TYÖYMPÄRISTÖ: Yhtei­siltä työpai­koilta puuttuu yhteinen vastuu

”1 700 toimen­pi­deoh­jetta tai kehotusta, onhan se nyt järkyt­tävän iso määrä.” Näin kuvaa yhteisten työpaik­kojen tarkas­tus­hank­keen lukuja Teolli­suus­liiton työym­pä­ris­tö­pääl­likkö Vesa Kotaviita. Yhteistä vastuuta on kohennettava.

KUVA YLLÄ: Kuva Kaitaan metro­työ­maalta, jonka lukui­sista, vakavista työsuo­je­luon­gel­mista Metal­li­liiton Ahjo-lehti teki artik­kelin jo vuonna 2017. Vielä 10 kuukautta louhin­ta­töiden aloit­ta­misen jälkeen edes yli puolen kilometrin pitui­sessa tunne­lissa ei ollut hätäpois­tu­mis­tietä tai suoja­konttia tulipalon tai onnet­to­muuden varalta lain vaati­muk­sista huoli­matta. Työnjoh­taja arvioi, että ilman henki­lö­koh­taista mittaria liikkuvat työnte­kijät kyllä ”nenäänsä tuntevat”, jos tunne­lissa leijailee häkää räjäy­tyksen jälkeen. Häkä on hajuton ja väritön kaasu. KUVA PEKKA ELOMAA

Työsuo­je­lu­hal­linto toteutti vuosina 2016–2019 valta­kun­nal­lisen tutkimus‑, valvonta- ja viestin­tä­hank­keen. Siinä tehtiin lähes 1 000 työsuo­je­lu­tar­kas­tusta ”erityisen työn teettä­misen tilan­teissa”. Nämä maini­taan työtur­val­li­suus­lain 6. luvussa, ja käytän­nössä niillä tarkoi­te­taan yhteisiä työpaik­koja. Yhtei­sillä työpai­koilla on lakiter­mein ”pääasial­lista määräys­valtaa käyttävä” työnan­taja ja sitten muita toimi­joita. Heitä on monen­laisia: ulkois­tetun firman siivous­työn­te­ki­jöistä kunnos­sa­pi­tou­ra­koit­si­joihin ja toimi­ni­mellä keikkaa tekeviin yksinyrittäjiin.

Hankkeen tutki­mus­ra­portti Yhteiset työpaikat 2016–2019 on nyt julkaistu. Tarkas­tusten perus­teella joudut­tiin antamaan noin 1 600 toimin­taoh­jetta ja reippaat 100 kehotusta. Kehotus on jo järeämpi toimen­pide kielien akuutista vaarasta työnte­ki­jöiden hengelle ja tervey­delle. Vaaral­linen olosuhde on kehotuksen jälkeen korjat­tava määrä­ajassa, erikseen nimetyin vastuu­hen­ki­löin, ja työsuo­je­lu­tar­kas­tajan on valvot­tava korjausten tekemistä.

Hanke paljasti, että suurim­piin riskeihin johtavat yhtei­sillä työpai­koilla nämä puutteet: yhteisiä vaaroja ei tunnis­teta, riski­nar­vioin­teja ei pidetä tilan­teiden muuttuessa ajan tasalla eikä vaaroista tiedo­teta kaikille riittä­västi. Teolli­suuden yhtei­sillä työpai­koilla oli erityisen paljon puutteita riskien kartoit­ta­mi­sessa ja arvioin­nissa. Työvä­li­neiden kunnossa ja turva­lait­teissa oli teolli­suuden ohella puutteita erityi­sesti kaivok­silla ja louhinnassa.

KUN TIETO EI KULJE….

– Tämä on klassinen esimerkki. Kunnos­sa­pi­to­y­ri­tyksen työnte­kijät nostavat ritilä­tason ritilän pois paikoil­taan. Sitten he lähtevät kahville. Paikalle saapuu proses­sin­hoi­taja ja putoaa aukosta viisi metriä lattialle.

Näin Teolli­suus­liiton työym­pä­ris­tö­pääl­likkö Vesa Kotaviita kuvaa tyyppie­si­merkkiä siitä, miten yhteisen työpaikan yhteiset vaarat jäävät tunnis­ta­matta ja kerto­matta kaikille työpai­kalle työsken­te­le­ville. Työteh­tävän riskien arviointi vaiku­tuk­si­neen jää siis tekemättä.

