3 555 puoli­tem­pausta 6 tunnissa – Ulla Luukkainen rikkoo maail­ma­nen­nä­tyksiä kahvakuulassa

Hikikar­palot kohoavat ohimoille, lihakset ovat maito­ha­poilla ja happikin meinaa loppua. Silti Ulla Luukkainen pitelee 16 kilon rautaista kuulaa tiukalla näppiot­teella ja vetää sen jälleen halli­tusti ylös. Jokainen liike vaatii keskit­ty­mistä, voimaa, sitkeyttä, kestä­vyyttä, koordi­naa­tio­kykyä ja mielen­hal­lintaa, mutta juuri tässä hetkessä hän tuntee olevansa omimmillaan.

– Olen pitkä­pin­nainen puurtaja ja tykkään siitä, että voin vain laskea toistoja minuu­tissa, kun kello naksuttaa eteen­päin. Vaikka se voi kuulostaa vähän tylsältä, se on jollain tavalla terapeut­tis­takin, hän sanoo.

Luukkainen ei ollut mikään voima­nainen ennen kuin tapahtui ”hurahdus”. Vuonna 2013 hän sai ensim­mäisen kahva­kuu­lansa synty­mä­päi­väksi ystäväl­tään ja ajatteli, että pitäähän sitä opetella käyttämään.

Hän osallistui Sumiaisten koululla järjes­te­tylle kahva­kuu­la­jump­pa­tun­nille. Jo ensim­mäinen kerta koukutti.

– Sen verran löytyi lahjoja lajin parista, että siitä lähti tie ensin saliki­soihin Konne­ve­delle ja sitten saman vuoden SM-kisoihin, joista tulikin pronssia, hän muistelee.

– Ja nälkähän alkoi siitä vain kasvaa, eikä minua enää saanut eroon kuulista millään.

MAAILMANENNÄTYKSIÄ RIKKOMASSA

Sittemmin kahva­kuu­la­kisat ovat vieneet Ulla Luukkaista ympäri Eurooppaa, ja hän on löytänyt omimman lajinsa niin sanotuista maratonsuorituksista.

Kun suori­tusaika klassi­sessa kahva­kuu­laur­hei­lussa on kymmenen minuuttia, esimer­kiksi puoli­ma­ra­to­nissa suori­tusaika on puoli tuntia. Ultra­ma­ra­tonit saattavat kestää kuusikin tuntia, kuten Luukkaisen oman seuran järjes­tä­missä ultra­ma­ra­ton­kil­pai­luissa viime kesänä Sumiai­sissa. Siellä Luukkainen taisteli maailmanennätyksen.

– Tein 12 kilon kuulalla 3 555 puoli­tem­pausta. Kerran tunnissa sai pitää viiden minuutin vessa­tauon, muuten nostet­tiin koko kuusi tuntia. Olihan sen urakka, ja henkinen kantti oli koetuk­sella. Kesti kyllä jonkin aikaa, ennen kuin taas halusi kuulaan koskea, hän naurahtaa.

Liikkeet kahva­kuu­la­ki­soissa ovat puoli­tem­pauksen lisäksi esimer­kiksi työntö, tempaus sekä rinnalleveto.

– Ne ovat siis pitkälti saman­laisia kuin painon­nos­tos­sakin, hän selventää.

Harvoin kehun itseäni, mutta näistä saavu­tuk­sista olen ylpeä.

Säännöt kisoissa ovat tiukat, mutta simppelit. Kuulaa ei saa laskea maahan ennen kuin aikaraja on täynnä. Jos näin tapahtuu, suoritus hylätään.

Toisen maail­ma­nen­nä­tyksen Luukkainen sai plakka­riin Tanskan Nybor­gissa viime keväänä, josta hän palasi kotiin maail­man­mes­ta­rina. Hän voitti mesta­ruuden 40–49-vuotiaiden puoli­tem­pauk­sessa 16 kilon kuulalla. Saman paino­luokan avoimissa Luukkaisen tulok­sella 525 voitet­tiin hopeaa. Lisäksi Luukkainen saavutti kisoista Master of Sport ‑tuloksen, joka on lajin maraton­puo­lella himotuin titteli.

– Se on kova tulos. Harvoin kehun itseäni, mutta näistä saavu­tuk­sista olen ylpeä.

ULLA LUUKKAINEN

Levypro­sessin hoitaja
Metsä Wood, Suolahden koivuvaneritehdas

KAHVAKUULAJUMPAN PUOLESTA

Parasta kahva­kuu­laur­hei­lussa on Luukkaisen mielestä lajin monipuolisuus.

– Kahva­kuu­lalla pystyy tekemään ihan mitä vain. Ainakin, kun puhutaan kahva­kuu­la­jum­pasta, vain mieli­ku­vitus on rajana. Ja kun saavuttaa tietyn pisteen, haluaa kokeilla treenata isommalla kuulalla.

Hän kertoo jättä­vänsä mieluummin väliin kisat­reenin kuin jokaviik­koisen kahvakuulajumppatunnin.

Kisat­ree­nillä hän tarkoittaa tekniikan hiomista niin, että kisaliike saadaan varmasti tekni­sesti puhtaaksi.

– Toistoja, toistoja ja toistoja. Aika tylsää siis.

Kahva­kuu­la­jumppaa hän vetää itsekin omassa pienessä, mutta aktii­vi­sessa ja etenkin kahva­kuula- ja voimaur­hei­lussa meritoi­tu­neessa urhei­luseu­ras­saan Sumiaisten Kunnossa. Lisäksi hän toimii seuransa sihtee­rinä ja on mukana junio­ri­toi­min­nassa sekä kisajär­jes­te­lyissä. Ensi vuoden maalis­kuussa seura järjestää lajin SM-kisat, ja Luukkainen on tietysti kisoissa puuhanaisena.

– Olen sotkeu­tunut aika moneen, hän myöntää.

Herää kysymys, miten 42-vuoti­aalla kolmen alle 10-vuotiaan lapsen äidillä, joka tekee kolmi­vuo­ro­työtä, riittää aikaa kaikkeen tähän.

Ainakin yksi vastaus löytynee siitä, että hän luottaa treenin suhteen siihen, että laatu korvaa määrän.

– Jos saan tehtyä kaksi hyvää treeniä viikossa kahva­kuu­la­jumpan lisäksi, se on jo tosi kova tulos. Nykyisin palau­tu­minen tuntuu entistä tärkeämmältä.

Hän kertoo yrittä­vänsä pitää kiinni vähin­tään seitsemän tunnin yöunista, joskin yövuo­ro­vii­koilla se harvoin onnistuu. Silloin treeniä on kevennettävä.

Toisaalta hän painottaa sitä, että kilpaur­heilu antaa voimia arkeen ja tuo ryhtiä elämään.

– Pakkohan sitä on pitää huolta kunnos­taan, muuten ei jaksa.