Hyppää sisältöön
Teollisuusliiton yhteiskuntasuhteiden päällikkö Timo Nevaranta muistuttaa, että lisien poistolla voisi olla vaikutus satojentuhansien suomalaisten palkkaan.

Lisien poisto toisi ison leikkurin duunarin palkkaan – ”Kyse on isoista rahoista”

TEKSTI TIIA KYYNÄRÄINEN
KUVA ANTTI HYVÄRINEN GRAFIIKKA ESKO KUMPUNEN

Teollisuusliitto sanoo ei Elinkeinoelämän keskusliitto EK:n ehdottamille ylityö- ja sunnuntailisien muutoksille. Teollisuusliiton laskelmien mukaan lisien poisto voisi leikata duunarin palkkaa jopa tuhansilla euroilla.

Tästä on kyse

  • Teollisuusliiton laskelmat osoittavat, että ylityö- ja sunnuntailisien poisto voisi laskea monen teollisuuden työntekijän palkkaa jopa useita tuhansia euroja.
  • Elinkeinoelämän keskusliitto EK on ehdottanut vaaliohjelmassaan lakisääteisten ylityö- ja sunnuntaikorvausten leikkausta.
  • Lisillä on suurin merkitys keskeytymätöntä kolmivuorotyötä tekevien palkkaan.

Työelämän uudistamisessa tulee lisätä joustoja ja paikallista sopimista. Näin sanoo Elinkeinoelämän keskusliitto EK eduskuntavaalitavoitteissaan. Joustoihin kuuluvat ehdotukset, että arkipyhät, loppiainen ja helatorstai, muutetaan tavallisiksi työpäiviksi ja lakisääteisiä ylityö- ja sunnuntaikorvauksia leikataan.

Teollisuusliitto laski, kuinka paljon kuuden esimerkkityöntekijän palkka alenisi, jos sunnuntai- ja ylityökorvaukset jätettäisiin maksamatta kokonaan. Pahimmillaan leikkaus voisi viedä vuosiansioista yli 5 000 euroa.

Teollisuusliiton yhteiskuntasuhteiden päällikkö Timo Nevaranta pitää EK:n ehdotuksia huolestuttavina. Työaikalaissa ei ole vain huvikseen säädetty sunnuntai- tai ylikorvauksista.

– Kyse on isoista rahoista, eikä mistään työntekijöiden ylimääräisistä eduista, Nevaranta sanoo.

– Etenkin ylityökorvausten maksulla on myös työsuojelullinen näkökulma. Lainsäätäjä haluaa sanoa työnantajille, että tässä maassa tehdään lähtökohtaisesti työtä sellainen määrä, mikä on työntekijän terveyden kannalta hänelle hyväksi.

Nevaranta muistuttaa, että etenkin vuosikymmeniä kestävissä työurissa pitkien työpäivien ja vuorotyön haitalliset terveysvaikutukset näkyvät selvemmin. Ehdotuksessa sunnuntailisien leikkurista Nevaranta puolestaan näkee paljon tekopyhyyttä.

– Näiden korvausten juurisyy ei ole se, että meillä on työväenliike vaan kyse on kristillisporvarillisesta perinteestä, että sunnuntait ovat pyhäpäiviä. Eikä Suomi ole tässä ainoa maa vaan näin on laajasti ympäri Eurooppaa.

RAJU LEIKKURI PALKKAAN

Teollisuusliiton laskelmat osoittavat, että sunnuntai- ja ylityökorvaukset vaikuttavat merkittävästi etenkin keskeytymätöntä kolmivuorotyötä tekevien palkkaan. Laskelmissa ei ole huomioitu arkipyhien poistoa.

Kuudesta esimerkkihenkilöstä viisi tekee päivätyötä. Heistä suurimman palkka-alen kärsisi kemian perusteollisuudessa työskentelevä prosessinhoitaja, jonka vuosiansioista sunnuntai- ja ylityökorvausten poisto leikkaisi yli kuusi prosenttia eli lähes 3 000 euroa.

Vähiten leikkureista kärsisi puuseppä, jonka vuosiansiot laskisivat 1,5 prosenttia eli reilut 500 euroa. Kolmen muun esimerkkihenkilön palkkaan lisien poisto vaikuttaisi noin kolme prosenttia eli yli tuhat euroa.

