Suomi on tasa-arvon mallimaa, vai onko? Jopa suomen kielen sana, hän, on nerokas. Ei tarvita uutta sanaa kuvaamaan ihmistä sukupuolineutraalilla tavalla. Työmarkkinoilla Suomi on kuitenkin merkillisen jakautunut. Segregaatio, työn jakautuminen naisten ja miesten töihin, on jopa erityisen vahvaa.

13.5.2020

– Jaon naisten ja miesten töihin pitäisi olla jo historiaa, mutta niin ei vain ole, tutkimuspäällikkö Anu-Hanna Anttila Teollisuusliitosta sanoo. Teollisuusliitossa jakolinja kulkee toimialojen välillä niin, että esimerkiksi metalli-, kemia- ja puutuoteteollisuus ovat selvästi miesvaltaisia. Pesulat sekä kenkä- ja tekstiiliteollisuuden työpaikat ovat edelleen naisvaltaisia.

Hankepäällikkö Eija Leinonen KoulutusAvain Oy:stä on perehtynyt ammattien sukupuolittumiseen Suo, susiraja ja segregaatio -hankkeessa Lapin ja Kainuun osalta. Hänen mielestään asiasta puhutaan ja sitä tutkitaan aivan liian vähän.

– Onko niin, että nuoret kokevat ammatteja valitessaan, että heitä tuupataan aloille, jotka eivät ole heidän pirtaansa sopivia. Sukupuolen vuoksi naisia sote- ja miehiä tekniikka-aloille. Osa voi syrjäytyä sen vuoksi?

Hänen mielestään ennakkoluuloista ja siitä ajattelumallista, mitkä työt sopivat naisille ja miehille, pitäisi päästä irti.

– Fyysisyys, johon vedotaan usein, ei ole koskaan pitänyt paikkaansa. Fyysisesti raskaimpia töitä tehdään sosiaali- ja terveyssektorilla.

Hän uskoo, että nuoret jo monella tavalla myllyttävät ennakkoluuloja. Lisäksi opoille ja opettajille tarvitaan aitoa tietoa tämän päivän työelämästä.

– Tasa-arvotyö on taitolaji. Tytöistä ja pojista puhumista ei pidä kieltää, mutta sukupuoliin liittyviä asioita ei pidä yleistää. Järjen käyttö on sallittua.

VANHOJA VIRHEITÄ EI PÄÄSTÄ PAKOON

Anu-Hanna Anttila muistuttaa, että sukupuolittuminen ei ole ongelma vain naisille. Hän kertoo tapaamastaan hitsaajasta. Tämä valitsi peruskoulun jatkoksi ammattikoulun, ihan vain siksi, että niin teki myös kolme hänen kaveriaan. Nelikymppisenä hitsaaja totesi, että oikeasti hänestä olisi tullut hyvä sosiaalialan ammattilainen vaikka lastenkotiin tai nuorisotyöhön. Hän oli huomannut sen tehdessään vapaa-ajallaan töitä urheiluseurassa.

– Tätä suomalaisten työmarkkinoiden vahvaa piirrettä, segregaatiota (eriytymistä), ei pääse karkuun millään, tasa-arvopolitiikkaa tutkiva tutkijatohtori Paula Koskinen Sandberg Tampereen yliopistosta sanoo.

Naisten ja miesten palkkojen ja työelämän eriytymisen historia kiteytyy vuoteen 1945. Sotien jälkeen työvoimasta oli pula, naisia oli siirtynyt fyysistä voimaa vaativiin urakkatöihin. Naisten palkasta tuli kuitenkin ongelma.

– Ajateltiin, että naisten ja lasten tekemä työ ei ole samanarvoista eikä siitä tarvitse maksaa saman verran.

Metalliteollisuudessa paras naispalkka oli noin puolet miehen palkasta. Suomen hallitus nuiji lakiin palkkataulukot, joissa naisten palkat olivat 80 prosenttia miesten palkoista. Taulukoita piti noudattaa, kun työehtosopimuksia laadittiin. Vaikka tavoite oli nostaa naisten palkkoja, laki synnytti pysyvän rakenteen ja laillisti palkkasyrjinnän. Esimerkiksi vaatturialalla oli jo sovittu samasta palkasta, mutta palkkaero palasi. Naisen tekemä takki ei ollut niin arvokas kuin miehen tekemä.

