Haetaan vuokratyöntekijää, saadaan ihminen

Vuokratyöntekijän pitäisi joustaa. Parasta olisi, kun hän ei koskaan sairastaisi, ansaitsisi lomaa tai saisi lapsia. Ihmiselle näin kuitenkin käy. Miten turvata niiden ihmisten edut, jotka tekevät vuokratyötä?

23.7.2021

Vuokratyötä pitäisi käyttää tilapäiseen työvoiman tarpeeseen. Näin ei tapahdu.

– Minun kokemukseni mukaan vuokratyötä tehdään pikemmin useita vuosia kuin useita kuukausia. Vuokratyöntekijät voivat olla samassakin firmassa vuosikausia. Sitten kun tulee ensimmäinen notkahdus, vuokratyöntekijät saavat lähteä.

Näin kuvailee vuokratyön todellisuutta Teollisuusliiton teknologiasektorin sopimusasiantuntija Pasi Karttunen, joka on myös liiton ja Teknologiateollisuus ry:n välisen ulkopuolisen työvoiman käyttöä pohtivan työryhmän jäsen.

On arvioitu, että 2–6 prosenttia työntekijöistä Suomessa on vuokratyöntekijöitä alasta ja tilanteesta riippuen. Niin sanotut henkilöstöpalveluyritykset, eli vuokrafirmat, esittelevät hanakasti, miten joustavaa ja vapaata vuokratyö on, ja siksi niin haluttua. Onkohan?

Vain pieni osa vuokratyöntekijöistä haluaisi pysyä vuokratyöläisinä, Karttunen arvioi. Hän sanoo esimerkinomaisesti, että 30 vuokratyöläisen joukosta ehkä 5 haluaa pysyä sellaisessa työsuhteessa. Ehdoton valtaosa haluaisi vakinaisen paikan.

– Muistan omasta ajastani Konecranesilla Hyvinkäällä, että työnantaja halusi vuokratyöntekijöiden muodostavan noin 20 prosentin puskurityövoiman. Osalle työntekijöistä tämä oli saatu myytyä niin, että kun tulee yt-neuvottelut, vakinaiset ovat suojassa, vuokratyöntekijät joustavat. Tämä on työnantajien hajota ja hallitse -politiikkaa.

Juuri kun vuokratyöntekijä oli oppinut ne vaikeimmatkin työt, hän lähti, jos vain sai muualta vakinaisen paikan.

Myös teknologiateollisuuden nykyinen työehtosopimus sanoo, että työn vähentyessä on ensin luovuttava vuokratyöntekijöiden käytöstä.

Vuokratyöntekijän työ on useimmiten täysin riippuvainen käyttäjäyrityksen tilauksesta. Karttunen toteaa, että tästä syystä harva vuokratyöntekijä uskaltaa nousta tilaajafirmaa vastaan, oli kohtelu lähes millaista tahansa.

KUKA HYÖTYY ENITEN?

– Juuri kun vuokratyöntekijä oli oppinut ne vaikeimmatkin työt, hän lähti, jos vain sai muualta vakinaisen paikan. Se oli todella turhauttavaa, eikä varmasti mitenkään tuottavaa toimintaa firman kannalta, Karttunen kertoo kokemuksistaan.

– Työnantajien mielestä hyvinä aikoina vuokratyöntekijöiden käyttö on hirveän edullista ja kannattavaa. Kun menee huonommin, myönnetään, ettei se niin halpaa ollutkaan, Karttunen jatkaa.

Vuokrafirmat ja käyttäjäyritykset tekevät salaisia sopimuksia siitä, missä aikarajoissa käyttäjäyrityksen omille kirjoille ottaminen on mahdollista ja mitä sakkoja on mahdollisesti maksettava. Vuokratyön käyttö ei voi Karttusesta olla halpaa muutenkaan. Iso vuokrayritys pyörittää suurta organisaatiota rekrytoijineen ja asiantuntijoineen. Käyttäjäyrityksen palvelumaksujen on katettava ne – ja sitten vielä vuokrafirman voitot.

Karttunen kertoo, että työehtosopimusten palkkataulukoita noudatetaan myös vuokratyöntekijöiden kohdalla nykyisin paremmin kuin aiemmin. Lomien laskemisen ontuu edelleen. Samoin sen työehtosopimuksen määräyksen noudattaminen, että pääluottamusmiehelle on kerrottava etukäteen vuokratyöntekijöiden käytöstä. Näiden asioiden kuntoon saattamisen ohella Karttunen vaatii ennen kaikkea työsuhdeturvan nostamista ”yksi-yhteen” vakinaisten kanssa.

– Eikä missään eduissa, esimerkiksi tuotantopalkkioissa, saisi olla eroja vakinaisiin työntekijöihin nähden.

Ei vapautta vaan pakko

– Laki laahaa perässä. Vuokratyöntekijälle pitäisi saada sama työsuhdeturva kuin mitä on suoraan käyttäjäyrityksen palveluksissa olevilla, vaatii Teollisuusliiton oikeudellisen yksikön päällikkö Susanna Holmberg.

– Vaikka työvoiman tarve olisi pysyväkin, vuokratyöntekijän työsuhde on sidoksissa käyttäjäyrityksen tilaukseen ja määräaikainen. Ja sitten vuokratyöntekijä vaihdetaan toiseen, jos käyttäjäyrityksessä siltä tuntuu. Syynä voi olla esimerkiksi sairausloma.

Lain mukaan riittää, että vuokratyöntekijälle annetaan selvitys asiakassopimukseen perustuvan tilauksen syystä ja kestosta tai arvioidusta kestosta. Holmberg painottaa, että vuokrayrityksen pitäisi kuitenkin aina tutkia, onko sillä muissa tilaajayrityksissä tälle vuokratyöntekijälle soveltuvia työtehtäviä tarjolla. Vuokratyöntekijä on työsuhteessa vuokrafirmaan, eikä työsuhteen laatu sinänsä saisi olla peruste määräaikaisuudelle.

– Mutta tämä on harmaata aluetta. Työsuhde on voitu lopettaa kuukausia ennen työsuhteen arvioitua päättymisaikaa. Kun tilaajayritys lakkaa tilaamasta, näitä käytetään hyväksi. Hyvin vähän saadaan ennakkotapauksia, Holmberg toteaa viitaten siihen, että ammattiliitot eivät ole voineet viedä montaakaan juttua vuokratyöntekijöiden kohtelusta oikeuteen, sillä riidat yleensä sovitaan ennen oikeudenkäyntiä.

JOUSTO LÖYTYISI VAKINAISISTA

– Vuokratyötä ei yleensä tarvita. Joustavuuden vaatimukset on jo työehtosopimuksilla ratkottu. Omankin työvoiman työaikoja pystytään hyvin järjestelemään erilaisilla mekanismeilla.

Tämä on SAK:n työehtoasiantuntijan Karoliina Huovilan ”tulokulma” työnantajien hokemiin siitä, että ilman vuokratyötä ei yrityksissä pärjättäisi. Ymmärrystä ehkä löytyisi johonkin todelliseen ruuhkahuippuun, mutta vakinaista työtä ei pidä teettää vuokratyöntekijöillä.

Vuokratyö saattaa Huovilasta sopia opiskelijalle tai sille, joka kammoaa leipääntymistä ja haluaakin vaihtaa työpaikasta toimeen. Mutta useimmille vuokratyöläisille tarjotaan pikemminkin pakkoja, ei vapauksia.

– Vuokratöiden vapaus on usein illuusio. Ansioiden epävarmuuden takia vuokratyöntekijän on pakko ottaa vastaa kaikki vuorot, joita tarjotaan. Työntekijä ei voi lainkaan vaikuttaa työnsä määrään tai työvuoroihin, hänen on vain odotettava, mitä tarjotaan. Suurin osa vuokratyöntekijöistä hyötyisi vakinaisen työpaikan eduista, työaikojen ennustettavuudesta ja tasaisemmista ansioista.

Yllättävän paljon on heitä, jotka joutuvat tahtomattaan tekemään vuosikausia vuokratöitä.

