Tuomas Suihkonen: Äänestä tai kärsi – EU-vaalit ratkaisevat työntekijöiden tulevaisuuden
Euroopan parlamentti saattaa tuntua kaukaiselta ja byrokraattiselta, mutta se tarjoaa tällä hetkellä työntekijöille parempaa turvaa kuin duunareita kurittava Suomen hallitus. Euroopan parlamentin vaaleilla, eli EU-vaaleilla onkin suora vaikutus työntekijöiden arkeen. Monet päätökset, jotka vaikuttavat työntekijöiden oikeuksiin, palkkoihin ja työolosuhteisiin, tehdään juuri Euroopan unionin tasolla.
Suomessa työnantajapuoli ja maan hallitus ovat viemässä työmarkkinoita kohti amerikkalaista mallia, jossa työntekijöillä ei ole turvaa ja heidän on selviytyäkseen tehtävä useita eri töitä. Tämä romahduttaa Suomen maakuvaa ulkomailla ja karkottaa kansainvälisiä investointeja.
Euroopassa ollaan matkalla kohti pohjoismaista työmarkkinamallia, kun EU on velvoittanut jäsenmaat edistämään työehtosopimusten neuvottelua ja työntekijöiden turvaa. EU voi pelastaa meidät työehtojen romuttumiselta, jos työntekijät käyvät äänestämässä työntekijämyönteistä ehdokasta EU-vaaleissa.
Yhdessä voimme varmistaa, että työntekijöiden ääni kuuluu Euroopan sydämessä.
Työntekijöiden oikeuksien jouduttua Suomessa hallituksen ja elinkeinoelämän ennennäkemättömän hyökkäyksen kohteeksi Euroopan unionissa hyväksytyt vähimmäisnormit nousevat entistä suurempaan arvoon, kun hallitus heikentää niitä Suomessa. Alustatyötä ja palkka-avoimuutta koskevat direktiivit ovat myrkkyä pääomalle, mutta turva työntekijöille.
Kesäkuussa EU-vaaleissa meillä on mahdollisuus näyttää voimamme ja mielipiteemme hallituksen toimille. Vaaleissa on tärkeää äänestää, sillä oikeistolla povataan vaalivoittoa. Jos jätät äänesi antamatta, on todennäköistä, että työntekijävihamielisyys ottaa entistä enemmän jalansijaa. Äänestä siis työntekijöitä puolustavia ehdokkaita EU-vaaleissa, jotta jatkossakin EU:n päättävissä pöydissä olisi työntekijöiden puolustajia.
Euroopan parlamentin vaalit eivät ole siis vain byrokraattinen muodollisuus, vaan tilaisuus vaikuttaa suoraan teollisuustyöntekijöiden elämään ja työoloihin. Teollisuusliiton jäsenten kannattaa tarttua tilaisuuteen ja äänestää ehdokkaita, jotka ajavat työntekijöiden etuja ja oikeuksia EU-tasolla. Yhdessä voimme varmistaa, että työntekijöiden ääni kuuluu Euroopan sydämessä.
Kirjoittaja on Teollisuusliiton järjestötoimitsija.
Lue myös: ”Suomen EU-jäsenyyshistorian merkittävimmät vaalit työntekijöille” (Tekijä 7.5.2024)