TYÖKAVERIT: Mika Eerola ja Tomi Toivonen: ”Työpaikka katoaa, ystävyys säilyy”

Mika Eerola ja Tomi Toivonen tekevät töitä ja harrastavatkin yhdessä. Vaikka työpaikka SOE Busproduction lähteekin alta, hyvien työkavereiden side ei siihen katkea.

MIKA EEROLA

Tuotantoinsinööri

TOMI TOIVONEN

Tiiminvetäjä

SOE Busproduction Oy, Lahti

MIKA EEROLA: Olin nuorena puhelinasentajana puhelinlaitoksella. Kun Lahden Autokori Nastolassa etsi sähkömiestä, pääsin sisään. Lahden Jokimaalle valmistui tehdas 2007, tulin sen mukana ja tein sähköasentajan töitä. Sitten aukesi tuotantoinssin paikka. Tuen tuotantoa ongelmanratkaisussa, kaivan tietoa ja vastaan tilauksista.

TOMI TOIVONEN: Olin ravintola-alalla kymmenen vuotta, mutta kouluttauduin sähköasentajaksi. Olin sähköfirmoissa ja keikkaluonteisissa töissä. Aloitin täällä 2013, kun Scania tuli omistajaksi. Nyt olen tiiminvetäjä. Tarkistamme busseista sähköiset toiminnot ja teemme laitetarkastuksia ja vianetsintää. Tiimissä on 5–10 jäsentä.

”NYT TULI FIKSU TYYPPI TALOON”

MIKA: Kun olin sähkötiimin koordinaattorina, työnjohto toi sinne uuden kaverin. Tomi vaikutti rauhalliselta ja asialliselta kaverilta, tuntui että nyt tuli fiksu tyyppi taloon. Siitä se työkaveruus lähti.

TOMI: Tiimitaululla nähtiin, jutut ja mielenkiinnon kohteet meni yksiin alusta asti. Puhuimme jääkiekosta ja molemmat pelaamme sulkapalloa.

MIKA: Yhteiset harrastukset on helppo tapa tutustua, ja molempien suosikkijoukkue on Pelicans.

”KOKEMUS PUHUU, EI PANIIKKIA”

MIKA: Nyt kun tuotanto on laskemaan päin, olemme vähemmän tekemisissä. Aiemmin oltiin yhteydessä muutamia kertoja päivässä.

TOMI: Yhteydenpitoa oli sen mukaan, tarvitsenko jotain apua – tai aina kun tuli hyvä juttu mieleen! Mikassa kokemus puhuu, hän ei lähde panikoimaan, osaaminen tulee selkärangasta. Häneltä saa aina tukea.

Meissä molemmissa on se, että jos joku asia luvataan hoitaa, se varmasti hoituu.
MIKA EEROLA

MIKA: Tomilla ei hermot pala millään, vielä harvemmin kuin minulla. Meissä molemmissa on se, että jos joku asia luvataan hoitaa, se varmasti hoituu.

TOMI: Bussien sielunelämän oppii ajan kanssa. Mallit vaihtuvat, uusia niksejä pitää oppia sekä kokonaisuus pitää tuntea, jotta osaa haistella vikojen syitä.

”TIIMIHENKI ON SUURIN JUTTU”

MIKA: Työpaikkana tämä on ollut sellainen, että jos hoidat omat hommasi ja näytät että osaat, sinua ei holhota ja sinuun luotetaan.

TOMI: Hieno tiimihenki on suurin juttu, ja täällä katsotaan toistenkin perään.

MIKA: Porukalla on käyty katsomassa lätkää, urheiltu, käyty risteilyillä… Kreikassakin käytiin joskus hurjassa nuoruudessa.

TOMI: Talo on muuttunut. Kun tulee uusia bussimalleja, työkin elää. Samoin henkilöstön määrä on vaihdellut sen mukaan.

Vaikka tiet työssä erkanevat, kaveruus pysyy.
TOMI TOIVONEN

MIKA: Alun perin Autokori oli perheyritys, mutta kun tuli konkurssi ja Scania omistajaksi, toiminta laajentui. Scanialla on tehdas myös Puolassa, ja tänne ajettiin sisään samoja toimintamalleja.