Vakinaisilla työntekijöillä on Huovilan mukaan todellisuudessa usein paljon isompi vapaus vaikuttaa omiin työvuoroihinsa kuin vuokratyöntekijöillä.

Monet yritykset käyttävät vuokratyötä rekrytointikanavana. Huovila muistuttaa käyttäjäyrityksen ja vuokrafirman solmimista rekrytointisopimuksista, joista ei edes saada tietoa ja jotka estävät vakinaiseksi työntekijäksi pääsemistä.

– Vaikka yritys palkkaisikin uusia työntekijöitä, siellä vuokratyössä jo oleminen ei ole mikään varma rekrytointikanava. Yllättävän paljon on heitä, jotka joutuvat tahtomattaan tekemään vuosikausia vuokratöitä.

OSAAJIA VAI KULUERIÄ?

– Näkeekö työnantaja työntekijät vain kuluja tuottavina käsipareina? Vai näkeekö hän työntekijät henkilöinä, joita kannattaa arvostaa ja sitouttaa yritykseen? Huovila kysyy.

SAK:n asiantuntija on varma, että myös bisnes hyötyy vakinaisista työntekijöistä. Paitsi sitoutuneiden ja ideoitaan antavien työntekijöiden kautta, myös siksi, ettei aikaa mene koko ajan vaihtuvien työntekijöiden perehdyttämiseen.

Työehtosopimusten yleissitovuuden lopettaminen iskisi Huovilasta nimenomaan ei-tyypillisissä työsuhteissa oleviin työntekijöihin, joista moni on ulkomaalainen. He ovat usein jo kielitaitosyistä haavoittuvammassa asemassa työmarkkinoilla kuin suomalaiset.

Raskaussyrjintä, lomien muuttaminen lomakorvauksiksi vaikka pitäisi antaa lomaa, sairauteen liittyvä syrjintä, kaikki tämä on tuttua vuokratyössä.

– Minä toivon, että mahdollisimman moni vuokratyöntekijä liittyisi liittoon. Silloin ammattiliitot voisivat puuttua ongelmiin.

KALLISTA ON, KÄYTTÄJÄYRITYKSELLE

Työelämätutkija Paul Jonker-Hoffrén Turun yliopistosta oli mukana epätyypillistä työtä, siis myös vuokratyötä luodanneessa, Pohjoismaiden ministerineuvoston Future of Work -tutkimuksessa. Tutkimus keskittyi majoitus- ja ravintola-alaan ja rakennusalaan.

– Yritykset käyttävät vuokratyövoimaa joustavuuden takia. On juridisesti usein helpompaa käyttää vuokratyövoimaa kuin solmia määräaikaisia työsuhteita. Olen ymmärtänyt rivien välistä, että sinänsä vuokratyö on kallista käyttäjäyritykselle, mutta sitä en tiedä, kuinka paljon.

Tutkija toteaa, että eri aloilla ja eri yrityksissä käytetään vuokratyötä eri tavoin. Tutkimuksessa nähtiin, että ”parhaimmassa tapauksessa” vuokratyöntekijät olivat aidosti osa työyhteisöä.

– Riippuu myös siitä, kuka vuokratyötä tekee. Valtaosa on suhteellisen nuoria, heille vuokratyö sopii ehkä todella hyvin. Vuokratyö on väylä alalle ja siitä saa työkokemusta.

Jonker-Hoffrén kuitenkin tunnustaa, että vuokratyön yleisyydestä ei ole tarkkoja tietoja, eikä tässäkään tutkimuksessa saatu helpolla haastateltua itse vuokratyöntekijöitä.

On juridisesti usein helpompaa käyttää vuokratyövoimaa kuin solmia määräaikaisia työsuhteita.

Vuokratyöstä työllistymisen väylänä vakitöihin tutkija toteaa, että käyttäjäyrityksen mielestä hyvä vuokratyöntekijä on tietysti hyvä myös vuokrayrityksen mielestä. Hänestä halutaan pitää kiinni, ja sitä kautta sopimukseen mahdollisesti upotetut maksut tulevat ymmärrettäviksi.

Ammattiliittojen pitäisi Jonker-Hoffrénistä tiivistää yhteistyötään vuokratyön epäkohtien poistamiseksi.

– Työelämästä pitää tehdä reilu kaikille.

Varsinkin ulkomaalaisten työntekijöiden oikeuksien valvontaa pitäisi tehostaa. Tutkija on itse kotoisin Hollannista, ja hän sanoo, että siellä on tiukemmat määräykset ketjuvastuusta ketjun joka lenkissä kuin Suomessa. Tätä hän suosittelee Suomeenkin, vaikka Hollannissa vuokratyöllä onkin eri muotoja kuin meillä. Aluehallintovirastollekin tulisi saada enemmän toimivaltuuksia.

VAAROJA JÄÄ SELVITTÄMÄTTÄ

Hanna-Kaisa Rajala toimii ylitarkastajana työsuojelun vastuualueella Pohjois-Suomen aluehallintovirastossa. Hän kertoo, ettei tälläkään virastolla ole täsmällistä tilastotietoa vuokratyöntekijöistä, mutta aina vain enemmän heitä on.

– Henkilöstövuokraus on vakiinnuttanut paikkansa suomalaisessa työelämässä.

Vuokrafirmoihin tehdyissä tarkastuksissa havaittujen puutteiden listassa toistuvat samantyyppiset asiat.

– On saatettu tehdä työterveyshuollon työpaikkaselvitys vain vuokratyöyrityksen oman toimiston työntekijöistä. Ei ole huomioitu käyttäjäyrityksessä työskenteleviä vuokratyöntekijöitä. Työn vaarojen selvittämistä ja arviointia ei ole tehty kattavasti. Erityisen tärkeää tämä on silloin, jos vuokratyöntekijä työskentelee erityistä sairastumisen vaaraa aiheuttavissa tehtävissä.

Puutteiden listaan Rajala nostaa vielä sen, etteivät vuokratyöfirmat kerro vuokratyöntekijälle kaikkia lain vaatimia, kirjallisia työnteon ehtoja. Ei esimerkiksi kerrota, miten vuosiloma määräytyy eikä hänelle selvitetä määräaikaisen työsopimuksen taustalla olevan asiakastilauksen syytä ja kestoa.

Ylitarkastajan mukaan niin käyttäjäyrityksen kuin tilaajayrityksen pitäisi kantaa omat vastuunsa ja tehdä myös yhteistyötä. Valvonnan vuosikausien kokemuksensa hän summaa näin:

– Työn vaarojen selvittämisessä ja arvioinnissa samoin kuin työpaikkaselvitysten kattavuudessa on kyllä vielä tekemistä.

TEKSTI SUVI SAJANIEMI
KUVITUS TUOMAS IKONEN

Tehokkuus ei ole vauhtia kaasu pohjassa

Nykyinen yhteiskuntamme kerskailee olevansa tehokas. Se ei näytä olevan alkuunkaan totta. Työpaikoilla tehokkuus ei voi olla ainakaan vauhdin kiihdyttämistä.

19.2.2021

– Tehokkuus ei ole nopeutta. Tehokkuus ei lähde siitä, että otetaan työsuorituksesta aikaa pois, vaan että kehitetään tekemistä.

– Työntutkimuksen puolella puhutaan siitä, että asiat suoritetaan sovitun mukaisesti, sovittua menettelytapaa noudattaen.

Näin toteaa Teollisuusliiton sopimusasiantuntija Petri Ahokas, joka on ollut mukana työntutkimuksen yhteistyöhankkeissa työnantajapuolen kanssa.

OSALLISTAMINEN PÄIHITTÄÄ KELLOKALLET

– Kaikki lähtee yhteistyöstä työntekijöiden ja työnantajan välillä. Sanelupolitiikka ei ole toimiva tapa nostaa työpaikan tuottavuutta ja tehokkuutta. Työntekijöiden on oltava vahvasti mukana.

Tehokkuus ei ole kellokallejen paikalle kutsumista.

