Saksankielisessä Euroopassa on pitkä oppisopimuskoulutuksen perinne. Moni siirtyy peruskoulusta suoraan työssäoppimiseen, Sveitsissä jopa kaksi kolmasosaa.
KUVA YLLÄ: Automekatroniikka-asennuksen oppisopimusopiskelija Jiyan Kizilboga tutki Volkswagen Touraniin tullutta näädän nakertamaa vauriota VW-korjaamolla Hannoverin lähellä Saksassa heinäkuun lopussa. Ala-Saksin osavaltiossa opiskelijoiden lukukausi alkoi epävarmoissa tunnelmissa, mikä ilmenee vähempinä oppisopimushakijoina, harvempina harjoittelupaikkoja tarjoavina työnantajina ja täyttämättöminä harjoittelupaikkoina. KUVA LEHTIKUVA / DPA / JULIAN STRATENSCHULTE
9.9.2020
Saksalaiset kutsuvat omaa koulutusmalliaan duaalikoulutukseksi eli kahden järjestelmän koulutukseksi. Se tarkoittaa työn ja opintojen limittämistä kiinteästi yhteen. Suomen hiljan uusiksi muokattu oppisopimusjärjestelmä on saanut paljon vaikutteita Saksasta.
Saksassa opiskelijoiden korvauksen taso on ammattiliitoille tärkeä asia. Se määritellään työehtosopimuksissa, ja esimerkiksi IG Metall pyrkii jatkuvasti nostamaan sitä enemmän kuin muita palkkoja.
Laki määrittää koulutettavien vähimmäiskorvaukset 515–620 euron välille kuukaudessa, mutta esimerkiksi terästeollisuuden sopimus takaa 980–1 197 euron korvauksen.
Liitto valvoo muutoinkin tarkasti opiskelijoiden etuja työpaikoilla.
– Pidämme huolta siitä, että opintosuunnitelmaa noudatetaan, eikä opiskelijoilla teetetä mitään opinnoille vieraita tehtäviä, sanoo liiton Volkswagenin Osnabrückin yritysneuvoston jäsen Petra Nolte liiton verkkosivuilla.
Saksassa on työpaikoilla oma lakisääteinen opiskelijoiden ja nuorten etuja valvova elin, Jugend- und Auszubildendenvertretung JAV. Sen toiminta kattaa alle 25-vuotiaat työntekijät ja sille valitaan oma edustaja tai neuvosto.
Laki säätää, että JAV:n luottamushenkilöille on taattava työpaikka opintojen jälkeen. Suoja kestää vuoden opintojen päättymisen jälkeen.
Tanskassa oppisopimusverolla kerätään vuosittain 670 miljoonaa euroa. Tuotolla korvataan yrityksille valtaosa oppisopimuksessa olevien palkkakuluista.
Monessa maassa oppisopimuskoulutuksen kuluja katetaan yrityksiltä perittävällä erillisellä verolla. Tanskassa näin kerätään vuosittain 670 miljoonaa euroa. Tuotolla korvataan yrityksille valtaosa oppisopimuksessa olevien palkkakuluista.
Järjestelmä tasaa oppisopimuksen kuluja eri yritysten kesken ja tuo hyötyjä niille, jotka oppilaspaikkoja tarjoavat. Silti veron tuottoa ei ole pystytty kokonaisuudessaan käyttämään ja tänä vuonna sitä peritään vähemmän.
Ranskassa vastaavaa veroa on eri muodoissaan peritty jo vuodesta 1925. Verosta on voinut vähentää omat oppisopimuskulut. Veron tarkoitus on kannustaa yrityksiä tarjoamaan koulutuspaikkoja.
Britanniassa konservatiivihallitus sääti vuodesta 2017 yli kolmen miljoonan punnan liikevaihdon saavuttaville yrityksille 0,5 prosentin oppisopimusveron niiden koko palkkasummasta. Yrityksillä on kaksi vuotta aikaa käyttää maksamansa vero omaan oppisopimuskoulutukseensa.
Työelämäpainotteinen yläkouluopetus Vantaalla kerää kiitosta niin oppilailta, vanhemmilta, aineenopettajilta kuin työnantajilta. Vantaan 8.–9.-luokkalaiset ovat voineet osallistua useilla työelämäviikoilla rikastettuun opetukseen kaksi täyttä lukuvuotta.
KUVA YLLÄ: Oppilaanohjaaja Mari Nilsenin Teppo-oppilaat keväthetkessä toukokuun lopussa. Marin ympärillä Riku, Erik, Sajjad, Veeti, Henna, Anri, Matleena, Rosa, Iina, Sofia, Roosa, Esther, Ah, Laura, Frida, Emma, Babette, Markus ja Acacia.
“Reipas ja ystävällinen työssäoppija. Hän on nopea oppimaan ja hänellä on jo hyvin osaamista alan tehtävistä, jopa enemmän kuin monilla ammattikoulusta harjoitteluun tulevilla.”
Näin kommentoi autokorjaamoyrittäjä kyselyssä, jonka Vantaan opetustoimi teki työelämäpainotteisesta yläkouluopetuksesta keväällä tänä vuonna.
Vantaalla jo kolmisensataa oppilasta on osallistunut uudenlaiseen Teppo-opetustapaan. Teppo-mallin ja joustavan perusopetuksen Jopo-mallin ero on siinä, että Jopo on luokkamuotoista opetusta, eikä Jopo ole uutta toimintaa. Vantaalla on 14 Teppo-koulua ja 5 muuta yläkoulua, joissa on joustavan perusopetuksen Jopo-luokka.
Opetuksen järjestämistavat vaihtelevat kouluittain, mutta päälinjaus on, että Jopo-luokkalainen työskentelee työpaikalla kahtena päivänä viikossa ja on kolmena päivänä koulussa. Teppo-oppilas on työpaikalla viikon tai kaksi kerrallaan, yhteensä 5–7 viikkoa lukuvuoden aikana.
Työelämäpainotteinen yläkouluopetus on kiinnostanut kovasti muitakin kuntia, ja malliin on käyty tutustumassa, kertoo Vantaan opetustoimen asiantuntija Kirsi Viitaila.
Työelämäpainotteinen opetus laajenee muuallekin Suomeen.
– Kokeiluja on meneillään ainakin Helsingissä ja Kuopiossa. Turussa kokeiluja on tehty aikuisten maahanmuuttajien perusopetuksessa.
PALJON ON NIITÄ, JOITA TEKEMINEN KIINNOSTAA
Vantaalaisen Lehtikuusen koulun Teppo-oppilaanohjaaja Mari Nilsen kuvaa työelämäpainotteista perusopetusta menestykseksi.
– Palaute on ollut huippuhyvää. Meillä on paljon innokkaita tekijäpoikia ja tekijätyttöjä. Työelämäpainotteinen opiskelu on monelle sopiva tapa käydä peruskoulua.
Työnantajan näkökulmasta tämän kautta saa ilmaiseksi koulutettua kesä- ja kausityöntekijöitä.
Kirsi Viitaila vahvistaa, että negatiivisia kommentteja ei ole juuri tullut kyselyissä esiin. Jokunen kommentti on voinut olla työelämämuotoisen opetuksen rankkuudesta, mutta oppilaiden palautteen keskiarvo on kouluarvosanana yli yhdeksässä.
Nilsen on taustaltaan ammatillinen opettaja ja nyt tyytyväinen työelämäpainotteisen opon työhönsä ja mahdollisuuteen toimia konsultoivana oppilaanohjaajana uusille kouluille. Vantaalla työelämäpainotteisia Teppo-opoja on kaikkiaan 14, kullakin koululla omansa.
Nilsen on todistanut työelämäjaksoja, jotka nostavat oppilaan uskoa itseen, aikatauluttamistaitoja ja oma-aloitteisuutta. Joidenkin niin sanottujen hulivilioppilaiden täydelliset työelämäjaksot ovat erityisesti lämmittäneet hänen mieltään. Työelämäpainotteinen opetus on tuonut uskoa ja toivoa oppilaiden lisäksi myös vanhemmille ja aineenopettajille.
Maahanmuuttajataustaisille oppilaille työelämäpainotteinen opetus on ollut erityisen merkityksellistä. Työelämäjaksoilla he pääsevät kunnolla sisälle suomalaiseen yhteiskuntaan.
– Teppo-malli sopii ihan kaikille oppilaille. Kysyntä työelämäpainotteiseen opetukseen on suurta. Paikat täyttyvät nopeasti, Viitaila sanoo.
”Emme ole taipuneet siihen väitteeseen, ettei noin nuoria voi ottaa töihin. Jos työnantaja epäilee, onko järkeä ottaa 8-luokkalaista, niin sanoisin, että monella teppoilijalla on kevätpuolella kokemusta jo 3–4 työelämäjaksosta”, oppilaanohjaaja Mari Nilsen kertoo.
VANTAAN TYÖELÄMÄPAINOTTEINEN YLÄKOULUOPISKELU ON MENESTYS
Työelämäpainotteisen opinto-ohjaajan tehtäviin kuuluu työssäoppimisjaksojen suunnittelu, toteutus ja kehittäminen, jaksojen opinnollistaminen ja arviointi yhteistyössä aineenopettajien kanssa sekä oppimissuunnitelmien laatiminen. Yksilö- ja ryhmäohjauksissa erityisenä näkökulmana on jatko-opinnot sekä työelämätaidot. Sidosryhmäyhteistyötä opo tekee huoltajien, toisen asteen ja työelämän edustajien kanssa.