TOMI: Scanian tavat ja järjestelmät tuntuivat alussa oudoille. Alkoi tulla enemmän tiiminvetäjiä, ja asioita alettiin dokumentoida enemmän. Kaikesta saatiin kuitenkin oppia.

MIKA: Oli myös iso muutos, että alettiin palkata naisia. Aiemmin täällä oli vain karvanaamaisia ukkoja, ja meno sen suuntaista. Naisten kautta on opittu ajattelemaan uudella tavalla ja se on iso plussa.

TOMI: Naisten määrä, jopa kolmannes, oli aluksi myös hämmentävää. Monissa töissä he ovat miehiä parempia.

”TEHTAAN LAKKAUTUS HARMITTAA”

MIKA: Tehdas lakkautetaan, mutta minulle kävi hyvin ja sain töitä tuotekehitysosastolta. Toisaalta on ristiriitaista, kun kavereita lähtee ja kaikille ei ole töitä. En täysin osaa iloita omastakaan työstä.

TOMI: Kyllähän loppuminen harmittaa, koska meillä on ollut hyvä porukka. Mutta tämä kortti on nähty, nyt kohti uusia haasteita. Minulla on verkkoja vesillä, ja työttömäksi en jää. Vaikka tiet työssä erkanevat, kaveruus pysyy. Reissuja lätkämatseihin on tulossa edelleen.

MIKA: Pelicanskaan ei ole vielä konkassa, joten matseissa käydään. Edelleen iltaisin soitellaan, sulkapalloa on läpsitty ja muutakin puuhailua riittää.

”HUUMORI ON VAHVA SIDE”

TOMI: Hyvä työkaveruus syntyy oikeasta kemiasta. Hyvä työkaveri on lojaali, hänen kanssaan on helppo kommunikoida ja hän pitää sun puolia.

MIKA: Jos jotain on luvattu, se pidetään. Se on tärkeää. Hyvä kaveruus syntyy myös samoista harrastuksista ja kiinnostuksen kohteista. Nämä kaikki pätevät meidän välillä.

Tänne on ollut helppo tulla töihin, kun kaverit eivät ole olleet naama norsunveenä.

TOMI: Huumori on se side, joka kantaa aika pitkälle. Se kiteytyy siihen, että vittuilu on välittämistä. Joskus niitä rajoja haetaan, nälvitään, väännetään ja käännetään.

MIKA: Kyllähän se leukojen louskutus alkaa yleensä saman tien, kun aamulla nähdään.

”HYVIÄ UKKOJA ON LÖYTYNYT TYÖKAVEREIKSI”

MIKA: Omasta mielestä minusta tekee hyvän työkaverin se, että tulen kaikkien – tai ainakin monien – kanssa toimeen. Yritän kohdella kaikkia tasapuolisesti.

TOMI: Minä luulen, että osaan ottaa muutkin huomioon ja arvostaa heitä hommassaan. Enkä kuitenkaan ole ensimmäisenä suuta soittamassa.

MIKA: Olen iloinen, että tällaisia ukkoja on kavereiksi löytynyt. Siinä on omakin maailmankuva sivistynyt, kun on saanut erilaisia näkemyksiä. Tänne on ollut helppo tulla töihin, kun kaverit eivät ole olleet naama norsunveenä.

TOMI: Työ ei ole pakkopullaa, kun tietää, että kaveri on samalla aaltopituudella ja hänelle voi kertoa henkilökohtaisiakin juttuja. Työkaveri on tärkeä tuki, ja siksi on ollut kiva tulla tuosta portista. Voisi sanoa, että ollaan kohtalotovereita, se on se suuri juttu.

TEKSTI SAMI TURUNEN
KUVAT LAURI ROTKO

SOE Busproduction ilmoitti syksyllä 2020 Lahden tehtaan tuotannon lopettamisesta. Juttu on tehty tammikuun lopulla, jolloin tuotannossa olivat viimeiset bussit.