– Jos työnantaja asettaa yksipuolisesti tekemisen tavoitteet, työilmapiiri vain huononee, sillä työntekijöiden selkänahasta on jo revitty kaikki. Työnantaja menettää motivoituneet työntekijät. Syvällisin tieto työn tekemisestä löytyy työntekijöiltä, heidät on osallistettava. Silloin työntekijät voivat puhua ylpeinä ”meidän työpaikastamme”, jossa asiat ovat hyvin.

Työpaikalla on aina heitä, jotka huomaavat, miten asiat voidaan tehdä paremmin.

Ahokas alleviivaa, että on mahdotonta luoda yhden mitan tuottavuusohjelmaa kaikille työpaikoille. Yrityksessä on omin voimin löydettävä juuri sinne sopivat tavat ja muutoksen kohteet. Useimmiten luontevinta on hyödyntää luottamusmiesten osaaminen ja tietotaito.

– Näkisin luottamusmiesten ja työsuojeluvaltuutettujen roolin hyvin merkittävänä. He ovat työntekijöiden sanansaattajia työnantajaan päin. Ja jos yrityksessä ei ole esimerkiksi aloitetoimintaa tai jos kehittämisideat eivät etene esimiehen kautta, luottamusmiehet voivat olla viemässä niitä ylempiin portaisiin.

Luottamusmiehillä on useimmiten hyvät kontaktit kaikkiin työpaikan osastoihin. He tuntevat työpaikan laajasti ja osaavat nähdä myös mahdolliset osastojen väliset kitkakohdat, Ahokas arvioi.

– Ja vaikka luottamusmies ei ihan kaikkia tekemisen tapoja tuntisikaan, tuntee hän yrityksen avainhenkilöt työntekijöiden joukosta. Työpaikalla on aina heitä, jotka huomaavat, miten asiat voidaan tehdä paremmin.

VUOKRATYÖ TUHLAA TYÖTÄ

– Minun näkökulmastani omien työntekijöiden pitäminen on tehokasta. Vuokratyössä osaavan ja kokeneen työntekijän työaikaa ja osaamista uhrataan lyhytaikaisiin työsuhteisiin tulevien työntekijöiden perehdyttämiseen. Tässä hukataan ihan hirveästi niitä voimavaroja, jotka voitaisiin käyttää toiminnan kehittämiseen.

Ahokas kertoo kuulleensa työpaikoilta viestiä myös siitä, että lähiesimiesten verkosto on käynyt jo liiankin ohueksi. Esimiehet eivät ehdi tutustua alaisiinsa tai oppia tuntemaan alaistensa töitä niin paljon, että voisivat – tehokkaasti – hoitaa uuden työntekijän perehdyttämistä, jotta ammattilainen saisi rauhassa jatkaa omia töitään.

Sopimusasiantuntija toteaa, että on paljon fiksuja työnantajia, jotka ovat ymmärtäneet työntekijöiden osaamisen ja osallistamisen arvon.

– En ymmärrä, miksi edelleen löytyy kuitenkin sitä vanhaa isännän asennetta torppariinsa, jonka mukaan työntekijä on välttämätön paha. Osallistaminen ja yhteistyö olisivat kuitenkin myös yrittäjän etu, ja tehokasta.

Tehokkuuden kulttuuri uuvuttaa ja uhkaa kaikkea

Automatisaation ja robotiikan piti tehostaa ja inhimillistää teollista yhteiskuntaa. 1960-luvulla suomalaisten uumoiltiin saavan runsaasti lisää vapaa-aikaa. Samalla työväestön mielenterveydestä huolestuttiin. Mitä jos kansalaiset olisivat suuren osan päivästä luovasti jouten? Niinhän alkuperäiskansat tapasivat olla ennen kuin siirtomaaisännät saapuivat heitä valistamaan tehokkuudesta. Noh, tähän jamaan ei ole pudottu. Työaika näyttää pidentyvän.

Tutkijatohtori Mona Mannevuon tuore kirja Ihmiskone töissä. Sotien jälkeinen Suomi tehokkuutta tavoittelemassa on läpileikkaus siitä, miten lähinnä yhdysvaltalaisia, fordismin ja taylorismin ryydittämiä teorioita tehokkuudesta sovellettiin suomalaiseen työelämään. Turun yliopiston ihmistieteiden kollegiumissa työskentelevän Mannevuon kirja on täynnä tyrmistyttäviä, mutta nykysilmin myös huvittavia lainauksia vanhoista työnjohto-oppaista.

Toisen maailmansodan jälkeisessä työhygieniassa ja mitä ihmeellisimmissä ”luonneopeissa” suunniteltiin sitä, miten ihmiskoneen energiavirrat saataisiin ohjattua ja optimoitua tehokkaasti. Työtä järkeistettiin tieteellisesti laskettujen kaavioiden mukaan, matemaattisella tarkkuudella. Päänvaivaa ”sosiaalisille insinööreille” kuitenkin aiheutti suomalaisten työläisten ”epäplastillisuus”. Nämä kun eivät aina ilomielin alistuneet sotakorvausteollisuuden vaatimaan työtahtiin tai pirullisiksi kuvattuihin työskentelyolosuhteisiin.

Tehokkuusajattelu on juurtunut meihin, se on osa meidän kulttuuriamme. Aina voi tehdä kaiken paremmin.

Mannevuon mielestä nykyajan resilienssi-hokemat ja vaatimukset itsensä tauottomasta kehittämisesta ovat osa tätä historiallista jatkumoa.

– Tehokkuusajattelu on juurtunut meihin, se on osa meidän kulttuuriamme. Aina voi tehdä kaiken paremmin.

– Nykyinen uupumuskeskustelu kytkeytyy tehokkuusajatteluun. Kautta teollisen historian on pohdittu sitä, mitä ihmiseltä voi vaatia, ja mitä seurauksia vaatimuksilla on?

Mannevuon mielestä työuupumustapausten ja sairauseläkkeelle johtavien masennusten yleistymisen takana piilee paitsi kulttuuriimme pesiytynyt tehokkuuden vaatimus myös yksilökeskeisyyden kasvu. Työntekijää vaaditaan kehittämään aina vain parempia versioita itsestään.

– Yksittäinen reippaus ei kuitenkaan ratkaise rakenteellisia ongelmia. Eikä niitä liioin ratkaise työnantajan tarjoama mindfulness-appi. Jos työyhteisössä on ongelma, se on usein monen tekijän summa. Tarvitaan kollektiivista ajattelua, kuten ammattiliittoa tai vastaavaa, Mannevuo alleviivaa.

On epätodennäköistä, että ylhäältä käsin suunnitellut projektit osoittautuvat tehokkaaksi.

Tutkija toteaa, että myös työelämän tutkimuksessa on aina valta-asetelma: lääkärit ja yhteiskuntatieteilijät ovat aina katsoneet kohteitaan ylhäältä alaspäin. Tutkijat ovat asiantuntijoina kertoneet, miten tutkimuskohteiden – kuten työttömien, pienituloisten tai muuten ahtaalle joutuneiden ihmisten – tulisi elää ja toimia. Siinä missä kuulu suomalainen työpsykologi ja työläisiä liukuhihnatyöhön sopeuttanut guru Ohto Oksala ei ollut koskaan tehnyt töitä liukuhihnalla, eivät aktiivimallien kehittelijätkään ole useinkaan kokeilleet aktivoitumisen ihanuutta.

– Monitieteisin voimin lasketaan, mitä työläisten ja työttömien aktivoimiseksi pitäisi tehdä. On epätodennäköistä, että ylhäältä käsin suunnitellut projektit osoittautuvat tehokkaaksi, Mannevuo toteaa.

– Työkyvystä kannetaan huolta, mutta harvemmin ehdotetaan, että liikunta- ja kulttuurisetelit kuuluisivat pienituloisille tai työttömille. Juuri heidän on vaikea ylläpitää työkykyä rahanpuutteen takia, Mannevuo huomauttaa pohtien keinoja, joilla tukea vaikkapa työttömiä.

Tutkija kavahtaa sitä, että tehokkuuden mittaamiseen käytetään aina vain pahemmin yksityisyyteen kajoavaa tietotekniikkaa, ja että työhyvinvoinnissa on lopulta aina kyse tuottavuudesta. Ihmisen hyvinvoinnin tulisi olla arvo sinänsä.

