TEKIJÄ 20180120 HELSINKI Kimmo Kosonen Vuosaaren Ruusuniemessä kalavesillään. Kosonen työskenteli pitkään samoissa maisemissa Valmetin telakalla. Kuva Pekka Elomaa

KOKIJA: Kimmo Koso­nen: ”Ajat­te­lin, että eihän tää näin voi olla”

Ei se näin ollut­kaan. Vakuu­tus­lai­tos ei osan­nut lukea eläke­la­kia, eikä Kimmo Koso­sen tarvin­nut maksaa Ilma­ri­selle 8 000 euroa takaisin.

Konkurssi oli vienyt helsin­ki­läi­seltä levy­seppä-hitsaaja Kimmo Koso­selta työpai­kan helmi­kuussa vuonna 2015. Koso­nen on synty­nyt vuonna 1953, ja mies sai kyllä ensin ajan kulu­maan työt­tö­mänä. Meni kesä, syksy ja meni talvi. Mikäs siinä oli sienes­tää, marjas­taa ja kalas­taa, aina luon­nossa liik­ku­neen ihmisen.

– Olen aina ollut suori­tus­kes­kei­nen ihmi­nen. Toimin­taa pitää olla. Eikä kunto ole vielä­kään huono. Liikun luon­nossa ja kilo­met­rejä kertyy. Minulla on trans­port­teri. Kala­veh­keet aina mukana. Siinä on kuor­ma­lii­nalla punkka kiinni. Siinä on keit­ti­met. Olen Lapin-kävijäkin.

– Muuta­masta paikasta pyydet­tiin töihin, mutta en mennyt. Tunsin firmat, niiden systee­mit eivät kestä­neet päivän­va­loa. Luot­ta­mus­mie­henä olin aina vaati­nut sopimuskuria.

Jotkut paikat eivät puoles­taan halun­neet ottaa yli 60-vuotiasta kave­ria töihin.

– Sitten minua rupe­sin suutut­ta­maan. Päätin, minä jään vanhuuseläkkeelle.

”Olen aina ollut suori­tus­kes­kei­nen ihmi­nen. Toimin­taa pitää olla. Eikä kunto ole vielä­kään huono. Liikun luon­nossa ja kilo­met­rejä kertyy”, Kimmo Koso­nen sanoo.

”SOPISIT TIIMIIN”

– Mutta minä­hän olen eläk­keellä! Niin minä siinä vähän aikaa jäkistelin.

Leino­lif­tistä oli soiteltu ja suos­tu­teltu Kososta, entuu­des­taan tuttua ammat­ti­laista, töihin. Yritys oli juuri osta­nut muut­to­firma Niemeltä niin sano­tun hevi­puo­len. Tämä tarkoit­taa esimer­kiksi piano­jen ja flyy­ge­lei­den tai teol­li­suus­lai­tos­ten suur­ten konei­den siir­toa tai muuttoa.

– Sinä voisit sopia tiimiin. Tule nyt aina­kin käymään, Leino­lif­tin toimi­tus­joh­taja Jouni Leino sanoi, kertoo Kosonen.

– Semmoi­nen hassu käänne tässä on, että minun työso­pi­muk­seni Leino­lif­tillä alkoi sitten samana päivänä kun jäin vanhuuse­läk­keelle eli 1.9.2016.

– Se oli minulle ihan uusi maailma. Ensim­mäistä kertaa näin pianopla­nin käytön. Ja sinne oli uutta tekniik­kaa tulossa Kana­dasta. Minä tykkä­sin työstä, Koso­nen toteaa. (Pianoplan on laite, jolla saa pianon tai flyy­ge­lin kulje­tet­tua portaissa.)

Levy­seppä-hitsaaja Koso­nen oli ollut ensin 15 vuotta Valme­tin Helsin­gin tela­kalla ja sitten 18 vuotta talon­ra­ken­nus­puo­len rauta­ra­ken­ne­töissä. Luumäeltä kotoi­sin oleva Koso­nen oli käynyt ”nuorna miesnä” ammat­ti­kou­lun Kouvo­lassa. Ruot­siin tai Norjaan ei sentään tarvin­nut lähteä kuten niin moni muu oli tuohon aikaan joutu­nut lähte­mään. Tuttu mies vei ”pojan näytille” Valme­tin tela­kalle Helsin­kiin, ja siitä ura urkeni.

– Minä olin kai tela­kan histo­rian nuorin nokka­mies. Minulla oli kaksi kertaa vanhempi apumies, Koso­nen kertoo.

Ammat­ti­mies Koso­nen oli siir­ty­nyt Piko­te­räs Oy:hyn heti kesällä 1992, kun firma oli perus­tettu saman vuoden keväällä. Koso­nen sanoo nyt, että tuo palkittu yritys oli laadussa varmasti kolmen parhaan joukossa Uudellamaalla.