TYÖKAVERIT: Tarmo Tyni ja Ari Majava: ”Huumoria tarvitaan”

Työpaikka on pilalla, jos sieltä puuttuu pieni herjanheitto. Yli 30 vuotta samassa työssä on opettanut tuntemaan toisen huumorintajun, sanovat Taivalkosken Telatek Worksin levyseppähitsaajat ja luottamusmiehet Tarmo Tyni ja Ari Majava.

TARMO TYNI

Levyseppähitsaaja
Pääluottamusmies

ARI MAJAVA

Levyseppähitsaaja
Varapääluottamusmies, ao. 129:n puheenjohtaja

Telatek Works Oy, Taivalkoski

TARMO TYNI: Me väännämme vitsiä vähän joka asiasta täällä töissä. Se on hyvä homma. Pahimpia herjoja en kerro, mutta jotakin voi arvata jo siitä, että Arin sukunimi on Majava. Siitä keksii vaikka mitä.

ARI MAJAVA: Huumoria tarvitaan. Se on työpaikalla äärimmäisen tärkeä asia. Ottaako toinen nokkiinsa heitoista? Sellaista ei tule edes ajateltua.

TARMO: Olemme olleet täällä töissä niin pitkään, että meille on kehittynyt omanlainen keskinäinen huulenheitto. Joskus huomaa, että muut eivät välttämättä ymmärrä meidän huumoriamme. Kun joku uusi tulee tänne töihin, hän saattaa katsella ja kuunnella näitä juttuja hetken ihmeissään.

ARI: Kun on pitkään tehnyt työtä yhdessä tietää, että kyllä tuo nämä heitot sulattaa. Joku voi miettiä, että onko tuollainen heittely ihan normaalia, mutta me tiedämme, että kyllä tuo toinen sietää melkein mitä vaan. Jos se jostakin pahastuu, se on vähän aikaa hiljaa.

TARMO: Työpaikka on pilalla, jos sieltä puuttuu pieni herjanheitto.

ON VUOSI 85, KAUAN ON AIKAA SIIS…

ARI: Tulin tänne töihin ensimmäisen kerran toukokuussa 1985. Muistan, kun katselin tyhjää tehdashallia. Silloin elettiin Rautaruukin aikaa ja täällä alettiin tehdä junanvaunuja.

TARMO: Tulin ensimmäisen kerran tänne töihin vuonna 1985, kun olin päässyt armeijasta. Kävin lyhyen työrupeaman Savossa 1988. En viihtynyt siellä, eikä palkka ollut hyvä. Esikoisemme oli puolivuotias. Kävelimme puolison kanssa nukuttamassa vaunuissa nukkuvaa poikaa ja puoliso kysyi, miltä täällä mahtaa tuntua kymmenen vuoden kuluttua. Sanoin, että sitä me emme tule näkemään. Palasimme Taivalkoskelle melkein saman tien, vuonna 1989.

Kyllä tuo nämä heitot sulattaa.

TARMOLTA SAA HYVÄT NEUVOT

ARI: On tärkeää, että on työkaveri, jolta voi kysyä neuvoa. Tuotannon homma on sellaista, että välillä meinaa mennä sormi suuhun. Tarmolta voi aina kysyä – ja joskus saattaa saada jopa asiallisen vastauksen.

TARMO: Tällä konepajalla on valmistettu vuodesta 1998 yli 200 ruoripotkuria. Se on aikamoinen määrä.

PORONKELLONTAKOJAT OSAAVAT

ARI: Työ on muuttunut vuosien varrella entistä likaisemmaksi ja raskaammaksi. Kun tulimme tänne töihin, valmistimme junanvaunujen runkoja. Materiaalit olivat ohuita nykyisiin verrattuna. Yksi ruoripotkuri painaa 95 000 kiloa. Kun siihen upotetaan moottori, se painaa 200 000 kiloa.

TARMO: Oli onni, että Rautaruukin vuorineuvos Helge Haavisto piti Taivalkosken puolta. Hän sanoi, että myös Koillismaalla tarvitaan työtä. Niin tänne tuli vuonna 1985 tämä tehdas, vaikka jotkut irvileuat etelässä sanoivat, etteivät ne poronkellontakojat osaa junanvaunuja hitsata. Toisin on.