– En halua nähdä sellaista työelämää, jossa vain reippaimmat selviytyvät ja muut saavat siirtyä syrjään. Toivon tehokkuuskeskustelun siirtyvän rakenteisiin, resursseihin ja siihen, miten ihminen voi vaikuttaa tulevaisuuteensa. Ihanteena ei pidä olla huippuyksilö.

ONKO JÄRJESTELMÄMME TEHOKAS?

Vailla esteitä toimivia, globaaliin kilpailuun perustuvia teollisuusyhteiskuntia on kuvattu myös sanoilla markkinafundamentalismi, hyperkapitalismi ja uusliberalismi. Onko tällainen yhteiskuntajärjestelmä tehokas?

– Jos mietitään, että järjestelmän pitäisi pystyä uusintamaan itsensä niin, että sen pitäisi pysyä näköpiirissä olevan tulevaisuuden mittaan yhtä hyvänä tai mielellään kehittyä vähän paremmaksi, niin silloin voidaan todeta: ei, tämä järjestelmä ei ole tehokas.

Matti Ylönen on maailmanpolitiikan yliopistonlehtori Helsingin yliopistosta. Edellä olevassa lainauksessa hän viittaa ilmastonmuutoksen ja luonnon monimuotoisuuden katoamisen kaltaisiin, koko ihmiskunnan elonjäämistä uhkaaviin asioihin.

Usein puhutaan tehokkuudesta niin, että asiaa tarkastellaan vain liikevoiton ja yksittäisen yrityksen kannalta.

Suomalaismedia keskittyy usein pohtimaan, millaisia bisnestilaisuuksia mahdollinen maailmanloppu voisi suomalaisille yrityksille synnyttää. Kansainvälisessä lehdistössä pääsevät ääneen myös he, jotka haluaisivat pureutua koko järjestelmän rakenteiden purkamiseen. Näin eloonjäämisemme todennäköisyys kohoaisi.

”Ongelman ratkaiseminen vaatii syvällisiä muutoksia globaaliin kapitalismiin. Tämä tarkoittaa kertakaikkista luopumista jatkuvan kasvun vaatimuksesta, ulkoistettujen ympäristövaikutusten todenmukaista hinnoittelua, fossiilisten polttoaineiden käytön lopettamista, yritysten lobbausvallan taltuttamista ja naisten voimaannuttamista”. Näin siteerasi tammikuussa esimerkiksi brittiläinen Guardian-lehti maailman johtavien tieteentekijöiden tuoretta tutkimusta. (Top scientists warn of ’ghastly future of mass extinction’ and ´climate disruption´, Guardian 13.1.2021).

ONGELMAT ULKOISTETAAN TEHOKKAASTI

– Usein puhutaan tehokkuudesta niin, että asiaa tarkastellaan vain liikevoiton ja yksittäisen yrityksen kannalta. Mikä näyttäytyy näin tehokkaana, ei ole sitä laajemman yhteisön kannalta paikallisesti tai kansallisesti, puhumattakaan nyt globaalista näkökulmasta, Ylönen sanoo.

Suomen kaltainen, ekologisilla pyrkimyksillään rehvasteleva maa ulkoistaa toisten kulutusyhteiskuntien tavoin suuren osan saastepäästöistään halpatyömaihin. Järjestelmän tehottomuudesta kielii myös kapitalismissa kukoistava työttömyys, joka osaltaan pitää palkkatasoa alhaalla. Samalla se suurentaa palkkatyöllään elävien ja kevyesti verotetuista pääoma- ja varallisuustuloista nauttivien välistä kiilaa.

– 1990-luvulta lähtien Suomessa on ollut alityöllisyys. Ihmiset, jotka haluaisivat tehdä töitä tai enemmän töitä, eivät voi niin tehdä.

Edes työssä olevien palkitsemista ei voida pitää tehokkaana, Ylönen alleviivaa.

– Yksittäisen työntekijän saama korvaus ei millään lailla heijastele työn tuottamaa todellista hyötyä. Päinvastoin, tavataan palkita heitä, joiden työ liittyy ympäristön tuhoutumiseen. Kun taas sitten täysin välttämätön työ, kuten hoivatyö, on huonosti palkattua.

TEKSTI SUVI SAJANIEMI
KUVITUS TUOMAS IKONEN

Nuoren työ on usein pätkää, vuokratyötä ja nollatuntisopimuksia – epätyypillinen työ haastaa edunvalvonnan

Pätkä- tai silpputyöt, osa-aikaisuudet, nollatuntisopimukset. Niin sanottujen epätyypillisten töiden osuus kaikista työsuhteista on tilastojen mukaan pysynyt 2000-luvun ajan melko samana, mutta töitä tekevät entistä useammin nuoret. Työntekijöiden edunvalvonnalle ja työpaikkojen luottamusmiehille tilanne luo uudenlaisia haasteita.

KUVA YLLÄ: ”Olisihan niitä tunteja joskus saanut olla enemmänkin. Mutta toistaiseksi tämä on sopinut elämäntilanteeseen”, kertoo Assistor-Uutteralla nollatuntisopimuksella työskentelevä PDI-tarkastaja Ilkka Virolainen. KUVA VESA-MATTI VÄÄRÄ

Millaista on työ? Jos kysymykseen pitäisi vastata ensimmäisenä mieleen nousevilla sanoilla, suurin osa suomalaisista epäilemättä kuvailisi perinteistä kahdeksasta neljään -työtä. Siis työtä, jota palkansaaja tekee yhdelle työnantajalle vakituisessa työsuhteessa kokoaikaisesti, työnantajan määräämässä paikassa. Tällaista työsuhdetta olemme tottuneet pitämään normaalina.

1990-luvun laman seurauksena määrä- ja osa-aikaisten töiden määrä lähti kasvuun. Kasvu jatkui vahvana uuden vuosituhannen alkuun asti, mutta tasaantui sitten. Viimeiset 15 vuotta kaikista työsuhteista noin neljäsosa on ollut muita kuin vakituisia ja kokoaikaisia. Uutena ilmiönä on kuitenkin 2000-luvulla nähty muun muassa työnteko nollatuntisopimuksilla. Yksi muutos on myös ollut, että nuoret tekevät nyt entistä useammin epätyypillisiä töitä.

– Osa-aikaiset työsuhteet ovat lisääntyneet, määräaikaisuudet sen sijaan eivät, kertoo työelämän tutkimukseen erikoistunut sosiaalipolitiikan professori Jouko Nätti Tampereen yliopistosta.

Ilkka Virolainen tekee autojen maahantulotarkastuksia nollatuntisopimuksella Assistor-Uutteralla Turussa. KUVA VESA-MATTI VÄÄRÄ

Epätyypilliset työsuhteet ovat yleisimpiä palveluammateissa, kuten kaupan ja majoituksen aloilla sekä koulutuksessa. Nämä alat työllistävät usein nuoria, jotka käyvät osa-aikatyössä opintojensa ohella, eikä työn sisältö välttämättä liity lainkaan heidän opiskelemaansa alaan.

– Opiskelijoiden työnteon lisääntyminen voi olla seurausta opintotuen heikosta tasosta ja toimeentulon vaikeudesta. Samansuuntaista kehitystä on ollut myös muissa pohjoismaissa. Varmaan myös kaupan aukioloaikojen vapautus on lisännyt osa-aikaisuuksia, arvioi Nätti.

Professori korostaa, että kaikkia normista poikkeavia työsuhteita ei voi niputtaa yhteen, sillä ”epätyypillisyys” ei automaattisesti kerro mitään siitä, miten työntekijä itse kokee asemansa.

– Osa-aikatyötä tehdään useammin omasta halusta, esimerkiksi elämäntilanteen takia, mutta määräaikaisuus on useimmille työntekijöille vastentahtoista. Yksilön kannalta tämä ero on hyvin merkittävä.

