Uusi suunta työmarkkinoille

Vuosi 2019 tulee olemaan Teolli­suus­liiton ensim­mäinen fuusioi­tu­neena uutena liittona suunni­teltu toimin­ta­vuosi. Vaikka kulunee­seen vuoteen lähdet­tiin vielä kolmesta eri suunnasta, on yhtenäi­syys ja yksituu­mai­suus kehit­tynyt ja voimis­tunut vuoden aikana yllät­tävän paljon.

Edelli­sestä on kummal­lista kyllä osin kiittä­minen maan halli­tusta, joka ilmei­sesti alun pitäen arveli muitta mutkitta voivansa jatkaa linjaansa ja sanella irtisa­no­mis­la­kiin pienten työpaik­kojen työnte­ki­jöiden asemaa heiken­tävät ja eriar­voi­suutta tuottavat muutokset. Kuten hyvin tiede­tään, seurauk­sena oli vasta­rinta ja työtais­telu, joka tuotti työnte­ki­jöiden tavoit­te­leman tuloksen. Sen rinnalla tapah­tu­ma­ket­julla oli myös merkit­täviä heijastusvaikutuksia.

Niistä tärkein on se, että Teolli­suus­liitto osoitti olevansa jäsen­tensä etuja ajava edunval­von­ta­jär­jestö, joka pystyy tarvit­taessa toimi­maan lujinkin ottein siksi, että sen jäsenet ovat valmiita puolus­ta­maan asemaansa ja oikeuk­siaan paitsi omasta myös muiden puolesta. Tästä kaikesta muodostui käytän­nössä koeteltu ja toden­nettu Teolli­suus­liiton ominai­suus, jonka kanssa se voi nyt jatkaa toimin­taansa jäsen­tensä etujen edistäjänä.

Teolli­suus­liitto on strate­giansa mukai­sesti ensisi­jai­sesti neuvot­te­lu­jär­jestö. Sen tavoit­teena on kehittää työelämää ja rakentaa yhteis­kuntaa sopimalla ja luotta­musta raken­ta­malla. Siksi tulevai­suu­teen on perus­teltua tähytä nimeno­maan tästä näkökul­masta ja miettiä, minkä­lai­sessa toimin­taym­pä­ris­tössä edunval­von­ta­työtä on miele­kästä tehdä.

Siinä suhteessa ensi kevään eduskun­ta­vaalit ovat veden­ja­kajan asemassa. Työmark­ki­noiden kannalta tarkas­tel­tuna kysymys on ensin­näkin asetel­mien raken­ta­mi­sesta ja menet­te­ly­ta­pojen pohjus­ta­mi­sesta työmark­ki­noilla toimi­vien osapuolten kesken. Toiseksi kysymys on sen määrit­tä­mi­sestä, mitkä asiat nousevat päällim­mäi­siksi, kun työelämän kokonai­suutta ja yksityis­kohtia ryhdy­tään uuden halli­tuksen aikakau­della setvi­mään ja sääte­le­mään. Vaihtoeh­toja ovat joko toimin­taym­pä­ristö, jossa työnte­ki­jöitä edusta­valla ammat­tiyh­dis­tys­liik­keellä on tilaa toimia aloit­teel­li­sesti ja viedä tavoit­tei­taan ja agendaansa neuvo­tellen ja sopien eteen­päin, tai viime vuosien kaltainen tilanne, jossa ay-liike joutuu reaktii­vi­sesti puolus­tau­tu­maan sen ulkopuo­lelta ja myös maan halli­tuksen suunnalta nosta­tettua painetta vastaan.

Tulevissa eduskun­ta­vaa­leissa määri­tel­lään työmark­ki­noiden kehityksen suunta muiden tärkeiden asioiden joukossa. Siksi on tarpeen, että työelämän kysymykset nousevat vaali­kes­kus­te­luissa esiin niin, että eri puolueiden näkemykset piirtyvät selvästi äänes­tä­jien arvioi­ta­vaksi. Myös tässä on havait­ta­vissa yksi kuluneen syksyn koitosten heijas­tus­vai­kutus. Työnte­ki­jöiden asema ja työelämän teemat ovat eri suunnista tulleiden viestien perus­teella nousseet takaisin työpaik­kojen kahvi­pöy­tä­kes­kus­te­luihin ohi saippua­sar­joista jutus­te­le­misen. Se on vähin­täänkin hiljainen signaali, jonka soisi voimis­tuvan ensi vuoden kaikkia vaaleja ja Teolli­suus­liiton syksyllä käynnis­tyviä työeh­to­so­pi­mus­neu­vot­te­luja kohti edettäessä.

PETTERI RAITO
Päätoi­mit­taja