Suomessa on suunnilleen yhtä paljon miesten ja naisten aloja.

– Nyt on helppo ajatella, että siitä on paljon aikaa, mutta vielä 1960-luvulle säätely oli virallisesti voimassa. Palkkaeroa on totuttu pitämään itsestään selvänä. Ihmisten ajatusmaailmassa ja arkielämän käytännöissä 1960–1970-luvusta ei ole niin pitkä aika, Koskinen Sandberg sanoo.

Suomi on hyväksynyt samapalkkaisuussopimuksen, jonka mukaan naisille ja miehille pitää maksaa samanarvoisesta työstä samaa palkkaa. Tilastojen mukaan naisen euro on keskimäärin 84 senttiä. Vuoden 1945 minimistä on päästy eteenpäin – neljä senttiä.

TASA-ARVOLAINSÄÄDÄNTÖ ISKEE ONGELMAAN

Suomen hallitus tarttuu segregaatio-ongelmaan sen juuria myöten. Tasa-arvosuunnittelua halutaan ulottaa jo varhaiskasvatukseen.

– Segregaatio on iso ongelma, johtaja Tanja Auvinen sosiaali- ja terveysministeriöstä sanoo.

– Taustalla ovat tyttöjen ja poikien, naisten ja miesten stereotypiat, ne syntyvät tosi varhain. Tiedetään, että yksilöjen väliset erot ovat suurempia kuin sukupuolten väliset. Ollaan tekemisissä syvien käsitysten kanssa, mitä sukupuolet ovat, mikä on ”normaalia” ja ”luonnollista”, hän pohtii. Silti tämä ei tarkoita, etteikö enää voisi puhua tytöistä ja pojista. Tarvitaan vain tilaa uusille rooleille.

Jakoa kiristää, että työelämässä niin nollatuntisopimukset ja määräaikaisuudet kuin hoivavastuu kasautuvat naisille. Miehet pitävät edelleen vain 10 prosenttia perhevapaista. Tätä hallitus pyrkii taklaamaan perhevapaauudistuksella.

Kolmikantaisen samapalkkaisuusohjelman neuvottelut sen sijaan rysähtivät karille helmikuussa. Hallitus ja työmarkkinajärjestöt eivät saaneet aikaan yksimielisyyttä siitä, millä toimenpiteillä sukupuolten välistä palkkaeroa saadaan kavennettua.

Työvoimatilastojen mukaan jako ei ole pienenemässä. Niin sanottuja tasa-ammatteja, joissa sukupuolet jakautuvat korkeintaan suhteessa 40–60, oli aiemmin 13 prosenttia. Vuonna 2017 niitä oli Tilastokeskuksen mukaan enää 8,9 prosenttia.

Organisaatiotutkimuksen perusteella kuitenkin tiedetään, että naisten ja miesten tasaisempi määrä työpaikalla on parempi ilmapiirille ja tuottavuudelle.

MUUTOKSIA NÄKYVISSÄ

Pirkko Valtasella on Enics Raahen pääluottamusmiehenä ollut näköala elektroniikkateollisuuden naisvaltaiseen kokoonpanotyöhön.

– Naisilla on pitempi pinna tehdä pikkutarkkaa työtä, jossa on pieniä osia ja paljon toistoa. Se ei ole paremmuuskysymys, luoja on vain antanut meille pitemmät hermot lasten takia, Valtanen uskoo.

Enicsillä muutoksen myrsky kuitenkin hajotti koko työpaikan. Erinäisten yritysjärjestelyjen myötä tuotannon 150 työntekijän joukko on kutistunut 12 henkeen.

– Yllättävän hyvin entiset työntekijät ovat kouluttautuneet, päässeet vakituisiin töihin muille aloille. Metallialalle on mennyt sekä naisia että miehiä, samoin hoito-, puhtaus- ja ruokapalvelualoille. He ovat jaksaneet ja olleet sitkeitä asian kanssa, opiskelleet uusiin ammatteihin. Todella kunnioitettava saavutus, kun keski-ikä oli kuitenkin 48 vuotta.

