Anu-Hanna Anttila: Nousu­vesi ei kannat­tele kaik­kia veneitä

Koro­nae­pi­de­mia on iske­nyt eri puolilla maail­maa aaltoina, eikä epide­miaa ole vielä  saatu kuriin rokot­teella. Koro­nae­pi­de­mia onkin kuin ensim­mäi­sen asteen hirmu­myrsky, jonka ensim­mäi­nen aalto on vain esinäy­tös tule­ville, vielä korkeam­mille aalloille. Niitä nostat­ta­vat raju­tuu­let, jotka upot­ta­vat heikom­pien venei­den lisäksi myös isom­pia­kin aluksia.

Koro­nae­pi­de­miasta elpy­mi­nen on hidasta. Elpy­mi­nen ei myös­kään kohtele kaik­kia tasa­ver­tai­sesti, tote­si­vat amerik­ka­lai­set talous­tie­tei­li­jät. He ilmai­si­vat havain­tonsa sangen runollisesti:

Nousu­vesi ei kannat­tele kaik­kia veneitä yhtäläisesti. 

He kehit­te­li­vät K‑mallin, joka kuvaa kahtia­ja­koa pinnalla pysy­viin ja uppoa­viin. Osa ei pysy pinnalla edes pahim­man koro­na­krii­sin laannuttua.

Nousu­vesi ei kannat­tele kaik­kia veneitä voisi olla Samuel Taylor Cole­rid­gen Vanhan meri­mie­hen tarina ‑runosta (1797–1798). Tässä Cole­rid­gen tari­na­ru­nossa merellä seilaa­via pursia ja juma­lat­to­mia sieluja uhkaa kohtalo mitä hirmuisin.

Pitkällä meri­mat­kalla raju­myrsky pakot­taa aluk­sen etelä­na­van jäisille vesille. Laivan miehis­töltä loppuu juoma­vesi, sillä meri­mies on ampu­nut onnea tuot­ta­van albat­ros­sin. Alkaa pudo­tus­tais­telu, jolloin miehistö hupe­nee mies mieheltä. Monien koet­te­le­mus­ten ja siunaus­ten jälkeen ainoana henkiin jätetty meri­mies vapau­tuu kirouk­sesta – mutta vain jäädäk­seen vael­ta­maan ja kerto­maan tari­naansa loputtomasti.

Juuri tällaista pudo­tus­tais­te­lua kuvaa talous­tie­tei­li­jöi­den laatima K‑malli. Sen mukai­sesti kahtia­jako näkyy monilla tasoilla. Teol­li­suus­lii­ton tutki­musyk­si­kön loka­kuussa 2020 toteut­ta­man suhdan­ne­ky­se­lyn tulok­set anta­vat viit­teitä tällai­sesta kehi­tyk­sestä. Laivan miehis­töön kuulu­vat pääluot­ta­mus­mie­het kerto­vat, että noin puolella työpaik­kay­ri­tyk­sistä tilanne on pysy­nyt hallinnassa.

Uppoa­mi­selta ja joutu­mi­selta kado­tuk­seen voi selvitä vain, jos on luojan suosiossa ja suoja, jonne voi veneensä vetää. 

Jo ennen koro­na­krii­siä pärjän­neillä yrityk­sillä menee hyvin myrs­kystä riip­pu­matta. Tällai­sia paikoil­leen hyvin ankku­roi­tuja työpaik­kay­ri­tyk­siä on reilu kuudes­osa. Epide­mia ei ole hetkaut­ta­nut suuria, vaka­va­rai­sia yrityk­siä eikä muita vakaita aluk­sia. Niiltä löytyy talou­del­li­sia resurs­seja ja puskuria.

Hyvin pinnalla pysy­viä löytyy eten­kin kemian­teol­li­suu­den ja auto- ja renga­sa­lo­jen yrityk­sistä. Näillä aloilla korona-aika on vaikut­ta­nut suhteel­li­sen vähän teke­mi­siin. Niissä ei meri­se­li­tyk­siä tarvitse sepit­tää, sillä näissä yrityk­sissä odote­taan myös myyn­nin kasva­van tai pysy­vän ennal­laan keski­mää­räistä useam­min ja yritys­koosta riippumatta.

Meren­pohja vetää puoleensa eten­kin niitä, joiden pohja on ruos­tu­nut puhki tai moot­tori on rikki. Eten­kin jo ennen korona-aikaa kompas­sinsa ja kurs­sinsa kanssa kamp­pail­leet yrityk­set ovat vaarassa. Suhdan­ne­ky­se­lyn mukaan peräti neljäs­osa työpaik­kay­ri­tyk­sistä on tällai­sia. Kaik­kein heikoim­min menee joil­la­kin metalli- ja erityi­sa­lo­jen työpai­koilla. Niiden lähtö­taso koro­na­krii­sin kohtaa­mi­seen on ollut kehno.

ANU-HANNA ANTTILA
Teol­li­suus­lii­ton tutkimuspäällikkö

KUVA KITI HAILA

Teol­li­suus­lii­ton toimia­la­kat­sauk­sen (syksy 2020) löydät täältä.