Indonesialaisen Jala PRT -järjestön johtaja Lita Anggraini (oikealla) ja järjestön aktiivi Sutarti taistelevat kotiapulaisten olojen parantamiseksi.

Lapsityö kotiapulaisena vähenee Indonesiassa, mutta väkivalta ja orjuuttaminen ovat edelleen arkipäivää

19.10.2023

TEKSTI LAURA VENTÄ
KUVAT ELLINOORA VESALA

Indonesian kotiapulaiset ovat saaneet tarpeekseen kaltoinkohtelusta. He haluavat lain suojaamaan oikeuksiaan ja tekevät kaikkensa sen puolesta SASKin ja Nenäpäivän tukemassa hankkeessa.

Se, mikä meistä tuntuu täysin epäinhimilliseltä kohtelulta, on monille indonesialaisille kotitalouksien työntekijöille arkipäivää. Päivä saattaa alkaa aamuviideltä ja päättyä puolilta öin, jos silloinkaan. Moni ei saa kunnon ruokaa eikä pääse poistumaan työpaikaltaan koskaan. Naisia lukitaan sisään vuosiksi. Henkilöpaperien takavarikointi on yleinen käytäntö.

Tämä on nykypäivän orjuutta, joka voi jatkua, koska Indonesiasta puuttuu kotitaloustyöntekijöiden oikeuksia sääntelevä laki.

Tällä hetkellä heitä ei pidetä työntekijöinä, eikä työlainsäädäntö siis koske heitä. Mutta muutos on nyt lähempänä kuin koskaan, sillä lain läpimeno odottaa enää parlamentin viimeistä hyväksyntää.

Kotiapulaisten järjestöt ovat ajaneet kotiapulaisten oikeuksia suojaavaa lakia jo lähes kaksi vuosikymmentä. Heidän puhenaisenaan on toiminut SASKin ja Nenäpäivän tukeman Jala PRT -järjestön johtaja Lita Anggraini.

– Meidän pitää kohdella kotiapulaisia ihmisinä, jos haluamme kutsua itseämme ihmisiksi, hän sanoo.

TURVATALO AUTTAA PAHIMMASSA PULASSA OLEVIA

Järjestö auttaa kotiapulaisia myös tarjoamalla suojaa ja tukea työssään vakavasti hyväksikäytetyille naisille. Se on hiljattain perustanut turvatalon, jonne voidaan majoittaa muutamia orjuutta pakoon päässeitä naisia ja tyttöjä.

Jala PRT vapaaehtoistyöntekijöineen myös etsii aktiivisesti apua tarvitsevia kotitaloustyöntekijöitä esimerkiksi juttelemalla heidän kanssaan puistoissa. Siten he saavat selville, jos esimerkiksi jonkun naapurista kuuluu väkivallan ääniä. Tai jos saman perheen toinen kotiapulainen onkin jatkuvasti lukittuna sisään toisen päästessä ulos talosta kauppareissuille.

Meidän pitää kohdella kotiapulaisia ihmisinä, jos haluamme kutsua itseämme ihmisiksi.

Kotitaloustyöntekijät aloittavat työnsä yleensä hyvin nuorina, jopa 11-vuotiaina. Suurin osa on maalta kaupunkiin muuttaneita tyttöjä, jotka eivät tunne suurkaupungista ketään. Ilman turvataloa heillä ei olisi paikkaa mihin paeta.

– Moni tulee turvataloon asumaan myös työnantajaa vastaan nostetun oikeudenkäynnin ajaksi, kun täytyy palata pääkaupunki Jakartaan, kertoo SASKin juuri Indonesiassa vieraillut Ellinoora Vesala.

Asumisen lisäksi Jala PRT -järjestö tarjoaa kotiapulaisille koulutusta omista oikeuksistaan sekä esimerkiksi yrittäjyyskoulutusta, jotta he voisivat halutessaan ansaita tulevaisuudessa elantonsa muullakin tavalla.

PÄIVITTÄISTÄ VÄKIVALTAA JA KIDUTTAMISTA

Vesala kertoo, että vuodesta 2017 lähtien maassa on raportoitu noin 3 700 kotiapulaiseen kohdistuvaa vakavaa kiduttamistapausta.

– On selvää, että ne ovat vain jäävuoren huippu. Indonesiassa on 4–5 miljoonaa kotitaloustyöntekijää, ja heitä kohdellaan yleisesti erittäin huonosti.

