Sopimisen järjes­telmä on haastettu – pysyykö työmark­ki­noiden palapeli koossa?

Teolli­suus­liiton näkökul­masta viimeisin työmark­ki­na­kierros on ollut poikkeava.

– Meidät haastet­tiin työnan­ta­ja­puo­lelta siinä, millaista sopimus­jär­jes­telmää tulevai­suu­dessa ylläpi­de­tään, sanoo Teolli­suus­liiton puheen­joh­taja Riku Aalto.

Työnan­ta­ja­puolen Metsä­teol­li­suus ry ilmoitti loppu­vuonna 2020 lopet­ta­vansa työeh­to­so­pi­musten tekemisen, joten mekaa­ni­sessa metsä­teol­li­suu­dessa siirryt­tiin yritys­koh­tai­siin työehtosopimuksiin.

Tekno­lo­gia­teol­li­suus ry puoles­taan ilmoitti maalis­kuussa 2021 lopet­ta­vansa työeh­to­so­pi­musten tekemisen ja siirtä­vänsä valta­kun­nal­liset neuvot­telut uuteen Tekno­lo­gia­teol­li­suuden työnan­tajat ry:hyn, johon alan yritykset voivat halutes­saan liittyä.

Uuteen yhdis­tyk­seen liittyi lopulta riittävä määrä yrityksiä, joten tekno­lo­gia­teol­li­suu­teen saatiin aikaan uusi yleis­si­tova työeh­to­so­pimus vanhan sopimuksen pohjalta.

– Yritykset näkivät valta­kun­nal­lisen työeh­to­so­pi­mus­toi­minnan järke­vänä, Aalto toteaa.

NEUVOTTELUJEN SYKLI LYHENEE

Työnan­ta­ja­puolen irtiotot ovat heilut­ta­neet koko työmarkkina-asetelmaa.

– Keski­näinen luottamus muuttui laajasti ja pysyvällä tavalla työmark­ki­na­toi­min­nassa, Aalto sanoo.

Mekaa­ni­sessa metsä­teol­li­suu­dessa on lähes 200 yritystä, joihin Teolli­suus­liitto pyrkii tekemään työeh­to­so­pi­mukset. Huhti­kuun alussa reilusti yli 90 prosenttia alalla työsken­te­le­vistä liiton jäsenistä oli työeh­to­so­pi­musten piirissä.

Valta­kun­nal­listen työeh­to­so­pi­musten yleisin kesto on 1+1 vuotta, mikä tarkoittaa, että toisen sopimus­vuoden palkan­ko­ro­tuk­sista neuvo­tel­laan ennen ensim­mäisen päätty­mistä. Jos palkan­ko­ro­tuk­sista ei synnyt sopua, aukeavat myös teksti­si­sällöt neuvoteltaviksi.

– Sopimus­neu­vot­te­luja käydään nyt lyhem­mällä syklillä. Levot­to­muudet voivat yleistyä, Aalto arvioi.

Yritys­koh­taiset sopimukset ovat kestol­taan eri mittaisia. Yleisimmin sopimukset ovat kahden tai kolmen vuoden pituisia.

– Mekaa­ninen metsä­teol­li­suus on työmark­ki­na­häi­riöiden kohteena joka vuosi. En tiedä, oliko päätös työnan­ta­jien kannalta harkittu, Aalto sanoo.

Työeh­to­so­pi­musten ja työmark­ki­noiden hajaan­tu­minen on haaste myös suoma­lai­selle sovit­te­lu­jär­jes­tel­mälle, joka on tehty alakoh­taisten työeh­to­so­pi­musten maailmaan.

– Järjes­telmää ei ole raken­nettu siihen, että on satoja tai tuhansia neuvot­te­luja ja lakonuhkia, Aalto muistuttaa.

KOLMIKANNASTA YKSIKANTAAN

Viime vuosien tapah­tumat haastavat koko työmark­ki­na­me­ka­nismin. Perin­tei­sesti Suomessa on sovittu kolmi­kan­tai­sesti työmark­ki­naos­a­puolten ja maan halli­tuksen kesken muun muassa työttö­myys­tur­vaan, eläkkei­siin, sosiaa­li­tur­vaan ja verotuk­seen liittyviä asioita.

