”Kun tulee Murikkaan, pääsee oman tehtävänsä tasalle”, sanoo rehtori Juha Vasara Teollisuusliiton Murikka-opiston työsuojelukursseista. Ja ruokakin on loistavaa.
15.9.2021
– Mihin rooliin onkaan nyt valittu, työsuojeluvaltuutetuksi, varaksi tai asiamieheksi, Murikassa pääsee oman tehtävänsä tasalle. Oppii, mitkä ovat omat vastuut, velvoitteet ja oikeudet, Juha Vasara kuvailee.
– Kurssien iso osa-alue on lainsäädännön tunteminen. Käsityksen saaminen siitä yksin olisi hankalaa, Vasara toteaa oppimäärien ydinsisällöistä.
Äärimmäisen tärkeänä Vasara pitää Murikan kursseilla syntyviä vertaistuen verkostoja.
– Kurssilta löytää samassa asemassa olevia. Yleensä jo kurssin aikana perustetaan WhatsApp-ryhmä ja vaihdetaan yhteystiedot. Jälkeenpäin verkoston kautta saa sitten muilta apua, neuvoa ja tukea. Kuulee, mitä muualla on saatu aikaan.
Verkosto on erityisen merkitsevä heille, jotka joutuvat hoitamaan työsuojelutehtäväänsä ”aika yksin ja tyhjästä lähtien”. Joissain yrityksissä tehdään työsuojelun eteen järjestelmällistä työtä ja asiat ovat ”hyvinkin hoidossa”. Joissain on toisin.
– Tämä asia toistuu kurssilaisten kertomuksissa. Työntekijät kokevat, ettei heitä kuunnella. He tuntevat työnsä kaikkein parhaiten, mutta heidän kokemuksilleen ja ehdotuksillaan ei aina anneta arvoa, Vasara toteaa.
LÄHIOPETUS PYSYY
– Liitto on lähtenyt siitä, että lähiopetuksesta pidetään kiinni. Monien jäsentenkin toiveena on päästä koulutukseen paikan päälle.
Vasara arvioi, että ehkä muutaman tunnin osuuksia voidaan jatkossakin vetää netin kautta verkko-opetuksena, mutta päiväkausien nettiopetus uuvuttaa nokkelimmankin. Ja sekin on jo nähty, että nettiyhteydet eivät todellakaan aina toimi ryhmätöiden teon vaikeutumisesta puhumattakaan. Eikä vertaisoppimista Vasaran mielestä synny verkossa samalla tavalla.
Koulutus koukuttaa, sen Teollisuusliiton iskulauseen opiston rehtori allekirjoittaa. Murikka miljöönä koukuttaa vielä vahvemmin. Suurremontin jälkeen Murikka on kylpyläosastoineen loistavassa kunnossa ja viime kesänä lisättiin lukemattomien liikuntamahdollisuuksien listaan myös esimerkiksi kajakkien lainaus Näsijärven laineita halkomaan, samoin beachvolley-kentät.
– Murikan paikat ovat nyt viimeisen päälle. Kerran täällä käytyään moni jäsen tulee tänne uudestaan ja uudestaan. Ja kurssipalautteessa tuodaan aina esiin Murikan erinomainen ruoka!
KUVA JYRKI LUUKKONEN
Työpaikkaohjaaja hakusessa
”Työpaikkaohjaaja? Mikä se on? Jos työssäoppija vastaa näin, silloin on ammattikoululaisia vastaanottavan firman prosesseissa jokin isompi vika.” Teollisuusliiton ammatillisen koulutuksen asiantuntija Kari Hyytiä toivoo teollisuusyritysten kantavan paremmin vastuunsa uusien ammattilaisten ja myös heidän työsuojelukoulutuksensa hoidosta.
Kari Hyytiä ehättää painottamaan, että hän haluaa katsella asioita kyllä myönteisyyden kautta. Hyvin hoidettuna ammatillisten oppilaitosten ja yritysten yhteistyö tuo nopeasti työelämään sellaista työvoimaa, jota yritykset kulloinkin tarvitsevat.
Hyytiä pitääkin järkevänä sitä, että tutkintoja pystytään suorittamaan palasina. Näin tie työuran alkuun tai jatkoon voi avautua nopeastikin. Mutta asiantuntijan mielestä yritykset eivät ole lunastaneet lupauksiaan siitä, että työssäoppiminen tulee sujumaan ammatillisen koulutuksen myllerrysten jälkeen.
– Suomen Yrittäjät huusi kurkku suorana, että kyllä me hoidamme. Mutta jos yrityksessä ei kenelläkään ei ole aikaa perehdyttää työssäoppijaa, ja jos ei ole nimettyä työpaikkaohjaajaa, niin silloin eivät verstaan asiat ole kunnossa.
