Viimeaikaiset keskustelut sosiaalisessa ja muualla mediassa ovat kärjistyneet. Toisiin kohdistuvia avoimia syytöksiä esitetään kovin sanakääntein. Vuorineuvostasoiset johtajat viestittävät taitavasti työvoiman kalleudesta. Raha ei tunne pandemiaa eikä isänmaata. Raha vie toimintoja niihin paikkoihin, missä se tuottaa yhä enemmän rahaa. Tuntuu siltä, että pandemian aiheuttama huoli ja sen seurauksista selviytyminen ovat unohtuneet kokonaan. Aikaisempina hyvinä aikoina vuorineuvokset kuitenkin rakensivat kouluja ja tarjosivat terveyspalveluja työtekijöilleen heidän hyvinvointinsa turvaamiseksi, ja henkilöstöä kehuttiin yritysten voimavaraksi.
Kriisin aikana kaivataan johtajuutta. Ne johtajat, jotka etsivät selviytymiselle ratkaisuja antavat uskoa myös tulevaisuudelle. Uskoa ja sen luomista tarvitaan nyt. Olen saanut elämäni aikana työskennellä terveessä perheyrityksessä, missä johtaja seisoi joukkojensa edessä. Sanonta:
Hyvä paimen johtaa joukkoja takaa, mutta on tarvittaessa edessä.
Tämä pätee edelleen. Nyt jos koskaan pitää seistä joukkojen edessä.
Huoli kriisin aiheuttamista muutoksista koskettaa meistä jokaista. Maan hallitus luo poikkeuslakeja ja rakentaa polkuja selviytymiselle. Nämä toimet kuvastavat pandemian aiheuttaman kriisin syvyyttä. Huoli terveydestä, työpaikasta ja toimeentulosta koskettavat ihmisiä eri tavoin.
On aika tehdä yhteistyötä. Se tarkoittaa alueellisen yhteistyön merkityksen korostamista. Työn vähentyessä tai mahdollisesti loppuessa pitäisi tarttua koulutuksen tarjoamaan mahdollisuuteen. Tämä vaatii yhteistyötä alueen oppilaitosten ja työpaikkojen välillä. Tarvitaan aito vaihtoehto osaamisen kehittämiselle. Se on vaihtoehto myös lomautuksille, ja hyvä mahdollisuus luoda polku uuteen ammattiin, jos työ loppuu. Osaamisen tarve ei ole Suomesta mihinkään kadonnut.
Arki tuo tullessaan erilaisia tilanteita, jotka pitää ratkaista, eikä etsiä syyllisiä. Oppilaitoksen ja työelämän tarpeet voivat olla aluksi hyvin haasteellisia. Yhteinen keskustelu auttaa usein ratkaisujen syntymiseen. Erilaisia polkuja on löydettävissä uuteen ammattiin pääsemiseksi työn loppuessa tai ammattitaidon nostamiseksi uudelle tasolle.
Ihmisten on päästävä työttömyyden kohdatessa uuteen alkuun. Hyvällä koulutuksella siihen on oiva mahdollisuus. Syrjäytymisen estäminen kaikin keinoin on kaikkien yhteinen etu. Ammattiliitoilla on merkittävä rooli seistä joukkojen edessä ja luoda turvaa sitä tarvitseville.
KARI HYYTIÄ Teollisuusliiton ammatillisen koulutuksen asiantuntija
Saksankielisessä Euroopassa on pitkä oppisopimuskoulutuksen perinne. Moni siirtyy peruskoulusta suoraan työssäoppimiseen, Sveitsissä jopa kaksi kolmasosaa.
KUVA YLLÄ: Automekatroniikka-asennuksen oppisopimusopiskelija Jiyan Kizilboga tutki Volkswagen Touraniin tullutta näädän nakertamaa vauriota VW-korjaamolla Hannoverin lähellä Saksassa heinäkuun lopussa. Ala-Saksin osavaltiossa opiskelijoiden lukukausi alkoi epävarmoissa tunnelmissa, mikä ilmenee vähempinä oppisopimushakijoina, harvempina harjoittelupaikkoja tarjoavina työnantajina ja täyttämättöminä harjoittelupaikkoina. KUVA LEHTIKUVA / DPA / JULIAN STRATENSCHULTE
9.9.2020
Saksalaiset kutsuvat omaa koulutusmalliaan duaalikoulutukseksi eli kahden järjestelmän koulutukseksi. Se tarkoittaa työn ja opintojen limittämistä kiinteästi yhteen. Suomen hiljan uusiksi muokattu oppisopimusjärjestelmä on saanut paljon vaikutteita Saksasta.
Saksassa opiskelijoiden korvauksen taso on ammattiliitoille tärkeä asia. Se määritellään työehtosopimuksissa, ja esimerkiksi IG Metall pyrkii jatkuvasti nostamaan sitä enemmän kuin muita palkkoja.
Laki määrittää koulutettavien vähimmäiskorvaukset 515–620 euron välille kuukaudessa, mutta esimerkiksi terästeollisuuden sopimus takaa 980–1 197 euron korvauksen.
Liitto valvoo muutoinkin tarkasti opiskelijoiden etuja työpaikoilla.
– Pidämme huolta siitä, että opintosuunnitelmaa noudatetaan, eikä opiskelijoilla teetetä mitään opinnoille vieraita tehtäviä, sanoo liiton Volkswagenin Osnabrückin yritysneuvoston jäsen Petra Nolte liiton verkkosivuilla.
Saksassa on työpaikoilla oma lakisääteinen opiskelijoiden ja nuorten etuja valvova elin, Jugend- und Auszubildendenvertretung JAV. Sen toiminta kattaa alle 25-vuotiaat työntekijät ja sille valitaan oma edustaja tai neuvosto.
Laki säätää, että JAV:n luottamushenkilöille on taattava työpaikka opintojen jälkeen. Suoja kestää vuoden opintojen päättymisen jälkeen.
Tanskassa oppisopimusverolla kerätään vuosittain 670 miljoonaa euroa. Tuotolla korvataan yrityksille valtaosa oppisopimuksessa olevien palkkakuluista.
Monessa maassa oppisopimuskoulutuksen kuluja katetaan yrityksiltä perittävällä erillisellä verolla. Tanskassa näin kerätään vuosittain 670 miljoonaa euroa. Tuotolla korvataan yrityksille valtaosa oppisopimuksessa olevien palkkakuluista.
Järjestelmä tasaa oppisopimuksen kuluja eri yritysten kesken ja tuo hyötyjä niille, jotka oppilaspaikkoja tarjoavat. Silti veron tuottoa ei ole pystytty kokonaisuudessaan käyttämään ja tänä vuonna sitä peritään vähemmän.
Ranskassa vastaavaa veroa on eri muodoissaan peritty jo vuodesta 1925. Verosta on voinut vähentää omat oppisopimuskulut. Veron tarkoitus on kannustaa yrityksiä tarjoamaan koulutuspaikkoja.
Britanniassa konservatiivihallitus sääti vuodesta 2017 yli kolmen miljoonan punnan liikevaihdon saavuttaville yrityksille 0,5 prosentin oppisopimusveron niiden koko palkkasummasta. Yrityksillä on kaksi vuotta aikaa käyttää maksamansa vero omaan oppisopimuskoulutukseensa.
”Työssäoppiminen on se nivel, mikä pitää saada vielä toimimaan. Silloin ohjaajan korvausasiat nousevat vääjäämättä keskusteluun”, sanoo Kajaanin kaupungin koulutusliikelaitoksen johtaja Anssi Tuominen ammatillisen koulutuksen uudistamisesta. Monelle nuorelle elämänhallinta on kuitenkin se vaikein oppiaine.
2.9.2020
– Toki ammatillisen koulutuksen reformi kuorrutettiin kauniilla sanoilla, mutta eihän siihen olisi lähdetty, jollei koulutuksen määrärahoista olisi leikattu 25 prosenttia. Poliitikkojen oli helpompi puhua ”uudistamisesta”. Kaikkein kovimmin leikkaukset iskivät ammatilliseen koulutukseen, ja eniten ne näkyvät heikoimmassa asemassa olevien oppijoiden kohdalla, Tuominen toteaa.
Tuomisen vastuulla on sekä ammatillinen koulutus että lukio. Kajaani on puolet Kainuusta, ja kun Kuusamo, vaikka Pohjois-Pohjanmaan puolella onkin, on erillissopimuksella mukana, saadaan koko ikäluokka kuvaannollisesti saman koulutusliikelaitoksen katon alle. Toiminta-alueella peruskoulun päättää vajaa 1 000 nuorta, ja ammatilliseen koulutukseen hakee myös aikuisia alan vaihtajia, näyttötutkinnon suorittajia ja maahanmuuttajia.
KUORRUTUKSESTA KÄYTÄNTÖÖN?
Tuominen painottaa, että koulutusreformi sysäsi liikkeelle myös positiivisia asioita. Oli pakko notkistua muutosprosessiin, jossa inhimilliset arvot – motivointi, innostaminen ja itseohjautuvuus – ovat kaiken keskiössä.
– Innostusta ei voi opettaa, mutta innostus voi tarttua. Se on kuin laumasuoja. Nuoren on vaikea olla hällä väliä -asenteella, kun ympärillä on innostava opettaja ja innostunut ryhmä. Olemme hakeneet muualta kokemuksia ja malleja tähän, vaikka ei nyt keneltäkään opettajalta vaadita, että joka aamu pitäisi säkenöidä kuin tähtisadetikku, Tuominen naurahtaa.
Kovimmin leikkaukset iskivät heikoimmassa asemassa oleviin.
– Olemme kehittäneet pedagogisia menetelmiä. Muualta Suomesta käydään nyt katsomassa mallia meidän YritysAmis-pedagogiikasta ja Nuori Yrittäjyys -toiminnasta. Siinä perustetaan oikeita yrityksiä ja näkee ihan konkreettisesti, mitä elementtejä pitää yrityksessä hallita, jotta tuote tai palvelu menestyy.
– Tietysti ne ulospäin suuntautuneet ja aktiivisimmat ovat kaikkein voimakkaimmassa roolissa, mutta kaikki tehdään yhdessä, tiimioppimisen menetelmien kautta.
LISÄÄ RASVAA TÄHÄN NIVELEEN
Miten motivoida työntekijää ottamaan työssäoppija siipiensä suojaan, jos lisäpalkkiota ei makseta eikä työaikaa vapauteta ohjaamiseen? Miten motivoida yritys satsaamaan työssäoppijoihin? Mitään korvaustahan ei tule, eikä esimerkiksi tiukkojen vaatimusten hoiva-aloilla tai sähkötöissä työssäoppija edes saa tehdä töitä kuin rajallisesti.
Miten motivoida pienyritys sitoutumaan oikein ”nohevaan” oppisopimuskoulutettavaan? Hänestähän kaavailtiin uutta Jaskaa eläköityvän Jaskan tilalle, mutta sitten Ville-Petteri ilmoittaakin, ettei hän tähän firmaan jää, vaan että hän jatkaa ammattikorkeakouluun.
”Innostusta ei voi opettaa, mutta innostus voi tarttua. Se on kuin laumasuoja. Nuoren on vaikea olla hällä väliä -asenteella, kun ympärillä on innostava opettaja ja innostunut ryhmä”, sanoo Anssi Tuominen, Kajaanin kaupungin koulutusliikelaitoksen johtaja.
Kajaanissa viimeisin kuvio on suomalaisittain vielä hyvin tavallinen. Tuominen sanoo, että 37 prosenttia Kainuun ammattiopiston opiskelijoista jatkaa vielä Kajaanin ammattikorkeakouluun.