– Minun mieli­pi­teeni on se, että tela­kat ovat tärkeitä myös talon­ra­ken­nus­puo­len rauta­ra­ken­ne­töissä. Tela­koilta tulee osaa­vaa väkeä.

Koso­nen arve­lee, että hän lähti Meri­teol­li­suu­den ja Masa-Yard­sin vaihei­den tuok­si­nassa tela­kalta myös siksi, että enti­siä valmet­ti­lai­sia ei arvos­tettu. Eipä miestä aina­kaan autta­nut se, että hän toimi luot­ta­mus­teh­tä­vissä. Palk­kaa olisi maksettu sitten ihan sen mukaisesti.

Talon­ra­ken­nus­puo­lella uuras­tet­tu­jen 18 vuoden jälkeen Koso­nen jäi työt­tö­mäksi, kun Piko­te­räs Oy joutui konkurs­siin. Ja nyt on kier­rytty takai­sin syksyyn 2016, kun vanhuuse­läk­keellä oleva Koso­nen pais­kii mielik­seen töitä Leino­lif­tin hevipuolella.

TAPATURMA LOPETTI TYÖNTEON

– Perhana, se millä tunk­kia pumpa­taan, se varsi osui rulla­kan­keen ja kiersi tämän ranteen. Olin otta­nut tunkista – ehkä luon­teel­leni sopien – riva­kasti kiinni, ja nostin. Oltiin Hyvin­käällä koulu­tus­kes­kuk­sessa ylitöissä ja siir­ret­tiin isoa koneik­koa. Siihen tarvit­tiin käpälätunkkia.

Näin tapah­tui myös vanhuuse­lä­kettä saavan Kimmo Koso­sen työta­pa­turma 14.9.2016. Tapa­turma oli sitten myöhem­min johta­massa tuohon 8 000 euron vaati­muk­seen eläke­va­kuu­tus­yh­tiö Ilmariselta.

– Ensin ajat­te­lin, että ranne vaan venähti. Hienok­sel­taan rannetta särki koko ajan ja söin särky­lääk­keitä. Mutta 27.9. tein firman pääpai­kalla erään­laista työka­lua. Kannoin muuta­man kilon painoista akku­hio­ma­ko­netta, heilau­tin kättäni, ja laite putosi kädestäni.

Tämän tapauk­sen jälkeen Koso­nen pääsi osaa­van käsi­ki­rur­gin hoitoon. Paljas­tui, että Koso­sen vasem­man ranteen puoli­kuu­luu­hun oli tullut murtuma jo 14.9. sattu­neessa työta­pa­tur­massa. Koso­nen sai jatku­via sairaus­lo­mia. Hän sai työta­pa­turma- ja ammat­ti­tau­ti­lain mukai­sesti korvausta työky­vyt­tö­myy­destä Vahin­ko­va­kuu­tus­yh­tiö Ifistä. Lääkä­ri­ku­lut yhtiö korvasi tietysti myös.

Korjaa­vaa hoitoa rantee­seen ei ole tarjolla, ja vamma on osoit­tau­tu­nut niin pahaksi, että se estää Koso­sen paluun töihin ja hait­taa elämi­sen arkea.

– Minusta lähti osa minuutta. Olen ihan toinen kaveri, sanoo Koso­nen nyt.

Työn­teko ei ole ainoa asia, jonka tapa­turma on Koso­selta vienyt. Kaikki vasem­man käden kier­tä­vät liik­keet aiheut­ta­vat tuskai­saa kipua ranteessa, ja esimer­kiksi hiih­tä­mi­nen on nyt kivu­liasta. Ranne voi myös vaikka kättä heilaut­taessa mennä lukkoon.

Ja sitten 19. kesä­kuuta 2017 Koso­nen saa eläke­va­kuu­tus­yh­tiö Ilma­ri­selta tylyn kirjeen. ”Sinulle on maksettu aihee­tonta eläkettä 1.1.2017 – 31.7.2017 brut­to­mää­räl­tään 8 268,7 euroa. TyEL:n 126 pykä­län mukaan meidän on perit­tävä liikaa maksa­mamme eläke asiak­kaalta takaisin.”

Korjaa­vaa hoitoa Kimmo Koso­sen rantee­seen ei ole tarjolla, ja vamma on osoit­tau­tu­nut niin pahaksi, että se estää paluun töihin ja hait­taa elämi­sen arkea.

”KYSY JA IHMETTELE!”

