Arto Helenius: Rautanen ja Villilä

Herrat Rautanen ja Villilä istuivat tapansa mukaan Klubilla pohti­massa maailmaa ja bisneksiä. Rautanen kehus­keli olevansa aika haka tekemään paikal­lisia sopimuksia. Herra Villilä pyysi Rautasta vähän täsmen­tä­mään, millä hän tällä kertaa elvistelee.

– No, sain kiinnos­tavan tarjous­pyynnön ja laskes­kelin, että ihan taval­lista päivä­työtä tessin mukaan tehden ei hommaa saisi millään tehdyksi. Piirtelin paperille kuviot ja määräsin firman pääluot­ta­mus­miehen paikalle. Pyöri­tel­tiin kuviota ja todet­tiin, että tarvit­tai­siin sopimus työajoista ja pitem­mistä työvuo­roista, työai­ka­pan­kista sekä vuosi­lo­mista. Sen uuden tilauksen tekemi­seen nimit­täin tarvi­taan niin kovaa ammat­ti­taitoa, ettei sellaisia miehiä saa ulkopuo­lelta edes palkattua. Omalla porukalla saadaan tehtyä, ja kesällä ja syksyllä miehillä onkin sitten aika kevyitä työvuo­roja, kun tasaamme työai­koja ja pidämme pankki­tun­teja pois. Miehet kyllä menet­tävät ylityö­tun­teja, mutta saavat sitten loppu­vuo­desta tulos­palk­kioina vähän paremmin. Ilman sopimista tämä ei olisi onnis­tunut. Tältä pohjalta panin tarjouk­seen vastaukset.

Villilä kuunteli tarkasti Rautasen selvi­tystä, sillä hän oli sattunut saamaan tuon saman tarjouspyynnön.

Villilä hörppäsi viimeisen konjak­kinsa ja sanoi Rauta­selle, että semmoisen paketin sinä sitten teit, olet sinä aika poika. Sitten Villilä painui taksilla kontto­ril­leen. Muutaman tunnin suunni­tel­tuaan myös hän lähetti vastauksen tarjous­pyyn­töön. Seuraa­vana aamuna Villilä otti työpaikan miehet koolle ja kertoi, että nyt alkaa uusi kova homma virmassa. Saatte painaa pitkää päivää, pankaa ylös mitä olette tehneet, ja sitten kun toimitus lähtee, on hillo­tolppa odottamassa.

Ilman osapuolta ei synny sopimuksia, ja ilman sopimusta ja liiton tukea ei tule työte­ki­jä­myön­teistä tulkintaa, ainakaan aina.

Villilä voitti tarjous­kil­pailun reilusti edulli­sem­malla tarjouk­sella. Työt alkoivat, pojat painoivat pitkää päivää ajatellen, että pomo oli reilusti luvannut, että nyt saa tehdä pitkää päivää ja hillo­tolppa odottaa lopussa. Työ valmistui ja luovu­tet­tiin, ja kontto­rilta kuultiin, että hommasta oli jo pantu lasku tilaa­jalle. Tulisipa tilipäivä. Työmiehet veivät lappusiaan Villilän palkan­las­ki­jalle tai antoivat niitä suoraan Villi­lälle ajatellen, että näin tässä on sovittu. Mutta kun tilipäivä tuli, oli vain perus­palkka tulossa, ei lanttia­kaan lisää. Miehet menivät valit­ta­maan ja saivat vastauk­seksi, että ei mitään ole sovittu eikä muuta ole luvattu kuin se, että saatte tehdä työtä. Koska virma muuten­kaan ei kuulu mihin­kään työnan­ta­ja­liit­toon, ja päätoi­mia­laksi on kirjattu kauppa ja henki­lös­tö­vuo­kraus, ei tämä oma työ ole minkään tessin alaista. Tämän Villilä ilmoitti myös olevan työnan­tajan tulkinta ja näin ehdot­to­masti voimassa.

Tuttu tuomari vahvisti työmie­hille Villilän olevan oikeassa, ja että ainut keino olisi haastaa työnan­taja oikeu­teen. Kun miehet uhkasivat Villilää oikeu­della, tämä vastasi vain, että siitä tulee päätös aikai­sin­taan vuoden päästä ja kustan­nukset ovat monta kymmentä tuhatta. Ja hän kertoi myös, että Verot­taja on jo hakenut yritystä konkurs­siin. Villilä lisäsi, että hän on jo purkanut vuokra­so­pi­muksen vanhan yhtiön kanssa, sillä näissä tiloissa aloittaa Uusi Villilä Invest jo parin kuukauden päästä.

Illalla Klubilla Villilä kysyi ystäväl­tään Rauta­selta, vieläkö tämä on kova sopimiaan asioita. Rautanen kuitenkin halusi mieluummin puhua joului­sesta golfmatkastaan.

Ilman osapuolta ei synny sopimuksia, ja ilman sopimusta ja liiton tukea ei tule työte­ki­jä­myön­teistä tulkintaa, ainakaan aina.

Kirjoit­taja on Teolli­suus­liiton kansain­vä­lisen edunval­vonnan erityisasiantuntija.