Tuominen ”ymmärtää hyvin” nuo edellä kuvatut kysymykset ja sanoo, että koulutusuudistuksen tuo nivel onkin saatava toimimaan paremmin. On nostettava kissa pöydälle ja otettava kustannukset mukaan keskusteluun.
TYÖTTÖMYYDESTÄ TYÖVOIMAPULAAN
– Aiemmin Kainuu kilpaili työttömyystilastojen ykkössijasta Pohjois-Karjalan ja Lapin kanssa. Nyt Kainuussa on työvoimapula. Ikäluokat ovat vuosi vuodelta pienentyneet samaan aikaan kun suuret ikäluokat ovat siirtyneet eläkkeelle.
– Transtech on kainuulaisittain iso yritys. Se on raideliikenneyrityksenä myös ekologisesti uskottava, ja nuorille kestävä kehitys on tärkeä arvo. Sen ovat Greta Thunberg ja muut osoittaneet.
– Mutta Transtech on Kajaanista katsoen syrjässä. Ja jos isä oli siellä töissä, äiti ei nyt suosittele sinne hakeutumista, sillä tehtaalla oli vuoroin lomautuksia, vuoroin niin kiirettä, ettei mitään tolkkua.
On vaikea selvitä ilman toisen asteen koulutusta.
– Transtech ei käännytä ketään työnhakijaa pihaltaan, ja jos jotain osaamista puuttuu, yrityksen henkilöstöosasto on hyvin pian tuossa meidän pihallamme uuden rekrynsä kanssa. Sitten kartoitetaan yhdessä, mitä osaamista vielä puuttuu, ja opetus räätälöidään aivan tarpeen mukaan.
– Muutaman päivänkin opetus on tehty taloudellisesti edulliseksi oppilaitokselle. Tämä onkin ammatillisen reformin vahvoja puolia, Tuominen arvioi.
Transtechiin on perustettu myös oppisopimusryhmiä, samoin kaivosyhtiö Terrafameen eli entiseen Talvivaaraan, jonka kolmeen 25 hengen ryhmään on ollut joka kerta ylenmäärin hakijoita.
Yritysten kanssa tehty yhteistyö on oleellinen osa toimintaa. Mutta yhtä hyvin Tuominen toivottaa tervetulleeksi ammattiyhdistysliikkeen yhteydenotot.
MITEN ELÄMÄ HALLINTAAN?
– Nuorilla on kovemmat paineet kuin ennen, vaikka suurten ikäluokkien siirtyminen eläkkeelle helpottaakin nyt työelämään pääsyä. Mutta nuorten mielenterveysongelmat ovat lisääntyneet koko ajan. Useimmiten opintojen keskeyttäminen ei johdu niinkään teknisten taitojen oppimisvaikeuksista, vaan elämänhallinnan puutteista, Tuominen kuvaa.
Kajaanissa ammattiopiston keskeyttämisprosentit ovat valtakunnallisesti katsoen pienet. Koko henkilöstö, ei vain opinto-ohjaajat tai psykologit, ovat mukana nuoria tukemassa.
Nuorilla on kovemmat paineet kuin ennen.
– Jos nuori on ryhtynyt avautumaan ja keskustelemaan, vaikka ammatillisen aineen opettajan kanssa, siinä on mahdollisuus läpimurrolle. Siinä nuori on löytänyt aikuisen, johon hän luottaa. Ehkä löytyy taas kipinä jatkaa opintoja, Tuominen kuvaa.
Kajaanissa on myös Valma eli ammatilliseen koulutukseen valmistavaa opetusta. Valmaan saa lähteä Tuomisen sanojen mukaan ”parkkiin” vaikka muutamaksi kuukaudeksi tai koko lukuvuodeksikin tutustumaan eri aloihin ja varmentamaan opintojen loppuun saattamista.
Tuomisen mukaan yli puolet valmalaisista on huhtikuuhun mennessä, syksyllä aloitettuaan, palannut tavanomaista tutkintoaan suorittamaan tai muuten päässyt eteenpäin.
Ammatillisen koulutuksen uudistukset ovat tuoneet kouluihin vielä lisähaasteita niiden leikkausten lisäksi, jotka merkitsivät 25 prosentin vähennystä myös koko henkilöstöön. Haasteista yksi on jatkuva haku.
– On aika vaativaa saapua yksin ryhmään lokakuisena maanantaiaamuna verrattuna siihen, että kaikki aloittaisivat yhdessä samaan aikaan, jolloin ryhmäytyminen on helpompaa.
Koulutusliikelaitoksen johtaja ei ole kapinoimassa suunniteltua oppivelvollisuuden pidentämistä vastaan. Mutta kysymyksiä hän siitä heittää.
– On totta, että tässä yhteiskunnassa on vaikea selvitä ilman toisen asteen koulutusta. Mutta auttaako velvollisuus sitä viimeistä kymmenettä osaa, jolla on vaikeuksia elämänhallinnan kanssa? Onko meillä resursseja hakea sitä kadoksissa olevaa nuorta loppumattomiin? Otettaisiinko nyt aikalisä ja keskusteltaisiin kunnolla nämä kustannuskysymykset?
Koneen hissiasentajaksi valmistutaan yhtiön oman hissikoulun kautta – mutta oikeasti työn oppii vasta tekemällä, sanovat hissiasentajat Vesa Liikanen ja André Viio.
VESA LIIKANEN
Hissiasentaja, luottamusmies
ANDRÉ VIIO
Hissiasentaja
Kone Hissit Oy
VESA LIIKANEN: Tutustuimme Andrén kanssa, kun Ilmarisen pääkonttorille Ruoholahteen uusittiin neljän hissin ryhmä kesällä 2017. Hän osallistui siihen apumiehenä. André oli mukana puoli vuotta, kunnes pääsi opiskelemaan Koneen hissikouluun.
ANDRÉ VIIO: Olen kotoisin Tampereelta, ja entiseltä ammatiltani keittiömestari. Toimin ravintola-alalla yli 15 vuotta. Kun tuli lapsia, ajattelin, että pitäisi tehdä jotain muuta. Vaimo ehdotti, että rupeaisin opiskelemaan sähköalaa. Löysin iltakoulun. Kävin päivisin töissä ja olin illat koulussa. Huomasin 2017 kesällä, että Koneella oli tarjolla apumiehen paikka ja siinä vaatimuksena sähkötausta. Pääsin Vesan mukaan. Syksyllä alkoi tuntua, että tätä voisi tehdä ammatikseen. Hain Koneen hissikouluun. Opiskelu kesti kaksi vuotta. Valmistuin marraskuussa 2019.
”PITÄISI PÄÄSTÄ HISSIÄ TEKEMÄÄN”
VESA: Andrén opiskeluaikana olimme firman pikkujoulussa. Hän sanoi, että pitäisi päästä tekemään kokonaisia hissejä ja tuli mukaan. Olin vieressä opastamassa. Katajanokalla André teki ensimmäisen oman hissinsä. En ollut virallisesti mentori. Olen ollut firmassa 22 vuotta. Osaan auttaa, että saadaan hommia eteenpäin. Ainakin yritän.
ANDRÉ: Opiskelun alussa istuimme koulun penkillä puoli vuotta, ja kävimme viikon–parin mittaisilla harjoituskierroksilla viisi toimintoa läpi: huolto, modernisointi, uudistuotanto, porraspuoli ja ovipuoli. Opiskelimme teoriassa, mitä hissit, ovet ja portaat ovat ja miten ne toimivat. Sitten aloitimme harjoittelun, missä olimme asentajan mukana tekemässä hissejä. Sen jälkeen tuotannon puolella piti tehdä kolme hissiä yksin. Lopuksi pääsin tekemään näyttötyötä.
Kun André oli apumiehenä, hän vaikutti olevan ihan kelpo ainesta: oli rauhallinen ja oppi virheistä.
VESA: Olen itsekin käynyt Koneen koulun. Kun André oli apumiehenä, hän vaikutti olevan ihan kelpo ainesta: oli rauhallinen ja oppi virheistä. Suosittelin häntä kouluun.
ANDRÉ: Vesa on minulle tietyn tyyppinen tukipilari. Opiskeluaikana ja sen jälkeenkin hänelle on pystynyt soittamaan ja pyytämään tukea.
”JOS KIROILEN, KIROILEN ITSELLENI”
ANDRÉ: Päällepäin Vesa on juro, vähän pelottavankin näköinen, moottoripyörällä kulkeva, molemmat kädet tatuointeja täynnä. On se semmoinen, että jos hän kadulla tulisi vastaan, enkä tuntisi, voisin vaihtaa tien toiselle puolen.
VESA: Heh, heh…
ANDRÉ: Mutta aika hyvin me sitten tultiin juttuun. Nykyisinkin teemme hissejä yhdessä. Aika nopeasti ulkokuori antoi kertoa, että kyseessä on luotettava, osaava henkilö. Vittuilun määrä on vakio, eikä se siitä ole muuttunut mihinkään. Se tapahtuu hyvässä hengessä. Työ on raskasta, ja jotta siinä kestää, pitää olla vähän puupää itsekin.
Työ vaatii kädentaitoja sekä vuorovaikutustaitoja.
VESA: Joo… Sanon koulukundeille, jotka tulevat, että jos kiroilen, en minä heille kiroile. Kiroilen itselleni. Olen tehnyt jonkin hölmön virheen, joka pitää korjata. Kun kimpassa asennetaan, vaatii kymmenen vuotta, että sinua pystyy sanomaan hissiasentajaksi. Sitten sitä työtä vähän alkaa ymmärtää isossa kuvassa.
ANDRÉ: Allekirjoitan tuon täysin. Me olemme noviiseja vielä pitkän aikaa. Mutta on hyvä, että meillä löytyy vanhempia, keille voi soittaa ja pyytää neuvoa.
”VUOROVAIKUTUSTAITO TARPEEN”
VESA: Kun tehdään vähän isompia hissejä, siinä André on nähnyt mitä homma voi olla rankimmillaan. Joutuu osaamaan kaikkea: hitsausta, sähköhommia ja hissiasennusta. Välillä maalataan ja välillä tehdään jalkalistoja.
ANDRÉ: Viimeisin projekti on ollut silmiä avaava. Ei sitä yksinään pystyisi tekemään. Kaikki osat ja tavarat ovat niin painavia, että meiltä kahdeltakin loppuvat voimat kesken. Työ on monipuolista ja vaatii erilaisia kädentaitoja ja siihen päälle vielä vuorovaikutustaitoja.
VESA: Taloissa joutuu asukkaiden tai firman ihmisten kanssa tulemaan toimeen. Ei voi ajatella, että on paikan kuningas. Siellä joutuu sanomaan rouville ja herroille huomenta ja vähän väistelemään asukkaiden tieltä.
”MOLEMMILLA OMA TAPANSA NOLLATA”
Meillä voi mennä pari tuntiakin, että kumpikaan ei sano mitään. Rokki soi yleensä aika kovaa.
VESA: Ennen koronaa harrastin kahvakuulaa, uintia ja kävin lenkkeilemässä. Moottoripyöräilen ja käyn vähän viihteellä. Kun treenaa fysiikkaa, on duunissa helpompaa.
ANDRÉ: Harrastan korealaista kamppailulajia taekwondoa, pyöräilen ja vaellan. Fyysisestä kunnosta on pidettävä huolta, että jaksaa työskennellä.
VESA: En tiedä oikein pääkaupunkiseudulta hissiasentajia, jotka olisivat läheisiä kavereita keskenään. Tietenkin me saatamme kaupungilla nähdä jossakin baarissa tai bileissä, mutta muuten aika vähäistä on yhteydenpito vapaa-ajalla.
