketuksen kaivosalaan Talvivaarasta, jossa hän oli kesän 2011 laboranttina.

– Päivittäin oli räjäytyksiä, kaivosalueella liikkui isoja koneita. Ajattelin, että tämä kaivostyö voisi olla mielenkiintoinen juttu.

Hän hakeutui Taivalkoskelle koulutukseen ja opiskeli kaivostutkinnon aikuiskoulutuksena.

– Niistä valmistuneista 11:stä olen ainoa, joka nyt työskentelee kaivosmiehenä. Entisessä työpaikassa sanottiin, ettet kyllä tule valmistumaan ja ainakaan et tule pääsemään alan töihin.

Saario meni Agnicon kaivokselle alun perin ajamaan kiviautoa.

– Olen tällä hetkellä ruiskubetonointioperaattori eli rappari. Kun tunnelia rakennetaan, katto ja seinät rapataan betonilla, mikä tukee tunnelin rakennetta. Se on yksi fyysisimmistä töistä tunnelissa. Kun ei ole lapsena päässyt sotkemaan kuravehkeissä tarpeeksi, työn kautta pääsee tekemään kurahommia.

NAISILTA KIELLETTY MUUTTUI SALLITUKSI

Kaivosalan louhintatyö avattiin naisille lakimuutoksella vuonna 1998. Silti naisia on ollut tunneleissa aina niin työnjohtajina ja geologeina kuin muonittajina – ja jopa suomalainen kansantarusto tuntee vuoren rouvan Kaivos-Maijan.

– Kaivosala on edelleen hyvin miehinen ala, ja asiat muuttuvat hitaasti. Sanon aina, että asenne ratkaisee, eivät niinkään fyysiset ominaisuudet tai sukupuoli. Koen olevani tasavertainen työntekijä muiden rinnalla.

Oli minullakin aluksi vaikeuksia. Sen jälkeen, kun olin oppinut työn, en vaihtaisi sitä mihinkään.

Agnicon työvoimasta naisia on 13 prosenttia, mikä on alalla hyvä luku ja sitä halutaan kasvattaa.

– Oli minullakin aluksi vaikeuksia. Rappaus on hyvin monitahoinen työ, ja olen vähän tällainen perfektionisti. Sen jälkeen, kun olin oppinut työn, en vaihtaisi sitä mihinkään. Tunnen tietynlaista ylpeyttä siitä, että pystyn fyysiseen työhön, yhteen fyysisimmistä.

– Vuonna 2015 sain myös panostajan pätevyyskirjan. Siinä tulee jonkinnäköinen lapsi esiin, räjäytykset ovat hienoja. Eivät ne ole mitään elokuvaräjäytyksiä, vaan hyvin hallittuja ja niissä on hyvin suuri vastuu.

KONETTA VOI KUUNNELLA

Naiset ovat haluttuja kaivostöihin, mistä on tullut jopa ilmiö alalla.

– Me käsittelemme koneita hellemmin, ei ajeta kaasu pohjassa niitä rikki. Huolletaan ja korjataan ehkä vähän herkemmin.

– Itse en kuuntele työkoneessa enää musiikkia. Tunnen koneen niin hyvin, että kuulen sen äänistä, jos jokin menee vikaan, kuten letku poikki. Se on ehkä naisellinen ominaisuus, että kuuntelee herkemmällä korvalla muita ja omaa konettaan, miten se käyttäytyy.

Itse rappaustyö ei ole vain istumista koneen hytissä. Koneessa on letkut, jotka pitää kiinnittää sähköihin ja poravesilinjaan. Välillä ranteen paksuista sähkökaapelia täytyy siirtää sivuun jopa sata metriä, että betoniauto voi ajaa paikalle. Juuri kaapeleiden käsittely tekee työstä fyysistä.

– Rappauksessa on myös tietty paine mennä eteenpäin ja toimia koko ajan: betonia ei voi jättää koneeseen kuivumaan. Meidän pitää pestä kone joka vuoron päätteeksi ja käyttää painepesuria, joka ei ole mikään lelu.

”Me naiset käsittelemme koneita hellemmin, ei ajeta kaasu pohjassa niitä rikki”, kuvailee Satu-Maria Saario. KUVA BIRGITTA BRUSILA

Miestyökavereista suurin osa suhtautuu naistyöntekijöihin positiivisesti tai neutraalisti. Vanhemmasta polvesta puskee ajoittain esiin vanhoja asenteita, etteivät naiset kuulu kaivokseen.

– Kun jutellaan, he tajuavatkin, että ei kannata alkaa vähättelemään. Meidänkin vuorossa on nuoria naisia töissä. He ovat kaikkein sitkeimpiä meidän työntekijöistä.

Naisten työtä tunnelissa rajoittaa vain työlainsäädäntö. Kun nainen tulee raskaaksi, hänen täytyy siirtyä pois tunnelitöistä.

TYTTÖJEN PALKAT OVAT HISTORIAA

Saario toimii osastonsa luottamusmiehenä. Hän kokee, että on siinä päässyt juttelemaan ihmisten kanssa ihan eri tasolla kuin tavallisena työntekijänä. Murikan kurssilla Saario löysi kirjan kaivosalan historiasta.

– 1940-luvulla alaikäiset tytötkin pääsivät tunneliin, mutta oli erikseen miesten, naisten, poikien ja tyttöjen palkat. Naisten ja tyttöjen palkat olivat kaikista pienimmät.