Työnan­ta­ja­puoli on luopunut kolmi­kan­tai­sesta sopimi­sesta, joten nykyään on auki, miten työmark­ki­noihin liitty­vistä järjes­tel­mistä sovitaan jatkossa.

– Työnan­ta­ja­puolen eri seura­kun­tai­suus näkyy siinä mielessä, että on entistä vaikeampaa ajatella, että syntyisi isoja yhteisiä asioita, Aalto sanoo.

Enää työmark­ki­na­pöy­dässä ei ole suuria kokonai­suuksia, joissa päätet­täi­siin kerralla sekä työeh­doista että yhteis­kunnan rakenteista.

– Nyt sopimuksen arviointi perustuu yksit­täi­seen työeh­to­so­pi­muk­seen. Ei ole enää sopimusta sivuavia asioita, jotka vaikut­tavat arvioin­tiin, Aalto sanoo.

Työmark­ki­na­jär­jes­telmä on suojannut poliit­tisia päätök­sen­te­ki­jöitä, kun on tehty vaikeita ratkaisuja.

Valtio­vallan ja työmark­ki­na­jär­jes­töjen kesken sovitut järjes­tel­mä­tason uudis­tukset ovat saavut­ta­neet laajemman hyväk­synnän verrat­tuna siihen, että maan hallitus päättää asioista yksin.

– Työmark­ki­na­jär­jes­telmä on suojannut poliit­tisia päätök­sen­te­ki­jöitä, kun on tehty vaikeita ratkai­suja, Aalto sanoo.

Jatkossa korostuu vaikut­ta­minen poliit­ti­siin päätöksiin.

– Teolli­suus­liittoa kuunnel­laan ja on kuunneltu lainsää­dän­töön liitty­vissä valmis­te­luissa riippuen siitä, mikä on halli­tuksen kulloi­nenkin koostumus, Aalto toteaa.

Myös äänes­tä­misen tärkeys korostuu. Maan halli­tuksen kokoon­pa­nolla on entistä suurempi vaikutus työnte­ki­jöiden asemaan.

YHTEENOTOT VOIVAT KÄRJISTYÄ

Työmark­ki­noiden hajaan­tu­minen voi pahim­mil­laan koetella yhteiskuntarauhaa.

– Järjes­täy­ty­neen yhteis­kunnan etu on, että voidaan yhdessä hoitaa asioita, Aalto sanoo.

UPM:n ja Paperi­liiton välinen työtais­telu kesti alkuvuonna 112 päivää. Yrityksen kylmä­kis­koinen suhtau­tu­minen on viestit­tänyt, että sopimisen tilalle halutaan sanelua.

– Isäntien tavoite on direktio-oikeuden kasvat­ta­minen ja työeh­tojen heiken­tä­minen. Juhla­pu­heissa voidaan sanoa muuta, Aalto toteaa.

Aalto pohtii, että paperin kiistassa pysyt­tiin sivis­ty­neiden työtais­te­lu­toi­mien piirissä, mutta tulevai­suu­desta ei ole takeita. Jos vastaa­van­laiset kiistat yleis­tyvät, voivat yhtee­notot kärjistyä. Maail­malla on paljon rauhat­tomia esimerk­kejä vähemmän vakiin­tu­neista sopimusyhteiskunnista.

– Täällä ei ole vielä palanut yhtään autoa, Aalto sanoo.

Isäntien tavoite on direktio-oikeuden kasvat­ta­minen ja työeh­tojen heikentäminen.

Esimer­kiksi Elinkei­noe­lämän keskus­liitto EK:n eläkkeelle jäänyt työmark­kin­ajoh­taja Lasse Laatunen on kommen­toinut julki­suu­dessa, että työeh­to­so­pi­mus­jär­jes­telmän keskeinen tehtävä on pitää yhteis­kunta rauhallisena.

– Isossa kuvassa yhteis­kun­ta­rauhan ylläpi­tä­minen on kaiken A ja O, Aalto sanoo.

Työmark­ki­na­kier­roksen suorat vaiku­tukset työnte­ki­jöiden arkeen tulevat palkan­ko­ro­tusten ja työeh­to­so­pi­musten muiden kirjausten kautta.

