Vaatejätit jättävät Myanmarin
Kansainväliset vaatejätit Inditex ja H&M lakkauttavat tuotantonsa Myanmarissa. Syynä on helmikuussa 2021 vallan kaapanneen sotilasjuntan raaka toiminta työtekijöiden oikeuksia vastaan.
Kansainvälisen työjärjestö ILO:n tutkimuskomissio selvitti hiljan perusteellisesti maan tilannetta. Se totesi, että kansalais- ja järjestäytymisoikeuksia loukataan laajasti, samoin osallistumista ay-toimintaan.
ILO vaatikin lokakuussa ay-aktiivien kidutuksen ja väkivaltaisen kohtelun lopettamista sekä ay-toiminnasta nostettujen rikossyytteiden kumoamista. Sotilasjuntan käyttämää pakkotyötä ILO vaatii lopetettavaksi.
Heti vallankaappauksen jälkeen 2021 juntta etsintäkuulutti keskusjärjestö CTUM:n 27 hallituksen jäsentä sekä lakkauttamansa 16 ammattiliiton johtajat. Yli 300 aktiivia tuomittiin ja 55 liittojen johtajaa tapettiin, sanoo teollisuuden ammattiliitto IWFM:n puheenjohtaja Khaing Zar Aung. Kaikkiaan juntta on tapattanut arviolta 6 000 ihmistä.
Selvitysten mukaan työntekijöiden oikeuksien loukkaukset lisääntyvät kiihtyvästi.
Virallinen vähimmäispalkka on 2,20 euroa päivässä, mutta tekstiilitehtaissa palkat jäävät usein matalammiksi. Juntan talouspolitiikan luoma inflaatio tekee työläisille selviytymisen arjesta vaikeaksi.
Kesällä Zaralle vaatteita valmistavan tehtaan työläiset vaativat 30 sentin korotusta päiväpalkkaansa. Useita työläisiä pidätettiin, seitsemän päätyi sotilastuomioistuimen eteen. Vastaavaa tapahtuu muuallakin: pidätyksiä, irtisanomisia ja katoamisia.
Tekstiiliteollisuus työllistää Myanmarissa yhä puoli miljoonaa ihmistä ja tuo merkittäviä vientituloja. Moni yhtiö on jo lopettanut toimintansa maassa, kuten Kappahl, C&A ja Marks & Spencer.
Elokuussa H&M ilmoitti irtautuvansa vähitellen Myanmarista. Sillä on tuotantosopimus 41 tehtaan kanssa. Zaran omistava espanjalainen Inditex lähtee samoin. Yhtiöt eivät enää usko voivansa vaikuttaa oloihin myönteisesti.
Selvitysten mukaan työntekijöiden oikeuksien loukkaukset lisääntyvät kiihtyvästi. Yleisimpiä ovat palkkojen yksipuoliset leikkaukset, perustelemattomat erottamiset ja epäinhimillinen työmäärä.