Nykyinen yhteiskuntamme kerskailee olevansa tehokas. Se ei näytä olevan alkuunkaan totta. Työpaikoilla tehokkuus ei voi olla ainakaan vauhdin kiihdyttämistä.

19.2.2021

– Tehokku­us ei ole nopeut­ta. Tehokku­us ei lähde siitä, että ote­taan työ­suorituk­ses­ta aikaa pois, vaan että kehitetään tekemistä.

– Työn­tutkimuk­sen puolel­la puhutaan siitä, että asi­at suorite­taan sovi­tun mukaises­ti, sovit­tua menet­te­ly­ta­paa nou­dat­taen.

Näin toteaa Teol­lisu­us­li­iton sopimusasiantun­ti­ja Petri Ahokas, joka on ollut mukana työn­tutkimuk­sen yhteistyöhankkeis­sa työ­nan­ta­japuolen kanssa.

OSALLISTAMINEN PÄIHITTÄÄ KELLOKALLET

– Kaik­ki läh­tee yhteistyöstä työn­tek­i­jöi­den ja työ­nan­ta­jan välil­lä. Sanelupoli­ti­ik­ka ei ole toimi­va tapa nos­taa työ­paikan tuot­tavu­ut­ta ja tehokku­ut­ta. Työn­tek­i­jöi­den on olta­va vah­vasti mukana.

Tehokku­us ei ole kel­lokalle­jen paikalle kut­sum­ista.

– Jos työ­nan­ta­ja aset­taa yksipuolis­es­ti tekemisen tavoit­teet, työilmapi­iri vain huononee, sil­lä työn­tek­i­jöi­den selkä­na­has­ta on jo revit­ty kaik­ki. Työ­nan­ta­ja menet­tää motivoituneet työn­tek­i­jät. Syväl­lisin tieto työn tekemis­es­tä löy­tyy työn­tek­i­jöiltä, hei­dät on osal­lis­tet­ta­va. Sil­loin työn­tek­i­jät voivat puhua ylpeinä ”mei­dän työ­paikas­tamme”, jos­sa asi­at ovat hyvin.

Työ­paikalla on aina heitä, jot­ka huo­maa­vat, miten asi­at voidaan tehdä parem­min.

Ahokas alle­vi­ivaa, että on mah­do­ton­ta luo­da yhden mitan tuot­tavu­u­so­hjel­maa kaikille työ­paikoille. Yri­tyk­sessä on omin voimin löy­det­tävä juuri sinne sopi­vat tavat ja muu­tok­sen kohteet. Useim­miten luon­tev­in­ta on hyö­dyn­tää luot­ta­mus­mi­esten osaami­nen ja tieto­taito.

– Näk­isin luot­ta­mus­mi­esten ja työ­suo­jelu­val­tu­utet­tu­jen roolin hyvin merkit­tävänä. He ovat työn­tek­i­jöi­den sanansaat­ta­jia työ­nan­ta­jaan päin. Ja jos yri­tyk­sessä ei ole esimerkik­si aloite­toim­intaa tai jos kehit­tämisideat eivät etene esimiehen kaut­ta, luot­ta­mus­miehet voivat olla viemässä niitä ylem­pi­in por­taisi­in.

Luot­ta­mus­miehillä on useim­miten hyvät kon­tak­tit kaikki­in työ­paikan osas­toi­hin. He tun­te­vat työ­paikan laa­jasti ja osaa­vat nähdä myös mah­dol­liset osas­to­jen väliset kitkako­h­dat, Ahokas arvioi.

– Ja vaik­ka luot­ta­mus­mies ei ihan kaikkia tekemisen tapo­ja tun­tisikaan, tun­tee hän yri­tyk­sen avain­henkilöt työn­tek­i­jöi­den joukos­ta. Työ­paikalla on aina heitä, jot­ka huo­maa­vat, miten asi­at voidaan tehdä parem­min.

VUOKRATYÖ TUHLAA TYÖTÄ

– Min­un näkökul­mas­tani omien työn­tek­i­jöi­den pitämi­nen on tehokas­ta. Vuokratyössä osaa­van ja koke­neen työn­tek­i­jän työaikaa ja osaamista uhrataan lyhy­taikaisi­in työ­suhteisi­in tule­vien työn­tek­i­jöi­den pere­hdyt­tämiseen. Tässä hukataan ihan hirveästi niitä voimavaro­ja, jot­ka voitaisi­in käyt­tää toimin­nan kehit­tämiseen.

