Tutki­jat: Luot­ta­mus pohja­lu­ke­missa, kärjis­ty­mi­sen kier­teelle ei näy loppua

– Luot­ta­mus on yhteis­kun­nan perus­arvo, ja se on ollut pohjois­mai­den menes­tyk­sen perusta. Surul­lista, jos sen nyt anne­taan haper­tua, sanoo poliit­ti­sen histo­rian dosentti, tutkija Mikko Majan­der ajatus­paja Magmasta.

Osapuol­ten keski­näi­nen luotto on käynyt jo niin vähiin, että jonkin­lai­nen kulmi­naa­tio­piste on nyt lähellä, tulkit­see sosio­lo­gian emeri­tus­pro­fes­sori Harri Melin Tampe­reen yliopis­tosta. Sen jälkeen uutta luot­ta­musta olisi lähdet­tävä raken­ta­maan aivan alusta.

– Se tulee olemaan tuskal­lista, uuden raken­ta­mista uudessa ajassa. Tosin tällä hetkellä sellai­ses­ta­kaan ei näy mitään merk­kejä. Kukaan ei ota ensim­mäistä askelta. Suhtau­dun vähän pelok­kaas­ti­kin siihen, mitä tästä kaikesta seuraa, kertoo Melin.

LUOTTAMUSTA EI OLE ILMAN KUNNIOITUSTA

Melin tunnis­taa aina­kin yhden selkeän syyn siihen, mistä luot­ta­mus­vaje johtuu.

– Kunnioi­tus on tällä hetkellä hukassa. Se on tärkeä luot­ta­muk­sen elementti.

Tämä näkyy siinä, että halli­tus ja työnan­ta­jat suhtau­tu­vat ammat­tiyh­dis­tys­liik­kee­seen silmiin­pis­tä­vän ylimie­li­sesti. Työnan­ta­jien asen­ne­muu­tosta selit­tää useampi tekijä: ensin­nä­kin Etelä­ran­nassa on tapah­tu­nut suku­pol­ven­vaih­dos ja toiseksi myös ideo­lo­gian muutos.

– Siellä on nyt eri tavalla koulu­te­tut johta­jat. Uusli­be­ra­lis­ti­nen talous­a­jat­telu on vahvaa. Johto­täh­tenä on, että valtion toimin­not pitäisi mini­moida ja kaik­kein tärkeintä on, että yrityk­set pysty­vät teke­mään tulosta ja hyödyt­tä­mään omis­ta­jia. Yritys­ten yhteis­kun­ta­vas­tuusta ei enää puhuta.

Yritys­joh­ta­jien maail­man­ku­vaa muovaa sekin, että globaali toimin­taym­pä­ristö on olen­nai­sesti erilai­nen kuin taka­vuo­sina, jolloin Suomen kansan­ta­loutta domi­noi­vat muuta­mat vahvat metsä- ja metalliteollisuusyritykset.

– Ei ole enää sellaista koti­pe­sä­ajat­te­lua, kun pääta­voit­teena on menes­ty­mi­nen Ameri­kan tai Kiinan mark­ki­noilla, ja Suomi on vain yksi nurkka ja pieni mark­kina-alue, Melin sanoo.

Majan­de­rin luon­neh­din­nan mukaan myös poli­tii­kan kentässä on tapah­tu­nut hege­mo­nian siir­tymä oikealle.

– Kokoo­muk­sen sisäl­lä­kin sen huomaa siinä, että nyt talous­or­to­dok­si­aan usko­vat porva­rit ovat niskan päällä sivis­tys­por­va­reita ja palkan­saa­jia vastaan, ja heidän agen­dansa menee kaiken muun edelle. Ja perus­suo­ma­lai­set on ajanut vieläpä kokoo­muk­sen ohi oikealta.

KONSENSUKSEN TAVOITTELU JÄÄNYT TAAKSE

Majan­der pitää­kin konflik­tia seurauk­sena siitä, että yhteis­kunta on ylei­sem­min­kin frag­men­toi­tu­massa eli että jako­lin­joja on entistä enemmän.

– Meillä ihas­tel­tiin presi­den­tin­vaa­lien aikaan sitä, miten korrek­tisti ne käytiin, kun ehdok­kaat kehui­vat toisi­aan. Samaan aikaan on kuiten­kin yhteis­kun­taa repivä riita työmark­ki­noilla, ja uutta on se, että halli­tus on osapuo­lena, kun se on aset­tu­nut suoraan työnan­ta­jien puolelle.

Hän ottaa vertai­lu­koh­daksi 1990-luvun, jolloin syvästä lamasta, paljon nykyistä vaikeam­masta talous­ti­lan­teesta lähdet­tiin nousuun raken­ta­malla erit­täin laaja­poh­jai­nen halli­tus ja sitout­ta­malla ay-liike­kin yhtei­sen talous­po­li­tii­kan taakse. Tällä hetkellä mitään vastaa­vaa toimin­ta­mal­lia ei ole edes vaih­toeh­to­jen joukossa.

