Matti Roitto: Vaali työtur­val­li­suutta – muista työturvallisuusvaalit

Kauan sitten aloi­tin uutena kesä­työn­te­ki­jänä eräässä kemian­teol­li­suu­den yrityk­sessä. Muis­tan yhä työsuo­je­lu­val­tuu­te­tun ja muiden pereh­dyt­tä­jien anta­mat selkeät ohjeet. Varus­teita, mahdol­li­sia vaaran paik­koja ja turval­li­sia toimin­ta­ta­poja käytiin läpi moneen kertaan. Ja syystä:

”Jos jostain ylem­pää putoo tippa tai pari jotain, niin muista: älä kato ylös! Älä noudata vais­too. Noudata ohjeita. Se ei oo vält­tä­mättä vettä, kun täällä ollaan. Mee ensin pois alta…”

Tilas­to­kes­kuk­sen mukaan vuonna 2023 työta­pa­tur­mia sattui 118 383. Teol­li­suu­den aloilla niitä tapah­tui yli 14 000. Vaara­ti­lan­teita, henki­sesti tai fyysi­sesti kuor­mit­ta­via olosuh­teita ja muuta vähem­män muka­vaa voi olla jokai­sella työpai­kalla. Niiden enna­kointi, torjunta ja työympä­ristön paran­ta­mi­nen on äärim­mäi­sen tärkeää.

Työsuo­je­lu­vaa­lit pide­tään 1.11.–31.12.2025. Tavoit­teena on, että jokai­sella vähin­tään 10 henki­löä työl­lis­tä­vällä työpai­kalla olisi työsuo­je­lu­val­tuu­tettu – kuten laki edel­lyt­tää. Tällä hetkellä noin 1 200 työpaik­kaa Teol­li­suus­lii­ton sopi­mus­aloilla on ilman valtuu­tet­tua. Myös vara­val­tuu­tet­tuja ja työsuo­je­lua­sia­mie­hiä tarvitaan.

Työsuo­je­lulla on Suomessa pitkät juuret. Teol­li­suus oli alusta alkaen edel­lä­kä­vijä, sillä teol­lis­tu­mi­nen toi muka­naan uusia töitä, koneita ja lait­teita – mutta myös uusia riskejä. Sään­tely puut­tui pitkään, mikä korosti turval­li­suu­den kehit­tä­mi­sen tarvetta.

Vuonna 1889 Suomessa työolo­suh­teita valvo­maan, epäkoh­tiin puut­tu­maan ja risti­rii­toja sovit­te­le­maan oli kuiten­kin perus­tettu kaksi ”ammat­tien­tar­kas­ta­jan” tehtä­vää. Mallia oli haettu Englan­nista, jossa toiminta oli aloi­tettu joitain vuosi­kym­me­niä aiem­min. Ammat­tien­tar­kas­ta­jat olivat kuiten­kin työnan­ta­ja­taus­tai­sia ja toiminta epävirallista.

Työsuo­je­lulla on Suomessa pitkät juuret.

Työnan­ta­jien kiin­nos­tus työolo­suh­tei­den paran­ta­mi­seen kasvoi – usein toki tuot­ta­vuu­den ja kustan­nus­sääs­tö­jen näkö­kul­masta. Ammat­tien­tar­kas­ta­jat suosit­te­li­vat kuiten­kin myös työn­joh­don koulu­tuk­sen paran­ta­mista tervey­den­hoi­don osalta. Turval­li­set ja asian­mu­kai­set työasut nähtiin tärkeinä esimer­kiksi lait­tei­siin tart­tu­ma­vaa­ran vähen­tä­mi­seksi. Myös henki­sen rasi­tuk­sen ja vahin­ko­jen yhteys oli huomattu. Vuonna 1898 Suomessa säädet­tiin laki työta­pa­tur­mien korvaa­mi­sesta saksa­lai­sen Otto von Bismarc­kin työsuo­je­lu­lain­sää­dän­nön mallin innoittamana.

