Kauluspaitaan pukeutunut mies katsoo kameraan. Kuvassa on teksti "Petteri Raito, päätoimittaja".

Huoli hyvin­voin­ti­val­tiosta

TEKSTI PETTERI RAITO

Kun ammat­tiyh­dis­tys­liik­keen ja maan halli­tuk­sen edus­ta­jat puhu­vat hyvin­voin­ti­val­tion säilyt­tä­mi­sestä, on taus­talla kaksi toisis­taan poik­kea­vaa käsi­tystä siitä, miten hyvin­voin­ti­val­tion pitäisi kansa­lai­sia kohdella.

Ay-liik­keen tavoit­teena on kohtuul­li­sen toimeen­tu­lon takaava sosi­aa­li­turva tilan­teissa, joissa työt­tö­myys kohtaa, terveys reis­tai­lee tai elämi­sen edel­ly­tyk­set muista ymmär­ret­tä­vistä syistä vaikeu­tu­vat. Ajatuk­sena on tuen kohden­ta­mi­nen elämän katkos­ti­lan­tei­siin siten, että uuden työn löytä­mi­nen, terveh­ty­mi­nen ja ongel­mien ylit­tä­mi­nen voivat toteutua.

Halli­tuk­sen tavoit­teena on toteut­taa valtion­ta­lou­teen sääs­töjä esimer­kiksi työt­tö­myys- ja sosi­aa­li­tur­vaa leik­kaa­malla. Taus­talla on arvio siitä, että sosi­aa­li­tur­van taso on aikai­sem­min ollut siinä määrin korkea, että se on ehkäis­syt ihmi­siä paran­ta­masta heiken­ty­nyttä tilan­net­taan. Kun turvan tasoa madal­le­taan, ajaa se ihmi­set toimi­maan tilan­teensa korjaamiseksi.

Työmark­ki­na­ky­sy­myk­sissä halli­tuk­sen ja ay-liik­keen näkö­kul­mat ovat niin ikään kaukana toisis­taan. Halli­tus ajaa työn­te­ki­jöi­den järjes­täy­ty­mi­seen perus­tu­van neuvot­te­lu­mal­lin purka­mista, ja työpaik­ko­jen yhteis­toi­min­nan vaaka­ku­pin kään­tä­mistä työnan­ta­jien vallan kasvat­ta­mi­seksi paikal­li­sesti ja valta­kun­nal­li­sesti. Tähän liit­tyy tavoite palkan­ko­ro­tus­ten laki­sää­tei­sen maksi­min aset­ta­mi­sesta ja työsuh­de­tur­van heiken­tä­mi­sestä. Ay-liike vastus­taa tällaista poli­tiik­kaa. Se ajaa työn­te­ki­jöi­den järjes­täy­ty­mi­seen perus­tu­vaa neuvot­te­le­mi­sen ja sopi­mi­sen mallia, jossa työeh­to­so­pi­muk­sin määri­tel­lään työsuh­teen ehto­jen mini­mi­ta­sot, joista voidaan yhteis­toi­min­nassa sopia paikal­li­sesti paremmin.

Parempi tule­vai­suus raken­ne­taan yhteistyöllä.

Työn­te­ki­jöi­den vaiku­tus­mah­dol­li­suuk­sia ajatel­len halli­tuk­sen pyrki­myk­senä on rajoit­taa työn­te­ki­jöi­den poliit­tista lakko-oikeutta. Ay-liik­keen näkö­kul­masta se on perus­oi­keuk­sien rajoit­ta­mista, mikä ei ole hyväksyttävää.

Kaiken taus­talla näyt­tää olevan kaksi ihmis­kä­si­tystä. Ensim­mäi­sessä tunnis­te­taan ihmis­ten pyrki­mys selviy­tyä vastaan­tu­le­vista ongel­mista ja halu viet­tää itsel­listä elämää ilman yhteis­kun­nan tukia töitä tehden tai yrit­tä­mällä. Se nähdään ominai­suu­deksi, jota kannat­taa tukea ja jonka toteu­tu­mi­selle kannat­taa antaa mahdol­li­suus. Toisessa paino­te­taan ihmis­ten taipu­vai­suutta päästä helpolla ja vaatia liikoja. Tämä nähdään ominai­suu­deksi, jota aina­kin palkan­saa­jien ja työt­tö­mien keskuu­dessa pitää kait­sea. Se, että keskus­te­lu­yh­teys halli­tuk­sen ja ay-liik­keen välillä ei ole avau­tu­nut, voi olla yhtey­dessä näkö­kul­mien eroavuuteen.

Näkö­kul­mien eron ei kuiten­kaan pitäisi olla este keskus­telu- ja neuvot­te­lu­yh­tey­den avau­tu­mi­selle. Jos huoli hyvin­voin­ti­val­tion tule­vai­suu­desta on todel­li­nen, huolta ei voi huojen­taa, eikä parem­paa tule­vai­suutta raken­taa kuin yhteis­työllä osapuol­ten asema ja vastuu tunnustaen.