Hyytiä puhuu tässä myös niiden omien kokemustensa pohjalta, jotka kertyivät yhdessä työnantajien kanssa toteutetussa Tuottavuutta yhdessä -hankkeessa. Jos prosesseja ei ole yrityksessä organisoitu kunnolla, syntyy ylimääräistä, turhaa työtä, sattuu virheitä ja töitä kasaantuu yksille ja samoille harteille, eikä kenellekään jää aikaa perehdyttämiseen ja ohjaamiseen.
Asiantuntijaa harmittaa se, että yritykset ovat vuosikausia puhuneet työvoimapulasta. Tekoja asian korjaamiseksi ei ole näkynyt.
– Monessako firmassa osaavan henkilöstön saamisen on nostettu strategiseksi tavoitteeksi? Sitä minä jään kaipaamaan, Hyytiä toteaa.
PERUSTA KUNNOSSA, HAASTEITA ON
– Jo tutkinnon perusteissa pitää riittävä työturvallisuuden taso ottaa huomioon, Hyytiä toteaa.
Toisen asteen koulutus on muuttunut ilmaiseksi. Liiton asiantuntija luottaa varsinkin nyt siihen, että ammatillisissa oppilaitoksissa huolehditaan perustaidoista ja riittävistä suojavarusteista.
Haasteita kuitenkin riittää. Opettajan pitäisi huolehtia samaan aikaan niin kympin oppilaista, ehkä vajavaisen suomen kielen taidon omaavista ulkomaalaistaustaisista oppilaista kuin heistäkin, joita ammattiala ei oikein kunnolla kiinnostakaan.
– Ammatilliset oppilaitokset eivät ole vieläkään toipuneet aiemmista resurssileikkauksista. Olen huolissani siitä, saako jokainen riittävän laadukasta opetusta. Ketään ei saa myöskään jättää yksin. Nykyisin ei ole enää luokkaa, mutta niin oppilaitoksessa kuin työpaikalla oppilaat on otettava mukaan ja osaksi työyhteisöä. Kuten eräs eläkkeellä oleva mutta edelleen aktiivinen ammattikoulun opettaja sanoi: Ei ammattikoulujen pidä syyttää, että ne saavat huonoa ainesta opiskelemaan. Meidän tehtävämme on tehdä kaikista yhteiskuntakelpoisia, Hyytiä kuvaa koululaitoksen kasvatustehtävää nuorten ammattikoululaisten parissa.
Kyllä teoriaa pystyy opettamaan, mutta miten opettaa käytännön työtehtäviä, jos opettaja ei ole läsnä?
Koronapandemian tuoma etäopetus on sitten vielä ongelma erikseen.
– Olen kuullut opettajienkin tuskailevan asiaa. Kyllä teoriaa pystyy opettamaan, mutta miten opettaa käytännön työtehtäviä, jos opettaja ei ole läsnä? Hyytiä kysyy.
Hyvä yhteistyö oppilaitosten ja yritysten välillä on tae myös turvalliselle työnteolle.
– Jos oppilaitos on saanut annettua oppilaalle tietyt perusvalmiudet, ja jos yrityksessä on perehdytys ja ohjaus järjestetty kunnolla, työturvallisuusriskit ovat pienemmät.
– Yritykset ottavat mielellään töihin 35-vuotiaita ammattilaisia, joilla on 50 vuoden työkokemus. Mutta yritysten on itsekin huolehdittava alansa vetovoimasta ja uusien työntekijöiden kouluttamisesta, Hyytiä vielä painottaa.
Miten oppilas voi olla ulkopuolinen ”asiakas”?
Työturvallisuuskeskuksen Petri Pakkanen hämmästyi kuullessaan erään oppilaitoksen rehtorin kutsuvan oppilaitaan ”asiakkaiksi”. Turvallisuuskumppani-hankkeessa ammattiin opiskelevat värvätään täysillä mukaan löytämään myönteiset asenteet turvallisuuteen.
– Työpaikoilta tuli viestiä, että ammattiin valmistuvilla nuorilla ei ole riittävää turvallisuusosaamista eivätkä asenteet kohdillaan, kertoo Työturvallisuuskeskuksen asiantuntija Petri Pakkanen Turvallisuuskumppani-yhteistyöstä.
Hanke pyörähti käyntiin vuonna 2014 yhteistyössä Kemianteollisuus ry:n kanssa alan ammattikouluissa ja ammattikorkeakouluissa. Pakkanen kertoo, että tarvetta turvallisuuskulttuurin kehittämiseen oppilaitoksessa kuvasi myös taannoinen prosessiteollisuuden opettajien tilaisuus. Vain alle kymmenelle 80 opettajasta oli tuttua läheltä piti -tilanteiden tai turvallisuushavaintojen kirjaaminen, Pakkanen toteaa.
