Arto Helenius: Rautanen ja Villilä

Herrat Rautanen ja Villilä istuivat tapansa mukaan Klubilla pohtimassa maailmaa ja bisneksiä. Rautanen kehuskeli olevansa aika haka tekemään paikallisia sopimuksia. Herra Villilä pyysi Rautasta vähän täsmentämään, millä hän tällä kertaa elvistelee.

– No, sain kiinnostavan tarjouspyynnön ja laskeskelin, että ihan tavallista päivätyötä tessin mukaan tehden ei hommaa saisi millään tehdyksi. Piirtelin paperille kuviot ja määräsin firman pääluottamusmiehen paikalle. Pyöriteltiin kuviota ja todettiin, että tarvittaisiin sopimus työajoista ja pitemmistä työvuoroista, työaikapankista sekä vuosilomista. Sen uuden tilauksen tekemiseen nimittäin tarvitaan niin kovaa ammattitaitoa, ettei sellaisia miehiä saa ulkopuolelta edes palkattua. Omalla porukalla saadaan tehtyä, ja kesällä ja syksyllä miehillä onkin sitten aika kevyitä työvuoroja, kun tasaamme työaikoja ja pidämme pankkitunteja pois. Miehet kyllä menettävät ylityötunteja, mutta saavat sitten loppuvuodesta tulospalkkioina vähän paremmin. Ilman sopimista tämä ei olisi onnistunut. Tältä pohjalta panin tarjoukseen vastaukset.

Villilä kuunteli tarkasti Rautasen selvitystä, sillä hän oli sattunut saamaan tuon saman tarjouspyynnön.

Villilä hörppäsi viimeisen konjakkinsa ja sanoi Rautaselle, että semmoisen paketin sinä sitten teit, olet sinä aika poika. Sitten Villilä painui taksilla konttorilleen. Muutaman tunnin suunniteltuaan myös hän lähetti vastauksen tarjouspyyntöön. Seuraavana aamuna Villilä otti työpaikan miehet koolle ja kertoi, että nyt alkaa uusi kova homma virmassa. Saatte painaa pitkää päivää, pankaa ylös mitä olette tehneet, ja sitten kun toimitus lähtee, on hillotolppa odottamassa.

Ilman osapuolta ei synny sopimuksia, ja ilman sopimusta ja liiton tukea ei tule työtekijämyönteistä tulkintaa, ainakaan aina.

Villilä voitti tarjouskilpailun reilusti edullisemmalla tarjouksella. Työt alkoivat, pojat painoivat pitkää päivää ajatellen, että pomo oli reilusti luvannut, että nyt saa tehdä pitkää päivää ja hillotolppa odottaa lopussa. Työ valmistui ja luovutettiin, ja konttorilta kuultiin, että hommasta oli jo pantu lasku tilaajalle. Tulisipa tilipäivä. Työmiehet veivät lappusiaan Villilän palkanlaskijalle tai antoivat niitä suoraan Villilälle ajatellen, että näin tässä on sovittu. Mutta kun tilipäivä tuli, oli vain peruspalkka tulossa, ei lanttiakaan lisää. Miehet menivät valittamaan ja saivat vastaukseksi, että ei mitään ole sovittu eikä muuta ole luvattu kuin se, että saatte tehdä työtä. Koska virma muutenkaan ei kuulu mihinkään työnantajaliittoon, ja päätoimialaksi on kirjattu kauppa ja henkilöstövuokraus, ei tämä oma työ ole minkään tessin alaista. Tämän Villilä ilmoitti myös olevan työnantajan tulkinta ja näin ehdottomasti voimassa.

Tuttu tuomari vahvisti työmiehille Villilän olevan oikeassa, ja että ainut keino olisi haastaa työnantaja oikeuteen. Kun miehet uhkasivat Villilää oikeudella, tämä vastasi vain, että siitä tulee päätös aikaisintaan vuoden päästä ja kustannukset ovat monta kymmentä tuhatta. Ja hän kertoi myös, että Verottaja on jo hakenut yritystä konkurssiin. Villilä lisäsi, että hän on jo purkanut vuokrasopimuksen vanhan yhtiön kanssa, sillä näissä tiloissa aloittaa Uusi Villilä Invest jo parin kuukauden päästä.

Illalla Klubilla Villilä kysyi ystävältään Rautaselta, vieläkö tämä on kova sopimiaan asioita. Rautanen kuitenkin halusi mieluummin puhua jouluisesta golfmatkastaan.

Ilman osapuolta ei synny sopimuksia, ja ilman sopimusta ja liiton tukea ei tule työtekijämyönteistä tulkintaa, ainakaan aina.

Kirjoittaja on Teollisuusliiton kansainvälisen edunvalvonnan erityisasiantuntija.