ARI: Täällä on jatkuva pula työntekijöistä. Koillismaalla ei enää kouluteta metallimiehiä, ennen täällä oli ammattikoulu. Väki on muutenkin vähentynyt. Tehtaan konepajapäällikkö on rippikoulukaverini.

TARMO: Metallityö ei nuoria kiinnosta. Olenkin sanonut työnantajalle, että kyllä se euro vaan on hyvä konsultti.

Eipä täällä olisi jaksanut kulkea 31 vuoden ajan, jos tämän ottaisi kovin vakavasti.

TÄRKEÄÄ OSATA VETÄÄ RAJANSA

TARMO: Kun me tulimme yli 30 vuotta sitten työelämään, oli itsestäänselvyys kuulua ammattiliittoon. Nyt se ei enää ole. Koetan kertoa nuoremmille, miten iso apu ja tuki liitosta on. Pääluottamusmies katsoo, että hommat menevät asiallisesti. Työnantajan kanssa on pientä vääntöä aina silloin tällöin. Kenenkään kanssa ei tarvitse olla aina samaa mieltä.

ARI: Olen varaluottamusmies ja ollut myös pääluottamusmiehenä. Se oli melko kuormittavaa, koska pidin työpuhelinta aina auki ja puhuin vapaa-aikanakin työpaikan ongelmista ja kuuntelin muita. Tarmo on opettanut väen siihen, että työasiat hoidetaan työaikana. Se on hyvä homma.

TARMO: Kun lähden työpaikan pihasta kello 14, suljen puhelimen ja ajattelen ihan muuta. Minulla on kaksi nuorempaa veljeä ja hekin ovat täällä töissä.

ARI: Vapaalla emme juuri tapaa toisiamme, koska asumme eri puolilla pitäjää. Taivalkoski on aika laaja kylä. Lähettelemme esimerkiksi WhatsAppissa videoita ja muuta kivaa toisillemme. Tarmo harrastaa metsästystä, minulta ovat ne hommat jääneet.

TARMO: Muutin kotikonnuilleni Koston kylään järven rannalle. Työmatkaa on 40 kilometriä. Viihdyn syrjäkylällä hyvin, tykkään, kun saa olla rauhassa.

ARI: Taivalkoski on hiljentynyt vuosien varrella. 30 vuotta sitten täällä oli monta baaria ja ravintolaa. Tansseja pidettiin joka viikonloppu ja porukkaa riitti. Nyt väki on vähentynyt eikä täällä ole juuri mitään tapahtumia.

TARMO: Työpaikka on kuitenkin mukava. Eipä täällä olisi jaksanut kulkea 31 vuoden ajan, jos tämän ottaisi kovin vakavasti.

TEKSTI TERHI FRIMAN
KUVAT VESA RANTA

SARJA JATKUU

Kertokaa meille hyvästä työkaveruudestanne, saatamme tehdä teistä jutun: tekija@teollisuusliitto.fi

TYÖKAVERIT: Vesa Liikanen ja André Viio: ”Kasvu hissiasentajaksi vie kymmenen vuotta”

Koneen hissiasentajaksi valmistutaan yhtiön oman hissikoulun kautta – mutta oikeasti työn oppii vasta tekemällä, sanovat hissiasentajat Vesa Liikanen ja André Viio.

VESA LIIKANEN

Hissiasentaja, luottamusmies

ANDRÉ VIIO

Hissiasentaja

Kone Hissit Oy

VESA LIIKANEN: Tutustuimme Andrén kanssa, kun Ilmarisen pääkonttorille Ruoholahteen uusittiin neljän hissin ryhmä kesällä 2017. Hän osallistui siihen apumiehenä. André oli mukana puoli vuotta, kunnes pääsi opiskelemaan Koneen hissikouluun.

