Ari-Pekka Vuorisen tavoittelee jahdista aina saalista, mutta pakollista sen saaminen ei silti ole.

Ari-Pekka Vuori­selle metsäs­tys­kausi alkaa kyyhky­jah­dista – ”Olen odottanut tätä pitkän kesän”

14.9.2024

TEKSTI MEERI YLÄ-TUUHONEN

KUVAT JYRKI LUUKKONEN

Ari-Pekka Vuorisen metsäs­tys­kausi alkoi elokuussa kyyhky­jah­dilla. Hän tavoit­telee jahdista aina saalista, mutta pakol­lista sen saaminen ei silti ole. Luonnossa nollaan itseni, hän sanoo.

Aurinko ei ole vielä noussut, kun Ari-Pekka Vuorinen nousee autosta Nokian Sarko­lassa, heittää repun selkäänsä, ottaa haulikon mukaansa ja suuntaa vasta puidulle hernepellolle.

– Kello soitti 3.15. Kyyhkyn paras lentoaika on yleensä siinä aurin­gon­nousun aikaan. Silloin olisi hyvä olla jo passi­pai­kalla, Vuorinen juttelee.

Hän kuuluu Suoniemen metsäs­tys­seu­raan ja on kulkenut metsällä lapsesta asti isänsä ja setänsä jalanjäljissä.

– Tulin ensim­mäisen kerran hirvi­jah­tiin sellai­sena tiitiäi­senä, olisinko ollut kolman­nella tai neljän­nellä luokalla, ja jäin koukkuun. Nykyään metsästys on minulle elämäntapa.

Metsäs­tys­kausi alkaa 10. elokuuta kyyhkyn metsästyksellä.

– Tämä on jahti­kauden avaus. Olen odottanut tätä pitkän kevään ja kesän. Minua kiinnos­tavat kaikki jahti­muodot, mutta jänis- ja rusak­ko­jahti ajavalla koiralla on kaikkein hienointa.

Ari-Pekka Vuorinen<br /><noscript><img width=
Ari-Pekka Vuorinen asettelee houku­tus­linnut aamuvar­hai­sella vasta­pui­dulle herne­pel­lolle Nokian Sarko­lassa. Houku­tus­lin­tuina voi käyttää myös harakan tai variksen kuvia, hän kertoo.

NAAMIOVERKON SUOJISSA

Ensitöik­seen Vuorinen valitsee pellon laidalta mieleisen passi­paikan. Sen edustalle sänki­pel­lolle hän asettelee kaksi­toista muovista kyyhkyn­kuvaa houkutuslinnuiksi.

Kuvat nähdes­sään sepel­kyyhky kuvit­telee, että pellolla on muitakin lintuja ja luulee, että sinne on turval­lista laskeutua syömään peltoon jääneitä herneitä, jotka ovat sen herkkua.

– Lintu kiertää vähän aikaa pellon yläpuo­lella ja sitten sen uteliai­suus voittaa ja se laskeutuu kuville tai jos ei laskeudu, niin ainakin se kiertää ampumaetäisyydellä.

Vuori­sella on yllään ruskean­kir­java maasto­puku ja lippa­lakki. Metsän puolelle hän virit­telee naamio­verkon ja peittää sitten kasvonsa maasto­ku­vioi­sella tuubihuivilla.

– Mitä vähemmän lintu näkee minua, sen parempi. Kyyhkyt ovat arkoja ja niillä on hyvä näkö.

Ari-Pekka Vuorinen<br /><noscript><img width=
ARI-PEKKA VUORINEN
Putkia­sen­taja-hitsaaja
Sasta­mala
Metalli ja LVI Lundgren Oy
Huittinen

KYTTÄYSMETSÄSTYSTÄ

Aurinko nousee ja ensim­mäiset kyyhkyt lähes­tyvät herne­peltoa. Ne kuitenkin lentävät niin korkealla, että Vuorinen ei edes tähtää.

