9.6.2026

BLOGI

Työolot

Matti Roitto: Epävarmuus ei ole tullut työelämään itsestään

TEKSTI MATTI ROITTO
KUVA ANTTI HYVÄRINEN

Epävarmuus on yhä tavallisempi osa työelämää. Monelle se näkyy määräaikaisina sopimuksina, työsuhteiden katkoksina, koeaikaan päättyvinä työsuhteina tai uusina töinä, jotka alkavat pitkällä koeajalla ja heikommilla ehdoilla. Kyse ei ole vain yksittäisistä epävarmoista tilanteista, vaan laajemmasta muutoksesta: työnantajien riskejä siirretään yhä useammin työntekijöiden kannettavaksi. Ankarimmin tämä näyttää osuvan nuoriin, naisoletettuihin ja muihin työmarkkinoilla heikommassa asemassa oleviin.

Työterveyslaitoksen mukaan työn tulevaisuuteen liittyvät epävarmuudet ovat yksi keskeisimmistä työelämän kuormitustekijöistä. Epävarmuus voi myös heikentää työntekijän kykyä pyrkiä pitämään kiinni oikeuksistaan.Silti siihen suhtaudutaan usein kuin luonnonilmiöön. Historiallisesti näin ei ole: epävarmuus ei ole tullut työelämään itsestään. Sitä on lisätty vähitellen ja lopulta normalisoitu osaksi työelämää. Kaikki työ ei ole muuttunut epävarmaksi, mutta useat muutokset osoittavat samaan suuntaan: epävarmuuden lisäämiseen. 

Keväällä 2026 hallitus ajoi helpotuksia määräaikaisiin työsopimuksiin. Kyse ei ollut vain yhdestä teknisestä lakimuutoksesta. Esityksen mukaan määräaikainen työsopimus voitaisiin tietyissä tapauksissa tehdä ilman perusteltua syytä enintään vuodeksi. Kuten monia aiempiakin heikennyksiä, tätäkin perusteltiin rekrytoinnin helpottamisella ja työllistämisen esteiden poistamisella. Käytännössä joustajiksi joutuisivat taas työntekijät. SAK, Akava ja STTK varoittivat, että esitys kasvattaisi määräaikaisuuksien ketjuttamisen riskiä entisestään.

Julkisessa keskustelussa nousi nopeasti esiin olennainen kysymys: kenen riskiä tällaisilla uudistuksilla oikeastaan kevennetään ja kenen harteille epävarmuus kasaantuu? Kritiikki kärjistyi, kun lakiesityksen vaikutusarvioinnissa vaikutusta syntyvyyteen pidettiin vähäisenä, sillä perusteella, että vaikutukset kohdistuisivat lähinnä naisiin. Tutkimustieto osoittaa, että määräaikaisten työsuhteiden yleistyminen voi viivästyttää esimerkiksi perheellistymistä.

Työnantajien riskejä siirretään yhä useammin työntekijöiden kannettavaksi.

Tasa-arvovaltuutettu varoitti, että määräaikaisuuksien helpottamisen vaikutukset on arvioitava huolellisesti raskaus- ja perhevapaasyrjinnän näkökulmasta. Perustuslakivaliokunta korosti huhtikuussa 2026, että raskaus- ja perhevapaasyrjintä on määräaikaisissa työsuhteissa työskenteleville naisille merkittävä ongelma. Eri puolueiden naisjärjestöt ylittivät harvinaisella tavalla oppositio-hallitusjakolinjan ja kritisoivat yhdessä esitystä. Kritiikki ei kohdistunut yksin sukupuolikysymykseen vaan koko uudistuksen logiikkaan. Kysymys ei ollut vain “joustosta”, vaan myös siitä, kohdistuvatko uudistuksen haitat jälleen niihin ryhmiin, joiden asema työmarkkinoilla on jo ennestään hauraampi.

Teollistumisen alkuvaiheessa työsuhteet olivat helposti purettavia ja turvaa oli vähän. Vasta 1950–1970-luvuilla vakituinen, toistaiseksi voimassa oleva työsuhde rakennettiin normiksi osana työehtosopimusjärjestelmän, irtisanomissuojan ja hyvinvointivaltion kehitystä.