Osa-aikatyö on Suomessa selvästi yleisempää naisilla kuin miehillä. Naisista osa-aikaisia on noin 20 prosenttia palkansaajista, miehillä vastaava luku on 10 prosenttia. Keskeinen syy tähän on, että osa-aikatyö on tavallista naisvaltaisilla aloilla, kuten palveluammateissa sekä hoiva-alalla.

”TILASTOT KERTOVAT OSATOTUUDEN”

Tilastojen näyttämä kuva epätyypillisten työsuhteiden harvinaisuudesta teollisuudessa ei ole koko totuus.

– Tilastokeskus sijoittaa vuokratyöntekijöiden työn palvelujen tilastoon, koska henkilöstöpalveluyritys toimii palvelualalla. Niinpä teollisuudessa tehtävä vuokratyö ei näy teollisuutta koskevissa tilastoissa, selittää Teollisuusliiton tutkimuspäällikkö Anu-Hanna Anttila.

Anu-Hanna Anttila. KUVA KITI HAILA

– Tähän yritämme saada muutosta, koska emme muuten voi kunnolla seurata Teollisuusliiton piiriin kuuluvien alojen työntekijöiden ja tehtyjen työtuntien määrää.

Tilastokeskuksen tilastot koskevat vain Suomen kansalaisia. Kuitenkin juuri ulkomaalaisten työntekijöiden työsuhteet ovat usein määräaikaisia ja vuokratyötä.

Toisaalta kehitys kulkee siihen suuntaan, että teollisuuden ja palveluiden erottaminen toisistaan ei aina ole yksinkertaista.

– Teollisuuteen luettavissa töissä on myös selvää palvelutoimintaa, kuten autojen tai hissien huolto ja korjaus. Eli tilastot kertovat aina osatotuuden, sanoo Anttila.

Perinteisen palkkatyön rinnalle on myös tullut uusia työn muotoja. Palkansaajat siirtyvät itsensätyöllistäjiksi, kun työtä teetetään työsuhteen ulkopuolella. Työtä ostetaan palveluna esimerkiksi ompelijoilta ja metsureilta.

Osa tästä palveluyrittäjyydestä on pakkoyrittäjyyttä. Palvelun ostaja välttyy järjestelyssä maksamasta työnantajalle kuuluvia palkan sivukuluja, kuten vakuutuksia ja eläkemaksuja.

– Ja kun työ muuttuu palveluitten suuntaan, niin palkanmuodostuksen rakennekin alkaa muuttua. Esimerkiksi myynti-, huolto- ja korjaamistöissä provisiopalkkojen osuus kasvaa, sanoo Anttila.

Jenni Pekkala ja Kimmo Leppäsalo työskentelevät SOE Bus Productionilla Lahdessa bussien ulkovarustelijoina. Pekkala on vuokratyöfirma Kiltan palkkalistoilla, Leppäsalo SOE:n. KUVA ANNIKA RAUHALA

VUOKRATYÖ YLEISTYI TEOLLISUUDESSA

Teollisuutta koskevien kyselytutkimusten mukaan vuokratyön teettäminen on alalla selvästi lisääntynyt. Teollisuuden työpaikoista 51 prosenttia käytti vuokratyövoimaa vuonna 2016, kun vuonna 2009 osuus oli 27 prosenttia. Vuokratyötä teetetään etenkin metalliteollisuuden suurilla, yhteisillä työpaikoilla.

– Vuokratyötä ostamalla jotkut työnantajat ulkoistavat uuden työvoiman rekrytoinnin ja ostavat heiltä myös koulutusta työhön, toteaa tutkimuspäällikkö Anttila.

Yhteistoimintalain mukaan työnantajan pitää ilmoittaa henkilöstön edustajille aikeesta käyttää vuokratyöntekijöitä. Käytännössä näin ei aina tapahdu.

– Merkkejä on ollut myös työsuhteiden ketjutuksista. Niiden laittomuutta saatetaan kiertää siten, että määräaikaisten työnantajana toimivat vuorotellen vuokratyötä välittävä yritys ja vuokraava yritys, joskus työntekijä jopa siirtyy tekemään töitä yrittäjänä, sanoo Anttila.

Lähteet: Findikaattori.fi, Työolobarometri 2017, Metalliliiton vuokratyökysely 2016.

 

Asiat voi hoitaa reilustikin

VUOKRATYÖ

SOE Bus Production, Lahti
Työntekijöitä runsaat 200, joista vuokratyöntekijöitä noin 50

Vuokraduunarien määrä on SOE Bus Productionissa poikkeuksellisen suuri, mutta pääluottamusmies Tommi Vanhalan mukaan se ei ole johtanut työehdoista piittaamattomaan villin lännen menoon. Silloin, kun epäkohtia on ollut, syynä on yleensä ollut teknologiateollisuuden työehtosopimuksen vajavainen tuntemus.

– Luullaan esimerkiksi, että vuokratyöntekijöille eivät kuuluisi pekkaset. Tai että jos ne jäävät pitämättä, niin tiliä ei makseta. Joskus meille on myös yritetty soveltaa rakennusalan työehtosopimusta, muistelee Vanhala.

”Vuokrafirmojen välillä on suuria eroja”, pääluottamusmies Tommi Vanhala sanoo.

Työvoimaa on hankittu vuosien varrella muutamalta vuokratyöyritykseltä, ja Vanhalan kokemuksen mukaan Kiltan kanssa yhteistyö on sujunut parhaiten.

– He ovat olleet mukana alkumetreiltä asti. Jos vuokratyöntekijöillä on joitain ongelmia tai epäselviä kysymyksiä, soitan tarvittaessa Kiltan toimitusjohtajalle Harri Vaittiselle, ja vuodessa kerran tai pari istumme saman pöydän ääreen.

SOE Bus Productionin tuotantopäällikkö Markku Ansio vahvistaa, että myös työnantajan näkökulmasta rahalle on saatu vastinetta.

– Pääsääntöisesti Kiltalta on löytynyt henkilöitä hyvin. He myös osaavat valmistaa ihmiset työtehtäviinsä, koska tuntevat meidän toimintamme. Tämä auttaa keventämään meidän työtämme, ja itse emme ole juurikaan rekrytoineet.

VUOKRAFIRMOISSA ON SUURIA EROJA

Vuokratyöntekijöiden vakinaistamista on tapana harkita, kun heillä tulee vuosi täyteen.

– Alkuvuodesta ja ennen kesälomia katsotaan vakinaisen työvoiman tarvetta, sanoo pääluottamusmies Vanhala.

Tosin Vanhala muistaa yhden työntekijän, joka halusi pysyä mieluummin Kiltan kirjoilla kuin tulla vakituiseksi työntekijäksi SOE Bus Productioniin.

– Hän oli ollut siellä aika monta vuotta, joten lomat pyörivät ja oli muutkin vanhan työntekijän edut.

SOE Bus Productionin väen ja vuokratyöntekijät erottaa työvaatteista, sillä molemmat saavat vaatteensa omalta työnantajaltaan. Joskus väriero on selkeä, mutta Kimmo Leppäsalon ja Jenni Pekkalan vaatteiden ainoa ero on, että Kiltan kautta töissä olevalla Pekkalalla ei lue sinisen paidan rinnassa nimeä.

Kyseessä oli toki poikkeustapaus, normaalisti työntekijän toiveena on pysyvä työsuhde.

– Vuokrafirmojen välillä on tässä suuria eroja. Toiset esimerkiksi katkaisevat työsopimukset joulunpyhiksi, jotta pääsevät halvemmalla ja välttävät arkipyhäkorvausten maksamisen. Kilta ei ole lähtenyt tähän kikkailuun mukaan, kehuu Vanhala.

Vanhalan mukaan liittoon kuuluminen on vuokratyöntekijöillä kirjavaa, koska vaihtuvuus on heillä suuri.

– Vanhemmat työntekijät keskimäärin kuuluvat useammin liittoon kuin nuoremmat.