Nyt myös miehet ja pojat opiskelevat sairaanhoitajiksi ja kätilöiksi. Naisia on opiskellut entisiin miehisiin ammatteihin metallialan koulutuksissa. Työt ovat sekoittumassa. Asenteita on todella vaikea muuttaa, mutta ne voivat muuttua.

Teollisuusliitossa palkkarakenne edellyttää, että samasta työstä maksetaan sama palkka. Valtanen uskoo, että naiset kyllä pärjäävät.

– Hitsareina juuri tämä pikkutarkkuus, että tehdään huolellisesti, se sujuu naisilta luontaisesti. Naiset, jotka ovat hitsareina, heillä on ollut vuosikymmenten mittaisia työpaikkoja.

Valtanen kuitenkin potkii naisia liikkeelle. Naiset eivät useinkaan hakeudu vaativampiin hommiin. Jos taas vastuusta maksetaan, niin kun joku hoitaa toisen lapsia, kyse on viime kädessä lapsen hengestä. Se on melkoinen vastuu. Jos vastuita arvotetaan työssä, niin moni asia menisi uusiksi.

– Vahvana ihmisenä ja vahvana naisena olen törmännyt monta kertaa siihen, että jos mies on voimakas, hän on karismaattinen. Jos nainen ottaa kantaa, se on pahankurinen akka. Tästä ei ole päästy.

Pirkko Valtanen on myös Raahen kaupunginvaltuuston toinen varapuheenjohtaja. Hänen mielestään naisia tulee kannustaa sekä pääluottamusmiehiksi tai kuntapäättäjiksi.

– Naiset ovat yhtä hyviä kuin miehet. Luottamustehtävät vievät paljon, mutta myös antavat äärettömän paljon.

TÖITÄ, JOIHIN KASVETAAN?

Teollisuusliiton sosiaali- ja työympäristöasiantuntija Sari Kola työskentelee työympäristöyksikössä, joka vastaa Teollisuusliiton tasa-arvo- ja yhdenvertaisuusasioista. Hän puolestaan pitää jakoa naisten ja miesten aloihin osittain relevanttina.

– Meillä on töitä, jotka ovat esimerkiksi fyysisesti niin vaativia, että ne sen vuoksi enimmiltä osin ajautuvat miesten töiksi. Jotkut työt ovat sen tyyppisiä, että harrastusluontoisesti tai muiden syiden takia menevät naisille. Kun ajatellaan vaikka naisvoittoista hevosalaa, niin hevosenhoitajaksi kasvetaan. Alalle ei tulla niin, että ”haluan hevosenhoitajaksi, vaikken ole koskaan koskenutkaan hevoseen”.

Työehtosopimusneuvotteluissa sukupuolen merkitys tulee kuitenkin rajata pois kokonaan.

– Tasa-arvo ei ole itsestäänselvyys. Tasa-arvoasioita tulee pitää yllä kaikilla TES-aloilla. Meidän tehtävämme on valvoa, että työ on työtä ja ihmiset ovat tasa-arvoisia sukupuoleen katsomatta.

PALKAT JA JOHTAMINEN HORJUTTAVAT TASA-ARVOA

Teollisuusliiton naistoiminnasta ja työpaikkojen tasa-arvokampanjatyöstä vastaava järjestötoimitsija Kirsti Anttila näkee, että epätasa-arvo nousee esiin palkkauksessa ja johtamisessa.

– Oli ala mikä hyvänsä, ne ovat suurimmat ongelmat.

Anttila näkee, että teollisuusalan yrityksissä työt jakaantuvat hyvinkin selkeästi naisten ja miesten tekemiin töihin. Naiset tekevät enemmän töitä, jotka on sidottu yhteen työpisteeseen. Nämä työt ovat vähemmän vaativia ja tavanomaisia ammattitöitä. Samalla myös palkka on usein pienempi.

– Vaativia ja erittäin vaativia töitä tekevät suurimmaksi osaksi miehet.