Ahokas ker­too kuulleen­sa työ­paikoil­ta viestiä myös siitä, että lähies­imi­esten verkos­to on käynyt jo liiankin ohuek­si. Esimiehet eivät ehdi tutus­tua alaisi­in­sa tai oppia tun­temaan alais­ten­sa töitä niin paljon, että voisi­vat – tehokkaasti – hoitaa uuden työn­tek­i­jän pere­hdyt­tämistä, jot­ta ammat­ti­lainen saisi rauhas­sa jatkaa omia töitään.

Sopimusasiantun­ti­ja toteaa, että on paljon fik­su­ja työ­nan­ta­jia, jot­ka ovat ymmärtäneet työn­tek­i­jöi­den osaamisen ja osal­lis­tamisen arvon.

– En ymmär­rä, mik­si edelleen löy­tyy kuitenkin sitä van­haa isän­nän asen­net­ta torp­pari­in­sa, jon­ka mukaan työn­tek­i­jä on vält­tämätön paha. Osal­lis­t­a­mi­nen ja yhteistyö oli­si­vat kuitenkin myös yrit­täjän etu, ja tehokas­ta.

Tehokkuuden kulttuuri uuvuttaa ja uhkaa kaikkea

Automa­ti­saa­tion ja roboti­ikan piti tehostaa ja inhimil­listää teol­lista yhteiskun­taa. 1960-luvul­la suo­ma­lais­ten uumoilti­in saa­van run­saasti lisää vapaa-aikaa. Samal­la työväestön mie­len­ter­vey­destä huolestut­ti­in. Mitä jos kansalaiset oli­si­vat suuren osan päivästä luo­vasti jouten? Niin­hän alku­peräiskansat tapa­si­vat olla ennen kuin siir­tomaaisän­nät saa­pui­v­at heitä val­is­ta­maan tehokku­ud­es­ta. Noh, tähän jamaan ei ole pudot­tu. Työai­ka näyt­tää piden­tyvän.

Tutk­i­ja­to­htori Mona Man­ne­vuon tuore kir­ja Ihmiskone töis­sä. Sotien jälkeinen Suo­mi tehokku­ut­ta tavoit­tele­mas­sa on läpileikkaus siitä, miten lähin­nä yhdys­val­ta­laisia, fordis­min ja tay­loris­min ryy­dit­tämiä teo­ri­oi­ta tehokku­ud­es­ta sovel­let­ti­in suo­ma­laiseen työelämään. Turun yliopis­ton ihmisti­etei­den kol­legiu­mis­sa työsken­televän Man­ne­vuon kir­ja on täyn­nä tyr­mistyt­täviä, mut­ta nykysilmin myös huvit­tavia lain­auk­sia van­hoista työn­jo­hto-oppaista.

Toisen maail­man­so­dan jälkeisessä työhy­gien­i­as­sa ja mitä ihmeel­lisim­mis­sä ”luon­neopeis­sa” suun­nitelti­in sitä, miten ihmiskoneen ener­giavir­rat saataisi­in ohjat­tua ja opti­moitua tehokkaasti. Työtä järkeis­tet­ti­in tieteel­lis­es­ti las­ket­tu­jen kaavioiden mukaan, matemaat­tisel­la tarkku­udel­la. Pään­vaivaa ”sosi­aal­isille insinööreille” kuitenkin aiheut­ti suo­ma­lais­ten työläis­ten ”epä­plas­til­lisu­us”. Nämä kun eivät aina ilomielin alis­tuneet sotako­r­vaus­te­ol­lisu­u­den vaa­ti­maan työ­tahti­in tai pir­ullisik­si kuvat­tui­hin työsken­te­ly­olo­suhteisi­in.

Tehokku­usa­jat­telu on juur­tunut mei­hin, se on osa mei­dän kult­tuuri­amme. Aina voi tehdä kaiken parem­min.

Man­ne­vuon mielestä nykya­jan resilienssi-hoke­mat ja vaa­timuk­set itsen­sä tauot­tomas­ta kehit­tämis­es­ta ovat osa tätä his­to­ri­al­lista jatku­moa.

– Tehokku­usa­jat­telu on juur­tunut mei­hin, se on osa mei­dän kult­tuuri­amme. Aina voi tehdä kaiken parem­min.