TALON KIRJOIHIN PÄÄSY TOI TALOUDELLISTA TURVAA

SOE Bus Productionin väen ja vuokratyöntekijät erottaa työvaatteista, sillä molemmat saavat vaatteensa omalta työnantajaltaan. Joskus väriero on selkeä, mutta 21-vuotiaan Kimmo Leppäsalon ja 20-vuotiaan Jenni Pekkalan vaatteiden ainoa ero on, että Kiltan kautta töissä olevalla Pekkalalla ei lue sinisen paidan rinnassa nimeä. He työskentelevät ulkovarustelijoina eli lisäävät busseihin muun muassa etu- ja takavalot, listat, kahvat ja pyyhkimet.

– Olen ollut täällä vuoden ja kuukauden ja yksi kuukausi on vielä jäljellä, kertoo Pekkala.

Leppäsalo on otettu SOE Bus Productionin palkkalistoille muutama viikko sitten. Hänkin oli yrityksessä aiemmin kiltalaisena. Sopimus on määräaikainen ja kestää ensi kesään asti, mutta tuntui silti mukavalta.

– Se tuo taloudellisen turvan. Ennen ei ikinä voinut olla varma, milloin työt loppuvat, sanoo Leppäsalo.

Jenni Pekkala on työskennellyt SEO Bus Productionilla reilun vuoden. KUVA ANNIKA RAUHALA

Pekkalaa sopimuksen loppuminen ei harmita. Hänen suunnitelmiinsa vuokratyö on sopinut, sillä hän aikoo hakea opiskelemaan lääketiedettä.

– Aiemmin olen ollut kaupan alalla ja liikuntakeskuksen asiakaspalvelussa. Tämä bussien varustelu on ollut ihan jees, mukavaa hommaa. Työporukka on täällä tosi hyvä ja se on iso plussa.

Leppäsalo ja Pekkala saavat keltaisen matalalattiabussin varusteltua. Seuraavaksi auto siirtyy viimeistelylinjalle, ja sieltä se lähtee matkalle kohti Etelä-Ruotsin Kalmaria.

”RAHA MAKSAA ITSENSÄ TAKAISIN”

– Me keskitymme Lahden ympäristöön ja palvelemme käytännössä vain teollisuutta. Tämä helpottaa asioiden hoitamista, kun tunnemme paikalliset yritykset sekä työvoiman, kuvaa Kiltan toimitusjohtaja Harri Vaittinen yrityksen linjauksia.

Henkilöstöpalveluyritys Kilta on toiminut Päijät-Hämeen alueella kohta 20 vuotta. Yhtenä keskeisenä periaatteena Vaittisen mukaan on myös työehtosopimusten kunnioittaminen.

– Alusta asti olemme lähteneet siitä, että hoidetaan asiat reilusti. Kyllähän se välillä kirpaisee ja maksaa aika isojakin summia, mutta uskomme, että se raha on maksanut itsensä meille takaisin.

 

Välillä vaatii selvittelyä

NOLLATUNTISOPIMUS

Assistor-Uuttera, Turku
Työntekijöitä noin 20, joista nollatuntisopimuksella 4

Nollatuntisopimusten käyttö sai alkunsa Assistor-Uutterassa, silloisessa Huolintakeskuksessa, kun tarvittiin työntekijöitä ajamaan autoja Turun satamasta noin kilometrin päähän Pahaniemeen, jossa yrityksen toimipiste sijaitsee.

– Nollatuntisopimuksella on hallissa neljä. He tekevät varustelua ja maahantulotarkastuksia. Lisäksi on lista tarvittaessa töihin tulevista, joille soitetaan, kun täytyy siirtää autoja, kertoo pääluottamusmies Janne Nieminen.

”Nollatuntisopimusten periaate ei enää täyty, jos työntekijä on ollut talossa kuukausia tai jopa vuosia”, pääluottamusmies Janne Nieminen sanoo. KUVA VESA-MATTI VÄÄRÄ

Nollatuntisopimuslaiset tulevat Assistor-Uutteraan vuokratyövoimaa välittävän Varamiespalvelun kautta.

– Silloin kun autojen ajamista satamasta tulee, niin ajomiehillä on yleensä ollut työtunteja 7–15 viikossa. Niillä, jotka ovat hallin puolella, on useimmiten ollut täydet viikkotunnit, myös nollatuntisopimuksella.

Välillä asetelma tuottaa pääluottamusmiehelle ylimääräistä selvittelytyötä. Esimerkiksi ulkotyölisiä – työehtosopimuksen mukaan 59 senttiä/tunti – on joskus vuokratyöntekijöiden tilinauhasta puuttunut.

– Kaveri on minulta tullut kysymään, että milloin niitä kuuluu ruveta maksamaan. Olen sitten maininnut tästä meidän henkilöstöhallinnon edustajalle, ja hän on ollut vuokratyöyritykseen yhteydessä, että asia on saatu kuntoon. Ja joskus on jäänyt yleiskorotuksia puuttumaan tai arkipyhiä maksamatta, sanoo Nieminen.

”OLISI TUNTEJA SAANUT OLLA ENEMMÄNKIN”

Yksi nollatuntisopimuksella työskentelevistä on PDI-tarkastaja eli maahantulotarkastuksia tekevä Ilkka Virolainen. Hän on ollut Assistor-Uutterassa vähän yli vuoden. Virolainen opiskelee auto- ja kuljetustekniikkaa ja on pystynyt yhdistämään koulun sekä työnteon.

– Olisihan niitä tunteja joskus saanut olla enemmänkin. Mutta toistaiseksi tämä on sopinut elämäntilanteeseen. Työnantaja on hyväksynyt, että olen voinut olla koulussa, jos tarve vaatii.

Ilkka Virolainen on töissä Turun Assistor-Uutteralla vuoden loppuun, ja sen jälkeen muuttaa Helsinkiin ja hakee töitä pääkaupunkiseudulta. KUVA VESA-MATTI VÄÄRÄ

– Se joskus unohtuu, että nollatuntisopimus on nollatuntisopimus molempiin suuntiin. Jos työnantaja ei tarjoa tunteja, niin ei myöskään työntekijällä ole läsnäolovelvollisuutta, huomauttaa pääluottamusmies Nieminen.

Virolaisen sopimus jatkuu vuodenvaihteeseen. Sen jälkeen hänen suunnitelmanaan on muuttaa Helsinkiin avopuolison luokse.

– Pari mahdollista työpaikkaa pääkaupunkiseudulta on jo mielessä, hän kertoo.

”NOLLATUNTISOPIMUKSILLA OLTAVA HYVÄT PERUSTELUT”

Autoalan työehtosopimuksessa ei ole erillistä kirjausta vuokratyövoiman käytöstä tai nollatuntisopimuksista. Pääluottamusmies Nieminen pitää nollatuntisopimuksia hyväksyttävinä, jos niille on järkevä peruste.

– Kyllähän nollasopimuksien tarkoitusta yritetään työnantajien puolella kiertää. Mutta en ole jyrkästi sitä mieltä, että ei nollasopimuksia. Jokin raja niissä pitää kuitenkin olla, että milloin niitä tehdään, Nieminen sanoo.

KUVA VESA-MATTI VÄÄRÄ

– Esimerkiksi se autojen ajaminen satamasta, siinä kohtaa sen ymmärtää. Laivoja autolastissa tulee hyvin epäsäännöllisesti ja autojen määrät ovat mitä ovat, joskus voi tuhrautua ajamiseen päiväkausia. Ei silloin tietenkään voi jättää töitä hallissa seisomaan.

Työnantajapuolella on kuitenkin halua testata sopimusjärjestelmän rajoja. Keväällä muutettiin kahden varustelutehtävissä olleen työntekijän 37,5 viikkotunnin sopimukset nollatuntisopimuksiksi.

– Perusteluna oli, että ei voi varmasti luvata onko töitä vai ei. Mutta minusta nollatuntisopimusten periaate ja syy ei enää täyty, jos työntekijä on ollut talossa kuukausia tai jopa vuosia. Jos työnantajalogiikan mukaan mennään, niin meidät voisi sitten kaikki siirtää nollatuntisopimukselle, arvostelee Nieminen.