Vuonna 1965 kiellettiin, että naiset eivät saa tehdä louhintatöitä. Yli 30 vuotta meni, kunnes työt avautuivat uudelleen. Vuosien harppaus toi myös tiettyä tasa-arvoa.

– Kaivosalalla on erikoinen nais–mies-asetelma. Kun puhutaan meistä koneoperaattoreista, niin miehen euro on myös naisen euro.

KAIVOSMIEHISTÄ KAIVOSTYÖNTEKIJÖITÄ

28-vuotias Annamari Kinnunen opiskelee parhaillaan Taivalkoskella kaivosmieheksi. Ensi syksynä nimike muuttuu, oppilaitos alkaa kouluttaa kaivostyöntekijöitä. Kinnunen ei epäile tippaakaan, ettei pärjäisi alalla.

– Siihen ei missään nimessä ole mitään estettä. Kaivokset ottavat naisia mielellään. Naisista tulee hyviä kuskeja, naiset ovat rauhallisempia, koneet pysyvät ehjinä.

Ajatusta tukee, että esimerkiksi Boliden haki Sodankylän Kevitsan kaivokselle suoralla haulla nimenomaan naisia kaivoskoneenkuljettajan rekrytointikoulutukseen.

Haluaisin tehdä mahdollisimman paljon erilaista työtä, mitä kaivokselta löytyy.

Huhtikuussa Kinnusella alkoi puolen vuoden työharjoittelujakso Tapojärvi Oy:llä Sotkamo Silverillä.

– Haluaisin tehdä mahdollisimman paljon erilaista työtä, mitä kaivokselta löytyy.

Traktoreista ja pienkuormaajista hän ajaa mitä vain. Myös koneiden kunnostuksesta ja korjaamisesta hänellä on aikaisempaa kokemusta.

– On aina ollut kytevä haave tämä kaivospuoli ja minulla on tosi paljon kavereita töissä kaivosalalla. He ovat sanoneet, että tule sinäkin. Kun alanvaihto tuli ajankohtaiseksi, niin ajattelin, että hitto, minäkin lähden. Ei ole tullut vielä mitään vastaan, mikä olisi vaikeaa.

– Totta kai myös palkat houkuttavat ja hyvät työajat ovat ehdoton porkkana. Turvallisuus on nykyään sellaista, ei enää mietitytä, että ei uskaltaisi lähteä.

JA MITEN MENI NIIN KUIN OMASTA MIELESTÄ?

Suomessa kaikista korvatuista työtapaturmista 57 prosenttia sattui miehille ja 43 prosenttia naisille vuonna 2018. Jos katsotaan pelkästään työpaikoilla sattuneita tapaturmia, niistä sattui 62 prosenttia miehille. Työtapaturmia on arvioitu myös suhteessa tehtyihin työtunteihin.

– Miesten tapaturmataajuus on keskimäärin suurempi, mutta ammattiryhmäkohtaisia erojakin löytyy, työturvallisuuspäällikkö Marja Kaari Tapaturmavakuutuskeskuksesta sanoo.

Esimerkiksi rakennus-, korjaus- ja valmistustyöntekijöiden osalta miehillä on selvästi korkeampi tapaturmataajuus kuin naisilla. Jonkin verran korkeampi taajuus on myös prosessi- ja kuljetustyöntekijöillä. Osa eroista voi selittyä myös naisten ja miesten tapaturmariskeiltään erityyppisillä työtehtävillä saman ammattiryhmän sisällä.

Analyysi työpaikkakuolemista vuosilta 2009–2018 kertoo, että kuolemaan johtaneissa yhteensä 279 tapaturmassa miehiä kuoli 256 ja naisia kuoli 23.

TEKSTI SINI SILVÀN

Lähteet:

www.lapinkansa.fi,

www.thl.fi,

www.yle.fi,

www.kaikkienduuni.fi

LAKOSSA 27.1.–16.2. Jyväskylän UPM Plywoodilla: ”Isä, miksei työnantaja suostu maksamaan riittävästi palkkaa?”

”Isä, miksei työnantaja suostu maksamaan riittävästi palkkaa?” Niin kysyi UPM Plywoodin Jyväskylän vaneritehtaan pääluottamusmiehen Jarno Kemiläisen 14-vuotias tytär. Niin, miksei? UPM tahkoaa jatkuvasti miljardivoittoja, mutta ropoaakaan ei riitä työntekijöille. Mutta nyt on työntekijöiden mitta tullut täyteen. Taistelu elämiseen riittävästä palkasta käydään loppuun asti, vakuuttavat lakkovahdit.

KUVA YLLÄ: UPM Plywood Jyväskylän vaneritehtaan pääluottamusmies Jarno Kemiläinen lakkovahdissa 29.1.2020.

Säynätsalossa sijaitsevan UPM Plywood Oy:n Jyväskylän vaneritehtaan portille on kerääntynyt keskellä ensimmäistä lakkoviikkoa päättäväinen joukko. Pääluottamusmies Jarno Kemiläisen kanssa lakkovahteina ovat viiluosaston luottamusmies Milja Torstensson, työsuojeluvaltuutettu Matti Väänänen, konekorjaamon luottamusmies Juha Laaksonen ja ammattiosaston hallituksen jäsen Jari Savolainen. Paikalla ovat myös vanerityöntekijä Riitta Paananen ja moniosaaja Tuula Mattola, jotka ovat ammattiosaston aktiivijäseniä, vaikka juuri nyt ei tehtaalla luottamustehtävää olekaan.