Vantaalaiset yläkoululaiset ovat olleet työelämäjaksoilla esimerkiksi autokorjaamoissa, puutarhoissa, kaupoissa, leipomoissa, ravintoloissa, mallitoimistoissa ja päiväkodeissa. Työpaikkoja on järjestynyt ympäri pääkaupunkiseutua.
– Emme ole taipuneet siihen väitteeseen, ettei noin nuoria voi ottaa töihin. Jos työnantaja epäilee, onko järkeä ottaa 8-luokkalaista, niin sanoisin, että monella teppoilijalla on kevätpuolella kokemusta jo 3–4 työelämäjaksosta.
Nilsen on huomannut, että hänen oppilaillaan olisi paljon kiinnostusta esimerkiksi tekstiili- ja muotialalle, media-alalle ja puusepänteollisuuteen. Työssäoppimispaikkoja esimerkiksi näille aloille kaivataan lisää.
Nilsen aloittaa työnsä uuden yrityksen kanssa lähettämällä esitteen ja videon työelämäpainotteisesta opetuksesta.
– Paasaan iloisena enkä lähde pois, ennen kuin he lupautuvat ottamaan oppilaan.
Myöhemmin nuori itse kysyy harjoittelupaikkaa yrityksestä.
Viime lukuvuonna Vantaalla pilotoitiin yhteistyötä ammattioppilaitos Varian kanssa. Viitisenkymmentä yläkoululaista pääsi tutustumaan viikoksi ammatillisiin opintoihin. Varia järjestää myös muita lyhyempiä tutustumismahdollisuuksia kaikille perusopetuksen ysiluokkalaisille, mutta Teppo- ja Jopo-oppilaiden Varia-viikot eroavat niistä laajuudessaan.
Oppilaiden ohjaamisessa Variaan tutustumisviikolle pyritään varmistamaan, että oppilas on todella kiinnostunut alasta ja sitoutunut tutustumisviikkoon. Tavoitteena ammattioppilaitosyhteistyössä on, että nuorelle varmistuu, mihin hän hakee yhdeksännen luokan jälkeen ja että keskeyttämiset vähenisivät. Tulevana lukuvuonna toimintaa pyritään laajentamaan lukioihin.
Kun pääsee viikoksi mukaan opetukseen, päätöksen yhteishaun oppilaitoksesta tekee silloin toivottavasti nuori itse eikä äiti, isä tai kaveri, Nilsen ja Viitaila kertovat.
NUORI SAA LOISTAA TÄSSÄ OPISKELUMUODOSSA
Korona-aika on kaventanut nuorten työllistymismahdollisuuksia.
– Nuorille kaikki työkokemukset ovat äärimmäisen tärkeitä, Viitaila sanoo.
Viitailan kokoamissa kyselyvastauksissa työelämäpainotteisesta opetuksesta eräs oppilas vastaa näin: ”Rehellisesti ilman Jopo-luokkaa en tiiä missä olisin mun arvosanojen kanssa. Jopo-luokka antaa paljon mahdollisuuksia ja tutustuminen työelämään avaa monia ovia.”
”Tää homma on antanut ihan superpaljon mun elämään! Oon oppinut paljon ja saanu sellasia avaimia, mitä ”normaalilla” koulunkäynnillä ei saisi”, sanoo toinen.
Vanhemmat ovat kommentoineet näin: ”Arvosanat parantuneet, ei lintsaamista.”
”On hienoa, että tässä opiskelumuodossa nuorelle annetaan mahdollisuus loistaa.”
TEPPO JA JOPO
Työelämäpainotteinen perusopetus (Teppo) poikkeaa perinteisestä joustavasta perusopetuksesta (Jopo) siten, että opetuksen ja ohjauksen järjestäminen ei ole sidottu luokkamuotoiseen malliin.
Joustavassa työelämäpainotteisessa perusopetuksessa vuorottelevat työssäoppimisjaksot työpaikoilla ja opetusjaksot koululla. Vantaalla tarjotaan 8.–9.-luokkalaisille oppilaille työelämäpainotteista opetusta joko joustavan perusopetuksen luokassa (Jopo) tai joustavan ei-luokkamuotoisen perusopetuksen kautta (Teppo).
Teppo-mallissa yläkoululaisella on 5–7 viikkoa työssäoppimisjaksoja lukuvuodessa. Oppilailla on oma Teppo-oppilaanohjaaja. Koulujaksoilla oppilaat opiskelevat tavallisen luokkansa kanssa.
Jopo-mallissa on oma 10–13 oppilaan Jopo-luokka ja -opettaja. Työssäoppimisjaksoja on noin puolet kouluvuodesta, esimerkiksi 3 päivää viikossa koulussa ja 2 päivää viikossa työpaikoilla. Jopo ei ole uutta toimintaa.
Koneen hissiasentajaksi valmistutaan yhtiön oman hissikoulun kautta – mutta oikeasti työn oppii vasta tekemällä, sanovat hissiasentajat Vesa Liikanen ja André Viio.
VESA LIIKANEN
Hissiasentaja, luottamusmies
ANDRÉ VIIO
Hissiasentaja
Kone Hissit Oy
VESA LIIKANEN: Tutustuimme Andrén kanssa, kun Ilmarisen pääkonttorille Ruoholahteen uusittiin neljän hissin ryhmä kesällä 2017. Hän osallistui siihen apumiehenä. André oli mukana puoli vuotta, kunnes pääsi opiskelemaan Koneen hissikouluun.
ANDRÉ VIIO: Olen kotoisin Tampereelta, ja entiseltä ammatiltani keittiömestari. Toimin ravintola-alalla yli 15 vuotta. Kun tuli lapsia, ajattelin, että pitäisi tehdä jotain muuta. Vaimo ehdotti, että rupeaisin opiskelemaan sähköalaa. Löysin iltakoulun. Kävin päivisin töissä ja olin illat koulussa. Huomasin 2017 kesällä, että Koneella oli tarjolla apumiehen paikka ja siinä vaatimuksena sähkötausta. Pääsin Vesan mukaan. Syksyllä alkoi tuntua, että tätä voisi tehdä ammatikseen. Hain Koneen hissikouluun. Opiskelu kesti kaksi vuotta. Valmistuin marraskuussa 2019.
”PITÄISI PÄÄSTÄ HISSIÄ TEKEMÄÄN”
VESA: Andrén opiskeluaikana olimme firman pikkujoulussa. Hän sanoi, että pitäisi päästä tekemään kokonaisia hissejä ja tuli mukaan. Olin vieressä opastamassa. Katajanokalla André teki ensimmäisen oman hissinsä. En ollut virallisesti mentori. Olen ollut firmassa 22 vuotta. Osaan auttaa, että saadaan hommia eteenpäin. Ainakin yritän.
ANDRÉ: Opiskelun alussa istuimme koulun penkillä puoli vuotta, ja kävimme viikon–parin mittaisilla harjoituskierroksilla viisi toimintoa läpi: huolto, modernisointi, uudistuotanto, porraspuoli ja ovipuoli. Opiskelimme teoriassa, mitä hissit, ovet ja portaat ovat ja miten ne toimivat. Sitten aloitimme harjoittelun, missä olimme asentajan mukana tekemässä hissejä. Sen jälkeen tuotannon puolella piti tehdä kolme hissiä yksin. Lopuksi pääsin tekemään näyttötyötä.
Kun André oli apumiehenä, hän vaikutti olevan ihan kelpo ainesta: oli rauhallinen ja oppi virheistä.
VESA: Olen itsekin käynyt Koneen koulun. Kun André oli apumiehenä, hän vaikutti olevan ihan kelpo ainesta: oli rauhallinen ja oppi virheistä. Suosittelin häntä kouluun.
ANDRÉ: Vesa on minulle tietyn tyyppinen tukipilari. Opiskeluaikana ja sen jälkeenkin hänelle on pystynyt soittamaan ja pyytämään tukea.
”JOS KIROILEN, KIROILEN ITSELLENI”
ANDRÉ: Päällepäin Vesa on juro, vähän pelottavankin näköinen, moottoripyörällä kulkeva, molemmat kädet tatuointeja täynnä. On se semmoinen, että jos hän kadulla tulisi vastaan, enkä tuntisi, voisin vaihtaa tien toiselle puolen.
VESA: Heh, heh…
ANDRÉ: Mutta aika hyvin me sitten tultiin juttuun. Nykyisinkin teemme hissejä yhdessä. Aika nopeasti ulkokuori antoi kertoa, että kyseessä on luotettava, osaava henkilö. Vittuilun määrä on vakio, eikä se siitä ole muuttunut mihinkään. Se tapahtuu hyvässä hengessä. Työ on raskasta, ja jotta siinä kestää, pitää olla vähän puupää itsekin.
Työ vaatii kädentaitoja sekä vuorovaikutustaitoja.
VESA: Joo… Sanon koulukundeille, jotka tulevat, että jos kiroilen, en minä heille kiroile. Kiroilen itselleni. Olen tehnyt jonkin hölmön virheen, joka pitää korjata. Kun kimpassa asennetaan, vaatii kymmenen vuotta, että sinua pystyy sanomaan hissiasentajaksi. Sitten sitä työtä vähän alkaa ymmärtää isossa kuvassa.