ANDRÉ: Vaikka vierekkäin asuttaisiin, tuskin oltaisiin raskaan työpäivän jälkeen yhdessä. Tulee sen verran paljon katsottua toista. Molemmilla on oma tapansa nollata päivä. Me tulemme hyvin toimeen ja pystymme työskentelemään yhdessä.
”PITÄÄ LUKEA IHMISTÄ”
VESA: Ei minulla ole yhtään kollegaa, jonka kanssa en tule toimeen. Kaikkien kanssa on hauskaa ja toisten kanssa vielä hauskempaa. Hissimies on hissimies ja jutut sen mukaisia. Nuoremmat asentajat oppivat sen pikkuhiljaa. Asentajan työ on raakaa peliä ja huumori on mustaa.
ANDRÉ: Mustaa huumoria en ole sisäistänyt vielä ihan samalla kaliiperilla kuin Vesa. Aina joskus minulta irtoaa vitsi, mutta olen enemmän hiljaa. Meillä voi mennä pari tuntiakin, että kumpikaan ei sano mitään. Rokki soi yleensä aika kovaa. Kuulosuojaimet ovat päässä.
VESA: Kun opastaa nuoria, siinä menee aina muutama päivä tai viikko, ennen kuin tajuaa, mitä kenellekin kannattaa puhua. En minä kaikille ole samanlainen. Jos huomaan, että on uskovaisesta perheestä, en heitä pervoläppiäni silloin, vaan yritän olla normaali. Pitää lukea ihmisiä.
Kaikkien työkavereiden kanssa on hauskaa ja toisten kanssa vielä hauskempaa.
Riveria-ammattioppilaitos Joensuussa kouluttaa uusia ammattilaisia lujassa liitossa työpaikkojen kanssa. Koneasentajaksi opiskelevan Jetro Frimanin kädenjälki näkyy jo maailmalla John Deeren metsäkoneissa.
KUVA YLLÄ: Koneasentajaksi valmistuva joensuulainen Jetro Friman (vas.) on tyytyväinen John Deerellä saamaansa ohjaukseen. Yksi metsäkoneyhtiön koulutetuista työpaikkaohjaajista on Riina Kukkonen (oik).
JOHN DEERE FORESTRY OY
KOTIPAIKKA Tampere, metsäkonetehdas Joensuussa PERUSTETTU Vuonna 2000. Joensuun tehdas perustettu vuonna 1972 nimellä Rauma-Repola, myöhemmin Lokomo Forest ja Timberjack. OMISTAJA Yhdysvaltalainen Deere & Company TUOTANTO Metsä- ja maatalouskoneet HENKILÖSTÖ Noin 800, joista Joensuun tehtaan työntekijöitä noin 360
LIIKEVAIHTO 553,5 milj. euroa (2019)
RIVERIA-AMMATTIOPPILAITOS
KOULUTUSYKSIKÖT Joensuu, Kitee, Outokumpu, Lieksa, Nurmes ja Valtimo OPISKELIJOITA Noin 16 000 TYÖNTEKIJÖITÄ Noin 740 TYÖELÄMÄN OPPIMISPAIKKOJA 11 600 TOIMIALAT Teknologia sekä palvelut ja hyvinvointi PERUS-, AMMATTI- JA ERIKOISTUTKINTOJA 160
KUVA JOHN DEERE
Ei kummoinenkaan opiskelija, kuvailee joensuulainen Jetro Friman, 21, itseään ja motivaation puutetta peruskoulun vuosina. Vielä armeijaan lähtiessään Friman tuumaili, että jospa jonkin työpaikan ovet avautuisivat ilman sen kummempia opintoja. Vuosi armeijassa oli hyvä kokemus, tervetullut potku persuksille.
– Armeijassa tajusin, että tutkinto on hankittava. Ei niinkään lukemalla, vaan tekemällä. Käytännön tekemisessä tiesin olevani aika nopeakin oppija, Friman kertoo. Metallin hän valitsi alakseen pitkälti kaveripiirin suosituksesta.
Ammatillisten opintojen henkilökohtainen opintopolku tarkoittaa sitä, että jokaiselle opiskelijalle laaditaan yksilöllinen etenemissuunnitelma. Polkua rakennettaessa huomioidaan monipuolisesti aiempi kokemus ja osaaminen, joka on voinut karttua, vaikka harrastuksen kautta. Jetro Frimanin opintopolusta suunniteltiin kolmivuotinen.
Parhaassa tapauksessa mestarikin voi oppia kisälliltä, tietää Deeren Joensuun-tehtaan loppukokoonpanon esimies Marko Pakarinen. Jetro Frimania hän kehuu ripeäksi oppijaksi.
Nyt nuorukaisella on takana kaksi vuotta Riverian kone- ja tuotantotekniikan perustutkinnon opintoja. Opintojen ensimmäinen vuosi kului pääosin luokkaopinnoissa.
– Nyt toisena opiskeluvuonna olen päässyt oikeisiin töihin. Ensimmäisellä koulutusjaksolla olin Waratahilla, joka valmistaa harvesteripäitä Deeren metsäkoneisiin. Sitten pääsinkin oppimaan Deerelle.
Toukokuun lopulla päättyneen Deere-jakson jälkeen kesällä oli taas aika tarttua lukuhommiin. Yleisaineita Friman opiskelee mielellään verkko-opintoina.
– Ruotsia, englantia, matikkaa, fysiikkaa, kemiaa, yhteiskuntaoppia – kyllä ne aineet saan järjestymään, motivaatio on nyt toista kuin yläkoulussa.
VÄHEMMÄLLÄ ENEMMÄN
Riverian rehtori Esa Karvinen kuvaa toisen asteen koulutusreformia tarpeelliseksi, mutta myös historiallisen suureksi ja rajuksi muutokseksi. Reformiin liittyi iso rahoitusuudistus, jonka Karvinen tulkitsi valtiovallan selkeäksi viestiksi – ”vähemmällä on saatava aikaan enemmän”.
Enää ei ole olemassa kolmivuotista ammattikoulua, ei lukukausia eikä käsitteenä perinteistä työssäoppimistakaan.
– Sen sijaan meillä on toimintavuosi, koulutuksiin jatkuva haku, yksilöllisesti laaditut opintopolut, opetusta ja valmistuneita ympäri vuoden. Työpaikalla tapahtuvaan oppimiseen tarjolla on koulutussopimus ja oppisopimus. Lähtökohtana on, että jokainen opiskelee jossain vaiheessa koulutussopimuksella.
Reformin myötä työpaikalla tapahtuva oppiminen onkin lisääntynyt.
– Tänä keväänä teimme opiskelijoille kyselyn siitä, miten opiskelijat itse kokevat oppivansa parhaiten. Suurin osa vastaajista kertoi oppivansa parhaiten nimenomaan työpaikalla. Toiseksi eniten mainintoja sai lähiopetus, vasta sen jälkeen etäopetus, Karvinen kertoo.
Riverian rehtori Esa Karvinen kannustaa yrityksiä kehittämään työnantajamielikuvaansa ja kilpailemaan kyvykkäästä työvoimasta.
Oppimisen painopisteen siirtyminen työpaikoille herätti reformin alkuvaiheessa huolta, jopa närääkin. Omakohtainen kokemus siitä on myös Deeren loppukokoonpanon esimiehenä työskentelevällä Marko Pakarisella.
– Oma tytär oli reformin tullessa ammattikoulussa. Tilannetta kun sivusta seurasin, niin mietitytti, että heitetäänkö nämä opiskelijat nyt firmojen armoille.
Vaan eihän siinä sitten niin käynytkään, tietää Pakarinen, joka sittemmin on itsekin ottanut Deerellä vastuuta opiskelijoiden työpaikkaohjaamisesta. Työpaikkaohjaajan koulutuksen on saanut kaikkiaan reilut 20 deereläistä. Riverian antamaan koulutukseen on ollut paljon intoa ja halukkuutta.
– Nuoria pitää ohjata ja kannustaa, antaa opiskelijoille riittävät tiedot ja taidot. Meillä ihmisiltä on tullut oppilaitosyhteistyöstä vain positiivista palautetta, Pakarinen kertoo.
Jetro Frimanille (vas.) yksi työelämäjakson huippuhetkistä oli se, kun hän ensimmäisen kerran kokosi ohjaamohytin alusta loppuun. Kuvassa myös työpaikkaohjaaja Riina Kukkonen.
Myös Jetro Frimanilla on käytännön työkokemuksesta silkkaa hyvää sanottavaa. Työkaverit ovat ottaneet tulokkaan hienosti vastaan. Hän on deereläinen deereläisten joukossa, osa tiimiä ja mukana tuotannon viikko- ja kuukausipalavereissakin. Ja mikä tärkeintä, työelämätaitoja opettelevalla on ollut mahdollisuus kysyä ja saada vastauksia.
– Otin varman päälle ja kysyin usein neuvoa. Ajattelin, että on viisasta opetella asiat perusteellisesti heti alussa, ja jatko on sitten helpompaa.
Koulutusjaksonsa aikana Friman on työskennellyt Deerellä kolmella eri työpisteellä kooten polttoainetankkeja ja ohjaamohyttejä. Yksi työelämäjakson huippuhetki nuorukaiselle oli se, kun hän ensimmäisen kerran kokosi ohjaamohytin alusta loppuun.
VIESTINTÄÄ JA VUOROPUHELUA
Riverian rehtori myöntää, että osassa yrityksistä työpaikalla tapahtuvaan kouluttamiseen suhtaudutaan yhä nihkeästi. Ollaan sitä mieltä, ettei kouluttaminen ole yrityksen hommaa. Hankalalta voi tuntua ajatus siitäkin, että nokkela koulutettava ottaa opin ja meneekin kilpailijalle töihin.
– Vastuu koulutuksesta on Riverialla, ei työpaikalla. Meidän pitää osata rakentaa koulutus työpaikalla niin, että yritykset kokevat asian tarpeelliseksi ja heidän omaa toimintaansa hyödyttäväksi.
Arki yrityksissä on kiireistä, siksikin Karvinen painottaa hyvän kommunikaation merkitystä ja koulutussopimusten selkeätä sapluunaa. Yhteys ohjaavaan opettajaan pidetään tiiviinä.
– Jos ongelmia tai puutteita ilmenee, meidän on syytä ihan ensimmäiseksi katsoa peiliin. Olemmeko viestineet asioista selkeästi, rakensimmeko yhteisymmärrystä riittävästi, miten voimme parantaa toimintaamme? Selvä se, että mitä paremmin kouluttaminen on suunniteltu, sitä parempi on myös lopputulos.
Viestinnän merkitystä korostava Karvinen myöntää senkin, että koulutuspaletin uudelleenrakentamisessa oppilaitoksen omalta henkilöstöltä vaaditaan myös poisoppimisen taitoja.
– Työelämä pyörii kesälläkin, emme mekään voi entiseen tapaan ajatella, että lukuvuosi päättyy kevääseen ja sitten lähdetään lomalle. Oma haasteensa on siinäkin, että opettajat hallitsevat kaikki talon koulutustuotteet ja tutkinnot – mitä kaikkea Riverialla on yrityksille tarjota ja ihan koko maakunnan alueella.
Oppilaitoksen avautuminen ja asiakaslähtöinen toimintatapa luontuvat eri tavalla henkilökunnalle. Osa opettajista kokee mieluisana yhteydenotot yrityksiin, osalle jalkautuminen kentälle voi tuntua isolta siirtymältä oman mukavuusalueen ulkopuolelle. Opittavaa on siis opettajillakin.