Teollisuusliiton mekaanisen metsäteollisuuden lakon lakkovahteina UPM Plywood Jyväskylän vaneritehtaan portilla eturivissä vasemmalta Tuula Mattola, Matti Väänänen, Jarno Kemiläinen ja Riitta Paananen; takarivissä vasemmalta Jari Savolainen, Juha Laaksonen ja Milja Torstensson.

Lakkovahdeilla ei ole tosin mitään vahdittavaa. Järjestäytymisaste on lähes 100, eikä 140 tuotannon työntekijän joukosta rikkureita löydy.

– Minä olen ylpeä meidän työväestä, jota itsekin saan edustaa. Meillä on kuitenkin ollut vaikea syksy, on ollut lomautuksia, sitten tuli lakko ja sen perään työsulku. Nostan hattua, monen talous on jo kireällä, mutta kaikki ovat hyvin sitoutuneita taistelemaan asiamme puolesta, Kemiläinen kuvailee.

”EIKÖ TYÖLLÄ TARVITSE TULLA TOIMEEN?”

Lakkovahtien puheenaiheena on viime päivinä otsikoissa pyörineet omistajayhtiön rikkaimpaan kärkeen kuuluvan johtajan halventavat puheet siitä, ettei työllä tarvitsekaan tulla toimeen. Nämä heitot ovat tavattomasti loukanneet ja kuohuttaneet kaikkia.

Kuohunnan taustalla on myös tieto siitä, että UPM on tehnyt 26 kvartaalia eli yli kuusi vuotta voittoa putkeen kuuluen niihin pörssiyhtiöihin, joista maan suurin päivälehti totesi muutama päivä sitten: ”Suomalaiset pörssiyhtiöt ovat vahvassa taloudellisessa kunnossa, eli ne ovat vähän velkaantuneita. Lisäksi monet yhtiöt ovat hyvissä ajoin reagoineet toimintaympäristön muuttumiseen tehostamalla toimintaansa. Kun kaikki nämä tekijät otetaan huomioon, yhtiöt voivat jakaa huomattavan osan tuloksestaan osakkeenomistajilleen”. UPM:n oma katsaus viime vuoden kolmelta ensimmäiseltä kvartaalilta kertoo, että yhtiö teki yli miljardin euron liikevoiton.

Lakkovahdit tervehtivät tehtaalta poistuvaa lakkoon kuulumatonta henkilöä.

Vaneritehtaan työntekijät painottavat, että he haluavat yksinkertaisesti tulla palkallaan toimeen.

– Me emme ole vaatimassa mitään kohtuuttomia. Kun vuodessa tienaa 30 000–34 000 euroa, ei siitä ole varaa leikata, kun kaikki hinnat nousevat koko ajan. Me haluamme vain, että pärjäämme palkallamme, Kemiläinen tiivistää.

– Jos pörssiyhtiöitä mainostettaisiin samalla tavalla kuin työntekijöille, ”ei ole rahaa”, jokainen tietää mitä osakkeille silloin kävisi, ironisoi Laaksonen.

KYSE PALJOSTA MUUSTA KUIN KIKYSTÄ

– Koko ajan puhutaan vain ”kiky, kiky, kiky”, mutta siellä on niin paljon muutakin, Torstensson kuvaa tuohtuneena julkisuuden antamaa vääristynyttä kuvaa 24 talkootunnin merkityksestä.

Työnantajapuoli eli Metsäteollisuus ry on ehdottanut valtaisan määrän erilaisia heikennyksiä työehtosopimukseen. Ne merkitsisivät 20 prosentin palkan alennusta mekaanisen metsäteollisuuden työntekijöille. Ja on siellä jopa kansainvälisten ihmisoikeussopimusten vastaisia ehdotuksiakin kuten lakko-oikeuden vieminen.

”Koko ajan puhutaan vain ”kiky, kiky, kiky”, mutta siellä on niin paljon muutakin”, kuvailee neuvotteluja Milja Torstensson (vasemmalla).

Pääluottamusmies muistuttaa puolestaan siitä, että sosiaalivakuutusmaksujen siirto työnantajilta työntekijöille on pysyvä tulonsiirto palkansaajilta osakkeenomistajille.

– Siirrosta kertyneet voitot jäävät sinne omistajille. Ja tulevat jäämään edelleen. Siitä työnantajapuoli ei tietenkään muistuta. Mutta kun ahneus on loputonta eikä työväen alistamisessa mikään riitä…

MISSÄ ON ISÄNMAALLISUUS?

– Harmittaa nähdä, että miljardivoitoista ei olla valmiita investoimaan Suomeen ja luomaan sitä kautta tänne uusia työpaikkoja, työsuojeluvaltuutettu Väänänen toteaa.

– Missä on UPM:n yhteiskuntavastuu? Eipä kikyn 24 tuntia estänyt yhden paperilinjan sulkemista Raumalta, Kemiläinen huomauttaa.

”Miksi tahallaan ajetaan asioita solmuun? Miksi työnantajat haluavat riitelyä ja sanelua”, kysyy pääluottamusmies Jarno Kemiläinen.

