Hyppää sisältöön

100-vuotiaan sahan portit sulkeutuvat lopullisesti – ”Tunnelmat ovat todella haikeat”

TEKSTI TIIA KYYNÄRÄINEN
kuvat NINA SUSI

Sahaus päättyy Stora Enson Veitsiluodon sahalla Kemissä. Pääluottamusmies Julia Anttila sanoo, että työnantajalle tarjottiin vaihtoehtoja, mutta mitään ei ole enää tehtävissä.

Yli sata vuotta ehdittiin tukeista sahata puutavaraa Veitsiluodon saarella Kemin edustalla. Syyskuun puolivälissä sahan omistava Stora Enso ilmoitti muutosneuvotteluiden päätyttyä, että sahan portit sulkeutuvat lopullisesti ja samalla poistuu noin 60 työpaikkaa.

Stora Enson Veitsiluodon sahan pääluottamusmies Julia Anttila sanoo, että henkilöstön tunnelmat sulkemispäätöksen jälkeen ovat apeat.

– Kyllä tämä todella haikeaa on. Mutta mitään ei ole tehtävissä, Anttila sanoo.

Stora Enso perusteli sulkemispäätöstään sillä, että yhtiön Pohjois-Suomen sahausliiketoiminnan tehokkuutta, kannattavuutta ja kilpailukykyä on parannettava. Yhtiö aikoo keskittää sahaustoimintaa muille sen sahoille Pohjois-Suomessa.

Kyllähän neuvotteluista huono maku jäi.

Sahausta siirtyy muun muassa Ouluun, missä Stora Ensolla on yrityskaupan seurauksena uusi moderni saha. Vuonna 2024 Stora Enso osti Oulun sahan rakennuttajan Junnikkala Oy:n, jolla on sahat myös Kalajoella ja Oulaisissa.

Veitsiluodossa saha hiljeni jo elokuussa, jolloin sahan henkilöstö lomautettiin.

Kyllä tämä todella haikeaa on. Mutta mitään ei ole tehtävissä.

Ne, jotka ovat valmiita muuttamaan, vaihtamaan alaa tai lähtemään kouluun, pääsevät eteenpäin.

Anttila sanoo, että työntekijät yrittivät muutosneuvotteluiden aikana vaikuttaa työnantajan sulkemisaikeisiin omilla ehdotuksilla. Mutta mikään ei auttanut.

– Ehdotimme muun muassa uusia ajomalleja ja työaikamuutoksia. Niillä olisi parannettu kustannustehokkuutta, mutta ehdotukset eivät riittäneet, Anttila sanoo.

– Kyllähän neuvotteluista huono maku jäi.

OSA LÖYTÄNYT JO UUSIA TÖITÄ

Stora Enso on sanonut tekevänsä tiivistä yhteistyötä yhtiön muiden toimipaikkojen, Meri-Lapin työllisyysalueen sekä muiden sidosryhmien kanssa, jotta Veitsiluodosta työttömäksi jääneet löytäisivät uutta työtä.

Pääluottamusmies Anttilan mukaan suurta kiinnostusta tarjottuihin palveluihin ei kuitenkaan näytä olevan. Osin se on hyvä merkki, sillä hän tietää jo työtovereita, jotka ovat löytäneet uusia töitä. Osa on saanut työtarjouksia Stora Enson sisältä.

– Osalla on jo uudet työpaikat tiedossaan. Ne, jotka ovat valmiita muuttamaan, vaihtamaan alaa tai lähtemään kouluun, pääsevät eteenpäin, Anttila pohtii.

Kun tästä vaikeasta ajasta päästään yli, töitä ihmisille löytyy.

Sen sijaan Kemin alueella työllisyysnäkymät ovat vaikeat. Töitä on vaikea löytää.

– Kemissä näkymät ovat huonot. Tällä alueella työpaikkoja on vähän tarjolla.

Stora Enson sahoilla henkilöstö saa olla varpaillaan jatkossakin. Veitsiluodon sahan sulkimispäätöstä koskevassa tiedotteessaan Stora Enso sanoi, että sen sahausliiketoiminnan kannattavuuden pysyvän haasteellisena muun muassa tukkipuun korkeiden kustannusten takia.

– Haluan uskoa kuitenkin, että kun tästä vaikeasta ajasta päästään yli, töitä ihmisille löytyy.

Nainen seisoo ulkona ja katsoo kameraan
Veitsiluodon sahan pääluottamusmies Julia Anttila sanoo, että osa lopettavan sahan työntekijöistä on saanut jo työtarjouksia.
Jaa artikkeli
Tekijälehti