Indonesialaisen Jala PRT -järjestön johtaja Lita Anggraini (oikealla) ja järjestön aktiivi Sutarti taistelevat kotiapulaisten olojen parantamiseksi.

Lapsi­työ kotia­pu­lai­sena vähe­nee Indo­ne­siassa, mutta väki­valta ja orjuut­ta­mi­nen ovat edel­leen arkipäivää

19.10.2023

TEKSTI LAURA VENTÄ
KUVAT ELLINOORA VESALA

Indo­ne­sian kotia­pu­lai­set ovat saaneet tarpeek­seen kaltoin­koh­te­lusta. He halua­vat lain suojaa­maan oikeuk­si­aan ja teke­vät kaik­kensa sen puolesta SASKin ja Nenä­päi­vän tuke­massa hankkeessa.

Se, mikä meistä tuntuu täysin epäin­hi­mil­li­seltä kohte­lulta, on monille indo­ne­sia­lai­sille koti­ta­louk­sien työn­te­ki­jöille arki­päi­vää. Päivä saat­taa alkaa aamu­vii­deltä ja päät­tyä puolilta öin, jos silloin­kaan. Moni ei saa kunnon ruokaa eikä pääse pois­tu­maan työpai­kal­taan koskaan. Naisia luki­taan sisään vuosiksi. Henki­lö­pa­pe­rien taka­va­ri­kointi on ylei­nen käytäntö.

Tämä on nyky­päi­vän orjuutta, joka voi jatkua, koska Indo­ne­siasta puut­tuu koti­ta­lous­työn­te­ki­jöi­den oikeuk­sia sään­te­levä laki.

Tällä hetkellä heitä ei pidetä työn­te­ki­jöinä, eikä työlain­sää­däntö siis koske heitä. Mutta muutos on nyt lähem­pänä kuin koskaan, sillä lain läpi­meno odot­taa enää parla­men­tin viimeistä hyväksyntää.

Kotia­pu­lais­ten järjes­töt ovat ajaneet kotia­pu­lais­ten oikeuk­sia suojaa­vaa lakia jo lähes kaksi vuosi­kym­mentä. Heidän puhe­nai­se­naan on toimi­nut SASKin ja Nenä­päi­vän tuke­man Jala PRT ‑järjes­tön johtaja Lita Anggraini.

– Meidän pitää kohdella kotia­pu­lai­sia ihmi­sinä, jos haluamme kutsua itseämme ihmi­siksi, hän sanoo.

TURVATALO AUTTAA PAHIMMASSA PULASSA OLEVIA

Järjestö auttaa kotia­pu­lai­sia myös tarjoa­malla suojaa ja tukea työs­sään vaka­vasti hyväk­si­käy­te­tyille naisille. Se on hiljat­tain perus­ta­nut turva­ta­lon, jonne voidaan majoit­taa muuta­mia orjuutta pakoon pääs­seitä naisia ja tyttöjä.

Jala PRT vapaa­eh­tois­työn­te­ki­jöi­neen myös etsii aktii­vi­sesti apua tarvit­se­via koti­ta­lous­työn­te­ki­jöitä esimer­kiksi jutte­le­malla heidän kans­saan puis­toissa. Siten he saavat selville, jos esimer­kiksi jonkun naapu­rista kuuluu väki­val­lan ääniä. Tai jos saman perheen toinen kotia­pu­lai­nen onkin jatku­vasti lukit­tuna sisään toisen pääs­tessä ulos talosta kauppareissuille.

Meidän pitää kohdella kotia­pu­lai­sia ihmi­sinä, jos haluamme kutsua itseämme ihmisiksi.

Koti­ta­lous­työn­te­ki­jät aloit­ta­vat työnsä yleensä hyvin nuorina, jopa 11-vuotiaina. Suurin osa on maalta kaupun­kiin muut­ta­neita tyttöjä, jotka eivät tunne suur­kau­pun­gista ketään. Ilman turva­ta­loa heillä ei olisi paik­kaa mihin paeta.

– Moni tulee turva­ta­loon asumaan myös työnan­ta­jaa vastaan noste­tun oikeu­den­käyn­nin ajaksi, kun täytyy palata pääkau­punki Jakar­taan, kertoo SASKin juuri Indo­ne­siassa vierail­lut Elli­noora Vesala.

Asumi­sen lisäksi Jala PRT ‑järjestö tarjoaa kotia­pu­lai­sille koulu­tusta omista oikeuk­sis­taan sekä esimer­kiksi yrit­tä­jyys­kou­lu­tusta, jotta he voisi­vat halu­tes­saan ansaita tule­vai­suu­dessa elan­tonsa muul­la­kin tavalla.

PÄIVITTÄISTÄ VÄKIVALTAA JA KIDUTTAMISTA

Vesala kertoo, että vuodesta 2017 lähtien maassa on rapor­toitu noin 3 700 kotia­pu­lai­seen kohdis­tu­vaa vaka­vaa kiduttamistapausta.

– On selvää, että ne ovat vain jäävuo­ren huippu. Indo­ne­siassa on 4–5 miljoo­naa koti­ta­lous­työn­te­ki­jää, ja heitä kohdel­laan ylei­sesti erit­täin huonosti.