Pääluottamusmies sanoo olevansa suorastaan kyllästynyt siihen uhkailuun ja kiristykseen, jota suomalaiset suuryhtiöt harjoittavat puhuessaan tehtaiden siirtämisestä muualle.

– Ei se ole aikuisen sopimusneuvottelijan tapa toimia, Kemiläinen kuvaa. Hän lisää, että suuryhtiön strategiset ratkaisut tehtaiden sulkemisesta tai laajentamisesta tehdään ihan jollain muilla perusteilla kuin sillä, mitä tes-neuvotteluissa tapahtuu tai mitä mieltä luottamusmies on.

Jari Savolainen kehui kenkiään parhaimmiksi lämmittäjiksi pakkasessa lakkovahtina seisoskellessa. Huopikkaat ovat kestäneet hyvin kylmää.

MIKSI HALUTAAN RISTIRIITOJA?

– Miksi tahallaan ajetaan asioita solmuun? Miksi luottamusmiehen asemaa heikennetään koko ajan, vaikka järjestäytynyt työvoima on myös työnantajan etu? Miksei meitä nähdä voimavarana? Mekaanisessa metsäteollisuudessa on paljon osaavia ihmisiä, joilla olisi valmiuksia kehittää toimintaa. Miksi työnantajat haluavat riitelyä ja sanelua?

Kemiläinen on tavattoman turhautunut siitä, että työntekijöiden potentiaalia ei hyödynnetä. Hän ennustaakin, että lopulta todellista kilpailukykyä on se, että työntekijöitä kohdellaan hyvin. Työvoimapulan vuosina houkuttelevin ala on se, jolla on kilpailukykyiset palkat ja jolla työntekijät voivat hyvin.

– Hyvä johtaminen ja se, että ihmisiä kohdellaan ihmisinä eikä koneen osina, niin tiivistää Torstensson aidon reseptin tehtaiden tuloksellisuuteen.

Lakkovahdissa vasemmalta Tuula Mattola, Matti Väänänen, Jarno Kemiläinen, Juha Laaksonen, Milja Torstensson ja Riitta Paananen.

– Yhtiön tärkein voimavara on hyvinvoivat työntekijät, komppaa Väänänen.

Lakkovahtien rintaman puheisiin kiertyy vielä uudestaan se palkka.

– Ihmisten on tultava palkallaan toimeen. Eihän tämä niin voi mennä, että ensin käydään töissä ja sitten joudutaan hakemaan vielä joitain tukia, Laaksonen toteaa.

Lakkovahtien päättäväisellä ja hyväntuulisesti toistensa kanssa vitsailevalla porukalla on terveisiä niin työnantajapuolelle kuin liiton neuvottelijoille.

– Ei meillä rikkureita ole. Me ollaan lakkovahdissa siksi, että näytään ja osoitetaan työnantajalle. että rivit pitävät ja voimaa on, Väänänen sanoo.

”Ei meillä rikkureita ole. Me ollaan lakkovahdissa siksi, että näytään ja osoitetaan työantajalle. että rivit pitävät ja voimaa on,” työsuojeluvaltuutettu Matti Väänänen (etualalla) sanoo.

Kemiläinen sanoo luottavansa muitten sektoreiden tukeen mekaanisen metsäteollisuuden sopimusneuvotteluissa, jos tarvetta ilmaantuu.

– Pysykää tiukkoina! Kemiläinen lähettää kehotuksen Teollisuusliiton neuvottelijoille.

TEKSTI SUVI SAJANIEMI
KUVAT HANNA-KAISA HÄMÄLÄINEN

Yhteisvoima ja yksilöllisyys

SAK:laisten ammattiliittojen jäsenet pitävät erittäin tärkeänä sitä, että liitot hoitavat työnantajien kanssa neuvottelut työoloista ja palkoista.

Niiden jälkeen tärkeitä liitoille sälytettyjä tehtäviä SAK:n tuoreen jäsentutkimuksen mukaan ovat työsuojelun tehostaminen, epätyypillisissä työsuhteissa työskentelevien ihmisten aseman parantaminen, työntekijöiden jaksamisesta huolehtiminen ja työajoista neuvotteleminen. Edellisten rinnalla jäsenet näkevät, että ammattiliitoilla on myös yhteiskunnallisia tehtäviä. Niistä tärkeimmät ovat työllisyydestä huolehtiminen ja tasa-arvon edistäminen.

Jäsenten näkökantojen painotukset vaihtelevat jonkin verran sukupuolen ja toimialan mukaan, mutta iso kuva on selvä. Ammattiliittoihin liitytään siksi, että ne huolehtivat työelämän rakenteiden ja järjestelmätason kysymysten kehittämisestä työntekijöiden etujen mukaisesti. Sen lisäksi ammattiliitoista koetaan saatavan henkilökohtaista tukea, jos työnantajan kanssa tulisi ongelmia vastaan. Ammattiliittojen yhteydessä toimivien työttömyyskassojen kautta hankittava ansiosidonnainen työttömyysturva on sekin edelleen tärkeä jäseneksi liittymisen peruste.