Yksi syy tehtävien jakautumiseen on se, ettei naisilla ole vaativampiin tehtäviin vaadittavaa koulutusta, eikä näin pätevyyttä hakea näitä töitä. Naiset ovat kouluttautuneet, mutta eivät välttämättä sen yrityksen ammattitöihin, missä työskentelevät.

Aloja, joissa on yhtä lailla miehiä ja naisia, on alle 9 %.

Teollisuusliitossa erityisalojen sektorilla naisten osuus on suurin, 44 prosenttia. Puutuotesektorilla naisia on 17, teknologiasektorilla 14,7 ja kemian sektorilla 20 prosenttia. Kaikkiaan liitossa naisia on vajaa viidennes. Palkkaerot eri sukupuolten välillä ovat suurimmat tekstiilien ja kemiallisten tuotteiden valmistuksessa.

– Naiset tekevät yksinkertaisempia vaihetöitä, joissa oppimisaika on lyhyt. Miehet vaativampia ammattitöitä, huoltoa ja kunnossapitoa.

Anttila teetti vuonna 2018 Teollisuusliiton syntyessä Naisen paikka –kyselyn työmarkkinoiden käytettävissä oleville liiton naisjäsenille. Sen mukaan 74 prosenttia vastanneista naisjäsenistä ei ollut saanut viimeisen 12 kuukauden aikana työnantajan maksamaa koulutusta. 57 prosenttia ei ollut myöskään käynyt kehityskeskusteluja. Nekin ovat tilanteita, joissa voi tuoda esiin omaa osaamista, halua kehittyä ja kertoa tarpeesta koulutukseen.

TASA-ARVOSUUNNITELMA KUIN VOIMAKAS ASTALO

Sekä Sari Kola että Kirsti Anttila peräänkuuluttavat tasa-arvosuunnitelmia työpaikoille. Suunnitelmat ovat myös tapa valvoa työnantajaa, kun niissä käsitellään tasa-arvon näkökulmasta kouluttautumismahdollisuuksia, rekrytointia ja uralla etenemistä. Koulutus on portti hakea vaativampia töitä.

– Suunnitelma on tärkein työkalu, jolla voidaan vaikuttaa, kohdellaanko ihmisiä työn mukaan eikä sukupuolen mukaan. Suunnitelmilla pystytään kehittämään työyhteisöä. On työnantajan etu, kun työpaikalla on monitaitoisia ihmisiä, sukupuoleen, ikään ja kansalaisuuteen katsomatta, Anttila muistuttaa.

Työpaikoilla tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelma sekä palkkakartoitus ovat lakisääteisiä yli 30 työntekijän työpaikoilla sekä julkisella että yksityisellä sektorilla. Palkkakartoituksissa verrataan, maksetaanko samasta ja samanarvoisesta työstä samaa palkkaa.

– Tarvitaan tasavertaiset mahdollisuudet tehdä töitä ja hakeutua erilaisiin työtehtäviin. Pitää purkaa edelleen stereotypia-ajattelua, että on töitä, joista naiset selviytyvät ja on vahvojen miesten töitä, ja jaetaan työt sen perusteella. On loppujen lopuksi aika vähän töitä, mitä naiset eivät voisi tehdä, Anttila sanoo.

”ETTE TULE PÄRJÄÄMÄÄN TÄSSÄ TYÖSSÄ”

Teollisuusliiton Oulun ja Lapin aluepäällikkö Hanna-Kaisa Hämäläinen on kuullut naisten kokemuksia kentältä. Rajoja on voinut tulla vastaan jo opiskeluvaiheessa. Työharjoittelupaikkaa hakeville naiselle on vastattu, että ”meillä ei kyllä naisia ole ollut” ja ”voitaisiin ottaa, muttei naisille ole sosiaalitiloja”. Oppilaitoksessa oli myös sanottu, että ”no te ette tule pärjäämään tässä työssä”.

– Asioita ei kuitenkaan voi yleistää, meillä on paljon naisia töissä miesvaltaisilla aloilla ja työpaikoilla ja heillä on siitä hyviä kokemuksia, Hämäläinen painottaa.