– Nykyi­nen uupumuskeskustelu kytkey­tyy tehokku­usa­jat­telu­un. Kaut­ta teol­lisen his­to­ri­an on pohdit­tu sitä, mitä ihmiseltä voi vaa­tia, ja mitä seu­rauk­sia vaa­timuk­sil­la on?

Man­ne­vuon mielestä työu­upumustapausten ja sairauseläk­keelle johtavien masen­nusten yleistymisen takana piilee pait­si kult­tuuri­imme pesiy­tynyt tehokku­u­den vaa­timus myös yksilökeskeisyy­den kasvu. Työn­tek­i­jää vaa­di­taan kehit­tämään aina vain parem­pia ver­sioi­ta itses­tään.

– Yksit­täi­nen reip­paus ei kuitenkaan ratkaise rak­en­teel­lisia ongelmia. Eikä niitä liioin ratkaise työ­nan­ta­jan tar­joa­ma mind­ful­ness-appi. Jos työy­hteisössä on ongel­ma, se on usein mon­en tek­i­jän sum­ma. Tarvi­taan kollek­ti­ivista ajat­telua, kuten ammat­tili­it­toa tai vas­taavaa, Man­ne­vuo alle­vi­ivaa.

On epä­to­den­näköistä, että ylhäältä käsin suun­nitel­lut pro­jek­tit osoit­tau­tu­vat tehokkaak­si.

Tutk­i­ja toteaa, että myös työelämän tutkimuk­ses­sa on aina val­ta-asetel­ma: lääkärit ja yhteiskun­tati­eteil­i­jät ovat aina kat­soneet kohteitaan ylhäältä alaspäin. Tutk­i­jat ovat asiantun­ti­joina ker­toneet, miten tutkimusko­htei­den – kuten työt­tömien, pien­i­t­u­lois­t­en tai muuten ahtaalle joutunei­den ihmis­ten – tulisi elää ja toimia. Siinä mis­sä kuu­lu suo­ma­lainen työp­sykolo­gi ja työläisiä liukuhi­h­natyöhön sopeut­tanut guru Ohto Oksala ei ollut koskaan tehnyt töitä liukuhi­h­nal­la, eivät akti­ivi­mallien kehit­telijätkään ole useinkaan kokeilleet aktivoitu­misen ihanu­ut­ta.

– Moni­ti­eteisin voimin las­ke­taan, mitä työläis­ten ja työt­tömien aktivoimisek­si pitäisi tehdä. On epä­to­den­näköistä, että ylhäältä käsin suun­nitel­lut pro­jek­tit osoit­tau­tu­vat tehokkaak­si, Man­ne­vuo toteaa.

– Työkyvys­tä kan­netaan huol­ta, mut­ta harvem­min ehdote­taan, että liikun­ta- ja kult­tuurisetelit kuu­luisi­vat pien­i­t­u­loisille tai työt­tömille. Juuri hei­dän on vaikea ylläpitää työkykyä rahan­pu­ut­teen takia, Man­ne­vuo huo­maut­taa poh­tien keino­ja, joil­la tukea vaikka­pa työt­tömiä.

Tutk­i­ja kavah­taa sitä, että tehokku­u­den mit­taamiseen käytetään aina vain pahem­min yksi­ty­isyy­teen kajoavaa tietotekni­ikkaa, ja että työhyv­in­voin­nis­sa on lop­ul­ta aina kyse tuot­tavu­ud­es­ta. Ihmisen hyv­in­voin­nin tulisi olla arvo sinän­sä.

– En halua nähdä sel­l­aista työelämää, jos­sa vain reip­paim­mat selviy­tyvät ja muut saa­vat siir­tyä syr­jään. Toivon tehokku­uskeskustelun siir­tyvän rak­en­teisi­in, resurs­sei­hin ja siihen, miten ihmi­nen voi vaikut­taa tule­vaisu­u­teen­sa. Ihanteena ei pidä olla huip­puyk­silö.

ONKO JÄRJESTELMÄMME TEHOKAS?

Vail­la esteitä toimivia, globaali­in kil­pailu­un perus­tu­via teol­lisu­usy­hteiskun­tia on kuvat­tu myös sanoil­la markki­na­fun­da­men­tal­is­mi, hyper­kap­i­tal­is­mi ja uus­lib­er­al­is­mi. Onko täl­lainen yhteiskun­ta­jär­jestelmä tehokas?

