Tutkijat: Luottamus pohjalukemissa, kärjistymisen kierteelle ei näy loppua

– Luottamus on yhteiskunnan perusarvo, ja se on ollut pohjoismaiden menestyksen perusta. Surullista, jos sen nyt annetaan hapertua, sanoo poliittisen historian dosentti, tutkija Mikko Majander ajatuspaja Magmasta.

Osapuolten keskinäinen luotto on käynyt jo niin vähiin, että jonkinlainen kulminaatiopiste on nyt lähellä, tulkitsee sosiologian emeritusprofessori Harri Melin Tampereen yliopistosta. Sen jälkeen uutta luottamusta olisi lähdettävä rakentamaan aivan alusta.

– Se tulee olemaan tuskallista, uuden rakentamista uudessa ajassa. Tosin tällä hetkellä sellaisestakaan ei näy mitään merkkejä. Kukaan ei ota ensimmäistä askelta. Suhtaudun vähän pelokkaastikin siihen, mitä tästä kaikesta seuraa, kertoo Melin.

LUOTTAMUSTA EI OLE ILMAN KUNNIOITUSTA

Melin tunnistaa ainakin yhden selkeän syyn siihen, mistä luottamusvaje johtuu.

– Kunnioitus on tällä hetkellä hukassa. Se on tärkeä luottamuksen elementti.

Tämä näkyy siinä, että hallitus ja työnantajat suhtautuvat ammattiyhdistysliikkeeseen silmiinpistävän ylimielisesti. Työnantajien asennemuutosta selittää useampi tekijä: ensinnäkin Etelärannassa on tapahtunut sukupolvenvaihdos ja toiseksi myös ideologian muutos.

– Siellä on nyt eri tavalla koulutetut johtajat. Uusliberalistinen talousajattelu on vahvaa. Johtotähtenä on, että valtion toiminnot pitäisi minimoida ja kaikkein tärkeintä on, että yritykset pystyvät tekemään tulosta ja hyödyttämään omistajia. Yritysten yhteiskuntavastuusta ei enää puhuta.

Yritysjohtajien maailmankuvaa muovaa sekin, että globaali toimintaympäristö on olennaisesti erilainen kuin takavuosina, jolloin Suomen kansantaloutta dominoivat muutamat vahvat metsä- ja metalliteollisuusyritykset.

– Ei ole enää sellaista kotipesäajattelua, kun päätavoitteena on menestyminen Amerikan tai Kiinan markkinoilla, ja Suomi on vain yksi nurkka ja pieni markkina-alue, Melin sanoo.

Majanderin luonnehdinnan mukaan myös politiikan kentässä on tapahtunut hegemonian siirtymä oikealle.

– Kokoomuksen sisälläkin sen huomaa siinä, että nyt talousortodoksiaan uskovat porvarit ovat niskan päällä sivistysporvareita ja palkansaajia vastaan, ja heidän agendansa menee kaiken muun edelle. Ja perussuomalaiset on ajanut vieläpä kokoomuksen ohi oikealta.

KONSENSUKSEN TAVOITTELU JÄÄNYT TAAKSE

Majander pitääkin konfliktia seurauksena siitä, että yhteiskunta on yleisemminkin fragmentoitumassa eli että jakolinjoja on entistä enemmän.

– Meillä ihasteltiin presidentinvaalien aikaan sitä, miten korrektisti ne käytiin, kun ehdokkaat kehuivat toisiaan. Samaan aikaan on kuitenkin yhteiskuntaa repivä riita työmarkkinoilla, ja uutta on se, että hallitus on osapuolena, kun se on asettunut suoraan työnantajien puolelle.

Hän ottaa vertailukohdaksi 1990-luvun, jolloin syvästä lamasta, paljon nykyistä vaikeammasta taloustilanteesta lähdettiin nousuun rakentamalla erittäin laajapohjainen hallitus ja sitouttamalla ay-liikekin yhteisen talouspolitiikan taakse. Tällä hetkellä mitään vastaavaa toimintamallia ei ole edes vaihtoehtojen joukossa.