Hämäläinen on pistänyt tuulemaan Oulun seudun ammattiopiston tasa-arvo hankkeen ohjausryhmän puheenjohtajana. Ammattiopistossa tajuttiin, että nuoret hakeutuvat kuin automaattiohjauksella nais- ja miesaloille. Sitten havahduttiin miettimään, voisiko erilainen ajattelutapa ja -malli olla jopa ratkaisu työvoimapulaan, jos naisia hakeutuisi uusille aloille. Miesvaltaiset alat saisivat erilaista osaamista, naisvaltaisille aloille voisi tulla miehistä ja rennompaa työotetta.

Ammattiopiston opetus- ja henkilöstöä koulutettiin katsomaan omaa tekemistään. Onko jotain, missä he itse huomaamattaan edistävät jakoa miesaloihin ja naisaloihin?

– Sokeus omaan tekemiseen tulee helposti.

Toiseksi kehitettiin pedagogiikkaa sukupuolen ohjauksessa. Aloja ja koulutusta tehtiin tutuksi niin tyttöjen kuin poikien ryhmille.

– Ammatillisessa koulutuksessa pedagogiikan ammattilaisille tulee esiin kysymys myös muunsukupuolisista. Ihmisiä pitää ohjata ja tsempata siihen, mihin heillä itsellä on haluja, taipumusta ja mielenkiintoa. Sillä ei pitäisi olla mitään tekemistä sukupuolen kanssa.

Jako naisten ja miesten töihin turha ja vanhanaikainen

– Jako naisten ja miesten töihin on vanhanaikainen ja turha. Jokaisen pitäisi tehdä sitä työtä, mistä itse tykkää, henkilöautokunnostaja Anu Luhtanen sanoo.

Anu Luhtanen työskentelee Seinäjoella Käyttöauto Oy:ssä. Luhtanen on miesvaltaisessa työyhteisössä ainut nainen haalaripuolella. Hän sanoo, ettei työtovereita kiinnosta yhtään, onko töissä nainen vai mies, kun vain tekee omat työnsä ja jeesaa toisia.

Hänen työssään palkat määräytyvät työn vaativuuden mukaan. Se ratkaisee enemmän kuin henkilön sukupuoli. Työ vaatii jonkin verran fyysistä voimaa, se luokitellaan keskiraskaaksi ja raskaaksi työksi.

– Työ koulii tekijäänsä, en myöskään ole pieni ja kevytrakenteinen, Luhtanen sanoo.

Alalle hän päättyi sattumalta. Luhtasella ei mielestään ollut mitään roolimallia – hänen tätinsä pyöritti kuitenkin aikanaan omaa kunnostamoa. Hän pohtii, että ainakaan hänellä ei ollut ennakkoluuloja autoalan töitä kohtaan.

Luhtanen on kunnostanut autoja jo 20 vuoden ajan. Juuri työn alla on kymmenen vuotta vanha Audi A3.

– Puunattavaa riittää, hän tuumii.

– Ihmiset, tehkää sitä, mikä tuntuu omalta. Kyllä asenteet hiljalleen muuttuvat.

Anu Luhtanen toimii Teollisuusliitossa ammattiosastonsa puheenjohtajana, liittohallituksen varajäsenenä sekä kemian sektorin johtokunnassa.

”EROA ENEMMÄN IHMISTEN VÄLILLÄ”

Seinäjoen Käyttöauton henkilöautokunnostaja, fiksari Juha Luhtanen on töissä sisarensa Anu Luhtasen kanssa samassa työpaikassa. Hän pohtii, että jako miesten ja naisten töihin johtuu osittain omastakin tahdosta. Jokainen kun hakeutuu omiin töihinsä. Luhtasen oma ammatinvalinta syntyi aikanaan, kun hän tuli kesätöihin ja jäi 21 vuodeksi.

– Se on vähän sellainen ongelmallinen ikä se nuoruus. Silloin ei tiedä, mitä oikeasti haluaa. Kun menin töihin, eivät kiinnostaneet autot, enemmän moottoripyörät ja mopedit. Mutta kun värkkäili kaikkea, autoharrastus tempaisi muutamaksi vuodeksi mukaan.