ANDRÉ: Allekirjoitan tuon täysin. Me olemme noviiseja vielä pitkän aikaa. Mutta on hyvä, että meillä löytyy vanhempia, keille voi soittaa ja pyytää neuvoa.
”VUOROVAIKUTUSTAITO TARPEEN”
VESA: Kun tehdään vähän isompia hissejä, siinä André on nähnyt mitä homma voi olla rankimmillaan. Joutuu osaamaan kaikkea: hitsausta, sähköhommia ja hissiasennusta. Välillä maalataan ja välillä tehdään jalkalistoja.
ANDRÉ: Viimeisin projekti on ollut silmiä avaava. Ei sitä yksinään pystyisi tekemään. Kaikki osat ja tavarat ovat niin painavia, että meiltä kahdeltakin loppuvat voimat kesken. Työ on monipuolista ja vaatii erilaisia kädentaitoja ja siihen päälle vielä vuorovaikutustaitoja.
VESA: Taloissa joutuu asukkaiden tai firman ihmisten kanssa tulemaan toimeen. Ei voi ajatella, että on paikan kuningas. Siellä joutuu sanomaan rouville ja herroille huomenta ja vähän väistelemään asukkaiden tieltä.
”MOLEMMILLA OMA TAPANSA NOLLATA”
Meillä voi mennä pari tuntiakin, että kumpikaan ei sano mitään. Rokki soi yleensä aika kovaa.
VESA: Ennen koronaa harrastin kahvakuulaa, uintia ja kävin lenkkeilemässä. Moottoripyöräilen ja käyn vähän viihteellä. Kun treenaa fysiikkaa, on duunissa helpompaa.
ANDRÉ: Harrastan korealaista kamppailulajia taekwondoa, pyöräilen ja vaellan. Fyysisestä kunnosta on pidettävä huolta, että jaksaa työskennellä.
VESA: En tiedä oikein pääkaupunkiseudulta hissiasentajia, jotka olisivat läheisiä kavereita keskenään. Tietenkin me saatamme kaupungilla nähdä jossakin baarissa tai bileissä, mutta muuten aika vähäistä on yhteydenpito vapaa-ajalla.
ANDRÉ: Vaikka vierekkäin asuttaisiin, tuskin oltaisiin raskaan työpäivän jälkeen yhdessä. Tulee sen verran paljon katsottua toista. Molemmilla on oma tapansa nollata päivä. Me tulemme hyvin toimeen ja pystymme työskentelemään yhdessä.
”PITÄÄ LUKEA IHMISTÄ”
VESA: Ei minulla ole yhtään kollegaa, jonka kanssa en tule toimeen. Kaikkien kanssa on hauskaa ja toisten kanssa vielä hauskempaa. Hissimies on hissimies ja jutut sen mukaisia. Nuoremmat asentajat oppivat sen pikkuhiljaa. Asentajan työ on raakaa peliä ja huumori on mustaa.
ANDRÉ: Mustaa huumoria en ole sisäistänyt vielä ihan samalla kaliiperilla kuin Vesa. Aina joskus minulta irtoaa vitsi, mutta olen enemmän hiljaa. Meillä voi mennä pari tuntiakin, että kumpikaan ei sano mitään. Rokki soi yleensä aika kovaa. Kuulosuojaimet ovat päässä.
VESA: Kun opastaa nuoria, siinä menee aina muutama päivä tai viikko, ennen kuin tajuaa, mitä kenellekin kannattaa puhua. En minä kaikille ole samanlainen. Jos huomaan, että on uskovaisesta perheestä, en heitä pervoläppiäni silloin, vaan yritän olla normaali. Pitää lukea ihmisiä.
Kaikkien työkavereiden kanssa on hauskaa ja toisten kanssa vielä hauskempaa.
Riveria-ammattioppilaitos Joensuussa kouluttaa uusia ammattilaisia lujassa liitossa työpaikkojen kanssa. Koneasentajaksi opiskelevan Jetro Frimanin kädenjälki näkyy jo maailmalla John Deeren metsäkoneissa.
KUVA YLLÄ: Koneasentajaksi valmistuva joensuulainen Jetro Friman (vas.) on tyytyväinen John Deerellä saamaansa ohjaukseen. Yksi metsäkoneyhtiön koulutetuista työpaikkaohjaajista on Riina Kukkonen (oik).
JOHN DEERE FORESTRY OY
KOTIPAIKKA Tampere, metsäkonetehdas Joensuussa PERUSTETTU Vuonna 2000. Joensuun tehdas perustettu vuonna 1972 nimellä Rauma-Repola, myöhemmin Lokomo Forest ja Timberjack. OMISTAJA Yhdysvaltalainen Deere & Company TUOTANTO Metsä- ja maatalouskoneet HENKILÖSTÖ Noin 800, joista Joensuun tehtaan työntekijöitä noin 360
LIIKEVAIHTO 553,5 milj. euroa (2019)
RIVERIA-AMMATTIOPPILAITOS
KOULUTUSYKSIKÖT Joensuu, Kitee, Outokumpu, Lieksa, Nurmes ja Valtimo OPISKELIJOITA Noin 16 000 TYÖNTEKIJÖITÄ Noin 740 TYÖELÄMÄN OPPIMISPAIKKOJA 11 600 TOIMIALAT Teknologia sekä palvelut ja hyvinvointi PERUS-, AMMATTI- JA ERIKOISTUTKINTOJA 160
KUVA JOHN DEERE
Ei kummoinenkaan opiskelija, kuvailee joensuulainen Jetro Friman, 21, itseään ja motivaation puutetta peruskoulun vuosina. Vielä armeijaan lähtiessään Friman tuumaili, että jospa jonkin työpaikan ovet avautuisivat ilman sen kummempia opintoja. Vuosi armeijassa oli hyvä kokemus, tervetullut potku persuksille.
– Armeijassa tajusin, että tutkinto on hankittava. Ei niinkään lukemalla, vaan tekemällä. Käytännön tekemisessä tiesin olevani aika nopeakin oppija, Friman kertoo. Metallin hän valitsi alakseen pitkälti kaveripiirin suosituksesta.
Ammatillisten opintojen henkilökohtainen opintopolku tarkoittaa sitä, että jokaiselle opiskelijalle laaditaan yksilöllinen etenemissuunnitelma. Polkua rakennettaessa huomioidaan monipuolisesti aiempi kokemus ja osaaminen, joka on voinut karttua, vaikka harrastuksen kautta. Jetro Frimanin opintopolusta suunniteltiin kolmivuotinen.
Parhaassa tapauksessa mestarikin voi oppia kisälliltä, tietää Deeren Joensuun-tehtaan loppukokoonpanon esimies Marko Pakarinen. Jetro Frimania hän kehuu ripeäksi oppijaksi.
Nyt nuorukaisella on takana kaksi vuotta Riverian kone- ja tuotantotekniikan perustutkinnon opintoja. Opintojen ensimmäinen vuosi kului pääosin luokkaopinnoissa.
– Nyt toisena opiskeluvuonna olen päässyt oikeisiin töihin. Ensimmäisellä koulutusjaksolla olin Waratahilla, joka valmistaa harvesteripäitä Deeren metsäkoneisiin. Sitten pääsinkin oppimaan Deerelle.
Toukokuun lopulla päättyneen Deere-jakson jälkeen kesällä oli taas aika tarttua lukuhommiin. Yleisaineita Friman opiskelee mielellään verkko-opintoina.
– Ruotsia, englantia, matikkaa, fysiikkaa, kemiaa, yhteiskuntaoppia – kyllä ne aineet saan järjestymään, motivaatio on nyt toista kuin yläkoulussa.
VÄHEMMÄLLÄ ENEMMÄN
Riverian rehtori Esa Karvinen kuvaa toisen asteen koulutusreformia tarpeelliseksi, mutta myös historiallisen suureksi ja rajuksi muutokseksi. Reformiin liittyi iso rahoitusuudistus, jonka Karvinen tulkitsi valtiovallan selkeäksi viestiksi – ”vähemmällä on saatava aikaan enemmän”.
Enää ei ole olemassa kolmivuotista ammattikoulua, ei lukukausia eikä käsitteenä perinteistä työssäoppimistakaan.
– Sen sijaan meillä on toimintavuosi, koulutuksiin jatkuva haku, yksilöllisesti laaditut opintopolut, opetusta ja valmistuneita ympäri vuoden. Työpaikalla tapahtuvaan oppimiseen tarjolla on koulutussopimus ja oppisopimus. Lähtökohtana on, että jokainen opiskelee jossain vaiheessa koulutussopimuksella.
Reformin myötä työpaikalla tapahtuva oppiminen onkin lisääntynyt.
– Tänä keväänä teimme opiskelijoille kyselyn siitä, miten opiskelijat itse kokevat oppivansa parhaiten. Suurin osa vastaajista kertoi oppivansa parhaiten nimenomaan työpaikalla. Toiseksi eniten mainintoja sai lähiopetus, vasta sen jälkeen etäopetus, Karvinen kertoo.