Jäsentutkimuksen tuloksista voidaan päätellä, että julkisuudessa jatkuvasti esiin nouseva paikallisen sopimisen lisäämisen teema ei vastaa liittoihin järjestäytyneiden työntekijöiden näkemyksiin ja toivomuksiin työelämän kehittämisestä. Ensisijaisena pidetty sopimusjärjestelmä on nykyisen kaltainen. Työelämän isoista asioista huolehditaan ja isoja kysymyksiä ratkotaan liitto- ja keskusjärjestötasolla niin, että työpaikoilla voidaan sopia asioista ja kehittää toimintaa työehtosopimuksissa määriteltyjen raamien pohjalta. Yhteiskunnallisissa kysymyksissä liitoilta odotetaan aktiivisuutta lakien valmistelussa niin, että työntekijöiden ja heidän perheidensä tarpeet tulevat huomioon otetuiksi.

Yhteisvoimalla ja kollektiivisella sopimisella on siis olemassa vahva kannatus, mutta valmis paketti ammattiliittojen tarjoama palvelu ja tuki jäsenille ei tietenkään ole. Päinvastoin yksilöllistyminen ja ihmisten halu toimia omilla ehdoilla haastavat liittojen harjoittaman perinteisen joukko-opin.

Näin ollen liitoilla riittää parannettavaa esimerkiksi jäsenten osallistamisessa toimintaan. Järjestödemokratia vaalitoimituksineen on edelleen tarpeellinen ja toimiva kivijalka, mutta se ei yksin riitä. Sen rinnalle tarvitaan toimintamalleja ja kanavia, jotka antavat kuulluksi tulemisen, osallistumisen ja vaikuttamisen mahdollisuuden myös niille ihmisille, jotka eivät ole kiinnostuneita järjestöille tyypillisestä vahvasta sitoutumisesta.

PETTERI RAITO
Päätoimittaja

Teknossa sopimus syntyi ja kiky-tunneista päästiin eroon – muilla aloilla toivotaan sopimisen tien aukeavan, luottamusmiehet kertovat

Teollisuusliiton suurimmalla sopimusalalla teknologiateollisuudessa saavutettiin työehtosopimus 4. tammikuuta. Sopimuksen syntymiseen tarvittiin koko viime syksyn jatkuneet neuvottelut, kolmen viikon ylityökielto ja kolmen päivän lakko. Liiton muilla sopimusaloilla neuvottelut vielä jatkuvat. Pääluottamusmiehet eri sopimusaloilta kertovat tunnelmista tammikuun toisella viikolla.

KUVA YLLÄ: Teollisuusliiton hallitus hyväksyi neuvottelutuloksen teknologiateollisuuden työehtosopimukseksi kokouksessaan 4. tammikuuta. Teknologiasektorin johtaja Jyrki Virtanen (vasemmalla) esitteli neuvottelutulosta, puheenjohtaja Riku Aalto ja 1. varapuheenjohtaja Turja Lehtonen sekä hallituksen jäsenet Marilla Hokkanen (selin) ja Mari Tuomaala kuuntelivat. KUVA KITI HAILA

Teknologiateollisuuden uuden työehtosopimuksen mukainen sopimuskausi alkoi 4.1.2020 ja päättyy 30.11.2021. Sopimuksen piirissä on noin 100 000 työntekijää. Kilpailukykysopimuksen mukaiset 24 palkatonta talkootuntia poistuivat teknologiateollisuudesta uuden työehtosopimuksen myötä.
Sopimus sisältää kaksi palkankorotusta. Vuonna 2020 palkkoja korotetaan 1,3 prosenttia ja vuoden 2021 palkankorotus on 1,4 prosenttia. Lisäksi työnantaja korottaa palkkoja vuoden 2020 palkankorotusten jälkeen 0,6 prosentilla yritys- ja työpaikkakohtaisesti. Palkankorotukset ovat siten yhteensä 3,3 prosenttia.
Lue lisää teknologiateollisuuden työehtosopimuksesta Teollisuusliiton verkkosivuilta.

Teollisuusliiton hallituksen kokouksessa 4. tammikuuta etualalla vasemmalta Pentti Iso-Aho, Hannu Koistinen ja Anne Gärding tutustumasssa teknologiateollisuuden saavutettuun tes-neuvottelutulokseen. Taustalla seisomassa Toni Laiho. KUVA KITI HAILA

HEIDI KOIVISTO, Kyrel, Kyröskoski, teknologiateollisuus

KOHTUULLINEN SOPIMUS SAATIIN

”Väki on tyytyväinen siihen, että sopimus syntyi. Kohtuuhyvät ehdot saatiin, vaikka prosenttikorotuksiin olen pettynyt. Hienoa on tuo omailmoitusoikeus sairaan lapsen hoidosta ja vuokratyöntekijöiden huomioiminen luottamusmiehen ajankäytössä. On myös kaikkien etu, että nyt työpaikkaohjaaja saa koulutusta ja aikaa tehtäväänsä. Työaikakokeilu ei ole uusi asia. Minä en aio mistään tuollaisesta pääluottamusmiehenä sopia, sillä meillä joustot toimivat jo nyt kumpaankin suuntaan.

Nyt voi sanoa, että ehkä pitäisi kiittää työnantajapuolta. Sen hävyttömiä vaatimuksia äimisteltiin yhdessä, lakko hitsasi porukan yhteen ja saimme uusia jäseniä. Täytyy vain toivoa, että myös kemian ja metsäpuolen neuvotteluissa työnantaja ottaisi järkikullan käyttöön. Metsäteollisuus ry:n toiminta työsulkuineen on ollut luokatonta.”