– Kaikki laukaukset pitää ampua siten, että on mahdol­lista osua. Mitään eläintä ei voi ampua niin, että kunhan kokeilin. Metsäs­täjät pyrkivät välttä­mään haava­koita kaikin keinoin.

Vuori­sella on päällek­käis­piip­puinen 12-kalii­be­rinen haulikko. Kyyhkys­jah­dissa hän käyttää panoksia, joiden hauli­koko on 2,5–2,75 millimetriä.

– Kirkkaalla säällä kyyhky lentää paljon korkeam­malla kuin pilvi­sellä taivaalla. Haulikko on tehokas kanta­maan 25–35 metrin päähän. Puiden latvoja korkeam­malle ei kannata tähdätä.

Kaikki laukaukset pitää ampua siten, että on mahdol­lista osua.

Passissa on syytä olla aloil­laan ja hiljaa.

– Tämä on kyttäys­met­säs­tystä. Joskus lähes­tyvän kyyhkyn voi myös kuulla, sillä sen siivistä kuuluu lentäessä pieni suhina.

Ari-Pekka Vuorinen<br /><noscript><img width=
Ari-Pekka Vuorisen mukaan kyyhky muistuttaa maultaan kanaa, mutta se on riistaisempi.

IRTIOTTO ARJESTA

Ari-Pekka Vuorinen suosit­telee metsäs­tystä kaikille, jotka viihtyvät luonnossa. Kyyhky­jah­tiin päästäk­seen täytyy suorittaa metsäs­tys­kortti ja liittyä metsäs­tys­seu­raan. Seura huolehtii metsäs­tys­maiden vuokraa­mi­sesta, sillä metsästys vaatii maano­mis­tajan luvan.

– Jos laji kiinnostaa, kannattaa hakea moneen seuraan. Usein auttaa, jos tunnet jonkun seuran jäsenen, joka voi suosi­tella sinua, Vuorinen vinkkaa.

Metsäs­tys­va­rus­tei­siin menee rahaa ja autol­lakin tulee ajettua paljon, mutta harrastus ei Vuorisen mukaan silti kaadu rahaan.

– Varus­teita on monen hintaisia ja niitä saa myös käytettynä.

Vuori­selle metsästys tarjoaa irtioton arjesta.

– Minä nollaan itseni luonnossa. Se tekee pääko­palle todella hyvää. Vaikka tulisin kotiin kaikkeni antaneena, olen silti levän­neempi, kun olen käynyt metsällä.

EI SAALISPAKKOA

Pieni kyyhkys­parvi lentää Vuorisen passi­paikan yli. Hän kohottaa aseen, tähtää ja ampuu. Yksi linnuista putoaa metsään parin­kym­menen metrin päähän.

– Yhdessä linnussa ei ole vielä paljon syötävää, mutta neljästä saa jo hienon aterian.

Vuorinen tavoit­telee jahdista aina saalista, mutta ilmankin sitäkin voi kotiin palata.

– Siitä ei kannata masentua, jos saalista ei tule. Uudet kudit vaan piippuun ja seuraa­vana aamuna uudestaan.

Jahdin päätteeksi Vuorinen suolistaa ja nylkee saaliin.

– Kun lihan on itse metsäs­tänyt ja valmis­tanut, se maistuu kaikista parhaimmalle.

Kyyhkysen rinta­palat Vuorinen paistaa pannulla ja lisää joukkoon kermaa.

– Riista on puhtainta mahdol­lista lihaa. Tiedän tasan tarkkaan, mistä se on peräisin eikä sitä ole kasva­tettu, pakko­syö­tetty tai pakattu muoviin.

Herne­pelto vetää kyyhkyjä puoleensa, mutta jos siellä käydään paljon metsäs­tä­mässä, linnut tulevat aroiksi eivätkä ne enää laskeudu pellolle ruokai­le­maan, Ari-Pekka Vuorinen sanoo.