– Palkka on olennainen juttu, ja ymmärrän, että korotusten tasosta tulee kritiikkiä. Oli kuitenkin kyse myös muusta kuin palkan­ko­ro­tuk­sista, Aalto sanoo.

PALJON ON MYÖS ENNALLAAN

Työmark­ki­na­jär­jes­telmää ja sopimusyh­teis­kuntaa on koeteltu, mutta moni asia on myös ennal­laan. Alakoh­taiset työeh­to­so­pi­mukset ovat edelleen toiminnan lähtökohta.

– Paljon puhutaan kahden entisen työmark­ki­na­jär­jestön toimista. Sen alle jää, että on paljon niitä työnan­ta­ja­jär­jes­töjä, jotka haluavat sopimista ja vuoro­vai­ku­tusta, Aalto sanoo.

Myös joukko­voiman merkitys on ennal­laan: ammat­tiyh­dis­tys­liike on sitä vahvempi, mitä enemmän sillä on jäseniä.

– Jos jotain voi toivoa tulevalta, niin korkeaa järjes­täy­ty­mi­sas­tetta. Silloin on mahdol­lista neuvo­tella ja huolehtia palkoista ja muista ihmisille tärkeistä asioista, Aalto toteaa.

Pitkää peliä työmarkkinoilla

Suomen Ammat­ti­liit­tojen Keskus­jär­jestön SAK:n puheen­joh­taja Jarkko Eloranta arvioi, että työnan­ta­ja­puolen irtiotot viimei­sim­mällä työmark­ki­na­kier­rok­sella ovat osa tuttua tarinaa.

– Työnan­ta­jien pitkää linjaa on pyrkiä eroon sopimus­ra­ken­teista, Eloranta toteaa.

Elinkei­noe­lämän keskus­liitto EK lopetti keski­tet­tyjen palkka­rat­kai­sujen tekemisen vuonna 2016, ja sittemmin myös Metsä­teol­li­suus ry on lopet­tanut alakoh­taisten sopimusten tekemisen.

– Kun työnan­ta­ja­puoli heikentää itse itsensä, samalla se heikentää myös ay-liikkeen valtaa, Eloranta pohtii.

Eloranta arvioi, että tekno­lo­gia­teol­li­suu­dessa ajatuk­sena oli murtaa yleis­si­to­vuus korona-ajan heikkojen näkymien valli­tessa. Talous kuitenkin toipui ja työeh­to­so­pi­muksia tehtiin tilaus­kir­jojen ollessa täynnä.

– Pitikin saada työrauha aikai­seksi. Teolli­suus­liiton määrä­tie­toi­sella tuuppauk­sella tälle kierrok­selle saatiin riittävä katta­vuus, Eloranta sanoo.

Alakoh­taisten työeh­to­so­pi­musten murta­mis­yri­tykset jäävät tuskin tähän. Työnan­ta­ja­puoli tulee jatkos­sakin kysee­na­lais­ta­maan alakoh­taisten sopimusten teon.

– Kiris­tys­men­ta­li­teetti on lisään­ty­mässä, Eloranta toteaa.

POLITIIKKA KOROSTUU

Työnan­ta­ja­leiri näyttää yhä enemmän hoitavan edunval­vontaa politiikan kenttien kautta. Juha Sipilän halli­tuksen aikaan elinkei­noe­lä­mällä oli selvä halli­tuksen tuki, mutta työnan­ta­ja­puo­lelle ei ole tullut heiken­nyksiä nykyi­sen­kään Sanna Marinin työnte­ki­jä­myön­teisen halli­tuksen aikana.

–Ay-liikkeen kanssa sopiminen on ottamista ja antamista. Halli­tuksen kanssa työnan­tajat ovat vain ottamassa. Työnan­ta­jien poliit­tinen selusta on turvattu, Eloranta sanoo.

Kolmi­kan­tai­sesta sopimi­sesta ollaan siirty­mässä parla­men­taa­ri­seen päätök­sen­te­koon, jossa työmark­ki­na­jär­jes­töillä on lähinnä asian­tun­ti­ja­rooli. Eloranta ottaa esimer­kiksi meneil­lään olevan sosiaa­li­tur­va­uu­dis­tuksen, jota johtaa kansan­edus­ta­jista koostuva sosiaaliturvakomitea.