ANDRÉ VIIO: Olen kotoisin Tampereelta, ja entiseltä ammatiltani keittiömestari. Toimin ravintola-alalla yli 15 vuotta. Kun tuli lapsia, ajattelin, että pitäisi tehdä jotain muuta. Vaimo ehdotti, että rupeaisin opiskelemaan sähköalaa. Löysin iltakoulun. Kävin päivisin töissä ja olin illat koulussa. Huomasin 2017 kesällä, että Koneella oli tarjolla apumiehen paikka ja siinä vaatimuksena sähkötausta. Pääsin Vesan mukaan. Syksyllä alkoi tuntua, että tätä voisi tehdä ammatikseen. Hain Koneen hissikouluun. Opiskelu kesti kaksi vuotta. Valmistuin marraskuussa 2019.

”PITÄISI PÄÄSTÄ HISSIÄ TEKEMÄÄN”

VESA: Andrén opiskeluaikana olimme firman pikkujoulussa. Hän sanoi, että pitäisi päästä tekemään kokonaisia hissejä ja tuli mukaan. Olin vieressä opastamassa. Katajanokalla André teki ensimmäisen oman hissinsä. En ollut virallisesti mentori. Olen ollut firmassa 22 vuotta. Osaan auttaa, että saadaan hommia eteenpäin. Ainakin yritän.

ANDRÉ: Opiskelun alussa istuimme koulun penkillä puoli vuotta, ja kävimme viikon–parin mittaisilla harjoituskierroksilla viisi toimintoa läpi: huolto, modernisointi, uudistuotanto, porraspuoli ja ovipuoli. Opiskelimme teoriassa, mitä hissit, ovet ja portaat ovat ja miten ne toimivat. Sitten aloitimme harjoittelun, missä olimme asentajan mukana tekemässä hissejä. Sen jälkeen tuotannon puolella piti tehdä kolme hissiä yksin. Lopuksi pääsin tekemään näyttötyötä.

Kun André oli apumiehenä, hän vaikutti olevan ihan kelpo ainesta: oli rauhallinen ja oppi virheistä.

VESA: Olen itsekin käynyt Koneen koulun. Kun André oli apumiehenä, hän vaikutti olevan ihan kelpo ainesta: oli rauhallinen ja oppi virheistä. Suosittelin häntä kouluun.

ANDRÉ: Vesa on minulle tietyn tyyppinen tukipilari. Opiskeluaikana ja sen jälkeenkin hänelle on pystynyt soittamaan ja pyytämään tukea.

”JOS KIROILEN, KIROILEN ITSELLENI”

ANDRÉ: Päällepäin Vesa on juro, vähän pelottavankin näköinen, moottoripyörällä kulkeva, molemmat kädet tatuointeja täynnä. On se semmoinen, että jos hän kadulla tulisi vastaan, enkä tuntisi, voisin vaihtaa tien toiselle puolen.

VESA: Heh, heh…

ANDRÉ: Mutta aika hyvin me sitten tultiin juttuun. Nykyisinkin teemme hissejä yhdessä. Aika nopeasti ulkokuori antoi kertoa, että kyseessä on luotettava, osaava henkilö. Vittuilun määrä on vakio, eikä se siitä ole muuttunut mihinkään. Se tapahtuu hyvässä hengessä. Työ on raskasta, ja jotta siinä kestää, pitää olla vähän puupää itsekin.

Työ vaatii kädentaitoja sekä vuorovaikutustaitoja.

VESA: Joo… Sanon koulukundeille, jotka tulevat, että jos kiroilen, en minä heille kiroile. Kiroilen itselleni. Olen tehnyt jonkin hölmön virheen, joka pitää korjata. Kun kimpassa asennetaan, vaatii kymmenen vuotta, että sinua pystyy sanomaan hissiasentajaksi. Sitten sitä työtä vähän alkaa ymmärtää isossa kuvassa.

ANDRÉ: Allekirjoitan tuon täysin. Me olemme noviiseja vielä pitkän aikaa. Mutta on hyvä, että meillä löytyy vanhempia, keille voi soittaa ja pyytää neuvoa.

