Pitkien matkojen erikoismies – ”Kovaa juokseminen on kivaa, mutta ultrajuoksu on taidetta”

Kun maraton tuntuu liian lyhyeltä matkalta, on syytä siirtyä ultrajuoksijaksi. Näin kävi kontiolahtelaiselle Tomi Ronkaiselle, joka on Suomen kärkinimiä vuorokauden juoksussa.

Kello on vähän yli kaksi, kun ultrajuoksija Tomi Ronkainen kävelee työpaikkansa portista lenkkarit jalassaan ja reppu selässään. Hän juoksee töihin ja takaisin joka päivä.

– Pakkasrajaa ei ole. Toissa talvena oli kerran -36 astetta, kun juoksin töihin. Jos on parikymmentä astetta pakkasta ja tuulee, se on melkein pahempi, Ronkainen sanoo.

Hän on harrastanut ultrajuoksua vuodesta 2015. Ultrajuoksijat ovat todellisia pitkän matkan menijöitä. Heille maraton eli 42,195 kilometriä ei riitä, vaan he pinkovat vielä pidemmälle.

– Luin joskus nuorempana lehdestä 12 tunnin Joensuu Night Runista, jonka voittaja oli juossut yli 120 kilometriä. Ajattelin, että eihän tuo ole mahdollista, Ronkainen muistelee.

Nykyään hänen bravuurinsa on 24 tunnin juoksu, jossa juoksijat pistelevät vuorokaudessa niin pitkälle kuin jaksavat. Ronkaisen oma ennätys on 269,788 kilometriä. Se syntyi viime vuonna MM-kisoissa Ranskassa ja sillä irtosi kilpailussa kahdeksas sija. Vuorokauden juoksun Suomen mestaruuden Ronkainen on voittanut kahdesti.

HIENOJA MAISEMIA

Jalkapalloa nappulasta asti pelannut Ronkainen kiinnostui juoksemisesta, kun hän seurasi erästä vanhempaa työkaveriaan, joka juoksi joka aamu töihin.

– Mietin, että miten tuo jaksaa, ja pitihän sitä sitten kokeilla. Samoihin aikoihin isoveljeni ja eräs kaverini treenasivat maratonille, enkä minä nyt voinut huonommaksi jäädä.

Ensimmäisen maratoninsa Ronkainen juoksi vuonna 2012 Joensuussa. Kun toisen maratonin maalissa hänestä tuntui, että olisi jaksanut juosta vielä pidempään, hän vaihtoi ultrajuoksuun.

– Kovaa juokseminen on kivaa, mutta ultrajuoksu on taidetta. Siinä pääsen kokemaan iltaa, yötä ja aamua. Vuorokauden juoksu on vähän kuin tarina. Siinä ajassa ehtii tapahtua paljon.

Ronkainen juoksee sekä sileällä että poluilla. Erityisesti kesällä polut vetävät häntä puoleensa. Ronkaisesta on mukava hölkkäillä uusiin paikkoihin, joihin ei autolla tai pyörällä pääse.

– Ultrajuoksussa minua kiehtoo itseni haastaminen. Juostessa näen myös hienoja maisemia, ja marja- ja sienipaikat löytyvät ihan vahingossa.

VOIMAA MUSIIKISTA

Ultrajuoksu vaatii Ronkaisen mukaan sisukkuutta, päättäväisyyttä ja hyvää mielikuvitusta. Juostessa täytyy osata keksiä hyviä juttuja, joilla voi viihdyttää itseään, hän sanoo.

– Kisassa kuuntelen itseäni koko ajan. Tarkkailen, onko energiat hyvät, hiertääkö jostain tai kipeytyykö joku paikka. Saan musiikista voimaa. Se on minulle vähän kuin dopingia.

TOMI RONKAINEN

Karkaisija

Kontiolahti

Abloy Oy, Joensuu

Ultrajuoksu kysyy myös henkistä kanttia, sillä juoksuun pitää jaksaa keskittyä koko matkan.

– Sitten kun alkaa päässä kuulua se ääni, että eiköhän tämä jo alkaisi riittää, niin se pitäisi saada hiljennettyä. Minulla se on tainnut jo sanoa itsensä irti, Ronkainen sanoo ja nauraa.

Keskeytykset ultrajuoksussa johtuvat hänen mukaansa yleensä siitä, että henkinen kantti pettää tai energia loppuu. Siksi myös kilpailuissa syömistä täytyy harjoitella.

– Lopussa suukin on jo niin väsynyt, että en jaksaisi enää leukaakaan liikutella, mutta silti on vaan syötävä. Löysä puuro, sipsit ja karkit maistuvat yleensä aina.

MARATON KERRAN VIIKOSSA

Arkiaamuisin Ronkainen lähtee kotoa viideltä ja juoksee viisi kilometriä töihin. Kotimatkalla hän tekee mutkan tai pari, jolloin kilometrejä kertyy 10–15.

– Viikonloppuisin teen puolen tunnin aamulenkin ja kerran viikkoon juoksen yhden pidemmän, noin 30–40 kilometrin, lenkin. Siihen käytän maksimissaan kolmen tuntia.

Juostessa näen hienoja maisemia. Marja- ja sienipaikat löytyvät ihan vahingossa.

Ultrajuoksu ei ole Ronkaisesta kallis harrastus. Juoksija ei tarvitse muuta kuin lenkkarit, urheilukellon ja repun eväitä varten, hän sanoo.

Kesäloma on Ronkaisen mielestä pahinta aikaa, koska silloin hänellä ei ole työmatkaa juostavana, mutta lomallakaan Ronkainen ei voi jäädä laakereilleen lepäämään, jos hän mielii pärjätä isoissa kisoissa.

– Syyskuussa olisi tarkoitus juosta 246 kilometriä Ateenasta Spartaan. Siellä voi lämpötila nousta silloin 30 asteeseen eikä varjopaikkoja ole paljon tarjolla.