– Siellä puhutaan muun muassa ansio­si­don­nai­sesta työttö­myys­tur­vasta, jonka maksajat on työnnetty ulos varsi­nai­sesta komitea­työstä, Eloranta toteaa.

Kolmi­kan­taisen sopimisen rapis­ta­minen toden­nä­köi­sesti tarkoittaa, että kolmi­kannan herät­tely yksit­täisten kysymysten äärelle voi olla jatkossa vaikeaa.

– Voiko yksi palmu jäädä pystyy, jos kaikki aluskas­vil­li­suus on poissa? Eloranta kysyy.

PIDEMPÄÄ SUUNNITTELUA

Viimei­sim­mällä työmark­ki­na­kier­rok­sella on ollut selvää, että työnan­ta­ja­puoli koordinoi tavoit­teensa vahvasti, vaikka keski­tettyä sopimista ei enää muodol­li­sesti harrasteta.

– Työnan­taja on pelannut pitkää ja strate­gista peliä. Meidänkin pitäisi pystyä sellai­seen ajatte­luun. Kierros kierrok­selta meneminen ei ehkä tuota pitkässä juoksussa parasta ratkaisua, Eloranta pohtii.

Koordi­naa­tiota vaikeut­tavat muun muassa alakoh­taiset erot ja neuvot­te­lu­kier­rosten pitkä kesto.

– Palkan­saa­jien pitää saada korotukset nyt, mutta yritysten horisontti on toisen­lainen näissä kysymyk­sissä. Pidem­piai­kai­seen strate­gi­seen ajatte­luun on kuitenkin tarvetta, Eloranta sanoo.

Työnan­taja on pelannut pitkää ja strate­gista peliä. Meidänkin pitäisi pystyä sellai­seen ajatteluun.

Koko ay-liikettä yhdis­tä­vissä kysymyk­sissä on parhaat edelly­tykset yhteis­työlle. Lähes kaikilla aloilla on ongelmia palkkojen tasossa ja tasa-arvossa.

– Tällai­siin asioihin pitäisi palkan­saa­jien löytää yhteisiä ratkai­suja, Eloranta toteaa.

RAUHAA JA EHEYTTÄ

Suoma­laista yhteis­kuntaa on raken­nettu ja kehitetty yhtei­sesti sopimalla. Malli on yleensä hyödyt­tänyt kaikkia.

– Jos halutaan vakautta, ennus­tet­ta­vuutta ja toimi­tus­var­muutta, yritys­koh­taisen sopimisen malli ei näytä tuovan onnea ja autuutta, Eloranta toteaa.

Alakoh­tai­silla työeh­to­so­pi­muk­silla on luotu parempia työeh­toja. Vaikka lainsää­däntö suojaa työnte­kijää, laissa ei säädetä esimer­kiksi minimi­pal­kasta, lomara­hoista tai vuorolisistä.

– Laki antaa vain viimeisen perälaudan. Sopiminen on tuonut voita leivän päälle, Eloranta sanoo.

Lainsää­däntö on kuin yhden koon sukka­housut koko porukalle.

Valta­kun­nal­listen työmark­ki­na­jär­jes­töjen tekemät työeh­to­so­pi­mukset myös laajen­tavat paikal­lisen sopimisen mahdol­li­suuksia verrat­tuna lakiin.

– Lainsää­däntö on kuin yhden koon sukka­housut koko porukalle, Eloranta kuvailee.

Maailma muuttuu, mutta kollek­tii­visen edunval­vonnan tarve ei ole vähen­tynyt. Työnan­ta­ja­puolen irtiotot ovat tuoneet esiin, ettei mikään ole kiveen hakattua.

– Lomara­hakin pitää joka kerta neuvot­te­lussa varmistaa ja vahvistaa, Eloranta antaa esimerkin.