JYRKI NIEMINEN, ABB Marin and Ports, Helsinki, teknologiateollisuus

PALKANKOROTUKSILTA ODOTIN ENEMMÄN

”Kiky-tunneista eroon pääseminen on selvä parannus. Myös sairaan lapsen hoitamisen ottaminen mukaan omailmoitusjärjestelmään on hyvä asia. Tosin on taloja kuten ABB, joissa omailmoitusjärjestelmää ei ole saatu työntekijöille aikaiseksi. Se pitäisi kirjata työehtosopimukseen velvoittavaksi niin, että se on kaikille voimassa.

Työaikakokeilun mahdollisuus on herättänyt kysymyksiä ja ärtymystä. Minulta kysyttiin ensimmäiseksi, että joko olet myynyt 170 tuntia? En ole. Työaikakokeilut ovat pääluottamusmiehen sinetin takana.

Palkankorotuksilta odotin enemmän, mutta kai se tilanne neuvottelupöydässä oli sitten niin tiukka. Palkoista sopiminen ei ole meillä paikallisesti toiminut. Täytyy vaan lähteä pokkana esittämään isompia korotuksia, vaikka neuvotteluaikataulu on asetettu tiukaksi.

Mielenkiinnolla seuraan, miten tässä nyt käy, kun teknossa on sopimus valmiina, mutta muilla ei ole. Miten esimerkiksi kemia pääsee asioissa eteenpäin?”

SAMI RYYNÄNEN, Neste, Porvoo, öljy-, maakaasu- ja petrokemianteollisuus

KIKY LÄHTEE TAVALLA TAI TOISELLA

”Vaikea sanoa tässä vaiheessa, mitä teknologia-alan sopimus vaikuttaa muuhun työmarkkinakenttään. Kovasti työnantajaliitot julkisuudessa kertoivat, että se oli vain tekno, josta lähti kikyn 24 tuntia. Siinä se oli eri tavoin sovittu. Mutta sama tilanne on meillä. Tavalla tai toisella se tulee lähtemään! Se on selkeä viesti jäsenistöltä, että kiky lähtee. Se oli väliaikainen ratkaisu silloin, ja nyt on aika poistaa se.

On vaikea vielä arvioida, auttoiko se, että tekno sai päänavauksen. Se nähdään neuvotteluissa. Tähän asti kemian pöytä on ollut hyvin tukkoisa. Siellä edistymistä ei ole tapahtunut. Rahasta ei ole puhuttu. On ollut niin painavat tekstiesitykset työnantajalla, että ei ole päästy kovin pitkälle neuvotteluissa. Teknologia sai ratkaisun, mutta pelkään, että muiden sopimusalojen neuvotteluista tulee vaikeita.”

PETRI SORVALI, Nokian Renkaat, Nokia, kumiteollisuus

RAFLAAVIA ESITYKSIÄ PÖYDÄSSÄ

”Teknologian sopimuksella avattiin pää ja luotiin polku sille, että neuvottelut muilla sektoreilla voivat ylipäätään jatkua. Kumiteollisuuden sopimusalan työnantajalla on edelleen aika raflaavia esityksiä pöydässä. Puhutaan, että kiky säilyy, jäsenmaksuperintä lopetetaan, sairausajan palkkaa alennetaan ja palvelusvuosilisiä tarkistetaan, mikä merkitsisi niiden alentamista. Aika huolissani olen.

Jäsenten mukaan ehdoton edellytys sopimukselle on, että 24 tunnin talkootyö poistuu. Myös sairausaikaan liittyvä heikennys on lähtökohta, josta ei voi mitään sopimusta syntyä koskaan. Nämä kaksi asiaa ovat ihan ehdottomia. En näe, että teknon tekemä palkkaratkaisu on välttämättä raami esimerkiksi kemian pöydässä. Mikäli ratkaisu venyy ja joudutaan turvautumaan järjestöllisiin toimiin, niin se maksaa myös työntekijälle jotakin.”

OSMO KÄÄRIÄINEN, Metsä Wood, Suolahti, mekaaninen metsäteollisuus

TAISTELLAAN LOPPUUN ASTI

”Hyvä, että teknologiateollisuuteen saatiin sopimus, mutta aika paljon se jätti paikallisen sopimisen varaan. Olin alun perinkin sitä mieltä, että senttimääräisistä palkankorotuksista pitäisi lähteä keskustelemaan, ei prosenteista. Ja sitten kun on vielä nämä paikalliset erät – niitä on aika hankala jakaa oikeudenmukaisesti. Mutta pidän 3,3 prosentin korotuksia ihan hyvänä kompromissina.

Meillä mekaanisessa metsäteollisuudessa lähdetään neuvotteluissa siitä, että meiltäkin kiky-tunnit lähtevät. Metsäteollisuus ry:n kuuden päivän työsulku ei meitä säikäyttänyt, eikä se aja meitä pakolla sopimukseen. Tämä työnantajapuolen toiminta ei edistä sopimista, eikä se ole viisasta. Kyllä talkootunnit on nyt tehty. Väki ei anna periksi, nyt on syytä taistella loppuun asti.”

KIMMO NATUNEN, UPM Plywood, Savonlinna, mekaaninen metsäteollisuus

TYÖSULKU HERÄTTI KUMMASTUSTA

”Kun teknologiateollisuuden päänavaussopimus on nyt valmis, toivon, että työnantajapuoli lähtee vihdoin tosissaan neuvottelemaan.