Riverian rehtori Esa Karvinen kannustaa yrityksiä kehittämään työnantajamielikuvaansa ja kilpailemaan kyvykkäästä työvoimasta.
Oppimisen painopisteen siirtyminen työpaikoille herätti reformin alkuvaiheessa huolta, jopa närääkin. Omakohtainen kokemus siitä on myös Deeren loppukokoonpanon esimiehenä työskentelevällä Marko Pakarisella.
– Oma tytär oli reformin tullessa ammattikoulussa. Tilannetta kun sivusta seurasin, niin mietitytti, että heitetäänkö nämä opiskelijat nyt firmojen armoille.
Vaan eihän siinä sitten niin käynytkään, tietää Pakarinen, joka sittemmin on itsekin ottanut Deerellä vastuuta opiskelijoiden työpaikkaohjaamisesta. Työpaikkaohjaajan koulutuksen on saanut kaikkiaan reilut 20 deereläistä. Riverian antamaan koulutukseen on ollut paljon intoa ja halukkuutta.
– Nuoria pitää ohjata ja kannustaa, antaa opiskelijoille riittävät tiedot ja taidot. Meillä ihmisiltä on tullut oppilaitosyhteistyöstä vain positiivista palautetta, Pakarinen kertoo.
Jetro Frimanille (vas.) yksi työelämäjakson huippuhetkistä oli se, kun hän ensimmäisen kerran kokosi ohjaamohytin alusta loppuun. Kuvassa myös työpaikkaohjaaja Riina Kukkonen.
Myös Jetro Frimanilla on käytännön työkokemuksesta silkkaa hyvää sanottavaa. Työkaverit ovat ottaneet tulokkaan hienosti vastaan. Hän on deereläinen deereläisten joukossa, osa tiimiä ja mukana tuotannon viikko- ja kuukausipalavereissakin. Ja mikä tärkeintä, työelämätaitoja opettelevalla on ollut mahdollisuus kysyä ja saada vastauksia.
– Otin varman päälle ja kysyin usein neuvoa. Ajattelin, että on viisasta opetella asiat perusteellisesti heti alussa, ja jatko on sitten helpompaa.
Koulutusjaksonsa aikana Friman on työskennellyt Deerellä kolmella eri työpisteellä kooten polttoainetankkeja ja ohjaamohyttejä. Yksi työelämäjakson huippuhetki nuorukaiselle oli se, kun hän ensimmäisen kerran kokosi ohjaamohytin alusta loppuun.
VIESTINTÄÄ JA VUOROPUHELUA
Riverian rehtori myöntää, että osassa yrityksistä työpaikalla tapahtuvaan kouluttamiseen suhtaudutaan yhä nihkeästi. Ollaan sitä mieltä, ettei kouluttaminen ole yrityksen hommaa. Hankalalta voi tuntua ajatus siitäkin, että nokkela koulutettava ottaa opin ja meneekin kilpailijalle töihin.
– Vastuu koulutuksesta on Riverialla, ei työpaikalla. Meidän pitää osata rakentaa koulutus työpaikalla niin, että yritykset kokevat asian tarpeelliseksi ja heidän omaa toimintaansa hyödyttäväksi.
Arki yrityksissä on kiireistä, siksikin Karvinen painottaa hyvän kommunikaation merkitystä ja koulutussopimusten selkeätä sapluunaa. Yhteys ohjaavaan opettajaan pidetään tiiviinä.
– Jos ongelmia tai puutteita ilmenee, meidän on syytä ihan ensimmäiseksi katsoa peiliin. Olemmeko viestineet asioista selkeästi, rakensimmeko yhteisymmärrystä riittävästi, miten voimme parantaa toimintaamme? Selvä se, että mitä paremmin kouluttaminen on suunniteltu, sitä parempi on myös lopputulos.
Viestinnän merkitystä korostava Karvinen myöntää senkin, että koulutuspaletin uudelleenrakentamisessa oppilaitoksen omalta henkilöstöltä vaaditaan myös poisoppimisen taitoja.
– Työelämä pyörii kesälläkin, emme mekään voi entiseen tapaan ajatella, että lukuvuosi päättyy kevääseen ja sitten lähdetään lomalle. Oma haasteensa on siinäkin, että opettajat hallitsevat kaikki talon koulutustuotteet ja tutkinnot – mitä kaikkea Riverialla on yrityksille tarjota ja ihan koko maakunnan alueella.
Oppilaitoksen avautuminen ja asiakaslähtöinen toimintatapa luontuvat eri tavalla henkilökunnalle. Osa opettajista kokee mieluisana yhteydenotot yrityksiin, osalle jalkautuminen kentälle voi tuntua isolta siirtymältä oman mukavuusalueen ulkopuolelle. Opittavaa on siis opettajillakin.
”Tajusin, että tutkinto on hankittava. Ei niinkään lukemalla, vaan tekemällä”, sanoo koneasentajaopiskelija Jetro Friman.
VAHVASTI VOITON PUOLELLA
Vuonna 2003 Joensuussa jännitettiin, keskittääkö John Deere Forestry Oy metsäkonetuotantonsa Ruotsin Filipstadiin vai Joensuuhun. Joensuu voitti – asenteen mitalla.
Kun Deere valitsi Joensuun, osasiko kukaan uneksiakaan siitä hyvästä, jota päätös Joensuuhun ja koko maakuntaan nyt säteilee. Lokomo Forestista ja Timberjackista John Deere Forestry Oy:ksi kasvanut yritys on maailman suurin metsäkoneiden valmistaja. Deere valmistaa kaikki puutavaralajimenetelmän metsäkoneensa Joensuussa. Sitten vuodesta 1972 yhtiö kertoo valmistaneensa yli 32 000 metsäkonetta. Tehtaan valmistuskapasiteetti on kahdeksan konetta päivässä.
Deere työllistää Suomessa lähes 800 ihmistä. Heistä Joensuun tuotantolaitoksella töitä tekee noin 500 henkilöä. Yhtiön pääkonttori ja suunnitteluosasto on Tampereella.
2010-luvulla Deere on investoinut Joensuun tuotantoonsa noin 50 miljoonaa euroa. Tuorein iso investointi tehtaan kokoonpano- ja koeajotiloihin sekä komponenttivalmistuksen lisäkapasiteettiin käynnistyi viime vuonna. Kaikkiaan noin 15 miljoonaa euroa maksavien uudistusten on määrä valmistua vuonna 2021.
ARVIOINNIN AIKA
Koulutussopimuksen mukaan oppilaan arvioinnin tekevät yhdessä opettaja ja työelämän edustaja. Jetro Frimanin tapauksessa arviointilomake odotti toukokuun lopulla täyttämistä Marko Pakarisen työpöydällä.
– Arvioidaan työtaito, vuorovaikutussuhteet, työajankäyttö, tilaa on myös vapaamuotoisille kommenteille. Ja täytyy Jetrosta todeta, että niin on teräväpäinen kaveri, että nopeasti on hommat oppinut.
Noin 17-vuotisen kokemuksensa perusteella Pakarinen arvioi, että yhdeksän kymmenestä opiskelijasta on ”timanttista laatua”. Moni oppija on opiskelujaksonsa perusteella saanut jalan tukevasti oven väliin ja jossain vaiheessa työllistynyt Deerelle.
”Nuoria pitää ohjata ja kannustaa, antaa opiskelijoille riittävät tiedot ja taidot. Meillä ihmisiltä on tullut oppilaitosyhteistyöstä vain positiivista palautetta”, sanoo John Deeren loppukokoonpanon esimies Marko Pakarinen.
– Menestyminen on opiskelijasta itsestään kiinni. On joskus käynyt niinkin, että kun kaverin koulutusjakso kuun viimeisenä päivänä päättyi, niin seuraavan kuun ensimmäisenä päivänä hänet oli jo pestattu tehtaalle töihin.
Yhdessä käytännön asiassa Pakarisella on selkeä ohje kaikille, jotka mielivät astua tehtaan ovesta sisälle: Ikinä milloinkaan ei pidä opiskelijan äidin tai isän ryhtyä kyselemään ja soittelemaan koulutussopimuspaikan perään. Luuriin pitää osata tarttua ihan itse.
JATKUVAA KEHITTÄMISTÄ
Riveria on panostanut yritysten palvelemiseen nimeämällä oman yritysasiamiehen sekä teknologiasektorille että palvelu- ja hyvinvointisektorille. Joensuun Deeren-tehtaan tuotantopäällikkö Ari Toivanen kehuu oitis sitä, miten yritysasiamiehen tulo on ollut selvä parannus yhteistyön kehittämiseen.
– On selkeä etu, että asiat lähtevät hoitumaan yhden ihmisen kautta.
Ja totta vie paljon niitä, yhteisiä hoituvia asioita onkin. Jo 17 vuotta Deerellä työskennellyt Toivanen kiteyttää ammattikouluyhteistyön merkityksen yhteen sanaan – elintärkeää.
– Yhteistyön juuret ovat todella syvällä. On ollut työssäoppijoita, oppisopimusopiskelijoita, joustavan oppisopimuksen opiskelijoita, rekrykoulutuksia, kursseja.
John Deeren tuotantopäällikkö Ari Toivanen kehuu Riverian yritysasiamieskäytäntöä. Asiat oppilaitoksen ja yrityksen välillä hoituvat yhden ihmisen kautta.