Enemmän häntä ovat aina kiinnostaneet musiikkiin ja kulttuuriin liittyvät asiat. Soittimia on edelleen kämppä täynnä, niin kitara, basso kuin rummut. Tietokoneella on syntynyt omia kappaleita. Nyt urheilu, painojen nosto kuntosalilla, on vienyt aikaa siitä harrastuksesta.

– Vieläkin kiinnostaa musiikin soittaminen ja kuvataide, nuorempana olin kova piirtämään.

Autojen kunnostus sopii Juha Luhtasen mielestä yhtä hyvin naisille kuin miehille.

– Joku voisi sanoa jotain fyysisistä voimista, jota työ vaatii. Onhan kiillotuskoneen käyttäminen aika raskasta, mutta on se miehellekin. Enemmän on kyse siitä, huolehditko itse omasta fyysisestä kunnostasi. Ero ei ole niinkään miesten tai naisten välillä, vaan ihmisten välillä.

”NAISET EIVÄT TEE ASIOITA NIIN KAAVAMAISESTI”

Anu Luhtasen työkaveri, Seinäjoen Käyttöauton henkilöautokunnostaja Tero Näykki ajattelee omasta työstään, että se sopisi yhtä lailla naisille kuin miehille. Työn kyllä oppii.

– Välillä on renkaanvaihtoja, niissä voi voimallisesti ehkä jäädä, mutta sen voi korvata sitten asenteella.

– Meillä on ollut työharjoittelijoina monia naisia. Naiset tekevät melkein parempaa jälkeä kuin miehet. Siinä on sellaista naisellista näkökulmaa, hän pohtii.

– He katsovat asioita vähän eri tavalla. Eivät tee asioita aina niin kaavamaisesti.

Näykki itse meni aikoinaan ensin lukioon, aloitti kaksoistutkinnon ja opiskeli sitä kautta autopeltisepäksi. Ehkä mallina ammatinvalinnassa oli osittain oma isä, joka on raskaan kaluston asentaja, mikä on myös rankkaa hommaa. Peltisepän työ oli vaihtoehtona mukava. Äiti taas oli alun perin ompelija ja kouluttautunut sitten sairaanhoitajaksi. Vanhempien työnjako on siis hyvin perinteinen suomalaisen kodin malli.

– Lukiossa aloin miettiä, mitä oikeasti teen. Mietin aikanaan ääniteknikoksi opiskelua Oulussa, mutta se oli varmaan niin kaukana, etten nuorena kloppina uskaltanut.

Kaivosnaiset kaivosmiehinä

Kuusamolainen koneoperaattori Satu-Maria Saario tekee yhtä fyysisimmistä tunnelitöistä Agnico Eagle Finlandin Kittilän kaivoksessa. Keskusteluun, miten naisia saataisiin teknisille aloille, hän tarjoaa syyllisten sijaan ratkaisua: tarvitaan roolimalleja.

– En itse ole sankarihahmo, mutta tytöille tarvitaan esikuvia. Naisia on teknisillä aloilla paljon, he ovat hyvin menestyneitä. Meidän alalla olevien naisten pitää mainostaa itseämme. Tämä on Shangri-La, kadonnut maailma. Me pärjätään täällä, me tienataan ihan hyvin. Tämä on tärkeä viesti, kuusamolainen Saario sanoo.

Hän sai ensi kosketuksen kaivosalaan Talvivaarasta, jossa hän oli kesän 2011 laboranttina.

– Päivittäin oli räjäytyksiä, kaivosalueella liikkui isoja koneita. Ajattelin, että tämä kaivostyö voisi olla mielenkiintoinen juttu.

Hän hakeutui Taivalkoskelle koulutukseen ja opiskeli kaivostutkinnon aikuiskoulutuksena.

– Niistä valmistuneista 11:stä olen ainoa, joka nyt työskentelee kaivosmiehenä. Entisessä työpaikassa sanottiin, ettet kyllä tule valmistumaan ja ainakaan et tule pääsemään alan töihin.

Saario meni Agnicon kaivokselle alun perin ajamaan kiviautoa.