Työsulku oli poikkeuksellinen työtaistelutoimi, joka herättää kummastusta. Metsäteollisuus ry on itse korostanut, että sille joka hetki, jonka tehdas käy, on hyvin tärkeä. Puheiden ja tekojen ristiriita vie pohjan pois noilta väitteiltä. Sulku ei voi myöskään mitenkään vauhdittaa sopimista, sillä neuvottelujen jumi on Metsäteollisuus ry:ssä, ei Teollisuusliitossa.

Teknon sopimus näyttää ihan kelvolliselta. Kiky-tunnit saatiin pois ja palkankorotukset turvaavat ostovoiman. Meiltäkin on saatava talkootunnit pois ja palkankorotusten on taattava ostovoima. Itse olen senttikorotusten, en prosenttien kannalla, tasa-arvon takia.”

KIMMO SANDELIN, Maintpartner, Jyväskylä, tekninen huolto ja kunnossapito

NYT PÄÄSTÄÄN NEUVOTTELEMAAN

”Olen hyvillä mielin, kun teknologiassa saatiin ratkaisu aikaan. Näin asioissa päästään eteenpäin. Teknisen huollon ja kunnossapidon sopimuksessa on vielä paljon asioita auki. Niistä päästään vasta nyt neuvottelemaan kunnolla.

Teknologian sopimus varmasti vauhdittaa neuvotteluja. Koko Suomi varmasti on odottanut, että siellä sopimus saadaan. On asioita, jotka ovat tärkeitä. Haraako kiky vielä, jää nähtäväksi, kun päästään pöytään. Kiky-tunnit olivat meillä samanlaisella lisäpöytäkirjalla kuin teknonkin puolella ja muutamassa muussa sopimuksessa. Se herättää toiveita, että asia ratkeaisi. Luulisi, että näistä jokaisesta kiky-tunnit olisivat pois, mutta se selviää sitten, kun mennään pöytään.

Avoimin mielin lähdetään katsomaan ja neuvottelemaan uudesta työehtosopimuksesta. Se aukaisi varmaan monta ovea, että teknossa päästiin sopuun.”

TEKSTI PETTERI RAITO, JARI ISOKORPI JA SUVI SAJANIEMI

LAKKO 9.–11.12.: Kyrelin pääluottamusmies Heidi Koivisto: ”Lakko pitää, jos lakko tulee”

”Ihmiset ovat heränneet. Periksi ei anneta, sillä nyt on kyse isoista asioista.” Pääluottamusmies Heidi Koivisto toivoo, että Eteläranta 10:n ”isot möröt” alkaisivat sittenkin kuunnella järjen eli ay-liikkeen ääntä.

Teollisuusliitto järjestää työehtosopimusneuvotteluiden vauhdittamiseksi laajat työnseisaukset 9.–11.12. Lakkoon menee noin 35 000 työntekijöitä yhteensä kymmeneltä Teollisuusliiton sopimusalalta. (Lue lisää tästä)

TEKNOLOGIATEOLLISUUS
HEIDI KOIVISTO
Pääluottamusmies
Kyrel Oy, Kyröskoski
Teollisuusliiton hallituksen jäsen

Pääluottamusmies Heidi Koivisto alleviivaa, että nyt on taisteluhenki päällä eikä periksi tulla antamaan. Hän on varma oman 125 hengen työpaikkansa lakkovalmiudesta, jos työtaisteluun joudutaan.

Pääluottamusmiehen mukaan Kyrelin perheyrityksessä yhteistoiminta sujuu työntekijöiden ja työnantajan välillä. Yritystä kehitetään yhdessä. Omaa työnantajaa vastaan lakkoon ei siis mentäisi.

Nyt on pakko laittaa stoppi työnantajien kohtuuttomille vaatimuksille, muiden muassa ilmaiselle talkootyölle, vaikka Kyrelillä kiky-tunteja ei tehtykään. Niitä tunteja Koivisto kuvaa ”absurdeiksi ja järjettömiksi”. Ne ovat vain huomattavasti lisänneet työtä henkilöstöosastoille työtuntien suunnittelussa ja turhauttaneet työntekijöitä.

– Tiedän firmoja, jotka ovat lisänneet 6 minuuttia työpäivään. Se on aivan hölmöläisten peiton jatkamista. Ja mitä kiky onkaan tehnyt työmotivaatiolle?

Kiky lähtee Koiviston mukaan ”ilman muuta” työehtosopimuksista.

– Se oli määräaikainen sopimus. Piste.

TYÖNANTAJAT OVAT TODELLISIA SOSIAALIPUMMEJA

Neuvottelujen muista tavoitteista Koivisto sanoo, että kunnon palkankorotukset pitää tulla, ja mieluimmin euroissa. Kyrelille uutena saapuva työntekijä saattaa tienata 9 euroa tunnilta. Onko siinä varaa tyytyä nollakorotuksiin, joista työnantaja puhuu?

– Minusta on aika härskiä työnantajapuolelta vaatia, että yhteiskunta maksaa osan meidän pienipalkkaisten työntekijöiden palkasta, pääluottamusmies toteaa.

– Totta kai meidän alamme toivoo, että korotukset tulevat euroissa, eivät prosenteissa. Näin saataisiin TVR:n alapään asteikon palkkoja ylöspäin.

Pääluottamusmies ihmettelee moneen kertaan, mistä ikkunasta EK:n eli Eteläranta 10:n ”isot möröt” tai sitten SY:n eli Suomen Yrittäjien edustajat oikein maailmaa katselevat.