”VUOROVAIKUTUSTAITO TARPEEN”

VESA: Kun tehdään vähän isompia hissejä, siinä André on nähnyt mitä homma voi olla rankimmillaan. Joutuu osaamaan kaikkea: hitsausta, sähköhommia ja hissiasennusta. Välillä maalataan ja välillä tehdään jalkalistoja.

ANDRÉ: Viimeisin projekti on ollut silmiä avaava. Ei sitä yksinään pystyisi tekemään. Kaikki osat ja tavarat ovat niin painavia, että meiltä kahdeltakin loppuvat voimat kesken. Työ on monipuolista ja vaatii erilaisia kädentaitoja ja siihen päälle vielä vuorovaikutustaitoja.

VESA: Taloissa joutuu asukkaiden tai firman ihmisten kanssa tulemaan toimeen. Ei voi ajatella, että on paikan kuningas. Siellä joutuu sanomaan rouville ja herroille huomenta ja vähän väistelemään asukkaiden tieltä.

”MOLEMMILLA OMA TAPANSA NOLLATA”

Meillä voi mennä pari tuntiakin, että kumpikaan ei sano mitään. Rokki soi yleensä aika kovaa.

VESA: Ennen koronaa harrastin kahvakuulaa, uintia ja kävin lenkkeilemässä. Moottoripyöräilen ja käyn vähän viihteellä. Kun treenaa fysiikkaa, on duunissa helpompaa.

ANDRÉ: Harrastan korealaista kamppailulajia taekwondoa, pyöräilen ja vaellan. Fyysisestä kunnosta on pidettävä huolta, että jaksaa työskennellä.

VESA: En tiedä oikein pääkaupunkiseudulta hissiasentajia, jotka olisivat läheisiä kavereita keskenään. Tietenkin me saatamme kaupungilla nähdä jossakin baarissa tai bileissä, mutta muuten aika vähäistä on yhteydenpito vapaa-ajalla.

ANDRÉ: Vaikka vierekkäin asuttaisiin, tuskin oltaisiin raskaan työpäivän jälkeen yhdessä. Tulee sen verran paljon katsottua toista. Molemmilla on oma tapansa nollata päivä. Me tulemme hyvin toimeen ja pystymme työskentelemään yhdessä.

”PITÄÄ LUKEA IHMISTÄ”

VESA: Ei minulla ole yhtään kollegaa, jonka kanssa en tule toimeen. Kaikkien kanssa on hauskaa ja toisten kanssa vielä hauskempaa. Hissimies on hissimies ja jutut sen mukaisia. Nuoremmat asentajat oppivat sen pikkuhiljaa. Asentajan työ on raakaa peliä ja huumori on mustaa.

ANDRÉ: Mustaa huumoria en ole sisäistänyt vielä ihan samalla kaliiperilla kuin Vesa. Aina joskus minulta irtoaa vitsi, mutta olen enemmän hiljaa. Meillä voi mennä pari tuntiakin, että kumpikaan ei sano mitään. Rokki soi yleensä aika kovaa. Kuulosuojaimet ovat päässä.

VESA: Kun opastaa nuoria, siinä menee aina muutama päivä tai viikko, ennen kuin tajuaa, mitä kenellekin kannattaa puhua. En minä kaikille ole samanlainen. Jos huomaan, että on uskovaisesta perheestä, en heitä pervoläppiäni silloin, vaan yritän olla normaali. Pitää lukea ihmisiä.

Kaikkien työkavereiden kanssa on hauskaa ja toisten kanssa vielä hauskempaa.

TEKSTI JARI ISOKORPI
KUVA PEKKA ELOMAA

SARJA JATKUU

Kertokaa meille hyvästä työkaveruudestanne, saatamme tehdä teistä jutun: tekija@teollisuusliitto.fi

TYÖKAVERIT: Mervi Riihiluoma ja Teresa Kvick: ”Erilaisuus on vahvuus”

Työtovereista on tullut toistensa parhaat kaverit.