Kuluvan vuoden keväällä Riveria teki Deerelle jälleen työntekijöiden osaamiskartoitusta. Riveria tutkii tilanteen ja tekee ehdotuksia siitä, miten osaamista juuri nyt kannattaa lähteä vahvistamaan.
– Oppilaitoksen tehtävä on tuottaa opetuspalveluita. Meidän jokapäiväinen tehtävämme on valmistaa metsäkoneita, Toivanen linjaa työnjakoa.
Kartoituksen jälkeen osaamista lähdettäneen jälleen täydentämään muun muassa korttikoulutuksin. Erikseen Toivanen mainitsee Riverian ansiot luokkahitsauskoulutuksessa.
– Riverialla on hyvää konekapasiteettia, hitsausrobotteja, käsihitsauspisteitä ja levytyökoneita.
Työelämän oppimispaikkojen, kumppanuussopimusten ja yhden luukun periaatteella yrityksiä palvelevan yritysasiamiehen lisäksi Riveria kehittää työelämäopettaja-mallia. Siinä mallissa opettajan työhuone siirtyy koululta yrityksen tiloihin. Yksi työelämäopettaja työskentelee jo nyt Pohjois-Karjalan Osuuskaupassa.
”EI ENÄÄ HARJAN VARRESSA HARJAANTUMISTA”
John Deeren pääluottamusmies Kauko Keränen nostaa keskusteluun työpaikkaohjauksesta maksettavan korvauksen sekä koulutusjaksojen suunnitelmallisuuden kehittämisen.
Takavuosiin verrattuna oppimiskulttuurissa on loikattu aimo harppaus eteenpäin. Tätä mieltä on Deeren Joensuun-tehtaan pääluottamusmies Kauko Keränen arvioidessaan nuorten opiskelijoiden mahdollisuuksia saada paras mahdollinen hyöty ja oppi irti työpaikkajaksoilla.
– Oppiminen ei enää ole harjan varressa harjaantumista, kuten joskus takavuosina. Aikanaan ehdin kantaa paljonkin huolta siitä, että oppimisjakso työpaikalla saattoi olla perin yksipuolinen kokemus. Kenenpä motivaatio ei olisi koetuksella, jos kuukausi toisensa perään putsailet tehtaan lattiaa.
Keräsen mielestä työntekijät suhtautuvat varsin positiivisesti opiskelijoiden ohjaamiseen. Negatiivista palautetta ei kuulu. Suhtautumista ohjaamiseen tukee myös nykyinen palkkausmalli – urakkatyössä ohjaaminen saatettiin ajoin kokea hidasteeksi.
On kaikkien etu, että opiskelija kokee työpaikkajakson mielekkäänä mahdollisuutena kehittyä.
Maailma ei kuitenkaan pääluottamusmiehenkään mielestä ole vielä tykkänään valmis, aina on varaa parantaa. Ensinnäkin hän näkisi hyvänä sen, että työntekijälle maksettaisiin työpaikkaohjauksesta jonkinlainen korvaus. Lisää jämäkkyyttä hän toivoo myös työpaikalla tapahtuvien koulutusjaksojen suunnitelmallisuuteen.
– Koulutussuunnitelmia voitaisiin tehdä vielä nykyistäkin tarkemmin niin, että opiskelija tietää jo taloon tullessaan, mitä erilaisia oppimisen mahdollisuuksia ja vaiheita jaksoon kulloinkin kuuluu. On kaikkien etu, että opiskelija kokee työpaikkajakson mielekkäänä mahdollisuutena kehittyä. Niinhän se kumminkin on, että oppiminen on yhä vahvemmin painottunut luokkaopetuksesta työpaikalla oppimiseen.
Keränen on työskennellyt Deerellä noin 30 vuotta, ja siitä ajasta pääluottamusmiehenä noin kahdeksan vuotta. Pitkällä kokemuksella Keränen tietää senkin, että tämän päivän opiskelijoilla on hyvät valmiudet koulutussopimusjaksolle tullessaan. On kuitenkin yksi kestoaihe, josta nuoria on ojennettava.
– Se on se kännykän räplääminen. Perehdyttämisvaiheessa asiasta pitää painavasti muistuttaa.
Miten ammatillisen koulutuksen aloituspaikat ja valmistujat kohtaavat työmarkkinoiden tarpeiden kanssa? Tekijä luotasi tilannetta työvoimapulasta kärsivillä kone- ja metallialalla sekä tekstiili- ja muotialalla.
– Koko valtakunnan alueella kone- ja metallialan teollisuudella on suurin pula hitsareista ja toiseksi CNC-koneistajista, sanoo koulutuskeskus Salpauksen opetusalajohtaja Risto Salmela.
Koulutuskeskus Salpaus on toisen asteen oppilaitos, joka järjestää ammatillista koulutusta aikuisille ja nuorille. Oppilaitos toimii Päijät-Hämeen alueella Lahdessa, Asikkalassa ja Heinolassa viidellä kampuksella. Salpauksessa opiskelee vuosittain noin 14 000 opiskelijaa.
Salmelan mukaan Päijät-Hämeen kone- ja metallialan teollisuudella on tarvetta motivoituneista työntekijöistä, joilla on perusosaaminen kunnossa. Salpauksen leipälajeja ovat levytyö, hitsaus, koneistus ja koneasennus.
– Hitsareiden puutteeseen pystytään vastaamaan aika hyvin. Koulutusta järjestetään Heinolassa ja Lahdessa. Yhteishaussa oli viime vuona kone- ja tuotantotekniikkaan Heinolassa kolme ensisijaista hakijaa ja tänä vuonna 13, Salmela kertoo.
– Heinolassa iso merkitys on ollut yhteistyö peruskoulujen ja konepajojen kanssa. Kolmikantainen yhteistyö on tuonut houkuttelevuutta ja hakijoita. Työpaikat ovat luvanneet työssäoppimis- ja kesätyöpaikkoja. Hitsareita on kysytty Turkua myöten laivateollisuuteen.
PERUSTAIDOT RIITTÄVÄT, ALANVAIHTAJIA ENEMMÄN
Yritykset eivät välttämättä tarvitse erityistaitoja hallitsevia työntekijöitä, vaan perustaidot riittävät. Tärkeinä pidetään työelämävalmiuksia, työaikojen noudattamista ja piirustusten lukutaitoa. Erityistaidot voidaan opiskella yrityksissä.
Salpauksessa koulutukseen hakijoiden ikä on vähitellen nousussa.
– Esimerkiksi Lahdesta oli 27 ensisijaista hakijaa kone- ja tuotantotekniikkaan. Paikkoja oli kaikkiaan 40. Keväällä jatkuvan haun kautta on ollut 35 hakijaa, Salmela sanoo.
– Vanhemmat hakijat ovat hyvin monenlaisia. Koneistuspuolella on enemmän alanvaihtajia. Hitsauspuolelle on hakijoina entistä enemmän lähihoitajia ja kaupan alalla työskenteleviä naisia. Kone- ja tuotantotekniikan vetovoima näkyy siinä, että on mahdollisuus päästä paremmin palkattuihin töihin. Lisäksi työtavat ja laitteet ovat muuttuneet tavattomasti. Enää ei ole nokisia työpajoja, ja hitsauslaitteet ovat hallittavuudeltaan kehittyneet.
TYÖN PERÄSSÄ MUUTTAMINEN HANKALOITUNUT
Salmelan mukaan uusi ilmiö on se, että opiskelijat eivät enää halua niin helposti muuttaa työn perässä kuin menneinä vuosikymmeninä.
– Nykyään ihmiset suhtautuvat työpaikan tai paikkakunnan vaihtoon nihkeästi. Meillä on alkamassa projekti Länsi-Suomen telakoiden auttamiseksi. Monelle on vaikea lähteä. Perheellisillä se on ymmärrettävää, mutta samaa ilmenee sinkuillakin.
Yhteenvetona nykymuotoinen oppi- ja koulutussopimusopiskelu toimivat Salmelan mielestä kohtuullisen hyvin.
– Oppisopimuskoulutus on lähtenyt rullaamaan ja tuonut uutta draivia. Nykyinen laki sallii lähiopintoihin tulevan opiskelijan siirtämisen jossain vaiheessa oppisopimuspuolelle. Yritykset voivat katsella oppilasta ensin koulutussopimuksen ja myöhemmin oppisopimuksen aikana. Näin yritykset saavat haluamaansa työvoimaa, Salmela kuvailee.
– Koulutussopimuspuolella alku oli vaikeaa, mutta nyt näyttää jo paljon paremmalta. Paljon on satsattu yritysten ja opiskelijoiden tapaamisiin.
Teollisuusompelijoista huutava pula
– Sarjatuotantoon erikoistuvan ompelijan perustutkintoa voi opiskella tällä hetkellä kuudessa eri oppilaitoksessa. Kovin paljoa hakijoita ei kuitenkaan ole, sanoo Suomen Tekstiili & Muoti ry:n osaamisen ja tulevaisuuden asiantuntija Auri Kohola.
Suomen Tekstiili & Muoti ry (STJM) on tekstiili-, vaate- ja muotialan yritysten työmarkkinajärjestö. Alalla toimii Suomessa noin 3 400 yritystä, jotka työllistävät noin 22 000 ihmistä.