– Tervetuloa vaan SY tutustumaan isompiin yrityksiin. Huomaisitte silloin, miten hirveän paljon me teemme töitä firmojen eteen. Kun yritys voi hyvin, työntekijätkin voivat hyvin. Me teemme valtavan paljon töitä firmoissa niiden tuottavuuden parantamiseksi, Koivisto kuvaa työntekijöiden ja luottamusmiesten asennetta työantajayrityksiinsä.

AY-LIIKE KANTOI VASTUUTA, MUTTA MEITÄ HUIJATTIIN

Koivistolle on niin EK:n kuin SY:n ammattiyhdistysvastaisuus täysi mysteeri. Tuo vastaisuus on jopa ”naurettavaa”, kun muistaa ammattiliittojen toimintatavat viime vuosilta.

– Me olemme kantaneet vastuuta koko yhteiskunnasta todella maltillisilla palkankorotuksilla. Mutta kun työttömyystukea leikattiin sen jälkeen, kun oli luvattu että ei leikata, tuli niin huijattu olo! Kun meitä kohdellaan näin, voi olla, että meiltä katoaa into ajatella koko yhteiskunnan parasta, Koivisto miettii.

Mutta jospa Eteläranta 10 sittenkin ymmärtäisi oman parhaansa?

– Vielä on ay-liike voimissaan. Me olemme tällä hetkellä järjen ääni Suomessa. Sitä kannattaisi nyt kuunnella, Koivisto toteaa.

TEKSTI SUVI SAJANIEMI
KUVA JYRKI LUUKKONEN

LAKKO 9.–11.12.: Jyväskylän Maintpartnerin pääluottamusmies Kimmo Sandelin: ”Olemme tarpeeksi tehneet ilmaista työtä”

”Meillä on porukka lakon suhteen yksituumainen. Kikyä ei enää haluta tehdä. Ilmaisen työn tekeminen riittää”, sanoo Maintpartner Oy:n Jyväskylän toimipisteen pääluottamusmies Kimmo Sandelin.

TEKNINEN HUOLTO JA KUNNOSSAPITO
KIMMO SANDELIN
Pääluottamusmies
Maintpartner Oy, Jyväskylä
Teollisuusliiton valtuuston jäsen

Maintpartnerilla noudatetaan osaan henkilöstöä Teollisuusliiton neuvottelemaa teknisen huollon ja kunnossapidon sopimusta, jonka voimassaolo päättyi lokakuun lopussa. Jos lakko alkaa 9. joulukuuta, kuuluvat toimipisteen hieman alle 30 työntekijää sen piiriin.

– Meillä on valmius lakkoon. Väki tuumii, että työpaikoilla on kikyilty ja tehty ilmaisia töitä tarpeeksi. Kolme vuotta piisaa, tes-neuvotteluissa mukana oleva pääluottamusmies Kimmo Sandelin kertoo.

Hänen mukaansa mahdollisella lakolla halutaan estää työajan palkaton pidennys ja työntekijän aseman heikentäminen, jota koko ajan yritetään.

– Lakolla tavoitellaan sitä, että asioista neuvotellaan sopimusteitse. Tuntuu siltä, että tänä päivänä neuvottelutahto on hakusessa. Molemmilla osapuolilla ei sitä välttämättä ole.

PALKALLA TULTAVA TOIMEEN

Sandelinin mukaan työntekijät haluavat myös saavuttaa parannusta siihen, että palkalla ja yhdellä työllä tulee toimeen ja palkansaaja pystyy maksamaan laskut elääkseen.

– Hinnat nousevat koko ajan. Siinä suhteessa on jääty jälkeen. Vaikka puhutaan, että työn verotusta kevennetään, niin haittaveroina tulee kaikkialle lisää maksuja. Polttoaineita kuluu, kun on pakko käyttää omaa autoa, koska asumme kehäkolmosen ulkopuolella. Ei täällä ole julkista liikennettä. Ihmisten on kuljettava ja asuttava.

– Kiinteistöveroihin ja sähkölaskuihin tulee korotuksia koko ajan. Reaalinen tulotaso heikkenee, koska veromuotoja ja -korotuksia niihin tulee lisää. Kokonaisverot kaikkiaan vaan kasvavat koko ajan. Pienituloisiin nämä korotukset iskevät eniten.

TYÖNANTAJAT JUMITTUNEET HEIKENNYKSIIN

Neuvottelupöydässä työnantajapuoli on lukkiutunut Sandelinin mukaan ylisuuriin työehtojen heikennysesityksiin.

– Kaikki tuijottavat tällä hetkellä Teollisuusliiton ja Teknologiateollisuuden väliseen neuvottelupöytään. Ei muualla olla valmiita asioista keskustelemaan, vaan halutaan odottaa, mitä Teknologiateollisuuden kanssa käytävissä neuvotteluissa tapahtuu. Kukaan ei halua lähteä päänavaajaksi.

– Kun teknologiassa saavutetaan tulos, niin muuallakin neuvottelupöydissä ehkä pääsemme keskustelemaan asioista. Teknologian pöydässä tehdään päätöksiä kikyistä ja vastaavista, Sandelin arvioi.

TEKSTI JARI ISOKORPI
KUVA HANNA-KAISA HÄMÄLÄINEN