Oikeu­den­käyn­tejä kyllä järjes­te­tään, mutta ne ovat hitaita, eivätkä rangais­tuk­set ole riit­tä­viä uhrien koke­maan kohte­luun nähden.

Moni kotia­pu­lai­nen jaksaa silti tais­tella heitä tuke­van järjes­tön avulla. Lähes kaikki sano­vat haas­tat­te­luissa, ettei­vät halua enää kenen­kään koke­van samaa kuin mitä he itse ovat koke­neet – jopa päivit­täistä väki­val­taa ja kiduttamista.

VALTAKUNNALLINEN LIITTO OIKEUKSIA TURVAAMAAN

Katto­jär­jes­tön suoje­luk­sessa koti­ta­lous­työn­te­ki­jät ovat onnis­tu­neet muodos­ta­maan pieneh­köjä paikal­li­sia ammat­ti­liit­toja eri kaupun­kei­hin. Tavoit­teena on saada perus­tet­tua myös ne yhteen kokoava valta­kun­nal­li­nen liitto, joka jatkaisi vaikut­ta­mis­työtä lain ja sen toimeen­pa­non suhteen.

Pelkkä laki on hyödy­tön, ellei sitä toimeen­panna eikä toimeen­pa­noa valvota. Se on aina vaikeaa yksi­tyis­ko­deissa. Siksi­kin koti­ta­lous­työn­te­ki­jät tarvit­se­vat taak­seen vahvat järjes­töt, mielui­ten ammat­ti­lii­tot, jotka pysty­vät ajamaan ja valvo­maan heidän oikeuksiaan.

Tähän mennessä Jala PRT on pitkä­jän­tei­sellä vaikut­ta­mis­työl­lään onnis­tu­nut saamaan kotia­pu­lais­ten ahdin­golle valta­kun­nal­lista huomiota. Myös lapsi­työn määrä on vähen­ty­nyt. Aiem­min noin 30 prosent­tia koti­ta­lous­työssä aloit­ta­vista oli 11-vuotiaita – nyt enää 10 prosent­tia. Yhä useampi nuori tyttö saa siis käydä koulua pidempään.

 

Kotia­pu­lai­sena kovia koke­nut Riski pääsi Jala PRT ‑järjes­tön turvataloon.

”He veivät ylpey­teni ja ihmisarvoni”

Yksi turva­ta­lon asuk­kaista on tänä syksynä Riski. Hän työs­ken­teli 15-vuoti­aasta lähtien kotia­pu­lai­sena talossa, jossa häntä kohdel­tiin erit­täin julmasti ja nöyryyttävästi.

Riski joutui lopet­ta­maan koulun­käyn­nin, koska hänen vanhem­mil­laan ei ollut enää varaa maksaa tytön opintoja.

Hänen työpäi­vänsä kotia­pu­lai­sena alkoi­vat aina aamu­vii­deltä ja päät­tyi­vät keskiyöllä. Lomia tai vapaa­päivä ei ollut.

– En saanut mennä ollen­kaan ulos ja ovet olivat aina luki­tut. Minulla ei ollut mitään mahdol­li­suutta paeta.

Työmäärä oli kohtuu­ton, eikä hänelle annettu kunnon ruokaa. Usein se oli pelk­kää riisiä tai jopa pelk­kää suolaa.

Jokai­sena päivänä minua lyötiin. Jokai­sena. Korvis­sani on nyt arvet loppuelämäni.

Lisäksi hän oli jatku­van ja raa’an väki­val­lan kohteena.

– Jokai­sena päivänä minua lyötiin. Jokai­sena. Korvis­sani on nyt arvet loppuelämäni.

Hänen kaikki henki­lö­koh­tai­set tava­ransa taka­va­ri­koi­tiin, myös henki­lö­kortti. Edes sovit­tua palk­kaansa Riski ei ole saanut. Hänelle on maksettu siitä vain pieni osa.

Lopulta Riski yllät­täen ajet­tiin talosta ulos. Hän onnis­tui palaa­maan kotiinsa maaseu­dulle. Vasta silloin mustel­mille haka­tun tytön koti­väelle paljas­tui koko totuus. He haas­toi­vat työnan­ta­jan oikeuteen.

Pian Riski aset­tui Jala PRT ‑järjes­tön perus­ta­maan turva­ta­loon. Hän on saanut psyko­lo­gista ja sosi­aa­lista tukea sekä lepo­pai­kan, suojan omaa toipu­mis­taan varten. Talossa on uusia ystä­viä ja naurua. Lisäksi hän saa laki­neu­von­taa oikeusjutussaan.

 

Suoma­lais­ten ammat­ti­liit­to­jen ja Nenä­päi­vän tuella Suomen Ammat­ti­liit­to­jen Soli­daa­ri­suus­kes­kus SASK auttaa kotia­pu­lai­sia puolus­ta­maan oikeuk­si­aan. Kaak­kois-Aasian hanke kattaa Indo­ne­sian lisäksi Filip­pii­nit. Työtä tehdään myös Mosam­bi­kissa ja Kolum­biassa. Teol­li­suus­liitto on SASKin jäsen.