Uusiin riskei­hin ja vaaroi­hin kuului työn kuor­mit­ta­vuus, eli pitkät ja raskaat päivät ja vähäi­nen vapaa-aika. Niihin halut­tiin erityi­sesti työn­te­ki­jä­puo­lella puut­tua. Viimeis­tään ensim­mäi­nen maail­man­sota loi jouk­ko­lii­keh­din­tää, mukaan lukien työn­te­ki­jöi­den järjes­täy­ty­mi­sen. Suomessa puutut­tiin ensim­mäi­senä kuor­mi­tuk­seen, eli työai­koi­hin jo vuonna 1917. Silloin saatiin säädet­tyä työai­ka­laki ja saatiin 8‑tunnin työpäivä sekä 47 tunnin työviikko. Perässä tuli vuonna 1918 työsuojelutarkastustoiminta.

Ensim­mäi­nen, pääosin tehdas­työtä koskeva Työtur­val­li­suus­laki saatiin aikaan vuonna 1930. Vasta silloin ammat­tien­tar­kas­ta­jat saivat lail­li­sen aseman ja toimin­ta­val­tuu­det. Laki uudis­tet­tiin vuonna 1958. Silloin työn­suo­je­lun piiriä laven­net­tiin ja määrät­tiin vähim­mäis­taso, jota ei voitu sopi­muk­sin­kaan alit­taa. Edis­ty­sas­ke­leista huoli­matta työsuo­jelu oli pitkään pääasiassa viran­omais­ten ja työnan­ta­jien vastuulla. Tietoon ja kasva­tuk­sen luotet­tiin paljon työsuo­je­lun välineinä.

Työn­te­ki­jöi­den näke­myk­siä ja esityk­siä edis­tet­tiin keskus­jär­jestö SAK:n kautta. Ennal­taeh­käisy sekä työhy­vin­vointi nousi­vat yhä tärkeäm­miksi teemoiksi. Vuosien vieriessä edet­tiin aiem­masta itse­suo­je­lusta työsuo­je­lu­hal­lin­non perus­ta­mi­sen 1970-luvulla. Vuonna 1973 työsuo­je­lun valvon­nasta anne­tun lain myötä työn­te­ki­jöi­den edus­ta­jat pääsi­vät osal­lis­tu­maan toimin­taan myös työpaikkatasolla.

Käsi­tys työsuo­je­lun tarkoi­tuk­sesta laajeni edel­leen. Sosi­aa­li­set ja psyyk­ki­set näkö­kul­mat tuli­vat mukaan. Työsuo­je­lun tavoit­teet­kin laaje­ni­vat. Työsuo­je­luor­ga­ni­saa­tioita alet­tiin vihdoin raken­ta­maan niin, että työn­te­ki­jä­puo­len näkö­kul­mat tuli­vat entistä parem­min huomioiduiksi.

Olemalla aktii­vi­sesti mukana jokai­nen voi auttaa siinä, että työn­te­ki­jöi­den ääni kuuluu ja vaikuttaa.

1990-luvun suurin käänne työsuo­je­lu­asioissa oli euroop­pa­lai­seen viite­ke­hyk­seen ja direk­tii­vei­hin liit­ty­mi­nen, eli silloi­nen EY-jäse­nyys. Histo­rioit­sija, profes­sori Pauli Kettu­nen on kuiten­kin huomaut­ta­nut, että Euroo­pan tasolla vuonna 2000 esite­tyt ajatuk­set työn turval­li­suu­desta ja olosuh­tei­den paran­ta­mi­sesta tuot­ta­vuutta lisää­vänä teki­jänä eivät Suomessa olleet tuol­loin todel­la­kaan uusi ilmiö.

Nyky­ään eten­kin julki­sessa keskus­te­lussa työelä­mästä ja työsuo­je­lusta pain­opiste on kovin usein tieto- ja asian­tun­ti­ja­työn haas­teissa. Tärkeitä ovat toki nekin. Syytä on silti muis­taa, että merkit­tävä osa työn­te­ki­jöistä tekee yhä esimer­kiksi teol­lista tai palve­lul­lista, suorit­ta­vaa työtä, jossa hybridi- tai etätyö­maa­il­man haas­teet ovat kovin vieraita. Sen sijaan tavoit­teet parem­masta ja turval­li­sem­masta työelä­mästä eivät ole.

