Turja Lehtonen: Johtajia riittää, johtajuutta puuttuu
Viime vuosina olemme nähneet epävakauden ympärillämme lisääntyneen. Epävakaus luo turvattomuutta. Uskon sen vaikuttavan myös Suomen taloustilanteeseen niin, että ihmiset yhä säästävät ja varautuvat huonompiin aikoihin.
Olemme nähneet, kuinka instituutioiden merkitys ja luotettavuus heikkenevät. Mediaa, yliopistoja, oikeusvaltiota ja ammattiyhdistysliikettä haastetaan yhä kovemmin. Kehitys on vaarallinen: ilman toimivia instituutioita yhteiskunta jää yksittäisten johtajien oikkujen varaan.
Sama näkyy kansainvälisesti. YK:n rooli murenee, kansainvälinen oikeus menettää merkitystään. Gazassa se on näkynyt karulla tavalla. Suurvallat, Yhdysvallat etunenässä, suhtautuvat kansainvälisiin sopimuksiin kuin kauppatavaraan: tänään allekirjoitetaan diili, huomenna rikotaan se. Yhteistä etua ei etsitä, on vain voittajia ja häviäjiä. EU:n ja Yhdysvaltain tullisopimusta on kutsuttu jopa ”antautumissopimukseksi”. Trumpin politiikan tavoitteena ei ole vahvistaa liittolaisia, vaan nähdä kaikki kilpailijoina ja kaikki mahdollinen kauppatavarana.
Samalla Yhdysvallat itse on ajautumassa sisäiseen kriisiin. Hyökkäyksiä kohdistetaan tiedettä, oikeusvaltiota, sananvapautta ja mediaa vastaan. Totuuden arvoa kyseenalaistetaan ja ihmiset altistuvat valhepopulismin houkutuksille. Kiina seuraa tilannetta tyytyväisenä ja vahvistaa asemaansa maailmassa ilman haastetta.
Ilman toimivia instituutioita yhteiskunta jää yksittäisten johtajien oikkujen varaan.
Suomi ei ole tästä irrallaan. Meilläkin ideologiat ja aatteellinen puhdasoppisuus pyrkivät kaappaamaan työmarkkinat. Terve järki ja sopimisen perinne halutaan laittaa sivuun. Ammattiliittojen asemaa ja työntekijöiden mahdollisuutta puolustaa oikeuksiaan yritetään horjuttaa. Näin rapautetaan luottamusta ja vakautta, jotka ovat olleet suomalaisen sopimusyhteiskunnan kulmakiviä.
Siksi olen huolissani. Suomi, Eurooppa ja koko maailma näyttävät olevan suunnassa, jossa järki ja johtajuus katoavat näkyvistä. Tällaisina aikoina moni huutaa vahvempien johtajien perään. Minä en. Sellaisia on nähty, niin idässä kuin lännessä, eikä tulos ole houkutteleva.
Me emme tarvitse vahvempia johtajia. Me tarvitsemme viisaampaa ja ratkaisukeskeisempää johtajuutta. Johtajat ja johtajuus ovat eri asioita. Johtajia kyllä riittää, mutta johtajuus on tällä hetkellä vähissä. Juuri sitä tämä aika tarvitsee enemmän kuin koskaan.
Kirjoittaja on Teollisuusliiton varapuheenjohtaja.