– Olen tällä hetkellä ruiskubetonointioperaattori eli rappari. Kun tunnelia rakennetaan, katto ja seinät rapataan betonilla, mikä tukee tunnelin rakennetta. Se on yksi fyysisimmistä töistä tunnelissa. Kun ei ole lapsena päässyt sotkemaan kuravehkeissä tarpeeksi, työn kautta pääsee tekemään kurahommia.

NAISILTA KIELLETTY MUUTTUI SALLITUKSI

Kaivosalan louhintatyö avattiin naisille lakimuutoksella vuonna 1998. Silti naisia on ollut tunneleissa aina niin työnjohtajina ja geologeina kuin muonittajina – ja jopa suomalainen kansantarusto tuntee vuoren rouvan Kaivos-Maijan.

– Kaivosala on edelleen hyvin miehinen ala, ja asiat muuttuvat hitaasti. Sanon aina, että asenne ratkaisee, eivät niinkään fyysiset ominaisuudet tai sukupuoli. Koen olevani tasavertainen työntekijä muiden rinnalla.

Oli minullakin aluksi vaikeuksia. Sen jälkeen, kun olin oppinut työn, en vaihtaisi sitä mihinkään.

Agnicon työvoimasta naisia on 13 prosenttia, mikä on alalla hyvä luku ja sitä halutaan kasvattaa.

– Oli minullakin aluksi vaikeuksia. Rappaus on hyvin monitahoinen työ, ja olen vähän tällainen perfektionisti. Sen jälkeen, kun olin oppinut työn, en vaihtaisi sitä mihinkään. Tunnen tietynlaista ylpeyttä siitä, että pystyn fyysiseen työhön, yhteen fyysisimmistä.

– Vuonna 2015 sain myös panostajan pätevyyskirjan. Siinä tulee jonkinnäköinen lapsi esiin, räjäytykset ovat hienoja. Eivät ne ole mitään elokuvaräjäytyksiä, vaan hyvin hallittuja ja niissä on hyvin suuri vastuu.

KONETTA VOI KUUNNELLA

Naiset ovat haluttuja kaivostöihin, mistä on tullut jopa ilmiö alalla.

– Me käsittelemme koneita hellemmin, ei ajeta kaasu pohjassa niitä rikki. Huolletaan ja korjataan ehkä vähän herkemmin.

– Itse en kuuntele työkoneessa enää musiikkia. Tunnen koneen niin hyvin, että kuulen sen äänistä, jos jokin menee vikaan, kuten letku poikki. Se on ehkä naisellinen ominaisuus, että kuuntelee herkemmällä korvalla muita ja omaa konettaan, miten se käyttäytyy.

Itse rappaustyö ei ole vain istumista koneen hytissä. Koneessa on letkut, jotka pitää kiinnittää sähköihin ja poravesilinjaan. Välillä ranteen paksuista sähkökaapelia täytyy siirtää sivuun jopa sata metriä, että betoniauto voi ajaa paikalle. Juuri kaapeleiden käsittely tekee työstä fyysistä.

– Rappauksessa on myös tietty paine mennä eteenpäin ja toimia koko ajan: betonia ei voi jättää koneeseen kuivumaan. Meidän pitää pestä kone joka vuoron päätteeksi ja käyttää painepesuria, joka ei ole mikään lelu.

Miestyökavereista suurin osa suhtautuu naistyöntekijöihin positiivisesti tai neutraalisti. Vanhemmasta polvesta puskee ajoittain esiin vanhoja asenteita, etteivät naiset kuulu kaivokseen.

– Kun jutellaan, he tajuavatkin, että ei kannata alkaa vähättelemään. Meidänkin vuorossa on nuoria naisia töissä. He ovat kaikkein sitkeimpiä meidän työntekijöistä.

Naisten työtä tunnelissa rajoittaa vain työlainsäädäntö. Kun nainen tulee raskaaksi, hänen täytyy siirtyä pois tunnelitöistä.

TYTTÖJEN PALKAT OVAT HISTORIAA

Saario toimii osastonsa luottamusmiehenä. Hän kokee, että on siinä päässyt juttelemaan ihmisten kanssa ihan eri tasolla kuin tavallisena työntekijänä. Murikan kurssilla Saario löysi kirjan kaivosalan historiasta.