Koholan mukaan tekstiili- ja muotialan koulutuksen ja työvoimatarpeen kohtaamisen suurimpia ongelmia on koulutuksen vetovoiman puute.
– Suurimmissa ompelijoita kouluttavissa kaupungeissa, kuten Turku, Tampere ja Jyväskylä, saatiin viime kevään yhteishaussa hyvin hakijoita alalle. Eniten hakijoita oli Helsingissä, jossa koulutetaan paljon mittatilausompelijoita. Pienemmillä paikkakunnilla haetaan enemmän jatkuvan haun kautta ympäri vuoden, Kohola kertoo.
– Alan opiskelijoille on tyypillistä, että monet ovat ammatinvaihtajia ja aikuisopiskelijoita ja että moni haluaa erikoistua mittatilausompelijaksi. Alan työpaikkojen kannalta mittatilausompelijan koulutus on osin ongelmallinen, koska silloin tekijällä ei ole kokemusta teollisen ompelemisen tahdista ja työtehtävistä.
Kun teollisia ompelijoita ei löydy, ovat yritykset palkanneet myös mittatilausompelijoita. Aina koulutuspaikkakunnat ja yritykset eivät kohtaa myöskään alueellisesti. Esimerkiksi Itä-Suomessa yritysten on vaikea löytää ompelijoita, koska oppilaitokset ovat monesti vähintään kahden tunnin ajomatkan päässä.
OPETTAJIEN JA YRITYSTEN YHTEYKSIÄ LISÄTTÄVÄ
Tekstiili- ja muotialallakin käytetään oppisopimuskoulutusta, mutta Koholan mielestä sitä voisi hyödyntää enemmänkin.
– Ompelijat eivät ole ainoita, joista on pulaa. Tarvitaan myös esimerkiksi tekstiilien valmistajia. Ammatillisista tutkinnoista on tehty nyt niin joustavia, että pienikin ala tarjoaa mahdollisuuden kouluttaa väkeä yksilöllisesti.
– Tarvitaan oppilaitosten ja yritysten välistä vuorovaikutusta ja yhteistyötä. Opettajat, joilla on kokemusta teollisissa tekstiilialan yrityksissä työskentelystä, alkavat kadota. Opettajilla pitäisi olla enemmän kontakteja yrityksiin ja sitä kautta tietoa yritysten arjesta, Kohola arvioi.
Tekstiili- ja muotialan yrityksissä työntekijäpulaan on toivottu helpotusta myös maahanmuuttajista. Teollisuusliiton erityisalojen sektorin tekstiili- ja muotialasta vastaava sopimusasiantuntija Markku Aaltovirta kertoo, että hyviä esimerkkejä on, mutta vielä aivan liian vähän.
– Onnistuneita kokemuksia on esimerkiksi Ursuit Turussa, joka valmistaa raskasta tekstiiliä eli sukelluspukuja. He ovat saaneet maahanmuuttajataustaisia ompelijoita.
STJM:n Kohola kertoo, että viime vuonna työnantajaliitolla oli Maahanmuuttajat töissä tekstiili- ja muotialalla -hanke, jota tehtiin yhteistyössä maahanmuuttajien työllistymistä edistävän Startup Refugees -järjestön kanssa.
– Heillä on osaajapankki, josta etsittiin maahanmuuttajaosaajia, joilla on kokemusta alasta. Etsinnässä löytyi muun muassa vaatturi-, korjaamis- ja ompelijaosaamista. Yrityksissä suomen kieli ja englanti ovat toistaiseksi vahvassa asemassa esimerkiksi työohjeiden vuoksi. Kokeilun aikana ei kuitenkaan rekrytointeja saatu vielä tehtyä.
NUORILLA VANHENTUNEITA KÄSITYKSIÄ ALAN TÖISTÄ
Myös tekstiili- ja muotialalla työntekijöiden muuttaminen paikkakunnalta toiselle työn perässä on haasteellista.
– Esimerkiksi Helsingissä ei ole alan tuotantoa, vaan työt ovat pienemmillä paikkakunnilla, joille ihmisten on usein vaikea siirtyä, Auri Kohola sanoo.
– Positiivisiakin tapauksia on, joissa hakijoita on ollut satojen kilometrien päästä. Usein kyse on silloin myös brändin tunnettuudesta ja työnantajan vetovoimasta.
Ompelun lisäksi tekstiilien teollisessa tuotannossa on monenlaisia muitakin tarpeita.
– Alan osaamistarpeissa kannetaan huolta myös esimerkiksi laboranteista ja prosessityöntekijöistä. Nuorilla on aika vanhentuneita käsityksiä siitä, millaista työskentely teollisessa ympäristössä on. Haluamme saada mielikuvat muuttumaan. Nykyään esimerkiksi prosessityöntekijän työ on modernia, eikä fyysisesti niin raskasta kuin ennen.
– Tekstiili- ja muotialan perustutkinnon tekstiilin valmistajia voisi kouluttaa oppisopimuksella, mutta koulutuksen järjestäjiä ei juuri ole. Monet yritykset kouluttavatkin virallisten tutkintojen sijaan uusia osaajia itse työn ohessa, Kohola sanoo.
KORONA MUISTUTTANUT HUOLTOVARMUUDESTA
Koronapandemia on tuottanut tekstiili- ja muotialalle toisaalta yllättäviä onnia onnettomuudessa, toisaalta huolta huoltovarmuudesta.
– Suodatinkankaita valmistavalla Ahlstrom-Munksjöllä siirryttiin 12-tuntiseen työaikaan, kun siellä alettiin valmistaa koronasuojaukseen sopivaa materiaalia suuressa määrin. Valmistajia, jotka jalostavat tämän materiaalin suojamaskeiksi, on jo tiedossa. Moni pienempi yritys pelastuu, kun kakkostuotteesta tuleekin ykköstuote, Teollisuusliiton Aaltovirta uskoo.
STJM:n Koholan viesti on, että kotimaisten tekstiiliyritysten rooli Suomen huoltovarmuudessa olisi taattava.
– Esimerkiksi puolustusvoimien kannalta on tärkeää, että huoltovarmuus toimii. Toivottavasti valtio tukee kotimaisia yrityksiä esimerkiksi taisteluasuhankinnoissa. Poikkeuksellinen aika on avannut silmät sille, kuinka tärkeää kotimainen osaaminen ja tuotanto on. Nuoretkin ovat koronakriisin aikana huomanneet tekstiilialan mahdollisena työllistäjänä.
Samalla STJM on halunnut tuoda esille myös sitä, miten kotimaisen tuotteen hinta muodostuu.
– Valitettavasti yli puolet suomalaisista pitää 50 euroa maksavia paitoja liian kalliina. Jos paita tehtäisiin alle 50 eurolla, siinä ei jää paljoa jaettavaa tuotannontekijöille, Kohola muistuttaa.
KOHTAANTO RATKAISTAAN YHTEISTYÖLLÄ
Mistä sitten apu tekstiili- ja muotialan työn ja koulutuksen kohtaanto-ongelmaan? STJM:n Kohola ja Teollisuusliiton Aaltovirta vannovat yhteistyön nimiin.
– Kohtaanto-ongelmat ratkaistaan muun muassa osaamiskeskittymillä. Oppilaitokset voisivat erikoistua voimakkaammin. Oppilaitoksilla olisi omia profiileja, omaa erityisosaamista, ja lisäksi yhteistyössä kehiteltäisiin asioita yritysten kanssa. Herkällä korvalla on kuunneltava eri osapuolia, Kohola näkee.
– Tämä ala pitää saada mediaseksikkääksi, jotta nuoret voivat pitää alaa kiinnostavana. Palkkaukseen pitäisi pystyä satsaamaan, eli porkkanoita sinnekin. Oppilaitokset ja yritykset entistä tiiviimpään yhteistyöhön, Aaltovirta summaa.
TEKSTI HANNU SILTALA JA ASKO-MATTI KOSKELAINEN
KUVITUS TUOMAS IKONEN
Yli 40 prosenttia perusopetuksen vuonna 2020 päättäneistä nuorista hakeutui ammatilliseen keskiasteen koulutukseen. Ammattiin pätevöittävien opiskelujen jälkeen he ovat ikäluokkansa ensimmäinen työelämään siirtyvä ryhmä. Työuran varrella yritysten muuttuvien tilanteiden ja henkilökohtaisten valintojen myötä vankka ammatillinen osaaminen ja sen kehittymistä tukeva koulutus on edelleen avain työstä tai työttömyyden kautta uuteen työhön siirryttäessä. Olennainen ero lähtöasetelmaan verrattuna on se, että työuran aikana tapahtuvan ammatillisen oppimisen tarve käsittää koko ikäluokan.
Siinä on lyhyesti kuvattuna tausta sille, miksi ammatillista koulutusta täytyy vaalia läpi työuran toteutuvana prosessina. Mitä paremmin kouluttamisessa onnistutaan, sitä vähemmän työmarkkinoilla on väliinputoajia. Se puolestaan tarkoittaa omalla työllään itsensä ja perheensä elättävien ihmisten joukon kasvua ja yhteiskunnallisen tuen tarvitsijoiden määrän vähentymistä.
