Turja Lehtonen: Teollisuusliiton sopimuskierros pian paketissa

Sopimuskierros alkaa olla tältä erää neuvoteltu. Tätä kirjoittaessa valmiina on selvästi suurin osa Teollisuusliiton yhteensä 35 työehtosopimuksesta (tes). Käyty tes-kierros oli uuden liittomme ensimmäinen ja totisesti myrskyisä sellainen. On silti huomioitava, että 17 työnantajajärjestöön mahtuu monenlaista toimijaa ja toimintatapaa. Selvää lienee, että meidän on syytä istua alas niin sisäisesti liittona kuin SAK:n laajuisesti varsin pian. Koordinaatiota on parannettava.

Elinkeinoelämän Keskusliitto EK on saatava tulemaan takaisin avoimesti neuvottelupöytään. Se on tällä kierroksella vaikuttanut neuvottelujen taustalla jopa enemmän kuin keskitetyillä kierroksilla takavuosina.

Paljon keskustelua ja tuskaa herättänyt kilpailukykysopimus (kiky) olisi pitänyt hoitaa pois keskitetysti ja hallitusti kaikista sopimuksista, joissa se oli kirjattuna.

Väitän kierroksen suurimmaksi ongelmaksi juuri vuonna 2016 työmarkkinamaailmaan uinutta kiky-ratkaisua ja sen mukaista 24 tunnin työajan lisäystä.

Kuten tiedämme, se johti kaikissa isoissa neuvottelupöydissä lakkoon, lakonuhkaan tai työsulkuun. Tavallisesti liittokierroksilla laitetaan sopimusalojen ongelmia tekstikysymysten hiomisella kuntoon, mutta nyt sille jäi hyvin vähän tilaa.

Yleisesti voidaan todeta, että kikyn palkattomat talkootyötunnit ovat lähteneet kaikista neuvottelemistamme sopimuksista. Sopimuskohtaisia eroja toki on. Palkat nousevat sopimuskauden aikana 3,3 prosentin kustannusvaikutuksella. Tosin tässäkin on alakohtaisia eroja. Luottamusmiehen ja työsuojeluvaltuutetun ajankäytön laskentaan saimme sisällytettyä vuokratyöntekijät. Lisäksi saimme neuvoteltua myös jonkin verran alakohtaisia tes-korjauksia.

Kierros on ollut raskain puutuotesektorille. Mekaaninen metsäteollisuus ajautui neljän viikon lakkoon ja työnantajien julistamaan kuuden päivän työsulkuun.

Yhtenä keskeisenä syynä olivat Metsäteollisuus ry:n tälle kierrokselle tekemät poikkeuksellisen kovat linjaukset.

Tämän takia ratkaisu löytyi vasta sovittelijan esityksestä. Haluan tässäkin yhteydessä kiittää kaikkia lakkoon ja siihen liittyviin järjestelyihin osallistuneita. Lakko ei ollut turha. Ilman sitä olisi jälki ollut erittäin rumaa.

Nostan esiin vielä yhden tes-kierroksen rajuuden syyn. Työnantajat ovat nähneet järjestäytymisasteemme laskeneen. Uskon, että he ajattelivat kokeilla, onko meissä vielä voimaa? Olihan sitä. Oleellista on huomioida, että järjestäytymisasteen merkitys on näissä tilanteissa äärettömän tärkeä. Siksi siitä pitää puhua joka päivä ja joka paikassa.

TURJA LEHTONEN
Teollisuusliiton 1. varapuheenjohtaja