– Jos mietitään, että jär­jestelmän pitäisi pystyä uus­in­ta­maan itsen­sä niin, että sen pitäisi pysyä näköpi­iris­sä ole­van tule­vaisu­u­den mit­taan yhtä hyvänä tai mielel­lään kehit­tyä vähän parem­mak­si, niin sil­loin voidaan tode­ta: ei, tämä jär­jestelmä ei ole tehokas.

Mat­ti Ylö­nen on maail­man­poli­ti­ikan yliopis­ton­le­htori Helsin­gin yliopis­tos­ta. Edel­lä olevas­sa lain­auk­ses­sa hän viit­taa ilmas­ton­muu­tok­sen ja luon­non mon­imuo­toisu­u­den katoamisen kaltaisi­in, koko ihmiskun­nan elon­jäämistä uhkaavi­in asioi­hin.

Usein puhutaan tehokku­ud­es­ta niin, että asi­aa tarkastel­laan vain liikevoiton ja yksit­täisen yri­tyk­sen kannal­ta.

Suo­ma­lais­me­dia keskit­tyy usein pohti­maan, mil­laisia bisnesti­laisuuk­sia mah­dolli­nen maail­man­lop­pu voisi suo­ma­laisille yri­tyk­sille syn­nyt­tää. Kan­sain­välisessä lehdis­tössä pää­sevät ääneen myös he, jot­ka halu­aisi­vat pureutua koko jär­jestelmän rak­en­tei­den purkamiseen. Näin eloon­jäämisemme toden­näköisyys kohoaisi.

”Ongel­man ratkaisem­i­nen vaatii syväl­lisiä muu­tok­sia globaali­in kap­i­tal­is­mi­in. Tämä tarkoit­taa ker­takaikkista luop­umista jatku­van kasvun vaa­timuk­ses­ta, ulkois­tet­tu­jen ympäristö­vaiku­tusten toden­mukaista hin­noit­telua, fos­si­ilis­ten polt­toainei­den käytön lopet­tamista, yri­tys­ten lob­baus­val­lan tal­tut­tamista ja nais­ten voimaan­nut­tamista”. Näin siteerasi tam­miku­us­sa esimerkik­si brit­tiläi­nen Guardian-lehti maail­man johtavien tieteen­tek­i­jöi­den tuoret­ta tutkimus­ta. (Top sci­en­tists warn of ‘ghast­ly future of mass extinc­tion’ and ´cli­mate dis­rup­tion´, Guardian 13.1.2021).

ONGELMAT ULKOISTETAAN TEHOKKAASTI

– Usein puhutaan tehokku­ud­es­ta niin, että asi­aa tarkastel­laan vain liikevoiton ja yksit­täisen yri­tyk­sen kannal­ta. Mikä näyt­täy­tyy näin tehokkaana, ei ole sitä laa­jem­man yhteisön kannal­ta paikallis­es­ti tai kansal­lis­es­ti, puhu­mat­takaan nyt globaal­ista näkökul­mas­ta, Ylö­nen sanoo.

Suomen kaltainen, ekol­o­gisil­la pyrkimyk­sil­lään rehvastel­e­va maa ulkois­taa tois­t­en kulu­tusy­hteiskun­tien tavoin suuren osan saastepäästöistään hal­patyö­mai­hin. Jär­jestelmän tehot­to­muud­es­ta kielii myös kap­i­tal­is­mis­sa kukois­ta­va työt­tömyys, joka osaltaan pitää palkkata­soa alhaal­la. Samal­la se suurentaa palkkatyöl­lään elävien ja kevyesti verote­tu­ista pääo­ma- ja var­al­lisu­us­tu­loista naut­tivien välistä kiilaa.

– 1990-luvul­ta läh­tien Suomes­sa on ollut ali­työl­lisyys. Ihmiset, jot­ka halu­aisi­vat tehdä töitä tai enem­män töitä, eivät voi niin tehdä.

Edes työssä ole­vien palk­it­semista ei voi­da pitää tehokkaana, Ylö­nen alle­vi­ivaa.

– Yksit­täisen työn­tek­i­jän saa­ma kor­vaus ei mil­lään lail­la hei­jastele työn tuot­ta­maa todel­lista hyö­tyä. Päin­vas­toin, tavataan palki­ta heitä, joiden työ liit­tyy ympäristön tuhou­tu­miseen. Kun taas sit­ten täysin vält­tämätön työ, kuten hoi­vatyö, on huonos­ti palkat­tua.

TEKSTI SUVI SAJANIEMI
KUVITUS TUOMAS IKONEN