– Aina kannat­taa avata suunsa. Aina kannat­taa ihme­tellä ääneen. Jos tässä­kään tapauk­sessa ei olisi ollut epäi­le­vää Tuomasta, Pekka­ri­sen Karia Metalli vito­sesta, asia olisi jäänyt selvit­tä­mättä, toteaa Teol­li­suus­lii­ton sosi­aali- ja työym­pä­ris­tö­asian­tun­tija Marjut Lumi­järvi.

Koso­nen oli Ilma­ri­sen karhu­kir­jeen saatu­aan soit­ta­nut Helsin­gin metal­li­työ­väen ammat­tio­sasto 5:n toimit­si­jalle Kari Pekka­ri­selle. Pekka­ri­nen oli kehot­ta­nut Kososta otta­maan yhteyttä Marjut Lumi­jär­veen. Jo aiem­min Koso­nen oli kuul­lut, että Lumi­järvi on ”asiaan vihkiy­ty­nyt ihminen”.

Ja niin­hän se Lumi­jär­ven Marjut onkin, ja vielä osaava ja tietä­väi­nen. Kun Koso­nen saapui pape­rei­neen kesä­kuun lopussa Lumi­jär­ven pakeille, sosi­aa­li­asioi­den asian­tun­tija tiesi Ilma­ri­sen olevan väärässä.

– Nyky­ään saa vanhuuse­läk­keen rinnalla tehdä niin paljon töitä kuin haluaa. Kun työta­pa­tur­ma­la­kia uudis­tet­tiin, oli jo tiedossa, että tämä eläke­uu­dis­tus on tulossa. Jos eläk­keellä oleva joutuu työta­pa­tur­maan tai saa työs­sään ammat­ti­tau­din, saa hän pitää sekä korvauk­sen että eläkkeen.

Lumi­järvi toteaa, että tämä uudis­tus on ollut voimassa jo vuoden 2016 alusta. Hän kuiten­kin varmisti Teol­li­suus­lii­ton oikeus­yk­si­köstä, että liiton juris­teilla on täysin sama käsi­tys. Eläke­tur­va­kes­kus­kin on tiedot­ta­nut aivan selkeästi asiasta: ”Työeläk­keestä ei vähen­netä työta­pa­turma- ja ammat­ti­tau­ti­lain mukaista ansion­me­ne­tys­kor­vausta, jota makse­taan vanhuuse­läk­keellä ollessa sattu­neen vahin­ko­ta­pah­tu­man perus­teella ja joiden perus­teena oleva vahin­ko­ta­pah­tuma on 1.1.2016 tai myöhemmin.”

– Eläk­keen saaja saa pitää molem­mat, sekä eläk­keen että korvauk­set, kolmen vuoden ajan tai siihen asti, että hän täyt­tää 68 vuotta.

– Soitin juhan­nuk­sen aato­nat­tona Ilma­ri­seen. Koso­sen asian käsit­te­lijä oli jo lomalla, mutta jätin soit­to­pyyn­nön. Pyysin heitä ystä­väl­li­sesti tarkis­ta­maan, mitä laki asiasta sanoo.

– Lakia­siain pääl­likkö soit­ti­kin minulle takai­sin. Hän sanoi olevansa tyyty­väi­nen, että asia oli tullut esiin, sillä heil­le­kin tapaus (vanhuuse­läk­keellä olevan työta­pa­turma) oli ensimmäinen.

Koso­selle Ilma­ri­nen oli tiedot­ta­nut saman tien.

– Kuinka olla­kaan, oltiin vaimon kanssa hallissa nime­no­maan kala­tis­killä, kun sain Ilma­ri­selta soiton. Sieltä sanot­tiin, että tällä puhe­lulla eläk­keen takai­sin­pe­rintä peru­taan, Koso­nen kertoo.

Koso­selle kyllä­kään ei puhuttu mitään siitä, että hänen tapauk­sensa olisi ollut ”ensim­mäi­nen”. Koso­nen kertoo, että häntä oli soit­ta­jan ilmoi­tuk­sen mukaan pidetty ”raja­ta­pauk­sena” ja että siksi häneltä oltiin vaati­massa puolen vuoden eläk­keitä takaisin.

YHTEISKUNNAN KANNETTAVA VASTUUNSA

Tilas­tot kerto­vat, että yhä vanhem­mat ikäluo­kat käyvät Suomessa töissä, mutta ei vain siksi, että alinta eläkei­kää hila­taan koko ajan ylös­päin. Julki­nen keskus­telu myös ajaa ja vaatii yhä vanhem­pia ikäluok­kia pitä­mään yhden hengen talkoita sen – joiden­kin käsi­tyk­sen mukaan täysin olemat­to­man – kestä­vyys­va­jeen kutistamiseksi.

