Sari Hyttinen ja Tero Sankkonen Joensuun metalityöläisten ammattiosaston järjestämällä Hyvinvointi työyhteisössä-kurssilla Tahkolla.

OIVALTAJA: Sari Hyttinen ja Tero Saukkonen: ”Oli yllätys, että kaikki oli maksutonta”

Koneenvalvoja Sari Hyttinen ei etukäteen ollut odottanut, että hänen ammattiosastonsa järjestämä kaksipäiväinen kurssi Tahkolla olisi osallistujille ilmainen.

– Minulle oli iso yllätys, että tämä kaikki oli maksutonta. Työkaveri alun perin minulle puhui, että eikö kannattaisi lähteä. Minä sitten innostuin, että joo, miksi ei. Jos siviilissä tekisin vastaavan reissun, niin aika monta sataa euroa siihen menisi.

Kyseessä oli Hyttiselle ensimmäinen kerta ammattiosaston tai liiton kurssilla. Hän soitti osaston opintosihteerille Kari Martikaiselle, jota ei tuntenut ennestään, mutta Martikainen selosti hänelle käytännön järjestelyt.

Tuotantotyöntekijä Tero Saukkonen toimii yrityksessään työsuojeluvaltuutettuna, ja oli käynyt Teollisuusliiton valtakunnallisessa Murikka-opistossa työsuojelun perus- sekä jatkokurssin, mutta Tahkolla hän osallistui ensimmäistä kertaa paikalliseen koulutukseen.

– Ajattelin, että yritän hankkia niiden Murikan kurssien päälle vielä vähän lisää sisältöä.

”Jos siviilissä tekisin vastaavan reissun, niin aika monta sataa euroa siihen menisi”

Kurssin veti Murikka-opiston opettaja Heli Hokkanen, ja aiheena oli Hyvinvointi työyhteisössä. Keskusteluissa käytiin läpi sitä, mistä osatekijöistä työhyvinvointi koostuu, miten sitä voi tukea ja millaiset tyypilliset ongelmat työyhteisössä sitä nakertavat.

– Aika laajasti nuo koulutuksessa puhutut asiat pätevät meidänkin yritykseen. Työnjohdon ja työntekijöitten välillä rehellisyys ja avoimuus molempiin suuntiin on tärkeää, työsuojeluvaltuutetun roolissa sen varsinkin huomaa. Avoimuutta meillä saisi olla enemmän, sanoi Saukkonen.

– Meillä ei niinkään ole sitä, että avoimuutta puuttuisi, mutta muista syistä tiedonkulku välillä tökkää. Mutta työssä jaksamista tuetaan esimerkiksi liikuntaseteleillä, mitä itse arvostan, kertoi Hyttinen.

Kun kerran Tahkolla oltiin, niin rinne ja hiihtoladut olivat kurssipäivän päätteeksi ahkerassa käytössä, ja lauantai-illaksi ammattiosasto oli järjestänyt myös keilausmahdollisuuden. Ensikertalainen Sari Hyttinen olikin varma, että kurssi ei jäisi hänen viimeisekseen ja suunnitteli jo illan ohjelmaa.

– Ainahan koulutuksista jotain oppii, ja lisäksi täällä voi myös tehdä treeniä. Ajattelin hiihtää, mutta kyttään pakkastilannetta, ja jos on liian kylmää, niin menen salille.

SARI HYTTINEN

Koneenvalvoja
Thermo Fisher Scientific Oy
Joensuun Metallityöväen ao. 59

TERO SAUKKONEN

Tuotantotyöntekijä, työsuojeluvaltuutettu
Poimukate Oy
Joensuun Metallityöväen ao. 59

TEKSTI MIKKO NIKULA
KUVA MATIAS HONKAMAA