– Jopa Juha Sipilän hallitus halusi kilpailukykysopimukselle kolmikantaisen hyväksynnän, mutta nyt viedään isoja asioita läpi hyvin pienen parlamentaarisen enemmistön varassa.

Melinin mielestä työmarkkinoiden luottamuskato ei ainakaan suoraan ja lyhyellä aikavälillä vaikuta yhteiskunnan yleiseen luottamuksen tasoon.

– Isot kulttuurinmuutokset tapahtuvat hitaasti hiipimällä, ja kyllähän meillä muuten luottamusta Suomessa riittää. Tosin se kohdistuu varsinkin niin sanottuihin koviin instituutioihin, kuten poliisiin ja armeijaan.

Hän kuitenkin huomauttaa, että varsinkin perussuomalaisten tyyli tehdä politiikkaa horjuttaa ihmisten uskoa moniin instituutioihin.

– Toimintatavat ovat samansuuntaisia kuin Donald Trumpilla ja populisteilla ympäri Euroopan. Ne jäytävät luottamusta mediaan, yliopistoihin, tieteelliseen tutkimukseen, oikeuslaitokseen.

ONKO ”ISO RYTINÄ” ITSETARKOITUS?

Mistä sitten voisi löytyä apu tulehtuneeseen tilanteeseen? EK:lla olisi mahdollisuus vaikuttaa hallitukseen, mutta Melin ei usko näin tapahtuvan.

–  Työnantajat vetäytyivät pitkään hallituksen toimien taakse ja olivat aivan hiljaa, vaikka oli selvää, että hallitusohjelman työmarkkinakirjaukset ovat heidän tavoitteitaan. Kunnes sitten tilanne kärjistyi, jolloin he antoivat vahvan tuen hallitukselle. Enkä usko, että Petteri Orpo on halukas avaamaan solmuja ja rakentamaan uutta luottamusta.

Huolestuttavaa on hänen mielestään, mikäli kaikki pitkäjänteinen työelämän kehittäminen, jota palkansaajat ja työnantajat ovat yhteistyössä tehneet, joutuu riitelyn sivutuotteena jäihin.

– Työelämässä ainoa nollasummapelin paikka on minusta palkkaneuvottelut, eli kuinka yrityksen voitot jaetaan. Mutta kaikki muut ovat enimmäkseen win–win-tilanteita.

Halutaan muuttaa Suomea niin paljon, ettei ole enää paluuta takaisin.

Majander kuvaa tulevaisuudennäkymiä ”hyvin epäselviksi”. Hallitus tarjoaa keinojaan ratkaisuksi kansantalouden isoihin ongelmiin, kuten hankalaan ikärakenteeseen ja työvoimapulaan.

– Suomen tilanne on vaikea yhtälö, ei sitä kukaan kiistä, mutta hallituksen toimet vaikuttavat talouteen hyvin marginaalisesti, ja vaikutuslaskelmatkin ovat kyseenalaisia. Hinta on kova suhteessa pieniin, odotettavissa oleviin tuloksiin.

Mutta ehkä tulokset eivät olekaan pääasia, pohtii Majander ja muistuttaa, miten konservatiivien Margaret Thatcher Britannian pääministerinä mursi ay-liikkeen vaikutusvaltaa kovilla keinoilla 1980-luvulla. Kun valtaan myöhemmin nousi työväenpuolueen Tony Blair, hän ei pyrkinyt palauttamaan Thatcheria edeltänyttä tilannetta.

– Olisiko tässä taustalla samanlaista logiikkaa, eli halutaan muuttaa Suomea niin paljon, ettei ole enää paluuta takaisin. Björn Wahlroos sanoi kerran jossain haastattelussa, että tarvitaan kovaa rytinää, että systeemi murtuu.