”Tajusin, että tutkinto on hankittava. Ei niinkään lukemalla, vaan tekemällä”, sanoo koneasentajaopiskelija Jetro Friman.
VAHVASTI VOITON PUOLELLA
Vuonna 2003 Joensuussa jännitettiin, keskittääkö John Deere Forestry Oy metsäkonetuotantonsa Ruotsin Filipstadiin vai Joensuuhun. Joensuu voitti – asenteen mitalla.
Kun Deere valitsi Joensuun, osasiko kukaan uneksiakaan siitä hyvästä, jota päätös Joensuuhun ja koko maakuntaan nyt säteilee. Lokomo Forestista ja Timberjackista John Deere Forestry Oy:ksi kasvanut yritys on maailman suurin metsäkoneiden valmistaja. Deere valmistaa kaikki puutavaralajimenetelmän metsäkoneensa Joensuussa. Sitten vuodesta 1972 yhtiö kertoo valmistaneensa yli 32 000 metsäkonetta. Tehtaan valmistuskapasiteetti on kahdeksan konetta päivässä.
Deere työllistää Suomessa lähes 800 ihmistä. Heistä Joensuun tuotantolaitoksella töitä tekee noin 500 henkilöä. Yhtiön pääkonttori ja suunnitteluosasto on Tampereella.
2010-luvulla Deere on investoinut Joensuun tuotantoonsa noin 50 miljoonaa euroa. Tuorein iso investointi tehtaan kokoonpano- ja koeajotiloihin sekä komponenttivalmistuksen lisäkapasiteettiin käynnistyi viime vuonna. Kaikkiaan noin 15 miljoonaa euroa maksavien uudistusten on määrä valmistua vuonna 2021.
ARVIOINNIN AIKA
Koulutussopimuksen mukaan oppilaan arvioinnin tekevät yhdessä opettaja ja työelämän edustaja. Jetro Frimanin tapauksessa arviointilomake odotti toukokuun lopulla täyttämistä Marko Pakarisen työpöydällä.
– Arvioidaan työtaito, vuorovaikutussuhteet, työajankäyttö, tilaa on myös vapaamuotoisille kommenteille. Ja täytyy Jetrosta todeta, että niin on teräväpäinen kaveri, että nopeasti on hommat oppinut.
Noin 17-vuotisen kokemuksensa perusteella Pakarinen arvioi, että yhdeksän kymmenestä opiskelijasta on ”timanttista laatua”. Moni oppija on opiskelujaksonsa perusteella saanut jalan tukevasti oven väliin ja jossain vaiheessa työllistynyt Deerelle.
”Nuoria pitää ohjata ja kannustaa, antaa opiskelijoille riittävät tiedot ja taidot. Meillä ihmisiltä on tullut oppilaitosyhteistyöstä vain positiivista palautetta”, sanoo John Deeren loppukokoonpanon esimies Marko Pakarinen.
– Menestyminen on opiskelijasta itsestään kiinni. On joskus käynyt niinkin, että kun kaverin koulutusjakso kuun viimeisenä päivänä päättyi, niin seuraavan kuun ensimmäisenä päivänä hänet oli jo pestattu tehtaalle töihin.
Yhdessä käytännön asiassa Pakarisella on selkeä ohje kaikille, jotka mielivät astua tehtaan ovesta sisälle: Ikinä milloinkaan ei pidä opiskelijan äidin tai isän ryhtyä kyselemään ja soittelemaan koulutussopimuspaikan perään. Luuriin pitää osata tarttua ihan itse.
JATKUVAA KEHITTÄMISTÄ
Riveria on panostanut yritysten palvelemiseen nimeämällä oman yritysasiamiehen sekä teknologiasektorille että palvelu- ja hyvinvointisektorille. Joensuun Deeren-tehtaan tuotantopäällikkö Ari Toivanen kehuu oitis sitä, miten yritysasiamiehen tulo on ollut selvä parannus yhteistyön kehittämiseen.
– On selkeä etu, että asiat lähtevät hoitumaan yhden ihmisen kautta.
Ja totta vie paljon niitä, yhteisiä hoituvia asioita onkin. Jo 17 vuotta Deerellä työskennellyt Toivanen kiteyttää ammattikouluyhteistyön merkityksen yhteen sanaan – elintärkeää.
– Yhteistyön juuret ovat todella syvällä. On ollut työssäoppijoita, oppisopimusopiskelijoita, joustavan oppisopimuksen opiskelijoita, rekrykoulutuksia, kursseja.
John Deeren tuotantopäällikkö Ari Toivanen kehuu Riverian yritysasiamieskäytäntöä. Asiat oppilaitoksen ja yrityksen välillä hoituvat yhden ihmisen kautta.
Kuluvan vuoden keväällä Riveria teki Deerelle jälleen työntekijöiden osaamiskartoitusta. Riveria tutkii tilanteen ja tekee ehdotuksia siitä, miten osaamista juuri nyt kannattaa lähteä vahvistamaan.
– Oppilaitoksen tehtävä on tuottaa opetuspalveluita. Meidän jokapäiväinen tehtävämme on valmistaa metsäkoneita, Toivanen linjaa työnjakoa.
Kartoituksen jälkeen osaamista lähdettäneen jälleen täydentämään muun muassa korttikoulutuksin. Erikseen Toivanen mainitsee Riverian ansiot luokkahitsauskoulutuksessa.
– Riverialla on hyvää konekapasiteettia, hitsausrobotteja, käsihitsauspisteitä ja levytyökoneita.
Työelämän oppimispaikkojen, kumppanuussopimusten ja yhden luukun periaatteella yrityksiä palvelevan yritysasiamiehen lisäksi Riveria kehittää työelämäopettaja-mallia. Siinä mallissa opettajan työhuone siirtyy koululta yrityksen tiloihin. Yksi työelämäopettaja työskentelee jo nyt Pohjois-Karjalan Osuuskaupassa.
”EI ENÄÄ HARJAN VARRESSA HARJAANTUMISTA”
John Deeren pääluottamusmies Kauko Keränen nostaa keskusteluun työpaikkaohjauksesta maksettavan korvauksen sekä koulutusjaksojen suunnitelmallisuuden kehittämisen.
Takavuosiin verrattuna oppimiskulttuurissa on loikattu aimo harppaus eteenpäin. Tätä mieltä on Deeren Joensuun-tehtaan pääluottamusmies Kauko Keränen arvioidessaan nuorten opiskelijoiden mahdollisuuksia saada paras mahdollinen hyöty ja oppi irti työpaikkajaksoilla.
– Oppiminen ei enää ole harjan varressa harjaantumista, kuten joskus takavuosina. Aikanaan ehdin kantaa paljonkin huolta siitä, että oppimisjakso työpaikalla saattoi olla perin yksipuolinen kokemus. Kenenpä motivaatio ei olisi koetuksella, jos kuukausi toisensa perään putsailet tehtaan lattiaa.
Keräsen mielestä työntekijät suhtautuvat varsin positiivisesti opiskelijoiden ohjaamiseen. Negatiivista palautetta ei kuulu. Suhtautumista ohjaamiseen tukee myös nykyinen palkkausmalli – urakkatyössä ohjaaminen saatettiin ajoin kokea hidasteeksi.
On kaikkien etu, että opiskelija kokee työpaikkajakson mielekkäänä mahdollisuutena kehittyä.
Maailma ei kuitenkaan pääluottamusmiehenkään mielestä ole vielä tykkänään valmis, aina on varaa parantaa. Ensinnäkin hän näkisi hyvänä sen, että työntekijälle maksettaisiin työpaikkaohjauksesta jonkinlainen korvaus. Lisää jämäkkyyttä hän toivoo myös työpaikalla tapahtuvien koulutusjaksojen suunnitelmallisuuteen.
– Koulutussuunnitelmia voitaisiin tehdä vielä nykyistäkin tarkemmin niin, että opiskelija tietää jo taloon tullessaan, mitä erilaisia oppimisen mahdollisuuksia ja vaiheita jaksoon kulloinkin kuuluu. On kaikkien etu, että opiskelija kokee työpaikkajakson mielekkäänä mahdollisuutena kehittyä. Niinhän se kumminkin on, että oppiminen on yhä vahvemmin painottunut luokkaopetuksesta työpaikalla oppimiseen.
Keränen on työskennellyt Deerellä noin 30 vuotta, ja siitä ajasta pääluottamusmiehenä noin kahdeksan vuotta. Pitkällä kokemuksella Keränen tietää senkin, että tämän päivän opiskelijoilla on hyvät valmiudet koulutussopimusjaksolle tullessaan. On kuitenkin yksi kestoaihe, josta nuoria on ojennettava.
– Se on se kännykän räplääminen. Perehdyttämisvaiheessa asiasta pitää painavasti muistuttaa.
Miten ammatillisen koulutuksen aloituspaikat ja valmistujat kohtaavat työmarkkinoiden tarpeiden kanssa? Tekijä luotasi tilannetta työvoimapulasta kärsivillä kone- ja metallialalla sekä tekstiili- ja muotialalla.
– Koko valtakunnan alueella kone- ja metallialan teollisuudella on suurin pula hitsareista ja toiseksi CNC-koneistajista, sanoo koulutuskeskus Salpauksen opetusalajohtaja Risto Salmela.
Koulutuskeskus Salpaus on toisen asteen oppilaitos, joka järjestää ammatillista koulutusta aikuisille ja nuorille. Oppilaitos toimii Päijät-Hämeen alueella Lahdessa, Asikkalassa ja Heinolassa viidellä kampuksella. Salpauksessa opiskelee vuosittain noin 14 000 opiskelijaa.
Salmelan mukaan Päijät-Hämeen kone- ja metallialan teollisuudella on tarvetta motivoituneista työntekijöistä, joilla on perusosaaminen kunnossa. Salpauksen leipälajeja ovat levytyö, hitsaus, koneistus ja koneasennus.
– Hitsareiden puutteeseen pystytään vastaamaan aika hyvin. Koulutusta järjestetään Heinolassa ja Lahdessa. Yhteishaussa oli viime vuona kone- ja tuotantotekniikkaan Heinolassa kolme ensisijaista hakijaa ja tänä vuonna 13, Salmela kertoo.
– Heinolassa iso merkitys on ollut yhteistyö peruskoulujen ja konepajojen kanssa. Kolmikantainen yhteistyö on tuonut houkuttelevuutta ja hakijoita. Työpaikat ovat luvanneet työssäoppimis- ja kesätyöpaikkoja. Hitsareita on kysytty Turkua myöten laivateollisuuteen.
PERUSTAIDOT RIITTÄVÄT, ALANVAIHTAJIA ENEMMÄN
Yritykset eivät välttämättä tarvitse erityistaitoja hallitsevia työntekijöitä, vaan perustaidot riittävät. Tärkeinä pidetään työelämävalmiuksia, työaikojen noudattamista ja piirustusten lukutaitoa. Erityistaidot voidaan opiskella yrityksissä.
Salpauksessa koulutukseen hakijoiden ikä on vähitellen nousussa.
– Esimerkiksi Lahdesta oli 27 ensisijaista hakijaa kone- ja tuotantotekniikkaan. Paikkoja oli kaikkiaan 40. Keväällä jatkuvan haun kautta on ollut 35 hakijaa, Salmela sanoo.