– Jopa Juha Sipi­län halli­tus halusi kilpai­lu­ky­ky­so­pi­muk­selle kolmi­kan­tai­sen hyväk­syn­nän, mutta nyt viedään isoja asioita läpi hyvin pienen parla­men­taa­ri­sen enem­mis­tön varassa.

Meli­nin mielestä työmark­ki­noi­den luot­ta­mus­kato ei aina­kaan suoraan ja lyhyellä aika­vä­lillä vaikuta yhteis­kun­nan ylei­seen luot­ta­muk­sen tasoon.

– Isot kult­tuu­rin­muu­tok­set tapah­tu­vat hitaasti hiipi­mällä, ja kyllä­hän meillä muuten luot­ta­musta Suomessa riit­tää. Tosin se kohdis­tuu varsin­kin niin sanot­tui­hin koviin insti­tuu­tioi­hin, kuten polii­siin ja armeijaan.

Hän kuiten­kin huomaut­taa, että varsin­kin perus­suo­ma­lais­ten tyyli tehdä poli­tiik­kaa horjut­taa ihmis­ten uskoa moniin instituutioihin.

– Toimin­ta­ta­vat ovat saman­suun­tai­sia kuin Donald Trum­pilla ja popu­lis­teilla ympäri Euroo­pan. Ne jäytä­vät luot­ta­musta medi­aan, yliopis­toi­hin, tieteel­li­seen tutki­muk­seen, oikeuslaitokseen.

ONKO ”ISO RYTINÄ” ITSETARKOITUS?

Mistä sitten voisi löytyä apu tuleh­tu­nee­seen tilan­tee­seen? EK:lla olisi mahdol­li­suus vaikut­taa halli­tuk­seen, mutta Melin ei usko näin tapahtuvan.

–  Työnan­ta­jat vetäy­tyi­vät pitkään halli­tuk­sen toimien taakse ja olivat aivan hiljaa, vaikka oli selvää, että halli­tus­oh­jel­man työmark­ki­na­kir­jauk­set ovat heidän tavoit­tei­taan. Kunnes sitten tilanne kärjis­tyi, jolloin he antoi­vat vahvan tuen halli­tuk­selle. Enkä usko, että Petteri Orpo on halu­kas avaa­maan solmuja ja raken­ta­maan uutta luottamusta.

Huoles­tut­ta­vaa on hänen mieles­tään, mikäli kaikki pitkä­jän­tei­nen työelä­män kehit­tä­mi­nen, jota palkan­saa­jat ja työnan­ta­jat ovat yhteis­työssä tehneet, joutuu riite­lyn sivu­tuot­teena jäihin.

– Työelä­mässä ainoa nolla­sum­ma­pe­lin paikka on minusta palk­ka­neu­vot­te­lut, eli kuinka yrityk­sen voitot jaetaan. Mutta kaikki muut ovat enim­mäk­seen win–win-tilan­teita.

Halu­taan muut­taa Suomea niin paljon, ettei ole enää paluuta takaisin.

Majan­der kuvaa tule­vai­suu­den­nä­ky­miä ”hyvin epäsel­viksi”. Halli­tus tarjoaa keino­jaan ratkai­suksi kansan­ta­lou­den isoi­hin ongel­miin, kuten hanka­laan ikära­ken­tee­seen ja työvoimapulaan.

– Suomen tilanne on vaikea yhtälö, ei sitä kukaan kiistä, mutta halli­tuk­sen toimet vaikut­ta­vat talou­teen hyvin margi­naa­li­sesti, ja vaiku­tus­las­kel­mat­kin ovat kysee­na­lai­sia. Hinta on kova suhteessa pieniin, odotet­ta­vissa oleviin tuloksiin.

Mutta ehkä tulok­set eivät olekaan pääasia, pohtii Majan­der ja muis­tut­taa, miten konser­va­tii­vien Marga­ret Thatc­her Britan­nian päämi­nis­te­rinä mursi ay-liik­keen vaiku­tus­val­taa kovilla keinoilla 1980-luvulla. Kun valtaan myöhem­min nousi työväen­puo­lu­een Tony Blair, hän ei pyrki­nyt palaut­ta­maan Thatc­he­ria edel­tä­nyttä tilannetta.

– Olisiko tässä taus­talla saman­laista logiik­kaa, eli halu­taan muut­taa Suomea niin paljon, ettei ole enää paluuta takai­sin. Björn Wahl­roos sanoi kerran jossain haas­tat­te­lussa, että tarvi­taan kovaa ryti­nää, että systeemi murtuu.