– 1940-luvulla alaikäiset tytötkin pääsivät tunneliin, mutta oli erikseen miesten, naisten, poikien ja tyttöjen palkat. Naisten ja tyttöjen palkat olivat kaikista pienimmät.

Vuonna 1965 kiellettiin, että naiset eivät saa tehdä louhintatöitä. Yli 30 vuotta meni, kunnes työt avautuivat uudelleen. Vuosien harppaus toi myös tiettyä tasa-arvoa.

– Kaivosalalla on erikoinen nais–mies-asetelma. Kun puhutaan meistä koneoperaattoreista, niin miehen euro on myös naisen euro.

KAIVOSMIEHISTÄ KAIVOSTYÖNTEKIJÖITÄ

28-vuotias Annamari Kinnunen opiskelee parhaillaan Taivalkoskella kaivosmieheksi. Ensi syksynä nimike muuttuu, oppilaitos alkaa kouluttaa kaivostyöntekijöitä. Kinnunen ei epäile tippaakaan, ettei pärjäisi alalla.

– Siihen ei missään nimessä ole mitään estettä. Kaivokset ottavat naisia mielellään. Naisista tulee hyviä kuskeja, naiset ovat rauhallisempia, koneet pysyvät ehjinä.

Ajatusta tukee, että esimerkiksi Boliden haki Sodankylän Kevitsan kaivokselle suoralla haulla nimenomaan naisia kaivoskoneenkuljettajan rekrytointikoulutukseen.

Haluaisin tehdä mahdollisimman paljon erilaista työtä, mitä kaivokselta löytyy.

Huhtikuussa Kinnusella alkoi puolen vuoden työharjoittelujakso Tapojärvi Oy:llä Sotkamo Silverillä.

– Haluaisin tehdä mahdollisimman paljon erilaista työtä, mitä kaivokselta löytyy.

Traktoreista ja pienkuormaajista hän ajaa mitä vain. Myös koneiden kunnostuksesta ja korjaamisesta hänellä on aikaisempaa kokemusta.

– On aina ollut kytevä haave tämä kaivospuoli ja minulla on tosi paljon kavereita töissä kaivosalalla. He ovat sanoneet, että tule sinäkin. Kun alanvaihto tuli ajankohtaiseksi, niin ajattelin, että hitto, minäkin lähden. Ei ole tullut vielä mitään vastaan, mikä olisi vaikeaa.

– Totta kai myös palkat houkuttavat ja hyvät työajat ovat ehdoton porkkana. Turvallisuus on nykyään sellaista, ei enää mietitytä, että ei uskaltaisi lähteä.

JA MITEN MENI NIIN KUIN OMASTA MIELESTÄ?

Suomessa kaikista korvatuista työtapaturmista 57 prosenttia sattui miehille ja 43 prosenttia naisille vuonna 2018. Jos katsotaan pelkästään työpaikoilla sattuneita tapaturmia, niistä sattui 62 prosenttia miehille. Työtapaturmia on arvioitu myös suhteessa tehtyihin työtunteihin.

– Miesten tapaturmataajuus on keskimäärin suurempi, mutta ammattiryhmäkohtaisia erojakin löytyy, työturvallisuuspäällikkö Marja Kaari Tapaturmavakuutuskeskuksesta sanoo.

Esimerkiksi rakennus-, korjaus- ja valmistustyöntekijöiden osalta miehillä on selvästi korkeampi tapaturmataajuus kuin naisilla. Jonkin verran korkeampi taajuus on myös prosessi- ja kuljetustyöntekijöillä. Osa eroista voi selittyä myös naisten ja miesten tapaturmariskeiltään erityyppisillä työtehtävillä saman ammattiryhmän sisällä.

Analyysi työpaikkakuolemista vuosilta 2009–2018 kertoo, että kuolemaan johtaneissa yhteensä 279 tapaturmassa miehiä kuoli 256 ja naisia kuoli 23.

TEKSTI SINI SILVÀN

Lähteet:
www.lapinkansa.fi,
www.thl.fi,
www.yle.fi,
www.kaikkienduuni.fi