– Vanhemmat hakijat ovat hyvin monenlaisia. Koneistuspuolella on enemmän alanvaihtajia. Hitsauspuolelle on hakijoina entistä enemmän lähihoitajia ja kaupan alalla työskenteleviä naisia. Kone- ja tuotantotekniikan vetovoima näkyy siinä, että on mahdollisuus päästä paremmin palkattuihin töihin. Lisäksi työtavat ja laitteet ovat muuttuneet tavattomasti. Enää ei ole nokisia työpajoja, ja hitsauslaitteet ovat hallittavuudeltaan kehittyneet.
TYÖN PERÄSSÄ MUUTTAMINEN HANKALOITUNUT
Salmelan mukaan uusi ilmiö on se, että opiskelijat eivät enää halua niin helposti muuttaa työn perässä kuin menneinä vuosikymmeninä.
– Nykyään ihmiset suhtautuvat työpaikan tai paikkakunnan vaihtoon nihkeästi. Meillä on alkamassa projekti Länsi-Suomen telakoiden auttamiseksi. Monelle on vaikea lähteä. Perheellisillä se on ymmärrettävää, mutta samaa ilmenee sinkuillakin.
Yhteenvetona nykymuotoinen oppi- ja koulutussopimusopiskelu toimivat Salmelan mielestä kohtuullisen hyvin.
– Oppisopimuskoulutus on lähtenyt rullaamaan ja tuonut uutta draivia. Nykyinen laki sallii lähiopintoihin tulevan opiskelijan siirtämisen jossain vaiheessa oppisopimuspuolelle. Yritykset voivat katsella oppilasta ensin koulutussopimuksen ja myöhemmin oppisopimuksen aikana. Näin yritykset saavat haluamaansa työvoimaa, Salmela kuvailee.
– Koulutussopimuspuolella alku oli vaikeaa, mutta nyt näyttää jo paljon paremmalta. Paljon on satsattu yritysten ja opiskelijoiden tapaamisiin.
Teollisuusompelijoista huutava pula
– Sarjatuotantoon erikoistuvan ompelijan perustutkintoa voi opiskella tällä hetkellä kuudessa eri oppilaitoksessa. Kovin paljoa hakijoita ei kuitenkaan ole, sanoo Suomen Tekstiili & Muoti ry:n osaamisen ja tulevaisuuden asiantuntija Auri Kohola.
Suomen Tekstiili & Muoti ry (STJM) on tekstiili-, vaate- ja muotialan yritysten työmarkkinajärjestö. Alalla toimii Suomessa noin 3 400 yritystä, jotka työllistävät noin 22 000 ihmistä.
Koholan mukaan tekstiili- ja muotialan koulutuksen ja työvoimatarpeen kohtaamisen suurimpia ongelmia on koulutuksen vetovoiman puute.
– Suurimmissa ompelijoita kouluttavissa kaupungeissa, kuten Turku, Tampere ja Jyväskylä, saatiin viime kevään yhteishaussa hyvin hakijoita alalle. Eniten hakijoita oli Helsingissä, jossa koulutetaan paljon mittatilausompelijoita. Pienemmillä paikkakunnilla haetaan enemmän jatkuvan haun kautta ympäri vuoden, Kohola kertoo.
– Alan opiskelijoille on tyypillistä, että monet ovat ammatinvaihtajia ja aikuisopiskelijoita ja että moni haluaa erikoistua mittatilausompelijaksi. Alan työpaikkojen kannalta mittatilausompelijan koulutus on osin ongelmallinen, koska silloin tekijällä ei ole kokemusta teollisen ompelemisen tahdista ja työtehtävistä.
Kun teollisia ompelijoita ei löydy, ovat yritykset palkanneet myös mittatilausompelijoita. Aina koulutuspaikkakunnat ja yritykset eivät kohtaa myöskään alueellisesti. Esimerkiksi Itä-Suomessa yritysten on vaikea löytää ompelijoita, koska oppilaitokset ovat monesti vähintään kahden tunnin ajomatkan päässä.
OPETTAJIEN JA YRITYSTEN YHTEYKSIÄ LISÄTTÄVÄ
Tekstiili- ja muotialallakin käytetään oppisopimuskoulutusta, mutta Koholan mielestä sitä voisi hyödyntää enemmänkin.
– Ompelijat eivät ole ainoita, joista on pulaa. Tarvitaan myös esimerkiksi tekstiilien valmistajia. Ammatillisista tutkinnoista on tehty nyt niin joustavia, että pienikin ala tarjoaa mahdollisuuden kouluttaa väkeä yksilöllisesti.
– Tarvitaan oppilaitosten ja yritysten välistä vuorovaikutusta ja yhteistyötä. Opettajat, joilla on kokemusta teollisissa tekstiilialan yrityksissä työskentelystä, alkavat kadota. Opettajilla pitäisi olla enemmän kontakteja yrityksiin ja sitä kautta tietoa yritysten arjesta, Kohola arvioi.
Tekstiili- ja muotialan yrityksissä työntekijäpulaan on toivottu helpotusta myös maahanmuuttajista. Teollisuusliiton erityisalojen sektorin tekstiili- ja muotialasta vastaava sopimusasiantuntija Markku Aaltovirta kertoo, että hyviä esimerkkejä on, mutta vielä aivan liian vähän.
– Onnistuneita kokemuksia on esimerkiksi Ursuit Turussa, joka valmistaa raskasta tekstiiliä eli sukelluspukuja. He ovat saaneet maahanmuuttajataustaisia ompelijoita.
STJM:n Kohola kertoo, että viime vuonna työnantajaliitolla oli Maahanmuuttajat töissä tekstiili- ja muotialalla -hanke, jota tehtiin yhteistyössä maahanmuuttajien työllistymistä edistävän Startup Refugees -järjestön kanssa.
– Heillä on osaajapankki, josta etsittiin maahanmuuttajaosaajia, joilla on kokemusta alasta. Etsinnässä löytyi muun muassa vaatturi-, korjaamis- ja ompelijaosaamista. Yrityksissä suomen kieli ja englanti ovat toistaiseksi vahvassa asemassa esimerkiksi työohjeiden vuoksi. Kokeilun aikana ei kuitenkaan rekrytointeja saatu vielä tehtyä.
NUORILLA VANHENTUNEITA KÄSITYKSIÄ ALAN TÖISTÄ
Myös tekstiili- ja muotialalla työntekijöiden muuttaminen paikkakunnalta toiselle työn perässä on haasteellista.
– Esimerkiksi Helsingissä ei ole alan tuotantoa, vaan työt ovat pienemmillä paikkakunnilla, joille ihmisten on usein vaikea siirtyä, Auri Kohola sanoo.
– Positiivisiakin tapauksia on, joissa hakijoita on ollut satojen kilometrien päästä. Usein kyse on silloin myös brändin tunnettuudesta ja työnantajan vetovoimasta.
Ompelun lisäksi tekstiilien teollisessa tuotannossa on monenlaisia muitakin tarpeita.
– Alan osaamistarpeissa kannetaan huolta myös esimerkiksi laboranteista ja prosessityöntekijöistä. Nuorilla on aika vanhentuneita käsityksiä siitä, millaista työskentely teollisessa ympäristössä on. Haluamme saada mielikuvat muuttumaan. Nykyään esimerkiksi prosessityöntekijän työ on modernia, eikä fyysisesti niin raskasta kuin ennen.
– Tekstiili- ja muotialan perustutkinnon tekstiilin valmistajia voisi kouluttaa oppisopimuksella, mutta koulutuksen järjestäjiä ei juuri ole. Monet yritykset kouluttavatkin virallisten tutkintojen sijaan uusia osaajia itse työn ohessa, Kohola sanoo.
KORONA MUISTUTTANUT HUOLTOVARMUUDESTA
Koronapandemia on tuottanut tekstiili- ja muotialalle toisaalta yllättäviä onnia onnettomuudessa, toisaalta huolta huoltovarmuudesta.
– Suodatinkankaita valmistavalla Ahlstrom-Munksjöllä siirryttiin 12-tuntiseen työaikaan, kun siellä alettiin valmistaa koronasuojaukseen sopivaa materiaalia suuressa määrin. Valmistajia, jotka jalostavat tämän materiaalin suojamaskeiksi, on jo tiedossa. Moni pienempi yritys pelastuu, kun kakkostuotteesta tuleekin ykköstuote, Teollisuusliiton Aaltovirta uskoo.
STJM:n Koholan viesti on, että kotimaisten tekstiiliyritysten rooli Suomen huoltovarmuudessa olisi taattava.
– Esimerkiksi puolustusvoimien kannalta on tärkeää, että huoltovarmuus toimii. Toivottavasti valtio tukee kotimaisia yrityksiä esimerkiksi taisteluasuhankinnoissa. Poikkeuksellinen aika on avannut silmät sille, kuinka tärkeää kotimainen osaaminen ja tuotanto on. Nuoretkin ovat koronakriisin aikana huomanneet tekstiilialan mahdollisena työllistäjänä.
Samalla STJM on halunnut tuoda esille myös sitä, miten kotimaisen tuotteen hinta muodostuu.
– Valitettavasti yli puolet suomalaisista pitää 50 euroa maksavia paitoja liian kalliina. Jos paita tehtäisiin alle 50 eurolla, siinä ei jää paljoa jaettavaa tuotannontekijöille, Kohola muistuttaa.
KOHTAANTO RATKAISTAAN YHTEISTYÖLLÄ
Mistä sitten apu tekstiili- ja muotialan työn ja koulutuksen kohtaanto-ongelmaan? STJM:n Kohola ja Teollisuusliiton Aaltovirta vannovat yhteistyön nimiin.
– Kohtaanto-ongelmat ratkaistaan muun muassa osaamiskeskittymillä. Oppilaitokset voisivat erikoistua voimakkaammin. Oppilaitoksilla olisi omia profiileja, omaa erityisosaamista, ja lisäksi yhteistyössä kehiteltäisiin asioita yritysten kanssa. Herkällä korvalla on kuunneltava eri osapuolia, Kohola näkee.
– Tämä ala pitää saada mediaseksikkääksi, jotta nuoret voivat pitää alaa kiinnostavana. Palkkaukseen pitäisi pystyä satsaamaan, eli porkkanoita sinnekin. Oppilaitokset ja yritykset entistä tiiviimpään yhteistyöhön, Aaltovirta summaa.
TEKSTI HANNU SILTALA JA ASKO-MATTI KOSKELAINEN
KUVITUS TUOMAS IKONEN
Ammatillinen koulutus on ollut viime vuosina murroksessa. Sipilän hallitus teki ammattikoulujen rahoitukseen rajut leikkaukset. Nykyhallitus sen sijaan panostaa koulutukseen lisärahaa, päämääränä oppivelvollisuuden pidennys ja toisen asteen maksuton opetus. Mahdollisuus opiskella aikuisiällä joustavasti on politiikan kentällä laajasti kannatettu tavoite, ja työssäoppimista lisätään yritysten ja oppilaitosten yhteistyöllä.
KUVA YLLÄ: Elina Kinnunen jätti vakityönsä ja kouluttautui oppisopimuksella Valtran maatalouskoneasentajaksi. KUVA HANNA-KAISA HÄMÄLÄINEN
”Ammatillinen koulutus uudistetaan osaamisperusteiseksi ja asiakaslähtöiseksi kokonaisuudeksi.”
Vuoden 2018 alusta voimaan tullutta uudistusta perusteltiin hallitusohjelmassa Juha Sipilän (kesk) porvarihallitukselle ominaisella markkinointikielellä. Käytännössä ammatillisten oppilaitosten rahoitusta leikattiin lähes 250 miljoonalla eurolla.