Lumi­järvi vahvis­taa sen Kimmo Koso­sen tiedon, että iäkkääm­mille ja koke­neem­mille työn­te­ki­jöille sattuu vaka­vam­pia tapa­tur­mia kuin nuorille, jotka muuten ovat työta­pa­tur­ma­ti­las­to­jen kärjessä.

– Yhteis­kun­nan pitää kantaa ne riskit, jos iäkkäitä ihmi­siä vaadi­taan käymään töissä, Koso­nen sanoo.

Koso­sen mukaan myös vahin­ko­va­kuu­tus­yh­tiö If toimi ”oudolla tavalla”. Nime­no­maan If vaati vielä sairaus­lo­malla olevaa Kososta kolmi­kan­tai­seen työky­ky­neu­vot­te­luun. Myös Lumi­järvi pitää tätä erikoisena.

– Tällai­nen työn­tekijän, yrityk­sen edus­ta­jan ja työter­veys­lää­kä­rin neuvot­telu ei kuulu vakuu­tus­yh­tiölle millään lailla, Lumi­järvi alleviivaa.

Koso­sesta tuntuu louk­kaa­valta sekin, että Ilma­ri­nen ja If ovat neuvo­tel­leet keske­nään hänen tapauk­ses­taan mitään itse kysei­selle henki­lölle ilmoittamatta.

Eläkea­sias­saan Koso­nen on saanut voiton vakuu­tus­yh­tiöstä Teol­li­suus­lii­ton avus­tuk­sella. Muu juri­di­nen tais­telu jatkuu vielä. If ilmoitti lopet­ta­vansa työky­vyt­tö­myys­kor­vauk­sen maksa­mi­sen Koso­selle vedo­ten siihen, että hänelle oli sattu­nut 1980-luvulla saman ranteen vene­luun murtuma työta­pa­tur­massa. Koso­selle asia on käsit­tä­mä­tön, sillä hän kertoo, ettei tuo vanha vamma ole koskaan häntä vaivannut.

– Enhän minä olisi sitä edes muis­ta­nut, Koso­nen puuskahtaa.

Teol­li­suus­lii­ton asian­tun­tija Lumi­järvi katsoi myös, että Ifin päätök­sestä kannat­taisi valit­taa. Tapa­turma-asioi­den muutok­sen­ha­ku­lau­ta­kun­nalle on tehty vali­tus, ja nyt Koso­nen ei voi muuta kuin odottaa.

– Joko lauta­kunta hyväk­syy Ifin päätök­sen ja Koso­sen vali­tus hylä­tään koko­naan. Tai lauta­kunta katsoo, että työky­vyt­tö­myyttä pitää korvata esimer­kiksi kaksi kuukautta lisää. Tai sitten lauta­kunta katsoo, että Koso­selle pitää maksaa korvauk­sia ylära­jaan asti eli kolme vuoden ajan tapa­tur­masta, Lumi­järvi sanoo.

– Hans­kaa on tullut molem­mille poskille ihan kunnolla, Koso­nen kuvai­lee tuntei­taan siitä, miten vakuu­tus­yh­tiöt ovat häntä kohdelleet.

– Kyllä me tiedämme, että vakuu­tus­yh­tiöt ovat bisnestä. Mutta ei niiden tarvitse kerätä voit­to­jaan tällai­silla keinoilla!

– Lakeja on nouda­tet­tava. Minä uskon sopi­mi­sen yhteis­kun­taan. Liitoissa on kuiten­kin voima ja niiden kautta pitää ihmi­siä ja sopi­mus­jär­jes­tel­miä puolus­taa. Jos yhteis­kun­nassa ei vallitse mikään muu kuin vahvem­man oikeus ja paino­voi­man laki, ei taval­li­nen ihmi­nen pitkälle pärjää.

Lumi­järvi alle­vii­vaa vielä kertaal­leen sitä ainut­laa­tuista keinoa, joka on kaik­kien teol­li­suus­liit­to­lais­ten käytössä:

– Jos yhtään epäi­lyt­tää tai hämmäs­tyt­tää jokin asia Kelan, eläke­lai­tok­sen tai työta­pa­tur­masta tehdyssä päätök­sessä, kysy! Meille kannat­taa aina soittaa!

Teol­li­suus­lii­ton työym­pä­ristö- ja sosi­aa­li­turva-asioi­den päivys­tys puh. 020 690 449, ma–pe klo 8.30–15.00

Kimmo Koso­nen Vuosaa­ren Ruusu­nie­messä kala­ve­sil­lään. Koso­nen työs­ken­teli pitkään samoissa maise­missa Valme­tin telakalla.

TEKSTI SUVI SAJANIEMI
KUVAT PEKKA ELOMAA