Ammattiyhdistysliikkeen vaikutus oli merkittävä. Työsuhteiden ketjuttamista pidettiin työntekijän suojan kiertämisenä, mikä myös näkyi esimerkiksi työtuomioistuimen ratkaisuissa. Määräaikaisuus oli poikkeus ja epävarmuutta pyrittiin tietoisesti vähentämään, ei lisäämään. Viimeistään 1990–2000-luvuilta alkaen käynnissä on kuitenkin ollut käänteinen liike ja pyrkimys palata kohti vanhoja pahoja aikoja.

Toinen esimerkki epävarmuuksien valinnoilla tuottamisesta on nykyään lähes ”vakioksi” työsopimuksiin tullut kuuden kuukauden mittainen koeaika. Kyseessä on enimmäisaika, joka on tietoisesti vakioitu myös käytännöksi. Kyseenalaistamista ei juuri kuule. Mikään vanha työelämän vakio pitkä koeaika ei ole kuitenkaan ollut.

1950–1970 luvuilla koeaika tunnettiin, mutta se ei ollut yleinen, eikä automaattinen. Koeajat olivat lyhyitä ja olivat käytössä ensisijaisesti ammatillisessa arvioinnissa. Vuoden 1970 työsopimuslaissa koeajan yleinen enimmäispituus oli kolme kuukautta. Vielä 1980-luvulla koeajat olivat selvästi nykyistä rajattuja ja lyhyempiä: kun vuonna 1984 työlainsäädäntöä uudistettiin, enimmäispituus pysyi samana. Lakiin lisättiin nimenomainen kielto käyttää koeaikapurkua syrjivillä tai muutoin epäasiallisilla perusteilla.

Vuonna 1985 yleinen koeajan maksimipituus nousi neljään kuukauteen. Sen perusteluina olivat uuden tekniikan aiheuttamat koulutustarpeet. Tosin myös epämääräisempi ”työmarkkinoiden toimivuuden parantaminen” mainittiin. Lamavuosina määräaikaisuus ja muut joustoinstrumentit normalisoituivat.

Jos epävarmuus on rakennettu pala palalta, sitä voidaan myös purkaa pala palalta.

Koeajan suurin muutos ja selvä käänne tapahtui kuitenkin vasta vuonna 2016, kun Suomen hallitus esitti koeajan yleiseksi enimmäispituudeksi kuutta kuukautta kaikissa tavallisissa työsuhteissa. Koeajan pidentämistä perusteltiin jälleen työllistämiskynnyksen madaltamisella. Näin työnantajan liikkumatilaa lisättiin suoraan työntekijän epävarmuuden kustannuksella.

Muita esimerkkejä ovat säännöllisesti toistuvat suhdannelomautukset tai työntekijöiden ulkoistaminen kevytyrittäjiksi tai pakkoyrittäjyyteen. Kun työntekijästä tehdään yrittäjä, vastuu kasvaa mutta turva ei. Tuoreimpia esimerkkejä tästä on Suomen suurimman yksityisen metsänomistajan, Tornator Oy:n luopuminen omista metsäalan työntekijöistään.

Epävarmuutta ovat lisänneet irtisanomissuojan höllentäminen sekä lomautus- ja takaisinottosuojan heikentäminen vuoden 2026 esitysten mukaisesti. Samalla epäsäännöllinen työ, kuten vaihteleva työaika ja nollatuntityyppiset sopimukset, näyttää vakiinnuttavan asemaansa. Myös yhteistoimintamenettelyä on kevennetty pienemmissä yrityksissä: vuoden 2025 muutosten jälkeen soveltamiskynnys nousi 20 työntekijästä 50:een, ja muutosneuvottelujen vähimmäiskesto puolitettiin. Kaiken kaikkiaan yritysten reaktiokykyä ja joustavuutta on lisätty keventämällä työntekijöiden suojaa.

Kun muutos tapahtuu vähitellen, osittain ja työmarkkinoiden reunoilta alkaen, se herättää vähemmän vastustusta kuin vallankumoukselliset toimet. Sitä voidaan kuvata välttämättömänä sopeutumisena muuttuneisiin olosuhteisiin. Tosiasiassa kyse on pitkälti valinnoista siitä, kuka kantaa työelämän epävarmuuden kustannukset ja taakan.

Ammattiyhdistysliike ei vastusta itsearvoisesti muutoksia ja kehittämistä, mutta se pyrkii estämään epävarmuuden normalisoinnin. Se pyrkii vastustamaan sitä, että muutoksista vastuuta kantaisivat vain työntekijät. 