Kotaviita toteaa, että on totta, että yhteisen työpaikan riskien kartoitus jakaantuu monelle toimi­jalle, samaten vastuu jakaantuu vääjää­mättä. Mutta hän yllyttää yhteisen työpaikan kaikkia toimi­joita nykyistä tiiviim­pään yhteis­työhön. Yhteisen työsuo­je­lu­toi­mi­kunnan perus­ta­minen olisi yksi oiva ratkaisu.

– On kaikkien etu, että työpaikan riskejä ja työympä­ristön raken­netta tarkas­tel­laan säännöl­li­sesti yhdessä ja että niistä myös viesti­tään kaikille.

Kotaviidan mukaan jo suurem­pien urakoiden keski­näi­siin sopimuk­siin pitäisi saada sitovat velvoit­teet siitä, miten työsuo­jelu ja yhteinen työtur­val­li­suustyö hoide­taan. Miten riskit arvioi­daan, miten pereh­dy­te­tään, mitä suoja­va­rus­tei­taan käyte­tään ja miten tiedotetaan.

VALTUUTETULLA VALTAA MUIHINKIN

– Pääasial­lista valtaa käyttävän työnan­tajan työsuo­je­lu­val­tuu­tettu edustaa aina myös kaikkien muiden työpai­kalla toimi­vien yritysten työnte­ki­jöitä. Automaat­ti­sesti. Siis myös vuokra­fir­mojen ja urakoit­si­joiden ja kaikkien muidenkin eri toimi­joiden henkilöitä.

Tätä automa­tiikkaa Kotaviita korostaa, mutta on huolis­saan, että tätä ei kaikilla yhtei­sillä työpai­koilla tiedetä. Hän epäilee, että kaikki valtuu­te­tut­kaan ja työnan­tajat eivät ole asiasta vielä tietoisia.

Työym­pä­ris­tö­pääl­likkö kehot­taakin valtuu­tet­tuja olemaan aktii­visia ja käyttä­mään tätä oikeut­taan myös muiden kuin oman eli työn tilaa­ja­firman työnte­ki­jöiden suoje­le­mi­seksi. Sitä uudis­tet­tuun työsuo­jelun valvon­ta­la­kiin ei saatu työnan­ta­jien vastus­tuksen takia, että valtuu­te­tulla olisi oikeus pysäyttää myös toisten toimi­joiden työt. Tämä kysymys jäi hyllylle työnan­tajan vastuun eli yleisen huoleh­ti­mis­vel­voit­teen vuoksi.

On tehtävä selväksi, että tässä yrityk­sessä työtur­val­li­suus on asia, jonka kaikki hoitavat sovitusti ja kunnolla.

Valtuu­tetut voivat olla joka tapauk­sessa oma-aloit­teisia. Neuvot­te­le­malla ja keskus­te­le­malla toisten firmojen työnjohto voidaan saada puuttu­maan riskialt­tii­seen työnte­koon. Kun tilaa­ja­fir­massa on jämpti ja asial­linen linja turval­li­suu­teen, siihen on helppo vedota.

– On tehtävä selväksi, että tässä yrityk­sessä työtur­val­li­suus on asia, jonka kaikki hoitavat sovitusti ja kunnolla. Tästä poikkea­mista ei hyväk­sytä, keneltäkään.

TÖITÄ TURVALLISUUDEN KUSTANNUKSELLA

Vaikka vastuu on yhteinen, pääasial­linen vastuu on sittenkin tilaa­ja­fir­malla. Paljon olisi parannettavaa.

– Raportin löydökset eivät tulleet yllätyk­senä meille, jotka työsken­te­lemme työtur­val­li­suuden parissa. Vaikka työta­pa­tur­miin voivat johtaa myös inhimil­liset virheet, löytyy tapatur­ma­tut­ki­muk­sissa juuri­syistä myös silkkaa välin­pi­tä­mät­tö­myyttä. On puutteita pereh­dy­tyk­sessä, osaamisen varmis­ta­mi­sessa tai henki­lö­koh­tai­sissa suoja­vä­li­neissä. On ihan silkkaa tuotta­vuuden maksi­mointia turval­li­suuden kustan­nuk­sella. Turval­li­suuden johta­minen voi olla surkealla tasolla, Kotaviita murehtii.