– Ei se lopputulos ollut kuitenkaan niin karmea kuin olisi voinut ajatella. Tällä hetkellä olen taas vähän optimistisempi, sanoo Teollisuusliiton koulutuspäällikkö Hannu Siltala.
Siltalan optimismin syynä ovat toisaalta Antti Rinteen / Sanna Marinin (sd) punamultahallituksen koulutuslinjaukset. Toisaalta taas vuoden 2018 uudistus on saanut joitain asioita liikahtamaan oikeaankin suuntaan.
– Hyvä juttu oli, että nuoret ja aikuisopiskelijat yhdistettiin saman lainsäädännön alle. Ennen oli olemassa vain yhteishaku, nyt on myös jatkuva haku. Eli aikuiset ja peruskoulunsa päättäneet nuoret voivat hakea pitkin vuotta opiskelemaan.
Oppilaitosten ja yritysten yhteistyöstä on myönteisiä esimerkkejä, joskin ne koskevat enimmäkseen isoja firmoja. Yksi hyvä esimerkki on Suolahdella Valtran traktoritehdas, joka on saanut oppisopimuskoulutuksen toimimaan.
”Olin onnesta soikeana”
Oppisopimuskoulutus antoi kokonaiskuvan traktoritehtaan toiminnasta, sanoo Elina Kinnunen. KUVA HANNA-KAISA HÄMÄLÄINEN
– Mahtava onnenpotku oli. Olin onnesta soikeana. Ja oli kyllä huojentunut olo, kun syksy oli näyttänyt niin hiljaiselta, muistelee Elina Kinnunen viime vuoden elokuuta.
Tuolloin hänelle tarjottiin vakituista työsopimusta, vaikka koulutus oli päättymässä vasta marraskuussa. Kinnunen suoritti maatalouskoneasentajan ammattitutkinnon Valtran oppisopimusopiskelijoiden toisella kurssilla.
– Mieheni oli ensimmäisellä kurssilla, hän oli tykännyt ja sai täältä vakipaikan. Nyt me molemmat päästiin vuorotöistä eroon ja saadaan olla omalla paikkakunnalla päivätöissä. Se oli mukavaa, kun lähdin varttuneella iällä opiskelemaan uutta ammattia, kertoo Kinnunen, joka aiemmin työskenteli Metsä Woodin vaneritehtaalla Suolahdella.
Oli hienoa opiskella uutta ammattia niin, ettei tarvitse koko ajan istua koulun penkillä.
Riskinotto ja vakityöstä lähteminen osoittautui kannattavaksi liikkeeksi. Erityisesti Kinnunen on tyytyväinen koulutuksen kautta tulleeseen monitaitoisuuteen. Koska opiskelijat kiersivät eri työvaiheissa, traktorinteon kaikki vaiheet tulivat tutuiksi.
– Voimansiirtotehtaassa pääsee näkemään vaihdelaatikon kasauksen alusta loppuun. Ja kokoonpanotehtaassa tulee vaiheet tutuksi moottorivarustelusta aina sinne, kun renkaat laitetaan traktorin alle. Tässä näkee, mistä se traktori oikein koostuu. Mutta jos tekee vain yhtä hommaa, niin silloin ei ole välttämättä mitään hajua, mitä linjan toisessa päässä tapahtuu.
KÄYTÄNNÖN TYÖT EDELLÄ
Teoriaosuutta kurssilaiset kävivät opiskelemassa koulutusta järjestäneen POKE:n eli Pohjoisen Keski-Suomen ammattiopiston tiloissa Äänekoskella ja Saarijärvellä. Kinnusta miellytti se, että koulutuksen pääpaino kuitenkin oli selvästi käytännön töissä.
– Oli hienoa opiskella uutta ammattia niin, ettei tarvitse koko ajan istua koulun penkillä. Olisiko sitä teoriaa ollut 20–30 päivää. Siellä käytiin läpi esimerkiksi huoltoa, hydrauliikkaa ja moottoritekniikkaa. Niille, jotka harkitsevat, kannattaako oppisopimuskoulutukseen hakeutua, Kinnunen antaa perusteita.
– Meillä investoidaan tehtaaseen, eli voisi ajatella, että toiminta on Suolahdessa vakaalla pohjalla. Työyhteisö on tosi hyvä ja ei se palkkakaan huono ole. Pääsee monipuolisesti opettelemaan näitä töitä.
Pääluottamusmies: Jonkin verran jumppaamista vaadittiin alussa
Työpaikkaohjaajien roolissa meillä on vielä kehittämisen varaa, sanoo Valtran pääluottamusmies Ville Kivimäki. KUVA HANNA-KAISA HÄMÄLÄINEN
Ammatillisen koulutuksen uudistus ja oppisopimusopiskelijoiden tulo Valtralle vuonna 2018 toivat pääluottamusmies Ville Kivimäen työpöydälle uudenlaisia edunvalvontakysymyksiä.
– Oli ensin kyllä ihmettelemistä, että miten tätä amisreformia omalla työpaikalla sovelletaan, muistelee Kivimäki.
Yksi ratkaistava asia oli opiskelijoiden palkkataso.
– Työehtosopimuksen mukainen oppisopimusopiskelijoiden taulukkopalkka on pohjana. Se lähtee asteittain nousemaan, ja kun osaaminen karttuu, pääsee meidän tuotantopalkkiojärjestelmän piiriin, Kivimäki kertoo.
Alkuvaiheessa oli työntekijöiden porukassa epäluuloja, että otetaanko tänne opiskelijoita tekemään halpatyötä. Mutta nämä ajatukset karsiutuivat pian.
Toinen kysymys oli, mitä opiskelijoille maksetaan tilanteessa, jossa he tuuraavat vakituisia työntekijöitä.
– Päädyttiin siihen, että he saavat saman palkan kuin tuurattava ja pidetään huolta, ettei tuuraus haittaa opiskelua, kertoo Kivimäki, joka on tyytyväinen työnantajan kanssa tehtyyn sopimukseen.
– Aivan alkuvaiheessa meillä oli työntekijöiden porukassa ehkä epäluuloja, että otetaanko tänne opiskelijoita tekemään halpatyötä. Mutta nämä ajatukset karsiutuivat aika pian.
Oppimista on tapahtunut koko työyhteisössä. Yksi oivallus on ollut työpaikkaohjaajien tärkeys. He tuntevat tuotannon ja auttavat toteuttamaan opiskelijan HOKS:ia eli henkilökohtaisen osaamisen kehittämissuunnitelmaa.
– Työpaikkaohjaajien kautta oppilas saa tukea ja opiskelun rytmitys sujuu. He osaavat viedä oppilaan oikeille työpisteille niihin töihin, joita juuri siinä kohtaa tutkintoa vaaditaan. Vielä meillä on kuitenkin kehittämisen paikka työpaikkaohjaajien roolissa, Kivimäki selvittää.
PAIKALLISET SITOUTUVAT VAHVEMMIN
Oppisopimusjärjestelmää muokataan Valtralla koko ajan, ja pääluottamusmiehellä on omat kehitysehdotuksensa. Koulutusta järjestävältä POKE:lta eli Pohjoisen Keski-Suomen ammattiopistolta Kivimäki toivoo enemmän yhteistyötä työpaikkaohjaajien kanssa.
– Meillä taas saisi vielä tarkemmin miettiä koulutuksen alussa, mitkä ovat työnantajan tarpeet. Voisi tehdä täsmäkoulutusta niihin hommiin, joihin on vaikea löytää koulutettua ihmistä. Näin työnantaja ja opiskelijat hyötyisivät molemmat.
Tärkeää Kivimäen mielestä on myös tuoda rehellisesti esille, että vaikka koulutuksen tarkoituksena on saada yritykselle osaavaa työvoimaa, ei kyseessä ole lupaus työllistymisestä.
– Me ei harhauteta opiskelijoita sillä, että työpaikka olisi varma asia. Jos heitä ei palkata, niin he saavat kuitenkin tutkinnon.
Lisäksi Kivimäki ottaa esiin aluepoliittisen näkökulman ja korostaa koulutuksen merkitystä Äänekosken seudulle.
– Kun koulutetaan tämän seutukunnan ihmisiä, niin sitoutuminen on vahvempi kuin silloin, jos asuttaisiin kauempana. Siinä syntyy symbioosi työnantajan ja opiskelijan välille, ja tämä on pitkäjänteistä toimintaa.
”Rehtori” viihtyy roolissaan
Valtran matkustuskoordinaattori, ”rehtori” Erkki Liimatainen arvioi, että oppisopimuskoulutuksiin liittyvät asiat vievät hänen työajastaan noin kolmanneksen. KUVA HANNA-KAISA HÄMÄLÄINEN
Erkki Liimatainen tunnetaan Valtralla ”rehtorina”. Hänen vetämissään ryhmissä oppisopimusopiskelijoista koulutetaan maatalouskoneen asentajia.
– Tämä on ollut aika suosittua. Kaksi ryhmää meillä on ollut, molemmissa seitsemän opiskelijaa. Kolmas ryhmä olisi ollut tänä keväänä, mutta korona sotki suunnitelmat, sanoo Liimatainen.
”Koulu” sai alkunsa toimitusjohtaja Jari Rautjärven ideasta. Valtra ja koulutuksen järjestäjä Pohjoisen Keski-Suomen ammattiopisto eli POKE mainostivat hanketta netissä, paikallislehdissä ja muissa medioissa.
– Ensimmäiseen ryhmään tuli hakemuksia noin 20, toiseen jo lähes 40. Maine oli kiirinyt. Ikähaarukka oli kaksikymppisestä päälle viisikymppiseen, ja monenlaista alanvaihtajaa oli, esimerkiksi useampi vanerityöntekijä, kertoo Liimatainen.
Liimatainen koordinoi toimintaa, on yhteishenkilönä POKE:n suuntaan ja valitsee opiskelijat yhteistyössä linjaesimiesten kanssa. Valittujen kanssa tehdään vuoden mittainen määräaikainen työsopimus.
– Pari kertaa kuussa he ovat POKE:n Äänekosken tai Saarijärven toimipisteessä, siellä hoidetaan teoriaopinnot. Meillä he ovat kuusi viikkoa yhdellä esimiesalueella oppimassa sen töitä ja siirtyvät sitten seuraavalle. Eli he näkevät voimansiirtotehtaan, kokoonpanon, varustelun ja niin edelleen.
ESIMIESTEN SITOUTTAMINEN OPITTIIN KANTAPÄÄN KAUTTA
Koulutuksen läpikäyneistä muutama on keskeyttänyt. Suurin osa on kuitenkin työllistynyt Valtralle joko vakituisesti tai määräaikaisesti.
”Rehtorin” ja koulutuksen järjestäjien osaaminenkin on matkan varrella karttunut. Muun muassa esimiesten sitouttaminen hankkeeseen oli aluksi puutteellista, mutta nyt tilanne on jo toinen.
– Ensimmäisen ryhmän aikana esimiehillä oli vielä asennetta, että ei haluta ketään, kun nehän täytyy perehdyttää ja se vie resursseja. Mutta toisen ryhmän kanssa kyseltiin jo, että koska ne opiskelijat tulevat meidän alueelle, ja esimiehille tuli vähän keskenään narunvetoa, että minä haluan sen ja sen kaverin tänne, Liimatainen kuvailee.
Liimataisen ammattinimike on matkustuskoordinaattori, ja hän vetää Valtralla muun muassa turvallisuusperehdytyksiä ja tulityökoulutuksia. Oppisopimusopiskelijoiden ohjaamiseen hän arvioi työajastaan kuluvan noin 30 prosenttia. Erilliskorvausta ”rehtorina” olosta ei makseta; käytäntö on hänen ammattiliittonsa Pron työehtosopimuksen mukainen. Työtehtävänä opiskelijoiden ohjaaminen on ollut mieluisa.
