Miten ammatil­lisen koulu­tuksen aloitus­paikat ja valmis­tujat kohtaavat työmark­ki­noiden tarpeiden kanssa? Tekijä luotasi tilan­netta työvoi­ma­pu­lasta kärsi­villä kone- ja metal­lia­lalla sekä tekstiili- ja muotialalla.

28.8.2020

– Koko valta­kunnan alueella kone- ja metal­lialan teolli­suu­della on suurin pula hitsa­reista ja toiseksi CNC-koneis­ta­jista, sanoo koulu­tus­keskus Salpauksen opetusa­la­joh­taja Risto Salmela.

Koulu­tus­keskus Salpaus on toisen asteen oppilaitos, joka järjestää ammatil­lista koulu­tusta aikui­sille ja nuorille. Oppilaitos toimii Päijät-Hämeen alueella Lahdessa, Asikka­lassa ja Heino­lassa viidellä kampuk­sella. Salpauk­sessa opiskelee vuosit­tain noin 14 000 opiskelijaa.

Salmelan mukaan Päijät-Hämeen kone- ja metal­lialan teolli­suu­della on tarvetta motivoi­tu­neista työnte­ki­jöistä, joilla on perus­osaa­minen kunnossa. Salpauksen leipä­la­jeja ovat levytyö, hitsaus, koneistus ja koneasennus.

– Hitsa­reiden puuttee­seen pysty­tään vastaa­maan aika hyvin. Koulu­tusta järjes­te­tään Heino­lassa ja Lahdessa. Yhteis­haussa oli viime vuona kone- ja tuotan­to­tek­niik­kaan Heino­lassa kolme ensisi­jaista hakijaa ja tänä vuonna 13, Salmela kertoo.

– Heino­lassa iso merkitys on ollut yhteistyö perus­kou­lujen ja konepa­jojen kanssa. Kolmi­kan­tainen yhteistyö on tuonut houkut­te­le­vuutta ja hakijoita. Työpaikat ovat luvan­neet työssä­op­pimis- ja kesätyö­paik­koja. Hitsa­reita on kysytty Turkua myöten laivateollisuuteen.

PERUSTAIDOT RIITTÄVÄT, ALANVAIHTAJIA ENEMMÄN

Yritykset eivät välttä­mättä tarvitse erityis­tai­toja hallit­sevia työnte­ki­jöitä, vaan perus­taidot riittävät. Tärkeinä pidetään työelä­mä­val­miuksia, työai­kojen noudat­ta­mista ja piirus­tusten lukutaitoa. Erityis­taidot voidaan opiskella yrityksissä.

Salpauk­sessa koulu­tuk­seen hakijoiden ikä on vähitellen nousussa.

– Esimer­kiksi Lahdesta oli 27 ensisi­jaista hakijaa kone- ja tuotan­to­tek­niik­kaan. Paikkoja oli kaikkiaan 40. Keväällä jatkuvan haun kautta on ollut 35 hakijaa, Salmela sanoo.

– Vanhemmat hakijat ovat hyvin monen­laisia. Koneis­tus­puo­lella on enemmän alanvaih­tajia. Hitsaus­puo­lelle on hakijoina entistä enemmän lähihoi­tajia ja kaupan alalla työsken­te­leviä naisia. Kone- ja tuotan­to­tek­niikan vetovoima näkyy siinä, että on mahdol­li­suus päästä paremmin palkat­tuihin töihin. Lisäksi työtavat ja laitteet ovat muuttu­neet tavat­to­masti. Enää ei ole nokisia työpa­joja, ja hitsaus­lait­teet ovat hallit­ta­vuu­del­taan kehittyneet.

TYÖN PERÄSSÄ MUUTTAMINEN HANKALOITUNUT

Salmelan mukaan uusi ilmiö on se, että opiske­lijat eivät enää halua niin helposti muuttaa työn perässä kuin menneinä vuosikymmeninä.

– Nykyään ihmiset suhtau­tuvat työpaikan tai paikka­kunnan vaihtoon nihkeästi. Meillä on alkamassa projekti Länsi-Suomen telakoiden autta­mi­seksi. Monelle on vaikea lähteä. Perheel­li­sillä se on ymmär­ret­tävää, mutta samaa ilmenee sinkuillakin.

Yhteen­ve­tona nykymuo­toinen oppi- ja koulu­tus­so­pi­mus­opis­kelu toimivat Salmelan mielestä kohtuul­lisen hyvin.

– Oppiso­pi­mus­kou­lutus on lähtenyt rullaa­maan ja tuonut uutta draivia. Nykyinen laki sallii lähio­pin­toihin tulevan opiske­lijan siirtä­misen jossain vaiheessa oppiso­pi­mus­puo­lelle. Yritykset voivat katsella oppilasta ensin koulu­tus­so­pi­muksen ja myöhemmin oppiso­pi­muksen aikana. Näin yritykset saavat halua­maansa työvoimaa, Salmela kuvailee.