Hän toivoo, että suoma­laiset pitävät jatkos­sakin kiinni luotta­muk­seen perus­tu­vasta sopimusyh­teis­kun­nasta. Ilmas­ton­muutos, korona­pan­demia ja Ukrainan sota ovat näyttä­neet, että sopeu­tu­mis­kykyä tarvitaan.

– Muutokset ovat välttä­mät­tömiä, mutta niiden tekota­paan pitää vaikuttaa. Nyt jos koskaan pitäisi kyetä keske­nään löytä­mään ratkai­suja, jotka tukevat yhteis­kunnan rauhaa ja eheyttä, Eloranta sanoo.

Tuloksen pumppaus luo levottomuutta

Suoma­laisten työmark­ki­noiden muutos on osa maail­man­laa­juista kehitystä, arvioi Teolli­suus­liiton tutki­mus­pääl­likkö Anu-Hanna Anttila. Varsinkin suuret yritykset toimivat kansain­vä­li­sesti, ja osakkee­no­mis­tajia miellyt­täviä lukuja täytyy esitellä kvartaa­leit­tain, eli neljä kertaa vuodessa.

– Globaa­lissa kvartaa­li­ta­lou­dessa pumpa­taan tulosta kiivas­tah­ti­sesti, mikä tuottaa levot­to­muutta ja painetta työmark­ki­noille, Anttila sanoo.

Metsä­teol­li­suus ry:n ja Tekno­lo­gia­teol­li­suus ry:n irtiotot alakoh­taisten työeh­to­so­pi­musten teosta ovat osa tätä ilmiötä.

– Selvästi näkyy, että paineet paikal­li­seen sopimi­seen ja monen­laisten erilaisten sopimusten tekemi­seen ovat kasva­neet. Työnan­ta­ja­puolen lähtö­kohta on ideolo­ginen ja keinoar­se­naalia testa­taan, Anttila arvioi.

Viimei­sim­mällä työmark­ki­na­kier­rok­sella Teolli­suus­liitto on tehnyt alakoh­taisia, yritys­koh­taisia ja liike­toi­min­ta­koh­taisia sopimuksia.

– Pohjois­maista hyvin­voin­ti­mallia on haastettu myös muissa maissa. Suomen ja Ruotsin sopimisen mallit ovat kuitenkin hyvin saman­laiset. Erojakin on. Ruotsissa paikal­linen sopiminen on yleistä julki­sella sekto­rilla, meillä tähän luodaan painetta yksityisen sektorin puolelta, Anttila kertoo.

Ilmiö ei myöskään ole uusi, sillä keski­tet­tyjen työmark­ki­na­rat­kai­sujen kritiikkiä on esitetty kymmeniä vuosia.

– Keskus­telua on käyty enene­västi koko EU-Suomen ajan, Anttila toteaa.

Hän pohtii, että työnan­ta­ja­puoli näyttää tavoit­te­levan saksa­lais­tyy­listä jousto­työn mallia, jossa työn määrää säädel­lään markki­na­ti­lan­teen mukaan. Mallista hyötyvät lähinnä yritykset, jotka voivat helpommin optimoida tuotannon määrää. Suomessa heikkojen aikojen yli on perin­tei­sesti menty jousta­vasti lomau­tusten avulla.

Optimointia voitai­siin tehdä myös työnte­ki­jöitä hyödyt­tä­vällä tavalla.

– Mitä jos tulevissa tes-pöydissä alettai­siin ottaa huomioon palkan muodos­tuk­sessa myös sivuvir­toja, Anttila kysyy ja viittaa muun muassa tuotan­nossa synty­viin rahanar­voi­siin jättei­siin ja tuotan­nosta kerät­tä­vään ja myynti­kel­poi­seen dataan, eli tietoon.

MENNEESEEN EI OLE PALUUTA

Anttila arvioi, että työnan­ta­jien puolelle vuosina 2015–2019 asettunut Juha Sipilän hallitus oli vauhdit­ta­massa työmark­ki­noiden muutosta. Esimer­kiksi työeh­toja heiken­tänyt kilpai­lu­ky­ky­so­pimus runnot­tiin läpi niin sanot­tujen pakko­la­kien uhalla.

– Se henki jäi elämään vahvasti työnan­ta­ja­puo­lella. Toki monet ajetuista muutok­sista oli jo esitelty keskustan työre­for­missa 1990-luvun lopussa, Anttila sanoo.