– Toimitusjohtaja ja hr-päällikkö tulivat minulta kyselemään, että kiinnostaisiko tällainen. Ja on kyllä ollut tosi mielenkiintoinen juttu.
Pääluottamusmies Ville Kivimäki, koulutustoimintaa koordinoiva Erkki Liimatainen ja koulutuksen kautta työpaikan hankkinut Elina Kinnunen tuntevat Valtran oppisopimusjärjestelmän. KUVA HANNA-KAISA HÄMÄLÄINEN
Valtran henkilöstöjohtaja Jari Suuronen. KUVA KATJA VUORI
– Oppirahoja maksettiin, kun ei ennen ollut sellaista tehty. Paljon yllättäviä haasteita on tullut vastaan, myöntää henkilöstöjohtaja Jari Suuronen.
– Mutta siitä se lähti, ja kakkoskurssi meni jo paremmin kuin ensimmäinen.
Ei työ aivan nollapisteestä alkanut, sillä oppisopimuksia yrityksessä oli tehty aiemminkin, mutta ei systemaattisesti kurssittaen.
Kun nähtiin, että ihmiset ovat valmiita jopa jättämään päivätyöt meidän takia, niin se kasvatti vastuun tunnetta.
Hanke vei sekä henkilöstöresursseja että rahaa.
– Se vaatii jonkun, joka koordinoi toimintaa. Ja euroja, merkittäviä määriä. Me saatiin kuitenkin paikallisesti sovittua asiat pääluottamusmiehen kanssa, Suuronen sanoo.
Ensimmäistä kurssia valmisteltaessa Valtralla hämmästyttiin hakijoiden kovatasoisuutta.
– Kun nähtiin, että ihmiset ovat valmiita jopa jättämään päivätyöt meidän takia, niin se kasvatti vastuun tunnetta. Tuli ajatus, että nyt tästä on pakko tehdä hyvä.
Valtra on saanut panostuksilleen vastinetta. Suuronen kehuu oppisopimuskoulutettuja monisanaisesti:
– Todella hyviä henkilöitä on saatu, osaavia ammattilaisia. Ovat kiertäneet meidän eri osastot, ovat monitaitoisia ja sitoutuneita. Meillä on 500 tuotantotyöntekijää, ja joka vuosi heistä eläköityy jokin määrä. Tämä on yksi keino kasvattaa hyviä traktorintekijöitä.
Satsaus aikuisopiskelijoihin toi tulosta Kouvolassa
KSAO:n tiiminvetäjä Hannu Salminen. KUVA JUHA METSO
Ammatillisen koulutuksen uudistus eli reformi tarkoitti KSAO:ssa eli Kouvolan seudun ammattiopistossa kahden oppilaitoksen yhdistymistä.
– Ennen oli aikuisopisto ja ammattiopisto erikseen, sanoo talotekniikan tiiminvetäjä Hannu Salminen.
– Se on toteutunut, että opetus saatiin enemmän työelämälähtöiseksi. Ja tämähän oli reformin juurisyy.
Meillä tehtiin tietoinen päätös, että alettiin panostaa aikuisopiskelijoihin.
Vuosittain KSAO:ssa opiskelee runsaat 3 000 henkeä, ja Salmisen arvion mukaan noin kolmasosa on aikuisopiskelijoita. Heidän määränsä on kasvanut koko 2010-luvun ajan, siis jo useita vuosia ennen reformia. Se on paljolti seurausta oppilaitoksen omista linjauksista.
– Meillä tehtiin tietoinen päätös, että alettiin panostaa aikuisopiskelijoihin.
Tutkinnoista suosituin on sähköautomaatio, johon on runsaasti ensisijaisia hakijoita.
– Sähköautomaation opiskelijoilla on usein vahva motivaatio ja he valmistuvat hyvin. Putkiasentajiksi halutaan myös, sillä alalla on hyvä työllisyystilanne, kuvaa Salminen.
Prosessinhoitajan tutkinto oli Kouvolassa välillä jo vaaravyöhykkeessä.
– Se meinasi tyrehtyä, kun paperiteollisuus uhkasi Suomesta loppua. Mutta opetusministeriö antoi siihen lisämäärärahaa, koska asia nähtiin tärkeäksi.
”MENNÄÄN FIRMAAN JA PUHUTAAN SAMAA KIELTÄ”
Yritysyhteistyö on toinen asia, johon KSAO panostaa merkittävästi. Kumppaneina on etenkin alueen suurimpia yrityksiä, kuten UPM, Stora Enso, KSS Energia ja Kymen Seudun Osuuskauppa. Lisäksi oppilaitoksen joka tiimissä on työelämäopettaja.
– Kun sähkötekniikan opiskelijat valmistuivat toukokuun lopussa, niin työelämäopettaja lähti kiertämään sähköfirmoja ja selvittämään niiden tarpeita, Salminen kertoo.
KSAO järjestää yrityksille säännöllisesti infotilaisuuksia; niitä pidettiin myös ammattikoulu-uudistuksen voimaantulosta. Salmisen havainto on, että isot yritykset tuntevat uuden järjestelmän paremmin kuin pienet. KSAO pyrkii jakamaan tietoa muun muassa työpaikkaohjaajien roolista.
Ei opetusvastuu kouluilta mihinkään häviä. Opettaja toimii opettamisen asiantuntijana työelämäjaksollakin.
– Me on tehty niin sanottu salkkumalli. Mennään firmaan ja käydään heidän ehdoillaan asioita läpi, jätetään kasvatusopin sivistyssanat pois ja puhutaan samaa kieltä heidän kanssaan.
Eräänä syynä tiedon puutteeseen on, että kun reformi tehtiin, viestinnässä oli puutteita.
– Tiedottamisessa oli silloin vääriä painotuksia, siinä olisi tarvittu enemmän konkretiaa. Yrityksille tuli pelkoja, että he joutuvat nyt opettajiksi. Mutta eihän se opetusvastuu kouluilta mihinkään häviä. Opettaja toimii opettamisen asiantuntijana työelämäjaksollakin, muistuttaa Salminen.
KUVA JUHA METSO
Hallituksen suunnitelmissa maksuton koulutus ja lisärahaa opettajiin
Toisen asteen koulutuksen maksuttomuus on nykyisen hallitusohjelman myötä toteutumassa. Oppivelvollisuusikää korotetaan 18 vuoteen. Muutosten on tarkoitus tulla voimaan vuoden 2021 syksyllä.
– Hallituksen koulutuspolitiikka lähtee siitä, että oppivelvollisuusiän laajennus on tosi tärkeä uudistus, joka nostaa suomalaisten osaamistasoa, sanoo Anna Mäkipää.
Opetusministeri Li Anderssonin erityisavustajana toimiva Mäkipää katsoo, että koronakriisin takia otettu valtionvelka ei ole syy uudistuksen perumiselle tai lykkäämiselle.
– Nykyisenä aikana ja koronaepidemian seurauksena osaamisen tarve ei ole ainakaan vähentynyt, pikemminkin päinvastoin. Satsaukset osaamiseen ovat tie ulos koronakriisistä.
Valmistelussa olevassa hallituksen esityksessä oppimateriaalit, työvälineet ja työasut tulevat opiskelijalle ilmaisiksi. Maksuttomuus jatkuisi sen kalenterivuoden loppuun, jolloin opiskelija täyttää 20 vuotta.
Osaamista on kehitettävä ja uudistettava koko työuran ajan. Se on paras turva muuttuvassa maailmassa.
Hallitus on myös sopinut 235 miljoonan euron lisärahoituksen ammatillisten oppilaitosten henkilöstökuluihin neljän vuoden ajalle. Rahalla palkataan uusia opettajia, ohjaajia ja tukihenkilöitä sekä lisätään nykyisen henkilökunnan opetustunteja.
– Viime syksynä jaettiin jo 20 miljoonaa, ja 80 miljoonaa jaettiin kesäkuussa koulutuksen järjestäjille. Syksyllä asiaan palataan jatkon osalta, kertoo Mäkipää.
Yksi tärkeä hallituksen tulevaisuushanke on myös jatkuvan oppimisen uudistus, jonka tavoitteena on tarjota jokaiselle mahdollisuus päivittää osaamistaan. Uudistus toteutetaan kolmikantaisesti, ja sen yhteydessä tarkastellaan muun muassa muutosturvaa ja työttömyysturvaa.
Lisäksi ammatilliselle koulutukselle on käynnistymässä laadun ja tasa-arvon kehittämisohjelma Oikeus osata.
– Osaamista on kehitettävä ja uudistettava koko työuran ajan. Se on paras turva muuttuvassa maailmassa, sanoo Mäkipää.
TES-kirjauksia työssäoppimisesta ja työpaikkaohjaajista
Teollisuusliitto pyrkii työehtosopimusten kautta edistämään työpaikalla tapahtuvaa ammatillista oppimista ja opiskelua. Sopimuksiin on tavoiteltu muun muassa kirjauksia siitä, että oppimista tukeva työpaikkaohjaaja olisi oikeutettu ajankäyttöön ja korvauksiin. Hänen tulisi siis saada muista töistään vapautusta voidakseen käyttää riittävästi aikaa työssäoppijoiden kanssa, eikä hänen ansiotasonsa saa ainakaan laskea ohjaamistehtävien takia.
Alla on poimintoja Teollisuusliiton voimassa olevista työehtosopimuksista. Lista ei ole välttämättä kattava. Työnantajaliitot ovat monilla aloilla olleet vastahakoisia vahvistamaan työpaikkaohjaajien asemaa työehtosopimuksissa.
TEKNOLOGIATEOLLISUUS: Työnantaja ja koulutuksen järjestäjä solmivat opiskelijaa koskevan koulutussopimuksen. Työpaikkaohjaajan on saatava ohjausosaamisen kannalta tarpeellinen koulutus, perehdytys on koulutuksen järjestäjän vastuulla. Ohjaamistyöhön ja ohjauksen suunnitteluun on varattava riittävästi aikaa. Jos työpaikkaohjaajan varsinainen työ keskeytyy, ohjausajalta maksetaan keskituntiansion mukainen palkka.
KEMIAN SEKTORI (muut paitsi autoala ja autonrengasala eli yhteensä 10 työehtosopimusta):Työehtosopimuksissa todetaan koulutustarve sekä se periaate, että työpaikkaohjaajana toimimisesta ei synny ansionmenetystä.
MAASEUTUELINKEINOT, PUUTARHA-ALA, TURKISTUOTANTOALA, VIHER- JA YMPÄRISTÖRAKENTAMISALA:Työpaikkaohjaajan tehtävä vaikuttaa vaativuusryhmän määrittelyyn korottavasti. Valmistautumiseen ja varsinaiseen ohjaustyöhön on annettava riittävästi aikaa. Työnantajan velvollisuus on varmistaa, että työpaikkaohjaajalla on riittävä osaaminen ja että hän saa tarvittaessa alan erityispiirteet huomioivan koulutuksen. Koulutusaika on palkallista, työnantaja vastaa kuluista.
TAIMITARHA-ALA: Perehdytykseen ja työn opastukseen käytetyiltä tunneilta maksetaan erilliskorvauksena, siis normaalipalkan päälle, 10 prosenttia henkilökohtaisesta aikapalkasta.
MEDIA- JA PAINOALA: Työpaikkaohjaajalle varataan riittävä aika tehtäviinsä, huomioon otetaan sekä suunnittelu- että koulutusaika.