Jos epävarmuus on rakennettu pala palalta, sitä voidaan myös purkaa pala palalta. Siksi siitä on syytä puhua poliittisena kysymyksenä, ei väistämättömänä kehityskulkuna. Jos epävarmuuksien kasvattamiseen ja riskien siirtämiseen ei puututa, leviävät ne laajempaan käyttöön kuten on jo yhä enemmän nähtykin. Viestin näistä asioista päättäville pitää olla selvä: vallan käyttäjä voisi valita myös toisin. Vaihtoehtoisesti voidaan myös valita toiset vallankäyttäjät.

Kirjoittaja on Teollisuusliiton erikoistutkija.

–

Lähteet:

• Edilex, 1985 vp. – HE n:o 248. Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi työsopimuslain ja eräiden siihen liittyvien lakien muuttamisesta.
• Finlex, Työsopimuslaki 320/1970; Laki työsopimuslain muuttamisesta 125/1984.
• HE 105/2016. Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi työsopimuslain, merityösopimuslain sekä julkisesta työvoima- ja yrityspalvelusta annetun lain muuttamisesta.
• HE 199/2025. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi työsopimuslain muuttamisesta ja siihen liittyviksi laeiksi.
• Helsingin Sanomat 6.3.2026. Kaikki hallitus­puolueiden naisjärjestöt: Määrä­aikaisuuksia helpottava laki­esitys vedettävä pois.
• Kauhanen, Merja (2002). ”Määräaikaiset työsuhteet ja toimeentulon riskit. Sosiaali ja terveysturvan tutkimuksia, 69. Helsinki: Kela 2002.
• Kauhanen, Merja (2007). ”Eriytymiskehitys työmarkkinoilla jatkunut 2000-luvulla. Teoksessa: Taimio, Heikki (toim.): Talouskasvun hedelmät – kuka sai ja kuka jäi ilman. Helsinki: Työväen Sivistysliitto, 2007.
• Kauhanen, Merja (2013). ”Sukupuolten väliset erot työpaikkojen laadussa–onko työsuhteen tyypillä väliä.” Työ, talous ja tasa-arvo (2013): 49.
• Koskela, Erkki & Roope Uusitalo (2006), “The Un-intended Convergence: How the Finnish Unemployment Reached the European Level”, teoksessa Michael Werding (toim.), Structural Unemployment in Western Europe: Reasons and Remedies, MIT Press, s. 159–185.
• Organisation for Economic Co-operation and Development. (2016). Back to Work: Finland: Improving the Re-employment Prospects of Displaced Workers. OECD Publishing.
• Pyöriä & Ojala (2016): Precarious work and intrinsic job quality: Evidence from Finland, 1984–2013. Economic and Labour Relations Review 27(39), 2016.
• Rokkanen, Miikka & Roope Uusitalo (2010) “Katosivatko elinikäiset työpaikat?”, Talous & yhteiskunta 38.1 (2010): 16-21.
• SAK, 14.10.2025. ”SAK:n luottamushenkilöpaneeli: Määräaikaisten työsuhteiden ketjuttaminen yleistyy SAK:n aloilla”, uutisointi tutkimuksesta.
• SAK, 25.2.2026. ”SAK, Akava ja STTK: Määräaikaisten työsopimusten ehtoja heikentävä lakiesitys palautettava valmisteluun”.
• Tasa-arvo-valtuutettu, 23.2.2026. (Annettu 11.2.2026): ”Määräaikaisten työsopimusten helpottamisen vaikutukset arvioitava huolella (TAS/54/2026)”
• Tilastokeskus (Heli Sutela & kumpp.) (2014): Työolojen muutokset 1977–2013 sekä työvoimatutkimuksen aikasarjat.  Tilastokeskus, 2014.
• Työterveyslaitos. Miten Suomi voi? -tuloskoosteet. ”Työhyvinvointi on heikentynyt samalla, kun huoli oman työn tulevaisuudesta kuormittaa 5.3.2026.
• Uusitalo, Roope. (2008) ”Onko pätkätöitten yleistyminen totta vai tilastoharhaa?”. Yhteiskuntapolitiikka 73 (2008):1; 5–11.
• Valiokunnan lausunto PeVL 20/2026 vp─ HE 199/2025 vp.
• Yle, 2.10.2024 Tuore tutkimus: Epävarmuus oman työn tulevaisuudesta kuormittaa yhä enemmän.
• Yle, 23.4.2026. Metsäyhtiö Tornator antoi potkut metsureille – valittaa samaan aikaan siitä, ettei Suomessa kouluttauduta alalle.