Oikeudenkäyntejä kyllä järjestetään, mutta ne ovat hitaita, eivätkä rangaistukset ole riittäviä uhrien kokemaan kohteluun nähden.

Moni kotiapulainen jaksaa silti taistella heitä tukevan järjestön avulla. Lähes kaikki sanovat haastatteluissa, etteivät halua enää kenenkään kokevan samaa kuin mitä he itse ovat kokeneet – jopa päivittäistä väkivaltaa ja kiduttamista.

VALTAKUNNALLINEN LIITTO OIKEUKSIA TURVAAMAAN

Kattojärjestön suojeluksessa kotitaloustyöntekijät ovat onnistuneet muodostamaan pienehköjä paikallisia ammattiliittoja eri kaupunkeihin. Tavoitteena on saada perustettua myös ne yhteen kokoava valtakunnallinen liitto, joka jatkaisi vaikuttamistyötä lain ja sen toimeenpanon suhteen.

Pelkkä laki on hyödytön, ellei sitä toimeenpanna eikä toimeenpanoa valvota. Se on aina vaikeaa yksityiskodeissa. Siksikin kotitaloustyöntekijät tarvitsevat taakseen vahvat järjestöt, mieluiten ammattiliitot, jotka pystyvät ajamaan ja valvomaan heidän oikeuksiaan.

Tähän mennessä Jala PRT on pitkäjänteisellä vaikuttamistyöllään onnistunut saamaan kotiapulaisten ahdingolle valtakunnallista huomiota. Myös lapsityön määrä on vähentynyt. Aiemmin noin 30 prosenttia kotitaloustyössä aloittavista oli 11-vuotiaita – nyt enää 10 prosenttia. Yhä useampi nuori tyttö saa siis käydä koulua pidempään.

 

Kotiapulaisena kovia kokenut Riski pääsi Jala PRT -järjestön turvataloon.

”He veivät ylpeyteni ja ihmisarvoni”

Yksi turvatalon asukkaista on tänä syksynä Riski. Hän työskenteli 15-vuotiaasta lähtien kotiapulaisena talossa, jossa häntä kohdeltiin erittäin julmasti ja nöyryyttävästi.

Riski joutui lopettamaan koulunkäynnin, koska hänen vanhemmillaan ei ollut enää varaa maksaa tytön opintoja.

Hänen työpäivänsä kotiapulaisena alkoivat aina aamuviideltä ja päättyivät keskiyöllä. Lomia tai vapaapäivä ei ollut.

– En saanut mennä ollenkaan ulos ja ovet olivat aina lukitut. Minulla ei ollut mitään mahdollisuutta paeta.

Työmäärä oli kohtuuton, eikä hänelle annettu kunnon ruokaa. Usein se oli pelkkää riisiä tai jopa pelkkää suolaa.

Jokaisena päivänä minua lyötiin. Jokaisena. Korvissani on nyt arvet loppuelämäni.

Lisäksi hän oli jatkuvan ja raa’an väkivallan kohteena.

– Jokaisena päivänä minua lyötiin. Jokaisena. Korvissani on nyt arvet loppuelämäni.

Hänen kaikki henkilökohtaiset tavaransa takavarikoitiin, myös henkilökortti. Edes sovittua palkkaansa Riski ei ole saanut. Hänelle on maksettu siitä vain pieni osa.

Lopulta Riski yllättäen ajettiin talosta ulos. Hän onnistui palaamaan kotiinsa maaseudulle. Vasta silloin mustelmille hakatun tytön kotiväelle paljastui koko totuus. He haastoivat työnantajan oikeuteen.

Pian Riski asettui Jala PRT -järjestön perustamaan turvataloon. Hän on saanut psykologista ja sosiaalista tukea sekä lepopaikan, suojan omaa toipumistaan varten. Talossa on uusia ystäviä ja naurua. Lisäksi hän saa lakineuvontaa oikeusjutussaan.

 

Suomalaisten ammattiliittojen ja Nenäpäivän tuella Suomen Ammattiliittojen Solidaarisuuskeskus SASK auttaa kotiapulaisia puolustamaan oikeuksiaan. Kaakkois-Aasian hanke kattaa Indonesian lisäksi Filippiinit. Työtä tehdään myös Mosambikissa ja Kolumbiassa. Teollisuusliitto on SASKin jäsen.