Riikka Vasama: Työelämän palapeli, jonka kuva ei kestä tarkastelua

Jäsen ottaa yhteyttä Teolli­suus­liit­toon palkan­mak­suun liitty­vässä asiassa. Liiton asian­tun­ti­jasta tuntuu kuin kokoaisi palapeliä, jonka palat eivät sovi yhteen. Työntekijän tilille maksetut summat eivät vastaa tulore­kis­terin tietoja eivätkä palkka­las­kel­ma­kir­jauksia, jos palkka­las­kelmia on ylipää­tään saatu.

Palapeli etenee verkkai­sesti, sillä ammat­ti­lii­tolla ei ole saman­laisia tiedon­saan­tioi­keuksia kuin viran­omai­silla. Liiton asian­tun­tija kokoaa palapelin palasia jäseneltä saamal­laan valta­kir­jalla ja osan jäsen joutuu hankki­maan itse. Ilman jäsenen valtuu­tusta liitolla on hyvin rajal­linen mahdol­li­suus valvoa työeh­tojen toteu­tu­mista yrityk­sessä, jossa ei ole luotta­mus­miestä. Tilaa­jay­ri­tyksen luotta­mus­mies ei pysty autta­maan: kyse on alihank­ki­jay­ri­tyksen työnte­ki­jästä, eikä toisen yrityksen tietoihin ole pääsyä.

Vähitellen epäsel­vyydet alkavat hahmottua. Työtun­teja on kertynyt runsaasti, mutta ylityö­kor­vauksia ei ole maksettu. Eikä muita­kaan työeh­to­so­pi­muksen mukaisia lisiä.

Makse­tusta palkasta vain pieni osa on varsi­naista rahapalkkaa. Sen sijaan päivä­ra­hoja ja kilomet­ri­kor­vauksia on poikkeuk­sel­lisen paljon, vaikka työntekijä ei ole matkustanut.

Kokonai­suus kertoo karua kieltään: työehdot eivät ole kunnossa. Häviä­jinä ovat sekä työntekijä että kaikki veronmaksajat.

Yrityk­sessä on kikkailtu veroilla. Jäsen myöntää vastaa­not­ta­neensa perus­teet­tomia verova­paita korvauksia, koska muuta vaihtoehtoa ei ole ollut. Se on talon tapa, ja on tehty selväksi, että jos tavat eivät kelpaa, ovi on avoinna. Työnan­tajan kanssa sovittu netto­palkka on pitänyt työntekijän tyyty­väi­senä. Nyt hän on kuitenkin ymmär­tänyt, että merkit­tävän palkan­osan muodos­tavat lisät ovat jääneet maksa­matta. Työntekijän kuppi menee nurin.

Työpai­kalla ei katsota hyvällä työka­veria, joka keinuttaa venettä. Ammat­ti­liit­toon kuulu­mi­sesta ei kerrota työka­ve­reille, eikä tieten­kään työnan­ta­jalle. Vaikka ammat­ti­liiton tavoit­teena on varmistaa reilu peli työelä­mässä, yllät­tävän moni työntekijä ei koe olevansa asemassa, jossa voisi päästä siitä osalliseksi.

Häviä­jinä ovat sekä työntekijä että kaikki veronmaksajat.

Kun liiton asian­tun­tija ottaa yhteyttä alihank­ki­jay­ri­tyksen edusta­jaan, alkaa tapahtua. Tieto epäkoh­dista kiirii myös tilaa­jay­ri­tyk­seen, joka purkaa sopimuksen. Epäter­veen kilpailun ja poljet­tujen työeh­tojen torju­misen kannalta ratkaisu on paras mahdol­linen. Mutta työnte­ki­jälle, joka on ansainnut elantoansa pahaa aavis­ta­matta, se on henki­lö­koh­tainen katastrofi.

Työeh­toja rikkonut alihank­ki­ja­työ­nan­taja kaivaa pöytä­laa­ti­kos­taan toisen yrityksen, johon siirtää vaike­ne­maan suostuvat työnte­kijät. Oikeuk­siaan peräävät tipute­taan kyydistä. Työnan­taja käyttää omien toimiensa vuoksi kärsi­vien työnte­ki­jöiden tilan­netta ammat­ti­liit­toja vastaan: nyt näet, ettei liitoista ole muuta kuin haittaa.

Ammat­ti­liiton yhtey­den­ot­toihin palkka­saa­ta­vista ei vastata, ja samalla tavalla sivuu­te­taan myös viran­omais­val­vonta. Yritys siirre­tään nopeasti bulvaanin eli nimel­lisen omistajan nimiin ja ajetaan pikai­sesti alas.

Työperäisen hyväk­si­käytön uhreiksi joutu­neet työnte­kijät jäävät tyhjin käsin. Ammat­ti­liiton asian­tun­tija ja viran­omaiset turhau­tuvat. Valtion kassaan syntyy lovi liike­toi­min­ta­mal­lista, jossa ansioita makse­taan perus­teet­to­masti verot­to­mina korvauk­sina. Kilpailu vääristyy tavalla, jonka uskoisi turhaut­tavan myös reiluja pelisään­töjä noudat­tavia yrityksiä, jotka häviävät kilpai­lu­tuksia tai joiden maine vedetään lokaan toisten toimi­joiden mukana.

Työeh­toja polkevat toimijat puoles­taan jatkavat tyyty­väi­sinä pienestä kompas­te­lusta välit­tä­mättä, joko uuden pöytä­laa­tik­ko­y­ri­tyksen takaa tai siirty­mällä naapu­ri­maan työmarkkinoille.

Kirjoit­taja on Teolli­suus­liiton ulkomaa­lais­taus­taisen työvoiman yksikön päällikkö.