Ammatillinen keskiasteen koulutus on parin viime vuoden aikana ollut lujilla. Se patistettiin ylhäältä ohjaten tiukalla aikataululla vaativan muutoksen polulle samalla kun resursseja leikattiin merkittävästi. Kehitystyötä on pystytty viemään vaativassa asetelmassa eteenpäin. Esimerkiksi oppilaitosten rooli opiskelijoiden työpaikoilla tapahtuvan oppimisen organisoinnissa ja toteuttamisessa on paikoitellen edistynyt verrattain lyhyessä ajassa huomattavasti.
Uuden toimintamallin rakentaminen valmiiksi valtakunnalliseksi kokonaisuudeksi vie aikansa, joka mitataan vuosissa. Sen takia oppilaitoksille on syytä antaa työrauha ja riittävät resurssit uusien käytäntöjen suunnittelemista, testaamista ja toteuttamista varten. Tähtäin on asetettava toiminnan pitkäjänteisyyteen, saavutettavien kehitysaskelien pysyvyyteen ja järjestelmän eheyteen korkean ja tasaisen laadun tuottajana.
Samankaltainen kehityskaari on tarpeen saada aikaiseksi myös ammatillisessa aikuiskoulutuksessa. Koulutuksen järjestäjien yhteistyö työtä tarjoavien yritysten ja organisaatioiden kanssa on tehokkain tapa uudistaa, täydentää ja lisätä aikuisena opiskelevien ammattitaitoa. Samalla se on suorin reitti töihin. Toinen tärkeä elementti on koulutuksen korkea ja valtakunnallisesti tasavertainen laatu niin, että aikuiset opiskelijat voivat luottaa ammatillisen pätevyytensä koulutuksella kohentuvan ja työnantajat voivat luottaa saavansa osaavia työntekijöitä.
Koulutuksesta käytävällä keskustelulla on taipumus painottua järjestelmäkeskeiseksi. Sille on löydettävissä perustelunsa ja painotuksensa. Järjestelmä ei ole itsetarkoitus, mutta sen toimivuus, opiskelijoille osoitettava riittävä taloudellinen tuki mukaan lukien, on edellytys sille, että opiskelijat voivat saavuttaa oppimistuloksia ja kokea kasvavansa ammattilaisina ja ihmisinä. Siksi oppisisällöissä pitää olla pääasian eli ammatillisen pätevöitymisen lisäksi myös yleissivistäviä sekä ymmärrystä itsestä ja ympäröivästä todellisuudesta lisääviä aineksia.
Moni meistä muistaa 1990-luvun alkuvuodet, kun lapsiperheiden etuuksia leikattiin, työttömyys oli korkealla ja hyvinvointivaltio natisi liitoksistaan. Liima piti, mutta jäljet jäivät. Syntyi käsite laman lapset.
Tuolloin leikattiin ja karsittiin muun muassa päivähoidosta, äitiys- ja lastenneuvolasta sekä kouluterveydenhuollosta. Lapsiperheiden kotipalvelut katosivat lähes kokonaan, ja jopa 18 prosenttiin kohonnut työttömyysaste aiheutti osalle lapsista puutetta jokapäiväisessä elämässä. Koulutuksen puute on yksi osattomuuden tunnetta ja syrjäytymistä aiheuttava tekijä. Saammeko kaikille maksuttoman toisen asteen koulutuksen vihdoinkin toteutettua? Aika näyttää.
Laman vaikutuksia lapsiin ja perheisiin tutkittiin muun muassa seurantatutkimuksella, joka käsitteli vuonna 1987 syntyneiden lasten selviämistä ja sijoittumista työelämään. Osalle lapsista kehittyi myöhemmin mielenterveysongelmia, osa jäi vaille koulutusta ja työelämän ulkopuolelle. Vanhempien huoli arjesta heijastui lapsiin turvattomuutena. Jopa 21 prosenttia tuon ikäluokan lapsista tai nuorista on ollut mielenterveyshoidon piirissä. Huikea määrä.
Onko koronapandemian seurauksena samantapainen pahoinvoinnin ylisukupolvinen kierre kuin 1990-luvun lamalla?
Maaliskuusta asti olemme eläneet koronapandemian aikaa. Teollisuusliitonkin jäsenet ovat joutuneet lomautetuksi ja osa irtisanotuksikin pandemian aiheuttamien vaikutusten vuoksi. Onko tästä seurauksena samantapainen pahoinvoinnin ylisukupolvinen kierre kuin 1990-luvun lamalla? Kuka sen osaisi ennustaa, ei varmasti kukaan.
Koronapandemia on vaikuttanut meihin kaikkiin tavalla tai toisella. Suurin osa teollisuuden työntekijöistä ei tee etätöitä, mutta esimerkiksi työvuoroja on porrastettu ja erityyppisiä varokeinoja on otettu käyttöön tartuntojen ehkäisemiseksi. Perheissä monen mummot ja ukit ovat eläneet eristyksissä, sukujuhlia ja lomamatkoja on peruttu ja koululaisten opintie on kulkenut toisenlaisia polkuja aikaisempaan verrattuna.
Selviydymme ehkä paremmin tällaisesta kollektiivisesta lähes kaikkia koskevasta elämiseen vaikuttavasta uhasta kuin vain osaa koskettavista kriiseistä. Uhka on yhteinen. Onneksi valtiovalta on ymmärtänyt huolehtia työttömyysturvan parantamisesta edes tilapäisesti. Joillekin ansiopäivärahan ansaintaan ja maksamiseen tehdyt muutokset ja omavastuupäivien poisto poikkeuslakien turvin on tae sille, että uusia laman lapsia ei tule, vaan jaksamme pitää huolta toisistamme.
Toivon sydämestäni, että kansaedustajamme osaavat nyt olla kaukokatseisia, ja saamme suunnitellusti kaikille nuorille vähintään toisen asteen koulutuksen, mikä pitää heidät tutkitusti kiinni elämässä.
UPM sulkee vaneritehtaansa Jyväskylässä heinäkuun lopussa ja jättää 147 ihmistä työttömäksi. Pääluottamusmies Jarno Kemiläinen toteaa, että huonossa tilanteessa hyvää on perusturvaa parempi paketti uudelleen työllistymiseen ja kouluttautumiseen. Eikä ketään jätetä yksin, Kemiläinen lupaa.
KUVA YLLÄ: UPM Plywoodin vaneritehtaan portilla vasemmalta Jari Savolainen, Milja Torstensson, pääluottamusmies Jarno Kemiläinen ja työsuojeluvaltuutettu Matti Väänänen. Heillä on takanaan yhteensä 105 työvuotta tehtaalla.
28.7.2020
Vaneritehtaalaiset ovat pääluottamusmiehen mukaan tavattoman pettyneitä siihen, että UPM päätyi lopettamaan tehtaan, vaikka UPM Plywood tahkosi viime vuonna kovaa tulosta ja koko konsernilla oli ennätysvoitot.
– Mutta se on sanottava, että saimme hyvässä hengessä neuvoteltua työnantajan kanssa perusturvaa paremman paketin, pääluottamusmies Jarno Kemiläinen kertoo.
”NYT JOS KOSKAAN!”
– Jos yhtään on miettinyt opiskelemista uuteen ammattiin, kannattaa opiskelukortti katsoa nyt!
Vaneritehtaalaisilla ei ole lomien jälkeen työvelvoitetta irtisanomisajaltaan eikä palkanmaksu katkea, vaikka saisi töitä tai lähtisi opiskelemaan. Jos opiskelupaikka tutkintoon heltiäisi heti syyskuussa, opintoja voisi suorittaa täydellä palkalla seuraavat kuusi kuukautta.
– Tämän perään voisi vielä opiskella 200 päivää korotetulla ja sitten vielä 200 päivällä tavallisen suuruisella ansiosidonnaisella työttömyyskorvauksella.
Jari Savolainen on työskennellyt tehtaalla 31 vuotta.
Tutkintoa opiskelevalle UPM korvaa tietokonekuluja, kirjoja ja kurssimaksuja 2 000 euron edestä.
– UPM maksaa myös maksullisia koulutuksia 5 000 euroon asti, jos se auttaa työllistymään jos haluaisi lähteä vaikka taksiajolupaa hankkimaan.
Kemiläinen kertoo, että vaneritehtaalla saatiin muutosturva kattamaan kaikki vakinaiset työntekijät, ei vain viisi vuotta talossa olleet kuten laki määrittelee.
VALMENNUSTA TULEVAAN, KAIKILLE
Jokainen saa halutessaan tavata konsulttiyrityksen henkilökohtaisen muutosvalmentajan. Työntekijöille on myös jo pidetty informaatiotilaisuuksia, joissa ovat olleet mukana Teollisuusliitto, Teollisuuden työttömyyskassa ja TE-keskus.
Pääluottamusmies tietää, että jotkut aktiivisimmat lähtivät jo heti yt-neuvotteluista uutisen kuultuaan soittelemaan Jyvässeudun työnantajille. Ja hyvä niin. Kaikille ei työn hakeminen ole kuitenkaan helppoa, kun viimeisimmästä opiskelusta on jo vuosikymmeniä.