Työsuo­je­lu­asiat ovat käytän­nön­lä­hei­nen ja konkreet­ti­nen tapa vaikut­taa omaan ja työka­ve­rien elämään. Olem­me­han yleensä noin kolmas­osan päiväs­tämme töissä. Työsuo­je­lun kehit­tä­mis­tar­vetta koros­ta­vat viime aiko­jen työelä­mä­hei­ken­nyk­set ja otsi­koissa olleet törkeät hyväksikäyttötapaukset.

Työsuo­je­luun ja ympä­ris­töön liit­ty­vissä kysy­myk­sissä on aina vara paran­taa, vaikka Suomessa työsuo­je­lun tilanne on ollut pitkään parempi kuin monessa muussa maassa. Olemalla aktii­vi­sesti mukana jokai­nen voi auttaa siinä, että työn­te­ki­jöi­den ääni kuuluu ja vaikut­taa. Ja että näin on myös tulevaisuudessa.

Kirjoit­taja on Teol­li­suus­lii­ton erikoistutkija.

Lähteet:
Alek­synska, M., & Schmidt, A. (2014). A chro­no­logy of emplo­y­ment protec­tion legis­la­tion in some selec­ted Euro­pean count­ries. Geneva: ILO.
Berg­holm, T. (2014). SAK ja työsuo­jelu-uudis­tuk­set 1970-luvulla. Teok­sessa Hanni­kai­nen, M., & Hanni­kai­nen, M. (2014). Työväestö ja hyvin­vointi, 177. Työväen histo­rian ja perin­teen tutki­muk­sen seura.
Brodie, D. (2003). A history of British labour law: 1867–1945. Hart Publishing.
Kettu­nen, P. (1994). Suojelu, suori­tus, subjekti: Työsuo­jelu teol­lis­tu­van Suomen yhteis­kun­nal­li­sissa ajat­telu- ja toimin­ta­ta­voissa. Suomen histo­rial­li­nen seura.
Kettu­nen, P. (2009). Työsuo­je­lun pitkä linja: luot­ta­mus tietoon ja kasvatukseen.
Kärk­käi­nen, K., tiede­kunta, H., Sciences, F. o. H. a. S., laitos, H. j. e., Ethno­logy, D. o. H. a., yliopisto, J., & Jyväs­kylä, U. o. (2021). Suoma­laista työelä­mää turvaa­massa: Työsuo­je­lua koske­van käsit­teis­tön muutok­set 1970–2010. (viitattu 6.10.2025)
Korppi-Tommola, Aura: Hjelt, Vera. Kansal­lis­bio­gra­fia-verk­ko­jul­kaisu. Studia Biograp­hica 4. Helsinki: Suoma­lai­sen Kirjal­li­suu­den Seura, 1997– (viitattu 5.10.2025)
Kämä­räi­nen, M. (1999). Itse­suo­je­lusta EY-direk­tii­vei­hin: Työsuo­je­lu­kou­lu­tuk­sen muotou­tu­mi­nen Suomessa vuosina 1889–1994. Väitös­kirja, Tampe­reen yliopisto.
Ritter, G. A. (1983). Sozial­ver­sic­he­rung in Deutsch­land und England: Ents­te­hung und Grundzüge im Vergleich. CH Beck.
Rodgers, G.; Lee, E.; Sweps­ton, L; Van Daele, V. (eds) 2009. The ILO and the Quest for Social Justice, 1919–2009. ILO, Geneva.
Stren­gell, L. T. (2005). Tais­telu siveel­li­syy­den puolesta?: Voik­kaan lakko 1904–1905. Joen­suun yliopisto.
Tilas­to­kes­kus, Työta­pa­tur­mat, 2008–2023
Tilas­to­kes­kus, Työta­pa­tur­mien määrä väheni 2,5 % vuonna 2023. (viitattu 8.10.2025)
Työtur­val­li­suus­laki (kumottu) 104 /​ 1930.
Työtur­val­li­suus­laki (kumottu) 299 /​ 1958.