TEKSTIILIALA, TEKSTIILIHUOLTOALA, LASITUSALA:Työnantajan tulee ilmoittaa pääluottamusmiehelle oppisopimus- ja koulutussopimusoppilaista.
Termejä
TYÖSSÄOPPIMINEN
Osa opintoja ja korvaa nykyään usein vanhan ilmauksen työharjoittelu. Työssäoppiminen voi perustua joko oppi- tai koulutussopimukseen.
OPPISOPIMUS
Opiskelija tekee määräaikaisen työsopimuksen ja on työsuhteessa työnantajaan. Lisäksi työnantaja tekee sopimuksen koulutuksen järjestäjän kanssa. Oppisopimus voi tähdätä tutkintoon, tai sen kautta voi suorittaa osan tutkinnosta. Opiskelija hankkii osaamisensa pääosin työpaikalla käytännön töissä. Teoriaosuuksia suoritetaan usein opetusta järjestävän oppilaitoksen tiloissa.
KOULUTUSSOPIMUS
Opiskelija ei ole työsuhteessa, eikä hänelle makseta palkkaa. Koulutussopimus tehdään koulutuksen järjestäjän ja työpaikan edustajan välillä. Se annetaan tiedoksi opiskelijalle.
Sekä oppi- että koulutussopimuksen osana opiskelijalle tulee työpaikalla laatia henkilökohtainen osaamisen kehittämissuunnitelma (HOKS).
Moni meistä muistaa 1990-luvun alkuvuodet, kun lapsiperheiden etuuksia leikattiin, työttömyys oli korkealla ja hyvinvointivaltio natisi liitoksistaan. Liima piti, mutta jäljet jäivät. Syntyi käsite laman lapset.
Tuolloin leikattiin ja karsittiin muun muassa päivähoidosta, äitiys- ja lastenneuvolasta sekä kouluterveydenhuollosta. Lapsiperheiden kotipalvelut katosivat lähes kokonaan, ja jopa 18 prosenttiin kohonnut työttömyysaste aiheutti osalle lapsista puutetta jokapäiväisessä elämässä. Koulutuksen puute on yksi osattomuuden tunnetta ja syrjäytymistä aiheuttava tekijä. Saammeko kaikille maksuttoman toisen asteen koulutuksen vihdoinkin toteutettua? Aika näyttää.
Laman vaikutuksia lapsiin ja perheisiin tutkittiin muun muassa seurantatutkimuksella, joka käsitteli vuonna 1987 syntyneiden lasten selviämistä ja sijoittumista työelämään. Osalle lapsista kehittyi myöhemmin mielenterveysongelmia, osa jäi vaille koulutusta ja työelämän ulkopuolelle. Vanhempien huoli arjesta heijastui lapsiin turvattomuutena. Jopa 21 prosenttia tuon ikäluokan lapsista tai nuorista on ollut mielenterveyshoidon piirissä. Huikea määrä.
Onko koronapandemian seurauksena samantapainen pahoinvoinnin ylisukupolvinen kierre kuin 1990-luvun lamalla?
Maaliskuusta asti olemme eläneet koronapandemian aikaa. Teollisuusliitonkin jäsenet ovat joutuneet lomautetuksi ja osa irtisanotuksikin pandemian aiheuttamien vaikutusten vuoksi. Onko tästä seurauksena samantapainen pahoinvoinnin ylisukupolvinen kierre kuin 1990-luvun lamalla? Kuka sen osaisi ennustaa, ei varmasti kukaan.
Koronapandemia on vaikuttanut meihin kaikkiin tavalla tai toisella. Suurin osa teollisuuden työntekijöistä ei tee etätöitä, mutta esimerkiksi työvuoroja on porrastettu ja erityyppisiä varokeinoja on otettu käyttöön tartuntojen ehkäisemiseksi. Perheissä monen mummot ja ukit ovat eläneet eristyksissä, sukujuhlia ja lomamatkoja on peruttu ja koululaisten opintie on kulkenut toisenlaisia polkuja aikaisempaan verrattuna.
Selviydymme ehkä paremmin tällaisesta kollektiivisesta lähes kaikkia koskevasta elämiseen vaikuttavasta uhasta kuin vain osaa koskettavista kriiseistä. Uhka on yhteinen. Onneksi valtiovalta on ymmärtänyt huolehtia työttömyysturvan parantamisesta edes tilapäisesti. Joillekin ansiopäivärahan ansaintaan ja maksamiseen tehdyt muutokset ja omavastuupäivien poisto poikkeuslakien turvin on tae sille, että uusia laman lapsia ei tule, vaan jaksamme pitää huolta toisistamme.
Toivon sydämestäni, että kansaedustajamme osaavat nyt olla kaukokatseisia, ja saamme suunnitellusti kaikille nuorille vähintään toisen asteen koulutuksen, mikä pitää heidät tutkitusti kiinni elämässä.
Opinto-ohjaajat (opot) ovat keskeisessä roolissa, kun nuoret harkitsevat menisivätkö peruskoulun jälkeen lukioon vai ammatillisiin opintoihin. Erityinen haaste on, miten nuoret saataisiin hakeutumaan teollisuusaloille. Ammatillisten oppilaitosten opojen keskeinen tehtävä on ohjata nuoria koulutuskokonaisuuksien valinnoissa. Se on tärkeää, jotta opinnot eivät keskeytyisi väärien valintojen vuoksi.
Näitä ja monia muita teollisuusalojen ammatillisen koulutuksen haasteita käsiteltiin helmikuussa järjestetyssä Opetushallituksen Prosessiteollisuus ja tuotanto- sekä Teknologia ja palvelut –osaamisen ennakointityöryhmien työpajassa. Vastauksena teollisuusalojen ammatteihin hakeutumisen haasteeseen nähtiin, että teollisuusalojen työnantajien pitäisi avata peruskoulujen työelämään tutustumisjaksoille (TET) nykyistä huomattavasti enemmän harjoittelupaikkoja.
Peruskouluihin ja ammatillisiin oppilaitoksiin kaivattaisiin kipeästi sellaisia opoja, joilla on riittävä tuntemus teollisuuden ammateista.
Teknisen koulutuksen korkeakoulututkinnon suorittaneilta pitäisi poistaa opoiksi pätevöitymisen muodolliset esteet. Nuorille kaivattaisiin teollisuusaloilla opiskelevia ja jo ammateissa työskenteleviä myönteisiä esikuvia. Yhtenä mahdollisuutena nähtiin, että nuoret esittelisivät videolla ammattejaan.
Perheiden rooli on tärkeä nuorten peruskoulun jälkeisissä koulutusvalinnoissa. Alan ammattien esittelyä nuorille ja heidän vanhemmilleen voisi lisätä järjestämällä teollisuusalojen yritysten ja oppilaitosten yhteisiä ammatti-iltoja perheille. Teollisuuden julkisuuskuva olisi saatava paremmaksi ja houkuttelevammaksi. Nuorten Taitaja-kilpailujen näkyvyyttä voisi parantaa hyödyntämällä televisiota ja sosiaalisen median eri kanavia. Teollisuuden ammateista voisivat kertoa myös nuoria kiinnostavat tubettajat.
Opintojen keskeyttäminen on iso ongelma osalle ammattiin opiskelevista. Keskeyttämisten taustalla on monia syitä. Yksi merkittävä syy on oppilaiden heikot perustaidot matemaattisissa ja luonnontieteellisissä aineissa sekä lukemisessa ja kirjoittamisessa. Nämä taidot olisi saatava kuntoon kertaamalla peruskoulussa opittua ennen kuin ryhdytään opiskelemaan varsinaisia ammattiaineita. Opintojen keskeyttämisiä voidaan välttää myös auttamalla oppilasta tekemään ajoissa motivaatiota ylläpitäviä valintoja opiskelukokonaisuuksissa tai antamalla tukea kokonaan uudelle alalle tähtääviin opintoihin ryhtymisessä.
Usein olen kuullut sanonnan: ”Tämä ei kuulu meille. Ei ole aikaa eikä resursseja”. Toisaalta olen kuullut, että ammatillisen koulutuksen opiskelija tarvitsee ohjausta ja opastusta oppimisen polulla.
Työnantajat, koulutuksen järjestäjät sekä ammatti- ja työnantajajärjestöt ovat lähes yksimielisiä ohjauksen ja opastuksen tärkeydestä. Herääkin kysymys, eikö uusia työntekijöitä enää perehdytetä ja ohjata ajan ja resurssien puutteen vuoksi, oli kyseessä sitten opiskelija, harjoittelija tai valmis ammattilainen. Samanaikaisesti väestö vanhenee ja osaajista on huutava pula. Mistä niitä saadaan, jos kukaan ei ota vastuuta? Odottavatko yritykset valmiita 25–35-vuotiaita moniosaajia, joilla on 45 vuoden työkokemus?
Opiskelu on siirtynyt entisestään työpaikoille. Uusi tuleva ammattilainen ei saa uuden lain mukaan jäädä yksin, eikä vastuuta hänen ohjauksestaan voida siirtää toisaalle. Muutoin nuori tai vanhempi opiskelija äänestää jaloillaan. Lain tuomat velvoitteet ja vastuut pitää aukaista työturvallisuus mukaan lukien paremmin näkyväksi.
”Kumppanuuksien kautta voidaan opetukseen liittyviä vastuita selkeyttää ja sopia kuka opastaa, opettaa ja ohjaa.”
Onneksi Suomessa on osaavia yrityksiä, jotka ohjaavat ja perehdyttävät uudet ammattilaisensa hyvin. Kumppanuuksien kautta voidaan opetukseen liittyviä vastuita selkeyttää ja sopia kuka opastaa, opettaa ja ohjaa. Samalla voidaan määritellä, mitkä työpaikkaohjaajan tehtävät ovat ja huolehtia, että ohjaajat todella nimetään. Sen rinnalla on tarpeen miettiä, mitkä vastuut koulutuksen järjestäjä hoitaa, mikä on opettajan rooli, ja kuinka usein hänen ammattitaitoaan voidaan hyödyntää.
Toisin sanoen nostetaan esille kaikki ne kysymykset, joiden ratkaisemiseen ei ole aiemmin ollut aikaa ja resursseja. Koulutuksen järjestämisestä ja käytännön toteuttamisesta on sovittava kirjallisesti.
Työelämän on oltava lähempänä koulutuksen järjestäjiä, mikäli uusia osaajia halutaan saada työelämän tarpeisiin. Yhteistyö, verkostoituminen ja erilaisten kumppanuuksien rakentaminen on hyvä aloittaa jo peruskouluista ja avata nuorille, ja erityisesti opinto-ohjaajille, pääsy tutustumaan työpaikoille. Opinto-ohjaajat eli opot ovat keskeisessä asemassa nuoren harkitessa mennäkö lukioon vai valitako opiskelupoluksi ammatillinen koulutus. Tosin yhdellä opolla voi olla jopa 600 ohjattavaa. Se on liikaa.
Teollisuusliitto haluaa luoda tiiviimpää yhteistyötä opinto-ohjaajien ja koulutuksen järjestäjien kanssa. Menossa on vastuiden ja resurssien määrittelyn ja yhteen sovittamisen nivelvaihe. Toivottavasti kumppanuudet eri muodoissaan paljastavat myös opetuksen puutteet, jotta ne voidaan ratkoa yhteistyöllä nykyisen lainsäädännön velvoittamalla tavalla. Onneksi hallitusohjelma lupaa lisää rahaa koulutukseen.
KARI HYYTIÄ Teollisuusliiton ammatillisen koulutuksen asiantuntija