MERVI RIIHILUOMA

Visuaalinen tarkastaja
Työnopastaja

TERESA KVICK

Visuaalinen tarkastaja
Varapääluottamusmies ja osaston luottamusmies

Nokian Renkaat Oyj

TERESA KVICK: Olemme tunteneet Mervin kanssa pitkään, mutta ystävystyminen tapahtui, kun Nokian Renkailla neuvoteltiin palkoista reilu kymmenen vuotta sitten, ja toimin luottamustehtävässä.

MERVI RIIHILUOMA: Itse en ole ikinä ollut luottamusmies, mutta neuvotteluissa olen aina ollut tukena. Olemme Teresan kanssa samanhenkisiä. Jos emme ole samaa mieltä, niin pystymme puhumaan asiat halki ja loppupeleissä olemme samaa mieltä.

TERESA: On tärkeää, että kumpikin perustelee mielipiteensä. Joskus aikanaan on sovittu, että jos toisessa jokin ärsyttää, niin sanotaan se suoraan. Vaikka oltaisiin eri mieltä, kunnioitetaan myös sitä, että toisen mielipide on erilainen. Ei se ole sen oikeampi tai väärempi kuin omakaan, se on vain erilainen.

”On rohkeutta ja todellista ystävyyttä, että pystyy sanomaan, että miksi sää sanot noin.”

MERVI: Ei olisi ystävyyttä, jos toinen olisi alistettu. Pitää olla erilaisia mielipiteitä. On rohkeutta ja todellista ystävyyttä, että pystyy sanomaan, että miksi sää sanot noin. Meillä on semmoinen päätös, että se mitä täsä puhutaan, se puhutaan ja sitä ei sitten…

TERESA: …huudella eteenpäin!

MERVI: Ei puolin, eikä toisin. Sen takia arvostan Teresaa sydämeni pohjasta.

KAVERI TÖNÄÄ PYSTYYN

TERESA: Me tarkastamme renkaita. Mervi on kokenein. Meidän vuoron viisaus asuu hänessä. Hän on niin pitkään tarkastanut, että osaa sen vaikka unissaan.

MERVI: Olen tehnyt sitä 41 vuotta. Työelämän aloitin 15-vuotiaana Nokian Paperitehtaan puolella.

TERESA: Minä tulin tarkastukseen 18 vuotta sitten. Meidän vuorossa porukkahenki on mahtava. Sinne jokainen saa tulla sellaisena kuin on. Ei tarvitse jännittää tai esittää mitään. Jos joku haluaa olla tietynlainen, se hyväksytään.

”On ollut sellainen luottamus, että joku tönää pystyyn, kun meinaa kaatua.”

MERVI: Meitä on neljä naista ja kaksi miestä. On sovittu, että kun lähdetään taukotilasta, mikään asia ei lähde oven ulkopuolelle. Naisten lisäksi myös miehet puhuvat kaikki asiat ja murheensa. Se on tiivis porukka.

TERESA: Henki Renkailla työntekijöiden keskuudessa on ok, mutta viimeisten 12 vuoden yyteet ja jatkuva jännitys näkyvät ihmisissä. Ei ole hetken rauhaa, että voisi luottaa, että vielä ensi vuonnakin voi käydä töissä. Se on ollut rankkaa. Osa on ihan rikki. Kuitenkin jaksamisen pitäisi tänä päivänä olla tärkeä juttu. Pelastukseni on ollut Mervi ja hyvät ihmiset työporukassa. On ollut sellainen luottamus, että joku tönää pystyyn, kun meinaa kaatua.

KAKSI ERI MAAILMAA

TERESA: Eri-ikäisyys on rikkaus. Mervi tuntee rengastehtaan historian ja osaa tuoda erilaisen näkökannan.

MERVI: Tehdas on aivan eri laitos kuin 1978, kun 18-vuotiaana tulin. Silloin ei ollut kuin napsaus, ja kaikki olimme lakossa. Se iski kuin märkä rätti päin kuonoa, kun ei edes tiedetty, minkä takia lakkoon lähdettiin. Piti itse ottaa selvää. Olin nuori ja innokas, ja istumassa joka ainoassa neuvottelussa. Kun huudettiin lakko, syynä oli milloin mitäkin. Yleensä työnantaja nöyryytti luottamusmiehiä ja veti mielivaltaisia kuvioita.