– Toki on myös työpaik­koja, joissa turval­li­suus­kult­tuuri on hyvä ja turval­li­suutta kehite­tään päivit­täin, työym­pä­ris­tö­pääl­likkö huomauttaa.

Työn tilaajan pitäisi huolehtia siitä, että töitä teete­tään osaavilla ihmisillä.

– Tilaajan on varmis­tet­tava, että alihan­kin­ta­firma myös osaa tehdä työn turval­li­sesti huomioiden kaikki työn vaaratekijät.

RESURSSIT VAJAVAISET

Kotaviita ei halua syyllistää työsuo­je­lu­hal­linnon varsi­naisen kenttä­työn tekijöitä eli työsuo­je­lu­tar­kas­tajia. Heidän työtaak­kansa on 2000-luvun alusta lähtien myller­ty­neen työmaa­ilman takia monin­ker­tais­tunut. On tullut uusia valvonnan kohteita ja työelämä on muuttunut monimuotoisemmaksi.

– Laitteiden ja koneiden turval­li­suuden huoleh­ti­misen ohella nyt pitäisi tarkastaa työnte­ki­jöiden psyko­so­si­aa­linen kuormitus, pitäisi ehkäistä harmaata taloutta ja varjella ulkomaa­laisia työnte­ki­jöitä, Kotaviita luettelee vain muutamia niistä asioista, joita tarkas­ta­jien pitäisi vahtia.

Resurs­si­puut­teen korjaa­minen olisi siis tarpeen. Mutta on viime vuosien kehityk­sestä Kotaviidan mielestä hyvääkin. Työtur­val­li­suus­kortti on nykyisin laajasti käytetty ”turval­li­suus­tuote”. Kortti näkyy välil­li­sesti tapaturmatilastoissa.

– Kortteja on suori­tettu jo reilusti yli miljoona. Korttihan luotiin vuonna 2003 siksi, että havait­tiin, miten paljon yhteisten työpaik­kojen työta­pa­turmat olivat alkaneet lisääntyä. Kortin suorit­ta­mi­sella pereh­dy­tään yhteisen työpaikan pelisään­töihin. Koulutus on ajanut asiansa, sillä vakavammat työta­pa­turmat ovat vähen­ty­neet yhtei­sillä työpaikoilla.

On aloitet­tava keskus­telu rangais­tusten ja sanktioiden koven­ta­mi­sesta ja korvausten nostamisesta. 

Työym­pä­ris­tö­pääl­likkö iloitsee myös siitä, että yhtei­sillä työpai­koilla – usein sähköi­sesti etukä­teen tai portilla toteu­tettu – pereh­dytys voi olla jo rutiinia. Tai edellytys sille, että yrityk­seen saa tulla urakkaansa tai töitään hoitamaan.

– Käydään läpi keskeiset vaara­te­kijät, käydään läpi kulku­tiet ja hätäpois­tu­mis­tiet, hälytyksen antaminen, kemial­liset vaarat…

Tuoreen valvon­ta­portin toimen­pi­deoh­jeiden ja kehotusten huoles­tut­tava määrä pistää päällikön mietti­mään myös rangais­tus­puolta. Työntekijän saama korvaus esimer­kiksi työta­pa­tur­massa pysyvästi vammau­tu­neesta kädestä on Kotaviidan mielestä ”surkea”. Puhumat­ta­kaan siitä tilan­teesta, että työntekijä joutuu etsiy­ty­mään kuntou­tuk­seen ja opette­le­maan vaikka kävelyn uudel­leen tai täysin uuden ammatin vakavan työta­pa­turman jälkeen.

– On aloitet­tava keskus­telu laimin­lyön­neistä ja velvol­li­suuk­sista laista­mi­sesta samoin kuin rangais­tusten ja sanktioiden koven­ta­mi­sesta ja korvausten nosta­mi­sesta. Ehkä se herät­täisi ymmär­tä­mään, että ollaan isojen asioiden äärellä, kun puhutaan ihmisen hengestä ja terveydestä.

TEKSTI SUVI SAJANIEMI
KUVAT PEKKA ELOMAA JA KITI HAILA

LUE LISÄÄ:

Yhteiset työpaikat 2016–2019. Valta­kun­nal­linen tutkimus‑, valvon­taja viestin­tä­hanke. Loppu­ra­portti. Työsuo­je­lu­hal­linto 2020. (PDF)