Erot kärsittävistä vaikutuksista selittyvät pääosin sillä, kuinka korkea esimerkkihenkilöiden tuntiansio on sekä kuinka paljon he tekevät sunnuntai- ja ylitöitä.

Kyse on isoista rahoista, eikä mistään työntekijöiden ylimääräisistä eduista

Selvästi eniten palkka supistuisi keskeytymätöntä kolmivuorotyötä tekevällä kuumavalssaajalla. Vaikka hänen vuosityöaikansa on pienempi kuin muilla esimerkkihenkilöillä ja hän ei tee ylitöitä lainkaan, sunnuntaikorvausten poisto veisi kuumavalssaajan vuoden ansioista lähes 5 400 euroa eli melkein 11 prosenttia.

– Laskelmissa on laskettu vaikutuksia keskimääräisen työntekijän palkkaan. On todennäköistä, että vaikutukset esimerkiksi kuumavalssaajalle ovat huomattavasti suuremmat, Nevaranta sanoo.

– Vaikutuksia ei voida sitoa mihinkään tiettyyn ammattinimikkeeseen vaan nimenomaan, että jos työnluonne on käytännössä keskeytymätöntä kolmivuorotyötä, kärsimystä on enemmän.

Lisien poisto ei koskettaisi vain teollisuudessa työskenteleviä, vaan leikkauksilla voisi olla vaikutus satojentuhansien suomalaisten palkkaan.

– Tämä koskettaa esimerkiksi hoitotyötä tekeviä, kuljetusalalla tai satamissa työskenteleviä. Tämä koskettaa laajaa joukkoa duunariammatteja, jotka tekevät työnsä tuntityönä. Puhutaan sadoistatuhansista palkansaajista.

KILPAILUKYKY EI PAKOTA LISIEN REMONTTIIN

Moni voi luulla, että työehtosopimuksilla voidaan estää lisien tai arkipyhien poistoa koskevien muutosehdotusten käyttöönotto. Nevaranta varoittaa tuudittautumasta ajatukseen.

– Muistutan yli kymmenen vuoden kaaresta, joka alkoi keskustan Juha Sipilän hallituksen pakkolakipaketista. Sen sisältö oli, että työehtosopimukset ohitetaan lailla. Hallitus perääntyi, kun tuli kiky-sopimus, Nevaranta sanoo.

– Myös vuonna 2023 aloittanut kokoomuksen Petteri Orpon hallitus on pyrkinyt usealla lakihankkeella ohittamaan työehtosopimukset. Lopulta hallitus on perääntynyt. Sekä pääministeripuolue Orpon kokoomuksen tavoiteohjelma että EK:n vaaliohjelma sisältävät ajattelua, että työehtosopimukset voidaan ohittaa lailla.

Nevarannan mielestä on erittäin tärkeää, että Teollisuusliitto yhdessä muiden palkansaajajärjestöjen kanssa nousee puolustamaan lainsäädäntöä silloin, kun sitä uhataan muuttaa työelämää ja -turvaa heikentävillä ehdotuksilla.

Tämä koskettaa laajaa joukkoa duunariammatteja, jotka tekevät työnsä tuntityönä.

Nevaranta uskoo, että EK:n ehdotukset eivät saa laajaa kannatusta vain vuosi ennen vaaleja. Tilanne voi olla toinen vaalien jälkeen. Kaikki on kiinni siitä, mitkä puolueet ovat seuraavaksi vallassa.

– Vallassa olevista puolueista riippuu, saavatko ajatukset myötätuntoa vai eivät. Välillä tuntuu, että joidenkin puolueiden linja suhteessa työväestön etuihin on ennen vaaleja myönteinen, mutta vaalien välissä se muuttuu kielteiseksi.

Nevaranta tyrmää ajatuksen, että sunnuntai- ja ylityölisien muutoksia tai arkipyhien poistoa tarvittaisiin Suomen kilpailukyvyn parantamisen nimissä.

– Suomi pärjää hyvin vertailussa tehtyjen työtuntien määrässä. Meillä on kilpailukyky kunnossa, mikä tarkoittaa, että meidän palkkatasomme suhteessa meidän keskeisimpiin kilpailijamaihimme verrattuna on kunnossa ja se vahvistuu edelleen.

Avainsanat:
Jaa artikkeli