– Kaikki toimialat ovat nyt mukana yhteistyössä, eikä meidän tarvitse itse juurikaan ottaa yhteyttä oppilaitoksiin.
Hankkeessa on mukana eri työnantaja- ja ammattiliittojen edustajia, ja johtoryhmässä istuu myös kaksi Teollisuusliiton toimitsijaa. Oppilaitoksille hanke ei maksa mitään.
TYÖKALUPAKISSA MONTA VÄLINETTÄ
– Ennakkokysely oppilaille suhtautumisesta turvallisuuteen, turvallisuuden aamupäivätilaisuus oppilaitoksessa, itsearviointimalli, seuranta ja jatkuva parantaminen…
Oppilaitoksissa järjestetyissä tilaisuuksissa on selvinnyt, että oppilaat eivät aina tiedä, että turvallisuuteen kuuluvat myös hyvä ergonomia ja liiallisen kuormituksen estäminen työhyvinvointiin panostamalla ja esimerkiksi oikeat työasennot heti alusta alkaen. Pakkanen toteaa, että jopa työtapaturmista on voitu ajatella, ettei niitä voi torjua ja että ne ikään kuin vääjäämättä ”kuuluvat” työhön.
Turvallisuustyön ytimessä on aina opiskelijoiden, opettajien ja paikallisten työnantajien yhteistyö. Oma tuttu opettaja tai muu asiantuntija jää Pakkasen mukaan tilaisuuksissa yleensä aina hopeatilalle. Nuoret kuuntelevat hyvin hereillä ollen mahdollisen tulevan työnantajansa kertomuksia siitä, miten turvallisuudesta työpaikalla huolehditaan. Tilaisuuteen yritetään aina saada niitä työnantajia, jotka näyttävät omilla hyvillä käytännöillään, miten turvallisuudesta huolehditaan viimeisen päälle eikä sinne päin.
Nuoret tarvitsevat myös heidät yksilöinä huomioivaa, läsnäolevaa opetusta ja ohjausta ja oppimista tukevia sosiaalisia tilanteita.
Nuorten esittämistä kehittämisideoista parhaimpiin kuuluu Pakkasen mielestä se, että myös opiskelijoiden edustaja pitää ottaa oppilaitoksen työsuojelutoimikunnan jäseneksi. Ovathan opiskelijat Pakkasen mielestä oppilaitoksen työyhteisön tasavertaisia jäseniä. Eihän oppilas voi olla ulkopuolinen ”asiakas”.
Asiantuntija kertoo, että lähes poikkeuksetta ensimmäisen hanketilaisuuden jälkeen oppilaitokseen halutaan lisää tapahtumia. Tänä syksynä myös opettajille järjestetään omia tilaisuuksia.
– Opettajien turvallisuusosaaminen, heidän ammattitaitonsa ja osaamisen tasonsa ovat ratkaisevan tärkeitä.
MITEN TIETOA KAIKILLE?
Turvallisuuskulttuurin juurruttaminen nuoriin vaihtelee Pakkasen mukaan oppilaitosten välillä todella paljon, suojavarusteista alkaen. Joissain opiskelijat itse haalivat itselleen jotakin, toisissa opiskelijoille tarjotaan kaikki kaasumittareita myöten.
Asiantuntijaa huolettaa turvallisuusosaamisen tulevaisuus ammattioppilaitoksissa. Rahoitusmallia on muutettu. Oppilaitos saa rahaa silloin, kun se on onnistunut työntämään valmistuvan oppilaan nopeasti putkesta ulos huonommallakin taitotasolla.
– Olen myös hirveän huolissani siitä, että Suomi marssii liiankin sokeasti kohti digiopetusta. Tämä ei tiedä hyvää. Nuoret tarvitsevat myös heidät yksilöinä huomioivaa, läsnäolevaa opetusta ja ohjausta ja oppimista tukevia sosiaalisia tilanteita, Pakkanen painottaa.
Pakkasen mielestä nuori ammattikoulun ekaluokkalainen ei todellakaan ole aina kypsä vastaamaan kaikesta opiskelustaan itse. Pakkanen muistuttaa, että oppimista tukevat parhaiten esimerkit, kokemukset ja tunteet, joita luovat juuri sosiaaliset tilanteet muiden nuorten kanssa ja läsnäoleva opetus.
– Toinen iso kysymys on se, kuka työpaikalla oppiessa ja työuran alussa huolehtii nuoren perehdytyksestä, kun resurssit on viety niin pieniksi. Kuka opastaa, opettaa, tukee ja perehdyttää?
TEKSTIT SUVI SAJANIEMI