– Jotkut ovat tehneet täällä 20–30 vuotta työtä. Oma tehtävä ja rutiinit osataan. Mutta ihan kaikilla ei ole edes pankkitunnuksia, vaikka yhteiskunnassa luotetaan, että kaikilla on. On todella haastavaa etsiä töitä, jos ei ole älypuhelinta eikä voi selata TE-palvelujen sivuilta vapaita työpaikkoja. Ja jos ei ole pankkitunnuksia, ei pysty edes ilmoittautumaan netissä työnhakijaksi TE-toimistoon eikä muidenkaan viranomaisten sivuille.
– Mutta jokaisen kanssa käydään läpi kaikki, ihan perusasiatkin, jos tarvetta on. Jokaisen kanssa katsotaan, mitä koulutusta tarvitaan. Ja jos ei tiedä, mitä CV tarkoittaa, ei sitä tarvitsekaan tietää ja osata. Ketään ei jätetä yksin, Kemiläinen alleviivaa.
Milja Torstensson on työskennellyt tehtaalla 14 vuotta.
Pääluottamusmies toteaa, että ylimääräistä tukea annetaan heille, jotka työllistyäkseen sellaista tarvitsevat.
Toisaalta tehtaan väessä on heitäkin, joilla on jo pitkään ”muhinut päässä” oman yrityksen perustaminen.
– Vaikka en olekaan sitä mieltä, että kaikkien suomalaisten työntekijöiden pitäisi ryhtyä mikroyrittäjiksi, oma yritys on varmasti hyvä vaihtoehto joillekuille. Henkilöllä on mahdollisuus saada 10 000 euron starttiraha, jos hän käy TE-toimiston yrittäjäkurssin ja saa Gradiasta yrityksen perustamisneuvonnasta myönteisen lausunnon liikeidealleen ja -suunnitelmalleen. Onhan se tuntuva summa.
KAUPUNKI JA YRITYKSET HEREILLE
– Kaikkihan tietävät, missä jamassa kuntien taloudet ovat. Samaan aikaan hoiva-aloilla on huutava pula käsistä.
Kemiläinen – Jyväskylän kaupunginvaltuutettu – kaavailee, että nyt kannattaisi koota kiinnostuneista vaneritehtaan työntekijöistä 20–30 hengen oppisopimuskoulutettavien ryhmä. Opiskelijat saisivat itselleen lähihoitajan koulutuksen, ja kaupungin kotihoito lisää työntekijöitä.
– Kaupunkikin saisi kiillotettua kuvaansa, Kemiläinen arvioi ja kertoo olevansa näinä päivinä kaupungin johtoon yhteyksissä.
Työsuojeluvaltuutettu Matti Väänänen on työskennellyt tehtaalla 40 vuotta ja viisi kuukautta.
Pääluottamusmies alleviivaa sitäkin, että vaneritehtaalta vapautuu nyt prosessiteollisuuden ammattilaisia, jotka ovat tottuneet vuorotyöhön.
– Pienellä muuntokoulutuksella yritykset saisivat itselleen hyviä työntekijöitä, olipa materiaalina puun sijasta muovi tai metalli, kun prosessiteollisuus on sinänsä jo tuttua.
Vaneritehtaalta on jo yksittäisiä ihmisiä hyväksynyt siirron UPM:n muille tehtaille. Kemiläinen kertoo, että samoin jotkut ovat saaneet työtä muista puualan yrityksistä, joita seutukunnalta onneksi löytyy. Työnantaja avustaa muuttokuluissa, samoin lokakuuhun asti vuokrassa ja työmatkakuluissa, jos asunto jää vielä Jyväskylän seudulle.
– Mutta on aivan luonnollista, että kaikki eivät voi lähteä kauaksi Jyväskylästä, perhe- tai muista syistä.
UPM, HÄIRIKÖINNIN KUNINGAS
Hyväksi hiottu muutospaketti ei poista vaneritehtaalaisten tavatonta pettymystä UPM:n toimintaan. UPM Plywoodin liiketoimintajohtaja Mika Sillanpää on puhunut ”työmarkkinahäiriöistä” yhtenä taustasyynä Jyväskylän tehtaan sulkemiseen viitaten työntekijäpuoleen, vaikka UPM on ollut ajamassa Metsäteollisuus ry:n kovaa linjaa. Työnantajapuoli esimerkiksi esti työntekijöitä tekemästä töitä viime vuoden tes-neuvottelujen aikaan kuuden päivän työsulullaan.
Pääluottamusmies Jarno Kemiläinen on työskennellyt tehtaalla 20 vuotta. Kemiläinen on nähnyt vaneritehtaalla viettämänsä kahden vuosikymmenen työrupeaman aikana, miten kovaa linjaa UPM on ryhtynyt vetämään suomalaisen sopimusyhteiskunnan murentamiseksi.
– UPM on itse ollut työmarkkinoiden häirikkö isoimmasta päästä. Sen toiminnan takia Teollisuusliitto on joutunut puolustamaan työntekijöiden oikeuksia. Meitä Jyväskylän vaneritehtaalla käytetään nyt sijaiskärsijöinä, kun Teollisuusliitolle halutaan antaa näpäytys.
– UPM:n ylimmälle johdolle työn teettäminen halvemmalla olisi muka avain kannattavuuteen. Tähtäimessä on ollut jo pitkään 3/7:n eli keskeytymätöntä kolmivuorotyötä tekevien työntekijöiden palkkojen alentaminen, Kemiläinen toteaa miljardivoittoja tahkoavan konsernin suhtautumisesta suomalaiseen sopimusyhteiskuntaan.
”Jos yhtään on miettinyt opiskelemista uuteen ammattiin, kannattaa opiskelukortti katsoa nyt”, kehottaa pääluottamusmies Jarno Kemiläinen (toinen oikealta). Tehtaan portilla myös Jari Savolainen, Milja Torstensson ja työsuojeluvaltuutettu Matti Väänänen.
TEKSTI SUVI SAJANIEMI KUVAT HANNA-KAISA HÄMÄLÄINEN
”Perusasiat sai verkkokurssilta tosi hyvin haltuun. Minä tykästyin siihen. Toivon, että jatkokurssi tulisi myös verkkoon”, Päivi Lönnblad sanoo.
JOHDATUS LUOTTAMUSMIEHEKSI -VERKKOKURSSI
PÄIVI LÖNNBLAD
Elektroniikkatyöntekijä, varapääluottamusmies Tepcomp Oy, Turku Turun Teollisuustyöntekijät ao. 1
Päivi Lönnblad ryhtyi varapääluottamusmieheksi kesken kauden, kun edeltäjä vaihtoi työpaikkaa.
– Halusin vaikuttaa asioihin, työntekijöiden tasa-arvoinen kohtelu on minulle tärkeää. Ja varsinkin nykyään, kun on paljon paikallista sopimista, niin koen että sitä kautta pystyy vaikuttamaan.
Jotta luottamustehtävä tulisi hoidettua kunnolla, noin 30 työntekijän elektroniikkafirmassa työskentelevä Lönnblad halusi itselleen koulutusta. Hän ei ollut aiemmin käynyt Teollisuusliiton kursseilla, mutta ilmoittautui luottamusmiesten peruskurssille Murikka-opistoon. Koronakriisi muutti suunnitelmat.
Ensin olin menossa tammikuun kurssille, mutta se tuli täyteen ja myöhästyin siitä. Sitten maaliskuun kurssi peruuntui.
Onneksi Lönnblad huomasi Teollisuusliiton sivuilla käydessään, että koulutustarjonnassa on nyt uutuus: Johdatus luottamusmieheksi -verkkokurssi. Kun Murikka on kiinni, eikä paikallisia koulutuksiakaan voi järjestää perinteiseen tapaan, etäopiskelu paikkaa tilannetta.
Verkkokurssin Lönnblad kävi läpi yhden illan aikana. Hän arvosti sitä, että sai opiskella omaan tahtiinsa.
– Ehkä neljä tai viisi tuntia kului aikaa. Siellä oli videopätkiä ja erilaisia tehtäviä. Välillä jäin miettimään asioita, mutta jos joku juttu ei heti mennyt jakeluun, niin siihen kohtaan voi aina palata takaisin.
Osan kurssin asioista Lönnblad tunsi jo ennalta, mutta perustiedot tarkentuivat. Muun muassa kuva erimielisyyksien ratkaisusta työpaikalla selkeni.
Missä järjestyksessä kuuluu toimia, miten neuvotellaan ja kuinka prosessi etenee.
Kurssitiedostoon oli myös mahdollista lisätä omia ”muistilappuja”, joihin voi kirjata huomioitaan, tärkeinä pitämiään asioita ja yhteystietoja.
– Itse lisäilin sinne puhelinnumeroita. Että kenelle voi soittaa mistäkin asiasta, kertoo Lönnblad.
Hän on useimmiten soittanut Turun aluetoimistoon, jossa joko annetaan vastaus kysymykseen tai sitten kerrotaan oikea osoite, josta tiedon saa.
Lönnblad suunnittelee menevänsä opiskelemaan luottamusmiesten jatkokurssin Murikkaan, kun se jossain vaiheessa taas avaa ovensa. Mutta verkkokurssissa oli omat etunsa, ja se saattaakin olla tietyssä elämäntilanteessa kätevämpi vaihtoehto.
– Monelle voi olla vaikeaa lähteä Murikkaan viikoksi, perhesyistä tai töitten puolesta. Netissä voi tehdä vaikka tunnin päivässä, juuri niin kuin itselle sopii, sanoo Lönnblad.