 

Firman kirjoissa

NOLLATUNTISOPIMUS

Sanoma Oyj:n sanomalehtipaino, Vantaa
Työntekijöitä vajaat 100, joista nollatuntisopimuksella noin 5–10

Sanomalassa Vantaalla painetaan muun muassa Helsingin Sanomat, Ilta-Sanomat ja Hufvudstadsbladet. Nollatuntisopimuksella olevat työntekijät ovat Sanoma Oy:n omissa kirjoissa, eivät vuokratyöyrityksen kautta hankittuja. He toimivat esimerkiksi postittajina eli huolehtivat lehtinipuista ja osoitteista. Tuotannossa on aamu-, ilta- ja yövuoro.

– Lehdenteko on aika erilaista kuin tavallinen prosessiteollisuus. Meillä asiakas vaatii, että lehti on aina saatava valmiiksi aamuun mennessä. Olennainen asia on työsuoritus, ei työaika, selittää pääluottamusmies, rotaatiopainaja Heikki Heikkilä.

Niinpä alalla on käytössä aikaurakka, joka alkaa muuten olla Teollisuusliiton sopimusaloilla harvinaisuus.

– Kahdeksasta tunnista maksetaan palkka, kiinteää ruokatuntia ei ole, lisät ovat huonommat kuin muilla aloilla. Kotiin lähdetään siinä vaiheessa, kun lehti on tehty, kertoo Heikkilä.

””Kun ryhdyin työnantajan kanssa puhumaan nollasopimuksella olevien työehdoista, he huomasivat, että liitosta on hyötyä heillekin. Että liitto ei aja vain kokoaikaisten ja vakituisten työntekijöitten etua”, pääluottamusmies Heikki Heikkilä kertoo. KUVA ANNIKA RAUHALA

Nykyään kahdeksan tunnin palkka maksetaan myös nollatuntisopimuksella työskenteleville. Näin ei aikaisemmin ollut.

– Kaksi kaveria samassa vuorossa tekivät samanlaista työtä. Jos lehti tuli valmiiksi kuuden tunnin jälkeen, toiselle maksettiin vain kuudesta tunnista, toiselle kahdeksasta.

Nollatuntisopimuslaisten työtä käytetään etenkin silloin, kun lehtien väliin tulee isoja liitteitä. Liitteiden aikatauluja ei useinkaan pystytä ennakoimaan.

– Asiakkaat ovat välillä aika lyhytjänteisiä, liitteitä voi tulla viikon varoitusajalla. Jos on Hesari ja Hufvudstadsbladet työn alla ja niissä vaikka kolme liitettä, yhtäkkiä yövuoron väentarve tuplaantuu, Heikkilä sanoo.

Kesän ja syksyn aikana töitä on riittänyt melko hyvin myös muille kuin kokoaikaisille työntekijöille.

– Moni on tehnyt täysiä tunteja ja ylitöitäkin, koska kesätyöntekijöitä otettiin liian vähän. Alkuvuodesta liitteitä on yleensä vähemmän, koska mainospiikki osuu joulusesonkiin, ja tästä syystä työtunteja ei ole tarjolla niin paljon.

”ON TULLUT ERIMIELISYYSMUISTIOITA KIRJOITETTUA”

Nollatuntisopimusten käyttäminen alkoi Sanomalassa vuosituhannen vaihteessa. Se työllisti pääluottamusmiestä varsinkin alkuvuosina.

– Minä olen tästä asiasta neuvotellut ja riidellyt paljonkin. Muutama erimielisyysmuistiokin on tullut kirjoitettua. Oikeuteen saakka ei ole lopulta tarvinnut mennä, on saatu sovittua ilman. Mutta tämän käytännön alkaessa välijohdolla oli sellaista suhtautumista, että jippii, nyt vaan kutsutaan kun tarvitaan, enää ei tarvitse välittää työehdoista, Heikkilä muistelee.

Nollatuntilaisten työehtoja on saatu hilattua paremmiksi vuosi vuodelta. Heidän työsopimuksensa muutettiin toistaiseksi voimassa oleviksi 2010-luvun alussa. Kokoaikaistaminen ei kuitenkaan ole onnistunut, mitä Heikkilä pitää valitettavana.

– Lain mukainen peruste osa-aikaiselle työsopimukselle on olemassa, ja osa-aikaisia sopimuksia voi tehdä aina uudestaan.

”Onhan sellaisia, jotka tekisivät satunnaisesti töitä pienillä tuntimäärillä, mutta niitä on hyvin vähän”, pääluottamusmies Heikki Heikkilä sanoo. KUVA ANNIKA RAUHALA

Osa-aikaisista moni on nuori ja opiskelija, joille tilanne ei välttämättä ole ongelma.

– Heidän on helpompi sopeutua yövuoroon kuin vanhempien. Ja kun tosiasiallinen työaika on yleensä lyhyempi kuin kahdeksan tuntia, jää päivä vapaaksi. Mutta jotkut myös elävät tällä työllä. Se on selvä epäkohta, ettei heille luvata tuntimääriä etukäteen. Kuinka monella tavallisella ihmisellä on niin paljon rahaa tilillä, että säästöillä selviäisi hiljaisen ajan yli? Heikkilä kysyy.

Heikkilän mielestä työelämä olisi joka tapauksessa reilumpaa ilman nollatuntisopimuksia.

– Onhan sellaisia, jotka tekisivät satunnaisesti töitä pienillä tuntimäärillä, mutta niitä on hyvin vähän. Jollei rahan tulosta ole takeita, niin onhan se nollasopimus aika huono ratkaisu. Ilman muuta olisi hyvä, että olisi takuu jostain tuntimäärästä. Nollasopimus on yrittäjäriskin siirtämistä työntekijälle, Heikkilä sanoo.

– Työntekijällehän nollasopimus tarkoittaa sitä, että kun on hiljaisempi pätkä töissä, niin seuraa pienempi tili ja eletään kädestä suuhun. Luottamusmiehen kannalta taas tämä nollasopimusten ja tarvittaessa töihin tulevien käyttäminen vaatii sitä, että täytyy olla hyvin tarkoin perillä lainsäädännöstä ja työehtosopimuksesta. Jos näin ei ole, vaan luotetaan vain siihen, että kyllä työnantaja varmaan toimii sääntöjen mukaan, niin sitten menee vaikeaksi.

 

VUOKRATYÖNTEKIJÄ JA TES

Vuokratyövoiman käyttö voi luoda ongelmia luottamusmiehille ja työntekijöiden edunvalvontaan. Teknologiateollisuuden työehtosopimuksessa tilannetta on takavuosiin verrattuna parantanut pykälä, jonka mukaan tilaajayrityksen pääluottamusmies voi edustaa työpaikallaan myös vuokraajayrityksen työntekijöitä, jos eteen tulee työsuhteeseen liittyvä erimielisyys.

– Ennen kuin tämä pykälä tuli, pääluottamusmiehellä ei ollut mandaattia. Työnantaja saattoi sanoa hänelle, että ei tämä ole sinun asiasi. Pykälän soveltamisen ehtona on, että tilaajayrityksen pääluottamusmiehellä on vuokratyöntekijöitten suostumus asian selvittämiseen eikä vuokratyöntekijöillä ole valittuna omaa luottamusmiestä, kertoo teknologiateollisuuden sektorijohtaja Jyrki Virtanen.

Jyrki Virtanen. KUVA KITI HAILA

Sama ”edustamispykälä” on malmikaivosten työehtosopimuksessa, mutta pelti- ja teollisuuseristysalalta se puuttuu. Kemian sektorin ja puutuotesektorin sopimuksissa vastaavaa kirjausta ei ole.

– Kemianteollisuudessa vuokratyövoiman käyttöä on hillinnyt se, että työtehtävät vaativat usein erikoisosaamista, sanoo kemian sektorin sektorijohtaja Toni Laiho.

Toni Laiho. KUVA KITI HAILA

Ulkopuolisen työvoiman käyttöä rajoitetaan kuitenkin suurimmissa, teollisuutta koskevissa työehtosopimuksissa. Rajoitukset säätelevät sitä, millä ehdoilla ja missä tilanteessa työantaja voi vuokratyötä käyttää.

