Ajassa
Tiina-Maria Levamo: Oppivelvollisuuden laajentaminen on kaikkien suomalaisten etu
Syksyllä 2021 tapahtui merkittävä käänne suomalaisen koulutuksen historiassa, kun oppivelvollisuus laajentui ulottumaan 18 ikävuoteen asti.
Jatkossa toisen asteen opiskelusta koituvat kustannukset, kuten muun muassa oppikirjat ja opiskeluvälineet, korvataan uuden oppivelvollisuuden piiriin kuuluville nuorille.
Vastuu asian järjestämisestä on aiheuttanut huolia kuntiin, joissa on laadittu sote-uudistuksen tuomien taloudellisten paineiden alla tulevia budjetteja.
Edellisellä hallituskaudella laaja joukko lapsi‑, perhe‑, nuoriso- ja opiskelijajärjestöjä keräsi yli 50 000 nimeä maksutonta toista astetta vaativaan kansalaisaloitteeseen. Hallituskauden loppupuolella ei löytynyt tahtotilaa tehdä perusteellista selvitystä siitä, mitä maksuttomuuteen siirtyminen maksaisi, mikä oli kansalaisaloitteen vaatimus.
Oppivelvollisuuden laajentuminen on edennyt nykyhallituksen ohjauksessa rivakasti. Menee silti vuosia, että yhdenvertaisuus maksuttomuuteen siirtymisessä koskettaa lopulta kaikkia toisella asteella opiskelevia nuoria. Uudistus on nyt astunut voimaan pääosin vuonna 2005 syntyneiden nuorten osalta ja alkaa asteittain koskea kaikkia perusasteelta siirtyviä nuoria.
Osa nuorista maksaa edelleen oppikirjansa ja opiskeluun tarvittavat työvälineensä, kun samassa opinahjossa aloittaneista toiset jo kuuluvat maksuttomuuden piiriin. On tarpeellista siksi varmistaa, ettei yksikään tällä hetkellä opiskeleva nuori putoa opinnoista taloudellisten paineiden takia.
Uudistus on ensisijaisesti nuorten, mutta myös meidän kaikkien etu.
Joissain kunnissa tämä epäkohta on ratkaistu niin, että kaikki toisella asteella opiskelevat ovat jo automaattisesti maksuttomuuden piirissä. Kunnilla on tässä tilanteessa hyvä mahdollisuus oppia asian järjestämisestä toisiltaan.
Toisen asteen oppivelvollisuuden laajentamista on kritisoitu muun muassa siitä, että maksuttomuus tuo suoraa tulonsiirtoa hyväosaisille. Tästä näkökulmasta voi kyseenalaistaa myös muuta hyvinvointivaltion perustaa, kuten perusastetta, yliopistokoulutusta, kouluruokailua, äitiyspakkausta ja lapsilisiä.
On myös epäilty, että perusasteella oppimisessa vaikeuksia kohdanneiden motivaatio ei syty velvollisuuden ajamana ja tämä johtaa keskeytyksiin. Se on varteenotettava huomio, ja siksi on lähdetty siitä, että nuorille suunnataan enemmän oppilaan ohjausta. Nyt on seurattava, että näin tapahtuu ja varmistettava, että meillä on tarpeeksi oppilaanohjaajia koko maassa.
Riippumatta nykyisistä ja edessä olevista haasteista oppivelvollisuuden laajentuminen ja toisen asteen maksuttomuuden takaaminen puolustavat hyvinvointivaltiossa ryhdikkäästi paikkaansa. Olemme nostamassa koulutus- ja osaamistasoa sekä kaventamassa oppimiseroja. Uudistus on myös toteutettu YK:n lapsen oikeuksien sopimuksen velvoitteisiin sitoutuen.
Kysymys on julkistaloudellisesta investoinnista, joka pitkällä tähtäimellä ehkäisee nuorten syrjäytymistä, kannustaa jatko-opintoihin, edistää työllistymistä ja kannattelee nuoria kohti mielekästä elämää. On vaikeaa lähteä kiistämään, etteikö tämä olisi ensisijaisesti nuorten, mutta myös meidän kaikkien etu.
Kirjoittaja on sosiologi ja yhteiskuntatieteilijä. Hän työskentelee lapsen oikeuksien ja vaikuttamistyön erityisasiantuntijana Pelastakaa Lapset ry:ssä.