TERESA: Onhan maailma muuttunut. Lakko ei ole enää se ase, millä voi työnantajaa vastaan taistella. Rahalla ei ole kasvoja. Me olemme suuri pörssiyritys. Tuijotamme kvartaalia, emmekä osaa katsoa pitemmälle. Ennen maailma oli inhimillisempi. Silloin kaikki myrskyt eivät tulleet Suomen niemelle samalla lailla kuin nyt. Kun jossain Kiinassa sakkaa, se näkyy heti meillä. Silloin renkaita tehtiin lähipiiriin.

”On hämmästyttävää, miten hienosti on elämä mennyt eteenpäin.”

MERVI: Työnantajan touhu ei näy lattiatasolla niin vahvana kuin 1970–80-luvuilla. Silloin työnantaja nöyryytti. Hekin ovat läksynsä lukeneet, ja ymmärtävät, että ihmisiä mekin olemme. Eivät he sillä tavalla tule enää sanomaan ulkonäöstä tai mistä tahansa.

TERESA: Työnantajapuolta on koulutettu. Enää ei mennä henkilökohtaisuuksiin. Ei silloin edes kukaan tiennyt, ettei tollai saa ihmisiä kohdella.

MERVI: On hämmästyttävää, miten hienosti on elämä mennyt eteenpäin. On alettu arvostaa ihmistä.

TERESA: Tietyissä asioissa kyllä. Ennen oli hyviä patruunoita, jotka pitivät työntekijöistä huolen. Nykyään ei ole sellaista kulttuuria. Heti kun vähän sakkaa, niin ei muuta kuin väkeä pihalle. Törkeä kohtelu on vähentynyt. Törkeys on erilaista nykyisin.

ISTU ENSIN JA MIETI HETKI!

TERESA: Mervi on opettanut minulle, että taipua saa, mutta taittua ei!

MERVI: Nöyrä saa olla muttei nöyrtyä! Olen omille lapsille sanonut, että ole aina nöyrä. Älä pure ruokkivaa kättä, jos työnantaja antaa sinulle töitä. Mutta älä nöyristele! Taipua täytyy työelämässä, mutta taittua et voi tai se on menoa.

”Jos ihminen on kanssasi eri mieltä, silloin joudut haastamaan myös itseäsi.”

TERESA: Näin se menee! Mervi on tuonut minuun sellaista rauhallisuutta, jota tarvitaan palkkaneuvotteluissa. Hän on sanonut, että istu ensin ja mieti hetki.

MERVI: Jos sinä suutut, niin häviät. Jos työnantaja hiiltyy, me voitetaan. Näin se on mennyt.

TOSI YSTÄVYYS KESTÄÄ

TERESA: Me olemme erilaisia musiikkimakua myöten.

MERVI: Erilaisuus on haaste. Yritän ottaa opikseni. Monta kertaa lopputulos on se, että mitä toinen sanoo, onkin hyvä juttu.

TERESA: Jos ihminen on koko ajan kanssasi samaa mieltä, et saa siitä niin paljon irti kuin siitä, että hän on kanssasi eri mieltä. Silloin joudut haastamaan myös itseäsi, ja se toinen haastaa sinua. Se antaa paljon enemmän.

”On harvinaista, että tuntee semmoisen tyypin, josta voi sanoa, että siinä ihmisessä olisi monelle opittavaa.”

MERVI: Meillä on hyvä ystävyys.

TERESA: Ja se kestää hautaan asti ja senkin yli.

MERVI: Ihminen säilyy muistoissa. On harvinaista, että tuntee semmoisen tyypin, josta voi vielä jälkeenpäinkin sanoa, että siinä ihmisessä olisi monelle opittavaa.

TEKSTI JARI ISOKORPI
KUVAT JYRKI LUUKKONEN

SARJA JATKUU

Kertokaa meille hyvästä työkaveruudestanne, saatamme tehdä teistä jutun: tekija@teollisuusliitto.fi