– Koulu­tus­so­pi­mus­puo­lella alku oli vaikeaa, mutta nyt näyttää jo paljon parem­malta. Paljon on satsattu yritysten ja opiske­li­joiden tapaamisiin.

Teolli­suusom­pe­li­joista huutava pula

– Sarja­tuo­tan­toon erikois­tuvan ompelijan perus­tut­kintoa voi opiskella tällä hetkellä kuudessa eri oppilai­tok­sessa. Kovin paljoa hakijoita ei kuiten­kaan ole, sanoo Suomen Tekstiili & Muoti ry:n osaamisen ja tulevai­suuden asian­tun­tija Auri Kohola.

Suomen Tekstiili & Muoti ry (STJM) on tekstiili‑, vaate- ja muotialan yritysten työmark­ki­na­jär­jestö. Alalla toimii Suomessa noin 3 400 yritystä, jotka työllis­tävät noin 22 000 ihmistä.

Koholan mukaan tekstiili- ja muotialan koulu­tuksen ja työvoi­ma­tar­peen kohtaa­misen suurimpia ongelmia on koulu­tuksen vetovoiman puute.

– Suurim­missa ompeli­joita koulut­ta­vissa kaupun­geissa, kuten Turku, Tampere ja Jyväs­kylä, saatiin viime kevään yhteis­haussa hyvin hakijoita alalle. Eniten hakijoita oli Helsin­gissä, jossa koulu­te­taan paljon mitta­ti­lausom­pe­li­joita. Pienem­millä paikka­kun­nilla haetaan enemmän jatkuvan haun kautta ympäri vuoden, Kohola kertoo.

– Alan opiske­li­joille on tyypil­listä, että monet ovat ammatin­vaih­tajia ja aikuis­opis­ke­li­joita ja että moni haluaa erikoistua mitta­ti­lausom­pe­li­jaksi. Alan työpaik­kojen kannalta mitta­ti­lausom­pe­lijan koulutus on osin ongel­mal­linen, koska silloin tekijällä ei ole kokemusta teollisen ompele­misen tahdista ja työtehtävistä.

Kun teollisia ompeli­joita ei löydy, ovat yritykset palkan­neet myös mitta­ti­lausom­pe­li­joita. Aina koulu­tus­paik­ka­kunnat ja yritykset eivät kohtaa myöskään alueel­li­sesti. Esimer­kiksi Itä-Suomessa yritysten on vaikea löytää ompeli­joita, koska oppilai­tokset ovat monesti vähin­tään kahden tunnin ajomatkan päässä.

OPETTAJIEN JA YRITYSTEN YHTEYKSIÄ LISÄTTÄVÄ

Tekstiili- ja muotia­lal­lakin käyte­tään oppiso­pi­mus­kou­lu­tusta, mutta Koholan mielestä sitä voisi hyödyntää enemmänkin.

– Ompelijat eivät ole ainoita, joista on pulaa. Tarvi­taan myös esimer­kiksi tekstii­lien valmis­tajia. Ammatil­li­sista tutkin­noista on tehty nyt niin joustavia, että pienikin ala tarjoaa mahdol­li­suuden kouluttaa väkeä yksilöllisesti.

– Tarvi­taan oppilai­tosten ja yritysten välistä vuoro­vai­ku­tusta ja yhteis­työtä. Opettajat, joilla on kokemusta teolli­sissa tekstii­lialan yrityk­sissä työsken­te­lystä, alkavat kadota. Opetta­jilla pitäisi olla enemmän kontak­teja yrityk­siin ja sitä kautta tietoa yritysten arjesta, Kohola arvioi.

MAAHANMUUTTAJISTA HELPOTUSTA TYÖNTEKIJÄTARPEESEEN?

Tekstiili- ja muotialan yrityk­sissä työnte­ki­jä­pu­laan on toivottu helpo­tusta myös maahan­muut­ta­jista. Teolli­suus­liiton erityi­sa­lojen sektorin tekstiili- ja muotia­lasta vastaava sopimus­asian­tun­tija Markku Aalto­virta kertoo, että hyviä esimerk­kejä on, mutta vielä aivan liian vähän.

– Onnis­tu­neita kokemuksia on esimer­kiksi Ursuit Turussa, joka valmistaa raskasta tekstiiliä eli sukel­lus­pu­kuja. He ovat saaneet maahan­muut­ta­ja­taus­taisia ompelijoita.

STJM:n Kohola kertoo, että viime vuonna työnan­ta­ja­lii­tolla oli Maahan­muut­tajat töissä tekstiili- ja muotia­lalla ‑hanke, jota tehtiin yhteis­työssä maahan­muut­ta­jien työllis­ty­mistä edistävän Startup Refugees ‑järjestön kanssa.

– Heillä on osaaja­pankki, josta etsit­tiin maahan­muut­ta­jao­saajia, joilla on kokemusta alasta. Etsin­nässä löytyi muun muassa vaatturi‑, korjaamis- ja ompeli­jao­saa­mista. Yrityk­sissä suomen kieli ja englanti ovat toistai­seksi vahvassa asemassa esimer­kiksi työoh­jeiden vuoksi. Kokeilun aikana ei kuiten­kaan rekry­toin­teja saatu vielä tehtyä.