Takavuo­sina tehtiin keski­tet­tyjä kolmi­kan­taisia työmark­ki­na­rat­kai­suja, mutta nykyään puhe on vahvasti kääntynyt yritysten kilpailukykyyn.

– Suoma­lainen ay-liike on omaksunut, että tuotta­vuuden kasvu ja kilpai­lu­kyky otetaan huomioon neuvot­te­luissa siinä missä ostovoiman säilyt­tä­mi­nenkin, Anttila sanoo.

Yhteis­kun­ta­rauhan edellytys on, että liian moni ei joudu marginaaliin.

Moni työnan­ta­ja­jär­jestö haluaa edelleen tehdä valta­kun­nal­lisia työeh­to­so­pi­muksia, mutta työmark­kinat ovat kokonai­suu­des­saan muutoksen tilassa.

– Veikkaan, ettei mennee­seen ole paluuta. Työmark­ki­noilla muutos on eri aikaista ja eri tahtista eri sopimus­aloilla, Anttila sanoo.

Työeh­doista sopimisen hajau­tu­minen voi tarkoittaa myös työeh­tojen hajautumista.

– Kun kenttä moninaistuu, palkkaerot tulevat kasva­maan ja neuvot­telut käyvät hanka­lam­miksi, Anttila sanoo.

Pitkällä aikavä­lillä tällainen kehitys voi ravis­tella yhteis­kunnan perusteita.

– Yhteis­kun­ta­rauhan edellytys on, että liian moni ei joudu margi­naa­liin, Anttila sanoo.

Irtio­toille löytyi vastavoima

Työmark­ki­noilla on tehty dramaat­tisia irtiot­toja, joihin nähden viimeisin työmark­ki­na­kierros on sujunut teolli­suu­dessa yllät­tä­vänkin rauhal­li­sesti, arvoivat yliopis­to­tut­kija Paul Jonker-Hoffrén Tampe­reen yliopis­tosta, sosiaa­li­po­li­tiikan tutkija ja opettaja Satu Ojala Tampe­reen yliopis­tosta ja yliopis­to­leh­tori Markku Sippola Helsingin yliopistosta.

Jonker-Hoffrén, Ojala ja Sippola ovat tehneet yhdessä työmark­ki­na­tut­ki­musta. Esimer­kiksi vuonna 2021 Teolli­suuden palkan­saajat TP ry julkaisi kolmikon laatiman Irti keski­te­tystä, kohti paikal­lista? Neljä myyttiä paikal­li­sesta sopimi­sesta ‑analyysin, jossa puretaan väitteitä paikal­lisen sopimisen parem­muu­desta suhteessa yleis­si­to­viin työehtosopimuksiin.

– Kansain­vä­li­sessä vertai­lussa tulee selkeästi esiin, että keski­tetty järjes­telmä on tuottanut pitkällä aikavä­lillä yllät­tävän myönteisen työlli­syys­ke­hi­tyksen, Ojala kertoo.

Työnan­ta­ja­jär­jestöt Metsä­teol­li­suus ry ja Tekno­lo­gia­teol­li­suus ry ovat irtau­tu­neet työeh­to­so­pi­mus­toi­min­nasta ja koros­ta­neet paikal­li­sesti sovit­tujen työeh­tojen paran­tavan kilpailukykyä.

– Tekno­lo­gia­teol­li­suu­della ja metsä­teol­li­suu­della on argument­tina, että ne ovat erityisiä vientia­loja, joilla pitää olla myös eriyty­neet työehdot, Sippola sanoo.

Julki­suu­dessa usein maala­taan kuvaa, jossa alakoh­taiset, yleis­si­tovat työeh­to­so­pi­mukset ovat jäykkiä ja vanhan­ai­kaisia. Paikal­linen sopiminen on näissä keskus­te­luissa uutta ja kilpai­lu­kykyä parantavaa.

– Taustalla on ideologia, että hajaut­ta­malla saadaan parempaa tuotta­vuutta ja työlli­syyttä. Se on uskoa, jolle ei välttä­mättä ole käytännön todis­tusai­neistoa, Sippola toteaa.