– Periaatteena on, että pääluottamusmiehen on saatava työnantajalta ulkopuolisen työvoiman käytöstä olennaiset tiedot. Kuka tekee, miksi tekee, mitä hommaa tekee ja miten kauan. Töiden täytyy ajoittua tuotannon ruuhkahuippuun tai vaatia sellaista osaamista, jota omassa firmassa ei ole, selittää Laiho.

Puutuotesektorin työehtosopimuksissakin vuokratyö on sallittua vain tuotantohuippujen aikana.

– Erityisen kiellettyä on käyttää vuokratyövoimaa jatkuvasti. Tältä osin kirjaukset ovat tiukempia kuin teknologiateollisuuden tessissä. Sopimuksissa ei ole mainintaa vuokratyöntekijöiden edustamisesta. Käytännössä tilaajayrityksen pääluottamusmiehet kyllä tekevät sitä ja ottavat asioita esille tarvittaessa, sanoo sektorijohtaja Jyrki Alapartanen.

Jyrki Alapartanen. KUVA KITI HAILA

Erityisalojen sektorin 15 työehtosopimuksesta useimmissa ei ole vuokratyövoimaan liittyviä pykäliä, koska sopimusaloilla vuokratyö on niin harvinaista.

– Eniten sitä on teknisen huollon ja kunnossapidon työehtosopimuksen alaisissa töissä, mutta myös tekstiili- ja muotialalla. Näissä vuokratyövoiman käyttö on rajattu ruuhkahuippuihin, kertoo sektorijohtaja Marko Rosqvist.

Marko Rosqvist. KUVA KITI HAILA

Myös viestintäalaan liittyvissä työehtosopimuksissa (media- ja painoala, jakelu ja graafiset toimihenkilöt) on kirjauksia vuokratyövoiman käytöstä.

 

MITÄ TEKEE HALLITUS

Määräaikaiset työsuhteet ja nollatuntisopimukset saivat erillisen kirjauksen Antti Rinteen (sd) hallituksen ohjelmaan.

”Parannetaan pätkätöissä ja nollatuntisopimuksella työskentelevien asemaa. Tehdään selvitys työsopimuksista sovittavasta työajasta. Vaihtelevalla työajalla työskentelevän henkilön työajan vakiintumista vahvistetaan lainsäädännössä.”

Kirjauksen toteuttaminen kuuluu työministeri Timo Harakan (sd) toimenkuvaan. Hallitus aloitti työnsä kesäkuussa, ja toistaiseksi ollaan vielä valmisteluvaiheessa.

– Asiaa käsitellään kolmikantaisessa työryhmässä. Tarkoituksena on parantaa varsinkin niiden asemaa, jotka ovat vastentahtoisesti vajailla tunneilla ja haluaisivat enemmän tunteja. Työlainsäädäntöhän lähtee siitä, että suojellaan työsuhteen heikompaa osapuolta eli työntekijää. Toisaalta pitää hakea tasapainoa siten, että otetaan huomioon myös työllisyysvaikutukset, sanoo työministeri Harakka.

Edellisen kerran nollatuntisopimuksella työskentelevien asemaa muutettiin lailla, joka tuli voimaan kesällä 2018. Laki toi mukanaan joitain parannuksia muun muassa sairausajan ja irtisanomisajan palkan maksuun sekä karenssin määräytymiseen. Epävarmuutta työtuntien määrästä laki ei edelleenkään poistanut. Teollisuusliiton nuoret ovatkin julkilausumassaan kannattaneet 18 tunnin vähimmäisviikkotyöaikaa, jolla parannettaisiin työntekijän ansioiden ennakoitavuutta. Nuorten kannanotossa sanotaan:

”Vaihtelevaan työaikasopimukseen suostuva kantaa yrittäjäriskin yrittäjän puolesta. Yrittäjäriskin kantaminen näkyy työntekijän arjessa ansioiden ennakoimattomuutena, jolloin oman elämän suunnittelusta tulee miltei mahdotonta.”

 

TEKSTI MIKKO NIKULA
KUVAT VESA-MATTI VÄÄRÄ, ANNIKA RAUHALA JA KITI HAILA

 

LUE MYÖS: PÄÄKIRJOITUS: Epätyypillisyys hallintaan (13.11.2019)

Epätyypillisyys hallintaan

Epätyypilliset työsuhteet ovat tulleet jäädäkseen. Työntekijöiden näkökulmasta olennaista on samalla tavalla kuin tyypillisissäkin työsuhteissa se, miten niitä säädellään ja miten sääntelyä noudatetaan. Toinen tärkeä seikka on, miten yhteiskunnan palvelut tukevat epätyypillisten töiden tekemistä.

Katse on kohdistettava ennen muuta sinne, missä epäkohtia on päässyt syntymään. Esimerkiksi se, että joidenkin ihmisten elämäntilanteeseen epätyypilliset työt sopivat hyvin ei tarkoita sitä, että ne sopisivat ongelmitta kaikille. Kyky ja mahdollisuus toimia työnantajan asettamalla epäsäännöllisellä aikataululla ja sen mukaisella ailahtelevalla tulotasolla vaihtelee elämäntilanteen mukaan. Yksinelävällä opiskelijalla joustonvara ainakin aikataulujen suhteen on todennäköisesti suurempi kuin lapsiperheiden vanhemmilla, joiden arki ohjautuu paitsi lasten myös yhteiskunnan tarjoamien palvelujen mukaan. Jos työmarkkinat halutaan todella saada pelaamaan, on elämäntilanne pystyttävä ottamaan nykyistä paremmin huomioon työn tarjonnassa ja yhteiskunnan palveluissa, kuten esimerkiksi päiväkotien käytettävyydessä.

Epätyypillisiin työsuhteisiin liittyvä jossain määrin korostunut kielteinen piirre on ollut työntekijän arvon kiistäminen, pelkän välinearvon näkeminen. Siinä on havaittavissa kaksi toteutumistapaa. Ensimmäinen on viesti siitä, että jos töitä ei ota vastaan silloin kuin työnantaja niitä tarjoaa, ei toista tarjousta tule. Toinen on työsuhteen aineellisista ehdoista, kuten palkasta ja muista korvauksista, luistaminen ja laatuun liittyvistä tekijöistä, kuten tauoista, tinkiminen. Hyväksikäytölle ei työelämässä ole sijaa. Siksi sääntelyllä pitää pystyä puuttumaan epäkohtiin tehokkaasti.

Oma lukunsa ovat niin kutsutut nollatuntisopimukset. On vähintään kyseenalaista, ovatko ne sopimuksia lainkaan, kun velvoittavuus ja sitoutumisen tarve koskee vain toista osapuolta eli työntekijää. Teollisuuden nuorten esittämä 18 tunnin työtuntiminimi viikkoa kohden on edelleen kelpo keskustelunavaus nollatuntisopimusten historiaan siirtämiseksi. Tyhjän saa pyytämättäkin.

Epätyypillisten työsuhteiden lisääntyminen käynnistyi 1990-luvun alkupuolen lamasta. Se oli samalla päätepiste Suomen teollistumisen ja modernisoitumisen myötä toteutuneelle kahdeksasta neljään työskentelyn yleistymiselle. Epätyypillisyys ei kuitenkaan ole lisääntynyt niin paljon kuin sen kasvun alkuvaiheissa enimmillään ennustettiin. Silti kysymyksessä on kehityskaari, joka on tuonut mukanaan ongelmia ja lieveilmiöitä työntekijöille ja työmarkkinoille.

Työn teettämisen ja tekemisen muodot muuttuvat ja uudistuvat edelleen. Parasta kehitystä olisi se, että muutos ei toisi mukanaan uusia väliinputoajia. Kokemus puolestaan osoittaa, että harras toive ei riitä. Työehdoista kiinni pitäminen ja niiden kehittäminen edellyttävät tehokasta edunvalvontaa.


PETTERI RAITO
Päätoimittaja

LUE MYÖS: Nuoren työ on usein pätkää, vuokratyötä ja nollatuntisopimuksia – epätyypillinen työ haastaa edunvalvonnan (13.11.2019)