NUORILLA VANHENTUNEITA KÄSITYKSIÄ ALAN TÖISTÄ

Myös tekstiili- ja muotia­lalla työnte­ki­jöiden muutta­minen paikka­kun­nalta toiselle työn perässä on haasteellista.

– Esimer­kiksi Helsin­gissä ei ole alan tuotantoa, vaan työt ovat pienem­millä paikka­kun­nilla, joille ihmisten on usein vaikea siirtyä, Auri Kohola sanoo.

– Positii­vi­siakin tapauksia on, joissa hakijoita on ollut satojen kilomet­rien päästä. Usein kyse on silloin myös brändin tunnet­tuu­desta ja työnan­tajan vetovoimasta.

Ompelun lisäksi tekstii­lien teolli­sessa tuotan­nossa on monen­laisia muitakin tarpeita.

– Alan osaamis­tar­peissa kanne­taan huolta myös esimer­kiksi laboran­teista ja proses­si­työn­te­ki­jöistä. Nuorilla on aika vanhen­tu­neita käsityksiä siitä, millaista työsken­tely teolli­sessa ympäris­tössä on. Haluamme saada mieli­kuvat muuttu­maan. Nykyään esimer­kiksi proses­si­työn­te­kijän työ on modernia, eikä fyysi­sesti niin raskasta kuin ennen.

– Tekstiili- ja muotialan perus­tut­kinnon tekstiilin valmis­tajia voisi kouluttaa oppiso­pi­muk­sella, mutta koulu­tuksen järjes­täjiä ei juuri ole. Monet yritykset koulut­ta­vatkin viral­listen tutkin­tojen sijaan uusia osaajia itse työn ohessa, Kohola sanoo.

KORONA MUISTUTTANUT HUOLTOVARMUUDESTA

Korona­pan­demia on tuottanut tekstiili- ja muotia­lalle toisaalta yllät­täviä onnia onnet­to­muu­dessa, toisaalta huolta huoltovarmuudesta.

– Suoda­tin­kan­kaita valmis­ta­valla Ahlstrom-Munks­jöllä siirryt­tiin 12-tunti­seen työai­kaan, kun siellä alettiin valmistaa korona­suo­jauk­seen sopivaa materi­aalia suuressa määrin. Valmis­tajia, jotka jalos­tavat tämän materi­aalin suoja­mas­keiksi, on jo tiedossa. Moni pienempi yritys pelastuu, kun kakkos­tuot­teesta tuleekin ykkös­tuote, Teolli­suus­liiton Aalto­virta uskoo.

STJM:n Koholan viesti on, että kotimaisten tekstii­liy­ri­tysten rooli Suomen huolto­var­muu­dessa olisi taattava.

– Esimer­kiksi puolus­tus­voi­mien kannalta on tärkeää, että huolto­var­muus toimii. Toivot­ta­vasti valtio tukee kotimaisia yrityksiä esimer­kiksi taiste­lua­su­han­kin­noissa. Poikkeuk­sel­linen aika on avannut silmät sille, kuinka tärkeää kotimainen osaaminen ja tuotanto on. Nuoretkin ovat korona­kriisin aikana huoman­neet tekstii­lialan mahdol­li­sena työllistäjänä.

Samalla STJM on halunnut tuoda esille myös sitä, miten kotimaisen tuotteen hinta muodostuu.

– Valitet­ta­vasti yli puolet suoma­lai­sista pitää 50 euroa maksavia paitoja liian kalliina. Jos paita tehtäi­siin alle 50 eurolla, siinä ei jää paljoa jaettavaa tuotan­non­te­ki­jöille, Kohola muistuttaa.

KOHTAANTO RATKAISTAAN YHTEISTYÖLLÄ

Mistä sitten apu tekstiili- ja muotialan työn ja koulu­tuksen kohtaanto-ongel­maan? STJM:n Kohola ja Teolli­suus­liiton Aalto­virta vannovat yhteis­työn nimiin.

– Kohtaanto-ongelmat ratkais­taan muun muassa osaamis­kes­kit­ty­millä. Oppilai­tokset voisivat erikoistua voimak­kaammin. Oppilai­tok­silla olisi omia profii­leja, omaa erityis­osaa­mista, ja lisäksi yhteis­työssä kehitel­täi­siin asioita yritysten kanssa. Herkällä korvalla on kuunnel­tava eri osapuolia, Kohola näkee.

– Tämä ala pitää saada media­sek­sik­kääksi, jotta nuoret voivat pitää alaa kiinnos­ta­vana. Palkkauk­seen pitäisi pystyä satsaa­maan, eli porkka­noita sinnekin. Oppilai­tokset ja yritykset entistä tiiviim­pään yhteis­työhön, Aalto­virta summaa.

TEKSTI HANNU SILTALA JA ASKO-MATTI KOSKELAINEN
KUVITUS TUOMAS IKONEN