Tekno­lo­gia­teol­li­suu­teen syntyi lopulta uusi yleis­si­tova työeh­to­so­pimus, vaikka vielä lokakuussa 2021 neuvot­te­lujen alusta­kaan ei ollut vielä tietoa.

– Dramaat­tisten käänteiden jälkeen meni yllät­tävän rauhal­li­sesti, ja tekno­lo­gia­teol­li­suuden isoista työnan­ta­jista riittävän suuri osa ilmoit­tautui uuteen yhdis­tyk­seen, Ojala sanoo.

NEUVOTTELUVOIMA ON RIITTÄNYT

Mekaa­ni­sessa metsä­teol­li­suu­dessa Teolli­suus­liitto neuvot­telee yritys­koh­taiset sopimukset lähes 200 yritykseen.

– Työnte­ki­jä­puo­lella on yllät­tä­väs­tikin neuvot­te­lu­voimaa, Sippola sanoo.

Työnan­ta­ja­puolen irtiotot eivät ole heiken­tä­neet ay-liikettä, vaan vaiku­tukset näyttävät päinvas­tai­silta. Teolli­suus­liiton jäsen­määrä on kasvanut, ja joukko­voi­malla neuvo­tel­tujen työeh­to­so­pi­musten merkitys on tullut aiempaa selkeämmäksi.

– Suomen ammat­ti­liit­to­jär­jes­telmää ei ole kuopattu, vaan se on pystynyt nosta­maan profii­liaan, Sippola toteaa.

Kentän muutos on ehkä hyödyl­linen potku persuuksiin.

Vakaina aikoina ammat­ti­liitot ovat voineet keskittyä alakoh­tai­seen työeh­to­so­pi­mus­toi­min­taan, joka on voinut jäädä kaukai­seksi työpaik­kojen näkökul­masta katsot­tuna. Muuttu­neessa tilan­teessa ay-liike näyttää tulleen lähemmäs jäseniä.

– Kentän muutos on ehkä hyödyl­linen potku persuuk­siin, Jonker-Hoffrén toteaa.

OSALLISUUS LUO HYVÄKSYNTÄÄ

Työnan­ta­ja­puoli on irtisa­nou­tunut keski­te­tyistä työmark­ki­na­rat­kai­suista, mutta esimer­kiksi korona-ajan alussa maan halli­tuksen ja työmark­ki­na­kes­kus­jär­jes­töjen kesken löytyi nopeasti yksimie­li­syys poikkeus­ai­kana tarvit­ta­vista työmark­ki­noiden väliai­kai­sista muutoksista.

Kolmi­kannan kaiva­minen esiin on siis näyttänyt mahdol­li­selta, mutta ajan kuluessa se muuttuu entistä vaikeammaksi.

– Ymmärrys ja osaaminen kolmi­kan­nasta heikkenee, Sippola pohtii.

Nyt näyttää, että ollaan siirty­mässä halli­tuksen ja työmark­ki­naos­a­puo­lien vapaa­muo­toi­sista neuvot­te­luista kohti parla­men­taa­rista prosessia.

Ymmärrys ja osaaminen kolmi­kan­nasta heikkenee.

– Näkisin, että painopiste muuttuu politiikan suuntaan. Ehkä päätök­sen­teko on jatkossa vaikeampaa kuin vapaasti sopien, Jonker-Hoffrén pohtii.

Aiemmin kolmi­kan­tai­sesti on pystytty katso­maan suuria kokonai­suuksia, mikä voi jatkossa hanka­loitua, jos sopiminen etenee yksi asia kerrallaan.

– On helpompaa sopia, kun on iso läjä asioita pöydällä, Sippola toteaa.

Ay-liike on tuonut vaikeil­lekin päätök­sille yleistä hyväk­syntää suuren jäsen­mää­ränsä kautta. Jos kolmi­kan­nasta luovu­taan, voi olla tarve löytää uusia oikeu­tuksen keinoja.

– Toivot­ta­vasti valmis­telu olisi jatkossa osallis­tavaa ja laajaa, eikä tehtäisi nopeita vetoja sinne tänne, Ojala toivoo.